Ryske liikuttaa 2018
|
|
- Teuvo Sipilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ryske liikuttaa 2018 jäsenkirje Taas on yksi aktiivinen vuosi vierähtänyt edellisestä jäsenkirjeestä. Kuluneena vuonna oli jälleen kerran runsaasti toimintaa eri urheilulajien muodossa. Seuramme toiminta on edelleen kasvanut ja laajentunut, mikä on näkynyt myös jäsenmäärämme tasaisessa kasvussa. Meitä ryskeläisiä on kohta jo noin 750! Tämä ei ole mikään pikku juttu, sillä olemme seutukuntamme suurimpia urheiluseuroja ja samalla suurimpia liikuttajia. Tämä tarkoittaa myös vastuuta. Urheilullisesti mennyt kausi oli jälleen kerran menestyksellinen. On suorastaan ilo nähdä lasten ja nuorten aktiivisuus sekä tuloksellisuus eri lajien parissa. Seuramme on profiloitunut ns. kasvattajaseuraksi, eli toimintamme kohdistuu ensisijaisesti lasten ja nuorten liikuttamiseen. Tämä on tärkeää. Toki seurassamme on myös jatkumoa ja menestystä olemme saaneet nauttia niin ikään yleisen sarjan urheilijoiden kuin veteraaniurheilijoidenkin toimesta. Myös jalka- ja lentopallo toiminta pyörii mukavasti ja joukkueet on saatu koottua tuttuun tapaan. Seurassamme voit siis kuntourheilla omaan rauhalliseen tahtiin taikka tähdätä pidemmälle, aina kansainväliselle huipulle saakka! Seuramme toiminnan kasvaessa myös muutamat tietyt perusasiat on hyvä pitää kaikkien mielessä. Yhteistyökumppaneiden ja sponsorien merkitys nykypäivänä kasvaa jatkuvasti. Ilman yhteistyökumppaneiden ja sponsorien tukea ei seuran pyörittäminen olisi mahdollista. Paikalliset yritykset tekevät erittäin arvokasta työtä osallistumalla urheilijoidemme tukemiseen taloudellisesti. Kiitos erityisesti Tammelan kunnalle jatkuvasti syventyneestä yhteistyöstämme. Tulevana kesänä Tammelan Liikuntakeskuksen urheilukentän juoksuradat ja suorituspaikat saavat uuden pinnoitteen viime kesänä rakennetun keinonurmen lisäksi. Olemme tehneet myös Tammelan kunnan kanssa sopimuksen hiihtolatujen ja -puitteiden ylläpidosta ja tämän myötä vapaaehtoisten latumaksujen merkitys kasvaa entisestään, jotta pystymme myös jatkossa tuottamaan ja tarjoamaan laadukkaat puitteet yhdessä kunnan kanssa seutumme hiihdon harrastajille. Muistuttaisin myös jäsenmaksun merkityksestä seurallemme, sillä jäsenmaksu on yksi tukipilari seuran perustoimintojen pyörittämiseksi. Ilman riittäviä käsipareja ei myöskään seuramme toimisi. Monien mielestä jankkaan aina samasta asiasta, mutta toimiakseen seura tarvitsee eritason toimijoita: toimihenkilöitä, seuraaktiiveja, talkooporukkaa, valmentajia, ohjaajia, huoltajia ja muita tekijöitä. Toivotankin kaikki tervetulleeksi mukaan seuramme toimintaan! Seuramme on aktiivisesti mukana myös eri some- kanavissa. Muistathan käydä siis tykkäämässä meistä somessa! Mikäli sinulla on hyviä kuvia taikka juttuja toiminnastamme, niistä kannattaa mainita jaostojen some- vastaaville. Muista käydä myös seuramme kotisivuilla! Tämä jäsenkirje postitetaan kaikille seuramme jäsenille kotiin ja jäsenkirjeen ilmestyessä toimintakautemme onkin jo kerinnyt puoleen väliin. Toivotankin kaikille seuramme jäsenille oikein liikunnallista kevättä ja tulevaa kesää. Tehdään tästä kaudesta jälleen yhdessä loistava! Ville Peltonen Puheenjohtaja
2 Hiihtojaosto 2 (6) Marraskuun 2016 alun pakkasjakso mahdollisti lumen tykittämisen liikuntakeskukselle aikaisemmin kuin monena vuonna, reitti oli hiihtokunnossa pari viikkoa myöhemmin. Hiihtokoulussa on ollut marraskuusta maaliskuulle mukana noin 40 innokasta hiihtäjän alkua. Määrä on hieman laskenut edellisvuoden tasosta. Joulukuussa tehtiin vielä lisää lunta ja saimme myös 2.5km:n lenkin valmiiksi ennen tammikuun puolen välin Timanttiset Ryske hiihtoja. Loppiaisena oli tarkoitus hiihtää maakuntaviesti, mutta pakkasta oli liikaa, joten ensimmäiset hiihtokilpailut olivat Timanttiset Ryske hiihdot, jotka onnistuivat erinomaisesti, osallistujia oli 250. OP-Cupin ensimmäinen osakilpailu hiihdettiin Tammelassa ja heti seuraavalla viikolla Jokioisten OP:n kisa Ryskeen järjestämänä. Äänekoskella hiihdettiin nuorten SM hiihdot , siellä Kurkikankaan Eetu oli sprintissä 34. ja 15 km:n kisassa 10. Lempäälän piirinmestaruuskisoissa tammelalaiset olivat hyvin edustettuina. Sarjavoittoihin ylsivät Kurkikankaan Eetu ja Vesterisen Paavo sekä 8 -vuotiaat tytöt viestissä joukkueella: Taika Kuusela, Minja Kaunisharju, Vanessa Vesala. Pronssimitalit henkilökohtaisilta matkoilta tulivat Kuuselan Inkalle 10v sarjasta sekä Vesalan Vanessalle 8v sarjasta hiihdettiin Keuruulla Aikuisten SM hiihdot, joissa Koskelan Salla hiihti yhdeksänneksi naisten sprintissä. Huikea saavutus! 5.2. Hiihdettiin Tammelassa Nuorten kansalliset Ryske hiihdot, joissa osallistujia oli noin sata Lempäälässä hiihdettiin Hopeasomman loppukilpailut. Verneri Vesala ja Ulla-Maija Peltomaa sijoittuivat normaalimatkalla hienosti sarjoissaan 20. Molempien sarjoissa oli yli 70 hiihtäjää ja molemmat olivat mukana myös perjantain sprinteissä Hiihdettiin koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut Vierumäellä. Ryskeläisistä mukana olivat Peltomaan Ulla-Maija ja Kurkikankaan Eetu, joka hiihti yhdeksänneksi 15 km perinteisessä kisassa. Ulla oli kovassa seurassa 33. Nuorten SM kisoissa Ounasvaaralla Eetu oli mukana hiihtämässä, kalusto-ongelmien vuoksi lauantaina tuli keskeytys ja sunnuntaina 22. sija. Hiihtojaoston toiminnasta saat lisätietoja: Teemu Salminen , hiihto@tammelanryske.fi Jalkapallojaosto Jalkapallo on aloitettu Ryskeessä vuonna FC Ryskeellä on tällä hetkellä seitsemän aktiivisesti toimivaa juniorijoukkuetta, kolme tytöille ja neljä pojille. Joukkueet pelaavat Suomen Palloliiton Tampereen piirin sarjoissa. Uudet pelaajat ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Pelaajia tarvitaan erityisesti tyttöjen T18 (01-02 syntyneet) ja poikien P14 (04-05 syntyneet) joukkueisiin. FC Ryske on järjestänyt vuosittain yhdessä OP Lounaismaan kanssa jalkapallokoulun uusille innokkaille junioreille. Kesän alussa pidettävässä jalkapallokoulussa tutustutaan lajiin, palloillaan ja pidetään yhdessä hauskaa. Moni pikkupalloilija on löytänyt pallokoulun kautta itselleen uuden harrastuksen jalkapallon parissa. Harjoituksia on järjestetty talviaikana Tammelan koulukeskuksella ja Eerikkilän jalkapallohallissa. Kesän harjoitukset pidetään pääsääntöisesti Tammelan liikuntakeskuksen uudella keinonurmella. Liikuntakeskuksella pelataan myös FC Ryskeen kotiotteluita, tervetuloa seuraamaan ja kannustamaan joukkueet voittoon! Jalkapallon harjoitusvuoroista ja peleistä saat lisätietoa Ryskeen kotisivuilta.
3 3 (6) Jalkapallojaoston toiminnasta saat lisätietoja: Heidi Kämi , Voimailujaosto Voimailujaosto toimii aktiivisesti ja jaostossa urheilee 27 nostajaa, jotka kilpailevat kilpailukauden aikana aktiivisesti niin voimanostossa, penkkipunnerruksessa kuin voimapunnerruksenkin puolella tuoden hyvää menestystä seuralle kussakin lajissa. Kansallisella tasolla on menestystä nostajillemme tullut totutusti ja mitaleja, sekä pistesijoja Suomenmestaruuskilpailuista on kotiutunut merkittävästi. Suomenmestaruuksista, sekä -ennätyksistä olemme päässeet nauttimaan kuluneen kauden aikana. Voimailujaosto tulee järjestämään kaudella 2018 jo perinteeksi muodostuneen Tammelan Makkaramarkkinoiden suositun voimapunnerruskilpailun. Lisäksi voimailujaosto tulee järjestämään kuluvan kauden aikana muutaman muunkin voimanostokilpailun. Tämän kauden suurin kilpailu, jonka Ryskeen voimailujaosto järjestää yhdessä Lopen Voima & Kunto Teamin kanssa, on kilpailtava klassisen penkkipunnerruksen SM-kilpailu. Jaosto on linjannut myös tärkeiksi tehtävikseen nuorten liikunnan ja harrastamisen tukeminen, sekä toimiminen puhtaanurheilun puolesta. Voimailujaosto on saanut ensimmäisen urheilijan, joka kuuluu Forssan urheiluakatemiaan. Nyt myös voimanosto on mukana urheiluakatemian lajivalikoimassa. Voimailujaoston toiminnasta saat lisätietoja: Sini Hakonen , Yleisurheilu Yleisurheilun kesä 2017 huipentui valtakunnalliseen Vattenfall-seuracup finaaliin, joka kisattiin syyskuun alussa Alajärvellä. Ryske oli finaalissa mukana jo kolmatta kertaa sijoittuen sijalle 11 omassa sarjassaan. Ryskeen värit nähtiin pienen tauon jälkeen myös aikuisten SM-kilpailuissa. Ensimmäistä kertaa Kalevan kisoihin osallistunut Atte Kurkikangas juoksi ennätysajallaan 400 m:n aidoissa yhdenneksitoista. Elokuussa kilpailtiin nuorten Suomen mestaruuksista. Ryskeeltä oli kisoissa vahva edustus seitsemän urheilijan voimin. Lähimmäksi mitalisijaa pääsi Peppi Koppanen T15 keihäässä sijoittumalla neljänneksi. Näiden lisäksi Ryskeen urheilijat keräsivät pm- ja aluekisoissa mahtavat 42 mitalia. Suuren suosion saavuttanut yleisurheilukoulu liikuttaa vuotiaita lapsia ja nuoria tulevanakin kesänä. Yleisurheilukoulussa tutustutaan eri lajien teknikoihin pelaillen ja leikkien. Ohjauksesta vastaavat koulutetut ohjaajat, ja lapset jaetaan yleisurheilukoulussa oman ikäryhmän mukaisiin ryhmiin. Ryskeen nettisivulle tulee ilmoitus kevään aikana siitä, milloin yleisurheilukoulun ilmoittautuminen alkaa. Kilparyhmä on tarkoitettu sisulisäikäisille tavoitteellisille urheilijoille, jotka haluavat harjoitella jo hiukan enemmän ja kilpailla muuallakin kuin Tammelan omissa kilpailuissa. Kilparyhmälle on tarjolla harjoituksia eri valmentajien vetämänä läpi vuoden.
4 4 (6) Kaikki tiedot eri ryhmien aikatauluista ja ilmoittautumisesta löytyvät Ryskeen netistä, tervetuloa mukaan. Kunniakierros järjestetään tänäkin vuonna loppukesästä urheilukentän remontin valmistuttua. Tervetuloa kiertämään kenttää juosten tai kävellen ja nauttimaan liikunnan riemusta sekä sen mukanaan tuomasta hyvästä olosta. Voit nyt jo alkaa kerätä itsellesi tukijoita. Lisätietoa kunniakierroksesta ja keräyslomakkeita saat Anu Syrjälältä p ja kesän aikana myös yleisurheilukoulusta. Kunniakierros on yleisurheilujaoston tärkein varainhankintakeino. Yleisurheilujaoston toiminnasta saat lisätietoa: Sirpa Hovila , Lentopallojaosto Lentopallojaosto osallistui kaudella Lentopalloliiton miesten 3-sarjaan. Tammelan Ryskeen lentopalloedustus pelaa kuluvalla kaudella yhtä sarjatasoa korkeammalla, eli miesten 2-sarjassa. 2-sarjan kotiottelut pelataan pääasiassa Tammelan koulukeskuksen salissa ja otteluihin on katsojilla vapaa pääsy. Kauden ensimmäisellä puoliskolla katsojia on ollut per ottelu. Tarkemman otteluohjelman löydät Tammelan Ryskeen nettisivuilta kohdasta Lentopallojaosto tai joukkueen omalta Facebook-sivulta: Tammelan Ryske / Lentopallo. Lentopallojaosto ylläpitää edustustoiminnan lisäksi niin miehille kuin naisillekin avointa kuntolentopallovuoroa joka perjantai klo Tammelan koulukeskuksella. Tervetuloa mukaan! Kesällä Lentopallojaosto järjestää jokavuotisen Hakkapeliitta Beach rantalentopallotapahtuman. Elokuussa 2017 pelattu turnaus oli järjestyksessään kymmenes, joten kesällä 2018 on vuorossa 11. turnaus. Kesän 2018 Hakkapeliitta Beach -turnauksesta lentopallojaosto tiedottaa tarkemmin Tammelan Ryskeen nettisivuilla sekä lentopallojaoston omilla Facebook-sivuilla. Turnauksessa on omat sarjat sekä kilpa- että harrastepelaajille. Lentopallojaoston toiminnasta saat lisätietoja: Markku Kaakinen , lentopallo@tammelanryske.fi Kuntojaosto Kuntojaosto osallistui Kalevan Kierrokselle 2017 kahden joukkueen voimin. Osallistujia Ryskeestä oli yhdeksän, ja heistä kolme suoritti kaikki kuusi lajia. Ykkösjoukkue oli seitsemästoista ja Ari Ilola oli henkilökohtaisen kisan neljästoista ja samalla M50- sarjan kolmas. Jouko Peipinen oli toinen M60-sarjassa. Vuoden 2018 kierrokselle valmistautuminen aloitettiin tammikuussa tapaamisella ja lajien esittelyllä. Sulkapalloa ja muita pallopelejä junioreille Junnujen peruskuntovuorolla pelattiin syyskaudella sulkapalloa ja muita pallopelejä. Vuoro jatkuu kevätkaudella Koulukeskuksessa torstaisin 19:00 20:00. Aikuisten sulkapallovuoro aloitettiin syksyllä Riihivalkaman koululla tiistaisin 20:00 22:00 ja kevätkaudelle mukaan sopii uusia pelaajia. Tarvittaessa järjestetään opastusta sulkapallon varusteisiin ja tekniikkaan liittyen. Aerobic ja kahvakuula ovat tällä hetkellä tauolla. Kuntojaoston toiminnasta saat lisätietoja: Tapio Salo , kunto@tammelanryske.fi.
5 Suvi-illassa ryskeläiset ovat myös juottopaikalla 5 (6) Jos et aio juosta Forssan Suvi-illassa, niin tule tapahtumaan mukaan hoitamaan Ryskeelle annettua tukijamme Lounaismaan Osuuspankin juottopaikkaa. Suvi-ilta juostaan Juottopaikka perustetaan Tammelan koulukeskuksen kohdalle klo 15:00 21:00 väliseksi ajaksi. Talkoolaiset saavat Suvi-illan T-paidan. Vesihelmen jäsenetu Tammelan Ryskeen jäsenet pääsevät alennetulla sisäänpääsymaksulla Vesihelmeen (lapset 5 /aikuiset 7 ). Kassalla on lista, johon kirjoitetaan nimi etua käytettäessä. Intersport Forssa jäsenetu Ryskeen jäsenien on mahdollisuutta saada alennusta Intersport Forssan myymälästä seuraavasti: kaikki tekstiilit 20 %, urheiluvälineet ja jalkineet 15 %. Muista näyttää etukuponki ostoksia maksaessasi kassalla. Etukupongin voit joko leikata talteen taikka ottaa kätevästi puhelimella valokuvan kupongista. OP Lounaismaa yhteistyö Ryskeen ja OP Lounaismaan yhteistyö on edellisvuosien tapaan vahvaa. Ryske järjestää yhteistyössä OP Lounaismaan kanssa kauden aikana jälleen OP:n nimeä kantavat hiihto- ja juoksukilpailut Tammelan liikuntakeskuksella. Myös perinteinen Suvi-illan maratonin OP:n juottopiste hoidetaan Ryskeen talkoovoimin tänäkin vuonna. Yhteystietojen muutokset Jos haluat tehdä muutoksia jäsentietoihisi, niin ilmoitathan niistä joko sähköpostitse jasenrekisteri@tammelanryske.fi tai seuran kotisivujen kautta Ajan tasalla oleva jäsen- ja yhteystietorekisteri on jäsenten ja seuran yhteinen etu! Jäsenmaksu Tämän kirjeen mukana on seuran jäsenmaksu toimintakaudelle Jäsenmaksu on pysynyt samana, kuin viime vuonnakin, eli vain 10 euroa/jäsen tai sitten vaihtoehtoisesti perhejäsenmaksuna 40 /perhe. Jäsenmaksun suorittaminen on tärkeää seuran toiminnan kannalta. Jäsentensä ansiosta seura voi toteuttaa liikuntatoimintaa paikkakunnan kaikenikäisille liikunnan harrastajille ja aktiivisille kilpaurheilijoille. Jos olet liittynyt Ryskeeseen vuoden 2018 aikana ja olet tänä vuonna jo maksanut jäsenmaksusi, niin sitä ei tarvitse nyt uudestaan maksaa. Kiitos kun olet Ryskeen jäsen, tavataan liikunnan merkeissä! Tammelan Ryske
6 Kiitos yhteistyökumppaneillemme! 6 (6)
Ryske liikuttaa 2017
Ryske liikuttaa 2017 Vuosi on jälleen kulunut edellisestä jäsenkirjeestä ja on tullut taas aika kertoa teille jäsenille Ryskeen monipuolisesta toiminnasta. Hienoa, että Sinäkin olet Ryskeen jäsen. Tulethan
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.
1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi ja avasi kokouksen kello
PÖYTÄKIRJA TAMMELAN RYSKE RY:N VUOSIKOKOUS Aika 20.11.2014 klo 18.30 19:35 Paikka Kunnantalon valtuustosali, Tammela 1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi
Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla
Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa
Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,
Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.
JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset
Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta
KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE
KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Tiistaisin ja torstaina 24.5 alkaen klo 17.30-19.00 Ilmoittautuminen joka kerralla klo 17.25 valmentajalle HUOM! omatoiminen alkuverkka ennen ilmoittautumista!
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus
KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS
Toimintasuunnitelma 2016
Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien
KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2009 1. KKI-HANKKEEN KEHITTÄMINEN SEKÄ SITÄ KAUTTA TYÖPAIKKALIIKUNNAN ALOITTAMINEN 2. VALMENTAJIEN
Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017
Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.
Syksy 2013 TERVETULOA!
Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi
Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen
Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden
Tervetuloa harrastamaan jalkapalloa FC Ryskeeseen!
Tervetuloa harrastamaan jalkapalloa FC Ryskeeseen! Jokaisella lapsella on oikeus neljään kokeilukertaan ilman maksuja. Neljän kerran jälkeen täytä ilmoittautumislomake netissä http://www.tammelanryske.fi/jalkapallo/ilmoittaudu-pelaajaksi/
KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE
21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien
TOIMINTASUUNNITELMA 2007
TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista
KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan
Juhlavuotta odoteltaessa
-1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan
Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.
Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta
YLEISURHEILUKOULU 5-16 VUOTIAILLE
YLEISURHEILUKOULU 5-16 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Maanantaisi 22.5. 26.6. ja 7.8. - 11.9. klo 18.30 19.30 (heinäkuu taukoa kentän remontin vuoksi) Ilmoittautuminen joka kerralla klo 18.20 mennessä
KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU!
1 KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! Hiihtokoulu alkaa Harjumajalla loppiaisen jälkeen ma 10.1.2011 klo 18.00. Kaikki uudet ja vanhat joukolla mukaan! Suunnitelmissa perustaa ainakin 3 ryhmää; alkeisryhmä
OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet
OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet 2016-17 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli
RUHA WOLLEY ry seurana.
KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016
1/2 Voimistelu- ja urheiluseura Lielahden Kipinä TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on
Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)
Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus
VALEPA ESITTELYKALVOT
VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää
TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE
01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen
Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä
Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin
KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -
KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen
OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet
OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet 2016-2017 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli sinulla
PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUJA - 2 -
- 1 - - 2 - PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUJA Lähdetäänkö katsomaan, miten metsäsi voi? Sovi tilakäynnistä metsäasiantuntijamme kanssa: Lapua: Martti Turja, p. 0500 563 406 ja Nurmo: Jussi Alakoskela, p. 040
JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14
JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden
b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000
Polvijärven kunta Sivistyslautakunta YLEISAVUSTUKSEN HAKEMUS 1. HAKEMUKSEN KATEGORIA. VAIN YKSI RASTI/HAKEMUS x yleisavustus urheiluseuroille yleisavustus liikuntaa harrastaville yhteisöille yleisavustus
TOIMINTASUUNNITELMA 2008
TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista
1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,
Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012
Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.
Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015
Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,
KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2010 1. KKI-HANKKEEN LOPPUUN SAATTAMINEN SEKÄ RYHMIEN JATKAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS
AIKATAULUT: VAPAA PÄÄSY
B-POIKIEN SM-FINAALIT Nurmohalli ja Nurmon yläaste AIKATAULUT: www.jymylentis.sporttisaitti.com 1 VAPAA PÄÄSY 2 Tervetuloa Seinäjoelle! Seinäjoki tunnetaan vahvana liikuntakaupunkina. Palloilulajeista
Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016
Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä
Joukkueenjohtajien opas
Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.
Siilinjärven Ponnistus Yleisurheilu. SiiPo Yleisurheilu ulkokauden avaus info
SiiPo ulkokauden avaus info 2.5.2018 Harjoitustoiminta kesä 2018 (1.5.2018-30.9.2018): Ulkokausi harjoitellaan poikkeusolosuhteissa Ahmon kentällä alkavan remontin takia. Kenttä näillä näkymin koko kesän
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä lähes 300 aktiivista urheilijaa. Seurassamme
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 350 aktiivista urheilijaa. Seurassamme
KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU!
KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! MAANANTAISIN HARJUMAJALLA KLO 18.00. KOULU ON TARKOITETTU ALLE 12-VUOTIAILLE TYTÖILLE JA POJILLE. HIIHTOKOULU SISÄLTÄÄ HIIHTOHARJOITTELUA JA LEIKKEJÄ. HIIHTOKOULUN PAKKASRAJA
Salon Palloilijat ry Visio 2022
Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan
Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje syyskuu Kausimaksut
Woman Volley ry Uutiskirje syyskuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.
Tervetuloa harrastamaan jalkapalloa FC Ryskeeseen!
Tervetuloa harrastamaan jalkapalloa FC Ryskeeseen! Jokaisella lapsella on oikeus neljään kokeilukertaan ilman maksuja. Neljän kerran jälkeen täytä ilmoittautumislomake netissä http://www.tammelanryske.fi/jalkapallo/ilmoittaudu-pelaajaksi/
Syksy 2014 TERVETULOA!
Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna
FC SCJ Strategia 2019
FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille
1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia
JÄSENKIRJE 2/2015 1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. SC Vantaan valmennustiimi vahvistuu... 4 4. Special Olympics voimistelu... 4 5. Kesävoikat yli 3-vuotiaille
Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain
Haukiputaan Pallo Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain 1.1.2013 Seuran tavoitteet Mahdollistaa kilpa- ja harrastepelaaminen * Kilpatoiminnassa pelaaja sitoutuu osallistumaan joukkueen
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 330 aktiivista urheilijaa. Seurassamme
TOIMINTASUUNNITELMA 2009
TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista
Ounasvaaran Hiihtoseura
Kiertopalkinnot 2011 KIERTOPALKINNOT 2011 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon
LeKi hiihdon yhteistyökumppanuus
LeKi hiihdon yhteistyökumppanuus 2017-2018 Lempäälän Kisa hiihto Lempäälän Kisa hiihto Perustettu vuonna 1904 (yleisseura) Noussut maastohiihdon seuraluokittelussa valioluokan seuraksi Seuraluokittelussa
MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010
MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää
Viestintäsuunnitelma
VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit
Mitä tehdään tehdään kunnolla.
SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:
Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010
Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)
Vanhempainilta 3.5.2016
Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin
DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo
DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4
Kaudenaloitusinfo 2014-2015
Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub
YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS
YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,
Ounasvaaran Hiihtoseura
Kiertopalkinnot 2012 KIERTOPALKINNOT 2012 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon
Toimintakertomus toimintakausi
Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa
JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ
JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ Lentopalloa Torniossa, esiintyjinä aikuisjoukkueet, pääosissa junioripalloilijat, tuottajana Tornion Lentis-88, siinä on sitä perinteistä. 23. toimintakausi
Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.
KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.
1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä.
LIIKUNTASIHTEERIN TOIMINTAKERTOMUS 1.8.2016-31.7.2017 1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä. 2. KAUPUGIN
JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012
JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet
Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen
Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämä on suunnitelma Maskin & KyIF:n välisen YJ-toiminnan perustamisesta (pohjana yhteinen keskustelutilaisuus 25.8.2016 sekä seurojen jalkapallojaostojen päätökset
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa
SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014
SISÄLLYS Hallisarjan tulokset Uusi lisenssikausi alkaa 1.4.2014 Kertalisenssi Jäsen- ja lisenssimaksujen vahvistus sähköpostilla ja tarkistus otteluissa Liiton sääntömääräinen kevätkokous 13.4.2014 U20
SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014
SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi
TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009
TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 Hiihtojaoston toiminnan keskeisimmät osatekijät Toiminta on perhekeskeistä, koko perheen harrastus. Pyrimme toiminnassa siihen, että kaikilla olisi
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut
Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote
Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Puheenjohtajan kynästä, Hyvää kuluvaa Vuotta 2017! Alkamassa on Suomen ja Seinäjoen voimistelijoiden juhlavuosia. Mikä olisikaan parempi vuosi täyttää
Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.
Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa
Mäntsälän Urheilijat / Jalkapallojaosto /
1 Mäntsälän Urheilijat / Jalkapallojaosto / JORY 29.2.2012 Paikka: MU Tsto Seurojentalo Agenda/MEMO 1. Seurakehitys-hanke -Jari käy läpi hankkeen päälinjat ja tavoitteet -Kts. Liite esitys 2. Seurayhteistyöhanke:
ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016
Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.
Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: 6.6. - 10.6.2016
Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: SporttiAction- leiri Monipuolista liikuntaa 2003-2008- syntyneille lapsille. Perinteisessä matalankynnyksen liikuntaleirissä kokeillaan
SALON PALLOILIJAT RY:N KUUKAUSITIEDOTE. MARRASKUU
SALON PALLOILIJAT RY:N KUUKAUSITIEDOTE MARRASKUU 2018 www.salpa.net SALPA RY TIEDOTTAA: Salon Palloilijat ry:n löytyy nyt osoitteesta www.salpa.net Keskiviikkona 12. joulukuuta tervetuloa Jouluglögille
A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle
A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan
Toimintasuunnitelma, vuosi 2016
Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Arvot... 2 3 Visio... 2 4 Yleistä... 2 5 Painopistealueet... 3 6 Harrastus- ja kilpailutoiminta... 4 7 Pallokoulu ja PerheFutis...
SUOMEN MONIPUOLISIN URHEILUSEUROJEN PALVELU
SUOMEN MONIPUOLISIN URHEILUSEUROJEN PALVELU Ådalens Idrottsförening jopox.fi Tom Hedman Agenda Lyhyt katsaus Jopox-kokonaisuuteen ÅIF Tavoitteita tulevalle kaudelle Koko seuran tilanne raporttien kautta
Ruha Wolley Legendaarinen seura
- 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita
Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -
Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta
Toimintakäsikirja on perehdyttämisasiakirja, jonka avulla uudet toimijat saavat tietoa jaoston toimintavoista ja heidät voidaan opastaa tehtäviinsä.
ÄHTÄRIN URHEILIJAT Yleisurheilu TOIMINTAKÄSIKIRJA Johdanto Ähtärin Urheilijat on vuonna 1920 perustettu urheilun yleisseura, johon kuuluu myös kyläosasto Ähtärinrannan Kisa. Ähtärin Urheilijoiden päälajit
Woman Volley. Junioritoiminta. Uutiskirje syyskuu Kausimaksut
Woman Volley Uutiskirje syyskuu 2016 Tervehdys kaikki Woman Volleyn junioripelaajat ja vanhemmat! Tämä kuukausittainen seuratiedote on tarkoitettu informatiiviseksi tiedotteeksi seuran toiminnasta. Junioritoiminta
Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019
Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme
Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015
Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:
Jokelan Kisa ry P1213 ja T1011 ikäryhmien infotilaisuus.
Jokelan Kisa ry P1213 ja T1011 ikäryhmien infotilaisuus www.jokelankisa.net 28.11.2017 JoKi - Jokelalaisille liikuntaharrastusta ja hyvinvointia 21.3.2017 / JKu Jokelan Kisa Urheilutoiminta Jalkapallo
LPG ry junioreiden säännöt
LPG ry junioreiden säännöt Yleiset Laukaan Peurunkagolfin junioritoiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus harrastaa golfia haluamallaan tavalla. Ryhmiä pyritään tarjoamaan
Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015!
SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille. Tervetuloa
KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY
KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013 Mannerheiminaukio 7 p. (06) 832 1300 www.kephi.com 67100 Kokkola f. (06) 830 2374 e-mail: toimisto@kepli.fi KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY:N
SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE
SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE Jaoston terveiset; SalPa taitoluistelun kausi on käynnissä The Swans-logon alla. Kausi on taitoluistelujaoston 40-vuosi. Jaosto on perustettu 1978. Tervetuloa