Teollisuuseristeet. Tuoteluettelo. Kesäkuu 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teollisuuseristeet. Tuoteluettelo. Kesäkuu 2014"

Transkriptio

1 Tuoteluettelo SUOMI Versio: SUOMI, JULKAISTU 06/2014 ProRox Teollisuuseristeet Tuoteluettelo Kesäkuu 2014

2 Lisäetua asiantuntemuksestamme Teollisia eristeitä valmistava ROCKWOOL Technical Insulation kuuluu kansainväliseen ROCKWOOL-konserniin. Asiantuntijoidemme kehittämät ProRox- ja SeaRox-tuotelinjat tarjoavat käyttöön täydellisen valikoiman kestäviä tuotteita ja ratkaisuja teknisten järjestelmien lämmön-, äänen- ja paloneristykseen. ROCKWOOL Technical Insulation seuraa jatkuvasti alan kehitystä. Olemme jo yli 75 vuoden ajan tarjonneet laadukkaita tuotteita ja asiantuntijaneuvontaa. Toimintamme perustuu tutkimukseen, innovaatioon sekä kaikkien työntekijöidemme intensiiviseen koulutukseen ja perehdytykseen. Sitoudumme lisäksi toimittamaan juuri asiakkaan tarpeita parhaiten vastaavat ratkaisut. Erinomaiset eristystuotteet, sitoutuneet työntekijät Kaikki ROCKWOOL Technical Insulation -eristystuotteet täyttävät tiukimmat laatu- ja turvallisuusvaatimukset. Kaikki tuotteemme ja järjestelmämme on testattu uusimpien säännösten mukaisesti, ja ne ovat kaikkien suurten luokituslaitosten hyväksymiä. Olemme innovatiivinen yritys, ja pyrimme tinkimättä erinomaiseen tulokseen. Etsimme jatkuvasti uusia järjestelmiä, menetelmiä ja ratkaisuja kaikilla markkinoilla, joilla toimimme. Nostamme samalla jatkuvasti tavoitteitamme ja tähtäämme tehokkaampiin tuotteisiin sekä parempiin tuotantoprosesseihin ja käsittelymenetelmiin. Työntekijämme tuntevat asiakkaiden markkinat perusteellisesti ja jakavat mielellään tietojaan ja kokemuksiaan. Erinomaisten tuotteiden lisäksi juuri työntekijämme takaavatkin menestyksen sekä asiakkaillemme että meille. Heidän asiantuntemuksensa ja runsas kokemuksensa auttavat meitä takaamaan asiakkaille aina korkealaatuiset kivivillatuotteet, erikoistyökalut ja laadukkaan, henkilökohtaisen palvelun. Aito kokemus ja asiantuntemus takaavat parhaat ratkaisut Henkilöstömme syvällinen tekninen asiantuntemus tarjoaa petrokemian- ja prosessiteollisuuden, voimalaitosten, laivanrakennuksen ja offshore-alan asiakkaille parhaat takuut optimaalisesta eristysratkaisusta. Kivivillatuotteemme varmistavat näiden alojen teknisiin asennuksiin parhaan mahdollisen suojan lämmön ja energian häviämistä, tulipaloa, melua ja muita haitallisia vaikutuksia vastaan. Asiantuntijamme jakavat tietonsa asiakkaiden kanssa ja auttavat heitä teknisten spesifikaatioiden laatimisessa. Asiantuntijoiden kehittämät tekniset eristeet 2

3 Uusimmat tiedot ja ammattilaistyökalut! Ammattilainen haluaa aina saavuttaa ammattimaisen lopputuloksen. ROCKWOOL Technical Insulation tukee onnistumista parhaiden tuotteiden avulla. Lisäksi se tarjoaa kattavat tiedot ja ammattilaistyökalut, kuten ProRox-prosessioppaan ja teknisten eristeiden ROCKASSIST-laskentaohjelman verkossa. Ratkaisuja päivitetään jatkuvasti tekniikan kehityksen mukaan. Tarkista sen vuoksi aina, että tietosi ja työkalusi ovat ajan tasalla. Ota yhteys ROCKWOOL Technical Insulation -myyjiin. He auttavat sinua mielellään. Voit myös vierailla verkkosivullamme osoitteessa ROCKWOOL-konserni ROCKWOOL Technical Insulation kuuluu ROCKWOOL-konserniin, joka on maailman suurin ja kokenein kivivillan valmistaja. ROCKWOOL International A/S sijaitsee Tanskan Hedehusenessa. Emoyhtiön nettoliikevaihto vuonna 2013 oli runsas 2 miljardia euroa. ROCKWOOL Internationalilla on tuotantolaitosta Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa ja yhteensä noin työntekijää. Kivivillan sulamispiste on yli C. ROCKWOOL Technical Insulation -kivivillatuotteet parantavat aktiivisesti rakenteen tai järjestelmän paloturvallisuutta. Kivivillatuotteet täyttävät korkeimman ja turvallisimman paloturvallisuusluokan vaatimukset. Monet eristysmateriaalit sut jo paljon alhaisemmissa lämpötiloissa ja vapauttavat toisinaan myös haitallisia palamistuotteita, mutta kivivilla ei pala lainkaan ja sulaakin vasta reilusti yli C lämpötilassa. ROCKWOOL-eristys hidastaakin tulipalotilanteessa palon leviämistä. Näin saadaan lisäaikaa, joka pelastaa henkiä ja suojaa rakenteita. Kivivilla suojelee ihmistä ja ympäristöä ROCKWOOL-kivivillatuotteet tarjoavat tehokkaan suojan ja optimaalisen suorituskyvyn järjestelmän koko käyttöiäksi. Riippumattomien arvioiden mukaan ROCKWOOL on yksi markkinoiden kestävimpiä tuotteita. Se tarjoaa ympäristönsuojelun, energiansäästöön, CO2-päästöjen vähentämiseen, ääneneristykseen ja paloturvallisuuteen liittyvien etujen ylivoimaisen yhdistelmän. Positiivinen hiilijalanjälki: eristäminen ROCKWOOL-kivivillalla säästää eristyksen käyttöiän aikana CO2-päästöjä yli kertaa sen tuotannossa syntyvän määrän. ROCKWOOL Technical Insulation -kivivillatuotteiden paloahidastavat ominaisuudet suojelevat ihmistä ja ympäristöä. Sisällys ProRox - Teollisuuseristeet 4-16 UUSI NIMI VANHA NIMI Lämpöeriste ProRox WM 950 SC Verkkomatto 80 6 ProRox WM 950 ALU SC Alu-Verkkomatto 80 6 ProRox WM 960 SC Verkkomatto ProRox WM 960 ALU SC Alu-Verkkomatto ProRox WM 967 SC Verkkomatto ProRox WM 967 ALU P SC Alu(puhdas)-Verkkomatto ProRox MA 920 ALU SC Teollisuus T 8 ProRox SL 520 SC Seinälevy ProRox SL 560 SC Palosuojalevy ProRox SL 900 SC Seinälevy T 9 ProRox SL 930 SC Seinälevy 60 9 ProRox SL 960 SC Palosuojalevy ProRox SL 960 ALU SC Alu-Palosuojalevy ProRox SL 970 SC Palosuojalevy ProRox SL 970 ALU P SC Alu-Palosuojalevy ProRox SL 980 SC Palosuojalevy ProRox LF 970 SC with oil Sullontavilla 11 ProRox LF 970 SC without oil Sullontavilla 11 ProRox PS 960 Eristyskouru ProRox PS 960 ALU Eristyskouru Tuotemerkinnät 17 Toimitusehdot 18 Toimitusveloitukset ja rahtivyöhykkeet 20 Asiakaspalvelu 21 EIIF:n perustajajäsen ROCKWOOL Technical Insulation on yksi Euroopan teollisuuseristämisliiton (EIIF) perustajajäsenistä. Liitto on perustettu tarjoamaan teollisuudelle CO2-päästöjen vähentämistä koskevaa tietoa. European Industrial Insulation Foundation Founding Partner ROCKWOOL Technical Insulation PL 29, Piispanportti Espoo Puh: +358 (0) Faksi: +358 (0)

4 4

5 ProRox Teollisuuseristeet Tuotestrategian mukaisesti ROCKWOOL Technical Insulation teknisten eristeiden valikoimaa on muokattu ja selkeytetty. Kaikki prosessiteollisuuden eristysratkaisut yhdenmukaistetaan ProRox-nimen alle. Näille tuotteille on tunnusomaista erityisesti niiden korkea lämmöneristyskyky. Sen lisäksi ne täyttävät erittäin tiukat paloturvallisuus- ja äänieristysvaatimukset. esim.: ProRox WM 960 ALU SC Tuotesegmentti Tuotetyyppi: WM = Verkkomatto SL = Levy PS = Putkieriste MA = Matto 2 viimeistä numeroa = tuotteen muut ominaisuudet Käyttökoodi: Ensimmäinen numero: 3 = äänieriste 5 = kantava eriste 6 = paloeriste 9 = lämpöeriste Tuotevariaatiot: ALU = alumiinifolio PL = komfort 5

