Alkusanat. Hyvä liiketoimintatapa
|
|
- Reino Kyllönen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Alkusanat Hyvä liiketoimintatapa Hyvät työntekijät, Robert Boschin vuonna 1921 kirjoittamaa tekstiä lainaten: "Rehellinen ja reilu tapa johtaa yritystä on pidemmän päälle tuottoisin, ja yritysmaailma arvostaa sitä paljon enemmän kuin luulemme". Näihin sanoihin tiivistyy se, minkä uskomme olevan totta vielä tänäänkin luotettavuus, uskottavuus, vastuullisuus, reiluus ja erityisesti laillisuus ovat yrityksemme olennaisia menestystekijöitä. Kyseinen näkemys yhdistää konsernin johtoporrasta, henkilöstöä ja Boschin eri yhtiöitä maailmanlaajuisesti yli maiden ja kulttuurien rajojen. Tämä on meille erittäin tärkeää. Sitoutuneisuuttamme korostaaksemme olemme koonneet tähän "Hyvän liiketoimintatavan oppaaseen" suhtautumistapamme lakisääteisiin määräyksiin ja eettisiin kysymyksiin. Opas on ohjenuora toiminnallemme. Yhdessä Boschin arvojen kanssa se tarjoaa erinomaisen pohjan liike-elämässä menestymisen kannalta elintärkeän luottamuksen rakentamiselle. Volkmar Denner johtokunnan puheenjohtaja Robert Bosch GmbH Christoph Kübel johtokunnan jäsen Robert Bosch GmbH Johdanto Laillisen liiketoiminnan harjoittaminen sekä vastuullinen ja reilu toiminta liike-elämässä ovat aina olleet Boschille ensisijaisen tärkeitä ja osa yhtiön arvoja. Meillä on useita määräyksiä ja direktiivejä, jotka sisältävät neuvoja Bosch-konsernin henkilöstölle. Meidän tulee toimia aina niiden mukaisesti. Jotta eri ohjeistusten noudattaminen olisi helpompaa, on näiden sääntöjen keskeiset sisällöt koottu tähän Hyvän liiketoimintatavan oppaaseen yksinkertaisessa muodossa. Jos määräyksissä ja ohjeissa on ristiriita suhteessa tähän oppaaseen tai esiin tulee muita kysymyksiä, tulee lukijan kääntyä Compliance-organisaation tai lakiosaston (C/LS) puoleen. Joissakin tapauksissa voi voimassa olla jonkun muun tai jopa useamman oikeusjärjestelmän laki tai muu lakisääteinen määräys. Noudatamme aina kulloinkin sovellettavaa lakia. Tämä koskee myös lakia siinä maassa, jonne tuote tai palvelu on tarkoitettu. Epäselvissä tapauksissa tulee ottaa selvää paikallisen yhtiön tai yksikön tuella kulloinkin voimassa olevasta paikallisesta laista. Jos paikallisen lain ja Hyvän liiketoimintatavan oppaan välillä on ristiriita, on paikallinen laki ensisijainen. Epäselvissä kysymyksissä tulee ottaa yhteyttä Compliance-organisaatioon tai lakiosastoon. "Tällä Hyvän liiketoimintatavan oppaalla on meille keskeinen merkitys. Meidän kaikkien on tunnettava ohjeistuksen sisältö ja kunnioitettava sitä. Aikoina, joina markkinoilla ja liike-elämässä tapahtuu paljon muutoksia, tämä on jatkuva haaste. Älä epäile ottaa yhteyttä milloin tahansa, jos jokin asia on epäselvä tai jos sinulla on kysyttävää: Compliance-organisaation (Compliance Management (C/CM) -osasto sekä toimialojen ja -toimipaikkojen Compliance Oicer:it eli CPO:t) auttavat sinua aina mielellään." Wolfgang Kübler Chief Compliance Oicer Jos yhtiön ohjesäännöt tai määräykset koskevat tässä Hyvän liiketoimintatavan oppaassa esitettyjä asioita, niitä tulee noudattaa. Erityissäännöt eivät saa olla ristiriidassa Hyvän liiketoimintatavan oppaan perusperiaatteiden kanssa
3 Toimintaamme ohjaavat periaatteet 1. Perusperiaatteet Laillinen, sääntöjä noudattava, vastuullinen ja reilu toiminta Noudatamme lakia kaikissa liiketoimissamme, toiminnassamme, sopimuksissamme ja kaikissa muissakin Bosch-konserniin liittyvissä asioissa. Emme harhauta asiakkaitamme, viranomaisia tai suurta yleisöä, emmekä vaikuta millään tavalla tällaiseen toimintaan kolmannen osapuolen välityksellä. Laillisuusperiaatteen noudattaminen tarkoittaa käytännössä muun muassa asianmukaisten verojen ja tullimaksujen maksamista, kilpailu- ja kartellilainsäädännön noudattamista, korruption ja rahanpesun ehdotonta kieltoa, parhaimman saatavilla olevan tekniikan käyttämistä, vaadittavien virallisten lupien hankkimista, kauppasaarron noudattamista sekä kolmansien osapuolien laillisten oikeuksien kunnioittamista. Tämän periaatteen vastainen toiminta aiheuttaisi huomattavaa vahinkoa yrityksellemme esimerkiksi oikeudenkäyntien, vahingonkorvausten tai rikesakkojen muodossa. Noudatamme lakia riippumatta siitä, hyödyttääkö se Bosch-konsernia vai ei. Laillisuus ja Boschin arvot menevät aina asiakkaan toiveiden tai taloudellisten etujen edelle. Ohjeita mahdollisten rikkomusten varalta Boschin henkilöstön on ilmoitettava johdolle havaitsemistaan mahdollisista Hyvän liiketoimintatavan oppaan rikkomuksista. Henkilöstö voi kääntyä myös suoraan Compliance-organisaation puoleen tai käyttää Compliance Hotline -palvelua. Vaikka on suositeltavaa tehdä ilmoitukset omalla nimellä, ne voi tehdä myös nimettömästi. Tiedot käsitellään luottamuksellisesti. Olipa kyseessä sitten Boschin työntekijä tai sopimuskumppani, vilpittömästi tehdyn ilmoituksen tekijän ei tarvitse pelätä mahdollisia seuraamuksia. Näin on myös sellaisessa tapauksessa, että ilmoitus todetaan jälkikäteen aiheettomaksi. Kenelle voimme ilmoittaa mahdollisista rikkomuksista? Ilmoitus jätetään esimiehelle, asianomaiselle yksikölle tai Compliance Oicerille (suoraan tai käyttämällä Compliance Hotline -palvelua). Alueesi Compliance Oicer löytyy BGN:stä kohdasta "Compliance" ( bgn.bosch.com/alias/compliance). Tältä sivulta löytyy myös linkki Compliance Hotline -palveluun. Noudatamme lakia ja toimimme vastuullisesti. Olemme vastuussa siitä, että noudatamme lakia omalla vastuualueellamme ja tehtävänämme on tarkkailla työympäristöämme jatkuvasti laillisuuden, vastuullisuuden ja reiluuden näkökulmasta. Jos emme ole varmoja, mikä ratkaisu meidän tulee tehdä laillisuuden, vastuun ja reiluuden nimissä, meidän on otettava yhteys johtoon, Compliance-organisaatioon tai lakiosastoon. Riippumatta lain määräämistä rangaistuksista, Hyvän liiketoimintatavan oppaan rikkominen aiheuttaa lähtökohtaisesti aina kurinpidollisia toimia, jotka voivat johtaa jopa irtisanomiseen. Lisäksi myös vahingonkorvaukset voivat tulla kyseeseen. 5
4 Mikä on "Compliance Hotline"? Bosch tarjoaa "Compliance Hotline" -palvelun avulla mahdollisuuden raportoida turvallisesti ja luottamuksellisesti mahdollisista Compliancemääräysten rikkomuksista. Lähes kaikissa maissa tämän voi tehdä myös nimettömänä. Kyseessä on yhteistyökumppanin tarjoama raportointijärjestelmä, joka toimii verkossa ja johon kaikilla työntekijöillä ja ulkoisilla tahoilla on pääsyoikeus maailmanlaajuisesti ja monilla eri kielillä kellon ympäri. Lisätietoa: ks. BGN ja kohta "Compliance" tai siirry sivulle Jos esimiehelle ilmoitetaan mahdollisista työntekijän tai kolmannen osapuolen tekemistä rikkomuksista, hänen tulee ottaa yhteyttä kyseessä olevaan liiketoimintayksikköön tai osastoon. Jos kysymyksessä on asia, jolla on lain kannalta merkitystä, se on välitettävä lakiosastolle. Tiedot mahdollisista rikkomuksista johtavat välittömästi sisäiseen tutkintaan. Mikäli tiedot osoittautuvat oikeiksi, suoritetaan vaadittavat toimenpiteet tapauksen selvittämiseksi. Yhteistyö viranomaisten kanssa Bosch tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa. Boschin työntekijät ja johto tekevät yhteistyötä viranomaisten kanssa tapauksissa, joita Bosch tai viranomaiset tutkivat. Lainmukainen todistamisesta tai lausunnosta kieltäytyminen sekä muut oikeuskäsittelyyn liittyvät oikeudet pätevät myös näissä tapauksissa. Johdon vastuu Johdon ja esimiesten tehtävänä on varmistaa, ettei omalla vastuualueella tapahdu sellaista lakimääräysten tai hyvän liiketoimintatavan periaatteiden rikkomista, mikä olisi voitu riittävällä valvonnalla estää. Heidän vastuullaan on valvoa, että lakia ja sisäisiä määräyksiä noudatetaan. Johdon ja esimiesten velvollisuutena on myös varmistaa, että työntekijät ovat tietoisia siitä, että laillisuusperiaatteen tai hyvän liiketoimintatavan periaatteiden noudattamatta jättäminen on kiellettyä ja siitä seuraa lähtökohtaisesti kurinpidollisia toimia riippumatta siitä, mikä kyseessä olevan henkilön asema on yrityksessä. Jos työntekijä raportoi vilpittömin mielin mahdollisesta rikkomuksesta, johdon tulee huolehtia siitä, että työntekijää suojellaan kaikilta haitoilta, joita ilmoituksesta saattaisi seurata. Tämä pätee myös silloin, kun ilmoitus todetaan jälkikäteen aiheettomaksi. Johto ja esimiehet ovat toiminnallaan esikuvia työntekijöille, jakavat heille tietoa Hyvän liiketoimintatavan oppaan sisällöstä, keskustelevat periaatteista ja toimivat työntekijöiden yhteystahoina Compliance-asioissa yhdessä Compliance-organisaation ja lakiosaston kanssa. Esimiehet käyvät säännöllisesti myös Compliance Dialog -keskusteluja tiiminsä kanssa. Yhteiskuntavastuu Me Boschilla toimimme omasta aloitteestamme vastuullisesti ja yrityksemme etuja silmällä pitäen, kuitenkin samalla huomioiden mahdolliset vaikutukset yhteiskuntaan ja ympäristöön. Toimimme reilusti tehdessämme yhteistyötä yhtiön sisäisesti ja liikekumppaneidemme kanssa, sillä pidämme sitä menestyksemme edellytyksenä. Emme loukkaa toiminnallamme ihmisoikeuksia (esimerkiksi käyttämällä pakkotyötä tai lapsityövoimaa) ja edellytämme myös liikekumppaneiltamme samaa. Pidämme työskennellessämme aina Bosch-konsernin maineen mielessä. Noudatamme laillisuusperiaatetta ja pidämme kiinni vastuullisen ja reilun kohtelun periaatteista. Suhtautuminen kollegoihin Kunnioitamme ja suojelemme jokaisen arvokkuutta. Emme hyväksy kollegoittemme syrjintää tai kiusaamista ja edistämme monimuotoisuutta. Kunnioitamme ja suojelemme jokaisen arvokkuutta. 6
5 Toimimme Boschin etujen mukaisesti. Suojelemme luottamuksellisia suhteita 2. Eturistiriitojen välttäminen Sivutoimet ja sijoitukset Sivutoimet ovat sallittuja vain, jos niistä on sovittu etukäteen työnantajan kanssa. Niistä ei saa aiheutua haittaa yhtiölle. Kilpailijoiden, toimittajien tai asiakkaiden osakkeiden omistaminen on sallittua edellyttäen, että siitä on ilmoitettu etukäteen kirjallisesti työnantajalle. Sijoitusten osalta ilmoitusvelvollisuus koskee vain yli kymmenen prosentin omistusosuuksia. Työntekijämme voi tehdä itsensä, puolisonsa tai perheenjäsenensä omistaman tai johtaman yrityksen kanssa yhteistyötä vain, jos siitä on ilmoitettu työnantajalle kirjallisesti etukäteen. Tämä pätee tilanteissa, joissa työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa liikesuhteeseen ja eturistiriidat ovat mahdollisia. Yhteistyö liikekumppaneiden kanssa yksityishenkilönä Yksityinen yhteistyö Boschin liikekumppaneiden kanssa on sallittua vain, jos sille on saatu johdon kirjallinen etukäteishyväksyntä. Tämä koskee tilanteita, joissa sopimusneuvottelut ovat käynnissä ja yhteistyö voi johtaa eturistiriitoihin. Tämä ei koske yleisesti saatavilla olevia tuotteita tai palveluja. Mitä ovat "yleisesti saatavilla olevat tuotteet ja palvelut"? Yleisesti saatavilla olevat tuotteet tai palvelut ovat saatavilla kaikille samoilla ehdoilla (kuten hinta), esimerkiksi vähittäiskauppojen tuotteet. Tuote ei ole yleisesti saatavilla, mikäli se esimerkiksi hinnoitellaan tapauskohtaisesti. Esimerkkinä jälkimmmäisestä mainittakoon tarjous asunnon remontoinnista. 9
6 3. Tietojen käsitteleminen Kirjalliset asiakirjat Tallenteiden ja raporttien (sisäisten ja ulkoisten) tulee olla oikein ja totuudenmukaisia. Noudatamme hyvän kirjanpidon periaatteita. Datan ja tiedostojen on oltava kokonaisia, oikein, ajan tasalla ja järjestelmien mukaisia. Tallenteiden, tiedostojen ja vastaavien laatiminen yrityksen luottamuksellisista tiedoista on sallittua vain, jos kyseessä on Boschin välitön etu. Salassapito Pidämme salassa yritystä koskevat luottamukselliset tiedot. Tämä velvoite on voimassa myös työsuhteen päätyttyä. Tietosuoja ja tietoturva Takaamme yksityisyyden suojan, henkilötietojen salassapidon sekä kaikkien liiketoimintaa koskevien tietojen turvallisuuden lakimääräysten mukaisesti kaikessa liiketoiminnassamme. Kun kyseessä on tietojen tekninen ja toiminnallinen suojaus, ennen kaikkea tietojen suojaaminen asiattomilta henkilöiltä tai tietojen häviäminen, noudatamme standardeja, joissa on huomioitu paras saatavilla oleva teknologia ja mahdolliset riskit. Kehittäessämme Bosch-tuotteita ja uusia liiketoimintamalleja varmistamme varhaisessa vaiheessa, että tietosuojalle ja -turvalle asetetut lakisääteiset vaatimukset toteutuvat. Data Security Oicer on ensisijainen yhteyshenkilö tietojen käsittelyyn liittyvissä kysymyksissä, mutta myös Compliance-organisaatio ja lakiosasto auttavat näissä asioissa tarvittaessa. (1) Emme osta tai myy arvopapereita sisäpiiritietoa hyväksi käyttäen joko omaksi tai muiden eduksi. (2) Emme suosittele kenellekään toiselle arvopapereiden ostamista tai myymistä sisäpiiritietojen perusteella. Emme myöskään houkuttele ketään muuta tekemään näin. (3) Sisäpiiritiedot tulee aina käsitellä erittäin luottamuksellisesti. Emme luovuta sisäpiiritietoa kenellekään. Tämä koskee myös salasanoja, joiden avulla olisi mahdollista päästä käsiksi sähköisesti tallennettuihin sisäpiiritietoihin. Luovutamme sisäpiiritietoja kollegoille tai ulkoisille yhteistyökumppaneille vain, jos vastaanottaja tarvitsee tiedot tehtäviensä suorittamiseksi ja on sitoutunut käsittelemään niitä erittäin luottamuksellisesti. Mistä tunnistan sisäpiiritiedon? Sisäpiiritietoa voi olla esimerkiksi ei-julkiset liikevaihtotiedot, yrityskauppoihin liittyvät tiedot, merkittävät organisaatiomuutokset, liikkeenjohdon ja hallituksen uudet nimitykset ennen niiden julkaisemista, olennaisen sopimuksen irtisanominen tai päättäminen asiakkaan tai alihankkijan kanssa, merkittävät oikeudenkäynnit ja viranomaisyhteistyö. Pidämme luottamuksellisen tiedon salassa ja käsittelemme arkaluontoisia tietoja vastuullisesti. Sisäpiiritiedot Sisäpiiritiedot eivät ole julkisia tietoja, ja ne voivat vaikuttaa osakekurssien tai muiden arvopapereiden hintoihin. Jos meillä on sisäpiiritietoa: 10
7 Liikesuhteiden luominen 4. Suhtautuminen liikekumppaneihin ja kolmansiin osapuoliin Kilpailu- ja kartellilainsäädäntö Pidämme kiinni reilun kilpailun säännöistä lainsäädännön mukaisesti. Hyväksymme sen, että myyntialueiden tai asiakkaiden, hinnoittelua koskevien sopimusten ja tiedon, toimittajasuhteiden ja -sopimusten sekä tuotantokapasiteettia ja tarjouksia koskevien tietojen jakaminen kilpailijoiden kesken on kiellettyä. Tämä sama koskee myös markkina- ja investointistrategioihin liittyvää tietoa. Tiedostamme sen, että kirjallisten sopimusten lisäksi myös suulliset ja sanattomat sopimukset ovat kiellettyjä. Teemme sopimuksia tiedonvaihdosta tutkimus- ja kehitysprojekteista vain erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa. Emme rajoita asiakasta tai ostajaa omien myyntihintojen määrittelyssä ja kieltäydymme tällaisista vaikutusyrityksistä. Noudatamme maakohtaisia määräyksiä, jotka koskevat kilpailun rajoittamista asiakas- ja toimittajasopimuksissa. Emme käytä vahvaa markkina-asemaa väärin manipuloimalla hintoja, yhdistämällä tuotteen oston toisen tuotteen pakolliseen ostoon tai kieltäytymällä myymästä. Suhteet toimittajiin ja asiakkaisiin Sopimukset asiakkaiden ja toimittajien kanssa ovat täydellisiä ja yksiselitteisiä, hyvin dokumentoituja ja sisältävät kaikki muutokset ja täydennykset. Tämä koskee myös bonusten maksuun, mainostamiseen ja myyntikampanjoihin liittyviä sopimuksia. Noudatamme tiukasti sisäisiä määräyksiä, jotka koskevat kaksinkertaisen tarkastuksen ("kahden silmäparin periaate") soveltamista sekä työn tekemisen ja tarkastamisen erillään pitämistä. Toimittajien valinta perustuu yksinomaan kilpailuun ja tehdään sen jälkeen, kun eri toimittajien tuotteiden tai palveluiden hintoja, laatua, suorituskykyä ja sopivuutta on vertailtu keskenään. Korruptio Emme hyväksy korruptiota missään muodossa. Jos työntekijä tai liikekumppani syyllistyy korruptioon, kyseessä on lain mukaan rangaistava teko, joka aiheuttaa kilpailutilanteen vääristymistä sekä arvon ja maineen menetystä yhtiölle. Mitä seuraamuksia on korruptiolla?* Korruptio aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia yrityksille ja siten vähentää investointi-, kasvuja innovaatiomahdollisuuksia. Se johtaa riippuvuussuhteeseen ja estää kestävien liikesuhteiden ylläpidon. Tuotteet kallistuvat, kansantaloudet kasvavat hitaammin eivätkä saavuta parasta mahdollista hyvinvoinnin tasoa. Näin ollen korruptio on haitallista kaikille. * Lähteenä Transparency International Emme anna lahjoja tai etuuksia viranomaisille tai vastaaville henkilöille. Tässä suhteessa linjamme on erittäin tiukka. Emme halua antaa vaikutelmaa siitä, että yrittäisimme ostaa vaikutusvaltaa. Emme myöskään itse ota vastaan viranhaltijoiden tarjoamia lahjoja. Emme tarjoa tai takaa viranhaltijoille minkäänlaisia etuja viranomaisasioiden hoitamisesta tai nopeuttamisesta. Tämän huomioimme riippumatta siitä, onko oikeutta ennenaikaiseen käsittelyyn olemassa tai rikkooko viranhaltija virkavelvollisuuttaan toiminnallaan. Käyttäydymme reilusti ja arvokkaasti
8 Ketkä ovat viranomaisia? Viranomaisia ovat henkilöt, jotka hoitavat julkiseen hallintoon liittyviä tehtäviä. Tällaisia ovat esimerkiksi virkamiehet, tuomarit, virastojen työntekijät, julkisten yliopistojen professorit ja tutkimuslaitosten työntekijät, jotka suorittavat viranomaistehtäviä. Näihin voidaan lukea myös valtio-omisteisissa yrityksissä työskentelevät henkilöt. Emme hyväksy korruptiota tai pyri vaikuttamaan päätöksiin epäasiallisella tavalla liiketoiminnassamme. Tämä koskee etenkin yhteistyötä asiakkaiden ja toimittajien kanssa. Erityisesti tämä liittyy sopimuksiin, jotka koskevat ostoja ja tilausten tekoa, toimituksia, käsittelyä ja maksua. Emme maksa mitään suorituksia, joiden kohdalla voimme olettaa, että ne on tarkoitettu kokonaan tai osittain lahjukseksi. Kiellämme edustajiamme ja muita asiamiehiämme antamasta tai ottamasta lahjuksia tai muita epäasiallisia etuuksia. Mikäli tätä ei noudateta, pidätämme oikeuden välittömään sopimuksen irtisanomiseen. Olemme erityisen varovaisia antaessamme tai ottaessamme vastaan lahjoja tai muita etuuksia, kuten kutsuja. Mikäli viranhaltija, asiakas, toimittaja tai muu kolmannen osapuolen edustaja vaikuttaa työntekijäämme tai työntekijämme vaikuttaa heihin epäasiallisella tavalla, seurauksena on kurinpidollisia toimia riippumatta siitä, johtaako teko myös rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Jos viranhaltija, toimittaja, asiakas tai muu kolmas osapuoli yrittää vaikuttaa työntekijämme päätöksiin epäasiallisesti, siitä tulee ilmoittaa johdolle ja Compliance Oicerille. Voinko tarjota Boschin työntekijänä asiakkaalle illallisen? Asiakkaalle voi tarjota illallisen, jos se liittyy liiketoimintaan ja kustannukset ovat kohtuulliset. Illallinen liittyy työhön esimerkiksi silloin, jos se on workshopin tai tuote-esittelyn jälkeen ja jos sen aikana keskustellaan liiketoimintaan liittyvistä asioista. Illallinen on hyväksyttävä, jos kustannukset ovat paikallisesta näkökulmasta kohtuulliset. Jos sinulla on kysyttävää tai jokin asia on epäselvä, ota yhteyttä Compliance Oiceriin. Henkilöstön kierrättäminen sensitiivisissä tehtävissä Henkilöstön säännöllinen kierrättäminen ( job rotation ) on käytäntönä erityisen sensitiivisissä toiminnoissa (esimerkiksi hankinta ja myynti). Usein se samalla edistää myös ammatillista kehittymistä. Lahjoitukset Robert Bosch Stiftung toimii aktiivisesti kansainvälisten suhteiden, terveydenhuollon, koulutuksen, tieteen ja kulttuurin aloilla. Se on samanaikaisesti sekä toiminnallinen rahasto, joka edistää sille määriteltyjä tavoitteita omien ohjelmiensa kautta, että kolmansien osapuolten projektien rahoittaja. Bosch-konsernin toimialat ja yksiköt tukevat rahallisesti ja tuotelahjoituksin koulutusta, tiedettä, kulttuuria ja yhteiskunnallisia projekteja yhteiskuntavastuun hengessä. Lahjoituksia koskevista säännöistä päättävät Robert Bosch GmbH:n ja toimialojen johto. Lahjoituksia annettaessa noudatetaan epäitsekkyyden periaatetta ja se pidetään täysin erillään sponsoroinnista. Emme hyväksy korruptiota. Reagoimme rikkomuksiin asianmukaisesti esimerkiksi lopettamalla toimitukset tai irtisanomalla sopimukset. 14
9 Olemme tietoisia vastuustamme ympäristöä ja yhteiskuntaa kohtaan. Tuotteiden kehitys ja valmistus Mitkä ovat tuotekehityksen tärkeimmät periaatteet? Toimintamme lähtökohtana on aina laillisuusperiaate sekä tunnuslauseemme "Invented for life". Laillisuus ja yhtiön arvot menevät asiakkaan toiveiden edelle. Boschin tuotekehityksessä noudatetaan seuraavia periaatteita: Toiminnallisuuksien kehittäminen ajosyklin tai testin tunnistamista varten ei ole sallittua (ei Boschin alustalla eikä muissa toiminnoissa tai ohjelmistoissa asiakkaan pyynnöstä). Ohjelmiston tulee toimia siten, että tuotteen normaaleissa käyttöolosuhteissa sen ominaisuudet toimivat sovitulla tavalla sekä ihmiselämää, ympäristöä ja luonnonvaroja suojellaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ohjelmistojen optimointi testiolosuhteita varten ei ole sallittua. Nämä periaatteet koskevat kaikkia Bosch-tuotteita (palvelut mukaan lukien) kaikissa tuotekehityksen vaiheissa ja ne tulee huomioida erityisesti ohjelmistojen parametrisoinnissa ja kalibroinnissa sekä järjestelmäsuunnittelussa. Periaatteita tulee noudattaa myös tuotteen valvonnassa tuotekehityksen päätyttyä. Ne kuvaavat lainmukaisen toiminnan ehdotonta edellytystä. 5. Tuotteille ja palveluille asetetut vaatimukset Erinomainen laatu on vahvuutemme. Toimitamme turvallisia tuotteita, jotka edustavat parasta mahdollista laatua ja luotettavuutta. Näin täytämme asetetut vaatimukset ja asiakkaiden odotukset. Tuotekehityksen, tuotteiden valmistuksen ja palvelujen tarjoamisen yhteydessä pidämme toimintamme ohjenuorana aina laillisuusperiaatetta ja tunnuslausettamme Invented for life. Tuotteemme vastaavat aina nykytekniikan vaatimuksia. Jos käytännön toteutuksessa esiintyy ristiriitoja näiden vaatimusten suhteen, niistä keskustellaan avoimesti. Ongelmat ratkaistaan laillisuusperiaatteen mukaisesti, vastuullisen ja reilun liiketoiminnan periaatteiden ja muiden Boschin arvojen perusteella. 6. Kolmannen osapuolen immateriaalioikeudet Immateriaalioikeudet suojelevat kolmansien osapuoleten kaupallisia oikeuksia (esimerkiksi patentit, tavaramerkit, rekisteröidyt mallit) ja tekijänoikeuksia (esim. ohjelmisto, valokuvat). Kunnioitamme kolmansien osapuolten immateriaalioikeuksia ja voimme hyödyntää niitä vain luvallisesti. Kolmansien osapuolten suojaamatonta tietotaitoa voidaan käyttää ja luovuttaa eteenpäin vain, jos lainsäädäntö sen sallii. Jos kolmannen osapuolen tietotaitoon liittyy salassapitosopimus, sitä voidaan käyttää ja luovuttaa eteenpäin vain sopimuksen puitteissa. Tämä koskee erityisesti kolmannen osapuolen tuotteiden valmistukseen liittyviä tietoja sekä yksittäisiä kolmannen osapuolen tuotteisiin liittyviä tietoja, mittoja ja toleransseja. Käytämme kolmansien osapuolten ohjelmistoja, niin sanotut open source -ohjelmistot mukaan lukien, vain lain ja lisenssiehtojen mukaisesti. 7. Työturvallisuus, työterveys, palo- ja ympäristönsuojelu Velvollisuutemme on ehkäistä ihmisiin ja ympäristöön kohdistuvia vaaratekijöitä, vaikuttaa ympäristöön mahdollisimman vähän ja suojella luonnonvaroja. Prosessien, tuotantolaitosten ja välineiden tulee olla lainmukaiset sekä vastata yrityksen sisäisiä ohjeita, jotka koskevat työturvallisuutta ja -terveyttä sekä palo- ja ympäristönsuojelua. 17
10 Hyvien liiketoimintaperiaatteiden edistäminen 8. Viestintä ja koulutus Viestimme säännöllisesti hyvään liiketoimintatapaan liittyvistä asioista. Keskustelemme säännöllisesti hyvään liiketoimintatapaan liittyvistä teemoista ja käsittelemme riskejä avoimesti. Koulutamme henkilöstöä säännöllisesti aiheeseen liittyen. 9. Sisäinen valvontajärjestelmä Keskustelemme avoimesti riskeistä ja epävarmuustekijöistä. Bosch ylläpitää sisäistä valvontajärjestelmää. Jokaisen liikeyksikön johto on vastuussa siitä, että Hyvän liiketoimintatavan oppaan periaatteita ja yrityksen sisäisiä sääntöjä noudatetaan. Keskitetyllä sisäisen tarkastuksen yksiköllä (C/AU) sekä paikallisilla sisäisillä tarkastajilla on rajoittamaton oikeus tietoihin ja tarkastuksiin, mikäli lakisääteiset tai yrityksen sisäiset säännöt eivät sitä kiellä. Huomautus: Tämän Hyvän liiketoimintatavan oppaan periaatteita noudatetaan Bosch-konsernin yhtiöiden ja niiden työntekijöiden välisissä suhteissa. Periaatteet muodostavat osapuolia sitovat toimintatavat. Kolmannet osapuolet eivät voi saada oikeuksia Hyvän liiketoimintatavan oppaan perusteella
11 Lisätietoa ja yhteyshenkilöt Lisätietoa Robert Bosch GmbH Compliance Management (C/CM) Postfach Stuttgart Germany Puhelin
DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE. Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys
DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys DACHSER-käytännesäännöt liikekumppaneille 1. Johdanto Mottonaan logistiikan rehellisyys ( Integrity in Logistics
Code of Business Conduct (Hyvän liiketoimintatavan opas) Lainmukaisen toiminnan perusteet
Code of Business Conduct (Hyvän liiketoimintatavan opas) Lainmukaisen toiminnan perusteet 2 Code of Business Conduct Esipuhe Hyvät yhteistyökumppanit Yhtiömme on kehittynyt Robert Boschin vuonna 1886 perustamasta
Sisältö. Toimintaperiaatteet
Sisältö 1 Johdanto 3 2 Liiketoiminnan etiikka vastuullisten liiketoimintakäytäntöjen noudattaminen 3 2.1 Lakien ja määräysten noudattaminen 3 2.2 Kirjausten ja raporttien oikeellisuus 3 2.3 Eturistiriidat
Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values
Code Eettiset of ohjeemme Conduct It s all about values JOHDANTO Eettisten ohjeidemme perustana ovat Nordzuckerin arvot, jotka ovat yrityskulttuurimme kulmakivi. Arvot ohjaavat toimintaamme pulmatilanteissa,
Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus
Alma Media Oyj 2011 Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Median Code of Conduct -- eettinen ohjeistus Tämä eettinen ohjeistus koskee kaikkia Alma Median ja sen tytäryhtiöiden työntekijöitä organisaatiotasosta
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet 1 Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnin ja henkilöstön kanssa käsiteltyjen Kunta10 - työhyvinvointikyselyn tulosten pohjalta kaupungissa on havaittu
Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet
1/5 Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet Berner-konsernin yhteistyökumppaneiden ja toimittajien (tästä eteenpäin Toimittaja ) on noudatettava kaikkea soveltuvaa lainsäädäntöä,
EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013
EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013 Tekijä: Åsa Fredriksson Laadittu: 24. helmikuuta 2013 Tarkistettu: 10. syyskuuta 2014 Versio:
POLYGONIN VASTUULLINEN KUMPPANIKÄYTÄNTÖ
GROUP POLICIES POLYGONIN VASTUULLINEN KUMPPANIKÄYTÄNTÖ Toimimme Aina Parhaaksesi. www.polygongroup.fi Sisältö 2 Yhteenveto käytännöstä 3 Johdanto 4 Toimintalinjaus 4 Alihankkijat 5 Viestintä ja toteutus
SCA:n eettinen ohjeisto
SCA:n eettinen ohjeisto 1 Eettinen ohjeisto SCA:n eettinen ohjeisto SCA on sitoutunut luomaan osakkeenomistajilleen lisäarvoa ja rakentamaan kunnioitukseen, vastuullisuuteen ja arvostukseen perustuvat
Toimintaperiaatteet Sääntöjen noudattamista koskevat ohjeet
Toimintaperiaatteet Sääntöjen noudattamista koskevat ohjeet SISÄLTÖ 3 KORRUPTION JA VAIKUTUSVALLAN VÄÄRINKÄYTÖN VASTAISUUS 6 KIRJANPIDON VALVONTA 7 REILU KILPAILU 8 VIENTI- JA TUONTIMÄÄRÄYKSET 2 KORRUPTION
Toimittajien menettelyohje
Toimittajien menettelyohje 1 (3) 01/01/2015 Toimittajien menettelyohje Tausta ja tarkoitus Posti on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja
Salassapitosopimus 2018
Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 1 / 4 1. Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Alla mainitut sopijapuolet ovat tehneet salassapitoa koskevan sopimuksen tässä sopimuksessa sovituin ehdoin. 2.
United Technologies Corporation. Toimittajilta saadut liikelahjat
United Technologies Corporation Toimittajilta saadut liikelahjat Johdanto UTC ostaa tarvikkeet ja palvelut niiden arvon perusteella yrittäen samalla saada parhaan vastineen rahalle ja luoda kestävät liikesuhteet
Plus500CY Ltd. Eturistiriitoja koskevat toimintaperiaatteet
Plus500CY Ltd. Eturistiriitoja koskevat toimintaperiaatteet Eturistiriitoja koskevat toimintaperiaatteet 1. Johdanto 1.1. Tässä eturistiriitoja koskevassa käytännössä määritetään, kuinka Plus500CY Ltd.
Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille. Huhtikuu 2011
Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille Huhtikuu 2011 JOHDANTO Sodexon periaatteisiin liiketoiminnassa kuuluu korkeat eettiset standardit. Tämän vuoksi olemme laatineet Code of Conduct, toimintaohjeistuksen
Eettiset ohjee. iska regler Etisk regelsæ. Etiska regler. Eet. ttiset ohjeet Etikos kodeks. Verhaltenskodex. Eti k. kos kodeksas.
Kódex správania Kó Kódex správania E ode of Conduct Eet ttiset ohjeet Etikos kodeks deksas Kode eks postępowania Kodeks postępowania Verhaltenskodex enskod iska regler Etisk regelsæ Kodeks p Eettiset ohjeet
Pidetään selkä suorana
Eettinen pelikirja Pidetään selkä suorana Mitä on oikea ja väärä Enveralla? Envera haluaa olla esimerkillinen yritys, jossa työntekijän on hyvä olla ja joka kohtaa asiakkaat ja muut sidosryhmät suoraselkäisesti.
LGT ja yhteiskuntavastuu
LGT ja yhteiskuntavastuu Voit luottaa siihen, että kannamme vastuumme Kaikki, mitä kuljettajana, toimittajana, työnantajana, yrityksenä, ostajana ja yrityskansalaisena teemme, vaikuttaa ympäröivään maailmaan.
LEGO Technic Rakenna digitaalisesti! Kilpailu yleiset määräykset ja ehdot
Rakenna digitaalisesti! Määräykset ja ehdot LEGO Technic Rakenna digitaalisesti! Kilpailu yleiset määräykset ja ehdot Huomaa, että kaikkien verkkokilpailuihin osallistuvien täytyy noudattaa alla esitettyjä
Kärkkäinen Oy arvot 2019
Kärkkäinen Oy arvot 2019 Kärkkäinen Oy konsernin (jäljempänä yhtiö tai Kärkkäinen Oy) toimintaa ohjaavat kolme arvoa: luotettava, tehokas ja yhteistyö. Yhtiön arvot on yhteisesti hyväksytty ja ne perustuvat
Tämä henkilötietojen käsittelyä ja tietosuojaa koskeva sopimusliite on tehty seuraavien sopijapuolten (Rekisterinpitäjä ja Toimittaja) välillä.
TIETOJENKÄSITTELYSOPIMUS Tietojenkäsittelysopimus on laadittava, jos yrityksen henkilötietojen käsittely ulkoistetaan. Sopimuksella varmistetaan, että Rekisterinpitäjä ja Toimittaja eli Henkilötietojen
Toimittajien eettiset periaatteet
Toimittajien eettiset periaatteet www.quantservice.com Sivu 1/7 Sisältö Toimittajien eettiset periaatteet... 3 1.1 Ihmisoikeudet... 3 1.2 Oikeudenmukaiset työehdot ja lapsityövoima... 3 1.3 Työturvallisuus
SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ
1 (5) SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ 1. Yleistä Me Sataservice-konsernissa kunnioitamme tietosuojaasi. Tätä tietosuojakäytäntöä sovelletaan työnhakijoihin, työntekijöihin, käyttäjiin; jotka käyttävät
Tampereen Aikidoseura Nozomi ry
Tietosuojaseloste. c/o Heidi Ihanamäki Petäjässuonkatu 4 B 28 33580 Tampere www.nozomi.fi Y-tunnus 1456802-7 Tietosuojaseloste Sisällysluettelo 1. Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö... 1 2. Rekisteröidyt...
EEttisEt toimintaohjeet
Eettiset toimintaohjeet Husqvarna-konsernin eettiset toimintaohjeet noudattavat YK:n Global Compact -aloitteen periaatteita, joiden tarkoitus on saada yritykset toimimaan ihmisoikeuksia, työntekijöiden
Ypsomed-konsernin toimintaohjeet
Ypsomed-konsernin toimintaohjeet Hyvät kollegat Ypsomed-konsernin (jäljempänä Ypsomed ) menestys ja maine ovat suoraan riippuvaisia siitä, miten toimimme asiakkaitamme, liikekumppaneitamme ja osakkaitamme
ebm-papst Menettelytapasäännöstö Vastuullisen ja oikeudenmukaisen kaupankäynnin periaatteet
ebm-papst Menettelytapasäännöstö Vastuullisen ja oikeudenmukaisen kaupankäynnin periaatteet Sisällysluettelo ebm-papst group of companies ebm-papst Mulfingen GmbH & Co. KG Bachmühle 2 74673 Mulfingen Germany
Sisällysluettelo. Toimitusjohtajan viesti Oriola-konsernin arvot... 4
Eettiset ohjeet 1 Table of contents Sisällysluettelo Toimitusjohtajan viesti... 3 Oriola-konsernin arvot... 4 Määräystenmukaisuus... 5 Me noudatamme lakia Me vältämme eturistiriitoja ja vastustamme lahjontaa
2.1. Noudatamme kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä. Noudatamme asianmukaisia kansainvälisiä ja kansallisia lakeja ja säädöksiä.
EETTISET PERIAATTEET 1. Johdanto Ahlstromin eettisissä periaatteissa kuvataan ne eettiset periaatteet, jotka ohjaavat yhtiömme liiketoimintaa. Periaatteet perustuvat ydinarvoihimme, joita ovat vastuullinen
Eettinen toimintaohje
Eettinen toimintaohje Me Tokmannilla haluamme toimia vastuullisesti ja odotamme sitä myös yhteistyökumppaneiltamme. Sisällysluettelo 1. Toimitusjohtajan terveiset 4 2. Ihmisten reilu ja kunnioittava kohtelu
Carunan toimintaohje. Code of Conduct
Carunan toimintaohje Code of Conduct Carunan toimintaohje CODE OF CONDUCT Carunan toimintaohje luo perustan tavallemme tehdä töitä. Se määrittelee, miten huolehdimme Carunan omaisuudesta, teemme yhteistyötä
Code of Conduct Eettiset toimintaperiaatteet
Code of Conduct Eettiset toimintaperiaatteet TIKOMET A GTP Company 5 ohjaavaa Liiketoimintaamme ohjaavat periaatteet periaatetta Noudatamme toiminnassamme lakia Kunnioitamme ihmisoikeuksia Toimimme konsernin
Millaisia tietoja käsittelemme Keräämme tyypillisesti seuraavia tietoja:
TIETOSUOJALAUSEKE Me armas catering Oy:ssä (y-tunnus: 2478434-8) olemme sitoutuneet suojaamaan asiakkaidemme yksityisyyttä. Käsittelemme asiakkaiden henkilötietoja, jotta voimme ottaa vastaan ja käsitellä
OHJEET KOLMANSILLE OSAPUOLILLE
OHJEET KOLMANSILLE OSAPUOLILLE Sisällysluettelo 1. Tavoitteet ja soveltamisala 1 2. Sovellettavat lisädokumentit 1 3. Kolmannet osapuolet 1 4. Yleiset standardit kanssakäymiseen kolmansien osapuolien
Code of Conduct eettinen ohjeistus
Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Media Oyj 2016 Sisällys 1. Almamedialaiset...1 2. Alma Media -konsernin edun ajaminen... 2 3. Yhteistyö ja kumppanuudet... 2 4. Asiakkaat... 3 5. Lakien, säädösten
Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet
Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet 1. Johdanto Shellin toimiessa Suomessa saattaa syntyä tilanteita, joissa Shell kerää henkilötietoja. Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet on laadittu, jotta voidaan
1.3. Tämä liite sekä henkilötietojen käsittelyn kuvaus -liite korvaavat aiemman sopimukseen liitetyn Tietosuojaliitteen.
LiiteSopimusliite JAR1825129 Henkilötietojen käsittelyn ehdot 29.11.201822.10.2018 1 (5) JARDno-2017-1652 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa Sopimusta työterveyshuollon
KNAUF CODE OF CONDUCT
KNAUF CODE OF CONDUCT Hyvät työntekijämme, Viimeisten 80 vuoden aikana Knauf on edennyt yrittäjäperheestä maailmanlaajuiseksi, johtavaksi rakennustuoteteollisuuden yritykseksi. Luotettavuus, uskottavuus
REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS
Lisenssisopimus 1 (5) REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämä lisenssisopimus ( Sopimus ) on tehty seuraavien osapuolten välillä: 1. Trainer4You Revolution Oy, y-tunnus 2623516 6, Suomessa rekisteröity
Toimimme Aina Parhaaksesi. GROUP POLICIES. Eettiset ohjeet.
GROUP POLICIES Eettiset ohjeet Toimimme Aina Parhaaksesi. www.polygongroup.fi Sisällysluettelo Johdanto 3 Polygonin eettiset ohjeet Eettinen liiketoiminta 4 Korruption ja kartellien vastaisuus Työntekijät
[yksilöitynä käsiteltävät henkilötiedot ja käsittelyn kesto] [yksilöitynä henkilötietojen tyyppi ja rekisteröityjen ryhmät]
1(5) L I I T E 5B T I E T O S U O J A 1. TARKOITUS Tällä tietosuojaliitteellä ( Tietosuojaliite ) [tilaaja] ( Tilaaja ) rekisterinpitäjänä ja käsittelijänä ja [toimittaja] ( Toimittaja ) henkilötietojen
Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille
FI FI FI Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille Näissä menettelysäännöissä vahvistetaan periaatteita, joita yksittäiset sovittelijat voivat halutessaan noudattaa omalla vastuullaan. Sovittelijat
MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA
lukien toistaiseksi 1 (5) Sijoituspalveluyrityksille MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA Rahoitustarkastus antaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain
Liike-elämän etiikan toimintaohjeet Smithsin toimittajille
Liike-elämän etiikan toimintaohjeet Smithsin toimittajille Smiths Group on globaali konserni, joka toimii vuorovaikutuksessa asiakkaiden, osakkeenomistajien ja toimittajien kanssa maailmanlaajuisesti.
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA. Yhtymähallitus 10.4.2014 41
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA Johdanto Tietosuojapolitiikassa kuvataan henkilöön liittyvien henkilötietojen tai muiden luottamuksellisten tietojen käytön periaatteet ja menetelmät
SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA
SISÄINEN OHJE SO 21 1 (5) SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA Vahvistettu :n hallituksessa 2014-09-19 1 Toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltaminen Näiden sisäisten toimintaohjeiden
TOIMINTAOHJE Versio: 1.0 Päivämäärä: Lokakuu 2011 Laatinut: Kathrin Aigner Osasto: konsernin lakiasiainosasto
TOIMINTAOHJE Versio: 1.0 Päivämäärä: Lokakuu 2011 Laatinut: Kathrin Aigner Osasto: konsernin lakiasiainosasto JOHDANTO Monier-konserni uskoo maailmaan, jossa kattojen ko ko potentiaali hyödynnetään, jotta
SMC:n tytäryhtiöt Euroopassa kunnioittavat yksityisyyttäsi ja sitoutuvat pitämään henkilötietosi suojattuina.
TIETOSUOJASELOSTE 1. Johdanto Tervetuloa SMC:n tietosuojaselosteeseen SMC:n tytäryhtiöt Euroopassa kunnioittavat yksityisyyttäsi ja sitoutuvat pitämään henkilötietosi suojattuina. Tämän tietosuojaselosteen
TIETOSUOJASELOSTE. Yleistä. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä?
TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se, että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet
Yrityksen periaatteet
Yrityksen periaatteet Eettiset toimintaohjeet Toimintaohjeiden tarkoitus Toimintaohjeet sisältävät sitovat säännöt ja odotukset, jotka kohdistamme jokapäiväiseen toimintaamme. Nämä periaatteet sitovat
Tietosuojavastaavan nimittäminen, asema ja tehtävät
Tietosuojavastaavan nimittäminen, asema ja tehtävät 1 Näin pääset alkuun! 1. Nimitä tietosuojavastaava. 2. Määrittele tietosuojavastaavan tehtävät ja asema. 3. Arvioi tekeekö tietosuojavastaava muita tehtäviä.
TOIMINTAOHJEEMME SISÄLTÖ
TOIMINTAOHJE TOIMINTAOHJEEMME Tämä on Fortumin toimintaohje. Se perustuu yhteisiin arvoihimme ja auttaa meitä saavuttamaan visiomme: Olla ensiluokkainen sähkö- ja lämpöyhtiö ja kestävän kehityksen edelläkävijä.
IDA-tallennuspalvelun käyttölupahakemus
IDA-tallennuspalvelun käyttölupahakemus Uusi hakemus Käyttäjätietojen muutos Projektin vastuuhenkilön yhteystiedot: Etu- ja sukunimi: Mikäli sinulla ei ole HAKA-tunnusta, täytä seuraavat kentät: Projektin
Työnhakijarekisterin tietosuojaseloste
Työnhakijarekisterin tietosuojaseloste Työnhakijalle Rekisteriselosteessa kerrotaan henkilötietojen käsittelyn tarkoituksesta ja käsittelyn oikeusperusteesta. Se selvittää rekisteröidyn oikeudet sekä kertoo
Hostingpalvelujen. oikeudelliset kysymykset. Viestintäviraston Abuse-seminaari 2012. Jaakko Lindgren
Hostingpalvelujen oikeudelliset kysymykset Viestintäviraston Abuse-seminaari 2012 Jaakko Lindgren Legal Counsel Tieto, Legal jaakko.lindgren@tieto.com Esittely Jaakko Lindgren Legal Counsel, Tieto Oyj
Eettinen toimintaohje
Eettinen toimintaohje Me Tokmannilla haluamme toimia vastuullisesti ja odotamme sitä myös yhteistyökumppaneiltamme. Sisällysluettelo Toimitusjohtajan terveiset 4 Ihmisten reilu ja kunnioittava kohtelu
ETURISTIRIITATILANTEET
Obsido Oy ETURISTIRIITATILANTEET 1 1 JOHDANTO Obsido Oy (jäljempänä Obsido tai yhtiö ) noudattaa eturistiriitatilanteiden tunnistamisessa, ehkäisyssä, hallinnassa ja ilmoittamisessa voimassa olevaa lainsäädäntöä
KOODIVIIDAKKO OY:N PALVELUITA KOSKEVAT HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN YLEISET EHDOT
1 KOODIVIIDAKKO OY:N PALVELUITA KOSKEVAT HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN YLEISET EHDOT 1. TARKOITUS JA SOVELTAMISALA 1.1. Euroopan Unionin yleisen tietosuoja-asetuksen 2016/679 ( Tietosuoja-asetus ) soveltaminen
EETTISET SÄÄNNÖT. Eurooppalainen painos
EETTISET SÄÄNNÖT Eurooppalainen painos Kaikille työntekijöille MIKSI BRP:LLÄ ON EETTISET SÄÄNNÖT? Miksi BRP:llä on eettiset säännöt? Yhtiö on oikeushenkilö itse asiassa useita oikeushenkilöitä - joka
Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä
Henkilötietojen käsittelyn ehdot Liite 7 1 (6) Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa PISA 2021 -palvelusopimusta (Dnro ), jäljempänä
Liiketoimintaan luetaan kaikki Ilmarisen toimintaan kuuluvat asiat.
ILMARISEN LAHJONNANVASTAISET PERIAATTEET 1. TAUSTA JA TARKOITUS Ilmarisen lahjonnanvastaisten periaatteiden tarkoituksena on pyrkiä estämään ja auttaa havaitsemaan lahjonta. Ilmarinen ei hyväksy lahjontaa
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja 28.08.2017 Sami Uusitalo työhyvinvointipäällikkö Taustaa Kaupungilla käytössä
Eläketurvakeskuksen tietosuojapolitiikka
Eläketurvakeskus Tietosuojapolitiikka 1 (5) Eläketurvakeskuksen tietosuojapolitiikka Eläketurvakeskus Tietosuojapolitiikka 2 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Tietosuojatoimintaa ohjaavat tekijät...
Delfort menettelytapasäännöt
Maaliskuu 2017 Delfort menettelytapasäännöt Hallituksen esipuhe delfortgroup AG ja sen tytäryhtiöiden liiketoiminnan perustana ovat seuraavat avainperiaatteet: laadukkuus kunnioitus vastuu luotettavuus
Eettiset toimintaohjeet
Eettiset toimintaohjeet 1 JOHDANTO 1.1 Näiden toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltamisala Finnair on suomalainen lentoyhtiö, jolla on symboliarvoa ja joka on kansainvälisen ilmailuyhteisön arvostettu jäsen.
STOCKMANNIN KORRUPTION VASTAISET PERIAATTEET
STOCKMANNIN KORRUPTION VASTAISET PERIAATTEET 1. Tarkoitus Näiden korruption vastaisten periaatteiden tarkoituksena on tarkentaa ohjeita suhtautumisessamme korruptioon ja eturistiriitatilanteisiin, joita
Rehellisen liiketoiminnan periaatteet
Rehellisen liiketoiminnan periaatteet Sisällys 1. Epäreilusta kilpailusta pidättyminen... 2 2. Sidosryhmien kanssa toimiminen... 2 3. Lahjonnasta kieltäytyminen... 3 4. Eturistiriitojen torjuminen... 3
OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy
LUONNOS OSAKASSOPIMUS 5.10.2016 Jykes Kiinteistöt Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3. Yleisvelvoite... 3 4. Yhtiön hallinto ja omistajaohjaus... 3 5. Osakkeiden
TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ KÄYTÄNTÖ OTETTU KÄYTTÖÖN MAALISKUUSSA 2015, PÄIVITETTY HELMIKUUSSA 2017
TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ KÄYTÄNTÖ OTETTU KÄYTTÖÖN MAALISKUUSSA 2015, PÄIVITETTY HELMIKUUSSA 2017 SISÄLTÖ TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ... 3 Johdanto... 3
Asukkaan oikeus omaan dataan ja GDPR asuntoosakeyhtiössä. Ilmastoviisaat taloyhtiöt työpaja 1 Asukkaan MyData
Asukkaan oikeus omaan dataan ja GDPR asuntoosakeyhtiössä Ilmastoviisaat taloyhtiöt työpaja 1 Asukkaan MyData 12.3.2019 EU:n tietosuoja-asetus eli GDPR Tietosuoja-asetuksen tavoitteena on, että kansalaiset
TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET
TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET OLEMME OSA JOKIVARSIEN ELÄMÄÄ 5 Viesti toimitusjohtajalta 6 Lainsäädännön ja hyvien liiketoimintatapojen noudattaminen 8 Reilu kilpailu
Ajankohtaista työelämän tietosuojasta Johanna Ylitepsa
Ajankohtaista työelämän tietosuojasta 20.5.2019 Johanna Ylitepsa Tietosuoja-asetus 88 artikla Käsittely työsuhteen yhteydessä Jäsenvaltiot voivat antaa lakisääteisesti tai työehtosopimuksilla yksityiskohtaisempia
Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita.
Samppalinnan Kesäteatterin tietosuojaseloste Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita. Selosteella informoimme asiakkaitamme heidän henkilötietojensa
TOIMINTAOHJEET. Johan Sjö Konsernijohtaja
TOIMINTAOHJEET Visiomme on olla johtava arvoa tuottava yhtiö teknisen kaupan alalla. Vision toteuttamiseksi meidän on kehityttävä jatkuvasti, mutta vastuullisesta liiketoiminnasta tinkimättä. Toimintaohjeissamme
Pyrimme vastaamaan muutaman arkipäivän kuluessa rekisteriä koskeviin kysymyksiin.
Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen rekisteriseloste Päivitetty 24.05.2018 1. Rekisterinpitäjä Kylmäsormi Hakalankatu 41, 94100 Kemi Puhelin 0400 691 032 pekka.tapio@kylmasormi.fi Vastuuhenkilö: Pekka
Enmac Oy:n markkinointirekisterin tietosuojaseloste
Enmac Oy:n markkinointirekisterin tietosuojaseloste 24.5.2018 Enmac Oy:n markkinointirekisterin tietosuojaseloste Päivitetty 24.5.2018 Enmac kerää markkinointirekisteriinsä tietoja henkilöistä asiakassuhteiden
HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYÄ KOSKEVA LIITE
1 (5) HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYÄ KOSKEVA LIITE 1 Johdanto 2 Käsiteltävät henkilötiedot Tämä henkilötietojen käsittelyä koskeva liite ( Liite ) on erottamaton osa Postin SmartShip-tilauskanavaa käyttävän
SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN
SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja
Eettiset toimintaohjeet
Eettiset toimintaohjeet 1 JOHDANTO 1.1 Näiden toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltamisala Finnair on suomalainen lentoyhtiö, jolla on symboliarvoa ja joka on kansainvälisen ilmailuyhteisön arvostettu jäsen.
Liana Technologiesin palveluita koskevat henkilötietojen käsittelyn yleiset ehdot
https://docs.google.com/document/d/1vl7kwqdj2dfhgkzqnttrpynkeoq6rwtnb5zrlpv8lbg/edit# 1/7 Page 2/7 1. Tarkoitus ja soveltamisala 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. Euroopan unionin yleisen tietosuoja asetuksen 2016/679
Vastuullisuus on välittämistä. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme. Hyvä asiakaskokemus ja luottamuksen säilyttäminen on meille tärkeää.
SRV:n Eettiset toimintaohjeet (Code of Conduct) 1. Meidän tapamme toimia Toimintamme pohjautuu arvoihimme. Toimimalla vastuullisesti ja eettisesti varmistamme, että SRV tunnetaan asiakkaiden, alihankkijoiden
ODE TOIMITTAJIEN CODE OF CONDUCT. Coor Group
ODE TOIMITTAJIEN CODE OF CONDUCT Coor Group Vahvistettu Coorin hallituksessa 11. joulukuuta 2014 TARKOITUS JA SOVELLUSALA Etiikassa on pohjimmiltaan kyse siitä, mitä tekoja pidetään oikeina ja miten meidän
ANNAsport Oy:n Asiakasrekisterin tietosuojaseloste
Tietosuojaseloste ANNAsport Oy:n Asiakasrekisterin tietosuojaseloste ANNAsport Oy on sitoutunut hallitsemaan asiakkaidemme ja kumppaniensa henkilötietoja oikealla tavalla. Täällä voit lukea, miten keräämme,
Hallituksen tehtävät, vastuut ja velvoitteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry OMAHA
Hallituksen tehtävät, vastuut ja velvoitteet Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry OMAHA Hallituksen tehtävät (1/3) Toiminnan suunnittelu ja organisointi Toimintakertomuksen laatiminen
Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste
Tietosuojaseloste 1 (5) Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste 1. Rekisterin nimi Varustekorttirekisteri 2. Rekisterinpitäjä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos 3. Rekisterin vastuuhenkilö Palomestari Kalle
Hyvän liiketavan periaatteet
Hyvän liiketavan periaatteet 1. Tausta... 1 2. Terveys ja turvallisuus... 1 3. Työntekijäsuhteet... 2 4. Liiketoimintakäytännöt... 2 5. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen... 3 6. Yhteisö... 3 7. Ympäristö...
Tietosuojakysely 2019
Tietosuojakysely 2019 Kanta-palvelut tietosuojavaltuutetun toimisto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kela FPA Kanta-palvelut Kanta tjänsterna www.kanta.fi PL 450, 00056 Kela PB 450, 00056 FPA kanta@kanta.fi
Tietosuojakäytäntö ja Rekisteriseloste
Tietosuojakäytäntö ja Rekisteriseloste Asio-Data Oy Päivitetty 11.10.2017 Asio-Data Oy:n Tietosuojakäytännöt Asio-Data Oy ottaa tietosuojan vakavasti. Yksityisyytesi kunnioittamisessa Asio-Data noudattaa
Avoimuus, Luottamus ja Yhteistyö. Schaeffler Groupin toimintaohjeet. Lahjomattomuus. Luottamus. Yhteistyö. Vastuullisuus. Kunnioitus.
Yhteistyö Vastuullisuus Kunnioitus Lahjomattomuus Tasapuolisuus Luottamus Avoimuus Schaeffler Groupin toimintaohjeet Avoimuus, Luottamus ja Yhteistyö Hyvät Kollegat, Schaefflerin liiketoiminta perustuu
HALLINTOELINJÄSENYYDET JA SIVUTOIMET
HALLINTOELINJÄSENYYDET JA SIVUTOIMET Tässä ohjeessa määritellään periaatteet ilmarislaisten osallistumisesta ulkopuolisten yhteisöjen hallintoelimiin, edellytykset sivutoimien hoitoon sekä myös päätöksenteko-
Eettinen toimintaohje
Eettinen toimintaohje Me Tokmannilla haluamme toimia vastuullisesti ja odotamme sitä myös yhteistyökumppaneiltamme. Sisällysluettelo 1. Toimitusjohtajan terveiset 4 2. Ihmisten reilu ja kunnioittava kohtelu
SOPIMUS ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTEL- MÄSTÄ
SOPIMUS ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTEL- MÄSTÄ Liite E Salassapito- ja tietoturvasitoumus 1 (5) VERSIOHISTORIA Päivä Versio Kuvaus Tekijä 3.0 Tarjouspyynnön liitteeksi Hanketoimisto 2 (5) Salassapito-
Peabin liiketoimintaperiaatteet (code of conduct)
Peabin liiketoimintaperiaatteet (code of conduct) Olemme määrittäneet Peabin tavat toimia Code of Conduct liiketoimintaperiaatteissa. Me Peabilla haluamme luoda lisäarvoa asiakkaille, työntekijöille, toimittajille
EUROOPAN KESKUSPANKKI
FI Tämä asiakirja on EKP:n neuvoston jäsenille osoitettujen menettelytapaohjeiden epävirallinen konsolidoitu toisinto ja laadittu ainoastaan tiedotustarkoituksiin. B EUROOPAN KESKUSPANKKI MENETTELYTAPAOHJEET
SN 4357/1/15 REV 1 team/kr/jk 1 FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. heinäkuuta 2015 (OR. en) SN 4357/1/15 REV 1 ILMOITUS Asia: Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan menettelysäännöt SN 4357/1/15 REV 1 team/kr/jk 1 EUROOPPA-NEUVOSTON PUHEENJOHTAJAN
TIETOJA ASIAKKUUKSIIN LIITTYVIEN HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYSTÄ
TIETOSUOJASELOSTE 1 TIETOJA ASIAKKUUKSIIN LIITTYVIEN HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYSTÄ Rekisterinpitäjä Tämä seloste sisältää EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 13 ja 14 artiklan edellyttämiä tietoja henkilötiedoista,
Kilpailulainsäädännön noudattaminen RTliittoyhteisössä Anu Kärkkäinen
Kilpailulainsäädännön noudattaminen RTliittoyhteisössä 13.1.2019 Anu Kärkkäinen Kilpailulainsäädännön noudattaminen Rakennusteollisuus ja jäsenjärjestöt ovat keskenään kilpailevien yritysten yhteisiä foorumeita.
VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET
VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET 4.2.2016 TAUSTAA Haluamme avoimesti viestiä millaisia periaatteita ja linjauksia noudatamme sijoituspäätöksiä tehdessämme Vastuullisen sijoittamisen periaatteiden
Eettiset ohjeet. www.polygongroup.fi
Eettiset ohjeet Toimimme Aina Parhaaksesi. www.polygongroup.fi Our Responsibility Johdanto Polygonin eettisiin ohjeisiin Polygonin eettiset ohjeet sisältävät Polygonin yhteiskuntavastuun pääperiaatteet