Oron ystävä. Oron ystävät ry. jäsenlehti 2/2018
|
|
- Urho Kivelä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Oron ystävä Oron ystävät ry. jäsenlehti 2/2018 Tässä numerossa mm.: Kevään tuulahdus s. 6 Lämminhenkiset hääjuhlat Orolla s. 8 Jorma Rahunen, tiiminvetäjä Orolla s. 12
2 Teksti Timo Huttula Tervehdys, Oron ystävä! I stahdin pari päivää sitten Jyväkirkon tuolille sille kohdalle, jossa lähes 50 vuotta sitten sain tunnustaa Jeesuksen elämäni Herraksi ensimmäistä kertaa. Sali ja sen sisustus oli sama kuin tuolloin. Jotain uutta tekniikkaa on sinne ilmestynyt, mutta sama oli paikan tuntu. Muistot leiristä palasivat. Kalevi Lehtisen ja Liisa Tuomioksan selkeä opetus, lauluhetket ja iltanuotiot. Ison leirin innostunut henki, jota loivat erityisesti aktiiviset isoset. Herra toimi ja kutsui meitä seuraajikseen. Iltanuotiolla Jeesuksen seuraajiksi lähtijöiden laulava joukko tulien takana kasvoi ilta illalta. Hienoja muistoja! Muutenkin liikuin muistoissani katsellessani ympärilleni. Oronmyllyllä on minulle erityinen merkitys, paitsi tuon rippikoululeirin, myös sen takia, että hyvä ystäväni Arto Valkeapää vetää nyt sen toimintaa. Olen tuntenut Arton ja Pirjon 1980-luvulta saakka. Arton kanssa olimme hetken armeijassa saman aikaan. Hän kokelaana koulutti minua, kun minä alokkaana vasta paneuduin sotilastaitojen alkeisiin. Jo tuolloin letkeä jätkämies, kuten RaUK:n matrikkelissa todettiin, herätti huomiota rennolla ja toimivalla elämänotteel- laan. Moni muukin Oron toiminnan keskeinen hahmo on tuttu Jaakkiman Opiston ajoilta Ruokolahdelta. Siellähän sain elellä lapsuus- ja nuoruusvuoteni. Muistan hyvin mm. Jouko Siitosen uskoontulotodistuksen lipunnostossa opiston pihalta. Sitä kuuntelin huoneeni ikkunanraosta. Paluu Orolle Olen uusi Oron ystävät ry:n hallituksen puheenjohtaja. Työ Oron hyväksi sopii hyvin nykyiseen elämäntilanteeseeni. Muutimme vaimoni Leenan kanssa vuoden alussa Joensuuhun ja vietämme paljon aikaa myös Tohmajärven Onkamossa loma-asunnollamme. Etelä- ja Keski Suomen kierroksen jälkeen olen siis palannut Karjalaan. Jäin samalla myös eläkkeelle. Aikaa on siis käytettävissä. Urani olen saanut tehdä vesiasioiden parissa tutkijana ja tutkimusjohtajana. Näen Oron maisemissa ja ympäristössä paljon mahdollisuuksia myös luonto-oppimiseen. Asiaan palaan myöhemmin. Uskon, että Oronmyllyllä on meille kaikille ja monille muille paljon annettavaa. Se on luonnonkaunis paikka, jossa pal- 2
3 Puheenjohtajan kynästä jon on tehty töitä Taivaan Valtakunnan merkeissä, ensin KRS:n työkeskuksena ja nyt itsenäisen Säätiön puitteissa. Viime vuodet ovat osoittaneet, että kyseessä on oikealla tavalla uusi alku. Siitä kiitos edeltäjälleni Markulle ja monelle muulle vastuunkantajalle, jotka ovat osoittaneet sekä hallinnollista luovuutta, että tavatonta sitkeyttä Oron toiminnan jatkumisen takaamisessa. Olen uusi Oron ystävät ry:n hallituksen puheenjohtaja. Työ on myös saanut siunauksensa. Sitä osoittavat sekä taloudelliset että toiminnalliset mittarit. On hienoa olla mukana tällaisten sitkeiden visionäärien matkassa. Tärkeiden, jo perinteisten leirien ja viikonlopputapahtumien rinnalle on noussut kesäteatteritoiminta ja erilaiset hankkeet kuten Vauhtia Rattaisiin hanke. Paineita ja haasteita on, kuten elämään kuuluu, mutta uskoa ja intoa toiminnan kehittämiseen on kiitettävästi. Monelle on paikka ja sinulle! Oron toiminnassa ovat vierailevat virtuoosit olleet aina keskeisessä roolissa. Yllättävän laaja joukko maamme musiikin ja teatterialan osaajia on kantanut kortensa kekoon Orolla, sananjulistajista puhumattakaan. Toivottavasti näin on jatkossakin ja saamme nähdä Orolla monen elämänalan osaajia kertomassa elämästään Herran seurassa. Kuitenkin vasta Oron peruspalvelut mahdollistavat eri tilaisuuksien toteutumisen. Ilman toimiston väen, keittiön ja kiinteistönhuollon panosta toimintaa ei olisi. Talkoolaisten panos on ollut ja on myös tavattoman tärkeä. Kiitos teille, jotka olette uskollisesti näitä tehtäviä hoitaneet. Toivon, että talkoolaisia löytyy jatkossakin ja erityisesti uusia henkilöitä jo vuosikymmeniä palvelleiden työtä jatkamaan. Tilaisuuksiin ja tapahtumiin odotamme siunausta ja osanottajia. Meillä Oron ystävillä onkin tässä paljon mahdollisuuksia. Uskon, että rukous kannattaa ja olen rukousvastauksia saanut 3
4 kokea monesti elämässäni. Oron vilkas toiminta haastaa meitä rukoilemaan. Esirukoiltavaa on paljon. Tehokkainta markkinointia on kaverille kertominen. Meitä virallisia Oron ystäviä on todella paljon. Ovatko kaikki teistä käyneet viime aikoina Orolla? Itse olen ollut passiivinen ystävä. Nyt tuli mahdollisuus tehdä parannus ja olla aktiivisesti mukana. Otetaan nyt yhteiseksi haasteeksi tulla itse mukaan eri tilaisuuksiin ja tuoda väkeä mukana. Laajasta ja kiinnostavasta tilaisuuksien kirjoista varmasti jokainen löytää itseä kiinnostavia tilaisuuksia. Huomio! 4 Oron ystävien uutisia Jäsenkampanjan satoa Lähden liikkeelle nöyrin ja kiitollisin mielin. Markun saappaat ovat suuret, mutta niihin on silti hyvä astua. Puitteet työn jatkamiselle ovat hyvät ja säätiön toiminta vakiintumassa. Tahdon omalta osaltani tehdä parhaani, että Oron henkilökunnan ja muiden vastuunkantajien työ olisi mahdollista. Olen oppinut johtamaan yhdessä tehden. Tapaatte minut varmasti eri tilaisuuksissa Orolla. Otan mieluusti vastaan ideoita ja ohjeitakin tehtäväni hoitamista varten. Siunattua kevättä teille jokaiselle, Timo Huttula Oron ystävien hallituksen pj. Alkuvuoden jäsenkampanjamme tuloksena yhdistykseen on liittynyt maaliskuun loppuun mennessä 23 uutta jäsentä. Lämmin tervetulotoivotus jokaiselle! Maaliskuun loppuun mennessä jäsenmaksunsa maksoi 420 jäsentä. Viisi yhdistyksen jäsentä oli myös siten aktiivisia, että he hankkivat yhdistykseemme uusia jäseniä. Kiitos teille! Tältä osin kampanja jatkuu vielä toukokuun loppuun saakka. Huhtikuun alussa suoritetuissa arvonnoissa osui voittoja seuraaville: Ajalla liittyneiden uusien jäsenten kesken arvottiin täysihoitoviikonloppu Oronmyllyllä: Sinikka Rautsiala, Imatra Ajalla jäsenmaksunsa maksaneiden kesken: kaksi täysihoitoviikonloppua Oronmyllyllä: Anja Juvala, Lieto ja Minna Åhlgren, Laukaa 20 kpl Sana vain-cd-levyjä seuraaville: Teksti Markku Leminen Eero ja Aila Ahonen, Irja ja Väinö Gröhn, Erja Herranen, Kaija Honkanen, Anne Hämäläinen, Leena Karppi, Arja Koponen, Tuija Kosonen, Timo ja Arja Lipsanen, Airi Munnukka, Kyösti ja Päivi Niiranen, Viljo Nissi, Helena Nurmiranta, Seija Nylund, Tuula Peuhkuri, Kirsti Seppänen, Aino Silvennoinen, Terttu Svensk, Sakari Tihinen, Raimo ja Riitta Vanhoja 10 kpl Elämän lähteellä-oronmyllyn historiakirjaa seuraaville: Maija Roiha, Ritva Karivieri, Kyösti Kupiainen, Heini Meuronen, Markku ja Anja Muhonen, Päivi Nyyssönen, Pirjo Kela, Pirkka Sieviläinen, Ulla Siitonen, Juha Viljanen
5 10 kpl Oronmyllyn näytelmä-dvd-levyjä seuraaville: Jorma Hanhisalo, Raili Heiskanen, Tuija Kuikka, Pirkko Kähkönen, Helena Liukko, Matti Nikkilä, Kaija Poutanen, Susanna Pöyhönen, Marita Toiviainen, Pentti ja Jaana Vaittinen ONNITTELUT KAIKILLE VOITTAJILLE! ORON YSTÄVÄT RY:N VUOSIKOKOUS Vuosikokous pidettiin Oronmyllyllä Koolla oli 27 jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Esko Repo. Hyväksytyn vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen mukaan yhdistyksen jäsenmäärä vuoden 2017 lopussa oli 1575 hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa lahjoituksia kertyi noin euroa, kummimaksuja noin euroa ja jäsenmaksuja noin euroa (nämä yhteensä runsaat euroa enemmän kuin edellisvuonna) kulupuolen yhteissumma oli noin euroa, josta tuki Oronmyllylle noin euroa ja toimisto- ja yleiskulut noin euroa yhdistyksen Oronmyllylle kohdistetun taloudellisen tuen kohteita olivat mm. wc:n putkivahingon aiheuttamat kulut, toimistopäädyn remontti ja ulkoseinän tarkistaminen sekä välikaton ja seinien eristysten tarkistus ja vaihtaminen. Lisäksi rahoitettiin kokonaan pikkubussin hankinta. Ohjelmatoiminnan osalta tukea osoitettiin mm. lasten ja nuorten tapahtuma-kuluihin, Riemuvaurio-näytelmän kuluihin, ohjelmatapahtumien markkinointikuluihin ja talkoolaisten majoitusja ruokailukuluihin. Lisäksi rahoitettiin henkilökunnan virkistyspäivän kulut. Tälle vuodelle vahvistettuun toimintasuunnitelmaan ja talousarvioon on kirjattu kiinteistöpuolen tärkeimmiksi tukikohteiksi toimistopäädyn korjaus- ja muutostöiden loppuunsaattaminen, kirkon eteisen eristeiden vaihto, miesten yhteismajoituksen eristeiden tarkistus ja vaihto, miesten saunan korjaus, takkasalin eristeiden uusiminen, aittojen korjaustyöt, ehtoolliskaluston uusiminen, joustinpatjojen uusiminen Riihiaittaan sekä vesikaton uusimisen suunnittelu. Ohjelmapuolen osalta on tarkoitus tukea mm. lasten ja nuorten ohjelmatoimintaa ja Joutsenet laskeutuvat -kesäteatterinäytelmää. Erimuotoisen Oronmyllyn tukemisen yhteissummaksi muodostuu talousarviossa euroa. Talousarviossa kuluvalle vuodelle odotetaan saatavan jäsenmaksuja, kummimaksuja ja lahjoituksia yhteensä euroa. Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Timo Huttula Joensuusta. Hallitukseen valittiin uusina jäseninä Tapio Kilpiä, Martti Nykänen ja Jorma Rahunen. Hallituksessa jatkavat Heini Meuronen, Raija Palola ja Jouko Siitonen (vpj.). Varajäseniksi valittiin (em. järjestyksessä) Hilla Kaartti, Erkki Hämäläinen, Esko Luukkonen, Jouko Tykkyläinen, Liisa Rautiainen ja Esa Repo. Hallituksen kokouksiin osallistuvat lisäksi Oronmyllyn johtaja, sihteeri-jäsenvastaava Aili Alanne-Kapanen ja rahastonhoitaja Jouko Tykkyläinen. Tilintarkastajiksi valittiin Irja Ahokas ja Kyösti Niiranen, varalle Ritva Laine ja Eino Hienonen. Yhdistyksen jäsenmaksuksi vuodelle 2018 vahvistettiin 30 euroa, yhteisöltä ja yritykseltä 300 euroa. 5
6 Oron Laarista Kevään tuulahdus T ätä kirjoittaessani alkavat kevään miestenpäivät. Pekka Maaranen, Timo Lyijynen ja Vesa Honkanen ovat ideoineet ja koonneet ohjelman, jossa liikutaan miesten tavallisen arjen iloissa ja haasteissa Sä kuulut päivään jokaiseen -teeman siivittämänä. Pitääkö selvitä vain yksin? Mitä Jeesuksen Taivaaseen lähtiessä viimeisenä antama lupaus merkitsee sinulle tänään: Katso Minä olen Sinun kanssasi joka päivä? Rohkaisevana esimerkkinä miestenpäiviä aloitettaessa meille miehille ovat Luojan luomat naiset. Maaliskuun naistenpäivillä oli noin 300 naista rohkaistumassa keskinäisestä yhteydestä sekä Anna-Liisa Valtavaaran, Kristiina Nordmanin ja Marja- Liisa Malmin raamattututkisteluista ja Case4you -yhtyeen musiikista, ohjelmaemäntä Heini Meurosen sekä toimisto-, keittiö- ja talkoonaisten rakentamissa puitteissa. On miehillä tavoitetta noissa määrissä. Mutta ei ole olemassa massaevankeliointia, koska ei ole olemassa massaevankeliumia. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poi- kansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi. Ja Roomalaiskirjeessä, jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu! Evankeliumissa on aina keskipisteessä Jeesuksen ja yhden ihmisen henkilökohtainen suhde. Ilman sitä on vain ahdistavaa uskonnollisuutta, tyhjäksi jättävää, henkisyyteen puettua itsensä tarkkailua ja epämääräisen enkeli- ja henkimaailman etsimistä milloin minkäkin tekniikan kautta. Siksi oli tavattoman rohkaisevaa olla mukana nuorten pääsiäisessä. Oron nuorten tiimi Lotta, Hilla, Jasmin ja Ronja olivat ottaneet teemaksi Paimenen johdatuksessa. Oron nuoret järjestävät myös Polte-juhannustapahtuman ja syystapahtuman. Miten rohkeita nuoret Jeesuksen seuraajat ovat kulkiessaan totuutta pimittävässä maailmassa. Oivallinen rukouskalenteri Ota tämän lehden Oron tapahtumalista päivittäiseksi rukouskalenteriksesi ja tule mukaan itseäsi kiinnostaviin tapah- 6
7 Teksti & kuva Arto Valkeapää tumiin ystäväsi kanssa. Lapsille ja perheille on paljon tarjolla on hauska perhepäivä, juhlitaan äitien kanssa ja vietetään poikien ja tyttöjen suurleiriä 50. juhlavuoden merkeissä. Heinäkuussa on koko perheen lastenhoidollinen leiri, jolloin äiti ja iskä ovat hyvässä hoidossa, sillä aikaa kun lapset saavat keskittyä omaan ohjelmaansa. Kesällä auki jääneitä parisuhdeasioita voi hoidella vielä parisuhdepatikkaleirillä. Hyvä paimen kutsuu meitä kaikkia myös yhteiseen laidunkauden avaukseen turvallisille Oron niityille. Kesäkauden avauksessa kohokohtina ovat Oro Art -ryhmän taiteilijoiden Oron hyväksi pidettävät Jo joutui armas aika -konsertit. Nyt pääset varmasti laulamaan suvivirttä ja kuulemaan Luojaa ylistävää korkeatasoista musiikkia la klo 18 Parikkalan kirkkoon ja su klo 18 Lappeen Marian kirkkoon. Liput 15, lapset 10. Heprealainen viikko tarjoaa jälleen opetusta kielen, laulujen ja tanssien oppimiseen. Nyt on aika ilmoittautua myös mahtavalle Oro Bellissimo -musiikkileirille Kesäteatterin näytökset ovat Hanki jo etukäteen lippusi ja voit yhdistää myös perinteisen Saaren orpokotijuhlien vahvan annin matkaasi. Ennen jokaista näytöstä voit myös syödä Orolla, muista ilmoittautua ruokailuun mieluusti viikkoa ennen. Ruokatarvikkeiden tukkutilaukset on tehtävä neljä päivää ennen tapahtumia. Monen vuoden jälkeen Orolla on nyt myös apua päihderiippuvaisille Pekka Maarasen luotsaamilla leireillä. Kerro leireistä oman seurakuntasi diakoniatyöntekijöille. Haluaisitko viettää joulusi Orolla? Tätä on kyselty, ja mielellämme sen järjestämme, jos saamme etukäteen vähintään 30 sitovaa ilmoittautumista, muuten se on taloudellisesti mahdoton. Alkusyksystä teemme päätöksen ilmoittautumisten perusteella. Tämä on viimeinen Markku Lemisen päätoimittama Oron ystävä -lehti. Iso kiitos Markku, työstäsi ja moninaisesta tuesta ja ystävyydestäsi Oron ystävät ry:n hallituksen puheenjohtajana! Taivaan Isän runsaat täsmäsiunaukset uusiin vaiheisiisi! Samalla tervetuloa Timo Huttula ihan omin saappain ja kätösin Oron ystävät ry:n puheenjohtajaksi! Ne, jotka Herraan turvaavat saavat uuden voiman! Oronmyllyn toimitusjohtaja puh oronmylly.fi facebook.com/oronmyllysr 7
8 Teksti Sirpa Lähteenmäki Lämminhenkiset hääjuh Loppiainen 2018 jää varmasti mieliimme! Vietimme silloin tyttäremme Helmin ja vävymme Mortezan ikimuistoista hääjuhlaa Orolla. Oronmylly vastasi heidän haaveisiinsa kotoisan juhlavasta hääpaikasta, jossa voisi viettää rennot häät ystävien ja perheen kesken. Juhlat järjestyivät ripeällä aikataululla. Paria kuukautta ennen loppiaista olin ensimmäistä kertaa puhelinyhteydessä Oronmyllyn toimistoon. Siitä alkoikin sähköpostikirjeenvaihto Anun ja Jessican kanssa. He vastasivat aina nopeasti, ystävällisesti ja selkeästi kysymyksiimme. Marraskuussa suuntasimme koko perheen voimin isänpäivälounaalle Orolle ja katselimme ympärillemme häitä silmällä pitäen. Päätimme vuokrata myös kodan päärakennuksen ja rantasaunan lisäksi. Samalla saimme Oron johtajalta ja pääemännältä neuvoja ja opastusta paikan päällä. Joustava ja toiveemme huomioon ottava palvelu lämmitti mieltä. Loppiaisen aattona ajelimme Lappeenrannasta Oronmyllylle täysissä autolasteissa. Arto, Anu, Pentti ja Seija toivottivat meidät lämpimästi tervetulleeksi. Talkooemäntämme Seija olikin korvaamaton apu koko viikonlopun ajan. Hänen neuvokkaan tehokas toimintansa ja hyväntuulisen tyyni olemuksensa rauhoitti meitä valmistelukiireissä painiskelevia. H-hetki Hääparin ja heidän lähipiirinsä suunnittelema ja toteuttama jumalanpalvelus aloitti juhlapäivän. Messun kulku ja laulujen sanat heijastettiin kirkkosalin seinälle. Tyttäremme Anni oli luonut kauniin esityksen, jossa kulki rinnakkain messun kaava ja morsiusparin kuvia eri elämäntilanteista. Vävypoikamme Tapio toimitti levollisen syvälliseen tapaansa jumalanpalveluksen ja avioliiton siunaamisen. Ihan puheensa loppupuolella hän sanoi: Taitaa olla niin, että kun omat voimat loppuvat ja polku tuntuu umpikujalta, niin Jumalan mahdollisuudet ovat vasta alussa. Silloin sakastin ovi aukeni itsestään. Ihmetellen oven kolahdusta Tapio vilkaisi taakseen saarnastuolista ja totesi pilke silmäkulmassaan: Jaahas, nyt onkin uskontunnustuksen aika! 8
9 lat Orolla Kuva 1: Pastori Tapio Kilpiä siunaa Helmi ja Morteza Ebrahimin avioliiton Kuva: Kirsi Ryösö Kuva 2: Tähtisadetta! Kuva: Mari Heikkilä Kuva 3: Hääpari kaasoineen Kuva: Manu Ryösö Pohjalainen uskontunnustus -laulu kosketti, kun ystävämme niin Suomesta kuin kaukaa itäisiltä mailta lauloivat ponnekkaasti yhdessä. Kuolemallaan Jeesus meidät vapahiksi osti. Elää saa sen uskomalla ijankaikkisesti. Näin minä uskon, totisesti uskon: ijankaikkisesti. Nuorten bändi piti letkeästä poljennosta huolen ja sen tahdissa oli nautinnollista ylistää Jumalaamme, joka saa ihimeet suuret aikaan. Monitaitoisten kaasojen luotsaamaa ohjelmaa varten siirryimme takaisin kirkkosaliin. Vieraat kiittelivät, kuinka kätevää oli kulkea sisäkautta paikasta toiseen. Hauska ja herkistävä ohjelmaosuus päättyi iloiseen häätanssiin takkahuoneen puolella. Siihen saivat osallistua kaikki kynnelle kykenevät. Pian kuitenkin Reetta-kaason upea hääkakkuluomus veti puoleensa herkuttelemaan. Päivä oli jo hämärtynyt illaksi, kun onnellinen hääpari asteli tunnelmallista tähtisädetikkukujaa pitkin kirkon ovelta pääsisäänkäynnille. Matka oli juuri sopivan pituinen kevyesti pukeutunutta juhlaväkeäkin ajatellen. Pitkät välimatkat ja arvaamattomat talvikelit olivat karsineet vierasjoukkoamme, joten mahduimme kaikki ruokasalin pöytien ääreen. Siellä meitä odotti taitavan ravintolakokkimme ja ystäviemme valmistama suomalais-afganistanilainen pitopöytä alkuruokana monipuolinen salaattibuffetti, pääruokana mausteisen mureaa lammasruokaa, riisiä ja nan-leipää sekä sulhasen tekemiä maukkaita lihapullia kasvishöystön kera. 9
10 Yli puolet häävieraistamme jäi Orolle yöksi. Koiraperhe iloitsi mahdollisuudestaan majoittua Mäntypirttiin lemmikkinsä kanssa. Osa yöpyjistä jatkoi iltaa lenkkeillen, kodalla istuskellen ja rantasaunan löylyistä nauttien. Rohkeimmat pulahtivat jopa avantoonkin. He kehuivat, että se oli paras avanto, missä olivat koskaan käyneet. Sauna oli lähellä avantoa ja puisia portaita oli miellyttävä laskeutua lampeen. Osa taas viihtyi mieluummin lämpimissä sisätiloissa ystävien seurassa rennosti rupatellen ja pelejä pelaten. Talviaika antoi upean mahdollisuuden tunnelmallisen koristelun luomiseen. Lukuisat ulkotulet, lyhdyt, kynttilät ja ledilamput valaisivat Oron maisemaa niin kodalla, saunapolulla kuin sisätiloissakin. Aamupalalla ystävämme Heli, Oron ensikertalainen, totesi: Haluaisin tulla tänne retriittiin. Varaisin tuon saman yhden hengen huoneen ja olisin vain rauhassa ilman tietokonetta. Täällä on semmonen henki, että rauhoittuu. Sydämelliset kiitoksemme, että saimme liittää yhden merkittävän helmen lisää Oron muistojemme helminauhaan. Morsiamen sanoja lainaten: Oro oli superjoustava ja monipuolinen alusta alkaen. Orolla on mahdollista saada täys pitopalvelu käyttöön tai järjestää juhlat avustettuna omatoimisemmin. Se on tosi hyvä, koska monessakaan paikassa ei ole tällaista mahdollisuutta! Suosittelemme Oroa yksityistilaisuuksien juhlapaikaksi. Oron työtä siunaten, Sirpa Lähteenmäki perheineen Oron ystävä ja kummi Kuva 1: Hääjuhlan riemua Kuva: Mari Heikkilä Kuva 2: Hääkakku on leipuri-kondiittori Reetta Tainan käsialaa Kuva: Manu Ryösö Kuva 3: Oron ystävä ja kummi Sirpa Lähteenmäki Kuva: Manu Ryösö 10
11 Poikien ja tyttöjen 50 v. juhlaleiri Suurleiri on koonnut historiansa aikana yhteen tuhansia leiriläisiä, isosia, aikuisohjaajia ja talkoolaisia. Monesta perheestä löytyy leiriläisiä jo useammasta sukupolvesta. Oronmyllyllä näitä Ensio Lehtosen aikanaan aloittamia lasten suurleirejä on pidetty vuodesta 1969 alkaen. Draamattutunnit ovat keskeinen osa leiriohjelmaa ja niissä paneudutaan Raamatun maailmaan leiriläisten valmistamien näytelmien mukana. Leiriohjelmassa on monenmoista muutakin menoa ja meininkiä: hyvää ruokaa, liikuntaa, kädentaitoja, toimintapisteitä, musiikkia, iltaohjelmia ym. Leirin johtajana toimii Mari Maximilien ja draamattutunneista vastaa Laura Kuivalainen. Leiri on tarkoitettu vuotiaille. Ohjelmasta suurin osa ollaan yhdessä ja tarpeen mukaan ikäryhmittäin. Leiri alkaa su klo 13 ilmoittautumisella ja päättyy ke klo 14. Hinta on majoituksen tason mukaan e/lapsi, sisältäen täysihoidon ja ohjelmamaksun. Sisaralennus 25 %. Ilmoittaudu mennessä oronmylly.fi/fi/tapahtumat/ ilmoittautuminen/nro:50 tai toimisto@oronmylly.fi Sisämajoituspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. ronmylly Joutsenet laskeutuvat Arto Myllärinen Oronmyllysäätiö Oronmyllyn loma- ja kurssikeskus Oronmyllyntie 250, SÄRKISALMI Puh , toimisto@oronmylly.fi Musiikkinäytelmä Kalevi Lehtisen elämästä Parikkalan Oronmyllyn kesäteatterissa kenraaliharjoitus ensi-ilta Liput ennakkoon 22, 3.8. mennessä. Ovelta 25 Väh. 5 h. ryhmät 22 varaukset viim. edell. päivänä. Lapset alle 10 v. vapaa pääsy Kenraaliin vain ovelta 18 Ennakkomyynti Oronmyllyn toimisto ja Parikkalan R-kioski Ateriat ennen näytöksiä 14. Tilattava etukäteen. ronmylly Oronmyllysäätiö Oronmyllyn loma- ja kurssikeskus Oronmyllyntie 250, SÄRKISALMI Puh , toimisto@oronmylly.fi 11 Kuva Seppo J.J. Sirkka
12 Teksti ja kuvat Jouko Tykkyläinen Jorma Rahunen, tiiminvetäjä Orolla Haastattelun pohjalta koonnut Jouko Tykkyläinen Olen kiteeläinen, koko elämäni asunut Kiteellä. Työurallani olen ollut yrityselämässä noin 40 vuotta, olen toiminut yrittäjänä ja kaupanalalla. Olen avioliitossa Sirkan kanssa, meillä on kolme poikaa, Janne, Joni ja Joonas, sekä viisi lastenlasta. Olen toiminut Kiteellä paljon seurakunnan vapaaehtoisena, miestyössä järjestelemässä mm. miestenpäiviä ja seurakuntapäiviä seurakunnan sekä Suomen Raamattuopiston ja Kansan Raamattuseuran kanssa. Kuulun SRO:n toimintaryhmään Kiteellä. Harrastan avantouintia ja pesäpalloa, kun Kiteeltä olen ja kuntosalilla käyntiä. Olen käynyt Orolla miestenpäivillä vuodesta 1993 alkaen. Sen lisäksi olen käynyt muutamissa muissa tapahtumissa ja talkoissa. Kun säätiö siirtyi omistajaksi, päätimme, että nyt on osallistuttava enemmän Oron toimintaan ja tukemiseen, jotta toiminta jatkuu myös tulevaisuudessa. Tällä hetkellä olen Orolla hanke-, markkinointi-, talkoolaistiimin vetäjänä. Talkoolaistiimiin kuuluvat Liisa Rautiainen, Heini Meuronen ja Jessica Kosonen. Olen ollut Oron ystävä 13 vuotta ja kuulun myös säätiön talousryhmään ja Oron ystävien hallitukseen. Säätiön taloustyöryhmässä olen nähnyt Oron ystävien antaman taloudellisen tuen suuren merkityksen. Oron ystäville suuri kiitos siitä merkittävästä tuesta, jota Oro on teiltä saanut. Oron ystäville suuri kiitos siitä merkittävästä tuesta, jota Oro on teiltä saanut. Jatkossa meidän kaikkien on vain yritettävä tukea lisää omien voimavarojen mukaan, kuka talkoilla, kuka taloudellisesti tukien, rukoillen ja hankkimalla uusia jäseniä. Oma mottoni on Roomalaiskirjeestä 8: Jos Jumala on kanssamme, kuka voi olla meitä vastaan. Olen huomannut monessa asiassa täällä Orolla, että Jumala on todella kanssamme, joten voimme turvallisin mielin jatkaa työtämme. Vaikka Jumalan Sanaa ei pitäisi mennä muuttelemaan, 12
13 niin täällä Orollakin toimiessa olen huomannut, että Kun Jumala on kanssamme. Saman asian olen huomannut myös omalla kohdallani. Esimerkkinä tämän työpaikan saaminen Orolla. Jumala on selvästi vaikuttanut asiaan ja Hänen johdatukseensa on hyvä uskoa. Markkinointitiimini eli Arto, Anu, Jessica ja minä olemme käyneet KETIn (Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy) järjestämää Some-markkinointi kurssia Kiteellä. Nykypäivänä on tärkeää olla osa sosiaalista mediaa, mikäli haluaa saada viestinsä ihmisten tietoon. Varsinkin nuorempien sukupolvien tavoittamiseksi sosiaalinen media on ehdoton väline. Joku saattaa ihmetellä, mitä täällä Orolla tehdään silloin, kun ei ole tapahtumia. Tapahtumat ja hankkeet vaativat suunnittelu- ja paperityötä, jota Orolla paljon tehdään, on hiljaista työtä, joka ei näy ulospäin, mutta on olennaisen tärkeää erilaisten hankkeiden ja tapahtumien onnistumiseksi. Esimerkkinä runsasta paperityötä vaativista hankkeista ovat Leader-hankkeet. Pyrimme löytämään Oron alueesta niitä erityispiirteitä, joista ihmiset ovat kiinnostuneita ja korostamme näitä myös markkinoinnissa. Oro on upean luonnon lisäksi myös viihtyisä ja kodikas paikka. Olemme täällä nimenomaan asiakkaita varten. Kuva 1: Jorma Rahunen Kuva 2: Sirpa Innanen, Jorma Rahunen ja Jessica Kosonen Kuva 3: Jorma Rahunen ja Pentti Vaittinen Perinteisemmän markkinoinnin avuksi olemme kokoamassa aluetiimejä, joiden tehtävänä on hoitaa omalla alueellaan mm. markkinointia, jakaa esitteitä ja järjestää tapahtumia, esim. Oro-iltoja. Tapahtumia on jo muutamalla paikkakunnalla pidetty ja ne ovat olleet suosittuja. Aluetiimien on tarkoitus viritellä kotiseuratoimintaa ja samalla periaatteella kootaan nuorisotiimi. Tiimin jäsenet tietävät, millaista toimintaa nuoret haluavat. Talkoolaisten jäsenrekisterin kokoamisessa Liisa Rautiainen on tehnyt mittavan työn. Tavoitteena on saada ryhmäämme lisää reippaita ja ahkeria tekijöitä. 13
14 Leaderhankkeilla uutta Orolle Teksti Jorma Rahunen Oronmyllyllä on vireillä kolme Leaderhanketta. Vauhtia rattaisiin-, Investointi- ja Kehittämishanke. Vauhtia rattaisiin-hanke Vauhtia rattaisiin-hanke käsittää lasten leikkipuiston muuttamisen turvallisemmaksi ja nykysääntöjen mukaiseksi. Puiston aita uusitaan ja keinut korjataan ja hankitaan kaksi uutta laitetta. Tämä vuosi on lastenleirin juhlavuosi, jonka vuoksi puisto saatetaan ajanmukaiseen ja turvalliseen kuntoon. Investointihankkeen Investointihankkeen tavoitteena on kehittää Oronmyllylle entistä monipuolisempaa tapahtumatarjontaa ja samalla kehittää erilaisten toimijoiden yhteistyötä. Hankkeella lisätään myös Oronmyllyn tunnettuutta ja positiivista näkyvyyttä ja vaikutetaan näin myönteisesti mielikuvaan seutukunnasta. Hanke toteutetaan ekologisesti ns. kestävän kehityksen periaatteella, vaalien alueen luontoympäristön ja historian ainutlaatuisuutta. Hankkeen avulla kunnostetaan kesäteatterin katsomoa, rappuja ja kaiteita sekä kiinnitetään rakentamisessa huomiota asiakkaiden turvallisuuteen. Uusitaan näyttämön suojarakenteita ja rakennetaan pysyviä kulissirakenteita. Suoritetaan myös ympäristön ja parkkipaikan korjaus- ja parannustöitä ja tehdään sähkölinjojen maakaapelointeja. Oronmyllyn hyödyntämisessä on jo perinteisesti tehty yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Kehittämishankkeen Kehittämishankkeen tavoitteena on Oronmyllyn vetovoimaisuuden ja toiminnan monipuolisuuden lisääminen. Tavoitteena on myös tarjota matalan kynnyksen tilaisuuksia tutustua Oronmyllyn toimintaan. Hankkeen avulla luodaan 4 5 uutta tapahtumaa, joista kehitetään vuosittain toistuvia ja hankkeen jälkeenkin toteutettavia tapahtumia. Erilaisten ja eri asiakasryhmille suunnattujen useamman päivän kestävien kurssien ja tapahtumien lisäksi 14
15 tarjotaan taide-elämyksiä kesäteatterinäytelmien, konserttien ja näyttelyjen muodossa. Lisäksi tehostetaan markkinointia ja laaditaan markkinointisuunnitelma. Perinteisten printti-ilmoittelujen ja esitteiden lisäksi kiinnitetään erityistä huomiota sähköisiin medioihin ja sosiaaliseen mediaan, jota varten Oronmyllystä ja sen toiminnoista tehdään lyhyitä esittelyvideoita. Yksittäisten matkailijoiden ja kuntalaisten lisäksi erityistä huomiota kiinnitetään ryhmämatkailijoiden tavoittamiseen. Oronmyllyn hyödyntämisessä on jo perinteisesti tehty yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Yhteistyön syventämiseen on mahdollisuus mm. Parikkalan kunnan ja seurakunnan, Oron ystävät ry:n, luontoharrastajaryhmien, karavaanariyhdistyksien, Oro Art -taiteilijaryhmän, Jaakkiman opiston ystävien, Seurakuntaopiston Jaakkiman kampuksen, Parikanniemisäätiön, Kansan Raamattuseura Säätiön, eri seurakuntien ja kristillisten yhteisöjen sekä Mikkelin hiippakunnan kanssa. Jorma Rahunen, Oron hankevastaava Jo joutui armas aika suuri kevätkonsertti la 26.5 klo 18 Parikkalan kirkko Esiintyjinä: Anna Levy, Pekka Maaranen, Jari Levy (Exit), Ilkka Jääskeläinen (Idols), Lasse Riutamaa, Vilja Riutamaa, Matti Riutamaa, Eeva Semerdjiev, Lumo - Ensemble su 27.5 klo 18 Lappeen Marian kirkko Esiintyjinä mm. Eija Vilpas, Pekka Maaranen, Jari Levy (Exit), Ilkka Jääskeläinen (Idols), Lasse Riutamaa, Vilja Riutamaa, Matti Riutamaa, Eeva Semerdjiev, Lumo - Ensemble, Sound of Faith Liput 15/10 e tuntia ennen ovelta. Tiedustelut ja varaukset: puh Konsertin tuotto: Oronmyllysäätiön taiteellinen toiminta ronmylly Oronmyllysäätiö Oronmyllyn loma- ja kurssikeskus Oronmyllyntie 250, SÄRKISALMI Puh , toimisto@oronmylly.fi 15
16 Teksti Tapio Kilpiä Kysellen ja kuunnellen Olen Tapio Kilpiä, eteläkarjalainen Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappi. Asun tällä erää Savitaipaleella yhdessä vaimoni Annin kanssa ja palvelen Savitaipaleen seurakunnassa seurakuntapastorin viransijaisuudessa. Pidän luonnossa liikkumisesta, lukemisesta ja innostun helposti väkertämään yhtä sun toista. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa (Ps. 23:2). Oronmylly on minulle paikka, jossa olen voinut ja saanut olla Jumalan puhuttelussa kaikessa rauhassa ja toimia levosta käsin. Olen käynyt Orolla kesästä 2006 alkaen, ensin aktiivisesti nuorten kuvioissa ja sittemmin muissakin merkeissä, osallistumassa tapahtumiin sekä järjestämässä niitä. Olen aiemmin istunut kannatusyhdistyksen johtokunnan jäsenenä vuosien aikana. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään (Joh. 15:5). Minua on puhutellut se, kuinka Oroa on rakennettu Jumalan tahtoa kysellen ja kuunnellen. Matkan varrella on ollut yhtä sun toista epävarmuutta niin, että katse on ollut pakko kääntää pois ihmisen voimista kohti Jumalaa, jolla on paras mahdollinen viisaus ja kaikki valta ja hyvä niin. Siellä, missä kristityt ovat koolla, on koolla Kristuksen kirkko. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa (Ef. 3:16). Minulle Oro on ollut hyvä paikka opetella käytännössä, mitä tämä sana tarkoittaa. Se on ollut yksi merkittävistä paikoista, jossa olen saanut olla kasvamassa vastuuseen kasvamassa palvelemaan kirkkoa siellä, missä kulloinkin olen. Olin viime kesänä opettamassa Oron nuorten juhannuksessa, jota olen pari kertaa aiemmin ollut järjestämässä ystävieni kanssa. Iloitsin siitä, että Orolla 16
17 kasvaneet nuoret, joiden sydämellä on toiminnan jatkuminen, olivat ottaneet ison haasteen ja päättäneet järjestää tapahtuman. Koin, että siinä oli mukana suuri siunaus. Nuorten juhannus on muuten toteutumassa tänäkin kesänä suosittelen! Toivon, että voin olla Oron ystävien kautta vaikuttamassa niin, että se hyvä työ, jota Orolla on tehty, saisi jatkua. Toivon ja rukoilen, että yhä uudet ihmiset saisivat tulla Jumalan puhuttelemiksi, oppia tuntemaan Häntä ja löytää oman paikkansa Kristuksen ruumiin elävinä jäseninä. Tapio Kilpiä Oron ystävät ry:n hallituksen uusi jäsen Eero Kankkunen eli lähes sata vuotta Kiteen Kesälahdella asunut Eero Kankkunen kuoli kiirastorstaina Sadasta vuodesta jäi uupumaan neljä kuukautta, sillä hän oli syntynyt juuri itsenäistyneeseen maahan. Eero työllisti itsensä pääasiassa rakennustyössä, mm. tekemällä hirsitaloja ja neljä vuotta keskikoulun puutyön opettajana. Välillä hän asui mm. Puumalassa ja viimeiset vuosikymmenet Kesälahdella. Ensimmäisen puolison Edithin kanssa hän sai neljä lasta. Leskeksi jäätyään hän avioitui Liisan kanssa. Sotaveteraani- ja invalidi Eero taisteli isänmaan itsenäisyyden puolesta haavoittuen viisi kertaa. Sodassa haavoituin ja minut läpiammuttiin. Se näkyy. Käsivarressa menoreikä, hän kertoi. Uskoontulon jälkeen hengelliseen toimintaan hänet veti mukaan Juho Hälvä. Mauri Tiilikaisen kutsumana Kankkunen oli mukana Parikkalan Oronmyllyn rakentamisessa, Kansan Raamattuseuran ja Sana-lehden asiamiehenä sekä toimi yli 20 vuotta uukuniemeläisen herätysliikkeen ja Parikanniemen julistustyössä pääasiassa Matti Kostamon aisaparina. Eeron tarina on kerrottu kirjassa Uukuniemeläisiä ukkoja ja eukkoja. Siinä hän toteaa: Jumala ei ole laittanut minua hengelliseksi poliisiksi. Jumala sen mittaa ja antaa aikanaan kullekin palkkansa. Eero Kankkunen oli merkittävä osa Itä- ja Kaakkois-Suomessa vaikuttavaa maallikkotoimintaa, jossa työ kanavoitui kolmen O:n eli Oronmyllyn, Parikanniemen orpokodin ja Jaakkiman opiston kautta. Osansa hyvästä saivat kaikki. Kankkunen sodan läpikäyneenä vakaumuksen miehenä nautti suurta luottamusta ja kunnioitusta. Eero Kankkunen siunataan Kesälahdella Teuvo V. Riikonen Kirjoittaja on kirjailija ja Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja 17
18 Teksti Arto Myllärinen Arvaisitko elämäsi? Tuskin arvasi Kale Lehtinen neljä vuotiaana, kun isänsä Lauri Lehtinen juoksi kultaa 1932 Los Angelesin olympialaisissa 5000 metrin juoksussa ja vielä hopeaa Berliinissä. Kenties kuunteli selostusta radiosta. Hitler oli katsomossa. Stadionit täyttyivät. Tuskin arvasi, että elämän juoksussa käy niin, että Kale seisoo stadioneilla ympäri maailman kutsumassa ihmisiä seuraamaan Jeesusta: Moldovassa, Leningradissa, Helsingissä, ties missä. Stadionit täyttyivät. Tuskin arvasi, että elämän juoksussa käy niin, että Kale seisoo stadioneilla ympäri maailman kutsumassa ihmisiä seuraamaan Jeesusta... Urho Kekkonen ja Lasse Viren. Eikä Kale arvannut, että juoksulenkillä Saksan Kandernissa kohtalokkaasti kaatuisi. En usko, että arvasi Toivo Kuula ollessaan nelivuotiaana saman vuoden aikana neljän sisaruksensa haudoilla, isä-laurin laulaessa aina saman virren, että hänestä tulee Sibeliuksen säveltäjäoppilas, armoitettu säveltäjämestari, romanttisten ja kansanomaisten tunteiden tulkki. Luoti lopetti laulujen lennon kohtalokkaasti Viipurin seurahuoneen pihassa. Tähdet tippuvat taivaalta. Ihmisen osa. Tuskin arvasi, että haudatessaan aikanaan isäänsä, paikalla olisi myös Eikä arvannut Artsi Myllärinen seisoessaan maalaiskodin pihamaalla 18
19 Lappeenrannassa itku kurkussa kaaduttuaan kuralätäkköön, että kirjoittaisi kesäksi 2018 noista suurmiehistä kantaesitykset. Kalesta musiikkinäytelmän elokuuksi Oron kesäteatteriin ja Kuulasta oopperan kesäkuuksi Iittalan musiikkijuhlille. Uskokaa tai älkää, yhtäläisyyksiä meissä kolmessa on. Kaikki hyvin rohkeita, herkkiä, visionäärejä, rosoisia, haaveilijoita, heikkoja, suuria romantikkoja, kaiken aikaa liikkeellä, levottomia, innostuvia, talous tasapainoton jos sitä edes on, täynnä elämän janoa joka ei sammu juomalla, elämä yhtä ilon ja itkun tunneskenaariota. Kuitenkin aina Luojan käsissä tukevasti. Lahjakkaitakin. Rakkaita ystäviä ja luotettavia ihmisiä tarvitsevia. Kiitos Tiia ja Reetta! Omassa tehtävässään kutsumustietoisia. Kutsuja Kristus ei kutsuttujaan häpeä, riemuitsee heistä ihan oman oloisinaan ihmisinä. Armossa grillattuja miehiä kukin omilla mausteillaan. Kale ja Toivo ovat jo kotikulmilla, minä elän vielä! Mutta ei hätää, kuolen minäkin oikeaan aikaan. Kun joutsenet laskeutuvat, on aika mennä kotiin. Saa hymyillä! JK. Minulta kysyttiin eilen eräässä palaverissa horoskooppimerkkiä. Sanoin Ps. 23: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu." Suosittelen. Arto Myllärinen 19 Kuva Orca Tec Pixabay
20 Vuosien varrelta Olen Liisa Rautiainen, os. Tynkkynen Punkaharjulta. Kansan Raamattuseuran ja Oronmyllyn toiminta tulivat tutuiksi jo kouluvuosina. Orolla käymäni rippikoulu kesäkuussa 1970 jätti sisimpääni pysyvät jäljet. Voinkin sanoa: Oronmylly ei tunnu lähtevän minusta, enkä minä Oronmyllystä. Vuosien varrella elämä vei kotiseuduilta kauemmaksi opintojen ja työpaikkojen myötä. Pisimmän työurani tein Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan lapsityönohjaajana. Myöhemmin kouluttauduin myös toimintaterapeutiksi. Seurakuntatyön vuosina ohjauduin mukaan Oron Poikien ja tyttöjen suurleirin vastuunkantajaksi ja toimin myös leirin johtajana aina viime kesään asti. Monta rikasta muistoa on noista leirikokemuksista jäänyt. Nyt on aika siirtää leirivastuuta nuoremmille ammattitaitoisille ohjaajille. Kun reilu viisi vuotta sitten muutin mieheni Pertin kanssa takaisin kotiseudulle, on Oron imu vetäissyt mukaan moneen muuhunkin toimintaan. Alkuun lähinnä talkoolaisena ja nyttemmin myös osana Oron työntekijätiimiä. Talkoolaisten osuus Oron toiminnassa on kautta vuosien ollut kantava voima. Talkoolaisten värvääminen ja ohjaaminen eri tehtäviin on pääosin minun vastuullani. Muiden tehtävien kirjo on hyvin monipuolista toimistosihteeri Anun ja toimitusjohtaja Arton apurina. Ajoittain tuuraan ja autan toimistossa ja vastaanotossa ja välillä taas suunnittelen ohjelmarunkoja ja värvään ohjelman suorittajia Arton apuna. Olen kiitollinen Taivaan Isän johdatuksesta elämässäni. Täällä Orolla on nyt mahtava työntekijätiimi. Meillä on yhteinen visio ja näky Oron toiminnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Osana tätä tiimiä saan laittaa likoon kaiken sen ammattitaidon ja elämänkokemukseni, jota vuosien varrella on kertynyt. Liisa Rautiainen Kuva Pertti Rautiainen 20
21 ronmyllyn kalenteri 2018 Toukokuu Perheiden kevätpäivä * Helena Kaipio, Lasten Jippiiryhmä Ilonpisarat Jaana Vaittinen, Karhuvaari, Liisa Rautiainen. Pihaleikkejä, avoin takakonttikirppis, kotikasvien kierrätystä ym Yksityistilaisuus Äitienpäivälounas ja -juhla klo 12 14, puhe äideille, Arto Valkeapää ym Parikanniemisäätiön hallituksen ja työntekijöiden retriittipäivä Teuvo V. Riikonen Kolmen O:n päivä klo 15 alkaen Parikanniemen orpokoti, Jaakkiman kristillinen opisto, Oronmylly, Teuvo V.Riikonen, Petri Tiusanen, Helena Markkanen, Jouko Siitonen ja Arto Valkeapää Parikanniemen helluntaijuhlat Uukuniemen kirkolla, mukana em. puhujia Oro mukana Kesälahden messuilla, yht. hlö Jorma Rahunen Turvapaikkani, kesäkauden avajaiset ja Oron ystävien ja kummien tapaami nen, Liisa Pura, Minna Koistinen, Juho Sankamo, Heikki Mikkonen, Elisa Solasaari, Heini Meuronen, Arto Valkeapää Klo 18 Jo joutui armas aika -hyväntekeväisyyskonsertti Oronmyllyn toiminnan tukemiseen, Parikkalan kirkko, Vilja Riutamaa sopraano, Lasse Riutamaa tenori, Eeva Semerdjiev altto, Jari levy (Exit), Ilkka Jääskeläinen (Idols-voittaja), Matti Riutamaa, Lumo Ensemble, juontajina Pekka Maaranen ja Anna Levy, liput 15, lapset Klo 18 Jo joutui armas aika -hyväntekeväisyyskonsertti, Oronmyllyn työn tukemiseen Lappeen Marian kirkko, Vilja Riutamaa sopraano, Lasse Riutamaa tenori, Eeva Semerdjiev altto, Jari Levy (Exit), Ilkka Jääskeläinen (Idols-voittaja), Matti Riutamaa, Lumo Ensemble, Sound of Faith, juontajina Eija Vilpas ja Pekka Maaranen, liput 15, lapset Päihdeleiri, Älä pelkää, kaikki me muutumme, Pekka Maaranen, Sirkka Korhonen, Ulla Ekholm, Kent Nyman, Antti Kautto, Leena Juppala, Jarmo Pippola ym Vaara-Karjalan srk:n retkipäivä, Maija-Leena Heiskanen, Hannu Siitonen luontokuvat ja Esko Luukkonen Kesäkuu Lempäälän kristilliset eläkeläiset, retkipäivät, Jouko Rautkivi NCG:n tutkijoiden vuosikokous, yksityistilaisuus Pyhät Polut vaellusryhmät, Marita Liukku Lintuvaellus Viro 100-teemavaellus Lupsakkavaellus Körtti/Siioninvirsivaellus Ilmoittaudu netissä vaellukset/ilmoittautuminen Liettua Latvia, Oronmatka, oppaina Esko Viikari, Esa Repo, Anu Repo Ilmoittaudu ja tieduste info@xeniatours.fi tai puh , Xenia Tours, Eija Myllys Poikien ja tyttöjen suurleirin 50-vuotisjuhlaleiri, ilmoittaudu mennessä, kts. erillinen mainos, leirin johtaja Mari Maximilien, Draamattutunnit Laura Kuivalainen 21
22 Oron juhannus klo 14 Elämä on kaunis, konsertti Elina Vettenranta, Jouni Somero, Karri Perälä Polte -nuorten juhannus, Lotta Liuska ja Antti Innanen + Oron nuorten tiimi Tohmajärven srk:n rippikoulu Pyhät Polut-retkipäivä, Kallion srk:n ryhmä, Pirkko Kaskinen Oro mukana Parikkalan messuilla, yht. hlö Jorma Rahunen Heinäkuu Youth in action, kansainvälinen nuorisoleiri, Elisa Kuosa Parikkalan kunta ja Heidi Soikkeli 4H 7.7. Oro mukana Punkaharjun Kesäraitilla, yht. hlö Liisa Rautiainen Raamattuloma, Paula ja Viljo Kaikkonen, Riitta Laakio Kesäteatterin harjoitusviikonloppu, ohjaaja Arto Myllärinen Parisuhteen eväät, Lastenhoidollinen avioparileiri *, Samassa veneessä -avioparityö, Sami ja Elina Lehtomäki, Terhi Ruokonen-Jalo ja Erkki Jalo, lastenhoitovastaava Hanna-Kaisa Tanskanen Kesäinen perhekonsertti klo 18, Minna ja Jussi Pyysalo (ohjelma 15 ) Repo-sukuisten seuran kokous Esa Repo Heprea-viikko, Heprealaisten laulujen, tanssien ja kielen (kolme tasoa) kurssit Kielikurssit, Israelilaisten tanssien kurssi, Sapattiaterian valmistaminen. Opettajina: Jouni ja Riikka Pajunen (tanssit), Maija Sevilem (laulut), Hannu Hiipakka (heprean alkeet), Eija Helin (jatkokurssi 1) ja Ya akov Sarig (jatkokurssi 2), Ulla Taipale (sapattiaterian valmistus) Israel-viikonloppu, Hannu Hiipakka, Juhani Peltonen, Pentti Holi, Arto Valkeapää, musiikki Lavrenchukin perhe, Jarmo Pippola Oro Bellissimo-musiikkileiri * joht. Lehari Kaustel, opettajina Lasse Heikkilä, Vilja Riutamaa, Taimi Kopli, Sakari Tervo, Sanna-Kaisa Ruoppa. Soiton opetusta viululle, sellolle, violalle, kontrabassolle sekä laulajille. Konsertteja mm. Heinäveden Kirkastusjuhlilla. Elokuu Maahanmuuttajien ja heidän kummiensa virkistysviikonloppu, Jouko Siitonen, Minna Koistinen, Pekka Maaranen ym Kesäteatterin harjoitukset ohjaaja Arto Myllärinen Kesäteatteri-esitykset, Joutsenet laskeutuvat, musiikkinäytelmä Kalevi Lehtisestä 9.8. klo 18 kenraaliharj., Ensi-ilta klo 18, klo 14, klo 18, klo 16 Teatteriateriat 2 tuntia ennen näytöstä ennakkoon varanneille, Orpokotijuhlat Oron kesäteatteripaketti, ruokailut + majoitus + Joutsenet laskeutuvat esitys Orolla ja Orpokotijuhlat Saaren kirkolla Syyskauden avaus *, yhteys- ja kasvupäivät, Jorma Kalajoki, Kaisa ja Timo Tuikkanen, Arto Valkeapää ym Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita, Israel ja seurakunta-viikonloppu, Pentti Holi, Olli Seppänen, Victor Kalisher, Peeter Vösu, Leena Juppala, Jarmo Pippola, Arto Valkeapää 1.9. klo 16 konsertti, Jorma Elorinne: Itkumuurilla kohtasin Herran Syyskuu Pyhillä poluilla, patikkaviikko 1., yhteistyössä Pyhät polut ry Patikointiviikonloppu aviopareille * Samassa Veneessä-avioparityö, Maarit ja Eero Haltia, Minna-Leena ja Miika Peltonen 8.9. Kynttiläillallinen ja konsertti, Kalle Virta ja Tuomaskvartetti, 25 sis. illallisen ja konsertin, 10 pelkkä konserttiohjelma
23 Olkityö- ja kankaanmaalauskurssi Anja Anttonen, Marjatta Rouhiainen ja Airi Munnukka Sanan, rukouksen ja tervehtymisen viikonloppu, Kari ja Mari Valkonen, Esa Repo Gospel Riders, Naisten Pystymettätapahtuma, Tiina Seitoja Pörö Oro-vaellus, 17 km, yhteistyössä Parikkalan kunnan liikuntatoimi Jari Venhovaara Patikkaviikko 2, Jorma Satama, Pirkko ja Terttu Välimäki, Jarmo Pippola, Esko Repo, Esa Repo, Arto Valkeapää Syysmuutto, luontovalokuvauskurssi, Lauri Heino, Hannu Siitonen ja Esa Repo Pyhät Polut, seminaariviikonloppu Veli-Matti Hynninen, Marita Liukku, Pirkko Kaskinen Lokakuu klo 17 Oron talkoolaisten kiitosjuhla Naistenpäivät *, Kristiina Tanhua-Laiho, Hanna Räsänen, Annikki Siren, Pirjo Valkeapää, Heini Meuronen Nuorten syyspäivät, Lotta Liuska ja Oron nuorten tiimi Yhteiset eväät, Parikkalan srk:n ja KRS + Sekl + SRO + Oro-seurakuntatapahtuman päätösilta Orolla, aloitetaan ruokailulla klo 16, hinta 10 muista ilmoittautua aterialle etukäteen! Päihdeleirin jatkoripari, "Kupit nurin" Pekka Maaranen ym Miestenpäivät, Esko Luukkonen, Petri Tiusanen, Jarkko Lassila, Arto Valkeapää Marraskuu Oron Marrrasmessut, Jyväkirkon messu klo 11, Myllymuorin herkkulounas klo 12 ja messu, paikallisia osaajia ja yhdistyksiä tuotteineen, klo 14 kakkukahvit Oro tarjoaa 200 ensimmäiselle! klo Isänpäiväjuhla ja juhla-ateria, Israelin kiertomatka, Galilea Jerusalem Eilat, matkanjohtajana Arto Valkeapää ja Liisa Rautiainen, oppaana Pentti Holi, Varaukset: Matkatoimisto Apollomatkat Oy, ryhmät@apollomatkat.fi Huom! Pikkujoulut Myllymuorissa vähintään 20 hengen ryhmille! Tee ennakkovaraus ajoissa! Muutokset tapahtumissa mahdollisia. Tarkistathan tapahtumien tiedot nettisivuiltamme tai puhelimitse. KRS:n kanssa järjestettävien kurssien tiedot merkitty * ja ne löytyvät myös kansanraamattuseura.fi/tapahtumat Tapahtumista lisätietoja: oronmylly.fi, Sana-lehti ja KRS:n kurssit kansanraamattuseura.fi. Ilmoittautumiset tapahtumiin ja kursseille puh tai toimisto@oronmylly.fi Julkaisija Oron ystävät ry. Oronmyllyntie Särkisalmi Puh Toimitus Päätoimittaja Markku Leminen markkuj.leminen@gmail.com puh Hallitus 2017 Timo Huttula, pj. Jouko Siitonen, vpj. Tapio Kilpiä Martti Nykänen Jorma Rahunen Heini Meuronen Raija Palola Aili Alanne-Kapanen, siht. Seuraava lehti ilmestyy elokuussa 2018 Materiaali mennessä Taitto Lea Vestovuo, KRS Kansikuva Kevättä rinnassa HoliHo, Pixabay Oron ystävät ry:n tilinumero IBAN: FI BIC: ITELFIHH Kirjapaino I-print, Seinäjoki Painos kpl 23
24 Palautusosoite: Oron ystävät ry. Aili Alanne-Kapanen Surumäentie 1 A PARIKKALA Larisa-K Pixabay Painotuote Perheiden kevätpäivä * Pihaleikkejä, avoin takakonttikirppis, kotikasvien kierrätystä ym. Mukana: Helena Kaipio, Lasten Jippiiryhmä Ilonpisarat Jaana Vaittinen, Karhu-vaari, Liisa Rautiainen. Oro Bellissimo-musiikkileiri * Soiton opetusta viululle, sellolle, violalle, kontrabassolle sekä laulajille. Konsertteja mm. Heinäveden Kirkastusjuhlilla. Mukana: Joht. Lehari Kaustel, opettajina Lasse Heikkilä, Vilja Riutamaa, Taimi Kopli, Sakari Tervo, Sanna-Kaisa Ruoppa. Käy tykkäämässä Oron kuulumisista myös: facebook.com/oronmyllysr ronmylly Oronmyllysäätiö Oronmyllyn loma- ja kurssikeskus Puh toimisto@oronmylly.fi oronmylly.fi Oron ystävät ry:n jäsenhakemus Haluan olla mukana tukemassa Oronmyllyllä tehtävää työtä maksavana jäsenenä talkootyötä tekemällä rukoilemalla työn puolesta Nimeni: Osoitteeni: Puhelimeni: Sähköposti: Allekirjoitus: Voit ilmoittaa tietosi myös sähköpostilla oro.sihteeri@gmail.com tai tekstiviestillä tai soitolla, puh Postimerkki Oron ystävät ry. Aili Alanne-Kapanen Surumäentie 1 A PARIKKALA r
14.2. Ystävänpäivän avanto ja sauna, avantoillat jatkuvat keskiviikkoisin saakka, 5 /hlö
2018 Helmikuu 9. 11.2. Valot päälle - Oron toimintakauden avaus / Sanan ja Rukouksen talvipäivät, Marja-Liisa Malmi, Heikki Mikkonen, Irene Repo, Erkki Kosonen, Arto Valkeapää, Esko Luukkonen, Markku Leminen,
14.2. Ystävänpäivän avanto ja sauna, avantoillat jatkuvat keskiviikkoisin saakka, 5 /hlö
2018 Helmikuu 9. 11.2. Valot päälle - Oron toimintakauden avaus / Sanan ja Rukouksen talvipäivät, Marja-Liisa Malmi, Heikki Mikkonen, Irene Repo, Erkki Kosonen, Arto Valkeapää, Esko Luukkonen, Markku Leminen,
Oron vuosiohjelma 2017
Oron vuosiohjelma 2017 Helmikuu 10. 12.2. Sanan ja Rukouksen talvipäivät* 11.2. Säätiön toiminnan käynnistämistilaisuus 18. 24.2. Hiihtoviikko I Maaliskuu 3. 5.3. Naistenpäivät* Virpi Nyman, Anna-Liisa
TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin
toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205
Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI
TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.
www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info
Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on
Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET
Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot
Usko. Elämä. Yhteys.
Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!
Piirin rannaltaonginta 2015
Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015
1 EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola, Kaarina
TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI
TERVEISET helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI VAPAUS, MITÄ SE MERKITSEE? Tämä vuosi 2017 on meille suomalaisille juhlavuosi, sata vuotta sitten maamme sai itsenäisyyden.tuohon vuosisataan
MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA
Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN
Piirin rantaonki Rantasalmi
Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70
100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56
LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO
Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET
72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.
72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa
Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija
A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian
Teht. Pist. Ikä Hyv.
Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10
Kuva: SXC/S. Braswell. Näky
Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena
EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA
EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi
Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä
Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
TERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina
Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V
Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G
Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)
Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme
KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali
KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Aaltonen Pirjo jäsen
M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA
ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164
Länsituulen viesti 2 / 2003
Länsituulen viesti 2 / 2003 2 Kesä mielessä Meille on jälleen koittanut Suomen suloisin vuodenaika. Saamme nautiskella kesäluonnon tarjoamista tuoksuista, uudesta vihreydestä kaikkineen, kuulostella lintujen
ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,
ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261
Taikinan kylän asukkaat
Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo
SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017
SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen
Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.
Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
Omatoiminen tehtävävihko
Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset
A S I A L U E T T E L O:
IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (7) A S I A L U E T T E L O: 17 Kokouksen avaus 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Ääntenlaskijoiden valinta 21 Työjärjestyksen
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa
Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska
Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta
Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011
VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011
VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta
1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti
Jyty Kalajoki ry Kesätiedote
Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015
LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.
SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI
SRK Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI 1.1.2016 ERI- IKÄISILLE Ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin, Elämänpolulla 15 Löysin Jumalan
Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä
Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin
EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo
1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 1 1786 Neuvonen Mikko Juvan yhd. 2 1154 Kuitunen Heimo Hirvensalmen yhd. 3 1129 Luhanko Mauri Haukivuoren yhd. 4 1120 Liukkonen Aarre Hirvensalmen yhd. 5 1118 Simonen Matti Pieksämäen
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011
TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle
RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO
RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO Kymen piirin pilkkimestaruuskilpailut 24.3.2015 klo. 10-14 La hto paikka : Putka Kilpailualueena Haapavesi,Saimaa TULOKSET Naiset yli 80 vuotta 1. Asikainen
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009
2.1.2009 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 KOKOUSAIKA perjantaina 2. päivänä tammikuuta 2009 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Maija Jakkula Eino Piippo
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla
Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen
Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU
JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTO 1(6)
JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTO 1(6) Aika: keskiviikkona 16.1.2019 klo 19. 20.00 Paikka: seurakuntatalo Läsnä: Iipola Sanna-Reetta luokanopettaja jäsen Junnila Sanni
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän
Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta
Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan
SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET
Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat
EKL:n Kymen Piirin onkimestaruuskilpailut Haminassa Tervasaarella. Miehet alle 70 v.
EKL:n Kymen Piirin onkimestaruuskilpailut 30.05.2018 Haminassa Tervasaarella Miehet alle 70 v. n:o Nimi 1 Weckström Kari Hamina 1274 2 Partanen Taisto Hamina 1078 3 Takanen Markku Hamina 1002 4 Heinonen
Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus
Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17,15 24.5.2013 Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013 Varkaus 4 Pirjo Venäläinen Varkaus 16,32
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina
Seurakuntaneuvosto Maanantai 9.11.2015 klo 18.00 Esikoislestadiolaiset ry:n rukoushuone, Koivistonpuistikko 53
Porin Teljän SN 9.11.2015 1 / 6 Porin Teljän seurakunta Pöytäkirja 9/2015 Seurakuntaneuvosto Aika ja paikka Maanantai 9.11.2015 klo 18.00 Esikoislestadiolaiset ry:n rukoushuone, Koivistonpuistikko 53 Huhtala,
Jakkara ja neljä jalkaa
Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää
TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)
TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Isosaari Jouko
Tulokset Yleinen Pien-Lamposaari
Tulokset 11.5.2011 Yleinen Pien-Lamposaari 1 Ritva Turkki 8505 2 Pirjo Huopainen 5965 3 Seija Mäkirinta 5545 4 Arja Villanen 4931 5 Terttu Huhtiniemi 4319 6 Maritta Pulli 3920 7 Martta Huuskonen 3687 8
JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2017 KIRKKOVALTUUSTO 1(6)
JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2017 KIRKKOVALTUUSTO 1(6) Aika: maanantaina 23.1.2017 klo 19. 19.40 Paikka: seurakuntatalo Läsnä: Breilin Eeva-Liisa terveydenhuollon opett. pj. Junnila Sanni
KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali
KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.47 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet, läsnä Gärdström Keijo pj. 31, poistui
Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet
Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 41,30 16.5.2018 Ylämylly 2 Eija Isaksson Korska 27,23 8.5.2018 Vantaa 3 Seija Kurki Mikkeli 24,58 22.5.2018 Mikkeli 4 Merja Vainio Korska 22,40 8.5.2018 Vantaa
3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus
3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa
Oron ystävä. Oron ystävät ry. jäsenlehti 2/2017
Oron ystävä Oron ystävät ry. jäsenlehti 2/2017 Tässä numerossa mm.: Kevään kuulumisia ja suuntaus kesään! s. 4 Rohkeasti ja luottavasti eteenpäin s. 8 Myllykosken poreita s. 11 Teksti Markku Leminen Keväinen
Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017
Lappeen Kotiseutuyhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry on vuonna 1991 uudelleen perustettu kotiseutuyhdistys, joka toimii Lappeenrannan kaupungissa. Suurin osa jäsenistä
EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA
EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI 7.3.2017 RANTASALMELLA NAISET ALLE 70 V Sija Nimi Seura Kaloja 1. Sirpa Repo Rantasalmen Eläkeensaajat ry 1,588 2. Tullinen Sinikka Mikkelin Eläkkeensaajat 1,52 3. Raita
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66
LAURITSALAN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 (6) Hallituskatu 15, PL 1018 53301 LAPPEENRANTA PUH. 05 6126401, 6126406 Aika Keskiviikkona 16.4.2008 klo 17.30 18.25 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Keskuskatu 1.
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja
Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..
Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA