Kipinäpartio ry TOIMINTAKERTOMUS 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kipinäpartio ry TOIMINTAKERTOMUS 2018"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2018

2 2/24 Sisällys Lippukunnassa tapahtui Kolo... 3 Partiomaja Erävalkea... 3 Jäsenistö... 4 Jäsenmäärä toimintakauden aikana... 4 Jäsenmäärän kehitys... 4 Johtajisto... 6 Hallitus... 6 Muut toimihenkilöt... 6 Ryhmänjohtajat... 6 Viikkotoiminta... 7 Suoritukset... 8 Suoritetut merkit... 9 Koulutukset ROK EA1-ensiapukurssi Partiojohtajaperuskurssi PJ-PK Ansiomerkit Viestintä Tapahtumat ja osallistumiset Tapahtumat Päiväretket Leirit ja yöretket Yhteistyökumppanit Talkoot Varainhankinta Koulutukset Hallinnolliset tapahtumat Piirin kokoukset Osallistuminen piirin toimintaan... 24

3 3/24 LIPPUKUNNASSA TAPAHTUI 2018 Vuosi 2018 oli retkivuosi. Ryhmät tekivät enemmän omia retkiä kuin hetkeen. Toiset retket olivat pidempiä kauempana kuin toiset, mutta tärkeintä on, että retkelle lähdettiin. Onhan yksi partiomenetelmän osista toiminta luonnossa. Ja tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2019, jolloin Suomen Partiolaisten ohjelmapainotus on Ulos koloilta. Vuoden 2017 lopussa alkanut samoajien ryhmänohjaajakoulutus saatettiin päätökseen keväällä. Lippukunta sai seitsemän uutta koulutettua vartionjohtajaa, jotka ottavat jälleen uuden askelen partiopolullaan. Kouluttautuminen ei jäänyt vain vartionjohtajiin. Vuosien tauon jälkeen kaksi nuorta osallistui syksyllä partiojohtajaperuskoulutukseen. Kyseinen koulutus on partion keskeisin johtamiskoulutus, joka antaa osallistujalle valmiudet tapahtumien ja ihmisten johtamiseen. Se antaa myös muodollisen pätevyyden toimia tietyissä vaativammissa pesteissä, esimerkiksi leirin johtajana. Tämänkertaiset koulutetut toimivat koulutukseen liittyvässä johtamistehtävässään syysleirimme johtajina. Parkanossa tapahtui muutenkin. Paikkakunnalla järjestettiin historian ensimmäiset Pirkanmaan Erämessut, joille lippukunnallekin avautui tilaisuus osallistua omalla osastolla. Tilaisuus käytettiin ja teimme partiomaisen osaston, jolla saimme esitellä toimintaamme ja siinä sivussa partiota muutekin. Mainitaan vielä Lounais-Suomen Partiopiirin syyskisat. Kilpailujen järjestely vuorot kiertävät piirissä, ja muutaman vuoden välein meidänkin alueelle osuu järjestelyvuoro. Nyt Pohjois-Satakunnan alue järjesti Kankaanpään Korpiveikkojen johdolla Niinisalossa kilpailut, jossa me olimme myös mukana järjestämässä kahta tehtävää. Kolo Vuonna 2018 kololla ei tapahtunut mitään isompaa. Takahuoneeseen hankittiin iso matto osin akustiikan takia ja samalla saatiin paikka tekemiselle lattialla. Oven pieleen ostettiin tolppanaulakko, jota voidaan kätevästi viedä tarvittaessa muuallekin. Myyjäispöytiä varten hankittiin harmaantunut lauta kuosiset pöytäliinat, ja tänä vuonna selvittiin vain ison pöydän vahakankaan uusimisella. Partiomaja Erävalkea Erävalkeassa tehtiin vuoden aikana perinteisissä kevätja syystalkoissa perussiivous- ja kunnossapitotöitä. Polttopuita saatiin lisää lahjoituksena, ja niitä käytiin hakemassa Vahojärveltä. Syystalkoissa rakennettiin kotaniemeen pitkospuut. Kesän liiteritalkoissa tehtiin liiterin eteen porrasterassi. Porrasrungon alle tehtiin vastaavat pohjarakenteet kuin itse liiterille, ja portaiden runko ja kansilaudoitus tehtiin kyllästytystä puutavarasta.

4 4/24 JÄSENISTÖ Jäsenmäärä toimintakauden aikana Kevät Syksy Ikäkausi Ikä Tytöt Pojat Yhteensä Tytöt Pojat Yhteensä Sudenpennut (Su) Seikkailijat (Se) Tarpojat (Ta) Samoajat (Sa) Vaeltajat (Va) Aikuiset (Aik) yli Yhteensä Kannatusjäsenet 6 Jäsenmäärän kehitys Jäsenmäärän kehitys Jäsenmäärä Pojat Tytöt Jäsenmäärä ikäkausittain jäsenrekisterissä Su Se Ta Sa Va Aik

5 5/24 Jäsenmäärä ikäkausittain jäsenrekisterissä 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Aik Va Sa Ta Se Su Aktiivisesti toiminnassa mukana olevat Yllä oleva kuvaaja on piirretty suoraan lippukunnan koko jäsenistön mukaisesti. Jäsenrekisterin mukaan täysi-ikäisiä johtajia eli aikuisia ja vaeltajia on lippukunnassa paljon. Lippukunnan osallistuu aktiivisesti vain osa johtajistostamme. Noin kolmannes aikuisista ei käytännössä osallistu toimintaan, vaan opiskelevat, ovat töissä ja asuvat muualla, tai ovat kannatusjäseniä. Alla olevassa kuvaajassa on otettu huomioon vuodesta 2015 lähtien vain aktiiviset partiolaiset eli ne, jotka ovat osallistuneet vähintään yhteen tapahtumaan tai hoitaneet jotain määrättyä pestiä. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Jäsenmäärä ikäkausittain jäsenrekisterissä *aktiivisesti toiminnassa mukana olleiden määrät Aik Va Sa Ta Se Su

6 6/24 JOHTAJISTO Hallitus Varsinaiset jäsenet Juhani Haapakoski Lippukunnanjohtaja, kalustonhoitaja, kokousedustaja, Mauri Kuivanen Pestijohtaja, lippukunnanjohtajan apulainen, Erävalkean isäntä, varakokousedustaja Anita Niemenmaa Sihteeri, kokousedustaja Taru Haapakoski Ohjelmajohtaja, Taloudenhoitaja, jäsenrekisterinhoitaja, kokousedustaja Tommi Silvennoinen Varakokousedustaja Sanna Törmä Varakokousedustaja Varajäsenet Jere Heikkilä Kaj Martiskainen Lauri Mäkipää Oskari Viitaharju Muut toimihenkilöt Susanna Huhta Elmi Hoseus Tarja Sovisaari Kati Eveliina Santoo Niina Kivioja Maiju Penttilä Ryhmänjohtajat Sudenpennut (Su) Vanhempainedustaja Kirjanpitäjä Toiminnantarkastaja Toiminnantarkastaja Varatoiminnantarkastaja Partsikan päätoimittaja Seppo (seurakunnan partiotyöntekijä) Anita Niemenmaa kevät-syksy akela Sanna Törmä kevät-syksy akela Samuli Silvennoinen kevät laumanjohtaja Jere Heikkilä syksy laumanjohtaja Seikkailijat (Se) Tommi Silvennoinen kevät sampo Juhani Haapakoski syksy sampo Jesse Rintala kevät vartionjohtaja Lauri Mäkipää syksy vartionjohtaja Markus Kuivanen syksy vartionjohtaja Samuli Silvennoinen syksy vartionjohtaja Tarpojat (Ta) Taru Haapakoski kevät-syksy luotsi Emilia Piilola kevät vartionjohtaja Henri Lehojärvi syksy vartionjohtaja Jere Heikkilä syksy vartionjohtaja Samoajat (Sa) Mauri Kuivanen kevät-syksy luotsi Juhani Haapakoski kevät-syksy luotsi Lauri Potila syksy vartionjohtaja Oskari Viitaharju syksy vartionjohtaja Vaeltajat (Va) -

7 7/24 VIIKKOTOIMINTA Ryhmien kokoukset keväällä Ryhmien kokoukset syksyllä Repolaiset sudenpennut 7-9v. Omenapandat sudenpennut 7-9v. kokoukset osallistujat johtajat kokoukset osallistujat johtajat Yhteensä Yhteensä Keskiarvo 4,6 2,1 Keskiarvo 3,7 3,3 Ketut sudenpennut 7-9v. Haukka seikkailijat 10-12v. kokoukset osallistujat johtajat kokoukset osallistujat johtajat Yhteensä Yhteensä Keskiarvo 5,3 4,0 Keskiarvo 6,8 0,9 Seikkailijajoukkue* seikkailijat 10-12v. Mursumarsu seikkailijat 10-12v. *Seikkailijajoukkue koostuu Fc Jatkojohdot ja Mc Lumiukko-vartiosta. kokoukset osallistujat johtajat kokoukset osallistujat johtajat Yhteensä Yhteensä Keskiarvo 3,2 2,5 Keskiarvo 7,2 1,0 Kilpikonna tarpojat 12-15v. Jatkojohto seikkailijat 10-12v. kokoukset osallistujat johtajat kokoukset osallistujat johtajat Yhteensä Yhteensä Keskiarvo 5,1 2,6 Keskiarvo 1,2 1,8 Susi samoajat 15-17v. Kilpikonna tarpojat 12-15v. kokoukset osallistujat johtajat kokoukset osallistujat johtajat Yhteensä Yhteensä Keskiarvo 5,3 1,0 Keskiarvo 3,7 3,0 Huuhkajat samoajat 15-17v. Susi samoajat 15-17v. kokoukset osallistujat johtajat kokoukset osallistujat johtajat Yhteensä Yhteensä Keskiarvo 3,3 0,8 Keskiarvo 5,4 0,9 Vaeltajat vaeltajat 18-22v. Huuhkajat samoajat 15-17v. kokoukset osallistujat johtajat Ei vaeltajatoimintaa. Yhteensä Keskiarvo 3,0 1,0 Vaeltajat vaeltajat 18-22v. Ei vaeltajatoimintaa.

