OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN
|
|
- Satu Salminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN KEVÄT 2016
2 FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää elokuvakulttuurin monipuolisuutta pääkaupunkiseudulla. Cinemania-opas ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Seuraava Cinemania ilmestyy elokuussa Jos olet kiinnostunut ilmoittamisesta tai mainostamisesta Cinemaniassa, tai haluat liittyä CINE- MAJA ry:n jäseneksi, ota yhteyttä osoitteeseen CINEMAJA ry ei vastaa tapahtumien mahdollisista ohjelmamuutoksista. Oppaan ulkoasu ja taitto: Sonia Junttila Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat aloittaa vuoden innolla, mutta myös uusien haasteiden edessä. Festivaalien ikuisuuskysymys eli esityspaikat ovat rajussa muutoksessa. Rakastamamme Bio Rex on siirtynyt Amos Anderson museon haltuun ja museon rakennustöiden takia se on pari vuotta suljettuna. Kino Engelkin sulkeutuu kortteliremontin myötä joksikin aikaa ja Helsingin kaunein kaupallinen teatteri Maxim sulki ovensa tammikuun ensimmäisen viikon jälkeen. Uusia paikkoja on toki lanseerattu. Siltasaaressa Union pyörittää mielenkiintoista ohjelmaa, Korjaamossa alkavat elokuvaesitykset tänä keväänä Docpoint-teemalla ja Kalliossa aloittaa elokuvan ja juomatarjoilun yhdistävä Riviera. Finnkinokin on pohtinut elokuvaelämyksen rakennetta ja tutkii juoma- ja ruokatarjoilumahdollisuuksia. Lippusysteemiinkin on luvassa uudistuksia. Cinemaja aloittaa puolestaan vuoden ideoimalla tiiviimpää elokuva-esitysten markkinointia. Pidämme sinut, katsoja, kartalla uusista tuotoksista ja julistamme kevään elokuvataphtumakauden avatuksi! Eija Niskanen Puheenjohtaja
3 ELOKUVAKLUBI KINO KAIKU Tapaamiset kerran kuukaudessa, aina torstaisin Helsingin ydinkeskustassa. Ohjelmistossa mm. Alejandro Jodorowskyn Elämän tanssi sekä Norman McLarenin animaatioelokuvia 16 millimetrin filmiltä. Vapaa pääsy! Kaikki elokuvista. Esityspaikka: Kulttuurikeskus Caisa
4 VENÄLÄISEN ELOKUVAN FESTIVAALI KINO LOKAKUU H E L S I N K I AASIALAISEN ELOKUVAN FESTIVAALI Helsinki Cine Aasia KINO LOKAKUU XI Kino Lokakuu, venäläisen elokuvan festivaali Helsingissä helmikuuta Luvassa venäläisen nykyelokuvan parhaimmistoa ja mielenkiintoisia keskusteluja elokuvaohjaajien kanssa! TERVETULOA! HELSINKI CINE AASIA Suomen ainoa aasialaisen elokuvan festivaali avaa jälleen ikkunan itä- ja kaakkoisaasialaiseen maisemaan. Draamaa, jännitystä, ihmiskohtaloja, Aasian esteettistä rauhaa ja värikästä vilinää neljän päivän paketissa. Esityspaikka: Andorra Esityspaikat: Andorra, Dubrovnik ja Orion
5 Huhtikuu Maaliskuu Helmikuu Tammikuu KEVÄÄN 2016 ELOKUVATAPAHTUMAT Kino Lokakuu Helsinki Cine Aasia Fonto Movie Weekend Season Film Festival Loikka-tanssielokuvafestivaali Eurooppalaisen elokuvan viikot AAVE Festival Animatricks Animation Festival Kino Kaiku klo klo klo klo 18
6 SEASON FILM FESTIVAL Season Film Festival esittelee kevään odotetuimpia laatuelokuvia. Festivaalilla nähdään muun muassa ympäri maailman ylistystä kerännyt Ranskan Oscar-ehdokas Mustang. Ohjelmisto julkaistaan kokonaisuudessaan osoitteessa seasonfilmfestival.fi. Esityspaikka: Kinopalatsi EUROOPPALAISEN ELOKUVAN VIIKOT Eurooppalaisen elokuvan viikot tuovat Helsinkiin elokuvahelmiä ympäri Euroopan. Monipuolisessa ohjelmistossa on mukana eri lajityyppien elokuvia. Kaikki elokuvat on tekstitetty englanniksi. Vapaa pääsy! Esityspaikka: Eurooppasali
7 AAVE FESTIVAL Alternative AudioVisual Event: elokuvia, videotaidetta, live-esityksiä, näyttely- ja työpajatoimintaa. Tervetuloa liikkuvan kuvan juhlaan! Esityspaikat: Malmitalo, WHS Teatteri Union ja Vapaan taiteen tila VUOKRAA ITSELLESI LEFFATEATTERI
8 FESTIVAALIEN TAPAHTUMAPAIKAT Andorra Eerikinkatu 11, Helsinki Dubrovnik Eerikinkatu 11, Helsinki Eurooppasali Malminkatu 16, Helsinki Kinopalatsi Kaisaniemenkatu 2, Helsinki Kino Sheryl Hämeentie 135 C, Helsinki Malmitalo Ala-Malmin tori 1, Helsinki Orion Eerikinkatu 15, Helsinki WHS Teatteri Union Siltavuorenranta 18, Helsinki Vapaan taiteen tila Vilhonvuorenkuja 15-16, Helsinki Kulttuurikeskus Caisa Mikonkatu 17 C, Helsinki
9 f CINEMANIAOPAS
Julkaisija: Pääkaupunkiseudun. Ulkoasu: Joonas Rinta-Kanto (kuvitus), Sonia Junttila (taitto) Koordinointi: info@cinemaja.fi
Julkaisija: Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää elokuvakulttuurin
FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY
FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää elokuvakulttuurin
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003
Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419
Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (6) 3 Kehittämisavustukset vuodelle 2015 HEL 2015-000559 T 02 05 01 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut Korjaamon taustaa päättää myöntää Korjaamo Group Oy:lle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (7) 113 Kehittämisavustukset vuodelle 2015 HEL 2015-000559 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää Korjaamo Group Oy:lle 20 000 euron vuotuisen kehittämisavustuksen Kino
LA FIESTA DEL ESPAÑOL 20.4. 23.4.2012
LA FIESTA DEL ESPAÑOL 20.4. 23.4.2012 HELSINKI PERJANTAI 20.4. Avajaistilaisuus Käpylän peruskoulussa Untamontie 2, Helsinki klo 10.00 11.30, kutsuvierastilaisuus Ohjelma: Oppilasesityksiä, lapsille El
Tammikuu. Huhtikuu. Helmikuu. Toukokuu
Porstua 1997-2016 Tammikuu KAIKILLE AVOIN VALOKUVAKILPAILU Kilpailun aiheena on tällä kertaa Yhdessä. Kilpailuun osallistumiseen ei tarvita aikaisempaa kokemusta tai arvokasta kuvauskalustoa. Kilpailun
Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1
Tammikuu 2012 Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Loppiainen 2 3 4 5 6 7 8 vk 52 1 Sunnuntai Uudenvuodenpäivä 2 3 4 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28
TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI
1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627
Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma
Takapihalta etupihalle Uusi Amos Andersonin taidemuseo Lasipalatsissa
Takapihalta etupihalle Uusi Amos Andersonin taidemuseo Lasipalatsissa Näyttelypäällikkö Susanna Luojus & Intendentti Kaj Martin 24.9.2015 Kypsän miehen iän saavuttanut, omillaan toimeentuleva, määrätietoinen
Yhdistyksen säännönmukainen toimintakertomus vuodelta 2014
SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY Yhdistyksen säännönmukainen toimintakertomus vuodelta 2014 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY on suomalaisten elokuvantekijöiden vuonna 1970 perustama kotimaisen elokuvan levitysjärjestö,
Ilma sakeana kysymyksiä Ajotila. Työtila. Kirjasto. n.12 m. pitkä pari metriä leveä tuubi miten asiakasvirrat kulkevat kuinka toimitaan ryhmätilanteissa Miten ergonomia pelaa Voiko hyllyt irrottaa Akkulaturi
TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1
TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13
Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014
Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta
13.12. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin
Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri
Taide- ja kulttuurilaitokset 2016 KKLK Avustus 2014
Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin 612 439 540 690 530 915 Huoneteatteri Jurkan kannatusyhdistys
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016
Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla
Avustus Avustus Haetaan 2016
8.12. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin
Meikäläisiä Satakunnasta
Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.
Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND
120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.
TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1
TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12
Intensiivikurssi uusille opiskelijoille
Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
www.vaasanteknillinenseura.fi jsa
www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 94 Kehityshankkeet HEL 2013-001362 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä Urbaanin taidetanssin tuki ry:n toteuttaman UrbanApan Stepping Stone -kehityshankkeen
Cinemaissí elokuvaa 16 eri maasta, 70 näytöstä
Cinemaissí 2017 19.-22.10.2017-52 elokuvaa 16 eri maasta, 70 näytöstä Elokuvateatterit: Andorra, Dubrovnik Lounge & Lobby ja Korjaamo Cinemaissí järjestetään nyt jo 13. kerran. Festivaalilla nähdään neljän
6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS
Irina Kauppinen 050-339 2059 irina.kauppinen@gmail.com
Irina Kauppinen 050-339 2059 irina.kauppinen@gmail.com Nimi: Syntymäaika ja -paikka: Irina Kauppinen 21.9.1979 Pietarsaari Curriculum Vitae Opintoni TTVOlla alkavat lähestyä päätöstään. Taivalta opintojen
Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia
Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta 1.3.2017 31.5.2018 Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia Mitä tavoitellaan? Koko yhteisön kaksisuuntaista kotoutumista Kemin kaupungissa,
SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010
SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00
TORSTAI 18.9. BIO REX 18:00 WHIPLASH 105 min A 20:30 PULP: A FILM ABOUT LIFE, DEATH & SUPERMARKETS 90 min 1 V LE BONK 20:00 AVAJAISKLUBI H
TORSTAI 18.9. 18:00 WHIPLASH 105 min A 20:30 PULP: A FILM ABOUT LIFE, DEATH & SUPERMARKETS 90 min 1 V LE BONK 20:00 AVAJAISKLUBI H PERJANTAI 19.9. 16:00 WHITE BIRD IN A BLIZZARD 91 min 1 18:30 ULVILAN
CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM).
CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM). KOULUTUS 2006 Videotaiteen erikoistumisopinnot, Tampereen Ammattikorkeakoulu TAMK, Taide ja Viestintä, Tampere 1994-1999 Kuva- ja mediataiteilija,
KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010
Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto
Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.
Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella
Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018
Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa
Tekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan
Lasten museokesä 2013
Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia
SUOMEN MERIPELASTUSSEURA. Koulutuspäivät 2008 Viestintä Sadri Wirzenius
1 SUOMEN MERIPELASTUSSEURA Koulutuspäivät 2008 Viestintä Sadri Wirzenius KALENTERI 2008 Tammikuu Vapaaehtoinen meripelastaja 1/2008 Helmikuu Vene 08 Båt messut Helsingissä Trossin markkinointi käyntiin
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto. YKN Lahti Heidi Karhu
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto YKN Lahti 11.4 2019 Heidi Karhu 29.4.2019 Meillä on visio! Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yhteinen ekirjasto, jossa kaikilla kirjastoilla on samat e-aineistot. Tasavertaiset
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO
LAMKO Tutorvastaavanopas LAMKO SISÄLTÖ Tutorvastaavantehtävät...2 Tapaamiset...2 Vastaavientapaamiset...2 Alojentutortapaamiset...2 Tutorkansio...5 Kirjevalituille...5 Google-kalenteri...6 Tutorpassit...7
JUHLA- VUOSI ELOKUVAJULISTEKALENTERI FILM POSTER CALENDAR
2010 JUHLA- VUOSI ELOKUVAJULISTEKALENTERI FILM POSTER CALENDAR Julisteen tekijä: Timo Mänttäri T A M M I K U U J A N U A R Y 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1 2 3 Loppiainen 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16
Juhlavuoden organisaatio
Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta
7.6. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy
SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot
Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis
Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis 1 Natura Mobile Projekti 741 päivää la 1.1.2011 to 31.10.2013 2 NM -automaatio 576 päivää la 1.1.2011 pe 15.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011 ke 31.8.2011
uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta
Kulttuurin toimintaavustusten arviointikriteerien uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu 1 Avustusuudistuksen vaiheet 2013-2014 (sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta) Touko-kesäkuu Kysely yhdistyksille
Laskentakoordinaattorin vuodenkierto. Kim Kuntze ja Esko Gustafsson
Laskentakoordinaattorin vuodenkierto Kim Kuntze ja Esko Gustafsson 12.3.2017 Yleistä Luomuksen viestien välittäminen eteenpäin on hyvä ensiaskel ei kuitenkaan yksinään riitä! Paikallinen näkökulma puree
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España
Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España Perustettu 12.10.1957 SES 11.10.2016 www.suomiespanjaseura.fi www.facebook.com/suomiespanjaseura Suomi-Espanja Seura ry (SES) Tavoitteitamme Suomen ja Espanjan
SUOMEKSI TILASTOTIETOJA
SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän
Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO
Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan
Palveluhinnasto 2016
Palveluhinnasto 2016 LAPPEENRANNAN museot 2 Palveluhinnasto 2016 LAPPEENRANNAN museot Sisältö Avoinnaoloajat ja lippujen hinnat... 4 Opastusmaksut... 5 Kuvapalveluhinnasto... 6 Tilavuokrat... 8 Asiantuntijatyöt...
1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot
Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,
Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO
3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Kohdeavustusten myöntäminen, 5. jako HEL 2016-004998 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Mazing Cities -työryhmä
Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi
Häme työllisyyskatsaus v. 2017: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta
Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016
Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Hyvä Maanpuolustusnainen Tähän jäsentiedotteeseemme on kerätty muut kevätkauden tapahtumat. Jos et löydä etsimääsi maanpuolustustoimintaa tästä jäsentiedotteesta,
Piraattipuolueen kirjanpito 2011, rahankeräystili (OP, 563062 224891)
Piraattipuolueen kirjanpito 2011, rahankeräystili (OP, 563062 224891) 2011 Tammikuu Siirto edelliseltä kuulta 5812,65 Lahjoitukset (10029, 10003) 981,56 Lahjoitukset (3007, 3010) 40,00 Lahjoitukset (3120,
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010
Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12
KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello
KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014
Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014
Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013
Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO
3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan
KIINNITYKSEN ARVO b300k
KORKEA- VUORENKATU 0 2 3 4 a20k a00k a300k a900k a,6m a2,5m a500k a500k + 4 935, 2009 HASBRO. KORKEA- VUORENKATU ARVO b300k KASARMIKATU KASARMIKATU 0 a40k a200k 2 a600k 3 a,8m 4 a3,2m a4,5m a500k a500k
Valitse aineisto otsikoineen maalaamalla se hiirella ja kopioimalla (Esim. ctrl-c). Vaihtoehtoisesti, Lataa CSV-tiedosto
Versio k15 Näin laadit ilmastodiagrammin Libre Officen taulukkolaskentaohjelmalla. Ohje on laadittu käyttäen Libre Officen versiota 4.2.2.1. Voit ladata ohjelmiston omalle koneellesi osoitteesta fi.libreoffice.org.
FINNKINO Adprofit Junior 2017
FINNKINO Adprofit Junior 2017 Haaste Arkisin elokuvissa ei käy tarpeeksi katsojia. Insight Elokuvissa käyminen on useille sosiaalinen tapahtuma, mutta arkisin voi olla hankalaa saada kaveria mukaan. Ratkaisu
Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017
Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Lisätään yhteistyötä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2015 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2015 Kokousaika 16:15-17:35 Kokouspaikka Kulttuurikeskus, Kalevankatu 6 Läsnä Jäsenet Relander, Jukka Sydänmaa, Johanna Alaja, Jaana Kolanen, Risto Muttilainen, Sami Vuori,
Vapaa-ajalla tapahtuva kotoutuminen Kuopiossa, esimerkkinä työhön tulevat henkilöt
Vapaa-ajalla tapahtuva kotoutuminen Kuopiossa, esimerkkinä työhön tulevat henkilöt Missä Kuopioon työhön tulevat ulkomaalaiset ja kantaväestö voivat kohdata? Miten tiedotamme mahdollisuuksista? Ilkka Lähteenmäki:
Kouvolan kokous-ja tapahtumapalvelut. VisitKouvola
Kouvolan kokous-ja tapahtumapalvelut VisitKouvola 1 Kouvolan kokous- ja tapahtumapalvelut Yhteinen kokous- ja tapahtumamatkailu brändi Yksi paikka, mistä asiakas saa asiantuntija-apua Sähköiset palvelut
Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä
Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta
Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä
Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta
Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019
Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:
1 Tampereen Yliopisto Staabi ry Pöytäkirja 1/2016
1 STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 12.01.2016 klo 16:23 Paikka: Kasino-kabinetti Paikalla: Roosa Virtanen Joel Auranen Aino Haaranen Mikko Hätilä Elina Takku Riina Rinta-Aho Linda Korhonen Kyösti Husso
SÄÄNNÖT ELOKUVAN ILMOITTAMISEEN DOCPOINT HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALILLE 2020:
SÄÄNNÖT ELOKUVAN ILMOITTAMISEEN DOCPOINT HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALILLE 2020: KOTIMAINEN ESITYSSARJA & UUSIN SILMIN -OPISKELIJASARJA KOTIMAISEN ESITYSSARJAN VALINNAT: DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin
HKI 2014 HKI Haetaan Ehdotus Laitos
9.12. vuodelle Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin 612 439 612 439 540 690 Huoneteatteri Jurkan
Luova Eurooppa ohjelma ( ) kulttuurille ja luoville aloille
Luova Eurooppa ohjelma (2014-2020) kulttuurille ja luoville aloille 11.5.2017 Helsinki Enterprise Europe Network Hanna Hietaluoma-Hanin Vastaava asiantuntija Opetushallitus / Kansainvälistymispalvelut
Päiväkirja. Kanta-Hämeen Aliupseerit ry Sivu 1 11.1.2015 1.1.2014-31.12.2014. Päivämäärä Tili Debet Kredit Selite
Kanta-Hämeen Aliupseerit ry Sivu 1 1 06.01.2014 1911 Pankkitili 9,90 Matkakorvaus, hallituksen kokous 19.12, Siika, ML 01/14 4641 Kilometrikorvaukset 9,90 Matkakorvaus, hallituksen kokous 19.12, Siika,
puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten
DigiDemo CreaDemo CreMa
DigiDemo CreaDemo CreMa Tuotantoneuvoja Milla Moilanen Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria tuki on peräisin hyvitysmaksusta, jota peritään
PE
TO 15.9. PE 16.9. 17:30 ELLE 130 min A 20:45 TYTTÖ NIMELTÄ VARPU 100 min A V E BAR LOOSE 21:00 AVAJAISKLUBI R&A X BROOKLYN BREWERY KLUBI ------------------------------------------ 16:00 FUOCOAMMARE TULI
Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK
Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon myöntää
Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat
Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu
Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018
Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala
Toimintasuunnitelma 2016
Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston
Toimintasuunnitelma vuodelle 2013
SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY on suomalaisten elokuvantekijöiden vuonna 1970 perustama kotimaisen elokuvan levitysyhdistys, jonka pääasiallisena
V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011
ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS
ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja
Kansainvälinen kulttuuritapahtuma
Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä
Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)
indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8