6 ProRox WM 950 SC Verkkomatto 80 ProRox WM 950 SC on galvanoidulla teräslangalla galvanoituun verkkoon kevyesti kiinnitetty kivivillamatto. Tämä matto soveltuu teollisuudessa käytettävien putkien, kuumavesivaraajien, uunien ja savuhormien kaltaisten kuumien kohteiden eristämiseen. m 2 / a ,0 9 45,0 11 C ,0 9 36,0 - B ,0 9 27,0 12 C ,5 9 22,5 11 C ,0 9 18,0 - B ,6 9 14,4 11 C ProRox WM 950 ALU SC Alu-Verkkomatto 80 ProRox WM 950 ALU SC on joustava galvanoidulla teräslangalla galvanoituun verkkoon kevyesti kiinnitetty kivivillamatto. Sen toinen puoli on lasikuidulla vahvistettua alumiinikalvoa. Tämä matto soveltuu teollisuudessa käytettävien putkien, kuumavesivaraajien, uunien ja savuhormien kaltaisten kuumien kohteiden eristämiseen. m 2 / a ,0 9 36,0 - B ,0 9 27,0 - B ,5 9 22,5 - B ,0 9 18,0 - B ProRox WM 960 SC Verkkomatto 105 ProRox WM 960 SC on galvanoidulla teräslangalla galvanoituun verkkoon kevyesti kiinnitetty raskaaseen käyttöön tarkoitettu kivivillamatto. Tämä matto soveltuu erityisesti teollisuudessa käytettävien korkeapaineisten höyryputkien, reaktorien ja uunien kaltaisten kuumien kohteiden eristämiseen, kun eristeen lämmönkestolle asetetaan suuret vaatimukset. m 2 / a ,0 8 56,0 - B ,0 9 45,0 9 C ,0 9 36,0 - A ,0 9 27,0 10 C ,5 9 22,5 - B ,0 9 18,0 - A ,6 9 14,4 - C 6 A : 3 arkipäivää* B : 10 arkipäivää C : sopimuksesta

7 ProRox WM 960 ALU SC Alu-Verkkomatto 105 ProRox WM 960 ALU SC on joustava galvanoidulla teräslangalla galvanoituun verkkoon kevyesti kiinnitetty raskaaseen käyttöön tarkoitettu kivivillamatto. Sen toinen puoli on lasikuidulla vahvistettua alumiinikalvoa. Tämä matto soveltuu erityisesti teollisuudessa käytettävien korkeapaineisten höyryputkien, reaktorien ja uunien kaltaisten kuumien kohteiden eristämiseen, kun eristeen lämmönkestolle asetetaan suuret vaatimukset. m 2 / a ,5 9 58,5 - B ,0 9 45,0 9 C ,0 9 36,0 - A ,0 9 27,0 10 C ,5 9 22,5 - B ,0 9 18,0 - A ,6 9 14,4 - C PROROX Teollisuuseristeet ProRox WM 967 SC Verkkomatto 100 ProRox WM 967 SC on joustava galvanoidulla teräslangalla galvanoituun verkkoon kevyesti kiinnitetty raskaaseen käyttöön tarkoitettu kivivillamatto. Tämä matto soveltuu erityisesti teollisuudessa käytettävien korkeapaineisten höyryputkien, reaktorien ja uunien kaltaisten kuumien kohteiden eristämiseen, kun eristeen lämmönkestolle asetetaan suuret vaatimukset. m 2 / a , ,50 13 C , ,50 10 C , ,78 - A , ,92 - A , ,44 - A , ,39 - A ProRox WM 967 ALU P SC Alu(puhdas)-Verkkomatto 100 ProRox WM 967 ALU P SC on joustava galvanoidulla teräslangalla galvanoituun verkkoon kevyesti kiinnitetty raskaaseen käyttöön tarkoitettu kivivillamatto. Sen toinen puoli on alumiinikalvoa. Tämä matto soveltuu erityisesti teollisuudessa käytettävien korkeapaineisten höyryputkien, reaktorien ja uunien kaltaisten kuumien kohteiden eristämiseen, kun eristeen lämmönkestolle asetetaan suuret vaatimukset. m 2 / a , ,65 10 A , ,45 11 C , ,78 - A , ,92 - A , ,44 - A , ,39 - A , ,96 11 C A : 3 arkipäivää* B : 10 arkipäivää C : sopimuksesta 7

8 ProRox MA 920 ALU SC Teollisuus T ProRox MA 920 ALU SC on lasikuituvahvisteiseen alumiinikalvoon kiinnitetty kivivillaeristysmatto. Tämä matto soveltuu kohtuullisille lämpötiloille altistuvien varastointi- ja muiden säiliöiden sekä välineiden eristämiseen. m 2 / a ,0 9 54,0 - A ,0 9 36,0 17 C ,5 9 31,5 - B ,0 9 27,0 - B ,5 9 22,5 17 C ,0 9 18,0 17 C ProRox SL 520 SC Seinälevy 100 ProRox SL 520 SC on erittäin hyvin puristusta kestävä kivivillalevy rakenteiden lämpö- ja akustiseen eristämiseen, kun ne altistuvat korkeille lämpötiloille ja suurelle mekaaniselle kuormitukselle, kuten tärinälle. m 2 / a , ,6 7 C , ,0 7 C , ,4 7 C , ,8 7 C , ,8 6 C , ,2 7 C ProRox SL 560 SC Palosuojalevy 180 ProRox SL 560 SC on erittäin hyvin puristusta kestävä kivivillalevy rakenteiden lämpö- ja akustiseen eristämiseen, kun ne altistuvat korkeille lämpötiloille ja suurelle mekaaniselle kuormitukselle, kuten tärinälle. m 2 / a ,4 4 C ,0 3 C ,6 3 C 8 A : 3 arkipäivää* B : 10 arkipäivää C : sopimuksesta

9 ProRox SL 900 SC Seinälevy T ProRox SL900 SC on kevyt levy palamattomasta vuorivillasta. Käytetään varastosäiliöiden, suurien säiliöiden sekä säiliön seinien lämpöeristykseen. m 2 / a , ,0 9 C , ,0 - B , ,0 - B , ,0 - B , ,0 9 C PROROX Teollisuuseristeet ProRox SL 930 SC Seinälevy 60 ProRox SL 930 SC on joustava kivivillalevy. ProRox SL 930 SC soveltuu vaaka- ja pystysuuntaisten seinien lämpöeristämiseen. m 2 / a ,2 10 C ,6 10 C ,6 10 C ,6 10 C ,8 9 C ,6 10 C ProRox SL 960 SC Palosuojalevy 100 ProRox SL 960 SC on kestävä ja jäykkä levy, joka soveltuu erityisesti kohtuullisille lämpötiloille altistuvien säiliöiden lämpö- ja akustiseen eristämiseen. Tätä tuotetta voidaan käyttää myös palo-ovissa. m 2 / a , ,0 - B , ,0 - B , ,8 - B A : 3 arkipäivää* B : 10 arkipäivää C : sopimuksesta 9

10 ProRox SL 960 ALU SC Alu-Palosuojalevy 100 ProRox SL 960 ALU SC on kestävä jäykkä levy. Sen toinen puoli on lasikuidulla vahvistettua alumiinikalvoa. ProRox SL 960 ALU SC soveltuu erityisesti kohtuullisille lämpötiloille altistuvien säiliöiden lämpö- ja akustiseen eristämiseen. Tätä tuotetta voidaan käyttää myös palo-ovissa. m 2 / a , ,0 - B , ,0 - C , ,8 - C ProRox SL 970 SC Palosuojalevy 107 ProRox SL 970 SC on kestävä ja jäykkä kivivillalevy rakenteiden lämpö- ja akustiseen eristämiseen, kun ne altistuvat korkeammille lämpötiloille ja vähäiselle mekaaniselle kuormitukselle, kuten tärinälle. Tyypillisiä käyttökohteita ovat uunit, sulatusastiat ja poistohormit. m 2 / a , ,4 6 C , ,6 6 C ProRox SL 970 ALU SC Alu-Palosuojalevy 107 ProRox SL 970 ALU SC on kestävä jäykkä kivivillalevy. Sen toinen puoli on lasikuidulla vahvistettua alumiinikalvoa. ProRox SL 970 ALU SC soveltuu rakenteiden lämpö- ja akustiseen eristämiseen, kun ne altistuvat korkeammille lämpötiloille ja vähäiselle mekaaniselle kuormitukselle, kuten tärinälle. Tyypillisiä käyttökohteita ovat uunit, sulatusastiat ja poistohormit. m 2 / a , ,4 - C , ,6 - C ProRox SL 980 SC Palosuojalevy 140 ProRox SL 980 SC on kestävä ja jäykkä kivivillalevy rakenteiden lämpö- ja akustiseen eristämiseen, kun säiliöiden eristeille asetetaan suuret lämpötilankestovaatimukset. m 2 / a , ,6 4 C , ,2 5 C , ,6 4 C , ,8 4 C 10 A : 3 arkipäivää* B : 10 arkipäivää C : sopimuksesta

