WELCOME TO LAND OF THE CURIOUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "WELCOME TO LAND OF THE CURIOUS"

Transkriptio

1 WELCOME TO LAND OF THE CURIOUS

2 LAND OF THE CURIOUS Juha-Matti Saksa Rehtori

3 SIE OOT

4 LUT Yliopistokentän positiivinen häirikkö Ymmärrys siitä, että jos maailma ei ymmärrä sinua, vika ei ole maailmassa. erityisesti parhaiden kanssa kannattaa liittoutua, kuten Helsingin yliopiston ;-) Kauppakorkean sisältävä teknillinen yliopisto, joka rakastaa yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä. Miksi yliopiston pitäisi olla tylsä tai tavoitella toiseksi parasta? THE- & QS- & SHANGHAI-rankeerattu. Edelleenkin maaginen tiedeyhteisö: opiskelijoita n ja henkilökuntaa n Raju fokusointi. Aiemman 31 painoalan sijaan nyt vain kolme. Kaikki koulutusohjelmat kansainvälisesti akkreditoituja Liikevaihto noin 80 miljoonaa Investoidaan itse mm. 18 miljoonaa laboratorioihin Tarkalleen 70 eri kansallisuutta käytävillä Suomen kansainvälisin opiskelijoissa

5 TIETEELLISET RATKAISUT PUHDAS ENERGIA Energiamarkkinat ja aurinkotalous Energian muunto- ja varastointiteknologiat Kestävyystutkimus KIERTOTALOUS Veden puhdistus ja uudelleenkäyttö Kierrätetyn ja uusiutuvan raaka-aineen käsittely Tuotteet ja elinkaariarviointi KESTÄVÄ LIIKETOIMINTA JA YRITTÄJYYS Innovointi ja kestävä arvonluonti PK-yritykset ja kansainvälinen yrittäjyys Liiketoiminnan analytiikka ja päätöksenteko Yritysten digitalisaatio POIKKILEIKKAAVAT TEEMAT Digitalisaatio ja datatiede Kärkialojen tutkimus Venäjän kontekstissa ja parhaiden venäläiskumppaneiden kanssa ARVOMME ROHKEUS MENESTYÄ. INTOHIMO LUODA UUTTA TIETEEN AVULLA. TAHTO RAKENTAA HYVINVOINTIA. 5

6 ROHKEUS, INTOHIMO JA TAHTO Koulutus on ensisijaisesti investointi; ei oikeus. Opi, kyseenalaista ja ratkaise. Yhdessä. Elämä kansainvälisen tiedeyhteisön jäsenenä. Elä hyvää elämää, josta myös maksetaan hyvin. Tule juuri sellaiseksi, joka haluat olla. 6

7 KOLME MUISTETTAVAA ASIAA LOPPUELÄMÄKSI 1. IHMISOIKEUKSIEN YLEISMAAILMALLINEN JULISTUS 2. KRIITTISYYS, REHELLISYYS JA AVOIMUUS 3. NYT ON SIUN VUOROSI MUUTTAA

8 KIITOS, ETTÄ VALITSIT VAIHTOEHDON 3 Jää helpoimpaan oppilaitokseen ja opiskele tekemään sitä, mitä kaikki muutkin tekevät. Tee, niin kuin aina ennenkin on tehty, sillä kaikki tulee pysymään ennallaan. Toivo, että prinssi/prinsessa rohkea saapuu ratsullaan hakemaan sinut elämään elämääsi. Siirry välittömästi väärinymmärretyiksi KELA:n agenteiksi ja hae sisältö elämääsi keskustelupalstoilta pienessä, valtion kustantamassa ja Tallinnasta haetusta keskiolutpöhnässä netin suurten ajattelijoiden, kuten itsesi, seurassa. 8

9 ROHKEUS, INTOHIMO & TAHTO Ota elämä omiin käsiisi ja tee yhdessä oikeita asioita oikein. Opiskele intohimoisesti maamme kansainvälisimmässä ja eniten yritysyhteistyötä tekevässä yliopistossa. Tahdo hyviä asioita. Aloita rohkeasti hyvien asioiden tekeminen pelkän puhumisen sijaan. Rakasta maailmaa tulisesti. 9

10 GO WITH SCIENCE Kalle Michelsen Professori

11

12 Welcome to the university, which is a proud member of the global academic institutions

13 When you come to here, you might expect:

14 University is all of this, but it is much more

15 This is the place, where your ideas and questions will be connected to the body of knowledge, which has accumulated during the past 700 years.

16 This is the place, and perhaps the only place on earth, where you can enjoy:

17 Therefore: When you are here: 1. Use the academic freedom to investigate, ask difficult questions and search for answers, which are not obvious. 2. Don t collect credits, but collect valuable information, intellectual experiences and challenges you will only get here!

18 What do we want from you?

19 We need Curious people

20 Innovative ideas Leaders Intellectuals

21 Because we believe that you are curious and you have an open mind

22 WHY?

23 We are entering the knowledge society

24 We need people who dare to tackle difficult global problems

25 We need people, who search for truth and laugh at fake news

26 WE need people who can:

27 We offer you a place, where your talents, interests and ambitions are respected

28 We offer you a place, where you have

29 We welcome you to become a member of the academic family

30 FEEL THE SPIRIT OF SKINNARILA Stiina Luoma Opiskelija

31 KUKA ON STIINA LUOMA? 22-vuotias, alunperin Lahdesta Tuotantotalouden neljänen vuoden opiskelija Vanha kilta-aktiivi, Kaplaakin hallituksessa vuosina 2016 ja 2017 Tuutori syksyllä 2016 Nykyisin töissä LUT:n opiskelijapalveluissa tuutorointisihteerinä En ole todellakaan valmis vielä valmistumaan!

32 MIKÄ ON SKINNARILAN HENKI? Opiskelijoiden yhteishenki Skinnarilan kampuksella Siihen vaikuttaa jokainen opiskelija Yleinen avuliaisuus ystävällisyys yhteisöllisyys Terve järki siivoaminen Leave no man behind -ajatusmaailma Hyvin hankala selittää jotain mitä täytyy itse kokea!

33 MITÄSKINNARILAN HENKI MERKITSEE MINUN ARJESSANI? KAVERIT LUOTTAMUS AJATTELUTAPA Uusi ympäristö, josta ei tunne ketään Vältytään Ennakkoluulottomuus Elinikäisiä kavereita Kokemukset, jotka yhdistävät ikuisesti Varastaminen Vaaratilanteet eri tapahtumien yhteydessä Hauskimmat vuodet elämästä Carpe diem!

34 UUDEN OPISKELIJAN PRO TIPS Lähde rohkeasti eri tahojen toimintaan mukaan Ole oma itsesi ja löydä oma juttusi LUT:sta Älä pelkää epäonnistua me kaikki mokaamme Ota muut Skinnarilan kampuslaiset huomioon Ole tiedonjanoinen NAUTI! EMBRACE THE SPIRIT OF SKINNARILA

35 KIITOS! Photos by Teemu Leinonen & Teemu Parviainen

36 BOLD ENOUGH TO THINK DIFFERENTLY Kimmo Rauma Vice President of Danfoss Power Solutions, Electrics

37 Bold enough to do what you want Kimmo Rauma, Vice President, Danfoss Mobile Electrification Oy &

38 Copywrite:

39

40

41

42

43

44 FIRST YEAR Tanja Karppinen Projektipäällikkö

45 TUUTORIRYHMIIN JAKAUTUMINEN

WELCOME TO LAND OF THE CURIOUS

WELCOME TO LAND OF THE CURIOUS WELCOME TO LAND OF THE CURIOUS LAND OF THE CURIOUS Juha-Matti Saksa Rehtori SIE OOT YKSI MEISTÄ @JuhisSaksa @UniLUT 0400166659 3 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO (LUT) 1. Kansainvälinen, Suomen fokusoitunein

Lisätiedot

2

2 2 4 SIE OOT YKSI MEISTÄ @JuhisSaksa @UniLUT 26.8.2019 6 LUT 26.8.2019 Yliopistokentän positiivinen häirikkö Ymmärrys siitä, että jos maailma ei ymmärrä sinua, vika ei ole maailmassa. erityisesti parhaiden

Lisätiedot

OPEN YOUR LUT

OPEN YOUR LUT OPEN YOUR MIND @ LUT OPEN YOUR MIND: @UniLUT @JuhisSaksa rehtori, KTT 0400 166 659 @UniLUT LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO (LUT) 1. Kansainvälinen, Suomen fokusoitunein tutkimusyliopisto. 2. Maisterikoulutukseen

Lisätiedot

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. Koulutusohjelman esittely klo

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. Koulutusohjelman esittely klo 27.8.2018 28.8.2018 29.8.2018 30.8.2018 31.8.2018 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LUT Highway It s My Way klo 9-10.00 @2310 Welcome to the Land of the Curious klo 10-11.30 @Viipuri-Sali

Lisätiedot

TIETEELLISET RATKAISUT

TIETEELLISET RATKAISUT TIETEELLISET RATKAISUT PUHDAS ENERGIA Energiamarkkinat ja aurinkotalous Energian muunto- ja varastointiteknologiat Kestävyystutkimus KESTÄVÄ LIIKETOIMINTA JA YRITTÄJYYS Innovointi ja kestävä arvonluonti

Lisätiedot

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. Koulutusohjelman esittely klo

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. Koulutusohjelman esittely klo 27.8.2018 28.8.2018 29.8.2018 30.8.2018 31.8.2018 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Welcome to the Land of the Curious klo 10-11.30 @Viipuri-Sali Info aiempia opintoja suorittaneille opiskelijoille

Lisätiedot

Tutkimusyhteistyö Greenreality verkostossa

Tutkimusyhteistyö Greenreality verkostossa Tutkimusyhteistyö Greenreality verkostossa 6.6.2018 Green Energy Showroom verkosto Lappeenranta Strategia LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 3 TIETEELLISET RATKAISUT PUHDAS ENERGIA Energiamarkkinat ja aurinkotalous

Lisätiedot

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Orientaatiopäivät 27.-31.8.2018 27.8.2018 28.8.2018 29.8.2018 30.8.2018 31.8.2018 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Welcome to the Land of the Curious klo 10-11.30 @Viipuri-Sali Lounas LUT:n

Lisätiedot

Orientaatiopäivät Ympäristötekniikka

Orientaatiopäivät Ympäristötekniikka 26.8.2019 27.8.2019 28.8.2019 29.8.2019 30.8.2019 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Info aiempia opintoja suorittaneille opiskelijoille klo 9-10 @1316 Welcome to the Land of the Curious klo

Lisätiedot

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI 26.8.2019 27.8.2019 28.8.2019 29.8.2019 30.8.2019 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Welcome to the Land of the Curious klo 10-11.30 @Viipuri-Sali Lounas Info aiempia opintoja suorittaneille

Lisätiedot

Tietotekniikka kandifuksit FUKSIVIIKKO

Tietotekniikka kandifuksit FUKSIVIIKKO Tietotekniikka kandifuksit FUKSIVIIKKO 28.8. 1.9.2017 Klo 9 10 10 11 11 12 Maanantai 28.8. 10:00 11:30 Tervetuloa @LUT Tiistai 29.8. 9:00 10:00 Info aiempia opintoja suorittaneille Sali 2209 10:00 10:15

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Info aiempia opintoja suorittaneille opiskelijoille

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Info aiempia opintoja suorittaneille opiskelijoille 26.8.2019 27.8.2019 28.8.2019 29.8.2019 30.8.2019 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Info aiempia opintoja suorittaneille opiskelijoille klo 9-10 @2209 // LUT Kandidaatti Highwayinfo klo 9-10

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

Alueellinen yhteistoiminta

Alueellinen yhteistoiminta Alueellinen yhteistoiminta Kokemuksia alueellisesta toiminnasta Tavoitteet ja hyödyt Perusterveydenhuollon yksikön näkökulmasta Matti Rekiaro Ylilääkäri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI 26.8.2019 27.8.2019 28.8.2019 29.8.2019 30.8.2019 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Info aiempia opintoja suorittaneille Lukujärjestysten opiskelijoille tekoa klo 9-10 @2209 tuutoreiden Pienryhmätoimintaa

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Click here if your download doesn"t start automatically Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

Co-Design Yhteissuunnittelu

Co-Design Yhteissuunnittelu Co-Design Yhteissuunnittelu Tuuli Mattelmäki DA, associate professor Aalto University School of Arts, Design and Architecture School of Arts, Design and Architecture design with and for people Codesign

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Orientaatioviikon ohjelma, Tuotantotalouden kandidaatti

Orientaatioviikon ohjelma, Tuotantotalouden kandidaatti Orientaatioviikon ohjelma, Tuotantotalouden kandidaatti 29.8. 2.9.2016 Klo 9 10 10 11 11 12 Maanantai 29.8. Tervetuloa Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon Viipuri-sali Tiistai 30.8. Info aiempia opintoja

Lisätiedot

Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition)

Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition) Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition) Click here if your download doesn"t start automatically

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto If you are searched for a book by Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice over LTE (VoLTE) in pdf form, then you have come

Lisätiedot

Käyttöliittymät II. Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta. Keskeisin kälikurssilla opittu asia?

Käyttöliittymät II. Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta. Keskeisin kälikurssilla opittu asia? Käyttöliittymät II Sari A. Laakso Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta Keskeisin kälikurssilla opittu asia? 1 Käyttöliittymät II Kurssin sisältö Käli I Käyttötilanteita Käli II Käyttötilanteet selvitetään

Lisätiedot

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

Venttiilit ja Automaatio

Venttiilit ja Automaatio Venttiilit ja Automaatio Autamme sinua valitsemaan oikein. Oikein valittu toimilaite on aina edellytyksenä toimivalle prosessille. Me voimme tarjota sekä sähkötoimisia että pneumaattisia toimilaitteita.

Lisätiedot

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi.

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi. High five! 4 Chapter 4 Down by the river LIITE 6a Työpistetyöskentely Piste 1 1 Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 3 teksteistä yksi ja lukekaa se ääneen englanniksi 2 Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa

Lisätiedot

Mitä Master Class:ssa opittiin?

Mitä Master Class:ssa opittiin? Mitä Master Class:ssa opittiin? Tutkimuskoordinaattori Kaisa Korhonen-Kurki, Helsingin yliopisto Tutkija Katriina Soini, Helsingin yliopisto Yliopistopedagogi Henna Asikainen, Helsingin yliopisto Tausta

Lisätiedot

HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS

HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS 2015 Palkitsetteko kustannustehokkaasti, johdonmukaisesti ja kannustavasti? Ota selvää Hay Groupin palkkatutkimuksen avulla! Varmista palkitsemisenne kustannustehokkuus, sisäinen

Lisätiedot

Oma sininen meresi (Finnish Edition)

Oma sininen meresi (Finnish Edition) Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Click here if your download doesn"t start automatically Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Can you help me, please? Avun pyytäminen Do you speak English? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Voisitko auttaa minua? Puhutko englantia? Do you speak _[language]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Tummempaa tuolla puolen (Finnish Edition)

Tummempaa tuolla puolen (Finnish Edition) Tummempaa tuolla puolen (Finnish Edition) Kaj Korkea-aho Click here if your download doesn"t start automatically Tummempaa tuolla puolen (Finnish Edition) Kaj Korkea-aho Tummempaa tuolla puolen (Finnish

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy

Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy k Agenda Kansallinen kilpailukyky: Tietoalojen kasvu ja kilpailukyky Liiketoiminnan odotukset tietohallinnolle:

Lisätiedot

KORKEAKOULUT INNOVAATIOIDEN JA YRITTÄMISEN LÄHTEINÄ. Tuomo Rönkkö

KORKEAKOULUT INNOVAATIOIDEN JA YRITTÄMISEN LÄHTEINÄ. Tuomo Rönkkö KORKEAKOULUT INNOVAATIOIDEN JA YRITTÄMISEN LÄHTEINÄ Tuomo Rönkkö LUT TRAILBLAZER - STRATEGIA: Poltammeko kaiken loppuun? Jätämmekö ihmiskunnan kärsimään pilaamastaan vedestä? Hautaammeko tulevaisuutemme

Lisätiedot

Ylösnousemus I (Finnish Edition)

Ylösnousemus I (Finnish Edition) Ylösnousemus I (Finnish Edition) Leo Nikoleyevich Tolstoy Click here if your download doesn"t start automatically Ylösnousemus I (Finnish Edition) Leo Nikoleyevich Tolstoy Ylösnousemus I (Finnish Edition)

Lisätiedot

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011 Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen sekä Leena Kuusisto Alkuperäisidea: Julieta Lehto 01 INT. RAVINTOLAVAUNU - ALKUILTA Tyttö istuu junan ravintolavaunussa pienen baaripöydän

Lisätiedot

Expression of interest

Expression of interest Expression of interest Avoin hakemus tohtorikoulutettavaksi käytäntö Miksi? Dear Ms. Terhi virkki-hatakka I am writing to introduce myself as a volunteer who have the eagerness to study in your university.

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen The acquisition of science competencies using ICT real time experiments COMBLAB Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen Project N. 517587-LLP-2011-ES-COMENIUS-CMP This project

Lisätiedot

Lukio.fi. Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto

Lukio.fi. Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto Lukio.fi Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto Liikkeelle lähtö Ajatus1 Tavaa o n g e l m a Lukio.fi = commodore64 Sivusto yhtä aikansa elänyt ja viihdyttävä kuin otsapermis tai NKOTB Julkaisujärjestelmä

Lisätiedot

National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007

National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007 National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007 Chapter 2.4 Jukka Räisä 1 WATER PIPES PLACEMENT 2.4.1 Regulation Water pipe and its

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Uusi Ajatus Löytyy

Lisätiedot

Ostamisen muutos muutti myynnin. Technopolis Business Breakfast 21.8.2014

Ostamisen muutos muutti myynnin. Technopolis Business Breakfast 21.8.2014 Ostamisen muutos muutti myynnin Technopolis Business Breakfast 21.8.2014 Taking Sales to a Higher Level Mercuri International on maailman suurin myynnin konsultointiyritys. Autamme asiakkaitamme parantamaan

Lisätiedot

FinFamily Installation and importing data (11.1.2016) FinFamily Asennus / Installation

FinFamily Installation and importing data (11.1.2016) FinFamily Asennus / Installation FinFamily Asennus / Installation 1 Sisällys / Contents FinFamily Asennus / Installation... 1 1. Asennus ja tietojen tuonti / Installation and importing data... 4 1.1. Asenna Java / Install Java... 4 1.2.

Lisätiedot

PALVELUKULTTUURI KASVUN MOOTTORINA. 16.10.2013 2013 3 Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa

PALVELUKULTTUURI KASVUN MOOTTORINA. 16.10.2013 2013 3 Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa PALVELUKULTTUURI KASVUN MOOTTORINA 1 Päivän kolme kysymystä Miksi, miten, mitä? Mitä? Miten? Mitä? 1. Oravanpyörästä ulkoilemaan 2. Työntekijät ensin 3. Arvoista asenteeseen 4. Kasvun Kasvot Miksi? 2 KASVUN

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9 Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt

Lisätiedot

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition)

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan Click here if your download doesn"t start automatically Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan

Lisätiedot

make and make and make ThinkMath 2017

make and make and make ThinkMath 2017 Adding quantities Lukumäärienup yhdistäminen. Laske yhteensä?. Countkuinka howmonta manypalloja ballson there are altogether. and ja make and make and ja make on and ja make ThinkMath 7 on ja on on Vaihdannaisuus

Lisätiedot

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille tiedote 2 / 9.3.2017 LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU 4.3. ebirdie-jäsenkortti esiteltiin Golfliiton 60-vuotisjuhlaseminaarissa 17.3. ebirdie tulee kaikkien ladattavaksi Golfmessuilla 17.3. klo 12:00 alkaen

Lisätiedot

Muutos mahdollisuutena Tuusula Anssi Tuulenmäki

Muutos mahdollisuutena Tuusula Anssi Tuulenmäki Muutos mahdollisuutena Tuusula 12.9.2017 Anssi Tuulenmäki +358-50-3819772 anssi.tuulenmaki@mindustry.fi www.mindspace.fi Miksi olen Yli-innovaatioaktivisti? 1.Väite; jos et voi muuttaa arkeasi, jos et

Lisätiedot

Kuvankäsi/ely. Vieraana Jorma Laaksonen Tietotekniikan laitos. Viikko Luento Ope-ajat Harjoitus 7: Tietoliikenteen signaalinkäsi/ely

Kuvankäsi/ely. Vieraana Jorma Laaksonen Tietotekniikan laitos. Viikko Luento Ope-ajat Harjoitus 7: Tietoliikenteen signaalinkäsi/ely Kuvankäsi/ely Vieraana Jorma Laaksonen Tietotekniikan laitos Aikataulu Viikko Luento Ope-ajat Harjoitus 7: 26.10- Tietoliikenteen Prof. Risto Wichman Tietoliikenteen 8:2.11- Kuvankäsi/ely Jorma Laaksonen

Lisätiedot

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu The future is already here - it is just unevenly distributed.

Lisätiedot

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto Serve Research Brunch 24.10.2013 Esityksen sisältö ATLAS-hanke lyhyesti ATLAS-kartan kehittäminen:

Lisätiedot

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

BIOENV Laitoskokous Departmental Meeting

BIOENV Laitoskokous Departmental Meeting BIOENV Laitoskokous Departmental Meeting 4.4.2014 Asialista/Agenda Uudet tohtoriohjelman ohjeet Laitoksen pelastussuunnitelma Tiloihin liittyviä asioita Kehityskeskustelut keväällä 2014 koko henkilökunnan

Lisätiedot

Suunnittelumallit (design patterns)

Suunnittelumallit (design patterns) Suunnittelumallit (design patterns) Ohjelmoinnissa Rakennusarkkitehtuurissa Käyttöliittymäsuunnittelussa Sear ch Ohjelmointi Suunnittelumallit Usein toistuvia ohjelmointiongelmia ja niiden ratkaisuja:

Lisätiedot

Kehittämisen myönteinen kehä

Kehittämisen myönteinen kehä Kehittämisen myönteinen kehä Järjestöt ja kunnat kumppanuuden uudet askeleet 3.12.2014 Joensuu Mervi Janhunen-Ruusuvuori gsm: 050 439 0535 mervi.janhunen-ruusuvuori@naapuri.fi Mervi Janhunen-Ruusuvuori

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

THINK BIG. Be bold. Trust yourself and your capabilities. Take risks, but don't do it haphazardly - do it with deep entrepreneurial responsibility,

THINK BIG. Be bold. Trust yourself and your capabilities. Take risks, but don't do it haphazardly - do it with deep entrepreneurial responsibility, THINK BIG. Be bold. Trust yourself and your capabilities. Take risks, but don't do it haphazardly - do it with deep entrepreneurial responsibility, ownership and humility. GET SHIT DONE. Take a can-do-attitude.

Lisätiedot

SDTF Teacher Training based on TTC 2016

SDTF Teacher Training based on TTC 2016 SDTF Teacher Training based on TTC 2016 Viola Spolin (11/7, 1906 11/22, 1994) theatre academic, educator We learn through experience and experiencing, and no one teaches anyone anything. 'Talent' or 'lack

Lisätiedot

E U R O O P P A L A I N E N

E U R O O P P A L A I N E N E U R O O P P A L A I N E N A N S I O L U E T T E L O M A L L I HENKILÖTIEDOT Nimi SERGEI AZAROV Osoite K. KÄRBERI 4-129, TALLINN 13812, ESTONIA Puhelin 0037255999964 Faksi Sähköposti serjoga79a@mail.ru

Lisätiedot

Travel Getting Around

Travel Getting Around - Location Olen eksyksissä. Not knowing where you are Voisitko näyttää kartalta missä sen on? Asking for a specific location on a map Mistä täällä on? Asking for a specific...wc?...pankki / rahanvaihtopiste?...hotelli?...huoltoasema?...sairaala?...apteekki?...tavaratalo?...ruokakauppa?...bussipysäkki?

Lisätiedot

Hotel Sapiens (Finnish Edition)

Hotel Sapiens (Finnish Edition) Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Click here if your download doesn"t start automatically Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Leena Krohnin

Lisätiedot

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua

Lisätiedot

Kysyminen & vastaaminen (Asking & Answering)

Kysyminen & vastaaminen (Asking & Answering) Kysyminen & vastaaminen (Asking & Answering) Persoonapäätteet (personal endings/suffix) Jos A, O, U -vat. Jos ei -vät (If A, O, U -vat. If not -vät) Minä olen. Sinä olet. Hän on. (I am. You are. He/She

Lisätiedot

S-55.1100 SÄHKÖTEKNIIKKA JA ELEKTRONIIKKA

S-55.1100 SÄHKÖTEKNIIKKA JA ELEKTRONIIKKA S-55.00 SÄHKÖKNKKA A KONKKA. välikoe 2..2008. Saat vastata vain neljään tehtävään!. aske jännite U. = 4 Ω, 2 = Ω, = Ω, = 2, 2 =, = A, 2 = U 2 2 2 2. ännitelähde tuottaa hetkestä t = t < 0 alkaen kaksiportaisen

Lisätiedot

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE #1 Aloitettu: 6. marraskuuta 2015 9:03:38 Muokattu viimeksi: 6. marraskuuta 2015 9:05:26 Käytetty aika: 00:01:47 IP-osoite: 83.245.241.86 K1: Nationality Finnish K2: The program of the week has been very

Lisätiedot

Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa. Siru Korkala 12.10.2012

Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa. Siru Korkala 12.10.2012 Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa Siru Korkala 12.10.2012 Tutkimuskysymykset Miten kansainväliseen liikkuvuuteen osallistuvat opiskelijat eroavat ei-liikkujista taustoiltaan Mitkä ovat liikkuvuuden

Lisätiedot

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here!

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here! HELBUS CONDUCT Welcome to HELBUS. We are happy you are here! Our mission is to offer young people a path to a career in international business. Let us be your steppingstone for global opportunities! Explore

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto Tämän viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelman valintakokeen avulla Arvioidaan viestintävalmiuksia,

Lisätiedot

Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella

Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella 26.4.2012 1 "There is often a property bubble around catchment areas. If a school makes a house more saleable or desirable,

Lisätiedot

Suomen Talonpoikaiss Dyn Keskustelup Yt Kirjat, Issue 1... (Finnish Edition) Click here if your download doesn"t start automatically

Suomen Talonpoikaiss Dyn Keskustelup Yt Kirjat, Issue 1... (Finnish Edition) Click here if your download doesnt start automatically Suomen Talonpoikaiss Dyn Keskustelup Yt Kirjat, Issue 1... (Finnish Edition) Click here if your download doesn"t start automatically Suomen Talonpoikaiss Dyn Keskustelup Yt Kirjat, Issue 1... (Finnish

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi Where can I find?... a room to rent?... a room to rent?... a hostel?... a hostel?... a hotel?... a hotel?...

Lisätiedot

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi... a room to rent?... a hostel?... a hotel?... a bed and breakfast?... a camping site? What are the prices like

Lisätiedot

Guidebook for Multicultural TUT Users

Guidebook for Multicultural TUT Users 1 Guidebook for Multicultural TUT Users WORKPLACE PIRKANMAA-hankkeen KESKUSTELUTILAISUUS 16.12.2010 Hyvää käytäntöä kehittämässä - vuorovaikutusopas kansainvälisille opiskelijoille TTY Teknis-taloudellinen

Lisätiedot

Millaisia taitoja sosiaalisessa mediassa tapahtuva ohjaus edellyttää?

Millaisia taitoja sosiaalisessa mediassa tapahtuva ohjaus edellyttää? Millaisia taitoja sosiaalisessa mediassa tapahtuva ohjaus edellyttää? tiedon jaossa ohjauksen kanavana yhteistoiminnallisen tiedon luomisen paikkana ohjauksellisten kysymysten yhteisöllisessä työstämisessä

Lisätiedot

THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE

THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE FINNISH THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE 4 0 0 W O R D S T O G E T S T A R T E D I N A N Y L A N G U A G E BY THE FOREIGN LANGUAGE COLLECTIVE Verbs Verbit To be Olla I Minä olen You Sinä olet He/She/It Hän/Se

Lisätiedot

Security server v6 installation requirements

Security server v6 installation requirements CSC Security server v6 installation requirements Security server version 6.4-0-201505291153 Pekka Muhonen 8/12/2015 Date Version Description 18.12.2014 0.1 Initial version 10.02.2015 0.2 Major changes

Lisätiedot

Matkustaminen Liikkuminen

Matkustaminen Liikkuminen - Sijainti I am lost. Et tiedä missä olet. Can you show me where it is on the map? Tietyn sijainnin kysymistä kartalta Where can I find? Tietyn rakennuksen / n sijainnin tiedustelu I am lost. Can you show

Lisätiedot

Akateemiset fraasit Tekstiosa

Akateemiset fraasit Tekstiosa - Väitteen hyväksyminen Broadly speaking, I agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta One is very much inclined to agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta Yleisesti ottaen olen

Lisätiedot

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene Skene Muokkaa perustyyl. Games Refueled napsautt. @Games for Health, Kuopio Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 2013 kari.korhonen@tekes.fi www.tekes.fi/skene 10.9.201 3 Muokkaa Skene boosts perustyyl.

Lisätiedot