KULTTUURINYSTÄVÄN KESÄ 2019 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita KESÄKUU JA HEINÄKUU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KULTTUURINYSTÄVÄN KESÄ 2019 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita KESÄKUU JA HEINÄKUU"

Transkriptio

1 1 KULTTUURINYSTÄVÄN KESÄ 2019 Maksutonta toimintaa ja Kaikukorttikohteita KESÄKUU JA HEINÄKUU Voit saada Kaikukortin, jos olet Kaikukortti-toiminnassa mukana olevan espoolaisen sosiaali- ja terveysalan toimijan asiakas sinulla ei ole tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi rahaa pääsylippuihin olet vähintään 16-vuotias Myös omille alle 16-vuotiaille lapsille ja lapsenlapsille voit hankkia lippuja Kaikukortilla silloin, kun menette yhdessä samaan tapahtumaan. Huom! Elokuvateattereissa lippuja lapsille voi varata rajatun määrän (elokuvateatterista riippuen), muissa tapahtumissa lasten lippujen lukumäärää ei ole rajattu. Kaikukortti on Talentian Hyvä Käytäntö -kilpailun voittaja 2018, ja valittiin voittajaksi Espoon vuoden esteetön teko 2018 kilpailussa. KAIKUKORTTI JA KESÄ Kesäkuukausien ajan moni yhteistyökumppanikin on ansaitulla kesätauolla. Kesän ajan listaus keskittyy ulkoilmatapahtumiin, retkiin ja festivaaleihin. Pentalan saaristomuseo avaa ovensa, Glimsin talomuseossa ja Villa Elfvikissä on runsaasti toimintaa ja sadepäiviä voi viettää vaikka muissa museoissa maksutta Kaikukortilla. Syksyllä tapahtumalista jälleen laajenee vanhaan tuttuun muotoon. Oikein hyvää kesää kaikille!

2 2 LYHYESTI KAIKUKORTIN KÄYTÖSTÄ Kaikukortilla voi käydä Espoossa maksutta tietyissä konserteissa, festivaaleilla, teattereissa tai museoissa. Kortti on henkilökohtainen ja voimassa vuoden myöntämispäivästä. Kaikukortin voivat saada aikuiset tai 16 v täyttäneet jotka ovat taloudellisesti tiukassa tilanteessa ja Kaikukortti-toiminnassa mukana olevan espoolaisen sosiaali- ja terveysalan toimijan asiakkaita. Kun käytät Kaikukorttia: Ilmoita varausta tai ostosta tehdessäsi korttisi numero. Varaudu lisäksi näyttämään kortti paikan päällä. Kaikukortti- lippuja on tapahtumiin yleensä varattu rajallinen määrä, joten kannattaa varata paikkansa ajoissa! LIPPUPISTE Lippupiste myy Kaikukorttilippuja Lippupisteen täyden palvelun myyntipisteistä, esimerkiksi Kulttuurikeskuksen lipunmyynti sekä Espoon Yhteispalvelupisteet palvelevat Kaikukortti-asioissa. Lippupisteen palvelumaksu 1,50 on maksettava itse, vaikka pääsylippu on maksuton. Kaikukorttilippuja ei voi hankkia verkkokaupan kautta. KULTTUURIKAVERI Kaipaatko kulttuurivierailulle seuraa tai tukea? Voit pyytää mukaan vapaaehtoisen kulttuurikaverin. Lisätiedot: tai Espoon kulttuurikaverikoordinaattori p , kulttuurikaveri@espoo.fi LIPPU MAKSUTTA MYÖS AVUSTAJALLE TAI TULKILLE Kaikukorttia käyttävän asiakkaan saattaja, opas tai avustaja saa maksuttoman lipun. Avustaja voi olla esimerkiksi liikkumisesteisen henkilön avustaja, näkövammaisen henkilön opas tai kehitysvammaisen henkilön ohjaaja. Tulkki voi olla esimerkiksi viittomakielen tulkki, kirjoitustulkki tai puhetulkki. Kaikukortin haltija hankkii avustajalleen tai tulkilleen pääsylipun samalla kuin itselleen. OLETKO HUOMANNUT KAIKUKORTIN FACEBOOKISSA? Facebookissa on avattu kaikille avoin Facebook-ryhmä, josta näkee Kaikukortin piiriin kuuluvia tapahtumia ja uutisia kortista. Ryhmä löytyy Facebookista haulla Espoon Kaikukortti tai esimerkiksi syöttämällä Googleen hakusanaksi espoo kaikukortti facebook.

3 3 OPINTOJA KULTTUURITALO VINDÄNGEN Tuulikuja 6, Tapiola Musiikkia, teatteria, näyttelyitä ja ajankohtaisia kirjailijavierailuja. Ohjelmatarjonta nähtävissä osoitteessa TYÖVÄENOPISTO ARBIS p (Arbiksen toimisto) /arbis Vindängenin tiloissa toimivan työväenopisto Arbiksen kurssitarjonta on maksuton Kaikukortin käyttäjille. Jos haluat osallistua Arbiksen kurssille, ilmoittaudu kurssille tavalliseen tapaan etukäteen ja ilmoita lisäksi Kaikukorttisi numero puhelimitse Arbiksen toimistoon. Arbiksen tarjonnassa myös englanninkielisiä kursseja! ESPOON TYÖVÄENOPISTO p (ma-to klo 12-15) Espoon työväenopisto liittyi vuoden 2018 alussa mukaan Espoon Kaikukortti-verkoston kulttuurikohteisiin. Kaikukortilla voi osallistua maksutta Kaikukortti-verkostossa mukana olevien kulttuurikohteiden tarjontaan. Espoon työväenopiston perhekursseille voi Kaikukortilla osallistua myös yhdessä lapsen kanssa. Huomioithan, että Kaikukortin ulkopuolelle on rajattu CEVNI, merenkulun kurssit, suomen kielen kurssit sekä kurssit, jotka ovat osa tutkintoa (yleinen kielitutkinto, avoimen yliopiston opetus, taiteen perusopetus) tai joista saa todistuksen (ea-kurssit, hygieniapassi). Voit osallistua lukukauden aikana yhdelle kurssille. Perhekursseille voi osallistua myös yhdessä lapsen kanssa. Kaikukortin haltijat voivat ilmoittautua kursseille tavalliseen tapaan Ilmonetin kautta tai puhelimitse Espoon työväenopiston asiakaspalveluun p (ma-to klo 12-15). Oman Kaikukortin numero tulee aina ilmoittaa sähköpostilla tai puhelimitse ennen kurssin alkamista asiakaspalveluun.

4 4 ESPOO STREET ART Palvelutori, Iso Omena Tanssia, musaa, tuunausta ja riimejä. Unohtamatta graffititaidetta tai leffaa. Tätä ja paljon muuta katutaidetta on luvassa kun vuoden Espoo Street Art valtaa Palvelutorin. KESKIVIIKKO klo 17.30, Stage VOIKO ELOKUVILLA VAIKUTTAA? Elokuva ja paneelikeskustelu Elokuva ja asiantuntijapaneeli elokuvien ja mielipiteiden kohtaamisesta. Voiko elokuvilla vaikuttaa yhteiskunnassa ja kaupunkitilassa, ottaa kantaa tai muuttaa näkemyksiä? Yhteistyössä Espoo Cinén kanssa. TRAINS OF THOUGHTS a film by Timo Novotny Trains of Thoughts vie sinut urbaanille matkalle Viennasta Moskovaan, jättäen sinut kyydistä maailman suurimmissa, ikonisissa metropoleissa kuten New York tai Hong Kong. Sofa Surfersin musiikki säestää matkan. Elokuvassa kuvaillaan urbaanin elämän kulkua metrotunneleissa samalla kun jokapäiväinen elämä jatkaa kulkuaan maapinnan yläpuolella. TORSTAI klo 14-18, kirjaston paja KANKAANPAINANTAA Tervetuloa pajaan painamaan oma tagisi kankaalle! Tarjoamme kangaskasseja niin kauan, kun niitä riittää. Voit halutessasi tuoda mukanasi oman paidan, jolloin tagi voidaan painaa siihen. Materiaalin täytyy olla puuvillaa ja kuva suunnitellaan tietokoneella piirtopöytää apuna käyttäen. Tagin sijaan voi myös suunnitella oman siluetti -tyylisen kuvan. klo 14-16, Kohtaamo GRAFFITITYÖPAJA FIX IT! Miten suunnitella näyttävä teos? klo 16-20, graffitiseinä, ulkona GRAFFITITYÖPAJA CREATE IT! Seuraamme graffitimaalauksen Suomen mestarin Jani Tolinin työskentelyä seinän äärellä samalla kun testaamme itse työpajassa harjoiteltuja tekniikoita.

5 5 PERJANTAI M.E.E.T-aukio klo RIIMIWORKSHOP Hassan Maikalin johdolla. klo BREAKDANCE- WORK SHOP Arja Tiili Dance Company Työpaja soveltuu kaikille ja kaiken ikäisille. Minkäänlaista tanssi-, tai musiikkitaustaa ei tarvitse omata entuudestaan. klo GRAFFITITAIDETTA SEINÄN ÄÄRELLÄ klo ARJA TIILI DANCE COMPANY: BREAK THE FIGHT I WAS HERE! Esityksessä käsitellään vallankäyttöön ja valtapeleihin liittyviä teemoja. Teos herättelee muun muassa seuraavia kysymyksiä: Mikä meitä erottaa? Mikä meitä yhdistää? Mitä oikeastaan tarkoitetaan heikkoudella ja mitä on vahvuus? Itseksi tuleminen ja itsenä oleminen - mitä se vaatii? Esityksen tyylilajeina ovat katukulttuurista tutut elementit kuten b-boying eli breikkaus höystettynä nykytanssilla ja räppäyksellä. klo WIBE, TRIPLEDRAGON & RÄSÄNEN ON STAGE klo HASSAN MAIKAL ON STAGE Tampereella syntynyt ja lähes koko ikänsä Kontulassa asunut räppäri ja videobloggari, joka on tullut tunnetuksi monikulttuurisuuden ja tasa-arvon puolestapuhujana vaikka käsittelee paljon laajemminkin kappaleissaan asioita. LAUANTAI klo 10-14, palvelutori LEIJAPAJA PERHEILLE Tervetuloa tekemään kiinalainen leija. Ohjaajat Suomen leijaseura ry. Muutokset mahdollisia. Vapaa pääsy!

6 6 URKUYÖ & AARIA - FESTIVAALI Urkuyö ja Aaria festivaali on mukana Kaikukortti-toiminnassa. Jos sinulla on Kaikukortti, voit varata ja ostaa itsellesi maksuttomia pääsylippuja konsertteihimme. Lisäksi voit hankkia maksuttomia pääsylippuja alle 16-vuotiaille perheeseesi kuuluville lapsille samaan konserttiin, johon olet itsekin osallistumassa. Kaikukortilla voit hankkia maksuttomia pääsylippuja kaikkiin konsertteihimme, mutta joissakin konserteissa lippuja voi olla rajattu määrä. Miten hankit pääsylipun konserttiimme Kaikukortti toimii samalla tavalla kuin esimerkiksi opiskelija- tai eläkeläiskortti. Kerro oman Kaikukorttisi numero ja varaudu myös näyttämään korttisi, kun hankit lippuja. Voit hankkia pääsylipun Lippupisteen täyden palvelun myyntipisteistä, mutta ei verkkokaupasta. Pääsylippu on maksuton, mutta Lippupiste perii palvelumaksun 1,50 sekä myyntipisteet perivät toimitusmaksun 2 / tilaus. Ilman palvelu- ja toimitusmaksuja pääsylipun voi hankkia Urkuyö ja Aarian konserttien ovimyynnistä konserttipaikalla tai varata Urkuyö ja Aarian toimistosta info@urkuyofestival.fi tai , mikäli lippuja on jäljellä. Kulttuurikaverin kanssa konserttiin! Haluaisitko osallistua konserttiimme, mutta yksin lähteminen tuntuu vaikealta? Kulttuurikaveri on vapaaehtoinen henkilö, jonka voit tilata seuraksi ja tueksi myös Urkuyö ja Aaria -festivaalin konsertteihin. Kulttuurikaverin voit tilata itselle, tutulle tai pienelle ryhmälle. Kulttuurikaverin seura ja lippu ovat ilmaisia. Ota yhteyttä kulttuurikaveritoiminnan koordinaattoriin ma pe klo p tai kulttuurikaveri@espoo.fi. Kulttuurikaveritoimintaa organisoi Espoon kaupungin kulttuuriyksikkö. URKUYÖ & AARIA, AVAJAISKONSERTTI ROSSINI: PETITE MESSE SOLENELLE Tapiolan kirkko To 6.6. klo Huippukokoonpano, oopperamaista loistokkuutta ja kamarimusiikillista herkkyyttä Tule kuulemaan vanhan säveltäjämestarin viimeinen suurteos Petite messe solennelle, jossa on kuultavissa elämän ja tunteiden värikirjo! Tuuli Takala, sopraano Anu Ontronen, altto Tuomas Katajala, tenori Arttu Kataja, basso Erkki Korhonen ja Joel Papinoja, piano Jussi Littunen, harmoni Urkuyö ja Aarian festivaalikuoro Gioachino Rossini ( ): Petite messe solennelle Taiteilijatapaaminen klo 21 Tule kuulemaan esiintyjien tunnelmia konsertin jälkeen! Juontajana Erkki Korhonen. Grill it! - ravintola, Original Sokos Hotel Tapiola Garden (Tapionaukio 3) Vapaa pääsy

7 7 URKUYÖ & AARIA: HYNNINEN & SAKARI Espoon Tuomiokirkko To klo Jorma Hynninen, baritoni Pétur Sakari, urut Legendaarisen laulutaiteilijan puhuttelevat tulkinnat ja nuoren huippu-urkurin luova urkutaide kohtaavat kesäillassa. Ohjelmassa: Merikanto, Kuula, Vierne Taiteilijatapaaminen klo Pitäjäntuvassa, isäntänä Erkki Korhonen URKUYÖ & AARIA: JUHANNUSILTAMAT Espoon Tuomiokirkko To klo Tule viettämään yhteistä lauluiltaa ja nauttimaan musiikin ja yhteisöllisyyden voimauttavasta elämyksestä! Ohjelmassa on kesäisiä yhteislauluja ja nuorten solistien esityksiä. Laura Juvonen, sopraano - Aapo-Tapani Kilpelä, bassobaritoni - Erkki Korhonen, piano, urut ja juonto URKUYÖ & AARIA: SUPERSELLISTI & VOITTAJABARITONI Espoon Tuomiokirkko To klo Stephan Koncz, sello (Itävalta) - Jussi Vänttinen, baritoni - Maija Weitz, piano Berliinin filharmonikkojen huippusellisti esiintyy yhdessä espoolaisten taiteilijoiden, Lappeenrannan laulukilpailujen voittajan ja eturivin kamarimuusikon kanssa. Ohjelmassa Spohr, Schubert, Mozart, Saint-Saëns, Popper. Taiteilijatapaaminen klo Pitäjäntuvassa, isäntänä Erkki Korhonen. URKUYÖ & AARIA: MATKA KUTSUU PELKONEN & ALAKÄRPPÄ Espoon Tuomiokirkko To 4.7. klo Aarne Pelkonen, baritoni ja urut / Juho Alakärppä, piano Menestynyt liedduo vie hienossa ohjelmassaan matkalle ihmiselämän syvyyksiin ja vapauden kaipuuseen. Ohjelmassa Schubert, Schumann, Mahler, Duparc, Sibelius. Taiteilijatapaaminen klo Pitäjäntuvassa, isäntänä Erkki Korhonen. URKUYÖ & AARIA: DRAMAATTISTA JA HERKKÄÄ Espoon Tuomiokirkko To klo Jutta Holmberg, sopraano - Visa Kohva, basso - Erkki Korhonen, piano ja urut Dramaattinen sopraano Jutta Holmberg ja syvä basso Visa Kohva tulkitsevat ooppera-aarioita ja kesäisiä lauluja yhdessä festivaalin taiteellisen johtajan, pianisti Erkki Korhosen kanssa. Sibelius, Järnefelt, Merikanto, Kuula, Mozart, Verdi, Wagner, Puccini. Taiteilijatapaaminen klo Pitäjäntuvassa, isäntänä Erkki Korhonen.

8 8 URKUYÖ & AARIA: HENGESSÄ JA TULESSA MARZI NYMAN & KALEVI KIVINIEMI Espoon Tuomiokirkko To klo Marzi Nyman, sähkökitara ja urut - Kalevi Kiviniemi, urut - Mika Koivusalo, äänitekniikka Mieleenpainuva improvisatorinen konsertti, jossa instrumenttiensa huiput hyödyntävät urkujen ja sähkökitaran monipuolisuutta ja toisiaan innostaen luovat jotain uutta ja ennen kokematonta. Ohjelmassa Jehan Alain - Geroges Delerue - Marzi Nyman - Léon Boëllmann - negrospiritual - Andreas Willscher Taiteilijatapaaminen klo Pitäjäntuvassa, isäntänä Erkki Korhonen URKUYÖ & AARIA: KILPAILUVOITTAJAT SAVONLINNASTA Espoon Tuomiokirkko To klo Timo Mustakallio -laulukilpailun tuoreet voittajat esiintyvät yhdessä pianisti Tuula Hällströmin kanssa. Konsertin laulajat selviävät Savonlinnan Oopperajuhlilla käytävän kilpailun jälkeen. Ohjelma ilmoitetaan, kun esiintyjät ovat selvillä, viimeistään konserttipäivänä. Ks. päivitetyt tiedot festivaalin kotisivuilta. Taiteilijatapaaminen klo Pitäjäntuvassa, isäntänä Erkki Korhonen. URKUYÖ & AARIA: LIEDIN LOISTOA- TOPI LEHTIPUU & RALF GOTHÓNI Espoon Tuomiokirkko To 1.8. klo Topi Lehtipuu, tenori - Ralf Gothóni, piano Liedin helmiä upeiden taiteilijoiden tulkitsemina! Ohjelmassa Robert Schumann: Dichterliebe, Seppo Nummi: Vuoripaimen Taiteilijatapaaminen klo Pitäjäntuvassa, isäntänä Erkki Korhonen URKUYÖ & AARIA: KANSALLISOOPPERA ESPOOSSA Espoon Tuomiokirkko To 8.8. klo Virva Puumala, sopraano - Stefania Saglietti, harppu Taavi Oramo, kapellimestari - Suomen kansallisoopperan orkesteri Ohjelmassa: Gabriel Fauré: Masque et Bergamasque -sarja Gabriel Fauré (sov. John Lubbock): Le papillon et la fleur op. 1 nro 1 Après un rêve op. 7 nro 1 Fleur jetée op. 39 nro 2 Au bord de l eau op. 8 nro 1 Aubade op. 6 nro 1 Le secret op. 23 nro 3 Claude Debussy: Danse sacrée et danse profane (harpulle ja jousille) Igor Stravinky: Pulcinella-sarja Taiteilijatapaaminen klo Pitäjäntuvassa, isäntänä Erkki Korhonen

9 9 URKUYÖ & AARIA: TÄNÄ YÖNÄ EN PELKÄÄ KULKEA YLI PIMEÄN Espoon Tuomiokirkko To klo Seela Sella, lausunta - Pia Freund, sopraano - Kristian Attila, piano Runoilija Katri Valan Valvoja-runon säkeestä nimensä saanut esitys kertoo musiikin, runojen ja kirjeiden kautta taiteilijakohtaamisista, taiteilijapareista ja ihmiskohtaloista. Esitys on yhdistelmä konserttia, näyttämöteosta ja runotapahtumaa, johon jokainen työryhmän jäsen on tuonut omia suosikkejaan. Musiikkia kuullaan tunnetuilta suomalaisilta säveltäjiltä mm. Sibeliukselta, Kuulalta, Madetojalta ja Ilkka Kuusistolta. Runojensa kautta äänen saavat Katri Vala, L.Onerva ja Aino Kallas. Seela Sellan lausumat Aino Sibeliuksen ja Alma Kuulan kirjeet peilaavat kirjoittajiensa tunteita taustanaan luvun kuohut. Taiteilijaparien ja taiteilijakohtaamisten kautta käsitellään, mitä on tarkoittanut olla yksin ja yhdessä. Mitä on kukoistaa, kasvaa ja luopua, olla keskellä luomista ja hävitystä. Esitys sisältää n.15 min. väliajan. Taiteilijatapaaminen klo Pitäjäntuvassa, isäntänä Erkki Korhonen URKUYÖ & AARIA: IKUISTA RAKKAUTTA EVIG KÄRLEK MED CAMILLA & CO. Espoon Tuomiokirkko To klo Camilla Nylund, sopraano - Anton Saris, tenori - Erica Nygård, huilu - Niels Burgmann, urut ja piano Ohjelmassa kauneimpia musikaali- ja ooppera-aarioita sekä rakkausduettoja tähtisolistien seurassa. Ohjelman säveltäjäniminä mm. Erich Wolfgang Korngold, Leonard Bernstein, Giocomo Puccini, G.F. Händel ja Charles-Marie Widor. Taiteilijatapaaminen klo Pitäjäntuvassa, isäntänä Erkki Korhonen Urkujen esittely klo kirkon urkuparvella esittelijänä Espoon tuomiokirkkoseurakunnan A-kanttori Petri Koivusalo. URKUYÖ & AARIA: LUMI DI NOTTE YÖN JA VALON LAULUJA Espoon Tuomiokirkko To klo Vuo Ensemble: Olga Heikkilä, sopraano - Katariina Heikkilä, mezzosopraano - Simo Mäkinen, tenori - Mats Lillhannus, tenori, - Elja Puukko, basso - Jussi Merikanto, basso Konsertissa lähdemme yön hämärään ja erilaisiin yöllisiin tunnelmiin. Yö on kautta aikojen innoittanut runoilijoita ja säveltäjiä melankolian ja surun vertauskuvana, mutta myös salaisuuksien ja ihmeiden aikana. Konsertissa kuullaan laulumusiikin mestariteoksia renessanssin ajalta meidän päiviimme asti, säveltäjinä mm. John Wilbye, Giaches de Wert, Carlo Gesualdo, Ildebrando Pizzetti ja John Tavener. Taiteilijatapaaminen klo Pitäjäntuvassa, isäntänä Erkki Korhonen

10 10 YHTEISLAULUA LAULUILTA MATINKYLÄSSÄ Ison Omenan kirjasto, Palvelutorin Stage Matinkylässä järjestetään kuukausittain lauluiltoja, joissa laulut ja laulutyylit vaihtelevat eri vetäjien mukaan. Yhteislaulutilaisuudet järjestetään Ison Omenan palvelutorilla. Laulujen sanat löytyvät jaossa olevista lauluvihkoista. Vapaa pääsy. Ke 5.6. klo kevät- ja kesälauluja, laulattajana Elmuska Marja Koskenalhon johdolla YHTEISLAULUA RUOTSIKSI TALOMUSEO GLIMSISSÄ Ke klo Yhteislaulua ruotsiksi Glimsin pihalla. Järjestäjänä Esbo svenska pensionärer. ALLSÅNG SÄG DET I TONER Vindängen, Tuulikuja 8 A Ons 19.6 kl 18: Sommar och sol Allsongsledaren Benny Törnroos tilsammans med kvällens gästande artist lockar till sång. Fritt inträde. MUUTA MUKAVAA AFTER WORK PIKNIK: BEN GRANFELT & BRYN JONES Espoon kulttuurikeskus, Amfi ulkoilmanäyttämö Pe 5.7. klo Nappaa kaverit ja piknik-kori matkaasi ja saavu nauttimaan kesäillasta hyvän musiikin parissa. Los Bastardos Finlandesesista sekä muutamista muista yhtyeistä tunnetut Bryn Jones ja Ben Granfelt tapasivat 90-luvun lopulla ja ovat sen jälkeen olleet parhaita ystäviä sekä musiikkialalla että sen ulkopuolella. "Me soitettiin kimpassa duokeikkoja ja Bryn vieraili mun keikoilla silloin tällöin, kunnes Bryn oli mukana Los Bastardos Finlandesesin kasaamisessa vuonna Duon taika on jammailu ja yhteislaulut. Konsertissa kuullaan niin covereita (mm. Neil Young, The Who, Pink Floyd) kuin duon omiakin kappaleita.

11 11 AFTER WORK PIKNIK: LEO Espoon kulttuurikeskus, Amfi ulkoilmanäyttämö Pe klo Nappaa kaverit ja piknik-kori matkaasi ja saavu nauttimaan kesäillasta hyvän musiikin parissa. Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä LEO (Leo Stillman) aloitti pitkän bändiuran jälkeen sooloartistina vuonna LEOn musiikissa isot melodiat, tarttuvat koukut sekä yhteislauluun kannustavat kertosäkeet yhdistyvät moderneihin soundeihin ja suomirockin perinteitä kunnioittaviin biiseihin. LEO palkittiin Vuoden tulokas -palkinnolla Emma gaalassa 2018 ja tällä hetkellä hän kirjoittaa toista albumiaan. PERHEPIKNIK: ÄKKIVÄÄRIÄ FLAMINGON SÄÄRIÄ Espoon kulttuurikeskus, Amfi ulkoilmanäyttämö Ti klo Pakkaa piknik-kori ja riennä runoretkelle koko perheen voimin! Äkkivääriä flamingon sääriä on palkittujen Suomen eturivin lausuntataiteilijoiden Jussi Lankosken ja Eero Ojalan valmistama riemukas lastenrunoesitys 3-8-vuotiaille, ja miksei vanhemmillekin! Rytmikkäät, monisanaiset ja nokkelat runot on poimittu Laura Ruohosen supersuosituista teoksista Allakka Pullakka (2004), Yökyöpelit (2008) sekä Tippukivitapaus (2017). KULTTUURIKONTTI Kulttuurikontti tuo jälleen kesällä taidetta ja kulttuuria eri puolille Espoota! Kulttuurikontti on merikonttiin rakennettu liikkuva kulttuuritila, jonka toiminta on kaikille avointa ja maksutonta. Tänä vuonna kontissa on muun muassa muotoilua ja mukavaa tekemistä kaikenikäisille. Olarin asukaspuisto, Meteorinkatu 7: Ti To La Ti To La Otaniemi, kauppakeskus A Blocin piha-alue: Ti 9.7. To La Ti To La Espoon keskus, kauppakeskus Espoontorin piha-alue: Ti To 1.8. Ti 6.8. To 8.8. La Pe La (Espoo-päivä)

12 12 YHDESSÄ TANSSIMAAN! KAUPUNKITANSSIT Maksutonta paritanssien opetusta kokeneiden opettajien ohjaamana. Kullakin kerralla harjoitellaan vain yhtä tanssilajia, ja aina lähdetään alkeista liikkeelle. Aiempaa tanssitaitoa tai omaa tanssiparia ei tarvita. Tervetuloa mukaan tanssimaan! Kaatosateen sattuessa opetustuokio peruuntuu. Pikkusateessa tanssitaan kyllä. Kaupunkitansseihin on vapaa pääsy. Tervetuloa! KAUPUNKITANSSIT TAPIOLASSA - AMFI Tiistaisin klo fusku samba tango valssi 6.8. humppa jenkka foksi cha cha KAUPUNKITANSSIT SELLOSALIN EDUSTALLA Torstaisin klo cha cha valssi tango samba bugg SILENT DISCO Espoon kulttuurikeskus Amfi ulkoilmanäyttämö To 4.7. klo (K-50) To klo (Ikärajaton) Supersuosittu Iltapäivädisco K50 kesällä Espoon kulttuurikeskuksen ulkoilmanäyttämö Amfilla äänettömänä diskona! Iloa pirskahtelevan diskokuplan sisään pääsee laittamalla kuulokkeet päähän ja heittäytymällä musiikin vietäväksi. Kokemus on takuulla ikimuistoinen! DJ:nä toimii juontaja-toimittaja Kristoffer Ignatius. Kuulokkeet saat paikan päältä ja niitä riittää samanaikaisesti noin 80 diskoilijalle. Vapaa pääsy. JYTÄÄ JA JENKKAA LASTEN KULTTUURIKESKUS AURORASSA To / klo Tanssia kaikenikäisille Auroran puutarhassa ja uudella Korttelistagella. Näissä tansseissa voi tanssia vaikka paljain jaloin nurmella hypellen! Vapaa pääsy. Sateen sattuessa sisällä.

13 13 RETKEILYÄ YÖLAULAJARETKI ISO HUOPALAHDELLE La 1.6. klo Lähdemme oppaan johdolla tummenevaan iltaan kuuntelemaan kaihoisia iltayön laulajia. Retkellä on mahdollisuus tunnistaa lintuja kaukoputkella oppaan avustuksella. Retkelle lähdetään Majurinkujan päästä Vermon pysäköintialueelta, Leppävaaran suunnasta katsottuna oikeasta takakulmasta. Mukaan kannattaa ottaa oma kiikari KULTTUURIMAISEMARETKI TRÄSKANDAN KARTANOPUISTOON La 8.6. klo Retkellä tutustutaan kartanopuiston monimuotoiseen puustoon ja kiehtovaan historiaan. Kokoontuminen Auroran muistolaatan luona Träskändan kartanon pääoven edustalla (Träskandanristi 1). Paikoitellen saattaa olla runsaasti hyttysiä eli muistathan ottaa mukaan hyttyskarkotetta ja henkilökohtaiset allergialääkkeesi. LEPAKKO- JA LINTURETKI LAAJALAHDELLE La 8.6. klo Mitä Laajalahdella tapahtuu öisin? Lähdemme etsimään merkkejä lepakoista. Lähtö Villa Elfvikin pihalta klo Varaa mukaan taskulamppu ja lämpimät vaatteet. Retkellä pieni evästauko. Paikoitellen saattaa olla runsaasti hyttysiä eli muistathan ottaa mukaasi hyttyskarkotteen ja henkilökohtaiset allergialääkkeesi yms. Kannattaa pukea pitkät housut. KOSTEIKKO ELÄÄ KOKO PERHEEN KOSTEIKKORETKI VILLA ELFVIKISSÄ Su 9.6. klo Koko perheen toiminnallisella luontoretkellä tutustutaan Laajalahden kosteikkoihin ja kosteikkojen eläimiin. Ota retkelle mukaan pienet eväät ja pukeudu sään mukaan. Tervetuloa mukaan! GLIMSINJOKI-KÄVELY Su klo Retkelle lähdetään Auroran muistolaatan luota Träskändan kartanon pääoven edustalta (Träskändanristi 1). Retki päättyy Jorvinkoskelle Jorvin sairaalan viereen. Retkellä tarvitaan hyvät kengät (maastokenkä/kumisaapas). Polku on luonnonpolku ja se on paikoin kostea. Tutustu Glimsinjoen jokikävelyreittiin osoitteessa

14 14 LUONNONKUKKIEN PÄIVÄN PERHERETKI Su klo Villa Elfvikin lähiympäristö Koko perheen toiminnallisella luontoretkellä kuljetaan lasten ehdoilla. Ota retkelle mukaan pienet eväät ja pukeudu sään mukaan. Yhteispohjoismaisen Luonnonkukkien päivän tavoitteena on kasvituntemuksen ja -harrastuksen edistäminen sekä yhteisten luontokokemusten tarjoaminen mahdollisimman monelle. Vuoden 2019 teemalajina ovat lumpeet. LUONNONKUKKIEN PÄIVÄN KÄVELY SOUKASSA Su klo Alakartanon urheilukenttä Kokoontuminen Alakartanontien urheilukentän pysäköintialueella. Kävelemme Soukanrantaan Klobbenin suuntaan. Oppaina ovat tietokirjailija Mattias Tolvanen sekä Jukka Kivi. Säänmukainen vaatetus ja omat eväät mukaan. LUDE VAI LUKKI? ÖTÖKKÄRETKI Su / Su / Su / Su klo Villa Elfvikin lähiympäristö Oppaan johdolla tutkitaan lähiluonnon erilaisia ötököitä. Ota retkelle mukaan pienet eväät ja pukeudu sään mukaan. Koko perheen toiminnallisella luontoretkellä kuljetaan lasten ehdoilla. NUUKSION KESÄRETKI SORLAMMELLE La 6.7. klo Retkellä kierretään Sorlammen luontopolku. Reitin kokonaispituus on noin 7,5 km. Maasto on paikoin haastavaa. Reitti kuljetaan pitkin polkua, joka on paikoin kivikkoinen ja juurakkoinen. Matkan varrelle osuu useampia nousuja ja laskuja. Retkellä poiketaan hiidenkirnuille. Evästauko pidetään Sorlammen tulipaikalla, jossa on mahdollisuus uimiseen. Lähtöpaikkana Nuuksion ulkoilumajan pysäköintialue (Brobacka, Nuuksionkuja 2

15 15 KÄVELYRETKI KAUKLAHDESSA Su 7.7. klo Opastetulla retkellä tutustutaan muutosta elävän vanhan asuinalueen historiaan ja luontoon. Reitti kulkee Kauklahden juna-asemalta ylös Bassenmäkeä Palolampi kiertäen ja paluu radan vartta takaisin asemalle. Kävelyretkellä pääset ihailemaan mm. luonnonmuistomerkkinä suojeltuja vanhoja tammia. Varustaudu sään mukaisesti ja ulkoiluun tarkoitetuilla kengillä. Retkellä liikutaan pääsääntöisesti kävely- ja ulkoiluväylällä mutta myös polulla saatetaan poiketa. Lähtö retkelle Kauklahden juna-aseman ja pysäköintialueen väliin jäävän R-kioskin edestä. PERHERETKI PENTALAN SAARESSA Pentalan saari la klo Monimuotoiseen saaristoluontoon tutustutaan seikkailullisella koko perheen retkellä. Retken kesto on kaksi tuntia ja reitin pituus on maksimissaan pari kilometriä. Ota retkelle mukaan pienet eväät ja pukeudu sään mukaan. Koko perheen toiminnallisella luontoretkellä kuljetaan lasten ehdoilla. Lastenvaunujen kanssa kulkeminen ei tällä retkellä ole mahdollista. Retkelle lähdetään Pentalan saaristovenelaiturin välittömästä läheisyydestä klo 11. Saaristoveneen aikataulun ja hinnaston Pentalaan saaren löydät Saaristomuseo Pentalan sivuilta. TREMANSKÄRRIN LUONTORETKI Luontopolku, Lahnus Su klo Retkellä tulevat tutuiksi kallioiset metsät korpilaaksoineen,tremanskärrin hieno luonnontilainen keidassuo ja Kurkijärven metsälampi. Lähtöpaikkana pysäköintialue Helsingistä päin oikealla Vihdintie 63 kohdalla. Paikoitellen saattaa olla runsaasti hyttysiä eli muistathan ottaa mukaasi henkilökohtaiset allergialääkkeesi yms. RENTOUDU RANNALLA Näyttelykeskus WeeGee Pe 7.6. / 6.9. klo ja Kuukauden ensimmäisenä perjantaina rentoutumista ja viihtymistä meriteeman keskellä KAMUssa. Tervetuloa rentoutumaan espoolaiseen rantamaisemaan! Teemme helppoja kehoa huoltavia harjoituksia näyttelytilan merellisessä tunnelmassa, sekä palautamme mielen takaisin tähän hetkeen keskittymällä hengitykseen ja kehon tuntemuksiin. Rentoutushetki sopii kaikille omasta hyvinvoinnista kiinnostuneille. Teemme harjoituksia seisten ja istuen. Ohjaajana liikunnanohjaaja ja kulttuurituottaja (AMK) Rani Saarinen. Vapaa pääsy.

16 16 MUSEOT JA TAIDENÄYTTELYT ATENEUM Kaivokatu 2, Helsinki HILJAINEN KAUNEUS Pohjoismaiden ja Itä-Aasian taidetta yhdistävät ajatus arjen kauneudesta ja yhteys luontoon. Näyttely esittelee rinnakkain kuvataidetta, keramiikkaa, tekstiilitaidetta ja arkkitehtuuria suomalaisista, ruotsalaisista, tanskalaisista ja japanilaisista kokoelmista erityisesti ja 1960-luvuilta. KIASMA Mannerheiminaukio 2, Helsinki VUODEN 2019 NÄYTTELYT Kiasman vuoden 2019 ohjelmisto rakentuu hyvän elämän teemojen ympärille. Näyttelyissä korostuvat antamisen, jakamisen, vieraanvaraisuuden ja kohtaamisen ajatukset. Kutsumme yleisön myös itse tekemään taidetta ja kokemaan sen iloa ja inspiraatiota tuottava voima. Vuoden 2019 Ole hyvä -teemavuonna nähdään nämä näyttelyt: Shoplifter Iiu Susiraja Ragnar Kjartansson Torbjørn Rødland Maksuton sisäänkäynti Kaikukortilla. SINEBRYCHOFFIN TAIDEMUSEO Bulevardi 40, Helsinki TAIVAALLISET VÄRIT SINISTÄ JA KULTAA Sininen ja kulta kuuluvat historiallisesti kaikkein arvokkaimpiin materiaaleihin. Materiaalien loistokkuuden ja kalleuden myötä ne ovat saaneet lukemattomia merkityksiä. Kulta viittaa aurinkoon, Jumalaan, valtaan ja rikkauteen. Sininen on kunnian ja arvokkuuden väri, vallan vertauskuva. Keskiajan taiteessa kulta symboloi taivasten valtakuntaa. Materiaalit ja värit vaikuttavat mielleyhtymiin, muistikuviin ja tunnekokemukseen. Maksuton sisäänkäynti Kaikukortilla

17 17 NÄYTTELYKESKUS WEEGEE Ahertajantie 5, Tapiola Maksuton sisäänpääsy Kaikukortilla, sekä alle 18- ja yli 70- vuotiaille. Kaikille ilmainen sisäänpääsy Museopäivänä ja Espoo-päivänä Maksuton sisäänpääsy myös aina perjantaisin klo 17 19, ja jokaisen kuun ensimmäisenä perjantaina klo ESPOONLAHDEN ARVOITUS KOKO PERHEEN OMATOIMINEN KIERROS KAMUSSA Lauantaisin klo Koko perheen omatoiminen kierros täynnä toimintaa Katse horisontissa -näyttelyssä.koko perheen omatoiminen kierros täynnä toimintaa Katse horisontissa -näyttelyssä. NÄYTTELYESITTELY: KATSE HORISONTISSA Sunnuntaisin klo ( ) Meri tarkoittaa espoolaisille montaa asiaa: vapautta, merituulta ja tuoksua, muistoja ja kotimaisemaa. Kierroksella pääsee tutustumaan meren moniin puoliin ja muuttamaan käsitystään merestä. Tutuksi tulevat niin elämä meren ehdoilla kuin rannan ja saariston nykyään tarjoamat virkistysmahdollisuudet. Pinnan allekin sukelletaan. Esittelyn jälkeen on helppo jää tunnelmoimaan ja puuhailemaan itseä kiinnostaviin kohteisiin. Tervetuloa merelle! KAMU (WEEGEE): TUHAT TARINAA ESPOOSTA KAMUn pysyvä näyttely Tuhat tarinaa Espoosta kertoo Espoon historiasta kivikaudelta kaupungin aikaan saakka. Näyttely kertoo Espoosta viidellä eri aikakaudella, viidessä eri paikassa: kivikauden hylkeenpyytäjistä Bosmalmissa, keskiajan maanviljelijöistä Mankbyssä, herrasväestä ja rahvaasta Albergassa, tehdastyöläisistä Kauklahdessa ja kaupunkielämästä lähiöissä. Näyttelyssä selviää miten Espoo on syntynyt, keitä espoolaiset ovat ja miten Espoosta tuli sellainen kuin se nyt on. Vapaa pääsy Kaikukortilla ESINEVARTIT KAMUSSA Perjantaisin klo KAMUn Tuhat tarinaa Espoosta -näyttelyn esineillä on jokaisella oma tarinansa. Esinevartti tutustuttaa kävijät perjantaisin yhden näyttelyssä esillä olevan esineen tarinaan. Esine vaihtuu viikottain.

18 18 KAMU (WEEGEE): TOUKOKUUN VAUNUTREFFIT KAMUSSA: REIPPAILU TAPIOLAN KANSALLISMAISEMAAN To 2.5. klo Kuukauden ensimmäisenä torstaina KAMUssa järjestetään vanhemmille yhteinen, mukava hetki vauvan kanssa. Myös isommat sisarukset ovat tervetulleita mukaan. Vaunutreffeillä tutustutaan historiaan yhdessä toisten vanhempien kanssa moniaistisesti, itse kokeilemalla. Vapaa pääsy! Toukokuun Vaunutreffeillä katsotaan maisemaa uusin silmin. Treffeillä lähdetään kävelyretkelle Tapiolan kansallismaisemaan, kesto n. 60 min. Säänmukaiset varusteet ylle! SENIORI-ILTAPÄIVÄT KAMUSSA: Seniori-iltapäivät järjestetään keskiviikkoisin klo 14 KAMUn Museopeda-tilassa Näyttelykeskus WeeGeellä (Ahertajantie 5, Tapiola, Espoo). Espoon kaupunginmuseon Seniori-iltapäivissä kuullaan historian asiantuntijoiden luentoja mielenkiintoisista aiheista. Vapaaehtoinen kahvimaksu 1. Vapaa pääsy. TAPAA HARRASTAJA joka kuun viimeinen lauantai klo Vapaa-ajan harrastukset houkuttelevat monia meren äärelle. Tule tutustumaan merelliseen harrastukseen ja tapaamaan muita harrastajia Katse horisontissa -näyttelyyn. TUUNAA PAPERIVENE Pe 5.7. klo Kuukauden ensimmäisenä perjantaina rentoutumista ja viihtymistä meriteeman keskellä KAMUssa. Tervetuloa taittelemaan oma vene ja tuunaamaan se unelmamatkaasi varten. LELUMUSEO HEVOSENKENKÄ (WEEGEE): ERIKOISNÄYTTELY: MENOPELILEIKKI alkaen Lähde lentäjän, merikapteenin tai konduktöörin matkaan! Erikoisnäyttelyssä tarkastellaan kulkemista ja matkantekoa, liikennevälineitä ja liikenneturvallisuutta lapsen näkökulmasta ja leikin avulla. Näyttelyssä on esillä liikenteeseen liittyviä leikin välineitä ja leikkisiä menopelejä. Yhdessä lapsen kanssa pohditaan liikkumisen historiaa ja vastuullisuutta rennosti ja oivaltavasti. Toiminnallisessa ja elämyksellisessä näyttelyssä pääset sisälle liikenteen maailmaan, erilaisten menopelien kyytiin ja voit testata tietojasi liikennesäännöistä. Näyttelysuunnittelussa on tehty yhteistyötä niin muiden museoiden, liikennealan järjestöjen kuin teatterin ammattilaisten kanssa. Oheisohjelmassa on lasten liikennekasvatusta tukevaa museoteatteria, draamaopastuksia, tapahtumia ja työpajoja. Liikkeelle, mars!

19 19 EMMA (WEEGEE): JONATHAN MEESE, DANIEL RICHTER, TAL R: THE MEN WHO FELL FROM EARTH Vuoden 2019 näyttelyohjelmiston avaa kolmen aikamme keskeisen nykymaalarin, Jonathan Meesen, Daniel Richterin ja Tal R:n, näyttely The Men Who Fell from Earth. Taiteilijoiden yhteisprojektissa kartoitetaan nykymaalauksen juuria ja moniin nuoren polven taiteilijoihin vaikuttaneiden tekijöiden tuotantoa. Näyttely tuo uusekspressionistisen maalaustaiteen perinnettä uudistavan kolmikon teoksia ensi kertaa Suomeen näin laajassa mittakaavassa. Esillä on taiteilijoiden yhdessä tekemiä installaatioita, videoteos sekä katsaus kunkin taiteilijan viimeaikaiseen tuotantoon. SUOMEN KELLOMUSEO (WEEGEE): Perusnäyttely: AIKA KONEITA HELINÄ RAUTAVAARAN MUSEO Helinä Rautavaaran museon näyttelytilat Tapiolassa sulkeutuvat Museo muuttaa syksyllä Espoon keskukseen ja avaa ovet jälleen vuonna GALLEN-KALLELAN MUSEO Gallen-Kallelantie 27 SIELUN SILMÄ Okkultismi ja esoteeriset liikkeet nousivat ennennäkemättömään suosioon 1800-luvun lopulla. Taiteilijat innostuivat spiritualismista, teosofiasta ja psyykkisten ilmiöiden tutkimuksesta, jota myöhemmin alettiin kutsua parapsykologiaksi. Selvänäköisyydestä (ransk. clairvoyance) tuli yksi ajan kiehtovimmista puheenaiheista. Monet uskoivat, että kuudennen aistin ja sielun sisäisten silmien avulla saattoi havaita todellisuuden hienojakoisempia, tavanomaisesti näkymättömiksi jääviä tasoja. Taiteilijat alkoivat kuvata itseään, ystäviään ja ihailemiaan mestareita yliaistillisina näkijöinä. Näyttely keskittyy erityisesti vuosisadanvaihteen taiteeseen. Akseli Gallen-Kallelan lisäksi näyttelyn taiteilijoita ovat muun muassa Pekka Halonen, Hugo Simberg, Beda Stjernschantz, Ellen Thesleff, Sigrid af Forselles ja Sigurd Wettenhovi-Aspa. Mukana on myös myöhemmin 1900-luvulla tehtyjä teoksia muun muassa Ester Heleniukselta ja Eemu Myntiltä sekä nykytaiteilija Veli Granölta. Vapaa pääsy Kaikukortilla.

20 20 TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1 Talomuseo Glims on vanha espoolainen maatila Karvasmäen kylässä Bembölessä. Museoalueen muodostavat 11 alkuperäisillä paikoillaan olevaa rakennusta, joista vanhimmat ovat peräisin luvulta. Glims on toiminut maatilana ainakin 1500-luvulta 1900-luvun alkuun saakka. Alue muutettiin museoksi vuonna Tapahtumiin on ilmainen sisäänpääsy Kaikukortilla TILKKI-VIHTORIN MÖKKI AVOINNA La 1.6. / 8.6. / / / 13.7./ / klo Ke / 3.7. / 10.7./ / klo Tervetuloa tutustumaan museoituun entisajan kauppapuotiin! Tilkki-Vihtorin mökki on alunperin Jorvin tilan työväenasunto, ja myöhemmin se on toiminut ainakin kauppapuotina ja asuntona. LAIDUNVIERAILU Keskiviikkoisin ja torstaisin klo ( ) Glimsin pihapiirissä toimii kesäisin 4H-kotieläinpiha. Espoon 4Hyhdistys ylläpitää kotieläinpihaa ja järjestää siellä leiri- ja kerhotoimintaa. Glimsin 4H-kotieläinpihan laitumella voi vierailla keskiviikkoisin ja torstaisin klo Laidunvierailulle pääsee ohjatusti pienissä ryhmissä. Vierailuajat jaetaan viisitoista minuuttia ennen kunkin laidunvierailun alkamista ja niitä on rajoitettu määrä. Vierailu on maksuton. Muina aikoina aitaukseen pääsy ja eläinten syöttäminen on kielletty. Laidunvierailuaikoina keskiviikkoisin ja torstaisin myös Talomuseo Glimsiin on vapaa sisäänpääsy. KANOJEN LOUNAS Pe / Pe 5.7./ Pe 12.7./ Pe 19.7./Pe 26.7./Pe 2.8./Pe 9.8. klo Kanojen lounasaikaan selviää, miten kanat Glimsissä elävä ja millaista ruokaa ne syövät. Kanojen ruokintaan pääsee myös osallistumaan oppaan johdolla. RUNON JA SUVEN PÄIVÄN PIKNIK La 6.7. klo Pakkaa eväskori ja tule nostalgiselle piknikille Glimsin maaseutumiljööseen! Kannustamme pukeutumaan vuosikertavaatteisiin! Piknikin aikana Talomuseo Glimsissä esiintyy kansanmusiikkiyhtye Kuokkavieraat klo 13 ja 14, joten eväiden syömisen lomassa voi myös nauttia musiikista! KINO RIIHI Sunnuntaisin klo Katsotaan vanhoja filmejä tunnelmallisessa riihessä.

21 21 TUTUSTUTAAN MEHILÄISPESÄN ELÄMÄÄN La klo Miten mehiläiset Glimsissä elävät, mistä kasveista ne keräävät satoa, millaista hunajaa on tänä vuonna luvassa, ja mitä muuta mehiläispesästä saadaan? Luvassa myös tutustumista mehiläispesän elämään sekä maistiaisia. Hunajaa myös myynnissä. Järjestää Jyrkänpesän hunaja. OPASTUKSIA JA TYÖNÄYTÖKSIÄ: RUOTSINKIELINEN OPASTUS: BEKANTA DIG MED GLIMS Ke 12.6 klo 15-16/ Pe klo 15-16/ Su klo Glimsin tila on sijainnut samalla paikalla satoja vuosia. Se on ollut koti ja työpaikka tuhansille ihmisille ja kotieläimille. Museonakin Glims on toiminut jo 60 vuotta. Ruotsinkielisellä opastuksella kerrotaan tarinoita ja keskustellaan yhdessä Glimsin ja Espoon maalaismenneisyydestä.. OPASTUS: KESKIKESÄN JUHLA Su 16.6 klo Ti / Ke / To klo Ruotsinkielinen opastus: Midsommarens fest ke klo Opastus kertoo juhannusperinteistä; taioista ja juhlatavoista. OPASTUS: GLIMS AJASSA KIEVARISTA KÄVIJÄKESKUSKEEN Su 2.6. klo 15-16/ Pe 5.7. klo 13-14/ Su 7.7. klo 13-14/ Pe klo Su klo / Su klo 13-14/ Pe 9.8. klo Talomuseo Glimsin alueella liikkuvalla opastetulla kierroksella pohditaan, millainen on tämän vanhan espoolaisen maatilan pihapiirin menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. OPASTUS: HEILASTELUA JA HÄÄPERINTEITÄ Su 9.6. klo / Pe klo 13-14/ Su klo Opastuksella kerrotaan hääperinteiden juurista. Mikä osa nykyhäistä on suomalaista kansanperinnettä? Mikä on lainaa viktoriaanisesta Englannista? Häiden viettotapojen lisäksi opastuksella kerrotaan vanhasta suomalaisesta heilastelukulttuurista. OPASTUS: HAAVEENA OMA MEHILÄISPESÄ? La klo ja Mehiläistarhaajat kertovat, mitä mehiläisten tarhaamiseen tarvitaan ja mitä se pitää sisällään. Luvassa myös maistiaisia ja tutustumista mehiläispesän elämään. Hunajaa myös myynnissä. Järjestää Jyrkänpesän hunaja.

22 22 OPASTUS: RAKENNUSVARTTI Lyhyt opastus, jolla tutustutaan Glimsiin tarkemmin aina yksi rakennus kerrallaan. Klo Ti 25.6 Ti 2.7. Ti 9.7. Ti Ti Ti Ti 6.8. Ti Ti Ti Päärakennus Tupa Tilkki-Vihtorin mökki Vaunuvaja Talli Luhtiaitta Maitokamari Riihi Kahvila Kävijäkeskus OPASTUS: GLIMSIN RYYTIMAA Pe / Pe 2.8. / Pe / Pe klo Opastuksella kerrotaan vanhoista yrteistä ja ryydeistä sekä niiden erilaisista - sekä uusista että vanhoista - käyttötarkoituksista. Opastus pidetään Glimsin alapihan ryytimaalla. TYÖNÄYTÖS: VALMISTETAAN VOITA Ti 4.6. / Ke 5.6. klo Työnäytöksessä karstataan lampaanvillaa ja kehrätään siitä lankaa. TYÖNÄYTÖS: VALMISTETAAN JUUSTOA Ke klo Työnäytöksessä valmistetaan piimäjuustoa perinteisin menetelmin. TYÖNÄYTÖS: TEHDÄÄN TÖKÖTTIÄ Ke 3.7. klo Työnäytöksessä valmistetaan tököttiä, eli tehdään tervaa koivuntuohesta. TYÖNÄYTÖS: TEHDÄÄN TAULAA TAULAKÄÄVÄSTÄ To 4.7. klo Työnäytöksessä valmistetaan taulaa taulakäävästä ja kerrotaan tulenteosta ennen tulitikkuja. TYÖNÄYTÖS: KEITETÄÄN PUNAMULTAA Ke klo ja klo Työnäytöksessä keitetään perinteistä punamulta-maalia.

23 23 TYÖPAJOJA GLIMSISSÄ: TYÖPAJA: HUOVUTETAAN VILLAA To 6.6. / Pe 7.6. / To / Pe klo Tule kokeilemaan huovutusta. TYÖPAJA: ENTISAJAN LELUJA Su 2.6. klo / Ti klo / Ke klo 10-12/ Ti 6.8. klo 13-15/ To 6.8. klo 13-15/ Ti klo Työpajassa tehdään helppotekoisia vanhanajan leluja jokapäiväisistä materiaaleista, kuten paperista, langasta tai napeista. TYÖPAJA: VALMISTETAAN TUOHISORMUKSIA Su 9.6. klo 13-15/ Ti klo 10-12/ Ke klo Tule tekemään tuohisormus vaikka kesäheilalle! TYÖPAJA: KOKEILLAAN KEHYSKUDONTAA To / Pe 14.6./ To klo Työpajassa tutustutaan kehyskudontaan ja opitaan, miten kangas syntyy. TYÖPAJA: KORISTEELLISET KONVEHDIT Ti / to klo Työpajassa askarrellaan entisajan hääkonvehtikääreitä. TYÖPAJA: KUDOTAAN YHDESSÄ KANGASPUILLA Ti 2.7. / Ti 9.7. / Ti / To / Ke klo Oletko kokeillut kutomista? Työpajassa kudotaan yhdessä kangaspuilla Glimsin tuvassa. TYÖPAJA: KATSO MAALAISMAISEMAA Ke / To / Ke klo Työpajassa tarkastellaan Glimsin rakennuksia piirtämällä ja maalaamalla niitä vesiväreillä. TYÖPAJA: NAUHOJA JA NYÖREJÄ Ti / To 1.8. klo Opetellaan tekemään käytännöllisiä ja koristeellisia nauhoja ja nyörejä.

24 24 SAARISTOMUSEO PENTALA - SAARISTOTUNNELMAA JA LUONNONRAUHAA Pentala 44, Espoo Avoinna yleisölle Saaristomuseo Pentala sijaitsee vanhalla kalastajatilalla Espoonlahdella, Pentalan saaressa. Saaristomuseo Pentalan museoalueen muodostavat yli kymmenen erilaista rakennusta. Niistä vanhin, kalastajatorppa, on rakennettu 1790-luvun alussa. Kalastajatilalla asuttiin ympärivuotisesti vuoteen 1986 saakka. Pentalan saaressa merellinen Espoo näyttää parhaat puolensa. Saaristomuseossa tutustutaan saaristoelämän moniin puoliin asumisesta ja työnteosta huvilaelämään ja vapaa-ajan viettoon. Museoalueella tapahtuu koko kesän ajan. Espoon omaleimaiseen saaristoluontoon johdattaa luontopolku, joka kulkee Pentalanjärvelle ja Diksandin luonnonhiekkarantaan. Saaristomuseo Pentala on yksi Espoon kaupunginmuseon viidestä museosta. Maksuton sisäänpääsy Kaikukortilla. OPASTUS PENTALASSA: GURLIN TALO Saaristomuseon sydän on Gurlin talo. Kotimuseossa tutustumme Gurli Nyholmin pitkään elämään ja kiehtovaan kotiin. Talossa kävijälle avautuvat kalastajapariskunta Arvidin ja Gurlin koskettava tarina ja yhteiselämän vuosikymmenet. Kalastajanleski Gurlin, Pentalan saaren viimeisen ympärivuotisen asukkaan, tavarat on palautettu talossa alkuperäisille paikoilleen. Kesäkuussa opastukset pidetään klo 11 ja klo 13. Gurlin talossa vieraillaan vain opastetuilla kierroksilla ennaltailmoitettuina ajankohtina. Opastus kestää noin 30 minuuttia. Ryhmän koko on maksimissaan 12 henkilöä.

25 25 OPASTUS PENTALASSA: KALASTAJATILAN ARKEA Lauantaisin 8.6. / / / 6.7. / / / 27.7./ 3.8. / / / / Sunnuntaisin 9.6./ / / 30.6./ 7.7./ 14.7./ 21.7./ 28.7./ 4.8./ 11.8./ 18.8./ 25.8./ 1.9. Tiistaisin 11.6./ 18.6./ 25.6./2.7./ 9.7./ 16.7./ 23.7./ 30.7./ 6.8. Keskiviikkoisin / 19.6./26.6./ 3.7./ 10.7./ 17.7./ 24.7./ 31.7/7.8. Torstaisin 13.6./ 20.6./27.6./4.7./11.7./18.7./25.7./1.8./ 8.8. Perjantaisin 14.6./ 28.6./ 5.7./ 12.7./ 19.7./ 26.7./ 2.8./9.8. Saaristolainen ei elänyt vain kalastuksesta: omavaraistaloudessa moninaiset elinkeinot olivat tärkeitä. Kalastuksen rytmi, luonnonolot ja monet muut seikat vaikuttivat selviytymiseen meren ehdoilla. Opastuksella tutustutaan saariston sadan vuoden takaisiin elinehtoihin ja Nyholmin tilan entisiin asukkaisiin sekä kesäajan huvilaelämään ja kesävieraisiin. Opastukset klo SUOMEN LUONTOKESKUS HALTIA Nuuksiontie 84 Haltia on uudenlainen luontokeskus, joka kokoaa Suomen luonnon yhden katon alle ja tuo sen aivan ihollesi niin rakennuksen ja tilojen kautta kuin upeissa näyttelyissä. Haltiassa sinua ympäröivät Nuuksion ja Pitkäjärven huikeat maisemat ja loistavat retkeilymaastot. Haltian näyttelyissä puolestaan saat aidon elämyksen koko Suomen luonnosta. Lisätietoa Haltian näyttelyistä ja toiminnasta osoitteesta VINDÄNGEN Vindängen, ravintola, Tuulikuja 6 NÄYTTELY: RAIJA ÖSTMAN & OLGA VESELOVSKAYA Ti klo Pe 9.8. klo Taiteilijatapaaminen tiistai klo Tervetuloa! Vapaa pääsy. Avoinna arkisin klo 9-16.

26 26 LAPSET JA NUORET VILLA ELFVIKIN KEIJUKOULU Villa Elfvikin luontotalo Su 2.6. / 7.7./ / / 8.9./ klo Koko perheen toiminnallisella luontoretkellä kuljetaan lasten ehdoilla. Ota retkelle mukaan pienet eväät ja pukeudu sään mukaan. Kesä-syyskuussa järjestetään joka sunnuntai koko perheelle sopiva luontoretki Villa Elfvikin lähiluontoon. Retkillä on erilaisia teemoja. Keijukoulu -retki sopii myös lastenvaunujen kanssa kulkeville. ALKUKESÄN LINTUYÖ MAKSUTON LASTEN LUONTORETKI VILLA ELFVIKISSÄ Villa Elfvikin luontotalo To 6.6. klo Tapahtuma alkaa maksuttomalla lasten luontoretkellä klo Maksullinen ohjelma sisällä alkaa klo 19. Ohjelma sisältää musiikkia, leikkimielisen lintuvisailun ja ruokailun. Noin klo 21 lähdetään eripituisille yölaulajaretkille oppaan johdolla. SEIKKAILUJEN METSÄ Villa Elfvikin luontotalo Su / Su / Su 4.8. / Su klo Tule seikkailemaan luontotalon lähimetsään. Mitä jännittävää metsästä voikaan löytyä... Koko perheen toiminnallisella luontoretkellä kuljetaan luontotalon läheisyydessä lasten ehdoilla. Ota retkelle mukaan pienet eväät ja pukeudu sään mukaan. Retkelle lähdetään luontotalon pihasta.

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

SUOSITUSPOLKU PERUSKOULUILLE

SUOSITUSPOLKU PERUSKOULUILLE SUOSITUSPOLKU PERUSKOULUILLE 1. luokka Talomuseo Glims: Maatilan vuodenkierto, 30 min. Espoon kaupunginmuseon koululaispalvelut tarjoavat monialaisen kurkistuksen menneisyyden ihmisten elämään. Museoidemme

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- PALVELUT

VARHAISKASVATUS- PALVELUT VARHAISKASVATUS- PALVELUT 2019 VARHAISKASVATUS- PALVELUT 2019 Espoon kaupunginmuseon varhaiskasvatuksen palvelut tarjoavat monialaisen kurkistuksen menneisyyden ihmisten elämään. Museomme toimipisteistä

Lisätiedot

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi Saaristomuseo Pentala Merellisen Espoon helmi Kehitämme menestyvää ja hyvinvoivaa Espoota. Tulevaisuuden Espoo on luova ja rohkea kulttuurikaupunki, joka tukee kestävää elämäntapaa ja uuden talouden toimintaa.

Lisätiedot

- Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä

- Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä 2019 - Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä Kiinnostaako kulttuuri? Kulttuuri kuuluu kaikille. Kaikilla on oikeus käydä konserteissa, festivaaleilla, museoissa ja teattereissa vaikka

Lisätiedot

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 23.8.2018 Kaisa Koskela, Kulttuurin tulosyksikkö Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Kulttuurin tulosyksikkö Kulttuurilautakunta Svenska

Lisätiedot

Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään

Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään Esite Kaikukortin haltijoille Karkkilassa vuonna 2018 Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit saada Kaikukortin?

Lisätiedot

Elämyksiä kulttuurista. Kaikukortilla maksutta sisään

Elämyksiä kulttuurista. Kaikukortilla maksutta sisään Elämyksiä kulttuurista Kaikukortilla maksutta sisään Kiinnostaako kulttuuri? Kaikukortilla voit käydä Espoossa maksutta festivaaleilla, konserteissa, teattereissa tai museoissa! Kulttuuri kuuluu kaikille

Lisätiedot

Elämyksiä kulttuurista. Kaikukortilla maksutta sisään

Elämyksiä kulttuurista. Kaikukortilla maksutta sisään Elämyksiä kulttuurista Kaikukortilla maksutta sisään Espoo 2017 Kiinnostaako kulttuuri? Kulttuuri kuuluu kaikille. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa hankkia lippuja esimerkiksi museoon, teatteriin tai konserttiin.

Lisätiedot

Elämyksiä kulttuurista

Elämyksiä kulttuurista PEKKA ELOMAA Elämyksiä kulttuurista Kaikukortilla maksutta sisään Espoo 2018 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT Mikä on Kaikukortti? Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja esimerkiksi festivaaleille,

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään vuonna 2019

Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään vuonna 2019 Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään vuonna 2019 Esite Kaikukortin haltijoille Karkkilassa vuonna 2019 Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit

Lisätiedot

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA KOULUTIEDOTE SYKSY 2019 ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA HISTORIAA KIVIKIRVEISTÄ IKEAAN ARKEOLOGIAA JA HAUTAUSTAPOJA TEHDÄÄN YHDESSÄ JOULUA! Tornionlaakson maakuntamuseo tarjoaa oivaltavan matkan oman historian

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

KAISLIKKOKANSAA. Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti. Marja Junnikkala Virt@3

KAISLIKKOKANSAA. Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti. Marja Junnikkala Virt@3 KAISLIKKOKANSAA Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti Marja Junnikkala Virt@3 Kuvaraportin SISÄLLYS Projektin lähtökohtia ja suunnittelun vaiheita Projektin tavoitteet Laajalahden

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua). TAPAHTUMAKALENTERI HEINÄKUU 2012 VIIKKO 26 MA 25.6 TI 26.6 KE 27.6 TO 28.6 PE 29.6 LA 30.6 SU 1.7 25.6. zumba/ zumbatoning 2.7.ja 9.7. combatic+core Seniorijumppa klo 9.30-10.00 puisto. Jumppa on maksuton.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Koko viikon Päiväkodin lasten taidenäyttely Pienten kätösten taidetta esillä. Järj. Auralan Setlementti ry ma-pe klo 9-16 la klo 12-16 Auralan kansalaisopiston aula,

Lisätiedot

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri Kinaporin palvelukeskus 10.6.2016 Tapahtumakalenteri Pe 10.6. Virkeänä kohti viikonloppua -tuokio klo 14 Ma 13.6. Tanssit klo 13, Rami s band Ti 14.6. Ulkoilupäivä Pihlajasaaressa. Lähtö Kinaporin aulasta

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

Musiikin ja kesäyön taikaa. Urkuyö &Aaria festivaali ESPOO ESBO. Festivalen Orgelnatt & Aria Organ Night & Aria Festival

Musiikin ja kesäyön taikaa. Urkuyö &Aaria festivaali ESPOO ESBO. Festivalen Orgelnatt & Aria Organ Night & Aria Festival 6.6. 29.8.2019 ESPOO ESBO Urkuyö &Aaria festivaali Festivalen Orgelnatt & Aria Organ Night & Aria Festival Hippolais icterina Sylvia borin Musiikin ja kesäyön taikaa Acrocephalus dumetorum Sylvia atricapilla

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

R-kioski Espoo Kivenlahti Merivalkama 2. Merivalkama ESPOO. Ukkohauentie ESPOO Maksuvälineet: Smartum Saldo -mobiilimaksu

R-kioski Espoo Kivenlahti Merivalkama 2. Merivalkama ESPOO. Ukkohauentie ESPOO Maksuvälineet: Smartum Saldo -mobiilimaksu ESPOO R-kioski Espoo Leppävaara Läkkisepänkuja 2 Läkkisepänkuja 2 R-kioski Espoo Mankkaa Mankkaantie 2-4 Mankkaantie 2-4 02180 ESPOO R-kioski Espoo Kivenlahti Merivalkama 2 Merivalkama 2 R-kioski Espoo

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! .com - Tapahtumia Perjantai 22.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Dj Kunkku Lauantai 23.09.2017

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

Kaikukortti Lappeenranta kevät 2019

Kaikukortti Lappeenranta kevät 2019 Kiinnostaako kulttuuri- ja urheilutapahtumat? Kevät 2019 Lappeenranta Kaikukortti Lappeenranta kevät 2019 koonnut erityisasiantuntija Tuula Helén, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tiimi www.eksote.fi

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Vesijumppakurssi Tahko Span kylpylässä

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Vesijumppakurssi Tahko Span kylpylässä .com - Tapahtumia Maanantai 25.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Tiistai 26.09.2017 Vesijumppakurssi

Lisätiedot

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma TOTEUTETAAN ULKONA Sisällä leikkitilat on suljettuna koko kesäkuun remonttijärjestelyistä johtuen Kesäkuussa asukaspuistossa on talon ulkomaalaustyöt käynnissä.

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Naisten piiri klo 9.30-10.30 Vetäjät: Tuija & Helena Multasormet klo 12.00-13.00 Vetäjät: Milja, Helena ja Maija Vetäjät:

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Infokirje

Infokirje Infokirje 1 11.8.2017 Tässä infokirjeessä: 1. Syyskausi alkaa 14.8. 2. Läsnä- ja poissaolot 3. Nuotisto 4. Tulevat tapahtumat 4.1. Kesäkonsertti 22.8. 4.2. Harjoitus Nuuksiossa 24.8. sekä luonnon päivän

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

Postimäki. historiasta nykypäivään!

Postimäki. historiasta nykypäivään! Postimäki historiasta nykypäivään! Postimäki on museo- ja kulttuurialue Ilolan kylässä, 9 km Porvoosta koilliseen. Mäellä sijaitsee yksi Suomen parhaiten säilyneistä aidoista mäkitupalaisalueista. Vanhimmat

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Kiinnostavatko kulttuuritapahtumat?

Kiinnostavatko kulttuuritapahtumat? JUSSI HELIMÄKI JUSSI HELIMÄKI Seuraksi kulttuurikaveri Ota yhteyttä Espoon kulttuurikaveritoiminnan koordinaattoriin p. 050 3814033 (ma-pe klo 10-15) tai kulttuurikaveri@espoo.fi. Kerro, mihin tapahtumaan

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi Uusi suunta Juurien tunteminen tekee vahvaksi Arja Saijonmaa Arja Saijonmaa on suomalaisen saunan lähettiläs ja suuren suosion saavuttaneen Sauna kirjan kirjoittaja. Voimansa hän ammentaa kuulaasta järvimaisemasta

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

R-kioski Espoo Otaniemi Lm ESPOO. Maksuvälineet: R-kioski Espoo Kuitinmäki Kuunkehrä 4. Kuunkehrä ESPOO.

R-kioski Espoo Otaniemi Lm ESPOO. Maksuvälineet: R-kioski Espoo Kuitinmäki Kuunkehrä 4. Kuunkehrä ESPOO. ESPOO R-kioski Espoo Mankkaa Mankkaantie 2-4 Mankkaantie 2-4 02180 ESPOO, Lounas/Lunch, Työmatka R-kioski Espoo Niittykumpu Lm Niittykummun Metroasema, Niittykatu 2, Lounas/Lunch, Työmatka R-kioski Espoo

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN:

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN: LUMIUKKOPOLKU Lumiukkopolku leikkeineen toimii kivana koko perheen talvitapahtumana. Kaikkia leikkejä ja polkutauluja ei tarvitse käyttää samassa tapahtumassa, jo 4-5 taulua voi riittää. Tauluja ei ole

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA

KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA 2018 2019 Esite Kaikukortin haltijoille Oulussa 2018-2019 Mikä on Kaikukortti? Lippuja myös lapsillesi Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit saada

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot

Infokirje

Infokirje Infokirje 2 23.8.2017 Tässä infokirjeessä: 1. Päivitettyä tietoa Nuuksion harjoituksesta ja esiintymisestä 2. Aapine-levy 3. Kuvapankki 4. Kirjoituksia Israelin-matkaraporttiin! 5. Allergia-, ruokavalio-

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 Tule mukaan juhlimaan Merenkurkun saaristoa, yhteistä maailmanperintöämme! Kaikki maailmanperintöpäivien tapahtumat ovat yleisölle avoimia. TERVETULOA! OHJELMA Torstai

Lisätiedot

KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA

KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA 2018 2019 Esite Kaikukortin haltijoille Oulussa 2018-2019 Mikä on Kaikukortti? Lippuja myös lapsillesi Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit saada

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA VKO 22: To 1.6. puisto avoinna klo 8-16, sisätilat avoinna klo 9-14 LIIKUNTARATA ulkona klo 10-12 Pe 2.6. puisto avoinna klo 8-15, sisätilat

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) Menneet tapahtumat W.A. Mozart: Requiem pe 1.11.2013 19 la 2.11.2013 15 Loviisan kirkko Anu Komsi, sopraano, Tuija Knihtilä, altto, Jorma Silvasti, tenori, Jyrki Korhonen,

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Valtakunnallinen Kaikukortti -toimintamalli, päivitetty

Valtakunnallinen Kaikukortti -toimintamalli, päivitetty Valtakunnallinen Kaikukortti -toimintamalli, päivitetty 4.1.2018 Sisällys Mikä on Kaikukortti Kuka saa Kaikukortin? Miten Kaikukortti annetaan? Kaikukortin luovutuslomake Mikä on yhteisön Kaikukortti?

Lisätiedot