11 ProRox LF 970 SC with oil Sullontavilla ProRox LF 970 SC on irrallista kyllästämättömästä syttymättömästä kivivillasta valmistettua eristettä. Se toimitetaan mattona, joka voidaan jakaa helposti irrallisiksi tupsuiksi. Saatavana öljyttynä ja ilman öljyä. Tyypillinen tiheys pakattuna on 120 kg/m 3. Tupsut asetetaan lähelle toisiaan tiheyden lisäämiseksi. Käytetään pienempien astioiden lämpöeristämiseen, kun eriste voidaan asettaa kahden pinnan väliin. kg / säkki säkki / A ProRox LF 970 SC without oil Sullontavilla PROROX Teollisuuseristeet ProRox LF 970 SC on irrallista kyllästämättömästä syttymättömästä kivivillasta valmistettua eristettä. Se toimitetaan mattona, joka voidaan jakaa helposti irrallisiksi tupsuiksi. Saatavana öljyttynä ja ilman öljyä. Tyypillinen tiheys pakattuna on 120 kg/m 3. Tupsut asetetaan lähelle toisiaan tiheyden lisäämiseksi. Käytetään pienempien astioiden lämpöeristämiseen, kun eriste voidaan asettaa kahden pinnan väliin. kg / säkki säkki / B A : 3 arkipäivää* B : 10 arkipäivää C : sopimuksesta 11

12 ProRox PS 960 Eristyskouru 850 ProRox PS 960 on valmiiksi muotoiltua kivivillakourua. Kourun osat toimitetaan halkaistuna, jotta asentaminen sujuu helposti, kun teollisuudessa käytettäviä putkistoja lämpö- ja äänieristetään mm Eristepaksuus Halkaisija mm paketti paketti paketti paketti A - rajoitettu saatavuus 12 A : 3 arkipäivää* B : 10 arkipäivää C : sopimuksesta

13 18 (m) / paketti Eristepaksuus : (m) / paketti (m) / paketti (m) / paketti C PROROX Teollisuuseristeet 13

14 ProRox PS 960 ALU Eristyskouru 864 ProRox PS 960 ALU on valmiiksi muotoiltua kivivillakourua. Sen toinen puoli on lasikuidulla vahvistettua lumiinikalvoa. Kourun osat toimitetaan halkaistuna, jotta asentaminen sujuu helposti, kun teollisuudessa käytettäviä putkistoja lämpö- ja äänieristetään mm Eristepaksuus Halkaisija mm paketti paketti paketti Muut koot: Hinnat eri pyynnöstä. Tuotteet toimitetaan pahvilaatikoissa joissa tuotetta on vähintään 4 kpl, tätä pienemmät määrät toimitetaan muovikalvoon käärittynä. Laatikon dimensiot ovat: 1010*400*400 mm. 14 A : 3 arkipäivää* B : 10 arkipäivää C : sopimuksesta

15 18 paketti Eristepaksuus : paketti paketti paketti C PROROX Teollisuuseristeet

16 16

17 x20 x10 1 KR i Tuotemerkinnät CE-merkintä KR i ROCKWOOL Technical Insulation tekniset eristeet ovat CEmerkittyjä. CE-merkintä osoittaa, että tuotteet on valmistettu noudattamalla eurooppalaista standardia. Mineraalivillasta annettu standardi on EN Lämmöneristetuotteet rakennusten laite-eristykseen ja teollisuuskäyttöön Tehdasvalmisteiset mineraalivillatuotteet(mw).tuotestandardi. 17

18 Toimitusehdot Hinta 1. Ellei toisin ole kirjallisesti sovittu, tavarat toimitetaan toimituspäivänä voimassa olevan hinnaston mukaiseen hintaan. Jos hintoja korotetaan tilauksen vahvistamisen ja tavaran toimittamisen välisenä aikana, ostaja voi perua tilauksen toimittamattomien tavaroiden osalta kahdeksan (8) päivän ajan uuden hinnaston julkaisemisesta lähtien. Tämä koskee vain yli 10 %:n hinnankorotuksia. Toimitus 2. Toimituspäivä ja -osoite on merkitty tilausvahvistukseen. Toimituspäivä on lähetyspäivämäärä tehtaalta. 3 Tavarat toimitetaan toimitusosoitteeseen purkamattomana. Ostaja tai vastaanottaja vastaa kuorman purkamisesta. Kuorman purkaminen on suoritettava välittömästi tavaran saavuttua tai Rockwool :illa on oikeus veloittaa odotusajasta. Ellei ostaja pura kuormaa on Rockwool :illa oikeus purkaa kuorma ostajan laskuun, minkä jälkeen tavarat ovat ostajan vastuulla. Rockwool voi myös ottaa tavarat takaisin, jolloin ostaja vastaa ylimääräisestä kuljetuksesta ja käsittelystä, odotusajasta yms. Rockwool :ille aiheutuvista kustannuksista. Rockwool ei vastaa tavaroiden takaisin ottamisesta ostajalle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista. Viivästyminen 6. Alle viidentoista (15) työpäivän viivästyminen toimituksessa ei oikeuta ostajaa purkamaan sopimusta. 7. Toimituksen viivästyminen, riippumatta syystä tai laajuudesta, ei oikeuta ostajaa vaatimaan Rockwool :ilta korvausta. Rockwool ei vastaa ostajalle tai muille tahoille viivästymisestä aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista kuten rakennuksen tai tuotannon myöhästymisestä ja uudelleenjärjestelystä tms. Puutteet 8. Ostaja tai vastaanottaja on toimituksen yhteydessä velvollinen kuittaamaan tavaran vastaanotetuksi. Ellei ostaja tai vastaanottaja ole paikalla tavaraa toimitettaessa, ei tällä ole jälkeenpäin oikeutta huomauttaa toimitetusta määrästä, kuljetusmuodosta, riittämättömästä pakkaamisesta, merkinnöistä tms. Tätä oikeutta ei ole myöskään, mikäli virhe tai puute on sellainen, että se olisi pitänyt havaita heti tavaraa vastaanotettaessa, jos virheestä tai puutteesta ei ole tehty merkintää rahtikirjaan. 9. Ostajan tai vastaanottajan on tarkistettava toimitetut tavarat huolellisesti toimituksen yhteydessä, heti tavaroiden saavuttua. 10. Huomautukset ja vaatimukset virheistä ja puutteista tulee tehdä Rockwool :ille kirjallisesti kahdeksan (8) päivän kuluessa tavaroiden luovutuksesta ostajalle. Vakuutus 4. Rockwool ei vastaa tavaroiden vakuuttamisesta kuljetuksen aikana. Henkilövahingot 5. Rockwool ei vastaa toimituksen ja siihen liittyvän lastin purkamisen aikana ostajalle/ vastaanottajalle tai tämän palveluksessa oleville henkilöille mahdollisesti sattuvista tapaturmista eikä heidän omaisuudelleen tapahtuvista vahingoista. 11. Jos virhe tai puute on sellainen, ettei sitä ole voitu huomata kohdassa 10 mainitussa tarkastuksessa, huomautus on tehtävä kahdeksan (8) päivän kuluessa puutteen havaitsemisesta. Rockwool :in vastuu virheistä ja puutteista lakkaa kolmen (3) kuukauden kuluttua tavaroiden toimituksesta. 12. Mikäli toimituksessa on ollut virheitä tai puutteita ja ostaja on niistä em. tavoin huomauttanut, Rockwool on velvollinen joko: 1. korjaamaan puutteet mahdollisimman nopeasti uudella kokonais- tai osatoimituksella, tai 2. hyvittämään Rockwool :in määrittelemän summan, joka on enintään toimitetun tavaran arvo. 13. Puutteellinen tai virheellinen toimitus, riippumatta syystä ja laajuudesta, ei oikeuta ostajaa purkamaan sopimusta eikä vaatimaan hinnanalennusta tai vahingonkorvausta missään muodossa. Rockwool ei vastaa ostajalle tai muille tahoille puutteellisesta toimituksesta aiheutuvista välittömistä ja välillisistä vahingoista kuten rakennuksen tai tuotannon myöhästymisestä ja uudelleenjärjestelystä tms. 18

19 Tuotteet ja palvelu 14. Rockwool pidättää oikeuden tuotteiden teknisiä tietoja koskeviin muutoksiin. 15. Ostajalle mahdollisesti toimitetut mallikappaleet ja koeerät katsotaan tyyppinäytteiksi. Rockwool ei takaa, että toimitetut tuotteet vastaavat tarkalleen tyyppinäytteitä. 16. Rockwool ei vastaa ostajalle antamastaan teknisestä neuvonnasta ja palvelusta. Tämä pätee myös siinä tapauksessa, että virhe johtuu myyjästä. Ostaja ei voi purkaa sopimusta, vaatia hinnanalennusta tai vaatia vahingonkorvausta missään muodossa. Rockwool -ia ei voida myöskään asettaa vastuuseen ostajan tai kolmannen osapuolen välittömistä tai välillisistä vahingoista. Rockwool ei vastaa ostajalle tai muille puutteellisesta toimituksesta aiheutuvista menetyksistä mukaan luettuina rakennuksen tai tuotannon myöhästyminen ja uudelleenjärjestely. Force majeure 17. Mikäli tavaran toimitus estyy ylivoimaisen esteen vuoksi (force majeure), jollaiseksi kat sotaan lakko, työsulku, tuotantohäiriöt, sota, tuonti- ja vientikiellot sekä kaikki sellaiset olosuhteet kotimaassa ja ulkomailla, joihin Rockwool ei voi vaikuttaa ja jotka eivät ole Rockwool :in hallittavissa, on Rockwool oikeutettu saamaan kohtuullisen pidennyksen toimituksen suorittamisaikaan, tai mikäli toimitus estyy kokonaan ylivoimaisen esteen johdosta, vapautuu Rockwool sopimuksen edellyttämistä velvollisuuksista. Riidat 18. Mahdolliset erimielisyydet ostajan ja Rockwool :in välillä ratkaistaan Suomen lain mukaan. Oikeuspaikka on Helsingin Käräjäoikeus. 19

