Laki ja Evankeliumi. Jumalan Sanan kaksi osaa: Se mitä kutsumme Jumalan Sanaksi: sen kaksi osaa laki ja evankeliumi
|
|
- Ville Niemelä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Jumalan Sanan kaksi osaa: Theodore Beza Laki ja Evankeliumi Tämä artikkeli perustuu katkelmaan (4:22 26) Bezan kirjasta Kristinusko. Artikkeli on Osmo Saarikummun vapaa suomennus ja lyhennelmä englanninkielisestä James Clarkin käännöksestä. Se mitä kutsumme Jumalan Sanaksi: sen kaksi osaa laki ja evankeliumi Tässä aiheessa kutsumme Jumalan Sanaksi (sillä hyvin tiedämme, että tämä on myös Jumalan iankakkisen Pojan nimi) Vanhan ja Uuden Testamentin kanoonisia kirjoituksia; sillä ne ovat lähtöisin itse Jumalan suusta. Jaamme tämän Sanan kahteen pääosaan tai luokkaan: yhtä kutsutaan laiksi, toista evankeliumiksi; katsoen, että loput voidaan koota jomman kumman otsikon alle. Laiksi kutsumamme (silloin, kun erotamme sen evankeliumista ja käsittelemme sitä toisena osana Jumalan Sanasta) on oppi, jonka siemen on luonnostaan kylvetty sydämiimme. Jumala on kuitenkin tietoutemme lisäämiseksi kirjoittanut tämän opin kahteen tauluun, ja se on suppeasti käsitettävissä kymmenessä käskyssä. Näissä Hän asettaa meille esille kuuliaisuuden ja täydellisen vanhurskauden, jonka olemme velkaa Hänen majesteettisuudelleen, sekä lähimmäisillemme. Tällä on vastakohtaiset seuraukset: joko iankaikkinen elämä, jos täydellisesti pidämme lain ilman pienintäkään rikettä, tai ikuinen kuolema, jos emme täydellisesti täytä jokaisen käskyn sisältöä (5Ms. 30:15 20; Jaak. 2:10). Evankeliumiksi kutsumamme ("hyvät uutiset") on oppi, joka ei ollenkaan ole luonnostaan meissä, vaan joka paljastetaan taivaasta (Mat. 16:17; Joh. 1:13) ja, joka on kokonaan luonnollisen tiedon yläpuolella. Sen kautta Jumala todistaa meille pelastustarkoitustaan ainoan Poikansa kautta (Room. 3:20 22) edellyttäen, että uskon kautta käsitämme Hänet meidän ainoana viisautenamme, vanhurskautenamme, pyhityksenämme ja lunastuksenamme (1Ko. 1:30). Sen kautta Herra todistaa meille kaikki nämä asiat, jopa tekee sen niin, että samalla Hän voimakkaasti uudistaa persoonamme, jotta voimme käsittää ne edut, jotka meille tarjotaan (1Ko. 2:4). Yhtäläisyydet ja erot lain ja evankeliumin välillä Meidän on huolellisesti tarkattava näitä asioita, sillä aiheellisesti voimme sanoa, että tietämättömyys tästä lain ja evankeliumin erosta on yksi tärkeimmistä väärinkäytöksien lähteistä, joka on turmellut, ja vielä turmelee kristinuskoa. Suurin osa ihmisistä, Jumalan vanhurskaan tuomion sokaisemina, ei ole ikinä vakavasti harkinnut sitä kirousta, jonka alle laki meidät asettaa, eikä myöskään tämän Jumalan asetuksen syytä. Ja mitä tulee evankeliumiin, he lähes aina eivät ole pitäneet sitä paljon muuna, kuin toisena lakina, ensimmäistä täydellisempänä. Tästä on vähä vähältä seurannut kristinopin täydellinen rappio.
2 Meidän on lisäksi huomioitava seuraavat asiat. Laille ja evankeliumille on yhteistä se, että ne molemmat tulevat yhdeltä ainoalta oikealta ja johdonmukaiselta Jumalalta (Heb. 1:1 2). Meidän ei siis tule luulla, että evankeliumi kumoaa lain olemuksen. Päinvastoin, laki näyttää toteen evankeliumin olemuksen (Room. 10:2 4), sillä molemmat asettavat eteemme saman Jumalan ja saman vanhurskauden olemuksen (Room. 3:31), joka elää täydellisessä rakkaudessa Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Mutta seuraavissa kohdissa on olemaasa suuri ero, ja etenkin niissä keinoissa, joilla tämä vanhurskaus saavutetaan. Ensinnäkin, kuten jo aikaisemmin mainitsimme, laki on ihmiselle luonnonmukainen. Jumala on sen luomisessa kaivertanut ihmisen sydämeen (Room. 1:32; 2:14,15). Paljon myöhemmin, kun Jumala esitti lain taulut, se ei ollut uuden lain tekoa, vaan ainoastaan ensimmäisen luonnollisen lain palauttamista tietoisuuteemme, joka synnin turmeluksen tähden oli vähän kerrallaan haihtumassa ihmissydämestä (Room. 7:8 9). Mutta evankeliumi on yliluonnollinen oppi, jota luontomme ei pysty käsittämään, eikä hyväksymään ilman Jumalan erityistä armoa (1Kor. 1:23; 2:14). Mutta Jumala on tämän ilmoittanut, ensin Aatamille hänen syntinsä jälkeen (1Ms. 3:15), myöhemmin patriarkoille ja profeetoille asteittain lisääntyvästi niin, kuin Hän hyväksi näki (Luuk. 1:55,70; Room. 1:2), aina siihen päivään asti, jolloin Jeesus Kristus henkilökohtaisesti ilmestyi. Se on Hän, joka selvästi ilmoitti ja toteutti kaiken mikä sisältyy evankeliumiin (Joh. 6:38; 15:15). Tämän evankeliumin Jumala yhä paljastaa kirkkoonsa asetetun saarnan kautta, tänään ja aina maailman loppuun asti (Mat. 28:20; Joh. 17:18; 2Kor. 5:20). Toiseksi, laki paljastaa meille Jumalan majesteettisuuden ja vanhurskauden (Heb. 12:18 21). Evankeliumi esittää meille tämän saman vanhurskauden, mutta siinä se on leppynyt ja tyytyväinen Kristuksessa ilmentyneen armon kautta (Heb. 12:22 24). Kolmanneksi, laki jättää meidät itsemme varaan saavuttamaan vaatimaansa pelastukseksemme välttämätöntä vanhurskautta (täydellistä kuuliaisuutta). Siksi se osoittaa meille kirouksemme ja alistaa meidät alleensa, kuten apostoli julistaa (Room. 3:20; Gal. 3:10 12). Mutta evankeliumi opettaa meille mistä löydämme sen mikä meiltä puuttuu, ja miten voimme sen löydettytämme hyödyntää. Siksi se vapauttaa meidät lain kirouksesta (Room. 3:21,22; Gal. 3:13,14). Lopuksi, laki julistaa meidät autuaiksi kun täytämme sen virheettömästi, kun taas evankeliumi lupaa meille pelastuksen, jos uskomme, s.o., kun uskon kautta kiinnitymme Jeesukseen Kristukseen, jolla on kaikki se mikä meiltä puuttuu ja vieläpä enemmänkin kun tarvitsemme. Siis, nämä kaksi ehtoa tehdä se minkä laki vaatii tai uskoa se minkä Jumala tarjoaa Jeesuksessa Kristuksessa eivät ainoastaan ole erittäin vaikeita, vaan täysin mahdottomia turmeltuneelle luonnollemme. Tämä viimeksimainittu, kuten Paavali sanoo, ei edes pysty käsittämään Jumalallisia (Fil. 1:29; 2Ko. 3:5). Siksi on tarpeellista lisätä neljäs eroavaisuus lain ja evankeliumin välille. Joten, neljäs eroavaisuus lain ja evankeliumin välillä on siinä, että laki voi vain osoittaa meille pahuutemme tavattomuuden, sekä raskauttaa tuomiomme. Tämä ei kuitenkaan ole lain omaa syytä (sillä se on hyvä ja pyhä), vaan syy on turmeltuneessa luonnossamme, joka hehkuu synnille, mitä enemmän sitä nuhdellaan ja uhkaillaan, kuten Paavali todistaa oman esimerkkinsä kautta (Room. 7:7 14). Mutta evankeliumi ei ainoastaan näytä meille avun lain kirouksesta, vaan sen kera tulee Pyhän Hengen voima, joka uudistaa ja muuttaa meidät; sillä Hän luo meihin ainoan tavan soveltaa tämän avun (Ap.t. 26:17,18). Selittäkäämme vielä selvyyden vuoksi sanoja "kirjain" ja "henki", jotka monet ovat käsittäneet väärin. Evankeliumi ei ole "kirjain", eli se ei ole oppi, joka asettaa eteemme asiota joihin meidän on
3 tarpeellista uskoa pelastuaksemme, vaan se on "henki", eli Pyhän Hengen voimakas ja tehokas apu, jota Hän käyttää luodaakseen meissä kyvyn uskoa niihin asioihin, joita Hän meille opettaa, s.o. omaksumaan vapaan pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa. Täten se on laki itse, joka tappaa ja kiroaa meidät itsessämme, sekä vanhurskauttaa ja pelastaa meidät uskolla omaksutussa Jeesuksessa Kristuksessa (Room. 3:31). Tämän takia olen sanonut, etteivät laki ja evankeliumi ole vastakkaisia suhteessa sen vanhurskauden olemukseen, johon meidän on oltava puettuna, jotta voisimme olla Jumalan hyväksymiä ja osallisia iankaikkisesta elämästä. Mutta ne ovat vastakkaisia suhteessa tämän vanhurskauden hankkimistapaan, sillä laki etsii meissä tätä vanhurskautta, eikä se kunnioita meidän kyvyttömyyttämme, vaan vaatii meiltä velvollisuutemme mukaan (Gal 3:12). Ihminen on omasta syystään saattanut itsensä kyvyttömäksi suoriutumaan, silti hän ei lakkaa olemasta velallinen, vaikka olisikin kyvytön maksamaan. Siitä seuraa se, ettei laki kohtele meitä väärin vaatiessaan meiltä velkaamme, vaikka emme maksuun pystyisikään. Mutta evankeliumi opettaa meitä maksamaan Takaajamme kautta, Hänen, joka on asettanut itsensä meidän sijaamme ja maksanut velkamme viimeiseen ropoon asti (Kol. 2:13,14). Joten lain ankaruus, joka sai meidät itsesämme vapisemaan ja joka iski meidät maahan, nyt vahvistaa ja hyväksyy meidät Jeesuksessa Kristuksessa. Sillä, koska iankaikkinen elämä on niiden osa, jotka ovat laille täysin kuuliasia, ja Jeesus Kristus on täyttänyt kaiken vanhurskauden niiden nimessä, jotka häneen uskovat (1Ko. 1:30; Fil. 3:9), siitä seuraa, jopa lain ankaruuden mukaan, että pelastus ei voi pettää niitä, jotka uskon kautta ovat tulleet yhdistetyksi ja oksastetuksi Jeesukseen Kristukseen. Mitä tarkoitusta varten Pyhä Henki käyttää lain saarnaa Huolellisesti ymmärrettyämme Jumalan Sanan kahden osan, lain ja evankeliumin eron, on helppoa ymmärtää Pyhän Hengen tarkoitus seurakunnassa, kun Hän käyttää toisaalta lain saarnaa ja toisaalta evankeliumin saarnaa. Eihän ole epäilystäkään siitä, ettei Hän käyttäisi niitä juuri sillä tavalla, kun ne ovat tarkoitettukin käytettäväksi. Olemme siis kaikki niin sokeita samalla, kun turmeltuneisuus meissä hallitsee, että olemme tietämättömiä tietämättömyydestämme (Joh. 9:41), emmekä lakkaa tukahduttamasta sitä vähää meille jätettyä ymmärryksen valoa (Room. 1:20,21; 2:1), joka saattaa meidät puolustuskyvyttömiksi, kun miellymme siihen, joka pitäisi olla meille kaikista epämielyttävämpää. Ennen kaikkia asioita, on tarpeellista, että Jumala, täysin hyvä ja täynnä sääliä, saattaa meidät tuntemaan kirotun helvettimme. Hän ei voisi tätä paremmin tehdä, kun ilmoittamalla lakinsa julistuksen kautta minkälaisia meidän pitäisi olla. Siis, pimeyttä ei voi paremmin tuntea, kun asettamalla se valkeuden rinnalle (Room. 3:20; 7:13). Tämän vuoksi Jumala aloittaa lain saarnalla. Yksin siitä voimme nähdä minkälaisia meidän tulisi olla, ja silti emme voi täyttää siitä pienintäkään osaa. Yksi siitä voimme nähdä kuinka lähellä kadotusta olemme, ellemme saa vahvaa ja varmaa apua. Ja todellakin, tylsyys, joka on maailmassa hallinnut ammoisista ajoista lähtien ja, joka nyt hallitsee enemmän kuin koskaan, näyttää toteen sen miten tarpeellista on, että Jumala, vetääkseen meidät luoksensa, alkaa tästä kohdasta. Tästä näemme miten suuressa ja varmassa vaarassa ovat ne, jotka vähättelevät tätä asiaa. Tosiasia on se, että lakia ei ole annettu vanhurskauttamaan meitä (sillä, jos näin olisi, Kristus olisi kuollut turhaan, kuten Paavali sanoo, Gal 2:21; 3:18 21). Päinvastoin, laki on annettu tuomitsemaan meidät, näyttämään meille helvetin portit, kukistamaan ylpeytemme, saamaan
4 syntiemme paljouden vilisemään silmissämme, sekä näyttämään meille, meitä vastaan taivaasta paljastetun Jumalan vihan (Room. 1:18; 4:15; Gal 3:10,12). On kuitenkin niin, että ihmiset ovat olleet pitkään sokeita ja mielettömiä. He eivät ainoastaan etsi pelastusta siitä mikä tuomitsee heidät sen sijaan, että rientäisivät uskon kautta ainoan avun, Jeesuksen Kristuksen luokse, vaan vieläpä enemmän, he eivät lakkaa lisäämästä lakia lain päälle omassatunnossaan, s.o. tuomiota tuomion päälle, ikään kuin Jumalan laki ei tuomitsisi heitä tarpeeksi (Gal. 4:9,10; 5:1; Kol. 2:8,16 23). Ikään kuin vanki, jolle vankilan ovet on avattu, mutta joka kääntyy pois vapaudesta jota ei ymmärrä ja lukitsee itsensä vielä varmempaan selliin. Tässä on siis lain saarnan ensimmäinen käyttötarkoitus: tehdä tunnetuksi meidän lukemattomat vikamme niin, että itsessämme tulemme viheliäisiksi ja nöyryytetyiksi, sanalla sanoen, synnyttää meissä ensimmäisen asteen parannusta, jota "sydämen katumukseksi" kutsutaan. Tämä tuottaa täyden ja avoimen synnintunnustuksen Herralle, sillä se, joka ei tiedä olevansa sairas ei myöskään tule Lääkärin luokse. Pelastuksen valo ei sovi kenellekään niin huonosti, kun niille jotka luulevat näkevänsä omin avuin, sillä heiltä jää ymmärtämättä se pimeyden sakeus, jossa he ovat syntyneet. Vieläpä enemmän, he aina vaan pimentävät sitä edelleen, eivätkä tahdo siitä kääntyä (Joh. 9:41). Jumalan Sanan toinen osa, evankeliumi: sen arvovalta ja tarkoitus Lain jälkeen tulee evankeliumi, jonka käyttö ja tarpeellisuus tulee ilmi seuraavista kohdista: Ensin, niin kuin on vain yksi Vapahtaja (Mat. 1:21; Ap.t. 4:12; 1 Tim. 2:5), niin on vain yksi pelastuksen oppi, evankeliumi, eli Hyvät Uutiset (Room. 1:16). Se täydellisesti ilmoitettiin ja julistettiin maailmalle Jeesuksen Kristuksen (Joh. 15:15) ja Hänen apostoliensa toimesta (Joh. 17:8; 2Kor. 5:19,20), sekä uskollisesti kirjattiin ylös evankelistojen toimesta (Ef. 2:20; 1Piet. 1:25). Apostolien ja evankelistojen uskollisella ylöskirjaamisella ymmärrämme kolme kohtaa: 1. He eivät ole lisänneet mitään omaa tämän opin sisältöön (Kol. 1:28; 2 Tim. 3:16,17), vaan he ovat vilpittömästi ja tarkasti noudattaneet Herran ohjetta: "opettakaa pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää" (Mat. 28:20), kuten pyhä Paavalikin tunnustaa tehneensä kirjeessänsä Korinttilaisille (1 Kor. 11:23). 2. He eivät ole jättäneet mainitsematta mitään pelastuksen kannalta tarpeellista, sillä muuten he olisivat epäonnistuneet tehtävässään, joka ei ole mahdollista. Näemme Paavalin (Ap.t. 20:27; Gal. 1:9) ja Pietarin (1 Piet. 1:25) todistavan miten tunnollisia he ovat olleet tässä asiassa. Siksi Hieronymus aiheesta kirjoettaessaan sanoo: "jaarituksia ja lörpötyksiä ei tule uskoa ilman Pyhien Kirjoituksien auktoriteettia". Augustinus on vieläkin selkeämpi:"on totta, että Herra Jeesus teki monia asioita, joita ei kirjattu ylös, sillä niin itse evankelistakin todistaa, mutta Jumala on valinnut ylöskirjattavaksi ne asiat, jotka ovat tarpeellisia uskovien pelastukseksi. (Joh. 20:30 31) 3. He ovat kirjoittaneet sanomansa siten, että kaikista sivistymättömät ja kaikista oppimattomatkin voivat oppia sen mikä on tarpeellista omaksi pelastuksekseen, kunhan tämä sanoma vain heille toimitetaan (1 Kor. 1:26,27). Miksi muuten evankeliumi olisi kirjattu ylös kielellä, jota kaikki pystyivät ymmärtämään (1 Kor. 14:6 40)? Jopa vielä kaikista mahdollisista tavoista kotoisimmalla ja kansanomaisemmalla tavalla esitettynä (1 Kor. 2:1)? Siksi juuri pyhä Paavali sanoo, että jos evankeliumi on peitossa, niin se peitossa niiltä, jotka kadotukseen joutuvat, tämän maailman jumalan sokaisimilta, s.o. uskomattomilta (2 Kor. 4:3).
5 Vedämme aiheemme kannalta kaksi hyödyllistä johtopäätöstä: 1. Ensinnä, ei ole tarpeellista pitää evankeliumina mitään sellaista, jonka ihmiset ovat lisänneet Jumalan kirjoitettuun Sanaan, eli oppiin joka sisältyy Vanhaan ja Uuteen Testamenttiin. Kaikki lisäykset ovat vain taikauskoa ja aidon evankeliumin turmeltuneisuutta (Mat. 15:9), kuten pyhä Paavalikin sanoo (Gal. 1:8 9; 2 Tim. 3:16,17). Myös Hieronymus kirjoitti tästä aiheesta: "Se mitä sanotaan ilman Pyhien Kirjoitusten auktoriteettia voidaan helposti laittaa syrjään, kute jo on sanottukin." 2. Toiseksi, ne jotka sanovat, että vain tietyille ihmisille kuuluu Kirjoituksien lukeminen ja siksi eivät tahdo, että ne käännettäisiin rahvaan ymmärtämille kielille (Rom. 1:14; Gal. 3:28; Mat. 11:28), ovat totisia antikristuksia ja Saatanan apureita (Mat. 23:13). He pelkäävät, että heidän väärinkäyttönsä paljastuu valossa. Miten Vanhan Testamentin kirjat sisältyvät evankeliumiin Sanalla evankeliumi emme tarkoita tiettyjä erillisiä jakeita, emmekä evankelistojen tai Paavalin kirjoituksia, emmekä edes koko Uutta Testamenttia, vaan sisällytämme siihen myös kaiken sen mikä on luvattu tai ennustettu Vanhassa Testamentissa Jeesuksesta Kristuksesta. (Ap.t. 26:22 23; 28:23, Joh. 5:39; Rom 1:2). Sillä, kuten olemme aikaisemmin todenneet, evankeliumi on se ainoa keino maailman alusta asti, jonka kautta Jumala on aina pelastanut valittunsa (Heb. 13:8; Ap.t. 4:12). Siksi, kuten Mooses julistaa (1 Ms. 3:15), Jumala ilmoitti sen maailmalle Aatamin lankeemuksesta lähtien, vaikkakin tämä tuli ilmi ja julistettiin selvemmin vasta Jeesuksessa Kristuksessa itsessään ja Hänen apostoleidensa julistuksessa. (Ro. 1:1 6; 16:25,26). Kutsumme siis evankeliumia hyväksi uutiseksi, jota alusta asti on julistettu Jumalan armosta Hänen seurakunnalleen: ne, jotka uskon kautta hyväksyvät Jeesuksen Kristuksen tulevat iankaikkisen elämän osallisiksi Hänessä. (Ro. 3:21,22; Joh. 6:40)
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta
Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin
Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.
1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt
Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen
Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?
DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET
Elämä Jumalan lapsena
1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI
PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI OPPITUNTI I Pyhä Henki persoona Markku Tenhunen 1 LUPAUS PYHÄSTÄ HENGESTÄ Joh.14:15-26 Apt. 1:7-9 RAAMATULLINEN POHJA Apt.2:1-21 Ef.1:11-14 Apt.10:38 Joh.16:7-14
Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014
Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että
Kiusaukset elämässämme
Kiusaukset elämässämme Laitoin tällaisen otsikon puheelleni sen tähden, koska tiedän, että kaikki me joudumme erilaisiin kiusauksiin elämässämme. Luulen niin, ettei meistä yksikään selviä ilman kiusauksia
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?
Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.
MK KYMMENEN KÄSKYN JOHDANTO
MK KYMMENEN KÄSKYN JOHDANTO M MUUT OPETUKSET, https://genfibeta.weebly.com/m.html (genfibeta.weebly.com/ muuttuu myöhemmin gen.fi/-osoitteeksi) MK KATEKISMUS, https://genfibeta.weebly.com/mk.html MK Kymmenen
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.
MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS:
LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA
STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi:
ARMON OSALLISUUS Olemme kuulleet edellä opetusta armon olemuksesta, siitä millaista armo on olemukseltaan. En mene tässä opetuksessa siihen, mitä tämä armo on, koska se tuli esille edellisessä r-tunnissa.
Kristuksen kaksiluonto-oppi
Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut
PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä
1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin
Halu on olla uudestisyntyneen henkeni varassa kaikessa; usko on hengen toimintaa - ei sielun! (Ketola Juha)
USKO JA SEN MERKITYS Sisällysluettelo: USKO JA SEN MERKITYS...1 USKO JA EPÄUSKO...2 OLEMMEKO USKOVAISIA...2 PYRI USKOON...2 Uskossa kasvaessamme, voimme pyrkiä siihen yhä enemmän...2 Vakuuttelua, rohkaisua,
Pyhän Hengen luoma uusi elämä
1 Roomalaiskirjeen selitys 16 Room. 8:1 4 Savonlinnan Tuomiokirkko, 27.2.2013 Pyhän Hengen luoma uusi elämä Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Eskatologia. Oppi lopusta
Eskatologia Oppi lopusta ta eskhata = viimeiset ajat/tapahtumat Oppi lopusta ja maailmankaikkeuden päätöksestä Ihmisen kuolema = oman elämän eskatologinen loppu Maailmanloppu koko todellisuuden eskatologinen
Jumalan ominaisuuksista
Jumalan ominaisuuksista Salon Raamattu Puhuu srk 2019 Raamattukoulu - Toni Taiveaho Kaikkivaltius "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias (Ilm.1:8,
Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.
Joh.20:19-31 Joh.20:19-31: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja
Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1
Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä
- Armolahjat - Pasi Kallio, Seinäjoen helluntaiseurakunnan Nettityöntekijä ARMOLAHJAT TUTKIMME RAAMATTUA 1
- Armolahjat - Pasi Kallio, Seinäjoen helluntaiseurakunnan Nettityöntekijä ARMOLAHJAT TUTKIMME RAAMATTUA 1 Alkusanat Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa
SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA
SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen
Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama
Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan?
Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Ensimmäiseen ylösnousemukseen pääsevät valitut ovat onnellisia, koska toisella kuolemalla ei ole heihin valtaa. He siis saavat ikuisen elämän jo ensimmäisen
JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE
1 JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE 1 luku Johannes julistaa elämän Sanaa, Messiasta, että lukijoillakin olisi yhteys ISÄN ja Pojan kanssa 1 4. Ollakseen tässä yhteydessä heidän tulee vaeltaa valkeudessa ja
Armolahjat ja luonnonlahjat
Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat
SYNTI. - Hänen armossaan on minulle kyllin! - Synti.doc Sivu 1 / 6 Created By Pasi Kallio
SYNTI Sisällysluettelo: SYNTI...1 SYNTI JA SEN MERKITYS...2 Mitä on synti...2 Ketkä ovat syntisiä...3 Synnin seuraamus...4 Synnin anteeksisaaminen...4 Anteeksiantamattomat synnit...5 Oma osuus syntiin
Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014
Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää
TV7 RAAMATTUKOULU. "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29)
1 TV7 RAAMATTUKOULU "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) Tapani Talikainen UUSI LUOMUS ELÄMÄ KRISTUKSESSA JEESUKSESSA Mutta vanhurskasten polku
Sipoon Betania seurakunta 2015 Raili Tanskanen
JUMALAN LIITTO IHMISEN PELASTAMISEKSI - osa 1 Liiton keskeinen merkitys Jumalan pelastussuunnitelmassa Jumalan erityissuhde pelastussuunnitelmansa toteuttamiseksi valitsemiinsa ihmisiin perustuu liittoon
Mitä merkitsee olla Esirukoilija. Rukouskoulu jakso
Mitä merkitsee olla Esirukoilija Rukouskoulu 2014 4. jakso 1. Kertausta ja johdanto esirukoukseen A. Rukouksen yleinen, hallitseva ja kaiken läpäisevä olemus: Rukous on yhteyttä Jumalaan ja kaiken muun
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:
Hei, sinä siellä! Minne. olet matkalla? Opas oikean tien valintaan
Hei, sinä siellä! Minne olet matkalla? Opas oikean tien valintaan 2 Minne olet matkalla? ei! Oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan elämäsi tarkoitusta, tai mitä sinulle ja läheisillesi tapahtuu kuoleman
YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta
YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot
1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi...
Uskontunnustukseni 1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana... 1 2. Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi... 1 3. Jumala on sama kaikkialla... 2 4. Jumala on Jeesuksessa
JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE
JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,
8. Skolastiikan kritiikki
8. Skolastiikan kritiikki luterilaisen ja katolisen reformaation ristiriidat kehittyivät Lutherin myöhäiskeskiajan teologiaan kohdistuvan kritiikin pohjalta reformoitu traditio omaksui suuren osan luterilaista
Jakkara ja neljä jalkaa
Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää
Opiskelukysymyksiä Galatalaiskirjeeseen
Opiskelukysymyksiä Galatalaiskirjeeseen Luku 1 Alkutervehdys 1:1-5 1. Miten Paavali sai apostolin tehtävänsä? (1, vrt. Luuk. 6:12-16; Apt. 21-26) 2. Miksi Paavalin täytyi korostaa asemaansa apostolina?
Abrahamin tapaus. Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012
1 Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012 Abrahamin tapaus Olemme edellä käsitelleet Paavalin Roomalaiskirjeen selityksessä sitä, kuinka ihmisestä tulee Jumalalle kelpaava.
Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa
Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille
Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
Raamattuluentosarja SANASTA TIEN LÖYTÄÄ. Sievin kirkossa ke 16. tammikuuta 2008 klo 19 Veli Tuomi
1 Raamattuluentosarja SANASTA TIEN LÖYTÄÄ Sievin kirkossa ke 16. tammikuuta 2008 klo 19 Veli Tuomi 4. Raamattuluento: Uskonvanhurskaus Tarkastelemme aivan aluksi, mitä Raamattu opettaa uskosta. Tunnetuin
Pelastus kuuluu kaikille
1 Roomalaiskirjeen selitys 26 Room. 10: 5 21 Pelastus kuuluu kaikille Kuten jo moneen kertaan on todettu, tässä nyt käsittelyn alla olevassa Paavalin Roomalaiskirjeessä pääteemana on se, miten ihmisestä
KALLE VEIKKO VÄÄTÄISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Kuopiossa (Su )
Ryttylä 19. 01.2007 Matti Väisänen 1/7 KALLE VEIKKO VÄÄTÄISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Kuopiossa (Su 21.01.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Kalle Väätäinen ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän
Minä olen Jeesus len Jees Minä
Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista
Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä
Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan
PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME
PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME Pyhän Hengen maailmaan tuleminen Pyhän Hengen työ Elämä Pyhän Hengen kanssa Hengen hedelmä ja armolahjat Pyhän Hengen maailmaan tuleminen - Raamattu ilmaisee
Vanhaa viiniä uusiin leileihin...
Vanhaa viiniä uusiin leileihin... Ensimmäinen liitto Hebr 8:7 Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Toinen liitto Hebr 10 9 sanoo hän sitten: "Katso, minä
Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama
Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.
Uskontunnustuksestani
Uskontunnustuksestani Voiko Jeesusta sanoa Jumalaksi?... 1 Onko pelastus lihasta vai sanasta?... 1 Uhrasiko Jumala itsensä?... 3 Vanhurskaus... 4 Synti... 4 Fariseusten hapatus... 5 Voiko Jeesusta sanoa
Pelastus 1: Ihmisen turmeltuneisuus
Roomalaiskirje Kristinuskon tiivistelmä Kirjoittaja: Paavali Milloin kirjoitettu: N. vuoden 57 ja 58 tienoilla Mitä aikaa käsittelee: Osittain Israelin nykyistä tilaa, mutta vielä enemmän antaa ajatonta
Armosta pelastetut Kristuksen ulkopuolella Kenen johdatuksessa he olivat
1 Armosta pelastetut Tätä asiaa lähden selvittämään Efesolaiskijeen toisen (2) luvun alkujakeitten pohjalta. (Voitte ottaa Raamatut esille, kenellä sellaiset sattuu olemaan mukana) Hypin kuitenkin vähän
Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Kristus, Jumalan kirkkauden säteily. Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Tänään Kynttilänpäivänä on kirkollisena aiheena: Kristus, Jumalan kirkkauden
Me lähdemme Herran huoneeseen
Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun
Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys
Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys Kolossalaiskirje: 1:1 Paavali, Jumalan tahdosta kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus 1:2 Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille kristuksessa. Armo
SAARNA Evankeliumi. Matt. 7: Jeesus sanoo:
SAARNA 6.8.2017 Evankeliumi Matt. 7: 13-14 Jeesus sanoo: Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea
SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Eedenin paratiisissa
Perusta, jolle rakennamme
Perusta, jolle rakennamme Asko Matikan opetus Lapualla 1.11.2006 Kunnon perusta on tarpeen Mökki rakennettu savimaalle 59 vuotta sitten Salaojaputkista huolimatta mökin alle päässyt vettä, ja maa on routinut
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,
Vanhurskauden seppele, elämän kruunu, ikuinen elämä
Vanhurskauden seppele, elämän kruunu, ikuinen elämä Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä [ensimmäisen ylösnousemuksen
Millainen on Sinun Jumalasi?
Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä
4. Ilmoitus. Room. 1:19-23
4. Persoonallinen Jumala ja kristinuskon totuusvaatimus ihminen oppii tuntemaan Jumalan vasta kun Jumala itse kertoo itsestään ihmisen osuus? ilmoituksen käsite Raamatun asema ilmoituksessa kokemus ja
1. Pietarin kirje 4. luku
1. Pietarin kirje 4. luku 1 opettaja Isak Penzev 2014 Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppituntia, ja tarkoituksemme on etsiä apostolien kirjoituksista Tooran tekstiä. Eikä ainoastaan tekstiä, vaan Tooran
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Totuuden Henki. Johanneksen evankeliumin selitys 46 Joh. 16:4-15
1 Johanneksen evankeliumin selitys 46 Joh. 16:4-15 Totuuden Henki Olemme tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä käsittelemässä Jeesuksen jäähyväispuhetta, jonka hän piti opetuslapsilleen viimeisellä
Matt.7:15-23, Totuus ja harha
Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista
Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia
20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin
Kenen puolella olet? Johdanto. 1. Tämän sunnuntain evankeliumi kysyy meiltä, kenen puolella olemme? Suomessa on ollut. Joh. 8:46-59.
1 Luther- kirkko, Jyväskylä 8.3.2015 Pauli Selkee Kenen puolella olet? Joh. 8:46-59. Johdanto Tänään tahdon nostaa evankeliumista esille kaksi kohtaa. Näitä pohdin yhdessä teidän kanssanne. Ensimmäiseksi,
Kuka Jeesus haluaa meille olla?
1 Johanneksen evankeliumin selitys 9 Joh. 3:9-15 Savonlinnan Tuomiokirkko, 16.9.2015 Kuka Jeesus haluaa meille olla? Viime kerralla tapasimme Nikodemos nimisen juutalaisten hallintomiehen, joka oli yöllä
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 3 Yhteenlaskusta kertolaskuun
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 3 Yhteenlaskusta kertolaskuun Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja
Ennalta määrätyt Kristukseen
1 Efesolaiskirjeen selitys 2 Ef. 1:4 7 Ennalta määrätyt Kristukseen Olemme aloittaneet Paavalin Efesolaiskirjeen selittämisen. Pääsimme ensimmäisellä luennolla vasta ensimmäisen luvun jakeeseen kolme.
JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI
Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible
Ketkä pääsevät Jumalan/Taivasten Valtakuntaan?
Ketkä pääsevät Jumalan/Taivasten Valtakuntaan? Mat. 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Jumalan valtakuntaan
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
Pekka Ervastin esitelmä 1/
Mitä on usko? Pekka Ervastin esitelmä 1/10 1916 Te muistatte ja tiedätte kaikki, kuinka tässä protestanttisessa kirkossa pidetään uskoa ja elämää uskossa ainoana oikeana kristillisyytenä, ja kulmakivenä