8 8/24 SUORITUKSET Partio-ohjelma Sudenpennut tekevät jälkiä, jotka koostuvat askeleista. Jälki koostuu muutamasta pakollisesta askeleesta ja vähintään kahdesta vapaavalintaisesta askeleesta. Toimintavuoden aikana tehdään noin 6-10 jälkeä. Kun jälki on tehty kokonaan, sudenpentu saa kankaisen jälkimerkin paitaansa ommeltavaksi. Seikkailijoiden ohjelma koostuu ilmansuunnista. Ohjelma alkaa kuukauden kestävällä tervetuloa-vaiheella, jonka aikana tutustutaan omaan seikkailijajoukkueeseen ja partioon. Tervetuloa-vaiheen jälkeen siirrytään tekemään pääilmansuuntia: pohjoista, etelää, itää ja länttä. Ilmansuuntien aikana tehdään aktiviteetteja, taitomerkkejä sekä käydään retkillä ja kisoissa. Valinnaisena kolmantena vuonna ohjelma koostuu väliilmansuunnista, jotka ovat talvileiri, palvelu, vaellus ja isojen kisat. Tarpojaohjelma koostuu neljästä puolen vuoden jaksosta eli tarposta: leiri, luovuus, selviytyminen ja yhteiskunta. Jokainen tarppo huipentuu majakkaan, jossa käytetään hyödyksi harjoiteltuja taitoja. Jatkotarppojen avulla tarpojaohjelma voi jatkua kolmannenkin vuoden. Jatkotarpossa syvennetään jo tehdyn tarpon taitoja. Samoajaohjelma kestää kolme vuotta. Samoajaohjelma koostuu erimittaisista aktiviteeteista, joista osa on pakollisia ja osa vapaavalintaisia. Aktiviteetit on jaettu aiheittain 21 taskuun. Pakollisissa aktiviteeteissa samoajat tutustuvat samoajaohjelmaan sekä oppivat johtajuutta, ryhmätyöskentelyn taitoja sekä laajentavat näköpiiriään lippukunnan ulkopuolelle. Viiden pakollisen taskun (meripartiolaisilla lisäksi kuudes Förstitasku) lisäksi ohjelma koostuu 15 teemataskusta, joista jokaisesta tehdään yksi aktiviteetti vuodessa. Olennainen osa ohjelmaa on ryhmänohjaajakoulutus sekä siihen sisältyvä johtamisharjoittelu. Samoaja voi toimia tarpojaryhmän vetäjänä tai oman samoajaryhmänsä vertaisjohtajana. Aikuisen tuella samoaja voi toimia myös seikkailijavartion johtajana. Vaeltajaohjelma on nelivuotinen ikäkausi ja se jakautuu 33 aihealueeseen, keskellä ikäkautta suoritettavaan Suomi-projektiin sekä ikäkauden päättävään ulkomaan projektiin. Aihealueista valitaan ainakin yksi aktiviteetti kustakin. Tämän jälkeen suunnitelmissa olevat aktiviteetit, osallistumiset piiri- ja keskusjärjestöjen tapahtumiin sekä edellä mainitut kaksi projektia aikataulutetaan omaan vaelluskarttaan. Vaeltajaohjelman rakentaa siis jokainen vaeltaja itse ja vaeltajavartion jäsenillä voi olla kartoissaan toisistaan poikkeavat aktiviteetit.

9 9/24 Suoritetut merkit Sudenpennut Seikkailijat Ikäkauden aloitus Ikäkauden aloitus Tervetuloa partioon (Sudenpennut) 3 Tervetuloa (Seikkailijat) 14 Jäljet Ilmansuunnat Kotikokki 8 Ilmansuunta: Pohjoinen Kädentaidot 12 Ilmansuunta: Etelä Liikunta 6 Ilmansuunta: Länsi Nuotio 12 Ilmansuunta: Itä 4 Oma jälki 6 Taitomerkit Partioperinne 12 Hätäensiapu 3 Rakentelu 9 Ikäkauden päätös Tarinat 2 Päätösmerkki (Seikkailijat) yht. 67 Ikäkauden päätös Kaikki seikkailijamerkit yhteensä 21 Päätösmerkki (Sudenpennut) 10 Kaikki sudenpentumerkit yhteensä 80 Tarpojat Samoajat Ikäkauden aloitus Ikäkauden aloitus Lupausmerkki (Tarpojat) 1 Lupausmerkki (Samoajat) Tarpot Muut merkit Luovuus 7 Selviytyminen 5 Ikäkauden päätös Ikäkauden päätös Päätösmerkki (Tarpojat) Kaikki samoajamerkit yhteensä 0 Kaikki tarpojamerkit yhteensä 13 Vaeltajat Ikäkauden aloitus Lupausmerkki (Vaeltajat) Muut merkit Ikäkauden päätös Kaikki vaeltajamerkit yhteensä 0 Kaikki lippukunnassa suoritetut merkit yhteensä 114

10 10/24 KOULUTUKSET ROK Samoajaikäkauden ohjelmaan kuuluu yhtenä tärkeänä osana ryhmänohjaajakoulutus (ROK). Pohjois- Satakunnan alueemme on niitä järjestänyt yhteistyössä, lähes vuosittain. Vuoden 2017 syksyn kurssi järjestettiin Parkanossa. Vuonna 2018 koulutus jatkui lippukuntakohtaisilla osioilla kahtena tammikuun lauantaina. Heti niiden jälkeen alkoi johtamisharjoittelu lippukunnan ryhmissä jatkuen kevään ajan. Paraati harjoituksessa kurssilaiset saivat todistukset ja merkit partiopaitaan osoitukseksi suoritetusta koulutuksesta. Koulutuksesta saimme lippukuntaan seitsemän uutta vartiojohtajan tehtäviin koulutettua nuorta johtajaa. EA1-ensiapukurssi Pohjois-Satakunnan alueemme järjestää säännöllisesti ensiapukursseja. EA1-kursseja on yleensä joka vuosi ja EA2-kursseja joka toinen vuosi. Vuonna 2018 tammikuun EA1-kurssille osallistuivat kuusi ROKkurssilaisistamme, sillä ROK-koulutuksen vaatimuksiin kuuluu perusensiaputaitojen hallinta. Partiojohtajaperuskurssi PJ-PK Partiojohtajaperuskoulutus on keskeinen osa Suomen Partiolaisten johtamiskoulutusta. Koulutus on pakollinen rasti vaeltajaikäkauden ohjelmassa. Se on tarkoitettu myös aikuisille, jotka eivät ole käyneet koulutusta vaeltajana. Koulutus koostuu kurssiosista, oppimistehtävistä, ohjauskeskusteluista, johtamistehtävästä ja raportoinnista. Koulutuksen lähiopetusosista vastaavat partiopiirit, koulutuksen johtamistehtävän koulutukseen osallistuva tekee usein omaan lippukuntaansa. Partiojohtajaperuskoulutuksen sisältö painottuu tapahtumien ja ihmisten johtamiseen. Koulutuksen suorittanut partiojohtaja pystyy toiminaan johtamistehtävissä lippukunnassa huomioiden partion päämäärän, kasvatustavoitteet ja partiomenetelmän. Koulutuksen suorittanut saa oikeuden anoa partiojohtajavaltakirjaa, joka on edellytyksenä moniin johtamistehtäviin, kuten leirinjohtajana toimimiseen. Koulutuksen suorittanut saa myös käyttää huivissaan nahkaista wogglea, valkoista pillinarua sekä partiopaidan vasemman taskun laskoksessa PJ-solkea. Partiojohtajaperuskurssin vuonna 2018 suorittivat Samuli Silvennoinen ja Jesse Rintala. Edelliset uudet partiojohtajat lippukuntamme sai vuonna 2012, joten tämä on erittäin merkittävä saavutus. ANSIOMERKIT Louhisuden solki Samuli Silvennoinen

11 11/24 VIESTINTÄ Vuoden aikana lippukunnan toiminnasta tiedotettiin koteihin ja lippukunnalle tiedotteilla. Tiedotteet julkaistiin lippukunnan kotisivuilla, lähetettiin sähköpostina partiokoteihin ja johtajille sekä jaettiin paperisena koloilloissa. Lisäksi esimerkiksi varainhankinta- ja markkinointitapahtumiin osallistuneille lähetettiin erillisiä ohjeita tapahtumiin liittyen. Kuukausitiedotteet / / / / / / / / / / / /2018 Tapahtumatiedotteet Muut tiedotteet Kevätretki Turkuun JOTT vaelluskirje Leirikirjeet: Talvileiri, Syysleiri Partiolaisen kotiin 2018 lippukunnan yleisesite Kädentaitajien messukahvion talkootiedotteet Adventtikalenterimyyntitiedote Lippukuntalehti Partsika Lippukuntalehti Partsika 2018 ilmestyi toukokuussa toimintakauden päättyessä. Lehti jaettiin tai postitettiin kaikkiin partiotalouksiin sekä julkaistiin sähköisenä versiona lippukunnan kotisivuilla. Lehden toteuttivat ryhmät johtajineen ja lehden painatuksesta vastasi Mainospalvelu Säkä. Perinteiseen tapaan lehti esitteli ryhmiä ja heidän tekemisiään sekä lippukunnan tapahtumia. Kotisivut Kotisivut toimivat lippukunnan ilmoitustauluna niin omille jäsenille kuin ulkopuolisillekin. Kalenterista löytyy kaikki tulevat tapahtumat, joista muutama aikajärjestyksessä ensimmäistä on nostona esillä Tulevat tapahtumat -laatikossa. Sivusto toimii myös paikkana, josta voi käydä hakemassa ne hukkuneet tiedotteet ja etsiä yhteystiedot. Menneistä tapahtumista sivustolla julkaistaan uutisia ja kuvia. Sivustolla toimiva Intra-osio palvelee lippukunnan johtajistoa mm. materiaalipankkina. Vuonna 2018 kotisivuille lisättiin Tue lippukuntaa sivu. Sieltä löytyy tietoa lippukunnan kannatusjäsenyydestä ja Partion Ystävät -vuosilahjoitusmahdollisuudesta. Instagram #kipinapartio Lippukunnalla on käytössä Instagram-palvelu. Sitä käytetään muun viestinnän tukena sekä tunnelmapalojen välittäjänä lippukunnan toiminnasta.

12 12/24 TAPAHTUMAT JA OSALLISTUMISET Osallistumiset tapahtumiin ikäkausittain EVP = Ei Vielä Partiolainen, EVPaik = Ei Vielä Partiolainen aikuinen. Osallistujia Su Se Ta Sa Va Aik EVP EVPaik yht. Tapahtumia Päiväretket Kilpailut Leirit ja yöretket Erikoiskokoontumiset Yhteistyökumppanit Talkoot - ei varainhankinta Varainhankinta Koulutukset Muut tapahtumat Hallinnolliset tapahtumat Yhteensä Ikäkausien osallistuminen tapahtumiin 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % EVPaik EVP Aik Va Sa Ta Se Su

13 13/24 Eri tapahtumien osallistujamäärät Osallistujamäärät tapahtumatyypeittäin Muut tapahtumat Koulutukset Hallinnolliset tapahtumat Päiväretket Kilpailut Leirit ja yöretket Varainhankinta Talkoot - ei varainhankinta Osallistujamäärät - Koko toiminta Päiväretket Kilpailut Viikkokokoukset Hallinnolliset tapahtumat Muut tapahtumat Yhteistyökumppanit Talkoot -ei varainhankinta Varainhankinta Koulutukset Ylemmässä kuvaajassa näkyy osallistumiset eri tapahtumatyyppeihin, alemmassa on myös viikkotoimintamme. Vaikka toimintakertomus painottuu tapahtumiin, on säännöllinen viikkotoimintamme kuitenkin erittäin iso osa koko toimintaamme ja kaiken perusta. Tapahtumien määrät tapahtumatyypeittäin Tapahtumien lukumäärät Päiväretket Hallinnolliset tapahtumat Kilpailut Leirit ja yöretket Muut tapahtumat Erikoiskokoontumiset Yhteistyökumppanit Leirit ja yöretket Erikoiskokoontumiset Erikoiskokoontumiset Koulutukset Yhteistyö kumppanit Varainhankinta Talkoot - ei varainhankinta

14 14/24 Tapahtumat Päiväretket 6.5. Kevätretki Paraatiin, Turku 3.1. Tarpojien Luovuusmajakka, Tampere - Su, - Se, 7 Ta, 1 Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 9 Salamyhkäinen reissu starttasi rautatieasemalta junalla kohti tuntematonta päämäärää, osalle se oli elämän ensimmäinen junareissu. Päivä alkoi kaupunkisuunnistuksella ja geokätköjen etsinnällä. Stockmannilla etsimme lippukunnalle sopivaa lahjaa ja saimme Scandinavian Outdoorissa opastusta rinkoista ja muista retkivarusteista. Ehkä maailman parhaan hampurilaisaterian jälkeen tutustuimme kauppahalliin ja karkkikauppaan. Päivä huipentui perikinkkiseen pakohuonepeliin. Ihan ei mysteeri ratkennut, mutta hauskaa oli L-SP Samoajasplättis, Pori - Su, - Se, - Ta, 2 Sa, - Va, - Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 2 Piirin samoajajaosto järjesti värikuulapelitapahtuman Porissa, minne samoajamme matkasivat Jämijärven Miilunvartijoiden kanssa. Maskien visiirit huurtuivat talvi-illassa, mutta muuten onnistunut tapahtuma L-SP Karhun kämmen lyö - tarpojien taitopäivä, Pori - Su, - Se, 3 Ta, - Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 4 Selviytymistaitoja paarien rakentamisesta retkiruokaan testattiin ja treenattiin talvisessa ja tuulisessa säässä Kirjurinluodolla PoSa Kangastus koekisa, Kankaanpää - Su, - Se, - Ta, 2 Sa, - Va, 2 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 4 Alueen lippukunnat testasivat syyskisojen reittiä ja tehtäviä Niinisalossa. Lippukuntamme piti puurorastin, jonka testivartiot kävivät suorittamassa. Testipäivä toi esille muutamia hiottavia asioita ohjeisiin ja järjestelyihin, eli jälleen koekilpailu osoittautui tarpeelliseksi. 11 Su, 4 Se, 6 Ta, 6 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, 3 EVPAik, Yht. 33 Lippukuntamme lähti jälleen piirin partioparaatiin Turkuun. Tämän vuotinen oheiskohde oli Kakola, jossa oli nyt viimeinen tilaisuus päästä tutustumaan vanhaan vankilaan, ennen kuin se remontoidaan hotelliksi. Ennen vankilaa syötiin eväitä aurinkoisella Varvintorilla, ja itse paraatin jälkeen ruokailtiin Ravintola Rantakertun hampurilaisbuffetissa, ennen kuin kotimatka alkoi. Tänä vuonna olimme Jämijärven Miilunvartijoiden kanssa samalla bussilla JOTT Päivävaellus Paroonin Taipaleella, Parkano 6 Su, - Se, 3 Ta, 6 Sa, - Va, 7 Aik, 4 EVP, 8 EVPAik, Yht. 34 Järjestimme nyt toisen kerran perättäin kaikille avoimen päivävaelluksen Paroonin taipaleella. Lähtö tapahtui Viinikan leikkikentältä, josta koko taipaleen ja puolimatkan patikoijat vietiin bussilla lähtöpaikoille. Koko matka alkoi Mikonniemestä ja puolikas Peräjärveltä. Varttitaipaleen kulkijat vietiin henkilöautoilla Niemenmaantien varteen. Koko taipaleen kulkijoille tarjoiltiin lounas Saaresjärvellä, puolikkaan tarpojat tekivät porkkanakeiton Poikkeusjärvellä ja varttitaipaleen sudenpennut aurinkokiisselin trangioilla. Lisäksi matkan varrella oli juomapisteitä, joista sai täydentää juomapullonsa ja tarjolla oli myös kahvia ja pientä välipalaa Kilpikonnien päiväretki Erävalkeaan, Parkano - Su, - Se, 5 Ta, 2 Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 8 Keväisessä illassa polttopuut saivat kyytiä, vesistöä ylitettiin A-pukilla, melottiin ja harjoiteltiin uintia pelastusliivit päällä sekä tehtiin ruokaa nuotiolla.

15 15/ Siirtymäretki sudenpennusta seikkailijaksi, Parkano 9 Su, - Se, - Ta, 1 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 13 Siirtymäretki sudenpennuista seikkailijoiksi järjestettiin Valkeisissa, jossa sudenpennut suorittivat seuraavat tehtävät: Kimin koe, tavaroita etsittiin riisin seasta Rinkan pakkaaminen Merkkien sijoitteleminen/kiinnittäminen partiopaitaan oikeille paikoille. Ruuan "pääkallo" valmistaminen trangialla Tiskaus Kiehisten vuoleminen ja tulen teko Laavun pystytys Viimeisenä tehtävänä päivän päätteeksi oli meloa/soutaa Kotaniemeen, jossa sudenpennuille jaettiin diplomit ja sudenpentujen päätösmerkki. Nautittiin myös vaahtokarkkeja ja mehua KarpaloSusi, Parkano - Su, - Se, - Ta, 6 Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 7 Susi-samoajavartio lähti Valkeisten läheiselle suolle katsomaan vieläkö löytyisi karpaloita. Noukkuureissun jälkeen oli tiedossa kauppareissu, jonka jälkeen tehtiin jokaiselle purkki karpalohilloa kotiin vietäväksi ja jälkiruokaannos Siirtymäretki samoajasta vaeltajaksi, Parkano - Su, - Se, - Ta, 3 Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 4 Huuhkajien samoajasta vaeltajaksi siirtymä HUIPUT etsi paikkaansa huuhkajien kalentereissa pitkään. Lopulta, niukin naukin ennen vuodenvaihdetta päästiin matkaan bongailemaan Parkanon korkeimpia kohtia sekä vähän muitakin kohteita, mitä kartalta löytyi. Teknologiaa ja teknisiä apuvälineitä hyödyntäen, huuhkajat löysivät tiensä Mikonniemeen, jossa itse valmistettu ruoka ja nuotiokahvit kruunasivat menneen partiotaipaleen pohdinnat ja antoi huuhkajille uutta tuulta siipien alle kohti vaeltajaikäkautta. Leirit ja yöretket Talvileiri Valkea, Parkano 1.9. Susien ToSu-ilta, Parkano - Su, - Se, - Ta, 5 Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 6 Samoajavartio Susi käynnisti uuden partiovuoden tekemällä saunaretken Erävalkeaan. Saunanlämmityksen lomassa tehtiin polttopuita, säädettiin liiterin ovia, tehtiin ruokaa ja suunniteltiin syksyn toimintaa OmenaPandojen päiväretki Alkkiavuorelle, Parkano 4 Su, 1 Se, - Ta, 1 Sa, - Va, 4 Aik, - EVP, 3 EVPAik, Yht. 13 Uuden sudenpentulauman ensimmäinen yhteinen retki tehtiin Alkkianvuorelle. Kiipesimme Parkanon korkeimmalle kohdalle lupauksenantamisen merkeissä. Kun lupaus oli annettu, katselimme kauniita maisemia ja reippailimme Alkkianvuoren kodalle. Kodalla oli vuorossa makkaranpaistoa itse veistetyillä makkaratikuilla.

16 16/24 11 Su, 4 Se, 5 Ta, 9 Sa, 1 Va, 7 Aik, - EVP, 5 EVPAik, Yht Susi-vartion kevätvaellus, Perho Lippukunnan talvileiri pidettiin vuosien tauon jälkeen omalla kämpällä Erävalkeassa. Lunta oli sen verran paljon, että parkkipaikalta perille kämpälle pääseminen ilman suksia tai lumikenkiä oli erittäin haastavaa. Säät suosivat ja leiriä vietettiinkin pikkupakkasessa. Ohjelmassa oli leiriolympialaiset, joita varten tehtiin esimerkiksi napakelkka Susi 24h lanit, Parkano - Su, - Se, - Ta, 6 Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 7 Susi-vartio järjesti perinteisen lani-tapahtuman. Ennen lanien alkua Susi-vartio teki pikapuurojen vertailun. Vertailun jälkeen Susi-vartio aloitti 24h-lanit käymällä kaupassa ja kokkaamalla ruokaa. Loppuajan Susi-vartio pelasi erilaisia videopelejä Huuhkajien retki Ritajärvelle, Sastamala - Su, - Se, - Ta, 3 Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 4 Huuhkajat tekivät yhden yön retken Ritajärven maisemiin, Sastamalaan. Luminen talvi näkyi vielä maastossa jäisine polkuineen ja tulvivine puroineen, mutta se ei haitannut menoa. Ritajärven luonnonsuojelualueen kevät oli puhkeamassa ja maisemat todella mukavat. Ihmetystä aiheutti aluetta halkova suurjännitelinja, jota ei oikein järvelle päin kuvia ottaessa pystynyt välttämään. Retkellä haettiin myös muutama geokätkö, tietenkin Seikkailijoiden yöretki MUHU, Parkano - Su, 3 Se, - Ta, 4 Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 8 Tehtiin ilmansuuntaan kuuluvia suorituksia. - Su, - Se, - Ta, 6 Sa, 1 Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 8 Keväällä Susi-vartio lähti vaeltamaan Salamajärven kansallispuistoon. Vaelluksella Susivartio pääsi näkemään hienoja Keski-pohjanmaan maisemia, sekä vilauksen metsäpeurasta. Vaellus kesti kolme päivää ja matkaa kertyi noin 25km. Vaellus päättyi saunomiseen Kilpikonnien Selviytymismajakka, Ylöjärvi - Su, - Se, 5 Ta, 3 Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 9 Selviytymisteeman mukaisesti Seitsemisen vaelluksen etukäteen suunniteltu reitti pistettiin lähtöpaikalla uusiksi. Helteisessä kevätsäässä oli viisautta huomioida kaivojen sijainti. Vaellus oli monille ensimmäinen laatuaan ja rinkkoja säädettiin usein. Matka kuitenkin sujui, laavut saatiin pystyyn, ruoka oli hyvää ja uimaankin päästiin L-SP HuHu18, Ulvila - Su, - Se, - Ta, 9 Sa, - Va, - Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 9 Lounais-Suomen Partiopiirin samoajaleiri HuHu järjestettiin Ulvilan Kullaalla, Winnovan

17 17/24 metsäopiston kampuksella. Liki kaikki lippukunnan samoajat osallistuivat tälle neljän yön leirille Syysleiri Pimeyden valloittajat 2018, Parkano L-SP Framil suurtapahtuma, Pori 5 Su, 1 Se, 2 Ta, 5 Sa, - Va, 4 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 17 Framil oli Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämä suurtapahtuma, joka oli tarkoitettu kaikenikäisille partiolaisille ja oli avoin myös ei-partiolaisille. Yhteensä noin reilu kaksi tuhatta osallistujaa majoittui kahdeksi yöksi Kirjurinluodolle Puolustusvoimien telttoihin. Jokaisen ikäkauden lauantain ohjelmassa oli jotain tekemistä liittyen maahan, ilmaan ja veteen. Sunnuntain ohjelmassa oli mm. yhteistyötori Porin Kauppatorilla. Siellä järjestettiin esimerkiksi rauhanpaneeli, jossa oli mukana mm. Pekka Haavisto KiPa - Kangastus Syys PT-kisojen rastihenkilöt, Parkano - Su, 1 Se, - Ta, 4 Sa, - Va, 4 Aik, - EVP, 1 EVPAik, Yht. 10 Pohjois-Satakunnan alueella oli vuoro järjestää piirin partiotaitojen syysmestaruuskilpailut. Meidän lippukuntamme vastuulla oli kaksi tehtävää. Ensimmäinen oli niin sanottu lounasrasti, jolla sinisen ja punaisen sarjan vartioilla oli tehtävänä valmistaa annetuista raaka-aineista riisipuuro retkikeittimellään. Ruskean ja harmaan sarjan vartiot tekivät lisäksi rusinasopan. Suorituksen jälkeen arvostelimme tuotokset. Lounasrastin jälkeen osa rastihenkilöistä siirtyi Camp Presidenttiin, joka toimi yörastipaikkana. Yörastilla lippukuntamme järjesti ja arvioi juotetut ledivilkut, jotka vartiot tekivät yhtenä yörasti tehtävistä. Lisäksi osa rastihenkilöistä osallistui muiden tehtävien valvontaan ja yleisiin järjestelyihin. - Su, 15 Se, 4 Ta, 9 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, 7 EVPAik, Yht. 38 Syksyn odotettu kohokohta on lippukunnan syysleiri. Valkeisiin kokoontuivat leireilemään kaikki ikäkaudet sudenpentuja lukuun ottamatta. Leiri vietettiin kauniissa syyssäässä ja kotiin viemiseksi oli itse tehdyt heijastimet L-SP Y 2 -Ässä, Pomarkku - Su, - Se, - Ta, 5 Sa, - Va, - Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 5 Marraskuussa Susi-vartio osallistui Y 2 -Ässä tapahtumaan, joka järjestettiin Pomarkussa, Riuttansalmen leirikeskuksessa. Tapahtumassa käsiteltiin yhteiskunnan toimintaa ja sen vaikutusta partioon. Tapahtumassa Susi-vartio pääsi myös tutustumaan Kankaanpään vanhainkotiin ja poliisiasemaan L-SP Salapartiolaisten peruskurssi - yhteiskuntamajakka, Turku - Su, - Se, 3 Ta, 1 Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 5 Junalla joulutunnelmaiseen Turkuun rinkat selässä, 130 partiolaisen kera nukkumaan koulun urheilusalin lattialle, ratkomaan ajankohtaisia ja kinkkisiäkin rastitehtäviä ja suunnistamaan kaupungissa. Paluumatkalla väsymys jo painoi, mutta junassa oli elämyksellisen reissun tunnelmaa.

18 18/ Susi-vartion Rospuuttoretki, Ruovesi - Su, - Se, - Ta, 6 Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, 1 EVPAik, Yht. 8 Helvetinjärven kansallispuisto sai alkutalvesta vieraakseen Susi-jengin. Kyseessä oli kahden yön reissu ja kävelyäkin sai aikatauluun mahtumaan polttopuiden hakkuun lisäksi. Sää ei ollut liian kylmä, mutta liukasta oli silti. Erikoiskokoontumiset Rok-koulutus 1/2018, Kolo - Su, - Se, - Ta, 7 Sa, - Va, 2 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 9 Samoajien ryhmänohjaajakoulutuksen ensimmäisessä lippukuntakohtaisessa osiossa aiheena olivat Koloillan suunnittelu ja Toimintasuunnitelman tekeminen Rok-koulutus 2/2018, Kolo - Su, - Se, - Ta, 7 Sa, - Va, 2 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 9 Samoajien ryhmänohjaajakoulutuksen ensimmäisessä lippukuntakohtaisessa osiossa aiheena olivat Ajanhallinta ja Lippukunnan käytännöt. Tämän jälkeen koulutettavilla alkoi kevään ajan kestänyt johtamisharjoittelu Yhteiskokoontuminen - Laskettelutapahtuma, Pärteeni 8 Su, 2 Se, 4 Ta, 3 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 20 Laskettelu järjestettiin Pärteenin mäessä, sillä hyvästä lumitilanteesta huolimatta Haapasen mäessä olleet risut estivät laskettelun turvallisuussyistä. Keli oli kylmä, mutta se ei paikalle tulleita juuri haitannut. Tutkittiin myös kuinka monta samoajaa yhteen pulkkaan oikein sopiikaan Kisarastin testaus 1/2018, Parkano - Su, - Se, - Ta, 6 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 9 Piirin syyskisoja varten testasimme miten riisipuuron valmistaminen trangialla onnistuu. Suoritukset kellotettiin ja testattiin eri riisi ja maito laatuja Kisarastin testaus 2/2018, Parkano - Su, - Se, - Ta, 1 Sa, - Va, 2 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 3 Puuron keittotestit jatkuivat, ja samalla viilattiin tehtäväkäskyjä ja arvostelupöytäkirjoja koekisoja varten Paraatiharjoitus, Parkano 10 Su, 4 Se, 4 Ta, 6 Sa, - Va, 4 Aik, - EVP, 5 EVPAik, Yht. 33 Jo perinteiseen tapaan järjestimme paraativiikolla marssiharjoituksen seurakuntatalon ympäristössä. Muodostimme rumpujen kera oikeaoppisen marssiosaston ja harjoittelimme marssimista. Harjoituksen jälkeen jaettiin keväällä suoritettuja merkkejä Tervetuloa Partioon 2018, Parkano 3 Su, 11 Se, 4 Ta, 7 Sa, - Va, 4 Aik, 4 EVP, 10 EVPAik, Yht. 43 Partiosyksy alkoi jälleen ilmoittautumispäivällä, jossa uudet ja vanhat partiolaiset ilmoittautuivat mukaan toimintaan. Uusille annettiin tietoa toiminnastamme, ja kaikilta kerättiin toiveita ryhmien kokousajoista. Tällä kertaa vanhemmille oli info seurakuntatalon kahviossa ja lapsille ja nuorille oli Partiomestaritehtäviä rastiratana. Ja sen päätteeksi oli letunpaistoa nuotiolla Joulujuhla 2018, Parkano 2 Su, 11 Se, 5 Ta, 8 Sa, - Va, 5 Aik, 3 EVP, 12 EVPAik, Yht. 46 Puuronsyönnin jälkeen jouluisessa gaalajuhlassa palkittiin arvovaltaisen raadin ehdokkaista valitsemat aktiivisimmat partiolaiset, ahkerimmat kalenterimyyjät sekä timanttiset johtajat. Vuoden huoltaja-titteli julkaistiin nyt ensimmäisen kerran. Perinteiden mukaan juhlassa oli myös

19 19/24 lupauksenanto ja jaettiin suoritettuja suoritusmerkkejä. Yhteistyökumppanit Tehdään yhdessä-palaverit, Parkano Kaupungin järjestämä tapaaminen Parkanolaisille yhdistyksille ja yhteisöille Aik Aik Aik 3.8. Erämessut 2018 Messupäivä 1, Parkano - Su, - Se, 2 Ta, 5 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 10 Erämessujen ensimmäinen päivä oli osin vielä osaston rakentelua. Osasto saatiin kuitenkin hyvin valmiiksi ja tapahtuma käynnistettyä Erämessut 2018 Messupäivä 2, Parkano 1 Su, - Se, 4 Ta, 6 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 14 Toinen messupäivä oli ennakkoon odotetusti vilkkain. Lippukunnankin osastolla kävi väkeä mukavasti. Meillä oli myynnissä tarpojien paistamia lettuja. Myös tekemistä oli tarjolla. Kiminkoe-tyyppisesti hajun ja ravistelutuntuman perusteella tunnistettavia ruoka-aineita. Polttopuun sahausta pokasahalla ja justeerilla sekä pilkkomista kirveellä. Löytyi myös pujottelulabyrintti ja laavulla sai käydä tekemässä oma apinannyrkkiavaimenperän Erämessut 2018 Messupäivä 3, Parkano - Su, - Se, 3 Ta, 5 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 11 Säät suosivat tapahtumaa, eikä satanut. Näin tapahtuman päätyttyä osaston purkaminen oli helppo, kun varusteet sai pakata kuivana varastointia varten Apuva-järjestötreffit, Parkano - Su, - Se, - Ta, - Sa, - Va, 2 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 2 Pirkanmaan Järjestö 2.0 hanke kokosi parkanolaisia yhdistyksiä ja yhteisöjä kaupungintalolle verkostoitumaan ja kuulemaan hieman sote- ja maakuntauudistuksesta Itsenäisyyspäivän Kirkko, Parkano 1 Su, 11 Se, 5 Ta, 7 Sa, - Va, 4 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 28 Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa lippukunnan samoajat järjestivät lippuvartion ja tarpojavartio keräsi kolehdin Kynttilöiden sytytys sankarihaudoille, Parkano - Su, - Se, 5 Ta, 4 Sa, - Va, 2 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 11 Perinteiseen tapaan partiolaiset olivat mukana sytyttämässä kynttilöitä itsenäisyyspäivänä yhdessä rippikoululaisten kanssa. Tarpojien ja samoajien kovan panoksen ansioista jokainen hauta sai kynttilänsä Itsenäisyyspäivä kaupungin juhla, Parkano - Su, - Se, - Ta, 6 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 9 Lippukunta järjesti lippuvartiot kaupungin itsenäisyyspäivän juhlaan. Kunniatehtävä hoidettiin jälleen mallikkaasti. Pientä haastetta aiheutti se, että tauonjälkeen juhla järjestettiin Keskustan koululla. Talkoot 5.5. Erävalkea kevättalkoot, Parkano 1 Su, - Se, 1 Ta, 3 Sa, - Va, 4 Aik, - EVP, 4 EVPAik, Yht. 13 Kämpälle ja saunalle tehtiin kevät siivoukset, ja katot harjattiin. Parkkipaikalla olleet rangat

20 20/24 sahattiin polttopuiksi, nuotiopaikat kunnostettiin ja liiteri maalattiin Erämessut 2018 Talkoot, Parkano Liiteritalkoot, Parkano Aik Aik Aik Aik Aik Aik Liiteri talkoissa tehtiin liiterin portaalle/terassille perustukset, kannettiin puutavaraa parkkipaikalta, ja rakennettiin itse portaat liiteriin Telttojen Pesutalkoot, Parkano - Su, - Se, - Ta, 5 Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 6 HuHu-samoajaleiri vietettiin melkoisesti pölyävässä maastossa ja olosuhteissa. Teltat tarvitsivat pesua, joka suoritettiin Haapaslammen matonpesupaikalla Polttopuutalkoot 1/2018, Parkano - Su, - Se, - Ta, 4 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 7 Pystytimme piiriltä lainatun telttakatoksen infoja myyntipisteeksi, sekä lisäkatoksen paistopisteelle. Ruokailijoita varten oli korotettu puolijoukkueteltta, johon tehtiin kepit sahatavarasta kololla. Taka-alalle rakensimme leirinuotion laavuineen (nuotiota ei sytytetty). Alueen toisessa laidassa meillä oli polttopuun sahaus- ja pilkontapiste, jossa sai kokeilla erikokoisia sahoja ja kirveitä Erävalkean syystalkoot 2018, Parkano - Su, 1 Se, 1 Ta, 1 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, 5 EVPAik, Yht. 11 Vahojärven Pässikalliolta haettiin neljä henkilöautoperäkärryllistä polttopuuta Valkeisten parkkipaikalle. Kotaniemen pitkospuita varten sahattiin aluspuut ja lankut kannettiin reitin varrelle. Kämppää myös siivottiin ja polttopuuta kannettiin liiteriin. 1 Su, - Se, 1 Ta, 1 Sa, - Va, 2 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 5 Lippukunta sai edellisvuotisten lahjoituspolttopuiden lisäksi lisää puuta Vahojärven Pässikalliolta. Kaksi henkilöautoperäkärryllistä puuta vietiin Valkeisten parkkipaikalle, ja kolmas kärryllinen vietiin Erämessuille pilkottavaksi.

21 21/ Erävalkean Syystalkoot , Parkano 2 Su, 3 Se, 1 Ta, 7 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, 5 EVPAik, Yht. 21 Syystalkoissa oli melko vähän osallistujia, joten järjestettiin toiset. Pitkospuut kotaniemeen tehtiin valmiiksi. Liiteriä täytettiin, saunan porras uusittiin ja piha-aluetta siistittiin. Talkooruokana oli lohikeittoa, joka lämmitti syyssäässä. Varainhankinta Pesuaineiden lajittelutalkoot, Parkano - Su, - Se, 3 Ta, 2 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, 9 EVPAik, Yht. 17 Varainhankinnan liikunnallisimmassa osuudessa pesuainekuorma purettiin, järjesteltiin pakkaukset keräilyä varten ja suoritettiin keräily myyjittäin. Reilun tunnin rupeaman jälkeen myyjät saivat tuotteet mukaansa omille asiakkailleen toimitettavaksi Adventtikalenterimyyntitempaukset, Parkano 3 Su, 11 Se, 2 Ta, 6 Sa, - Va, 2 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 24 Adventtikalenterimyynti tempaukset S- ja K- marketeilla meni hyvin. Myyjiä oli hyvin joka vuorossa ja myynti oli suunnilleen edellisvuosien tasoa Joulunavaus 2018, Parkano 1 Su, 12 Se, 4 Ta, 8 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 28 Joulunavauksessa olimme mukana tutulla konseptilla. Paistoimme ja myimme isolla grillillä makkaraa, muurikalla lettuja sekä myimme kahvia ja mehua. Lettuja myytiin viimevuotista huomattavasti enemmän, mutta makkaran myynti laski edelleen, vaikka yleisöä saattoi olla enemmän kuin viime vuonna Käsityömarkkinoiden kahvion talkoot 2018, Parkano - Su, 1 Se, 1 Ta, - Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, 5 EVPAik, Yht. 10 Käsityömarkkinoiden talkoot menivät odotuksia paremmin, porukkaa oli sopivasti ja hommat saatiin tehtyä etuajassa. Edellisvuosien ohjevihko auttoi paljon pakkaamisessa ja ostoksissa sekä pöytäjärjestelyissä Käsityömarkkinoiden kahvio 2018, Parkano 2 Su, 7 Se, 4 Ta, 8 Sa, 1 Va, 4 Aik, 1 EVP, 12 EVPAik, Yht. 39 Käsityömarkkinoiden kahvion toiminta sujui mallikkaasti. Myytävät riittivät ja uusi izettle kassaohjelmisto toimi hyvin. Kahvia, kastamisia ja puuroa meni hyvä määrä. Porukkaa oli liikkellä hyvin. Kahvio porukkaa oli juuri riittävästi, enemmänkin olisi voinut olla SRK joulumyyjäiset 2018, Parkano - Su, - Se, 1 Ta, 3 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, 1 EVPAik, Yht. 8 Lippukunta osallistui taas perinteiseen tapaan seurakunnan sekä järjestöjen joulumyyjäisiin, jotka järjestettiin tänä vuonna Keskustan koululla. Myynnissä oli leivonnaisia, villasukkia ja arpoja. Myyjäisten lomassa oli mahdollisuus kuunnella jouluista musiikkia, jota lapset esittivät koulun juhlasalissa. Koulutukset POSA Ensiapukurssi EA1, Ahlainen 6 Sa, - Va, - Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 6 Susi-samoajavartio lähti pakettiauton kyydillä kohti Ahlaisten paloasemaa, jossa odotti EA1- kurssin suorittaminen. Ohjelmaa oli niin teoriaa kuin käytännön tekemistäkin ja kyllä jokainen takaisin kotiin tuli EA1-kurssin suorittamisesta saatava kortti mukanaan PoSa Kuksa koulutus 2018, Kankaanpää - Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 1 Alueemme väkeä kokoontui Korpiveikkojen kololle saamaan koulutusta Kuksa järjestörekisterin käyttöön L-SP Lippukuntafoorumi 2018, Pori - Sa, - Va, 2 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 2 Foorumissa kuultiin ajankohtaisia asioita partiosta Suomessa ja omassa piirissämme. Lisäksi saatiin ideoita omaan johtamiseen "Johtajan motivoinnin, innostamisen ja kiittämisen taito" paneelista.

22 22/ Turvallisesti Yhdessä koulutus 2018, Kolo 7 Sa, - Va, 2 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 9 Ryhmänjohtajat kokoontuivat kololle suorittamaan yhdessä Turvallisesti Yhdessä verkkokoulutusta. Tähän koulutukseen liittyy Turvallisesti yhdessä ohje. Se on jokaisen partiojohtajan ja partion ryhmänvetäjän ohje, jonka tarkoituksena on vahvistaa lasten ja nuorten kasvuympäristön turvallisuutta partiossa. Turvallisesti yhdessä -ohjeen tarkoituksena on edistää turvallisuutta partiossa Kangastus 2018 Rastipäällikkökoulutus, Kankaanpää - Sa, - Va, 2 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 2 Piirin syyskisojen rastipäällikkökoulutuksessa käytiin läpi mm. kisan viestintää ja logistiikkaa sekä rastien valmiutta Kisarastikoulutus, Parkano 4 Sa, - Va, 4 Aik, - EVP, 1 EVPAik, Yht. 9 Lippukunnan rastihenkilöiden kanssa käytiin läpi rastin toiminta ja järjestelyt Kisarastin valmistelu, Kolo 1 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, 1 EVPAik, Yht. 5 Kisan aattona rastihenkilöstöä kokoontui kololle mittaamaan pussittamaan ja pakkaamaan puuroja kiisselimateriaalit sekä rastin muun kaluston ja L-SP Partiojohtajan peruskoulutus V, Kaarina ja Taivassalo 1 Sa, - Va, - Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 1 Lounais-Suomen Partiopiirin vuoden viides toteutuskerta partiojohtajaperuskurssista vuonna Koulutus koostui kahdesta viikonlopun mittaisesta kurssiosasta sekä niiden välissä suoritetusta johtamistehtävästä ja sen suunnittelusta ja raportoinnista. Lippukunnastamme kurssille osallistui Samuli Silvennoinen VaPePa Etsinnän peruskurssi, Parkano 2 Sa, - Va, 2 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 4 Vapaaehtoinen pelastuspalvelu järjesti Parkanossa Etsinnän peruskurssin. Kurssilla tutustuttiin etsinnän perusasioihin, etsintämenetelmiin, varautumiseen ja yhteistoimintaan etsinnöissä ja L-SP Partiojohtajan peruskoulutus VI, Pyhäranta ja Mynämäki 1 Sa, - Va, - Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 1 Lounais-Suomen Partiopiirin vuoden kuudes toteutuskerta partiojohtajaperuskurssista vuonna Koulutus koostui kahdesta viikonlopun mittaisesta kurssiosasta sekä niiden välissä suoritetusta johtamistehtävästä ja sen suunnittelusta ja raportoinnista. Lippukunnastamme kurssille osallistui Jesse Rintala L-SP Lippukuntapäivä, Turku - Sa, - Va, 2 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 2 Lippukuntapäivä on kaikille lippukunnan toimiville johtajille tarkoitettu koulutuspäivä. Sen tarkoituksena on tarjota monenlaista koulutusta ja ajankohtaista tietoa partiosta yhtenä päivänä yhdessä paikassa Koulutukset Osio 1: Osio 2: Osio 3: Lions Quest 1/3 (1) Rekrykoulutus 1/2(1) Lions Quest 2/3 (1) Rekrykoulutus 2/2(1) Lions Quest 3/3 (1) Ohjelmajohtajan osaamiscocktail L-SP Lions Quest -koulutus partiojohtajille, Pori - Sa, - Va, 1 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 1 Lions Questin partiolaisille räätälöity koulutus antoi osallistujille käytännön työkaluja ryhmäyttämiseen ja elämäntaitojen harjoitteluun. Alkuperäinen koulutus on suunnattu kasvatusalan toimijoille.

23 23/24 Hallinnolliset tapahtumat Lippukunnan vuosikokous 2018, Parkano 4 Sa, - Va, 4 Aik, - EVP, 1 EVPAik, Yht. 9 Kokouksessa valittiin lippukunnanjohtajaksi Juhani Haapakoski. Hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin 6 varsinaista jäsentä ja 4 varajäsentä sekä valittiin nämä jäsenet. Kokouksessa päätettiin lippukunnan jäsenmaksuiksi vuodelle euroa 1-jäseniltä ja 2-jäseniltä sekä 10 euroa kannatusjäseniltä. Lisäksi päätettiin muista sääntömääräisistä vuosikokousasioista Hallituksen järjestäytymiskokous 2018, Parkano 3 Sa, - Va, 4 Aik, - EVP, 1 EVPAik, Yht. 8 Hallitus teki henkilövalintoja lippukunnan sekä sääntömääräisiin että muihin tarpeelliseksi katsottuihin tehtäviin. Johtajaneuvoston kokoukset Vuoden aikana hallitus, joka toimii samalla johtajaneuvostona, kokoontui 11 kertaa, osallistujia oli keskimäärin 8 / kokous Hallituksen kokous 1/2018, Kolo 1 Sa, 1 Va, 4 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht Hallituksen kokous 2/2018, Kolo 1 Sa, - Va, 4 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht Hallituksen kokous 3/2018, Kolo 3 Sa, - Va, 4 Aik, - EVP, 1 EVPAik, Yht Hallituksen kokous 4/2018, Kolo 2 Sa, - Va, 5 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht Hallituksen kokous 5/2018, Kolo 3 Sa, - Va, 5 Aik, - EVP, 1 EVPAik, Yht Hallituksen kokous 6/2018, Kolo 3 Sa, - Va, 4 Aik, - EVP, 1 EVPAik, Yht Hallituksen kokous 7/2018, Kolo 7 Sa, - Va, 5 Aik, - EVP, 2 EVPAik, Yht Hallituksen kokous 8/2018, Kolo 5 Sa, - Va, 5 Aik, - EVP, 1 EVPAik, Yht Hallituksen kokous 9/2018, Kolo 5 Sa, - Va, 4 Aik, - EVP, 1 EVPAik, Yht Hallituksen kokous 10/2018, Kolo 2 Sa, - Va, 5 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht Hallituksen kokous 11/2018, Kolo 2 Sa, - Va, 5 Aik, - EVP, 1 EVPAik, Yht. 8 Johtajapäivät Johtajapäivissä johtajisto suunnittelee lippukunnan toimintaa seuraavalle puolelle vuodelle ja kehittää lippukuntaa Johtajapäivä 1/2018, Kolo 4 Sa, - Va, 5 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht Johtajapäivä 2/2018, Kolo 5 Sa, - Va, 5 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht KiPa Tilikarttapalaveri, Parkano 2 Aik, 1 EVPAik, Yht. 3 Kirjanpitäjän kanssa käytiin läpi ja päivitettiin lippukunnan tilikarttaa. Päivitystyön tavoitteena oli saada tilinpäätöksestä havainnollisempi ja tehdä siitä parempi työkalu lippukunnan talouden suunnitteluun ja hallintaan Talvileirin suunnittelupalaveri, Kolo 3 Sa, - Va, 6 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 9 Palaverissa suunniteltiin talvileiriä. Haastetta suunnitteluun toi leirin järjestäminen pitkästä aikaa talvisessa Erävalkeassa. Partiojohtajaperuskurssin ohjauspalaverit Ohjauspalavereilla lippukunta tuki kurssilaisia leiriprojektin suunnittelussa ja toteutukessa PJ-PK palaveri 1/2018, Kolo 2 Sa, 3 Aik, Yht PJ-PK palaveri 2/2018, Kolo 2 Sa, 3 Aik, Yht PJ-PK palaveri 3/2018, Kolo 2 Sa, Aik, Yht Syysleirin suunnittelupalaveri, Kolo 6 Sa, - Va, 3 Aik, - EVP, - EVPAik, Yht. 9 Syysleiriä suunniteltiin johtajaporukalla. Pohjois-Satakunnan aluetapaamiset ja aluetoiminta Aluetapaamisissa Pohjois-Satakunnan lippukuntien johtajat/ johtajisto kokoontuvat kuulemaan piirin kuulumisia ja suunnittelevat alueen yhteistä toimintaa Kisakokous - Kangastus 2018, Kankaanpää 2 Aik PoSa Aluetapaaminen 1/2018, Pomarkku 2 Aik 5.5. PoSa Aluetapaaminen 2/2018 ja Sytyspalakeskustelut, Ahlainen 2 Aik PoSa Alueen kesätapaaminen, Kankaanpää 2 Aik PoSa Aluetaapaaminen 4/2018, Honkajoki 2 Aik PoSa Aluetapaaminen 5/2018, Noormarkku 1 Aik

24 24/24 Piirin kokoukset 8.4. L-SP Keväkokous, Pori 2 Aik Kevät kokous vahvisti vuoden 2017 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Jäsenmaksu päätettiin pitää äänestyksen jälkeen 22 eurossa L-SP Syyskokous, Rauma 2 Aik Syyskokous päätti vuoden 2019 toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta. Kokouksessa oli myös henkilövaaleja, sillä piirihallituksesta oli erovuorossa mm. piirinjohtajat. Uusia hallituksen jäseniä valittiin viisi. Avoinna olleisiin pesteihin oli kaikkiin yksi ehdokas, joten tällä kertaa ei päästy äänestämään. Osallistuminen piirin toimintaan Kipalaisia on mukana myös piirin toiminnassa. Piirin aluetyö Taru toimii Pohjois-Satakunnan alueen aluevalmentajana ja on näin mukana piirin Valmentajajaoston toiminnassa.

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja Ikäkaudet Perhepartio -Uusin lisäys partiotoimintaan -Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja -Perhepartio ei käytä vielä partio-ohjelmaa

Lisätiedot

Kipinäpartio ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

Kipinäpartio ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2017 2/21 LIPPUKUNNASSA TAPAHTUI 2017 Vuosi 2017 oli monella tapaa merkittävä vuosi. Suomi täytti 100 vuotta itsenäisenä valtiona, Parkano 150 vuotta ja lippukuntamme 70 vuotta. Juhlavuosi

Lisätiedot

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. PARTION IKÄKAUDET ESITYKSEN KULKU Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. Esityksen päättäminen. YLEISTÄ IKÄKAUSISTA, PARTIOPOLUSTA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 FRAMIL =Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämä suurtapahtuma Porissa 8.-10.6. Tapahtumaan voi osallistua myös ei-partiolainen kaveri ja aikuinen Huom! Ilmoittautuminen

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa. VUOSISELOSTE 2015 TÄYTTÖOHJE Tässä täyttöohjeessa käydään läpi jokainen vuosiselosteen kysymys, ja annetaan ohjeita eri kohtien täyttämiseen. Ohjeet on kirjoitettu harmaalle pohjalle sisennettynä, kysymykset

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 1. Yleistä Vuosi 2018 on Reippaitten Poikien 101. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2017 lopussa noin 120-130 jäsenen tasolla ja sitä pyritään kasvattamaan. Toiminnassa

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos TILASTOT 2015 4 Yhteenveto 7 Jäsenistö Suomen Partiolaisten jäsenet Jäsenmäärän muutos edellisvuoteen verrattuna: Jäsenmaksun maksaneet jäsenet Rekisteriin kirjatut jäsenet Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 3. SUDENPENTUJEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 Kesä

Lisätiedot

LIPPUKUNNASSA TAPAHTUI 2016

LIPPUKUNNASSA TAPAHTUI 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 2/21 LIPPUKUNNASSA TAPAHTUI 2016 Syksyllä 2015 alkanut samoajien ryhmänohjaajakoulutus eli ROK saatiin keväällä päätökseen, ja kuusi kurssialaista sai todistukset ja kurssimerkit.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Toimintasuunnitelma 2019 1. Yleistä Vuosi 2019 on Reippaitten Poikien 102. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2018 lopussa noin 130 jäsenen tasolla ja se pyritään pitämään vähintäänkin samalla

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Lippukunnan pääteemana vuonna 2018 on viettää ikimuistoista Viialan Metsänkävijöiden 80- vuotis-juhlavuotta, joka sisältää mm. pääjuhlan helmikuussa ja

Lisätiedot

SUDENPENTUOSASTO. Syksy 2014. 2.10. Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa. 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

SUDENPENTUOSASTO. Syksy 2014. 2.10. Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa. 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä SUDENPENTUOSASTO Vko 36 Laumojen ensimmäiset kokoukset 20.9. Syysexcu, sudenpentuosaston syysretki 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä Vko 48 Kynttiläkokoukset (laumankokouksessa

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 10.3.2019 TOIMINTAKERTOMUS 2018 YLEISTÄ Vuoden 2018 tavoitteet toteutuivat suurimmalta osin. Lippukunta on kärsinyt vuoden aikana johtajapulasta, mikä on ajoittain vaikeuttanut tapahtumien järjestämistä

Lisätiedot

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry LPKJ-BAROMETRI 213 21.1.213 Jarno Hakulinen SISÄLLYSLUE TTE LO 1. Yleistä... 3 2. Taustaa... 3 2.1. Vastanneet piireittäin... 3 2.2. Lippukunnanjohtajan ikä... 4 2.3. Lippukunnanjohtajan toimikaudet lippukunnassa...

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä Sivu 1/6 14.10.2009 Yleistä Vuosi 2010 on Töölön Sinisten 77. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme tullee olemaan Töölönkadun kolo ja retkipaikkamme Långvikin uusi kämppä. Alkavan vuoden tavoitteena on

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Sisällys. Partsika 2019

Sisällys. Partsika 2019 1 Sisällys Sisällys 1 Terveisiä lippukunnasta 2 Ryhmät kaudella 2018 2019 3 Sudenpentujen lupausretki 4 Talvileiri Valkea 5 Ruokakompassi (Ruokarasti) Kompassi 2019 6 Myrskylyhdyn käyttäminen 7 Erävalkea

Lisätiedot

Toimintakertomus!vuodelle!2008!

Toimintakertomus!vuodelle!2008! TÖÖLÖNSINISETRY TOIMINTAKERTOMUS 12.3.2009 Toimintakertomusvuodelle2008 Yleistä Vuosi 2008 oli partiolippukunta Töölön Siniset ry:n 75. toimintavuosi. Toimipaikkamme on edelleentöölöjakolotöölönkatu34:ssä.uusirakenteillaolevaeräkämppäonkirkkonummella,

Lisätiedot

Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Yleistä: Mynämäen Maahiset ry on sekalippukunta, joka toimii Mynämäen kunnan alueella. Lippukunta tarjoaa partiotoimintaa kaikenikäisille.

Lisätiedot

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Toimintakertomuksessa käytetään lippukunnan tavan mukaisesti lippukunnan yhteisistä viikonloppuretkistä nimitystä leiri, vaikka ne Suomen Partiolaisten

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry 1 Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry Partiovuoden 2003 toiminta oli monipuolista ja aktiivista. Jokaisella laumalla ja vartiolla oli osaavat ja innostuneet johtajat, mistä tuloksena oli lukuisat suoritetut

Lisätiedot

ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA!

ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA! ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA! Lippukunta saa sähköpostitse linkin esitäytettyyn vuosiselosteeseen joulukuun alussa. Linkki lähetetään lpkj:lle, sihteerille ja jäsenrekisterinhoitajalle.

Lisätiedot

Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö

Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö Lippukunnallamme on muutamia tapahtumia vuodessa (esim. paraati, joulujuhla, lipunlasku ja nosto), joissa kaikkien tulisi olla pukeutuneita "virallisiin" eli

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2011-14.8.2012 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä TAPAHTUMAKALENTERI 2017 TAMMIKUU 6.-8.1. Kinkunpolttajaiset samo TaLo, TaKo 8.1. LL&HK2018 suunnittelukokous TaLo, TaKo 13.-15.1. YSP-koulutus samo, vaelt SP 21.1. Organisaatiossa toimiminen koulutus vaelt,

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2008 kevätkauden Suomen Partiolaiset - Finlands

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO Toimintasuunnitelma 2009... 3 Yleistä... 3 Toiminta... 3 Toimintaryhmät... 3 Koulutus... 4 Muu toiminta... 4 Tiedotus ja viestintä... 4 Tapahtumat... 4 Tossu...

Lisätiedot

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuosaston johtaminen: - seuraa laumojen toimintaa ja huolehtii, että se on sudenpentuohjelman mukaista,

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen. Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Sudenpennun puvut ja merkit Sudenpentu kantaa lippukuntahuivia ja on pukeutunut sudenpentupaitaan, jossa on sudenpää-

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE

PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE Hämeen Partiopiiri ry 2014 YLEISTÄ PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUKSESTA Partionjohtajan peruskoulutus tukee kaikkia vaeltajan ja aikuisen vastuulla olevia lippukunnan

Lisätiedot

PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT

PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT Laadittu uuden ikäkausijaon perusteella ja partiopuku-uudistuksen mukaisesti Laadittu lokakuussa 2011/Liisa Tulosmaa huomioi hankintoja tehdessäsi mahdolliset hintamuutokset

Lisätiedot

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä. Sivu 2 (14) Toimintakertomus Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2009 Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n partio-ohjelmaa toteuttaen. Lippukunta järjesti kesällä oman noin 80 henkilön

Lisätiedot

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuoden painopisteinä ovat johtajien

Lisätiedot

Tavastien merkkiohjeet. Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä.

Tavastien merkkiohjeet. Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä. Tavastien merkkiohjeet Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä. Paidan rinnus Oikean rintataskun yllä Vasemman rintataskun yllä Leiri-/tapahtumamerkki

Lisätiedot

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla RETKET TEHDÄÄN JA KOETAAN YHDESSÄ Y H T E I N E N R E T K I @tikkurilansinisetry @tiksinsamoajat hteistyössä on voimaa etket joita muistellaan pitkään oimintaa

Lisätiedot

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun

Lisätiedot

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä TAPAHTUMAKALENTERI 2017 TAMMIKUU 6.-8.1. Kinkunpolttajaiset samo TaLo, TaKo 8.1. LL&HK2018 suunnittelukokous TaLo, TaKo 13.-15.1. YSP-koulutus samo, vaelt SP 21.1. Organisaatiossa toimiminen koulutus vaelt,

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2016 on Töölön Sinisten 84. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme ovat Töölönkadun Kolo ja Siltasaarenkadun Kallionkolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 Sisältö YLEISTÄ... 2 LAHTELAISTEN LIPPUKUNTIEN TOIMINTA... 2 TOIMINTAA KAIKILLE IKÄKAUSILLE... 3 Muistelemispäivä... 3 Ryhmänohjaajakoulutus...

Lisätiedot

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 16.11.2014 Yleistä Vuosi 2015 on Kirkkonummen Metsänkävijöiden (KiMe) 39. toimintavuosi. Vuoden päätapahtumat ovat kaikille lippukunnan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS OTE

TOIMINTAKERTOMUS OTE Hallitus 22.02.2015 1/15 TOIMINTAKERTOMUS 2014 -OTE JÄSENET Kevät Syksy Ikäkausi Ikä Tytöt Pojat Yhteensä Tytöt Pojat Yhteensä Sudenpennut (Su) 7 9 6 4 10 5 4 9 Seikkailijat (Se) 10 12 3 13 16 5 12 17

Lisätiedot

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA KAIKKI IRTI KESÄLEIRISTÄ! Tulevana kesänä on suunta lippukunnan omalle kesäleirille. Nappaa tästä vinkit käyttöösi: Kesäleiri on monelle matalan

Lisätiedot

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2014 oli Töölön Sinisten 82. toimintavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen:

Lisätiedot

Partiolippukunta Tornipääskyt ry

Partiolippukunta Tornipääskyt ry Partiolippukunta Tornipääskyt ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIPPUKUNNAN TAVOITTEET VUODELLE 2009 3 2 VARSINAINEN TOIMINTA 3 2.1 Sudenpentutoiminta 3 2.2 Seikkailijatoiminta

Lisätiedot

Kipinäpartio ry PUKU- JA MERKKIOHJE 2018

Kipinäpartio ry PUKU- JA MERKKIOHJE 2018 PUKU- JA MERKKIOHJE 2018 2/24 3/24 LIPPUKUNNAN PUKU JA MERKKIOHJE Tässä ohjeessa kuvataan partioasujen käyttö ja merkkien sijoittelu niihin lippukunnassamme. Ohje perustuu Suomen Partiolaisten Puku ja

Lisätiedot

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!! MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelma2015 Partiolippukunta MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelmavuodelle2015 MankkaanEräsudetryjatkaa22.toimintavuotenaanpartio=ohjelmantoteuttamista.Vuonna2015 lippukuntakiinnittääerityistähuomiotatoimintansalaadukkuuteensekäyli15=vuotiaidenpysymiseen

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2009 uutta partiohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtuma on Susiveikkojen oma 30-vuotisjuhlakesäleiri.

Lisätiedot

PÄIVITTYNYT TARPOJAOHJELMA Julkaistu

PÄIVITTYNYT TARPOJAOHJELMA Julkaistu PÄIVITTYNYT TARPOJAOHJELMA Julkaistu 10.4.2017 Miksi päivitys tehtiin? Tarpojaohjelma päivitettiin nykypäivään ja vastaamaan tämän hetken tarpeisiin Tarpojaohjelman oli todettu olevan rakenteeltaan sekava

Lisätiedot

Muistakaa merkitä Kuksaan lippukuntanne oma Framil-yhteyshenkilö. Näin ette jää paitsi uusimmista Framil-uutista ja tärkeistä infoista!

Muistakaa merkitä Kuksaan lippukuntanne oma Framil-yhteyshenkilö. Näin ette jää paitsi uusimmista Framil-uutista ja tärkeistä infoista! FRAMIL 2018 -INFOPAKETTI AIKATAULU Framil 2018 -tapahtuma järjestetään Porin Kirjurinluodolla 8. 10.6.2018. Lippukunnat hoitavat kuljetuksensa joko itsenäisesti tai yhdessä muiden lippukuntien kanssa.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä 7.10.2018 TERVETULOA. Keitä olemme ja mistä tulemme? Mitä tänään tapahtuu? Päivän aikataulu 11:45 Koulutussetti 1 Lippukunta, Piiri ja Järjestö / Suvi Kasvatustavoitteet

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2008

Toimintakertomus vuodelta 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2008 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Syksyllä siirryttiin useimpien ryhmien kohdalla partion

Lisätiedot

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 33730 TMPERE Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Meripartiolippukunta ry on partiolippukunta itätampereella, joka tarjoaa kaiken ikäisille pojille partiotoimintaa. Toiminnan kehittäminen

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2017 on Töölön Sinisten 85. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme on Töölönkadun Kolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii Långvikin Kämppämme Kirkkonummella.

Lisätiedot

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. YLEISTÄ Leppävaaran Korvenkävijät ry:ssä (LeKo) toimi kaudella 2011 noin 40 alle 18-vuotiasta partiolaista sekä 18 täysi-ikäistä johtajaa ja 4 aikuispartiolaista. Lippukunta on

Lisätiedot

KASVUKYSELYN TULOKSET

KASVUKYSELYN TULOKSET KASVUKYSELYN TULOKSET Taustaa Osana Strategiaa 2020 tukevan kasvusuunnitelman valmistelua järjestettiin lippukunnille kysely kasvua estävistä tekijöistä sekä lippukuntien hyvistä toimintatavoista. Tätä

Lisätiedot

KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017

KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017 KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017 HAP=Hämeenlinnan alueen partiolaiset =Hämeen partiopiiri SP=Suomen partiolaiset TAMMIKUU 6.1. Tilastojen DL Malla 14.1 Kolotalkoot Syke 15.1. Ansiomerkkien hakudeadline

Lisätiedot

Hei! klo marssiharkat kaikille ikäkausille Hannunniitun kololla. Partioasu.

Hei! klo marssiharkat kaikille ikäkausille Hannunniitun kololla. Partioasu. 1.4.2016 Hei! Huhtikuun tärkeimmät partiotapahtumat ovat lupauksenanto ja partioparaati, joihin osallistumme koko lippukunnan voimin. Lisätietoa näistä tapahtumista sekä pukeutumisesta löydät tämän kirjeen

Lisätiedot

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 5.3.2017 YLEISTÄ Rajamäen Metsänkävijät Ry on nurmijärveläinen yhteislippukunta, joka on tarjonnut partiotoimintaa rajamäkeläisille sekä lähialueiden lapsille, nuorille ja aikuisille

Lisätiedot

sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen: Ralf Baumann, lippukunnanjohtaja Juho Häme, sihteeri

sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen: Ralf Baumann, lippukunnanjohtaja Juho Häme, sihteeri Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2013 oli Töölön Sinisten 80-vuotisjuhlavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli

Lisätiedot

VASTAUS KISAPONTEEN PN 2/2019 Kaisa Johto, Matsku Salminen

VASTAUS KISAPONTEEN PN 2/2019 Kaisa Johto, Matsku Salminen VASTAUS KISAPONTEEN PN 2/2019 Kaisa Johto, Matsku Salminen Ponsi PN 2/2018 Selvitetään partiotaitojen SMkisojen järjestämissykliä ja määrää niin, että se tukee nykyistä paremmin partion strategiaa ja vapauttaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Partiolippukunta Nummen Samoojat ry:ssä vuoden 2013 toiminnan painopisteinä ovat seuraavat asiat: 1. 40 v juhlavuosi 2. Tarpojaikäkausi 3. omatoiminen varainhankinta 4. Retkitoiminta

Lisätiedot

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Roolisi leirilippukunnanjohtajana (LLPKJ) tai leiriluotsina on äärimmäisen tärkeä Roihun onnistumisen kannalta. Näihin tärkeisiin rooleihin kohdistuu

Lisätiedot

Seuraa meitä somessa

Seuraa meitä somessa Seuraa meitä somessa FACEBOOK: Lounais-Suomen partiopiiri INSTAGRAM: lspartiopiiri TWITTER: lspartiopiiri SNAPCHAT: lspartiopiiri Kun julkaiset omia partiokuviasi, muistathan tägit #lspartiopiiri ja #partioscout!

Lisätiedot

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi.

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi. HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi. Vuonna 2014 Hespartossa painotetaan erityisesti lippukuntamme kehittämistä ja

Lisätiedot

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan! Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan! Harjun Pojat-partiolippukunta Perustettu 1929 Jäseniä n. 120 Tukikohtana toimii kirkonkylän kolo, toinen kolo Suoramalla sekä Havisevalla Kangasalan seurakunnan

Lisätiedot

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,

Lisätiedot

Hallituksen tiedote 3/16

Hallituksen tiedote 3/16 Kirkkonummen Metsänkävijät ry Hallituksen tiedote 3/16 16.10.2016 SISÄLLYS: 1 Ajankohtaisia asioita 1.1 Turvallisesti Yhdessä - koulutus 1.2 Kämpän vuokrausohjeet 1.3 Kaluston lainaus 1.4 Adventtikalenterimyynti

Lisätiedot

Lippukunnan nro Täytä lippukunnan numero siinä muodossa kuin se on lippukuntalistassa:

Lippukunnan nro Täytä lippukunnan numero siinä muodossa kuin se on lippukuntalistassa: KOONTILOMAKE Voit koota tälle lomakkeelle tiedot ikäkausivastaavien ja luotsien täyttämistä ikäkausilomakkeista. Voit tulostaa ikäkausilomakkeet osoitteesta www.partio.fi/vuosiseloste. Samasta osoitteesta

Lisätiedot

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 2 Hinajaa, hunajaa, kaikki nallet halajaa! Rokua raikasi, kun yli 50 henkilöä viettivät Muhoksen Metsänkävijöiden

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

Ahlaisten Ankkurit - lippukuntakalenteri 2018

Ahlaisten Ankkurit - lippukuntakalenteri 2018 Ahlaisten Ankkurit - lippukuntakalenteri 2018 Tammikuu tässä kuussa myös LPK kevätkauden suunnittelukokous 12.-14.1. Lippis ja koko muu johtajakolmikko lepää Alueryhmä 13.1. Lippukunnan suunnittelu ja

Lisätiedot

Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Sivu 1 (7) Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 YLEISTÄ Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry toimii yhteislippukuntana. Toiminnan perustana ovat sudenpentulaumojen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA. Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry.

TOIMINTASUUNNITELMA. Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry. Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry. on Porin Ahlaisissa toimiva yhteis- ja maalippukunta, joka on perustettu 28.2.1979. Lippukunnan

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2012

Toimintakertomus vuodelta 2012 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille vuosi 2012 oli jälleen aktiivinen ja toiminnantäyteinen. Lisäksi lippukunnan jäsenmäärä kasvoi vahvasti syksyllä,

Lisätiedot

HENRIKIN TAPULITYTÖT PUKU JA MERKKIOHJE

HENRIKIN TAPULITYTÖT PUKU JA MERKKIOHJE HENRIKIN TAPULITYTÖT SISÄLLYS Tästä ohjeesta löydät kaiken tarvittavan tiedon kunkin ikäkauden partioasusta sekä merkkien ompelusta. Partioasu kannattaa katsoa kuntoon jo hyvissä ajoin ennen kevään kevään

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1/5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 JOHDANTO JÄSENISTÖ KILPAILUTOIMINTA KOULUTUS JA IKÄKAUSITAPAHTUMAT POIMINTOJA TOIMINNASTA TIEDOTUS TALOUS KOKOONTUMISTILAT JA KALUSTO TAUSTAYHTEISÖ JA YHTEISTYÖKUMPPANIT

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot