Elokuvasäätiön toiminnan arvot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elokuvasäätiön toiminnan arvot"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2017

2 SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ Suomen elokuvasäätiö on perustettu Se on opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan toimialan ohjaukseen kuuluva itsenäinen säätiö. Elokuvasäätiön tehtävänä on edistää korkeatasoista, monipuolista ja omaperäistä suomalaista elokuvatuotantoa. Säätiö myöntää tukea elokuvien ammattimaiseen tuotantoon sekä niiden esittämiseen ja levittämiseen erilaisissa jakelukanavissa. Säätiö vastaa myös kotimaisen elokuvan kulttuuriviennistä, edistää suomalaisten elokuvien ja elokuvantekijöiden kansainvälistymistä ja jakaa elokuvien kansainvälisen toiminnan tukea. Säätiö myöntää tukea myös valtakunnallisesti merkittäville kansainvälisille elokuvafestivaaleille Suomessa. Suomen elokuvasäätiö saa tuki- ja toimintavaransa valtion talousarviossa Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista elokuvataiteen edistämiseen osoitetusta määrärahasta. Elokuvasäätiön tuki on julkista tukea, jonka käyttöä säätelevät valtionavustuslaki, laki ja asetus elokuvataiteen edistämisestä, EU:n komission antama päätös Suomen elokuvatuotannon tukiohjelmasta sekä elokuvasäätiön oma tukiohjeisto. Tukea jaetaan hakemusten perusteella. Elokuvasäätiön toiminnan arvot muodostavat ohjenuoran jokapäiväiselle työlle ja ohjaavat toimintaa myös pitkällä aikavälillä. Arvot ja eettiset periaatteet tarjoavat yhteiset suuntaviivat elokuvasäätiön, sen asiakkaiden ja yhteistyökumppanien vuoropuhelulle sekä tulevaisuuden päätöksenteolle. Samalla ne luovat yhtenäisyyttä toimintaan työyhteisön sisällä: Olemme palveleva asiantuntijaorganisaatio, jonka toiminta perustuu myönteiseen vuorovaikutukseen. Ennakoitava ja reilu työskentelytapamme rakentaa luottamusta. Kehitämme toimintaamme rohkeasti, uteliaasti ja avoimesti. 1

3 Sisällys SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ TOIMINTAVUOSI Valtakunnallisessa elokuvateatterilevityksessä olleet kotimaiset elokuvat VUODEN 2017 TOIMINNAN TAVOITTEET Elinvoimainen elokuva-ala... 7 Pitkien fiktioelokuvien tuotantokustannusten jakautuminen Pitkien dokumenttielokuvien tuotantokustannusten jakautuminen Monipuolinen ja tavoittava elokuva... 8 Kotimaisten elokuvien katsojat elokuvateattereissa...9 Kotimaisten elokuvien osuus kaikista elokuvateatterikäynneistä Kansainvälistyvät elokuvat ja yhtiöt Suomalaisten elokuvien kansainväliset festivaaliesitykset maittain Eniten kansainvälisillä festivaaleilla esitetyt pitkät fiktioelokuvat Eniten kansainvälisillä festivaaleilla esitetyt dokumenttielokuvat Eniten kansainvälisillä festivaaleilla esitetyt lyhytelokuvat Elokuva yhteiskunnan ja kulttuurin vaikuttajana Tehokas ja palveleva elokuvasäätiö Elokuvasäätiön tukien jakautuminen TUKITOIMINTA Tuotannon tuet Naisten osuus käsikirjoitustukea hakeneista ja saaneista käsikirjoittajista Naisten osuus tuotantotukea hakeneiden ja saaneiden elokuvien tekijöistä Esityksen ja levityksen tuet Valtakunnallisesti merkittävien elokuvafestivaalien kävijämäärät Kulttuuriviennin tuet KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Festivaalilevitys Suomalaisten elokuvien voittamat kansainväliset palkinnot Suomalaisia elokuvia esittäneet festivaalit ja muut tapahtumat Pitkät fiktioelokuvat kansainvälisillä A-luokan elokuvafestivaaleilla Dokumenttielokuvat kansainvälisillä A-luokan elokuvafestivaaleilla Lyhytelokuvat kansainvälisillä A-luokan elokuvafestivaaleilla Kansainvälinen promootio ja viestintä VIESTINTÄ JA TILASTOINTI Viestintä Esimerkkejä elokuvasäätiön vuoden 2017 aikana järjestämistä tilaisuuksista Tilastointi ELOKUVASÄÄTIÖN HALLINTO JA TALOUS Hallinto Elokuvasäätiön hallitus

4 4.2. Henkilöstö Henkilöstön määrä, rakenne ja koulutustaso Kiinteistö Säätiön kiinteistö Talous Suomen elokuvasäätiön tuotot Suomen elokuvasäätiön menot Elokuvasäätiön tulos suhteessa budjettiin SÄÄTIÖLAIN LUVUN 2 : SSÄ SÄÄDETYT TOIMINTAKERTOMUKSESSA ILMOITETTAVAT ASIAT LIITE 1: SES AUDITORIO OY:n toimintakertomus SES Auditorion liikevaihdon jakautuminen asiakasryhmittäin Palveluajan jakautuminen asiakaskunnittain Liite 2: LUOVA EUROOPPA / MEDIA -OHJELMAN TOIMINTAVUOSI

5 1. TOIMINTAVUOSI 2017 Vuosi 2017 oli Suomen elokuva-alalla ja elokuvasäätiön toiminnassa hyvin kaksijakoinen. Vuoden aikana tuotiin esiin alan negatiivisia puolia ja samalla suurta menestystä. Vuoden 2017 ehdottomasti tärkein asia sekä meillä Suomessa että kansainvälisesti oli Yhdysvalloista alkanut #metoo-liike. Tämä liike toi näkyväksi meidän yhteiskunnassamme lähes kaikilla aloilla tapahtuvan valta-asemien väärinkäytön ja seksuaalisen häirinnän. Valitettavasti yksi tähän vastenmieliseen käytökseen syyllistynyt ala on meidän elokuva-alamme. Suomen elokuvasäätiö on läheisessä yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä oman alamme toimijoiden kanssa suunnitellut toimia, joiden avulla alamme tervehdytetään ja väärät toimintatavat kitketään pois. Tästä eräänä esimerkkinä on Ohjeistus seksuaalisen häirinnän estämiseksi elokuva- ja av-alalla, jota elokuvasäätiö oli tekemässä muiden alaa edustavien tahojen kanssa. Lisäksi jo vuonna 2017 on yhteistyössä ministeriön kanssa sovittu, että tuleviin tuotantotukisopimuksiin liitetään sopimusosapuolia velvoittavat työturvallisuuteen liittyvät ehdot ja ohjeistukset. Vuonna 2017 Suomen elokuvasäätiön hallitus aloitti elokuvasäätiön strategiatyön, jonka tulokset valmistuvat vuonna Kotimaisen elokuvan vuoden 2016 elokuvateatterimenestys jatkui myös vuonna 2017 ja 2,4 miljoonaa katsojaa toivat kotimaiselle elokuvalle noin 27 prosentin katsojaosuuden, mikä on Euroopan korkeimpia tasoja. Vuoden 2017 suurin ilmiö oli uuden Tuntematon sotilas -filmatisoinnin valtava menestys. Se sai vuoden 2017 aikana yli katsojaa ja auttoi merkittävällä tavalla erityisesti pienempien paikkakuntien elokuvateattereiden toimintaa. Tuntemattoman sotilaan lisäksi kuusi muuta elokuvaa ylitti katsojan rajan. Kaikkiaan elokuvateatteriensi-iltoja oli 39 kappaletta, joista 15 oli dokumenttielokuvia. Elokuvateattereiden kokonaiskatsojamäärä nousi yhdeksään miljoonaan ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen, minkä ansiosta elokuvasäätiön omalta osaltaan avustaman, koko maan kattavan elokuvateatteriverkoston toimintamahdollisuudet säilyivät hyvinä. 4

6 Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlinta näkyi myös elokuvasäätiön toiminnassa. Elokuvasäätiö tuki Suomi 100 -juhlaelokuvia yli kahdeksalla miljoonalla eurolla ja Suomi 100 -nimikkeen alla järjestettiin hyvin paljon suomalaisen elokuvan viikkoja ja muita tapahtumia eri puolilla maailmaa. Kansainvälinen menestyksemme oli myös erittäin hyvä ja monipuolinen. Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisella karhulla parhaasta ohjauksesta. Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu toi Suomeen pitkästä aikaa Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon, ja Teppo Airaksisen Katto-elokuva sai Juryn erityismaininnan Cannesin elokuvajuhlien lyhytelokuvakilpailussa. Dokumenttielokuvista parhaiten maailmalla menestyi Katja Gauriloffin Kuun metsän Kaisa, joka voitti useita pääpalkintoja laajalla festivaalikierroksellaan. Uuden elokuvalain kirjoittaminen jatkui vuonna 2017 ja sitä hiotaan lausuntokierroksen jälkeen siten, että laki on tarkoitus luovuttaa eduskunnan käsittelyyn keväällä 2018 ja se voisi olla voimassa syksystä Laki tulee muuttamaan elokuvasäätiön päätöskäytäntöjä, mutta tarkoituksenamme on, että muutokset näkyisivät mahdollisimman vähän hakijoiden toiminnassa. Vuoden 2017 alusta alkoi Suomessa toimia tuotantokannustinjärjestelmä. Järjestelmän tuoma 10 miljoonan euron lisärahoitus on huomattavasti parantanut alamme toimintamahdollisuuksia ja tuonut uutta työtä alalle. Jo nyt on huomattu, että tarvetta olisi huomattavasti suuremmalle vuotuiselle summalle kuin nyt tähän hankkeeseen on budjetoitu. Kannustinjärjestelmästä on vastannut työ- ja elinkeinoministeriön ohjauksen alla toimiva innovaatiorahoituskeskus Tekes. Suomen elokuvasäätiö jakoi vuoden 2017 aikana yli 23 miljoonan euron edestä tukea kotimaiselle elokuvaalalle. Tukihakemuksia käsiteltiin vuoden aikana yhteensä kappaletta, joista 56 prosenttia sai myönteisen tukipäätöksen. Tuotantotukipäätösten osalta naistuottajien hakemusten läpimenoprosentti oli 43 prosenttia ja miestuottajien hakemuksista myönteisen päätöksen sai 42 prosenttia. Säätiöön saapuvien tukihakemusten määrä laski hieman edellisestä vuodesta, mutta on edelleen niin korkealla tasolla, että se aiheuttaa merkittäviä haasteita pitää yllä hyvää palvelutasoa. Vuodelle 2018 on suunnitteilla useita eri muutoksia, joiden avulla asiakaskokemusta pyritään yhä parantamaan. Uusi elokuvalaki tulee myös vaikuttamaan tukiehtoihimme ja tukisopimustemme sisältöön. Elokuvasäätiön henkilökunta on suoriutunut työstään kasvavien paineiden keskellä erinomaisesti ja sitoutuneesti. Näin olemme omalta osaltamme kyenneet pitämään kotimaisen elokuvan tason korkeana ja yleisösuhteen erittäin hyvänä. On ilo olla mukana tässä toiminnassa, jonka tuottama elokuvataide jakaa elämyksiä tasapuolisesti kautta koko laajan maamme ja samalla näyttäytyy laajasti ulkomailla. Lasse Saarinen Toimitusjohtaja 5

7 Valtakunnallisessa elokuvateatterilevityksessä olleet kotimaiset elokuvat 2017 Elokuva Levittäjä Ensi-ilta Ensi-ilta salit Katsojat 2017 Armoton maa Nordisk Film Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen Nordisk Film Toivon tuolla puolen B-Plan Tom of Finland Finnkino Machines (D)(KV) PEK Matka merelle (D) B-Plan Saattokeikka Nordisk Film Neljä elementtiä (D) MRP Hyvä postimies (D) Making Movies Sielunmetsä (D) PEK Hobbyhorse Revolution (D) Tuffi Joka toinen pari (D) PEK War/Peace (D) Kuusan Kino Viraali * Black Lion Wendy and the Refugee Neverland * Aalto yliopisto Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset Scanbox Miami Nordisk Film Tarinoiden Suomi Inland Film Company Napapiirin sankarit 3 Nordisk Film Paha poliisi (D) Zone2 Pictures Lauluja utopiasta (D)* PEK Kaiken se kestää Finnkino Ikitie Nordisk film Rendel * Black Lion Nokia Mobile - Matkapuhelimen tarina (D) PEK Yösyöttö Nordisk Film Tokasikajuttu (D) B-Plan Maailman viimeinen kirjakauppa (D) Cinemanse Borg/McEnroe (KV) Nordisk Film Anteeksiantamaton (D) Kinocompany Tuntematon sotilas SF Studios Toveri, missä olet nyt? PEK Pohjolan enkeli Finnkino Tammisunnuntai 1918 (D)* MRP Armomurhaaja Scanbox Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset SF Studios Joulumaa Nordisk Film Muumien taikatalvi Future SF Studios YHTEENSÄ * Elokuva tuotettu ja levitetty ilman julkista tukea, (D) = dokumenttielokuva, (KV) = kansainvälinen vähemmistöyhteistuotanto 6

8 2. VUODEN 2017 TOIMINNAN TAVOITTEET Ohjaaja Selma Vilhunen (vas.) ja tuottaja Kai Nordberg (oik.) vastaanottivat Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon elokuvastaan Tyttö nimeltä Varpu 1. marraskuuta Elinvoimainen elokuva-ala Tuotantoyhtiöiden ja elokuvantekijöiden aseman vahvistaminen Uuden elokuvalain valmistelussa esillä ollut tuotantotuen osittainen takaisinmaksu poistettiin lakiluonnoksesta ja opetus- ja kulttuuriministeriö päätti teettää elokuvatukien vaikutuksista tutkimuksen, jonka osana tarkastellaan myös mahdollisen tuen takaisinmaksun vaikutuksia tuotantoyhtiöiden talouteen ja jaettavien tukivarojen kokonaisvolyymiin. Elokuvalain valmistelun viivästymisen vuoksi tukiohjeisiin ja tukimaksimeihin suunnitellut muutokset, kuten hankekohtaisen käsikirjoitustuen maksimimäärän nosto vastaamaan 12 kuukauden työskentelyä, siirtyivät toteutettavaksi vuodelle 2018 uuden elokuvalain astuttua voimaan. Niin ikään elokuvasäätiön vuonna 2011 aloittaman 50/50-tuotantotukikokeilun vakinaistaminen jäi odottamaan uuden elokuvalain voimaantuloa. Vuoden aikana tukea haki yhdeksän hanketta, joista kolme sai myönteisen tukipäätöksen. Kotimaisten pitkien fiktioiden keskimääräinen tuotantobudjetti nousi vuonna 2017 hieman, 1,6 miljoonaan euroon. Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin on tuonut lisärahoitusta myös kotimaisten tuotantojen budjetteihin. Elokuvasäätiö tuki vuoden aikana yhteensä yhdeksää kansainvälistä vähemmistöyhteistuotantoa yli miljoonalla eurolla. Tuotannoista neljä oli fiktioelokuvia ja viisi dokumenttielokuvia. Yhteistuottajamaita olivat muun muassa Ranska, Saksa, Viro, Tanska ja Meksiko. Tekijöiden ammattimaisuuden vahvistaminen Elokuvasäätiö rahoitti jo kolmannen kerran hollantilaisen Focal Resource -säätiön vetämää, linjatuottajille ja apulaisohjaajille suunnattua Production Value -koulutusta, joka jatkokouluttaa elokuvatuotannon budjetoinnin ja aikataulutuksen ammattilaisia kansainvälisten asiantuntijoiden avulla. 7

9 Säätiö sopi vuonna 2017 yhteistyöstä myös käsikirjoittajille suunnatun kansainvälisen equinoxe-koulutusohjelman kanssa, jossa elokuvakäsikirjoituksia kehitetään yhdessä alan huippuammattilaisten kanssa intensiivisissä työpajoissa. Säätiön rahoitus mahdollistaa suomalaisten kirjoittajien osallistumisen vuodesta 2018 alkaen. Säätiön lyhyt- ja dokumenttielokuvien tuotantoneuvojat osallistuivat yhdessä Ylen ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin tuotantoneuvojien ja rahoittajien kanssa Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä järjestettyyn speed meeting -tilaisuuteen, jossa uudet ja vastavalmistuneet elokuvantekijät pääsivät tutustumaan rahoittajiin. Pitkien fiktioelokuvien tuotantokustannusten jakautuminen 2017 Keskibudjetti 1,6 miljoonaa euroa Elokuvasäätiö 44 % Levitysyhtiö 16 % Muu kotimainen rahoitus 15 % Televisiokanava 12 % Tuotantoyhtiö 7 % Kansainvälinen rahoitus 4 % NFTF, MEDIA, Eurimages 2 % Pitkien dokumenttielokuvien tuotantokustannusten jakautuminen 2017 Keskibudjetti euroa Elokuvasäätiö 40 % YLE 17 % Tuotantoyhtiö 8 % AVEK 12 % Muu kotimainen rahoitus 9 % Muu ulkomainen rahoitus 10 % NFTF, MEDIA, Eurimages 4 % 2.2. Monipuolinen ja tavoittava elokuva Saavutettavuus Elokuvan esitys- ja jakelutoiminnan digitointi on tuonut uusia teknisiä mahdollisuuksia elokuvan saatavuuden edistämiseen myös niille yleisöryhmille, jotka filmin aikakaudella eivät päässeet nauttimaan elokuvista. Yhdenvertaisuuslain voimaan astuminen vuonna 2015 on lisännyt vammaisjärjestöjen aktiivisuutta vaatia myös asianmukaisia elokuvapalveluja. Vuoden 2017 aikana valtaosa kotimaisista pitkistä elokuvista varustettiin kuulovammaisille tarkoitetulla tekstityksellä. Elokuvateatterit voivat kuitenkin itse päättää esittävätkö elokuvan tekstien kanssa vai ilman, ja 8

