Isännöinnin ammattitutkinto
|
|
- Mika Laine
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Isännöinnin ammattitutkinto
2 Isännöinnin ammattitutkinto Isännöinnin ammattitutkinnon suorittaneella on isännöinnin tehtävissä edellytetty ammattitaito ja tutkinnon suorittanut voi toimia asunto-osakeyhtiön, vuokratalon tai toimitilan isännöitsijänä. Hän osaa hoitaa kiinteistökohteen hallintoa, taloutta sekä teknistä elinkaarta vuosikellon ja asiakkaan tai omistajan kanssa sovitun strategian mukaisesti. Hän hallitsee isännöintikohteen sopimusasiat, asiakirjakäytännöt sekä viranomaisilmoitukset. Tutkinnon suorittanut osaa huolehtia riskienhallinnasta, asiakaspalvelusta ja viestinnästä kehittäen omaa toimintaansa nykyaikaisia työskentelytapoja hyödyntäen. Valinnaisista tutkinnon osista riippuen tutkinnon suorittaja on erikoistunut asunto-osakeyhtiö-, vuokratalo- tai toimitilaisännöintiin. Lisäksi tutkinnon suorittanut on syventänyt osaamistaan asumisneuvonnassa, teknisissä palveluissa, uudiskohteen isännöinnissä tai suunnittelemalla jonkin isännöintityöhön liittyvän kehittämishankkeen. Perusteen nimi Isännöinnin ammattitutkinto Määräyksen diaarinumero OPH Koulutuskoodit Isännöinnin ammattitutkinto (334103) Voimaantulo
3 SISÄLTÖ 1. Tutkinnon muodostuminen Isännöinnin toimintaympäristön hallinta, 60 osp (200170) Asunto-osakeyhtiön isännöinti, 60 osp (200171) Toimitilaisännöinti, 60 osp (200172) Vuokratalon isännöinti, 60 osp (200173) Asumisneuvonta, 30 osp (200174) Tekniset palvelut isännöinnissä, 30 osp (200175) Uudiskohteen isännöinti, 30 osp (200176) Isännöintityön kehittämissuunnitelman laatiminen, 30 osp (200177).. 14
4
5 1. Tutkinnon muodostuminen Isännöinnin ammattitutkinto (150 osaamispistettä) sisältää yhden pakollisen tutkinnon osan Isännöinnin toimintaympäristön hallinta (60 osaamispistettä). Lisäksi valitaan kaksi tutkinnon osaa. Yksi tutkinnon osa (60 osaamispistettä) valitaan tutkinnon osista Asunto-osakeyhtiön isännöinti, Toimitilaisännöinti tai Vuokratalon isännöinti. Toinen valinnainen tutkinnon osa (30 osaamispistettä) valitaan tutkinnon osista Asumisneuvonta, Tekniset palvelut isännöinnissä, Uudiskohteen isännöinti tai Isännöintityön kehittämissuunnitelman laatiminen. Lisäksi valinnaisena voi olla tutkinnon osa yrittäjän ammattitutkinnosta. PAKOLLINEN TUTKINNON OSA 60 OSP Isännöinnin toimintaympäristön hallinta, 60 osp, P VALINNAISET TUTKINNON OSAT, RYHMÄ I 60 OSP Asunto-osakeyhtiön isännöinti, 60 osp Toimitilaisännöinti, 60 osp Vuokratalon isännöinti, 60 osp Asumisneuvonta, 30 osp VALINNAISET TUTKINNON OSAT, RYHMÄ II 30 OSP Tekniset palvelut isännöinnissä, 30 osp Uudiskohteen isännöinti, 30 osp Isännöintityön kehittämissuunnitelman laatiminen, 30 osp Tutkinnon osa yrittäjän ammattitutkinnosta 30 osp Tutkintoon voi sisällyttää tutkinnon osan tai osia yrittäjän ammattitutkinnosta. Tutkinnon osan tai osien laajuus yhteensä tulee olla vähintään 30 osaamispistettä. 1 Tutkinnon muodostuminen
6 Isännöinnin toimintaympäristön hallinta, 60 osp (200170) Ammattitaitovaatimukset osaa toimia vuosikellon mukaisesti hoitaa sopimusasiat, asiakirjakäytännöt ja viranomaisilmoitukset huolehtia riskienhallinnasta huolehtia asiakaspalvelusta viestiä kehittää omaa toimintaa ja osaamista. Arviointi toimii vuosikellon mukaisesti. suunnittelee työtehtävänsä oikea-aikaisesti ja tarkoituksenmukaisesti tuntien isännöitsijän aseman ja vastuut perustelee suunnitelmien tarpeellisuuden ja tavoitteet toimiessaan vuosikellon mukaisesti noudattaa säädöksiä ja määräyksiä noudattaa toimeksiantajan strategiaa ja pitkän aikavälin suunnitelmaa tekee yhteistyötä ulkoisten ja sisäisten sidosryhmien kanssa vastavuoroisesti raportoi toimeksiantajalle tavoitteiden toteutumisesta omaaloitteisesti. hoitaa sopimusasiat, asiakirjakäytännöt ja viranomaisilmoitukset. noudattaa sopimuksia valmistellessaan ja tehdessään alalla vallitsevia sopimuskäytäntöjä hoitaa viranomaisyhteydet ja niihin liittyvät ilmoitukset huolehtii asiakirjojen ja arvopapereiden käsittelystä ja arkistoinnista huolehtii lakisääteisten rekisterien laadinnasta ja ylläpidosta noudattaen tietosuojaa ja tietoturvaa huomioi kunnallisten ja alueellisten ilmoitusten vaikutukset 2
7 huolehtii riskienhallinnasta. tunnistaa ja hallitsee kiinteistö-, ympäristö- ja henkilöturvallisuusriskit huolehtii määräysten mukaisen pelastussuunnitelman laadinnasta ja toimeenpanosta huolehtii lukitus- ja avainturvallisuudesta seuraa vakuutusturvan riittävyyttä hoitaa vakuutus- ja vahinkotapahtumiin liittyvät ilmoitukset oikea-aikaisesti. huolehtii asiakaspalvelusta. toteuttaa asiakaspalvelua organisaation palvelukonseptin mukaisesti huomioi asiakaspalautteen ja reagoi siihen viivytyksettä palvelee organisaation ulkoisia ja sisäisiä asiakkaita asiantuntevasti ja sujuvasti. viestii. tunnistaa viestinnän kohderyhmät laatii yhdessä asiakkaan kanssa isännöintikohteen viestintäsuunnitelman ja huomioi kriisiviestinnän viestii kohderyhmille hyödyntäen monipuolisia viestintäkanavia tuottaa selkeitä asiakirjoja ja viestii kohderyhmille oikeaaikaisesti viestii vuorovaikutteisesti suomen tai ruotsin kielellä pystyy työtilanteissa hyödyntämään työtehtäviinsä liittyvät keskeiset termit vieraalla kielellä huomioi viestinnässään tietoturvan ja -suojan velvoitteet. kehittää omaa toimintaa ja osaamista. seuraa aktiivisesti toimintaympäristön muutoksia ja isännöintialan kehitystä ylläpitäen omaa ammattitaitoaan käyttää nykyaikaisia työskentelytapoja ja -menetelmiä hyödyntää saamaansa palautetta ja kehittää toimintaansa huolehtii hyvinvoinnistaan sekä työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa ammattitaitonsa näytössä työskennellen isännöinnin tehtävissä. Tehtävien tulee sisältää työn suunnittelua, riskienhallintaa ja sopimusasioita. Lisäksi opiskelijan tulee ylläpitää rekistereitä, viranomaisyhteyksiä sekä hoitaa asiakaspalvelua ja viestintää hyödyntäen nykyaikaista tieto- ja viestintätekniikkaa. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittua ammattitaitoa ei voida arvioida näytön perusteella, ammattitaidon osoittamista täydennetään yksilöllisesti muilla tavoin. 3
8 2.2. Asunto-osakeyhtiön isännöinti, 60 osp (200171) Ammattitaitovaatimukset osaa hoitaa hallintoa hoitaa kokouskäytännöt hoitaa taloutta hoitaa teknistä elinkaarta. Arviointi hoitaa hallintoa. käynnistää, vastaan ottaa tai luovuttaa kohteen isännöintipalvelut vastaa asunto-osakeyhtiön strategian ajantasaisuudesta yhteistyössä hallituksen kanssa laatii säädösten mukaisen isännöitsijäntodistuksen liitteineen hoitaa yhtiön hallinnassa olevien tilojen vuokrauksen vastaa kohteen työsuhdeasioista valvoo asunto-osakeyhtiön, osakkaiden ja asukkaiden etua. hoitaa kokouskäytännöt. valmistelee kokousasiat yhteistyössä sidosryhmien kanssa kutsuu kokoukset koolle säädösten mukaisesti vastaa kokouksen laillisesta läpiviennistä hyödyntää kokousprosesseissa sähköisiä toimintaympäristöjä organisoi ja toimeenpanee tehdyt päätökset viivytyksettä. hoitaa taloutta. Taloushallinnon organisointi vastaa taloushallinnon järjestämisestä laatii tai laadituttaa toiminta-, talous- ja rahoitussuunnitelman laatii tai laadituttaa kohteelle pitkän aikavälin taloussuunnitelman seuraa ja analysoi taloudellista tilannetta talouden raporttien avulla raportoi taloudellisesta tilanteesta sidosryhmille oikea-aikaisesti ja selkeästi huolehtii maksuliikenteestä, laskujen oikea-aikaisesta maksamisesta ja saatavien perinnästä vastaa verotukseen liittyvistä asioista. 4
9 Tilinpäätösasiat huolehtii tilinpäätösasiakirjojen ja laskelmien oikea-aikaisesta laadinnasta käyttää tuloksentasauskeinoja huolehtii tilin- ja / tai toiminnantarkastuksen teettämisestä Korjaushankkeiden talous toimii korjaushankkeessa hanke- ja taloudellisen suunnitelman mukaisesti hoitaa korjaushankkeeseen liittyvät rahoitusasiat ja avustukset hoitaa teknistä elinkaarta. Päivittäinen huolto hallitsee kiinteistön omistajan ja käyttäjän kunnossapitovastuut järjestää kiinteistön päivittäisen huollon ja käytön tarkoituksenmukaisesti valvoo ostettujen palvelujen laatua ja toteutumista järjestää ja seuraa kiinteistön energian kulutusta ja tehokkuutta Kunnossapito huolehtii kiinteistön teknisen elinkaaren hallinnasta hallitsee kiinteistön palvelujen hankintaosaamisen huolehtii huoltokirjan ja PTS:n laadinnasta ja ylläpidosta vastaa osakkaan kunnossapito- ja muutostyöprosessin hoitamisesta Korjaus- ja perusparannushankkeet huolehtii kuntoarvion tai kuntotutkimuksen teettämisestä organisoi hankkeisiin liittyvän hallinnon ja valvonnan seuraa korjaushankkeiden etenemistä korjausaikataulun mukaisesti. Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa ammattitaitonsa näytössä työskennellen asunto-osakeyhtiön isännöinnin tehtävissä. Tehtävien tulee sisältää hallinnon, talouden ja teknisen elinkaaren työtehtäviä tai asiakokonaisuuksia. Lisäksi opiskelijan tulee huolehtia yhtiökokouksen ja hallituksen pöytäkirjojen laadinnasta, tilinpäätösasiakirjoista, vastike-, rahoitus- ja lainaosuuslaskelmien laadinnasta, kunnossapitotarveselvityksestä ja kiinteistönhoitosuunnitelmasta. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittua ammattitaitoa ei voida arvioida näytön perusteella, ammattitaidon osoittamista täydennetään yksilöllisesti muilla tavoin. 5
10 2.3. Toimitilaisännöinti, 60 osp (200172) Ammattitaitovaatimukset osaa hoitaa hallintoa hoitaa kokouskäytännöt hoitaa taloutta hoitaa teknistä elinkaarta. Arviointi hoitaa hallintoa. käynnistää, vastaanottaa tai luovuttaa kohteen isännöintipalvelut toimeksiantosopimuksen mukaisesti tuntee toimitilojen vuokraukseen liittyvät säädökset toimien hyvän vuokratavan mukaisesti hoitaa yhtiön hallinnassa olevien tilojen markkinoinnin ja vuokrauksen hoitaa vuokrasuhteiden poikkeustilanteet hallitsee kiinteistön palvelujen hankintaosaamisen valvoo kiinteistön omistajien ja käyttäjien etua. hoitaa kokouskäytännöt. valmistelee kokousasiat yhteistyössä toimeksiantajan kanssa kutsuu kokoukset koolle säädösten mukaisesti vastaa kokouksen laillisesta läpiviennistä hyödyntää kokousprosesseissa sähköisiä toimintaympäristöjä organisoi ja toimeenpanee tehdyt päätökset viivytyksettä. hoitaa taloutta. laatii ja esittelee toimitilakohteen taloussuunnitelman toimeksiantosopimuksen mukaisesti seuraa käyttöasteen muutoksia ja vuokrasaamisia säännöllisesti seuraa ja analysoi taloudellista tilannetta taloudellisten raporttien avulla raportoi taloudellisesta tilanteesta toimeksiantajalle oikeaaikaisesti. 6
11 hoitaa teknistä elinkaarta. Päivittäinen huolto hallitsee kiinteistön omistajan ja käyttäjän kunnossapitovastuut järjestää kiinteistön päivittäisen huollon ja käytön tarkoituksenmukaisesti hoitaa toiminnalliset poikkeustilanteet valvoo ostettujen palveluiden laatua ja toteutumista järjestää ja seuraa kiinteistön energian kulutusta ja tehokkuutta Kunnossapito huolehtii kiinteistön teknisen elinkaaren hallinnasta hallitsee kiinteistön palvelujen hankintaosaamisen seuraa huoltokirjajärjestelmää ja vastaa sen ylläpidosta järjestää toimitilatarkastukset organisoi ja valvoo vastuullaan olevien tilojen muutokset Korjaus- ja perusparannushankkeet huolehtii kuntoarvion tai kuntotutkimuksen teettämisestä organisoi hankkeisiin liittyvän hallinnon ja valvonnan seuraa korjaushankkeiden etenemistä korjausaikataulun mukaisesti. Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa ammattitaitonsa näytössä työskennellen toimitilaisännöinnin tehtävissä. Tehtävien tulee sisältää hallinnon, talouden ja teknisen elinkaaren työtehtäviä tai asiakokonaisuuksia. Lisäksi opiskelijan tulee huolehtia taloussuunnittelusta ja kiinteistönhoitosuunnitelman laadinnasta. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittua ammattitaitoa ei voida arvioida näytön perusteella, ammattitaidon osoittamista täydennetään yksilöllisesti muilla tavoin Vuokratalon isännöinti, 60 osp (200173) Ammattitaitovaatimukset osaa hoitaa hallintoa hoitaa kokouskäytännöt hoitaa taloutta hoitaa teknistä elinkaarta. 7
12 Arviointi hoitaa hallintoa. käynnistää, vastaanottaa tai luovuttaa kohteen isännöintipalvelut hoitaa yhtiön hallinnassa olevien tilojen vuokrauksen tuntee vuokralainsäädännön toimien hyvän vuokratavan mukaisesti hoitaa vuokrasuhteiden poikkeustilanteet valvoo kiinteistön omistajien ja käyttäjien etua. hoitaa kokouskäytännöt. valmistelee kokousasiat yhteistyössä sidosryhmien kanssa kutsuu kokoukset koolle säädösten mukaisesti vastaa kokouksen laillisesta läpiviennistä hyödyntää kokousprosesseissa sähköisiä toimintaympäristöjä organisoi ja toimeenpanee tehdyt päätökset viivytyksettä. hoitaa taloutta. Taloushallinto ja vuokranvalvonta vastaa taloushallinnon järjestämisestä seuraa käyttöasteen muutoksia ja vuokrasaamisia säännöllisesti seuraa ja analysoi taloudellista tilannetta talouden raporttien avulla raportoi taloudellisesta tilanteesta sidosryhmille oikea-aikaisesti Talouden suunnittelu ja vuokran määräytyminen laatii vuotuisen talousarvion huomioiden vuokrantasausjärjestelmän ja omakustannusperiaatteen huomioi vuokria määritettäessä asukkaiden näkemykset korjaus- ja kunnossapitoasioissa toimii korjaushankkeissa hanke- ja taloudellisen suunnitelman mukaisesti Maksuliikene ja talouden hoitaminen 8 valvoo rahaliikenteen oikea-aikaista hoitamista hyväksyy kiinteistön laskut sovitun hyväksymismenettelyn mukaisesti toimii yhteistyössä tilin- ja / tai toiminnantarkastajien kanssa.
