Tutkimuksen avoimuus - yhteistyön ja palveluiden lähtökohdat 2018
|
|
- Sami Hakala
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tutkimuksen avoimuus - yhteistyön ja palveluiden lähtökohdat 2018
2 2018: Tutkimuksen avoimuuden edistäminen Avoimuutta edistävät toimenpiteet ja koordinaatio tutkimustoimijoiden vastuulle Unifin avoimen tieteen työryhmä valmistelee toimenpideohjelmaa => valmistuu keväällä 2018 Tieteellisten seurain valtuuskunta: viestintä- ja koordinointi yhteistyössä toimijoiden kanssa Kansalliskirjasto: koulutuskoordinaatio Avoimuutta tukevat palvelut jatkavat OKM: arkkitehtuuri- ja yhteentoimivuustyö, Fairdata kokonaisuus, yhteistyö kultuurisisältöjen palveluiden kanssa
3 Avoimuuden mittarit 1. Vuosittain toistettavassa organisaatioiden arvioinnissa on 10 % korkeakouluista vuonna 2017 avoimen tieteen kulttuurin korkeimmalla tasolla (avoimuudesta on tullut strateginen vahvuus), 25% vuonna 2018 ja 50% vuonna Vuonna %, mutta kehitys oli vahvaa. 2. Avoimesti saatavilla olevien tieteellisten julkaisujen osuus on EU:n tekemässä arvioinnissa 65% vuonna 2017, 75% vuonna 2018 ja 90% vuonna Uusi tavoite 100% vuonna Tutkijakoulutusohjelmista on 90%:ssa vuonna 2018 mukana avoimen tieteen koulutusosio ja 100%:ssa vuonna Opintopisteitä mahdollista saada vuoden 2018 alusta. 4. Uusista data-aineistoista on lisensoitu 25% vuonna 2017 ja 30% vuonna Uusista aineistoista on 50% lisensoitu vuonna 2020 ja niiden metatiedot löytyvät kansallisista metatietokatalogeista. Etsimessä lisenssin avulla käyttöoikeudellisia tutkimusaineistoja: avointa dataa aineistoa, CC4.0BY-käyttöoikeudella 7681
4 2018: Palvelut Koottu tilannekuva: annossa Mikä palvelun idea on? Palvelukuvaus tms. ja jos palvelulla on palvelulupaus, mikä se on? Mikäli ei ole, niin mikä se voisi olla? Mikä on palvelun nykytila, esimerkiksi onko kehitystä meneillään? Kerätäänkö palvelusta ja sen käytöstä tilastotietoa? Onko tämä jossain ryhmän saatavilla? Onko palvelussa asetettu mittarit palvelun laadun mittaukseen ja kehityksen tueksi? Mikäli ei ole, onko mietitty? Millaiset ovat palvelun kehitysnäkymät ja/tai päätetyt kehitystoimenpiteet??
5 Palvelut Avointiede-sivustolla
6 2018: Palvelut Kuka Mitä Milloin Hy Kirjasto TSV Kansalliskir jasto CSC Aineistohallintasunnitelmien työkalu DMPTuuli Avointiede.fi, Openscience.fi, some, Avoimuuden käsikirja Koulutus + Kotilava + Kuvailutyökalu Qvain Fairdata-kokonaisuus TIPA => Tutkimustietovaranto2020 Jatkuu samankaltaisena kuin aiemmin Vastuiden siirto alkanut Koulutus jatkuu yhteistyössä Kuvailutyökalu Qvain käyttöön kesällä 2018 (osa Fairdata kokonaisuutta) Jatkuu
7 Pitkäaikaissaatavuuspalvelu Tutkimus-PAS => FAIRDATA Tarjoaa pitkäaikaissäilyttämisen kansallisesti merkittäville sekä omille organisaatioiden merkittäviksi katsomilleen tietoaineistoille, joita käytetään alkuperäiseen käyttötarkoitukseen (=tutkimus) ja omistus säilyy organisaatioissa. Kansallisesti merkittäville on kriteerit (kalvolla 8 on ehdotus). Organisaatioille on käyttöosuus ( kiintiö ), joka sovitetaan ilmoitetun tarpeen mukaan. Aineiston ilmoittaminen kansallisesti merkittäväksi ei tarkoita että se pitäisi säilyttää FAIRDATA-palvelussa vaan että sen hyvään hallintaan pitää kiinnittää erityistä huolta. Tietoaineisto voi aivan hyvin olla esim. kansainvälisessä tieteenalakohtaisessa pitkäaikais-säilytyspalvelussa. Kansallisesti merkittävien tietoaineistojen metatiedot tarpeen saada tietoon (jatkokäytön edistäminen, tiedon hallinta ja yhdistely) SELVITYKSET: Korkeakoulut => alustava eteneminen sovittu Tutkimuslaitokset => alustava eteneminen sovittu Tutkimusinfrastruktuurit => vastaukset saatu 21:ltä
8 Tietoaineistojen pitkäaikaissäilytys Pitkäaikaissäilytys on digitaalisen informaation luotettavaa säilyttämistä useiden kymmenien tai jopa satojen vuosien ajan. Laitteet, ohjelmistot ja tiedostomuodot vanhenevat, mutta informaation täytyy säilyä. Tietoaineistojen hyödynnettävyyden kannalta pitkäaikaissaatavuus tarkoittaakin erityisesti sisällön ymmärrettävyyden varmistamista ja sen vaatimien säilytysmenetelmien soveltamista. Tällöin voidaan taata, että tulevat käyttäjät pystyvät avaamaan aineistot, tulkitsemaan sisällöt ja hyödyntämään niitä kyseisenä aikakautena käytössä olevilla välineillä. Pitkäaikaissäilyttäminen pohjaa bittien säilyttämiseen luotettavasti, mutta pelkkä bittien säilyttäminen ei riitä takaamaan aineiston uudelleenkäytettävyyttä seuraaville sukupolville. Digitaalisessa muodossa olevan aineiston pitkäaikaissäilytys ei ole yksinomaan tekninen haaste, vaan sen hoitaminen menestyksellisesti vaatii toiminnallisia, tiedollisia, taidollisia, taloudellisia ja juridisia valmiuksia.