10 tekstitettyjä versioita olisi voitu esittää useammin. Esityksistä tiedottamisessa on myös edelleen puutteita. Vammaispalvelujen tarpeellisuutta ei vielä täysin ymmärretä alalla. Tavoitteesta tukea vähintään kymmenen elokuvan kuvailutulkkausta jäätiin jälkeen merkittävästi. Näkövammaisia palveleva kuvailutulkkaus toteutettiin vain kolmessa elokuvassa. Kuvailutulkkaus toimii missä tahansa näytöksessä asiakkaan henkilökohtaisella päätelaitteella (älykännykkä tai tabletti). Elokuvan saavutettavuusfoorumi Elokuvien saavutettavuutta parantamaan perustettiin vuonna 2017 myös vammaisjärjestöjen ja elokuva-alan toimijoiden Elokuvan saavutettavuusfoorumi, joka asetti tavoitteekseen tiedon jakamisen vammaispalveluista sekä käytännöllisen saavutettavuusmanuaalin kirjoittamisen. Työ valmistuu keväällä 2018 uuden elokuvalain hyväksymisen jälkeen. Foorumi kokoontui kolme kertaa vuoden 2017 aikana. Sen pienryhmät valmistelivat teemakokouksia omissa tapaamisissaan. Elokuvasäätiön puolesta foorumia vetää kotimaan levityspäällikkö Harri Ahokas, jäseninä ovat tuotantojohtaja Petri Rossi ja lyhyt- ja dokumenttielokuvan tuotantoneuvoja Piia Nokelainen. Saavutettavuusmanuaalin luonnosta esiteltiin elokuvasäätiön seminaarissa Cinema tapahtumassa Joensuussa elokuussa Saatavuus Suomen elokuvasäätiö pyrkii tarjoamaan myös lyhytelokuville esityspaikan valkokankaalla Kino K-13:n kanssa järjestettävissä Lyhyesti kerran kuussa -ilmaisnäytöksissä. Vuoden 2017 näytösten teemoja olivat sisaruussuhteet (Sisarukset ), rakkaus (Rakkaudesta ), animaatio (Animoituja unelmia ), naistekijyys (Naiset kertovat ) sekä suomalaisuus (Suomi-ilmiö ). Retrospektiivisenä näytöksenä esitettiin menneiden vuosien Risto Jarva -palkittuja lyhytelokuvia. Tekijävieraiksi näytöksiin saapuivat elokuvaohjaajat Kaisa El Ramly, PV Lehtinen ja Marjo Viitala, käsikirjoittajat Petra Forstén ja Anna Ruohonen, tuottaja Klaus Heydemann, näyttelijä Cris af Enehielm sekä animaatio- ja kuvataiteilija Emilia Liljeström. Näytöksistä suosituimmat, Rakkaudesta ( ) ja Naiset kertovat ( ), esitettiin täydelle salille. Lyhyesti kerran kuussa -näytökset kuratoi säätiön lyhytelokuvien kulttuuriviennin suunnittelija Otto Suuronen. Kotimaisten elokuvien katsojat elokuvateattereissa

11 Kotimaisten elokuvien osuus kaikista elokuvateatterikäynneistä 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% Monipuolisuus ja monimuotoisuus Kotimaisten elokuvien monimuotoisuus kehittyy vähitellen niin kameran edessä kuin takana. Kun kymmenen vuotta sitten elokuvateattereihin saatiin vain yksi naisohjaajan elokuva, niin vuonna 2017 elokuvasäätiön tuotantotukea saaneiden kotimaisten fiktioensi-iltaelokuvien ohjaajista peräti 47 prosenttia oli naisia (7/15). Muutos näkyy myös siinä, kenen tarinoita kerrotaan; vuoden 2017 ensi-iltaelokuvien päähenkilöistä 40 prosenttia oli naisia. Huomattavaa on myös, että naisohjaajien elokuvat keräsivät 40 prosenttia kaikkien kotimaisten fiktioelokuvien katsojaluvuista. Elokuvasäätiö oli myös mukana rahoittamassa Suomi 100 -statuksen saaneita elokuvia. Yhteensä yli 8 miljoonalla eurolla rahoitettiin yhdeksää pitkää näytelmäelokuvaa ja kolmea pitkää dokumenttielokuvaa, jotka tavoittivat yhteensä lähes puolitoista miljoonaa suomalaista katsojaa elokuvateattereissa vuoden 2017 aikana. Tuettuja Suomi 100 -statuksen elokuvia olivat Tom of Finland, Kuudes kerta, Toivon tuolla puolen, Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset, Ikitie, 95, Tuntematon sotilas, Suomen hauskin mies, Muumien taikatalvi, Pohjolan enkeli, Perkele kuvia Suomesta II ja Sodan murtamat Kansainvälistyvät elokuvat ja yhtiöt Tuotantokannustimesta alalle vipuvoimaa Elokuvasäätiö osallistui vuoden 2017 alussa voimaantulleen Tekesin hallinnoiman tuotantokannustimen markkinointiin osana markkinointikonsortion toimintaa. Kannustimen ja sen markkinoinnin tarkoituksena on houkutella kansainvälisiä elokuvatuotantoja Suomeen ja edistää kotimaisten tuotantojen kansainvälistymistä. Elokuvasäätiö vastasi tuotantokannustimen markkinointitapahtumista mm. Berliinin, Cannesin, Toronton ja Moskovan elokuvafestivaaleilla sekä Yhdysvalloissa South by South West -festivaaleilla. Tapahtumat järjestettiin yhteistyössä Tekesin ja elokuvakomissioiden kanssa. Tuotantojohtaja Petri Rossi on lisäksi kannustinhakemuksia arvoivan Tekesin asiantuntijapoolin jäsen. 10

12 Fokuksena Aasia Säätiön ja Pohjois-Suomen elokuvakomission edustajat vierailivat Pekingissä huhtikuussa 2017 ja tutustuivat useisiin kiinalaisiin tuotantoyhtiöihin ja China co-production officeen, jossa he esittelivät mm. Suomen tuotantokannustinta. Vierailusta Beijingin elokuvamuseoon poiki siellä marraskuussa toteutunut suomalaisen elokuvan viikko. Suomalaisten elokuvien kansainväliset festivaaliesitykset maittain 2017 Aasia 76 kpl Afrikka 11 kpl Australia 12 kpl Etelä-Amerikka 48 kpl Eurooppa 505 kpl Pohjois-Amerikka 170 kpl Venäjä 51 kpl Kiinalainen harjoittelija Amy Zhang suoritti elokuvasäätiössä kuukauden harjoittelujakson selvittäen taustatiedoksi kiinalaisia tuotantoyhtiöitä, joilla on useampia kokemuksia yhteistuotannoista eurooppalaisten partnereiden kanssa. Suomalaisia elokuvia oli valittuina useille aasialaisille elokuvafestivaaleille, Pekingiin, Shanghaihin, Etelä-Korean Busaniin ja Japaniin. Singaporessa toteutettiin suomalaisen elokuvan viikko yhteistyössä paikallisen Suomen edustuston kanssa ja sen ohessa järjestettiin workshop elokuvaopiskelijoille. Armomurhaaja -elokuvan ohjaaja Teemu Nikki, pääosanesittäjä Matti Onnismaa ja tuottaja Jani Pösö Tokion elokuvafestivaaleilla lokakuussa

13 Tekijöiden kansainvälistymisen tukeminen Elokuvasäätiö jatkoi nyt jo seitsemättä vuotta yhteistyötään Cinemartin yhteydessä Rotterdamin elokuvafestivaalilla järjestettävän Rotterdam Lab -koulutusohjelman kanssa, jonne säätiö kustantaa kaksi suomalaista, kansainvälistä uraansa aloittelevaa tuottajaa. Luentoja, paneelikeskusteluja ja ammattilaistapaamisia sisältävä työpaja tarjoaa nuorille tuottajille tiiviin ensiesittelyn elokuvien kansainväliseen tuotantoon, jakeluun, myyntiin ja rahoittamiseen. Vuonna 2017 koulutukseen osallistuivat Suomesta Daniel Kuitunen ja Isabella Karhu. Syksyllä 2017 säätiö järjesti Gabriele Brunnenmeyerin johdolla pitchaukseen keskittyvän kolmipäiväisen työpajan lyhyt- ja dokumenttielokuvantekijöille, jotka on valittu esittelemään omaa hankettaan kansainvälisiin rahoitustapahtumiin. Työpajan yhteydessä järjestettiin myös lyhyempi kaikille avoin pitchaus-luento. Vuodelle 2017 suunniteltu, suomalaisia elokuvaohjaajia esittelevä englanninkielinen tietokantahanke siirtyi seuraavalle vuodelle säätiön viestintäresurssien uudelleenjärjestelyn myötä. Lyhytelokuvan kulttuuriviennissä on tapahtunut huomattavia muutoksia viimeisen vuosikymmenen aikana. Uuden tekijäsukupolven myötä lyhytelokuvan kentälle on astunut määrätietoinen, kansainvälistä levitystä usein jo ennalta tunteva joukko, joille on päivänselvää, että elokuvaa yritetään kansainvälisesti kirkkaimpien elokuvafestivaalien ohjelmistoon. Oma-aloitteisuudesta ja itseohjautuvuudesta hyväksi käytännön esimerkiksi käy se, että enenevissä määrin suomalaisilla lyhytelokuvilla on nykyään myös kansainvälinen myyntiyhtiö levityksen tukena. Eniten kansainvälisillä festivaaleilla esitetyt pitkät fiktioelokuvat 2017 Elokuva Ohjaaja Tuotantoyhtiö Esitykset Tom of Finland Dome Karukoski Helsinki-filmi 67 Toivon tuolla puolen Aki Kaurismäki Sputnik 65 Tyttö nimeltä Varpu Selma Vilhunen Tuffi Films 47 Bodom Taneli Mustonen Don Films 23 Hymyilevä mies Juho Kuosmanen Elokuvayhtiö Aamu 18 Eniten kansainvälisillä festivaaleilla esitetyt dokumenttielokuvat 2017 Elokuva Ohjaaja Tuotantoyhtiö Esitykset Hyvä postimies Tonislav Hristov Making Movies 29 Kiehumispiste Elina Hirvonen Mouka Filmi 13 Hobbyhorse Revolution Selma Vilhunen Tuffi Films 9 Kuun metsän Kaisa Katja Gauriloff Oktober 9 Joka toinen pari Miia Halme Sahadok 7 Eniten kansainvälisillä festivaaleilla esitetyt lyhytelokuvat 2017 Elokuva Ohjaaja Tuotantoyhtiö Esitykset Cold Storage Thomas Freundlich Lumikinos Production 103 Saatanan kanit Teemu Niukkanen Komeetta 61 Sore Eyes for Infinity Elli Vuorinen Pyjama Films 42 Fantasia Teemu Nikki It's Alive Films 40 Glaspärlan Tommi Seitajoki Kinoproduction 30 12

14 Yhteistyö ja luottamustehtävät kansainvälisissä elimissä European Film Agency Research Network EFARNin 15. vuosikokous Berliinissä lokakuussa Elokuvasäätiön tiedottaja Reetta Hautamäki eturivissä toinen vasemmalta. Suomi aloitti 2017 kahden vuoden mittaisen puheenjohtajuuskauden pohjoismaisista elokuvainstituuteista koostuvassa Scandinavian Films -organisaatiossa. Scandinavian films -yhteistyö pitää sisällään vuosittaiset Berliinin, Cannesin ja Toronton festivaalien yhteydessä järjestettävät messuosastot. Suomi oli vastuuvuorossa Cannesin yhteispohjoismaisesta terassista ja koordinoi sen toiminnot. Terassilla järjestetään festivaalin aikana lukuisia erilaisia tapahtumia, kuten kilpasarjaelokuvien lanseerauksia, eri yhteistyökumppaneiden sponsoroimia cocktailtilaisuuksia ja muita vastaanottoja. Lisäksi pitkien elokuvien kulttuuriviennin koordinaattori vastaa vuosittain Toronton elokuvafestivaalin marketin yhteispohjoismaisen osaston järjestämisestä. Scandinavian Films -vuosikokoukseen Helsingissä osallistui poikkeuksellisen runsaslukuisesti myös dokumentti- ja lyhytelokuvien kulttuuriviennistä vastaavia henkilöitä muista Pohjoismaista. Pohjoismaiset lyhyt- ja dokumenttielokuvat esittäytyvät yhdessä vuosittain myös Malmön Nordisk Panoramassa, jonka fokusmaa Suomi oli vuonna Samoin Pohjoismaat tekevät yhteistyöstä myös Amsterdamin vuotuisella IDFA-dokumenttielokuvafestivaalilla. Elokuvasäätiö jatkoi yhteistyötä eurooppalaisten kansallisten rahoitusinstituuttien kanssa European Film Directors Associationin (EFADs) säännöllisissä kokouksissa. EFADs-verkosto edistää eurooppalaista elokuva-alaa mm. osallistumalla yleiseurooppalaiseen lainsäädäntötyöhön. Elokuvasäätiö on myös Suomen edustaja Euroopan audiovisuaalisen observatorion johtamassa, elokuvatilastoinnista ja -tutkimuksesta vastaavien tahojen European Film Agency Research Network EFARNissa. Työverkoston vuosikokouksessa Berliinissä oli säätiöstä paikalla tiedottaja Reetta Hautamäki. Tuotantojohtaja Petri Rossi on opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämänä Suomen edustajana Euroopan neuvoston Eurimages-rahastossa, joka jakaa tukea eurooppalaisille yhteistuotannoille noin 20 miljoonaa euroa vuosittain. Suomi on myös jäsenenä Eurimagesin Gender Equality Work Groupissa, joka etsii keinoja sukupuolitasa-arvon parantamiseksi elokuva-alalla, sekä Eurimagesin yhteistuotantojen taloudellisten käytäntöjen yksinkertaistamista käsittelevässä työryhmässä (Study group on the simplification of the co-production financial procedures). Tuotantojohtaja osallistui myös maailman elokuvainstituuttien johtajien säännöllisiin BPX (Best Practice Exchange) -kokouksiin. 13

15 Kansainvälisen osaston päällikkö Jaana Puskala on opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämänä Suomen edustajana Pohjoismaisen ministerineuvon elokuvapalkinnon valintaraadissa. Kolmihenkinen kansallinen raati ilmoittaa vuosittain elokuvan ehdolle palkinnon saajaksi ja lopullisen valinnan voittajaelokuvasta suorittaa viisihenkinen palkintoraati, viiden tarjotun elokuvan joukosta kokoontuen kahdeksi päiväksi yhteen pohjoismaiseen pääkaupunkiin. Kansainvälisen osaston päällikkö osallistuu elokuvasäätiön edustajana myös säännöllisesti European Film Promotion (EFP) -organisaation järjestämiin kokouksiin eri elokuvafestivaaleilla sekä kaksipäiväiseen vuosikokoukseen Hampurissa. Lyhyt- ja dokumenttielokuvien tuotantoneuvojat osallistuivat seuraaviin kansainvälisiin elokuvarahoitus- ja koulutustapahtumiin: Clermont-Ferrand, Nordic Talents, Kids Forum Malmö, Cinekid Amsterdam, Below Zero Tromssassa, Twelve for the Future, CPH:DOX Kööpenhaminassa, Nordisk Panorama ja IDFA Amsterdamissa. Lisäksi tuotantoneuvoja Pekka Uotila osallistui kansainväliseen dokumenttielokuvan koulutusohjelmaan Dok.Incubatoriin tarkkailijana Elokuva yhteiskunnan ja kulttuurin vaikuttajana Dokumenttielokuvan yleisötyö Elokuvasäätiö osallistui jo kolmatta kertaa Britdocin organisoimaan Good Pitch 2017 Impact Labiin, joka opettaa uusia ajattelutapoja dokumenttielokuvan levityksen ja vaikuttavuustyön parissa. Kolmivuotisen hankkeen tavoitteena on kehittää vaikuttavuustyön toimintakulttuuria myös Suomessa, ja tähän hanke on antanut hyvän alun. Suomen elokuvasäätiö toteutti Elokuva muuttaa maailmaa -hanketuen dokumenttielokuvien vaikuttavuustyölle yhteistyössä Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin ja Kirkon mediasäätiön kanssa. Hanketuen päämääränä on dokumenttielokuvien yhteiskunnallisen vaikuttavuustyön toimintakulttuurin kehittämisen ohella edesauttaa vaikuttavuuskampanjoiden syntymistä, luoda eri toimijoiden välisiä verkostoja ja edistää yhteiskunnallista keskustelua dokumenttielokuvista, niiden aiheista ja teemoista. Vaikuttavuustyön pyrkimyksenä on myös tuoda dokumenttielokuvalle uusia levitysmahdollisuuksia, uusia yleisöjä sekä esityspaikkoja. Tätä kautta yleisö toivottavasti tulee löytämään dokumenttielokuvan entistä paremmin, ja dokumenttielokuvien näkyvyys, kiinnostavuus ja vaikuttavuus laajenee niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Tarkoituksena oli myös herättää dokumentintekijöissä uudenlaista ajattelua dokumenttielokuvan merkityksestä ja vaikuttavuuspotentiaalista, sekä mahdollisuuksista kehittää alaa, alan rakenteita ja elokuvien sisältöjä Tehokas ja palveleva elokuvasäätiö Tukiprosessien läpinäkyvyys Elokuvasäätiön tavoitteena on kehittää toimintaansa selkiyttämällä tukiprosesseja ja saattamalla käytännöt läpinäkyvämmiksi. Hakemusten määrän kaksinkertaistuminen kymmenen vuoden aikana on lisännyt merkittävästi käsittelijöiden työmäärää ja vähentänyt asiakkaiden palveluun käytettyä aikaa. Yhtäältä lainsäädäntö asettaa velvoitteita valtiontukien myöntämisprosesseissa, toisaalta säätiön asiantuntijuutta on totuttu hyödyntämään hankkeiden kehittämisessä. Jälkimmäisestä on jouduttu tinkimään, eikä se ole asiakaskunnan mielestä ollut toivottua kehitystä. Elokuvasäätiö on esittänyt toiveenaan resurssien kasvattamista, mm. lisäämällä tuotantoneuvojien määrää yhdellä henkilötyövuodella. Toimintamäärärahojen säilyminen ennallaan ei ole mahdollistanut lisäresursseja. 14

16 Elokuvasäätiön tukien jakautuminen 2017 Osuus jaetuista tukivaroista Tuotanto 87 % Esitystoiminta 5 % Kulttuurivienti 3 % Levitystoiminta 3 % Festivaalituki 2 % Osuus tehdyistä päätöksistä Tuotanto 63 % Kulttuurivienti 21 % Levitystoiminta 9 % Esitystoiminta 6 % Festivaalituki 0,4 % Käsikirjoitusapurahahakemusten määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta Tämä on osaltaan rasittanut jo muutenkin aliresurssoitua hakemuskäsittelyä ja johtanut siihen, että suuren hakemusmäärän takia tuotantoneuvojien ei ole edelleenkään ollut mahdollista tavata hakijoita henkilökohtaisesti. Säätiö on järjestänyt yhteisiä tiedostus- ja keskustelutilaisuuksia tekijöiden kanssa osittain korvaamaan vähentynyttä kahdenvälistä neuvontaa ja asiakaspalvelua. Kaikilta tuenhakijoilta on myös kerätty järjestelmällisesti palautetta tukiprosessista ja tukimuodoista tukipäätöksen yhteydessä. Saatu palaute on tarkoitus hyödyntää tukien ja toiminnan edelleen kehittämisessä. 15

17 3. TUKITOIMINTA Päätökset Myönteiset Kielteiset Päätökset Päätökset Myönteiset Kielteiset Päätökset kpl kpl kpl kpl kpl kpl Käsikirjoitusapuraha Kehittämistuki Tuotantotuki Markkinointi- ja levitystuki Jälkituki Dokumenttielokuvien vaikuttavuustyötuki Tuotannon tuki yhteensä Kulttuuriviennin hanketuki Kulttuuriviennin materiaalituki Kulttuuriviennin matkatuki Kulttuuriviennin tuki yhteensä Elokuvateatterin kunnostus- ja laitehankintatuki Elokuvateatterien esitystekniikan kehittämistuki Elokuvateatterin toimintatuki Esitystoiminnan tuki yhteensä Digitaalisen tallenteen markkinointija levitystuki Koulutustuki Kotimaisten elokuvien digitointituki Ohjelmistotuki Levitystoiminnan tuki yhteensä Festivaalituki Selvitys- ja tutkimustuki KAIKKI YHTEENSÄ Kasvu-% edellisestä vuodesta -3% 41 % -14% 15 % -12% Myönteisten ja kielteisten päätösten 56 % 44 % 38 % 49 % jakauma 3.1. Tuotannon tuet KÄSIKIRJOITUSAPURAHA Käsikirjoitusapuraha on elokuvasäätiön tuotannontukimuodoista selvästi tasa-arvoisin: naistekijät muodostavat tuensaajista jo lähes 50 prosenttia. Tämä johtuu osittain siitä, että naistekijöitä on käsikirjoitusapurahan hakijoina selvästi enemmän (39 prosenttia) kuin muissa tuotannon tukimuodoissa. Naistekijöiden hankkeet pärjäävät myös hakemuskäsittelyssä paremmin; niiden läpimenoprosentti on 32 prosenttia kun vastaava luku kaikilla hakijoilla on vain 26 prosenttia. 16

18 Käsikirjoitusapurahat Euroina Muutos/vuosi Kpl Muutos/vuosi Pitkät näytelmäelokuvat Draamasarjat Lasten ja nuortenelokuvat Dokumenttielokuva Lyhyet näytelmäelokuvat Lyhyet animaatioelokuvat Pitkät animaatioelokuvat Animaatiosarjat Naisten osuus käsikirjoitustukea hakeneista ja saaneista käsikirjoittajista 42% 36% 34% 40% 31% 33% 43% 39% 42% 45% 44% 37% 39% 49% Hakijoista Tukea saaneista KEHITTÄMISTUET Usean hankkeen kehittelyyn tarkoitetun slate-kehittämistuen myöntämistä jatkettiin myös vuonna Hakemuksia käsiteltiin neljältä tuotantoyhtiöltä, joista kaksi sai myönteisen tukipäätöksen. Hanketuen piirissä kehittelyyn lähti viisi pitkää näytelmäelokuvaa, kaksi draamasarjaa sekä yksi pitkä animaatioelokuva. Yksittäisen elokuvan kehittämistuet Euroina Muutos/vuosi Kpl Muutos/vuosi Pitkät näytelmäelokuvat Dokumenttielokuvat Draamasarjat Lasten ja nuortenelokuvat Animaatiosarjat Lyhyet näytelmäelokuvat Pitkät animaatioelokuvat Lyhyet animaatioelokuvat *Taulukkoon eivät sisälly useamman elokuvaprojektin kehittämiseen myönnetyt slate-tuet (vrt. taulukko Tukitoiminta 2017 sivulla 16). 17

19 TUOTANTOTUET Tuotantoneuvoja Hannu Tuomainen (vas.) ja Anne Laurila Pohjois-Suomen elokuvakomissiosta (oik.) esittelevät Suomen tuotantokannustinta Berliinin yhteistuotantomarketissa helmikuussa Pitkät fiktioelokuvat Elokuvasäätiön tuenjaossa monimuotoisuutta pyritään huomioimaan myös uusien tekijöiden tukemisella. Vuonna 2017 tuettujen pitkien näytelmäelokuvien joukossa oli neljä esikoisohjaajaa, joista kaksi oli naisia. Tuotantojen suuruusluokissa oli kuitenkin vähemmän vaihtelua kuin aiempina vuosina; tuotantoon ei lähtenyt yhtään alle miljoonan euron pitkää fiktiota ja suurin tuotantobudjetti oli alle kolme miljoonaa euroa. Suurin osa tuotantotukea saaneiden fiktioelokuvien tuotantobudjeteista sijoittui 1 1,5 miljoonan välille (6 kpl), vajaan kahden miljoonan euron hankkeita oli viisi ja yli kahden miljoonan euron tuotantokustannukset oli vain kolmella kotimaisella hankkeella. Vuonna 2017 ei jaettu yhtään täysimääräistä, miljoonan euron tuotantotukea. Suurimmat myönnetyt tuotantotuet olivat euroa. Tuettavien elokuvien määrän vähentäminen on nostanut esimerkiksi pitkien fiktioiden tukisummia keskimäärin seitsemän prosenttia edellisvuodesta noin euroon. Tuotantotuet Euroina Muutos/vuosi Kpl Muutos/vuosi Pitkät näytelmäelokuvat Lasten ja nuortenelokuvat Dokumenttielokuvat Draamasarjat Lyhyet näytelmäelokuvat Animaatiosarjat Lyhyet animaatioelokuvat Pitkät animaatioelokuvat

20 Animaatioelokuvat ja -sarjat Vuonna 2017 tuotantoon lähti yksi 13-osainen lapsille suunnattu animaatiosarja. Alkuperäiseltä kieleltään sarja on ruotsinkielinen. Lyhytelokuvat Elokuvasäätiö toteutti vuonna 2017 lyhytelokuvahankkeen teemalla Yhden yön juttu yhteistyössä Ylen ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin kanssa. Projektilla haluttiin kannustaa elokuvantekijöitä lyhyeen kerrontaan sekä kehittämään elokuvien käsikirjoituksia ja leikkausversioita yhdessä ammattidramaturgin kanssa. Ensin kuudelle käsikirjoittajalle myönnettiin käsikirjoitusapuraha, jonka jälkeen näistä käsikirjoituksista valittiin tuotettavaksi kolme. Hankkeen elokuvat valmistuvat vuonna Loikka 3 -tanssielokuvahankkeen haku päättyi vuoden 2017 loppupuolella. Hankkeessa valitaan tuotettavaksi yksi tanssielokuva, joka valmistuu vuonna Hankkeessa yhteistyökumppaneina ovat Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK, Yle ja Loikka Kontakti. Vuoden 2017 puolella käynnistettiin myös Kortfilm hankehaku. Varsinaiset tuotantotukipäätökset neljälle toteutettavaksi valittavalle ruotsinkieliselle lyhytelokuvalle tehdään vuoden 2018 puolella. Hanke toteutetaan yhteistyössä Svenska kulturfondenin ja Yle Femin kanssa. Televisiosarjat Korkealaatuisen kotimaisen tv-sarjadraaman tukemisen tavoitteena on parantaa tuotantoyhtiöiden ja tekijöiden resursseja sarjahankkeen konseptointi- ja kehittelyvaiheessa. Vuoden aikana tuettujen kolmen draamasarjan tuki on pääosin top financing -tyyppistä ja kohdistuu tuotannollisiin lisäresursseihin. Dokumenttielokuvat Dokumenttielokuvien vaikuttavuustyölle myönnettyjä hanketukia sai kolme projektia. Valinnoissa painotettiin kampanjan yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja sitä, että kampanjat edustivat eri teemoja ja kohderyhmiä. Myönnetty hanketuki kohdistui vaikuttavuustyön suunnitteluun ja yhteistyöverkoston rakentamiseen. Elokuvasäätiö toteutti Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin ja Ylen kanssa myös Shortformhankkeen, johon valittiin viisi 4 7-minuuttista, ensisijaisesti verkkolevitykseen tarkoitettua lyhytdokumenttia. Hankkeeseen kuului myös osallistujille suunnattu työpaja, jota veti englantilainen, Channel Fourille short form - konseptin kehittänyt Adam Gee. MARKKINOINTI- JA LEVITYSTUKI Markkinointi- ja levitystukien esittely siirrettiin vuonna 2016 kotimaan levitysosastolta tuotanto-osastolle. Täysimääräisen tuen ( ) sai vuonna 2017 neljä elokuvaa. Myös tässä tukimuodossa tukea saaneiden hankkeiden määrän vähentäminen nosti keskimääräistä tukisummaa peräti 18 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Lyhytelokuvien markkinointi- ja levitystukikokeilun puitteissa tuettiin jälleen kansainvälistä Lyhytelokuvapäivää (21.12.), jolloin kenellä tahansa oli mahdollisuus järjestää ilmainen lyhytelokuvanäytös tarjolla olevista lyhytelokuvapaketeista. 19

21 Naisten osuus tuotantotukea hakeneiden ja saaneiden elokuvien tekijöistä Tuottajat % 29% 30% 31% 27% 41% 39% 35% 30% 37% 29% 23% 34% 35% Tuotantotukihakemusten läpimenoprosentti 2017: Miestuottaja 42 % Naistuottaja 43 % Hakijoista Tukea saaneista 30% 29% 29% 26% 24% Ohjaajat % 36% 32% 29% 29% 26% 27% 36% 38% Tuotantotukihakemusten läpimenoprosentti 2017: Miesohjaaja 41 % Naisohjaaja 44 % Hakijoista Tukea saaneista Käsikirjoittajat Tuotantotukihakemusten läpimenoprosentti 2017*: 31% 28% 27% 25% 35% 34% 41% 43% 35% 34% 34% 36% 35% 31% Mieskäsikirjoittaja 43 % Naiskäsikirjoittaja 41 % Hakijoista Tukea saaneista * Kuinka suuri osa tuotantotukea hakeneista hankkeista on saanut myönteisen päätöksen 20

22 3.2. Esityksen ja levityksen tuet ELOKUVATEATTEREIDEN TOIMINTATUKI Elokuvateattereiden toimintatuen tarkoitus on monipuolistaa pienten paikkakuntien teattereiden ohjelmistoa ja aktivoida teattereita omiin elokuvatapahtumiin. Tukimuodon uudistus jäi kesken elokuvalain valmistelun viivästyessä. ELOKUVATEATTEREIDEN LAITEHANKINTA- JA KUNNOSTUSTUKI Vuoden 2017 aikana laitehankinta- ja kunnostustukihakemuksissa ja sitä kautta myös päätöksissä korostui aluepoliittinen ulottuvuus. Uusia elokuvateattereita avattiin kolme ja kaksi tukea saanutta hanketta toteutuu vuoden 2018 puolella. Uudet teatterit avattiin Kaarinassa (Kino Piispanristi), Hyvinkäällä (Bio Rex Sveitsi) ja Utsjoella. Torniossa avattiin elokuvakeskukseen neljäs sali. Utsjoen teatterin saamenkielinen nimi Davvenásti tarkoittaa Pohjantähteä. Vuoden 2017 tukipäätöksistä valtaosa koski vanhojen teattereiden ajanmukaistamista ja mm. invaramppien asennuksia. OHJELMISTOTUKI Ohjelmistotukea hakevat pääosin itsenäiset, studioihin kuulumattomat kotimaiset levitysyhtiöt. Tuen tarkoitus on monipuolistaa maahantuotuja elokuvia ja saada teattereihin sellaisia elokuvia, jotka muuten jäisivät ilman teatterilevitystä. Eurooppalaisia elokuvia tuen saajista oli 15 kappaletta, joukossa yksi saamenkielinen ja yksi venäläinen elokuva. Chilestä tuotiin pitkästä aikaan kaksi elokuvaa. Aasialaisia elokuvia oli tuettujen joukossa kolme ja amerikkalaisia kaksi. Myös kahden eurooppalaisen lastenelokuvan dubbausta tuettiin. Yksi tukipäätös koski Helsinki Film Festival -organisaation Rakkautta & Anarkiaa -elokuvien kiertuetta eri puolilla Suomea. DIGITAALISEN TALLENTEEN MARKKINOINTI- JA LEVITYSTUKI Kotikatselun jakelutekniikan muutokset näkyvät myös elokuvasäätiöltä haettavassa digitaalisen tallenteen tuessa. Kun muutamia vuosia sitten hakijoita oli useita yhtiöitä, valtaosa hakemuksista tulee nyt yhdeltä yhtiöltä, joka on erikoistunut vanhemman kotimaisen elokuvan DVD/BluRay/VoD-jakeluun. Suurin osa uusista kotimaisista elokuvista saa tallennetukensa osana markkinointi- ja levitystukea, joka kattaa kaikki elokuvan jakeluformaatit hakijan niin halutessa. Hakemusten määrää ja myönnetyn tuen kokonaissumaa nostivat vuonna 2017 mm. yksi ohjaajakooste, jolle myönnettiin enimmäistuki euroa ja kolme uutta kotimaisen elokuvan digitallennetta, jotka saivat tuen enimmäismäärän euroa. Uusilta kotimaisilta digitallenteilta edellytetään kuulovammaistekstitystä enimmäistuen ehtona. KOTIMAISEN ELOKUVAN DIGITOINTI Tukimuoto koskee vuoden 1980 jälkeen tuotettujen elokuvien digitointia elokuvateatteri- tai festivaalilevitykseen. Tätä vanhemman tuotannon digitoinnista vastaa valtiollinen Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI. KOULUTUSTUKI Säätiön myöntämä koulutustuki elokuva-alan jakelun ja esitystoiminnan ammattilaisille kuuluu uudempiin tukimuotoihin. Se on alkanut kiinnostaa hakijoita yhä enemmän ja vastaa vähitellen säätiön tavoitteita. Tukea myönnettiin elokuvateattereiden tekniikan, elokuvajakelun ja elokuvafestivaalien kehittämisen koulutusohjelmien osallistumiskustannuksiin. 21