13 hoitaa teknistä elinkaarta. Päivittäinen huolto hallitsee kiinteistön omistajan ja käyttäjän kunnossapitovastuut järjestää kiinteistön päivittäisen huollon ja käytön tarkoituksenmukaisesti valvoo ostettujen palvelujen laatua ja toteutumista järjestää ja seuraa kiinteistön energian kulutusta ja tehokkuutta Kunnossapito huolehtii kiinteistön teknisen elinkaaren hallinnasta hallitsee kiinteistön palvelujen hankintaosaamisen huolehtii huoltokirjan ja PTS:n laadinnasta ja ylläpidosta järjestää huoneistotarkastukset Korjaus- ja perusparannushankkeet huolehtii kuntoarvion tai kuntotutkimuksen teettämisestä organisoi hankkeisiin liittyvän hallinnon ja valvonnan seuraa korjaushankkeiden etenemistä korjausaikataulun mukaisesti. Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa ammattitaitonsa näytössä työskennellen vuokratalon isännöinnin tehtävissä. Tehtävien tulee sisältää hallinnon, talouden ja teknisen elinkaaren työtehtäviä tai asiakokonaisuuksia. Lisäksi opiskelijan tulee huolehtia asukaskokouksen pöytäkirjan ja talousarvion sekä kiinteistönhoitosuunnitelman laadinnasta. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittua ammattitaitoa ei voida arvioida näytön perusteella, ammattitaidon osoittamista täydennetään yksilöllisesti muilla tavoin Asumisneuvonta, 30 osp (200174) Ammattitaitovaatimukset osaa tuottaa asumisneuvontapalveluja palvella asumisneuvonnan asiakkaita dokumentoida ja raportoida toimeksiantajalle ja viranomaisille kehittää osaamistaan ja ylläpitää palveluverkostoa. 9
14 Arviointi tuottaa asumisneuvontapalveluja. tuntee vastuunsa ja asemansa asumisneuvontatyössä toimii toimeksiannon mukaisesti ja vastuuntuntoisesti tunnistaa eri asumismuotojen väliset erot palvelee asiakkaitaan voimassa olevia säädöksiä noudattaen suunnittelee asiakkaalleen neuvonta-, ohjaus- ja tukipalveluja tarvelähtöisesti hyödyntää asiantuntijaverkostoaan vastavuoroisesti raportoi työnsä tuloksista sidosryhmille. palvelee asumisneuvonnan asiakkaita. kartoittaa ja arvioi asiakkaan yksilöllisten palvelutarpeiden laadun ja laajuuden hankkii tarvittavat palvelut asiantuntijaverkostoaan hyödyntäen toimii asiakastyössä vuorovaikutteisesti, hienovaraisesti eri kulttuurit huomioiden vastaanottaa rakentavaa palautetta toimintansa kehittämiseksi huolehtii jaksamisestaan työn suunnittelun ja työnohjauksen avulla varmistaa työturvallisuutensa asiakaspalvelutilanteissa. dokumentoi ja raportoi toimeksiantajalle ja viranomaisille. dokumentoi hoitamansa asiakaskontaktit raportoi toimeksiantajalle ja viranomaisille tavoitteiden toteutumisesta oma-aloitteisesti seuraa ja arvioi asiakasprosessien toimivuutta ja raportoi muutostarpeista aktiivisesti arvioi palvelutoimenpiteiden vaikuttavuutta yhdessä toimeksiantajan kanssa. kehittää osaamistaan ja ylläpitää palveluverkostoa. osallistuu aktiivisesti asumisneuvonnan verkostotyöhön hyödyntää työssään nykyaikaisia työskentelytapoja ja toimintamalleja arvioi ja ylläpitää ammattitaitoaan ja seuraa aktiivisesti alan kehitystä antaa ja ottaa vastaan rakentavaa palautetta toimintansa kehittämiseksi ylläpitää viranomais- ja palveluverkostojaan vastavuoroisesti. Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa ammattitaitonsa näytössä tekemällä asumisneuvontatyötä. Tehtävien tulee sisältää asiakkaan palvelutarpeiden kartoitusta, toteutusta ja raportointia. 10
15 Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittua ammattitaitoa ei voida arvioida näytön perusteella, ammattitaidon osoittamista täydennetään yksilöllisesti muilla tavoin Tekniset palvelut isännöinnissä, 30 osp (200175) Ammattitaitovaatimukset osaa hoitaa kiinteistön sopimusasioita tiedottaa kohderyhmille hoitaa hankkeen taloutta hoitaa energia-asioita huolehtia kiinteistön toiminnallisesta ylläpidosta valvoa ja hallinnoida korjaushankkeita. Arviointi hoitaa kiinteistön sopimusasioita. valmistelee, kilpailuttaa ja solmii urakka-, kiinteistönhoitoja muut palvelusopimukset toimeksiantajan määrittelemän laatutason huomioiden laatii tai laadituttaa korjaushankkeiden sopimukset alan sopimuslainsäädäntöä- ja käytäntöjä noudattaen käyttää yhteiskunnalliset velvoitteensa hoitaneita urakoitsijoita tuntee osapuolten vastuut korjaushankkeissa. tiedottaa kohderyhmille. hallitsee kunnossapito- ja muutostyöprosessien tiedottamisen huolehtii tiedotusvastuiden määrittämisestä korjaushankkeisiin ja ylläpitoon liittyvissä sopimuksissa. hoitaa hankkeen taloutta. suunnittelee korjaushankkeet oikea-aikaisesti huomioiden taloudelliset ja tekniset näkökulmat sekä kirjanpidollisen käsittelyn hakee käytettävissä olevia avustuksia oikea-aikaisesti ja toimii ehtojen mukaisesti laatii tai laadituttaa kiinteistön pitkän aikavälin suunnitelman (PTS) mukaiset talousarviot ja vuotuiset korjausbudjetit seuraa aktiivisesti korjausbudjettien toteutumista ja yksittäisten hankkeiden taloutta sekä ilmoitusrajojen täyttymistä. 11
16 hoitaa energia-asioita. huomioi korjaustoimenpiteiden vaikutukset kiinteistön energiatehokkuuteen huolehtii kulutusseurannasta ja seuraa aktiivisesti kiinteistön energiataloutta vertaa energiakustannuksia muihin vastaaviin kiinteistöihin ryhtyy toimenpiteisiin energiatehokkuuden parantamiseksi. huolehtii kiinteistön toiminnallisesta ylläpidosta. laatii tai laadituttaa korjaushankkeiden pitkän aikavälin suunnitelman (PTS) valvoo säännöllisesti huoltokirjan ylläpitämistä laatii kiinteistölle pelastussuunnitelman tunnistaa sisäilmaongelmat ja ryhtyy toimenpiteisiin kilpailuttaa ja tilaa kuntoarvion tai kuntotutkimuksen ja haittaainekartoituksen analysoi kiinteistön kuntoon liittyviä tutkimusraportteja ja ryhtyy johtopäätösten mukaisiin toimenpiteisiin arvioi ja huolehtii kiinteistön taloteknisten järjestelmien ja rakenteiden korjaus- ja uusimistarpeista, määräaikaistarkastuksista ja huoltotoimenpiteistä hallitsee pintakosteusmittarin käytön ja osaa tulkita mittaustuloksia huolehtii kiinteistön taloautomatiikan tarkoituksenmukaisuudesta ja tekee parannusesitykset toimeksiantajalle. valvoo ja hallinnoi korjaushankkeita. huolehtii kiinteistön käyttäjien kunnossapito- ja muutostyöprosessin hoitamisesta toimeksiantajan vastuulle kuuluvilta osin hoitaa käyttäjien teettämiin remontteihin liittyvät lupa-, hyväksyntä- ja valvontatehtävät huolehtii korjaushankkeeseen liittyvien tarkastusten hoitamisesta huolehtii rakentamista koskevien säädösten noudattamisesta seuraa korjaushankkeen etenemistä suunnitelman mukaisesti valvoo toimeksiantajan ja kiinteistön käyttäjien etua korjaushankkeen eri vaiheissa huolehtii vakuuksista ja työaikaisista vakuutuksista. Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa ammattitaitonsa näytössä kiinteistön teknisen asiantuntijan tehtävissä. Tehtävien tulee sisältää kiinteistönhoito- ja palvelusopimusten hankintaprosessin, kulutusseurannan, energiatehokkuuden seurannan ja analysoinnin sekä kuntoraporttien hyödyntämisen. Lisäksi opiskelijan tulee vastata korjaushankkeiden hallinnosta ja valvonnasta sekä hallita korjaushankkeisiin ja kiinteistön ylläpitoon liittyvän tiedottamisen hyödyntäen nykyaikaista tieto- ja viestintätekniikkaa. 12
17 Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittua ammattitaitoa ei voida arvioida näytön perusteella, ammattitaidon osoittamista täydennetään yksilöllisesti muilla tavoin Uudiskohteen isännöinti, 30 osp (200176) Ammattitaitovaatimukset osaa toimia yhteistyössä rakennusaikaisen hallinnon kanssa hoitaa uudiskohteen sopimusasiat huolehtia kohteen vastaanotosta käynnistää käytönaikaisen hallinnon huolehtia taloushallinnon siirtymisestä rakennusaikaisesta käytönaikaiseen käsitellä rakentamiseen liittyvät virheet takuu- ja vastuuaikana. Arviointi toimii yhteistyössä rakennusaikaisen hallinnon kanssa. tuntee isännöintisopimuksen sisällön ja noudattaa sitä työssään tutustuu isännöintikohteeseen sekä hallinnollisiin ja teknisiin asiakirjoihin huolehtii isännöintikohteen perustamisesta tietojärjestelmiin osallistuu työmaakokouksiin sopii siirtymävaiheen työnjaosta rakennuttajan kanssa. hoitaa uudiskohteen sopimusasiat. tuntee hallinnanjako- ja rasitesopimukset tunnistaa kiinteistöön, rakennuksiin ja järjestelmiin liittyvät palvelutarpeet ja solmii niihin liittyvät sopimukset tunnistaa isännöintikohteen hallintoon liittyvät palvelutarpeet ja solmii niihin liittyvät sopimukset tunnistaa kiinteistön käyttöön liittyvät palvelutarpeet ja solmii niihin liittyvät sopimukset hoitaa sopimuksiin liittyvät hallinnolliset menettelyt ja velvoitteet. huolehtii kohteen vastaanotosta. ottaa vastaan hallinnolliset, taloudelliset ja tekniset asiakirjat huolehtii viranomaisilmoituksista huolehtii lukitusturvallisuudesta ja avainhallinnasta huolehtii käyttäjäpalvelujen järjestämisestä huolehtii käytönopastuksesta varmistaa, että sidosryhmät toimivat isännöintikohteen tavoitteiden mukaisesti. 13
18 käynnistää käytönaikaisen hallinnon. huolehtii yhteistyössä rakennuttajan kanssa luovutuskokouksen järjestämisestä käynnistää käytönaikaisen hallituksen työskentelyn ja sopii toimintatavoista järjestää isännöintikohteen asiakirjojen ja tiedostojen asianmukaisen säilytyksen. huolehtii taloushallinnon siirtymisestä rakennusaikaisesta käytönaikaiseen. huolehtii taloussuunnitelman oikeellisuudesta huolehtii käytönaikaisen kirjanpidon ja vastikevalvonnan käynnistymisestä huolehtii maksuliikenteen käynnistymisestä ja varmistaa laskutustiedot huolehtii lainaosuussuorituksista ja varmistaa rahastointimenettelyn oikeellisuuden selvittää rakentamisaikaisten lainaehtojen asianmukaisuuden huolehtii hoito- ja käyttökustannusten siirtymisistä. käsittelee rakentamiseen liittyvät virheet takuu- ja vastuuaikana. huolehtii takuuaikaisten tarkastusten suorittamisesta ja dokumenttien asianmukaisesta säilyttämisestä tuntee virhevastuiden jakautumisen ja huolehtii niiden noudattamisesta huolehtii vakuuksien ja takuiden asianmukaisesta säilyttämisestä ja vapauttamisesta. Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa ammattitaitonsa näytössä työtehtävissä toimimalla uudiskohteen isännöitsijänä. Tehtävien tulee sisältää uudiskohteen hallinnon ja talouden työtehtäviä tai asiakokonaisuuksia. Lisäksi opiskelijan tulee huolehtia hallinnon luovutuksesta, kohteen sopimuksista sekä uudiskohteen vuositarkastuksesta. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittua ammattitaitoa ei voida arvioida näytön perusteella, ammattitaidon osoittamista täydennetään yksilöllisesti muilla tavoin Isännöintityön kehittämissuunnitelman laatiminen, 30 osp (200177) Ammattitaitovaatimukset osaa 14 tunnistaa kehittämisen kohteita laatia kehittämissuunnitelman esitellä kehittämissuunnitelman.
19 Arviointi tunnistaa kehittämisen kohteita selvittää työhönsä liittyviä kehittämiskohteita omalla työpaikallaan hankkii kehittämiskohteeseen liittyvää taustatietoa eri lähteistä rajaa keskeisen kehittämiskohteen yhteistyössä esimiehensä kanssa. laatii kehittämissuunnitelman asettaa hankkeelle mitattavat tavoitteet määrittää hankkeelle riittävät taloudelliset ja toiminnalliset resurssit määrittää hankkeen toteuttamiseksi realistiset toimenpiteet ja aikataulun laatii kirjallisen suunnitelman kehittämishankkeelle. esittelee kehittämissuunnitelman. esittelee kehityssuunnitelman työyhteisölleen tai keskeiselle sidosryhmälleen havainnollisesti ja vuorovaikutteisesti arvioi omaa suunnitteluosaamistaan hankkeessa. Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa ammattitaitonsa näytössä laatimalla työhönsä liittyvän isännöintityön kehittämissuunnitelman. Kehittämissuunnitelman osana opiskelija arvioi hankkeen hyötyjä ja riskejä SWOT-analyysilla. n tulee esitellä kehittämissuunnitelma. 15
Isännöinnin ammattitutkinto
Isännöinnin ammattitutkinto Isännöinnin ammattitutkinto Isännöinnin ammattitutkinnon suorittaneella on isännöinnin tehtävissä edellytetty ammattitaito ja tutkinnon suorittanut voi toimia asunto-osakeyhtiön,
Isännöinnin ammattitutkinto
Isännöinnin ammattitutkinto Isännöinnin ammattitutkinto Isännöinnin ammattitutkinnon suorittaneella on isännöinnin tehtävissä edellytetty ammattitaito ja tutkinnon suorittanut voi toimia asunto-osakeyhtiön,
Isännöinnin erikoisammattitutkinto
Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinnon suorittaneella on vaativissa isännöinnin tehtävissä edellytettävä ammattitaito. Tutkinnon suorittanut
Isännöinnin erikoisammattitutkinto
Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinnon suorittaneella on vaativissa isännöinnin tehtävissä edellytettävä ammattitaito.tutkinnon suorittanut
Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet
Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto (180 osp) on tarkoitettu henkilöille, jotka
Isännöinnin ammattitutkinto
Isännöinnin ammattitutkinto Isännöinnin ammattitutkinto Tutkinnon suorittaneet voivat työskennellä isännöitsijänä toisen palveluksessa tai itsenäisinä yrittäjinä. osaa toimia valitsemallaan osaamisalalla
Lähiesimiestyön ammattitutkinto
Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneella on osaamista suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä sekä perehdyttää työntekijöitä
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella
MÄÄRÄYS 8/011/2009. Näyttötutkinnon perusteet
MÄÄRÄYS 8/011/2009 Näyttötutkinnon perusteet ISÄNNÖINNIN AMMATTITUTKINTO 2009 Näyttötutkinnon perusteet ISÄNNÖINNIN AMMATTITUTKINTO 2009 MÄÄRÄYS 8/011/2009 OPETUSHALLITUS 1 Opetushallitus 2009 Taitto:
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Organisaation asiakirjojen hoitaminen Ammattitaitovaatimukset o laatii asioiden valmistelua,
YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS)
YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) S I S Ä L T Ö I Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------------------------- 3 II Yritysjohtamisen
Maaseudun kehittämisen erikoisammattitutkinto
Maaseudun kehittämisen erikoisammattitutkinto Maaseudun kehittämisen erikoisammattitutkinto Maaseudun kehittämisen erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa toimia erilaisissa kehittämistehtävissä, joilla
Lähiesimiestyön ammattitutkinto, koulutusvientikokeilu
Lähiesimiestyön ammattitutkinto, koulutusvientikokeilu Lähiesimiestyön ammattitutkinto, koulutusvientikokeilu Tämä tutkinnon peruste on tarkoitettu noudatettavaksi ammatillisen koulutuksen koulutusvientikokeilussa
Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa toimia yrityksen tai
Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto
Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinnon suorittanut osaa toimia monipuolisesti asiakirja-
Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Asiakirjahallinnon ja
Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto 2016
Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto 2016 Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto 2016 Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinnon suorittanut osaa toimia monipuolisesti
Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinnon perusteet
Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinnon perusteet Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinnon perusteet Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinnon suorittanut kykenee suunnittelemaan ja
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakaspalvelu 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa toimia käytännön asiakaspalvelutehtävissä ja osoittaa ammattitaitonsa palvelutilanteessa,
Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinto -luonnos
Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinto -luonnos Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinto - luonnos Perusteen nimi Voimaantulo 01.01.2019 Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinto -luonnos
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet:
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston, toteuttaa ohjelmiston valittua testausympäristöä käyttäen sekä laatia
Kodin siivous erityistilanteissa 20 osp. Ammattitaitovaatimukset. Opiskelija osaa
Kodin siivous erityistilanteissa 20 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija osaa suunnitella kodin siivouksen erityistilanteessa asiakaskohteessa tehdä kodin siivouksen erityistilanteessa asiakaskohteessa
Opinnollistaminen. TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen 16. elokuuta 2018 YRITYS:
Opinnollistaminen Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon perusteet (321604) / tutkinnon osa; media-alalla toimiminen (105807) YRITYS: Tutkinnon osa: Media-alalla toimiminen, 15 osp Ammattitaitovaatimukset
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Talouspalvelut, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon hoitaa yhtä seuraavista
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Ylläpitotehtävissä toimiminen 30 osp. Tavoitteet
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Ylläpitotehtävissä toimiminen 30 osp Tavoitteet Opiskelija osaa ylläpitää tieto- ja viestintäteknistä toimintaympäristöä sekä siinä tarjottavia
Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto LUONNOS
Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto LUONNOS Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto LUONNOS Perusteen nimi Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto LUONNOS
Pankki-, posti- ja viranomaismaksut peritään toteutuneiden kustannusten mukaan.
ISÄNNÖINNIN THTÄVÄT Isännöinti etterän palvelujen avulla taloyhtiön arki sujuu joustavasti, sillä kiinteään kuukausipalkkioon sisältyvät kaikki yleisimmät ja alla luetellut taloudelliset, tekniset ja hallinnolliset
Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston toteuttamisen, toteuttaa, testata ja dokumentoida ohjelmiston.
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ tuotantoversion toteuttaminen 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella toteuttamisen, toteuttaa, testata ja dokumentoida. Työssäoppimisen keskeinen
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelinohjelmistojen ja virtualisointi 15 osp Työssäoppimisen keskeinen sisältö: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman työn ja työn
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Talouspalvelut tutkinnon osa (TAPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Talouspalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Talouspalvelut 30 osp Tavoitteet:
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Talouspalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija kirjaa kirjanpidossa tavanomaiset tilitapahtumat. Hän laskee tavanomaisen maksettavan palkan
Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä
Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä 11.8.2018 Ammattitutkinto Ammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista,
TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen
Opinnollistaminen Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto (3216040) / Julkaisugrafiikan tuotanto (105794) YRITYS, Yleiskuvaus yrityksestä (toimiala, päätehtävä ja tuotannon/toiminnan kuvaus sekä
Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda
Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto 12.12.2018 Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Ammatillinen koulutus Liiketoiminnan perustutkinto 180, merkonomi:
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: alan vaativissa tehtävissä. Hän hallitsee alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman.
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Finanssipalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija valmistautuu ja hoitaa finanssipalvelun työtehtäviä. Hän seuraa työnsä tuloksellisuutta ja
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset o valmistautuu finanssipalveluihin o hoitaa finanssipalvelun o
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Asiakaspalvelu, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o huolehtii työympäristöstä o valmistautuu palvelutilanteisiin
Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen
Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen Taloyhtiöillä ja muilla rakennusten omistajilla edessä suuria haasteita.
1(11) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Myynnin tukipalvelut 30 osp
1(11) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Myynnin tukipalvelut 30 osp Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Myynnin tuki Myynnin viestintä Tavoitteet: Opiskelija palvelee sisäisiä ja
OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN
OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ LUKIJALLE 1. MITÄ ON TYÖPAIKALLA TAPAHTUVA OPPIMINEN? 2. MIKÄ ON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ? 2.1. Oppilaitosnäyttö
LÄHIESIMIESTYÖN AMMATTITUTKINTO 2015
Näyttötutkinnon perusteet LÄHIESIMIESTYÖN AMMATTITUTKINTO 2015 Määräys 38/011/2015 Määräykset ja ohjeet 2015:34 Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2015:34 ISBN 978-952-13-6122-7 (pdf) ISSN-L 1798-887X
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset
OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN
OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa monipuolisia tilaajalähtöisten viestintätuotteiden julkaisu-, tulostus- tai
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. KANSAINVÄLISEN KAUPAN TUKIPALVELUT KATU 30 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN TUKIPALVELUT KATU 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Kansainvälisen kaupan tukipalvelut, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija
TEKNISEN ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO
TEKNISEN ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO 1 (6) TEKNISEN ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT 1.1. Kokoukset Hallituksen kokoukset, yhtiökokoukset ja asukaskokoukset - Kokouksen valmistelu
Markkinointiviestinnän ammattitutkinto, koulutusvientikokeilu
Markkinointiviestinnän ammattitutkinto, koulutusvientikokeilu Markkinointiviestinnän ammattitutkinto, koulutusvientikokeilu Tämä tutkinnon peruste on tarkoitettu noudatettavaksi ammatillisen koulutuksen
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Vakuutus- ja eläkepalvelut Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Käytön tuen prosessien vakiointi 15 osp Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Prosessien tunnistaminen ja vakiointi 8 osp Työssäoppiminen 7 osp
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Luonnos
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Luonnos S I S Ä L T Ö I Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------- 3 II Tieto-
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan.
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Pelituotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja testata pelin, jossa on useita erilaisia pelitiloja, grafiikkaa,
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MYYNNIN TUKIPALVELUT
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MYYNNIN TUKIPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Myynnin tukipalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja o palvelee sisäisiä
Yritysneuvojan erikoisammattitutkinto
Yritysneuvojan erikoisammattitutkinto Yritysneuvojan erikoisammattitutkinto Yritysneuvojan erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa toimia yritysneuvojana huolehtia ammattitaitonsa ja toimintatapojensa
1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT
ASUNTO-OSAKEYHTIÖN ISÄNNÖITSIJÄN TEHTÄVÄLUETTELO 1(5) 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT 1.1. KOKOUKSET Hallituksen kokoukset, yhtiökokoukset ja asukaskokoukset - Kokouksen valmistelu ja kokouskutsun toimittaminen
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tietoturvan ylläpito 15 osp Tietoturvan ylläpito Tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman työn
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Finanssipalvelut tutkinnon osa (FIPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija
ASUNTO-OSAKEYHTIÖN ISÄNNÖINTITEHTÄVÄT Kiinteään Erilliskorvaukpalkkioon
7/10 Noudatamme isännöintipalveluita tuottaessamme seuraavaa isännöintitehtäväluetteloa. Luettelo vastaa Suomen Kiinteistöliiton suositusta ja noudatamme Kiinteistöliiton selitysosassa mainittuja laadullisia
Isännöintikoulutusten ja tutkintojen lyhenteet tutuiksi.
Isännöintikoulutusten ja tutkintojen lyhenteet tutuiksi. www.kiinko.fi Isännöinnin järjestäminen Hallituksen yksi tärkeä tehtävä on isännöinnin järjestäminen. Taloyhtiöiden hallitukset koostuvat yleensä
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Yrityksessä toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset
ASIAKKUUKSIEN HOITO ASHO. 30 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ASIAKKUUKSIEN HOITO ASHO 30 osp 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Asiakkuuksien hoito, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja
LIITE 1 (5) Otteita isännöitsijän tehtäväkuvasta
1 (5) Otteita isännöitsijän tehtäväkuvasta SHAK.fi - isännöitsijän tehtävät Hallinnolliset tehtävät Kokoukset - Isännöitsijä hoitaa taloyhtiöiden hallituksen kokousten ja yhtiökokousten käytännön järjestelyt
Näytesivut II TEHTÄVÄLUETTELO. Tehtäväluettelon tarkoitus. Poikkeaminen mallista ja lisätiedot. Tehtäväluettelon rakenne. Erilliskorvausten suuruus
II TEHTÄVÄLUETTELO Tehtäväluettelon tarkoitus Tässä tehtäväluettelossa on listattu tavanomaiset tehtävät, joita vuokrataloyhtiön isännöinnissä voi tulla eteen. Osan tehtävistä hoitaa isännöinti itse ja
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Tuoteneuvonta tutkinnon osa (TUNE) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Tuoteneuvonta Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai
Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto
Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa kehittää ja uudistaa oman ammattialansa tuotteita, palveluja tai
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Vakuutus- ja eläkepalvelut 15 osp Opinnon tavoitteet: Opiskelija tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä sekä kartoittaa asiakkaiden
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Vakuutus- ja eläkepalvelut tutkinnon osa (VAEL) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Vakuutus- ja eläkepalvelut Ammattitaitovaatimukset
Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Työn perustana olevan tiedon hallinta Elinikäisen oppimisen avaintaidot
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Myynnin tukipalvelut Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Kehitysympäristön käyttö Tavoitteet: Opiskelija osaa määritellä, suunnitella ja toteuttaa ohjelmiston sekä dokumentoida ja testata valittua
Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinto
Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinto Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinto Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa vastata palveluprosesseista,
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TUOTENEUVONTA TUNE 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TUOTENEUVONTA TUNE 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Tuoteneuvonta, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja o suunnittelee
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Pankki- ja rahoituspalvelut, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Visuaalinen myyntityö, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o toteuttaa tuotteen, tuoteryhmän
Avustamis- ja asiointipalvelujen tuottaminen 30 osp. Ammattitaitovaatimukset. Opiskelija osaa
Avustamis- ja asiointipalvelujen tuottaminen 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija osaa suunnitella avustamis- ja asiointipalveluja asiakaskohteessa avustaa eri-ikäisiä ja toimintakyvyltään erilaisia
Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta.
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Asiakaspalvelu Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tietokantojen hallinta 15 osp Tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset: Työssäoppimisen toteutus: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Asiakaspalvelu Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden
ISÄNNÖINNIN TARJOUSPYYNTÖ
Hei, Kiitos mielenkiinnosta KuusPlussa Oy:n isännöintipalveluja kohtaan. Olkaa ystävällinen ja täyttäkää tämä lomake huolellisesti. Lisäksi pyydämme ystävällisesti liittämään seuraavat dokumentit tarjouspyyntönne
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelujen käyttöönotto ja tuki Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Työasemaympäristön suunnittelu ja toteuttaminen Kouluttaminen ja asiakastuki
Liikunnanohjaus. Ammattitaidon osoittamistavat. Utbildning Ab
1/6 Liikunnanohjaus Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa toimimalla liikunnan ohjaustehtävissä. Hän hankkii tarvittavan tiedon, osallistuu tapahtuman
1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN
AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON MÄÄRÄYKSEN MUUTOS LIITE 1 1(5) 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.2 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Multimediatuotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella multimediatuotannon tuotantoprosessin, suunnitella ja toteuttaa multimediatuotteita,
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan.
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Pelituotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja testata pelin, jossa on useita erilaisia pelitiloja, grafiikkaa,
Kiinteistömessut 12.-14.10.2011
Kiinteistömessut 12.-14.10.2011 Isännöitsijän ja hallituksen yhteistyöstä voimaa ja tehokkuutta hallitustyöhön Teija Selovuo/SKH-Isännöinti Oy Taloyhtiötä johtavat yhdessä hallitus ja isännöitsijä Hallitus
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Pankki- ja rahoituspalvelut tutkinnon osa (PARA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Pankki- ja rahoituspalvelut Ammattitaitovaatimukset
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Kansainvälisen kaupan laskutus ja reskontran hoito Ammattitaitovaatimukset
Lähiesimiestyön ammattitutkinto
Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinto Tutkinnon suorittaneen osaaminen Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneella on osaamista suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä
tuntee tiimin ja ryhmän syntyprosessin ymmärtää oman roolin merkityksen tiimi- ja ryhmätyössä
1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto PAKOLLISET TUTKINNON OSAT MONIAMMATILLINEN TYÖ Näytön antaja: Näytön arvioija: Paikka ja aika: TIIMI- JA RYHMÄTYÖTAIDOT kykenee työskentelemään tiimissä
Pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen ylläpidon hyötyjä
Pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen ylläpidon hyötyjä Jari Halonen Yksikön päällikkö, kunnossapito Timo Finnilä Yksikön päällikkö, konsultointi Rakennuskannan arvo Suomessa 460 mrd Asuntovarallisuuden
Lähiesimiestyön ammattitutkinto
Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinto Tutkinnon suorittaneen osaaminen Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneella on osaamista suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä
1(11) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Asiakkuuksien hoito 30 osp Tavoitteet:
1(11) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakkuuksien hoito 30 osp Tavoitteet: Opiskelija hoitaa vastuulleen annetut asiakkuudet. Hän myy tuotteita tai palveluja tai tuottaa organisaationsa
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Sähköisten toteuttaminen 15 osp Työssäoppimisen keskeinen sisältö: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oma-aloitteisuus ja työn tulosten
OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN
OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ Opiskelija käsittelee kuvia kuvankäsittelyohjelmilla erilaisiin käyttötarkoituksiin ja julkaisukanaviin. Opiskelija
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TILINPÄÄTÖSKIRJAUKSET JA YRITYKSEN VEROTUS TIVE 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TILINPÄÄTÖSKIRJAUKSET JA YRITYKSEN VEROTUS TIVE 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Tilinpäätöskirjaukset ja yrityksen verotus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Asiakkuuksien hoito tutkinnon osa (ASHO) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Asiakkuuksien hoito Ammattitaitovaatimukset Opiskelija
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Myynnin tukipalvelut tutkinnon osa (MYTU) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Myynnin tukipalvelut Ammattitaitovaatimukset
1 HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT
1 HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT 1.1 KOKOUKSET Hallituksen kokoukset, yhtiökokoukset ja asukaskokoukset Kokouksen valmistelu ja kokouskutsun toimittaminen Päätösten täytäntöönpanosta huolehtiminen Kokouksiin