9 Tietoaineistot voivat olla: Julkaisuja tai opinnäytteitä => Vapaakappalelain nojalla Kansalliskirjaston kautta mahdollinen polku pitkäaikaissäilytykseen Viranomaisten arkistoitavia asiakirjallisia aineistoja => Kansallisarkiston SAPAn kautta mahdollinen polku pitkäaikaissäilytykseen (pysyväissäilytyspäätös) Muita pysyväissäilytettäviksi määrättyjä aineistoja => mahdollinen polku pitkäaikaissäilytykseen sovittava Tutkimusaineistoja => mahdollinen polku pitkäaikaissäilytykseen kansallisesti merkittävien tai organisaatiolle merkittävien käyttöosuuksien kautta, sovitaan erikseen Muita aineistoja (mm. opetusaineistot) => mahdollinen polku pitkäaikaissäilytykseen organisaatiolle merkittävien käyttöosuuksien kautta, sovitaan erikseen
10 Tavoiteaikataulu etenemiselle 2018 Päätösprosessi Sopimusprosessi Palveluprosessi Päätösprosessi käyttöön: marraskuu 2017 Sopimusprosessi käyttöön: maaliskuu 2018 Palveluprosessi käyttöön: kesäkuu 2018 Sopiminen palveluun siirtyvistä tietoaineistoista Keskustelut, vastuu OKM Ensi aalto: OY, JY, TaY, HY THL, SYKE, KOTUS, TTL, LUKE Sopimusasiat, vastuu OKM Käyttöönottosopimuksien solmiminen Ensimmäiset marraskuu 2017 Seuraava aalto 2Q 2018 Sopimuksen työstö tammikuusta 2018 Sopimuskeskustelu Q 2018 alkaen - Ensimmäinen aalto alkaa keväällä - Toinen aalto loppuvuosi 2018
11 Tietoaineistojen pitkäaikaissäilytys Luodaan toimintamallia, jonka lopputuloksena olisi selvää: Mitkä ovat asiakirjallisia arkistoaineistoja ja mikä on niiden säilytysprosessi Mitkä ovat vapaakappalelain mukaisesti pitkäaikaissäilytykseen tulevia julkaisuja ja mikä on niiden säilytysprosessi Mitkä ovat organisaatioille merkittäviä tietoaineistoja, jotka organisaatio haluaisi pitkäaikaissäilyttää omassa PASkäyttöosuudessaan Mitkä ovat kansallisesti merkittäviä tietoaineistoja, jotka pitkäaikaissäilytetään kansallisessa käyttöosuudessa Tutkimuslaitosten osalta täytyy selvittää VALTORIn rooli Tutkimusinfrastruktuurien osalta täytyy selvittää niiden prosessi
12 Valintakriteeriehdotukset merkittävyydelle Organisaatiolle merkittävä (oma käyttöosuus) - Profiloitumisen kannalta - Tutkimusinfrastruktuurie n kannalta - Huippuyksiköiden kannalta - Erityisosaamise n kannalta Kansallisesti merkittävä - Tietoarkistojen aineistot - Akatemian tiekartalla olevien merkittävien kansallisen tai KV-tason tutkimus-infrastuktuurien aineistot - Laajassa yhteistyössä käytetyt aineistot - Julkaisuissa käytetyt aineistot - Aineiston tuottamiseen käytetty resurssi - Laatu Mittari 20 0 Merkittävyys on kokonaisuus Merkittävyys yhteistyö Julkaisut Resurssi Tiekartalla Laatu Painoarvo Akatemian tiekartalla Max 20 Laaja yhteiskäyttö Max 20 Aineiston tuottamiseen käytetty resurssi Max 20 Tieteellisissä julkaisuissa käytetyt Viittausmäärät max 20 Laatu (asetetaan minimi) Max 20
13 Tietoaineistojen pitkäaikaissäilytys Valtionhallinnon viranomainen Pysyvästi säilytettävät, Kansallisarkiston omistukseen siirtyvät asiakirjalliset aineistot Pysyvästi säilytettävät, Kansallisarkiston omistukseen siirtyvät asiakirjalliset aineistot SAPA-palvelu Arkistoitavat aineistot Julkishallinto Paketointipalvelu Tutkimusorganisaat ion muu PASkäyttöosu us Arkistot, kirjastot ja museot Arkistot, kirjastot ja museot Kulttuuriperinnön PAS-palvelu Tutkimusaineistojen tuottajat Alkuperäiseen käyttötarkoitukseen (tutkimus) säilytettävät Tutkimusaineistoje n PAS-palvelu IDA QVAIN ETSIN Hallintapalvelu Pitkäaikaissäilytys
14
Tutkimuksen pitkäaikaissaatavuuden palvelukokonaisuus
Tutkimuksen pitkäaikaissaatavuuden palvelukokonaisuus IDA-yhdyshenkilötapaaminen 3.11.2017 Esa-Pekka keskitalo (etunimi.sukunimi@helsinki.fi, orcid.org/0000-0002-4411-8452) http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2017110350478
Fairdata PAS-palvelu
Fairdata PAS-palvelu Avoimen tieteen kevätpäivät 2019 Kimmo Koivunen CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Tutkimusdatan elinkaaren hallinta Kun omistajat
Suunta tästä eteenpäin
Suunta tästä eteenpäin Nimi- ja paikkatietopalvelujen seminaari 30.1.2018 Minna Karvonen Opetus- ja kulttuuriministeriö KDK- onnistuimmeko? Arvioinnin tulokset liikennevaloina KDK-hankkeen vaikuttavuus
Pitkäaikaissäilytys osana yhteentoimivaa ja vaikuttavaa kulttuuriperintöä
Pitkäaikaissäilytys osana yhteentoimivaa ja vaikuttavaa kulttuuriperintöä Tapani Sainio 5.11.2018 Espoo Yhteistyöllä kestävää digitaalista pitkäaikaissäilytystä CC-BY 4.0 Kuva: Volker von Bönin 1960, Helsingin
Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen asiantuntijaryhmän 21. kokous
Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen asiantuntijaryhmän 21. kokous 1.12.2017 Paikka: Opetus- ja kulttuuriministeriö, nh. Kalevala, Meritullinkatu 10 Aika: pe 1.12.2017 klo 10.00 12.00 Kutsutut: Pirjo-Leena
FAIRDATA-PALVELUKOKONAISUUS Anssi Kainulainen. CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus
FAIRDATA-PALVELUKOKONAISUUS Anssi Kainulainen CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Löydettävä Miten tutkimusaineistosta FAIR? Aineisto kuvaillaan ja
Tutkimustietohallinnon tietovirrat ja tutkimustietovaranto ohjausryhmäkokous Pirjo-Leena Forsström
Tutkimustietohallinnon tietovirrat ja tutkimustietovaranto ohjausryhmäkokous 9.5.2017 Pirjo-Leena Forsström Sisällys Yleiskuva Tutkimus-PAS kokonaisuudesta Tutkimusaineistojen metatietovaranto METAX Tutkimusinfrastruktuurien
FAIRDATA-PALVELUT. CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus. Anssi Kainulainen / CSC
FAIRDATA-PALVELUT Anssi Kainulainen / CSC 23.8.2018 Tutkimustietovaranto ohjausryhmä CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Fairdata-palvelut IDA tutkimusdatan
PAS-palveluiden ja sidonnaisten palveluiden käyttötarkoitukset
PAS-palveluiden ja sidonnaisten palveluiden käyttötarkoitukset 18.12.2018 Juha Haataja OKM edistää hyvää tiedon hallintaa korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa Tavoitteena on edellytysten luominen tutkimuksen
Tutkimustietovaranto julkaisujen näkökulmasta
Tutkimustietovaranto julkaisujen näkökulmasta KOTA seminaari 29.8.2018 Tiina Strengell CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Tämänhetkinen tilanne: tietovarannot
Kolme vuotta digitaalista pitkäaikaissäilytystä
Kolme vuotta digitaalista pitkäaikaissäilytystä 13.2.2019 Kimmo Koivunen CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Säilyttämisen palvelut ja PAS-ratkaisu
ATT-hankkeen tavoitteet vuonna 2015. Johtaja Riitta Maijala, OKM ATT työryhmäseminaari Tieteiden talo, 27.3.2015
ATT-hankkeen tavoitteet vuonna 2015 Johtaja Riitta Maijala, OKM ATT työryhmäseminaari Tieteiden talo, 27.3.2015 Koulutus- ja tiedejärjestelmä dynaamisemmaksi Korkeakouluuudistus Tiede- ja tutkimusverkoston
Tutkimusdatan pitkäaikaissäilytys ATT-hankkeessa.
Tutkimusdatan pitkäaikaissäilytys ATT-hankkeessa esa-pekka.keskitalo@helsinki.fi TS 22.3.2017 Toistettavuus Todennettavuus Datan saatavuus kuuluu tieteen perusolemukseen Uudelleenkäyttö yllättävilläkin
IDA-tallennuspalvelun esittely. CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy
IDA-tallennuspalvelun esittely CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämä hanke Hankkeessa rakennetaan Tutkimuksen tietoaineistojen tallennusratkaisu IDA Yhteinen
Tutkimuksen tietoaineistot
IT-päivät, Rovaniemi 30.10.2012 Tutkimuksen tietoaineistot Johanna Blomqvist CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Data challenges Tutkimuksen tietoaineistot keskeisiä haasteita Miten selviämme tietovirran
Datanhallinnan oppaan esittely mitä ovat IDA, AVAA, KATA, PAS, REMS? Johanna Blomqvist, CSC - Tieteen tietotekniikan keskus
Datanhallinnan oppaan esittely mitä ovat IDA, AVAA, KATA, PAS, REMS? Johanna Blomqvist, CSC - Tieteen tietotekniikan keskus avointiede.fi www.avointiede.fi -> Datanhallinnan opas Tutkimusdatan hallinnan
TTA-hankkeen esittely
TTA-hankkeen esittely etutkijan ongelma Kokeet & Instrumentit Tietovarastot faktaa Kirjallisuus Simulaatiot faktaa? kysymyksiä vastauksia Datan koostaminen Petatavumäärien hallinta Yhteiset skeemat Miten
Kolme vuotta digitaalista pitkäaikaissäilytystä
Kolme vuotta digitaalista pitkäaikaissäilytystä 5.11.2018 Kimmo Koivunen CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Säilyttämisen palvelut ja PAS-ratkaisu
Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus
Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus Juha Haataja Etiikan päivä 9.3.2016 Avoimuus etenee kansainvälisesti Hyötyjä - Tieteellinen toimintamalli edistyy -
Taideyliopiston tutkimusaineistopolitiikka Toteuttamissuunnitelma
Taideyliopiston tutkimusaineistopolitiikka Toteuttamissuunnitelma *Päivitetty 7.3.2019* 1 Tutkimus Tavoite Toimenpiteet Vastuu, yhteystiedot Ohjeet, oppaat, yhteystiedot Aineistonhallintasuunnitelman teko
Keskitetty digitaalisen säilyttämisen palvelu osana KDK arkkitehtuuria. 10.11.2014 Kimmo Koivunen CSC Tieteen tietotekniikan keskus
Keskitetty digitaalisen säilyttämisen palvelu osana KDK arkkitehtuuria 10.11.2014 Kimmo Koivunen CSC Tieteen tietotekniikan keskus Metatieto Objektihaku Siirtopaketti Jakelupaketti Kansallinen digitaalinen
Tutkimusdatan hallinnan kansalliset välineet IDA, Etsin, AVAA. Stina Westman, ATT-hanke, CSC
Tutkimusdatan hallinnan kansalliset välineet IDA, Etsin, AVAA Stina Westman, ATT-hanke, CSC Agenda Avoin tiede ja tutkimus hanke Tutkimusdatan hallinta Työkaluja aineistojen tallennukseen ja jakamiseen
T.E.H.D.A.S. Arkisto. Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista. Juha Mehtäläinen
T.E.H.D.A.S. Arkisto Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista Juha Mehtäläinen Miksi arkistoida? Koska arkistoitavaa materiaalia on Performanssitaidetta halutaan kuvata - uutta aineistoa syntyy koko
TTA-PASin etenemissuunnitelma ja kustannukset
TTA-PASin etenemissuunnitelma ja kustannukset Saara Värttö, TTA-PAS koordinaattori, saara.vartto@csc.fi Pitkäaikaissäilytyksen keskustelutilaisuus 10.4.2013 Pitkäaikaissäilytys tutkimuksen tarpeisiin TTA-PAS-hankkeella
ICT opetuksen ja tutkimuksen tukena
ICT opetuksen ja tutkimuksen tukena Juha Haataja Juha.Haataja@minedu.fi Suomen haasteita korkeakoulujen ICT:n näkökulmasta Miten yhdessä saadaan kilpailuetua? riittävän vahvat yksiköt joiden kesken on
Avointen aineistojen julkaisualusta AVAA
Avointen aineistojen julkaisualusta AVAA 2016 OKM ATT 2014 2017 -hanke www.avointiede.fi Lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla Avoin tiede ja tutkimus hanke 2014-2017 Opetus-
Avoin tiede ja tutkimus ATT Hankkeiden esittely
Avoin tiede ja tutkimus ATT Hankkeiden esittely 2.9.2015 Kansalliskirjasto Esa-Pekka Keskitalo - orcid.org/0000-0002-4411-8452 http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015101414897 Avoin tiede tieteenteon prosessit
FAIRDATA-PALVELUT. CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus
FAIRDATA-PALVELUT CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Fairdata -palvelukokonaisuus Kansallinen palvelukokonaisuus tukee tutkijaa aineistonhallinnassa:
AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto
AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus 1.11.11 Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto TIETEELLINEN TIETO tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus ja edistyvyys tieto syntyy tutkimuksen
Pitkäaikaissäilytyksen toteutuksen erityispiirteet. TTA:n pitkäaikaissäilytyksen keskustelutilaisuus Kimmo Koivunen
Pitkäaikaissäilytyksen toteutuksen erityispiirteet TTA:n pitkäaikaissäilytyksen keskustelutilaisuus 10.4.2013 Kimmo Koivunen Pitkäaikaissäilytyksen määrityksiä Säilyttää digitaaliset aineistot käyttökelpoisina
Fairdata-palvelut. Säilytä, kuvaile, hae, pitkäaikaissäilytä
Fairdata-palvelut Säilytä, kuvaile, hae, pitkäaikaissäilytä Tutkimusdatan hyödyntämisen kansallisten kehityshankkeiden lyhyt historia Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK) 2008-2017 Tutkimuksen tietoaineistot
Kansallisarkiston päätökset opinnäytteiden pysyvästä säilyttämisestä
Kansallisarkiston päätökset opinnäytteiden pysyvästä säilyttämisestä Kirjastoverkkopäivät 24.10.2017 Opinnäytteiden arkistointi - työpaja Vesa-Matti Ovaska (vesa-matti.ovaska@arkisto.fi) Opinnäytteiden
PALVELUITA AINEISTOJEN HALLINTAAN
PALVELUITA AINEISTOJEN HALLINTAAN Etua tutkimukseesi: Huolehdi aineistostasi ja varmista tutkimuksen toistettavuus. Nosta näkyvyyttäsi, mahdollista viittaukset ja meritoidu. Vastaa rahoittajien ja kotiorganisaatiosi
Kansalliskirjaston ATThankkeet
Kansalliskirjaston ATThankkeet Esa-Pekka Keskitalo Asiantuntijaseminaari 28.4.2015 Avoin tiede tarkoittaa avoimien toimintamallien käyttämistä tieteellisessä tutkimuksessa. Keskeinen tavoite on tutkimustulosten,
Tervetuloa AVOIN*-hankkeen seminaariin
Tervetuloa AVOIN*-hankkeen seminaariin Riitta Maijala 21.5.2013 (* AVOIN = Avoimen tiedon instrumentit) Avoin tieto tutkimuksen ja yhteiskunnan palveluksessa Tutkimuksissa käytetään paremmin hyödyksi aiempia
Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen asiantuntijaryhmä, kokous 5/2015
Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen asiantuntijaryhmä, kokous 5/2015 Paikka: OKM, Meritullinkatu 10, Helsinki, neuvotteluhuone Kalevala Aika: Torstai 29.10.2015 klo 12 14 Osallistujat: Pirjo-Leena Forsström,
Miten avoin tiede ja tutkimus näkyy palveluiden kehityksessä? Pirjo-Leena Forsström
Miten avoin tiede ja tutkimus näkyy palveluiden kehityksessä? Pirjo-Leena Forsström Tieteen ja tutkimuksen avoimuudesta Avoin tiede ja tutkimus on kansainvälisesti merkittävä tapa edistää tiedettä ja tutkimuksen
Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT-hanke)
Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT-hanke) Juha Haataja Juha.Haataja@minedu.fi Yritykset Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT) Hallinto Suunnittelu Datan kerääminen Datan käsittely ja analyysi Datan
Digitaalisten aineistojen pitkäaikaissäilytys. OKM:n toimialan tietohallinnon yhteistyökokous. Kimmo Koivunen CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy
Digitaalisten aineistojen pitkäaikaissäilytys OKM:n toimialan tietohallinnon yhteistyökokous 25.5.2011 Kimmo Koivunen CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy 25.5.2011 KDK:n kokonaisarkkitehtuuri 25.5.2011
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Kansalliskirjasto Lausunto 28.09.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi
PAS-tilanne ja julkaistujen opinnäytteiden pitkäaikaissäilytykseen liittyvä prosessi ja edellytykset
PAS-tilanne ja julkaistujen opinnäytteiden pitkäaikaissäilytykseen liittyvä prosessi ja edellytykset Kirjastoverkkopäivät 24.10.2017 Opinnäytteiden arkistointi työpaja Lassi Lager (lassi.lager@helsinki.fi)
Avoimen tieteen palvelut
Avoimen tieteen palvelut Anssi Kainulainen anssi.kainulainen@csc.fi 2016 OKM ATT 2014 2017 -hanke www.avointiede.fi Lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla Agenda Miksi avoimen
Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen
Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen Tutkimusinfrastruktuuritoiminnan strateginen kehittäminen Työpaja 25.4.2019 Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2019
PAS-RATKAISUN PALVELUKUVAUS
LIITE 3 PAS-RATKAISUN PALVELUKUVAUS versio 2.0 26.6.2019 SISÄLLYS 1 Johdanto... 2 1.1 Dokumentin tarkoitus ja tausta... 2 1.2 PAS-ratkaisun yleiskuvaus... 2 2 Palvelukuvaus... 2 2.1 Palvelun sisältö...
CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus
CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Avoimuuden kypsyystason arviointi Kriteerit Pisteet Eri toimijoiden vastuut Toimenpiteet Kypsyystaso Indikaattorit:
Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista
Lausunto 01.11.2017 2860/00 04 05/2017 Asia: VM/1709/00.01.00.01/2016 VM098:00/2016 Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista Yleiset kommentit
TTA-hankkeen esittely
TTA-hankkeen esittely Neljäs paradigma Kokeellinen menetelmä 1500-luku Teoreettinen menetelmä 1700-luku Informaatioperustainen Laskennallinen menetelmä menetelmä 1960- NYT Tutkimuksen kokonaisvaltainen
UUSI ARKKITEHTUURI PAREMMAT PALVELUT. Järjestelmäarkkitehtuurihankkeet
UUSI ARKKITEHTUURI PAREMMAT PALVELUT Järjestelmäarkkitehtuurihankkeet 11.4.2008 Ari Rouvari SISÄLLYS Taustaa Digitaalisen kirjaston määritelmä 2007 Tietohallintostrategia 2007-2008 Tavoitteet Järjestelmäarkkitehtuurihankkeet
Missä ollaan pitkäaikaissäilytyksen toteuttamisessa? KDK:n arkistosektorin yhteistyöverkoston seminaari 6.2.2012 Kimmo Koivunen CSC Tieteen
Missä ollaan pitkäaikaissäilytyksen toteuttamisessa? KDK:n arkistosektorin yhteistyöverkoston seminaari 6.2.2012 Kimmo Koivunen CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Esityksen sisällys Pitkäaikaissäilytys
KDK: Finna ja pitkäaikaissäilytys
KDK: Finna ja pitkäaikaissäilytys Maakuntamuseoiden, aluetaidemuseoiden ja valtakunnallisten erikoismuseoiden johtajien tapaaminen 22.3.2017 Vesa Hongisto Kansallinen digitaalinen kirjasto 22.3.2017 /
Viranomaisten tietoaineistojen hyödyntämisen edistäminen tutkimuskäytössä
Viranomaisten tietoaineistojen hyödyntämisen edistäminen tutkimuskäytössä Hannele Kerola JulkICT - osasto 19.4.2017 Tiedonhallinta ja tutkijoiden tarpeet (työryhmän asettamiskirje) Tiedonhallinnan kehittämisen
Mitä tiedon pitkäaikaissäilytys tarkoittaa?
Mitä tiedon pitkäaikaissäilytys tarkoittaa? CSC 40 vuotta -seminaari 2.12.2011 Kimmo Koivunen CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Yleiset vaatimukset pitkäaikaissäilytyksen
Avoin tiede ja tutkimus korkeakouluissa. ATT-hankkeen pääsihteeri Pirjo-Leena Forsström, CSC
Avoin tiede ja tutkimus korkeakouluissa ATT-hankkeen pääsihteeri Pirjo-Leena Forsström, CSC Mitä hyötyä yhteiskunnalle tuottaa tieteellisten julkaisujen ja aineistojen parempi saatavuus? Tieteen luotettavuus
Aineistonhallinta pähkinänkuoressa METODIFESTARIT TAMPEREEN YLIOPISTO ARJA KUULA-LUUMI
Aineistonhallinta pähkinänkuoressa METODIFESTARIT 19.8.2015 TAMPEREEN YLIOPISTO ARJA KUULA-LUUMI 2 3 Aineistonhallinta Aineistonhallinnalla tarkoitetaan sitä, että aineistot on luotu, tallennettu, kuvailtu
THL:N NÄKÖKULMIA TUTKIMUSAINEISTOJEN SÄILYTTÄMISEEN
THL:N NÄKÖKULMIA TUTKIMUSAINEISTOJEN SÄILYTTÄMISEEN Seminaari tutkimusaineistojen säilyttämisen ulottuvuuksista 18.12.2018 Toni Suutari 18.12.2018 1 TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS THL tutkii ja seuraa
Tavoitteena kansallinen etäkäyttöjärjestelmä TURE-pienryhmän kuulumisia. Juha Haataja
Tavoitteena kansallinen etäkäyttöjärjestelmä TURE-pienryhmän kuulumisia Juha Haataja 21.11.2012 Avoin tiede verkostojen maailmassa Tutkimusprosessi muuttuu dramaattisesti digitalisoitumisen myötä (niin
PALVELUITA DATANHALLINTAAN
PALVELUITA DATANHALLINTAAN Etua tutkimukseesi: Huolehdi aineistostasi ja varmista tutkimuksen toistettavuus. Nosta näkyvyyttäsi, mahdollista viittaukset ja meritoidu. Vastaa rahoittajien ja kotiorganisaatiosi
Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia
Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia & aineistonhallinnan historia Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston
Digitoinnin työpaja 3a/4 Äänitteiden digitoinnin perusteita
Digitoinnin työpaja 3a/4 Äänitteiden digitoinnin perusteita 15.1.2010 Toni Suutari www.kdk2011.fi Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen ja museoiden sähköisten aineistojen
TTA palvelukokonaisuuden esittely Korkeakoulujen IT-päivät 6.11.2013
TTA palvelukokonaisuuden esittely Korkeakoulujen IT-päivät 6.11.2013 CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Tutkimuksen tietoaineistot 2014-2017 Keskeinen tavoite edistää sähköisten tutkimusaineistojen hyödyntämistä,
Oulun yliopiston vastuullisen tutkimuksen toimenpideohjelma
Oulun yliopiston vastuullisen tutkimuksen toimenpideohjelma 29.4.2019 Tässä Oulun yliopiston vastuullisen tutkimuksen toimenpideohjelmassa kuvataan tutkimusn liittyvien yliopistotason periaatteiden ja
Kansallinen digitaalinen kirjasto Kokonaisarkkitehtuuri v3.0
Kansallinen digitaalinen kirjasto Kokonaisarkkitehtuuri v3.0 KDK: Kansallinen digitaalinen kirjasto Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeen tavoitteena on edistää digitaalisten kulttuuriperintö- ja
Tutkimuksen rahoittajien ja julkaisijoiden sekä tutkimusorganisaatioiden politiikkasuositukset. Yleiskatsaus nykytilanteeseen.
Tutkimuksen rahoittajien ja julkaisijoiden sekä tutkimusorganisaatioiden politiikkasuositukset Yleiskatsaus nykytilanteeseen Sami Borg Tietoarkiston seminaari Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä
ATT-areena Avoimen tieteen palvelut
ATT-areena Avoimen tieteen palvelut Ville Tenhunen, @vtenhunen 6.10.2015 2015 OKM ATT 2014 2017 -hanke www.avointiede.fi Lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla Agenda Miksi
Opetus- ja kulttuuriministeriön puheenvuoro Leena Vestala, johtaja. 17.05.2010 Tampereen yliopiston kirjaston 85-vuotisjuhlaseminaari
Opetus- ja kulttuuriministeriön puheenvuoro Leena Vestala, johtaja 17.05.2010 Tampereen yliopiston kirjaston 85-vuotisjuhlaseminaari Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen Haasteina mm. toimintaympäristön
Arkistolaitos ja avoin tieto. Kohti avointa ja kestävää tietoa -seminaari 21.11.2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu Tytti Voutilainen
Arkistolaitos ja avoin tieto Kohti avointa ja kestävää tietoa -seminaari 21.11.2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu Tytti Voutilainen Avoimuus on keskeisin arvo Arkistolaitos edistää hyvän tiedonhallintatavan
Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri
Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri Suomen korkeakoulutus- ja tutkimusjärjestelmän tulevaisuus, 2.12.2013 Jyrki Ilva, tietojärjestelmäasiantuntija, jyrki.ilva@helsinki.fi Avoimen julkaisemisen
KAM-sektori yhteisen tiedon hallinnan edelläkävijänä. KDK-tietoarkkitehtuuriryhmän seminaari Jaana Kilkki, Kansallisarkisto
KAM-sektori yhteisen tiedon hallinnan edelläkävijänä KDK-tietoarkkitehtuuriryhmän seminaari 30.1.2018 Jaana Kilkki, Kansallisarkisto Kansallinen Digitaalinen Kirjasto OKM:n hanke 2008-2017 toteuttaa kansallisia
Sähköisen arkistoinnin reunaehdot
Sähköisen arkistoinnin reunaehdot Kuntien ja Maanmittauslaitoksen kiinteistötehtävien koulutuspäivä 17.9.2013 Mikko Eräkaski, kehittämispäällikkö Kansallisarkisto Arkistolaitos Mitä tarkoittaa sähköinen
Palvelukartta 2020 Versio 0.4 helmikuu2017
Palvelukartta 2020 Versio 0.4 helmikuu2017 1.Tiekartasta palvelukarttaan 1.1 Strategiakartta (ATT:n Tiekartta 2014-2017) 2. Palvelukartta Palvelukartassa käytetty notaatio: 2.1 Tutkimusprojektin hallintapalvelut
Pitkäaikaissäilytyksen tiedepoliittinen merkittävyys. Riitta Maijala
Pitkäaikaissäilytyksen tiedepoliittinen merkittävyys Riitta Maijala Tutkimusaineistojen pitkäaikaissäilytys Digitaalisten aineistojen pitkäaikaissäilytys tarkoittaa digitaalisen informaation luotettavaa
AVOIMEN TIETEEN JA TUTKIMUKSEN PALVELUKARTTA - TAVOITETILA 2020
AVOIMEN TIETEEN JA TUTKIMUKSEN PALVELUKARTTA - TAVOITETILA 2020 Versio: helmikuu 2017 PALVELUKARTAN NOTAATIO Palvelukartassa käytetty mallinnuksien merkintätapa perustuu archimate 3.0 notaatioon. ATT-KIIHDYTIN
Avoimuudella lisää vaikuttavuutta
Avoimuudella lisää vaikuttavuutta Lounais-Suomen ammattikorkeakoululiittouman tutkimusryhmien kesäpäivät, Rauma 9.6.2015 Päivi Rauste & Sari Räisänen Mitä avoimuus tieteessä ja tutkimuksessa tarkoittaa?
YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari
YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari 2.12.2013 TIETEELLINEN TIETO tiedeyhteisön synty 1660-luvulla tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus
TTA-hankkeen esittely. Pirjo-Leena Forsström TTA-hankkeen pääsihteeri
TTA-hankkeen esittely Pirjo-Leena Forsström TTA-hankkeen pääsihteeri Toimenpiteitä tietoaineistojen hyödyntämisen parantamiseksi TTA-VISIO Suomessa on selkeä tietopolitiikka, jota yhteiset sähköiset palvelut
KANSALLISEN DIGITAALISEN KIRJASTON KOKONAISARKKITEHTUURI. V3.0 Tiivistelmä
KANSALLISEN DIGITAALISEN KIRJASTON KOKONAISARKKITEHTUURI V3.0 Tiivistelmä Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK) on Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) toimialatasoinen sisältö- ja palvelukokonaisuus.
Avoin tiede ja tutkimus vahvistaa suomalaista tutkimusta
Avoin tiede ja tutkimus vahvistaa suomalaista tutkimusta Pirjo-Leena Forsström & Tommi Kutilainen & Sari Räisänen Avoin tiede on kansainvälisesti nopeasti kehittynyt ja leviävä trendi, joka on osa tutkimuksen
Pitkäaikaissäilytyksen toiminta ja ylläpito
Pitkäaikaissäilytyksen toiminta ja ylläpito Museoiden KDK-ajankohtaispäivä 29.4.2010 Kimmo Koivunen CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Sisältö PAS kokonaisarkkitehtuurissa
Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014
Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014 Antti Eskola Kaupallinen neuvos Innovaatiopolitiikan ryhmä Työ- ja elinkeinoministeriö Data käyttöön mutta mikä data?
Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin
Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Opetusneuvos Juha Haataja Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä seminaari Tampereen yliopisto 1.12.2014 Tiekartta
Kansallinen digitaalinen kirjasto mitä tehdään ja mitä tavoitellaan?
Kansallinen digitaalinen kirjasto mitä tehdään ja mitä tavoitellaan? Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ei hanki - seminaari 5.6.2009 Minna Karvonen Muutossuunnat & Kansallinen digitaalinen kirjasto
This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail.
This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. Please cite the original version: Latvanen, J. ; Päällysaho, S. &
Avoin tieto kirjastojen, arkistojen ja museoiden mahdollisuutena. To infinity & beyond
Avoin tieto kirjastojen, arkistojen ja museoiden mahdollisuutena To infinity & beyond Kirjastoverkkopäivät Minna Karvonen 24.10.2013 Hallitusohjelman kirjauksia kirjastojen kehittäminen vastaamaan tietoyhteiskunnan
Oletko mukana tutkimuksen muutoksessa? Lue tästä, miten voit hyödyntää avoimen tieteen ja tutkimuksen mahdollisuudet!
Oletko mukana tutkimuksen muutoksessa? Tieteen tekemisen prosessi on muutoksessa kohti avoimia toimintamalleja. Avoin tiede ja tutkimus tarkoittaa pyrkimyksiä tukea tätä muutosta tieteellisessä tutkimuksessa.
FAIRDATA -KOKONAISUUDEN PALVELUKUVAUS
LIITE 4 FAIRDATA -KOKONAISUUDEN PALVELUKUVAUS versio 1.0 26.6.2019 SISÄLLYS 1 Johdanto... 2 1.1 Dokumentin tarkoitus ja tausta... 2 1.2 Fairdata kokonaisuuden yleiskuvaus... 2 2 Palvelu hyödyntävän organisaation
Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto
Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto Työryhmän tehtävä Tehtävänä selvittää yleinen avoimen julkaisemisen tilannekuva, EU-tason toimenpiteet, sekä
Tiedon saannin edistäminen kansainvälisenä yhteistyönä Kristiina Hormia-Poutanen OKM Kirjastopäivät
Tiedon saannin edistäminen kansainvälisenä yhteistyönä Kristiina Hormia-Poutanen OKM Kirjastopäivät 24.11.2016 Sisältö Toimintaympäristö muuttuu Kirjastojärjestöjen yhteistyö ketkä, mitä, miten? LIBER
Sähköinen säilyttäminen
Sähköinen säilyttäminen Markus Merenmies / Kansallisarkisto Maanmittauslaitos 6.9.2017 1 Odotuksia esitykselle Viitekehys sähköisele säilyttämiselle mihin tulisi kiinnittää huomiota Sähköinen säilyttäminen
Digitaalisten aineistojen pitkäaikaissäilytys - Tiedostoformaattien standardointi
Digitaalisten aineistojen pitkäaikaissäilytys - Tiedostoformaattien standardointi Valtakunnalliset kuva-arkistopäivät 4.-5.11.2013 Vesa Hongisto Miksi tiedostoformaatteja standardoidaan Digitaalisen pitkäaikaissäilytyksen
Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki)
Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta 13.5.2016 Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut
CSC:ltä ostetut palvelukokonaisuudet vuonna 2014
CSC:ltä ostetut palvelukokonaisuudet vuonna 2014 Sopimus palvelukokonaisuuksien toimittamisesta OKM:n korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osastolle koulutuksen, tieteen, kulttuurin ja hallinnon tarpeisiin.
Kansallinen digitaalinen kirjasto missä mennään? Kristiina Hormia-Poutanen
Kansallinen digitaalinen kirjasto missä mennään? 3.4.2009 Kristiina Hormia-Poutanen Kansallinen digitaalinen kirjasto 2008 2011 Opetusministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston sekä
Avoin tiede ja tutkimus hankkeen strategiaryhmän 9. kokous
Avoin tiede ja tutkimus hankkeen strategiaryhmän 9. kokous Aika: Tiistai, 22.9.2015 klo 10 12 Paikka: Opetus- ja kulttuuriministeriö, kokoushuone Väinämöinen, Meritullinkatu 10, Helsinki Osallistujat:
KDK Kansallinen digitaalinen kirjasto
KDK - Kansallinen digitaalinen kirjasto Vesa Hongisto 7.12. www.kdk2011.fi KDK Kansallinen digitaalinen kirjasto Lähtökohta Kokonaisarkkitehtuuri Asiakasliittymä Digitaalinen pitkäaikaissäilytys Hallintomalli
Julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen avoimuus ja kansainvälinen tilanne OECD:n Open Access ohjeistus
Sami Borg Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto (FSD) Julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen avoimuus ja kansainvälinen tilanne OECD:n Open Access ohjeistus Elektronisten tutkimusaineistojen (datan) avoimuuden
Mitä hyötyä yhteiskunnalle tuottaa tieteellisten julkaisujen ja aineistojen parempi saatavuus?
ATT Areena Mitä hyötyä yhteiskunnalle tuottaa tieteellisten julkaisujen ja aineistojen parempi saatavuus? Tieteen luotettavuus ja laatu kasvaa Käytetään paremmin hyödyksi aiempia tutkimustuloksia Tarjotaan
Tutkimuksen tietoaineistot
Tutkimuksen tietoaineistot Tutkimuksen trendejä Yksilövetoisuudesta tutkimusryhmä/organisaatiotasolle Moniosaajien yhteistyö, joukkoistaminen Avoin tiede Yhteiskunnallinen hyöty Kustannustehokkuus Tietomassojen
Tietohallinnon uudistuksia ja haasteita sähköisen hallinnon näkökulma viranomaisten asiakirjojen pysyvään säilyttämiseen
Tietohallinnon uudistuksia ja haasteita sähköisen hallinnon näkökulma viranomaisten asiakirjojen pysyvään säilyttämiseen Anne Kauhanen-Simanainen 11.6.2014 Mitä sähköisellä hallinnolla tavoitellaan? tehokkaampia
Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen asiantuntijaryhmä 20. kokous
Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen asiantuntijaryhmä 20. kokous 26.9.2017 Paikka: Opetus- ja kulttuuriministeriö, nh. Kalevala, Meritullinkatu 10 Aika: 10-12 Osallistujat: Pirjo-Leena Forsström, CSC Tieteen
Kansallinen julkaisurekisterihanke
Kansallinen julkaisurekisterihanke Tutkimus vapaaksi verkkoon! -seminaari 25.1.2011, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Käynnistys: TiedeKOTA-työryhmä 2007-2008 tehtävänä kehittää KOTA-tietokannan tutkimusosiota: