LINTUYHDISTYS KUIKKA VUOSIKERTOMUS (5) c/o Kuopion Museo Kauppakatu Kuopio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LINTUYHDISTYS KUIKKA VUOSIKERTOMUS (5) c/o Kuopion Museo Kauppakatu Kuopio"

Transkriptio

1 LINTUYHDISTYS KUIKKA VUOSIKERTOMUS (5) Yhdistys on osa Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry:tä toimien sen lintujaostona. Kuikka on myös BirdLife Suomi ry:n jäsenyhdistys.yhdistyksen tärkeimpinä toimintamuotoina olivat toimialueelta saatujen lintuhavaintojen kokoaminen, lintuharrastuksen edistäminen, linnustonsuojelu ja valtakunnallisiin lintututkimuksiin, tapahtumiin ja projekteihin osallistuminen. HALLINTO JA EDUSTUKSET Vuoden 2017 hallitukseen kuuluivat puheenjohtaja Liisa Tolvanen (Varkaus), sihteeri Jussi Koponen (Kuopio), varapuheenjohtaja Eelis Rissanen (Kuopio), Piia Ratava-Ahola, (Kuopio), Mikko Pärssinen (Kuopio), Jyrki Uotila (Kuopio) ja Jarmo Yliluoma (Iisalmi). Varajäsenenä toimi Asta Lähdesmäki (Lapinlahti). Sanna Norojärvi (Kuopio) oli yhdistyksen jäsensihteeri. Taloudenhoitajana toimi Timo Filipoff (Iisalmi). Asta Lähdesmäki(Kuopio) vastasi yhdistyksen tiedottajan tehtävistä. Aluevastaavana toimi Jyrki Uotila (Kuopio). Suojeluvastaavana toimi Jussi Koponen. Retkikummeina toimivat Timo Immonen (Varkaus), Asta Lähdesmäki (Lapinlahti), Ilkka Markkanen (Kuopio), Riitta Rajala (Kuopio), Liisa Tolvanen (Varkaus), Jyrki Uotila (Kuopio), Jarmo Yliluoma (Iisalmi) ja Mikko Pärssinen (Kuopio). Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Jaakko Kettunen ja Raimo Hämäläinen. Tiira-havaintojärjestelmän yhdistyskäyttäjinä toimivat seuraavat henkilöt (perässä vastuualue): Hagman Aarne, Kelo Marko (AHK), Koponen Juha, Jussi Koponen, Hannu Kärkkäinen, Lähdesmäki Asta, Renvall Pertti (AHK), Rissanen Eelis (AHK), Ukkonen Markku, Antti Lammi(P-S:n ELY-keskus), Väätäinen Juha (AHK,), Yliluoma Jarmo, Kalle Ruokolainen, Liisa Tolvanen, Jyrki Uotila. Hallitus piti 9 kokousta joista 3 pidettiin sähköpostikokouksena. JÄSENISTÖ Vuoden 2017 lopussa jäsenmäärä oli 398 (2016:377).Nuorisojäseniä (alle29v)oli 14kpl vuoden 2017 lopussa. Jäsenmaksu varsinaisilta jäseniltä oli 26, lapsilta, nuorilta 13 ja perhejäseniltä 5. Jäsenmaksua maksettiin BirdLife Suomelle 13 / varsinainen jäsen. KOKOUKSET JA KURSSIT Merkittävänä ja näkyvänä osana yhdistyksen toimintaa olivat erilaiset tilaisuudet, retket ja kokoukset, joita järjestettiin yhteensä 42. 1

2 LINTUYHDISTYS KUIKKA VUOSIKERTOMUS (5) Sääntömääräinen kevätkokous ja sen yhteydessä Liisa Tolvanen piti esityksen varhaisista muuttajista Sääntömääräinen syyskokous klo 18 Kuopion museon kokoushuoneella ja kokouksen jälkeen Marja Soininen piti kuvaesityksen maailmalla kuvaamistaan linnuista. YHTEENVETO TAPAHTUMISTA ja RETKISTÄ kts Liite 1. TAPAHTUMAT Valtakunnalliseen Pihabongaukseen tammikuussa 2017 osallistuttiin P-S:ssa 751 pihassa 1097 osallistujan voimin ( pihaa) Pohjois-Savon lintutornien välinen Taesto ja valtakunnallinen Tornien taisto, joukkueita 14 tornilla tai havaintopaikalla, joissa osallistujia yht. 49. Kävijöitä torneilla oli Ensimmäiseen SyysTaestoon osallistui 13 joukkuetta ja kisaajia oli mukana kaikkiaan 27 henkilöä osallistuttiin valtakunnalliseen Joutsenbongaukseen Talvipinnarallin ekosarjaan osallistui 6 joukkuetta ja 11 osallistujaa, perussarjaan osallistui 5 joukkuetta, joissa 15 osallistujaa. Yhteensä siis 11 joukkuetta ja 26 henkilöä. JULKAISU- JA TIEDOTUSTOIMINTA Tiedottaminen Tiedottamiseen käytettiin erityisesti yhdistyksen kotisivuja, joita päivitettiin säännöllisesti. Kotisivujen ajankohtaisuutisia julkaistiin 5 kpl. Kotisivuilla on vierailtu vuoden aikana yli kertaa ( kertaa 2016) ja keskimäärin päivittäin vierailuja on ollut 376 (304 vuonna 2016). Kotisivuilla olevaan kuvagalleriaan lähetti kuviaan 21 kuvaajaa. Galleriaan talletettiin 5oo lintukuvaa, 23 kuvaa lintupaikoista ja 18 piirrosta tai maalausta. FaceBook seuraajia oli 340 ja 336 tykkääjää. Kuikan sivuille tehtiin FaceBookiin 71 julkaisua vuoden 2017 aikana. Maaliskuussa 2017 avattiin Kuikan WhatsApp ryhmä. Ryhmässä oli vuoden lopussa 46 jäsentä. Tiedottamiseen käytettiin myös Kuikkalistaa sekä Tiira-lehteä ja KLYY-tiedotetta. Yleisötiedotukseen käytettiin Savon Sanomia, Iisalmen Sanomia, Warkauden lehteä, Viikkosavoa, Kaupunkilehteä, Radio Savoa ja tilaisuuden mukaan paikallislehtiä. 2

3 LINTUYHDISTYS KUIKKA VUOSIKERTOMUS (5) Alueen harvinaisuuksista tiedotettiin halukkaille Lintutiedotuksen Kuikkahälyn kautta. Siivekäs Vuoden 2016 Siivekkään numero 65, 37. vuosikerta julkaistiin toukokuussa. Lehden päätoimittajana toimi Eelis Rissanen. HAVAINTOJEN KERUU JA JULKAISEMINEN Havainnot kerättiin ja tallennettiin valtakunnallisella havaintojärjestelmä Tiiralla. Tiirasta löytyy vuoden 2017 havaintoja Pohjois-Savosta 35975kpl (2016: kpl, 2015: 32332kpl). Harvinaisuushavainnot tarkasti AHK, johon kuuluivat varsinaisina jäseninä Marko Kelo (Siilinjärvi), Pertti Renvall (Kuopio), Eelis Rissanen (Siilinjärvi) ja Juha Väätäinen (Juankoski) sekä varajäsenenä Markku Ukkonen. Valtakunnallisten harvinaisuuksien havainnot tarkasti valtakunnallinen rariteettikomitea(rk). Havainnoista tehdään yhteenvedot ja ne julkaistaan Siivekkäässä tai kotisivuilla. TUTKIMUSTOIMINTA Yhdistyksen jäseniä osallistui BirdLifen ja Luonnontieteellisen keskusmuseon koordinoimiin valtakunnallisiin tutkimuksiin, kuten talvilintulaskentoihin, linja- ja pistelaskentoihin sekä petolintututkimuksiin. Talvilintulaskentareiteillä kierrettiin vuonna 2017 yhteensä 84 kertaa (2015:84). Markku Ukkonen osallistui Mikkelissä lintulaskijatapaamiseen. Markku Ukkonen valittiin vuoden lintulaskijaksi! Yhdistyksen jäsenet osallistuvat rengastustoimintaan. Raasiossa rengastettiin 1240 lintua, joista kahlaajia 385, vesilintuja 9 ja muita lajeja 846. Kontrolleja saatiin 126 linnusta (Raasion ulkopuolella rengastettuja 2). Rengastuspäiviä kertyi yhteensä 61, kevätkaudella ja syyskaudella Rengastajina toimivat Jussi Aalto, Hannu Kärkkäinen, Klaus Salo, Anu Tillanen, Markku Ukkonen ja rengastusavustajana Marjatta Seppänen BirdLife Suomen vuoden 2017 projektilaji oli pikkutylli. Projektiin osallistuttiin ilmoittamalla havaintoja Tiiraan. Pohjois-Savossa kirjattiin 120 pikkutyllihavaintoa yhteensä 287 yksilöstä. Suurin osa pikkutylli havainnoista tehtiin Raasiossa. 3

4 LINTUYHDISTYS KUIKKA VUOSIKERTOMUS (5) SUOJELUTOIMINTA Yhdistyksen suojeluvastaavana toimi Jussi Koponen. Lisäksi yhdistys vaikutti KLYY:n antamien lausuntojen ja mielipiteiden välityksellä. Yhdistys oli BirdLife Suomi ry:n kautta osaltaan vaikuttamassa suojeluhankkeisiin kotimaassa ja myös muualla maailmassa toteutetuissa projekteissa. TALOUS Yhdistyksen pääasialliset rahoituslähteenä oli jäsenmaksut. Yhdistyksen rahatilanne on kohtuullinen. Vuoden 2017 aikana toimitettiin myyntiin Kuikan kalenteri 2018 ja hankittiin myyntiin Kuikan logolla varustettuja putkihuiveja. Kuopiossa Lintuyhdistys Kuikka Hallitus 4

5 LINTUYHDISTYS KUIKKA VUOSIKERTOMUS (5) LIITE 1 Tapahtumat ja retket 2017 LIITE osallistujia yht: 797 lapsia ja nuoria: 202 kokousosallistujat: 57 päivämäärä tapahtuma tai retki osallistujia lapsia ja nuoria pihapongaus 1097/(750 pihaa) 02/02/2017 Talvilinnut ja ensimuuttajat, Puijon Kirkko, IM 45 08/02/2017 Koskikarailta, Museo, MU, IM, Koskikaralaskenta 26/02/2012 Liisan lintukävely Varkaus /03/2017 Yleisöpöllöretki, Iisalmi /03/2012 sääntömääräinen kevätkokous 27 01/04/2017 Lintukuvausretki Lapinlahti 9 09/04/2017 Torniopastus Iisalmi Kihlovirta 4 13/04/2017 Vieremä Salahmin koulu, lintuopastus Kihlovirta, Iisalmi /04/2017 Torniopastus Varkaus Ruokojärvi /04/2017 Torniopastus Iisalmi Kihlovirta 8 22/04/2017 Pönttötalkoot, Iisalmi Soijinmäki /04/2017 Torniopastus Riistaveden Keskimmäinen 23/04/2017 Torniopastus Varkaus Ruokojärvi /04/2017 Torniopastus Lapinlahden Linnasalmi 20 25/04/2017 Metsä eskarin pönttötalkoot, Niuvan koulu /04/2017 FotoFennican maastoesittely klo Kallansillat 30 27/04/2017 Hanhiretki Maaningalle 4 30/04/2017 Linturetki Lapinlahdella 2 30/04/2017 Torniopastus Varkaus Ruokojärvi /05/2017 Maaninkajärven koululuokan retki Kinnulanlahden tornille /05/2017 Lapinlahti Linnasalmi torniopastus 2 03/05/2017 Sydänleikattujen retki, Riistavesi Koivulahti 21 06/05/2017 Tornien Taesto /05/2017 Rajalan koulun 3B ja 4B luokkien retki Maaningan Patalahdelle 11/05/2017 Iisalmen Kangalammin luokan linturetki, Iisalmi, Iso-Lappi /05/2017 Pyörön koulun opojen retki, Maaninka Kinnulanlahden torni 12 18/05/2017 Sydänyhdistys Kuopio, Poukama, kuvaesitys 14 18/05/2017 Rajalan koulun 3A ja 4A luokkien retki Maaningan Patalahdelle 20/05/2017 Klyy:n retki Pilpan majalla 12 20/05/2017 Iisalmen Luonnonystäväin retki Talaskankaalle 21/05/2017 Sisäsavon luonnonystävien retki Rastunsuolle 21/05/2017 Kuopion retkeilijät, Kuopio Savisaari, 2 retkeä 20 22/05/2017 Kiuruveden päiväkoti Päivänkakkaran linturetki, Kiurujärvi /07/2017 Raasion torniopastus 4 08/08/2017 Raasion torniopastus 24/09/2017 Torniopastus Varkaus Ruokojärvi 14 30/09/2017 Puutossalmi Open 07/10/2017 Puutossalmi Open 18 07/10/2017 Syystaesto 27 31/10/2017 Syyskokous ja kuvaesitys 30 02/12/2017 Talvipinnaralli 26 18/12/2017 Kuvaesitys 12 5

Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Jaakko Kettunen ja Raimo Hämäläinen.

Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Jaakko Kettunen ja Raimo Hämäläinen. LINTUYHDISTYS KUIKKA VUOSIKERTOMUS 2018 1(5) Yhdistys on osa Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry:tä toimien sen lintujaostona. Kuikka on myös BirdLife Suomi ry:n jäsenyhdistys.yhdistyksen tärkeimpinä

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Jaakko Kettunen ja Raimo Hämäläinen.

Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Jaakko Kettunen ja Raimo Hämäläinen. LINTUYHDISTYS KUIKKA TOIMINTAKERTOMUS 2016 1(5) VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS Yhdistys on osa Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry:tä toimien sen lintujaostona. Kuikka on myös BirdLife Suomi ry:n jäsenyhdistys.yhdistyksen

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS RY 1

PÄIJÄT-HÄMEEN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS RY 1 PÄIJÄT-HÄMEEN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS RY 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 Yleistä Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry on vuonna 1970 perustettu maakunnallisella pohjalla toimiva lintutieteellinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Kanta-Hämeen lintutieteellinen Toimintakertomus 1 / 5 yhdistys ry 2013

Kanta-Hämeen lintutieteellinen Toimintakertomus 1 / 5 yhdistys ry 2013 Kanta-Hämeen lintutieteellinen Toimintakertomus 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA (42. toimintavuosi) Kanta-Hämeen lintutieteellinen. on yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja kehittää lintuharrastusta,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

TLY on BirdLife Suomen jäsenyhdistys. BirdLife Suomen edustajiston kokouksissa TLY:llä on viisi edustajaa.

TLY on BirdLife Suomen jäsenyhdistys. BirdLife Suomen edustajiston kokouksissa TLY:llä on viisi edustajaa. TURUN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS R.Y. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Toimintavuosi 2012 on Turun Lintutieteellinen Yhdistys ry:n (TLY) 46. toimintavuosi. TLY:n pääasiallisia tehtäviä vuonna 2012 tulevat

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 YLEISTÄ HALLITUS YHDISTYKSEN KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ Kokoukset Yhdistyksen jäsenet

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2014

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2014 Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys r.y. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2014 1. Hallitus Puheenjohtajana jatkoi neljättä kautta Hannu Lehtoranta. Muut hallituksen toimihenkilöt: varapuheenjohtaja Toni

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Apus ry on Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajien yhdistys, jonka tavoitteena on edistää lintuharrastusta sekä lintujen suojelua ja tutkimusta omalla alueella, Suomessa

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

LINTUYHDISTYS KUIKKA SÄÄNNÖT 1(5) Talvipinnaralli

LINTUYHDISTYS KUIKKA SÄÄNNÖT 1(5) Talvipinnaralli LINTUYHDISTYS KUIKKA SÄÄNNÖT 1(5) Tervetuloa mukaan Kuikan 28:een in! n säännöt 1 Alue ja aika Alueena on Lintuyhdistys Kuikan toimialue eli Pohjois-Savo tai toimialueelle erikseen rajattu alue. Kilpailuaika

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009: MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009

Lisätiedot

Hallitus voi lisätä tai vähentää toimihenkilöitä tarpeen mukaan.

Hallitus voi lisätä tai vähentää toimihenkilöitä tarpeen mukaan. 1(5) POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2018 YLEISTÄ Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen tarkoituksena ovat toimialueensa lintuharrastajien yhteen saattaminen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelma 2016 Apus ry on Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajien yhdistys, jonka tavoitteena on edistää lintuharrastusta sekä lintujen suojelua ja tutkimusta omalla alueella, Suomessa

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo

Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle 2019 Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo Esityslista 5. Päätetään kauppakamarin hallituksen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon kauppakamariosastojen

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet Liitosaapas Naiset pvm 1 Tuija Salonen Speul 40,33 29.3.2013 Kuopio 2 Meri-Tuulia Kouhia LepU 34,40 29.3.2013 Kuopio 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 34,37 5.5.2013 Leppävirta 4 Piia Aaltokoski LepU 31,93

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.1.2016 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen

Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen Jan Södersved, BirdLife Suomi ry Viestintätyöpaja 14.11.2015 Viestintää Verkkosivut Esitteet Lehdet ja muut julkaisut Sähköpostilistat Mediatiedotus

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Itä-Suomen Ammattitaito ry. Itä-Suomen Ammattitaito ry. yhdistys perustettu vuonna 2003 toimialue: Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Kainuun maakunnat jäseninä toimialueen merkittävimmät ammatillisen koulutuksen järjestäjät

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma

Savon ilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelma www.ymparisto.fi/savonilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012 Projektipäällikkö Sami Mörsky Hankeorganisaatio Neuvottelukunta 8+8 (ESA, POS) Jussi

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka 1 (5) Kuopion kauppakamari Kuopio handelskammare toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Toimintakertomus 2016 1. Toimihenkilöt Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Susiluoma ja varapuheenjohtajana Markku Lemmetty. Hallituksen muut

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00 SML:n Pohjois-Savon piirinmestaruuskilpailut ilmahirvessä ja luodikossa 30.3.2014 Suonenjoella. Kilpailupaikka sijaitsee osoitteessa Sammalselän koulu Opintie 1 77600 Suonenjoki. ERÄLUETTELO ILMAHIRVI

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/ 1 Kutsu Työsuojeluvalvojat ry:n vuosikokoukseen 2014 Kevät etenee varmoin askelin, ja Työsuojeluvalvojat ry:n hallitus kutsuu yhdistyksen jäseniä vuosikokoukseen. Vuosikokous pidetään Tampereella lauantaina

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg

Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Asta Kankaala LepU 6,59 1.5.2014 Juankoski 2 Piia Aaltokoski LepU 6,57 3.8.2014 Varkaus 3 Pirjo Saukkonen LepU 6,00 21.9.2014 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2 KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2 YLEISTÄ Kuopion Insinöörit ry:n toiminta oli vuonna 2010 suurimmalta osalta vakiintunutta. Kuopion Insinöörien 68. toimintavuoden päätteeksi olimme kymmenenneksi

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa.

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa. KIURUN LAULU ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Esiintymiset Koko kuoro 19.01 Eino Liljan 70-vuotisjuhlan esiintyminen 23.02 Kuoron vuosipäivä Kulttuuritalon lämpiössä ja kuoroleiri Kiurusalissa. 08.03 Kyösti Lehtolan

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja 1 YHDISTYKSEN SÄÄNTÖJEN TARKOITTAMA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Toiminnan tavoitteena edunvalvonnan saralla oli pyrkiä kohti pitkän aikavälin tavoitetta saada Kuopioon Suomen parhaat yrittämisen olosuhteet.

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17,15 24.5.2013 Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013 Varkaus 4 Pirjo Venäläinen Varkaus 16,32

Lisätiedot

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 2013. Asialista

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 2013. Asialista Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 2013. Aika: Paikka: Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 17.12.2013 kello 18.00 alkaen. Seuran konttori, Pienen Villasaaren tie 3, 00960 Helsinki

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry Pöytäkirja 1. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja Hannu Karttunen avasi kokouksen klo 19.15.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry Pöytäkirja 1. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja Hannu Karttunen avasi kokouksen klo 19.15. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry Pöytäkirja 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2013 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 5.11.2013 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS SM-JAKKARANHEITTOKISAT 1.7.2017 SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS Timo Nissinen Jämsänkoski 30,35 30,35 1 Jukka Vesterinen Leppävirta

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38,

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38, Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 42,49 15.5.2011 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 3 Piia Aaltokoski LepU 38,22 26.6.2011 Leppävirta 4 Kirsi Heiskanen KiiU

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013

HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 Aika: Torstai 27.2.2013 n. klo 17.00 Paikka: Gentti, Vaisalantie 8, Espoo Asialistan 5, kohta i käsiteltiin sähköpostikokouksessa 1.3-4.3.2013. Läsnä: Kauko Viitanen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Kuopio, Haapaniemenkatu 10 (Haapis) päivitetty 10.10.2018 9.00-9.45 vauvat (-17 loppuvuosi-18 alkuvuosi) 9.45-10.30 Anu Laasonen- Vuori 9.30-10.15 3-4 v. (-14-15) 10.30 11.15 taaperot 1 v. (-17) 10.30-11.15

Lisätiedot

Pj:ksi valittiin yhdistyksen pj ja sihteeriksi yhdistyksen sihteeri. 3 Kahden pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskijoiden valinta

Pj:ksi valittiin yhdistyksen pj ja sihteeriksi yhdistyksen sihteeri. 3 Kahden pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskijoiden valinta Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys r.y. PÖYTÄKIRJA 28.11.2012 SYYSVUOSIKOKOUS Aika: 28.11.2012 klo 18.03 Paikka: Itä-Suomen yliopisto, Biologian laitos, Sali N100 Läsnä: Hannu Lehtoranta, Janne

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2016

Hirrensyöksy ranking 2016 Hirrensyöksy ranking 2016 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Asta Kankaala LepU 6,78 11.7.2016 Muuruvesi 2 Piia Aaltokoski LepU 6,71 26.9.2016 Leppävirta 3 Pirjo Saukkonen LepU 5,90 16.7.2016 Muuruvesi 4 Piritta

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot