Musiikkialan startupit Suomessa 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Musiikkialan startupit Suomessa 2014"

Transkriptio

1 Musiikkialan startupit Suomessa 2014

2 Musiikkialan startupit Suomessa 2014 MUSIIKKIALAN STARTUPIT SUOMESSA raportti kokoaa yhteen suomalaisten musiikkialan kasvuyritysten tunnuslukuja sekä yritysten ajatuksia musiikkialan kasvuyritystoiminnan tukemiseksi Suomessa. Selvityksen toteutti musiikintekijöitä ja -kustantajia edustava Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry yhdessä Finnish Music Startups -kollektiivin kanssa verkkokyselynä joulukuussa Kysely lähetettiin Finnish Music Startupsin jäsenrekisterissä oleville yrityksille ja siihen vastanneet 23 yritystä muodostavat kattavan otoksen aktiivisesti toimivista musiikkialan startup-yrityksistä Suomessa. Musiikkialan startupit - musiikki yritystoiminnan keskiössä MUSIIKKIALAN startupit ovat teknologiayrityksiä, mutta ne ovat myös osa suomalaista musiikkialaa. Yrityksiä yhdistää se, että musiikki on keskeisessä tai tärkeässä osassa liiketoimintaa. Yritykset kuvaavat suhdettaan musiikkiin muun muassa seuraavilla tavoilla: musiikki on palvelumme, se on vain musiikkia, puhdas musiikkituote, juuri muuta siinä ei ole. YRITYKSET ovat verkottuneet laajasti muun musiikkialan kanssa ja tekevät yhteistyötä muun muassa levy-yhtiöiden, tekijänoikeusjärjestöjen, musiikkipalveluiden, kustannusyhtiöiden ja musiikkioppilaitosten kanssa. Tyypillisesti yritysten perustajilla on musiikkitausta joko musiikkialalla työskentelyn tai harrastuneisuuden kautta. Suomalaiset musiikkialan startupit ovat nuoria yrityksiä, joiden keski-ikä on alle kolme vuotta. Yritykset työllistivät yhteensä 147 henkeä joulukuussa 2014 mukaan lukien osa-aikaiset työntekijät. Yritykset ovat keskittyneet suuriin kaupunkeihin ja yli puolet niistä toimii Helsingistä käsin. Tarkemmat yritysesittelyt löytyvät Finnish Music Startupsin verkkosivuilta Faktoja musiikkialan startupeista Yrityksen keski-ikä: 2,86 vuotta Perustamisvuosi (ka): 2011 Henkilöstö (2014): 147 Henkilöstö (mediaani): 5 henkeä/yritys

3 Yritys Verkkosivu Perustamisvuosi Toimipaikka Audio Artery Oy Helsinki Oulu Ylöjärvi BergGram Development Oy Helsinki Firca Oy Ltd / Inverse Music Group Jyväskylä Futucraft Oy Helsinki GigWhale Tampere Huimio Oy Helsinki Jamifind Oy Helsinki Kutalab Oy (nykyinen toiminta 2004) Tampere Linked By Music Oy Espoo Mubik Entertainment Oy Espoo Helsinki Music.Info Finland Oy Jyväskylä Musopia Helsinki Naive Solutions Helsinki Oy Complete Music RH Ltd Seinäjoki Oy Orxter Ltd Porvoo Helsinki Singa Oy Helsinki SingOn Oy Oulu SongHi Entertainment Helsinki Helsinki Taulukko 1: Tietoa yrityksistä Musiikkialan startupit numeroina YRITYKSILTÄ kerättiin liikevaihtotietoja markkinan koon selvittämiseksi. Koottuja lukuja musiikkialan startupeista ei ole aiemmin kerätty. Musiikkialan startup-kollektiivin liikevaihto on vielä pientä, mutta yrityksillä voi olla potentiaalia pelialan tapaan suurempaan menestykseen tulevaisuudessa. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli euroa vuonna Joulukuussa 2014 tehdyn arvion mukaan yhteenlaskettu liikevaihto kyseisenä vuonna kaksinkertaistui 2,2 miljoonaan euroon. Vuosi 2015 saattaa olla hyvin mielenkiintoinen musiikkialan startupien kannalta, jos muutamat kovat kasvuodotukset täyttyvät. Yritysten omien arvioiden mukaan koko kollektiivin liikevaihto voi nousta jopa yli 22 miljoonaan euroon vuonna Liikevaihto Yhteensä

4 YRITYKSET ovat keränneet rahoitusta yhteensä yli 15 miljoonaa euroa, eli keskimääriin yli euroa yritystä kohden (mediaani euroa). Rahoituksen määrä jakaantuu kuitenkin hyvin epätasaisesti yritysten välillä. Yrityksistä 56,5 prosenttia on kerännyt julkista rahoitusta Suomesta yhteensä 3,85 miljoonaa euroa. Useimmin mainittu rahoittajataho on TEKES. Ulkomaisen rahoituksen osuus kokonaisrahoituksesta on pieni: yhteensä 1,38 miljoonaa euroa. Yritysten keräämä rahoitus KESKIARVO YHTEENSÄ MEDIAANI Yritysten keräämä kansainvälinen rahoitus Yritysten keräämä julkinen rahoitus Suomesta EI 43,5 % KYLLÄ 56,5 % YHTEENSÄ YHTEENSÄ MEDIAANI

5 Yritysten tarjoamat palvelut MINKÄLAISIA palveluja ja tuotteita musiikkialan startupit tarjoavat? Taulukossa 2 on kerrottu yritysten tarjoamat päätuotteet tai -palvelut. Yrityksistä 90 prosenttia tarjoaa kuluttajapalveluja. Kaksi kolmasosaa yrityksistä tarjoaa palveluja yrityksille. Palvelut ovat pääosin digitaalisia ja tyypillisin tuote on mobiilisovellus, pc-ohjelmisto tai verkkopalvelu. Mobiilisovellukset kehitetään yleisimmin Applen AppStore-sovelluskauppaan. Sovelluksia on tarjolla mobiilialustojen lisäksi myös konsolipalveluissa. Yleisimmät liiketoimintamallit yrityksillä ovat maksulliset subscription-palvelut (5 yrityksistä tarjoaa maksullisia palveluja) sekä sovelluksissa tapahtuva in-app-myynti (41,7 % yrityksistä). Yritysten tarjoamat palvelut/tuotteet Apple Appstore 75 % Sovelluskaupat/alustat MOBIILISOVELLUS 54,2 % DESKTOPSOVELLUS 37,5 % KONSOLISOVELLUS 4,2 % TV-SOVELLUS KONSULTOINTI 12,5 % VERKKOPALVELU 37,5 % MUU 4,2 % Google Play 25 % Windows Phone 25 % Sony Playstation Xbox Store Muu 16,7 % Yritys Audio Artery Oy BergGram Development Oy Firca Oy Ltd / Inverse Music Group Futucraft Oy GigWhale Huimio Oy Jamifind Oy Kutalab Oy Linked By Music Oy Mubik Entertainment Oy Music.Info Finland Oy Musopia Naive Solutions Oy Complete Music RH Ltd Oy Orxter Ltd Singa Oy SingOn Oy SongHi Entertainment Taulukko 2: Yrityksen päätuote/-palvelu Yrityksen päätuote/ palvelu One DJ Zoundio Inverse Cotracks Gigwhale Tunemio Jamifind DJ Online Linked By Music Mubik Musical Puzzle Musicinfo FourChords Guitar Karaoke AudioSauna OneHour Guitar Chord Method Orxter Edu Singa SingOn SongHi for Schools

6 Yritykset tarjoavat palveluja Yrityksille (B2B) 66,7 % Kuluttajille (B2C) 87,5 % Muut Yritys Audio Artery Oy BergGram Development Oy Firca Oy Ltd / Inverse Music Group Futucraft Oy GigWhale Huimio Oy Jamifind Oy Kutalab Oy Linked By Music Oy Mubik Entertainment Oy Music.Info Finland Oy Musopia Naive Solutions Oy Complete Music RH Ltd Oy Orxter Ltd Singa Oy SingOn Oy SongHi Entertainment Taulukko 3: Liiketoiminnan kohderyhmät Liiketoiminnan kohderyhmä Yritykset (B2B), Kuluttajat (B2C), DJ:t Yritykset (B2B), Kuluttajat (B2C), amatöörimuusikot Yritykset (B2B), Kuluttajat (B2C), DJ:t Yritykset (B2B), Kuluttajat (B2C) Yritykset (B2B), Kuluttajat (B2C), artistit Kuluttajat (B2C), elektronisen musiikin harrastajat Yritykset (B2B), tapahtumajärjestäjät/tapahtumapaikat Yritykset (B2B), Kuluttajat (B2C) Yritykset (B2B), Kuluttajat (B2C) Yritykset (B2B), HoReCa (hotels, restaurants, catering) Yritykset (B2B), Kuluttajat (B2C), musiikin harrastajat Yritykset (B2B), Kuluttajat (B2C), musiikista ja peleistä kiinnostuneet nuoret aikuiset Yritykset (B2B), Kuluttajat (B2C), muusikot Yritykset (B2B), Kuluttajat (B2C), musiikin harrastajat (heavy users) Yritykset (B2B), Kuluttajat (B2C) Kuluttajat (B2C), musiikin tuottajat Kuluttajat (B2C), harrastelija- ja ammattilaiskitaristit Koulut, koulujen oppilaat Yritykset (B2B), Kuluttajat (B2C), baarit ja baareissa käyvät ihmiset Kuluttajat (B2C), nuoret aikuiset Kuluttajat (B2C) Yritykset (B2B), Kuluttajat (B2C), kuntien opetussektori, Luokka-asteen koulut Kuluttajat (B2C), soiton harrastajat

