TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE ALKAEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE ALKAEN"

Transkriptio

1 TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE ALKAEN Kunta huolehtii täydentävän toimeentulotuen myöntämisestä. Täydentävää toimeentulotukea voidaan myöntää henkilön tai perheen erityisistä tarpeista johtuviin, toimeentulotuen turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeellisiksi katsottuihin menoihin. Erityisenä tarpeena voidaan pitää esimerkiksi pitkäaikaista toimeentulotukiasiakkuutta. Täydentävä toimeentulotukena voidaan esimerkiksi ottaa huomioon sellaisia menoja, jotka luonteensa puolesta ovat vain täydentävällä toimeentulotuella katettavia. Hakijalla saattaa olla sellaisia menoja, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti toimeentulotuen perusosalla katettaviin menoihin, mutta henkilön tai perheen erityisen tilanteen vuoksi ovat niin suuria, ettei laskennallisesti määräytyvä perusosa riitä niitä kattamaan. Käsitteet pitkäaikaisasiakas ja toistuvaisasiakas Nämä soveltamisohjeet ovat tarkoitettu käytettäväksi toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaiden ja toistuvaisasiakkaiden täydentävän toimeentulotuen myöntämisen tilanteisiin. Toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkuudella tarkoitetaan tässä oheistuksessa vähintään vuoden kestänyttä yhtäjaksoista asiakkuutta. Toimeentulotuen toistuvaisasiakkuudella tarkoitetaan puolestaan vähintään kuuden kuukauden asiakkuutta edeltävän vuoden aikana. Menettely toimeentulotukiasiasoissa Toimeentulotukihakemus tehdään Kelaan, jonka tulee tehdä hakemuksen perustella päätös perustoimeentulotuesta. Mikäli asiakas on esittänyt hakemuksessaan täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen menoja, siirtää Kela hakemuksen niiden osalta käsiteltäväksi kuntaan, kun päätös perustoimeentulotuesta on ensin tehty. Asiakas voi tehdä hakemuksen täydentävästä tai ehkäisevästä toimeentulotuesta suoraan kuntaan, jos hän on jo saanut Kelasta hakemusta koskevalle ajalle päätöksen perustoimeentulotuesta. Asiakkaan tulee esittää ajantasaiset tilitiedot hakemuksen liitteenä. Mikäli asiakas hakee täydentävää toimeentulotukea ja Kelan tekemä perustoimeentulotukilaskelma on tuloylijäämäinen, tehdään kunnassa täydentävän toimeentulotuen laskelma ja päätös. Laskelmaan laitetaan menoksi hyväksyttävät täydentävän toimeentulotuen menot. Jos Kelan perustoimeentulotuen laskelma on alijäämäinen, täydentävän toimeentulotuen laskelmaa ei pääsääntöisesti tarvitse tehdä. Näissä tilanteissa riittää päätös täydentävästä toimeentulotuesta. Päätös toimeentulotuesta on annettava viivytyksettä. Toimeentulotukilain perusteella hakijalla on oikeus saada päätös hakemukseensa viimeistään 7 arkipäivän kuluessa hakemuksen jättämisestä tai sen täydentämisestä. Saapumispäivää ei lasketa määräaikaan. Kiireellisessä tilanteessa asiakkaalla on oikeus saada päätös samana tai viimeistään seuraavana päivänä. Mikäli hakemus on puutteellinen, viranomaisen on pyydettävä tarpeelliset lisäselvitykset välittömästi vireillepanon yhteydessä kuitenkin viimeistään 7 arkipäivän kuluessa hakemuksen saapumisesta ja annettava niiden toimittamiselle määräaika, enintään 1-2 viikkoa. Mikäli lisäselvityksiä ei ole toimitettu määräaikana, hakijalle tulee antaa päätös käytettävissä olevien tietojen perusteella.

2 Toimeentulotukilain 14 e :n mukaan toimeentulotukiasiakkaalle tulee järjestää mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti kunnan sosiaalityöntekijän, palveluohjaajan tai palveluneuvojan kanssa, taikka perustoimeentulotuen myöntämisen osalta Kelan toimihenkilön kanssa viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä sen jälkeen, kun asiakas on tätä pyytänyt. Kun kunta tai Kela käsittelee toimeentulotukea koskevaa asiaa, sen tulee tiedottaa toimeentulotukiasiakkaalle edellä mainitusta oikeudesta henkilökohtaiseen keskusteluun ja tarvittaessa neuvoa asiakasta tämän oikeuden käyttämisessä. Ennaltaehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen edellyttää pääsääntöisesti henkilökohtaista asiointia sosiaalitoimistossa. Täydentävän toimeentulotuen menot Romanivaatteet KHO ( /686) on ottanut kantaa toimeentulotuen myöntämisestä romaninaisen pukuun. Puku on katsottu osaksi romanikulttuuria ja sen hankintamenot niin suuriksi, ettei sitä voida lukea kokonaan toimeentulotuen perusosalla katettaviin menoihin. Romaninaisen hameeseen voidaan asua vakituisesti käyttävälle myöntää toimeentulotukea joka toinen vuosi. Tukea myönnetään vain pitkäaikaisille asiakkaille. Edellisten asuinkuntien myöntämät avustukset tulee tarkistaa, mikäli kuntaan muutosta ei ole kauan. Kohtuulliset romanihameen kustannukset ovat 400. Huomattava on, että aina ei tarvitse hankkia uutta vaatetta, vaan kysymykseen voi tulla vaatteen tai helman korjaus. Romaninainen ei yleensä tarvitse raskausajalle erikseen toista hametta. Muuta vaadittaessa kustannusarvion hankinta ja hinnan selvittäminen on asiakkaan tehtävä. Asiakkaan tulee yksilöidä tarve ja perustelut hakemuksessaan. Lasten opiskelukustannukset Opiskelutarvikkeista välttämättömät oppikirjat huomioidaan lukiolaisille ja ammattioppilaitoksissa oleville täydentävän toimeentulotuen menona edullisimman vaihtoehdon mukaan edellyttäen, että perhe tai opiskelija itse on toimeentulotuen asiakkaana. Lisäksi opintojen suorittamiselle välttämättömät näyttö-, lupa-, koe- ja pääsykoemaksut ym. huomioidaan täydentävän toimeentulotuen menona. Lukukausimaksuja ei huomioida toimeentulotuen menona. Asiakkaan tulee esittää todistus opintojen etenemisestä sekä toimittaa oppilaitoksen edustajan todistama selvitys välttämättömistä opiskelutarvikkeista, jossa on mukana hinta-arvio. Harkinnalla voidaan avustaa oppikirjoihin 150 /vuodessa ja opiskeluun liittyviin työ- tai suojavaatteisiin 80 /vuodessa. Lasten tarvikkeet ja harrastusmenot Pääasiassa pyritään hyödyntämään käytettyjä lastentarvikkeita ja lahjoituksia. Kerta-avustus lastentarvikkeisiin voi olla suuruudeltaan n Summa harkitaan tapauskohtaisesti.

3 Lasten harrastusmenon tuki käsittää kaikki vuoden harrastusmenot ja se on vuositasolla enintään: 100 /1 lapsi, 150 /2 lasta ja 200 /3 lasta sekä seuraavista lapsista 50. Välttämätön kodin irtaimisto/huonekalut ja kodinkoneet Toimeentulotuen myöntäminen perustuu tapauskohtaiseen harkintaan. Toimeentulotukea kodin irtaimiston hankintaan voidaan myöntää harkinnalla erityisperustein, esimerkiksi asunnottomuuden, pitkän laitoshoidon tai vankeuden jälkeen tai nuorille ensiasuntoon muuttaville, mikäli heillä ei ole muuta keinoa hankkia välttämätöntä kodin irtaimistoa. Välttämättömään kodin irtaimistoon voidaan myöntää alkuavustuksena: yksin asuva 300, aviopari/avopari enintään 400, aviopari/avopari, joilla lapsia enintään 500 ja yksinhuoltaja enintään 500. Erityistilanteissa voidaan lisäksi myöntää välttämättömiin kodinhankintoihin avustusta: yksinäiselle henkilölle 150 ja perheelliselle 250. Toimeentulotukea voidaan myöntää pesukoneeseen pääasiassa lapsiperheille enintään 300 euroa, jollei taloyhtiössä ole pyykkitupaa. Pesukoneen myöntämisen perusteena voi olla myös pitkäaikainen tai vaikea sairaus, joka vaikeuttaa liikkumista. Asiakkaan tulee aina perustella pesukoneen hankinnan tarve. Maahanmuuttajien alkuavustus on 250. Hyödynnetään lahjoituksia ja käytettyjä kodintarvikkeita. Edunvalvontapalkkio ja maistraatin tilintarkastusmaksu Edunvalvonnasta voi aiheutua oikeudenkäyntimaksuja ja lupa-asioiden käsittelymaksuja, edunvalvontapalkkio ja tilin tarkastusmaksu. Edunvalvontapalkkio on maksu, joka edunvalvonnassa peritään päämieheltä. Palkkion määrä vaihtelee. Maistraatti perii maksun edunvalvonnassa olevien holhoustilin tarkastamisesta. Edellä mainitut kulut huomioidaan eräpäivän mukaisesti täydentävän toimeentulotuenmenoina, mikäli edellytykset täydentävään toimeentulotukeen täyttyvät. Päätöksessä huomioidaan asiakkaan käytettävissä olevat varat. Asiakkaan tulee olla toimeentulotuen pitkäaikaisasiakas, jotta edellytys toimeentulotuen myöntämiselle on olemassa. Mikäli asiakkaan edunvalvontapalkkio on jo huomioitu asiakasmaksupäätöksessä, huomioidaan tämä täydentävän toimeentulotuen päätöstä tehtäessä. Perhetapahtumat Perhetapahtumaan voidaan myöntää avustusta enintään 60 (hautajaiset, häät, ylioppilasjuhlat, kastajaiset jne.) aiheutuneisiin kustannuksiin. Siivous, pyykki-ja asiointikulut Siivous, pyykki-ja asiointikulut voidaan huomioida täydentävän toimeentulotuen menona, mikäli asiakkaalla on tähän erityiset perusteet (esim. palveluseteli). Kulut huomioidaan siltä osin, kun mikään ensisijainen etuus esim. hoitotuki ei tätä kata.

4 Kertaluontoisesti voidaan myöntää siivous, mikäli se on arvioitu asiakkaan omatoimisen suoriutumisen kannalta välttämättömäksi. Yksityisen terveydenhuollon kulut ja fysioterapia Yksityisen terveydenhuollon kuluja huomioidaan vain poikkeustilanteissa täydentävän toimeentulotuen menoina. Tilanteissa käytetään tapauskohtaista harkintaa. Ensisijaisesti tulee käyttää julkisen terveydenhuollon palveluja, jotka ovat perustoimeentulotuessa huomioitavia menoja. Fysioterapia kustannuksia voidaan myöntää julkisen terveydenhuollon mukaan enintään 10 kertaa, vain poikkeustapauksissa. Hautajaiskulut Kohtuulliset ja välttämättömät kustannukset, siltä osin kuin vainajan tulot ja varat eivät riitä hautauskuluja kattamaan. Pesän varat ja tiliotteen saldot tulee tarkistaa ennen päätöksentekoa. Mikäli vainaja on varaton, voidaan toimeentulotukea myöntää hautauskuluihin. Mikäli kuolinpesän varat eivät tule kattamaan hautauskuluja, hautaamisesta aiheutuviin kohtuullisiin ja välttämättömiin kuluihin voidaan myöntää toimeentulotukea maksusitoumuksen muodossa. Maksusitoumus tulee hakea ennen hautajaisia. Hautausavustus myönnetään takaisinperinnällä omaisuudesta ja pesänhoitajaa pyydetään toimittamaan perukirja sen valmistuttua. Kohtuullisena pidettävät hautauskustannukset 665 euroa. Mikäli tuhkaaminen perustuu omaisten tai vainajan tahtoon, myönnetään sama avustus, kuin arkkuhautaamisessa. Jos tuhkaamiseen on perusteltu (vainajan huono kunto) syy, voidaan huomioida tuhkaamisen välttämättömät kulut. Toimeentulotuen myöntäminen hautauskuluihin edellyttää vainajan ja lesken käytettävissä olevien tulojen ja varojen huomioimista tulona. Vainajan kuolinpesän hoitajaa pyydetään toimittamaan toimeentulotukihakemuksen yhteydessä vainajan ja lesken pankkitilin kuolinpäivän saldot ja selvitetään maksussa olevat tulot. Jos poliisi ilmoittaa vainajasta, jolle ei ole tiedossa omaisia, poliisi ohjataan tekemään asiasta kirjallinen ilmoitus käräjäoikeudelle pesänhoitajan määräämiseksi. On mahdollista, että hautauskustannukset tulevat tässä tapauksessa sosiaalitoimiston maksettaviksi, jolloin on paikallaan tehdä perintä pesässä mahdollisesti olevaan varallisuuteen. Perintäpäätös lähetetään ko. vainajan kuolinpesälle, ellei tiedossa ole pesänhoitajan nimi. Jos sosiaalitoimeen tulee muuta kautta ilmoitus vainajasta, jolla ei ole omaisia, sosiaalitoimisto järjestää hautauksen. Sosiaalityöntekijä lähettää kirjallisen ilmoituksen vainajasta käräjäoikeudelle ulkopuolisen pesänselvittäjän määräämiseksi. Ilmoitukseen tulee laittaa kaikki se tieto, mikä vainajasta on käytettävissä. Usein näissäkin tapauksissa poliisi käy toteamassa tapahtuneen ja silloin poliisilla on käytettävissään paremmat tiedot ja se tekee ilmoituksen käräjäoikeudelle. Mikäli kuolinpesälle ei löydy hoitajaa, vainajalla ei ole perillisiä ja pesään jää varallisuutta, pesänhoitajan määrää valtiokonttori. Kuolin tapauksesta tulee ilmoittaa Valtiokonttoriin ja tällöin vainajan omaisuus menee valtiolle. Mikäli varattomalle kuolinpesälle ei löydy hoitajaa tai kukaan omaisista ei ole halukas asiaa hoitamaan, tehdään asiasta ilmoitus käräjäoikeuteen, joka määrää pesänhoitajan. Mikäli kuolinpesällä ei ole hoitajaa, asunnon tyhjentäminen kuuluu vuokranantajalle. Sosiaalitoimi ei hoida perunkirjoituksia, vaikka omainen jättäisi sen tekemättä. Mikäli asiakas on kuollut sairaalassa, sairaalan sosiaalityöntekijä hoitaa asiaa; tarvittaessa käräjäoikeudesta määrätään edunvalvoja. Jos kuolinpesässä on varoja, siirretään asia oikeusaputoimiston tai hautaustoimiston hoidettavaksi.

5 Vainajalta maksamatta jääneet maksut eivät oikeuta toimeentulotukeen, vaan ne ovat kuolinpesän velkaa, ja ne lähetetään omaiselle, jolle ilmoitetaan velvollisuudesta tehdä perukirja. Mikäli omaisia ei ole, mutta pesässä on varoja, voi perunkirjoituksen tekemisen antaa asianajajankin tehtäväksi, tai sopimustoimiston tehtäväksi. Palkkiot maksetaan tällöin pesänvaroista, ei kunnan. Pesän varoista suoritetaan kohtuulliset hautaus- ja perunkirjoituskustannukset sekä pesän hoidosta, hallinnosta ja selvityksestä johtuvat tarpeelliset kustannukset (pesänselvitysvelat).

EHKÄISEVÄ JA TÄYDENTÄVÄ TOIMEENTULOTUKI

EHKÄISEVÄ JA TÄYDENTÄVÄ TOIMEENTULOTUKI Perusturvalautakunta 22.11.2017 liite nro 7 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PERUSTURVA EHKÄISEVÄ JA TÄYDENTÄVÄ TOIMEENTULOTUKI OHJE 2018-2019 Sisällysluettelo JOHDANTO TOIMEENTULOTUEN HAKEMINEN TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN

Lisätiedot

PALVLTK Liite 4 EHKÄISEVÄN JA TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 2018

PALVLTK Liite 4 EHKÄISEVÄN JA TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 2018 PALVLTK 20.2.2018 32 Liite 4 EHKÄISEVÄN JA TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 2018 Lapinlahden palvelulautakunta 20.2.2018 1 SÄÄNNÖKSET Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, jonka

Lisätiedot

TOIVAKAN KUNTA Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄNTOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

TOIVAKAN KUNTA Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄNTOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIVAKAN KUNTA Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄNTOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2017 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 2 TOIMEENTULOTUEN TARKOITUS JA HAKEMISMENETTELY 3 3 TOIMEENTULOTUEN

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.7.2019 Yhtymähallitus 14.6.2019 44 Sisällysluettelo 1. TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET... 3 2. SOVELTAMISOHJEEN TARKOITUS...

Lisätiedot

Yhtymähallitus liite 122 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

Yhtymähallitus liite 122 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Yhtymähallitus 14.12.2016 liite 122 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.1.2017 Sisällysluettelo 1. TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET... 3 2. TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.1.2018 Yhtymähallitus 15.12.2017 121 Sisällysluettelo 1. TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET... 3 2. SOVELTAMISOHJEEN TARKOITUS...

Lisätiedot

OULAINEN TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

OULAINEN TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET OULAINEN TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.1.2018 ALKAEN Perusturvalautakunta 13.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMEENTULOTUEN YLEISET

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Etelä-Pohjanmaan kunnissa

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Etelä-Pohjanmaan kunnissa TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Etelä-Pohjanmaan kunnissa Etelä-Pohjanmaa 2017 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 2 1.1 TUEN HAKEMINEN... 2 1.2 TUEN MYÖNTÄMINEN... 2 1.3 PÄÄTÖS... 2 2 TÄYDENTÄVÄ

Lisätiedot

Nakkilan kunnan. toimeentulotukiohjeet alkaen

Nakkilan kunnan. toimeentulotukiohjeet alkaen PerVal 12.12.2017 71 liite nro 32 Nakkilan kunnan toimeentulotukiohjeet 1.1.2018 alkaen Perusturvavaliokunta 12.12.2017 71 1 Sisällys TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET... 2 Oikeus toimeentulotukeen...

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

LAUKAAN KUNNAN TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET LAUKAAN KUNNAN TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Perusturvalautakunta 20.4.2017 1. EHKÄISEVÄ TOIMEENTULOTUKI (Toimeentulotukilaki 13) Ehkäisevää toimeentulotukea koskevien lainmuutosten

Lisätiedot

Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017

Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017 Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017 - Toimintatapoja aikuissosiaalityössä uudistettu siirrytty kahteen tehtäväalueeseen: 1. Aikuisten palveluohjaus ja kiireellinen sosiaalityö ( uudet ja satunnaiset toimeentulotuen

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJE

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJE TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJE Voimassa 1.11.2017 alkaen Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntämisohje 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISOHJEEN TARKOITUS 3 2. PERUSTOIMEENTULOTUKI

Lisätiedot

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeet työntekijöille Salon kaupunki 2018 Aikuissosiaalityö

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeet työntekijöille Salon kaupunki 2018 Aikuissosiaalityö Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeet työntekijöille Salon kaupunki 2018 Aikuissosiaalityö Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa xx.xx.2017 Voimassa 1.1.2018 alkaen 2(9) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄN JA ENNALTA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJE 2017 LOIMAAN KAUPUNKI

TÄYDENTÄVÄN JA ENNALTA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJE 2017 LOIMAAN KAUPUNKI TÄYDENTÄVÄN JA ENNALTA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJE 2017 LOIMAAN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUESSA HUOMIOITAVA LAINSÄÄDÄNTÖ JA MUU OHJEISTUS Toimeentulotuen käsittelyssä on huomioitava seuraavat säännökset

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET. Etelä-Pohjanmaan kunnissa

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET. Etelä-Pohjanmaan kunnissa TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Etelä-Pohjanmaan kunnissa Etelä-Pohjanmaa 2018 1 SISÄLLYS SISÄLLYS... 2 1. YLEISTÄ... 3 1.1. TUEN HAKEMINEN... 3 1.2. TUEN MYÖNTÄMINEN... 4 1.3.

Lisätiedot

Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely

Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Omaishoitajien valmennus Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Toimeentulotuki Toimeentulotuki koostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä

Lisätiedot

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeet työntekijöille Salon kaupunki 2017 Aikuissosiaalityö

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeet työntekijöille Salon kaupunki 2017 Aikuissosiaalityö Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeet työntekijöille Salon kaupunki 2017 Aikuissosiaalityö Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 1.2.2017 Voimassa 1.2.2017 alkaen 2(12) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeet työntekijöille Salon kaupunki 2019 Aikuissosiaalityö

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeet työntekijöille Salon kaupunki 2019 Aikuissosiaalityö 1(9) 3349/05.19.00/2018 Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeet työntekijöille Salon kaupunki 2019 Aikuissosiaalityö Sosiaali- ja terveyslautakunta 7.11.2018 Voimaantulo 1.1.2019 alkaen.

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMINEN / SOVELTAMISOHJEET ALKAEN

JÄMSÄN KAUPUNKI TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMINEN / SOVELTAMISOHJEET ALKAEN JÄMSÄN KAUPUNKI TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMINEN / SOVELTAMISOHJEET 1.1.2018 ALKAEN JÄMSÄN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveystoimi Sosiaalityön tulosyksikkö TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMINEN

Lisätiedot

Menolaji Joutsa Jyväskylä Jämsä Laukaa Äänekoski

Menolaji Joutsa Jyväskylä Jämsä Laukaa Äänekoski 1 Taulukko 1: Täydentävän toimeentulotuen menot Menolaji Joutsa Jyväskylä Jämsä Laukaa Äänekoski Kodin irtaimisto pitkään jatkuneessa heikossa taloudellisessa tilanteessa olevien perheiden odottamattomiin

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohje alkaen

Rovaniemen kaupungin täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohje alkaen Rovaniemen kaupungin täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohje 1.2.2018 alkaen Rovaniemen kaupunki Perusturvalautakunta 17.01.2018 Sivu 2/8 Sisällys 1 EN TARKOITUS... 3 2 TOIMEENTULOTUEN

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toimeentulotukiohje alkaen

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toimeentulotukiohje alkaen Asiakasohje 1 (10) Kainuun sosiaali- ja n toimeentulotukiohje 1.1.2017 alkaen Asiakasohje 2 (10) Sisällys 1. TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET...3 1.1 Säännökset...3 1.2 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toimeentulotuen soveltamisohje

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toimeentulotuen soveltamisohje Asiakasohje 1 (12) Kainuun sosiaali- ja n toimeentulotuen soveltamisohje Asiakasohje 2 (12) Sisällys 1. TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET... 3 1.1 Säännökset... 3 1.2 Viranhaltijoiden päätösvalta toimeentulotuessa...

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET alkaen Rantasalmella

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET alkaen Rantasalmella 1 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2017 alkaen Rantasalmella Hyväksytty Kunnanhallitus 19.12.2016 / 256 Voimaantulo 1.1.2017 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. YLEISTÄ 3 1.1. Perustoimeentulotuki.3 1.2. Täydentävä

Lisätiedot

Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola

Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola Infotilaisuus maahanmuuttajille Toimeentulotuki 22.2.2017 Sampola Mistä toimeentulotukea voi hakea? KELA KUNTA Perustoimeentulotuki 1.1.2017 alkaen Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuki

Lisätiedot

Utsjoen kunta TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET. Perusturvalautakunta 27.4.2016

Utsjoen kunta TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET. Perusturvalautakunta 27.4.2016 1 Utsjoen kunta TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Perusturvalautakunta 27.4.2016 2 Toimeentulotuki on viimesijainen toimeentuloturvan muoto. Tuki on tarveharkintaista, ja sitä myönnetään yleensä kuukaudeksi

Lisätiedot

Mikä muuttuu vuonna 2017?

Mikä muuttuu vuonna 2017? Mikä muuttuu vuonna 2017? Toimeentulotuen Kela siirto Maria Porko Miten tähän tultiin? Kela-siirron vaiheet Toimeentulotuen siirron historia» Selvitysmiehet, työryhmät, kokeilut Päätös rakennepoliittisen

Lisätiedot

Uudet perusosan määrät 1.1.2015 alkaen. Toimeentulotuki

Uudet perusosan määrät 1.1.2015 alkaen. Toimeentulotuki Uudet perusosan määrät 1.1.2015 alkaen Toimeentulotuki Toimeentulotuen hakeminen ja myöntäminen Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata

Lisätiedot

Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki 2 Peruspalvelulautakunta 26.1.2017 Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Ohjeistus 1.1.2017 alkaen Nämä ohjeet eivät rajoita viranhaltijan oikeutta käyttää harkintaa hänen päättäessään henkilön / perheen

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE

KOUVOLAN KAUPUNGIN TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 1 KOUVOLAN KAUPUNGIN TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISOHJEEN TARKOITUS 2 2 TOIMEENTULOTUEN HAKEMINEN 2 3 KIIREELLINEN TOIMEENTULOTUKI 2 4 TÄYDENTÄVÄ

Lisätiedot

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeet työntekijöille Salon kaupunki 2019 Aikuissosiaalityö

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeet työntekijöille Salon kaupunki 2019 Aikuissosiaalityö 1(12) Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeet työntekijöille Salon kaupunki 2019 Aikuissosiaalityö Sosiaali- ja terveyslautakunta 7.11.2018 Voimaantulo 1.1.2019 alkaen. 2(12) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen soveltamisohje alkaen

Ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen soveltamisohje alkaen Ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen soveltamisohje 1.3.2018 alkaen Peruspalvelukuntayhtymä Selänne SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ TOIMEENTULOTUESTA...1 1.1 Soveltamisohjeen tarkoitus...1 2. PERUSTOIMEENTULOTUKI

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 2017

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 2017 Ohje 1 (11) TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 2017 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tammikuu 2017 Ohje 2 (11) SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISOHJEEN TARKOITUS

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN JA TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN OHJEISTUS 2018

EHKÄISEVÄN JA TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN OHJEISTUS 2018 EHKÄISEVÄN JA TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN OHJEISTUS 2018 Yhtymähallitus 23.11.2017 2 Sisällys 1. TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMINEN... 3 1.1. Menettely toimeentulotukiasioissa... 3 1.2. Toimeentulotuen takaisinperintä

Lisätiedot

Toimeentulotuen soveltamisohje alkaen

Toimeentulotuen soveltamisohje alkaen MUONION KUNTA Toimeentulotuen soveltamisohje 1.4.2017 alkaen Muonion kunta 29.3.2017 16 Soveltamisohjeessa käytettyjä käsitteitä: Pitkäaikaistyötön; Pitkäaikaistyöttömällä tarkoitetaan henkilöä, joka on

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNKI. Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

LAITILAN KAUPUNKI. Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki LAITILAN KAUPUNKI Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Ohjeistus 1.3.2017 alkaen Nämä ohjeet eivät rajoita viranhaltijan oikeutta käyttää harkintaa hänen päättäessään henkilön / perheen oikeudesta toimeentulotukeen.

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE Soveltamisohjeen päivitys: Lokakuu 2018 Voimaantulo: alkaen

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE Soveltamisohjeen päivitys: Lokakuu 2018 Voimaantulo: alkaen 1 TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE Soveltamisohjeen päivitys: Lokakuu 2018 Voimaantulo: 1.11.2018 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISOHJEEN TARKOITUS 2 2 TOIMEENTULOTUEN HAKEMINEN

Lisätiedot

Toimeentulotuen tarkoitus

Toimeentulotuen tarkoitus Toimeentulotuen tarkoitus Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä.

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE ALKAEN

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE ALKAEN Ohje 1 (13) TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 1.11.2018 ALKAEN Vahvistettu: Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus 10.10.2018 Ohje 2 (13) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toimeentulotuen soveltamisohje

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toimeentulotuen soveltamisohje Asiakasohje 1 (13) n toimeentulotuen soveltamisohje Asiakasohje 2 (13) Sisällys 1. TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET... 3 1.1 Säännökset... 3 1.2 Viranhaltijoiden päätösvalta toimeentulotuessa... 3 1.3

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIKÄYTÄNTÖJÄ LAPINLAHDEN KUNNASSA 2011

TOIMEENTULOTUKIKÄYTÄNTÖJÄ LAPINLAHDEN KUNNASSA 2011 TOIMEENTULOTUKIKÄYTÄNTÖJÄ LAPINLAHDEN KUNNASSA 2011 TERVEYDENHOITOMENOT Toimeentulotuessa huomioidaan pääsääntöisesti julkisen terveydenhuollon palvelut. Terveyskeskuksen fysioterapia huomioidaan terveydenhoitomenoksi.

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere 24.1.2017 Sarita Alarotu Etuuskäsittelypäällikkö, toimeentulotuki Kela Keskinen vakuutuspiiri Perustoimeentulotuen siirto Kelaan

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET alkaen

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET alkaen 1 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.6.2017 alkaen ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Essoten hallitus 1.6.2017 120. 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. YLEISTÄ 3 1.1. Perustoimeentulotuki 3 1.2. Täydentävä toimeentulotuki

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta

TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta Toimeentulotuki on toimeentulotukilain (1412/1997) nojalla myönnettävä viimesijainen taloudellinen tuki. Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kelasiirron Hankepäällikkö Heli Kauhanen

Toimeentulotuen Kelasiirron Hankepäällikkö Heli Kauhanen Toimeentulotuen Kelasiirron tilannekatsaus 29.11.2016 Hankepäällikkö Heli Kauhanen 1 Laki muuttuu 1.1.2017 Kela vastaa perustoimeentulotukeen liittyvistä toimeenpanoon, neuvontaan ja harkintavaltaan liittyvistä

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE Yhtymähallitus 31.3.2016 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Asiakasmaksuja koskevat yleiset periaatteet 3 2. Asiakasmaksun

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄ TOIMEENTULOTUKI SOVELTAMISOHJE

TÄYDENTÄVÄ TOIMEENTULOTUKI SOVELTAMISOHJE Soveltamisohje hyväksytty TÄYDENTÄVÄ TOIMEENTULOTUKI Toimeentulotuesta annetun lain 7 c mukaan täydentävää toimeentulotukea myönnettäessä otetaan huomioon tarpeellisen suuruisina erityismenot, joita ovat:

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Suonenjoen kaupunki TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.4.2018 lukien Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Toimeentulotuen rakenne... 3 Perustoimeentulotuki (Kela myöntää)... 3 Täydentävä toimeentulotuki... 3

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere 16.3.2017 Sarita Alarotu Etuuskäsittelypäällikkö, toimeentulotuki Kela Keskinen vakuutuspiiri Perustoimeentulotuen siirto Kelaan

Lisätiedot

Varkauden sosiaali- ja terveyskeskus

Varkauden sosiaali- ja terveyskeskus 1 Varkauden sosiaali- ja terveyskeskus TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Perusturvalautakunta 16.12.2016 2 Sisällysluettelo: sivu 1. Yleistä 3 2. Toimeentulotuen hakeminen 3 3. Perustoimeentulotuki 3-4

Lisätiedot

Taloudellisen tuen soveltamisohjeet. Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki. Askola Loviisa ja Lapinjärvi Porvoo Sipoo

Taloudellisen tuen soveltamisohjeet. Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki. Askola Loviisa ja Lapinjärvi Porvoo Sipoo Taloudellisen tuen soveltamisohjeet 2018 Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Askola Loviisa ja Lapinjärvi Porvoo Sipoo 1 Sisällys 1. YLEISTÄ TALOUDELLISESTA TUESTA 3 2. TOIMEENTULOTUEN RAKENNE 4 2.1

Lisätiedot

Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki

Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki 1 Toimeentulotuki turvaa välttämättömän toimeentulon Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Jokaisella Suomen

Lisätiedot

PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN

PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN 1 Potilaan kuoleman jälkeen Läheisillä on mahdollisuus hyvästellä vainaja kiireettömästi potilashuoneessa tai Hoitokodin kappelissa. Läheiset voivat

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET alkaen

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET alkaen 1 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2018 alkaen ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Essoten hallitus 14.12.2017 285 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Perustoimeentulotuki (TotuL 7 a ja 7

Lisätiedot

Toimeentulotuki. Perusturvapalvelut

Toimeentulotuki. Perusturvapalvelut Toimeentulotuki Perusturvapalvelut Toimeentulotuen hakeminen ja myöntäminen Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata hakijan ja hänen

Lisätiedot

Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta

Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta 1 Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta Toimeentulotuki on toimeentulotukilain (1412/1997) nojalla myönnettävä viimesijainen taloudellinen tuki. Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE ALKAEN

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE ALKAEN TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN hallitus 19.9.2017 2 Sosiaalipalvelut/ Aikuissosiaalityö SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISOHJEEN TARKOITUS 2. TOIMEENTULOTUEN HAKEMINEN 3. KIIREELLINEN TOIMEENTULOTUKI

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Saapunut / 20 Rek.nro. Täyd. / 20 Päätös nro. Hakijan velvollisuus on täyttää toimeetulotukihakemus asianmukaisesti kaikilta osin (Hall.laki 16, 17). Hakemukseen tulee liittää kaikki

Lisätiedot

Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Piia Wallenius, Aikuisten sosiaalipalvelut 1 Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki - Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET

TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET ESPOON KAUPUNKI 1 (5) TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET Espoon ohjeistus nojautuu sosiaali- ja terveysministeriön oppaaseen toimeentulotukilain soveltajille. Ministeriön ohjeisiin on lisätty tarvittavin

Lisätiedot

SOSIAALILAUTAKUNNAN 17.12.2015 HYVÄKSYMÄ OHJE: ASUMISMENOT

SOSIAALILAUTAKUNNAN 17.12.2015 HYVÄKSYMÄ OHJE: ASUMISMENOT SOSIAALILAUTAKUNNAN 17.12.2015 HYVÄKSYMÄ OHJE: ASUMISMENOT Asumismenot Toimeentulotuessa asumismenoja huomioitaessa tarkoituksena on viimesijassa turvata henkilön/perheen asuminen. Asumismenojen tarpeellista

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA. Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohje alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA. Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohje alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohje 1.5.2017 alkaen Siilinjärven sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymä 2017 Sisältö 1. SÄÄNNÖKSET...2 2. SOVELTAMISOHJEEN TARKOITUS...2

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN OHJEISTUKSET KESKI-SUOMEN KUNNISSA

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN OHJEISTUKSET KESKI-SUOMEN KUNNISSA TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN OHJEISTUKSET KESKI-SUOMEN KUNNISSA Sirkku Porkka-Kivelä Sosiaalityön opiskelija Syksy 2018 SISÄ LLYS 1. JOHDANTO... 1 2. YLEISTÄ OHJEISTUKSISTA... 2 3. TÄYDENTÄVÄ

Lisätiedot

Parantumaton sairaus, hoidot sekä kuoleminen ja kuolema vaikuttavat sekä potilaan että perheen taloudelliseen toimeentuloon ja pärjäämiseen.

Parantumaton sairaus, hoidot sekä kuoleminen ja kuolema vaikuttavat sekä potilaan että perheen taloudelliseen toimeentuloon ja pärjäämiseen. Sosiaalinen tuki Parantumaton sairaus, hoidot sekä kuoleminen ja kuolema vaikuttavat sekä potilaan että perheen taloudelliseen toimeentuloon ja pärjäämiseen. Sosiaalityö käsittelee muun muassa kotona selviytymiseen,

Lisätiedot

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto 31.1.2017 10.1.2017 Toimeentulotuki Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi tueksi auttamaan yli pahimpien talousvaikeuksien.

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET alkaen. Petula

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET alkaen. Petula TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.7.2017 alkaen Petula 20.6.2017 66 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Toimeentulotuen rakenne... 3 Perustoimeentulotuki (Kela myöntää)... 3 Täydentävä toimeentulotuki...

Lisätiedot

Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö

Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö Tampereen yliopisto 28.4.2016 Sosiaaliohjaajat Sanna Mäkipää ja Johanna Männikkö 28.4.2016 Toimeentulotuki Sosiaalipalvelut Kaupungin sosiaalipalvelut tukevat

Lisätiedot

Toimeentulotuen siirto Kelalle. Tarja Ittelin etuuskäsittelypäällikkö Pohjoinen vakuutuspiiri, toimeentulotukiryhmä

Toimeentulotuen siirto Kelalle. Tarja Ittelin etuuskäsittelypäällikkö Pohjoinen vakuutuspiiri, toimeentulotukiryhmä Toimeentulotuen siirto Kelalle Tarja Ittelin etuuskäsittelypäällikkö Pohjoinen vakuutuspiiri, toimeentulotukiryhmä Perustoimeentulotuen Kela-siirto Vuoden 2017 alusta perustoimeentulotuen myöntäminen,

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET alkaen

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET alkaen TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.2.2019 alkaen Hallitus 31.1.2019 19 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. YLEISTÄ 3 1.1. Perustoimeentulotuki 3 1.2. Täydentävä

Lisätiedot

Keskustelua perustoimeentulotuesta

Keskustelua perustoimeentulotuesta 1 Keskustelua perustoimeentulotuesta Kela Keskinen vakuutuspiiri ja asiakaspalveluyksikkö Lapuan ja Tampereen Hiippakunnat Sarita Alarotu ja Asko Riihioja 8.6.2016 2 Kelan organisaatio Keskinen alue 3

Lisätiedot

Haluamme silti sanoa, että olemme mukana surussasi ja toivomme sinulle voimia.

Haluamme silti sanoa, että olemme mukana surussasi ja toivomme sinulle voimia. AVUKSI OMAISILLE Surusta en tiennyt mitään, tuskasta en tiennyt mitään en siitä, mitä on pohjaton kaipaus. Uskoin ihmisen voimiin, luotin elämän kulkuun, sen syihin ja seurauksiin. Nyt olen sanaton. (Maija

Lisätiedot

KOKKOLAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PALVELUKESKUS

KOKKOLAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PALVELUKESKUS KOKKOLAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PALVELUKESKUS kunnan myöntämä rahallinen tuki viimesijainen etuus perustuu toimeentulotukilain säännöksiin tarkoitettu tilanteisiin, joissa hakijan tai hänen perheensä

Lisätiedot

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti 16.2.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki

Lisätiedot

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen ohjeistus 1 (14) Sosiaalilautakunta 14.12.2017 Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Ohjeistus 1.1.2018 alkaen Nämä ohjeet eivät rajoita viranhaltijan oikeutta käyttää harkintaa hänen päättäessään henkilön

Lisätiedot

Kohtuulliset asumismenot määräytyvät henkilöluvun mukaan sisältäen lämmityskustannukset ja vesimaksut. Vesimaksu enintään 28,07 euroa/asukas/kk.

Kohtuulliset asumismenot määräytyvät henkilöluvun mukaan sisältäen lämmityskustannukset ja vesimaksut. Vesimaksu enintään 28,07 euroa/asukas/kk. 1 TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISEN OHJEELLISET PERUSTEET 1.4.2014 alkaen 1. PERUSTOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET: 1.1. Asumismenot: Toimeentulotuessa asumismenojen huomioimisen tarkoituksena on viime

Lisätiedot

Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan?

Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan? Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan? Kelan ja Kuntaliiton Kela-siirron alueinfot hankepäällikkö Heli Kauhanen, Kela lakimies Maria Porko, Kuntaliitto Mikä muuttuu ja millainen on uusi

Lisätiedot

Laki. toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta

Laki. toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta Laki toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 17 a, sellaisena kuin se on laissa 815/2015, muutetaan 4 :n 2 momentti,

Lisätiedot

SEUDULLISET OHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISEEN

SEUDULLISET OHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISEEN 1 SEUDULLISET OHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISEEN Hirvensalmi, Kangasniemi. Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Puumala, Ristiina, Suomenniemi 10.11.2011 2 Toimeentulotukea myönnettäessä noudatetaan: Laki

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKI JYVÄSKYLÄSSÄ. Copyright Jyväskylän kaupunki

TOIMEENTULOTUKI JYVÄSKYLÄSSÄ. Copyright Jyväskylän kaupunki TOIMEENTULOTUKI JYVÄSKYLÄSSÄ Copyright Jyväskylän kaupunki MITÄ TOIMEENTULOTUKI ON Toimeentulotuki muodostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta. Toimeentulotuki on

Lisätiedot

Kaavin kunta Perusturvaltk liite n:o 6 Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.3.

Kaavin kunta Perusturvaltk liite n:o 6 Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.3. 1 Kaavin kunta Perusturvaltk. 28.2.2019 liite n:o 6 Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.3.2019 ALKAEN 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 1.1. Säännökset 3 1.2.

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET lukien

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET lukien TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2018 lukien Sisällys 1. YLEISTÄ...3 1.1. Toimeentulotuen rakenne...3 Perustoimeentulotuki (Kela myöntää)...3 Täydentävä toimeentulotuki...3 Ehkäisevä toimeentulotuki...4

Lisätiedot

Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen. Raija Kostamo

Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen. Raija Kostamo Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen Raija Kostamo 28.3.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki Opintotuen

Lisätiedot

Tohmajärven perusturvalautakunta 18.12.2007 135. Kiteen sosiaalilautakunta 19.12.2007 214

Tohmajärven perusturvalautakunta 18.12.2007 135. Kiteen sosiaalilautakunta 19.12.2007 214 TOIMEENTULOTUKI Kesälahti Kitee Tohmajärvi Helli (ehdotus) Helli (ehdotus) Tohmajärven sos.työn henkilökunnan ehdotus Tuen myöntämisen perusteet vahvistettu Kesälahden sosiaalilautakunta 19.2.2008 33 Kiteen

Lisätiedot

OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ TOIMEENTULOTUEN SOVEL- TAMISOHJEET

OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ TOIMEENTULOTUEN SOVEL- TAMISOHJEET 1 (23) OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ TOIMEENTULOTUEN SOVEL- TAMISOHJEET Tällä ohjeistuksella korvataan aiemmat soveltamisohjeet ja nämä ohjeet tulevat voimaan x.x.2017. 2 (23) 1.TOIMEENTULTUEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki

Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Mihin menoihin tukea voi saada? 2 Mitkä tulot vaikuttavat tukeen? 3 Miten tuen määrä lasketaan? 4 Hakeminen ja maksaminen

Lisätiedot

Ennen asunnonhakua: Kun kiinnostava asunto löytyy: Kartoita omia tuloja ja menojasi Selvitä mihin asumisen tukiin ja etuuksiin sinulla on mahdollinen oikeus (ole tarvittaessa yhteydessä oman kuntasi sosiaalitoimeen

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyspalvelut. Naantalin kaupungin täydentävän ja ennaltaehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohje 2017 alkaen

NAANTALIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyspalvelut. Naantalin kaupungin täydentävän ja ennaltaehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohje 2017 alkaen Naantalin kaupungin täydentävän ja ennaltaehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohje 2017 alkaen Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunta 9.11.2017 JOHDANTO... 3 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA HAKEMISMENETTELY...

Lisätiedot

TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: toimeentulo tehostetussa palveluasumisessa

TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: toimeentulo tehostetussa palveluasumisessa TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA 1 Perustieto Mitä TPA on? TPA sisältö Mitä asukas maksaa itse Maksun määräytyminen KELA:n etuudet Maksukatto Maksualennus Syventävä tieto Hakemus Esimerkki maksuista

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS Haapaveden kaupunki Haapaveden Siikalatvan sosiaalityö Tähtelänku 1, PL 40 86600 HAAPAVESI Sosiaali- terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS TOIMEENTULOTUKIOPAS Mitä on toimeentulotuki? Miten selvitetään

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki

Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Perustoimeentulotuki 1 Mihin menoihin tukea voi saada? 2 Miten tulot vaikuttavat tukeen? 3 Miten tuen määrä lasketaan?

Lisätiedot

Mikä on OTAVA-malli. OTAVA= Oman talouden valtias. Sosiaaliohjauksen työväline alkuvaiheen pakolaisten kanssa työskenteleville

Mikä on OTAVA-malli. OTAVA= Oman talouden valtias. Sosiaaliohjauksen työväline alkuvaiheen pakolaisten kanssa työskenteleville Mikä on OTAVA-malli OTAVA= Oman talouden valtias Sosiaaliohjauksen työväline alkuvaiheen pakolaisten kanssa työskenteleville OTAVA koostuu seitsemästä eri talouden hallintaan liittyvästä osaamistavoitteesta

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA. Ohjelehtinen vainajan omaisille

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA. Ohjelehtinen vainajan omaisille PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA Ohjelehtinen vainajan omaisille Tämän pienen kirjasen tarkoituksena on olla avuksi tilanteissa, jolloin läheinen on kuollut, suru ja ikävä täyttää sydämen ja monet käytännön

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS PYHÄRANNAN KUNTA SOSIAALIOSASTO Pajamäentie 4 23950 PYHÄRANTA Hakemus saapunut Toimeentulotuen hakijan, hänen perheenjäsenensä ja elatusvelvollisensa on annettava toimielimelle kaikki

Lisätiedot

Kuntien yhteinen toimeentulotuen myöntämisohje Voimassa 1.1.2016 alkaen

Kuntien yhteinen toimeentulotuen myöntämisohje Voimassa 1.1.2016 alkaen Kuntien yhteinen toimeentulotuen myöntämisohje Voimassa 1.1.2016 alkaen Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mustijoen perusturva, Nurmijärvi ja Tuusula Perusturvalautakunta 9.12.2015 141 Esipuhe 2 Perustuslain

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kelasiirto kunnan näkökulma Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Lahti Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan

Toimeentulotuen Kelasiirto kunnan näkökulma Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Lahti Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan Toimeentulotuen Kelasiirto kunnan näkökulma Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Lahti 25-26.1.2017 Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan kaupunki Toimeentulotuen Kelasiirron vaikutukset Paljon

Lisätiedot

Asumisen kustannukset perustoimeentulotuessa

Asumisen kustannukset perustoimeentulotuessa Asumisen kustannukset perustoimeentulotuessa Vuosi 2017 tilastojen ja kokemusten näkökulmasta Venla Saarinen suunnittelija Kela, Etuuspalvelut, Toimeentulotukiryhmä Perustoimeentulotuen saajakotitaloudet

Lisätiedot

Surun kohdatessa. Opas vainajan omaisille

Surun kohdatessa. Opas vainajan omaisille Surun kohdatessa Opas vainajan omaisille Tilaa muistiinpanoille: Teitä on kohdannut suru. Kuoleman tapahduttua on surunkin keskellä ryhdyttävä käytännön toimiin. Toivomme tämän oppaan auttavan teitä käytännön

Lisätiedot

Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20

Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20 LAPUAN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20 Vakuutan, että antamani tiedot ovat totuudenmukaiset ja sitoudun ilmoittamaan toimeentulotukipäätöksen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET ALKAEN

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET ALKAEN Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2017 ALKAEN Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hallitus on vahvistanut soveltamisohjeet kokouksessaan 14.11.2016 223 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Haluamme silti sanoa, että olemme mukana surussasi ja toivomme sinulle voimia.

Haluamme silti sanoa, että olemme mukana surussasi ja toivomme sinulle voimia. AVUKSI OMAISILLE Surusta en tiennyt mitään, tuskasta en tiennyt mitään en siitä, mitä on pohjaton kaipaus. Uskoin ihmisen voimiin, luotin elämän kulkuun, sen syihin ja seurauksiin. Nyt olen sanaton. (Maija

Lisätiedot