VALVILLAN TEHDASMUSEON ARKISTO. Arkistoluettelo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALVILLAN TEHDASMUSEON ARKISTO. Arkistoluettelo"

Transkriptio

1 Arkistoluettelo

2 Valvilla Oy perusti vuonna 1981 Hyvinkään tehtaalleen museon vaalimaan kotimaisen villateollisuuden perinteitä. Esineistön lisäksi museo sisälsi tehtaan insinöörien kokoaman historiallisen arkiston, johon kuului Valvillan kymmenien edeltäjäyritysten aineistoja 1800-luvun lopulta lähtien. Valvilla hakeutui konkurssiin vuonna Arkiston omistusoikeus siirtyi Uudenmaan rakennuspiirille, joka ehdotti aineistojen siirtämistä Elinkeinoelämän keskusarkistoon. Hyvinkään kulttuuritoimen mielestä arkiston siirtäminen olisi ollut kaupungin kulttuuriperinnölle korvaamaton vahinko, minkä johdosta se jäi sijoilleen Hyvinkään Vanhalle Villatehtaalle ja siirtyi myöhemmin osaksi Hyvinkään kaupunginmuseon kokoelmia. Syyskuussa 2003 Villatehtaalla syttynyt tulipalo vaurioitti pahasti arkistoa ja tuhosi osan aineistosta. Arkistolle suoritettiin mittavat konservointityöt vuosina RAJAVUODET PÄÄVUODET MÄÄRÄ (hm) 39,2 JÄRJESTÄMISTYÖT JA ARKISTONMUODOSTUSPROSESSI Vuoden 2003 tulipaloa seuranneessa tilanteessa arkiston alkuperäistä järjestystä ei pystytty palauttamaan. Tästä syystä arkisto järjestettiin kokonaan uudestaan vuosina Järjestämisen suoritti Hyvinkään kaupunginmuseon arkistonhoitaja Matti Mieskonen. Arkistonmuodostajat ja arkistot: ARKISTONMUODOSTAJA ARKISTO Hyvinge Yllespinneri & Väfveri Ab ( ) Hyvinge Yllespinneri & Väfveri Ab:n arkisto ( ) Helsingfors Yllespinneri Ab ( ) Helsingfors Yllespinneri Ab:n arkisto ( ) Helsingfors Yllefabrik Ab ( ) Helsingfors Yllefabrik Ab:n arkisto ( ) Helsingfors Mekaniska Wäfveriet Ab ( ) Helsingfors Mekaniska Wäfveriet Ab:n arkisto ( ) Yhdistyneet villatehtaat Oy (YVT) ( ) I: Hyvinkään tehtaan arkisto ( )

3 II: Vanhankaupungin tehtaan arkisto ( ) Helsingin Verkatehdas Oy ('Heves') ( ) Helsingin Verkatehdas Oy:n arkisto ( ) Hämeenlinnan Verkatehdas Oy ) Hämeenlinnan Verkatehdas Oy:n arkisto ( ) Pojovikens Klädesfabrik Ab (Pohjanlahden Verkatehdas Oy) ( ) I: Pojovikens Klädesfabrik Ab: arkisto ( ) II: Västra Nylands Ylle Ab:n arkisto ( ) Klingendahl Oy ( ) Klingendahl Oy:n arkisto ( ) Turun Verkatehdas Oy ( ) I: Multavieru oy:n arkisto ( ) II: Turun Verkatehdas Oy:n arkisto ( ) Orimattilan Villatehdas Oy ( ) Orimattilan Villatehdas Oy:n arkisto ( ) Villayhtymä Oy 1959 I: Pääkonttorin arkisto ( ) II: Hyvinkään tehtaiden arkisto (YVT) ( ) III: Heveksen arkisto ( ) IV: Turun tehtaan arkisto ( ) V: Orimattilan tehtaan arkisto ( ) VI: Pohjanlahden tehtaan arkisto ( ) VII: Tampereen tehtaan arkisto ( ) VIII: Hämeenlinnan tehtaan arkisto ( ) Hyvilla Oy I: Pääkonttorin arkisto ( 1979) II: Hyvinkään tehtaiden arkisto (YVT) ( 1979) III: Heveksen arkisto ( ) IV: Orimattilan tehtaan arkisto ( 1972) V: Tampereen tehtaan arkisto ( ) VI: Turun tehtaan arkisto ( ) Valvilla Oy Hyvinkään tehtaiden arkisto ( ) Arkistonmuodostajien ja arkistojen tarkemmat tiedot löytyvät erikseen kunkin arkistonmuodostajan esittelyistä. Kaikkiin Valvillan tehdasmuseon arkistonmuodostajiin on sovellettu seuraavaa arkistokaavaa: 1. OMISTUS 1.1 Osakeyhtiö Yhtiöjärjestykset Yhtiökokousten pöytäkirjat ja toimintakertomukset Osakekirjat ja rekisterit Osakkeenomistajat Osingot Kaupparekisterit 1.2 Perustus, fuusiot, konkurssit 1.3 Rahoitus

4 1.4 Anomukset, päätökset 1.5 Oikeudenkäynnit, haasteet, riita-asiat 2. HALLINTO 2.1 Johtajat Muistiot Kirjeistö Puheet Tunnustukset, merkkipäivät ym. 2.2 Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset Kirjeistö Toiminnan kehittäminen Raportit ja ennusteet Matkakertomukset 2.3 Sopimukset, kauppakirjat 2.4 Talous Omaisuus Tilit Lainat Vakuutukset Takaukset, perintä Verot Budjetit Myynti 2.5 Viestintä, tiedotteet 3. TYÖNTEKIJÄT 3.1Rekrytointi Työsopimukset Työhakemukset 3.2 Henkilöstöhallinto Työntekijäluettelot ja tilastot Säännöt ja järjestys Palkat Työajat ja lomat Tehtävänkuvaukset Perehdyttäminen 3.3 Koulutus Opintomatkat Kurssit Opintomateriaali 3.4 Sosiaaliset etuudet Laina- ja avustuskassat Myynti työntekijöille Työterveys 3.5 Ammattiyhdistystoiminta Ammattiyhdistykset Lakot 3.6 Harrastus- ja virkistystoiminta 3.7 Eläkkeet, irtisanoutumiset Työtodistukset, irtisanomisilmoitukset Eläkekassat Yleiset eläke- ja irtisanomisasiat 4. TUOTEKEHITYS 4.1 Laboratorio ja laaduntarkkailu 4.2 Mallit 5. TEHTAAN TOIMINTA

5 5.1 Koneet 5.2 Tuotanto 5.3 Työturvallisuus 5.4 Ympäristö 5.5 Investoinnit ja aloitteet 5.6 Tiedotus 5.7 Huolto 6. MARKKINOINTI 6.1 Mainostaminen ja tuotteet Mainokset Mainostoimistot 6.2 Messut ja tapahtumat 6.3 Myynti, vienti 7. MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT 7.1 Omistus 7.2 Tehdaskiinteistöt 7.3 Liikehuoneistot ja asuinrakennukset 8. SISAR- JA TYTÄRYHTIÖT (1,2,3 eri yhtiöt) 9. YHTEISTOIMINTA (1,2,3 eri yhteisöt) 10. JULKISUUS 10.1 Tiedotus 10.2 Juhlat ja tapahtumat 10.3 Julkaisut 11. YHTEISKUNTA 11.1 Poikkeusajat 11.2 Työllisyys MUUALLA SÄILYETTÄVÄT AINEISTOT Villatehtaan rakennushistoriallinen arkisto (Hyvinkään kaupunginmuseo) Esko Talanterän arkisto (Hyvinkään kaupunginmuseo) Anja Eerikäisen arkisto (Hyvinkään kaupunginmuseo) Villatehtaan ruokalaosuuskunnan asiakirja-aineisto (Hyvinkää Seura) Valvilla Oy:n arkisto (Elinkeinoelämän keskusarkisto, Mikkeli) Barker-Littoinen Oy:n arkisto (Turun maakunta-arkisto)

6 HUOMAUTUKSET: Arkistoluettelosta puuttuvat arkistoyksiköt ovat toistaiseksi konservoinnissa. Aineistoja voi tiedustella Hyvinkään kaupunginmuseon henkilökunnalta. Valvillan tehdasmuseon arkisto on useiden arkistosiirtojen, vuoden 2003 tulipalon ja sitä seuranneiden pelastustöiden jäljiltä monessa kohtaa fragmentaarinen. Kadonneita ja tuhoutuneita aineistoja ei toistuvuuden vuoksi ole erikseen merkitty luetteloon. KÄYTTÖRAJOITUKSET: Aineisto on pääasiassa vapaasti tutkittavissa. Käyttörajoitukseen asetetut aineistot sisältävät henkilötietolainsäädännön perusteella salassa pidettäviä yksityisyyden suojaan liittyviä tietoja, joiden käyttö edellyttää käyttölupaa (Henkilötietolaki 11 ). Poikkeukset arkaluontoisten tietojen käsittelykieltoon (Henkilötietolaki 12 ) myöntää Hyvinkään kaupunginmuseon intendentti.

7 HYVINGE YLLESPINNERI & VÄFVERI AB:N ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Hyvinge Yllespinneri & Väfveri Ab (Vuoteen 1895 Hyvinge Yllespinneri Ab) Toimintavuodet: Seuraaja: Yhdistyneet Villatehtaat Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: Hyvinge Yllespinneri & Väfveri Ab Rajavuodet: Laajuus (hm): 0,22 Seuraaja: Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto KIRJALLISUUS: Donner, Ossian (1917). Hyvinge Klädesfabrik Helsinki. Donner, Ossian (1949). Min tid: minnen och intryck från ett långt liv. Helsinki: Schild. Junnila, Olavi (1989). Hyvinkään seudun historia. Hyvinkää: Hyvinkään kaupunki. Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla. 1

8 Hyvinge Yllespinneri & Väfveri Ab:n arkisto 1 OMISTUS 1.1 Osakeyhtiö Yhtiökokousten pöytäkirjat ja toimintakertomukset 1.1.2:1 Yhtiökokousten pöytäkirjat :2 Toimintakertomuksia :3 Valtakirjoja ) Kaksi nidettä ja irtolehtiä, 2) Pöytäkirjojen liitteinä toimintakertomuksia 1) Kertomusten liitteinä kustannuslaskelmia 1.1.2: :1 1) Valtakirjoja yhtiökokouksiin 1.1.2:1 1.2 Perustus, fuusiot, konkurssit 1.2:2 Yhdistymissopimus DFY:n kanssa :1 1.4 Anomukset, päätökset 1.4:1 Senaatti :2 Maistraatit ) Senaatin päätöksiä 1.1.2:1 1) Helsingin maistraatin päätöksiä 1.1.2:1 1.4:3 Lääninhallitus ) Uudenmaan läänin kuvernöörinkanslia 1.1.2:1 1.5 Oikeudenkäynnit, haasteet, riitaasiat 1.5:1 Käräjäoikeuden pöytäkirjanotteita :1 2 HALLINTO 2.2 Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset 2.2.1:1 Hallituksen kokouspöytäkirjoja :1 2.3 Sopimukset, kauppakirjat 2.3:1 Kauppakirjoja ja arentikontrahteja LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Maa-asioista, ks. myös 7.1: :1 2.4 Talous Tilit 2.4.2:1 Tilintarkastuskertomuksia :1 1

9 Hyvinge Yllespinneri & Väfveri Ab:n arkisto 2.4.2:2 Tiliotteita : Lainat 2.4.3:1 Lainasopimus ) Kansallis-Osake-Pankin ja Hyvinge Yllespinneri & Väfveri AB:n välinen sopimus 2.4.3:2 Lainojen kopiokirjoja ) Kaksi sidosta, (I) 30.Mars - 3. Nov. 1898: (II) 4. Nov Sept : : Takaukset, perintä 2.4.5:1 Maksuluettelo ) Yksi sidos 2.4.5:1 7 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT 7.1 Omistus 7.1:1 Rasitetodistus ) Ahdenkallion tila LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Maa-asioista, ks. myös 2.3: :1 2

10 HELSINGFORS YLLEFABRIK AB:N ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Helsingfors Yllefabrik Ab Toimintavuodet: Seuraaja: Yhdistyneet Villatehtaat Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: Helsingfors Yllefabrik Ab Rajavuodet: Laajuus (hm): 0,04 KIRJALLISUUS: Donner, Ossian (1917). Hyvinge Klädesfabrik Helsinki. Donner, Ossian (1949). Min tid: minnen och intryck från ett långt liv. Helsinki: Schild. Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

11 Helsingfors Yllefabrik Ab:n arkisto 1 OMISTUS 1.1 Osakeyhtiö Yhtiökokousten pöytäkirjat ja toimintakertomukset 1.1.2:1 Yhtiökokousten ja hallituksen pöytäkirjat ) Yksi sidos; 2) Pöytäkirjojen liitteinä toimintakertomuksia ja tilinpäätöslaskelmia; HUOMIOT: 1) Sidoksessa jonkin verran kosteusvaurioita 1.1.2:1 1.2 Perustus, fuusiot, konkurssit 1.2:1 Fuusiosopimus DFY:n kanssa :1 1.3 Rahoitus 1.3:1 Rahatoimikamarin pöytäkirjanote :1 2 HALLINTO 2.4 Talous Vakuutukset LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks : :1 Palovakuutus ) Vakuutuksen myöntäjänä Industriidkarenes i Finland Ömsesidiga Brandförsäkringsbolag 1.1.2:1

12 HELSINGFORS YLLESPINNERI AB:N ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Helsingfors Yllespinneri Ab Toimintavuodet: Seuraaja: Yhdistyneet Villatehtaat Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: Helsingfors Yllespinneri Ab Rajavuodet: Laajuus (hm): 0,025 KIRJALLISUUS: Donner, Ossian (1917). Hyvinge Klädesfabrik Helsinki. Donner, Ossian (1949). Min tid: minnen och intryck från ett långt liv. Helsinki: Schild. Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

13 Helsingfors Yllespinneri Ab:n arkisto 1 OMISTUS 1.1 Osakeyhtiö Yhtiökokousten pöytäkirjat ja toimintakertomukset 1.1.2:1 Yhtiökokousten ja hallituksen pöytäkirjat ) Yksi sidos; 2) Pöytäkirjojen liitteinä toimintakertomuksia ja tilinpäätöslaskelmia; HUOMIOT: 1) Sidoksessa jonkin verran kosteusvaurioita 1.1.2:1 1.2 Perustus, fuusiot, konkurssit 1.2:1 Fuusiosopimus DFY:n kanssa :1 1.3 Rahoitus 1.3:1 Rahatoimikamarin pöytäkirjanote :1 2 HALLINTO 2.4 Talous Vakuutukset LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks : :1 Palovakuutus ) Vakuutuksen myöntäjänä Industriidkarenes i Finland Ömsesidiga Brandförsäkringsbolag 1.1.2:1

14 HELSINGFORS MEKANISKA WÄFVERIET AB:N ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Helsingfors Mekaniska Wäfveriet Ab Toimintavuodet: Seuraaja: Yhdistyneet Villatehtaat Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: Helsingfors Mekaniska Wäfveriet Ab Rajavuodet: Päävuodet: Laajuus (hm): 1,28 Seuraaja: Yhdistyneet Villatehtaat Oy, II Vanhankaupungin tehtaan arkisto KIRJALLISUUS: Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

15 Helsingfors Mekaniska Wäfveriet Ab:n arkisto 1 OMISTUS 1.1 Osakeyhtiö Yhtiökokousten pöytäkirjat ja toimintakertomukset 1.1.2:1 Yhtiökokousten pöytäkirjat ) Pöytäkirjojen liitteinä toimintakertomuksia, tilintarkastuskertomuksia ja tilinpäätöslaskelmia 1.1.2: Osakekirjat- ja rekisterit 1.1.3:1 Osakerekisteri ) Sidos 1.1.3: :2 Osakekirjoja ja osinkolippuja ) Osakekirjat , osinkoliput :1 1.2 Perustus, fuusiot, konkurssit 1.2:1 Fuusio DFY:n kanssa 1932 Helsingfors Mekaniska Väfverin ja Helsingin kaupungin vuokratoimintaa käsittelevä sopimus 1.1.2:1 1.3 Rahoitus LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. 1.4:6 1.4 Päätökset 1.4:1 Senaatti ) Senaatin päätöksiä 1.1.2:1 1.4:2 Lääninhallitus ) Uudenmaan lääninhallituksen pöytäkirjanote 1.4:3 Kunnanhallitus ) Helsingin kunnanhallituksen pöytäkirjanote 1.1.2: :1 1.4:4 Maistraatti ) Helsingin maistraatin pöytäkirjanotteita 1.4:5 Kaupunginraati ) Helsingin kaupunginraadin päätös 1.1.2: :1 1.4:6 Rahatoimikamari ) Rahatoimikamarin pöytäkirjanotteita HUOMAUTUKSET: 1) Osa pöytäkirjasta myöhempiä kopioita 1920-luvulta 1.4:7 Teollisuushallitus ) Teollisuushallituksen päätös 1.1.2: :1 1.5 Oikeudenkäynnit, haasteet, riitaasiat 1.5:1 Raastuvanoikeuden pöytäkirjanotteita :1 2 HALLINTO 2.2 Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset

16 Helsingfors Mekaniska Wäfveriet Ab:n arkisto 2.2.1:1 Hallituksen pöytäkirjat ) Kolme sidosta (I) , (II) , (III) : Kirjeistö 2.2.2:1 Hallinnon kirjeistöä :1 2.3 Sopimukset, kauppakirjat 2.3:1 Sopimuksia ) Mm. sähkön- ja vedenjakeluun liittyviä sopimuksia 2.2.2:1 2.4 Talous Omaisuus 2.4.1:1 Luettelo yhtiön irtaimesta omaisuudesta ) Käsittää pääasiassa tietoa rakennuksista 2.2.2: Lainat 2.4.3:1 Lainaehdotuksia :1 2.6 Muu 2.6:1 Hallinnon sekalaisia asiakirjoja ) Sekalaisia tarjouksia ja todistuksia 2.2.2:1 3 TYÖNTEKIJÄT 3.1 Rekrytointi Työsopimukset 3.1.1:1 Työsopimuksia :1 3.2 Henkilöstöhallinto Työntekijäluettelot ja - tilastot 3.2.1:1 Kortisto tehtaan työntekijöistä luvut 3.2.1:2 Kortisto tehtaan työntekijöistä luvut A- K L-R LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Kortisto sisältää tietoja työntekijöistä, jotka ovat olleet Yhdistyneiden Villatehtaiden palveluksessa vuodesta 1932 eteenpäin; 2) Ks. Myös Yhdistyneiden Villatehtaiden arkisto, sarja I LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks : : :2

17 Helsingfors Mekaniska Wäfveriet Ab:n arkisto 3.2.1:3 Kortisto tehtaan työntekijöistä luvut 3.2.1:4 Kortisto 20 vuotta palvelleista työntekijöistä luvut S-Ö A- Ö LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks :1 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks : : : Säännöt ja järjestys 3.2.2:1 Työehtosopimuksia ja työsääntöjä ) Tehtaan sisäisiä työsääntöjä ja sosialiministeriön (sic) työasiainosaston työsääntöjä koskeva todistus 2.2.2:1 5 TEHTAAN TOIMINTA 5.6 Tiedotus 5.6:1 Tiedote tehtaan työväelle :1 7 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT 7.1 Omistus 1) Ks. 1.2: Kiinteistölautakunnan pöytäkirjanote ) Rakennustarkastuksiin liittyvä 2.2.2:1 7.1:2 Kauppakirjoja ja vuokrakontrahteja :3 Vanhankaupungin tonttiin liittyviä asiakirjoja :4 Vanhankaupungin karttoja ) Kauppakirjat (1897) ja vuokrakontrahti (1920) 1) Häätömääräyksiä, kauppakirjoja, privilegioita, pöytäkirjoja etc. 1) Kolme karttaa: (I) Karta öfver Gammelstads Färgeri Tomten 1839, (II) Karta öfver Handolins färgeritomt 1897, (III) Karten öfver Forrsby hemmans in - och utäger i Helsinge Socken och Härad samt Nylands Län 1873 HUOMAUTUKSET: 1) Aineiston yhteydessä tarkempi listaus sarjan sisällöstä JÄRJESTELYTYÖT: 1) Kartat suurikokoisia, säilytetään erillään muusta aineistosta 2.2.2: :1 7.1:4 7.2 Tehdaskiinteistöt 7.2:1 Tehdasrakennusten tarkastuskertomuksia ) Kertomuksen vuosilta 1899, 1902 ja :1

18 YHDISTYNEET VILLATEHTAAT OY, HYVINKÄÄN TEHTAAN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Yhdistyneet Villatehtaat Oy (Vuoteen 1932 De Förenade Yllefabrikerna Ab) Toimintavuodet: Edeltäjä: Hyvinge Yllespinneri & Väfveri Ab Seuraaja: Villayhtymä Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: I Hyvinkään tehdas Rajavuodet: Päävuodet: Laajuus (hm): 8,98 Edeltäjä: Hyvinge Yllespinneri & Väfveri Ab:n arkisto Seuraaja: Villayhtymä Oy, II Hyvinkään tehtaiden arkisto KIRJALLISUUS: Donner, Ossian (1917). Hyvinge Klädesfabrik Helsinki. Donner, Ossian (1949). Min tid: minnen och intryck från ett långt liv. Helsinki: Schild. Junnila, Olavi (1989). Hyvinkään seudun historia. Hyvinkää: Hyvinkään kaupunki. Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

19 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto I 1 I 1.1 I OMISTUS Osakeyhtiö Yhtiöjärjestykset I 1.1.1:1 Yhtiöjärjestyksiä ) Lopullisia painokappaleita ja työkappaleita MUUALLA SÄILYTETTÄVÄT AINEISTOT: 1) Huom. Työkappaleita säilytetään yksikössä I 1.1.2:1 I 1.1.1:1 I Yhtiökokousten pöytäkirjat ja toimintakertomukset I 1.1.2:1 Yhtiökokousten pöytäkirjat I 1.1.2:2 Yhtiökokousten pöytäkirjat ) 2 sidosta (I) , (II) , 2) Irtokonsepteja , 2) Alkuperäiskappaleiden toisteita irtokonsepteina ja irtokonsepteja, 3) Pöytäkirjojen liitteinä toimintakertomuksia, tilintarkastuskertomuksia, valtakirjoja, taseita, kokouskutsuja, viranomaisten päätöksiä, muistioita ja tiedotteita 1) Irtokonsepteja, 2) Pöytäkirjojen liitteet, ks. I 1.1.2: : :2 I 1.1.2:4 Vuosikertomuksia HUOMAUTUKSET: 1) Vuosikertomukset puuttuvat; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Aikaisemmat vuosikertomukset yhtiökokousten pöytäkirjojen liitteinä, ks. I 1.1.2:1 I 1.1.1:1 I Osakkeenomistajat I 1.1.4:1 Osakerekisteri I 1.1.4:2 Osakasluetteloita I 1.1.4:3 I 1.1.4:4 Osakkeenomistajat ja osakesiirrot Kotimaisten tekstiilitehtaiden omaisuustietoja ) Yksi sidos (Aktie-register) I 1.1.4:1 1) Osakkeiden omistajiin ja osakesiirtoihin liittyvä asiakirjakokoelma, 2) Testamentteja, osakkeiden leimausilmoituksia, valtakirjoja, kaupparekisterinotteita, osakkeiden omistajien vaihdokset perintöjenjaossa, perunkirjoitusten pöytäkirjoja, lahjakirjoja, tiedotteita, sekalaisia muistiinpanoja JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään I 1.1.4:2 I 1.1.4:2 I 1.1.4:4 I Osingot

20 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto 1.5:1 8 I 1.1.5:1 Osinkolippuja ja maksutodistuksia I 1.1.5:2 Osakeantitodistuksia ) Osinkolippujen mukana maksuihin liittyviä tiedotteita, 2) osinkoanti-ilmoitus vuodelta 1956 HUOMAUTUKSET: 1) Pääosin toisteita; JÄRJESTELYTYÖT: 1) Saajan mukaan aakkosjärjestyksessä I 1.1.4:4 I 1.1.4:4 I Kaupparekisterit I 1.1.6:1 Kaupparekisteriotteita I 1.1.6:1 I 1.4 Anomukset, päätökset I 1.4:1 Senaatti I 1.4:2 Valtioneuvosto I 1.4:3 Ministeriöt I Korkein hallinto-oikeus I 1.4:5 Raastuvanoikeudet I 1.4:6 Tullihallitus I 1.4:7 Patentti- ja rekisterihallitus I 1.4:8 Maistraatit I 1.4:9 Kaupunginraadit ) Kauppa- ja teollisuusministeriö ( ), Valtiovarainministeriö 1949 I 1.1.6:1 I 1.1.6:1 I 1.1.6:1 I 1.1.6:1 I 1.1.6:1 I 1.1.6:1 I 1.1.6:1 I 1.1.6:1 I 1.1.6:1 I 1.4:10 Vakaustoimisto 1935 I 1.1.6:1 I Muut ) Verolautakuntien, vakuutusoikeuden ja maaherrojen päätöksiä I 1.1.6:1 I 1.5 Oikeudenkäynnit, haasteet, riita-asiat I 1.5:1 Perintä ) Raastuvanoikeudelle tehdyn haasteen liitteinä vekseleitä, protestikirjeitä ym. I 1.1.6:1 I 2 I 2.1 I HALLINTO Johtajat Kirjeistö

21 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto I 2.1.2:1 Finn Feiring I 2.1.2:2 A.O. Stenbock Ossian Donner 1) Feiring toimi YVT:n johtajana , hallituksen jäsen vuodesta 1903, 2) Kirjeistö sisältää huomattavan määrän Ossian Donnerin Feiringille ulkomailta lähettämiä kirjeitä 1) Diplomi-insinööri Stenbock toimi YVT:n isännöitisijä LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I 2.1.2:1 I 2.1.2:1 I 2.1.2:1 I Tunnustukset, merkkipäivät ym. I 2.1.4:1 J.A. Wasastjerna I 2.1.4:2 Ossian Donner I 2.1.4:3 Ossian Donnerin monumentin piirustukset TIETOSISÄLTÖ: 1) Wasastjerna toimi YVT:n johtajana , 2) Lehtileikkeitä Wasastjernan diplomaattiuran päättymisestä 1948; 3) 60-vuotispäivät 1956, 4) Nimitys vuorineuvokseksi ) Donner oli YVT:n perustaja ja johtaja vuosina , 2) Donnerin patsashankkeeseen liittyviä kirjeitä, puheita, lehtileikkeitä ja Hyvinkään sanomien Donnerin uraa käsitteleviä numeroita I 2.1.2:1 I 2.1.2: I 2.1.4:3 I 2.2 I Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset I 2.2.1:2 Hallituksen pöytäkirjat I 2.2.1:3 Hallituksen pöytäkirjat I 2.2.1:5 Sekalaisia muistioita ) Kuusi sidosta (II) , (III) , (IV) , (V) , (VI) , (VII) , 2) Käsinkirjoitettuja 1) Yksi sidos (VIII) , jonka lisäksi alkuperäiskappaleiden kopioita irrallisina konsepteina; 1) Svante Kihlman revisionbyrå, tuotannon parantaminen I 2.2.1:2 I 2.2.1:3 I 2.2.1:5 I Kirjeistö I 2.2.2:1 Kirjeistö I 2.2.2:2 Kirjeistö HUOMAUTUKSET: 1) Kirjeistö on puutteellinen, vuodet 1947, 1948, 1951, 1953 ja 1954 puuttuvat; JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Vuosittain kulkeva kronologia; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. sarja I JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Lähettäjän mukaan aakkosjärjestyksessä; HUOMATUKSET: 1) Sisältää ainoastaan kirjaimet A-D; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I 2.3:1 & sarja I I 2.2.1:5 I 2.2.1:5

22 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto I 2.2.2:3 Kirjekuori 1) Kirjekuoressa teksti: "De Förenade Yllefabrikerna A.B. Hyvinge" HUOMAUTUKSET: Päiväämätön I 2.2.1:5 I Toiminnan kehittäminen I 2.2.3:1 Neuvottelukokouksien pöytäkirjoja 1958 TIETOSISÄLTÖ: 1) Mallistoihin ja myyntiin keskittyviä yhtiön sisäisiä neuvottelumuistioita; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. sarja I 6.3 I 2.2.3:1 I Matkakertomukset I 2.2.5:1 Matkakertomuksia ) Kertomuksia eri Euroopan maihin suuntautuneista matkoista I 2.2.3:1 I 2.3 Sopimukset, kauppakirjat I 2.3:1 Sopimuksia I 2.3:2 Kauppa- ja luovutuskirjoja ) Vuokra-, sähkö-, metsänhakkuu-, mainos-, tavarantoimitus-, maakauppa-, energia-, hissi-, tietotekniikka-, yhteistyö- ym. Sopimuksia LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vuokra- ja maakauppasopimuksista ks. myös sarja I 7.1 I 2.2.3:1 1) Ks. myös sarja I 7.1 I 2.2.3:1 I 2.4 I Talous Omaisuus I 2.4.1:1 Omaisuustilikirja (råbalans) ) Yksi sidos (Råbalans bok) I 2.4.1: I 2.4.1:2 Omaisuustilikirja (råbalans) ) Yksi sidos (Råbalanbok) I 2.4.1: I 2.4.1:3 Omaisuustilikirja (råbalans) ) Yksi sidos (Råbalanbok) I 2.4.1: I 2.4.1:4 Inventaari- ja ) Yksi sidos (Inventarie- och I 2.4.1:4 omaisuustasekirja I 2.4.1:5 Invenataariokortisto Balansbok) 1) Yksi kansio, 2) Sekalainen invetaariokortisto koneista, rakennuksista, eläkkeistä etc. I 2.4.1:5 I Tilit I 2.4.2:1 Kassakirja I 2.4.2:2 Kassakirja I 2.4.2:3 Kassakirja I 2.4.2:4 Kassakirja I 2.4.2:6 Kassakirja I 2.4.2:7 Kassakirja I 2.4.2:8 Kassakirja I 2.4.2:13 Shekkitilikirja ) Yksi sidos (Kassa-bok) I 2.4.1:4 1) Yksi sidos (Kassa-bok) I 2.4.1:4 1) Yksi sidos (Kassa-bok) I 2.4.2:3 1) Yksi sidos (Kassa-bok) I 2.4.2:3 1) Yksi sidos (Kassa-bok) I 2.4.2:3 1) Yksi sidos (Kassa-bok) I 2.4.2:7 1) Yksi sidos (Kassa-bok) I 2.4.2:7 1) Yksi sidos (Checkräkningsbok 1) I 2.4.2:13

23 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto I 2.4.2:14 Shekkitilikirja I 2.4.2:15 Shekkitilikirja I 2.4.2:16 Shekkitilikirja I 2.4.2:17 Tasetilit (balanskonto) I 2.4.2:18 Kortisto korjauskustannuksista I 2.4.2:19 Tiliyhteenvetoja I 2.4.2:20 Tilityskirjoja ja laskelmia I 2.4.2:21 Sekalaisia tilitietoja ja tilinpäätösaineistoa I 2.4.2:22 Shekkikuitteja ) Yksi sidos (Checkräkningsbok 2) I 2.4.2:14 1) Yksi sidos (Checkräkningsbok 3) I 2.4.2:15 1) Yksi sidos (Checkräkningsbok 4) I 2.4.2:16 HUOMAUTUS: 1) Vuodet 1917, ja puuttuvat 1) "Avdelningarnas kostnader Repardtioner" 1) Käsinkirjoitettuja ruutukonsepteja 1) Pääasiassa toisteita JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Aakkosjärjestyksessä saajan mukaan 1) Tilitiedot: Hyvinkään lainat, vuokra-asunnot, osakkeet, pankkilainat, likviditeetit ym. tarkempi listaus luettelon kannessa, , 2) Tilinpäätöslaskelmia ) Kirjekuoreen merkitty omistajaksi Minister Ossian Donner I 2.4.2:17 I 2.4.2:18 I 2.4.2:18 I 2.4.2:18 I 2.4.2:18 I 2.4.2:18 I Vakuutukset I 2.4.4:1 Palovakuutuksia 1903, ) Indutriidkarenes i Finland Ömsesidiga Brandförsäkringsbolag 1903, 2) Ömsesidiga Brandförsäkringsbolaget Industri- Brand 1952 (liitteenä kirje v. 1954) I 2.4.2:18 I Takaukset, perintä I 2.4.5:1 Luetteloita velallisista I 2.4.5:2 Velkatodistuksia I 2.4.5:7 Velkakirjoja ) Käsin- ja puhtaaksikirjoitettuja velallisluetteloita 1) Aakkosjärjestyksessä velallisen mukaan, 2) Siirtymäkaudelta Villayhtymän todistuksia 1) Velka- ja haltijavelkakirjojen liitteinä vuokrasopimuksia, kauppakirjoja ja eri oikeusasteiden pöytäkirjoja LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. sarja I 1.4, I 2.3 & I 7.1 I 2.4.2:18 I 2.4.2:18 I 2.4.2:18 I Verot I 2.4.6:1 Veroilmoituksia I 2.4.6:2 Veroilmoituksia ) Ilmoitusten liitteinä laskelmia, verotuksiin liittyviä valituksia lääninhallitukselle ja oikeistuimille, päätöksiä valituksiin, ilmoituksia ja muistioita 1) Ks. I 2.4.6:1 HUOMAUTUKSET: 1) Vuodet puuttuvat I 2.4.6:1 I 2.4.6:2 I Budjetit I 2.4.7:1 Budjettilaskelmia I 2.4.7:2 Kustannuslaskelmia ) Alkas Aktiebolag, liitteinä pohjapiirustuksia I 2.4.7:1 I 2.4.7:1

24 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto I 2.4.7:3 Sijoituslaskelmia ) Kestilän pukimo I 2.4.7:1 I 3 I 3.1 I TYÖNTEKIJÄT Rekrytointi Työsopimukset I 3.1.1:1 Työsopimuksia LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. Myös 3.2.1:1-6 I 3.1.1:1 I 3.2 Henkilöstöhallinto I Työntekijäluettelot ja - tilastot I 3.2.1:1 Henkilöstökortteja luvut I 3.2.1:2 Henkilöstökortteja luvut I 3.2.1:3 Henkilöstökortteja luvut I 3.2.1:4 Henkilöstökortteja luvut I 3.2.1:5 Henkilöstökortteja luvut I 3.2.1:6 Henkilöstökortteja luvut I 3.2.1:10 Viimeistämön matrikkelikortit luvut A-Hel Hem- Kos 1) Kortisto käsittää tehtaan kaikkien osastojen työntekijät, 2) Kortin tiedot:: osasto, henkilötiedot, ammatti, työn aloitus/lopetusaika, syy lopettamiseen, käyttäytyminen, ammattitaito, huomautuksia HUOMATUKSET: 1) Eri korttityyppejä (vanhimmat käsinkirjoitettuja, uudemmat koneella), 2) Osa korteista ruotsinkielisiä 3) Joiden korttien liitteinä työsopimuksia; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Työsopimusten osalta ks. I 3.1.1:1 I 3.1.1:1 1) Ks. I 3.2.1:1 I 3.2.1:2 Kot-L 1) Ks. I 3.2.1:1 I 3.2.1:3 M-Pel 1) Ks. I 3.2.1:1 I 3.2.1:4 Pen- Sir 1) Ks. I 3.2.1:1 I 3.2.1:5 Sis-Ö 1) Ks. I 3.2.1:1 I 3.2.1:6 1) Kortin tiedot: henkilötiedot, työn aloitus/lopetusaika, syy lopettamiseen, käyttäytyminen, ammattitaito, huomautuksia LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Kortisto sisältää YVT:n lisäksi tietoa Villayhtymän ja Hyvillan aikaisista työntekijöistä; KÄYTTÖLUVAN EHTO: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen I 3.2.1:10 I 3.2.1:11 Kutomon ja parsimon matrikkelikortit luvut TIETOSISÄLTÖ: 1) Kortin tiedot: henkilötiedot, kirkkokunta, verovelvollisuuspaikka, työsuhteen alkamis- ja loppumisaika, syy lopettamiseen, käyttäytyminen, ammattitaito, huomautuksia LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Kortisto sisältää YVT:n lisäksi tietoa Villayhtymän ja Hyvillan aikaisista työntekijöistä; KÄYTTÖLUVAN EHTO: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen I 3.2.1:11 I 3.2.1:12 I 3.2.1:13 I 3.2.1:14 Kortisto lopettaneista työntekijöistä 1 Kortisto lopettaneista työntekijöistä 2 Kortisto lopettaneista työntekijöistä luvut luvut ) Kotomo ja lankavarasto (A-Ö), parsimo (A-Ö) I 3.2.1:12 1) Karstalanka I 3.2.1:12 1) Sekalainen I 3.2.1:12

25 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto I 3.2.1:15 Kortisto lopettaneista, eläkkeelle ja muille osastoille siirtyneistä luvut I 3.2.1:16 Virkamiesten eläkekortisto I 3.2.1:17 Työntekijöiden eläkekortisto luvut I 3.2.1:18 Matrikkelikirjat I 3.2.1:19 Eri osastojen matrikkelilistoja ) Neljä sidosta (I) Koko tehdas , (II) Koko tehdas , (III) Koko tehdas , (IV) Kutomo , 2) Matrikkelin tiedot: nimi, ammatti, syntymäpäivä, tiedot siviilisäädystä ja lapsista, tullut/eronnut, kirkonkirjat, lainakassan luokka ja n:o, onko ollut ennen töissä tehtaalla, onko mies tai vaimo töissä tehtaalla, huomautuksia 1) Reserviläiset, kuukausipalkkalaiset, karstalankakehruu, kampalankakehruu, myyntilankavarasto, valmistus, viimeistely, painamo, värjäämö, korjaamo, voimalaitos, kutomo I 3.2.1:20 Luettelo nimenmuutoksista 1) Yksi päiväämätön vihko, 2) Tehtaan naistyöntekijöiden alkuperäiset ja uudet sukunimet I 3.2.1:21 Sekalaisia työntekijäluetteloita ) 20 vuotta palvelleet, 2) Virkailijat LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Kortisto sisältää YVT:n lisäksi tietoa Villayhtymän, Hyvillan ja Valvillan aikaisista työntekijöistä LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Kortisto sisältää YVT:n lisäksi tietoa Villayhtymän aikaisista työntekijöistä LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Kortisto sisältää YVT:n lisäksi tietoa Villayhtymän aikaisista työntekijöistä I 3.2.1:15 I 3.2.1:15 I 3.2.1: : : : :18 I Säännöt ja järjestys I 3.2.2:1 Työsääntöjä ) Työnantajan laatimia työsääntöjä, ehdotuksia työsäännöiksi, sitoumuksia, työsääntöjen laatimiseen liittyvää kirjeenvaihtoa I 3.2.2:3 Kuulustelupöytäkirja ) Liikennerikkomukseen liittyvä, 2) Pöytäkirjan liitteenä asiaa käsittelevä kirje I 3.2.2:1 I 3.2.2:1 I Palkat I 3.2.3:1 Palkanmaksuraportteja I 3.2.3:2 Palkanmaksukirjoja I 3.2.3:3 I 3.2.3:4 Sosialihallituksen [sic] työpalkkatiedustelu Palkkoihin liittyviä tiedotteita 1) Kaksi sidosta (I) Voimalaitoksen työntekijöiden palkanmaksukirja , (II) Rakennusosaston työntekijöiden palkanmaksukirja ) Kyselyn osia: työmiehen henkilötiedot, palkkatulo viikossa, palkkamuoto ja muistutukset, 2) Kyselyn laatija: Sosialihallituksen tilasto-osasto I 3.2.2:1 I 3.2.3:2 I 3.2.2:1 I 3.2.2:1

26 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto I Tehtävänkuvaukset I 3.2.4:2 Lausuntoja myyntipäällikön tehtävänkuvasta ) Hallinnon virkamiesten antamia luottamuksellisia lausuntoja I 3.2.2:1 I 3.3 Koulutus I Opintomateriaali I 3.3.3:1 Perehdytysoppaita 1) "Työprosessi", 2) "Tekstiiliteknologiaa tukinasettajille" I 3.3.3:2 I 3.3.3:3 Esko Talanterän työharjoitteluraportti ) Praktikberättelse, 2) Harjoitteluraportteja, muitiinpanoja, työselostuksia, suunnitteluaineistoa; HUOMAUTUKSET: 1) Päiväämättömiä LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. sarja 4.1 I 3.3.3:1 I 3.3.3:1 I 3.4 I Sosiaaliset etuudet Laina- ja avustuskassat I 3.4.1:1 I 3.4.1:2 I 3.4.1:3 Työntekijöiden lainakassan tilikirja Työväen sairaus- ja hautausavustuskassan sääntöjä Virkamiesten huoltokonttorin sääntöjä I 3.4.1:4 Hyvinkään kauppalan huoltolautakunta I 3.4.1:5 Yleistä ) Yksi sidos I 3.4.1: I 3.4.1: ) Yhdistyneet Villatehtaat Osakeyhtiön Virkamiesten Huoltokonttorin säännöt, 2) Suomen ja ruotsin kielellä I 3.4.1: ) Anomuksia I 3.4.1:1 1) Luotonantoon liittyvä kirje (1946), 2) Osakkeiden leimausilmoituksia, 3) Lääkintään, eläkeläisiin asuntoihin ja vapaaaikaan liittyvä muistio (1958) I 3.4.1:1 I Myynti työntekijöille I 3.4.2:1 Polttopuiden myyntiluettelo ) "Ved enl. Nedsatt pris" I 3.4.1:1 I 3.5 I I Ammattiyhdistystoiminta Ammattiyhdistykset Suomen Kutomotyöväen liiton Hyvinkään osasto I :1 Johtokunnan pöytäkirjat I :2 Kuukausikokousten pöytäkirjat 1) Seitsemän sidosta (I) , (II) , (III) , (IV) , (V) , (VI) , (VII) ) Viisi sidosta: (I) , (II) , (III) , (IV) , (V) I :1 I :2

27 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto I :3 I :4 Kuukausikokousten pöytäkirjat Huvitoimikunnan pöytäkirjat I :5 Opintopiiri I :6 Arpajaistoimikunnan pöytäkirjat I :7 Kirjeitä I :8 Sekalaisia yhdistysasioita I :9 Kassa- ja tilikirjoja I :10 I :11 I :12 Tilikirja Tilikirja Tilikirja ) Yksi sidos I :3 1) Kolme sidosta (I) , (II) , (III) ) Kaksi sidosta: (I): Opintopiirin johtokunnan kokouspöytäkirjat , (II) Kirjallisuusluettelo I :4 I :4 (päiväämätön) 1) Yksi sidos I :4 1) Lähetetyt kirjeet osoitettu pääasiassa YVT:n isännöitsijöille ja mestareille, ja ne käsittelevät tehtaan toiminnan epäkohtiin ja palkkaukseen liittyviä asioita. 2) Ennen Kutomotyöväen liiton perustamista villatehtaan työläiset kokoontuivat omiin "työväenpiireihinssä", 3) Kirjeiden liitteinä sekalaisia pöytäkirjoja 1) Mappi "I", 2) Ministeriöiden päätöksiä, pöytäkirjojen otteita, valtakirjoja, kunniakirjoja, yhdistysrekisteriasioita, Suomen kutomoteollisuustyöväen liiton kirjeitä, kuukausikokouspöytäkirjoja 1) Kaksi sidosta: (I): Kassakirja , (II) Tilikirja LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Pöytäkirjojen osalta ks myös. I :1-6; JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Pöytäkirjojen osalta ks myös. I :2; JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään I :4 I :4 I :4 1) Yksi sidos I :10 1) Yksi sidos I :11 1) Yksi sidos I :12 I Hyvinkään villatyöväen ammattiosasto I :1 Vuosikokouspöytäkirja ) Pöytäkirjanjäljennösote, 2) I :1 Kokouskutsu I :2 Johtokunnan pöytäkirjat ) Yksi sidos I : I :3 Kuukausikokouspöytäkirjat ) Yksi sidos I :1 I YVT:n Rauhankomitea I :1 Komitean pöytäkirjat ) Yksi sidos I :1 I Lakot I 3.5.2:1 Lakko ) Lehtileikkeitä I :1 I 3.5.2:2 Lakko ) Kaksi mappia: (I "Strejken 1928") Suomen työnantajain keskusliiton insinööri Väinö Donnerille (YVT) lähettämiä, lakkoa käsitteleviä kirjeitä, (II) Lakkotoimikunnan pöytäkirjat I :1 I 3.6 Harrastus- ja

28 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto virkistystoiminta I Virkailijakerho I 3.6.1:1 Pöytäkirja-aineisto I 3.6.1:2 Jäsenluetteloita I 3.6.1:3 Kirjeistö I 3.6.1:4 Juhlat ja tapahtumat I 3.6.1:7 Vahasjärven kesäkoti I 3.6.1:8 Tili- ja inventaariokirjoja I 3.6.1:9 Kassakirjoja I 3.6.1:10 Kassakirja I 3.6.1:12 Tositteita ) Pöytäkirjojen liitteinä vuosikertomuksia, tilityksiä, tapahtumien ohjelmia ja tiedotteita 1) Sisältää pääasiassa jäsenanomuksia ja tiedotteita kerhon toiminnasta 1) Osallistujalistoja, kutsuja, tiedotteita, kirjeitä, laskujen tositteita 1) Järjestyssääntöjä, varauslistoja ja yleisiä tiedotteita 1) Neljä sidosta (I) "Huvud bok I ", (II) , (III) "Virkailijakerho" , (IV) Kanneton vihko ) Kolme sidosta (I) "Klubben kassa-bok ", (II) "Kassa- Bok ", (III) "Kassa-Bok" JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. myös sarja I 7 I 3.6.1:1 I 3.6.1:1 I 3.6.1:1 I 3.6.1:1 I 3.6.1:1 I 3.6.1:8 I 3.6.1:9 1) Yksi sidos I 3.6.1:10 1) Maksu- ja tulotositteita. I 3.6.1:12 I Ulkorengas 1) "Ulkorenkaan" tarkoituksena oli kaikenlaisen virkistystoiminnan järjestäminen jäsenilleen ja jäsentensä välisen kanssakäymisen edistäminen, 2) Jäseneksi otettiin YVT:n virkailijoita ja teknillisiä toimihenkilöitä I 3.6.2:1 Pöytäkirja ) Yksi pöytäkirja , 2) Liitteenä jäsenluettelo ja sääntöjä I 3.6.2:1 I Yhdistyneiden villatehtaiden palloilijat I 3.6.3:1 Toiminta-asiakirjat I 3.6.3:2 Jäsenkortisto luvut I 3.6.3:3 YVP-lehti I 3.6.3:4 Leikekirja I 3.6.3:5 Pallojaoston tilikirja I 3.6.3:6 Palloilijoiden tilikirja (päiväkirja) I 3.6.3:7 Naisosaston tilipäiväkirjat ) Vuosittain kerätyt kokoelmat sisältävät seuran kirjeenvaihdon, pöytäkirjat ja ottetsut ja - ohjelmat JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Aakkosjärjestys I 3.6.2:1 I 3.6.3:2 1) Itse painettuja omakustanteita, I 3.6.3:3 2) Liitteenä Esitysilmoituksia Teostolle 1) Leikekirja, 2) Irrallisia sivuja ja I 3.6.3:3 kirjekuori, jossa sekalaisia leikkeitä, 3) Sisältää valokuvia 1) Yksi vihko "Y.V.P." I 3.6.3:3 1) Yksi sidos "Yhdistyneitten villatehtaitten palloilijat Päiväkirja" 1) Kaksi sidosta (I) , (II) I 3.6.3:6 I 3.6.3:7

29 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto I 3.6.3:8 Taktiikkaohjeita 1) Päiväämättömiä palloilulajien taktiikkaa koskevia ohjeita I 3.6.3:3 I Verkkopallokerho I 3.6.4:1 Yhdistysrekisteri-ilmoitus ) Ilmoituksen liitteenä kerhon sääntöjä ja virkatodistuksia I 3.6.4:2 Toiminta-asiakirjat I 3.6.4:3 I 3.6.4:4 Suomen Verkkopalloliiton tiedotteita Stenbockin maljan ottelupäiväkirja I 3.6.4:5 Maksusositteita ) Vuosittain kerätyt kokoelmat sisältävät seuran kirjeenvaihtoa, pöytäkirjat, ottetsut ja - ohjelmat 1) Kiertokirjeitä, kilpaitsuja, ohjesääntöjä 1) Birgita Olof Stenbockin Malja - kilpailu, 2) Yksi sidos 1) Maksetut laskut, jäsenmaksut., 2) Seassa maksuihin liittyviä tiedotteita, kirjeitä ja osallistumisilmoituksia, 3) Kolmessa sinisessä vihkossa tennistuntien kuittauskirjat JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I 3.6.4:2 I 3.6.4:1 I 3.6.4:1 I 3.6.4:1 I 3.6.4:1 I 3.6.4:1 I Palokunta I 3.6.5:1 Pöytäkirjat ) Yksi sidos I 3.6.5: I 3.6.5:2 Harjoitusohjelma 1953 I 3.6.5:1 I 3.6.5:3 Kilpailutuloksia ) Riihimäen seudun palopäällystökerhon pidettyjen maasto- ja havaintokilpailujen tulokset I 3.6.5:1 I Muu I 3.6.6:1 Hiihtokilpailuiden sääntöjä ) Eri kiertopalkintokilpailuiden sääntöjä I 3.6.6:2 Ampumakilpailut ) Hyvinkään-Erkylän ampumaratatoimikunnan säännöt, 2) Ampumakilpailuiden tuloksia I 3.6.6:3 Juhliin liittyvää aineistoa ) Puheita, Kampalankakehruun pikkujouluihin liittyvä runo, laulujen sanoja I 3.6.5:1 I 3.6.5:1 I 3.6.5:1 I 3.7 I Eläkkeet, irtisanoutumiset Työtodistukset, irtisanomisilmoitukset I 3.7.1:1 Työtodistuksia KÄYTTÖLUVAN EHTO: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen I 3.7.1:1 I Eläkekassat I 3.7.2:1 Eläkeanomuksia ja - päätöksiä ) Liitteenä YVT:n virkailijoiden vanhuus-, perhe- ja invaliditeettieläkkeiden ohjesääntö 1943, 2) Liitteenä luettelo eläkkeellä olevista 1959 I 3.7.1:1

30 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto I 4 I 4.1 TUOTEKEHITYS Laboratorio I 4.1:3 Raportteja ) YVT:n laboratorion tutkimusraportteja, 2) Ainoastaan hajakappaleita I 4.1:7 Kirjeitä 1943, 1959 I 4.1:8 "Sotilaskankaat" I 4.1:9 Tekstiilitutkimusyhdistys ry:n raportteja ) Vuodelta 1943 yksi kirje, loput vuodelta 1959, 2) Pääasiassa saksankielisiä 1) Sotilasasusteiden valmistukseen liittyviä raportteja, kirjeitä, pöytäkirjoja ja muistioita, 2) Sisältää kangasmalleja; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I 4.1.1:1-2 JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään I 4.1:3 I 4.1:3 I 4.1:3 1) Sisältää kangasnäytteitä I 4.1:3 I 4.2 Mallit LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. 10.2:1 I 4.2:3 Neulekirja I 4.2:4 Ahkera-Liisa ) Yksi kortistokansio, 2) Kortin tiedot: Päiväys, kortin no, loimen tiedot, kuteen tiedot, reuna, pituus, paino ja aika 1) Villayhtymän neulemallion vuosikerrat, 2) Yksi sidos I 4.2:3 I 4.2:3 I 5 I 5.1 TEHTAAN TOIMINTA Koneet I 5.1:1 Koneluetteloita I 5.1:2 Takuutodituksia ) Maskiner 1925, 2) Veroilmoituksen liitteenä ollut luettelo raknneuksista, koneista, työkaluista etc 1952 I 5.1:3 Konehankinnat ) Luettelo vuodesta 1948 eteenpäin hankituista koneista, 2) Koneen merkki, hankintavuosi ja hinta I 5.2 Tuotanto I 5.1:1 I 5.1:1 I 5.1:1 I 5.2:1 Tuotantokomitea I 5.2:2 Villankulutuksen kirjanpitoa I 5.2:3 Kampalankakehruun kirjanpitoa I 5.2:4 Tilastoja luvut I 5.2:5 Villavärjäämön työtutkimuksia 1) Komitean pöytäkirjoja ja I 5.1:1 toimintakertomuksia, 2) Vuodelta 1958 muistioiden ja suunnitelmien kopiokappaleita (liittyvät osittain taloudenhoitoon) 1) Yksi sidos I 5.1: ) Mustakantinen vihko I 5.1: ) Toimituksiin ja valmistuskustannuksiin liittyviä tilastoja, muistioita ja tiedotteita 1) Käsintehtyjä muistiinpanoja + tilastoja I 5.1:1 I 5.1:1 I 5.3 Työturvallisuus I 5.3:1 Tapaturmapäiväkirjoja ) Kaksi vihkoa kutomolla tapahtuneista työtapaturmista (I) I 5.3:1

31 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto , (II) I 5.3:2 Muistioita I 5.4 Ympäristö 1) Muistioita tapaturmien torjuntatyöstä, 2) Kemikaalien turvallinen käyttö (työterveyslaitos) I 5.3:1 I 5.4:1 Jätevedet ) Kihlakunnanoikeuden pöytäkirjanotteita, laboratorion vesianalyysejä, tutkimustuloksia ja - laskelmia, karttoja ja konepiirustuksia I 5.3:1 I 5.5 Aloitteet I 5.5:1 Aloitekomitea 1) Päiväämätön ja nimeämätön kunniakirja I 5.3:1 I 5.6 Tiedotus I 5.6:1 Ilmoitus ) Eväs- ja kantolaukkuja koskeva ilmoitus I 5.3:1 I 5.7 Huolto I 5.7:1 Tehtaan elintarvikehuollon tilikirja I 5.7:2 Puhelinliittymät ) Ehdotus ja kustannusarvio, 2) Puhelinluettelo 1) Yksi sidos LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. sarja I I 5.3:1 I 5.3:1 I 6 I 6.1 MARKKINOINTI Mainokset I 6.1:1 I 6.1:2 YVT:n mainoksia sanoma- ja aikakauslehdissä YVT:n mainoksia sanoma- ja aikakauslehdissä I 6.1:3 Lankavyötteitä ) Yksi leikekirja, 2) YVT:n mainoksia sanomalehdissä ) Irrallisia leikekirjan sivuja, 2) Liitteenä sisällysluettelo kirjan mainoksista ja julkaisupaikoista I 6.1:1 I 6.1:2 1) Yksi leikekirja I 6.1:3 I 6.2 Messut ja tapahtumat I 6.2:1 Kunniakirja ) Kunniakirja vastaten kultamitalia Kotimaisen tuotannon laatukilpailussa 1955, 2) Suomen messujen myöntämä LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Lisää kunniakirjoja löytyy Valvillan tehdasmuseon esinekokoelmasta I 6.2:1 I 6.3 Myynti, vienti I 6.3:1 Asiakas- ja jakolistoja I 6.3:2 Kirjeistö (tilaukset & reklamaatiot) ) Sisältää mallinäytteitä LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I I 6.3:1 I 6.3:1

32 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto I 7 I 7.1 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT Omistus I 7.1:1 I 7.1:2 I 7.1:3 Omistusasiakirjat, kokoelmat 1 Omistusasiakirjat, irralliset 1 Omistusasiakirjat, irralliset I 7.1:4 Kirjeenvaihtoa I 7.1:5 Yleisiä tonttiasioita ) Maaomaisuuksia ja kiinteistöjä koskevat asiakirjat kerätty kokoelmiksi tontin tai kiinteistön mukaan, 2) Kokoelmat sisältävät kiinteistöselostuksia, viranomaislupia, eri oikeusasteiden pöytäkirjoja, vuokrasopimuksia, velkakirjoja, tonttikarttoja ja rakennuspiirustuksia 1) Aineistoista, ks. 7.1:1 JÄRJESTÄMISPERIAAATE: 1) Aikajärjestys 1) Aineistoista, ks. 7.1:1, 2) Päävuodet , 3) Kansiossa kauppakirjoja vuosilta ) Maa-alueiden omistukseen ja vuokraukseen liittyvää kirjeenvaihtoa, 2) Liitteinä mm. karttoja ja vuokrasopimuksia 1) Liittyvät pääasiassa tonttien myymiseen LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I 7.1:1-3 I 7.1:1 I 7.1:2 I 7.1:3 I 7.1:4 I 7.1:4 I 7.2 Tehdaskiinteistöt I Yleinen I 7.2.1:1 I 7.2.1:2 Luetteloita tehdaskiinteistöistä Tehdasrakennusten pohjapiirustuksia F1- F18 1) Pääosa luetteloista laadittu vero-, omaistuus- ja vakuutusilmoituksia varten, 2) Sisältää myös kiinteistöselostuksia ja kortiston tehdaskiinteistöistä I 7.2.1:1 I 7.2.1:1 I Muutos- ja korjaustyöt 1) Suunnitelmia, anomuksia, piirustuksia, urakkasopimuksia, rakennuskertomuksia, työselostuksia I 7.2.2:1 Osuusruokala ) Ks. I I 7.2.2:1 I 7.2.2:2 Värjäämön laajennus ) Ks. I I 7.2.2: I 7.2.2:3 Karstalankakehräämö ) Ks. I I 7.2.2:1 I 7.2.2:4 Muuntajatorni ) Ks. I I 7.2.2:1 I 7.2.2:5 Salonkatu ym ) Ks. I I 7.2.2: I 7.2.2:6 Helenenkatu ) Ks. I I 7.2.2:1 I 7.2.2:7 Kutomo 1) Ks. I HUOMAUTUKSET: 1) I 7.2.2:1 Päiväämätön I 7.2.2:8 Lastauskatos ja mallihuone ) Ks. I I 7.2.2:1 I 7.2.2:9 Kampalankakehräämö ) Ks. I I 7.2.2:1 I 7.2.2:9b Viemärit ) Piirustuksia (5 kpl), 2) Valtakatu, Kutomokatu I 7.2.2:10 Laskutyösopimuksia, työselityksiä, 1949 työvoimalupahakemuksia I 7.2.2:11 Sekalaiset I 7.2.2:9b I 7.2.2:1 I 7.2.2:1

33 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto I Kiinteistöhuolto I 7.2.3:1 Vartiokirja / työpäiväkirja I 7.2.3:2 Otteita vartioiden tarkastuskirjasta ) Yksi vihko I 7.2.3:1 1) Kaksi liuskaa I 7.2.3:1 I 7.3 I Liikehuoneistot ja asuinrakennukset YVT:n asuinrakennukset I 7.3.1:1 Asukaskortisto luvut I 7.3.1:2 Talonasukasluettelo I 7.3.1:5 Vuokranmaksukirja I 7.3.1:6 Vuokranmaksukirja I 7.3.1:7 I 7.3.1:8 Kortisto asuntoihin tehdyistä korjauksista Luetteloita asuinrakennuksista I 7.3.1:9 Piirustuksia luvut I 7.3.1:10 Vuokrankorotusta käsittelevä ilmoitus 1) Asukastiedot, osoitetiedot, vuokran suuruus ja lisämerkinnät I 7.3.1:1 1) Yksi sidos I 7.3.1:2 1) Kolme sidosta: (I) , I 7.3.1:2 (II) , (III) ) Kaksi sidosta: (I) , (II) I 7.3.1: ) Yksi laatikko "Asuntokorjaukset" I 7.3.1:7 1) Isännöitisijän asunto, 2) Konemestarin ja emännöitsijän asunnot, 3) Omakotipiirustukset, 4) Sekalaisia piirustuksia I 7.3.1:8 I 7.3.1: I 7.3.1:8 I As. Oy. Kerkonkulma I 7.3.2:1 Pöytäkirjat I 7.3.2:2 Toiminta-asiakirjat I 7.3.2:3 Tilikirja I 7.3.2:4 Tilikirja ) Johtokunnan ja yhtiökokousten pöytäkirjat, 2) Liitteinä tilintarkastuskertomuksia 1) Kauppakirjoja, velkakirjoja, kiinnitysasiain pöytäkirjoja, asuntolaina-asioita, taseita, laskelmia ja kuitteja JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään I 7.3.2:1 I 7.3.2:1 1) Yksi sidos I 7.3.2:3 1) Yksi sidos I 7.3.2:3 I As. Oy. Kulmala I 7.3.3:1 Sääntöjä ja toimintakertomuksia HUOMAUTUKSET: 1) Toimintakertomuksista puuttuvat vuodet , I 7.3.2:1 I 7.4 Muut I 7.4:1 Rakennuslainahakemuksia I 7.4:2 Kiinteistöjen osakkuudet ) Liitteinä piirustuksia I 7.4:1 1) Mm. Ahdenkallio ja Kerkonkulma, 2) Kirjeitä, LIITTYVÄT AINEISTOT: Vrt. I 7.1 & I I 7.4:1

34 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto vuokrasopimuksia, pöytäkirjoja I 8 I 8.1 SISARYHTIÖT Tehdasvilla Oy I 8.1:1 Hallituksen pöytäkirjoja ) Jäljennöksiä I 8.1:1 I 8.1:2 Velkakirjoja ja takaussitoumuksia 1958 I 8.1:1 I 9 I 9.1 YHTEISTOIMINTA Villatehtailijain yhdistys I 9.1:1 Pöytäkirjoja I 9.1:2 Jäsenyhtiöiden palkkakustannuksia 1) Villatehtailijain yhdistyksen jäsenyhtiöitä ovat muun muassa Yhdistyneet Villatehtaat, Klingendahl, Orimattilan villatehdas ja Pojoviks Kläderfabrik, 2) Pöytäkirjoja vuosilta (kansio) & , 3) Pöytäkirjojen liitteinä toimintakertomuksia, kirjeenvaihtoa ja selvityksiä I 8.1: I 8.1:1 I 9.2 Villateollisuuden asiantuntijalautakunta I 9.2:1 Selvityksiä ) Kansanhultoministeriö asetti 1940 komitean, jonka tehtäväksi annettiin kutomoteollisuuden eri aloilla kyseisenä aikana vallitsevien vaikeuksien selvittäminen. Komitean jäseneksi kutsuttiin YVT:n johtaja Finn Feiring, 2) Kirjeitä, kiertokirjeitä, selvityksiä I 8.1:1 I 9.3 Tampereen kauppaseura I 9.3:1 Pöytäkirjoja ) Jäljennöksiä I 8.1:1 I 10 I 10.1 JULKISUUS Tiedotus I 10.1:1 Leikekirja ) Yksi sidos I 10.1:1 I 10.2 Juhlat ja tapahtumat I 10.2:1 Mannekiininäytöksen ohjelma HUOMAUTUKSET: 1) Päiväämätön; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I 4.2 I 10.2:1 I 10.3 Julkaisut

35 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto I 10.3:1 United Woollen Mills Company ltd (De Förenade Yllefabrikerna, Aktiebolag) ) Esittelykirja YVT:sta I 10.2:1 I 11 I 11.1 YHTEISKUNTA Poikkeusajat I 11.1:1 Johan Edvard Salinin kuulustelupöytäkirjat I 11.1:2 Vuosi I 11.1:3 Hyvinkään suojeluskunta I 11.1:4 Poliisitutkintapöytäkirjoja I 11.1:5 Sota-aika I 11.1:6 Kortisto armeijaan kutsutuista ja karanneista ) Kihlakunnanoikeuden tutkintapöytäkirjoja 1) YVT:n komitean pöytäkirjoja, järjestyssääntö työhakemuksia, lupakirjoja, laskutositteita, tietoja punaisten kaarteihin kuuluneista 1) Tili- ja palkkatietoja, tulo- ja menoarvioita 1) Vrt. I 3.2.2:3 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I 3.2.2:3 1) työntekijäluetteloita, tietoa sotaajan vuosilomista, työntekijöitä koskevaa kirjeenvaihtoa, lahjakirjoja, Päämajan kuljetusvälineosaston käsky KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineistossa on käyttörajoitus I 10.2:1 I 10.2:1 I 10.2:1 I 10.2:1 I 10.2:1 I 11.1:6

36 YHDISTYNEET VILLATEHTAAT OY, II VANHANKAUPUNGIN TEHTAAN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Yhdistyneet Villatehtaat Oy (Vuoteen 1932 De Förenade Yllefabrikerna Ab) Toimintavuodet: Seuraaja: Villayhtymä Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: II Vanhankaupungin tehdas Rajavuodet: Laajuus (hm): 0,25 Edeltäjä: Helsingfors Mekaniska Wäfveriet Ab:n arkisto KIRJALLISUUS: Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

37 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, II Vanhankaupungin tehtaan arkisto II 1 II 1.2 OMISTUS Perustus, fuusiot, konkurssit II 1.2:1 Lehtileikkeitä tehtaan lopettamisesta ) Hufvudstadsbladet ja Hyvinkään Uutiset II 1.2:2 YVT:n ja Helsingin kaupungin välisiä ) Pöytäkirjoja, tiedotteita, sopimusasioita tehtaan myynnistä kauppakirjoja II 1.2:3 Tehtaan lopettamiseen liittyvää kirjeenvaihtoa, ilmoituksia etc II 1.2:1 II 1.2:1 1) Pääasiassa häätöilmoituksia II 1.2:1 II 2 HALLINTO II 2.2 Hallinto II Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset II 2.2.1:1 Hallituksen muistio ) Yksi muistio , 2) Paikalla V. Donner, H. Pomoell, T. Haapanen, H. Lindholm ja B. Berggren II 1.2:1 II 2.3 Sopimukset, kauppakirjat II 2.3:1 Sähkö- ja vesisopimuksia ) Sähkösopimuksia , 2) Vesisopimus (välikirja) 1932 II 1.2:1 II 2.4 Talous II Omaisuus II 2.4.1:1 Omaisuustilikirja ) Yksi sidos "Råbalansbok G. Stadsavd." II 2.4.1:1 II Tilit II 2.4.2:1 II 2.4.2:2 Tilikirja Laskukirja ) Yksi sidos "Kontobok", 2) Sidoksen välissä irrallisia maksutositteita ja tiliotteita 1) Yksi sidos "Fakturerings-Bok", 2) Laskutiedot käsittelevät langan ja kankaiden myyntiä II 2.4.2:1 II 2.4.2:1

38 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, II Vanhankaupungin tehtaan arkisto II Verot II 2.4.6:1 Veroilmoituksia ) Liitteinä verottajille osoitettuja saatekirjeitä II 1.2:1 II 3 TYÖNTEKIJÄT II 3.2 Henkilöstöhallinto II Säännöt ja järjestys II 3.2.2:1 Kutomon työsääntö 1924 HUOMAUTUKSET: 1) Jäljennös II 1.2:1 II 3.4 Sosiaaliset etuudet II Laina- ja avustuskassat II 3.4.1:1 Kortisto työntekijöiden ottamista lainoista luvut JÄRJESTÄMISPERIAA TE: 1) Aakkosjärjestyksessä II 3.4.1:1 II 3.7 Eläkkeet, irtisanoutumiset II 3.7:4 Yleiset eläkeasiat II 3.7.4:1 Eläkepäätöksiä ) Eläkepäätöksiä käsittelevää kirjeenvaihtoa II 1.2:1 II 3.7.4:2 II 3.7.4:3 Lääkärin lausuntoja tehtaan työntekijöistä 1958 KÄYTTÖLUVAN EHTO: 1) Aineistossa on käyttörajoitus Henry Wickmanin elatusasia ) Asianajotoimiston kirjeitä, lääkärintodistuksia, lääninhallituksen päätöksiä etc KÄYTTÖLUVAN EHTO: 1) Aineistossa on käyttörajoitus II 1.2:1 II 1.2:1 II 4 II 4.3 TUOTEKEHITYS Muu II 4.3:1 Villan laatutodistuksia II 1.2:1 II 7 II 7.1 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT Omistus II 7.1:1 Maanvuokraussopimuksia ) Sopimusten liitteinä karttoja II 1.2:1 II 7.2 Tehdaskiinteistöt II 7.2:1 Tehdaskiinteistön tarkastuskertomuksia II 7.2:2 Insinööritoimiston muistio kiinteistön arvosta ) Ingenjörbyrå K. Hanson & Co Helsingfors II 1.2:1 II 1.2:1

39 Yhdistyneet Villatehtaat Oy, II Vanhankaupungin tehtaan arkisto II 7.2:3 Urakkasopimuksia, työselosteita, tarkastuspöytäkirjoja II 1.2:1 II 10 JULKISUUS II 10:1 Vanhankaupungin villateollisuuden historiaa ) Esko Talanterän vuonna 1984 kokoama aineisto, 2) Söder bergs Färgeri, Handolins Färgeri, Helsingfors Mekaniska Wäfveriet Ab, YVT Vanhankaupungin kampalankakehräämö, 3) Karttoja, historiikkeja, kauppakirjoja, lehtileikkeitä, valokuvia, tutkimuskirjallisuutta HUOMAUTUKSET: 1) Pääasiassa kopioita; JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty alkuperäinen järjestys II 10:1 II 11 II 11.1 YHTEISKUNTA Poikkeusajat II 11.1:1 II 11.1:2 II 11.1:3 II 11.1:4 Puolustusministeriön kirjeenvaihtoa II 1.2:1 Uudenmaan rykmentin majoituskuitteja 1932 II 1.2:1 Puolustusministeriön kiertokirjeitä Teollisuuslaitosten ilmasuojelun suuntaviivat ) Valtion väestönsuojelukeskuksen ohjeistus, 2) Merkintä: "Luottamuksellinen" II 1.2:1 II 1.2:1

40 HELSINGIN VERKATEHDAS OY:N ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Helsingin Verkatehdas Oy ( Heves ) Toimintavuodet: Seuraaja: Villayhtymä Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: Helsingin Verkatehdas Oy Rajavuodet: Päävuodet: Laajuus (hm): 1,54 Seuraaja: Villayhtymä Oy, III Heveksen arkisto KIRJALLISUUS: Junnila, Olavi (1989). Hyvinkään seudun historia. Hyvinkää: Hyvinkään kaupunki. Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

41 Helsingin verkatehdas Oy:n arkisto 1 OMISTUS 1.1 Osakeyhtiö Kaupparekisterit 1.1.6:1 Kaupparekisteriotteita ) Liittyvät "B. Nemes Oy:n" yhtiöjärjestykseen 1.1.6:1 1.2 Perustus, fuusiot, konkurssit 1.2:1 Villayhtymän fuusion valmistelevia asiakirjoja ) Muistioita, veloituslaskuja, kirjeitä, valtakirjoja, vakuutusasiakirjoja, kone- ja omaisuusluetteloita, Heveksen arvioimisasiakirjoja, tilinptäätöksiä, fuusioneuvotteluiden muistiot ja kirjeenvaihto 1.1.6:1 1.4 Anomukset, päätökset 1.4:1 Päätöksiä ) Kihlakunnanoikeus, sosiaaliministeriö, Hyvinkään kauppalan terveydenhoitolautakunta, patenttija rekisterihallitus 1.1.6:1 2 HALLINTO 2.1 Johtajat Kirjeistö 2.1.2:1 Isak Nemes ) Asianajotoimisto I. Nemeschenskylle lähetettyjä kirjeitä liittyen pääasiassa asiakkaiden velkomisjärjestelyihin. Lisäksi Nemeksen Lähi-idän kauppayhteyksiin (Israel/Palestiina) liittyviä kirjeitä. Liitteinä mm. omaisuusluetteloita LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt : : Puheet 3.1.3:1 Isak Nemes ) Juutalaisyhteisöä käsittelevä päiväämätön puhe. Liitteenä Länsirannikon kartta ja heprean kielellä kirjoitettu muistivihko 1.1.6:1 2.2 Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset 2.2.1:1 Hallintomonistukset ) Yksi sidos, 2) Kokoelma Heveksen hallituksen myyntiä ja tuotantoa koskevia muistioita, tilastoja, kirjeitä ja ilmoituksia. Lisäksi tehtävänkuvauksia, pöytäkirjoja, sääntöjä, tilinpäätöksiä etc 2.2.1:2 Neuvottelukokousten muistioita : :1

42 Helsingin verkatehdas Oy:n arkisto Kirjeistö 2.2.2:1 Kirjeistö :2 Kirjeistö A-R JÄRJESTELYTYÖT: 1) Järjestyksessä lähettäjän mukaan; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt :1 S-Ö JÄRJESTELYTYÖT: 1) Järjestyksessä lähettäjän mukaan; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt : : :2 2.4 Talous HUOMAUTUKSET: 1) Jäljennös Omaisuus 2.4.1:1 Omaisuustietoja ) Meno- ja tulotietoja, kustannusarvioita, verotietoja, velkaja velallisluetteloita, palkkatietoja, Suomen pankin myyntitavaran maksuenomuksia etc. JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään 2.4.1: Tilit 2.4.4:1 Palovakuutusasiakirjat ) Vakuutuskirjojen liitteinä luetteloita vakuutetusta omaisuudesta ja sopimusehtoja 2.4.2: Takaukset, perintä 2.4.5:1 Sekalaisia perintäasioita luvut 1) Lääninhallituksen ja kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoja, tilityksiä, maksukehotuksia, valtion perimiskuitteja 2.4.2:1 3 TYÖNTEKIJÄT 3.2 Henkilöstöhallinto 3.2:1 Työntekijäluettelot 3.2.1:1 Henkilöstökortit luvut 3.2.1:2 Henkilöstökortit :3 Henkilöstökortit A-Ö A- M N- Ö 1) Käsinkirjoitettuja kortteja :1 Henkilötiedot, osoitetiedot, tiedot palvelussuhteen kestosta 1) Henkilötiedot, koulutus, 3.2.1:1 aikaisemmat työsuhteet, aloituspäivämäärä, missä osastolla työskennellyt, työn laatu, ohjepalkka, huomiot ja lisätiedot 1) Ks : :3

43 Helsingin verkatehdas Oy:n arkisto 3.2.1:4 Henkilöstökortit luvut A-Y 1) Henkilötiedot, verotiedot, perhesuhteet, koulusivistys ja opinnot, asevelvollisuussuhteet, kielitaito, milloin tullut palvelukseen, milloin eronnut ja mistä syystä, aikaisemmat työsuhteet, terveydentila, harrastukset, palkkaus 3.2.1:3 3.2 Henkilöstöhallinto Säännöt ja järjestys 3.2.2:1 Työsäännöt ) Ammattientarkastuskanslian hyväksymät säännöt : Palkat 3.2.3:1 Tietoja työntekijäin tuntiansioista ) Suomen Kutomoteollisuuden työnantajain liiton lomakkeita 3.2.3:2 Palkkojen tarkastuslausunto ) Lausunnon allekirjoittanut tekstiili-professori Emil J. Simola LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Palkoista ks. myös : :1 3.3 Koulutus Opintomateriaali 3.3.3:1 "Kansantaloustiede; finanssioppi ja statistiikka" 1) Päiväämätön opintomoniste 3.2.2:1 3.4 Sosiaaliset etuudet Laina- ja avustuskassat 3.4.1:1 Työläisten lainakassan hallituksen kokouspöytäkirjat :2 Työläisten lainakassan tilikirja :3 Huoltokonttorin kortisto :4 Huoltokonttorin tilikirja :5 Sairaus- ja hautausapukassan tilikirja :6 Huoltajien ilmoituksia lapsilisien maksamiseksi 1) Liitteinä kokouspalkkiotodistuksia ja pidätystodistuksia 1) Yksi sidos, 2) Sisältää irrallisena konseptina "lainakassan korkotaulukon" 1) Henkilötiedot, liittynyt jäseneksi/eronnut, tiedot suoritettavista maksuista; KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Sisältää käyttörajoituksen KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Sisältää käyttörajoituksen 3.2.2: : :3 1) Yksi sidos 3.4.1:4 1) Yksi sidos 3.4.1: ) "Perheen pääasiallisen huoltajan ilmoitus lapsilisön maksamiseksi", 2) Huoltajien ja lasten tiedot KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen 3.2.2:1 3.6 Harrastus- ja virkistystoiminta 3.6:1 Saunakirja ) Heveksen saunaosaston vieraskirja 3.2.2:1

44 Helsingin verkatehdas Oy:n arkisto 3.7 Eläkkeet, irtisanomiset Työtodistukset, irtisanomisilmoitukset 3.7.1:1 Työtodistuksia ) Ei Heveksen myöntämiä; mahdollisesti työhakemusten liitteinä olleita kappaleita 3.2.2:1 5 TEHTAAN TOIMINTA 5.1 Koneet 5.1:1 Höyryastian katsastuskirja ) Yksi sidos (A5545) 5.1: :2 Tarkastuslausuntoja :1 5.1:3 Hintataulukoita ja -laskelmia 1) Päiväämättömiä saksankielisiä laskelmia 5.1:1 5.2 Tuotanto 5.2:1 Tuotannon viikkoraportteja ) Raporttien liitteinä ranskankielisiä käsinkirjoitettuja kirjeitä 5.2:2 Tuotannon sekalaisia raportteja ) Kirjeitä, tiedotteita saapuvasta materiaalista, karttoja ja varastoluetteloita 5.6 Tiedotus 5.1:1 5.1:1 5.6:1 Sekalaisia tiedotteita :1 5.7 Huolto 5.7:1 Muuntoaseman mittauslukemat HUOMAUTUKSET: 1) 5.1:1 Päiväämätön 5.7:2 Kuljetuksen ja puhelinvaihde ) Kustannustietoja 5.1:1 6 MARKKINOINTI 6.3 Myynti, vienti 6.3:1 Asiakasluetteloita ja myyntitilastoja :1 7 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT 7.1 Omistus 7.1:1 Kiinnitysasiain velkakirjoja ) Velkakirjojen lisäksi rasitustodistuksia, kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksiä, kiinnitysluetteloita ja kirjeitä 7.1:2 Vuokrasopimuksia :1 7.1:1 7.2 Tehdaskiinteistöt

45 Helsingin verkatehdas Oy:n arkisto 7.2:1 Kytäjänkatu ) Rakennuspiirustuksia, asemakaavapiirustuksia, työselvityksiä (sähkökytkinkaava, lämpökeskus, kappeli, tehtaan lisärakennus, asuntola) 7.2:2 Aine- ja työselitys ) Heveksen tehdasrakennus (pohjarakennus) 7.2:3 Tehdaskiinteistöjen vakuutusarvot HUOMAUTUKSET: 1) Päivämäärä ei tunnistettavissa 7.2:4 Uudisrakennukset E & F ) Rakennustöihin liittyvä kirje (1951) ja jälkitarkastuspöytäkirja (1952) 7.2:6 Tonttikarttoja 1) 2 karttaa, 2) Tontti no. 8, teollisuuskortteli :1 7.1:1 7.1:1 7.1:1 7.2:6 7.3 Liikehuoneistot ja asuinrakennukset 7.3:1 Vuokrahuoneistojen kulutustietoja ) Sähkön kulutus, vuokra, polttopuut 7.1:1 9 YHTEISTOIMINTA 9:1 Villateollisuuden yhdistys ry ) Valtioneuvostolle lähetettyjä muistioita, Villatehtaiden yhtymän luottamusneuvoston pöytäkirjojoja, jäsenkirjeitä, 2) Toisteita 9.1:1 10 JULKISUUS 10.2 Juhlat ja tapahtumat 10.2:1 Vieraskirja ) Yksi sidos 9.1: :2 Pikkujoulupuhe 1) "Taas on vuosi vierähtänyt siitä ", 2) Päiväätämön 9.1:1

46 HÄMEENLINNAN VERKATEHDAS OY:N ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Hämeenlinnan Verkatehdas Oy Toimintavuodet: Seuraaja: Villayhtymä Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: Hämeenlinnan Verkatehdas Oy Rajavuodet: Laajuus (hm): 2,07 Seuraaja: Villayhtymä Oy, VIII Hämeenlinnan tehtaan arkisto KIRJALLISUUS: Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla. Peltonen, Ville (1945). Hämeenlinnan verkatehdas Oy Helsinki.

47 Hämeenlinnan verkatehdas Oy:n arkisto 1 OMISTUS 1.1 Osakeyhtiö Yhtiöjärjestykset 1.1.1:1 Yhtiöjärjestys ) Kauppa- ja teollisuusministeriön vahvistama jäljennös 1.1.1: Yhtiökokousten pöytäkirjat ja toimintakertomukset 1.1.2:1 Yhtiökokousten pöytäkirjat ) Liitteinä toimintakertomuksia, tilintarkastuskertomuksia, tilinpäätöksiä, kaupparekistereiden otteita, eri oikeusasteiden päätöksiä, osakasluetteloita HUOMAUTUKSET: Pöytäkirjoista ja liitteistä osa jäljennöksiä 1.1.1: Osakekirjat 1.1.3:1 Osakekirjoja :2 Osakekirjoja Sarjat A- D 1.1.3:3 Osakekirjoja D, :4 Osakekirjoja G, ) markan suuruisia 1.1.3:1 1) 500 markan suuruisia 1.1.3:1 1) 2000 markan suuruisia HUOMAUTUKSET: 1) Päiväämättömiä 1) markan suuruisia HUOMAUTUKSET: 1) Päiväämättömiä 1.1.3: : Osakkeenomistajat 1.1.4:1 Osakkeiden vaihtoon liittyviä ilmoituksia ja kirjeenvaihtoa ) Pankkiiriliike Gyllenbergin ja Pohjoismaiden Yhdyspankin tiedotteita 1.1.4: Osingot 1.1.5:1 Osinkoliput 1941 A,B,C,D,E 1) Yksi sidos, osinkoliput liimattu sivuille 1.1.5:2 Osinkoliput 1943 A,B 1) Yksi sidos, osinkoliput liimattu sivuille 1.1.5:3 Osinkoliput 1944 A,B,D,F,G 1) Yksi sidos, osinkoliput liimattu sivuille 1.1.4: : :2 1.5:1 8 2 HALLINTO 2.2 Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset 2.2.1:1 Hallituksen pöytäkirjat HUOMAUTUKSET: 1) Pöytäkirjat ovat alun alkaen osa laajempaa sidosta, josta puuttuvat sivut Ensimmäisillä sivuilla on kosteusvaurioita, mikä antaisi olettaa, että em. sivut on jouduttu 2.2.1:1

48 Hämeenlinnan verkatehdas Oy:n arkisto huonokuntoisina hävittämään 2.2.1:2 Johtokunnan pöytäkirjat ) Yksittäinen pöytäkirja, joka liittyy fuusioon Villayhtymä oy:n kanssa 2.2.1:3 Kokouspalkkiolaskelmia ) Laskelmissa eritelty kokouksiin osallistujien kokouspalkkiot ja matkakustannukset 2.2.1: :1 2.4 Talous Omaisuus 2.4.1:1 Inventaari- ja tasekirjat ) Kaksi sidosta: (I) , (II) :2 Inventaariokirja ) Yksi sidos 2.4.1: : Tilit 2.4.2:1 Kredit-kassakirja ) Yksi sidos 2.4.2: :2 Tulokassakirja ) Yksi sidos 2.4.1: :3 Menokassakirja :4 Menokassakirja :5 Memoriaali :6 Memoriaali ) Yksi sidos 2.4.1:2 1) Yksi sidos 2.4.1: ) Yksi sidos 2.4.2:5 1) Yksi sidos 2.4.2: :7 Shekkimemoriaali ) Yksi sidos 2.4.2: Takaukset, perintä Ks. myös 2.4.2: :1 Perintäkirja :2 Velkakirjaluettelo ) Yksi sidos 2.4.1:2 1) Yksi sidos 2.4.5:2

49 Hämeenlinnan verkatehdas Oy:n arkisto 3 TYÖNTEKIJÄT 3.2 Henkilöstöhallinto Työntekijäluettelot- ja tilastot 3.2.1:1 Työntekijöiden henkilökortisto luvut 3.2.1:2 Työntekijöiden henkilökortisto luvut A-K 3.2.1:1 L-R 3.2.1: :3 Työntekijöiden henkilökortisto luvut 4 TUOTEKEHITYS S-Ö 1) Sisältää myös kortistot eläkkeille siirtyneistä ja virkailijoista 3.2.1:3 4.2 Mallit 4.2:1 Kudontamallikirja HUOMAUTUKSET: 1) Päiväämätön 4.2:1 5 TEHTAAN TOIMINTA 5.2 Tuotanto 5.2:1 Viimeistelyohjeita ) Käsin kirjattuja eri kangaslaatuja koskevia ohjeita 4.2:1 6 MARKKINOINTI 6.3 Myynti, vienti 6.3:1 Hinnastoja ) Tietoa myytävän tuotteen laadusta, tyypistä, hinnasta, toimitusajajasta, kokoomuksesta ja painosta 6.3:2 Myyntikirja ) Yksi sidos LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt & Reskontra-kirja ) Yksi sidos LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt & :1 4.2: MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT 7.1 Omistus

50 Hämeenlinnan verkatehdas Oy:n arkisto 7.1:1 Omistusasiakirjat, kokoelmat :2 Omistusasiakirjat, irralliset ) Omakotialueet, Alajärvi, Puutalo 7.1:1 Idänpäässä, Venevaja, Kauriala - Erottajakatu, Idänpää, Parakit, Fernelius, Lahdensivuntie, Visamäki, Varasto Aittatiellä, Tontti no 62, Erottajakatu, Äijälä, Aulangontie 85, Arvi Kairistonkatu 6,Karlberginkatu 23, Teollisuuskortteli, Riemula, Aulangontie 15, Torikatu 14, Kaarlonkatu 17; 2) Maaomaisuuksia ja kiinteistöjä koskevat asiakirjat kerätty kokoelmiksi tontin tai kiinteistön mukaan. Kokoelmat sisältävät kiinteistöselostuksia, viranomaislupia, eri oikeusasteiden pöytäkirjoja, vuokrasopimuksia, velkakirjoja, tonttikarttoja ja rakennuspiirustuksia 1) Ks. kuvaus :1 7.3 Liikehuoneistot ja asuinrakennukset 7.3:1 Vuokrakirjakortisto :1 10 JULKISUUS 10.3 Julkaisut 10.3:1 Hämeenlinnan verkatehdas oy , historiateos ) Liitteenä neljän sivun pituinen "kronikkainen" tehtaan työntekijöistä 10.3:1

51 I POJOVIKENS KLÄDESFABRIK AB:N ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Pojovikens Klädesfabrik Ab (Pohjanlahden verkatehdas Oy) Toimintavuodet: Seuraaja: Villayhtymä Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: I Pojovikens Klädesfabrik Ab Rajavuodet: Päävuodet: Laajuus (hm): 0,81 Seuraaja: Pojovikens Klädesfabrik Ab, II Västra Nylands Ylle Ab:n arkisto KIRJALLISUUS: Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

52 I Pojovikens Klädesfabrik Ab:n arkisto I 1 I 1.1 I OMISTUS Osakeyhtiö Yhtiöjärjestykset I 1.1.1:1 Yhtiöjärjestys ) "Bolagsordning för Aktiebolaget Pojoviks Kläderfabrik" I 1.1.1:1 I Yhtiökokousten pöytäkirjat ja toimintakertomukset I 1.1.2:1 Yhtiökokousten pöytäkirjat ) Pöytäkirjojen liitteinä valtakirjoja, kokouskutsuja, asialistoja, tuloslaskelmia, toisteita pöytäkirjanotteista, osakasluetteloita, tiedotteita, viranomaisten päätöksiä, kaupparekisteriotteita ja toimintakertomuksia I 1.1.1:1 I Osakekirjat- ja rekisterit I 1.1.3:1 Osakekirjoja I 1.1.3:2 Osakerekisteri I 1.1.3:3 Osakerekisteri I 1.1.3:4 Osakelista ) "Tekningslista för 100 st. Prioritetsaktier a' Finsk 1000:- i Aktiebolag Pojoviks Kläderfabrik" 1) Osakekirjoihin merkitty I 1.1.3:1 osakkeiden omistajien nimet 1) Yksi sidos I 1.1.3:2 1) Yksi sidos I 1.1.3:3 I 1.1.3:1 I Osakkeenomistajat I 1.1.4:1 Omat osakkeet I 1.1.4:2 Vieraat osakkeet ) Osakekauppaan liittyviä sekalaisia asiakirjoja: valtiovarainministeriön päätöksiä, kirjeitä, tiedotteita, raastuvanoikeuden pöytäkirjanotteita, tietoa osakkeenomistajien osuuksista, lomakkeita ym. JÄRJESTELYTYÖT: 1) Osakekauppaan liittyviä sekalaisia asiakirjoja: valtiovarainministeriön päätöksiä, kirjeitä, tiedotteita, raastuvanoikeuden pöytäkirjanotteita, tietoa osakkeenomistajien osuuksista, lomakkeita ym. 1) Nordiska Föreningsbanken ab JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään ("Aktier - främmande") I 1.1.3:1 I 1.1.3:1 I Kaupparekisterit I 1.1.6:1 Kaupparekisteriotteita ) Kolme kappaletta LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I 1.1.2:1 I 1.1.3:1 I 1.3 Rahoitus

53 I Pojovikens Klädesfabrik Ab:n arkisto I 1.3:1 Kiinnitykset I 1.3:2 Lainat ja luotot ) Rasitetodistuksia, raastuvanoikeuden ja maistraatin pöytäkirjanotteita 1) Sopimuksia kassa-luotoista ja lainoista LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I 1.4; JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään ("Inteckningar") I 1.1.3:1 I 1.1.3:1 I 1.4 Anomukset, päätökset I 1.4:1 Valtionhallinto ja ministeriöt I 1.4:2 Kauppa- ja teollisuusministeriö ) Käsittelevät pääasiassa I 1.4:1 yhtiöjärjestysten muuttamista 1) Ministeriön päätöksiä I 1.4:1 I 1.4:3 Rautatiehallitus ) Rautatiekiskojen rakentamista I 1.4:1 koskeva päätös, 2) Liitteenä työpiirustus I 1.4:4 Rahatoimikamari ) Pöytäkirjanotteita ja anomuksia I 1.4: I 1.4:5 Kauppa- ja teollisuushallitus ) Pöytäkirjanote I 1.4:1 I 1.4:6 Sekalainen valtionhallinto I 1.4:7 Oikeusasteet I 1.4:8 Kaupunginvaltuusto ) Pöytäkirjanotteita, anomuksia ja selvityksiä 1) Raastuvanoikeuden ja korkeimman oikeuden pöytäkirjanotteita 1) Pääasiassa Tammisaaren kaupunginvaltuuston pöytäkirjanotteita ja päätöksiä I 1.4:1 I 1.4:1 I 1.4:1 I 2 I 2.2 I HALLINTO Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset I 2.2.1:1 Johtokunnan pöytäkirjat ) Yksi nide ( ) ja paperikonsepteja , 2) Käsin- ja puhtaaksikirjoitettuja kappaleita I 2.2.1:1 I Toiminnan kehittäminen I 2.2.3:1 Investointisuunnitelma ) "Sammanställning av bokslut resp. Budgerbokslut för åren i Aktiebolaget Pojoviks Klädesfabrik uppgjorda med beaktande av planerat investeringsprogram" I 2.2.3:1 I 2.3 Sopimukset, kauppakirjat I 2.3:1 Sopimuksia ja kauppakirjoja ) Maanomistukseen ja kaupankäyntiin liittyviä, 2) I 2.2.3:1

54 I Pojovikens Klädesfabrik Ab:n arkisto Suomen, ruotsin- ja englanninkielisiä I 2.4 I Talous Omaisuus I 2.4.1:1 Materiaali- ja Inventaariolistoja ) "Material och arbetsbeskrifning" 1907, 2) Inventaariolistoja I 2.2.3:1 I Tilit I 2.4.2:1 Tilintarkastuskertomuksia I 2.4.2:2 Tilitietoja maksuliikenteestä I 2.4.2:3 Laskutukseen liittyviä tilastoja ) Yhtiön maksuliikenteeseen liittyviä maksujen toisteita ja tilastoja, 2) Sisältää yhtiön konkurssiin liittyviä papereita 1) Ruutukonsepteille käsin kirjoitettuja vuositilastoja HUOMAUTUKSET: 1) Kertomukset vuosilta puuttuvat JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään ("Avskrivningar") I 2.2.3:1 I 2.2.3:1 I 2.2.3:1 I Lainat I 2.4.3:1 Omat lainat I 2.4.3:2 Vieraat lainat I 2.4.3:3 Debenture-lainat I 2.4.3:4 Velkakirja- ja vekseliasiat ) Kirjeitä, pankeilta tulleita tiedotteita, kuitteja, laskutussopimuksia, velkakirjoja, muistiinpanoja 1) Velkakirjoja, nimellistiliotteita, kuitteja, tiedotteita, kirjeitä 1) Debenture-todisteita, sitoumuksia 1) Vekselilomakkeita, sopimuksia, vekseliprotesteja koskevia pöytäkirjoja ja päätöksiä JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään ("Egna lån") JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään ("Lån - främmande") JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään ("Depentures") I 2.4.3:1 I 2.4.3:1 I 2.4.3:1 I 2.4.3:1 I Vakuutukset I 2.4.4:1 Vakuutuskirjoja ) Pääasiassa palovakuutuksia I 2.4.3:1

55 I Pojovikens Klädesfabrik Ab:n arkisto I Budjetit I 2.4.7:1 Kuukausibudjetit ) Budjettilaskelmia, joihin on tehty runsaasti muistiinpanoja I 2.5 Viestintä, tiedotteet JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään ("Månads budgeter") I 2.4.3:1 I 2.5:1 Tiedotteita tehtaan työväelle I 2.4.3:1 I 3 I 3.1 I TYÖNTEKIJÄT Rekrytointi Työsopimukset I 3.1.1:1 Työsopimuksia ) Sisältää lisäksi tuotteiden jälleenmyyntisopimuksia I 3.1.1:1 I Työhakemukset I 3.1.2:1 Työhakemuksia ) Paikallisasiamiehen toimi, no I 3.1.1:1 I 3.2 I Henkilöstöhallinto Säännöt ja järjestys I 3.2.2:1 Työsääntöjä 1922,1950 HUOMAUTUKSET: 1) Vuoden 1922 työsäännöissä kaksoiskappaleita I 3.1.1:1 I Palkat I 3.2.3:1 Palkkatietolomakkeita luvut I 3.2.3:2 Palkkasopimuksia ) Työntekijäkohtaisia kortteja palkanmaksusta (palkanmaksun päivämäärä, rahapalkka, asuntoetu, palkka yhteensä) 1) Pohjanlahden verkatehtaan ja Suomen Kutomoteollisuuden Liitto ry:n välisiä KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen I 3.1.1:1 I 3.1.1:1 I Tehtävänkuvaukset I 3.2.5:1 Tehtävänkuvauksia I 3.1.1:1 I 3.4 I Sosiaaliset etuudet Laina- ja avustuskassat

56 I Pojovikens Klädesfabrik Ab:n arkisto I 3.4.1:1 I 3.4.1:2 Tehtaan sairaus- ja hautausavustuskassan säännöt Tilastoja työntekijöille myönnetyistä lainoista ) Sosiaaliministeriön vahvistama, päiväämätön julkaisu 1) Käsin kirjoitettuja laskelmia LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I 2.4.3:1-3; JÄRJESTELYTYÖT: 1) Säilytetty arkistonmuodostajalta periytyneessä alkuperäisessä järjestyksessään ("Löner arbetar") I 3.1.1:1 I 3.1.1:1 I Työterveys I 3.4.3:1 Työterveyden tiedotteita I 3.1.1:1 I 3.6 Harrastus- ja virskistystoiminta I 3.6:1 Hiihtokilpailut ja jalkapalloseurat ) Kilpailutiedotteita ja kilpailuiden tuloksia I 3.1.1:1 I 3.6:2 Lukupiiri ) Tiedotteita I 3.1.1:1 I 5 I 5.1 TEHTAAN TOIMINTA Koneet I 5.1:1 Koneiden inventaarioluetteloita I 5.1:2 Painesäiliöiden tarkastuskirjat ) Kaksi sidosta (I) A-7341, (II) A I 5.1:1 I 5.1:1 I 5.2 Tuotanto I 5.2:1 Tuotantokomitean pöytäkirjat I 5.7 Huolto I 5.7:1 Sähkö ) Sähkösopimus Tammisaaren kaupungin kanssa I 5.1:1 I 7 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT I 7.1 Omistus I 7.1:1 Maa-alueiden ja kiinteistöjen omistusasiakirjat ) Kiinteistöselostuksia, viranomaislupia, eri oikeusasteiden pöytäkirjoja, vuokrasopimuksia, velkakirjoja, tonttikarttoja ja rakennuspiirustuksia, kiinnitystodistuksia JÄRJESTELYTYÖT: 1) Asiakirjat aikajärjestyksessä; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. sarjat I 1.4 & I 2.3 I 7.1:1 I 7.2 Tehdaskiinteistöt

57 I Pojovikens Klädesfabrik Ab:n arkisto I 7.2:1 Ruokasali ) Tiedote ruokalan perustamisesta, sopimus ruokalatoiminnan harjoittamisesta, inventaariolista ruokalan kalustosta I 7.2:1 I 7.3 Liikehuoneistot ja asuinrakennukset I 7.4:1 Breidablickin kesäkoti ) Kauppakirjoja, karttoja, sääntöjä, päätöksiä, tilitietoja, maarekistereitä, rakennuspiirustuksia I 7.2:1 I 10 I 10.1 JULKISUUS Tiedotus I 10.1:1 Leikekirja ) Leikkeet sisältävät laajalti Tammisaarta käsitteleviä uutisia HUOMAUTUKSET: 1) Leikkeet liimattu ruutuvihkoon ("Ekenäs Dagen frågor) I 10.1:1 I 11 I 11.1 YHTEISKUNTA Poikkeusajat I 11.1:1 Muistomitaliesitys ) Päämajalle tehty sodan muistomitaliesitys tehtaan työntekijöistä I 10.1:1

58 POJOVIKENS KLÄDESFABRIK AB, II VÄSTRA NYLANDS YLLE AB:N ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Pojovikens Klädesfabrik Ab (Pohjanlahden verkatehdas Oy) Toimintavuodet: Seuraaja: Villayhtymä Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: II Västra Nylands Ylle Ab Rajavuodet: Laajuus (hm): 0,04 Edeltäjä: Pojovikens Klädesfabrik Ab, I Pojovikens Klädesfabrik Ab:n arkisto Seuraaja: Villayhtymä Oy, VI Pohjanlahden tehtaan arkisto KIRJALLISUUS: Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

59 Pojovikens Klädesfabrik Ab, II Västra Nylands Ylle Ab:n arkisto II 1 II 1.1 II OMISTUS Osakeyhtiö Yhtiökokousten pöytäkirjat ja toimintakertomukset II 1.1.2:1 Toimintakertomus ) Yksittäinen toiste, päivätty II 1.1.2:1 II 1.2 Perustus, fuusiot, konkurssit II 1.2:1 Fuusio Villayhtymään ) Villayhtymän pääjohtaja Runar Hernbergille osoitettuja kirjeitä, organisaatiokaavioita, tietoa henkilökunnan yhtiöltä ottamista lainoista, muistioita, luettelo konkurssipesän omistamista koneista II 1.1.2:1 II 2 II 2.2 II HALLINTO Hallinto Pöytäkirjat, muistiot toimintakertomukset II 2.2.1:1 PM-muistioita ) P.M. = promemoria (muistio) II 1.1.2:1 II 2.4 Talous II 2.4:1 Talousraportteja II 2.4:2 Tulo- ja menolaskelmia ) Raportit 1-35 II 1.1.2:1 II 1.1.2:1 II Omaisuus II 2.4.1:1 Omaisuusluettelo ) Yksi sidos ("Inventarium per den ") II 1.1.2:1 II Perintä II 2.4.5:1 Asiakasvekselit ) Luetteloita yhtiön myöntämistä lainoista ja takaisinperinnästä II 1.1.2:1

60 KLINGENDAHL OY:N ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Klingendahl Oy Toimintavuodet: Seuraaja: Villayhtymä Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: Klingendahl Oy Rajavuodet: Päävuodet: Laajuus (hm): 0,27 Seuraaja: Villayhtymä Oy, VII Tampereen tehtaan arkisto KIRJALLISUUS: Raevuori, Yrjö (1952). Fabian Klingendahl ja Klingendahl O.Y. Tampere: Klingendahl Oy.

61 Klingendahl Oy:n arkisto 1 OMISTUS 1.1 Osakeyhtiö Yhtiökokousten pöytäkirjat ja toimintakertomukset 1.1.2:1 Yhtiökokousten pöytäkirjat ) Pöytäkirjojen liitteinä vuosikertomuksia, tilintarkastuskertomuksia, tilanpäätöksiä ja valtakirjoja HUOMAUTUKSET: 1) Pöytäkirjat vuosilta 1925, 1947 ja 1948 puuttuvat; 2) Vuosien 1944 ja 1946 pöytäkirjat jäljennöksiä, vuodelta 1946 puuttuvat liitteet 1.1.2: Osakkeenomistajat 1.1.4:1 Osakkeisiin liittyvää kirjeenvaihtoa ) Sisältää myös kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen ja osakkeiden siirtoa koskevia todistuksia 1.1.2:1 1.2 Perustus, fuusiot, konkurssit 1.2:1 Villayhtymän fuusioon liittyviä muistioita 1.2:2 Raastuvanoikeuden riita-asiain pöytäkirjoja )Suomen teollisuusliiton muistio 1958 ja Villateollisuuden yhteistoimintaa käsitelleen kokouksen muistio ) Tampereen kaupungin riita-asiain pöytäkirjat (2 kpl) käsittelevät Klingendahlin fuusiota Villayhtymään 1.1.2: :1 2 HALLINTO 2.2 Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset 2.2.1:1 Hallituksen pöytäkirjat ) Hallituksen pöytäkirjojen lisäksi yhtiön toimitusjohtajan neuvottelupöytäkirjoja ja johtokunnan pöytäkirjoja HUOMAUTUKSET: 1) Pöytäkirjat puuttuvat vuosilta 1939, , 1945, : Kirjeistö 2.2.2:1 Kirjeistö 1937, ) Vuodelta 1937 kaksi J.J. Berliner & Staffin saatekirjettä. Vuoden 1959 keskittyvät pääasiassa Villayhtymän fuusioon, liitteinä omaisuus- ja tulostaseita ja tilinpäätöksiä 1.1.2:1 2.4 Talous Omaisuus 2.4.1:1 Inventaariokirja ) Yksi sidos 2.4.1: Tilit

62 Klingendahl Oy:n arkisto 2.4.2:1 Kassakirja :2 Tilinpäätöksiä ) Yksi sidos 2.4.2: : Perintä 2.4.5:1 Luetteloita myönnetyistä lainoista ) Kaksi sidosta: (I) , (II) :1 3 TYÖNTEKIJÄT 3.2 Henkilöstöhallinto Säännöt ja järjestys 3.2.2:1 Tehtaan työsääntö :1 3.3 Koulutus Opintomateriaali 3.3.3:1 B.E. Thurman: "Villakehruuoppi" ) Luentomonisteita 3.2.2:1 3.7 Eläkkeet, irtisanoutumiset Eläkekassat 3.7.2:1 Työntekijöiden eläkesäätiön tilikirja :2 Toimihenkilöiden eläkesäätiön tilikirja ) Yksi sidos 3.2.2:1 Yksi sidos 3.2.2:1 5 TEHTAAN TOIMINTA 5.1 Koneet 5.1:1 Tehdaskoneiden kirjapito ) Yksi sidos 5.1:1 5.2 Tuotanto 5.2:1 Teknisen konttorin päiväkirja ) Yksi vihko 3.2.1:1 6 MARKKINOINTI 6.3 Myynti, vienti 6.3:1 Yhteenveto myynnistä ) Yksi sidos 3.2.1:1 7 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT 7.1 Omistus

63 Klingendahl Oy:n arkisto 7.1:1 Omistusasiakirjat, kokoelmat ) Mapit A-I: lainhuudatuksia, kiinnitysasiain pöytäkirjoja, kauppakirjoja, vuokrasopimuksia etc. 7.1:1 7.3 Liikehuoneistot ja asuinrakennukset 7.3:1 Asunto-osakkeiden siirtotodistuksia ) Turjakatu 2 7.1:1 8 SISARYHTIÖT 8.1 Tehdasvilla oy 8.1:1 Hallituksen pöytäkirjanotteita ) Pöytäkirjojen liitteinä selostuksia yhtiön lainoista, velkakirjoja ja takaussitoumuksia 7.1:1

64 TURUN VERKATEHDAS OY, I MULTAVIERU OY:N ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Turun Verkatehdas Oy Toimintavuodet: Seuraaja: Villayhtymä Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: I Multavieru Oy Rajavuodet: Laajuus (hm): 0,025 Seuraaja: Turun Verkatehdas Oy, II Turun Verkatahdas Oy:n arkisto KIRJALLISUUS: Nikula, Oscar (1950). Turun Verkatehdas Helsinki: Turun Verkatehdas Oy.

65 Turun verkatehdas Oy, I Multavieru Oy:n arkisto I 1 I 1.1 I OMISTUS Osakeyhtiö Yhtiöjärjestykset I 1.1.1:1 Yhtiöjärjestys ) Senaatin päätöksellä vahvistettu yhtiöjärjestys I 1.1.1:1 I Yhtiökokousten pöytäkirjat ja toimintakertomukset I 1.1.2:1 I 1.1.2:2 Säännönmukaisten yhtiökokousten pöytäkirjat Ylimääräisten yhtiökokousten pöytäkirjat ) Liitteinä toimintakertomuksia, tilintarkastuskertomuksia, valtakirjoja, kokouskutsuja, hallituksen tiedotteita 1) Liitteinä toimintakertomuksia ja taseita I 1.1.1:1 I 1.1.1:1 I Osakkeenomistajat LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I 2.1:1 I 1.4 Anomukset, päätökset I 1.4:1 Maistraatti ) Turun maistraatin päätös I 1.4:2 Huutokauppakamari ) Turun huutokauppakamarin pöytäkirja I 1.4:3 Rahatoimikamari ) Rahatoimikamarille osoitettu anomus I 1.1.1:1 I 1.1.1:1 I 1.1.1:1 I 2 I 2.1 HALLINTO Johtajat I 2.1:1 Johan Limnell ) Limnellin yhtiöltä nostamien osinkojen kuitteja I 1.1.1:1 I 2.2 I Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset I 2.2.1:1 Hallituksen toimintakertomuksia I 1.1.1:1 I Kirjeistö I 2.2.2:1 Kirjeitä ) Kaksi kirjettä I 1.1.1:1 I 2.3 Sopimukset, kauppakirjat I 2.3:1 Sopimuksia ja kauppakirjoja ) Sopimus Multavieru oy:n ja August Mandellin välillä, 2) Kauppakirja Johan Limnellin ja Frans Johan Alilontinerin välillä I 1.1.1:1

66 Turun verkatehdas Oy, I Multavieru Oy:n arkisto I 2.4 I Talous Omaisuus I 2.4.1:1 Omaisuusluetteloita ) Multavieru oy:n ja Johan Limnellin I 1.1.1:1 I 7 I 7.1 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT Omistus I 7.1:1 Välikirja + vuokrasopimus ) Multavieru oy:n ja Frans Johan Alilontinerin välinen välikirja 1878, 2) Vuokrasopimus koskee liikehuoneistoa "Ryska Kyrkogatan af min egande gård no 1/2 3 i 6te guarteret af 6te stads-delen" I 1.1.1:1

67 II TURUN VERKATEHDAS OY:N ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Turun Verkatehdas Oy Toimintavuodet: Seuraaja: Villayhtymä Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: II Turun Verkatehdas Oy Rajavuodet: Päävuodet: Laajuus (hm): 2,52 Edeltäjä: Turun Verkatehdas Oy, I Multavieru Oy:n arkisto Seuraaja: Villayhtymä Oy, IV Turun tehtaan arkisto KIRJALLISUUS: Nikula, Oscar (1950). Turun Verkatehdas Helsinki: Turun Verkatehdas Oy.

68 II Turun verkatehdas Oy:n arkisto II 1 II 1.1 II OMISTUS Osakeyhtiö Yhtiöjärjestykset II 1.1:1 Yhtiöjärjestys ) 'Bolagsordning för Åbo Kläderfabriks Aktiebolag', kauppa- ja teollisuusministeriön vahvistama II 1.1.1:1 II Yhtiökokousten pöytäkirjat ja toimintakertomukset II 1.1.2:1 Yhtiökokousten pöytäkirja-aineisto II 1.1.2:2 Yhtiökokousten pöytäkirjat II 1.1.2:3 Yhtiökokousten pöytäkirja-aineisto ) Pöytäkirjojen lisäksi vuosikertomuksia, hallituksen kertomuksia, tilintarkastuksia ja taseita 1) Yksi sidos (no. 3), 2) Pöytäkirjojen liitteistä ks. II 1.1.2:1 HUOMAUTUKSET: 1) Kyseessä oleva aineisto koostuu käsin- ja puhtaaksikirjoitetuista aineistosta, eikä jokaisen vuoden osalta sisällä varsinaista pöytäkirjaa 2) Vuoden 1893 aineisto puuttuu kokonaan; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Turun verkatehtaan yhtiökokousten pöytäkirjat on alun alkaen koottu niteiksi, joista silti on jäljellä enää yksi, vuosia käsittelevä nide (ks. II 1.1.2:2) II 1.1.1:1 II 1.1.1:1 1) Pöytäkirjojen liitteistä ks. II 1.1.2:1 II 1.1.1:1 II Osakekirjat- ja rekisterit II 1.1.3:1 Osakekirjoja II 1.1.3:1 II 1.3 Rahoitus II 1.3:1 Suomen Pankki ) Suomen Pankin Kotkan ja Joensuun konttoreiden rahoituspäätöksiä II 1.1.3:1 II 1.4 Anomukset, päätökset 1) Sarja sisältää myös Multavierua koskevia päätöksiä II 1.4:1 Senaatti ) Senaatin päätöksen jäljennös II 1.1.3:1 II 1.4:2 Lääninhallitus II 1.4:3 Oikeusasteet II 1.4:4 Maistraatti ) Päätösten lisäksi kuvernöörille osoitettuja anomuskirjeitä ja saatteita 1) Hovioikeuden, raastuvanoikeuden ja käräjäoikeuden päätöksiä, 2) Liitteistä, vrt. II 1.4:2 1) Alkuperäisiä maistraatin pöytäkirjanotteita ja myöhemmin puhtaaksikirjoitettuja jäljennöksiä II 1.1.3:1 II 1.1.3:1 II 1.1.3:1

69 II Turun verkatehdas Oy:n arkisto II 1.4:5 Sekalaisia päätöksiin liittyviä asiakirjoja II 1.1.3:1 II 2 HALLINTO II 2.1 Johtajat II Muistiot II 2.1.1:1 Johan Lindellin muistiinpanokirja 1) Yksi sidos, 2) Lindellin päiväämätön muistiinpanokirja 1800-luvun lopulta tai 1900-luvun alusta, 3) Sisältää lanka- ja kangasnäytteitä HUOMAUTUKSET: 1) Kirjassa saate: "Hyvilla oy:lle. Ystävälliseksi muistoksi toimitusjohtaja C-E. Forssin vierailusta Uuvi Oy:ssä 13. päivänä elokuuta 1975; KUNTOLUOKITUS: 1) Etukansi ja osa sivuista irtoamassa II 2.1.1:1 II 2.2 Hallinto II Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset II 2.2.1:2 Hallituksen ja johtokunnan pöytäkirjat ) Pöytäkirjojen liitteinä vuosi- ja toimintakertomuksia, taseita, tiedotteita ja kirjeitä, 2) Käsin- ja puhtaaksikirjoitettuja kappaleita II 2.2.1:2 II Kirjeistö II 2.2.2:1 Kirjeistö ) Pääasiassa tehtaan työläisten johtokunnalle, hallitukselle ja 'isännistölle' lähettämiä kirjeitä II 2.2.1:2 II Muu II 2.2.4:1 Hallinnon sekalainen ) Sekalaisia muistiinpanoja, muistioiden työkappaleita, lomakkeita ym. tunnistamattomia asiakirjoja II 2.2.1:2 II 2.3 Sopimukset, kauppakirjat II 2.3:1 Sopimuksia ) Paljon maa- ja kiinteistökauppoihin keskittyviä sopimuksia HUOMAUTUKSET: 1) Myös Multavierun aikaisia sopimuksia JÄRJESTELYTYÖT: 1) Sopimusten yläreunaan merkitty juokseva numero; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) ks. II 7.1:1 II 2.2.1:2 II 3 II 3.2 TYÖNTEKIJÄT Henkilöstöhallinto

70 II Turun verkatehdas Oy:n arkisto II Työntekijäluettelot ja -tilastot II 3.2.1:1 Henkilöstökortit luvut II 3.2.1:2 Henkilöstökortit luvut II 3.2.1:3 Henkilöstökortit luvut II 3.2.1:4 Henkilöstökortit luvut II 3.2.1:5 Henkilöstökortit luvut II 3.2.1:6 Henkilöstökortit luvut A- Hurj Hurm- Ko Ku- Mat 1) Henkilötiedot, osoite, II 3.2.1:1 perhesuhteet, entiset työpaikat, todistukset, huomautukset, eläketiedot, osasto, työhöntulopäivä, ammatti, tuntipalkka, summa 1) Ks. II 3.1.2:1 II 3.2.1:2 1) Ks. II 3.1.2:1 II 3.2.1:3 Mau-P 1) Ks. II 3.1.2:1 II 3.2.1:4 R-S 1) Ks. II 3.1.2:1 II 3.2.1:5 T-Ö 1) Ks. II 3.1.2:1 II 3.2.1:6 II Säännöt ja järjestys II 3.2.2:1 Poliisikuulustelujen pöytäkirjoja II 3.2.2:1 II 3.4 Sosiaaliset etuudet II Laina- ja avustuskassat II 3.4.1:1 Turun Verkatehdas Osakeyhtiön Huoltokassan säännöt 1940-? HUOMAUTUKSET: 1) Päiväämätön II 3.2.2:1 II 5 TEHTAAN TOIMINTA II 5.1 Koneet II 5.1:1 Konetarkastukset II 5.1:2 Koneluetteloita ) Konetarkastusten lausuntoja- ja kertomuksia 1) Koneiden omaisuus- ja inventaarioluetteloita II 3.2.2:1 II 3.2.2:1 II 5.5 Investoinnit ja aloitteet II 5.5:1 Palkintolautakunta ) Palkintolautakunnan III:n kokouksen pöytäkirja , 2) Palkintolautakunta kokoontui päättämään parhaista aloitteista, 3) Pöytäkirjan lisäksi lautakunnan toimintakertomus vuodelta 1947 II 3.2.2:1 II 6 II 6.1 II MARKKINOINTI Mainostaminen ja tuotteet Mainokset

71 II Turun verkatehdas Oy:n arkisto II 6.1.1:1 Leikekirja ) Yksi sidos, 2) Sisältää Turun verkatehtaan eri lehdissä ilmestyneitä mainoksia, lehdet mainittu mainoksen yhteydessä II 6.1.1:2 Leikekirja ) Yksi sidos, 2) Sisällöstä, vrt. II 6.1.1:1 II 6.1.1:1 II 6.1.1:2 II 6.3 Myynti, vienti II 6.3:1 Tuotteiden jakoehdotuslistoja II 6.3:2 Vuosimyyntiluetteloita II 6.3:3 Ostajakortisto ) Luetteloita eri toiminimistä, joihin II 3.2.2:1 tehtaan tuotteiden myyntiä ja toimitusta on suunniteltu 1) Asiakaskohtaisia luetteloita II 3.2.2:1 1) Neljä korttia: ostajaliikkeiden yhteystiedot, tilaukset, laskutus etc II 3.2.2:1 II 7 II 7.1 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT Omistus II 7.1:1 Sopimuksia ) Maan omistamiseen liittyviä, 2 kpl. 1) Maan omistamiseen liittyviä, 2 kpl II 3.2.2:1 II 7.2 Tehdaskiinteistöt II 7.2:1 Lisärakennusten rakennussuunnitelmia II 7.2:2 Rakennuspiirustuksia ) (II) Karstalankaosasto ja (III) Kutomon valmisteluosasto, 2) Työselostukset ja -piirustukset 1) Tehdasrakennusta koskevia piirustuksia ja asemakaavakarttoja II 3.2.2:1 II 7.2:2 II 9 YHTEISTOIMINTA II 9:1 Villatehtaiden Ostokonttori Osuuskunta ) Tilastoja villatehtaiden koneista, kulutuksesta ym. II 9:2 Barker Oy ) Pöytäkirja Turun Verkatehdas Oy:n ja Barker Oy:n neuvotteluista. Pöytäkirjan liitteinä kirjeitä HUOMAUTUKSET: 1) Toisteita II 3.2.2:1 II 3.2.2:1 II 10 II 10.1 JULKISUUS Tiedotus II 10.1:1 Leikekirja II 10.1:2 Lehtileikekokoelma ) Yksi sidos, 2) Turun verkatehdasta II 10.1:1 ja kotimaista tekstiiliteollisuutta käsitteleviä lehtileikkeitä kotimaisista ja ulkomaisista lehdistä 1) Irrallisia leikkeitä II 10.1:1 II 10.3 Julkaisut

72 II Turun verkatehdas Oy:n arkisto II 10.3:1 "Turun Verkatehdas " - historiikki ) Yksi kirja JÄRJESTELYTYÖT: 1) Kirja siirretty arkistoon Hyvinkään kaupunginmuseon käsikirjastosta, 2) Alkuperäinen, Valvillan tehdasmuseon arkiston ammattikirjallisuuteen kuulunut kappale on huonokuntoinen (kosteusvaurioita ja osittain homeessa) ) Turun verkatehdasta käsittelevä II 10.3:2 Suomen kauppa ja teollisuus - julkaisu osio II 10.3:3 Finlands industri ) Suomalaista teollisuutta käsittelevä lehti, 2) Sisältää saatekirjeen II 10.3:4 Tehtaan historiaan liittyviä käsikirjoituksia ) Anteckningar för en planerad historik över Åbo Kläderfabrik A.B:s verksamhet ; 2) Handlingar rörande arrenderätten till af Åbo kläderfabriok aktiebolag 1932; 3) Tekstiiliteollisuuden tiedostustoimintaa varten tehty kirjoitus 1947; 4) Kirjoitus "Suomen teollisuus" - julkaisuun 1949; 5) Sekalaisia käsikirjoituksia ja 1940-luvuilta II 10.3:1 II 10.3:1 II 10.3:1 II 10.3:1

73 ORIMATTILAN VILLATEHDAS OY:N ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Orimattilan Villatehdas Oy Toimintavuodet: Seuraaja: Villayhtymä Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: Orimattilan Villatehdas Oy Rajavuodet: Päävuodet: Laajuus (hm): 0,35 Seuraaja: Villayhtymä Oy, V Orimattilan tehtaan arkisto KIRJALLISUUS: Niemi, Jalmari (1957). Orimattilan Villatehdas Osakeyhtiö Orimattilan Villatehdas Oy: Lahti.

74 Orimattilan Villatehdas Oy:n arkisto 1 OMISTUS 1.1 Osakeyhtiö Yhtiökokousten pöytäkirjat ja toimintakertomukset 1.1.2:1 Yhtiökokousten pöytäkirjat ) Pöytäkirjojen liitteinä vuosikertomuksia, tilintarkastuskertomuksia, tuloslaskelmia, valtakirjoja, yhtiön rahoitusta koskevia muistioita ja fuusioehdotuksia 1.1.2:2 Toimintakertomukset LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vuosikertomuksissa ks : : : Osakekirjat- ja rekisterit 1.1.3:1 Osakekirjoja :1 1.2 Perustus, fuusiot, konkurssit 1.2:1 Villayhtymän fuusioon liittyviä muistioita ) Pöytäkirjoja, muistioita, todistuksia, kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoja, takaussitoumuksia, osakasluetteloita, velkojaluetteloita, omaisuusarvioita, kirjeitä, ilmoituksia 1.1.2:1 2 HALLINTO 2.1 Johtajat Tunnustukset, merkkipäivät ym :1 Rafael Fahlgren ) Orimattilan villatehtaan toimistujohtaja Fahlgrenin muistopuhe "Toimitusjohtaja Rafael Fahlgrenin viimeinen matka" (kuoli ). Puheen liitteenä listaus Fahlgrenin muistoa kunnioittaneista yhdistyksistä, yrityksistä, yksityishenkilöistä ym :1 2.2 Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset 2.2.1:1 Hallituksen pöytäkirjat ) Yksittäinen pöytäkirjanote : Kirjeistö 2.2.2:1 Kirjeistö ) Kirjeiden liitteinä mm. meno- ja tuloarvioita 2.2.1:1 2.4 Talous Omaisuus

75 Orimattilan Villatehdas Oy:n arkisto 2.4.1:1 Inventaaioluetteloita ) Kolme sidosta: (I) Inventaarioluettelo 1958, (II) Inventaarioluettelo (1959), tilien inventaariokirja : Verot 2.4.6:1 Veroilmoitus ) Ilmoituksen liitteinä ennakontarkastajan tarkastuskertomuksia, veronlisäyslaskelmia ja Villayhtymä oy:n veroasioita käsitteleviä muistioita v :1 2.5 Viestintä, tiedotteet 2.5:1 PIRTA-henkilöstölehtiä ) Numerot 2/1950, 4/1950, 2/1952, 3/1952, 2/ :1 3 TYÖNTEKIJÄT 3.7 Eläkkeet, irtisanoutumiset Eläkekassat 3.7.2:1 Orimattilan Villatehtaan eläkesäätiön säännöt 3.7.2:2 Tehtaan eläkesäätiön tilikirja ) Päiväämätön 2.4.6:1 1) Yksi sidos 3.7.2: Yleiset eläke- ja irtisanomisasiat 3.7.4:1 Eläkehakemuksia ) Yhtiön johtokunnalle lähetettyjä hakemuksia KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineiston käyttö on rajoitettua 2.4.6:1 6 MARKKINOINTI 6.2 Messut ja tapahtumat 6.2:1 Messuesite 1950-? HUOMAUTUS: 1) Päiväämätön 2.4.6:1 7 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT 7.1 Omistus

76 Orimattilan Villatehdas Oy:n arkisto 7.1:1 Omistusasiakirjat, kokoelmat :2 Omistusasiakirjat, irralliset ) Maaomaisuuksia ja kiinteistöjä koskevat asiakirjat kerätty kokoelmiksi tontin tai kiinteistön mukaan. Kokoelmat sisältävät kiinteistöselostuksia, viranomaislupia, eri oikeusasteiden pöytäkirjoja, vuokrasopimuksia, velkakirjoja, tonttikarttoja ja rakennuspiirustuksia; 2) Kokoelmat: Ämmänäyräs Ab, Mäkelä, Kehräämö II - Rnr 11, Jokiranta 1 - Rnr 9, Myymälä - Rnr 11, Rnr 9, Sivula - Rnr 9, Santamäki - Rnr 11, Peltola - Rnr 9, Asuntola - Rnr 8, Erkkilä - Rnr 9, Huikko - Rnr 4, Halkopiha - Rnr 8, Jokiranta III - Rnr 9, Jokiranta II - Rnr 9, Alava - Rnr 9, Kehräämö 3 - Rnr13, Kehräämö 4 - Rnr 11, Kehräämö 5 - Rnr 11 1) Sekalaisia kauppakirjoja ja maarekisterejä 7.1.:1 7.1.:1 7.2 Tehdaskiinteistöt 7.2:1 Konttorirakennuksen kalustoluettelo ) Luettelo konttorirakennus B 12 kiinteistä kalustoista 7.1.:1 7.3 Liikehuoneistot ja asuinrakennukset LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. 7.1.: :1 Kiinteistö Oy Orimattilan talo ) Sopimus veden jakelusta 7.1.:1 8 SISARYHTIÖT 8.1 Ämmänäyrys Oy 8.1:1 Yhtiöjärjestys :1 8.1:2 Yhtiökokouksen pöytäkirjoja Johtokunnan pöytäkirjoja ) Kaksi pöytäkirjaa vuosilta 1951 ja 1958, vuodelta 1958 kokouskutsu 1) Pöytäkirjanote 1957, jäljennös pöytäkirjasta :1 7.1.:1 8.1:4 Vuokrasopimus ) Koskee Haaralan tilan ojien kaivuutöitä 7.1.:1 10 JULKISUUS 10.2 Juhlat ja tapahtumat 10.2:1 70-vuotisjuhlat ) Kutsuja juhliin, listoja kunniamerkin saaneista työntekijöistä, onnittelusähkeitä 10.2:2 75-vuotisjuhlat ) Juhlien suunnitteluaineistoa ja kutsuja, puheita, historiikin toimituksiin liittyviä jakolistoja, ehdotuksia Keskuskauppakamarin ansiomerkkitoimikunnalle, onnittelusähkeitä 10.2:1 10.2: Julkaisut

77 Orimattilan Villatehdas Oy:n arkisto 10.3:1 Orimattila Yllefabrik Aktiebolag historiikki ) 2 kpl valmiita historiikkeja ja teoksen käsikirjoitus 10.2:1

78 VILLAYHTYMÄ OY, I PÄÄKONTTORIN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Villayhtymä Oy Toimintavuodet: 1959 Seuraaja: Hyvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: I Pääkonttori Rajavuodet: Laajuus (hm): 8,03 Seuraaja: Hyvilla Oy, I Pääkonttorin arkisto KIRJALLISUUS: Junnila, Olavi (1989). Hyvinkään seudun historia. Hyvinkää: Hyvinkään kaupunki. Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla. HUOMAUTUKSET: Villayhtymä Oy:n pääkonttori muutti vuonna 1968 Helsingin Etelärannasta Hyvinkään villatehtaalle. Tästä eteenpäin Pääkonttori ja Hyvinkään tehtaat (ent. Yhdistyneet Villatehtaat) muodostivat tiiviin kokonaisuuden myös asiakirjahallinnon tasolla. Tästä syystä Pääkonttorin ja Hyvinkään tehtaiden arkistoja on hyvä lukea rinnakkain.

79 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 1 I 1.1 I OMISTUS Osakeyhtiö Osakekirjat ja -rekisterit I 1.1.3:1 Osakekirjat I 1.1.3:2 Osakirjat (Kuitu oy) I 1.1.3:3 Osakerekisterit I 1.1.3:4 Osakerekisterit I 1.1.3:5 Osakerekisterit ) 50mk, 250mk, 2500mk, 25000mk I 1.1.3:1 1) Osakekirjojen lisäksi kaksi I 1.1.3:1 Villayhtymän saatekirjettä vuodelta 1966 ja osinkolippuja A-J 1) Rekisterin tiedot: Osakkeiden I 1.1.3:3 haltijan tiedot (nimi, arvo, osoite) Päiväys, muutokset, osakkeiden A-D määrät ja numerot, osakkeiden kokonaismäärä, huomiot K-P 1) Ks. I 1.1.3:3 I 1.1.3:4 Q-Ö 1) Ks. I 1.1.3:3 I 1.1.3:5 I 1.1.3:6 Osakerekisteri (etuoikeutetut) 1963 A-Z 1) Ks. I 1.1.3:3 I 1.1.3:5 I 1.1.3:7 Osakerekisteri (numeroluettelo) ) Rekisterin tiedot: Päiväys, luovutuksen tehnyt omistaja I 1.1.3:5 I Osakkeenomistajat I 1.1.4:1 Osakasluetteloita I 1.1.4:2 I 1.1.4:3 Yhtymään liitettyjen tehtaiden osakepapereita Arvopapereiden vaihtoa koskevia laskelmia ) Suomen ja ruotsinkielisiä, 2) Puhtaaksikirjoitettuja ja työkappaleita 1) Osakelistauksia, osakeanteja, osakasluetteloita, depentuurilaskelmia, kauppa- ja velkakirjoja, muistioita ja sekalaisia laskelmia, 2) Pääasiassa Arthur Amberlan osakkeisiin liittyvää aineistoa 1) Laskelmien lisäksi osakkeidenomistuksiin liittyviä kirjeitä, laskelmia ja palautuksia LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. Myös I 1.1.4:2 I 1.1.4:1 I 1.1.4:1 I 1.1.4:3 I Osingot I 1.1.5:1 Osakeantia ja -vaihtoa koskevaa aineistoa I 1.1.5:2 Osinkolippuja ) Merkintälistat, osakemerkintöihin liittyvät tiedotteet I 1.1.4:3 I 1.1.5:2 I 1.2 Perustus, fuusiot, konkurssit I 1.2:1 I 1.2:2 Villayhtymä oy:n perustamisasiakirjoja Osakasyhtiöiden omaisuusarviointeja ) Hämeen veran fuusioon, Tampellan sitoumukseen, Klingendahlin ja Orimattilan osakkeiden ostoon liittyviä asiakirjoja, 2) Sitoumuksia, kauppakirjoja, pöytäkirjoja, 3) Liitteenä listaus ("Villayhtymä oy: synty") ) Inventaareja, tuloslaskelmia, tilinpäätöksiä; KUNTOARVIO: 1) Osassa papereista palo- ja kosteusvaurioita I 1.2:3 Konkurssi-ilmoitus 1) Kopio Villayhtymä oy:n konkurssiilmoituksesta I 1.2:1 I 1.2:1 I 1.2:1

80 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 1.3 Rahoitus I 1.3:1 Scandinavian Bank Limited 1) Kirje koskien luoton myöntämistä, 2) Toiste I 1.3:2 Hambros Bank Limited ) Rahoituksen hankkiminen 1967 patentoitavalle keksinnölle, 2) I 1.3:3 Luottoa koskevia kirjeitä Kirjeitä, muistioita, suunnitelmia 1) Raaka-aineluotto, puntaluotto, shekkiluotto I 1.3:4 Lainasitoumuksia ) Sitoumusten liitteinä velkakirjoja I 1.3:1 I 1.3:1 I 1.3:1 I 1.3:1 I 1.4 Anomukset, päätökset I 1.4:1 Anomukset kauppa- ja teollisuusministeriölle ) Anomukset liittyvät tekstiilikoneiden varaosiin I 1.4:2 Päätöksiä ) Patentti- ja rekisterihallitus, 1968 Keskuskauppakamari, Valtiovarainministeriö I 1.3:1 I 1.3:1 I 1.5 Oikeudenkäynnit, haasteet, riita-asiat I 1.5:1 Deroover I 1.5:2 Masurel I 1.5:3 Finntex I 1.5:4 Arthur Amberla )Villayhtymä ja Rosalie Deroover allekirjoittivat sopimuksen, jossa Deroover luovutti keksimänsä kapokin karstaus- ja kehruumenetelmän lisenssioikeuden yksinomaisesti Villayhtymälle. Villayhtymä päätyi vuoden 1963 aikana siihen lopputulokseen, että Derooverin keksintöön perustuva kapokinvalmistus oli mahdotonta toteuttaa sopimuksen edellyttämin ehdoin, ja yhtiö katsoi sopimuksen purkautuneen. Deroover haastoi Villayhtymän oikeuteen sopimusrikkomuksesta. 2) Sopimuksia, tiedonantoja tuomioistuimille, kirjeenvaihtoa, kapokin karstaukseen liittyviä tutkimuksia 1) Villayhtymän ja Frangois Masurel Freres'n perintäasiaan liittyviä asiakirjoja, 2) Kirjeitä, laskelmia, tositteita 1) Suomalais-saksalaisen Finntexin myyntiin ja oikeudenkäyntiin liittyviä asiakirjoja. Koska Villayhtymä Finntexin mukaan luvulla rikkoi yhtiöiden välillä ollut yksinmyyntisopimusta, haki se Villayhtymältä vahingonkarvauksia, 2) Kirjeitä, muistioita, sopimuksia 1) Hämeenlinnan verkatehtaan entinen johtaja, Villayhtymän hallituksen jäsen Arthur Amberla riitaantui muun Villayhtymän johtoportaan ja varsinkin pääjohtaja Hernbergin kanssa 1960-luvun alkuvuosina, 2) Kirjekokoelma kuvaa tätä kehitystä ja Amberlan lähtöä Villayhtymän palveluksesta I 1.5:1 I 1.5:1 I 1.5:1 I 1.5:1

81 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 2 I 2.1 I HALLINTO Johtajat Kirjeistö I Runar Hernberg LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. Myös I 2.2.2:1 & I 2.2.2:4 (Hrn) I :1 Kirjeistö 1960 A-Ö 1) Vain muutamia kirjeitä I :1 I :2 Kirjeistö ) Vain muutamia kirjeitä I :1 I :3 Kirjeistö ) Pääasiassa ulkomaista kirjeenvaihtoa I :1 I :4 Kirjeistö 1963 A-Ö I :4 I :5 Kirjeistö 1966 A-Ö I :4 I :6 Kirjeistö 1967 A-Ö I :6 I :7 Kirjeistö A-Ö I :6 I Kurt Butzow LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. myös I 2.2.2:2 & I 2.2.2:3 I :1 Kirjeistö 1961 JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Aikajärjärjestys, jouu -> tammikuu I :2 Kirjeistö 1962 JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Aikajärjärjestys, jouu -> tammikuu I :1 I :1 I :3 Kirjeistö 1963 A-Ö Lähetetyt I :3 I :4 Kirjeistö ) Pääasiassa lähetettyjä HUOMAUTUKSET: 1) I :3 Osittain epäjärjestyksessä I :5 Kirjeistö 1964 JÄRJESTÄMISPERIAATE: I :5 1) Aikajärjestys, 2) Tammikuu - jouu, 3) Heinäkuu - marraskuu puuttuvat I :6 Kirjeistö 1964 A-Ö 1) Lähetetyt I :5 I :7 Kirjeistö 1965 JÄRJESTÄMISPERIAATE: I :5 1) Aikajärjestys, 2) Jouu -> tammikuu I :8 Kirjeistö ) Lähetettyjen kirjeiden toisteita I :5 I :9 Kirjeistö 1966 A-Ö JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Aikajärjestys; HUOMAUTUKSET: 1) Osittain epäjärjestyksessä I :10 I :11 Kirjeistö 1966 JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Aikajärjestys I :9 I :9 Kirjeistö 1967 I :9 I :12 I :13 Kirjeistö 1968 A-Ö I :9 Kirjeistö JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Aakkosjärjestys; HUOMAUTUKSET: 1) Osittain epäjärjestyksessä I :9

82 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I :14 Kirjeistö ) Aiheen mukaan järjestettyjä kirjekokoelmia I :9 I Puheet I 2.1.3:1 Runar Hernbergin puheita ) Runar Hernbergin puheita eri seminaareista, kokouksista, messuilta ym tapahtumista; 2) Puheiden lisäksi Hernbergin haastatteluita ja julkaistuja kirjoituksia JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Aikajärjestys I 2.1.3:1 I Tunnustukset, merkkipäivät ym. I 2.1.4:1 Runar Hernbergin 60-vuotispäivät ) Puhe, 2) Lehtileikkeitä I 2.1.3:1 I Muu I 2.1.5:1 Runar Hernbergin matka- ja edustuskulut ) Tositteita I 2.1.3:1 I 2.2 Hallinto I Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset I 2.2.1:1 Johtokunta I 2.2.1:6 Johtoporras I 2.2.1:7 Konttoripäälliköt I 2.2.1:8 Isännöitsijät I 2.2.1:9 Normikomitea I 2.2.1:10 Yleisiä muistioita ) Pöytäkirja-aineisto: pöytäkirjat, kokouskutsut, esityslistat, suunnitelmia, muistioita, laskelmia, tiedotteita 1) Pöytäkirjoja, päätöspöytäkirjoja, keskustelupöytäkirjoja, neuvottelukokousten muistioita 1) PM Konttoripäälliköiden neuvottelupäiviltä 1963, 2) Muistio Villakunnan ja Villayhtymän välillä käydyistä keskusteluista ) Isännöitsijäin kokousten pöytäkirjat, 2) Liitteinä muistioita ja suunnitelmia 1) Normikomitean kokouspöytäkirjat, 2) Liitteinä ehdotuksia ja laskelmia JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Aikajärjestyksessä I 2.2.1:1 I 2.2.1:6 I 2.2.1:6 I 2.2.1:6 I 2.2.1:6 I 2.2.1:10 I Kirjeistö I 2.2.2:1 Pääjohtajan kiertokirjeet I 2.2.2:2 Kurt Butzowin tiedotteet I 2.2.2:3 Yhtiön sisäinen kirjeenvaihto AO- BU 1) Ks. myös I & I 2.2.2:4 (Hrn) I 2.2.2:1 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. myös I & I 2.2.2:3 (Bu) JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Lähettäjän mukaisessa järjestyksessä I 2.2.2:1 I 2.2.2:3

83 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 2.2.2:4 Yhtiön sisäinen kirjeenvaihto CB- VV JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Lähettäjän mukaisessa järjestyksessä, 2) Kokoelma sisältää lisäksi sekalaiset kirjeet ja sähkeet I 2.2.2:4 I 2.2.2:5 Kirjeistö 1965 A-Ö I 2.2.2:5 I 2.2.2:6 Kirjeistö 1968 A-Ö 1) Lopussa sekalaisia kirjeitä I 2.2.2:5 I 2.2.2:7 Ulkomaan kirjeenvaihto I 2.2.2:8 Kirjekokoelmat I 2.2.2:9 Sekalainen kirjeistö I 2.2.2:10 Postikirja ) Gamlastaden 1965, "Eurexin"- paperit, Tootal Licensing 1) Yksi sidos "Postikirja pääkonttori", 2) Diaari; I 2.2.2:11 Kirjepohjia ) Yhdistyneiden Villatehtaiden joulutervehdys, 2) Hautajaisadressi I 2.2.2:5 I 2.2.2:8 I 2.2.2:8 I 2.2.2:8 I 2.2.2:8 I Toiminnan kehittäminen I 2.2.3:1 Raportteja I 2.2.3:2 Turun tehdas I 2.2.3:3 Yhtiön saneeraus I 2.2.3:4 Investoinnit ) "Toiminnan kehitys ", 2) "Finishing department YV-mill Layouts 1965" 1) Villayhtymän perustamisen jälkeen yhtymän johto päätti lakkauttaa Turun tehtaan. Lakkautusuhasta muodostui Turun alueessa laaja yhteiskunnallinen ja sosiaalipoliittinen kysymys, 2) Pääjohtaja Hernbergin kappaleista koostuva asiakirjakokonaisuus sisältää mm. tilinpäätöksiä, aineistoa sosiaalisista kysymyksistä, kirjeenvaihtoa, yhteistoimintapapereita, erilaisia muistioita ja tonttiasioita. Lisäksi erillisiä muistioita, kirjeitä ja henkilökuntatilastoja tehtaan lopettamisvuodelta 1965 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. Valvillan tehdasmuseon ammattikirjallisuuskokoel masta (Turun Verka-toimikunnan mietintö, Helsinki 1967) I 2.2.3:1 I 2.2.3:2 1) Pääasiassa kustannuslaskelmia I 2.2.3:2 1) Muistioita liittyen tehtaiden kehitystyöhön, konehankintoihin etc. I 2.2.3:2 I Raportit ja ennusteet I 2.2.4:1 Matkaraportit ) Yhtiön johtoportaan ja insinöörien kertomuksia eri Euroopan maihin kohdistuneilta matkoilta I 2.2.4:1 I 2.3 Sopimukset, kauppakirjat I 2.3:1 Sopimuksia JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Sopimukset vuosittain aikajärjestyksessä I 2.3:1 I 2.4 I Talous Omaisuus

84 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 2.4.1:1 Vaihto-omaisuus ) Vaihto-omaisuusinventaari 1962, 2) vaihto-omaisuuden eritelty yhdistelmä 1962, 3) sekalaiset omaisuuslaskelmat I 2.3:1 I Tilit I 2.4.2:1 Tilinpäätökset I 2.4.2:2 Tilintarkastustoiminta I 2.4.2:3 Pääkirja I 2.4.2:1 1) Tilintarkastuskertomukset, I 2.4.2:2 tilintarkastustoimistojen ilmoitukset ja kirjeenvaihto, 2) Omien- ja asiakasshekkien tarkastuskirjat, 3 sidosta: (I) "Omien shekkien tarkistuskirja", (II) "Asiakasshekkien tarkistuskirja", (III) "Asiakasshekkien tarkistuskirja" 1) Yksi kansio I 2.4.2:3 I 2.4.2:4 Pääkirja II ) Yksi kansio I 2.4.2:4 I 2.4.2:8 Muistio 1959 I 2.4.2:8 I 2.4.2:10 Shekkitilikirja I ) Yksi sidos "Shekkitilikirja 1" I 2.4.2:10 I 2.4.2:11 Shekkitilikirja II ) Yksi sidos "Shekkitilikirja 2" I 2.4.2:11 I 2.4.2:12 Laskutus ja tavoitteet ) Laskelmia, tilastoja ja taseita koko tuotannon osalta I 2.4.2:12 I Lainat I 2.4.3:1 Depentuurilainat I 2.4.3:2 Velkasitoumuksia I 2.4.3:3 Velkakirjoja ) Velkasitoumuksia, pöytä- ja kauppakirjoja 1) "Villayhtymä Oy Participating Debenture" HUOMAUTUKSET: 1) Varsinaiset velkakirjat vuosilta I 2.4.3:1 I 2.4.3:1 I 2.4.3:1 I Vakuutukset I 2.4.4:1 Paloturva ) Teollisuuspalon tiliotteita , 2) Palokeskeytysvakuutuspapereita I 2.4.4:1 I I Takaukset, perintä Takaukset I :1 Villayhtymän takauksia käsittelevä kirjeistö I :2 Takaustositteita ) Liitteinä takaussitoumuksia, :1 kuitteja, laskelmia ja vienninedistämisavustuksia 1) Ab Nordiska Föreningsbanken :1 I Perintä I :1 Hima oy ) Tiliote, laskujen jäljennöksiä, muistiinpanoja I :1

85 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I :2 Kultaneule oy ) Haaste, Loimaan kihlakunnanoikeudelle osoitettu selvitys, luettelo Villayhtymän saatavista, laskujen jäljennöksiä I :3 Ma-Pe Oy ) Laskuja, saatavia koskevia kirjeitä, Luottotieto ry:n ilmoituksia I :4 Neouvius oy I :5 Puta-Veikot Oy I :6 Saarisen tehtaat oy ) Sitoumukset, sopimukset, kirjeenvaihto, muistiot, velkojien neuvottelukokouspöytäkirjat, omaisuustaseet 1) Sopimus, asianajotoimiston kirje, raastuvanoikeuden pöytäkirjanote, asianajotoimiston kirjeitä, vekseleitä 1) Muistioita, kirjeitä, tiliotteita, tositteita I :7 Sekunda-Asu oy ) Perintään liittyviä tiedotteita ja raastuvanoikeuden pöytäkirjanote I :8 Silkkimo Oy ) Villayhtymän ilmoitus Helsingin kaupungin raastuvanoikeudella, I :9 Sportex Ab I :10 I :11 I :12 I :13 Tukku oy Tyyli Vitvaruindustri Ab W.O. Kunnas Oy Yleisiä perintäasioita käsittelevä kirjeistö liitteenä tiliote 1) Kirjeitä, asianajovaltakirjoja, velkojankokouksen pöytäkirja, laskuja, vekseleitä 1) Sopimukset, velkakirjat, luetteloita tiliveloista, perintäkirjeitä, pöytäkirjoja suurimpien saamamiesten kokouksista, rasitustodistus 1) Laskuja, kirjeitä, muistioita LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Aineisto liittyy pääasiassa Turun Veran toimintaan, vrt. IV Turun tehdas 1) Tiedotteita, raastuvanoikeuden pöytäkirjanote I :1 I :1 I :1 I :1 I :1 I :1 I :1 I :1 I :1 I :1 I :1 I :1 I Verot I 2.4.6:1 Verotoimistot ) Helsingin kaupungin verojohtajalle ja Helsingin liikevaihtoverotoimistolle lähetettyjen kirjeiden toisteita I 2.4.6:3 Leimaverolaskelmia I 2.4.6:1 I 2.4.6:1 I Budjetit I 2.4.7:1 Villayhtymän budjetti I 2.4.6:1 I 2.4.7:2 Budjettilaskelmia ) Osto- ja varastobudjetit, 2) Yhteiskustannusbudjetti, 3) Erilliskustannusbudjetti, 4) Eri osastojen budjetteja I 2.4.6:1 I Talousosasto I :1 Hallitusraportit ja raporttikirjat I :2 Tarkastustoiminta ) Sisäisen tarkastuksen kertomuksia HUOMAUTUS: 1) Raporttikirja ainoastaan vuosilta I 2.4.9:1 I 2.4.9:2

86 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I :3 Tiedotteet I :4 Kiertokirjeet I :5 Kirjeistö I :6 Pöytäkirjat I :7 Muistiot I :8 Laskelmat I :9 Sekalaista ) Katteet, inventaariot, vekselit, myynti 1) Sopimuksia, muisiinpanoja, muistioita, kustannuslaskelmia, osakeasioita, 2) Sarjan liitteenä tarkempi luettelo aineistosta I 2.4.9:2 I 2.4.9:2 I 2.4.9:2 I 2.4.9:2 I 2.4.9:2 I 2.4.9:2 I 2.4.9:2 I 2.5 Viestintä, tiedotteet I 2.5:1 Kankuri-lehtiä I 2.5:2 Tiedotelehtiä ) Kankuri oli Villayhtymä oy:n ja sen sisaryhtiöiden henkilökuntalehti 1) "Jouluna 1964", Villayhtymän uutiset 1/ I 2.5:3 Ilmoituksia ja tiedotteita 1968 I 2.5:1 I 2.5:1 I 2.5:1 I 3 I 3.1 I TYÖNTEKIJÄT Rekrytointi Työsopimukset I 3.1.1:1 Työsopimuksia ) Yksi sopimus I 3.1.1:1 I Työhakemukset I 3.1.2:1 Työhakemuksia I Muu 1) Haettuja virkoja: talouspäällikkö, laskentatoimen päällikkö, mainospäällikkö, tiedotussihteeri, 2) Hakemusten liitteinä: palautuskirjeet, ansioluettelot, todistukset KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen I 3.1.1:1 I 3.1.3:1 Testit ja työhönotto 1) Muistioita I 3.1.1:1 I 3.2 I Henkilöstöhallinto Työntekijäluettelot I Luettelot LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I :1 I :1 Työntekijäluetteloita I :2 Henkilökorttien täyttökaavakkeita I :3 Henkilökuntatilastoja ) Vakuutetut työntekijät, virkamiehet 1) Kortin tiedot: Henkilö- ja osoitetiedot, koulutus, työhistoria, varusmiespalvelus, perhe 1) Käsittää Villayhtymän kaikki tehtaat : : :3

87 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I Kortistot I :1 Tehdaskonttorin työntekijät I :2 I :3 I :4 I :5 I :6 Pääkonttori, Helsingin myyntikonttori, tehtaiden edustajat Mestarit, varastot, muu teknillinen henkilökunta, laborantit, sairaanhoitajat ja sosiaalipäälliköt, henkilöautonkuljettajat Isännöitsijät, teknilliset johtajat, desinatöörit, osastopäälliköt, työnjohtajat & vuoromestarit Tehtaiden insinöörit, mestarit, konttorihenkilökunta Työnjohtajat, laborantit, konttoristit I :7 Insinöörit, mestarit ja konttoristit I :8 Insinöörit, mestarit ja konttoristit I :9 Toimihenkilöiden eläkekortisto I :10 I :11 Toimihenkilöiden eläkekortisto Työntekijöiden eläkekortisto luvut I :1 I :1 I :3 I :3 1) Hyvinkään tehtaat I :5 HUOMAUTUKSET: 1) Nimet P-Ö kadonneet I :5 I :7 I :8 I :9 I :1 0 1) Eläkkeelle siirtyneet ja kuolleet I :1 1 I Säännöt ja järjestys I 3.2.2:1 Työsääntöjä ) Sosiaaliministeriön vahvistama kappale I 3.2.2:1 I Palkat I 3.2.3:1 Palkkatilastoja I 3.2.3:2 Palkkalajit ja tilipuitteet I 3.2.3:3 Palkkoja koskeva kirjeistö ) Toimihenkilöiden ja virkailijoiden I 3.2.2:1 palkkatietoja 1) Tiedotteet, ohjeet, muistiot I 3.2.2:1 I 3.2.2:1 I Työajat ja lomat I 3.2.4:1 Työajanseuranta ja kesälomat ) Kesäloma-ajan työaikalistat, 2) Henkilöstön kesälomaosoitteita I 3.2.4:2 Kampalankakehräämön poissaolotilasto ) Muistio käsittelee vuoden 1966 poissaoloja I 3.2.2:1 I 3.2.2:1 I Tehtävänkuvaukset I 3.2.5:1 Tehtävänkuvauksia ja organisaatiokaavioita ) Kangastuotanto, myyntisektori, taloussektori I 3.2.2:1

88 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 3.3 I Koulutus Kurssit I 3.3.2:1 Virkailijoiden koulutusohjelmia I 3.3.2:1 I Opintomateriaali I 3.3.3:1 Yhtymän sisäinen koulutus ) Sekunda- ja virheanalyysi, 2) parsimon peruskurssi, 3) kehrääjien opetussuunnitelma, 4) kertaus I 3.3.2:1 I Muu I 3.3.4:1 Sekalaisia koulutusasioita ) Ammattikurssitoiminta ja valtionapu, 2) koulutusosaston uudelleenorganisointi (muistioita) I 3.3.2:1 I 3.4 Sosiaaliset etuudet I Laina- ja avustuskassat I Sairaus- ja hautausavustuskassa Villa I Muu I :1 Vakuutettujen toimihenkilöiden henkilötietoja ) Työntekijäluetteloita KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineistossa on käyttörajoitus; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I I :1 I Työterveys I 3.4.3:1 Työviihtyvyystutkimus ) Kysymykset ja tulokset I :1 I 3.4.3:2 Työterveyttä koskeva sitoumus ) Yksittäisten työntekijöiden ja Villayhtymän välinen, työterveyden kustannuksia koskeva sitoumus, 2) Allekirjoittamaton I :1 I 3.6 I Harrastus- ja virskistystoiminta Virkailijakerho I 3.6.1:1 Pöytäkirjat Ja toiminta-asiakirjat TIETOSISÄLTÖ: 1) Johtokunnan kokoukset, yleiset kokoukset ja vuosikokoukset, 2) Liitteinä toimintakertomuksia, esityslistoja, seuran sääntöjä, tilintarkastuskertomuksia, jäsenanomuksia, tapahtumailmoituksia ja alkoholitilauksia I 3.6.1:1 I 3.6.1:2 Tiedotteita 1960 I 3.6.1:1 I 3.6.1:3 Jäsenanomuksia I 3.6.1:1

89 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 3.6.1:3a Jäsenluetteloita I 3.6.1:4 Vieraskirja I 3.6.1:5 Hyvinkään "Kruununhäätoimikunta" I 3.6.1:6 Lainaluettelo I 3.6.1:7 Kirjanpitoa hankituista elintarvikkeita I 3.6.1:1 1) Yksi sidos I 3.6.1:1 1) Virkailijakerho osallistui "Uusmaalaisten Kruunuhäiden" toteuttamiseen kesäkuussa 1962, 2) Aineistossa tietoa vanhoista häätavoista, häiden ohjelman aikatauluja, suunnitteluaineistoa, kruunuhäätoimikunnan pöytäkirjoja, nuotteja ja muistiinpanoja 1) Yksi vihko "Lainat Virkailijakerho " 1) Yksi vihko, mustakantinen "Virkailijakerho 1960-" JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Aineisto arkistonmuodostajan alkuperäisessä järjestyksessä; JÄRJESTÄMISTYÖT: 1) Poistettu kansio, 2) Osa aineistosta kirjekuorissa, syy: järjestyksen säilyminen I 3.6.1:1 I 3.6.1:6 I 3.6.1:6 I 3.6.1:8 Laskujen tositteita 1961 I 3.6.1:6 I 3.6.1:8a Meno- ja tulotositteita I 3.6.1:9 Jäsenmaksukirjat ) Kuusi vihkoa: (I) ), (II) 1962 (touko-lokakuu), (III) , (IV) , (V) 1963 (syys-lokakuu), (VI) I 3.6.1:8a I 3.6.1:9 I Keilaseura Villa I 3.6.2:1 Maksujen tositteet I 3.6.2:2 Maksujen tositteet I 3.6.2:1 I 3.6.2:2 I Villayhtymän ampujat I 3.6.3:1 Pöytäkirjat I 3.6.3:2 Kilpaitsut ja -tulokset I 3.6.3:3 Tilintarkastuskertomukset ja kuitit I 3.6.3:4 Tilikirja ) Vuosikokoukset, hallituksen kokoukset, johtoryhmän kokoukset 1) Sisältää lisäksi Pohjoismaiden Yhdyspankin karttuvan talletustilin tilikirjan 1) Yksi sidos "Villayhtymän Ampujat ry." I 3.6.3:1 I 3.6.3:1 I 3.6.3:1 I 3.6.3:4 I Muu harrastustoiminta I 3.6.4:1 Autojen ST-ajot ) Kilpaitsu Kone Oy:n sekä Villayhtymä Oy:n autoileville miehile ja naisille I 3.6.3:1 I 3.7 I Eläkkeet, irtisanoutumiset Työtodistukset, irtisanomisilmoitukset I 3.7.1:1 Työtodistuksia ) Työnantajan toistekappaleita KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineistossa on käyttörajoitus I 3.7.1:1 I Eläkekassat

90 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I TEL-eläkesäätiö I :3 Yleisiä asiakirjoja ) Vastuunsiirtosopimuksia, vakuutushakemuksia, sosiaaliministeriön päätös, muistiinpanoja KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineistossa on käyttörajoitus I 3.7.1:1 I Yleiset irtisanomisasiat I 3.7.5:1 Henkilöstön vähentäminen ) Muistioita ja säästölaskelmia I 3.7.1: I 3.7.5:2 Henkilöstön vaihdunta ) Muistio: "Vaihdunta Hyvinkäällä v. 1967" I 3.7.1:1 I 3.8 Muu I 3.8:1 Tunnustukset 1) Suomen autoklubin tunnustuksia yhtiön autonkuljettajille I 3.7.1:1 I 4 TUOTEKEHITYS I 4.1 Laboratorio HUOMAUTUKSET: 1) Keskuslaboratorion tutkimusselostukset ovat monin paikoin puutteellisia (useita raportteja puuttuu) I 4.1:2 Keskuslaboratorion tutkimusselostukset ('raportit') I 4.1:3 Keskuslaboratorion tutkimusselostukset ('raportit') I 4.1:4 Keskuslaboratorion tutkimusselostukset ('raportit') I 4.1:5 Keskuslaboratorion tutkimusselostukset ('raportit') I 4.1:6 Keskuslaboratorion tutkimusselostukset ('raportit') I 4.1:7 Tuotekehitys I 4.1:8 Tekstiilitekniikan säätiö tutkimusselosteita ) Raportit käsittelevät pääasiassa kankaiden värjäykseen liittyviä kysymyksiä, 2) Liitteinä kirjeitä ja runsaasti kangasmallipaloja I 4.1: ) Ks. I 4.1:2 I 4.1: ) Ks. I 4.1:2 I 4.1: ) Ks. I 4.1:2 I 4.1:5 1) Ks. I 4.1:2 I 4.1: I 4.1:9 Suomen lippu I 4.1:10 Kirjeistö ) Tutkimukset, suunnitelmat, muistiot, kokouspöytäkirjat, kirjeet 1) Selosteiden liitteinä kirjeitä LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. Hyvinkään tehtaan 1) Lippukankaan kehittämistyöhön liittyvää aineistoa: raportteja, tutkimusselostuksia, ammattikirjallisuutta, kirjeitä, 2) Runsaasti kangasnäytteitä 1) Pääasiassa reklamaatioihin liittyviä kirjeitä arkisto, II 9:1 I 4.1:11 Työtodistuksia 1966 KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineistossa on käyttörajoitus I 4.1:7 I 4.1:7 I 4.1:9 I 4.1:9 I 4.1:9 I 4.2 I Mallit Neuletyöselostuksia I 4.2.1:1 Ahkera-Liisa ) Villayhtymän neulemallion vuosikerrat, 2) Seitsemän sidosta I 4.2.1:1

91 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 4.2.1:2 Ahkera-Liisa I 4.2.1:3 Rondo-neulemalleja I 4.2.1:4 Rondo-neulemalleja ) Ks. I 4.2.1:1, 2) Neljä sidosta I 4.2.1:2 1) Rondomallien lisäksi Rondolet- ja Courtelle-malleja HUOMAUTUKSET: 1) Yksittäiskappaleita puuttuu HUOMAUTUKSET: 1) Yksittäiskappaleita puuttuu I 4.2.1:3 I 4.2.1:4 I Muu I 4.2.2:1 Tehdasvalmisteisten villatekstiilien suunnittelukilpailu ) Kilpaitsut, kilpailun suunnitteluun liittyvät asiakirjat, tulokset ja palkintoluettelot, gallupkyselyiden tuloksia, kilpailukankaiden palautuksiin liittyvää kirjeenvaihtoa, muistiinpanoja, kilpailijoiden nimimerkit ja henkilötiedot (kirjekuoret) I 4.2.2:1 I 5 TEHTAAN TOIMINTA I 5.1 Koneet I 5.1:1 Koneluetteloita ) Yhteenveto Villayhtymän omistamista koneista ja konesiirroista tehtaiden välillä, teollisuustoimikunnan kokouspöytäkirja 1959, 2) Aineisto liittyy perusteilla olevan Villayhtymän omaisuuden arviointiin I 5.1:2 Tietokoneet ) ATK-osaston muistio "Perustietoa tietojen käsittelystä tietokoneilla" I 5.1:1 I 5.1:1 I 5.2 Tuotanto I 5.2:1 Tuotannon kokoukset I 5.2:2 Kirjeistö I 5.2:3 Muistiot ja raportit I 5.2:4 Virhetilastot ja -analyysit I 5.2:6 Laatunumerot I 5.2:7 Laatunumerot I 5.2:8 Laatunumerot I 5.2:9 Laatunumerot I 5.2:10 Laatunumerot I 5.2:11 Laatunumerot I 5.2:12 Laatunumerot ) Teknillisten johtajien, työnjohtajien, keskittämiseen, standardeihin ym. liittyvät kokouspöytäkirjat 1) Tuotannon sekalaisia asioita käsitteleviä kirjeitä 1) Yhtiön johtoportaalle laadittuja raportteja ja muistioita tuotannon toiminnasta ja kehityksestä JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Aikajärjestyksessä I 5.2:1 I 5.2:1 I 5.2:1 I 5.2:1 1) Yksi sidos I 5.2:6 1) Yksi sidos I 5.2:7 1) Yksi sidos I 5.2:8 1) Yksi sidos I 5.2:9 1) Yksi sidos I 5.2:10 1) Yksi sidos I 5.2:11 1) Yksi sidos I 5.2:12

92 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 5.3 Työturvallisuus I 5.3:1 Sekalaisia työturvallisuusasioita ) Työnjohdon kirjeellinen työturvallisuuskurssi 1967 (tiedote j osallistujaluettelo), 2) Työturvallisuuden valvontasopimus 1968 (sopimusluonnos) I 5.3:1 I 5.4 Ympäristö I 5.4:1 Jätevedet I 5.4:2 Vesistöjen suojelu ) Helsingin vesiensuojeluyhdistys , 2) Länsi-Suomen vesihallitus, , 3) Helsingin kaupungin vesihallitus 1962, 4) Heveksen jätevedet , 5) Hyvinkään tehtaiden vesiasiat (jätevedet, laskutus) 1) Vesistön suojelua käsitteleviä artikkeleita, 2) Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojelu ry:n kokousaineistoa 1963, 3) Kirjeitä 1965 I 5.3:1 I 5.3:1 I 5.5 Aloitteet I 5.5:1 Investointiehdotukset ) Ehdotusten liitteinä kustannuslaskelmia, 2) Lisäksi investointeihin liittyviä muistioita I 5.5:1 I 5.7 Huolto I 5.7:1 Sähkö ja vesi I 5.7:2 Palosuojelu I 5.7:3 Kuljetukset I 5.7:4 Rakennukset ja korjaukset ) Muistiot, kirjeet, laskelmat I 5.7:1 1) Muistiot, suunnitelmat, kiinteistöjen arvioimislomakkeita 1) Kirjeitä, muistioita, matkakertomuksia 1) Muistiot, suunnitelmat, varastomäärien pienentämissuunnitelma (kirjeet ja tilastot, 1962) I 5.7:5 Höyry ja lämpö ) Muistio käyttö- ja huoltoosastoista I 5.7:6 Helsingin puhelinyhdistys ) Tilauksiin ja sopimuksiin liittyviä ilmoituksia / kirjeitä I 5.7:7 Yleiset huoltoasiat I 5.7:1 I 5.7:1 I 5.7:1 I 5.7:1 I 5.7:1 1) Muistioita I 5.7:1 I 5.8 Muu I 5.8:1 Sisäinen tarkastustoiminta ) Tarkastuskertomukset 1968-, tarkastustoimintaan liittyviä kirjeitä I 5.7:1 I 6 I 6.1 I MARKKINOINTI Mainostaminen Mainokset

93 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 6.1.1:6 Leikekirja ) Yksi sidos, harmaakantinen, 2) Lehtileikkeitä kotimaisissa lehdissä julkaistuista Villayhtymän mainoksista; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I & I 10.1 I 6.1.1:7 Leikekirja ) Ks. I 6.1.1:6 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I & I 10.1 I 6.1.1:8 Leikekirja ) Ks. I 6.1.1:6 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I & I 10.1 I 6.1.1:9 Leikekirja ) Ks. I 6.1.1:6 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I & I 10.1 I 6.1.1:10 Leikekirja ) Ks. I 6.1.1:6 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I & I 10.1 I 6.1.1:11 Leikekirja ) Ks. I 6.1.1:6 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I & I 10.1 I 6.1.1:12 Leikekirja ) Ks. I 6.1.1:6 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I & I 10.1 I 6.1.1:13 Leikekirja ) Ks. I 6.1.1:6 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I & I 10.1 I 6.1.1:14 Leikekirja ) Ks. I 6.1.1:6 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I & I 10.1 I 6.1.1:15 Leikekirja I 6.1.1:16 Leikekirja I 6.1.1:17 Leikekirja I 6.1.1:18 Sekalaisia mainosesitteitä I 6.1.1:19 Mainostiedotteiden työkappaleita ) Yksi sidos, vihreäkantinen, 2) Lehtileikkeitä kotimaisissa lehdissä julkaistuista Villayhtymän mainoksista LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I & I 10.1 I 6.1.1:6 I 6.1.1:7 I 6.1.1:8 I 6.1.1:9 I 6.1.1:10 I 6.1.1:11 I 6.1.1:12 I 6.1.1:13 I 6.1.1:14 I 6.1.1:15 1) Ks. I 6.1.1:15 I 6.1.1:16 1) Ks. I 6.1.1:15 I 6.1.1:17 1) Rondo, Suomi Saga, Villayhtymä - I 6.1.1:18 hienostunutta villalaatua 1) Suomen- ja saksankielisiä I 6.1.1:18 I Mainostoimistot I 6.1.2:1 SEK-mainostoimisto I 6.1.2:2 Markkinointisuunnitelmia ) Neuvottelumuistiot I 6.1.2:1 1) Monsanto, McLeery and L'Amie Limited, AC-mainos, Suomi-Saga, Verband Dutcher Streichgarnspiner E.V., ehdotus Rondo-lankoja koskevasta tutkimuksesta I 6.1.2:1 I 6.2 Messut ja tapahtumat I 6.2:1 Suomen messut ) Runar Hernberg toimi Osuuskunta Suomen Messujen hallintoneuvoston puheenjohtajana 1960-luvulla, 2) Kokouksien asialistat, kokouskutsut, vuosikertomukset sekä pöytäkirjat niistä kokouksista, joihin Hernberg osallistui , 3) Hernbergin puhe tasavallan presidentille Kansainvälisten messujen avajaisissa (Helsinki), 4) Moskovan kansainvälisen vaateteollisuuden näyttely 1967 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Hernbergin puheista, vrt. I 2.1.3, 2) Tapahtumista, vrt. I 10.2 I 6.1.2:1 I 6.2:2 "Vaihda asu vapaalle" - 1) Ohjelmisto I 6.1.2:1 pukuesittely I 6.2:3 Neuvostoliittolainen kunniakirja 1966 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Lisää kunniakirjoja löytyy Valvillan tehdasmuseon esinekokoelmasta I 6.2:3

94 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 6.3 I Myynti Myyntitoimi I 6.3.1:1 Laskentatoimen hinnoittelukokoukset I 6.3.1:2 Myyntitoimen kokoukset I 6.3.1:3 Raportti Villayhtymän hinnoittelusta 1) Pöytäkirjat ja neuvottelumuistiot I 6.3.1:1 1) Pöytäkirjat ja muistiot I 6.3.1: ) "Confidential report, copy 2 on Cost Price check up with estimated profit program for Villayhtymä oy" (S.G. Yulke Company, Inc.) I 6.3.1:1 I 6.3.1:4 Myyntitilastoja ) Käsin kirjoitettu vihko I 6.3.1:1 I 6.3.1:5 Myyntiluettelo I 6.3.1:6 Hinnastoja ) Yksi sidos I 6.3.1:5 1) Hyvilla-langat 1961, 2) Rondokäsityölankahinnasto I 6.3.1:1 I Koti- ja ulkomaankauppa I 6.3.2:1 Vientiasiakasluettelo I 6.3.2:2 Vientitakuulaitos I 6.3.2:3 Vientiä koskevia sopimuksia ) Kirjeet, takuuilmoitukset, takuumaksut 1) Valtion ostoelinten tekemisiä sopimuksia , 2) kansainväliset yhteistyökumppanit I 6.3.2:4 Basutoland ) Villayhtymä pyrki avaamaan 1960-luvulla kauppayhteyden eteläisen Afrikan Basutolandiin, 2) Kokoelma sisältää kirjeitä, muistioita, tietoja Basulolandista ja kansainvälistä kauppaa käsitteleviä lehtileikkeitä I 6.3.2:1 I 6.3.2:1 I 6.3.2:1 I 6.3.2:1 I 6.3.2:5 Libo-Konfektion ) Libo-vaatteiden kauppaan liittyvä I 6.3.2:1 kirjeistö I 6.3.2:6 Pääjohtaja Hernbergin koti- ja ulkomaankauppaa käsittelevä kirjekokoelma ) Liitteinä myyntitilastoja I 6.3.2:1 I 6.3.2:7 Kansainväliseen kauppaa liittyviä tilastoja ) Tilastojen lähteenä käytetty ulkomaankauppatilastoa HUOMAUTUKSET: 1) Ei kuulu Villayhtymän omaan aineistoon I 6.3.2:1 I 7 I 7.1 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT Omistus I 7.1:1 Yhtiön sisäiset muistiot I 7.1:2 Kiinteistöarviot I 7.1:3 Rasitustodistuksia I 7.1:4 Kiinnitysasiain pöytäkirjoja I 7.1:5 Kauppakirjoja ja maanvuokraussopimuksia ) Maa-alueiden ja kiinteistöjen omistukseen ja vuokraukseen liittyviä Villayhtymän muistioita, 2) Liitteinä kirjeitä, laskelmia ja lausuntoja 1) Tehdas- ja asuinkiinteistöjen arviointilaskelmia ja -lausuntoja 1) Otteita Hyvinkään tuomiokuntaan kuuluvan Hyvinkään käräjäkunnan kiinteistökiinnitysasiain pöytäkirjoista 1) Liitteinä julkisivu- ja asemakaavapiirustuksia LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I 2.3, I 7.3.2:1, I 7.3.3:4 I 7.1:1 I 7.1:1 I 7.1:1 I 7.1:1 I 7.1:1

95 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 7.3 I Liikehuoneistot ja asuinrakennukset Asunto-osakeyhtiöt I 7.3.1:1 As Oy Affärscentrum ) Kauppakirjoja I 7.3.1:1 I 7.3.1:2 As Oy Aleksis Kivenkatu ) Kauppakirjoja, kertomus asuntoosakeyhtiön toiminnasta 1962, ilmoituksia I 7.3.1:1 I 7.3.1:3 As Oy A. Karistonkatu ) Kauppakirja I 7.3.1:1 I 7.3.1:4 As Oy Hiihtomäentie ) Kertomuksia asunto-osakeyhtiön toiminnasta, omaisuus- ja tulostaseet I 7.3.1:1 I 7.3.1:5 As Oy Nalkala ) Kauppakirja, valtakirja I 7.3.1:1 I 7.3.1:6 As Oy Puutarhakatu ) Kauppakirjoja, asuntoosakeyhtiön luovutustodistus I 7.3.1:1 I 7.3.1:7 As Oy Satamakatu ) Kauppakirjoja, I 7.3.1:1 leimaverolaskelmia I 7.3.1:8 As Oy Siltakatu 19 1) Vuokrakirjoja (3 kpl) I 7.3.1:1 I 7.3.1:9 As Oy Söder ) Kauppakirja, leimaverolaskelmia, I 7.3.1:1 muistioita I 7.3.1:10 As Oy Tampereen asuntosäästäjät ) Kauppa- ja valtakirjat I 7.3.1:1 I 7.3.1:11 As Oy Turuntie ) Kauppakirja I 7.3.1:1 I 7.3.1:12 Tampereen työväen As Oy I 7.3.1:13 As Oy Kerkonkulma I 7.3.1:14 As Oy Mäntytie ) Kauppakirjoja, vuosikertomuksia I 7.3.1:1 1) Asuntojen korjauksien kustannusarvioita 1) Toimintakertomuksia, 2) Pohjapiirustus I 7.3.1:1 I 7.3.1:1 I Asuinrakennukset ja vuokrahuoneistot I 7.3.2:1 Asuinhuoneistojen vuokrasopimuksia ja kauppakirjoja I 7.3.2:2 Rakennusluetteloita ) Sisältää tietoa myös vuokratonteista ja asemakaavakartan LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I 2.3, I 7.1:5, I 7.3.3:4 I 7.3.1:1 I 7.3.1:1 I Liikekiinteistöt I 7.3.3:1 Eteläranta I 7.3.3:2 Formansallen Oy I 7.3.3:3 Kerhohuoneisto oy I 7.3.3:4 Liikehuoneistojen vuokrasopimuksia ) Sopimukset, leimaverolaskelmat, I 7.3.1:1 pöytäkirjat, piirustukset, osakehuoneiston arviokirja 1) Kirjeistö, laskelmat ja sopimukset I 7.3.1:1 1) Omaisuus- ja tulostaseet I 7.3.1:1 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I 2.3, I 7.1:5, I 7.3.2:1 I 7.3.1:1 I 7.4 Muut I 7.4:1 Vaaksin tilustie ) Osakkaiden tiekokouspöytäkirjoja, osakasluetteloita, tiehoitomaksulaskelmia, kuulutuksia, karttoja I 7.3.1:1 8 SISARYHTIÖT

96 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 8.1 Yleinen I 8.1:1 I 8.1:2 I 8.1:3 Sisaryhtiöiden työntekijöiden henkilöstökortit Sisaryhtiöiden työntekijöiden henkilöstökortit Tytäryhtiöiden toimintakertomukset luvut luvut 1) Vitivalko Oy, Hyko-Työstö oy, Teksoglass Oy I 8.1:1 1) Ks. I 8.1:1 I 8.1: ) Yhdistetty toimintakertomusten tiivistelmä: Hy-Ko-Työstö, Teksoglass, Vitivalko, Wabo I 8.1:3 I 8.2 Hy-Ko-Työstö Oy I 8.2:1 Yhtiökokousten pöytäkirjat I 8.2:2 Hallituksen pöytäkirjat I 8.2:3 Kirjeistö I 8.2:4 Kaupparekisterit I 8.2:5 Talousbudjetit ja laskutustilanteet ) Liitteinä toimintakertomukset ja tilintarkastukset 1) Sisältää lisäksi muistioita ja laskelmia, 2) Todennäköisesti Villayhtymän pääjohtaja Runar Hernbergin haltuun kuulunut kokoelma 1) Kaupparekisterinotteet, ilmoitukset, lisenssiasiat I 8.2:6 Tilauskannat ) Tilastoja I 8.1:3 I 8.2:7 Varastotilanteet I 8.2:8 Konekannan kuormitukset I 8.1:3 I 8.1:3 I 8.1:3 I 8.1:3 I 8.1:3 1) Tilastoja I 8.1:3 1) Tilastoja I 8.1:3 I 8.3 Länsi-Suomen Polttoöljy Oy I 8.3:1 Yhtiökokousten pöytäkirjat I 8.3:2 Hallituksen pöytäkirjat ) Liitteinä toimintakertomukset, I 8.3:1 tilintarkastukset ja omaisuustaseet 1) Sisältää lisäksi kirjeitä I 8.3:1 I 8.4 Marja Oy I 8.4:1 Yhtiöjärjestykset I 8.4:2 Yhtiökokoukset I 8.4:3 Hallituksen kokousten esittelylistat I 8.4:4 Sekalaisia talousasioita ) Kaksi päiväämätöntä yhtiöjärjestystä, uusi ja vanha 1) Asialistat, toimintakertomukset, tilintarkastukset, omaisuustaseet HUOMAUTUKSET: 1) Varsinaiset kokouspöytäkirjat puuttuvat I 8.3:1 I 8.3:1 I 8.3:1 1) Velkatilasto, osakasluettelo I 8.3:1 I 8.5 Tehdasvilla Oy I 8.5:1 Yhtiöjärjestys I 8.5:2 Yhtiökokoukset ) Esittelylistat, toimintakertomukset, HUOMAUTUKSET: 1) Päiväämätön HUOMAUTUKSET: Varsinaiset I 8.5:1 I 8.5:1

97 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 8.5:3 Hallituksen kokoukset I 8.5:4 Kirjeistö I 8.5:5 Talousraportit I 8.5:6 Sekalaiset laskelmat omaisuustaseet 1) Esittelylistat, muistioita, laskelmia; kokouspöytäkirjat puuttuvat HUOMAUTUKSET: 1) Varsinaiset kokouspöytäkirjat puuttuvat I 8.5:1 1) Sisältää lisäksi muistioita I 8.5:1 I 8.5:1 I 8.5:1 I 8.6 Teksoglass Oy I 8.6:1 Kokousaineisto I 8.6:2 Kirjeistö I 8.6:3 Matkakertomuksia I 8.6:4 Hämeenlinnan liiketila ) Rakennussuunnitteluaineistoa: suunnitelmia, pohjapiirustuksia I 8.6:5 Mainosesitteitä ) Yhtiökokousten ja hallituksen I 8.5:1 pöytäkirjoja 1968-, 2) toimintakertomuksia 1966-, 3) muistioita ) Kirjeiden liitteinä muistioita, I 8.5:1 rakennuspiirustuksia ja esitteitä 1) Ulkomaille suuntautuneet matkat I 8.5:1 I 8.5:1 I 8.5:1 I 8.7 Telko Oy I 8.7:1 Vuosikertomuksia I 8.7:2 Osakkeenomistajat ) Kirjeitä ja tiedotteita liittyen osinkoihin I 8.5:1 I 8.5:1 I 8.8 Tepo Oy I 8.8:1 Yhtiökokousten pöytäkirjat 1963, 1965 I 8.8:2 Vuosikertomukset I 8.8:3 Osakkeenomistajat ) Otteita ja jäljennöksiä I 8.5:1 1) Lisäksi "Katsaus Tepo Oy:n 20- vuotiseen toimintaan" ) Osakekirjoihin liittyviä tiedotteita, 2) Lehtileike I 8.5:1 I 8.5:1 I 8.9 Wabo Oy I 8.9:1 Yhtiökokousten pöytäkirjat I 8.9:2 Hallituksen pöytäkirjat I 8.9:3 Kirjeistö I 8.9:4 Myyntiprovisiot I 8.9:5 Osakkeet ) Liitteinä toimintakertomukset, tilintarkastukset, omaisuustaseet I 8.9:1 I 8.9:1 1) Sisäinen kirjeenvaihto, yleinen I 8.9:1 kirjeenvaihto, raportit (laskutustilastot, laskujen ja budjettien vertailu, muut raportit) 1) Laskelmia I 8.9:1 1) Osakekirjoja, osinkolippuja, kaupparekisterinotteita, kauppakirjoja, todistuksia I 8.9:1

98 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 9 I 9.1 YHTEISTOIMINTA Villakunta I 9.1:1 Perustamisasiakirjat I 9.1:2 Varsinaiset kokouspöytäkirjat I 9.1:3 Johtoryhmän pöytäkirjat I 9.1:4 Hallituksen pöytäkirjat I 9.1:5 Teknillisen komitean pöytäkirjat I 9.1:6 Kaupallisen komitean pöytäkirjat I 9.1:7 Normikomitean pöytäkirjat I 9.1:8 Kirjeenvaihto I 9.1:9 Kiertokirjeet I 9.1:10 P.M-muistiot ja tiedonannot I 9.1:11 Raportointi I 9.1:12 Myynti ja tilaukset I 9.1:13 Taloudenhoito I 9.1:14 Tilikirja I 9.1:15 Henkilöstöhallinto ) Yhdistymissopimukset, perustavien kokousten pöytäkirjat, yhtymän perustamiseen liittyvät muistiot ja kirjeenvaihto 1) Pöytäkirjojen liitteinä toiminta- ja tilintarkastuskertomuksia, taseita, sääntöjen tulkitsemisohjeita, ehdotuksia sääntöjen muutoksista I 9.1:1 I 9.1:1 I 9.1:1 1) Liitteinä taseita, raportteja, I 9.1:4 muistioita ja suunnitelmia 1) Lisäksi muistiot I 9.1:5 JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Aikajärjestys I 9.1:5 I 9.1:5 I 9.1:8 I 9.1:8 I 9.1:10 1) Tilitysraportit I 9.1:10 1) Asiakasluetteloita, tuotteiden I 9.1:10 hinnastoja, myyntiehtoja etc; 1) Kaupparekisterinotteita I 9.1:10, tilinpäätökset 1966-, tilikirja ) Yksi sidos "villakunta" I 9.1:14 1) Jäsenrekisteri (päiväämätön, sinikantinen vihko), 2) työtodistuksia 1966-, 3) eläkeasioita, 4) Villakunnan koulutuspäivien aineistoa 1968 I 9.1:15 I 9.2 Tekstiiliklubi I 9.2:1 Puhe Tekstiiliklubin perustavassa kokouksessa ) Kokous pidettiin Turussa I 9.2:1 I 9.3 Tekstiilitekniikan säätiö I 9.3:1 Toiminta-asiakirjat ) Runar Hernbergille osoitetut kokouskutsut, kirjeet, pöytäkirjat ja muistiot I 9.2:1 I 9.4 Villatehtailijoiden yhdistys ry I 9.4:1 Villakankaiden- ja lankojen myynnin kehitys ) Tilastoja ja muistioita, 2) käsittelevät vuosia I 9.2:1 I 9.6 Nordiska textilindustren

99 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 9.6:1 Kirjeistö I 9.2: I 9.6:2 Pöytäkirjat ja muistiot 1965 I 9.2:1 I 9.6:3 Muistiinpanoja ) Käsinkirjoitettuja, muistilaput "Hotel Opalen" I 9.2:1 I 9.7 Nordic Textile Group I 9.7:1 Perustusasiakirjat I 9.7:2 Kirjeistö I 9.7:3 Tapaamiset I 9.7:4 Kertomukset I 9.7:5 Toiminta-asiakirjoja ) Sopimukset, kirjeet, muistiot, I 9.7:1 laskelmat 1) Kirjeenvaihto jäsenyhtiöiden I 9.7:1 välillä, kiertokirjeet 1) Pöytäkirjat ja muistiot I 9.7:1 1) Toiminta- ja matkakertomukset I 9.7:1 1) Villayhtymän pääjohtajan Runar Hernbergin kokoelma: pöytäkirjoja, kirjeitä, muistioita, kertomuksia, laskelmia I 9.7:1 I 9.8 Villateollisuuden yhteistoiminta I 9.8:1 Yhteistoimintakokousten pöytäkirjoja I 9.7:1 I 9.9 Pohjoismainen yhteistyö I 9.9:1 Yhteispohjoismainen värjäys- ja viimeistelykongressi ) Osanottajaluettelo, 2) Artikkeleita I 9.7:1 I 10 I 10.1 JULKISUUS Tiedotus I 10.1:1 PR-osaston tiedonantoja I 10.1:2 Leikekirja ) Yksi sidos (ruskeakantinen) 2) Villayhtymää ja kotimaista tekstiiliteollisuutta käsitteleviä lehtileikkeitä, 3) Julkaisu merkitty leikkeen yhteyteen, 4) Sisältää myös Villayhtymän lehdissä julkaistuja mainoksia I 10.1:3 Leikekirja ) Yksi sidos (mustakantinen), 2) Sisällöstä, ks. I 10.1:2 I 10.1:4 Leikekirja ) Yksi sidos (punakantinen), 2) Sisällöstä, ks. I 10.1:2 I 10.1:5 Leikekirja ) Yksi sidos (ruskeakantinen), 2) Sisällöstä, ks. I 10.1:2 I 10.1:6 Leikekirja ) Yksi sidos (punakantinen), 2) Sisällöstä, ks. I 10.1:2, 3) Sisältää myös valokuvia I 10.1:7 Leikekirja ) Yksi sidos (mustakantinen), 2) Sisällöstä, ks. I 10.1:2 I 10.1:8 Leikekirja ) Yksi sidos (mustakantinen), 2) Sisällöstä, ks. I 10.1:2 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I I 10.1:1 I 10.1:2 I 10.1:3 I 10.1:4 I 10.1:5 I 10.1:6 I 10.1:7 I 10.1:8

100 Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto I 10.1:12 Leikekirja I 10.1:17 Leikekirja ) Yksi sidos (mustakantinen), 2) Sisällöstä, ks. I 10.1:2 1) Yksi sidos (mustakantinen, valkea paperi), 2) Sisällöstä, ks. I 10.1:2 I 10.1:18 Leikekirja ) Yksi sidos (mustakantinen), 2) Sisällöstä, ks. I 10.1:2 I 10.1:19 Leikekirja I 10.1:20 Leikekirja I 10.1:21 Leikekirja I 10.1:22 Leikekirja I 10.1:23 Leikekirja I 10.1:24 Yhtiön esittelytekstejä ) Yksi sidos (mustakantinen), 2) Sisällöstä, ks. I 10.1:2 1) Yksi sidos (harmaakantinen), 2) Sisällöstä, ks. I 10.1:2 1) Yksi sidos (mustakantinen), 2) Sisällöstä, ks. I 10.1:2 1) Yksi sidos (ruskeakantinen), 2) Sisällöstä, ks. I 10.1:2 ) Yksi sidos (vihreäkantinen), 2) Sisällöstä, ks. I 10.1:2 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I 6.1.1; HUOMAUTUKSET: 1) Sidoksen yhteydessä runsaasti irtoleikkeitä LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I I 10.1: : : : : : : :23 1) Työkappaleita ja käsikirjoituksia I 10.1:1 I 10.2 Juhlat I 10.2:2 Lankamyyntikonttorin avajaisten vieraskirja ) Yksi sidos "Vieraskirja" I 10.1:1 I 11 I 11.2 YHTEISKUNTA Työllisyys I 11.2:1 Muistioita ja lausuntoja ) Muistiot käsittelevät työllisyyteen liittyviä kysymyksiä ja ovat osoitettu Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle, Suomen kutomoteollisuuden työnantajain liitolle, Suomen teollisuusliitolle ja Pääesikunnan taloushuolto-osastolle, 2) Liitteinä työllisyyslaskelmia I 10.1:1 I 11.3 Muu I 11.3:1 Suomen teollisuustilastolle toimitettuja laskelmia 1) Kuituaineet ja ostolangat, poltoaineiden kulutus, kankaiden valmistus, investoinnit, 2) Kirjoitettu käsin ruutuparille ja Teollisuusliiton valmiille lomakepohjile I 10.1:1

101 VILLAYHTYMÄ OY, II HYVINKÄÄN TEHTAIDEN ARKISTOT ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Villayhtymä Oy Toimintavuodet: 1959 Seuraaja: Hyvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: II Hyvinkään tehtaat Rajavuodet: Laajuus (hm): 1,69 Edeltäjä: Yhdistyneet Villatehtaat Oy, I Hyvinkään tehtaan arkisto Seuraaja: Hyvilla Oy, II Hyvinkään tehtaiden arkisto KIRJALLISUUS: Junnila, Olavi (1989). Hyvinkään seudun historia. Hyvinkää: Hyvinkään kaupunki. Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla. HUOMAUTUKSET: Villayhtymä Oy:n pääkonttori muutti vuonna 1968 Helsingin Etelärannasta Hyvinkään villatehtaalle. Tästä eteenpäin Pääkonttori ja Hyvinkään tehtaat (ent. Yhdistyneet Villatehtaat) muodostivat tiiviin kokonaisuuden myös asiakirjahallinnon tasolla. Tästä syystä Pääkonttorin ja Hyvinkään tehtaiden arkistoja on hyvä lukea rinnakkain.

102 Villayhtymä Oy, II Hyvinkään tehtaiden arkisto II 1 II 1.2 OMISTUS Perustus, fuusiot, konkurssit II 1.2:1 Fuusio Villayhtymään ) Muistioita, kirjeitä, osakkeiden vaihtotarjouksia, fuusiotarjouksia, neuvottelukokousten pöytäkirjoja II 1.2:1 II 2 II 2.1 II HALLINTO Johtajat Kirjeistö II 2.1.2:1 Sven Fahlgren ) Liitteinä rakennuspiirustuksia JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Kronologinen järjestys II 1.2:1 II 2.2 II Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset II 2.2.1:1 Johtoportaan muistioita ) Pöytäkirja neuvotteluista EF Consultants Oy: kanssa, 2) Muistio johtokunnan kokousta varten, 3) Sisältää lisäksi käsin kirjatut "Hernbergin 10 käskyä" II 2.2.1:2 Värjäämötehtaan toimintakertomuksia II 1.2:1 II 1.2:1 II Matkakertomukset LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. II 4.1:1 II 2.4 II Talous Tilit II 2.4.2:1 Memorial ) Yksi sidos "Memorial I" II 2.4.2: II 2.4.2:2 Memorial ) Yksi sidos "Memorial II" II 2.4.2: II 2.4.2:3 Inköpsmemorial ) Yksi sidos "Inköpsmemorial I" II 2.4.2:3 II 2.4.2:4 Inköpsmemorial ) Yksi sidos "Inköpsmemorial II" II 2.4.2: II 2.4.2:6 Kassabok ) Yksi sidos "Kassabok 2" II 2.4.2: II 2.4.2:7 Kassabok ) Yksi sidos "Kassabok 13" II 2.4.2: II 2.4.2:8 Kassabok ) Yksi sidos "Kassabok 14" II 2.4.2: II 2.4.2:9 Kassabok ) Yksi sidos "Kassabok 15" II 2.4.2:9 II 2.4.2:10 Checkräkningsbok ) Yksi sidos "Checkräkningsbok 5" II 2.4.2:11 Tilikortit ) Yksi kansio "Agrippa Viscard", 2) Kassakirja II 2.4.2:12 Tilikortit ) Yksi kansio "Agrippa Viscard", 2) Kassakirja II 2.4.2:13 Sekalaisia laskelmia ) Kurssierot ja kassa-alennukset, ) Käsinkirjoitettuja II 2.4.2:10 II 2.4.2:11 II 2.4.2:12 II 2.4.2:13 II Vakuutukset

103 Villayhtymä Oy, II Hyvinkään tehtaiden arkisto II 2.4.4:1 Palovakuutus ) Keskinäinen vakuutusyhtiö Teollisuuspalon rakennusarvioita II 2.4.2:13 II 2.5 Viestintä, tiedotteet II 2.5:1 Ilmoituksia ) Tehtaan työntekijöille suunnattuja ilmoituksia II 2.5:1 II 3 II 3.1 TYÖNTEKIJÄT Rekrytointi II Työhakemukset II 3.1.2:1 Puuseppien ja rakennusmiesten työnhakulomakkeita II 3.1.2:2 Työhönottoilmoituksia KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen II 3.1.2:1 II 3.1.2:1 II 3.2 II Henkilöstöhallinto Työntekijäluettelot ja -tilastot II 3.2.1:1 Toimihenkilöluettelot II 3.2.1:2 Työntekijäluettelot II 3.2.1:3 Työntekijäkortisto II 3.2.1:4 Kortisto 60-luvulla lopettaneista toimihenkilöistä II 3.2.1:5 Eläkekortisto II 3.2.1:6 Eläkekortisto II 3.2.1:7 Eläkekortisto A-H 1) Kortisto (A-Ö), 2) Sekalaisia luetteloita teknillisistä toimihenkilöistä 1) Luettelot käsittelevät pääasiassa värjäämön työntekijöitä 1) Kortin tiedot: Nimi, arvo ja virka-asema, koulutus, perhesuhteet, syntymäaika ja - paikka, palvelussuhteen kesto, osoite, puhelin, luontaisedut, edelliset toimipaikat, huomautukset, palkkatiedot; 1) Kortin tiedot: Henkilötiedot, ammatti ja koulutus, varusmiespalvelus, tiedot perheenjäsenistä, aikaisemmat työnantajat, nykyisen työsuhteen tiedot 1) Kortin tiedot: Henkilö- ja osoitetiedot, siirtopäivä, osasto, ammatti, palvelusaika, syyt lopettamiseen, vuosilomat, entiset työnantajat ja ammatit, koulutustiedot, vuositulot, asevelvollisuus, osastopäällikön arvostelut, huomautukset KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen II 3.2.1:1 II 3.2.1:1 II 3.2.1:3 II 3.2.1:4 II 3.2.1:5 I-L 1) Ks. II 3.2.1:5 II 3.2.1:6 M-Ö 1) Ks. II 3.2.1:5 II 3.2.1:7 II 3.2 Henkilöstöhallinto

104 Villayhtymä Oy, II Hyvinkään tehtaiden arkisto II Palkat II 3.2.3:1 Työntekijöiden palkkio- ja verotietoja II 3.2.3:2 Sekalaisia palkkatilastoja ) Luetteloita KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen II 3.2.3:1 1) Palkkojen keskiarvotilastoja II 3.2.3:1 II Työajat ja lomat II 3.2.4:1 Lomatilastoja ) Vuosilomaehdotuksia II 3.2.3:1 II Tehtävänkuvaukset II 3.2.5:1 Organisaatiokaavioita ja tehtävänkuvauksia II 3.2.3:1 II Perehdyttäminen II 3.2.6:1 Harjoitteluohjelma 1) "Ohjelmaa harjoittelijoille", 2) II 3.2.3:1 Yksi liuska II 3.2.6:2 Parsimon työopas ) Yksi vihko II 3.2.3:1 II 3.3 Koulutus II Opintomateriaali II 3.3.3:1 Sisäisen koulutuksen opetusaineistoa ) "Työprosessi" (ohjekirja), viimeistämön tarkastajien laadunvalvontakurssi, ammattitekniikka, Volkmankertaajien opetussuunnitelma, Schlafhorst-dubleeraajien opetussuunnitelma, "Villateollisuuden tärkeimmät raaka-aineet" II 3.3.3:1 II 3.4 Sosiaaliset etuudet II Laina- ja avustuskassat II Työterveys II 3.4.3:1 Terveydenhoito ) Tiedot parsijoiden silmätarkistuksesta 1967, 2) Tilastoja lääkärikäynneistä 1962 II 3.4.3:2 Työviihtyvyys ) Mielipidetutkimus työviihtyvyydestä ja kertomus yhtymän työntutkimustoiminnasta KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen II 3.3.3:1 II 3.3.3:1 II 3.5 II Ammattiyhdistystoiminta Ammattiyhdistykset

105 Villayhtymä Oy, II Hyvinkään tehtaiden arkisto II 3.5.1:1 Luettelo luottamusmiehistä 1) Tekstiilityöväen Liitto ry Hyvinkään tekstiilotyöntekijät ry:n ammattiosaston luottamusmiehet II 3.3.3:1 II 3.7 Eläkkeet, irtisanoutumiset II Työtodistukset KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen II 3.3.3:1 II 4 II 4.1 TUOTEKEHITYS Laboratorio II 4.1:1 Patons & Baldwins Ltd II 4.1:2 Patons & Baldwind Ltd ) Esko Talanterän matkakertomus, 2) Liitteinä tuotekehitykseen (lankojen värjäykseen) liittyviä selvityksiä, kirjeenvaihtoa, muistioita etc. 1) Sarjaan II 4.1:1 sisältyvät lankanäytteet II 4.1:1 Mappi VILhyv26b II 5 II 5.1 TEHTAAN TOIMINTA Koneet II 5.1:2 Konekortit, kutomot II 5.1:3 II 5.1:4 Konekortit, kampalanka ja viimeistely Konekortit, huolto, siirretyt, romutetut, epäselvät II 5.1:5 Asennus ja käyttö II 5.1:6 Kangaskudontomalleja ja laatukortteja ) Yksi kansio, 2) Kortin tiedot: koneen nimi, valmistaja, maahantuoja, piir.no, valm.no, valmistusvuosi, tilausnumero, tekniset tiedot, käyttöönottopäivä käyttö-, tuotanto- ja muut tiedot, asennus, korjaus ja kunnossapito 1) Yksi kansio, 2) Kortin tiedot: ks. II 5.1:2 1) Yksi kansio, 2) Kortin tiedot: ks. II 5.1:2 1) Sulzer (yksi vihko + irtopapereita), 2) nestekaasusäiliö, 3) sekalaisia ohjeita II 5.1:2 II 5.1:3 II 5.1:4 II 5.1:5 II 5.1:5 II 5.2 Tuotanto II 5.2:1 Tuotantokomitea ) Tuotankomitean pöytäkirjat (sisältäen YVT:n / YVT:n ja Heveksen yhteiskokoukset sekä Kutomolaitoksen miestoimikunnan kokouspöytäkirjan ), 2) Tuotantoa käsitteleviä muistioita II 5.2:1 II 5.2:2 Värivaraston inventaarioluettelo 1960 II 5.2:1 II 5.2:3 Laaduntarkkailu II 5.2:4 Tuotantoilmoitukset ) Töiden laatua käsittelevä muistikirja (yksi vihko) 1) Vikailmoitukset 1968-, 2) Viikkoraportit 1968-, 3) Värjäysraportit 1968-, 4) Sekundailmoitukset , 5) Tuotantoilmoitukset 1968-, 6) Sekalaiset raportit ja II 5.2:1 II 5.2:4

106 Villayhtymä Oy, II Hyvinkään tehtaiden arkisto ilmoitukset II 5.3 Työturvallisuus II 5.3:1 Apuosastojen ) Pöytäkirjat ja toimintaohjeet II 5.3:1 turvallisuustoimikunta II 5.3:2 Palosuojelu ) Palo- ja siisteystarkastukset II 5.3: , 2) Palosuojelutoimikunnan organisaatio 1968 II 5.3:3 Kemikaalit ) Kemikaalien käyttöön liittyviä II 5.3: ohjeistuksia, lausuntoja, kirjeitä, muistioita II 5.3:4 Sekalaiset asiakirjat ) Työturvallisuusvälineisiin, tapaturmien torjuntaan ja ensiapuun liittyviä kirjeitä ja tiedotteita II 5.3:1 II 5.4 Ympäristö II 5.4:1 Jätevedet ) Selvityksiä, sopimuksia, kirjeitä II 5.3:1 II 5.5 II Aloitteet Aloitetoimikunta II 5.5.1:1 Pöytäkirjat II 5.5.1:2 Aloiteilmoitukset II 5.5.1:3 Sekalaiset asiakirjat ) Toimihenkilöluetteloita, tiedotteita, aloitetoimintaa varten laadittuja ammattien jakolistoja, kunniakirjoja II 5.3:1 II 5.3:1 II 5.3:1 II 5.6 Tiedotus II 5.6:1 Värjäämön sisäisiä tiedotteita II 5.3:1 II 5.7 Huolto II 5.7:1 Voimalaitoksen kattilahuoneen päiväkirjat II 5.7:2 Vartiointi ) Mittarilukemia, 2) Sisältää myös tehdasalueen pohjapiirustuksia 1) Vartiointiohjesäännöt 1961, 2) Vartijakirja (päiväkirja, yksi musta vihko) 1966 II 5.3:1 II 5.3:1 II 6 II 6.1 MARKKINOINTI Mainokset II 6.1:1 Royal Mark tygernas kungsmärke ) Mainosjuliste (A4) II 5.3:1

107 Villayhtymä Oy, II Hyvinkään tehtaiden arkisto II 6.2 Messut II 6.2:1 Baselin tekstiilikonemessut ) Ehdotus messuille lähetettävistä osanottajista II 5.3:1 II 6.3 Myynti, vienti II 6.3:1 Telko Ab:n lasikuitukangas ) Myyntiin liittyvää kirjeenvaihtoa II 5.3:1 II 7 II 7.1 MAA-ALUEET JA KIINYTEISTÖT Omistus II 7.1:1 Tonttien ja kiinteistöjen omistukset II 7.1:2 Kiinteistöluetteloita ) Kauppakirjat, vuokrasitoumukset etc tonttien ja kiinteistöjen omistuksiin liittyvät asiakirjat 1) Asuin- ja teollisuusrakennukset, 2) Sisältää lisäksi kiinteistöjen numeroinnin II 7.1:1 II 7.1:1 II 7.2 Tehdaskiinteistöt II 7.2:1 Korjaus- ja rakennustyöt II 7.2:2 Hyvinkään pääkonttorin julkisivupiirustuksia 1) Korjaussuunnitelmat , 2) Tehtaan lisärakennuksen suunnitelma , 3) Ruokalan piirustukset II 7.1:1 II 7.2:2 II 7.3 Liikehuoneistot ja asuinrakennukset II 7.3:1 Hyväksyttyjä rakennuspiirustuksia II 7.3:2 As. oy Villa / As. oy Saukonpiha ) Asemakatu - Villa, talot A-B II 7.1:1 1) Työmaakokousten pöytäkirjat, työselityksiä, rakennuspiirustuksia, tarjouspyyntöjä, lähetysluetteloita, tarkastuskertomuksia II 7.1:1 II 7.3:3 Asukasluettelo 1961 II 7.1:1 II 7.4 Muu II 7.4:1 Vaaksin ja Vahasjärven kesäkodit ) Kassakirjat (5 vihkoa), 2) Tulotositteita, 3) Sekalaisia laskuja ja laskelmia II 7.4:1 II 9 YHTEISTOIMINTA II 9:1 Tekstiilitekniikan säätiö ) Esko Talanterän kokoelma, 2) Kirjeitä, mietintöjä, lasuntoja, pöytäkirjoja II 9:1 II 10 II 10.2 JULKISUUS Juhlat ja tapahtumat

108 Villayhtymä Oy, II Hyvinkään tehtaiden arkisto II 10.2:1 70-vuotisjuhlat ) Hyvinkään uutisten nrot 64 & 92 - käsittelevät Villatehtaan asemaa Hyvinkäällä II 10.2:2 75-vuotisjuhlat ) Pääjohtaja Hernbergin puhe: "Ingenio et labore - nerokkuudella ja työllä" II 10.2:3 Suurlähettiläs Kovalevin vierailu ) Hernbergin puhe, 2) Vierailun ohjelmasuunnittelua, 3) Kirjeenvaihtoa LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I 2.1.3:1 (Hernbergin puheet) II 9:1 II 9:1 II 9:1

109 VILLAYHTYMÄ OY, III HEVEKSEN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Villayhtymä Oy Toimintavuodet: 1959 Seuraaja: Hyvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: III Heves Rajavuodet: Laajuus (hm): 0,37 Edeltäjä: Helsingin Verkatehdas Oy:n arkisto Seuraaja: Hyvilla Oy, III Heveksen arkisto KIRJALLISUUS: Junnila, Olavi (1989). Hyvinkään seudun historia. Hyvinkää: Hyvinkään kaupunki. Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla. HUOMAUTUKSET: Villayhtymä määritteli Heveksen tehtaan organisaatiossaan osaksi Hyvinkään tehtaita. Erillisestä tehdasrakennuksesta johtuen Heves oli käytännössä hyvin itsenäinen toimija, minkä vuoksi sen asiakirja-aineisto on järjestetty omaksi arkistokseen. Heveksen aineistoja on silti hyvä lukea rinnakkain Hyvinkään tehtaiden arkiston kanssa.

110 Villayhtymä Oy, III Heveksen arkisto III 2 III 2.2 III HALLINTO Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset III 2.2.1:1 Johtokunnan pöytäkirja 1961 HUOMAUTUKSET: 1) Jäljennös III 2.2.1:1 III 2.3 Sopimukset, kauppakirjat III 2.3:1 IBM ) International Business Machines - konevuokraussopimuksia, takaussitoumuksia ja laskuja HUOMAUTUKSET: 1) Sopimuksia myös Villayhtymää edeltävältä ajalta III 2.2.1:1 III 2.4 III Talous Omaisuus III 2.4.2:1 Taselaskelmia ) 2 kpl III 2.2.1:1 III 2.4.2:2 Tilintarkastus ) Tilintarkastuskertomus, 2) Taseita, 3) Kirjeitä III 2.2.1:1 III 2.4.2:3 Tasekirja ) Yksi sidos, 2) Kassakirja/pääkirja, tasekirja III 2.2.1:1 III 2.4.2:4 Reskontrakortisto ) Asiakaskohtainen, 2) Tietoja: vientiselitys, tositenumero, depit, kredit, sivu, vastatili III 2.2.1:1 III 3 III 3.2 III TYÖNTEKIJÄT Henkilöstöhallinto Työntekijäluettelot ja -tilastot III 3.1.2:1 Värjäämön henkilöluettelo 1967 III 2.2.1:1 III 3.4 III III Sosiaaliset etuudet Laina- ja avustuskassat Työläisten sairaus- ja hautausapukassa III :1 III :2 III :3 III :4 Sairaskassan sääntömuutos ) Sosiaali- ja terveysministeriön päätös sääntömuutosanomukseen Tilikirja Sairauskassan päiväkirja Sairauskassan päiväkirja ) Yksi sidos "Ei saa hävittää ilman lupaa" III 2.2.1:1 III :2 1) Yksi sidos "Päiväkirja" III :3 1) Yksi sidos "Päiväkirja" III :4 III 5 III 5.1 TEHTAAN TOIMINTA Koneet III 5.1:1 Konekortisto ) Yksi kansio "Heves konekortit" III 5.1:1

111 Villayhtymä Oy, III Heveksen arkisto III 5.2 Tuotanto III 5.2:1 Tuotantokomitean pöytäkirjat ) Liitteenä toimintakertomus vuodelta 1968 III 5.2:2 ATK-toimikunta ) Yksittäinen ATK-toimikunnan pöytäkirja III 5.2:3 Tuotanto- ja tilausraportteja III 5.2:4 Virhe- ja sekundaraportteja ) Parsimon viikkoraportit, 2) karstalankakehräämön tuotantoraportit, 3) värjäämön tuotantoilmoitukset, 4) värjäämön tuotto- ja ansiotiedot, 5) vyyhtivärjäys, 6) myyntilangan viikkoilmoitukset tilausraportit LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. II 5.2:1 III 5.2:1 III 5.2:1 III 5.2:1 III 5.2:1 III 5.2:5 Sekalaisia muistioita ja pöytäkirjoja ) Myyntilankaosaston kokoukset, työnjohdon neuvottelut, muistiot 1967 III 5.2:1 III 5.3 Työturvallisuus III 5.3:1 Työturvallisuustoimikunta ) Kokousmuistioita, toimintakertomuksia, tapaturmatilastoja III 5.2:1 III 5.4 Ympäristö III 5.4:1 Jätevesi ) Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä III 5.2:1 III 7 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT III 7.1 Omistus III 7.1:1 Kiinteistöjen numerointi ) Ehdotus kiinteistöjen numeroimiseksi, 2) Luettelo kiinteistöistä ja tonttikarttoja III 7.1:2 Rakennusarvio ) Arvio laadittu vakuutusta varten III 7.1:3 Rakennuskortisto III 7.1:4 Tonttikarttoja ja julkisivupiirustuksia laadittuja 1) Yksi kansio, 2) Tiedot Heveksen rakennuttamista / omistamista rakennuksista III 7.1:1 III 7.1:1 III 7.1:3 III 7.1:1 III 7.2 Tehdaskiinteistöt III 7.2:1 Pohja- ja julkisivupiirustuksia III 7.2:2 Pohja- ja julkisivupiirustuksia (isokokoiset) ) Mm. kattilahuoneen laajentamissuunnitelma 1) Heveksen tonttikartta no.8, virkailijaruokalan muutosehdotus, lämminvesisäiliön asemapiirros III 7.1:1 II 7.2:2 (!) III 7.3 Liikehuoneistot ja asuinrakennukset

112 Villayhtymä Oy, III Heveksen arkisto III 7.3:1 Kiinteistö- ja vuokralaisluetteloita 1961 III 7.1:1 III 7.3:2 Vuokrankantokirja ) Yksi sidos "Vuokrankantokirja " III 7.3:3 Vuokrankantokirja ) Yksi sidos "Vuokrankantokirja 1964-" III 7.3:2 III 7.3:3

113 VILLAYHTYMÄ OY, IV TURUN TEHTAAN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Villayhtymä Oy Toimintavuodet: 1959 Seuraaja: Hyvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: IV Turun tehdas Rajavuodet: Laajuus (hm): 1,36 Edeltäjä: Turun verkatehdas Oy:n arkisto Seuraaja: Hyvilla Oy, VI Turun tehtaan arkisto KIRJALLISUUS: Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

114 Villayhtymä Oy, IV Turun tehtaan arkisto IV 1 IV 1.1 IV OMISTUS Osakeyhtiö Yhtiöjärjestykset IV 1.1.1:1 Yhtiöjärjestyksen muutos ) Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös IV 1.1.1:1 IV Yhtiökokousten pöytäkirjat ja toimintakertomukset IV 1.1.2:1 Yhtiökokouspöytäkirjat ) Liitteinä valtakirjoja, taseita, yhtiöjärjestyksiä ja fuusiotarjous ( ) IV 1.1.1:1 IV Osakekirjat ja -rekisterit IV 1.1.3:1 Osakirjoja 1960 IV 1.1.1:1 IV Kaupparekisterit IV 1.1.6:1 Kaupparekisteriotteita 1959 IV 1.1.1:1 IV 1.2 Perustus, fuusiot, konkurssit IV 1.2:1 Turun verka oy:n synty ) Yhteistoimintasopimus 1959, Wärtsilän kirje 1960, Henrik Liliuksen kirje 1960, Turun kaupunginhallituksen kirje 1960, Villayhtymä oy:n velkakirja Wärtsilälle 1960, Pöytäkirjat osakassuhteiden kokouksista , Brunowin kirje Liliukselle 1960 IV 1.1.1:1 IV 2 IV 2.2 IV HALLINTO Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset IV 2.2.1:1 Hallituksen pöytäkirjat ) Liitteinä toimintakertomuksia IV 1.1.1:1 IV Kirjeistö IV 2.2.2:1 Sisäinen kirjeenvaihto IV 2.2.2:2 Ulkomainen kirjeenvaihto ) Lähetettyjä kirjeitä IV 1.1.1:1 1) Kirjeet liittyvät pääasiassa materiaalin ostotarjouksiin IV 1.1.1:1 IV 2.4 IV Talous Omaisuus IV 2.4.1:1 Inventaari- ja tasekirja ) Yksi sidos "Inventaari- ja Tasekirja 1959 Turun Verka Oy" IV 2.4.1:1

115 Villayhtymä Oy, IV Turun tehtaan arkisto IV 2.4.1:2 Inventaarioluetteloita ) Värit, kemikaaliot ja muut varastot, 2) Raaka-aineet, 3) Langat, 4) Kankaat IV 2.4.1:3 Käyttöomaisuus ) Pääasiassa tehtaan koneisiin liittyviä käyttöomaisuuslaskelmia IV 1.1.1:1 IV 1.1.1:1 IV Tilit IV 2.4.2:1 Kausitilinpäätös ) Villayhtymä Oy ja Turun Verka IV 1.1.1:1 Oy, kausitilinpäätös per IV 2.4.2:2 Kassakirja ) Yksi sidos "1959 no 1" IV 2.4.2:2 IV 2.4.2:3 Kassakirja ) Yksi sidos "1959 no 2" IV 2.4.2:3 IV 2.4.2:4 Kassakirja ) Yksi sidos "1959 no 3" IV 2.4.2:4 IV 2.4.2:5 Kassakirja ) Yksi sidos "1960 no 1" IV 2.4.2:5 IV 2.4.2:6 Kassakirja ) Yksi sidos "1960 no 2" IV 2.4.2:6 IV 2.4.2:7 Kassakirja ) Yksi sidos " " IV 2.4.2:7 IV 2.4.2:8 Kassakirja IV 2.4.2:9 Pääkirja ) Yksi sidos "1961" IV 2.4.2:8 1) Irrallisia kortteja IV 2.4.2:9 IV 2.4.2:10 Reskontrakortit 1960 IV 2.4.2:9 IV Vakuutukset IV 2.4.4:1 Palovakuutus ) Keskinäisen vakuutusyhtiön Teollisuuspalon Turun Veran rakennuksia ja koneita koskevia vakuutuslaskelmia IV 2.4.2:9 IV 3 IV 3.2 IV TYÖNTEKIJÄT Henkilöstöhallinto Työntekijäluettelot- ja tilastot IV 3.2.1:1 Henkilöstökortit luvut IV 3.2.1:2 Henkilöstökortit luvut IV 3.2.1:3 Henkilöstökortit luvut IV 3.2.1:4 Henkilöstökortit luvut IV 3.2.1:5 Henkilöstökortit luvut A-G H-J K L M-N 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen IV 3.2.1:1 IV 3.2.1:2 IV 3.2.1:3 IV 3.2.1:4 IV 3.2.1:5

116 Villayhtymä Oy, IV Turun tehtaan arkisto IV 3.2.1:6 Henkilöstökortit luvut IV 3.2.1:7 Henkilöstökortit luvut IV 3.2.1:8 Henkilöstökortit luvut IV 3.2.1:9 Henkilöstökortit (toimihenkilöt) luvut IV 3.2.1:10 Kortisto eläkkeelle siirtyneistä luvut O-R S T-Ö A-Ö KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen HUOMAUTUKSET: 1) Kortisto vaikuttaa keskeneräiseltä, 2) Tulee lukea suhteessa muuhun Turun tehtaan kortistoon; KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen IV 3.2.1:6 IV 3.2.1:7 IV 3.2.1:8 IV 3.2.1:9 IV 3.2.1:10 IV 3.2 Henkilöstöhallinto IV Työajat ja lomat IV 3.2.4:1 Kesä- ja äitiyslomakorvaukset ) Laskelmia IV 3.2.4:1 IV Tehtävänkuvaukset IV 3.2.5:1 Tehtävänkuvauksia ) Konttoripäällikön tehtäväluettelo, 2) ATK-osaston organisaatio IV 3.2.4:1 IV 3.3 IV Koulutus Opintomateriaali IV 3.3.3:1 Käsityölankojen kirjekurssi ) Opetuskirjeitä ja -monisteita IV 3.3.3:1 IV 4 IV 4.2 TUOTEKEHITYS Mallit IV 4.2.:1 Lilja Langat - neuletyöselostuksia ) Neuletyöselostusten hajakappaleita numeroiden välillä IV 3.3.3:1 IV 5 IV 5.2 TEHTAAN TOIMINTA Tuotanto

117 Villayhtymä Oy, IV Turun tehtaan arkisto IV 5.2:1 Tuotantokomitean pöytäkirjat IV 5.2:2 Värjäämö IV 5.2:3 Viimeistämö ) Tilastoja, viikkoraportteja, käsin tehtyjä muistiinpanoja 1) Viimeistämön kulkukaavio ja koneisto IV 3.2.4:1 IV 3.2.4:1 IV 3.2.4:1 IV 7 IV 7.1 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT Omaisuus IV 7.1:1 Tonttien ja kiinteistöjen omistukset ) 1) Yleisiä tonttien ja kiinteistöjen omistukseen liittyviä asiakirjoja: kirjeitä, vuokrasopimuksia, kauppakirjoja, muistioita, luetteloita - liitteinä karttoja ja julkisivupiirustuksia JÄRJESTÄMISEN PERIAATE: 1) Kronologisessa järjestyksessä IV 3.2.4:1 IV 7.2 Tehdaskiinteistöt 1) Ks. myös IV 7.1:1 IV 7.2:1 Karttoja ja julkisivupiirustuksia ) Arkkitehti Erik Kråkströmin lähettämiä, Turun verkatehtaan alueen asemakaavamuutokseen liittyviä asiakirjoja IV 7.2:2 Tehdaskiinteistön vakuutukset ) Tehdaskiinteistön kaluston ja irtaimiston vakuutukset, 2) Kalustoluetteloita, asemakaavakarttoja IV 3.2.4:1 IV 3.2.4:1 IV 10 IV 10.2 JULKISUUS Juhlat IV 10.2:1 Tehtaan 90-vuotisjuhlat ) Onnittelusähkeitä IV 3.2.4:1 IV 10.3 Julkaisut IV 10.3:1 Ahkera-Liisan julkaisu ) Ahkera-Liisa - lehden julkaisuun liittyviä laskelmia ja kirjeitä IV 3.2.4:1

118 VILLAYHTYMÄ OY, V ORIMATTILAN TEHTAAN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Villayhtymä Oy Toimintavuodet: 1959 Seuraaja: Hyvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: V Orimattilan tehdas Rajavuodet: Laajuus (hm): 0,36 Edeltäjä: Orimattilan Villatehdas Oy:n arkisto Seuraaja: Hyvilla Oy, IV Orimattilan tehtaan arkisto KIRJALLISUUS: Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

119 Villayhtymä Oy, V Orimattilan tehtaan arkisto V 1 V 1.1 V OMISTUS Osakeyhtiö Osakkeenomistajat V 1.1.4:1 Väliaikaistodistuksia ) Interimsbevis V 1.1.4:1 V 2 V 2.1 V HALLINTO Johtajat Kirjeistö V 2.1.2:1 Sven Berglund V 2.1.2:2 S. Soininmäki ) Sven Berglund toimi Orimattilan tehtaan isännöitsijänä , 2) Kirjeet kronologisessa järjestyksessä 1965->1960 1) Kolme Villayhtymä Oy:n sisäistä kirjettä V 1.1.4:1 V 1.1.4:1 V 3 V 3.2 V TYÖNTEKIJÄT Henkilöstöhallinto Työntekijäluettelot ja -tilastot V 3.2.1:1 Työntekijäkortisto V 3.2.1:2 Eläkekortisto A-Ö V 3.2.1:1 A-J V 3.2.1:1 V 3.2 V Henkilöstöhallinto Palkat V 3.2.3:1 Palkkatilastoja ) Vuosiansiolistat, palkkatilastot V 3.2.3:1 V 3.7 V Eläkkeet, irtisanoutumiset Eläkekassat V 3.7.2:1 TEL-eläkesäätiö V 3.7.2:2 Villatehtaan toimihenkilöiden eläkesäätiö ) Ilmoituksia työsuhteen päättymisestä V 3.2.3:1 1) Inventaari- ja tasekirja, 2) Yksi sidos V 3.2.3:1 V 5 V 5.1 TEHTAAN TOIMINTA Koneet V 5.1:1 Konekortisto ) Yksi kansio "Multicard", 2) Kortit jaoteltu eri osastojen mukaan, esim. viimeistämö, märkäviimeistämö etc, 3) Tietoja: Koneen nimi, valmistaja, maahantuoja, tekniset tiedot, hintaan ja hankintaan liittyvät asiat, korjaukset ja kunnossapito V 5.1:1 V 5.2 Tuotanto

120 Villayhtymä Oy, V Orimattilan tehtaan arkisto V 5.2:1 Tuotantokomitean pöytäkirjat V 5.2:1 V 5.3 Työturvallisuus V 5.3:1 Valvontasopimus ) Työturvallisuuden valvontasopimus Sven Berglundin ja Villayhtymä Oy:n välillä V 5.2:1 V 5.7 Huolto V 5.7:1 Hissinhuoltosopimus ) Villayhtymä Oy Orimattilan tehtaan ja Sähkö-Viktröm Oy:n välinen sopimus V 5.2:1 V 7 V 7.1 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT Omistus V 7.1:1 Vuokra-alueiden lunastus V 7.1:2 Vuokrasopimuksia V 7.2:1 Tehtaan pohjapiirustuksia ) Vuokra-alueiden lunastukseen liittyviä sitoumuksia, asutushallituksen päätöksiä, maanmittauspöytäkirjoja, maanjako-oikeuden päätöksiä, lainhuudatuksia, kirjeenvaihtoa 1) Sisältää myös piirustuksen Porin puuvilla oy:n värjäämöstä V 5.2:1 V 5.2:1 V 5.2:1 V 7.3 Liikehuoneistot ja asuinrakennukset V 7.3:1 Kortisto puisista asuinrakennuksista V 7.3:2 Vuokrankantokirja ) Rakennuksen numero, laji, V 7.3:1 paikkakunta, kaupunginosa/kortteli/tontti, osoite, toimenpide, vuosi, arvon korotus, hankinta-arvon muutos, hankinta-arvon poistoarvo, poistot, kirjanpidon arvo 1) Yksi sidos "Vuokrankantokirja" V 7.3:2 V 10 V 10.2 JULKISUUS Juhlat V 10.2:1 80-vuotisjuhlat ) Puheita, kunniamerkkiluettelo V 5.2:1 V 10.3 Julkaisut V 10.3:1 "Orimattilan Villatehdas Osakeyhtiö " ) Jalmari Niemen kirjoittama Orimattilan Villatehtaan historiikki JÄRJESTELYTYÖT: 1) Kirja siirretty Valvillan tehdasmuseon arkiston ammattikirjallisuu skokoelmasta (signum :1-2) V 10.3:1

121 Villayhtymä Oy, V Orimattilan tehtaan arkisto

122 VILLAYHTYMÄ OY, VI POHJANLAHDEN TEHTAAN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Villayhtymä Oy Toimintavuodet: 1959 Seuraaja: Hyvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: VI Pohjanlahden tehdas Rajavuodet: Laajuus (hm): 0,06 Edeltäjä: Pojovikens Klädesfabrik Ab, II Västra Nylands Ylle Ab:n arkisto KIRJALLISUUS: Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

123 Villayhtymä Oy, VI Pohjanlahden tehtaan arkisto VI 1 VI 1.2 OSAKEYHTIÖ Perustus, fuusiot, konkurssit VI 1.2:1 Konkurssin maksuliikenne ) Pohjanlahden tehtaan lopettamiseen liittyviä laskelmia VI 1.2:1 VI 2 VI 2.1 VI HALLINTO Johtajat Tunnustukset, merkkipäivät ym. VI 2.1.4:1 Betsy Wegelius ) Johtaja Wegeliuksen ulkomaanmatkojen kustannuksiin liittyviä tositteita VI 1.2:1 VI 2.2 VI Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset VI 2.2.1:1 Hallituksen muistioita ) Promemorioita ja tilintarkastuskertomuksia VI 1.2:1 VI Kirjeistö VI 2.2.2:1 Kirjeistö ) Villayhtymän sisäistä kirjeenvaihtoa VI 1.2:1 VI 2.3 Sopimuksia VI 2.3:1 Fiskars ) Kopio Villayhtymän ja Fiskars Ab:n välisestä, osakekauppaa käsittelevästä sopimuksesta VI 1.2:1 VI 2.4 VI Talous Omaisuus VI 2.4.1:1 Taseraportteja VI 1.2:1 VI 3 VI 3.2 VI TYÖNTEKIJÄT Henkilöstöhallinto Työajat ja lomat VI 3.2.4:1 Työvuorotilastoja VI 1.2:1 VI 5 VI 5.1 TEHTAAN TOIMINTA Koneet VI 5.1:1 Koneluetteloita 1961 VI 1.2:1 VI 5.2 Tuotanto

124 Villayhtymä Oy, VI Pohjanlahden tehtaan arkisto VI 5.2:1 Tuotantoraportteja ) Kahden viikon välein kerättyä tietoa lehrätystä langasta, iskuluvuista ja työntekijöiden määrästäs VI 5.2:2 Villalangan inventaarioluetteloita ) Kamgarn, kardgarn, övrigtgarn etc. VI 1.2:1 VI 1.2:1 VI 6 VI 6.3 MARKKINOINTI Myynti, vienti VI 6.3:1 Myynnin järjestely ) Kirjeitä, muistioita, myyntiluetteloita VI 1.2:1 VI 7 VI 7.2 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT Tehdaskiinteistöt VI 7.2:1 Selvitys teollisuustonteista 1960 VI 1.2:1 VI 11 VI 11.2 YHTEISKUNTA Työllisyys VI 11.2:1 Työllisyystilanne-raportteja ) Suomen työnantajain keskusliitolle toimitettuja raportteja VI 1.2:1

125 VILLAYHTYMÄ OY, VII TAMPEREEN TEHTAAN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Villayhtymä Oy Toimintavuodet: 1959 Seuraaja: Hyvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: VII Tampereen tehdas Rajavuodet: Laajuus (hm): 0,17 Edeltäjä: Klingendahl Oy:n arkisto Seuraaja: Hyvilla Oy, V Tampereen tehtaan arkisto KIRJALLISUUS: Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

126 Villayhtymä Oy, VII Tampereen tehtaan arkisto VII 2 VII 2.2 VII HALLINTO Hallinto Kirjeistö VII 2.2.2:1 Kirjeistö JÄRJESTÄMISPERIAA TE: 1) Kronologinen VII 2.2.2:1 VII Toiminnan kehittäminen VII 2.2.3:1 Kangastuotannon lopetus ) Muistioita ja työntekijäluetteloita VII 2.2.2:1 VII 2.4 VII Talous Omaisuus VII 2.4.1:1 Vaihto-omaisuusinventaari VII 2.2.2:1 VII Vakuutukset VII 2.4.4:1 Palovakuutus ) Kokoelma kirjeitä, laskelmia ja vakuutustodistuksia VII 2.2.2:1 VII Verot VII 2.4.6:1 Tarkastustoiminta VII 2.4.6:2 Päätökset ) Tarkastuskertomus 1958, 2) Kiinteistöveroilmoitus ) Eri oikeusasteiden yhtiön verotusta koskeviin valituksiin antamia päätöksiä VII 2.2.2:1 VII 2.2.2:1 VII 3 VII 3.1 VII TYÖNTEKIJÄT Rekrytointi Työhakemukset VII 3.1.2:1 Työhakemuksia 1966 VII 3.1.2:1 VII 3.3 VII Koulutus Kurssit VII 3.3.2:1 Kunniakankuri ) Kunniakirjoja, 2 kpl VII 3.1.2: VII 3.3.2:2 Tuotantoteknillinen kurssi ) Kutsukirje Tekstiiliteollisuuden työnantajaliiton järjestämälle kurssille VII 3.1.2:1 VII 3.4 VII Sosiaaliset etuudet Laina- ja avustuskassat VII 3.4.1:1 Klingendahlin sairauskassa ) Sairauskassan hallituksen kokouksen pöytäkirja 1964, 2) Kassan säännöt VII 3.1.2:1

127 Villayhtymä Oy, VII Tampereen tehtaan arkisto VII 3.7 Eläkkeet, irtisanoutumiset VII VII Eläkekassat Työntekijäin eläkesäätiö VII :1 VII :2 VII :3 Tarkastuskertomus ) Klingendahlin eläkerahastoa koskeva tarkastuskertomus Tilikirja ) Yksi sidos "Klingendahlin työntekijäin eläkesäätiö 1963" Tilikirja ) Yksi sidos "Villayhtymä Oy:n Klingendahlin työntekijäin " VII 3.1.2:1 VII 3.1.2:1 VII 3.1.2:1 VII Toimihenkilöiden eläkesäätiö VII :1 Tilikirja ) Yksi sidos "Villayhtymä Oy:n Klingendahlin Toimihenkilöiden Eläkesäätiö " VII :1 VII Yleiset eläke- ja irtisanomisasiat VII 3.7.4:1 Tiedotteita (irtisanomiset) ) Villayhtymän irtisanomisiin ja pakkolomautuksiin liittyciä tiedotteita, 2) Irtisanomisilmoituksiin liittyviä sanomalehtileikkeitä (myös kopioita) VII 3.1.2:1 VII 5 VII 5.1 TEHTAAN TOIMINTA Koneet VII 5.1:1 Koneluetteloita VII 5.1:1 VII 5.2 Tuotanto VII 5.2:1 Tuotantokomitean pöytäkirjoja VII 5.2:2 Värjäämön tuotantoilmoituksia VII 5.1:1 VII 5.1:1 VII 7 VII 7.1 Maa-alueet ja kiinteistöt Omistus VII 7.1:1 Tonttien ja kiinteistöjen omistukset ) Vuokrakirjoja, sopimuksia, kirjeistö, tietoja vuokralaisista VII 5.1:1 VII 7.2 Tehdaskiinteistöt VII 7.2:1 Konttorirakennus ) Uudisrakennukseen liittyviä muistioita, kirjeitä ja pohjapiirustuksia VII 5.1:1

128 Villayhtymä Oy, VII Tampereen tehtaan arkisto VII 7.2:2 Teollisuusrakennusten arviolausuntoja VII 5.1:1 VII 7.2:3 Tehdasrakennusten kerrospiirustuksia ) Pohjapiirustuksia II 7.2:2 (!) VII 7.3 Liikehuoneisto ja asuinrakennukset VII 7.3:1 Kiinteistö oy Siltakatu 19, vuokrakirjakortisto VII 5.1:1

129 VILLAYHTYMÄ OY, VIII HÄMEENLINNAN TEHTAAN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Villayhtymä Oy Toimintavuodet: 1959 Seuraaja: Hyvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: VIII Hämeenlinnan tehdas Rajavuodet: Laajuus (hm): 0,21 Edeltäjä: Hämeenlinnan Verkatehdas Oy:n arkisto KIRJALLISUUS: Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

130 Villayhtymä Oy, VIII Hämeenlinnan tehtaan arkisto VIII 1 VIII 1.2 OSAKEYHTIÖ Perustus, fuusiot, konkurssit VIII 1.2:1 Tehtaan lopetus ) Muistioita, kirjeitä, tilastoja, laskelmia etc koskien henkilökunnan irtisanoutumia, eläkekysymyksiä sekä vapautuvia kiinteistöjä ja koneita VIII 1.2:2 Tehtaan lopetus, lehtileikkeet ) Kotimaisten lehtien kirjoituksia Hämeenlinnan veran lopettamisesta VIII 1.2:1 VIII 1.2:1 VIII 2 VIII 2.2 VIII HALLINTO Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset VIII 2.2.1:1 Hallituksen pöytäkirjat ) Kokouspöytäkirja & esityslista VIII 1.2:1 VIII Kirjeistö VIII 2.2.2:1 Kirjeistö JÄRJESTÄMISPERIAA TE: 1) Kronologinen, VIII 1.2:1 VIII 2.4 VIII Talous Omaisuus VIII 2.4.1:1 Inventaario ) Hämeen verka, inventaarion liitteet , kopiokappaleet, 2) Tositteet, laskelmat, taseet VIII 2.4.1:1 VIII Tilit VIII 2.4.2:1 Tulostase ) Laskelmia ja muistioita VIII 2.4.1:1 VIII Vakuutukset VIII 2.4.4:1 Palovakuutus ) Vakuutuskirjoja ja omaisuusarvioita VIII 2.4.1:1 VIII Takaukset, perintä VIII 2.4.5:1 Velkakirjoja 1961 HUOMAUTUKSET: 1) Toisteita VIII 2.4.1:1 VIII Verot VIII 2.4.6:1 Leimaverolaskelmia 1961 VIII 2.4.1:1 VIII Muu

131 Villayhtymä Oy, VIII Hämeenlinnan tehtaan arkisto VIII 2.4.8:1 Sekalaisia laskelmia ) Tunnistamattomia, 2) Pääasiassa käsinkirjoitettuja VIII 2.4.1:1 VIII 3 VIII 3.2 VIII TYÖNTEKIJÄT Henkilöstöhallinto Työntekijäluettelot - ja tilastot VIII 3.2.1:1 Luettelo kotiparsijoista ) Yksi mustakantinen vihko VIII 3.2.1:1 VIII 3.7 VIII VIII VIII :1 VIII :2 Eläkkeet, irtisanoutumiset Eläkekassat Hämeenlinnan verkatehdas oy:n Eläkesäätiö Hallituksen pöytäkirja ) Yksi pöytäkirja VIII 3.2.1:1 Päivä- ja tilikirjat ) Kaksi sidosta (I) "Päiväkirja", (II) VIII 3.2.1:1 VIII :3 Tilikirja ) Yksi vihko (mustakantinen) VIII :3 VIII 5 VIII 5.1 TEHTAAN TOIMINTA Koneet VIII 5.1:1 Omaisuusarvioita ) Arvioyhdistelmiä, siisrtokustannuslaskelmia, konepoistot, konesiirrot VIII 5.1:1 VIII 5.2 Tuotanto VIII 5.2:1 Tuotannon kokoukset ) Pöytäkirja tuotannonjakokouksesta VIII 5.1:1 VIII 5.3 Työturvallisuus VIII Palosuojelu ) Käsittelee vakuutusasioita LIITTYVÄT AINEISTOT: vrt. VIII 2.4.4:1 VIII Työturvallisuuden valvontasopimus ) Stig Alanderin ja Villayhtymän välinen sopimus VIII 5.1:1 VIII 5.1:1 VIII 6 VIII 6.3 MARKKINOINTI Myynti, vienti VIII 6.3:1 Myyntitoimen kokousaineisto VIII 6.3:2 Hinnastoja ) Pöytäkirjat, muistiot, laskelmat VIII 5.1:1 1) Syksy- ja kevätmallien hinnastot VIII 5.1:1 VIII 7 VIII 7.1 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT Omistus

132 Villayhtymä Oy, VIII Hämeenlinnan tehtaan arkisto VIII 7.1:1 Tonttien ja kiinteistöjen omistukset ) Tontti- ja kiinteistöluettelot, kauppakirjoja, vuokrasopimuksia, kaupunginhallituksen päätöksiä, kirjeitä VIII 5.1:1 VIII 7.2 Tehdaskiinteistöt VIII 7.2:1 Saneeraukset ja laajennukset ) Suunnitelmia, piirustuksia, asemakaavoja VIII 5.1:1

133 HYVILLA OY, I PÄÄKONTTORIN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Hyvilla Oy Toimintavuodet: Edeltäjä: Villayhtymä Oy Seuraaja: Valvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: I Pääkonttori Rajavuodet: 1979 Laajuus (hm): 3,11 Edeltäjä: Villayhtymä Oy, I Pääkonttorin arkisto Seuraaja: Valvilla oy:n arkisto (Säilytys: Elinkeinoelämän keskusarkisto) KIRJALLISUUS: Junnila, Olavi (1989). Hyvinkään seudun historia. Hyvinkää: Hyvinkään kaupunki. Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla. HUOMAUTUKSET: Hyvilla Oy:n pääkonttori sijaitsi Hyvinkään tehtaan yhteydessä. Pääkonttori ja Hyvinkään tehtaat (ent. Yhdistyneet Villatehtaat) muodostivat tiiviin kokonaisuuden myös asiakirjahallinnon tasolla. Tästä syystä Pääkonttorin ja Hyvinkään tehtaiden arkistoja on hyvä lukea rinnakkain.

134

135 Hyvilla Oy, I Pääkonttorin arkisto I 1 OMISTUS I 1.4 Anomukset, päätökset I 1.4:1 Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksiä ) Tuotteita koskevia päätöksiä I 1.4:1 I 1.5 Haasteet I 1.5:1 Haastetodistuksia ) 2 kpl I 1.4:1 I 2 I 2.1 I HALLINTO Johtajat Muistiot I 2.1.1:1 Reijo Selinin muistioita ) Hyvillan kehitystä ja tulevia tuotteita käsitteleviä muistioita I 1.4:1 I Kirjeistö I 2.1.2:1 Reijo Selinin kirjeistö ) Selinin henkilökohtainen kirjeenvaihto JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Kronologia I 1.4:1 I Puheet I 2.1.3:1 Reijo Selinin puheita ) Seminaari- ja tiedotuspuheita I 1.4:1 I Tunnustukset, merkkipäivät ym. I 2.1.4:1 Kuka kukin on? - teos (Selin) ) Kustannusyhtiö Otavan "Kuka kukin on" - aikalaishakemiston Reijo Seliniä käsitteleviä tietoja I 1.4:1 I Muu I 2.1.5:1 Reijo Selinin tositteita 1973 I 1.4:1 I 2.2 I Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset I 2.2.1:1 Johtoryhmän pöytäkirjat ) Liitteinä muistioita, kertomuksia ja taseita I 1.4:1 I Kirjeistö I 2.2.2:1 Kirjeistö ) Aiheen mukaan järjestetty: Suomen I.C.I, Estra-Rondonella, Tavaraselosteliitto, Tampereen Verkatehdas I 1.4:1

136 Hyvilla Oy, I Pääkonttorin arkisto I 2.2.2:2 Toimitusjohtajan kiertokirjeitä I 1.4:1 I Toiminnan kehittäminen I 2.2.3:1 Yritysanalyyseja ja yhtiön kehittämissuunnitelmia ) Hyvillan omia analyyseja ja ulkopuolisten konsulttien yritystutkimuksia I 2.2.3:1 I Raportointi I 2.2.4:1 Hallitusraportit I 2.2.4:2 Raporttikirjat ) Rahoitusraportteja I 2.2.4:1 I 2.2.4:1 I 2.2.4:3 Tulosennusteita ) Muistiota ja kaavioita LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I 2.2.4:4 I 2.2.4:1 I 2.2.4:4 Tulosvertailuja ) Sisältää lisäksi tulosennusteita LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I 2.2.2:3 I 2.2.4:1 I Matkakertomukset I 2.2.5:1 Matkakertomuksia ) Kertomukset käsittelevät ulkomaille suuntautuneita työ- ja opintomatkoja I 2.2.5:1 I 2.3 Sopimukset, kauppakirjat I 2.3:1 Sopimuksia ja kauppakirjoja ) Agenttisopimuksia, Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimussopimus 1972, vartiointija huoltosopimuksia, suunnittelusopimuksia, vakuutussopimuksia, laina- ja panttaussopimuksia, shekkitilisopimuksia, limiittisopimuksia, kiinnityksiä, Barker, Warner International, Turun kaupungin puhelinliittymä, patentti- ja rekisterihallitus, yhteistyö- ja tuotejako, rahoitussopimuksia I 2.2.5:1 I 2.4 I Talous Tilit I 2.4.2:1 Kausi- ja vuositilinpäätöksiä HUOMAUTUKSET: 1) Ainoastaan vuosilta & I 2.4.2:1 I 2.4.2:2 Shekkitilien tilikortit 1973 I 2.4.2:1 I 2.4.2:3 Ostolaskut ) Maksettujen laskujen tositekappaleet I 2.4.2:3 I 2.4.2:4 Ostolaskut ) Ks. I 2.4.2:3 I 2.4.2:4 I 2.4.2:5 Ostolaskut ) Ks. I 2.4.2:3 I 2.4.2: I 2.4.2:6 Ostolaskut ) Ks. I 2.4.2:3 I 2.4.2:6

137 Hyvilla Oy, I Pääkonttorin arkisto I 2.4.2:7 Ostolaskut ) Ks. I 2.4.2:3 I 2.4.2:7 I 2.4.2:8 Ostolaskut ) Ks. I 2.4.2:3 I 2.4.2: I 2.4.2:9 Laskutusryhmittelyjä ) ATK-raporteista koostettuja ryhmittelyjä I 2.4.2:9 I 2.4.2:10 Myyntiennusteita ) Raaka-ainekohtaisia ennusteita I 2.4.2:9 I Takaukset, perintä I 2.4.5:1 Lakanneet takaukset I 2.4.5:2 Velkakirjoja ) Luottotieto ry 1970, Suomen Yhdyspankki , Valtion Rautatiet , Hämeen Vany oy I 2.4.2:9 I 2.4.2:9 I Budjetit I 2.4.7:1 Kustannusbudjetteja ) Tuotantokulut, varastobudjetit, henkilöstökulut, budjettilaskelmien työkappaleita I 2.4.2:9 I Myynti, ostot I 2.4.8:1 Osto-osaston tiedotteita I 2.4.2:9 I I Muu Talousosasto I :1 Talousosaston kiertokirjeet I :1 I 2.5 Viestintä, tiedotteet I 2.5:1 Henkilöstötiedotteita ) Tiedonantoja henkilökunnalle, Hyvilla Oy:n henkilöstölehtiä LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I 5.6:1 I 2.5:1 I 2.6 Muu I 2.6:1 Arkistoryhmittelyn pääluokat I 2.5:1 I 3 TYÖNTEKIJÄT I 3.1 Rekrytointi 1) Ks. I 10.1:7 & I 10.1:11 LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I 10.1:7 & I 10.1:11 I Työsopimukset

138 Hyvilla Oy, I Pääkonttorin arkisto I 3.1.1:1 Työsopimuksia KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen I 3.1.1:1 I Työhakemukset I 3.1.2:1 Työhakemuksia KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen I 3.1.1:1 I 3.2 Henkilöstöhallinto Työntekijäluettelot I 3.2.1:1 Työntekijäluetteloita I 3.1.1:1 I Säännöt ja järjestys I 3.2.2:1 Työsääntöuudistus ) Sääntöluonnos, 2) tiedotteita I 3.1.1:1 I Palkat I 3.2.3:1 Palkkalistoja I 3.2.3:2 Palkkahallinnon muistioita ) Työntekijöiden palkkarekisteri 1971, palkkojen sosiaalikustannuskertoimen muodostuminen 1977 KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen I 3.1.1:1 I 3.1.1:1 I Työajat ja lomat I 3.2.4:1 Tiedotteita ja toimintaohjeita I 3.2.3:2 Henkilöstöraportteja ) Osastoittain, 2) Toimihenkilöt ja työntekijät I 3.1.1:1 I 3.1.1:1 I Tehtävänkuvaukset I 3.2.5:1 Toimenkuvia ) Organisaatiokaavioita, 2) Sisältää lisäksi tiedotteita nimityksistä I 3.1.1:1 I Perehdyttäminen I 3.2.6:1 Harjoitteluohjelmia I 3.2.6:2 Opasselosteita ) Tiedotukseen liittyvää opastusaineistoa I 3.1.1:1 I 3.1.1:1 I 3.3 I Koulutus Kurssit

139 Hyvilla Oy, I Pääkonttorin arkisto I 3.3.2:1 Koulutusohjelmia ) Yhtiön sisäisiä koulutuksia I 3.1.1:1 I Opintomateriaali I 3.3.3:1 Koulutusaineistoa ) Pyörökonetrikookudonta, rullaajien opetus, Schlanbergerkehruu, Autocomer-rullaus, virheanalyysit I 3.1.1:1 I 3.4 I Sosiaaliset etuudet Työterveys I 3.4.3:1 Työsuojelun pöytäkirjoja ) Tarkastuspöytäkirjoja ja kokouspöytäkirjoja I 3.4.3:1 I 3.4.3:2 Viihtyvyystutkimus ) Kysymykset ja tulokset I 3.4.3:1 I 3.4.3:3 Työsuojelulliset epäkohdat I 3.4.3:4 Ilmoituksia ja tiedotteita ) Työterveyslaitoksen ilmoituksia tuotannon ilman epäpuhtauksista, ergonomisista kysymyksistä ym 1) Liittyvät sairaustapauksiin ja sairaspoissaoloihin I 3.4.3:1 I 3.4.3:1 I 3.5 I Ammattiyhdistystoiminta Ammattiyhdistykset I 3.5.1:1 Vuoden 1971 työehtosopimuksen soveltaminen I 3.5.1:2 Luottamusmiehet ) Soveltamisohjeita, 2) Liitteenä ohjepalkkoja ja työntekijäluetteloita 1) Luottamusmiessopimus, 2) luettelot luottamusmiehistä I 3.4.3:1 I 3.4.3:1 I 3.6 I Harrastus- ja virskistystoiminta Villan kerho I 3.6.1:1 Säännöt I 3.6.1:1 I 3.6.1:2 Vuosikokousaineisto I 3.6.1:3 Johtokunnan pöytäkirjat I 3.6.1:4 Toimikuntien ja jaostojen pöytäkirjat I 3.6.1:5 Menoselvitykset I 3.6.1:6 Tapahtumailmoitukset I 3.6.1:7 Tiedotteet I 3.6.1:8 Urheilukilpailuiden tuloksia ) Pöytäkirjat, vuosikertomukset, tulevien toimintavuosien suunnitelmat, eri jaostojen taloustiedot ja budjetit I 3.6.1:1 I 3.6.1:1 1) Huvi- ja kuntojaostot I 3.6.1:1 1) Selvitykset menoista ja kokouspalkkioista 1) Retket, urheilukilpailut, talkoot etc. 1) Hiihto,- pöytätennis - ja yleisurheilukilpailut I 3.6.1:1 I 3.6.1:1 I 3.6.1:1 I 3.6.1:1 I 3.6.1:9 Sisäistä kirjeenvaihtoa 1) 2 kpl päiväämättömiä kirjeitä I 3.6.1:1 I Villayhtymän ampujat

140 Hyvilla Oy, I Pääkonttorin arkisto I 3.6.2:1 Tositekokoelmat ) Kokoelmiin kuuluu tositteiden lisäksi tilintarkastuskertomuksia, kilpailuilmoituksia ja osanottajaluetteloita I 3.6.1:1 I Muu I 3.6.3:1 Hyvinkään muikkusafari ) Ohjelma ja osanottajat I 3.6.1:1 I 3.7 I Eläkkeet, irtisanoutumiset Työtodistukset, irtisanomisilmoitukset I 3.7.1:1 Työtodistuksia ) Sisältää myös harjoittelutodistukset vuosilta KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen I 3.7.1:1 I Eläkekassat I TEL-eläkesäätiö I :1 I :2 I :4 Säännöt ) "Hyvilla Oy:n TEL-eläkesäätiö s.r:n säännöt", 2) 2 kpl Jäsenkortisto Eläketurvakeskuksen tiedotteita KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen I 3.7.1:1 I 3.7.1:1 I 3.7.1:1 I Eläke-Varma I :1 i :2 Lisäeläkesopimus ) Eläke-Varman ja Hyvilla Oy:n välinen vakuutussopimus Vakuutuslaskelmia I 3.7.1:1 I 3.7.1:1 I Yleiset eläke- ja irtisanomisasiat I YT-toimikunta I :1 I :2 I :3 Pöytäkirjat ) YVT:n ja Hyvillan yhteistyötoimikunnat I 3.7.1:1 Tilastoja henkilöstötarpeista 1977 I 3.7.1:1 Yritysanalyyseja ) Muistioita, tilastoja ja kaavioita I 3.7.1:1 I 4 I 4.1 TUOTEKEHITYS Laboratorio ja laaduntarkkailu I 4.1:1 Tutkimusselostukset I 4.1: I 4.1:2 Tekstiilitekniikan Säätiön raportteja ) Vrt. I 5.2.2:3 LIITTYVÄT AINEISTOT: I 4.1:1 1) Vrt. I 5.2.2:3 I 4.1:3 Kirjeitä ) 3 kpl saapuneita kirjeitä I 4.1:1

141 Hyvilla Oy, I Pääkonttorin arkisto I 4.2 I Mallit Neutetyöselostuksia I 4.2.1:1 Rondonella- ja Rondo- neulelehtiä I 4.2.1:2 Neuletyöselostuksia I 4.2.1:3 Neuletyöselostuksia ) Rondonella , 2) Rondo no. 14, 15 (vuotta ei mainittu) 1) Yksi sidos (vihreäkantinen), 2) Leikekirja eri kotimaisissa aikakauslehdissä julkaistuista neulemalleista 1) Yksi sidos (vihreäkantinen), 2) Leikekirja eri kotimaisissa aikakauslehdissä julkaistuista neulemalleista I 4.2.1:1 I 4.2.1:2 I 4.2.1:3 I Tuotekehitykseen liittyvä tutkimus I 4.2.2:1 Mallipalavereiden muistiot ) Liitteinä tiedotteita I 4.2.2:1 I 4.2.2:2 Omakuosit ) Käsinkirjoitettuja muistiinpanoja I 4.2.2:1 I 4.2.2:3 Lisenssitutkimuksia I 4.2.2:5 Sekalaisia muistioita ) Värjäystapoihin ja kangaslaatujen kehitykseen liittyviä muistioita I 4.2.2:1 I 4.2.2:1 I 5 I 5.1 TEHTAAN TOIMINTA Koneet I 5.1:1 Koneluettelot I 5.1:2 Konekortisto ) Hyvillan Villayhtymältä ostamien koneiden arvo, 2) Koneiden ja kalustojen hankinnat ) Sulzer 1976, Automaatti Papat ja W I 5.1:1 I 5.1:2 I 5.2 I Tuotanto Tuotannon yleinen I 5.2.1:1 Tuotantokomiteat I 5.2.1:2 Tuotannon kokousten pöytäkirjat I 5.2.1:3 Raportit ja muistiot ) Palaverien muistiot, tiedotteet, tapahtumat 1) Kapasiteettipalaveri 1973, Tampereen Hacoba-kutistus 1974, Heves-projekti ) Tuotannon sekalaisiin asioihin liittyviä raportteja ja muistioita I 5.2.1:4 Sekundatilasto 1976 I 5.1:1 I 5.2.1:5 Sekalaiset muistiinpanot ) Käsin laadittuja muistiinpanoja ja toisteita I 5.1:1 I 5.1:1 I 5.1:1 I 5.1:1 I Laadunvalvonta I 5.2.2:1 Pöytäkirjat ja muistiot ) Reklamaatiokäynnit ja laadunvalvontakokoukset I 5.2.2:2 Laadunvalvontaraportit 1972 HUOMAUTUKSET: 1) Vain hajanaisia raportteja I 5.1:1 I 5.1:1

142 Hyvilla Oy, I Pääkonttorin arkisto I 5.2.2:3 Tutkimusselostukset I 5.2.2:4 Villatehtaan kutomon ja kangasviimeistämön laadunvalvonta' ) Sisältää lankanäytteitä LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. I 4.1:1 1) Esko Talanterän kirjoittama raportti I 5.1:1 I 5.1:1 I 5.3 Työturvallisuus I 5.3:1 I 5.3:2 I 5.3:3 Työsuojelun keskustoimikunnan pöytäkirjat Uudenmaan työsuojelupiirin tarkastukset Tekstiiliteollisuuden turvallisuustyön työalatoimikunnan tiedotteita I 5.3:4 Toimintaohjeita I 5.3:5 Kemikaalit ja myrkyt ) Tarkastuspöytäkirjat ja Hyvillan selvityksiä tarkastuksiin 1) Työsuojeluorganisaatioon ja työtapaturmiin liittyviä ohjeistuksia 1) Kirjeenvaihtoa, ohjeita ja raportteja I 5.1:1 I 5.1:1 I 5.1:1 I 5.1:1 I 5.1:1 I 5.4 Ympäristö I 5.4:1 Jätevedet ) Vesi-Hydron kirje, 2) Hyvinkään kaupunginhallituksen päätös I 5.1:1 I 5.5 Investoinnit ja aloitteet I 5.5:1 Investointiehdotukset I 5.5:2 ATK-investointi ) Ehdotukset , 2) Vuoden -74 investointien toteuma 1) Värinmittaukseen liittyvän ATKhankkeen muistioita, matkaraportteja, kirjeitäö, kirjallisuutta ja muistiinpanoja I 5.1:1 I 5.1:1 I 5.6 Tiedotus I 5.6:1 Tiedotteita ja ilmoituksia LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks. I 2.5:1 I 5.1:1 I 5.7 Huolto I 5.7:1 Kiinteistönhuolto ) Lämmitysöljyn jako, roskan ajo, lumen auraus I 5.7:2 Huolto-osastojen työkortti ) Kortti+täyttöohjeet I 5.1:1 I 5.1:1 I 6 I 6.1 I MARKKINOINTI Mainostaminen ja tuotteet Mainokset I 6.1.1:3 Mainoksia I 6.1.1:3a I 6.1.1:3b Rondo-lankamainoksia Lapponica-mainosjuliste ) Hyvillan mainosesitteitä ja -lehtiä 70-luvulta HUOMAUTUKSET: 1) Siirretään osaksi signumia I 6.1.1:1 konservoinnin jälkeen I 6.1.1:3 1) 2kpl I 6.1.1:3a I 6.1.1:3b

143 Hyvilla Oy, I Pääkonttorin arkisto I 6.1.1:4 Mainostiedotteita ) Miesten asusteet, naisten asusteet, sisustustekstiilit I 6.1.1:3 I Mainostoimistot I 6.1.2:1 Mainostoimisto SEK ) Neuvottelumuistiot, suunnitelmat, sopimusluonnokset I 6.1.1:3 I 6.3 Myynti, vienti I 6.3:1 Myyntitoimen pöytäkirjoja I 6.3:2 Tiedotus ) Myyntilankakokoukset , markkinapalaveri 1976, myynnin edistämiseen liittyvä muistio ) Sisältää pääjohtaja Forssin haastattelun (Talouselämä 33/1971) I 6.1.1:3 I 6.1.1:3 I 6.3:3 Vientiin liittyviä kirjeitä ) Tullihallitus, Ulkomaan I 6.1.1:3 kauppaliitto I 6.3:4 Matkahuopahinnasto 1975 I 6.1.1:3 I 6.3:5 Tuoteryhmäkohtaiset talousvertailut I 6.3:6 Laskutustietoja I 6.3:7 Tarjouksia I 6.1.1:3 1) Laskutus tuoteryhmittäin I 6.1.1:3 1) Muistioita koneiden myyntiin liittyvistä ostotarjouksista ja vastatarjouksista I 6.1.1:3 I 7 I 7.1 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT Omistus I 7.1:1 Omistusasiakirjat ) Vuokrasopimukset, maakirjat, kaupparekisterit JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Kokoelmissa I 7.1:1 I 7.2 Tehdaskiinteistöt I 7.2:1 Luettelo Hyvinkään tehdasrakennuksista 1970 I 7.1:1 I 7.3 I Liikehuoneistot ja asuinrakennukset Yleinen I 7.3.1:1 Asuinrakennusluetteloita ) YVT, Heves ja Kerkonkulma Oy:n asuinrakennukset I 7.3.1:2 Vuokrarästit ) 2 kpl luetteloita vuokralaisista, jotka eivät ole maksaneet vuokriaan (Hyvinkää/Hämeenlinna) I 7.3.1:3 Mannerheimin lastensuojeluliiton Hyvinkään osasto KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineistossa on käyttörajoitus I 7.1:1 I 7.1:1 1) Rakennuspiirustusten kopioita I 7.1:1 I 7.3.1:4 Rakennuskeskuksen näyttelytila ) Näyttelytilaa koskeva sopimus I 7.1:1 I I Asunto-osakeyhtiöt Kehrääjähovi

144 Hyvilla Oy, I Pääkonttorin arkisto I :1 Toiminta-asiakirjat ) Hallituksen pöytäkirjat, vuokraasuntojen hankintaluetteloita, tiedotteita, toimintakertomus, tuloslaskelmia I 7.1:1 I Siltakatu 19 I :1 I :2 I :3 I :4 I :5 Vuokrakirjakortisto Saunavuorot ) Vuokralaisen tiedot, 2) Tiedot vuokrasuosituksista 1) Saunamaksut (sininen vihko), 2) Saunavuorojen varauslistat I :1 I :1 Tositteet ja maksukuitit 1974 I :3 Tositteet ja maksukuitit I :4 Tositteet ja maksukuitit 1975 I :5 I 9 I 9.1 YHTEISTOIMINTA Villakunta I 9.1:1 Yhtiökokousten pöytäkirjat ) Liitteinä kokouskutsuja, valtakirjoja, toimintakertomuksia ja taseita I 9.1:2 Johtoryhmän pöytäkirjat ) Liitteinä kokouskutsuja, esityslistoja, muistioita, vuokrasopimuksia ja myyntiraportteja I 9.1:3 Hallituksen pöytäkirjat ) Liitteinä esityslistat ja kokouskutsut I 9.1:4 Luotonvalvojien neuvottelukokoukset ) Pöytäkirjat Villakunnan ja I 9.1:1 jäsentehtaiden luotonvalvojien neuvottelukokouksista I 9.1:5 Teknillisen komitean pöytäkirjat 1970 I 9.1:1 I 9.1:6 Kiertokirjeet ) Nrot I 9.1:6 I 9.1:7 Myyntiä ja tilauksia koskevia kirjeistö I 9.1:8 Sisäinen kirjeenvaihto I 9.1:9 Asiakasluetteloita I 9.1:10 Hinnastoja I 9.1:11 Työtodistuksia I 9.1:12 Taseet I 9.1:13 Taseanalyysit I 9.1:14 Pääkirjakortit I 9.1:15 Sekalaisia asiakirjoja ) Liitteinä muistioita, raportteja etc. 1) Kirjeet, muistiot, tiedotteet, tilastot 1) Tilastot: rahoitus, laskutus, budjetit, tilinpäätökset 1) K P Ruuskanen oy, Turo oy, Aros Puku Oy KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineistossa on käyttörajoitus I 9.1:1 I 9.1:1 I 9.1:1 I 9.1:6 I 9.1:6 I 9.1:6 I 9.1:6 I 9.1:6 I 9.1:12 I 9.1:13 1) Tilikortit I 9.1:13 1) Liittyvät budjetteihin, indekseihin ja laskutukseen I 9.1:13 I 9.2 Sitra I 9.2:1 Sitran villaryhmän kokousaineisto ) Keskustelurunko, tilastoja, kustannerakenne I 9.2:1

145 Hyvilla Oy, I Pääkonttorin arkisto I 9.3 Wade, Halroyd & co. 1) Englantilainen välittäjäyritys, jonka avulla Hyvilla hankki paikallisen tehtaan viimeistelemään raaka-aineitaan valmiiksi tuotteiksi I 9.3:1 Kirjeistö ) Kirjeiden liitteinä reklamaatioilmoituksia, neuvottelupöytäkirjoja, tutkimusraportteja, palkkatyölistoja ja matkakertomuksia I 9.2:1 I 9.5 Muu I 9.5:1 Yhteistyöneuvotteluiden pöytäkirjoja ) Approtur Oy, E. Hlenius Oy, Säteri Oy, Tampereeen Verkatehdas I 9.2:1 I 10 I 10.1 JULKISUUS Tiedotus I 10.1:1 Lehdistötiedotteet ja -saatteet (STT) I 10.1:2 Lehdistökirjoitusten luonnoksia I 10.1:3 Leikekirja I 10.1:4 Leikekirja I 10.1:5 Leikekirja I 10.1:6 Leikekirja I 10.1:7 Leikekirja I 10.1:8 Leikekirja I 10.1:9 Leikekirja I 10.1:10 I 10.1:11 I 10.1:12 I 10.1:13 Irralliset lehtileikkeet Rekrytointitiedotus Dia-sarja Informaatiopyynnöt I 10.1:1 I 10.1:1 1) Yksi sidos (vihreäkantinen) I 10.1:3 1) Yksi sidos (vihreäkantinen), 2) I 10.1:4 Yleisiä asioita ja huutokauppaa käsitteleviä leikkeitä 1) Yksi sidos (vihreäkantinen) I 10.1:5 1) Yksi sidos (vihreäkantinen) I 10.1:6 1) Yksi sidos (vihreäkantinen), 2) Nimitykset ja työpaikkailmoitukset LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. sarja I 3.1 I 10.1:7 1) Yksi sidos (vihreäkantinen) I 10.1:8 1) Yksi sidos (punakantinen) I 10.1:9 1) Työväentoimistoille lähetettyjen "Hyvilla tarvitsee hyviä ihmisiä" - kampanjan aineistoa (Suunnittelutoimisto Artifex) 1) Hyvillaa esittelevän diasarjan valmisteluaineisto: diojen sisältöehdotukset, palveluntarjoajan (Artifex) tarjoukset, sopimukset, tiedotteet etc. 1) Tiedustelut Hyvillan mainosesitteistä, filmiaineistosta etc. LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Vrt. sarja I 3.1 I 10.1:1 I 10.1:1 I 10.1:1 I 10.1:1 I 10.2 Juhlat ja tapahtumat I 10.2:1 Vierailujen ohjelmia I 10.2:2 Finnish Design Center - näyttelyt ) Eri yhtiöiden edustajien, toimittajien ja kaupallisten toimijoiden vierailut Hyvinkäällä 1) Aineistoa Hyvillan osallistumisesta FDC:n näyttelytoimintaan: tiedotteita näytteilleasettajille, I 10.2:1 I 10.2:1

146 Hyvilla Oy, I Pääkonttorin arkisto vuokrasopimukset I 10.2:3 Tehdas- ja yhdyskuntapäivät ) Suunnitteluaineistoa: muistiot, esittelytekstit, mainosesitteet I 10.2:1 I 10.3 Julkaisut I 10.3:1 Yhtiöesite I 10.3:2 Asiakasvärjäämöesite I 10.3:3 Liike-elämän ja teollisuuden hakuteokset ) Esitteen suomen- ja englanninkieliset kappaleet 1974, painotyötarjoukset , kustannusarvioita 1970, esitteen sisällön jaotteluita, esitteen jakelulistoja ) Hyvillan eri hakuteoksiin toiminnastaan lähettämiä tietoja, 2) Mm. Sininen kirja, Industriekatalog Seibt, Yritystieto Oy, Uusi kirjakerho, Kuumat Linjat, The International Telex-Directory I 10.2:1 I 10.2:1 I 10.2:1 I 10.4 Muu I 10.4:1 Sekalaista ) Elokuvaprojektoreihin liittyvää kirjevaihtoa ja esitteitä, 2) Sekalaisia luetteloita liittyen lehtileikepalveluihin ja leiri- ja retkeilyvälineisiin I 10.2:1 I 11 YHTEISKUNTA I 11.2 Työllisyys I 11.2:1 Tilastollisen päätoimiston kyselylomakkeet ) Tilastolliselle päätoimistolle toimitettuja sekalaisia varuste- ja lankaluetteloita + laskelmia I 10.2:1

147 HYVILLA OY, II HYVINKÄÄN TEHTAIDEN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Hyvilla Oy Toimintavuodet: Edeltäjä: Villayhtymä Oy Seuraaja: Valvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: II Hyvinkään tehtaat Rajavuodet: 1979 Laajuus (hm): 0,94 Edeltäjä: Villayhtymä Oy, II Hyvinkään tehtaiden arkisto Seuraaja: Valvilla oy, Hyvinkään tehtaan arkisto KIRJALLISUUS: Junnila, Olavi (1989). Hyvinkään seudun historia. Hyvinkää: Hyvinkään kaupunki. Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla. HUOMAUTUKSET: Hyvilla Oy:n pääkonttori sijaitsi Hyvinkään tehtaan yhteydessä. Pääkonttori ja Hyvinkään tehtaat (ent. Yhdistyneet Villatehtaat) muodostivat tiiviin kokonaisuuden myös asiakirjahallinnon tasolla. Tästä syystä Pääkonttorin ja Hyvinkään tehtaiden arkistoja on hyvä lukea rinnakkain.

148 Hyvilla Oy, II Hyvinkään tehtaiden arkisto II 2 II 2.3 HALLINTO Sopimuksia II 2.3:1 Sopimuksia ) Asuntoperävaunu Finn-Cabby II 2.3:1 II 3 II 3.1 II TYÖNTEKIJÄT Rekrytointi Työsopimukset II 3.1.1:1 Työsopimuksia 1972 KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineistossa on käyttörajoitus II 2.3:1 II 3.2 II Henkilöstöhallinto Työntekijäluettelot- ja tilastot II 3.2.1:1 Trikoo-osaston henkilöstökortteja ) Kortin tiedot: Henkilötiedot, työsuhteen kesto, lopettamisen syyt, käyttäytyminen, ammattitaito, huomautukset KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineistossa on käyttörajoitus II 2.3:1 II Työterveys II 3.4.3:1 Lääkärinlausuntoja ja -todistuksia ) 2 kpl KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineistossa on käyttörajoitus II 2.3:1 II 3.6 II Harrastus- ja virkistystoiminta Yhdistyneiden Kalankärkkyjät ry II 3.6.2:1 Toiminta-asiakirjat ) Yhdistyksen kirje Hyvillan toimitusjohtajalle II 2.3:1 II 3.7 II Eläkkeet, irtisanoutumiset Työtodistukset, irtisanomisilmoitukset II 3.7.1:1 Työtodistuksia ) 1 kpl, väliaikainen työtodistus II 2.3:1 II 5 II 5.1 TEHTAAN TOIMINTA Koneet II 5.1:1 Sulzer II 5.1:2 Kutomakoneiden tutkimuslomakkeita II 5.1:3 Kutomakoneiden tutkimuslomakkeita II 5.1:4 Kutomakoneiden tutkimuslomakkeita ) Hintataulukko ja iskutavoitteet II 2.3: (mutsa vihko), 2) Kuormitukset II 5.1:2 2 II 5.1:3 3 II 5.1:4

149 Hyvilla Oy, II Hyvinkään tehtaiden arkisto II 5.1:5 Konekortisto ) Kortisto eri tektiilikoneisiin tilatuista osista ja värikemikaaleista JÄRJESTÄMISTYÖT: 1) Kortit purettu kansiosta koteloon, 2) Koteloita uudestaan asianmukaiseen koteloon II 5.1:5 II 5.1:7 Jumbo-trikookonepiirustuksia ) Piirustuksia 2 kpl II 5.1:7 II 5.2 Tuotanto II 5.2:1 Tuotantokomitean pöytäkirjat II 5.2:2 Viikkokokousten pöytäkirjat II 5.2:3 Sekalaisten tuotannon kokousten pöytäkirjat II 5.2:4 Muistiot II 5.2:5 Tuotantoraportit II 5.2:6 Laadunvalvontaraportit II 5.2:7 Tuotannon ja II 5.2:9 Sekalaisia muistiinpanoja II 5.2:10 Kemikaalikortisto II 5.2:11 Värikortisto, happovärit II 5.2:12 Värikortisto II 5.2:13 Värikortisto ) Sisältää YVT:n omat ja YVT:n ja Heveksen yhteisten tuotantokokousten pöytäkirjat 1) Pääasiassa laatu- ja sekundapalavereihin liittyviä pöytäkirjoja 1) Laaduntarkkailu, tarkastustustoiminta, aloitteet 1) Värjäystilanteet 1970, topsivärjäys , viimeistämö , värjäämö , kangas- ja trikootuotanto , asiakkaille varmistetut toimitusajat , sekunda 1971, ABC-lista ) Sekunda, tilaukset, poikkeamat, budjetit II 5.2:1 II 5.2:1 II 5.2:3 II 5.2:3 II 5.2:5 II 5.2:5 II 5.2:5 1) Sisältää kangasnäytteitä II 5.2:5 1) Yksi kansio "Agrippa Viscard", 2) Varastokemikaalit 1) Yksi kansio "Wulff", 2) Varastokemikaalit 1) Ynsi kansio "Agrippa Viscard" HUOMAUTUKSET: 1) Kansiossa irrallisia II 5.2:10 II 5.2:11 II 5.2:12 kortteja 1) Yksi kansio "Multicard" II 5.2:13 II 5.3 Työturvallisuus II Työsuojelutoimikunnan pöytäkirjat II 5.3:2 Palosuojelu II 5.3:4 Myrkyt ja kemikaalit ) Pöytäkirjojen liitteinä kokouskutsuja ja muistioita 1) Tehtaan palosuojeluohjeita 1971, 2) Palo- ja siisteystarkastusten pöytäkirjoja ) Luetteloita YVT:llä käytössä olevista kemikaaleista 1976, 2) koulutusaineistoa 1974, 3) Työterveyslaitoksen lausunto II 5.3:1 II 5.3:1 II 5.3:1 II 5.4 Ympäristö

150 Hyvilla Oy, II Hyvinkään tehtaiden arkisto II 5.4:1 Jätevedet ) Jätevesiselvityksiä , 2) Jäteveden tasausallas , 3) Sekalaisia selvityksiä ja piirustuksia II 5.3:1 II 5.5 Investoinnit ja aloitteet II 5.5:1 Investointiehdotuksia ) Lisäksi ehdotuksiin liittyviä muistioita , kirjeitä sekä päiväämättömiä muistiinpanoja II 5.3:1 II 5.6 Tiedotus II 5.6:1 Sisäiset tiedotteet II 5.3:1 II 5.7 Huolto II 5.7:1 Vartiokirja ) Yksi musta vihko II 5.3:1 II 5.7:2 Voimalaitoksen kattilahuoneen päiväkirjoja II 5.3:1 II 7 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT II 7.2 Tehdaskiinteistöt II 7.2:1 Kiinteistöjen korjaustyöt ) Ehdotuksia, korjausesityksiä, palotarkastuspöytäkirjoja, suunnitelmia, palavereiden pöytäkirjoja ja muistioita II 5.3:1 II 10 II 10.2 JULKISUUS Juhlat ja tapahtumat II 10.2:1 Vieraskirja ) Yksi sidos HUOMAUTUKSET: 1) Mahdollisesti myös Heveksen (?) II 10.2:1

151 HYVILLA OY, III HEVEKSEN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Hyvilla Oy Toimintavuodet: Edeltäjä: Villayhtymä Oy Seuraaja: Valvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: III Heves Rajavuodet: Laajuus (hm): 0,16 Edeltäjä: Villayhtymä Oy, III Heveksen arkisto Seuraaja: Valvilla oy, Hyvinkään tehtaiden arkisto KIRJALLISUUS: Junnila, Olavi (1989). Hyvinkään seudun historia. Hyvinkää: Hyvinkään kaupunki. Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla. HUOMAUTUKSET: Hyvilla Oy määritteli Heveksen tehtaan organisaatiossaan osaksi Hyvinkään tehtaita. Erillisestä tehdasrakennuksesta johtuen Heves oli käytännössä hyvin itsenäinen toimija, minkä vuoksi sen asiakirja-aineisto on järjestetty omaksi arkistokseen. Heveksen aineistoja on silti hyvä lukea rinnakkain Hyvinkään tehtaiden arkiston kanssa.

152 Hyvilla Oy, III Heveksen arkisto III 3 III 3.2 III TYÖNTEKIJÄT Henkilöstöhallinto Palkat III 3.2.2:1 Palkkatilastoja ) ATK-listoja KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineistossa on käyttörajoitus III 3.2.2:1 III 3.4 III III Sosiaaliset etuudet Laina- ja avustuskassat Helsingin Veran sairauskassa III :1 III :2 III :3 Päiväkirja (tilikirja) ) Yksi sidos " " III :1 Päiväkirja (tilikirja) ) Yksi sidos " " III : Sääntömuutokset ) Hyvilla Oy:n sitoumus kassan III :3 kannatusmaksusta III 4 III 4.1 TUOTEKEHITYS Laboratorio III 4.1:1 Raportteja ) Sisältää kangasnäytteitä III :3 III 5 III 5.2 TEHTAAN TOIMINTA Tuotanto III 5.2:1 Tuotantokimtean pöytäkirjat III 5.2:2 Värjäämön tuotantoilmoitukset III 5.2:3 Sekundatilastot ) Sisältää myös akryylivärjäyksen tuotantoilmoituksia III :3 III :3 III :3 III 5.3 Työturvallisuus III 5.3:1 Työturvallisuuden pöytäkirjat III 5.3:2 Tapaturmailmoituksia ) Heveksen turvallisuustoimikunnan ja työsuojelutoimikunnan kokouspöytäkirjat 1) Keskinäinen Vakuutusyhtiö Teollisuusvakuutuksen tapaturmailmoituksia KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineistossa on käyttörajoitus III :3 III :3

153 HYVILLA OY, IV ORIMATTILAN TEHTAAN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Hyvilla Oy Toimintavuodet: Edeltäjä: Villayhtymä Oy Seuraaja: Valvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: IV Orimattilan tehdas Rajavuodet: 1972 Laajuus (hm): 0,06 Edeltäjä: Villayhtymä Oy, V Orimattilan tehtaan arkisto KIRJALLISUUS: Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

154 Hyvilla Oy, IV Orimattilan tehtaan arkisto IV 1 IV 1.2 OMISTUS Perustus, fuusiot, konkurssit IV 1.2:1 Tehtaan lopettaminen, kokoelma ) Tiedotteita, työntekijäluetteloita, tiedustelulomakkeita työntekijöiden sosiaalisesta asemasta ja toimeentulosta IV 1.2:2 Tehtaan lopettaminen, kokoelma ) PYP:n tiedote, eroraha, radiolähetys, neuvottelu (Virkkunen, Neva, RS), kyselylomake, hallituksen tiedote toiminnan lopettamisesta, informointiaikataulu, henkilökunnan ikäjakaantuma, tehtaan lopettamisessa huomioon otettavaa, lehdistömateriaalia IV 1.2:1 IV 1.2:1 IV 2 IV 2.2 IV HALLINTO Hallinto Kirjeistö IV 2.2.2:1 Postikirja ) Yksi sidos "Postikirja Hyvilla Oy Orimattilan tehdas" IV 2.2.2:1 IV 5 IV 5.1 TEHTAAN TOIMINTA Koneet IV 5.1:1 Koneluettelo HUOMAUTUKSET: 1) Päiväämätön IV 1.2:1 IV 5.2 Tuotanto IV 5.2:1 Tuotantokomitean pöytäkirjat ) Yksi pöytäkirja, IV 1.2:1

155 HYVILLA OY, V TAMPEREEN TEHTAAN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Hyvilla Oy Toimintavuodet: Edeltäjä: Villayhtymä Oy Seuraaja: Valvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: V Tampereen tehdas Rajavuodet: Laajuus (hm): 0,04 Edeltäjä: Villayhtymä Oy, VII Tampereen tehtaan arkisto KIRJALLISUUS: Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

156 Hyvilla Oy, V Tampereen tehtaan arkisto V 3 V 3.4 V V TYÖNTEKIJÄT Sosiaaliset etuudet Laina- ja avustuskassat Tampereen tehtaan avustuskassa V :1 Laina- ja avustuskassan purkaminen ) Avustuskassan loppukokouksen pöytäkirja, jäsenmaksuosuuden jakautumisen laskelmat, tuloslaskelmia, tilintarkastuskertomus V :1 V 5 V 5.2 TEHTAAN TOIMINTA Tuotanto V 5.2:1 Tuotantokomitean pöytäkirjat V 5.2:2 Värjäämön tuotantoilmoitukset ) Sisältää myös akryylivärjäyksen tuotantoilmoitukset V :1 V :1 V 5.7 Huolto V 5.7:1 Kattilalaitos ) Paineastiain tarkastuslaitokselta, Teknilliseltä tarkastuslaitokselta ja Finlaysonilta saapuneita kirjeitä, 2) Kattilalaitoksen valvojan sitoumus V :1 V 7 V 7.2 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT Tehdaskiinteistöt V 7.2:1 Värjäämön pohjapiirustus 1970 V :1 V 7.2:2 Voimalaitos ) Muistio: "Hyvilla Oy:n Tampereen tehdaskiinteistön voimalaitokseen liittyviä ajatuksia" V :1

157 HYVILLA OY, VI TURUN TEHTAAN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Hyvilla Oy Toimintavuodet: Edeltäjä: Villayhtymä Oy Seuraaja: Valvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: VI Turun tehdas Rajavuodet: Laajuus (hm): 0,04 Edeltäjä: Villayhtymä Oy, IV Turun tehtaan arkisto KIRJALLISUUS: Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla.

158 Hyvilla Oy, VI Turun tehtaan arkisto VI 5 VI 5.2 TEHTAAN TOIMINTA Tuotanto VI 5.2:1 Tuotantokomitean pöytäkirjat V :1 (HUOM!)

159 VALVILLA OY, HYVINKÄÄN TEHTAAN ARKISTO ARKISTONMUODOSTAJAN TIEDOT: Nimi: Valvilla Oy Toimintavuodet: Edeltäjä: Hyvilla Oy ARKISTON TIEDOT: Nimi: Hyvinkään tehtaan arkisto Rajavuodet: Päävuodet: Laajuus (hm): 3,51 Edeltäjä: Hyvilla Oy, II Hyvinkään tehtaiden arkisto Seuraaja: Telanka Oy (Säilytetään Elinkeinoelämän keskusarkistossa, Valvillan oy:n arkiston yhteydessä) KIRJALLISUUS: Leinonen, Kaarina & Talanterä, Esko (1987). Wechteristä Valvillaan: Suomen tekstiiliteollisuus 250 vuotta. Turku: Valvilla. HUOMAUTUKSET: Valvilla Oy:n pääkonttori sijaitsi Turussa, Kaukomarkkinat Oy Barkerin tehdasalueella. Turun tehtaan aineisto sijaitsee Turun maakunta-arkistossa (Barker-Littoisten arkisto) ja Pääkonttorin aineisto Elinkeinoelämän keskusarkistossa (Valvilla Oy:n arkisto)

160 Valvilla Oy, Hyvinkään tehtaan arkisto 1 OMISTUS 1.1 Osakeyhtiö Yhtiöjärjestykset 1.1.1:1 Yhtiöjärjestys 1978(?) HUOMAUTUKSET: 1) Päiväämätön kopio 1.1.1:1 1.2 Perustus, fuusiot, konkurssit 1.2:1 Valvillan fuusio ) Barkerin ja Hyvillan välinen sopimus fuusiosta 1977, Hyvillan ja Valvillan välinen kauppakirja 1978, Hyvillan ja Kaukomarkkinoiden fuusiota käsittelevä raportti (Kutzstudie fur eine fusion, Zurich) :2 Valvillan syntyvaiheet - kalvosarja ) Tietoa Valvillan synnystä ja organisaatiokaavioita HUOMAUTUKSET: 1) Kaikki kappaleet kopioita JÄRJESTELYTYÖT: 1) Aineisto kalvoista otettuja kopioita, 2) Kalvot seulottu 1.1.1: :1 2 HALLINTO 2.2 Hallinto Pöytäkirjat, muistiot, toimintakertomukset 2.2.1:2 Johtoryhmän pöytäkirjat ) & : :3 Johtoryhmän pöytäkirjat ) : :4 Osastonjohdon palaverien pöytäkirjat 2.2.1:5 Ylempien toimihenkilöiden kokouspöytäkirjat 2.2.1:7 Hallinnon ja markkinoinnin osastotoimikunta 2.2.1:8 Konttoritoimintojen osastotoimikunnan pöytäkirjat : ) Liitteinä kokouskutsuja ja muistioita 1) Kokousaineisto (pääasiassa kokouskutsut), 2) Toimikuntien perustamiseen liittyviä sääntöjä, 3) aineistoa koulutus- ja tiedostuslaisuuksista : : : Kirjeistö 2.2.2:1 Kirjeistö ) Yksittäinen Kemira Oy:n kirje 1.1.1: :2 Kirjekuoria luvut 1) Valvillan käyttämiä tyhjiä kuoria 1.1.1: Toiminnan kehittäminen ja saneeraus 2.2.3:1 Liiketoimintasuunnitelmat (LTS) ) Kangastuotantoryhmän LTS , 2) Lankaryhmän LTS , , , :2 Kangastehtaan siirtoprojekti ) Siirtokustannukset, henkilöstökustannukset, investointikustannukset, sitoutuva pääoma, katemenetykset 2.2.3: :2

161 Valvilla Oy, Hyvinkään tehtaan arkisto 2.2.3:3 Heveksen siirtoprojekti :4 "Näillä eväillä" - kampanja :5 Aloitetoiminta :6 Kehitystyöhön liittyviä muistioita ja raportteja ) Kokousmuistiot, koneiden suunniteltu kustannusarvio, sähköistyksen suunniteltu kustannusarvio, konvertoinnin siirto ja varastojen saneeraus, kehruun muutokset, teknisen osaston palaverit, osastotoimikunnat 1) Muistiot ja pöytäkirjat, suunnittelu- ja arviointikeskustelut, esitelmät, tiedotteet, muistiinpanot, lehtileikkeitä 1) Toimikunnan pöytäkirjat, säännöt ja tiedotteet 2.2.3: : : : Raportointi 2.2.4:1 Raporttikirja ) Lankatehdas ja kangastehdas, 2) Taseita ja kaavioita 2.2.4: Matkakertomukset 2.2.5:1 Matkakertomuksia ) Kertomukset käsittelevät pääasiassa ulkomaille suuntautuneita opinto- ja ja virkamatkoja 2.2.4:1 2.3 Sopimukset, kauppakirjat 2.3:1 Sopimuksia :1 2.4 Talous Omaisuus 2.4.1:1 Tuloslaskelmia ja taseita ) Tulos- ja valvontaraportteja, taseita, budjettilaskelmia 2.2.4: Tilit 2.4.2:1 Valvontatilintarkastusten muistiot :2 Tilinpäätösaineistot ) Lisäksi vastineita tarkastusten muistioihin 1) Inventaarit, talousosaston raportit, omaisuusluettelot, laskelmat, vaihto-omaisuudet 2.2.4: : Vakuutukset 2.4.4:1 Vakuutusasiakirjoja ) Tapaturmavakuutukset 1978 (vakuutuskirjat, laskut, tiedotteet), kuljestusvakuutukset (sopimus, vakuutusilmoituksia, muistioita), palovakuutus (kuitit, omaisuusluettelot, vakuutuskirjat), teollisuuden yhdistelmävakuutus :1

162 Valvilla Oy, Hyvinkään tehtaan arkisto (vakuutuskirjat, kuitit, tiedotteet), TEL-eläkevakuutus Budjetit 2.4.7:1 Budjetit JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Säilytetty arkistonmuodostajan alkuperäinen järjestys; HUOMAUTUKSET: 1) Vuoden 1981 budjettiaineisto puuttuu, 2) Valvillan Hyvinkään tehtaan budjettiaineisto on arkistoitu Elinkeinoelämän keskusarkistoon, Valvillan tehdasmuseon arkiston aineisto voidaan tarvittaessa seuloa 2.4.7: Muu Talousosasto :1 Kirjanpito-ohjeita :2 Tiedotteita :3 Muistioita ) Työkoodit, kirjapitotilit :1 1) Yhtiön sisäisiä tiedotteita : : :4 Muistiinpanoja 1) Päiväämättömiä ja käsinkirjoitettuja, toimenkuviin liittyviä muistiinpanoja : ATK-listat :1 Atk-listat :2 Atk-listat ) Suomi-Villa, 2) Kassat, 3) Budjetti, 4) Hinnat 1) Kustannuspaikat, 2) Omaisuus, 3) Laskut : :2 2.5 Viestintä, tiedotteet Tiedotustoimikunta 2.5.1:1 Pöytäkirjat :2 Sisäisen tiedotustoiminnan ohjeita ) Sisältää lisäksi muistioita pääluottamusmiespalavereista v ) Ehdotuksia sisäisen tiedotuksen järjestämiseksi, tiedotteiden toimitusohjesääntöjä, koulutuspäivien aineistoa 2.5.1: : Tiedotteet

163 Valvilla Oy, Hyvinkään tehtaan arkisto 2.5.2:1 Yritysjohdon tiedotteita :2 Valvilla ) Valvillan Hyvinkään tehtaan henkilökunnan tiedotuslehti 2.5.2:3 Barkerilainen ) Valvillan Turun tehtaan henkilökunnan tiedotuslehti 2.5.2:4 Lankaryhmän viesti ) Valvillan Hyvinkään lankatehtaan tiedotuslehti LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Täydellistä kokoelmaa säilytetään Turun maakuntaarkistossa, Barker-Littoinen Oy:n arkistossa 2.5.1: : : :1 3 TYÖNTEKIJÄT 3.1 Rekrytointi Työhakemukset 3.1.2:1 Työhakemusten liitteitä ) Pääasiassa työhakemuksien yhteydessä olleiden työtodistusten toisteita KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen 3.1.2:1 3.2 Henkilöstöhallinto Työntekijäluettelot 3.2.1:1 Henkilöstöluetteloita :2 Prokuristiluettelot ) Työntekijä- ja 3.1.2:1 toimihenkilöluetteloita, luettelot pitkäaikaisista työntekijöistä 1) Toiminimenkirjoittajat 3.1.2: Säännöt ja järjestys 3.2.2:1 Muistioita ja ohjesääntöjä :2 Työsääntöjä luvut 1) Valvilla oy:n työsäännöt, perehdyttämisen ja työhönoton periaatteet 3.1.2: : Palkat 3.2.3:1 Palkkaluettelot ) Virkailijoiden kuukausiansiot, lomalaskelmat, vuosilomapalkat, lomaltapaluurahat KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen 3.2.3: Työajat ja lomat Työajanseuranta :1 Työilmoituksia :2 Työilmoituksia 1981 ( ) 12 1) Työntekijäkohtainen kortisto :1 1) Työntekijäkohtainen kortisto HUOMAUTUKSET: 1) Lopussa sekalaisia kortteja vuodelta 1978 ja :3 Tuntilistoja HUOMAUTUKSET: 1) Päiväämättömiä :4 Työssäolotilastoja ) Listoja työssäolijoista, 2) Lista pitkäaikaisista poissaolijoista (sininen vihko) KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineistossa on käyttörajoitus : : :4

164 Valvilla Oy, Hyvinkään tehtaan arkisto Työllisyystilanne :1 Työllisyystilanneraportteja :2 Lomakausiin liittyviä tiedotteita :3 Henkilöstöraportteja : : : Tehtävänkuvaukset 3.2.5:1 Toimenkuvauksia :2 Organisaatiokaavioita : : Perehdyttäminen 3.2.6:1 Kesäharjoittelijat ) Ammattikasvatushallituksen tiedotteita, koulutussopimuksia, tiedusteluja työharjoittelukokemuksista : Muu 3.2.7:1 Toimihenkilötutkimus ) Tutkimuksen taustalla oli tarve selvittää toimihenkilöiden käsitys "työpaikan hengestä" vuonna :2 Henkilökuntailmoituksia ) Ilmoitukset liittyvät mm. palkankorotuksiin ja työsuhteen kestoon : :4 3.3 Koulutus Kurssit 3.3.2:1 Virkailijoiden koulutusohjelmia ) Uusien toimihenkilöiden perehdyttämisohjelma 3.3.2:2 Yrityksen toiminta, kurssi no. VIII ) Tekstiiliteollisuuden Työnantajaliiton koulutusosasto, 2) Kurssiin liittyviä tiedotteita 3.3.2:3 Tekstiilityönjohtajien johtamistaidon kurssi 3.3.2:4 Harjoitustehtävien muistiinpanoja LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Ks (Perehdyttäminen) 3.3.2: : ) Tiedotteita ja harjoitusesseitä 3.3.2:1 HUOMAUTUKSET: 1) Päiväämättömiä 3.3.2: Opintomateriaali 3.3.3:1 "Työnjohtaja avainasemassa" - aineisto ) Kurssilla valmistuneet harjoitustyöt 3.3.3:2 Tuotannon eri vaiheet - kalvosarja HUOMAUTUKSET: 1) Päiväämätön; JÄRJESTELYTYÖT: 1) Kopioita, 2) Alkuperäiset kalvot hävitetty 3.3.2: :1

165 Valvilla Oy, Hyvinkään tehtaan arkisto 3.5 Ammattiyhdistystoiminta Muu 3.5.3:1 Luottamusmiehet ) Luottamusmiespalaverien muistiot 1978, 2) Luettelot luottamusmiehistä, 3) Ilmoituksia, 4) Vaalikokouksen pöytäkirja :1 3.6 Harrastus- ja virskistystoiminta Villan kerho 3.6.1:1 Säännöt ja toiminnan periaatteet : :2 Vuosikokousten pöytäkirjat :3 Johtokunnan pöytäkirjat :4 Tapahtumat :5 Talous ) Liitteinä kokouskutsut, asialistat, toimintakertomukset, toimintasuunnitelmat 1) Urheilu- ja virkistystapahtumien tiedotteita, kilpailujen tuloksia 1) Budjetteihin liittyvät muistiot ja asiakirjat, 2) Tositteita 3.6.1: : : : Villayhtymän ampujat 3.6.2:1 Yhdistyksen lakkauttaminen ) Valvilla oy:n kiinteistötoimen tiedustelu Villayhtymän lakkauttamisesta 3.6.1: Muu 3.6.3:1 Sosiaalisen toiminnan määrärahahakemuksia ) Anomukset, päätökset, muistiot, kustannuspisteet JÄRJESTÄMISEN PERIAATE: 1) Säilytetty arkistonmuodostajan alkuperäinen järjestys; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1). Ks : : :2 Yleinen sosiaalitoimi ) Mm. ansiomerkkiasiat, kesänviettopaikat, sosiaalitoimen määrärahat, yhtiön järjestämät juhlat, merkkipäivät JÄRJESTÄMISEN PERIAATE: 1) Säilytetty arkistonmuodostajan alkuperäinen järjestys; LIITTYVÄT AINEISTOT: 1). Ks : :1 3.7 Eläkkeet, irtisanoutumiset Työtodistukset 3.7.1:1 Työtodistuksia JÄRJESTÄMISEN PERIAATE: 1) Vuosittain aakkosjärjestyksessä; HUOMAUTUKSET: 1) Osa todistuksista Telanka oy:n; KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen 3.7.1: Eläkekassat Erkki Nurminen & Co.

166 Valvilla Oy, Hyvinkään tehtaan arkisto :1 Eläkekortisto 1979 KÄYTTÖLUVAN EHDOT: 1) Aineisto sisältää käyttörajoituksen 3.7.1: Yleiset eläke- ja irtisanomisasiat YT-toiminta :1 Suunnitelmat ja analyysit ) YTA-pöytäkirjoja, muistioita, tuotannon tilastoja, muistiinpanoja, suunnitteluasiakirjoja :2 Hyvinkään YT-neuvottennan pöytäkirjat :3 Turun ja Hyvinkään yhteisen YTneuvottennan pöytäkirjat ) Liitteenä neuvottennan perustamiseen liittyviä muistioita ja ohjesääntöjä 3.7.1: : : Irtisanomiset :1 Irtisanomisilmoitukset :2 Riita-asiat :3 Sekalaiset saneerausasiakirjat ) Sisältää myös varoituksia ja kehoituksia, työntekijöiden vastineita irtisanomisilmoituksiin sekä Telanka oy:n ilmoituksia 1) Eri oikeusasteiden pöytäkirjoja, jotka käsittelevät Valvillan irtisanomisasioita 1) Henkilövähennystilastoja, saneerauslaskelmia : : :1 3.8 Muu 3.8:1 Atk-listat ) Palkat, 2) Työilmoitukset, 3) Henkilörekisteri 3.8:1 4 TUOTEKEHITYS 4.2 Mallit 4.2:1 Rondo-neuletyöselostuksia luvut 4.2:2 Rondo-neuletyöselostuksia luvut 1) Numerot , HUOMAUTUKSET: 1) Numeroita puuttuu välistä 1) Numerot ; 2) Sisältää lisäksi sekalaisia Laila-ja Finella neulemalleja HUOMAUTUKSET: 1) Numeroita puuttuu välistä 4.2:1 4.2:2 5 TEHTAAN TOIMINTA 5.1 Koneet 5.1:1 Koneluetteloita :2 Koneiden romutuspäiväkirjoja :3 Käyttö- ja asennusohjeita luvut 1) ATK-tulosteita 5.1:1 HUOMAUTUKSET: 1) Päiväämättömiä 5.1:1 5.1:1

167 Valvilla Oy, Hyvinkään tehtaan arkisto 5.1:4 Konesiirrot :5 Sulzer-taulukoita :6 Konehankintojen maksutositteita ) Viimeistämön konesiirtoprojektiryhmän kokouspöytäkirjoja, ehdotuksia koneiden sijoituksista, investointiehdotuksia, kustannusarvioita, lehtileikkeitä 1) Kaksi sidosta (I) "Sulzer", (II) "Sulzer 1980" 5.1:7 Jumbo-trikookonepiirustuksia ) Piirustuksia 2 kpl 5.1:7 5.1:1 5.1:5 5.1:1 5.2 Tuotanto 5.2:1 Tuotantokomitean pöytäkirjat ) YVT ja Heves 5.2:1 5.2:2 Tuotannon osastotoimikuntien pöytäkirjat ) Tekninen osasto , kangastehdas 1980, kehräämö , tehdaspalvelu 1987, viimeistämö/värjäämö :3 Perjantaipalaverien ) Kaksi muistioita 5.2:1 kokousmuistiot 5.2:4 Modal-projekti ) Projektin johtoryhmän 5.2:1 pöytäkirjat 5.2:5 Tuotannon yleisiä muistioita :1 5.2:6 Tuotantoraportteja ) Tuotantoilmoitukset (sektori 3, viimeistämö) , viikkoraportit 1981, tuotantotilastot , kuormitustilanteet :7 Kaavioita ) "Seitsemän veljestä" 5.2:7 5.2:1 5.2:1 5.3 Työturvallisuus 5.3:1 Työsuojelutoimikuntien pöytäkirjat :2 Työsuojelumappi A :3 Työsuojelumappi B :4 Työsuojelumappi C :5 Työsuojelumappi D ) Työsuojelun keskustoimikunta, Hyvinkään toimikunnat, Telanka 1) Työsuojelutoimen toimintaohjeet ja toimintatavat, työsuojeluorganisaatio, budjetit, työsuojelutarkastukset, henkilöstömäärät, työsuojeluvaalit, kokouspalkkiot, työsuojelun tiedotteet 1) Tiedotteet, koulutus, perehdyttäminen, rahastot, toimikunnat, ekskursiot 1) Suojaimet, melun, tärinän ja pölyn suojaus, valaistus, ilmastointi ja lämpö, tapaturmat, vahingot, liikennejärjestelyt, työsuojelukampanjat, mittauslaitteet. 1)Ensiapukurssit, kemikaalit, ergonomia, aloitetoimikunta, säteily, työterveyshuolto, työterveystarkastukset, työpaikkatarkastukset, melun, valon ja lämpötilojen mittaukset JÄRJESTÄMISPERIAATE: 1) Valvillan työsuojeluvastaavan aluperin kokoamassa järjestyksessä; JÄRJESTELYTYÖT: 1) Kokonaisuudesta irrotettu työsuojelutoimikuntien pöytäkirjat, ks. 5.3:1 JÄRJESTÄMISPERIAATE JA JÄRJESTELYTYÖT: 1) Ks. 5.3:2 JÄRJESTÄMISPERIAATE JA JÄRJESTELYTYÖT: 1) Ks. 5.3:2 JÄRJESTÄMISPERIAATE JA JÄRJESTELYTYÖT: 1) Ks. 5.3:2 5.3:1 5.3:2 5.3:2 5.3:2 5.3:5 5.4 Ympäristö

168 Valvilla Oy, Hyvinkään tehtaan arkisto 5.4:1 Jätehuolto ) Jätehuolto- ja jätteidenkuljetussopimuksia 5.4:1 5.5 Investoinnit ja aloitteet 5.5:1 Investointisuunnitelma ) Suunnitelman lisäksi investointipalaverin asialista 1979 ja muistiinpanoja 5.4:1 5.6 Tiedotus 5.6:1 Lankaryhmän henkilöstötiedotteita :1 5.7 Huolto 5.7:1 Voimalaitoksen kattilahuoneen päiväkirjoja :2 Vartiokirjoja ) 4 kpl mustakantisia vihkoja 5.7: :3 Sähkö ) Tutkimus yritysten energianja sähkönkäytöstä (Paloheimo oy), 2) Valvillan ilmoitus 5.4:1 5.7:4 Puhelinliittymä :5 Ruokalatoimikunnan pöytäkirjat tilaustehonylityksestä 1) Posti-Tele / Helsingin puhelinpiiri. Puhelinliittymis- ja luovutusilmoituksia, vuokrasopimuksia, käyttölupahakemuksia 5.4:1 5.4:1 5.4:1 5.8 Muu 5.8:1 Atk-listat :2 Atk-listat :3 Atk-listat :4 Atk-listat :5 Atk-listat :6 Atk-listat ) Työtilaukset, 2) 5.8:1 Kulutusraportti, 3) Langat (I) 1) Toimitukset, 2) 5.8:2 Tunnistamaton aineisto 1) Inventaarit, 2) Koneet, 3) 5.8:3 Värjäämö 1) Langat (II) 5.8:4 1) Kuituvarastot, 2) Tilaukset (I) 5.8:5 1) Tilaukset (II) 5.8:6 6 MARKKINOINTI 6.1 Mainostaminen ja tuotteet Mainokset 6.1.1:1 Lehti-ilmoitusten vedoksia luvut 1) 3 kpl päiväämättömiä Rondomainoksia 6.1.1: Mainostoimistot

169 Valvilla Oy, Hyvinkään tehtaan arkisto 6.1.2:1 Mainospalaverin pöytäkirja ) Palaveri mainossopimuksesta Hyvinkään Tahko ry / Valvilla Oy 6.1.1:1 7 MAA-ALUEET JA KIINTEISTÖT 7.1 Omistus 7.1:1 Omistusten siirto Valvillalle ) Hyvillan ja Valvillan väliset kauppakirjat , 2) Heveksen tilat , 3) Tiedotteet omistajan vaihdoksesta, vuokrista ja purettavista rakennuksista :2 Tilojen vuokraustoiminta ) Ohjeet, vuokrattavana olevat tilat, tilatarjoukset, vuokralaiset, rauenneet sopimukset 7.1:3 Vuokrasopimuksia ja kauppakirjoja :4 Kiinteistöjen arvolaskelmia ) Verotuslaskelmia (siirtyneet Hyvillalta Valvillalle), 2) Villayhtymän konkurssipesän verotusarvoja (siirtyneet Hyvillan kautta Valvillalle), 3) Rakennusten arvolaskelmia 6.1.1: :1 7.1:3 7.1:3 7.2 Tehdaskiinteistöt 7.2:1 Rakennus- ja työselityksiä ) Slubikehräämö- ja kertaamo (LVI), 2) Tehdasalueen liittäminen vesilämmitykseen (LVI), 3) RO-projekti, 4) Ilmastointikeskus II / tehdassali :2 Tehdassalin sähkötyöt ) Sähkötyöselitys, työpiirustukset 7.2:3 Veroviranomaisten rakennusselvityksiä 7.2:4 Huolto- ja korjaustyöt (kokoelma) ) Rakennusliikkeet, urakkatarjoukset, tehdaspalvelut, opasteet, LVI etc, 2) Sisällön tarkempi listaus aineiston mukana 7.2:8 Tehdasrakennusten viemäripiirustuksia 7.2:9 Sähköpiirustuksia ) Ensimmmäisen kerroksen sähköpistokkeiden luonnospiirros & valmis piirros 7.2:11 Voimalaitoksen sähkölaajennuspiirustukset 7.2:12 Viemäri- ja vesijohtopiirustuksia :3 7.1:3 7.1:3 7.1: :8 7.2: ) Yksi piirustus 7.2:11 HUOMAUTUKSET: 1) Sisältää myös Hyvillan ja Villayhtymän aikaisia piirustuksia 7.2: Liikehuoneistot ja asuinrakennukset Yleinen 7.3.1:1 Asuntotoimikunta :2 Asuinrakennusten purkutyöt ) Toimikunnan pöytäkirjat (liitteinä kokouskutsut, tietoja kiinteistöistä, tiedotteita ja asukasvalintoja 1) Muistio (Hyvinkään vanhat asuinrakennukset), HUOMAUTUKSET: 1) Vuodesta 1988 Telanka Oy:n aineistoa 7.3.1: :1

170 Valvilla Oy, Hyvinkään tehtaan arkisto purkusopimus, romutuspöytäkirjoja Asunto-osakeyhtiöt 7.3.2:1 Kehrääjänhovi :2 Kerkonkulma :3 Siltakatu ) Yhtiöjärjestys 1981, 2) Yhtiökokousten pöytäkirjat (liitteinä toimintakertomukset ja taseet) , 3) Hallituksen pöytäkirjat , 4) Omistuksen siirto Hyvillalta Valvillalle (tietoa osakeristerin siirrosta, yhtiösopimus ja yhtiöjärjestys), 5) Kiinteistöjä käsitteleviä ilmoituksia (asuntohallituksen vuosiilmoituksia ), verotuslaskelmia 1983, kiinteistötietoja 1987), 6, Lämmön toimitus- ja huoltosopimuksia ) Rakennusurakkasopimuksia, huoneistojen arviolausuntoja 1) Yhtiöjärjestys, talousarvioita, vuokratulojen laskelmia, kaupparekisteriote 7.3.2:4 Vaaksin kesämökit ) Toimintaohjeita ja tiedotteita 7.3.1: : : :1 8 SISAR- JA TYTÄRYHTIÖT 8.1 Valvillan edustus tytäryhtiöiden hallituksissa ) Yksi sivu, 2) Finnis United Textiles Inc., Valvilla GmbH, Valvilla UK ltd, Tehdasvilla Oy 8:1 9 YHTEISTOIMINTA 9.1 Villakunta 9.1:1 Osuuskunnan pöytäkirjat ) Liitteinä kokouskutsuja, toimintakertomuksia, tilintarkastuskertomuksia, taseita 9.1:2 Villakunnan selvitysmieskokousten pöytäkirjat ) Liitteinä kertomuksia selvitystilan aikaisesta hallinnosta ja tilintarkastuskertomuksia 9.1:3 Osuuksien siirto Valvillalle ) Kauppakirjoja, konkurssiasiain pöytäkirjoja, eläkkeet 8:1 8:1 8:1 10 JULKISUUS 10.1 Tiedotus 10.1:1 Lehdistötiedotteet ) Paikallisjohtaja Talanterän tiedote Valvillan uudesta organisaatiosta Hyvinkään Sanomiin :2 Lehtileikkeitä :1 8:1

171 Valvilla Oy, Hyvinkään tehtaan arkisto 10.1:3 Lehtileikkeitä ) Sisältää lisäksi Hyvillan ja Villayhtymän aikaisia mainoksia LIITTYVÄT AINEISTOT: 1) Villayhtymä Oy, Pääkonttorin arkisto I 6.1.1, 2) Hyvilla Oy, Pääkonttorin arkisto I :3 10.1:4 Lehtileikkeitä : Juhlat ja tapahtumat 10.2:1 Valvillan tehdasmuseo & arkisto :2 Tehdasvierailut ) Tehdasmuseon perustaminen, näyttelyt ja vierailut (Perustamiseen liittyvät muistiot 1981, lehtileikkeitä, tehdasmuseon esittelytekstejä, tiedotteita, Pattie Donnerin vierailu museossa 1986, Valvillan konkurssin jälkeinen kokousmuistio Valvillan tehdasmuseon siirtämisestä Hyvinkään kaupungille 1993, museon avaaminen yleisölle 1995, museon uusi näyttelysuunnitelma 1995), 2) Tehdasmuseon arkisto (Arkiston lainausvihko , Esko Talanterän laatimia arkistoluetteloita, "Villatehtaan varastojärjestely ja varastokirjanpito" - seminaaritutkielma); 1) Vierailuiden aikataulut, tietoa yhtiöstä, esittelyaineistoa JÄRJESTELYTYÖT: 1) Aineisto siirretty Hyvinkään kaupunginmuseon kokoelmista, 2) Tehdasmuseon kokoelmaan liittyvät valokuvat siirretty Hyvinkään kaupunginmuseon valokuvakokoelmaan JÄRJESTELYTYÖT: 1) Kopiot kalvoista, alkuperäiset kalvot hävitetty 10.2:1 10.2: Julkaisut 10.3:1 Wechteristä Valvillaan - historiateos ) Kaarina Leinonen & Esko Talanterä: "Wechteristä Valvillaan", 2) Historiateoksen valmisteluaineistoa: Esko Talanterän laatimia luetteloita Hyvinkään villatehtaan johtajista ja työntekijöistä JÄRJESTELYTYÖT: 1) Historiikki irrotettu Valvillan tehdasmuseon ammattikirjallisuuskokoelmasta (signum: ) 10.2:1

NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo

NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Aa Vuosikokoukset 1 Ab Johtokunnan asiakirjat 3 C Vuosikertomukset 4 D Talous- ja tiliasiakirjat 5 U Muut asiakirjat 6 NEW YORKIN UUTISTEN

Lisätiedot

HELSINGIN UUSI KIRJAPAINO OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo

HELSINGIN UUSI KIRJAPAINO OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo HELSINGIN UUSI KIRJAPAINO OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Yhtiökokousasiakirjat 1 B Johtokunnan asiakirjat 2 C Osake- ja yhtiökokousjärjestysasiat 3 D Kirjeenvaihto 4 E Tili- ja talousasiakirjat

Lisätiedot

TANHUA OY Arkistoluettelo

TANHUA OY Arkistoluettelo TANHUA OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Yhtiökokousten pöytäkirjat 1 B Johtokunnan pöytäkirjat 2 C Kiinteistöä koskevat asiakirjat ennen Tanhua Oy:n perustamista 3 D Kiinteistöä koskevat asiakirjat

Lisätiedot

TEO MERTANEN Arkistoluettelo

TEO MERTANEN Arkistoluettelo TEO MERTANEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Fc Kirjeenvaihto 1 Ff Be Oikeustapaukset ja JSN 2 B Päätoimittajan sekalaisia aineistoja 3 Dm Kunnianosoitukset, juhlat, vuosipäivät 5 TEO MERTASEN ARKISTO

Lisätiedot

K. F. PUROMIEHEN KIRJAPAINO Arkistoluettelo

K. F. PUROMIEHEN KIRJAPAINO Arkistoluettelo K. F. PUROMIEHEN KIRJAPAINO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Aa Kokousasiakirjat 1 Ab Osake- ja yhtiöjärjestysasiat 2 B Lakiasiat 3 C Talous- ja tiliasiakirjat Ca Tilikirjat 4 Cb Muut tiliasiakirjat

Lisätiedot

A DIAARIT JA PÄIVÄKIRJAT. Saapuneiden ja lähteneiden kirjeiden postikirja. Bb Yhtiöjärjestys, osake- ja osakasluettelot

A DIAARIT JA PÄIVÄKIRJAT. Saapuneiden ja lähteneiden kirjeiden postikirja. Bb Yhtiöjärjestys, osake- ja osakasluettelot ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G-H, K, O, R-S, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Valkeakosken kaupunginteatteri Hyllyn numero 874-875, 877-878, 880, 883-885,

Lisätiedot

SUOMEN MEDIANELONEN OY Arkistoluettelo

SUOMEN MEDIANELONEN OY Arkistoluettelo SUOMEN MEDIANELONEN OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 2 SUOMEN MEDIANELONEN OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Suomen Medianelonen Oy - Oy Suomen Medianelonen

Lisätiedot

Bc Tariffiyksikkökirjoja muuntopiireittäin ja järjestysnumeroittain

Bc Tariffiyksikkökirjoja muuntopiireittäin ja järjestysnumeroittain ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Sääksmäen kunta B-E, G-K, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Sääksmäen Sähkö Oy Hyllyn numero 786-799 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden

Lisätiedot

RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo

RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstöön liittyvät asiakirjat Aa Henkilöstöluettelot 1 Ab Työhakemukset 2 Ac Palkkoihin liittyvät asiakirjat 3 Ad Työsuhteiden päättyminen 4 Ae Muut

Lisätiedot

HELSINGIN SUOMALAINEN SANOMALEHTI OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo

HELSINGIN SUOMALAINEN SANOMALEHTI OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo HELSINGIN SUOMALAINEN SANOMALEHTI OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Yhtiökokousten pöytäkirjat 1 B Hallintoneuvoston pöytäkirjat 3 C Johtokunnan pöytäkirjat 4 D Osakkeisiin liittyvät asiakirjat

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO B Yleishallinto Ba Toiminnan suunnittelu ja seuranta 1 Bv Yrityksen juhlat ja vuosipäivät 2 D Henkilöstö Df Koulutus 3 Dh Työehtoasiat 4 F Toimitustyö Fa Toimitustyön

Lisätiedot

RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo

RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstöön liittyvät asiakirjat Aa Henkilöstöluettelot 1 Ab Työhakemukset 2 Ac Palkkoihin liittyvät asiakirjat 3 Ad

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö ja toimirekisterit 1 H Myynti ja markkinointi Ha Markkinoinnin suunnittelua, kehittäminen ja seuranta

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Ab Johtoryhmän pöytäkirjat 1 B Yleishallinto Ba Toiminnan suunnittelu ja seuranta 2 Be Tiedotus- ja suhdetoiminta

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Ab Johtoryhmän pöytäkirjat 1 B Yleishallinto Ba Toiminnan suunnittelu ja seuranta 2 Be Tiedotus- ja suhdetoiminta

Lisätiedot

JUHANA PERKKI Arkistoluettelo

JUHANA PERKKI Arkistoluettelo JUHANA PERKKI Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Muistiot 4 C Talousasiakirjat 5 JUHANA PERKIN ARKISTO Arkistonmuodostaja Väinö Kaarlo Juhana Perkki (sukunimi vuoteen 1934 saakka Berg;

Lisätiedot

SIMO KAVANNE Arkistoluettelo

SIMO KAVANNE Arkistoluettelo SIMO KAVANNE Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Biographica 1 B Piirustukset 2 C Kirjeenvaihto 3 D Puheet ja esitelmät 4 E Kirjapainotyötä koskevat ohjeet ja standardit

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO A MERKINTÄKIRJAT. Aa Luokkien päiväkirjat. sis. 5 sidosta. 1 kansio. Aa:1 1924-1926. Päiväkirjoja. Päiväkirja. 4 sidosta.

ARKISTOLUETTELO A MERKINTÄKIRJAT. Aa Luokkien päiväkirjat. sis. 5 sidosta. 1 kansio. Aa:1 1924-1926. Päiväkirjoja. Päiväkirja. 4 sidosta. ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G-J Arkistonmuodostaja/viranomainen Valkeakosken yhteiskoulu Hyllyn numero 146-153 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden

Lisätiedot

HELSINKI TELEVISIO OY Arkistoluettelo

HELSINKI TELEVISIO OY Arkistoluettelo HELSINKI TELEVISIO OY Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Aba Hallintoneuvoston kokoukset 5 6 HELSINKI TELEVISIO OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Helsinki

Lisätiedot

ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo

ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Muistiinpanot, kirjoitelmat, esitysaineisto 1 B Muistiot 2 C Kirjeenvaihto 4 D Lehtileikkeet 5 ARTO ASTIKAISEN ARKISTO

Lisätiedot

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO H Myynti ja markkinointi Hc Pr-toiminta 1 MARJUKKA LAGERBOHMIN ARKISTO Arkistonmuodostaja Marjukka Lagerbohm Rajavuodet 1993-2003 Päävuodet 1993-2003

Lisätiedot

LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276

LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276 Arkistoluettelo 145 LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276 Käsikirjoituskokoelmat Sisällys Sivu Leevi Madetojan arkisto Biographica 2 Kirjeenvaihto Saapuneet kirjeet Yksityiset 3 Viralliset 6 Onnittelusähkeet

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - NYT-LIITE Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - NYT-LIITE Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - NYT-LIITE Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö Aa Koulutus Aaa Toimittajakoulu 1 B Päivittäinen toimitustyö Ba Toimitusten kirjeenvaihto 2 Bb Jutut ja juttujen tausta-aineistot

Lisätiedot

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto Aa Severi Nuormaahan liittyvä kirjeenvaihto 1 Ab Sirkka Ruotsalaisen kirjeenvaihto 2 Ac Jouko Ruotsalaisen kirjeenvaihto 3 Ad

Lisätiedot

SITA - OBSERVER - CISION Arkistoluettelo

SITA - OBSERVER - CISION Arkistoluettelo SITA - OBSERVER - CISION Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Lehtileikkeet Aa Sanoma Osakeyhtiöön liittyvät lehtileikkeet 1 Ab Helsinki Mediaan liittyvät lehtileikkeet 4 Ac Ruutuneloseen liittyvät lehtileikkeet

Lisätiedot

TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo

TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 3 TUOTANTOTALO WERNE OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Tuotantotalo

Lisätiedot

A DIAARIT, PÄIVÄKIRJAT JA MERKINTÄKIRJAT. Ab Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaarit

A DIAARIT, PÄIVÄKIRJAT JA MERKINTÄKIRJAT. Ab Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaarit ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Sääksmäen kunta A-G, J Arkistonmuodostaja/viranomainen Sosiaalilautakunta Hyllyn numero 1076-1077, 1079-1091 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden

Lisätiedot

2NDHEAD OY Arkistoluettelo

2NDHEAD OY Arkistoluettelo 2NDHEAD OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 2 2NDHEAD OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja 2ndhead Oy (v. 2001 saakka SWWAP Oy) oli v. 2000-2008 digitaalisia palveluratkaisuja

Lisätiedot

KAARINA NAZARENKO Arkistoluettelo

KAARINA NAZARENKO Arkistoluettelo KAARINA NAZARENKO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Koulutus 1 B Työohjeet 2 C Esitysaineisto 3 D Tutkimukset ja selvitykset 4 E Järjestelmäkuvausasiakirjat 5 F Kehityshankkeisiin liittyvät ja sisällön

Lisätiedot

Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO

Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO SISÄLLYSLUETTELO ARKISTONMUODOSTAJA JA ARKISTO... 2 SARJAT JA YKSIKÖT... 3 PÖYTÄKIRJAT... 3 KIRJEENVAIHTO... 6 HALLINTO JA TALOUS... 8 TAPAHTUMAT JA TOIMINTA...

Lisätiedot

OILI TOLVANEN Arkistoluettelo

OILI TOLVANEN Arkistoluettelo OILI TOLVANEN Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Koulutukseen liittyvät asiakirjat 1 B Työohjeet 2 C Sopimukset 3 D Kehittämishankkeet Da nvalmistus- ja toimitusjärjestelmäprojekteihin

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT NYT-LIITE Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT NYT-LIITE Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT NYT-LIITE Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö Aa Koulutus Aaa Toimittajakoulu 1 B Päivittäinen toimitustyö Ba Toimitusten kirjeenvaihto 2 Bb

Lisätiedot

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Lukijapalautteet 1 B Muut asiakirjat 2 C Valokuvat 3 JUKKA KAJAVAN ARKISTO Arkistonmuodostaja Jukka Kajava (s. 25.2.1943 Oulu, k. 16.5.2005 Berliini) toimittajan

Lisätiedot

OILI TOLVANEN Arkistoluettelo

OILI TOLVANEN Arkistoluettelo OILI TOLVANEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Koulutukseen liittyvät asiakirjat 1 B Työohjeet 2 C Sopimukset 3 D Kehittämishankkeet Da nvalmistus- ja toimitusjärjestelmäprojekteihin liittyvät asiakirjat

Lisätiedot

RISTO KAVANNE Arkistoluettelo

RISTO KAVANNE Arkistoluettelo RISTO KAVANNE Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Saapuneet kirjeet 1 B Lähteneiden kirjeiden toisteet 3 C Talous- ja tiliasiakirjat 4 D Painovapausasioihin liittyvät asiakirjat 5 E Muut asiakirjat 9 RISTO

Lisätiedot

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO H Myynti ja markkinointi Hc Pr-toiminta Hca Ulkoinen suhdetoiminta, omat edustustilaisuudet 1 MARJUKKA LAGERBOHMIN

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö ja toimirekisterit 1 H Myynti ja markkinointi Ha Markkinoinnin suunnittelua,

Lisätiedot

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto Aa Severi Nuormaahan liittyvä kirjeenvaihto 1 Ab Sirkka Ruotsalaisen kirjeenvaihto 2 Ac Jouko

Lisätiedot

ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo

ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Muistiinpanot, kirjoitelmat, esitysaineisto 1 B Muistiot 2 C Kirjeenvaihto 4 D Lehtileikkeet 5 ARTO ASTIKAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Arto Astikainen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-Oy Säästöpurje 19.03.2015 16:26:25 1(14) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.03.2015 Toiminimi: Asunto-Oy Säästöpurje Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - TOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - TOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - TOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö ja hallinto Aa Henkilöstöluettelot 1 Ab Muut henkilöstöasiakirjat 2 Ac Kehittämishankkeet 3 B Päivittäinen toimitustyö Ba Työohjeet

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

YLIOPISTON KIRJASTO VANHA ARKISTO

YLIOPISTON KIRJASTO VANHA ARKISTO YLIOPISTON KIRJASTO VANHA ARKISTO 04 MUUT YLEISET HALLINNOLLISET ASIAT 0,09 hm 2A 2B 2C 2D 2E Jyväskylän yliopistoyhdistyksen lahjakirja sekä kirjaston luovutuksia koskevia asiapapereita 1936 Kirjeitä

Lisätiedot

SEERE SALMINEN Arkistoluettelo

SEERE SALMINEN Arkistoluettelo SEERE SALMINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Biographica Aa Todistukset 1 Ab Passit ja muut matkustusasiakirjat 2 Ac Kirjeenvaihtajakortit 3 Ad Käyntikortit 4 Ae Muut henkilöön liittyvät asiakirjat

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - SUNNUNTAITOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - SUNNUNTAITOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - SUNNUNTAITOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö ja hallinto Aa Tutkimukset ja selvitykset 1 Ab Oikeustapaukset 2 B Päivittäinen toimitustyö Ba Toimitustyön kehittäminen

Lisätiedot

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin 1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat. Kiinteistö Oy Katinkultaranta Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkultarannan osakkeenomistajat kutsutaan

Lisätiedot

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Haastattelut ja keskustelut 1 B Painotuotteet 2 C Julisteet 3 KARI SUOMALAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Kari Suomalainen (s. 15.10.1920 Helsinki, k.

Lisätiedot

EINO (EPE) KERMINEN Arkistoluettelo

EINO (EPE) KERMINEN Arkistoluettelo EINO (EPE) KERMINEN Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Sisustus- ja interiööripiirustukset 1 B Kirjeenvaihto 3 C Valokuvat 4 EINO (EPE) KERMISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja

Lisätiedot

Ammattiyhdistysarkisto / arkistoluettelo 1(9)

Ammattiyhdistysarkisto / arkistoluettelo 1(9) Ammattiyhdistysarkisto / arkistoluettelo 1(9) Helsingin Sähköalantyöntekijät ry osasto 49 HTY 2B12 S arja- N u A rk is- S arja V uosi H u o m a u tu k sia m erkki m e to- ro y k sik - kö Entinen Suomen

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö- ja toimirekisterit 1 De Ero- ja eläkeasiat 2 Df Koulutus 3 F Toimitustyö Fa Toimitustyön suunnittelu,

Lisätiedot

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Lukijapalautteet 1 B Muut asiakirjat 2 C Valokuvat 3 JUKKA KAJAVAN ARKISTO Arkistonmuodostaja Jukka Kajava (s. 25.2.1943

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat. Katinkullan Pallohalli Oy Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Katinkullan Pallohalli Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - YLEISTÄ Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - YLEISTÄ Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - YLEISTÄ Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO B Yleishallinto Ba Toiminnan suunnittelu ja seuranta 1 Bb Hallinnon pöytäkirjat 2 Be Viestintä Bea Lehdistötiedotteet

Lisätiedot

JOHANNA MANNILA Arkistoluettelo

JOHANNA MANNILA Arkistoluettelo JOHANNA MANNILA Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöön liittyvät asiakirjat 1 B Kalenterit ja muistiinpanot 2 C Kokouksiin liittyvät asiakirjat 3 D Tutkimukset ja selvitykset 4 E Juttujen tausta-aineistot

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat. Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharjun osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :ssä mainitut asiat. Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemen osakkeenomistajat

Lisätiedot

EERO ERKKO KESKI-SUOMI - LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistoluettelo

EERO ERKKO KESKI-SUOMI - LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistoluettelo EERO ERKKO KESKI-SUOMI - LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Sopimukset 1 B Kirjeenvaihto 2 EERO ERKON KESKI-SUOMI -LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistonmuodostaja Eero Erkko (s. 18.5.1860

Lisätiedot

A DIAARIT JA PÄIVÄKIRJAT. Aa Saapuneiden ja lähtevien kirjeiden diaarikortit. Saapuneiden ja lähtevien kirjeiden diaarikortit

A DIAARIT JA PÄIVÄKIRJAT. Aa Saapuneiden ja lähtevien kirjeiden diaarikortit. Saapuneiden ja lähtevien kirjeiden diaarikortit ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-D, F-G Arkistonmuodostaja/viranomainen Koululautakunta Hyllyn numero 361-368, 391-397, 403-404, 406-407, 409-410, 412, 414 Lukumäärä

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 1464743-8 Kaupparekisterinumero: 723.420 Voimassaoloaika: 01.12.1997

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Padasmäki 16.10.2017 15:35:59 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 16.10.2017 Toiminimi: Asunto Oy Padasmäki Yritys- ja yhteisötunnus: 0507135-0

Lisätiedot

LIITE 1 (5) Otteita isännöitsijän tehtäväkuvasta

LIITE 1 (5) Otteita isännöitsijän tehtäväkuvasta 1 (5) Otteita isännöitsijän tehtäväkuvasta SHAK.fi - isännöitsijän tehtävät Hallinnolliset tehtävät Kokoukset - Isännöitsijä hoitaa taloyhtiöiden hallituksen kokousten ja yhtiökokousten käytännön järjestelyt

Lisätiedot

LEENA KARO Arkistoluettelo

LEENA KARO Arkistoluettelo LEENA KARO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Suunnittelu 2 C Tutkimukset ja selvitykset 5 D Henkilöstö 7 E Koulutus 8 F Virkistys 9 G Juhlat ja palkinnot 10 H Mainokset 11 I Av-mainokset

Lisätiedot

Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1

Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1 Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1 SOPIMUS HUS:N OMISTAMIEN UUDENMAAN SAIRAALAPESULAN OSAKKEIDEN MYYNNISTÄ CAREA KUNTAYHTYMÄLLE JA KASTEK OY:N TEKSTIILIHUOLTOTOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ UUDENMAAN

Lisätiedot

REKISTERIOTTEEN TIEDOT

REKISTERIOTTEEN TIEDOT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Arkadiankatu 6 A 00100 Helsinki puh. 029 509 5000 [email protected] Sivu: 1 (2) Luontiajankohta: 08.06.2016 12:52:34 REKISTERIOTTEEN TIEDOT Toiminimi: Yritys

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN VIRANOMAISTEN TOIMITUSKIRJOISTA PERITTÄVÄT LUNASTUKSET JA ASIAKIRJAN LÄHETTÄMISESTÄ KANNETTAVAT MAKSUT JA PALVELUMAKSUT

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN VIRANOMAISTEN TOIMITUSKIRJOISTA PERITTÄVÄT LUNASTUKSET JA ASIAKIRJAN LÄHETTÄMISESTÄ KANNETTAVAT MAKSUT JA PALVELUMAKSUT Riihimäen kaupunki TAKSAT RIIHIMÄEN KAUPUNGIN VIRANOMAISTEN TOIMITUSKIRJOISTA PERITTÄVÄT LUNASTUKSET JA ASIAKIRJAN LÄHETTÄMISESTÄ KANNETTAVAT MAKSUT JA PALVELUMAKSUT Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.11.2014

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Mannerheiminkatu 34 13.08.2015 12:52:14 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 13.08.2015 Toiminimi: Asunto Oy Porvoon Mannerheiminkatu

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Partiomiehentie 1 - Bostads Ab Patrullvägen 1 24.09.2015 12:22:10 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.09.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

Tilinpäätös ja sen laatiminen

Tilinpäätös ja sen laatiminen Tilinpäätös ja sen laatiminen Kirjanpito Yhdistys on aina kirjanpitovelvollinen. Kirjanpidon tehtävänä on antaa oikea ja riittävä kuva tuottojen ja kustannusten syntymisestä, toiminnan tuloksesta ja yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

HILDA ASP Arkistoluettelo

HILDA ASP Arkistoluettelo HILDA ASP Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Elämänvaiheisiin liittyvät asiakirjat Aa Koulutodistukset 1 Ab Muistiinpanot ja kirjoitukset 2 Au Muut asiakirjat 3 B Kirjeenvaihto Ba Kirjeenvaihto Aspin perheenjäsenten

Lisätiedot

HEIKKI HELLMAN Arkistoluettelo

HEIKKI HELLMAN Arkistoluettelo HEIKKI HELLMAN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen ja hallinto Aa Talous Aaa Kustannuspaikkalaskelmat 1 Aab Artikkelioikeusmaksut 3 Ab Tutkimukset, selvitykset ja kyselyt 4 HEIKKI HELLMANIN ARKISTO

Lisätiedot

t.6 s.102 Laki asuinhuoneistojen vuokrauksesta /481.

t.6 s.102 Laki asuinhuoneistojen vuokrauksesta /481. t.6 s.102 Lähtökohtana on olemassa oleva vuokrasopimus Mikäli alivuokralaisen ottaminen ei tuota omistajalle kohtuutonta hankaluutta, alivuokralaisen ottaminen on mahdollista. Laki asuinhuoneistojen vuokrauksesta

Lisätiedot

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 8.4.2017 Klo 18:00 Paikka Luomannotko 2 saunatila. 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valittaneen kokoukselle puheenjohtajaksi Mikko Lang sihteeriksi

Lisätiedot

VYY:n järjestökoulukset. Kirjanpito ja taloushallinto

VYY:n järjestökoulukset. Kirjanpito ja taloushallinto VYY:n järjestökoulukset Kirjanpito ja taloushallinto SISÄLTÖ Lainsäädännön asettamat velvoitteet Kirjanpito Tilinpäätös ja toimintakertomus Toiminnantarkastus Materiaalin säilytys Vahingonkorvausvelvollisuus

Lisätiedot

Pyydämme, että allekirjoittanut toiminimi otettaisiin Teknologiateollisuus ry:n jäseneksi.

Pyydämme, että allekirjoittanut toiminimi otettaisiin Teknologiateollisuus ry:n jäseneksi. Teknologiateollisuus ry:n hallitukselle JÄSENYYSHAKEMUS Pyydämme, että allekirjoittanut toiminimi otettaisiin Teknologiateollisuus ry:n jäseneksi. Sitoudumme noudattamaan Teknologiateollisuuden sääntöjä

Lisätiedot

EIJA AILASMAA Arkistoluettelo

EIJA AILASMAA Arkistoluettelo EIJA AILASMAA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ EIJA AILASMAAN ARKISTO (PLA-N-536) Arkistonmuodostaja Eija Ailasmaa (s. 1950 Rovaniemi) tuli vuonna 1973 Sanomain toimittajakouluun, minkä

Lisätiedot

GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014

GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014 1 GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014 (Yhtiökokouksen valtuutus ja hallituksen päätös 17.12.2013) Antipäätös O007, 4.2.2014 II D-lajin osake YLEISTÄ TAUSTAA Gumböle Golf Oy:n yhtiökokous teki 27.11.2013

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310

TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310 LUETTELO NRO. 305 TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310 Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO (1907-1968) COLL. 310 Toivo ja Alma Kuulan yksityisarkiston

Lisätiedot

Yritystoiminta Pia Niuta KIRJANPITO

Yritystoiminta Pia Niuta KIRJANPITO KIRJANPITO Kirjanpito On tietojärjestelmä, jossa ylläpidetään tietoa yrityksen tai yhteisön taloudellisesta toiminnasta. On sitä, että kerätään ja järjestetään tositteet, rekisteröidään niiden tiedot tietyn

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja 1 (5) 19.11. SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Kuntalain 2 a :ssä määritellyn yhtiöittämisvelvoitteen mukaan kunnan hoitaessa lain 2 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa

Lisätiedot

20.02.2015 2014/76024 7. Patentti- ja rekisterihallitus PL 1140 00101 Helsinki. Economy PP Finlande 127125 ltella Posti Oy

20.02.2015 2014/76024 7. Patentti- ja rekisterihallitus PL 1140 00101 Helsinki. Economy PP Finlande 127125 ltella Posti Oy PL 1140 00101 Helsinki 20.02.2015 2014/76024 7 Economy PP Finlande 127125 ltella Posti Oy Jari Niiranen Peltoniementie 6 a 30 40520 Jyväskylä Aliot-Cioud Oy, 2658934-3 Kaupparekisteri-ilmoituksenne on

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

JALKAVÄEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

JALKAVÄEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 JALKAVÄEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 2 Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus Toimintamuodot 1 Säätiön nimi on Jalkaväen säätiö sr ja kotipaikka Helsinki. 2 Säätiön tarkoituksena on puolustusvoimien pääaselajin,

Lisätiedot

RAHASTONHOITAJAN TOIMENKUVA

RAHASTONHOITAJAN TOIMENKUVA LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke RAHASTONHOITAJAN TOIMENKUVA Asta Sipola & Merja Mattila Rahastonhoitajan valinta Kevätkokouksessa päätetään paliskunnan varojen

Lisätiedot