23 SELVITYS- JA TUTKIMUSTUKI Viimeistä vuotta haettavana ollut selvitys- ja tutkimustuki ei herättänyt kiinnostusta alan toimijoissa. Tukea haettiin vain yhdelle festivaaliyleisöä koskevalle tutkimukselle. Jatkossa säätiö tilaa tai toteuttaa tutkimukset itse elokuva-alan ehdottamista tai itse haluamistaan aiheista. ELOKUVAFESTIVAALITUKI Elokuvafestivaalituki pysyi saman suuruisena kuin edellisinä vuosina. Lisäksi lasten- ja nuorten elokuvan esitys- ja levitystoimintaan tarkoitetuista tukivaroista allokoitiin edellisvuosien tapaan festivaalitukeen euroa. Tuen piiriin kuuluvien elokuvafestivaalien joukko pysyi toimintavuonna samana, ja jaetut summat vaihtelivat euron ja euron välillä. Valtakunnallisesti merkittävien elokuvafestivaalien kävijämäärät 2017 Ajankohta Myydyt liput Kokonaiskävijämäärä Helsinki International Film Festival - Rakkautta & Anarkiaa Sodankylän elokuvajuhlat DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali Tampereen elokuvajuhlat Espoo Ciné International Film Festival Night Visions International Film Festival Oulun kansainvälinen lasten ja nuorten elokuvien festivaali Kaikki yhteensä Kulttuuriviennin tuet Kulttuuriviennin hanketuet ovat se konkreettinen tapa, jolla elokuvien kansainvälistymistä voidaan parhaiten tukea. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Teemu Nikin ohjaamaa ja Jani Pösön tuottamaa elokuvaa Armomurhaaja, jonka maailman ensi-iltaa Torontossa tuettiin hanketuella. Tukirahaa käytettiin mm. palkkaamaan elokuvalle pressiagentti ja järjestettiin pienimuotoinen vastaanotto sekä katettiin tekijöiden matkakulut. Armomurhaaja on myös konkreettinen esimerkki hyvästä ja ajoissa aloitetusta yhteistyöstä tuotantoyhtiön kanssa elokuvan parhaan mahdollisen ulkomaisen lanseeraamisen toteutumiseksi. Myös hyvin ajoitetut ja toteutetut works in progress -esittäytymiset Finnish Film Affairissä ja Göteborgissa siivittivät Armomurhaajan tietä kohti menestystä. Merkittävä kulttuuriviennin hanketuki myönnettiin Euroopan elokuvaajien IMAGO-järjestön 25-vuotisjuhlan kunniaksi lanseeratun palkintogaalan ja kansainvälisen kongressin järjestämiseen Helsingissä. Suomalaisten lyhytelokuvien kansainvälistä levittämistä edistettiin kulttuuriviennin hanketuella kolmen projektin verran. Hanketuista mittavimman tuen sai TACK Films Oy Teppo Airaksisen Katto-elokuvan kansainväliseen lanseeraukseen Cannesin elokuvajuhlilla, jossa elokuva voittikin erityismaininnan. Tampereen elokuvajuhlien Who Would Buy This -ammattilaistapahtuma toteutettiin Suomen elokuvasäätiön tuella jo neljännen kerran. Tilaisuudessa elokuvantekijät ja -tuottajat pääsivät esittelemään elokuviaan livetilanteessa Tampereen elokuvajuhlille osallistuville ostajille ja levittäjille. Kulttuuriviennin hanketukea sai myös Turun elokuvatapahtumat ry., joka järjesti Unkarissa Anilogue-festivaalilla suomalaisen animaatiotaiteen fokuksen. 22

24 4. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Suomi 100 Elokuvasäätiön tiski European Film Marketissa Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa Suomalaisten elokuvien kulttuurivientiä hallitsi vuonna 2017 Suomi 100 -nimikkeen alla järjestetyt suomalaisen elokuvan viikot, -tapahtumat ja festivaalien yhteydessä järjestetyt erityisfokukset. Vuosi alkoi Palm Springsin festivaaleilla Yhdysvalloissa tammikuussa ja huipentui Lontoon Barbican Centerin suomalaisen elokuvan esityssarjaan marras-joulukuun vaihteessa. Molemmissa tapahtumissa nähtiin Juho Kuosmasen mykkäelokuva Salaviinanpolttajat Ykspihlajan Kino-orkesterin ja Heikki Kossin äänitehosteiden säestyksellä. Barbicanin tapahtuma organisoitiin yhteistyössä Sodankylän elokuvajuhlien ja Lontoon Suomi-instituutin kanssa. Tammikuussa Kööpenhaminan DFI cinematheque esitti 12 uutta ja vanhaa suomalaista elokuvaa. Avajaiselokuvana nähtiin Mielensäpahoittaja, jonka ohjaaja Dome Karukoski vieraili näytöksessä. Esityssarja järjestettiin yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen instituutti KAVIn ja Tanskan suurlähetystön kanssa. Syyskuussa Nordisk Panoramassa Malmössa nähtiin kattava lyhyt -ja dokumenttielokuvan Suomi-fokus, jonka oheisohjelmistona järjestettiin mm. saunailta ja Scream Along -iltamat mieskuoro Huutajien johdolla. Syys-lokakuun vaihteessa Reykjavikin kansainvälinen elokuvafestivaali esitti laajimman Islannissa koskaan nähdyn suomalaisen elokuvan esityssarjan. Tapahtumaan osallistui Suomesta kuusihenkinen tuottaja- ja ohjaajadelegaatio. Avajaiselokuvana esitettiin Dome Karukosken Tom of Finland ja festivaaleilla esitettiin myös klassikkoelokuvien ja kokeellisen elokuvan sarjat. Yhteiskumppaneina esityssarjan järjestämisessä toimivat Sodankylän elokuvajuhlat ja AV-arkki. Lokakuussa Etelä-Afrikan Cape Townin kansainvälinen elokuvafestivaali järjesti myös pienen Suomi-fokuksen. Festivaalin kilpasarjassa esitettiin myös Visa Koiso-Kanttilan elokuva Kaiken se kestää, josta ohjaaja kävi noutamassa parhaan ohjauksen palkinnon. Suomalaisen elokuvan viikko nähtiin ensimmäistä kertaa myös Singaporessa. Avajaiselokuvana esitettiin Selma Vilhusen elokuva Tyttö nimeltä Varpu. Tekijävieraana paikalla oli tuottaja Marko Röhr, joka veti työpajan paikallisille elokuva-alan opiskelijoille. Elokuvien lisäksi Singaporessa järjestettiin myös suomalaista elokuva-alaa ja yhteistuotantomahdollisuuksia esittelevä vastaanotto yhteistyössä Singaporen Suomen edustuston kanssa. 23

25 Puolan Tofifestillä Torúnissa esitettiin pieni suomalaisen elokuvan kokonaisuus, jossa nähtiin Puolassa aiemmin teatterilevityksessä olleita suomalaisia elokuvia. Uutena elokuvana mukana oli Visa Koiso-Kanttilan Kaiken se kestää. Tallinnan Pimeiden öiden festivaali juhlisti marraskuussa Suomi 100 -juhlavuotta näyttävästi 48 tunnin suomalaisen elokuvan maratonilla, jonka ohjeisohjelmana oli tarjolla myös suomalainen sauna sekä tanssiorkesteri. Tapahtuman järjestämisestä vastasi Sodankylän elokuvajuhlat yhteistyössä elokuvasäätiön kanssa. Mittavimman suomalaisen lyhytelokuvan näytössarjan kokosi belgialainen Leuvenin kansainvälinen lyhytelokuvafestivaali joulukuussa. Focus on Finland -ohjelmassa nähtiin suomalaisen lyhytelokuvan helmiä vuosituhannen vaihteesta tähän päivään Festivaalilevitys Kansainväliset palkinnot Vuoden kohokohtiin kuului Aki Kaurismäen elokuvan Toivon tuolla puolen palkitseminen parhaan ohjauksen Hopeisella karhulla Berliinin helmikuisilla elokuvafestivaaleilla. Tämän uuden Aki Kaurismäen elokuvan myötä maailmalla järjestettiin jälleen useita ohjaajan retrospektiiveja. Teppo Airaksisen draamakomedia Katto (2017) katkaisi 16 vuoden odotuksen Cannesin pääkilpasarjassa lyhytelokuvien saralla pokaten tuomariston kunniamaininnan festivaalin päätteeksi. Pohjoismaisen ministerineuvoston vuosittain myöntämä elokuvapalkinto, arvoltaan noin euroa, myönnettiin vuonna 2017 toista kertaa palkinnon jakohistoriassa Suomeen. Palkinto myönnettiin Selma Vilhusen käsikirjoittamalle sekä ohjaamalle ja Making Moviesin tuottamalle elokuvalle Tyttö nimeltä Varpu. Tokion kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Teemu Nikin ohjaama elokuva Armomurhaaja palkittiin parhaan käsikirjoituksen palkinnolla. Suomalaisten elokuvien voittamat kansainväliset palkinnot Pitkät elokuvat Lyhyt- ja dokumenttielokuvat Yhteensä Merkittävät festivaaliesitykset Göteborgin elokuvafestivaalin avajaiselokuvana esitettiin maailmanensi-illassa Dome Karukosken Tom of Finland. Suomalainen elokuva sai myös muissa sarjoissa juhlavuoden kunniaksi erityishuomiota. 24

26 Teemu Niukkasen ohjaama musta komedia Saatanan kanit (2017) läpäisi puolestaan Yhdysvaltojen merkittävimmän elokuvafestivaalin Sundancen tiukan seulan. Berlinalen alkuperäiskansojen elokuvia esittävän NATIVe-sarjan avajaiselokuvana esitettiin Katja Gauriloffin Kuun metsän Kaisa. Sarjassa esitettiin myös kaksi muuta suomalaista tuotantoa, Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin ohjaamat elokuvat Seitsemän laulua Tundralta ja Jumalan morsian. Taiteen akateemikko Eija-Liisa Ahtila jatkoi myös kansainvälistä menestystään Berliinissä elokuvallaan Tutkimuksia draaman ekologiasta (2017). Toronton syyskuisella festivaalilla esiteltiin Zaida Bergrothin Miami ja Teemu Nikin Armomurhaaja sekä Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen. Tämän alkusyksyn festivaalin merkitys suomalaiselle elokuvalle kasvaa vuosi vuodelta ja edesauttaa elokuvien leviämistä myös kaupallisesti. Suomalaisia elokuvia esittäneet festivaalit ja muut tapahtumat Pitkät elokuvat Lyhyt- ja dokumenttielokuvat Yhteensä Suomalaisen elokuvan viikot Helmikuussa Budapestin Suomi-instituutti Finnagora järjesti jo kuudetta kertaa suomalaisen elokuvan viikon. Avajaiselokuvana esitettiin Amir Escandarin dokumenttielokuva Pixadores. Paikalla oli myös useita tekijävieraita ja näytösten lisäksi Budapestissä järjestettiin sound design -työpaja sekä naisten tarinoihin keskittynyt työpaja. Huhtikuussa Pariisissa nähtiin perinteinen suomalaisen elokuvan viikonloppu. Kolme elokuvan kokonaisuuden muodostivat Tiina Lymin ohjaama Äkkilähtö, Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu ja Peter von Baghin Helsinki Forever. Tekijävieraana paikka oli Tiina Lymi. Niin ikään perinteinen Tokion Suomalaisen elokuvan viikko järjestettiin taas lokakuussa. Tapahtuman avasi Teemu Nikin elokuva Armomurhaaja. Elokuvan tuottaja Jani Pösö oli paikalla avajaisissa elokuvan juuri voitettua Tokion elokuvafestivaaleilla parhaan käsikirjoituksen palkinnon. Pietarin pääkonsulaatin ja Radio Europa+:n kanssa vuosittain järjestettävän Pietarin suomalaisen elokuvan viikon avajaiselokuvana nähtiin Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen. Tekijävieraana paikalla oli elokuvan pääosanesittäjä Sherwan Haji. Elokuvanäytösten lisäksi Pietarissa vieraili kahdeksanhengen tuottajadelegaatio tapaamassa pietarilaisia potentiaalisia yhteistuotantokumppaneita. 25

27 Pitkät fiktioelokuvat kansainvälisillä A-luokan elokuvafestivaaleilla 2017 Festivaali Berlin International Film Festival Shanghai International Film Festival Moscow International Film Festival Karlovy Vary International Film Festival San Sebastian International Film Festival Tokyo International Film Festival Tallinn Black Nights Film Festival Goa International Film Festival Sarajevo International Film Festival Transsylvania International Film Festival Mumbai International Film Festival Busan International Film Festival Toronto International Film Festival Elokuva Toivon tuolla puolen Seitsemän laulua tundralta Jumalan morsian Armoton maa Kaiken se kestää Toivon tuolla puolen Total Balalaika Show Toivon tuolla puolen Toivon tuolla puolen Armomurhaaja Ikitie Tuntematon sotilas Armomurhaaja Toivon tuolla puolen Armomurhaaja Toivon tuolla puolen Tom of Finland Toivon tuolla puolen Tom of Finland Toivon tuolla puolen Armomurhaaja Miami Dokumenttielokuvat kansainvälisillä A-luokan elokuvafestivaaleilla 2017 Festivaali Sundance Film Festival Berlin International Film Festival Tallinn Black Nights Film Festival Elokuva Hyvä postimies Kuun metsän Kaisa Perkele II Kuvia Suomesta Lyhytelokuvat kansainvälisillä A-luokan elokuvafestivaaleilla 2017 Festivaali Berlin International Film Festival Cannes Film Festival Sydney Film Festival Tampere Film Festival International Short Film Festival Oberhausen Elokuva Tutkimuksia draaman ekologiasta Katto Saatanan kanit Saatanan kanit Sore Eyes for Infinity Salaviinanpolttajat Rakastan Annaa 26

28 2.1. Kansainvälinen promootio ja viestintä Tuotantokannustimen promootioillallinen Scandinavian Terracella Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa Vuonna 2017 saatiin toteutettua kauan vireillä ollut bluray-formaattiin koottu Lyhytelokuvakokoelma, jota voivat hyödyntää Suomen suurlähetystöt ja edustustot sekä pienemmät elokuvafestivaalit. Näiden lyhytelokuvien esittämiseen ei tarvitse erikseen hankkia esitysoikeuksia. Tämä lyhytelokuvapaketti onkin saanut hyvän vastaanoton erityisesti Suomen lähetystöissä. Kansainvälisistä toimittajavieraista Screen Internationalin Wendy Mitchell, erityisalueenaan Pohjoismaat, vieraili elokuussa Suomessa tavaten useita suomalaisia tuotantoyhtiöiden edustajia ja kartoittaen erityisesti Torontoon valittujen elokuvien Miami ja Armomurhaaja taustoja ja tekijöitä. Samoin kiinalaiset toimittajat Ting Ting Xu ja Kiinan valtion virallisen World Screen -lehden päätoimittaja Alex Cao vierailivat Suomessa loppukesästä kartoittaen potentiaalisia Kiinaan aikovia tuotantoyhtiöitä ja sikäläistä elokuvayleisöä kiinnostavia elokuvia. Kiinalainen elokuvista kirjoittava toimittajaryhmä vieraili Suomessa ja mm. Sodankylän elokuvajuhlilla. Myös elokuvasäätiön kiinalainen harjoittelija Amy Zhang keväällä 2017 liittyy Aasian yhteyksiin sekä Kati Nuoran, Jaana Puskalan ja Pohjois-Suomen elokuvakomission Anne Laurilan Pekingin vierailuun. Vierailun kanssa samanaikaisesti Pekingissä lanseerattiin Iron Skyn kiinalainen tuotanto sekä juhlistettiin ohjaaja Timo Vuorensolaa että Tom Carpelanin (Muumien Joulu) solmimaa Kiina-yhteistyötä. Tähtäimenä Kiinaan suunnatuissa toimenpiteissä on Kiinan kanssa solmittavan yhteistuotantosopimuksen solmimisen edistäminen. Lisäksi elokuvasäätiön kansainvälisen promootion ja kannustinmarkkinoinnin erityinen panostus pidettiin Yhdysvalloissa South by South West -festivaaleilla, jossa yhtenä painopistealueena olivat genre-elokuvat. Suomesta mukana festivaalin virallisessa sarjassa oli Taneli Mustosen elokuva Bodom. Lyhytelokuvien kulttuurivienti osallistui vuoden 2017 aikana Clermont-Ferrandin kansainvälisen lyhytelokuvafestivaalin yhteydessä järjestettävään market-tapahtumaan, Cannesin elokuvajuhlien Short Film Corneriin ja markettiin sekä pohjoismaisen lyhyt- ja dokumenttielokuvan Nordisk Panorama -festivaalille. Tampereen elokuvajuhlille kutsuttiin joukko kansainvälisten elokuvafestivaalien ohjelmistosuunnittelijoita, joille esiteltiin elokuvajuhlien ohjelmiston lisäksi elokuva-alaa ja Suomen historiaa Helsingissä. 27

29 3. VIESTINTÄ JA TILASTOINTI Elokuvasäätiön painotuotteita Berliinin elokuvamarketissa helmikuussa Viestintä Säätiö viestii aktiivisesti omasta toiminnastaan sidosryhmille ja medialle, ohjeistaa asiakkaitaan säätiön kanssa asioimisessa sekä palvelee median ja alan erilaisia tietotarpeita. Myös yhteiskuntaviestintä kuuluu olennaisesti säätiön tiedotustoimintaan. Viestinnän välineinä säätiöllä on käytössään perinteiset sähköpostitiedotteet, verkkosivut kolmella eri kielellä, suomenkieliset Facebook-sivut, englanninkielinen Twitter-tili sekä uutiskirjeet koti- ja ulkomaille. Viestinnässä hyödynnetään myös erilaisia painotuotteita sekä Sessio-blogia. Suomen elokuvasäätiön Facebook-seuraajien määrä nousi vuoden 2017 aikana noin 16 prosentilla seuraajaan. Ylivoimaisesti eniten Elokuvasäätiön Facebook-sivulle tuli kävijöitä Facebookin kautta, toiseksi eniten ses.fi-sivujen kautta ja kolmanneksi Googlen hakusivun kautta. Julkaisujen kattavuus, eli se kuinka moni henkilö julkaisun näki Facebookissa, liikkui suurimmaksi noin paikkeilla, toisinaan ylsi kieppeille. Yli katselukertaa tavoittaneita julkaisuja oli yksitoista. Näistä suurin osa koski kansainvälistä palkintomenestystä, mutta lisäksi Toronton festivaalivalinnat sekä Yösyötön ja Tuntemattoman sotilaan menestys kotimaan elokuvateattereissa sai huomiota. Suomen juhlavuoden kunniaksi elokuvasäätiö toteutti yhteistyössä Suomi 100 -hankkeen kanssa juhlavuoden viralliseen ohjelmistoon valituista tuotannoista elokuvakoosteen, joka keräsi säätiön Facebook-sivulla maksetun markkinoinnin avulla lähes katsojaa. Päättäjille ja medialle suunnattua Ajankohtaista suomalaisessa elokuvassa -uutiskirjettä julkaistiin vuoden aikana kymmenen kertaa. Kansainvälistä uutiskirjettä julkaistiin vuoden aikana viidesti sekä suurimpien elokuvafestivaalien yhteydessä. Kansainvälisen uutiskirjeen vastaanottajalistalla on noin alan ammattilaista, eri festivaalien yhteydessä lähetettävät kirjeet tavoittavat parhaimmillaan yli vastaanottajaa. Lyhyt- ja dokumenttielokuvia sekä niiden tekijöitä esitteleviä kirjoituksia julkaistiin säätiön Sessio-blogissa yhteensä 16 kappaletta vuoden aikana. Aiheina olivat mm. dokumenttielokuvien leikkaaminen, kansainvälistä huomiota herättäneet lyhytelokuvantekijät sekä dokumenttielokuvien vaikuttavuustyö. Yhteensä blogi keräsi vuoden aikana lähes lukijaa, joista suosituimman artikkelin osuus oli yli 700 vierailijaa. Elokuvavuoden 2017 avajaisten puheet näytettiin ensimmäistä kertaa suorana lähetyksenä. Taltiointi keräsi verkossa yhteensä yli 200 katsojaa. 28

30 Esimerkkejä elokuvasäätiön vuoden 2017 aikana järjestämistä tilaisuuksista Lyhyesti kerran kuussa: Siskot ja veljet Elokuvavuoden avajaiset Lyhyesti kerran kuussa: Rakkaudesta Viron elokuvasäätiön vierailu 2.3. Lyhyesti kerran kuussa: Animoituja unelmia Lyhyesti kerran kuussa: Risto Jarva -palkittuja osa Oppilaitosvierailut, kuten Outokummun ammattiopiston radio- ja tv-tuotannon opiskelijoiden vierailu Lyhyesti Taiteiden yönä -näytökset Cinema Joensuu 2017: Elokuvasäätiön seminaari digiajan katsomistottumuksista, elokuvan laserprojisoinnista ja elokuvan saavutettavuuden edistämisestä How to pitch? Gabriele Brunnenmeyerin luento Lyhyesti kerran kuussa: Absurdit tarinat Tanssielokuvan ja kokeellisen lyhytelokuvan prosessit -tilaisuus Lyhyesti kerran kuussa: Naiset kertovat Kulttuuria keskellä viikkoa -ryhmän vierailu Lyhyesti kerran kuussa: Suomi-ilmiö Taiteen edistämiskeskuksen vierailu elokuvasäätiöön Toiseus suomalaisessa elokuvassa -seminaari Elements of Success -seminaari Docinfo dokumenttielokuvien rahoituksesta Ylen, AVEKin ja Kirkon mediasäätiön kanssa Lyhyesti kerran kuussa: Festivaalimenestyjät Lyhyesti kerran kuussa -näytös Kansainvälisenä lyhytelokuvapäivänä Tilastointi Opetus- ja kulttuuriministeriön erillisrahoittama kolmivuotinen tilastoinninkehittämisprojekti tuli päätökseen lokakuussa 2017 ja projektin puitteissa palkatun tilastoijan määräaikainen työsuhde säätiössä päättyi. Kehittämisprojektin aikana elokuvasäätiön tiedonkeruuta laajennettiin kattamaan useampia jakelukanavia verkkolevityksestä kansainväliseen myyntiin. Vuoden 2017 otettiin myös käyttöön elokuvasäätiön, elokuvateattereiden ja levitysyhtiöiden yhteinen katsojatilitysjärjestelmä Maccsbox, jonka kautta kaikki osapuolet pystyvät seuraamaan elokuvien lipunmyyntiä verkon välityksellä. Uusi järjestelmä tulee korvaamaan säätiön vanhan tilitysjärjestelmän elokuvateatteritilastoinnissa. Tilastoija kokosi syksyn aikana säätiön sisäiseen käyttöön myös ensimmäisen selvityksen elokuvien VoDlevityksestä Suomessa. Säätiö osallistui jälleen Suomen edustajana Euroopan audiovisuaalisen observatorion johtaman elokuvatilastointija tutkimusvastaavien yhteistyöverkosto EFARNin vuosikokoukseen Berliinissä. Kokouksessa esiteltiin käynnissä olevia tilastohankkeita, tuoreita tutkimustuloksia ja suunniteltiin tiiviimpää yhteistyötä jäsenmaiden välillä. Kokouksessa julkistettiin myös ensimmäiset alustavat tulokset verkoston yhteisestä eurooppalaisen elokuvan rahoitukseen liittyvästä tutkimusprojektista. Säätiö tuottaa vuosittain elokuvatilastoja useille yhteistyöryhmille sekä verkostoille, kuten esimerkiksi Tilastokeskus, EFARN, UNESCO, MEDIA Salles sekä Nordisk Film & TV Fond. Vuonna 2017 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore julkaisi raportin sukupuolten tasa-arvon toteutumisesta audiovisuaalisella alalla, johon elokuvasäätiö tuotti tilastotietoja omasta tukitoiminnastaan. 29

31 4. ELOKUVASÄÄTIÖN HALLINTO JA TALOUS 4.1. Hallinto Hallinnointiperiaatteet Suomen elokuvasäätiö on itsenäinen säätiö, joka kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan toimialan ohjaukseen. Säätiön hallintoelimiä ovat hallitus ja toimitusjohtaja. OKM nimittää säätiön hallituksen, hallitus nimittää säätiön toimitusjohtajan ja toimitusjohtaja nimittää säätiön muut toimihenkilöt. Säätiön säännöissä määritellään hallintoelimet ja niiden tehtävät. Säätiön hallitukseen valitaan kolme kalenterivuotta kestäväksi toimikaudeksi vähintään viisi ja enintään kahdeksan jäsentä ja näiden keskuudesta puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Jäsenille nimetään henkilökohtaiset varajäsenet. Jäsenet voidaan valita enintään kahdeksi perättäiseksi toimikaudeksi. Hallituksen tehtävänä on: o o o o o o o o vastata säätiön omaisuuden huolellisesta ja taloudellisesta hoidosta valvoa säätiön hallintoa hyväksyä säätiön säännöt ja työjärjestys/ johtosääntö hyväksyä avustuksia koskevat tukiohjeet päättää säätiön strategiasta ja toimintaperiaatteista nimittää ja erottaa toimitusjohtaja vuosittain keväällä: vahvistaa säätiön toimintakertomus ja tilinpäätös sekä käsitellä tilintarkastuskertomus ja päättää toimista, joihin kertomusvuoden hallinto mahdollisesti antaa aihetta vuosittain syksyllä: hyväksyä säätiön toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valita tilintarkastaja ja varatilintarkastaja Toimitusjohtajan tehtävänä on: o o o o o johtaa ja kehittää säätiön toimintaa hallituksen hyväksymän strategian tai muiden linjausten tai ohjeiden mukaisesti toimeenpanna hallituksen päätökset huolehtia säätiön juoksevasta hallinnosta ottaa ja erottaa säätiön toimihenkilöt päättää esittelystä säätiön myöntämistä avustuksista Toimitusjohtajan toimikausi on enintään viisi vuotta. Määräajan täytyttyä hänet voidaan nimittää enintään yhdeksi jatkokaudeksi. Nimittämistä edeltää aina avoin haku. Säätiön hallinnossa on noudatettava elokuvataiteen edistämisestä annetun lain (28/2000) ja asetuksen (843/2007), säätiölain sekä säätiön sääntöjen määräyksiä. Lisäksi työjärjestys sisältää määräyksiä säätiön ohjesäännöistä, organisaatiosta sekä asioiden ratkaisemisesta ja käsittelytavoista. Tukitoiminnan yksityiskohtaiset ohjeet sisältyvät hallituksen vahvistamiin tuotantotuen ja muun tukitoiminnan ohjeistoihin. Toimitusjohtaja päättää tukipäätökset esittelystä. Päätöksenteossa noudatetaan hallintolakia ja valtionavustuslakia sekä muita elokuvataiteen edistämisestä annetun lain 4 :ssä mainittuja lakeja. Euroopan komission elokuvatiedonanto (2013/C 332/01) määrittää reunaehdot tukien myöntämisen edellytyksille. Säätiön myöntämiin tukiin sovelletaan Euroopan komission asetuksen (n:o 651/2014) eli ryhmäpoikkeusasetuksen (RPA) mukaisia säännöksiä. RPA:n 54 artiklassa (Audiovisuaalisia teoksia edistävät tukiohjelmat) määrittelee millä edellytyksillä ja mihin tarkoituksiin säätiö voi tukea myöntää. 30

32 Elokuvasäätiön hallitus 2017 Lauri Kaira (pj)(varajäsen Katri Sipilä) kausi , varajäsen Tuomas Auvinen (varajäsen Jussi Mäkinen) kausi Karola Baran (varajäsen Janne Pellinen) kausi Anu Nissinen (varajäsen Petra Theman) kausi Sari Väänänen (varajäsen Stiina Laakso) kausi Vuonna 2017 tilintarkastajina toimivat KTM, KHT Heidi Vierros sekä varamiehenään tilintarkastusyhteisö KPMG Oy. Hallinnon ja toiminnan kehittäminen Marraskuussa 2017 Opetus- ja kulttuuriministeriön taloustarkastus suoritti tarkastuskäynnin elokuvasäätiöön. Kyseessä oli valtionavustuslain 16 :n mukainen valtionapuviranomaisen valtionavustuksen saajaan kohdistuva tarkastus, jossa tarkastetaan avustuksen käyttöä valtionavustuslain näkökulmasta. Tarkastus kohdistui neljään avustuspäätökseen vuosilta 2014 ja Tarkastusraportti ei ole vielä valmistunut, mutta tarkastuksen aikana kävi selväksi, että säätiön tukitoiminta poikkeaa valtionavustuslain mukaisesta avustusten myönnöstä, mm. siten, että säätiö on usein vain vähemmistöosarahoittajana tuotannoissa ja rahoituspäätökset realisoituvat vasta kun niistä tehdään yksityisoikeudellinen tuotantotukisopimus. Tuotantojen ajallinen kesto päätöksestä loppuselvitykseen saattaa myös usein kestää pidempään kuin ministeriön avustuspäätöksen mukainen tuen käyttöaika antaa myöten. Säätiön tuki kohdistuu elokuvan valmistamiseen, eikä säätiö seuraa elokuvan valmistumisen jälkeistä tulonmuodostusta. Valtionavustuslain näkökulmasta avustuksen tarpeellisuuden tarkastelussa tuotot tulisi myös huomioida. Osittain näitä säätiön toiminnan kannalta ongelmallisia kohtia on jo huomioitu OKM:n vuoden 2018 avustuspäätösten ehdoissa. Myöntöjen valvontaa sekä raportointia tullaan kehittämään ministeriön avustuspäätöksen reunaehdot paremmin huomioiden. Tähän asti valvonnan kärki on ollut säätiön myöntämien tukien valvonnassa ja kohdistunut siis tuensaajiin, joiden valvonta toki säilyy tärkeänä osana säätiön toimintaa jatkossakin. Vuonna 2018 valmistuvan uuden elokuvalain myötä tulevat uudistukset säätiön hallinnollisiin prosesseihin sekä yllä mainitut muutokset seurantaan ja raportointiin edellyttävät säätiön järjestelmiin muutoksia, joita säätiön nykyinen sähköinen tukihakemusjärjestelmä ei täysin tue. Lisäksi toukokuussa 2018 voimaan astuva tietosuojaasetus asettaa henkilörekisterinpitäjälle uudenlaisia velvoitteita ja rajoituksia, joita tukijärjestelmä ei huomioi. Säätiön tavoitteena on uusia tukihakemusjärjestelmä vuoden 2019 aikana, ja tähän hankkeeseen tullaan hakemaan erillisrahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Suomen elokuvasäätiön vuonna 2004 perustaman tytäryhtiön SES Auditorio Oy:n purkamisesta ja sulauttamisesta säätiöön tehtiin päätös SES Auditorio Oy:n toiminta itsenäisenä osakeyhtiönä ei katsottu enää tarkoituksenmukaiseksi. Yhtiön toiminta oli pientä ja sillä oli vain yksi työntekijä. Yhdistyminen näkyy hallinnon yksinkertaistumisena, mikä vähentänee jonkin verran hallinnollisia rutiineja. Yhdistymisen suurin hyöty saadaan jatkossa säätiön toimintaa kehitettäessä, kun auditorio palveluineen muodostaa keskeisen osan säätiön toiminnallista kokonaisuutta. SES Auditorio Oy:n sulautuminen säätiöön rekisteröitiin Marraskuussa 2017 verottaja otti kannan, että säätiö on harjoittamansa kiinteistön vuokraustoiminnan vuoksi kansainvälisten palvelukaupan säännösten mukaisesti elinkeinonharjoittaja ja näin ollen velvollinen tilittämään ulkomailta tehdyistä palveluostoista käänteisen verovelvollisuuden mukaisesti arvonlisävero Suomeen. Lisäksi tämä arvonlisäverovelvollisuus määrättiin takautuvasti lähtien. Tämä tarkoitti siis säätiön kulujen nousua arvonlisäverollisten palvelujen osalta 24 prosentilla myös takautuvasti. Koska säätiö ei muilta osin ole arvonlisäverovelvollinen, ei säätiöllä myöskään ole vähennysoikeutta arvonlisäverollisista hankinnoistaan. Verottajan ratkaisu aiheuttaa siis kustannusten nousua säätiön toiminnan kulujen osalta. 31

33 4.2. Henkilöstö Säätiössä käytiin kesällä 2017 kahta toimenkuvaa koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelujen päätyttyä hallitus päätti lakkauttaa kansainvälisten projektien ja promootion päällikön tehtävän. Kansainvälisten projektien ja promootion päällikön Kati Nuoran työsuhde säätiössä päättyi toimen lakkauttamisen myötä. Pitkien elokuvien tuotantoneuvojien Hannu Tuomaisen ja Marjo Valven määräaikaiset työsopimukset päättyivät , ja heidän seuraajinaan aloittivat Sarita Koskelin ja Kari Paljakka. SES Auditorio Oy:n toiminnan lakattua, yhtiön toimitusjohtaja Riitta Haapiainen siirtyi Suomen elokuvasäätiön palvelukseen teatteripäällikön tehtäviin alkaen. Tiedottaja Reetta Hautamäki siirtyi viestintäpäällikön nimikkeellä perustettavan viestintä- ja tutkimusosaston esimieheksi, vastaamaan säätiön viestinnästä sekä uuden osaston tilastointi- ja tutkimustoiminnasta. Hautamäki toimii myös johtoryhmän jäsenenä. Suvi Paavola sijaistaa tuotantokoordinaattori Maria Leskistä tämän siirryttyä opintovapaalle syyskuussa Siviilipalvelusmies Tuomas Taurula aloitti palveluksensa säätiössä kesäkuussa Kilpailukykysopimukseen liittyvä vuosittainen työajanpidennys sovittiin paikallisesti siten, että loppiainen pidettiin kahdeksan tunnin työpäivänä ja loppu 16 pidennystuntia suoritettiin kiky-aikapankkiin. Suomen elokuvasäätiössä noudatetaan Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry:n välistä työehtosopimusta. Nykyinen TES on voimassa Henkilöstön määrä, rakenne ja koulutustaso %/ henkilöstöstä Henkilöstön määrä naiset % miehet 9 36 % Vakinaiset naiset % miehet 4 16 % Määräaikaiset naiset 5 20 % miehet 5 20 % Keski-ikä naiset 50 miehet 50 Ikäjakauma alle 30-vuotiaat 1 4 % vuotiaat 3 12 % vuotiaat 6 24 % vuotiaat % yli 59 vuotiaat 4 16 % Lähtövaihtuvuus yhteensä 2 eläkkeelle 0 0 % määräaikaiset 1 50 % muu syy 1 50 % Koulutusjakauma keskiaste 5 20 % alin korkea-aste 3 12 % alempi korkeakouluaste 5 20 % Ylempi korkeakouluaste % Koulutustasoindeksi * naiset Naiset 6 Miehet 5,9 Sairauspoissaolot työpäivää / htv 4,68 7,35 *) Koulutustasoindeksi määritellään asteikolla 1-8. Asiantuntijaorganisaatiolle asetettu tavoiteindeksiluku on 6 32

34 Suomen elokuvasäätiön organisaatiokaavio

35 Koulutus Vuonna 2017 säätiössä otettiin käyttöön strukturoitu tiedonjakaminen henkilökunnalle tietoisku-tyyppisissä aamukahvitilaisuuksissa. Vuoden aikana näitä tilaisuuksia järjestettiin yhdeksän ja aiheet liikkuivat Kiinan elokuvateollisuudesta vanhojen filmien digikopiointiin sekä pro gradu -tutkielman Elokuvasäätiö osana elokuvan ekosysteemiä esittelyyn. Aamuteemojen alustajina on ollut sekä säätiön työntekijöitä että ulkopuolisia asiantuntijoita. It-tietoutta on niin ikään tarjottu tietoiskuina aamukahvin ääressä. Näin on pyritty madaltamaan kynnystä jakaa ja omaksua tietoa ja kehittää omia teknisiä taitoja arjen työskentelyä helpottamaan. Ulkopuolisia koulutustilaisuuksia on hyödynnetty sekä työyhteisön kehittämiseen, että alan asiantuntijuuden kasvattamiseen. Säätiön johtoryhmä kehitti johtoryhmätyöskentelyään päivän mittaisessa Tehokas johtoryhmä - koulutuksessa. Muutostoimisto Flown vetämänä pidettiin alkuvuodesta kaksi puolipäivää, joissa keskityttiin työyhteisölähtöisesti organisaation toimivuuteen ja johtamisen kysymyksiin. Huhtikuussa hallintojohtaja Niina Otva ja IT-järjestelmävastaava Jussi-Pekka Isoviita perehtyivät 2018 keväällä voimaanastuvan tietosuoja-asetukseen. Isoviita on toiminut vuoden 2018 alusta säätiön tietosuojavastaavana. Toimitusjohtaja Lasse Saarinen osallistui Medici-koulutuksen 7. workshopiin The Role of Public Film Funds in the Future, tuotantoneuvoja Pekka Uotila osallistui DOK.incubator 2017 workshopiin sekä levityspäällikkö Harri Ahokas elokuvateatteritekniikkaan keskittyvään Cinema Expoon. Tuleva tuotantoneuvoja Kari Paljakka osallistui syksyllä Luova Eurooppa/Media -ohjelman Sources-kurssille Training Mentors for European Screenwriters and Filmmakers. Ruotsin kielen opiskelu on jatkunut edelleen säätiössä joka toinen viikko. Säätiössä on käytössään verkkoopiskeluportaali Office-sovelluskoulutukseen. Sillä pyritään kannustamaan henkilökuntaa kehittämään itseään arjen työkalujen käyttäjinä. Työkykyä ylläpitävä toiminta Säätiössä laaditun työsuojelun toimintaohjelman tavoitteena on voimavarojen mukaan edistää työpaikan turvallisuutta ja terveellisyyttä sekä työntekijöiden työkykyä ja -virettä ylläpitävää toimintaa. Säätiössä on käytössä myös Työkyvyn hallinnan toimintamalli, jonka tarkoituksena on henkilöstön työhyvinvoinnin tukeminen ja esimiestyön helpottaminen käsiteltäessä työkykykysymyksiä. Toimintamalli kiinnittää huomioita sairauspoissaolojen seurantaan, tavoitteena varhainen puuttuminen mahdollisissa työkyvyn heikkenemistapauksissa. Säätiön työhyvinvointiin tähtääviä toimenpiteitä ovat: työterveyshuolto henkilöstön hoitoturvavakuutus työsuojelun toimintaohjelma työkyvyn hallinnan toimintamalli liikunta- ja kulttuurisetelit säätiön omahieroja kehityskeskustelut Työhyvinvoinnin teema vuodelle 2017 oli edelleen henkilökunnan liikunnan aktivoiminen ja henkilöstön saaminen jaloilleen työpäivän aikana ja lomassa. Yhteisiä puolen tunnin päiväkävelyitä jatkettiin edelleen. Myös osa henkilökunnasta osallistui lähes viikoittain järjestettävään taukojumppaan. Epävirallisten juhlapäivien yhteyteen on teemoitettu yhteisiä lounaita säätiön tiloissa, mm. naistenpäiväsoppa, sekä osallistuttu kansallisiin luomupuuropäivään sekä unelmien työpäivään yhteisellä puuroaamiaisella. Nämä suhteellisen pienet tempaukset työpäivän lomassa ovat merkittäviä yhteisöä vahvistavina. Säätiössä vuonna 2015 ja vuodenvaihteessa 2016/2017 tehdyt työtyytyväisyyskyselyt ovat osoittaneet työn henkisen kuormituksen olevan säätiössä merkittävällä riskitasolla. Vuonna 2017 käydyt yhteistoimintaneuvottelut ovat aina haaste työpaikan ilmapiirille. Loppuvuonna 2017 aloitettu elokuvasäätiön organisaation 34

36 selkiyttäminen ja resurssien uudelleenjärjestely saadaan kevään 2018 aikana päätökseen. Muutosten toivotaan vähentävän työn kuormittavuutta ja huomattavaa on, että mm. sairaspoissaolot ovat vähentyneet merkittävästi jo vuoden 2017 aikana. Säätiön henkilöstöstrategian mukaiset toimenpiteet päivitetään myös vastaamaan työyhteisön tarpeita, mm. muutokseen valmistautuminen on noussut työsuojelutoimikunnassa voimakkaasti esiin. Säätiön työsuojelun toimintaohjelmaan liitettiin työsuojelutoimikunnan valmistelema ohjeistus työpaikalla esiintyvän häirinnän ennaltaehkäisyyn Suomen elokuvasäätiössä. Ohjeistus auttaa tunnistamaan häirinnän, opastaa kuinka häirinnän kohteeksi joutuneen tulee toimia, ja kuinka esimiehen tai työtoverin tulee asiaan puuttua. Säätiön tyky-toiminnasta vastaava toimistovastaava Maarit Luukkonen on osallistunut Työterveyslaitoksen työpaikkojen kehittämiseen tähtääviin aamukahviluentoihin sekä työsuojelukoulutukseen. Luukkonen ja Tomi Sonck suorittivat syksyllä ensiapukurssin, joten säätiöllä on ensiapuvalmius työturvallisuuslain ja säätiön työsuojeluohjelman edellyttämällä tasolla Kiinteistö Suomen Hissiurakointi oy:n työntekijät asentavat SES auditorion henkilönostinta elokuussa Säätiön toimistorakennus Katajanokan rannassa on vuonna 1897 rakennettu makasiinirakennus, jonka sisätilat rakennettiin vuonna 1985 tiloiksi Suomen elokuvasäätiön käyttöön. Säätiö pyrkii kiinteistön huollossa ja toiminnassaan huomioimaan ympäristönsuojelun näkökohtia kiinnittämällä huomiota ympäristökuormitukseen ja kierrätykseen. Samalla saavutetaan säästöjä materiaali- ja energiakustannuksissa. Säätiön kiinteistön vuokralaisina jatkavat Meguru Film Sound Oy ja SoundeFilm. SES Auditorio Oy ei ole enää säätiön vuokralainen yhtiön sulauduttua Suomen elokuvasäätiöön. Säätiön kiinteistö 2017 Kiinteistön tilat m² Omat 1913 Meguru Film Sound Oy 512 Luova Eurooppa/ Media-ohjelman yhteyspiste 38 Soundefilm 37 Vuokratut yhteensä 587 Kiinteistö yhteensä

37 Kiinteistön sataman puoleiselle lastauslaiturille rakennettiin henkilönostin ja aita takaamaan esteettömän ja turvallisen sisäänkäynnin säätiön auditoriotiloihin. Vuonna 2016 aloitettu kulunvalvontajärjestelmän uusiminen saatettiin päätökseen, kun vanhat analogiset kamerat vaihdettiin uusiin IP-kameroihin. Muita huolto- ja korjaustöitä tehtiin mm. vaihtamalla suodattimet iv-laitteisiin Talous OKM / Määrärahat elokuvan tuotantoon, jakeluun ja esitystekniikan kehittämiseen Elokuva- ja tv-tuotantoon % % % Jakeluun % % % Esitystekniikan kehittämiseen, art-house ja pienten paikkakuntien elokuvateattereiden elvyttämiseen % % Yhteensä * Lisäys/ vuosi euroa Lisäys/ vuosi % -2 % 0 % 0 % 0 % 5 % OKM / Määrärahat lasten ja nuorten elokuvakulttuurin kehittämiseen Lastenelokuvan tuotantoon Lastenelok.esitys- ja levitystoim OKM / Määrärahat elokuvateattereiden digitalisointiin Elokuvateattereiden digitalisointi OKM / Määrärahat elokuvakulttuurin edistämiseen Kansainvälisille festivaaleille Säätiön jaettavat tukivarat yhteensä Lisäys/ vuosi euroa Lisäys/ vuosi % -2 % -5 % 0 % 0 % 0 % OKM / Määrärahat elokuvakulttuurin edistämiseen Suomen elokuvasäätiön toimintaan *) OKM päätös 2015 & 2016/ Elokuvan tuotannon ja jakelun edistämiseen sekä tukemiseen ja esitystekniikan kehittämiseen yhteensä Tulos 2017 Elokuvasäätiö sai vuonna 2017 valtionavustusta euroa säätiön toiminnasta aiheutuvien menojen kattamiseen. Avustus on ennallaan vuodesta Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin rahoitusosuus säätiön lyhyt- ja dokumenttielokuvien kulttuuriviennin toimintaan oli euroa. Näiden tulojen lisäksi säätiö rahoittaa omaa toimintaansa säätiön tiloissa toimivilta yhtiöiltä saaduilla vuokratuotoilla sekä sijoitustoiminnan korkotuotoilla, joiden osuus on yleisestä korkotason laskusta sekä sijoitustoiminnan mahdollisuuksien kaventumisesta johtuen vähentynyt merkittävästi. Opetus- ja kulttuuriministeriön toiminta-avustus säätiön omaan toimintaan kattaa 88 prosenttia oman toiminnan rahoituksesta. Vuoden 2017 toiminnan rahoitus ylittyi arvioidusta sijoitustoiminnan tuottojen osalta. Taseen vaihtuvien vastaavien sijoitusrahastoissa tehdyt allokaatiomuutokset tuottivat voittoa euroa. Näiden lisäksi korkotuottoja kertyi lyhyistä, viikoittain tehtävistä sijoitustodistuksista koko vuoden ajalta vain noin euroa, joka oli hyvin lähellä arvioituja sijoitustoiminnan tuottoja. Hallintopalveluista tuottoja kertyi noin euroa yli arvioidun. Säätiön oman toiminnan tuotot yhteensä ylittivät budjetoidut tuotot eurolla. 36

38 Suomen elokuvasäätiön tuotot OKM/Toiminta-avustus Sijoitus- ja rahoitustoiminta Muut tuotot yhteensä Suomen elokuvasäätiön menot Henkilöstökulut Muut kulut yhteensä Vuoden 2017 säätiön oman toiminnan budjetti oli SES Auditorio Oy:lle maksettavan avustuksen jälkeen lähes euroa alijäämäinen. Kustannuksissa saatiin säästöjä aikaan siten, että toteutuneet kulut alittivat budjetoidut noin eurolla. Kansainvälisten projektien ja promootion tehtävän lakkauttaminen syksyllä 2017 aiheutti noin euron säästön. Lähes saman suuruinen budjetin alitus aiheutui matkustuskuluissa, osittain aikataulullisista syistä. Merkittävä kulusäästö, noin euroa, saavutettiin ATK-kuluissa, kun säätiö sai non-profit organisaation -statuksella Office 365 -käyttölisenssit. Myös tuotanto-osaston osalta säästettiin henkilöstökuluissa, kun jätettiin käyttämättä budjetoitu päällekkäisyys vuoden lopussa sopimuksensa päättäneiden ja heitä seuraavien tuotantoneuvojien työsuhteissa. Verottajan päätöksestä johtuen säätiölle aiheutui vuodelle 2017 kustannuksia takautuvista arvonlisäveroista euroa. 37

39 Elokuvasäätiön tulos suhteessa budjettiin 2017 OSASTOT 2017 toteutunut Tuotanto & kotimaan levitys 2017 budjetoitu toteutunut / budjetoitu erotus toteutunut Tuotot Henkilöstökulut Muut kulut Tuotto-/kulujäämä Kansainvälinen osasto / pitkät elokuvat & kansainvälien tiedotus Tuotot Henkilöstökulut Muut kulut Tuotto-/kulujäämä Kansainvälinen osasto / lyhyt- ja dokumenttielokuvat Tuotot Henkilöstökulut Muut kulut Tuotto-/kulujäämä Hallinto & Tiedotus Tuotot Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/kulujäämä Kiinteistö Tuotot Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/kulujäämä Kino K13 Tuotot Henkilöstökulut 208 Poistot -283 Muut kulut Tuotto-/kulujäämä

40 SES YHTEENSÄ Oman toiminnan rahoitus 2017 toteutunut 2017 budjetoitu toteutunut / budjetoitu erotus toteutunut Toiminta-avustus Muut tuotot Sijoitustoiminnan tuotot Sijoitustoiminnan tappiot Sijoitus- ja rahoitustoiminta Oman toiminnan rahoitus yhteensä Rahoitusarvopapereiden arvonalennusten palautukset *) Tuotot yhteensä Säätiön oman toiminnan kulut Henkilöstökulut Muut hallintokulut Poistot Pankki- ja perintäkulut Veronpalautukset Oman toiminnan kulut Luottotappiot Rahoitusarvopaperien arvonalennus *) Kulut yhteensä YLI-/ ALIJÄÄMÄ Avustus SES Auditorio Oy:lle Fuusiotappio YLI-/ ALIJÄÄMÄ YHTEENSÄ *) tilinpäätöksen arvostuserä; rahoitusarvopaperit on kirjanpitolain mukaan merkittävä taseeseen hankintamenon suuruisena tai, jos niiden todennäköinen luovutushinta on tilinpäätöspäivänä alempi, ne merkitään tähän alempaan arvoon Säätiön tilinpäätös vuodelta 2017 osoittaa ,88 euron alijäämää. Vuoden 2017 tuloslaskelmaan on kirjattu fuusiotappiota ,36 euroa SES Auditorio Oy:n sulautumisesta säätiöön. Fuusiotappio aiheutuu SES Auditorio Oy:n lopputilityksen taseen oman pääoman ja säätiön taseen sijoituksiin kirjatun Auditorio Oy:n osakkeiden yliarvon erotuksesta. Tulos sisältää niin ikään SES Auditorio Oy:lle suunnatun euron avustuksen, joka OKM:n päätöksen mukaisesti voidaan kanavoida säätiön toiminta-avustuksesta kattamaan SES Auditorio Oy:n tappiota. 39

41 5. SÄÄTIÖLAIN LUVUN 2 : SSÄ SÄÄDETYT TOIMINTAKERTOMUKSESSA ILMOITETTAVAT ASIAT Elokuvasäätiön toiminta sen säännöissä ilmaistun tarkoituksen toteuttamiseksi Suomen elokuvasäätiön sääntöjen mukaisesti säätiön tarkoituksena on edistää ja kehittää suomalaista elokuva- ja audiovisuaalista kulttuuria Suomessa ja ulkomailla. Säätiö toteuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön sille delegoimaa viranomaistehtävää jakamalla valtion talousarviossa Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista taiteen tukemiseen osoitetusta määrärahasta tukea elokuvien ja muiden kuvaohjelmien valmistamiseen ja jakeluun sekä muuhun elokuvakulttuurin edistämiseen. Säätiön toimintamuotojensa mukaisesti tuottamat edut lähipiiriin kuuluville Säätiöjohdon palkat ja muut etuudet Hallituksen jäsenten palkkiot 7 688,00 euroa, josta 4 366,00 euroa maksettu vuonna 2017 ja 3 322,00 euroa vuoden 2018 puolella Toimitusjohtajan palkka ja luontoisedut ,40 euroa Muut lähipiiritapahtumat: Tilintarkastuspalkkiot/ KPMG Oy ,80 euroa 40

42 LIITE 1: SES AUDITORIO OY:n toimintakertomus 2017 Elokuvavuoden avajaisvieraita SES auditorion ovella 21. tammikuuta Toimintakertomus 2017 SES Auditorio Oy SES Auditorio Oy:n viimeinen vuosi osakeyhtiönä oli poikkeuksellinen Tuntematon sotilas -elokuvan ennakkonäytösten yritysmyynnit nostivat yritykset suurimmaksi asiakasryhmäksi. Liikevaihto oli ,24 euroa, peräti suurempi kuin vuonna Tilikausi jäi kuitenkin tappiolliseksi ,66 euroa, koska suurten yleisötilaisuuksien järjestäminen lisäsi merkittävästi myös kuluja, kuten palkkakustannuksia ja elokuvavuokria. SES Auditorion liikevaihdon jakautuminen asiakasryhmittäin 2017 Yritykset 40 % Tuotantoyhtiöt 18 % Elokuvaviikot ja muut julkiset elokuvaesitykset 18 % Oppilaitokset 10 % Levitysyhtiöt 6 % Elokuvasäätiön omat 4 % Julkishallinto ja yhdistykset 3 % Yksityishenkilöt 1 % 41

43 Elokuvatapahtumat Elokuvatapahtumia järjestettiin yhdessä lähetystöjen, ystävyysseurojen ja kulttuuriyhdistysten kanssa. Vuoden aikana nähtiin runsas valikoima elokuvia Aasiasta Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan. Elokuvatapahtumia isännöivät Chile, Brasilia, Nicaragua, Kazakstan, Armenia, Korea, Puola, Ukraina, Serbia ja Turkki. Erityisesti Puolan elokuvaviikko oli taas suuri yleisömenestys: viidessä näytöksessä kävi yhteensä 610 katsojaa. Suomessa asuvien venäläisten kulttuuriyhdistys Cultura-säätiö järjesti marraskuussa nelipäiväisen kulttuuritapahtuman, jonka ohjelmistossa oli elokuvia, teatteria ja lukudraamaa ja venäläistä ruokaa oli tarjolla lämpiön puolella. Jo 11 vuotta toiminut Katajanokkaseuran elokuvakerho Kinokka täytti salin jokaisessa näytöksessään. Kotimaisia elokuvia oli kerhon ohjelmistossa kaksi: Tom of Finland ja Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi Kuvia Suomen suurruhtinaskunnasta ja Mustalaishurmaaja. Lastennäytöksiä esitettiin 19, joissa kävi yhteensä katsojaa Helsingin päiväkodeista ja esikouluista. Lasten elokuvissa esiintyivät Muumit, Rexi-koira, Myyrä ja Keksijäkylän Lotta. Elokuva-alan ammattilaiset Tuotantoyhtiöt käyttivät Kino K-13:n palveluja tuntimääräisesti eniten, lähes 30 % laskutetusta ajasta palveltiin kotimaisia tuotantoyhtiöitä. Suuri osa tästä ajasta on valmistuneiden elokuvien tarkistuskatseluja, siksi esitystekniikka pyritään pitämään ajanmukaisena ja luotettavana; jälkituotantoyhtiöt ovat tekniikan kehityksessä ja laadun ylläpidossa tärkeitä yhteistyökumppaneita. Tuotanto-, levitys- ja TV-yhtiöt järjestivät auditoriossa myös lehdistö- ja kutsuvierasnäytöksiä. Yritystilaisuudet Yritykset olivat tänä vuonna suurin asiakasryhmä, liikevaihdosta 40 %. Poikkeuksellisen suuren osuuden selittää Tuntematon sotilas -elokuvan lukuisat yritysten ostamat ennakkonäytökset. Palveluajan jakautuminen asiakaskunnittain 2017 Tuotantoyhtiöt 27 % Elokuvaviikot ja muut julkiset elokuvaesitykset 22 % Oppilaitokset 15 % Elokuvasäätiön omat 12 % Yritykset 11 % Levitysyhtiöt 8 % Julkishallinto ja yhdistykset 4 % Yksityishenkilöt 1 % Vuokrahintamme on edullisempi elokuva-alalle ja elokuvakulttuuritapahtumille, siksi liikevaihto ja palveluun käytetty aika jakautuvat toisin eri asiakasryhmien kesken. Elokuva-alan oppilaitokset Aalto-yliopiston kursseja pidettiin Kino K-13:ssa useita, esimerkiksi äänisuunnittelun ja elokuvahistorian kurssit. Aalto-yliopisto ja ammattikorkeakoulut Arcada ja Metropolia järjestivät oppilastöiden ensi-iltoja. Kuvataideakatemia ja Aalto-yliopisto järjestivät väitöstilaisuuksia. 42

44 Elokuvasäätiön omat tilaisuudet Elokuvasäätiö järjesti alalle seminaareja ja tiedotustilaisuuksia, kuten Docinfo, Suomalaisen elokuvan vaikuttavuusfoorumi (yhdessä AVEKin kanssa), Elements of Success -konferenssi (yhdessä Aalto-yliopiston kanssa) ja Suomalainen elokuva 100 -juhlaseminaari. Säätiön kansainvälinen osasto järjesti elokuvaesityksiä festivaaliohjelmistojen valitsijoille ja kotimaisten festivaalien ulkomaisille vieraille. Henkilöstö Kino K-13:ssa on kolme työntekijää, toimitusjohtaja/auditorion hoitaja Riitta Haapiainen, teknikko Tomi Sonck ja tuntipalkkainen, sijaisuuksia tekevä Antti Alkio. Riitta Haapiainen tekee myös kuvaohjelmien ikärajaluokitteluja ja Tomi Sonck toimii myös elokuvasäätiön tietoteknisenä tukena sekä hoitaa kiinteistön LVI- ja turvatekniikkaa. Teknisten laitteiden huolto- ja asennustöitä hoitavat tarvittaessa Oy Kino-Foto Ab ja T:mi Erik Peltola, siivouspalvelut ostetaan Siivoussitruuna Oy:ltä. Laitehankinnat Elokuvasalin mikseri ja laiteräkki uusittiin sekä hankittiin uudet aktiiviset kaiuttimet aulan äänentoiston tarpeisiin. Barco-digitaaliprojektorin tasasuuntaaja jouduttiin vaihtamaan rikkoutumisen vuoksi. Saavutettavuus Henkilönostin asennettiin Kino K-13 on nyt pyörätuolilla liikkuville asiakkaille kohtuullisen esteetön. Tulos SES Auditorio Oy:n loppuselvitys osoittaa ,66 euron tappiota. Suomen elokuvasäätiö on tukenut SES Auditorio Oy:n toimintaa euron avustuksella, joka on kanavoitu säätiön toiminta-avustuksesta OKM:n päätöksen mukaisesti. SES Auditorio Oy:n sulautuminen säätiöön rekisteröitiin Elokuvavuoden avajaisten juhlavieraita SES auditoriossa 21. tammikuuta

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA 2018-2023 TEHTÄVÄ SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TEHTÄVÄ ON ELINVOIMAISEN JA MONIMUOTOISEN SUOMALAISEN ELOKUVAN TULEVAISUUDEN VARMISTAMINEN ELOKUVASÄÄTIÖ: TUKEE elokuvien ja tv-sarjojen

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ. Elokuva-ala on elinvoimainen. Elokuva on helposti ja laillisesti yleisön saatavilla

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ. Elokuva-ala on elinvoimainen. Elokuva on helposti ja laillisesti yleisön saatavilla TOIMINTAKERTOMUS 2016 SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ Suomen elokuvasäätiö on perustettu 1969. Se on opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan toimialan ohjaukseen kuuluva itsenäinen säätiö. Elokuvasäätiön

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TYÖJÄRJESTYS

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TYÖJÄRJESTYS SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TYÖJÄRJESTYS Suomen elokuvasäätiön työjärjestys Tämä työjärjestys sisältää määräyksiä Suomen elokuvasäätiön ohjesäännöistä, organisaatiosta ja sen tehtävistä sekä asioiden ratkaisemisesta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2018 Suomen elokuvasäätiö Suomen elokuvasäätiö on itsenäinen säätiö, joka kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan toimialan ohjaukseen. Säätiön tehtävänä on tukea ja

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TYÖJÄRJESTYS

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TYÖJÄRJESTYS SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TYÖJÄRJESTYS Suomen elokuvasäätiön työjärjestys Tämä työjärjestys sisältää määräyksiä Suomen elokuvasäätiön ohjesäännöistä, organisaatiosta ja sen tehtävistä sekä asioiden ratkaisemisesta

Lisätiedot

Luova Eurooppa ohjelma ( ) kulttuurille ja luoville aloille

Luova Eurooppa ohjelma ( ) kulttuurille ja luoville aloille Luova Eurooppa ohjelma (2014-2020) kulttuurille ja luoville aloille 11.5.2017 Helsinki Enterprise Europe Network Hanna Hietaluoma-Hanin Vastaava asiantuntija Opetushallitus / Kansainvälistymispalvelut

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ HAKUOHJE Kehittämistuki / useamman elokuvan kehittämistuki (slate) /

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ HAKUOHJE Kehittämistuki / useamman elokuvan kehittämistuki (slate) / 1 SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ HAKUOHJE Kehittämistuki / useamman elokuvan kehittämistuki (slate) / 20.11.2017 USEAMMAN ELOKUVAN KEHITTÄMISHANKKEEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY Tukea haetaan sähköisen hakujärjestelmän

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon myöntää

Lisätiedot

Valtiontuki N 777/2001 Suomi Tukiohjelmat valtiontuen myöntämiseksi elokuville ja muulle audiovisuaaliselle tuotannolle

Valtiontuki N 777/2001 Suomi Tukiohjelmat valtiontuen myöntämiseksi elokuville ja muulle audiovisuaaliselle tuotannolle EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2001 C(2001)4474fin Asia: Valtiontuki N 777/2001 Suomi Tukiohjelmat valtiontuen myöntämiseksi elokuville ja muulle audiovisuaaliselle tuotannolle Arvoisa vastaanottaja 1.

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMENPIDEOHJELMA ELOKUVA-ALAN TYÖKULTTUURIN KEHITTÄMISEKSI

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMENPIDEOHJELMA ELOKUVA-ALAN TYÖKULTTUURIN KEHITTÄMISEKSI SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMENPIDEOHJELMA ELOKUVA-ALAN TYÖKULTTUURIN KEHITTÄMISEKSI Vuosi sitten alkanut maailmanlaajuinen keskustelu seksuaalisesta häirinnästä on nostanut Suomessakin esiin järkyttävän

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon myöntää

Lisätiedot

SÄÄNNÖT ELOKUVAN ILMOITTAMISEEN DOCPOINT HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALILLE 2020:

SÄÄNNÖT ELOKUVAN ILMOITTAMISEEN DOCPOINT HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALILLE 2020: SÄÄNNÖT ELOKUVAN ILMOITTAMISEEN DOCPOINT HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALILLE 2020: KOTIMAINEN ESITYSSARJA & UUSIN SILMIN -OPISKELIJASARJA KOTIMAISEN ESITYSSARJAN VALINNAT: DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin

Lisätiedot

Finnish Film Affairin osallistujalista ja ohjelmisto julkaistu

Finnish Film Affairin osallistujalista ja ohjelmisto julkaistu Tiedote alalle 15.8.2017 Finnish Film Affairin osallistujalista ja ohjelmisto julkaistu Finnish Film Affair (FFA) järjestetään Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin yhteydessä 19. 21. syyskuuta. Kuudetta kertaa

Lisätiedot

Impact Brief. AV-tuotantokannustimen väliarviointi. Brief No. /2018. AVtuotantokannustimen. ensiaskeleet ovat lupaavia

Impact Brief. AV-tuotantokannustimen väliarviointi. Brief No. /2018. AVtuotantokannustimen. ensiaskeleet ovat lupaavia Impact Brief Brief No. /2018 AV-tuotantokannustimen väliarviointi Katri Haila ja Heikki Rannikko, Ramboll Management Consulting Oy Mikko Valtakari ja Juho Nyman, MDI Oy N Business Finlandin AV-alan tuotantokannustin

Lisätiedot

Suomen elokuvasäätiön TUKIOHJEISTO

Suomen elokuvasäätiön TUKIOHJEISTO Suomen elokuvasäätiön TUKIOHJEISTO KULTTUURIVIENNIN TUKIOHJEET Vahvistettu elokuvasäätiön hallituksessa 10.5.2012 Muutokset edellisiin tukiohjeisiin kohdissa 2.1., 2.2. ja 2.4. Liite: LAKI ELOKUVATAITEEN

Lisätiedot

DigiDemo CreaDemo CreMa

DigiDemo CreaDemo CreMa DigiDemo CreaDemo CreMa Tuotantoneuvoja Milla Moilanen Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria tuki on peräisin hyvitysmaksusta, jota peritään

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 Suomen elokuvasäätiö Suomen elokuvasäätiön tehtävänä on edistää korkeatasoista, monipuolista ja omaperäistä suomalaista elokuvatuotantoa. Elokuvasäätiö myöntää

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ TOIMINTAKERTOMUS 2014 Suomen elokuvasäätiö Suomen elokuvasäätiön tehtävänä on edistää korkeatasoista, monipuolista ja omaperäistä suomalaista elokuvatuotantoa. Elokuvasäätiö myöntää

Lisätiedot

Elokuvasäätiön tehtävänä on elinvoimaisen ja monimuotoisen suomalaisen elokuvan varmistaminen. Elokuvasäätiö:

Elokuvasäätiön tehtävänä on elinvoimaisen ja monimuotoisen suomalaisen elokuvan varmistaminen. Elokuvasäätiö: TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Suomen elokuvasäätiö Suomen elokuvasäätiö on itsenäinen säätiö, joka kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan toimialan ohjaukseen. Säätiön tehtävänä on tukea

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ TOIMINTAKERTOMUS 2013 1

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ TOIMINTAKERTOMUS 2013 1 SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ TOIMINTAKERTOMUS 2013 1 Suomen elokuvasäätiö Suomen elokuvasäätiön tehtävänä on edistää korkeatasoista, monipuolista ja omaperäistä suomalaista elokuvatuotantoa. Elokuvasäätiö myöntää

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus 4. Toiminta-ajatus, arvot, strategiset tavoitteet 6. 1.1. Tukitoiminta 8. Tuotannon tuki 9.

Toimitusjohtajan katsaus 4. Toiminta-ajatus, arvot, strategiset tavoitteet 6. 1.1. Tukitoiminta 8. Tuotannon tuki 9. SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ TOIMINTAKERTOMUS 2012 1 Suomen elokuvasäätiö Suomen elokuvasäätiön tehtävänä on edistää korkeatasoista, monipuolista ja omaperäistä suomalaista elokuvatuotantoa. Elokuvasäätiö myöntää

Lisätiedot

Yhdistyksen säännönmukainen toimintakertomus vuodelta 2014

Yhdistyksen säännönmukainen toimintakertomus vuodelta 2014 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY Yhdistyksen säännönmukainen toimintakertomus vuodelta 2014 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY on suomalaisten elokuvantekijöiden vuonna 1970 perustama kotimaisen elokuvan levitysjärjestö,

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK CreMa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon

Lisätiedot

Suomen elokuvasäätiön TUKIOHJEISTO

Suomen elokuvasäätiön TUKIOHJEISTO Suomen elokuvasäätiön TUKIOHJEISTO 1.1.2009 Vahvistettu elokuvasäätiön hallituksessa 14.8.2014 Muutokset edellisiin tukiohjeisiin lihavoitu ESITYS-JA LEVITYSTOIMINAN, ELOKUVAFESTIVAALITUEN JA KOULUTUSTOIMINNAN

Lisätiedot

Elokuvavuosi 2017 Facts & Figures 2017

Elokuvavuosi 2017 Facts & Figures 2017 Elokuvavuosi 2017 Facts & Figures 2017 Julkaisija / Published by: Suomen elokuvsäätiö / The Finnish Film Foundation Helsinki 2018 Päivitetty / Updated 12.10.2018 Sisältö / Contents Vuosi 2017 lukuina /

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK (

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK ( Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK (www.kopiosto.fi/avek) tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten

Lisätiedot

KULTTUURIVIENNIN TUKIOHJEISTO

KULTTUURIVIENNIN TUKIOHJEISTO Suomen elokuvasäätiö KULTTUURIVIENNIN TUKIOHJEISTO 1.1.2015 Hyväksytty Suomen elokuvasäätiön hallituksessa 4.12.2014 Liite: LAKI JA ASETUS ELOKUVATAITEEN EDISTÄMISESTÄ SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TUKIOHJEISTO

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK CreMa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon

Lisätiedot

HE 56/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen

HE 56/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin

Lisätiedot

Elokuvavuosi 2017 Facts & Figures 2017

Elokuvavuosi 2017 Facts & Figures 2017 Elokuvavuosi 2017 Facts & Figures 2017 Julkaisija / Published by: Suomen elokuvsäätiö / The Finnish Film Foundation Helsinki 2018 Sisältö / Contents Vuosi 2017 lukuina / Key Figures 2017 2 Suomen elokuvasäätiön

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ. Elokuva-ala on elinvoimainen. Elokuva on helposti ja laillisesti yleisön saatavilla

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ. Elokuva-ala on elinvoimainen. Elokuva on helposti ja laillisesti yleisön saatavilla TOIMINTAKERTOMUS 2015 SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ Suomen elokuvasäätiö on perustettu 1969. Se on opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan toimialan ohjaukseen kuuluva itsenäinen säätiö. Elokuvasäätiön

Lisätiedot

Hakemuksen arvioinnissa otetaan huomioon tuenhakijan ammatilliset ja taloudelliset edellytykset hankkeen toteuttamiseksi.

Hakemuksen arvioinnissa otetaan huomioon tuenhakijan ammatilliset ja taloudelliset edellytykset hankkeen toteuttamiseksi. HAKUOHJE Markkinointi- ja levitystuki / 15.1.2016 1 MARKKINOINTI- JA LEVITYSTUKEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY Kaikkia elokuvasäätiön tukia haetaan sähköisen hakujärjestelmän kautta. http://ses.fi/tukitoiminta/sahkoinen-hakujarjestelma/

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2008 Suomen elokuvasäätiö Suomen elokuvasäätiön tehtävänä on edistää korkeatasoista, monipuolista ja omaperäistä suomalaista elokuvatuotantoa. Elokuvasäätiö myöntää

Lisätiedot

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI Rakkautta & Anarkiaa festivaalilla, Helsinki, 17. 27.9.2009 UUDET KOTIMAISET ANIMAATIOELOKUVAT KILPASARJA ILMOITTAUTUMISLOMAKE Täytä lomake selkeästi tikkukirjaimin ja lähetä

Lisätiedot

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Alhaalta ylöspäin Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi. Sisältö, tekijät ja budjetti. Avoin haku verkossa:

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK CreMa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TYÖJÄRJESTYS

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TYÖJÄRJESTYS SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TYÖJÄRJESTYS Suomen elokuvasäätiön työjärjestys Tämä työjärjestys sisältää määräyksiä Suomen elokuvasäätiön ohjesäännöistä, organisaatiosta ja sen tehtävistä sekä asioiden ratkaisemisesta

Lisätiedot

FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY

FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää elokuvakulttuurin

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen. Työryhmän ehdotus

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen. Työryhmän ehdotus Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen Työryhmän ehdotus Helsinki 2017 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖLLE Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 29.9.2016

Lisätiedot

Luova Eurooppa (Creative Europe) Ohjelman budjetti 1,46 miljardia Kulttuurin alaohjelma 31 % Median alaohjelma 56 % Monialainen

Luova Eurooppa (Creative Europe) Ohjelman budjetti 1,46 miljardia Kulttuurin alaohjelma 31 % Median alaohjelma 56 % Monialainen Luova Eurooppa (Creative Europe) 2014-2020 Ohjelman budjetti 1,46 miljardia Kulttuurin alaohjelma 31 % Median alaohjelma 56 % Monialainen toimintalinja 2016 -> 13 % (rahoitusinstrumentti) Luova Eurooppa

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2010 Suomen elokuvasäätiö Suomen elokuvasäätiön tehtävänä on edistää korkeatasoista, monipuolista ja omaperäistä suomalaista elokuvatuotantoa. Elokuvasäätiö myöntää

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 1.3. 2013 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2012 ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta,

Lisätiedot

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1 TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN 1.3.2018 Suomen Jääkiekkoliitto 1 1.3.2018 Suomen Jääkiekkoliitto 2 HARRASTAMISTA TUETAAN, JOTTA Mahdollisimman monet juniorit voivat jatkaa kiekkoilua perheen taloudellisista

Lisätiedot

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI Helsinki, 4.-7.9.2008 UUDET KOTIMAISET ANIMAATIOELOKUVAT KILPASARJA ILMOITTAUTUMISLOMAKE Täytä lomake selkeästi tikkukirjaimin ja lähetä se liitteineen lomakkeen lopussa

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TUKIOPAS

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TUKIOPAS SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TUKIOPAS SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ Suomen elokuvasäätiö on opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan toimialan ohjaukseen kuuluva itsenäinen säätiö. Elokuvasäätiön tehtävänä

Lisätiedot

Kiitos. Sanna Tarssanen / House of Lapland

Kiitos. Sanna Tarssanen / House of Lapland Kiitos Sanna Tarssanen / 2 Lapin Elokuvakomissio toimii osana viestintä-ja markkinointitalo ia. Edistää Lapin kilpailukykyä av-alalla ja tuo alueelle kotimaisten ja kansainvälisten tuotantojen kautta työtä,

Lisätiedot

ASIAKKAAN NÄKÖKULMA Medialiiton hallituksen pj. Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi

ASIAKKAAN NÄKÖKULMA Medialiiton hallituksen pj. Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi Median innovaatiotuen loppuseminaari 2.10.2018 ASIAKKAAN NÄKÖKULMA Medialiiton hallituksen pj. Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi VESA-PEKKA KANGASKORPI K O N S E R N I J O H

Lisätiedot

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta kansainvälisen saamelaisen elokuvainstituutin perustamisesta Pohjoismaihin

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta kansainvälisen saamelaisen elokuvainstituutin perustamisesta Pohjoismaihin MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA Kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan mietintö koskien jäsenehdotusta kansainvälisen saamelaisen elokuvainstituutin perustamisesta Pohjoismaihin 1. Valiokunnan ehdotus ehdottaa,

Lisätiedot

- Arvonluonnin muutoksen aakkoset arvot, arki ja arvostus julkaisu. VTT Oy. - sparrausta ja neuvontaa yhteistyössä mm. Tekesin kanssa.

- Arvonluonnin muutoksen aakkoset arvot, arki ja arvostus julkaisu. VTT Oy. - sparrausta ja neuvontaa yhteistyössä mm. Tekesin kanssa. 8/9/Kuopio Aineeton tuotanto viestintä. Julkaisut: - Aineeton arvo talouden uusi menestystekijä - Rohkeutta. Näkemystä. Kasvua. Aineeton tuotanto vauhdittaa uudistumista. - Yrityskatsaus 1/2016 - Arvonluonnin

Lisätiedot

käsikirjoitusapurahat Infotilaisuus 20.10.2015 Suomen elokuvasäätiö

käsikirjoitusapurahat Infotilaisuus 20.10.2015 Suomen elokuvasäätiö Suomen elokuvasäätiön käsikirjoitusapurahat Infotilaisuus 20.10.2015 Käsikirjoitusapuraha Lainsäädäntö rajaa pelikenttää Säätiössä käsikirjoitusapurahan käsittelyyn osallistuvat Koordinaattori ja kontrolleri

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2007

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2007 SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2007 KATSAUS VUOTEEN 2007 Elokuvasäätiön vuoden 2007 keskeinen tavoite oli saada elokuvarahoituksen vahvistaminen maaliskuun vaalien jälkeen aloittavan hallituksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen

Lisätiedot

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös Lisätietoja

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös Lisätietoja 30.8.2013 Cederberg Petteri Taiteelliseen työskentelyyn 3000 0 0 Apuraha vuoden kestävään työskentelyyn, tavoitteena on suunnitella ja valmistaa piirrosanimaatiosarjan kolmas ja viimeinen osa. Projektiin

Lisätiedot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje Hakuohje 1 (5) Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje 1. Kenelle? Audiovisuaalisen alan tuotantokannustinta voivat saada suomalaiset ja ulkomaiset tuotantoyhtiöt, tuotantopalveluyhtiöt tai

Lisätiedot

Elokuva- ja TV -ala kansainvälisessä kilpailussa: TUOTANTOKANNUSTIN ja sen vaikutukset

Elokuva- ja TV -ala kansainvälisessä kilpailussa: TUOTANTOKANNUSTIN ja sen vaikutukset Elokuva- ja TV -ala kansainvälisessä kilpailussa: TUOTANTOKANNUSTIN ja sen vaikutukset Johanna Karppinen, toiminnanjohtaja Favex Finnish Film & Audiovisual Export FAVEX missio Favex edistää suomalaisen

Lisätiedot

Julkaisija: Pääkaupunkiseudun. Ulkoasu: Joonas Rinta-Kanto (kuvitus), Sonia Junttila (taitto) Koordinointi: info@cinemaja.fi

Julkaisija: Pääkaupunkiseudun. Ulkoasu: Joonas Rinta-Kanto (kuvitus), Sonia Junttila (taitto) Koordinointi: info@cinemaja.fi Julkaisija: Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää elokuvakulttuurin

Lisätiedot

KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT

KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT 16.1.2018 Tiedotuskeskuksen messuhankkeet vuonna 2018 TPAM Performing Arts Meeting in Yokohama 10-18.2.2018, Jokohama, Japani internationale tanzmesse

Lisätiedot

MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN

MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN 24.1.2017 MAJAOJA-SÄÄTIÖSTÄ Säätiö perustettiin 14.12.2000 rakkaudesta kulttuuriin. Säätiön tarkoituksena on jakaa vuosittain apurahoja erilaisiin kulttuurikohteisiin. Etusijan

Lisätiedot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje Hakuohje 1 (5) Sähköisen hakemuksen voi täyttää vain Suomeen rekisteröity yritys. Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje 1. Kenelle? Audiovisuaalisen alan tuotantokannustinta voivat saada suomalaiset

Lisätiedot

LAKI VALTION RAHOITUKSESTA ELOKUVAKULTTUURIN EDISTÄMISEEN (56/2018)

LAKI VALTION RAHOITUKSESTA ELOKUVAKULTTUURIN EDISTÄMISEEN (56/2018) SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TUKIOPAS SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ Suomen elokuvasäätiö on opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan toimialan ohjaukseen kuuluva itsenäinen säätiö. Elokuvasäätiön tehtävänä

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus. Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8.

Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus. Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8. Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8.2017 Esityksen sisältö Yhteiskuntasuhteiden hoito Kansainvälinen

Lisätiedot

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien TSV:n jakamat konferenssiavustukset Georg Strien Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Valtion tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus?

Lisätiedot

Suomen elokuvasäätiön TUKIOHJEISTO 1.1.2009

Suomen elokuvasäätiön TUKIOHJEISTO 1.1.2009 Suomen elokuvasäätiön TUKIOHJEISTO 1.1.2009 Vahvistettu elokuvasäätiön hallituksessa 11.12.2008 Hallituksessa 21.3.2013 hyväksytyt muutokset tukiohjeisiin lihavoitu TUOTANTOTUEN TUKIOHJEET Liite: LAKI

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa LUOVA EUROOPPA (-) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 6/6: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa. TAVOITTEET JA KUVAUS Tämä ehdotuspyyntöilmoitus perustuu kulttuurialan ja luovien alojen tukiohjelman

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY on suomalaisten elokuvantekijöiden vuonna 1970 perustama kotimaisen elokuvan levitysyhdistys, jonka pääasiallisena

Lisätiedot

KULTTUURIFOORUMI PORI

KULTTUURIFOORUMI PORI KULTTUURIFOORUMI PORI 13.12.2017 Tuuli Penttinen- Lampisuo TaM, medianomi AMK Tuottaja Osuuskuntayrittäjä Kirjoittaja Kouluttaja Tuotantoneuvoja KUVAT www.kallo.fi AVEK on osa Kopiostoa. Kopiosto on esittävien

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO 2. MENETTELY

EUROOPAN KOMISSIO 2. MENETTELY EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 26.11.2008 K(2008) 6350 lopullinen Asia: Valtiontuki NN 70/2006 Suomi Suomen elokuvatuotannon tukiohjelma Arvoisa Herra ulkoministeri, 1. TIIVISTELMÄ (1) Minulla on ilo ilmoittaa

Lisätiedot

Maaseutuviraston määräyskokoelma

Maaseutuviraston määräyskokoelma MAASEUTUVIRASTO Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI MÄÄRÄYS Pvm 19.3.2013 Dnro 725/54/2013 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 9/13 Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus OKM 16.10.2017 Erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta Taiteen edistämiskeskuksesta Taike on OKM:n alainen taiteen edistämisen

Lisätiedot

Visit Tampere sopimusseuranta 1-8/2017

Visit Tampere sopimusseuranta 1-8/2017 Visit Tampere sopimusseuranta 1-8/2017 TAVOITE MITTARI SEURANTA TOTEUMA 1-8/2017 edistetään aluetalouden positiivista kehittymistä Matkailijoiden määrän kehitys Tampereella (kotimaiset, ulkomaiset) Matkailijatilastot

Lisätiedot

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika. https://helda.helsinki.fi Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla Holopainen, Mika 2016 Holopainen, M & Koskinen, K 2016, ' Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla ' Verkkari

Lisätiedot

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018 ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018 VALTIONAVUSTUKSET KANSALAISJÄRJESTÖJEN EUROOPPA- TIEDOTTAMISEEN VUONNA 2019 HAKUOHJEET Valtion vuoden 2019 talousarvioesitykseen on

Lisätiedot

SUKUPUOLTEN TASA-ARVO ELOKUVATUOTANNOSSA

SUKUPUOLTEN TASA-ARVO ELOKUVATUOTANNOSSA KULTTUURIPOLITIIKAN TUTKIMUSKESKUS CUPOREN VERKKOJULKAISUJA 43 TARJA SAVOLAINEN SUKUPUOLTEN TASA-ARVO ELOKUVATUOTANNOSSA Julkisen rahoituksen jakautuminen Cuporen verkkojulkaisuja 43 Kulttuuripolitiikan

Lisätiedot

Tuotantoneuvoja voi pyytää tarpeelliseksi katsomiaan lisäselvityksiä sitoumuskirjeen hakijalta.

Tuotantoneuvoja voi pyytää tarpeelliseksi katsomiaan lisäselvityksiä sitoumuskirjeen hakijalta. HAKUOHJE Tuotantotuki / 15.8.2018 1 1.3 SITOUMUSKIRJE (letter of commitment) Saadakseen sitoumuskirjeen hakijan on jätettävä säätiön sähköiseen hakujärjestelmään tuotantotukihakemus sekä alla luetellut

Lisätiedot

ESITYKSEN JA LEVITYKSEN TUKIOHJEISTO

ESITYKSEN JA LEVITYKSEN TUKIOHJEISTO Suomen elokuvasäätiö ESITYKSEN JA LEVITYKSEN TUKIOHJEISTO 1.1.2015 Hyväksytty Suomen elokuvasäätiön hallituksessa 4.12.2014 Liite: LAKI JA ASETUS ELOKUVATAITEEN EDISTÄMISESTÄ SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TUKIOHJEISTO

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

ESITYKSEN JA LEVITYKSEN TUKIOHJEISTO

ESITYKSEN JA LEVITYKSEN TUKIOHJEISTO Suomen elokuvasäätiö ESITYKSEN JA LEVITYKSEN TUKIOHJEISTO 2016 Hyväksytty Suomen elokuvasäätiön hallituksessa 9.6.2016 Liite: LAKI JA ASETUS ELOKUVATAITEEN EDISTÄMISESTÄ Sisällysluettelo YLEISTÄ... 3 3.

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2009 Suomen elokuvasäätiö Suomen elokuvasäätiön tehtävänä on edistää korkeatasoista, monipuolista ja omaperäistä suomalaista elokuvatuotantoa. Elokuvasäätiö myöntää

Lisätiedot

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1 TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN 15.3.2017 Suomen Jääkiekkoliitto 1 15.3.2017 Suomen Jääkiekkoliitto 2 HARRASTAMISTA TUETAAN, JOTTA Mahdollisimman monet juniorit voivat jatkaa kiekkoilua perheen taloudellisista

Lisätiedot

HE 120/1999 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elokuvataiteen edistämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 120/1999 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elokuvataiteen edistämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 120/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elokuvataiteen edistämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki elokuvataiteen edistämisestä. Laissa säädettäisiin

Lisätiedot

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

Suomen elokuvasäätiö TUKIOHJEISTO

Suomen elokuvasäätiö TUKIOHJEISTO Suomen elokuvasäätiö TUKIOHJEISTO 1.1.2017 Muutokset edelliseen tukiohjeistoon hyväksytty Suomen elokuvasäätiön hallituksessa 21.9.2016. Muutokset lihavoitu. Liite: LAKI JA ASETUS ELOKUVATAITEEN EDISTÄMISESTÄ

Lisätiedot

Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä

Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä www.tem.fi/toimialapalvelu TEM Toimialapalvelu Matkailun kehitysnäkymiä Toimialojen kasvuseminaari 15.3.2018 Toimialapäällikkö Susanna Jänkälä TEM Toimialapalvelu

Lisätiedot

HAKUOHJE Tuotantotuki / 9.6.2015 1

HAKUOHJE Tuotantotuki / 9.6.2015 1 HAKUOHJE Tuotantotuki / 9.6.2015 1 KEHITTÄMIS- JA TUOTANTOTUEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY Kaikkia elokuvasäätiön tukia haetaan sähköisen hakujärjestelmän kautta. http://ses.fi/tukitoiminta/sahkoinen-hakujarjestelma/

Lisätiedot

ELOKUVAVUOSI FACTS & FIGURES

ELOKUVAVUOSI FACTS & FIGURES ELOKUVAVUOSI FACTS & FIGURES 2018 3 Sisällys / Index Elokuvavuosi 2018 3 Film Year 2018 Kotimaisten elokuvien katsojat Domestic cinema elokuvateattereissa 1998 2018 4 admissions 1998 2018 Suomen elokuvasäätiö

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Musiikkitalo 2.12.2013. Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Musiikkitalo 2.12.2013. Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Musiikkitalo 2.12.2013 Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Luova Eurooppa Kulttuurin alaohjelma Median alaohjelma Monialainen toimintalinja

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

KEMERA - valmisteilla olevat muutokset Kemera-järjestelmään

KEMERA - valmisteilla olevat muutokset Kemera-järjestelmään KEMERA - valmisteilla olevat muutokset Kemera-järjestelmään Maa- ja metsätalousministeriö Helmikuu 2016 Sanna Paanukoski Marja Hilska-Aaltonen Kaisa Pirkola Kemera-laki Uusi kemera-laki tuli voimaan 1.6.2015.

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ LUOVA EUROOPPA (2014 2020) MEDIA ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/16/2016: Tuki elokuvafestivaaleja varten VAROITUS: Tämän ehdotuspyynnön edellytyksenä on, että varat ovat saatavilla sen jälkeen kun budjettivallan

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN

OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN KEVÄT 2016 FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten

Lisätiedot

Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Pvm 26.1.2011 Dnro 64/22/2011. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 2/11

Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Pvm 26.1.2011 Dnro 64/22/2011. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 2/11 MAASEUTUVIRASTO Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI MÄÄRÄYS Pvm 26.1.2011 Dnro 64/22/2011 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 2/11 Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8

Lisätiedot

FoodfromFinland -kuulumisia. Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Finpro Verkostoitumisilta

FoodfromFinland -kuulumisia. Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Finpro Verkostoitumisilta FoodfromFinland -kuulumisia Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Finpro Verkostoitumisilta 26.05.2015 Yhteisnäkyvyys kansainvälisillä ammattimessuilla on yksi tehokkaimpia viennin vauhdittajia Food FromFinland-yhteisosastot

Lisätiedot

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Mervi Holmén Johtaja, maakuva ja markkinointi 15.9.2014 2 Visit Finland -markkinointi Visit Finland -kohderyhmät kokonaisuudessaan Visit Finland -markkinointi,

Lisätiedot