7 Liiketoimintamallit Mainosrahoitteinen palvelu (freemium) 37,5% Fyysinen tuote 4,2 % In-app-myynti 41,7 % Muu Download 16,7 % Konsultointipalvelut 16,7 % Maksullinen palvelu (subscription) 5 Yritys Audio Artery Oy BergGram Development Oy Firca Oy Ltd / Inverse Music Group Futucraft Oy GigWhale Huimio Oy Jamifind Oy Kutalab Oy Linked By Music Oy Mubik Entertainment Oy Music.Info Finland Oy Musopia Naive Solutions Oy Complete Music RH Ltd Oy Orxter Ltd Singa Oy SingOn Oy SongHi Entertainment Taulukko 4: Liiketoimintamallit Liiketoimintamalli Freemium, subscription, in-app-myynti Freemium, subscription, fyysinen tuote Subscription, in-app-myynti Teknologialisensointi Download, konsultointipalvelut Download Freemium Subscription, in-app-myynti, konsultointipalvelut Freemium, subscription Freemium, subscription Freemium, välityspalkkiot In-app-myynti Freemium, subscription, In-app -myynti, konsultointipalvelut Freemium, subscription, in-app-myynti Subscription, in-app-myynti Freemium In-app-myynti, download Subscription Subscription Subscription In-app-myynti Subscription Subscription, in-app-myynti, download

8 Kansainvälisyys ja tulevaisuuden näkymät YRITYKSISTÄ yli 30 prosentilla on tällä hetkellä toimintaa ulkomailla. Vielä useampi tarjoaa tuotteita globaalisti verkkokaupan tai sovelluskauppojen kautta. Musiikin opetuspeli Musopian asiakkaista 99 prosenttia tulee ulkomailta. Asiakkaat ovat pääasiassa Pohjois-Amerikasta, Britanniasta ja Australiasta. Songhi Entertainmentin Songhi for Schools -palvelu on käytössä kouluissa Kiinassa, Japanissa, Hong Kongissa, Malesiassa, Thaimaassa ja Indonesiassa. illa on asiakkaita yli 100 maassa. Kaikkien yritysten tulevaisuudennäkymissä on vahva kansainvälinen kasvutavoite ja yritykset pyrkivät saavuttamaan merkittävän aseman omalla erikoisalallaan. YLEISIMMÄT liiketoiminnan kategoriat yrityksillä ovat musiikkiteknologia (41,7 %), opetus ja oppiminen (33,3 %) sekä pelit ja musiikin jakelu (20,8 %). Esimerkkejä kasvutavoitteista kolmen vuoden aikajänteellä: musiikkiteknologiayritys Audio Artery tähtää 5-10 % markkinaosuuteen DJ-ohjelmistoissa One DJ -palvelullaan; Huimio tähtää Tunemio-sovelluksellaan maailman suosituimmaksi musiikin harjoittelusovellukseksi; musiikin jakelupalvelu tähtää kolmen vuoden sisällä maailman parhaaksi musiikkitoimialan analytiikan ja tiedon tarjoajaksi. Kategoriat DJ-palvelu Äänitys-/ studioteknologia 12,5 % Muu 4,2 % Sosiaalinen media 16,7 % Streaming (musiikki) Markkinointi Verkkokauppa 12,5 % Opetus ja oppiminen 33,3 % Pelit 20,8 % Hakupalvelu Musiikkiteknologia 41,7 % Musiikin jakelu 20,8 % Yritys Audio Artery Oy BergGram Development Oy Firca Oy Ltd / Inverse Music Group Futucraft Oy GigWhale Huimio Oy Jamifind Oy Kutalab Oy Linked By Music Oy Mubik Entertainment Oy Music.Info Finland Oy Musopia Naive Solutions Oy Complete Music RH Ltd Oy Orxter Ltd Singa Oy SingOn Oy SongHi Entertainment Taulukko 5: Palvelu-/tuotekategoriat Palvelu/tuotekategoria Musiikkiteknologia, DJ-palvelu Markkinointi, verkkokauppa, musiikin jakelu DJ-palvelu Musiikkiteknologia Musiikin jakelu Musiikkiteknologia Hakupalvelu Opetus ja oppiminen, äänitys-/studioteknologia Opetus ja oppiminen, sosiaalinen media, bändien perustaminen ja keikkailu Musiikin jakelu, musiikkiteknologia Sosiaalinen media Pelit Markkinointi, verkkokauppa, musiikin jakelu, äänitys-/studioteknologia Sosiaalinen media, verkkokauppa, musiikin jakelu, hakupalvelu Pelit, Opetus ja oppiminen Musiikkiteknologia, äänitys-/studioteknologia Opetus ja oppiminen Opetus ja oppiminen Sosiaalinen media, musiikkiteknologia Streaming Pelit, streaming, musiikkiteknologia Pelit, opetus ja oppiminen, musiikkiteknologia Pelit, opetus ja oppiminen

9 Musiikkialan kasvuyrittäjyys Suomessa VIIME vuosien vaikean taloudellisen tilanteen aikana startupit on nostettu usein mahdollisiksi kasvun moottoreiksi Suomelle ja yrittäjyydestä on tullut trendikästä. Musiikkialan startupeilta kysyttiin näkemyksiä kasvuyritystoiminnan helpottamiseksi sekä yrittämiseen liittyvistä haasteista. Keskeiset kommentit ja ehdotukset on koottu alle: 1. KASVUYRITYSTOIMINNAN RAHOITUS Yritykset kaipaavat musiikkialan startupeille samantyyppistä tukijärjestelmää kuin mitä Music Finland tarjoaa Suomessa musiikkiviennille kansainvälistymiseen ja myynnin edistämiseen. Yksi mahdollinen tukijärjestelmä olisi kansallinen startup-rahasto musiikkialaa varten. Siemenvaiheen rahoituksen kasvattamiseksi yritykset ehdottavat veroetuja kotimaisten ja ulkomaisten pääomasijoittajien houkuttelemiseksi. Yleinen näkemys oli, että pääomasijoittajien määrä Suomessa on liian pieni ja yksittäiset sijoitukset ovat liian pieniä. Etenkin osaavia ja aktiivisia alkuvaiheen sijoittajia koetaan olevan liian vähän Suomessa. Rahoituksen hakuprosesseja pidetään liian monimutkaisina ja myös rahoituksen TEKES-sidonnaisuus sai arvostelua: muut rahoittajat edellyttävät suurta TEKES-rahoituksen osuutta ennen sitoutumistaan. Varsinkin yritykset, joilla ei ole vielä liikevaihtoa, kokevat rahoituksen saamisen hankalaksi. Kasvuyritysten pitäisi saada tukea jo alkuvaiheessa esimerkiksi TEKESin T&K- tai kasvu- ja kansainvälistymisprojektien kautta. Suomi koetaan markkina-alueena liian pieneksi ja syrjäiseksi. Osa yrityksistä ei panostakaan Suomeen, sillä tulos tulee jo nyt pääasiassa muualta. 2. VEROTUS JA YRITYSTOIMINNAN HELPOTTAMINEN Suomen verotus koettiin raskaaksi aloitteville ja alkuvaiheessa oleville yrityksille. Ratkaisuksi ehdotettiin esimerkiksi verovapautta ensimmäisinä toimintavuosina liikevaihdon ollessa alle euroa yrittäjyyden kannustamiseksi. Yhtenä ratkaisuna veroihin tarjottiin myös niin sanottua TEKES-apuraha-mallia, jossa veroja voisi maksaa jälkikäteen, jos/kun tulosta syntyy. Kommenteissa toivottiin yrityksen perustamisesta aiheutuvien kulujen ja lakisääteisen kulupuolen keventämistä sekä yrittäjyyden sosiaaliturvan parantamista. Yrittäjyyteen liittyvä virkamiestoiminta sai myös kritiikkiä. Toiminnan yhdenmukaistamista eri puolilla Suomea toivottiin, sillä yksittäisillä virkamiehillä koetaan olevan liian suuri valta päätöksenteossa. Opetus- ja kulttuuriministeriön suuntaan toiveena oli avoimien ovien speed dating -tapahtumia, jotta päättäjät tunnistaisivat kentän toimijat paremmin. 3. KOULUTUS JA OSAAMINEN SUOMESSA Kommenteissa toivottiin suomalaisen koulutuksen modernisointia ja innovatiivista eteenpäin viemistä. Koulutuksella saadaan työmarkkinoille osaavia, luovia ja jo koulutuksen aikana yrittäjyyteen perehtyneitä osaajia. Ehkä hieman yllättäen myös osaajien rekrytointia pidettiin vaikeana Suomessa. Haluttuja osaajia ovat muun muassa pitkän pelialan taustan omaavat ja B2C-markkinoinnin ammattilaiset. 4. TEKIJÄNOIKEUDET JA MUSIIKIN LISENSIOINTI Osa yrittäjistä kokee tekijänoikeudet monimutkaisina ja tekijänoikeuskorvausten hinnoittelu uudentyyppisille innovaatioille koetaan haastavana. Musiikin lisensiointi ja sopimusasiat pitäisi saada kannustamaan uutta digitaalista liiketoimintaa. LISÄTIETOA: Turo Pekari tutkija Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry puh facebook.com/musiikintekijoidenjarjesto

Musiikkialan startupit Suomessa 2014

Musiikkialan startupit Suomessa 2014 Musiikkialan startupit Suomessa 2014 Musiikkialan startupit Suomessa 2014 MUSIIKKIALAN STARTUPIT SUOMESSA 2014 -raportti kokoaa yhteen suomalaisten musiikkialan kasvuyritysten tunnuslukuja sekä yritysten

Lisätiedot

Kajak Games uuden sukupolven yrittäjät. Pressure Cooker Kimmo Nikkanen, Kajak Games Osk

Kajak Games uuden sukupolven yrittäjät. Pressure Cooker Kimmo Nikkanen, Kajak Games Osk Kajak Games uuden sukupolven yrittäjät Pressure Cooker Kimmo Nikkanen, Kajak Games Osk kimmo.nikkanen@kajak.fi Kajak Games, Pressure Cooker Ympäristö Pisnes Osuuskunta EU-laajuisia tutkimustuloksia 25,4%

Lisätiedot

Musiikin streaming-palvelut. Elvis-aamukahvitilaisuus 13.10.2015 Lumi Vesala /Teosto

Musiikin streaming-palvelut. Elvis-aamukahvitilaisuus 13.10.2015 Lumi Vesala /Teosto Musiikin streaming-palvelut Elvis-aamukahvitilaisuus 13.10.2015 Lumi Vesala /Teosto 2 3 Digitaalinen vallankumous: median kulutustottumukset muuttuvat, bisnesmallit seuraavat perässä Nousussa 1. Av-streaming-palvelut:

Lisätiedot

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12. Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.2016 Toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Lainsäädännön lähtötilanne

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007 SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007 Tutkimusraportti ja tiedotteet: TUTKIMUKSEN TAUSTA Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin, Tanskan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 7 7 Palvelut 7 Muut 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti,

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2016. Alueraportti, Pirkanmaa

Pk-yritysbarometri, kevät 2016. Alueraportti, Pirkanmaa Pk-yritysbarometri, kevät 016 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 7 9 Rakentaminen Kauppa 1 1 1 16 Palvelut 60 61 Muut 1 1 0 0 30 40 0 60 70 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee?

Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee? Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee? Energiateollisuuden tutkimusseminaari Pia Santavirta 30.1.2019 @FVCAfi @PiaSantavirta Pääomasijoittajat ry Edistää yritysten kasvua,

Lisätiedot

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat Apua rahoituksen hakuun alkaville pirkanmaalaiselle kasvuyritykselle www.tampereallstars.fi Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat TAUSTAA Tekesin rahoituksesta

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Tutkimus tekstiiliteollisuusalan tilanteesta 2015. Pia Vilenius/Tekstiili, muoti ja kiertotalous?

Tutkimus tekstiiliteollisuusalan tilanteesta 2015. Pia Vilenius/Tekstiili, muoti ja kiertotalous? Tutkimus tekstiiliteollisuusalan tilanteesta 2015 Pia Vilenius/Tekstiili, muoti ja kiertotalous? 26.5.2015 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tekstiiliteollisuusalan tilannetta

Lisätiedot

Millainen on hyvä sisältöansainnan kehityshanke? Heikki Nurmi Tekesin aamiaisseminaari 19.5.2015

Millainen on hyvä sisältöansainnan kehityshanke? Heikki Nurmi Tekesin aamiaisseminaari 19.5.2015 Millainen on hyvä sisältöansainnan kehityshanke? Heikki Nurmi Tekesin aamiaisseminaari 19.5.2015 Agenda 1. Sisältöansainta: tilanne ja trendit 2. Millainen on hyvä kehityshanke? 3. Projektisuunnittelusta

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 218 Seuturaportti, Pohjois-Pohjanmaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=429 Pohjois-Pohjanmaa, n=2 Koillismaa, n=1 Nivala-Haapajärvi, n=22 Oulu,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Seuturaportti, Päijät-Häme 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=9 7 Päijät-Häme, n=1 19 Lahti, n=1 19 5 15 5 : Suhdannenäkymät osatekijöittäin

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 21 Seuturaportti, Etelä-Karjala 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=429 27 Etelä-Karjala, n=75 1 Imatra, n=24 5 Lappeenranta, n=51 23 5 1 15 2

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2019

Pk-yritysbarometri, syksy 2019 Pk-yritysbarometri, syksy 219 Seuturaportti, Kainuu 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=6119 Kainuu, n=3-3 Kajaani, n= Kehys-Kainuu, n=26-1 -2-1 - - 1 2: Suhdannenäkymät

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 21 Seuturaportti, Pohjois-Karjala 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=429 2 Pohjois-Karjala, n=14 24 Joensuun seutu, n=1 19 Keski-Karjala, n=1

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2019

Pk-yritysbarometri, syksy 2019 Pk-yritysbarometri, syksy 219 Seuturaportti, Etelä-Karjala 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=6119 Etelä-Karjala, n=126 Imatra, n= -2 Lappeenranta, n=82 8 - -2 2 6 8 12

Lisätiedot

Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin

Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin CEO Mariina Hallikainen Colossal Order Oy 16.09.2011 Pelinkehityksen vierailuluentosarja Turun yliopisto Puhujan taustaa... Mariina Hallikainen Pelifirma

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 218 Seuturaportti, Kanta-Häme 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=29 2 Kanta-Häme, n=22 21 Forssan seutu, n= 1 Hämeenlinnan seutu, n=19 2 HyRi-alue,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Seuturaportti, Pirkanmaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n= Pirkanmaa, n= Etelä-Pirkanmaa, n= 1 Lounais-Pirkanmaa, n=1 Luoteis-Pirkanmaa, n=

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy Seuturaportti, Varsinais-Suomi.9. 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=629 27 Varsinais-Suomi, n=336 31 Loimaa, n=22 Salo, n=2 2 Turku, n= 3 Turunmaa,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2019

Pk-yritysbarometri, syksy 2019 Pk-yritysbarometri, syksy 19 Seuturaportti, Etelä-Savo 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=119 Etelä-Savo, n=1 Mikkeli, n=1 9 Savonlinna, n= 1 Pieksämäki, n=3 1 : Suhdannenäkymät

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2019

Pk-yritysbarometri, syksy 2019 Pk-yritysbarometri, syksy 19 Seuturaportti, Varsinais-Suomi 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=6119 Varsinais-Suomi, n=469 Loimaa, n=32 Salo, n=63 Turku, n=6 12 12 Turunmaa,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Seuturaportti, Uusimaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n= Uusimaa, n= Itä-Uusimaa, n= Kuuma-kunnat, n=1 Länsi-Uusimaa, n=1 HyRi-alue, n= Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 21 Seuturaportti, Pohjois-Savo 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=29 27 Pohjois-Savo, n=231 2 Koillis-Savo, n=9 22 Kuopion seutu, n=9 3 Sisä-Savo,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 21 Seuturaportti, Kalajokilaakso 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=2 2 Kalajokilaakso, n=2 11 Kaustisen seutu, n=31 1 Kokkolan seutu, n= Keski-Pohjanmaa,

Lisätiedot

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen 12.3.2013 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2019

Pk-yritysbarometri, syksy 2019 Pk-yritysbarometri, syksy 219 Seuturaportti, Pohjois-Savo 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=119 Pohjois-Savo, n= Koillis-Savo, n=2-1 Kuopion seutu, n=11 Sisä-Savo, n=1

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja. Innotori kick off tilaisuus 20.4.2016

Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja. Innotori kick off tilaisuus 20.4.2016 Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja Hunaja luonnollinen makeuttaja Hunaja on maailman vanhin ja luonnonmukaisin makeutusaine, jossa on noin 200 erilaista yhdistettä Hunaja sisältää

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Seuturaportti, Pohjanmaa..1 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=2 2 Pohjanmaa, n=1 2 Kyrönmaan seutu, n=23 Pietarsaaren seutu, n=1 25 Suupohjan

Lisätiedot

Musiikkituottajat - IFPI Finland ry. Vuoden 2018 äänitemyynti

Musiikkituottajat - IFPI Finland ry. Vuoden 2018 äänitemyynti Musiikkituottajat - IFPI Finland ry Vuoden 2018 äänitemyynti 2.4.2019 MUSIIKKITUOTTAJAT SIIRTYY KANSAINVÄLISEN IFPIN GMR:N LUKUIHIN Musiikkituottajat on aiempina vuosia julkaissut äänitemyynnin markkinaluvut

Lisätiedot

Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna 2010. Media Clever / Music Finland 2012

Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna 2010. Media Clever / Music Finland 2012 Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna 2010 Media Clever / Music Finland 2012 Tutkimuksen tausta Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin, Tanskan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 4 7 Rakentaminen Kauppa 13 1 1 16 Palvelut 61 68 Muut 1 2 3 4 6 7 8 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin 2 2:

Lisätiedot

Mikä on Groundfunding? Suomen ensimmäinen kiinteistöalan joukkorahoituspalvelu Verkkopalvelu yhdistää rahoitusta tarvitsevat rakennuttajat ja tuottavia sijoituskohteita etsivät sijoittajat Alan toimijoille

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 017 Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, syksy 017 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 61 61 Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri, kevät 5 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 6 6 7 Palvelut 5 59 Muut 0 0 0 50 60 70 Pk-yritysbarometri, kevät 5 alueraportti, : Henkilökunnan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät Pk-yritysbarometri, kevät 1 Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 11 Rakentaminen Kauppa 16 16 17 Palvelut 2 9 Muut 1 2 0 0 0 0 60 70 Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy Suuri Yrittäjätutkimus Collector & Companies Yrittäjäfoorumi 2014 Tutkimus ja tulokset Collector teetti tutkimuksen suomalaisista ja ruotsalaisista pk-yrityksistä

Lisätiedot

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 # Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja

Lisätiedot

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta 1 : Yksityiset toimijat yrittäjien tärkein voimavara Kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 IPR-SEMINAARI TAMPERE JARI PELTONIEMI 11.10.2018 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille

Lisätiedot

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot.

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Perustettu vuonna 1971 Yksityinen säätiö; rahoitus työ- ja elinkeinoministeriön budjetista Toimipaikka: Innopoli, Espoo, alueverkosto: Innovaatioasiantuntijat ELY-keskuksissa

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 7 Rakentaminen Kauppa 14 1 16 16 Palvelut 9 61 Muut 1 3 1 2 3 4 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 216

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 16.4.2013 Tekniikka&Talous 5.4.2013 ManufacturingNet 4/17/201 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Käynnissä olevia ohjelmia:

Lisätiedot

Virtuaalinen karjan hyvinvoinnin valvonta Raportointikauden

Virtuaalinen karjan hyvinvoinnin valvonta Raportointikauden Sivu 1 (7) Kyseessä on projektin väliraportti jaksorahoitusraportti loppuraportti PROJEKTIN TUNNISTETIEDOT Projektin nimi Lyhenne Virtuaalinen karjan hyvinvoinnin valvonta Diaarinumero Päätösnumero Raportointikauden

Lisätiedot

YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017

YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017 1 YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017 Yrityksen toimipaikkakunta? (N=487) Vaala N=6 Utajärvi N=9 Tyrnävä N=9 Taivalkoski N=9 Siikalatva N=6 Siikajoki N=10 Raahe N=43 Pyhäntä N=1 Pyhäjärvi N=9 Pyhäjoki N=2 Pudasjärvi

Lisätiedot

Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina

Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina Pasi Ketonen, pasi.ketonen@posti.com Linked: fi.linkedin.com/pub/pasi-ketonen/0/40a/590/en @ KetonenPasi 1 Euroopassa verkkokaupan kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 # Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

DIGITALISAATIO UUDISTAA SUHTEESI ASIAKKAASEEN

DIGITALISAATIO UUDISTAA SUHTEESI ASIAKKAASEEN DIGITALISAATIO UUDISTAA SUHTEESI ASIAKKAASEEN Koodiviidakko Oy Samuli Tursas CEO, Founder Twitter: @samulitursas Wait,... Codejungle,... whaaat! Suomen suurin digitaalisen markkinoinnin ja viestinnän ohjelmistopalveluihin

Lisätiedot

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006 SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006 Tutkimusraportti ja tiedotteet: www.musex.fi TUTKIMUKSEN TAUSTA Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin,

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 22.5.2013 Tunnustusta päättyneen ohjelman projekteille Yritysprojektien ja tutkimusprojektien loppuraporttiin on kerätty ohjelman

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2015. Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, kevät 2015. Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, kevät 1 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 1 16 17 17 Palvelut 7 9 Muut 1 3 0 30 0 0 60 70 Pk-yritysbarometri, kevät 1 alueraportti,

Lisätiedot

Väliarvioinnin yhteenveto

Väliarvioinnin yhteenveto Oppimisratkaisut 2011-2015 Tulosseminaari 24.1.2013 Väliarvioinnin yhteenveto Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut DM 1069732 Oppimisratkaisut tilanne Oppimisratkaisut

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2015 Vuosi 2014 kohti kasvua Strategian toteutus jatkuu suunnitellusti Hyvä kehitys IT-palveluissa Vakaa kehitys kohti 10 %:n liikevoittomarginaalia Palveluja

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekes Tekes Innovaatiorahoituskeskus Tekes Merkittävin julkinen R&D&I rahoittaja

Lisätiedot

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä

Lisätiedot

Yritysten kasvun suunta Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät

Yritysten kasvun suunta Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yritysten kasvun suunta 2019 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrityksen toimipaikkakunta (N=407) Joku muu, mikä? Vaala Utajärvi Tyrnävä Taivalkoski Siikalatva Siikajoki Raahe Pyhäntä Pyhäjärvi Pyhäjoki Pudasjärvi

Lisätiedot

Yritysten kasvun suunta Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät

Yritysten kasvun suunta Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yritysten kasvun suunta 2018 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrityksen toimipaikkakunta (N=528) Joku muu, mikä? Vaala Utajärvi Tyrnävä Taivalkoski Siikalatva Siikajoki Raahe Pyhäntä Pyhäjärvi Pyhäjoki Pudasjärvi

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 3 1 7 1 1 1 0 62 2 Pk-yritysbarometri, syksy 1 alueraportti, 2: Henkilökunnan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 0 1 4 7 62 69 Uusimaa 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan

Lisätiedot

Näin Suomi kommunikoi 6. Elisa

Näin Suomi kommunikoi 6. Elisa Näin Suomi kommunikoi 6 Elisa 9 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen suunnittelusta, analyysista ja raportoinnista on n Otos (%) Suomi (%) vastannut Prior Konsultointi Oy. Kaikki vastaajat Tutkimuksen toimeksiantaja

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2013. 23. huhtikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2013. 23. huhtikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2013 23. huhtikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Q1 2013: Erittäin vahva alku vuodelle Q1/2013 Q1/2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut

Lisätiedot

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 219 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 2 1 7 7 14 14 1 15 65 6 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan

Lisätiedot

Tuotesijoi)aminen digitaalisiin kulu)ajatuo)eisiin

Tuotesijoi)aminen digitaalisiin kulu)ajatuo)eisiin Tuotesijoi)aminen digitaalisiin kulu)ajatuo)eisiin Pelien, mobiilisovellusten ja verkkopalvelujen kaupallistaminen Kivinet Tampere 5.2.2014 Tanu- MaA Tuominen partneri ja perustajaosakas Vision+ Fund TANU-MATTI

Lisätiedot

TUO ORGANISAATIOSI KAIKKI TOIMINNOT VIDEOAIKAKAUDELLE

TUO ORGANISAATIOSI KAIKKI TOIMINNOT VIDEOAIKAKAUDELLE LAAJAT KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET 1 KOULUTUS Sisäiseen ja ulkoiseen TUO ORGANISAATIOSI KAIKKI TOIMINNOT VIDEOAIKAKAUDELLE 2 3 4 5 MARKKINOINTI Markkinointi ja brändi tunnettavuuteen TAPAHTUMAT Julkistuksen ja

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu

Lisätiedot

Keitä Salon osaamiskeskittymä

Keitä Salon osaamiskeskittymä Keitä Salon osaamiskeskittymä palvelee? Teollisuusfoorum Katse tulevaisuuteen 14.2.2017 Mika Mannervesi 1 Älykkään teknologian Salo Kuvitus: Janne Harju / Napa Illustrations Salon osaamiskeskittymä pähkinäkuoressa

Lisätiedot

Sosiaalinen media työnhaussa

Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalisen rekrytoinnin kanavat Englantilaisen yrityksen Provide vuonna 2012 luoma sosiaalisen rekrytoinnin kompassi (inhunt.fi) Some sopii kaikille ei vain viestintä- ja

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 2 Tavoitteellista markkinointia asiakkaan strategian toteuttamiseen Strategian ydin MARKKINOINTI PALVELUNA

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Digitaalinen talous ja kilpailukyky

Digitaalinen talous ja kilpailukyky Digitaalinen talous ja kilpailukyky Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen 64"000" Bkt$asukasta$kohden$(euroa$vuoden$2010$hinnoin)$ 32"000"

Lisätiedot

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Protecting the irreplaceable f-secure.com Mahdollistamme miljoonien ihmisten turvallisen Internet elämän We enable millions of people

Lisätiedot

Digimarkkinoinnin mahdollisuudet myynnin tukena. Business Forum Ruka Jonna Muurinen Markkinointiviestintätoimisto Kuulu Oy

Digimarkkinoinnin mahdollisuudet myynnin tukena. Business Forum Ruka Jonna Muurinen Markkinointiviestintätoimisto Kuulu Oy Digimarkkinoinnin mahdollisuudet myynnin tukena Business Forum Ruka 23.11. Jonna Muurinen Markkinointiviestintätoimisto Kuulu Oy Jonna Muurinen Kuulu Oy perustaja, toimitusjohtaja Tutkintoja ja taustaa:

Lisätiedot

Wise Money for Startups

Wise Money for Startups Wise Money for Startups Ville Heikkinen Venture Financing and M&A Specialist Startup -tyypit 1. Lifestyle Startups - Work to Live their Passions Yrittäjät mahdollistavat elämäntyylinsä yrittämällä (surffiliikkeen

Lisätiedot

METSÄBIOTALOUS BISNESENKELIN SILMIN

METSÄBIOTALOUS BISNESENKELIN SILMIN METSÄBIOTALOUS BISNESENKELIN SILMIN Juha Kurkinen Hall.pj., tj. Rastor YKSITYISEN RAHOITUKSEN VAIHEET BISNESENKELIN LISÄARVO Bisnesenkelisijoittamisella tarkoitetaan yksityishenkilön tekemää sijoitusta

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen Pk-yritysbarometri, syksy 2015 Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen 1 Liikevaihto nyt verrattuna edelliseen 12 kk takaiseen tilanteeseen, kaikki toimialat 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot

Lehdistön tulevaisuus

Lehdistön tulevaisuus Lehdistön tulevaisuus Lehtiasiain neuvottelukunnan raportti 17.12.2013 Lehtiasiain neuvottelukunta Toimikausi 2.1.2012 30.4.2015 Yhteistyöfoorumina, jossa painettuun ja sähköiseen julkaisutoimintaan liittyviä

Lisätiedot

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2013. Thomas Ekström 15.8.2013

Osavuosikatsaus 1-6/2013. Thomas Ekström 15.8.2013 Osavuosikatsaus 1-6/2013 Thomas Ekström 15.8.2013 Agenda 1) Kauden tapahtumat: Marimekko avasi 14 uutta myymälää, joista 9 Suomen ulkopuolella. Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena Sulkavan ja Kiteen

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 219 Seuturaportti, Pohjois-Karjala 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=6 1 Pohjois-Karjala, n=11 9 Joensuun seutu, n=1 16 Keski-Karjala, n=22 Pielisen

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 19 Seuturaportti, Uusimaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n= 1 Uusimaa, n=1 19 Itä-Uusimaa, n=9 11 Kuuma-kunnat, n= Länsi-Uusimaa, n=18 HyRi-alue,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 219 Seuturaportti, Kymenlaakso 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4 14 Kymenlaakso, n=1 11 Kotka-Haminan seutu, n=77 1 Kouvolan seutu, n=78 7

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 1 Seuturaportti, Pirkanmaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n= 1 Pirkanmaa, n= Etelä-Pirkanmaa, n= 1 Lounais-Pirkanmaa, n= -11 Luoteis-Pirkanmaa,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 9 Seuturaportti, Kanta-Häme : Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n= Kanta-Häme, n= 9 Forssan seutu, n=9 - Hämeenlinnan seutu, n= 9 HyRi-alue, n= -

Lisätiedot

KASVUN SUUNTA KYSELY

KASVUN SUUNTA KYSELY KASVUN SUUNTA KYSELY Olen tyytyväinen elämääni yrittäjänä, mutta olen tehnyt myös pitkää päivää ja nauttinut työni jättämästä jäljestä Toimitilat käy pieneksi, mutta ei tällä iällä viitsisi lainanottoa

Lisätiedot

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa. EK:n yrityskyselyn tulokset 2017

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa. EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Yrityskenttä polarisoitunut suhteessa digitalisaatioon Ei tärkeää yritykselle 8 % Suunnannäyttäjä 7 % EOS 5 % Strategian ytimessä

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 19 Seuturaportti, Pohjois-Savo 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n= 1 Pohjois-Savo, n=21 11 Koillis-Savo, n=1 19 Kuopion seutu, n= Sisä-Savo, n=2

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 7 9 7 9 Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot