Päivitetyt GT Reittikarttaohjelmat
|
|
- Tarja Jokinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Päivitetyt GT Reittikarttaohjelmat GT Reittikartat toimitetaan USB-muistitikulla omassa tuotekotelossaan. Janne Kostamo Hyvä yhteistyökumppani Esittelemme tässä Karttauutisten numerossa uutuustuotteiden lisäksi myös erityisesti pukinkonttiin soveltuvia karttoja ja kirjoja. Mukana on niin lapsille kuin aikuisillekin suunnattuja tuotteita. Uskon, että löydät valikoimasta omasi! Ensi vuosi tuo mukanaan uudet kartta- ja matkaopastuotteet. Olemme panostaneet ennennäkemättömällä tavalla julkaisusuunnitelmaamme, mikä näkyy julkaistavien ja välitettävien tuotteiden määrässä mutta myös laadussa ja kiinnostavuudessa. Eräänä uutuutena tulemme julkaisemaan turistivirtojen ulkopuolella viihtyvälle ja erikoisuuksia etsivälle matkailijalle suunnatun Salaisuuksia Suomesta Kotimaan persoonalliset nähtävyydet. Tämän lisäksi kevään aikana ilmestyy myös mm. Suur-Helsinki Kaupunkikartasto, Saariston kätköissä nähtävyyttä Suomenlahdelta Ahvenanmaalle sekä Motoristin Matkailukartasto Suomi. Valikoimaa täydentää peräti neljän merikarttauutuuden sarjat D, E, J ja P valikoima. Tulemme panostamaan vahvasti myös digitaalisten ja mobiilituotteiden julkaisemiseen sekä yksilöllisiin tulostekarttoihin. Haluan kiittää Teitä kaikkia hedelmällisestä yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana. Onnea ja menestystä loppuvuoden kirjamyynteihin sekä rauhallista joulua! Janne Kostamo Johtaja Kuluttajat ja jakelukanavat Päivitimme kaikkien GT Reittikarttaohjelmien kartat ja tiestöaineistot, samalla tuomme sekä Pro- että Topo-versioon uusia ominaisuuksia: Prossa voi nyt valita useita postinumeroalueita kerralla, ja sekä Prossa että Topossa on käytössä piirtotyökalu. Piirtotyökalulla voi tehdä merkintöjä kartalle ja rajata vaikkapa myyntipiirit tai jakelualueet. Reittikartta Suomen osoitekarttojen kattavuutta laajensimme siten, että nyt mukana on 85 kaupunkia. Uudistusten lisäksi Prosta ja Toposta on tulossa myös lähiverkkoversio usean käyttäjän ns. kelluvalle lisenssille. GT Reittikarttaohjelmat auttavat erityisesti ammattilaista mutta myös kuluttajaa suunnittelemaan ja vertailemaan mm. ajoaikoja, etäisyyksiä ja ajoreittien kustannustehokkuutta. Karttanäkymän ja reittisuunnitelman voi tulostaa ja navigoinnin apuna Reittikartoissa on luonnollisesti sijainnin näyttävä GPS-seuranta. Reittikartoilla löydät edullisimman, lyhyimmän tai nopeimman reitin asiakkaasi luo tai yhtä hyvin suunnittelet työmatkojesi ajoreitit. Kartat Suomi Pro Topo Suomi 1:10, 1:5 ja 1:3 milj. x x x Yleistiekartta 1:16 milj. x x x Autoilijan tiekartta 1: x x x GT tiekartta x x x Seutukartta Helsinki x x Tampere Turku, Oulu Osoitekartta 1: kaupunkia x 85 kaupunkia Topografinen kartta 1: x GT Reittikartta Suomi 2013 ISBN ,00 Ajoreitit ja kustannukset helposti ja nopeasti Tehokkaat hakutoiminnot, laaja nimistö ja osoitetietokanta reitinsuunnittelun ongelmien ratkaisuun. GT Reittikartta Suomi Pro 2013 ISBN ,00 Vaativan ammattilaisen työkalu reitinsuunnitteluun ja kustannuslaskentaan. GT Reittikartta Suomi Topo ISBN ,00 Tiekartta-aineiston lisäksi koko Suomen topografiset kartat. TÄSSÄ NUMEROSSA: Päivitetyt reittikarttaohjelmat 1 Tuotteita joulumyyntiin 2 Karttapallot joulumyyntiin 3 Autoilijan tiekartta Uudet merikartat 4 Sudenpentujen karttakirja 4 Uudet maasto- ja peruskartat 5 Markkinointi 5
2 karjala sotahistorian tiekartta Taistelupaikat ja rintamalinjat : Kartta- ja kirjalahjoja pukinkonttiin! Sotatoimet Suomen sotien kulku kartoin Talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan kulku, rintamaliikkeet ja maavoimien keskeiset sotatoimet esitettynä yli 200 kartalla. ISBN sidottu, 304 sivua Jatkosodan hyökkäystaisteluja 1941 Jatkosodan hyökkäysvaiheen merkittävimmät taistelut esitettynä seikkaperäisten tekstien ja yksityiskohtaisten karttojen avulla. ISBN sidottu, 301 sivua Jatkosodan torjuntataisteluja Merkittävimpien taistelujen kulku asemasodasta jatkosodan ratkaisuhetkiin saakka esitettynä seikkaperäisten tekstien ja yksityiskohtaisten karttojen avulla. ISBN sidottu, 312 sivua Karjala Sotahistorian tiekartta Talvi- ja jatkosodan taistelut ja rintamalinjat Karjalassa yhtenäisellä karttalehdellä, jonka pohjakartta kuvaa nykyajan tilannetta. ISBN ,90 kaksipuolinen, taitettu koko avattuna cm, taitettuna 10 x 21 cm Suomen 100 Puistot ja puutarhat Esittelee sata monipuolista viheraluetta historiallisista kartanopuutarhoista moderneihin kaupunkipuistoihin. ISBN ,90 nidottu, 144 sivua koko cm Retkeilijän autiotuvat tiedot, taustat ja tunnelmat Retkeilijöille suunnattu opas ja tietokirja esittelee yli 400 kämppää ja kammia Pohjois- Suomesta sekä retkeilyn että kulttuurihistorian näkökulmasta. ISBN ,90 nidottu, 208 sivua koko 17 24,5 cm Karttakeskuksen tähtikartasto Kuun, planeettojen ja tähtien liikkeet kuukausittaisilla selkeillä tähtikartoilla, joiden käyttö on aloittelijallekin helppoa. ISBN ,90 kierresidottu, 36 sivua koko cm Suomen kuntavaakunat Näyttävä teos esittelee kaikkien Suomen nykyisten ja entisten kaupunkien ja kuntien vaakunat keskiaikaisista sinettikuvioista 2000-luvun uusiin tunnuksiin. ISBN ,90 sidottu, 208 sivua koko cm Maailma, lasten seinäkartta Hauska piirroskuvitettu maailmankartta! ISBN ,90 koko cm Maailma, antiikkiseinäkartta Kaunis suurikokoinen seinäkartta, joka kuvaa nykymaailmaa antiikkiteemalla. Kartta sopii niin lapsille kuin aikuisillekin. ISBN ,90 englanninkielinen koko cm Tasku Loisto III + maastokartat Karttaohjelma kaikkiin ulkoiluharrastuksiin PC:lle ja Nokia Symbian 3 / 60 kosketusnäyttöpuhelimiin. Sisältää koko Suomen maastokartat, yleiskartat Suomen maaalueelta sekä yleismerikartat (1: ) Ahvenanmaa Saaristomeri Suomenlahti. 46,00 Tasku Loisto for Android + maastokartat Karttaohjelma kaikkiin ulkoiluharrastuksiin Android-laitteille. Sisältää koko Suomen maastokartat, yleiskartat Suomen maaalueelta sekä yleismerikartat (1: ) Ahvenanmaa Saaristomeri Suomenlahti. 49,00
3 MUKANA 100 NÄHTÄVYYSKOHDETTA Karttapallot joulumyyntiin Suomen suosituimmasta karttapallosta, Atmosphere Globesin B2 -pallosta on ollut noin vuoden ajan saatavilla uudenlainen versio. Karttapallo myydään osina, joista asiakas kokoaa helposti itse valmiin karttapallon. Pallo on ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan samanlainen kuin valmiiksi koottuna myytävä B2-karttapallo. Karttapallon kokoaminen on todella helppoa suomenkielisen kokoamisohjeen avulla. Koottava karttapallo vie myymälän hyllyssä vain puolet normaalin karttapallolaatikon vaatimasta tilasta. Syksyn karttapallouutuudet ovat ensimmäistä kertaa suomenkielisenä saatavilla oleva National Geographic Silicon Classic (sh. 59,90 ) ja Karttapallo Mini (14,90 ). National Geographic -pallon klassinen kartografia suorastaa hivelee silmää ja on oiva vaihtoehto bränditietoiselle asiakkaalle. Huokea Mini-karttapallo puolestaan mahtuu kokonsa puolesta pieneenkin tilaan. KARTTAPALLO ON JOULUN KESTOSUOSIKKI! 3 Autoilijan tiekartta päivittyy tammikuussa Autoilijan ja jokaisen suomalaisen tuttu luottovaruste Autoilijan tiekartta Suomi ilmestyy päivitettynä tammikuussa. Tiestö ja muut tiedot on päivitetty vastaamaan vuoden 2014 tilannetta. Kartalla ovat edelleen mukana sata nähtävyyskohdetta, jotka on merkitty kartalle ja koottu taulukkoon kartan oheen. Autoilijan tiekartassa on totuttuun tapaan laminoitu pahvikansi, ja kääntöpuolen kansi toimii kansainvälisenä Road map Finland -karttaversiona. Kartan mittakaava on 1: Autoilijan tiekartta on kätevintä tilata suoraan 15 kappaleen myyntipakkauksena. Pöydällä seisova pahvinen pakkaus vie vain vähän tilaa, ja kartat pysyvät hyvin esillä ja järjestyksessä. Pakkauksen ulkoasu on uudistunut Karttakeskuksen tämänvuotisen ilmeen muutoksen mukaiseksi. Nyt pakkaus on kokonaan sininen. Koottava karttapallo, sininen ISBN ,90 Muovijalka, valo, muovimeridiaani Suomenkielinen nimistö on Karttakeskuksen toimituksen tarkistama Halkaisija 30 cm Autoilijan tiekartta Suomi 2014 ISBN ,90 Koko taitettuna cm, avattuna cm Kaksipuolinen Kirjastoluokka 42 Ilmestyy tammikuussa 2014 Autoilijan tiekartta 2014 myyntipakkaus (15 karttaa) ISBN ,50 Lasten karttapallo Arca ISBN: ,90 Paljon hauskoja yksityiskohtia lapsille ja lapsenmielisille! Halkaisija 25 cm, valo Suomenkielinen Karttapallo Mini ISBN ,90 Karttapallo pieneen tilaan Halkaisija 16 cm, ei valoa Suomenkielinen AUTOILIJAN TIEKARTTA SUOMI 2014 VÄGKARTA STRASSENKARTE ROAD MAP КАРТА ДОРОГ 1 : Karttapallo National Geographic, Silicon Classic ISBN ,90 Design-karttapallo halkaisija 30 cm, valo muovinen jalka ja meridiaani suomenkielinen, paljon yksityiskohtia
4 Joulukuun lopussa ilmestyvät uudet merikartat 4 Aivan vuoden lopulla julkaistaan uudistettuja yksilehtisiä rannikkokarttoja Ahvenanmaan eteläosista sekä Rauman seudulta. Kokonaan uutena karttana merikarttojen valikoimaan lisätään satamakartat 127 Rauma ja 162 Långnäs Sottunga, ja päivitettynä ilmestyy Maarianhaminan satamakartta 160. Satamakartta 127 korvaa aiemmin rannikkokartalla 41 esitetyt spesiaalit ja satamakartta 162 kattaa vanhan satamakartta 169:n tiedot sekä rannikkokartta 32:n kääntöpuolen kartat. Uudistetut rannikkokartat ovat uusien säännösten mukaisesti vain yhdelle puolelle painettuja, ja uudet satamakartat kattavat aiemmin kääntöpuolille painetut spesiaalit. Satamakartat on suunniteltu erityisesti kauppamerenkulun tarpeita silmällä pitäen myyntiin tulevat uudet yksilehtiset merikartat: Rannikkokartta 31 Lågskär ISBN Rannikkokartta 32 Lemland ISBN Rannikkokartta 41 Rauman edusta ISBN Satamakartta 127 Rauma ISBN Satamakartta 160 Maarianhamina ISBN Satamakartta 162 Långnäs Sottunga ISBN Sudenpentujen karttakirja Sanoma Magazines Finland Oy:n kustantama Sudenpentujen karttakirja (2012) on mainio lisä joulun tietokirjavalikoimaan. Karttakeskuksen kartografien kuvittama ja toimittama laadukas karttakirja avaa maailman innokkaille nuorille tutkijoille! Kirjan jokaiselta aukeamalta löytyy havainnollisen kartan lisäksi laadukkaita valokuvia, mielenkiintoisia tilastoja ja grafiikkaa. Mukana seikkailevat veikeät Sudenpennut, jotka tuovat oman hauskan mausteensa kirjan kertomiin faktoihin. JOULU- MYYNTIIN! Sudenpentujen karttakirja ISBN ,90 Kysy tarjousta! Sidottu kovakantinen 64 sivua
5 Uudet maasto- ja peruskartat Uudet 1: peruskartat Q4422 Alpua 15, P4221 Evijärvi 15, L5232 Hujakkala 15, R5141 Hyrynsalmi 15, M4331 Jaala 15, R5132 Jokikylä 15, Q5431 Kiekinkoski 15, U4323 Kierinki 15, R5111 Kivesjärvi 15, N4141 Kolho 15, N3332 Korvaluoma 15, T4442 Käyrästunturi 15, L3422 Laitila 15, M3312 Lappi 15, P3414 Maxmo 15, T4424 Meltausjoki 15, L5231 Muurikkala 15, N3244 Nämpnäs 15, N3243 Närpes 15, U4313 Osma 15,90 Uudet 1: peruskartat N3343 Parkanon asema 15, P4214 Patana 15, T4423 Patokoski 15, Q4421 Pirnesjärvi 15, L3333 Pojo - Pohja 15, S4333 Pudasjärvi 15, Q4423 Pulkkila 15, P4212 Purmojärvi 15, Q5433 Rahkosuo 15, Q4344 Rotimo 15, L4111 Svartå-Mustio 15, M3314 Säkylä 15, M3313 Säkylän pyhäjärvi 15, T4414 Tapionkylä 15, T4441 Tiainen 15, U4314 Unari 15, P4213 Vimpeli 15, T4432 Yli-Nampa 15,90 5 Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta! Hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2014! Risto Johanna Jarmo Marjut Jaska Päivi Janne Enni Jälleenmyyntipalvelu tilaukset@kirjakeskus.fi Puh Karttakeskuksen tuotteiden jälleenmyyjäksi? myynti@karttakeskus.fi Puh
Automatkalle halki Euroopan
1 2013 Automatkalle halki Euroopan Aino Wuolijoki Hyvä karttamyyjä, Vuosi 2013 on Karttakeskuksella digitaalisten tuotteiden ja merikarttojen vuosi. Digitaaliset karttauutuudet tulevat tukemaan ja täydentämään
LisätiedotAutoilijan tiekartta taipuu moneksi
Autoilijan tiekartta taipuu moneksi Janne Kostamo Hyvä yhteistyökumppani Edessäsi on kuluvan vuoden ensimmäinen Karttauutisten numero. Esittelemme tässä numerossa joukon talven aikana ilmestyviä uutuustuotteita.
LisätiedotKarttakeskuksen suuri
Karttakeskuksen suuri maailmankartasto päivittyy Aino Wuolijoki KarttaK esk u K sen Suuri maailmankartasto Hyvä karttamyyjä Syksy on kirjamyynnin vilkasta aikaa. Karttakeskus tarjoaa sotahistoriasta kiinnostuneille
LisätiedotSyksy 2014. www.karttakeskus.fi
Syksy 2014 www.karttakeskus.fi Espanjan Aurinkorannikko retkeilyopas Jatkoa viime syksyn uutuussarjaan, jossa tähän mennessä ilmestynyt retkeilyoppaat Gran Canaria, Teneriffa ja Madeira 50 kaunista ja
LisätiedotMobiili tuo lisämyyntiä myös painetuille kartoille! Tutut tiekartastot nyt kaupan päälle mobiililaitteeseen
Mobiili tuo lisämyyntiä myös painetuille kartoille! Tutut tiekartastot nyt kaupan päälle mobiililaitteeseen Janne Kostamo Hyvä yhteistyökumppani, Lämpöaalto on hellinyt Suomea alkukesästä, ja helteiset
LisätiedotSuomalainen Maailmankartasto. Retkikirjat ja merikartat. Lasten seinäkartta maailma. Saariselän opas. Pimeässä hohtava maailmankartta
Suomalainen Maailmankartasto Lasten seinäkartta maailma Pimeässä hohtava maailmankartta Ulkomaisten matkakohteiden kartat Retkikirjat ja merikartat Saariselän opas Markkinointitoimet Kirjan liitteen ä
LisätiedotLIIKENNEVIRASTON. Merikarttaohjelma. elokuu 2011
1 2011 LIIKENNEVIRASTON suunnitelmia Merikarttaohjelma elokuu 2011 Merikarttaohjelma Elokuu 2011 Liikenneviraston suunnitelmia 1/2011 Liikennevirasto Helsinki 2011 Kannen kuva: Liikennevirasto (Gustaf
LisätiedotVeneilijöiden oma matkaopas saaristoon
5 2014 Mikko Lantz Hyvä karttamyyjä Keväällä luonnossa liikkuminen lisääntyy ja ihmiset hakeutuvat taas ulkoilureiteille, maastoon ja vesille. Monien mielestä luonto on parhaimmillaan toukokuun pitkinä
LisätiedotRetkeilijän kalaopas. Nuuksio ulkoilukartta. Uutuuspalapelit. Lasten maailmankartat. GT tiekartta Pohjois-Suomi
6 2016 Retkeilijän kalaopas Uutuuspalapelit Nuuksio ulkoilukartta GT tiekartta Pohjois-Suomi Lasten maailmankartat Käyttövinkkeja maastokarttalehtien hakuun ja tilaamiseen 36 2016 Retkeilijän kalaopas
LisätiedotRetkeilyopassarjan uutuus johdattaa Aurinkorannikon poluille
9 2014 Joulunumero Janne Kostamo Hyvä karttamyyjä, Kirja-alan haasteena ovat jo vuosien ajan olleet laskevat myyntikäyrät. Näin on ollut myös karttojen osalta. Digitaalisten karttojen ja erilaisten navigointisovellusten
LisätiedotTiivis pyöräilyopas Saariston Rengastielle
Mikko Lantz Tiivis pyöräilyopas Saariston Rengastielle Hyvä karttamyyjä, Kevään tullen ihmisten luonnossa liikkuminen lisääntyy. Monien mielestä luonto on parhaimmillaan toukokuun pitkinä valoisina päivinä,
LisätiedotAutomatkailijan Suomi. Karttapallot. Automatkailijan Eurooppa. Merikarttasarja C Ahvenanmaa. Vuokatti ja Kainuun kansallispuistot
3 2015 Automatkailijan Suomi Karttapallot Automatkailijan Eurooppa Merikarttasarja C Ahvenanmaa Vuokatti ja Kainuun kansallispuistot Kuva kirjasta Automatkailijan Suomi. 3 2015 Janne Kostamo Arvoisa jälleenmyyjä
LisätiedotLIIKENNEVIRASTON SUUNNITELMIA. Merikarttaohjelma
4 2015 LIIKENNEVIRASTON SUUNNITELMIA Merikarttaohjelma Merikarttaohjelma Liikenneviraston suunnitelmia 4/2015 Liikennevirasto Helsinki 2015 Kannen kuva: Liikenneviraston kuva-arkisto Verkkojulkaisu pdf
LisätiedotLIIKENNEVIRASTON. Merikarttaohjelma. HELMIkuu 2012
4 2012 LIIKENNEVIRASTON suunnitelmia Merikarttaohjelma HELMIkuu 2012 Merikarttaohjelma Helmikuu 2012 Liikenneviraston suunnitelmia 4/2012 Liikennevirasto Helsinki 2012 Kannen kuva: Liikennevirasto, Gustaf
LisätiedotKattava teos Suomen kuntavaakunoista
4 2013 Jyrki Kanerva Hyvä karttamyyjä, Kattava teos Suomen kuntavaakunoista Aurinkoiset päivät lupaavat vilkasta kevättä ja alkukesää. Veneiden vesillelasku on käynnistymässä ja Venemessuilla hienosti
LisätiedotLataa Karttakeskuksen tähtikartasto. Lataa
Lataa Karttakeskuksen tähtikartasto Lataa ISBN: 9789522661784 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.67 Mb Kierresidottu opas tähtitaivaan tutkimiseen: kuukausittaiset tähtikartat kertovat taivaankappaleiden
LisätiedotMaapallon luonnon ennätykset uutuuskirjassa
Mikko Lantz Hyvä karttamyyjä, Syksy on hyvää vauhtia menossa, ja pohjoisessa odotellaan jo lumipeitettä. Eteläisessä Suomessa jatkuvat ajoittain hyvät retkisäät, ja ruskastakin on vielä merkkejä näkyvissä,
LisätiedotSuomalaisia karttasarjoja, yhteenveto:
Suomalaisia karttasarjoja, yhteenveto: Sheet1 (Timo Meriluoto) (Päivitetty 9.9.2015) (Maanmittaushallitus = Maanmittauslaitos) (Geologinen Toimikunta = Geologinen Tutkimuskeskus) [G]=Ks. tarkempaa selitystä
LisätiedotSivustolle 22.4.2011 tehdyt muutokset:
Sivustolle 22.4.2011 tehdyt muutokset: Seuraava materiaali on lisätty sivustolle 22.4.2011: Hakemistoon Kartografiaa koskevia aikalaiskirjoituksia: *Historiallinen arkisto 1\1939: Saimaan vesistön...kartoituksesta...1850
LisätiedotSivustolle 8.9.2011 tehdyt muutokset:
Sivustolle 8.9.2011 tehdyt muutokset: Seuraava materiaali on lisätty sivustolle 8.9.2011: Hakemistoon Kartografiaa koskevia aikalaiskirjoituksia: *Maanmittaushallituksen kirjeenvaihtoa 1945 1960 (142 tiedostoa)
LisätiedotPersonal Navigation Phone
Personal Navigation Phone Benefon Esc! GSM+GPS nykyajan nomadin eloonjäämispakkaus GSM 900/1800 -kaksitaajuuspuhelin 12-kanavainen GPS-navigaattori mobiilikartat Friend Find ja hätänäppäin roiskevesitiivis
LisätiedotUutta vuodelle sivu 4. sivu 14. sivu 8. sivu 20. sivu 18. sivu 12
Uutta vuodelle 2017 sivu 4 sivu 14 sivu 8 sivu 20 sivu 12 sivu 18 Julkaisija: Karttakeskus Oy, Helsinki 2017 Keilaranta 17 C, 02150 Espoo (ei vähittäismyyntiä) Puh. 0205 777 580 (vaihde) myynti@karttakeskus.fi
LisätiedotPorvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012
1 Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Pöyry Finland Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartat...
LisätiedotLataa Kuuopas - Lambert Spix. Lataa
Lataa Kuuopas - Lambert Spix Lataa Kirjailija: Lambert Spix ISBN: 9789522663153 Sivumäärä: 28 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.45 Mb - Yksityiskohtainen opas Kuun tarkkailijoille; Kuun meret, kraatterit
LisätiedotLataa Suomen sudenkorennot - Sami Karjalainen. Lataa
Lataa Suomen sudenkorennot - Sami Karjalainen Lataa Kirjailija: Sami Karjalainen ISBN: 9789513154257 Sivumäärä: 239 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.16 Mb Vuonna 2002 ilmestynyt, ylistävät arvostelut
LisätiedotMAANMITTAUSLAITOKSEN ILMAISTEN KARTTOJEN TULOSTAMINEN QUANTUM GIS -OHJELMALLA
1 (6) MAANMITTAUSLAITOKSEN ILMAISTEN KARTTOJEN TULOSTAMINEN QUANTUM GIS -OHJELMALLA TEEMU SALORIUTTA 17.6.2012 Päivitetty 28.6.2013 1. Avaa Maanmittauslaitoksen latauspalvelu osoitteesta https://tiedostopalvelu.maanmittauslaitos.fi/tp/kartta.
LisätiedotLataa. 5. painos Painovuosi: 2004 Kovakantinen Kirjastoluokka: 568 ISBN:
Lataa Suomen luonto-opas - Lasse J. Laine Lataa Kirjailija: Lasse J. Laine ISBN: 9789510239421 Sivumäärä: 421 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.84 Mb Jokaisen luonnossa liikkuvan perusteos, joka soveltuu
LisätiedotKartografian historiaa ja perusteita. Taru Tiainen
Kartografian historiaa ja perusteita Taru Tiainen 18.4.2016 Alkutehtävä Piirrä Joensuun kartta Aikaa n. 5 minuuttia Alkutehtävä Mikä vaikuttaa karttasi tekoon? Miksi kartta on näköisensä? Mitä tämän tehtävän
LisätiedotMiten asiakkaat ja tiedot kohtaavat
Miten asiakkaat ja tiedot kohtaavat Paikkatietotuotteet ja harmonisointi -työryhmä: Käyttäjänäkökulma paikkatietoon ja käyttäjätarpeiden tunnistaminen Keskiviikko 13.4.2011 Sisältö Asiakkaiden tarpeet
LisätiedotLataa Sudenpentujen lintukäsikirja - Lasse J. Laine. Lataa
Lataa Sudenpentujen lintukäsikirja - Lasse J. Laine Lataa Kirjailija: Lasse J. Laine ISBN: 9789513219116 Sivumäärä: 135 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.90 Mb Kaivattu Sudenpentujen lintukäsikirja on
LisätiedotTali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut
Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat
LisätiedotTALVISODAN TILINPÄÄTÖS
TALVISODAN TILINPÄÄTÖS Talvisota 30.11.1939 13.3.1940 I. Sotasuunnitelmat 1930- luvulla II. Sotatoimet joulukuussa 1939 III. Etsikkoaika tammikuu 1940 IV. Ratkaisevat taistelut helmi- ja maaliskuussa 1940
LisätiedotHistorialliset paikat ja kartat
Historialliset paikat ja kartat Esko Ikkala 27.11.2015 Sisällys 1. Motivaatio ja tavoitteet 2. Sotasammon paikkaontologian kokoaminen 3. Historiallisten karttojen käyttöönotto 4. Sotasammon paikkanäkymän
LisätiedotLataa Joulupukin unelma - Opi kuinka unelmista tehdään totta - André Noël Chaker. Lataa
Lataa Joulupukin unelma - Opi kuinka unelmista tehdään totta - André Noël Chaker Lataa Kirjailija: André Noël Chaker ISBN: 9789510411957 Sivumäärä: 120 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.94 Mb Unelmiinsa
LisätiedotJatkuvat julkaisut. Luetteloinnin uudet tuulet tiedotustilaisuus Mirja Anttila 30.11.2006
Jatkuvat julkaisut Luetteloinnin uudet tuulet tiedotustilaisuus Mirja Anttila 30.11.2006 Sääntöuudistuksen tilanne ISBD(CR) 2002 Käännös on valmis, vaatii vielä editointia Käyttövalmiiksi vuoden vaihteeseen
LisätiedotTopografikartalta Google Mapsiin. Sijainninmäärittelytekniikat sotahistorian tutkijan työkaluina.
Topografikartalta Google Mapsiin. Sijainninmäärittelytekniikat sotahistorian tutkijan työkaluina. Sotiemme aikana käytetyt kartat Talvisodassa taisteltiin Suomen alueella, josta oli 1930 luvulla tehdyt
LisätiedotSuomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa
Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Redera ja DiVia N=548 kuluttajaa, marraskuu 2011- tammikuu 2012 Joka toinen suomalainen asioi tänä jouluna verkkokaupoissa
LisätiedotINVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014
INVENTOINTIRAPORTTI Järvenpää Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa
LisätiedotWave juustoveitsisetti
JOULUKUVASTO 2013 2 Story Of Cheese Tammesta ja harjatusta teräksestä valmistettu setti, jossa on juustoveitsi, haarukkaotin sekä viinipullonavaaja. Pakattu kirjan muotoiseen lahjalaatikkoon, jonka kanteen
LisätiedotAsennusohje kosketusnäytöllisille Symbian-puhelimille
Asennusohje kosketusnäytöllisille Symbian-puhelimille 1. Yleistä Tasku Loisto II:n asentamisesta... 2 2. Toimitusmediat... 2 3. Valmiiksi ladatut kartta-aineistot... 3 4. Asentaminen Symbian-puhelimille...
LisätiedotPÄÄSET PERILLE NOPEAMMIN
TOMTOM TRAFFICIN AVULLA PÄÄSET PERILLE NOPEAMMIN TomTom on johtava liikennepalvelujen tarjoaja. TomTom valvoo, käsittelee ja toimittaa liikennetietoa itse kehittämällään teknologialla. TomTom uskoo, että
LisätiedotSALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU
SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin
LisätiedotNavigointi/suunnistus
Navigointi/suunnistus Aiheita Kartan ja kompassin käyttö Mittakaavat Koordinaatistot Karttapohjoinen/neulapohjoinen Auringon avulla suunnistaminen GPS:n käyttö Reitin/jäljen luonti tietokoneella Reittipisteet
LisätiedotSisällys. Karttakauppa.fi Kaikki kartat yhdestä osoitteesta!
Uutta vuodelle 2018 Julkaisija: Karttakeskus Oy, Helsinki 2018 Karvaamokuja 2, 00380 Helsinki (ei vähittäismyyntiä) Puh. 010 302 010 (vaihde) myynti@karttakeskus.fi www.karttakeskus.fi Pidätetään oikeus
LisätiedotLataa Sata sodan ja rauhan vuotta - Gunnar Rosen. Lataa
Lataa Sata sodan ja rauhan vuotta - Gunnar Rosen Lataa Kirjailija: Gunnar Rosen ISBN: 9789516580947 Sivumäärä: 570 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.85 Mb Sata sodan ja rauhan vuotta on kattava perusteos
LisätiedotTASKU LOISTO for Android
TASKU LOISTO for Android KÄYTTÖOHJE Android-versio 2013 1. Yleistä Tasku Loisto for Android ohjelman käytöstä... 2 2. Ohjelmaikkunan elementit... 3 3. Työkalupalkin toiminnot... 4 Simulointipaikka... 4
LisätiedotSivustolle 17.7.2015 tehdyt muutokset:
Sivustolle 17.7.2015 tehdyt muutokset: Seuraava materiaali on lisätty sivustolle 17.7.2015: Hakemistoon KARTAT/Geologiset kartat: *"Johdettu" maaperäkartta 1:10.000 Halikko 1967 *Kallioperäkartta 1:100.000
LisätiedotHelsingin Joutsen apteekki. Tiina Oksala
Helsingin Joutsen apteekki 100-vuotisjuhlaseminaari Kaupunkikeskustan kivijalkakaupat Tiina Oksala Toimitusjohtaja, Erikoiskaupan Liitto Esityksen sisältö - Tiivistelmä esityksestä 17.11.2012 Erikoiskaupan
LisätiedotLIIKELAHJAT Kevät 2015
LIIKELAHJAT Kevät 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! Sirpa Grev sirpa.grev@aarikka.com p. 040 544 4212 Paula Heinikangas
LisätiedotLataa Patologia. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Patologia Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi
Lataa Patologia Lataa ISBN: 9789516561847 Sivumäärä: 1261 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.73 Mb Patologia-kirja on ensimmäinen suomenkielinen, yksityiskohtainen lääkäreille ja lääketieteen opiskelijoille
LisätiedotKartta-design monikanavajulkaisemisessa: Tapaustutkimus MenoMaps Nuuksion kansallispuistossa
Kartta-design monikanavajulkaisemisessa: Tapaustutkimus MenoMaps Nuuksion kansallispuistossa Juha Oksanen FT Geoinformatiikan ja kartografian osasto Mitä on kartta-design? 1. Kartan sisällön suunnittelu
LisätiedotLataa Lapsen oma eläinkirja - Maarit Varpu. Lataa
Lataa Lapsen oma eläinkirja - Maarit Varpu Lataa Kirjailija: Maarit Varpu ISBN: 9789522304346 Sivumäärä: 95 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 10.96 Mb Tässä värikkäässä eläinkirjassa tutustutaan suomalaisiin
LisätiedotJyväskylän sähköiset asiointipalvelut. Kuntien Paikkatietoseminaari 5.-6.2.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki
Jyväskylän sähköiset asiointipalvelut Kuntien Paikkatietoseminaari 5.-6.2.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki 6.2.2013 Esityksen sisältö Yleistä Sähköiset lupapalvelut Palautejärjestelmä
LisätiedotTilauskalenterit 2008
Tilauskalenterit 2008 Time/system tilauskalenterit Hyvin suunniteltuna ja toteutettuna saat kalenterista pitkäaikaisen viestintävälineen sidosryhmillesi (asiakkaat, henkilöstö ym). Saaja arvostaa korkealaatuista
LisätiedotTASKU LOISTO for Android
TASKU LOISTO for Android NAVIGOINTI- JA KARTTAOHJELMA ASENNUSOHJE 2013 Tasku Loiston asentaminen tapahtuu tuotepakkauksessa olevalta MicroSDHC muistikortilta. Ohjelma käyttää oletuksena muistikortilla
LisätiedotOpettajan tehtävänä on lukea tehtävänannot ja kirjata lasten vastaukset ylös näyttelyyn tutustumisen ohessa
ETELÄ-KARJALAN MUSEO Opetusmateriaalia näyttelyyn Kolme karjalaista kaupunkia Kolme karjalaista kaupunkia kertoo Lappeenrannan, Viipurin ja Käkisalmen keskeisistä vaiheista. Lappeenranta sopii näiden kaupunkien
Lisätiedot15,28 18,95. Onhan se turha maksaa päivyreistä hävytöntä ylihintaa, kun edullisemman ja paremman saa meiltä.
Suomen Lukkari oy Julkaisemme opettajien suunnittelemia työvälineitä opettajien arkeen Opettajan päivyrit kalenterilla 2019-2020 1906 Tuotenro 20 Tuotenro 201906 Tuotenro 20 1 905 15,28 Kierresidotussa
LisätiedotMESSUTAPAHTUMAT. Lisää tehoa ja vaikuttavuutta kesäkauden mainontaan. Kuva: Suomen asuntomessut
MESSUTAPAHTUMAT Lisää tehoa ja vaikuttavuutta kesäkauden mainontaan Kuva: Suomen asuntomessut Asuntomessut Seinäjoella 8.7.-7.8.2016 Vuoden 2016 Asuntomessut pidetään Seinäjoen Pruukinrannassa. Asuntomessualue
LisätiedotSotaa Pohjois-Vienassa
Sotaa Pohjois-Vienassa 1941-1944 Ari Raunio Suomen Sotahistoriallisen Seuran miniseminaari VIENA SODASSA 17.9.2019 1 TALVISOTAA EDELTÄNEET SUUNNITELMAT - SUOMI - I vaiheessa hyökkäys Uhtualle - NL - I
LisätiedotLataa Meren aarteet. Lataa
Lataa Meren aarteet Lataa ISBN: 9789524954358 Sivumäärä: 400 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.94 Mb Merellinen luonto kuuluu suomalaiseen kansallismaisemaan. Mutta miltä tuo maisema näyttää veden alla?
LisätiedotKanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.
Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella
LisätiedotPäivitys 2011. Jyväskylän kaupunginkirjasto
Päivitys 2011 Jyväskylän kaupunginkirjasto Lähtökohtia Maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet päivitetty 2004 Työryhmä: Johanna Vesterinen, Raila Junnila, Hanna Martikainen, Leena Kruuti, Kyösti
LisätiedotLataa Forestia. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Forestia Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi
Lataa Forestia Lataa ISBN: 9789510882443 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.53 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat kuitenkin löytää lisätietoa kirjasta kustantajan (SANOMA MAGAZINES FINLAND
LisätiedotLataa Vuoden luontokuvat Lataa
Lataa Vuoden luontokuvat 2012 Lataa ISBN: 9789510393260 Sivumäärä: 144 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.53 Mb Jo yli kolme vuosikymmentä ilmestynyt Vuoden Luontokuvat -teos julkistetaan uudistettuna laitoksena
LisätiedotALAJÄRVI Möksy sähköaseman ympäristö muinaisjäännösinventointi 2015
1 ALAJÄRVI Möksy sähköaseman ympäristö muinaisjäännösinventointi 2015 Teemu Tiainen Tilaaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Tulos... 4 Kansikuva: Suunnitteilla
Lisätiedotwww.korttitiimi.com info@korttitiimi.com 03-755 98 77 Korttitiimiltä Korttitarvikkeet joka tilanteeseen
www.korttitiimi.com info@korttitiimi.com 03-755 98 77 Tarvikeluettelo Korttitiimiltä Korttitarvikkeet joka tilanteeseen Laaja valikoima muovikortteja ja niihin liittyviä oheistuotteita suoraan varastosta
LisätiedotKEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy
SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot
LisätiedotVirtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja
Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna
LisätiedotARKKI. Sävyt. beige. Kokoa Arkki -sisustusvanereja. kirkas lakka. ruskea
ARKKI Arkki on asennusvalmis sisustusvaneri, jolla toteutat vaativatkin ideasi. Vanereista on helppo rakentaa suuria pintoja peittäviä kokonaisuuksia tai taulumaisia sisustuselementtejä. Tyyliltään Arkki
LisätiedotLataa Virtaa - Kertauskirja (uudistettu) - Kannas Lasse. Lataa
Lataa Virtaa - Kertauskirja (uudistettu) - Kannas Lasse Lataa Kirjailija: Kannas Lasse ISBN: 9789517969031 Sivumäärä: 283 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.85 Mb Virtaa - Kertauskirja kokoaa yksiin kansiin
LisätiedotLapset ja nuoret tarvitsevat lähimetsiä myös tiivistyvissä taajamissa
Virpi Sahi Suomen luonnonsuojeluliitto ry Lapset ja nuoret tarvitsevat lähimetsiä myös tiivistyvissä taajamissa Hösmärinpuiston päiväkotilaisia mörriretkellä. Kuva: Virpi Sahi. Luonto lisää lasten ja nuorten
LisätiedotToteutuneet toimenpiteet ja tulokset 2015. 23.2.2016 Kaakko 135 / Hyvän tuulen rannikko
Toteutuneet toimenpiteet ja tulokset 2015 1 Majoitustilastot 2015 tammi joulukuu Yöpymiset 2014/1-12 2015/1-12 muutos% Yhteensä 191 247 169 716-11,3 % Suomi 122 321 120 728-1,3 % Ulkomaat 68 926 48 988-28,9
LisätiedotLataa Mini-LUKO. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Mini-LUKO Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi
Lataa Mini-LUKO Lataa ISBN: 9789510231340 Sivumäärä: 25 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 23.17 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat kuitenkin löytää lisätietoa kirjasta kustantajan (Sanoma
LisätiedotLataa Taittuuko matikka? Lataa
Lataa Taittuuko matikka? Lataa ISBN: 9789522402738 Sivumäärä: 17 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.82 Mb Taittuuko matikka? opettaa matematiikkaa havainnollisesti ja hauskasti. Alakoulun matikantunnin
LisätiedotPro gradu -tutkielma geologiassa ja paleontologiassa. Helsingin yliopisto Timo Huttunen
Pro gradu -tutkielma geologiassa ja paleontologiassa. Helsingin yliopisto 25.5.1981 Timo Huttunen sivu GEOLOGINEN ~JIAAPERAK~RTOITUS Suomen maaperän peruskartoitus 1:20 000 ja 1 : 50 000 Suomen geologinen
LisätiedotSalpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpapolku
Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpalinja Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin kesällä
LisätiedotREXEL TEOLLISUUSAUTOMAATIO
N KOKONAISRATKAISUT Toimiva teollisuusautomaatio toimii koko tehtaan prosessitoiminnan keskitettynä työkaluna. Lisäksi oikeaoppinen automaatiokokonaisuus vähentää energiankulutusta jopa 30 prosenttia!
LisätiedotMesikämmen 2/2006 2/2006
Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:
LisätiedotHinta 25 e/ 25 settiä. Hinta 45 e / 25 settiä
JOULU 2014 Muista Jouluna tekijöitä jotka ovat arvokas osa yritystoimintaasi; Henkilökunta, Asiakkaat, Yhteistyökumppanit! Keskitymme Logotuotteella jouluna 2014 Suomalaisuuteen. Olemme koonneet valmiita
LisätiedotMONIPUOLISTA SISÄLTÖMARKKINOINTIA ITSENÄISISSÄ BLOGEISSA
MONIPUOLISTA SISÄLTÖMARKKINOINTIA ITSENÄISISSÄ BLOGEISSA BLOGIRINKI MEDIA KOKOAA BLOGIT YHDEKSI KANAVAKSI Blogirinki Media kokoaa maan parhaat itsenäiset blogit yhdeksi markkinointikanavaksi > Blogirinki
LisätiedotBURDE KALENTERIT. Katso koko valikoimamme osoitteesta StaplesAdvantage.fi
BURDE KALENTERIT 2 017 Katso koko valikoimamme osoitteesta StaplesAdvantage.fi Kalenterivalikoima 2017 Tervetuloa uusi vuosi ja uusi kalenteri! Laajasta valikoimastamme löydät helposti oman suosikin. Voit
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2007
TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista
LisätiedotLataa Ikioma Itämeri - Jani Kiiskilä. Lataa
Lataa Ikioma Itämeri - Jani Kiiskilä Lataa Kirjailija: Jani Kiiskilä ISBN: 9789512357529 Sivumäärä: 89 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.54 Mb Ikioma Itämeri vie lapset - ja aikuiset - harvinaiselle meriseikkailulle
LisätiedotMAATIAISEN POHJOIS-KARJALAN PAIKALLISRYHMÄN JÄSENTIEDOTE 2018
MAATIAISEN POHJOIS-KARJALAN PAIKALLISRYHMÄN JÄSENTIEDOTE 2018 Kevättervehdys sinulle, itäsuomalainen Maatiaisen jäsen! Tänäkin vuonna kevät kiekaistaan käyntiin usean yhdistyksen voimin järjestettävässä
LisätiedotDigita Laadukkaat TV-palvelut myös HD-aikana Henri Viljasjärvi 18.11.2010
Digita Laadukkaat TV-palvelut myös HD-aikana Henri Viljasjärvi 18.11.2010 Digitv 10 vuotta 2000-2010 koelähetysvaihe alkoi 1.9.2000 Alueet Espoo, Tampere ja Turku, näkyvyysalue 39% väestöstä Rinnakkaislähetyksinä
LisätiedotPursialan ekoteollisuuspuisto ja Mikkelipuisto. Hannele Hynninen elinkeinoasiamies
Pursialan ekoteollisuuspuisto ja Mikkelipuisto Hannele Hynninen elinkeinoasiamies Mikkelin sijainti MIKKELIPUISTO www.mikkelipuisto.fi Mikkelipuisto Sijaitsee Mikkelin keskustan välittömässä läheisyydessä.
LisätiedotKuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018
Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20
LisätiedotUusi vetovoimainen ja ostovoimaa pysäyttävä kauppapaikka
Uusi vetovoimainen ja ostovoimaa pysäyttävä kauppapaikka Loviisan sisäänajoväylän alueelle sopivan ratkaisun kehittäminen ja toteuttaminen v. 2015 mennessä. Fredrik Pressler 6.5.2013 1 Kehitettävä alue
LisätiedotGPS Miten opin käyttämään? Mihin käytän?
GPS Miten opin käyttämään? Mihin käytän? Perusohjeita GPS-reitin siirtämisestä kartalle, Vinkkejä oman suunnistustekniikan analysoimiseen GPS-tiedon avulla Kuvat alla: o-training.net ja worldofo.com GPS-viiva
LisätiedotKauhajoki Suolakangas tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2014
1 Kauhajoki Suolakangas tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Tilaaja: Vöyrinkangas Wind Farm Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 4 Muinaisjäännökset...
LisätiedotLataa Psykopatia - Helinä Häkkänen-Nyholm. Lataa
Lataa Psykopatia - Helinä Häkkänen-Nyholm Lataa Kirjailija: Helinä Häkkänen-Nyholm ISBN: 9789513756048 Sivumäärä: 346 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 17.98 Mb Ensimmäinen suomenkielinen perusteos psykopatiasta
LisätiedotKeski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet
Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto 15.11.2011 Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet Johdanto ja yleiset valintaperiaatteet Keski-Suomen maakuntakirjastoalue
LisätiedotMaastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen
Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä
LisätiedotLataa Lasten eläinatlas. Lataa
Lataa Lasten eläinatlas Lataa ISBN: 9783867759847 Sivumäärä: 43 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 33.19 Mb Lasten eläinatlas vie lapsesi kiehtovalle ja tiedontäytteiselle matkalle eläinten maailmaan! Suuret,
LisätiedotSANKARIT KURIIN - JATKOSODAN SOTAPOLIISI
Taktiikan laitos SANKARIT KURIIN - JATKOSODAN SOTAPOLIISI Kuvalähteet: Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939 45 kulku kartoin, s. 81 ja http://www.kolumbus.fi/leo.mirala/karkku/lohjamo/lohjamox.htm
LisätiedotMiksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta
Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt
LisätiedotTASKU LOISTO for Android
TASKU LOISTO for Android NAVIGOINTI- JA KARTTAOHJELMA KÄYTTÖOHJE Android versio 1.4 2013 1. Yleistä Tasku Loisto for Android ohjelman käytöstä... 2 2. Ohjelmaikkunan elementit... 3 3. Työkalupalkin toiminnot...
LisätiedotLataa Koko perheen luonto-opas - Juha Laaksonen. Lataa
Lataa Koko perheen luonto-opas - Juha Laaksonen Lataa Kirjailija: Juha Laaksonen ISBN: 9789512402946 Sivumäärä: 224 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 34.68 Mb Koko perheen luonto-opas antaa suurille ja pienille
LisätiedotTaiteoven uudet avaukset. Tutustu koko mallistoomme! diana TURVALLISUUTTA.
Taiteoven uudet avaukset Tutustu koko mallistoomme! Diplomat on nyt uusi Diana!! Uusi upea Kartano. T I L A A. T Y Y L I Ä. TURVALLISUUTTA. diana Uusia ideoita tilanjakamiseen ja sisustukseen Ohessa FP-Tuotteet
Lisätiedot