20 Toimitusveloitukset ja rahtivyöhykkeet Huhtikuu 2014 Yleistä Toimituslausekkeet ja niiden tulkinta Incoterms 2010:n mukaan. Pientoimituslisä 70, kun toimituksen arvo on alle 600 Toimitukset toimituspäivän kuluessa klo 8-16 välillä. Aikataulutettu toimitus sovittava tilattaessa. Veloitus 70 / kuorma Vähimmäistoimituserä varastotuotteissa. Noudot: Toimitettuna: Vastaanottaja vastaa kuorman purkamisesta. Maahanpurut sovittava aina tilauksen yhteydessä. Purku tapahtuu ajoneuvon välittömään läheisyyteen. HIAB-purkuveloitus 79 /kuorma. Jos alue, olosuhteet tai tilaajan kalusto on purkamiseen soveltumaton, tilaaja vastaa mahdollisesti toimituksiin liittyvistä lisäkustannuksista. Odotusaika asiakkaan luona 60 min jälkeen: 40 /tunti. Rahtiveloitus on toimituseräkohtainen. HUOM! Rahti saaristoon hinnoitellaan tapauskohtaisesti. ALUE III ALUE II ALUE IV Tekniset eristeet Tilauksen arvo Summa ( ) > < 2700 Alue 1-173,00 238,00 Alue 2-216,00 270,00 Alue 3-259,00 336,00 Alue 4-190,00 254,00 t Lavoja ei oteta takaisin ALUE II ALUE I 20 Genimap Oy, Lupa L5259/03

21 Asiakaspalvelu x20 x10 1 Aukioloajat Aukioloajat: Maanantai-perjantai Asiakaspalvelu: Puh tilaukset@rockwool.com Yhteystiedot Heli Koistinen heli.koistinen@rockwool.com Susan Kotkavuori susan.kotkavuori@rockwool.com Yhteystiedot ROCKWOOL Technical Insulation PL Espoo puh fax Jarmo Karjalainen Sales Manager Finland ROCKWOOL Technical Insulation Mobile: jarmo.karjalainen@rockwool.com 21

22 Notes 22

23 23

24 ROCKWOOL Technical Insulation ROCKWOOL Technical Insulation, kansainväliseen ROCKWOOL-konserniin kuuluva itsenäinen organisaatio, on maailmanlaajuinen johtaja teknisten eristeiden markkinoilla. Teollisuusmarkkinoille suunnattu ProRox-tuotevalikoima ja meri- ja offshore-teollisuuden SeaRox-tuoteryhmä tarjoavat täyden valikoiman tekniseen eristämiseen tarkoitettuja lämpö- ja palosuojatuotteita ja järjestelmiä. Prosessi-, meri- ja offshore-teollisuudessa ROCKWOOL Technical Insulation edustaa kokonaisvaltaista toimintatapaa, joka kattaa kestävät tuotteet, luotettavat asiantuntijaneuvot, dokumentaatiot, toimitukset ja myynninjälkeisen palvelun. Pyrimme tuottamaan lisäarvoa koko ketjulle: suunnittelijoille, jälleenmyyjille, urakoitsijoille ja asentajille. Emme vain myy tuotteita vaan tarjoamme ratkaisuja. Tämä kokonaisvaltainen lähestymistapa on ainutlaatuinen argumentti sille, miksi juuri ROCKWOOL Technical Insulation on ihanteellinen valinta ammattimaiselle käytölle, innovaatiolle ja luottamukselle. Kaikki tiedot vastaavat nykyistä tietämystämme ja ovat ajantasaisia. Tässä dokumentissa esitettyjen käyttöesimerkkien avulla pyrimme antamaan paremman käsityksen tuotteista, eikä niiden tarkoitus ole kuvata jonkin tietyn tapauksen erikoisolosuhteita. ROCKWOOL Technical Insulation pitää tuotteiden jatkuvaa kehittämistä erittäin tärkeänä. Sen vuoksi työskentelemme jatkuvasti tuotteidemme parantamiseksi ilman ennakkoilmoitusta. Muistathan aina varmistaa, että käytössäsi on julkaisun uusin painos, sillä kokemusvarantomme ja tietämyksemme on jatkuvassa kasvussa. Jos haluat lisätietoja käyttösovelluksesta tai sinulla on kysyttävää teknisistä menetelmistä, ota yhteys myyntiosastoomme tai vieraile kotisivullamme 3B Reklame 0614 ROCKWOOL-konserni ROCKWOOL-konserni on maailman johtava innovatiivisten vuorivillatuotteiden ja järjestelmien toimittaja, jonka pyrkimys on parantaa ympäristöä ja miljoonien ihmisten elämänlaatua. Konsernista on kasvanut eristeteollisuuden johtava yritys maailmassa. Konsernin rakennustuotteet, esim. akustiset katot ja suojalevyt, ja asiantuntijapalvelu varmistavat energiatehokkaat ja paloturvalliset rakennukset, joissa on hyvä akustiikka ja miellyttävä sisäilmasto. Laadimme vihreitä ratkaisuja puutarhateollisuudelle, valmistamme erikoiskuituja teolliseen käyttöön, tehokkaita eristeitä prosessi- ja meri- ja offshore-teollisuudelle sekä melun- ja tärinänestojärjestelmiä modernille infrastruktuurille. Yli työntekijää yli 30 maassa huolehtii asiakkaista ympäri maailmaa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminan lähellä. Vuonna 2013 konsernin myynti oli 2 miljardia euroa. Yritys on listattu NASDA Q OMX Nordic Exchangessa, Kööpenhamina. Konserni toimii pääasiassa Euroopassa, mutta olemme laajentamassa tuotantoa, myyntiä ja palvelua Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Aasiaan. Tämä ja laaja liikekumppaniverkosto takaa, että konsernin tuotteet ja järjestelmät saavuttavat melkein maailman jokaisen kolkan. Lisätietoja osoitteessa ROCKWOOL Technical Insulation PL 29, Piispanportti Espoo Puh: +358 (0) Faksi: +358 (0) ROCKWOOL Technical Insulation is part of ROCKWOOL International A/S Rockwool, SeaRox ja ProRox ovat ROCKWOOL International A/S rekisteröityjä tavaramerkkejä. Rockwool Technical Insulation pidättää itsellään oikeuden muuttaa esitteitään ilman ennakkoilmoitusta.

Tuoteluettelo 12/2013. ProRox. Tuoteluettelo. Teollisuuseristeet. Joulukuu 2013

Tuoteluettelo 12/2013. ProRox. Tuoteluettelo. Teollisuuseristeet. Joulukuu 2013 Tuoteluettelo 12/2013 ProRox Teollisuuseristeet Tuoteluettelo Joulukuu 2013 Huipputason tekniset eristeratkaisut ROCKWOOL Technical Insulation ROCKWOOL- konserniin kuuluva itsenäinen organisaatio on johtava

Lisätiedot

SeaRox. Marine & Offshore Eristäminen. Tuoteluettelo

SeaRox. Marine & Offshore Eristäminen. Tuoteluettelo SEAROX Tuoteluettelo Versio: Suomi Julkaistu 01/2015 SeaRox Marine & Offshore Eristäminen Tuoteluettelo Tammikuu 2015 Asiantuntijoiden muotoilemat tekniset eristeet Tekniset eristeet SeaRox Technical Guidelines

Lisätiedot

KATTOERISTEET KATTOERISTEET. Voimassa alkaen

KATTOERISTEET KATTOERISTEET. Voimassa alkaen KATTOERISTEET KATTOERISTEET Voimassa 1.9.2015 alkaen SISÄLTÖ URS 36 Underlay Roof Slab (URS 40) Underlay Roof Slab 60 Hardrock 37 Hardrock TF-Board Slab 150, Roof Board TOPROCK Lamella 30 PIKALINKIT LISÄTIETOIHIN

Lisätiedot

Tekniset eristeet.. Ilmakanavat. Aito ja alkuperäinen kivivilla

Tekniset eristeet.. Ilmakanavat. Aito ja alkuperäinen kivivilla Tekniset eristeet ku va Aito ja alkuperäinen kivivilla Rockwool Universal Pipe Section Nopea asennus Rockwoolin varma, yksinkertainen ja kustannustehokas tapa putkien eristämiseen. Universal-kourut on

Lisätiedot

UUSI KEVYIN KIVIVILLA- RATKAISU. Hinnasto. PROROX Teollisuuseristeet SEAROX Marine & Offshore Eristäminen

UUSI KEVYIN KIVIVILLA- RATKAISU. Hinnasto. PROROX Teollisuuseristeet SEAROX Marine & Offshore Eristäminen SEAROX - PROROX HINNASTO VERSIO: SUOMI JULKAISTU 01/2016 PROROX Teollisuuseristeet SEAROX Marine & Offshore Eristäminen KEVYIN KIVIVILLA- RATKAISU Hinnasto Tammikuu 2016 Lisäetua asiantuntemuksestamme

Lisätiedot

SEAROX - PROROX HINNASTO VERSIO: SUOMI JULKAISTU 05/2017. PROROX Teollisuuseristeet SEAROX Marine & Offshore Eristäminen.

SEAROX - PROROX HINNASTO VERSIO: SUOMI JULKAISTU 05/2017. PROROX Teollisuuseristeet SEAROX Marine & Offshore Eristäminen. SEAROX - PROROX HINNASTO VERSIO: SUOMI JULKAISTU 05/2017 PROROX Teollisuuseristeet SEAROX Marine & Offshore Eristäminen Tuoteluettelo Toukokuu 2017 Asiantuntijoiden muotoilemat tekniset eristeet European

Lisätiedot

TEKNISET ERISTEET TEKNISET ERISTEET. Voimassa alkaen

TEKNISET ERISTEET TEKNISET ERISTEET. Voimassa alkaen TEKNISET ERISTEET TEKNISET ERISTEET Voimassa 1.9.2015 alkaen SISÄLTÖ Universal Pipe Section RW800-kouru Alu-verkkomatto 85 Alu-verkkomatto 35 Ilmastointimatto Lamellimatto Palosuojalevy Palosuojalevy 120

Lisätiedot

Toimivaa ja turvallista mustalla designilla. CONLIT - ilmanvaihtokanavien paloeristys

Toimivaa ja turvallista mustalla designilla. CONLIT - ilmanvaihtokanavien paloeristys Toimivaa ja turvallista mustalla designilla CONLIT - ilmanvaihtokanavien paloeristys Turvallisuus jokapäiväisessä elämässä Käytämme suurimman osan ajastamme sisätiloissa joko kotona, työpaikalla, koulussa,

Lisätiedot

PAROC Hvac Fire. Ilmakanavien paloeristysratkaisut. Tekniset eristeet 3-2.0.1 Huhtikuu 2011 Korvaa esitteen Ilmakanavien paloeristys 3-2.0.

PAROC Hvac Fire. Ilmakanavien paloeristysratkaisut. Tekniset eristeet 3-2.0.1 Huhtikuu 2011 Korvaa esitteen Ilmakanavien paloeristys 3-2.0. PAROC Hvac Fire Ilmakanavien paloeristysratkaisut Tekniset eristeet 3-2.0.1 Huhtikuu 2011 Korvaa esitteen Ilmakanavien paloeristys 3-2.0.1 Sisällysluettelo Paloturvallisuutta PAROC kivivillatuotteilla...3

Lisätiedot

PAROC HVAC FIRE Ilmakanavien paloeristysratkaisut

PAROC HVAC FIRE Ilmakanavien paloeristysratkaisut PAROC HVAC FIRE Ilmakanavien paloeristysratkaisut SISÄLLYSLUETTELO Paloturvallisuutta PAROC -kivivillatuotteilla... 3 PAROC Hvac Fire Mat pyöreille kanaville... 4 PAROC Hvac Fire Mat suorakaidekanaville...

Lisätiedot

Käyttöehdot, videokoulutukset

Käyttöehdot, videokoulutukset Käyttöehdot, videokoulutukset Edita Publishing Oy PL 700, 00043 NORDIC MORNING www.editapublishing.fi Asiakaspalvelu www.edilexpro.fi edilexpro@edita.fi puh. 020 450 2040 (arkisin klo 9 16) 1 Yleistä Tämä

Lisätiedot

Tehdashinnasto. LV-tuotteet. 14.10.2014 alkaen. Lattiakaivot, Hiekanerotuskaivot, Pönttökaivot, Lattia-altaat ja Kurasyöpöt, Altaat

Tehdashinnasto. LV-tuotteet. 14.10.2014 alkaen. Lattiakaivot, Hiekanerotuskaivot, Pönttökaivot, Lattia-altaat ja Kurasyöpöt, Altaat Tehdashinnasto 14.10.2014 alkaen LV-tuotteet Lattiakaivot, Hiekanerotuskaivot, Pönttökaivot, Lattia-altaat ja Kurasyöpöt, Altaat Tilaukset: 09-8362 0055 kavika@kavika.fi Omat muistiinpanot Sivu 2 Kaivotuotteet

Lisätiedot

Pientalon ilmanvaihto ja eristys. Pientalon ilmanvaihto ja eristys Antti Laine Paroc Oy 2013

Pientalon ilmanvaihto ja eristys. Pientalon ilmanvaihto ja eristys Antti Laine Paroc Oy 2013 Pientalon ilmanvaihto ja eristys 1 Aiheet Eristyksen tavoite ja tarkoitus CE merkatut tekniset eristeet PAROC -kivivillatuotteet Sertifioidut ratkaisut Pientalon ilmanvaihdon eristys PAROC Hvac Fire ratkaisu

Lisätiedot

OEM RÄÄTÄLÖIDYT RATKAISUT Käyttökohteet

OEM RÄÄTÄLÖIDYT RATKAISUT Käyttökohteet OEM RÄÄTÄLÖIDYT RATKAISUT Käyttökohteet OEM IDEASTA RATKAISUUN Kun tuotteenne tarvitsee eristysmateriaalia, me teemme sen kivivillasta. Ratkaisu räätälöidään toiveittenne ja tarpeittenne mukaan, miltei

Lisätiedot

PAROC talotekniikka/lv PAROC Hvac Section AluCoat T

PAROC talotekniikka/lv PAROC Hvac Section AluCoat T PAROC talotekniikka/lv PAROC Hvac Section AluCoat T Verkkovahvistetulla alumiinilaminaatilla päällystetty kivivillakouru talotekniikan putkistoeristykseen. Päällyste on varustettu liepeellä ja teippisulkijalla.

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄMME TARJOAVAT PARASTA NEUVONTAA JA HUOLTOA

TYÖNTEKIJÄMME TARJOAVAT PARASTA NEUVONTAA JA HUOLTOA WWW.GNB-NORDIC.COM TUNNET MEIDÄT NIMELLÄ EXIDE MUTTA NYT OSASTOMME NIMI ON GNB GNB ON MAAILMAN SUURIMPIA AKKUVALMISTAJIA... TYÖNTEKIJÄMME TARJOAVAT PARASTA NEUVONTAA JA HUOLTOA ASIAKAS KErTOO: GNB:SSÄ

Lisätiedot

ehdot 12.1 Toimitus- Yhteystiedot: Gyproc myyntiryhmä: Tilaukset ja toimitukset Tekninen palvelu ORDER

ehdot 12.1 Toimitus- Yhteystiedot: Gyproc myyntiryhmä: Tilaukset ja toimitukset Tekninen palvelu ORDER Yhteystiedot: Gyproc myyntiryhmä: Gyproc-tuotteet Myyntijohtaja: Jan Rokama, puh: 0400 534 357 Myyntipäällikkö: Markku Itänen, puh: 040 754 2794 Aluemyyntipäälliköt: Etelä-Suomi: Marko Alho, puh: 044 735

Lisätiedot

CAD-KUVAT. PAROC Rakennuseristeet, Puukerrostalot

CAD-KUVAT. PAROC Rakennuseristeet, Puukerrostalot CAD-KUVAT PAROC Rakennuseristeet, Puukerrostalot SISÄLTÖ CAD-KUVAT, PAROC RAKENNUSERISTEET CAD-KUVAT, PUUKERROSTALOT, PAROC RAKENNUSERISTEET Huom! Ulkoseiniin (lähes kaikkiin) sekä ylä- ja alapohjakuviin

Lisätiedot

KANSISTOT HINNASTO 1.5.2007

KANSISTOT HINNASTO 1.5.2007 2 KANSISTOT HINNASTO 1.5.2007 2007 MUOVIKAIVOJEN KANSISTOT LVI-nro Tuotenro Nimitys 33 630 10 F16 D818 Kehys h=100 D400 14 30,30 2 kpl 10 mm kiinnitysreikää Muovisille kaivoputkille Ø 160-200 mm 33 630

Lisätiedot

Tamlans Oy:n yleiset myynti- ja toimitusehdot

Tamlans Oy:n yleiset myynti- ja toimitusehdot Tamlans Oy:n yleiset myynti- ja toimitusehdot 1 SOVELTAMISALA Näitä myynti- ja toimitusehtoja sovelletaan Oy Tamlans Ab:n ja ostajan välisessä kaupassa, mikäli osapuolet eivät joltain osin ole nimenomaisesti

Lisätiedot

Rockfon Eclipse Alakattolevyjä

Rockfon Eclipse Alakattolevyjä Rockfon Eclipse Alakattolevyjä KUINKA AKUSTISET RATKAISUT YHDISTETÄÄN RAJATTOMAAN LUOVUUTEEN? Helposti, kiitos Rockfon Eclipse -alakattolevyjen. Niitä saa nyt kaikkina väri- ja muotovaihtoehtoina. Kaikki

Lisätiedot

Faksi (+358) Puh. (+358) Finland FI Espoo Piispanportti 10, PL 29 (ROCKWOOL Finland)

Faksi (+358) Puh. (+358) Finland FI Espoo Piispanportti 10, PL 29 (ROCKWOOL Finland) 09.2014 - Natural Colour System is property of and used on licence from NCS Colour AB, Stockholm 2010. Subject to alterations in range and product technology without prior notice. ROCKFON accepts no responsibility

Lisätiedot

ROCKFON ECLIPSE -ALAKATTOLEVYJÄ

ROCKFON ECLIPSE -ALAKATTOLEVYJÄ ROCKFON ECLIPSE -ALAKATTOLEVYJÄ KUINKA AKUSTISET RATKAISUT YHDISTETÄÄN RAJATTOMAAN LUOVUUTEEN? Helposti, kiitos ROCKFON Eclipse -alakattolevyjen. Niitä saa nyt kaikkina väri- ja muotovaihtoehtoina. Kaikki

Lisätiedot

AINUTLAATUINEN HALOGEENIVAPAA PUTKITUKI

AINUTLAATUINEN HALOGEENIVAPAA PUTKITUKI AINUTLAATUINEN HALOGEENIVAPAA PUTKITUKI Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Estää kondensaation ja säästää energiaa Kantavat lohkot on valmistettu kierrätetystä ja kierrätyskelpoisesta PET-muovista Hyvä järjestelmäturvallisuus

Lisätiedot

PALOSUOJAUS. Asennusohje. ROCKWOOL CONLIT Paloeristys

PALOSUOJAUS. Asennusohje. ROCKWOOL CONLIT Paloeristys PALOSUOJAUS Asennusohje ROCKWOOL CONLIT Paloeristys VOIMASSA HUHTIKUUSTA 08 Palosuojauksen asentamiseksi oikein, seuraathan tässä asennusohjeessa annettuja ohjeita. Tuotteet on testattu ja hyväksytty standardin

Lisätiedot

Sandwich-paneelit (PIR)

Sandwich-paneelit (PIR) Sandwich-paneelit (PIR) Gór-Stal tarjoaa laajan valikoiman seinä-, katto- tai jäähdytyskerrostettuja levyjä, joiden ydin on valmistettu polyuretaanivaahdosta (PIR). Nämä levyt koostuvat kahdesta molemmilta

Lisätiedot

Se ei ole vain porakone

Se ei ole vain porakone Se ei ole vain porakone Me olemme Bosch. Rakennamme turvallisempaa ja kestävämpää kehitystä. Rakennamme ihmisläheisempää ja energiatehokkaampaa tulevaisuutta. Seuraavilta sivuilta löydät esimerkkiratkaisujamme

Lisätiedot

4 LUKU. Rahdinkuljettajan vastuu

4 LUKU. Rahdinkuljettajan vastuu 4 LUKU Rahdinkuljettajan vastuu 27 Vastuun edellytykset Rahdinkuljettaja on vastuussa tavaran katoamisesta, vähentymisestä tai vahingoittumisesta sen kuljetettavaksi ottamisen ja luovuttamisen välisenä

Lisätiedot

JOUSTAVA ERISTYSJÄRJESTELMÄ LUOTETTAVAAN KONDENSAATION HALLINTAAN, LUOTETTAVASTI 40 VUODEN AJAN

JOUSTAVA ERISTYSJÄRJESTELMÄ LUOTETTAVAAN KONDENSAATION HALLINTAAN, LUOTETTAVASTI 40 VUODEN AJAN JOUSTAVA ERISTYSJÄRJESTELMÄ LUOTETTAVAAN KONDENSAATION HALLINTAAN, LUOTETTAVASTI 40 VUODEN AJAN Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Sisäänrakennettu vesihöyrysuoja vähentää syöpymisriskiä eristeen (CUI) alla

Lisätiedot

Modulaarinen kattokaiutin Älykäs ääniratkaisu kaikkiin kattoihin

Modulaarinen kattokaiutin Älykäs ääniratkaisu kaikkiin kattoihin Modulaarinen kattokaiutin Älykäs ääniratkaisu kaikkiin kattoihin 2 Modulaarinen kattokaiutin Suunniteltu helppoon asennukseen Sopii melkein kaikkiin kattotyyppeihin Innovatiivinen modulaarirakenne Helppo

Lisätiedot

Yleiset toimitusehdot

Yleiset toimitusehdot Yleiset toimitusehdot Soveltamisala Nämä toimitusehdot koskevat kaikkia Dental-Systems Oy:n omasta varastosta tai Dental-Systems Oy:n myötävaikutuksella tavarantoimittajalta tai valmistajalta tapahtuvia

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty ja voimassa 25.1.2019 alkaen. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty 14.10.2018. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Yleiset Livonia Printin toimitusehdot

Yleiset Livonia Printin toimitusehdot Yleiset Livonia Printin toimitusehdot 1. Tarjoukset o Kaikki tarjoukset perustuvat kustantajan kirjalliseen tarjouspyyntöön. Kustantajaa pyydetään tarkistamaan yksityiskohdat huolellisesti ennen o o o

Lisätiedot

MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT

MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT YRITYS EIN UNTERNHEMEN AUF sinulle ERFOLGSKURS. Noin 10 vuotta sitten perustettu GGM Gastro International GmbH on tullut maailmanlaajuisesti tunnetuksi

Lisätiedot

Vettä ja lämpöä turvallista asumista

Vettä ja lämpöä turvallista asumista E R I S T E T Y T P U T K I S TOJÄ R J E S T E L M ÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista 01 2011 10001 Uponor Quattro neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin ja talon

Lisätiedot

KESPET HINNASTO 1.5.2011

KESPET HINNASTO 1.5.2011 KESPET HINNASTO 1.5.2011 PELTI PELTIKELAT JA -ARKIT ALUSRAUDAT Korvaa KESPET-hinnaston 1.11.2010 sivut 23-48 ja 51-74. K E S P E T - T U O T T E I D E N Y L E I S E T T O I M I T U S E H D O T 1. Hinnat

Lisätiedot

Lamellinosto-ovien uusi sukupolvi. ASSA ABLOY Entrance Systems

Lamellinosto-ovien uusi sukupolvi. ASSA ABLOY Entrance Systems Lamellinosto-ovien uusi sukupolvi Crawford OH1042 ASSA ABLOY Entrance Systems MIKSI KANNATTAA VALITA CRAWFORD OH1042 Kaunis ovilehden muotoilu luo uudenaikaisen ulkonäön. Kekseliäs kylmäsillan katkaisu

Lisätiedot

Lenze AB Yleiset takuu- ja toimitusehdot

Lenze AB Yleiset takuu- ja toimitusehdot Lenze Ab, filial i Finland Sivu 1 (5) Lenze AB Yleiset takuu- ja toimitusehdot Yleiset takuu- ja toimitusehdot osana sopimusta Nämä takuu- ja toimitusehdot ovat osa asiakkaan ja Lenze Ab, filial i Finland

Lisätiedot

Tekniset eristeet. Tehtaan hinnasto 1.4.2014. Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa. Tekniset eristeet

Tekniset eristeet. Tehtaan hinnasto 1.4.2014. Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa. Tekniset eristeet Tekniset eristeet Tehtaan hinnasto 1.4.2014 Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa. Tekniset eristeet Hinnastot 1-1.0 1.4.2014 Korvaa hinnaston 24.6.2013 SISÄLTÖ TALOTEKNIIKKA, PUTKISTOT Putkieristeet PAROC

Lisätiedot

RCV-säätöventtiilit kaasuille ja nesteille. Räätälöityjä ratkaisuja myös haastaviin olosuhteisiin. YTM-Industrial INDUTRADE GROUP

RCV-säätöventtiilit kaasuille ja nesteille. Räätälöityjä ratkaisuja myös haastaviin olosuhteisiin. YTM-Industrial INDUTRADE GROUP RCV-säätöventtiilit kaasuille ja nesteille Räätälöityjä ratkaisuja myös haastaviin olosuhteisiin. YTM-Industrial INDUTRADE GROUP YTM - Yhden Toimittajan Mahdollisuus YTM-Industrial Oy on teknisten laitteiden,

Lisätiedot

Bosch-lämpöpumput. Takuu antaa lisäturvaa. Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat

Bosch-lämpöpumput. Takuu antaa lisäturvaa. Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat Bosch-lämpöpumput Takuu antaa lisäturvaa Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat Bosch-osat. Laatua kautta linjan Meille Boschilla laatu on pääosassa

Lisätiedot

ERITTÄIN JOUSTAVAA MUKAVUUTTA AKUSTOINTIIN

ERITTÄIN JOUSTAVAA MUKAVUUTTA AKUSTOINTIIN ERITTÄIN JOUSTAVAA MUKAVUUTTA AKUSTOINTIIN Suunniteltu erityisesti vähentämään hulevesi- ja viemäriputkien melua Loistava suorituskyky jo ohuella akustisella kerroksella Helppo levittää ja ylläpitää 107

Lisätiedot

IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA LUONNOS

IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA LUONNOS 20.4.2015 IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA 1 1.1 SOVELTAMINEN Näitä erityisehtoja sovelletaan ohjelmistojen tai niiden osien toimituksiin ketterien

Lisätiedot

Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa

Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa 1.9.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOPIMUSASIAKIRJAT... 2 1.1 Ehtojen tulkinta... 2 1.2 Tarjous... 2 1.3 Sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestys... 2 2. MYYJÄN

Lisätiedot

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010 YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja

Lisätiedot

EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS

EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS - Hyväksyttiin keväällä 2011 - Tavoite rakennustuotteiden kilpailuesteiden poistaminen - Mahdollistaa tuotteiden Ce merkinnän - Erilainen kuin monet muut Ce merkintään tähtäävät

Lisätiedot

Valtavalo Oy:n Toimitusehdot Voimassa 22.12.2011 alkaen

Valtavalo Oy:n Toimitusehdot Voimassa 22.12.2011 alkaen Valtavalo Oy:n Toimitusehdot Voimassa 22.12.2011 alkaen 1. Soveltamisala Näitä toimitusehtoja (jäljempänä Toimitusehdot ) sovelletaan Valtavalo Oy:n (jäljempänä Myyjä ) ja asiakkaan (jäljempänä Ostaja

Lisätiedot

Y-tunnus 0201256-6 Puhelin: kirjaamo 09-310 xxxxx. xxxxxxx (jäljempänä Toimittaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx Y-tunnus

Y-tunnus 0201256-6 Puhelin: kirjaamo 09-310 xxxxx. xxxxxxx (jäljempänä Toimittaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx Y-tunnus HELSINGIN KAUPUNKI PUITESOPIMUS H064-11-1 1 (5) PUITESOPIMUS 1 Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Osoite: Helsingin kaupungin hallintokeskus PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6

Lisätiedot

Harkot Hinnasto 2015

Harkot Hinnasto 2015 Harkot Hinnasto 2015 Harkkohinnasto 1.3.2015... Joensuun tehtaat... Lopen... Jalasjärven Tuotteidemme laatua valvoo Inspecta Sertifiointi Oy. Lakan Betoni Oy:llä on sertifioidut ISO 9001:2008 laatu- ja

Lisätiedot

lindab we simplify construction Akustiset ratkaisut Äänenvaimentimet

lindab we simplify construction Akustiset ratkaisut Äänenvaimentimet lindab we simplify construction Akustiset ratkaisut Äänenvaimentimet Akustiset ratkaisut Pitääkö hiljaisuuden olla ylellisyyttä? Nykyisessä ympäristössä on melua ja häiriötekijöitä enemmän kuin koskaan

Lisätiedot

Hankintasopimus (luonnos) Liite 4.

Hankintasopimus (luonnos) Liite 4. 1 Hankintasopimus (luonnos) Liite 4. Allekirjoittaneet Mäntsälän kunta/ Mustijoen perusturva, jota tässä sopimuksessa nimitetään tilaajaksi ja Toimittaja Oy, jota tässä sopimuksessa nimitetään toimittajaksi,

Lisätiedot

WENDA-30kW KAMIINAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET

WENDA-30kW KAMIINAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET Sivu 1/8 WENDA-30kW KAMIINAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET Puh: 02-4870258, Web: www.wenda.fi, E-Mail: sales@wenda.fi Sivu 2/8 Kamiinan perustiedot: Kamiina on valmistettu merivettä kestävästä alumiinista,

Lisätiedot

Tmi Raino Hirvirinne TOIMITUSEHDOT. voimassa 1.2.2015 alkaen

Tmi Raino Hirvirinne TOIMITUSEHDOT. voimassa 1.2.2015 alkaen Tmi Raino Hirvirinne TOIMITUSEHDOT voimassa 1.2.2015 alkaen 1 Soveltamisala 2 Tarjouksen voimassaolo 3 Toimitus 4 Toimitusaika 5 Maksuehdot 6 Valuuttaehto 7 Omistusoikeus 8 Takuu 9 Vahingonkorvaus ja vastuun

Lisätiedot

CASAFLEX Kaukolämmön runko- ja taloliittymäputki

CASAFLEX Kaukolämmön runko- ja taloliittymäputki Kaukolämmön runko- ja taloliittymäputki Taipuisa kaukolämpöputki on taipuisa ja itsekompensoituva, yhdellä tai kahdella ruostumattomasta teräksestä valmistetulla virtausputkella varustettu lämpöeristetty

Lisätiedot

Ehdot ja edellytykset

Ehdot ja edellytykset Ehdot ja edellytykset 1. More Sony for You kampanjan ( kampanja ) järjestää Home Entertainment of Europe a division of Sony Europe Limited ( Sony ), osoite The Heights, Brooklands, Weybridge, Surrey KT13

Lisätiedot

ERISTYSTYÖSELOSTUS YLIVIESKAN TERVEYSKESKUS. sosiaalitilojen ja välinehuollon peruskorjaus

ERISTYSTYÖSELOSTUS YLIVIESKAN TERVEYSKESKUS. sosiaalitilojen ja välinehuollon peruskorjaus INSINÖÖRITOIMISTO E. JAATINEN OY 050-5143137 08-452443 Liite 2/7s ERISTYSTYÖSELOSTUS KOHDE YLIVIESKAN TERVEYSKESKUS sosiaalitilojen ja välinehuollon peruskorjaus 22.4.2014 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...

Lisätiedot

JIT 2015: Erityisehtoja laitehankinnoista

JIT 2015: Erityisehtoja laitehankinnoista Haaga-Helian palvelinvirtualisointiympäristön laajennus Sopimuksen päiväys ja nro: xx.xx.2016 Liite nro: 4 JIT 2015: Erityisehtoja laitehankinnoista Sisällys 1 Soveltaminen... 1 2 Määritelmät... 1 3 Oikeudet...

Lisätiedot

NALmaaviemärijärjestelmä

NALmaaviemärijärjestelmä PIPELIFE NAL- MAAVIEMÄRIJÄRJESTELMÄ NALmaaviemärijärjestelmä NAL -maaviemärijärjestelmä NAL- maaviemärijärjestelmä on sileäpintainen jäte- ja hulevesien viettoviemäröintiin tarkoitettu järjestelmä. Valikoima

Lisätiedot

Piikarbidi, jalokorundi ja tavallinen korundi

Piikarbidi, jalokorundi ja tavallinen korundi Piikarbidi, jalokorundi ja tavallinen korundi c/o Cerablast GmbH & Co.KG Gerhard-Rummler-Str.2 D-74343 Sachsenheim / Saksa Puhelin: 0049 7147 220824 Faksi: 0049 7147 220840 Sähköposti: info@korutec.com

Lisätiedot

Optim erikoisluja teräs. Nostureiden uusi sukupolvi - teoriasta käytäntöön. www.ruukki.fi

Optim erikoisluja teräs. Nostureiden uusi sukupolvi - teoriasta käytäntöön. www.ruukki.fi Optim erikoisluja teräs Nostureiden uusi sukupolvi - teoriasta käytäntöön www.ruukki.fi Paremmin, korkeammalle Nosturivalmistuksessa suunnittelupöydän ja edistyksellisen lopputuotteen välinen kuilu kapenee

Lisätiedot

Nämä myynti- ja toimitusehdot korvaavat kaikki aikaisemmat myynti- ja toimitusehdot.

Nämä myynti- ja toimitusehdot korvaavat kaikki aikaisemmat myynti- ja toimitusehdot. KKT Group Oy:n yleiset myynti- ja toimitusehdot 1. Soveltamisala Näitä myynti- ja toimitusehtoja sovelletaan KKT Group Oy:n (jäljempänä myyjä) ja sen asiakkaiden (jäljempänä ostaja) väliseen kaupankäyntiin,

Lisätiedot

Incoterms 2000. Finnish. www.if.fi

Incoterms 2000. Finnish. www.if.fi Incoterms 2000 Finnish www.if.fi KANSAINVÄLISEN KAUPPAKAMARIN TOIMITUSLAUSEKKEET MIKÄ ON? Toimituslauseke on kirjain- tai sanayhdistelmä, jolla sovitaan eräistä kauppasopimuksen ehdoista. MITÄ TOIMITUS-

Lisätiedot

Teollisuusratkaisut. Pipelife ratkaisut Kaivosja prosessiteollisuuteen

Teollisuusratkaisut. Pipelife ratkaisut Kaivosja prosessiteollisuuteen Teollisuusratkaisut Pipelife ratkaisut Kaivosja prosessiteollisuuteen Sisällys 2 Pipelife toimipaikat 3 Pipelife paineputket kaivos-ja prosessiteollisuuteen 4 Erikoistuotteet kaivosteollisuuteen 5 Pipelife

Lisätiedot

EDISTYKSELLINEN PUTKEN TUKI NOPEAA ASENNUSTA JA KONDENSAATION HALLINTAA VARTEN AF/ARMAFLEX -TUOTTEEN KANSSA

EDISTYKSELLINEN PUTKEN TUKI NOPEAA ASENNUSTA JA KONDENSAATION HALLINTAA VARTEN AF/ARMAFLEX -TUOTTEEN KANSSA EDISTYKSELLINEN PUTKEN TUKI NOPEAA ASENNUSTA JA KONDENSAATION HALLINTAA VARTEN AF/ARMAFLEX -TUOTTEEN KANSSA Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Varma Euroclass B/BL-s3,d0 ja suuri vesihöyryn siirtymiskestävyys

Lisätiedot

Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012

Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012 MATERIAALI TEHOKKUUS TUTKIMUS CASE KIDEX Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012 MARTELA LYHYESTI Martela Oyj on työympäristöjen ja julkitilojen muutosten toteuttaja. Martelan sisustusratkaisut tukevat asiakkaan

Lisätiedot

Ekovilla Oy 2010 multimediaesittely

Ekovilla Oy 2010 multimediaesittely Puukuitupohjaisia lämmöneristeitä valmistava Ekovilla Oy on 30-vuotias rakennusteollisuusyritys, joka toimii Kuusan-koskella. Yhtiöllä on tehtaat myös Kiimingissä ja Ylistarossa. Ekovilla on orgaanisten

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille (myöhemmin tilaaja) on

Lisätiedot

FORSSAN METALLITYÖT OY. Edistyksellistä ovitekniikkaa 50 vuoden ajan

FORSSAN METALLITYÖT OY. Edistyksellistä ovitekniikkaa 50 vuoden ajan FORSSAN METALLITYÖT OY O V I T E H D A S Edistyksellistä ovitekniikkaa 50 vuoden ajan 02 OVIA ON MONENLAISIA. MEIDÄN OVEMME OVAT JÄMÄKÖITÄ JA KESTÄVIÄ. Avaa sinäkin FM-ovi! Forssan Metallityöt Oy on Suomen

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa

Lisätiedot

KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT. Hinnasto 1.3.2015. www.nokiantyres.com/heavy

KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT. Hinnasto 1.3.2015. www.nokiantyres.com/heavy KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT Hinnasto 1.3.2015 www.nokiantyres.com/heavy 19 Eturenkaat Nokian Hakkapeliitta Truck F 295/80 R 22.5 152/148M Nokian Hakkapeliitta Truck F x x D C 74 )) 860, 1 066, T675020

Lisätiedot

LOHJAN BETONITUOTTEET

LOHJAN BETONITUOTTEET 4-50 Lohja Abetoni Oy Ympäristötuotteet www.laoy.fi Tuoteluettelo/ hinnasto 1.1.2002 Korvaa hinnaston 1.1.2001 LOHJAN BETONITUOTTEET Radanrakentamisessa Teleliikenteessä Sähkönsiirrossa Kaukolämmönsiirrossa

Lisätiedot

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv)

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Kaikki mahdollisuudet, täysi vastuu Atlas Copco tarjoaa juuri asiakkaan liiketoimintaan sopivat

Lisätiedot

SERTIFIKAATTI Nro VTT-C- 4735-09 Myöntämispäivä 30.11.2009 TUOTTEEN NIMI VALMISTAJA TUOTEKUVAUS SERTIFIOINTIMENETTELY

SERTIFIKAATTI Nro VTT-C- 4735-09 Myöntämispäivä 30.11.2009 TUOTTEEN NIMI VALMISTAJA TUOTEKUVAUS SERTIFIOINTIMENETTELY SERTIFIKAATTI Nro VTT-C- 4735-09 Myöntämispäivä 30.11.2009 TUOTTEEN NIMI VALMISTAJA Vuorivillaverkkomatot, Vuorivillalevyt sekä Vuorivillakourut ja niistä valmistetut eristysosat Paroc Oy Ab Läkkisepäntie

Lisätiedot

MICHELIN SISÄRENKAAT. Hinnasto 1.1.2012. www.michelin.fi

MICHELIN SISÄRENKAAT. Hinnasto 1.1.2012. www.michelin.fi MICHELIN SISÄRENKAAT VannenauhaT Hinnasto 1.1.2012 www.michelin.fi Henkilöauton sisärenkaat HENKILÖAUTON SISÄRENKAAT - Airstop slang personvagn Kpl/ EURO CAI Tyyppi - slang Venttiili Rengaskoko - däckdimension

Lisätiedot

TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA

TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA Liite 5 Sopimusmalli (Kalusteet) TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Kemin kaupunki Osoite: Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

LUO HILJAINEN YMPÄRISTÖ

LUO HILJAINEN YMPÄRISTÖ LUO HILJAINEN YMPÄRISTÖ Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Ylivoimaista äänieristystä Joustava ja kevyt Ääni- ja lämpöeristys yhdessä 97 Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Tekniset tiedot - ArmaSound RD120

Lisätiedot

Lisä- ja muutostyöt 6.5.2014. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila

Lisä- ja muutostyöt 6.5.2014. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila Lisä- ja muutostyöt Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Lisä- ja muutostyöt Keskeisin riidanaihe rakennusurakassa Suorittamistarve aiheuttavat suunnitelmien muutokset virheelliset, ristiriitaiset tai puutteelliset

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

KULUTTJASOPIMUKSET. Matti Antikainen Energiaseminaari 23.3.2011 Tampere

KULUTTJASOPIMUKSET. Matti Antikainen Energiaseminaari 23.3.2011 Tampere KULUTTJASOPIMUKSET 23.3.2011 Tampere Matti Antikainen Energiaseminaari 23.3.2011 Tampere Laki ja rakentaminen Laki on pakottavaa oikeutta Ei koske kahden yksityishenkilön välistä riitaa Kuluttajansuojalain

Lisätiedot

HP Ohjelmistopalvelu. HP Care Pack -palvelut

HP Ohjelmistopalvelu. HP Care Pack -palvelut HP Ohjelmistopalvelu HP Care Pack -palvelut HP:n ohjelmistopalvelu tarjoaa kattavat palvelut HP:n ohjelmistoille ja tietyille muiden valmistajien ohjelmistoille. HP:n asiantuntijat ja asiakkaan IT-osasto

Lisätiedot

Frenger comfortluokan kattosäteiljiä

Frenger comfortluokan kattosäteiljiä Frenger comfortluokan kattosäteiljiä FRENGER SYSTEMEN BV on kansainvälinen alansa johtava yritys jonka päätuotteet ovat kattosäteilyelementit sekä lämmitykseen että jäähdytykseen. Yrityksellä on kokemusta

Lisätiedot

VALMISKAAPELITUOTTEET

VALMISKAAPELITUOTTEET VALMISKAAPELITUOTTEET Kuitu kotiin Laajakaistaverkot Orbis Oy - Valmiskaapelituotteet 2015 1 Orbiksen osaaminen Orbiksella on yli 25 vuoden kokemus valokuitutuotteiden valmistamisesta ja tuotteitamme käyttävät

Lisätiedot

MONIKÄYTTÖINEN RATKAISU AMMATTILAISILLE

MONIKÄYTTÖINEN RATKAISU AMMATTILAISILLE MONIKÄYTTÖINEN RATKAISU AMMATTILAISILLE Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Täydellinen valikoima kaiken kokoisille putkille ja kanaville helposti levitettäviä tuotteita Tehokas lämpöhäviöiden esto Järjestelmän

Lisätiedot

WISA -Spruce monitoimivaneri

WISA -Spruce monitoimivaneri WISA -Spruce monitoimivaneri Enemmän kuin rakennevaneri. Pohjoisen hitaasti kasvanut kuusipuu antaa WISA -Spruce vanerille erinomaiset ominaisuudet; mainion yhdistelmän esteettisesti miellyttävää ulkonäköä

Lisätiedot

Hinnasto 2012 / Hoiva ALV 0%

Hinnasto 2012 / Hoiva ALV 0% Hinnasto 2012 / Hoiva ALV 0% Hoivakalusteet Anda Jalat ja käsinojat koivua tai petsattua koivua. Istuimessa irroitettava verhoilu. Nojatuoli Istuimessa irroitettava verhoilu, koivu C2124M/KO 1,9 1767.60

Lisätiedot

LOHJAN BETONITUOTTEET

LOHJAN BETONITUOTTEET 4-50 Lohja Abetoni Oy Ympäristötuotteet www.laoy.fi Tuoteluettelo/ hinnasto 1.1.2001 Korvaa hinnaston 1.1.2000 LOHJAN BETONITUOTTEET Radanrakentamisessa Teleliikenteessä Sähkönsiirrossa Kaukolämmönsiirrossa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Hankintasopimusluonnos Liite1

Helsingin kaupunki Hankintasopimusluonnos Liite1 xx.xx.20xx 1 1 Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) PL 6000 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 Palveluntuottaja Yrityksen nimi Osoite: xxxx Y-tunnus 2 Yhteyshenkilöt Tilaaja: Sopimusasiat:

Lisätiedot

Tervetuloa! Hoidamme kansainväliset lähetykset nopeasti, täsmällisesti ja luotettavasti. Tutustu DHL Express -lähetysten moniin etuihin.

Tervetuloa! Hoidamme kansainväliset lähetykset nopeasti, täsmällisesti ja luotettavasti. Tutustu DHL Express -lähetysten moniin etuihin. Tervetuloa! DHL EXPRESS Hoidamme kansainväliset lähetykset nopeasti, täsmällisesti ja luotettavasti. Tutustu DHL Express -lähetysten moniin etuihin. Tutustu moninaisiin palveluihin ja ratkaisuihin, joita

Lisätiedot

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut Asiantuntijapalvelut SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Soveltaminen... 2 1.2 Työmenetelmät... 2 2 TOIMITTAJAN VELVOLLISUUDET... 2 2.1 Yleistä... 2 2.2 Tiedottaminen palvelun edistymisestä... 2 3 TILAAJAN

Lisätiedot

Suun terveydenhuollon tarveaineiden ja tarvikkeiden sekä oikomisen tarveaineiden ja tarvikkeiden hankinta

Suun terveydenhuollon tarveaineiden ja tarvikkeiden sekä oikomisen tarveaineiden ja tarvikkeiden hankinta 1 (5) Suun terveydenhuollon tarveaineiden ja tarvikkeiden sekä oikomisen tarveaineiden ja tarvikkeiden hankinta Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Määritelmät... 2 3. Tavoitteet... 3 4. Asiakkaat... 3 5. Tuotteita

Lisätiedot

Conseils Oy Secure Link: TOIMITUSEHDOT 1.1.2015

Conseils Oy Secure Link: TOIMITUSEHDOT 1.1.2015 Toimitusehdot Conseils Oy Secure Link: TOIMITUSEHDOT 1.1.2015 Conseils Oy Secure Link E-mail: myynti@securelink.fi Web: www.securelink.fi 1. ASIAKASTIETOJEN ANTAMINEN 1.1. Tilauksen tekeminen edellyttää

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA

NURMIJÄRVEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA NURMIJÄRVEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT 1.1 Tilaaja Nurmijärven kunta (jäljempänä Tilaaja) < osoite > < Y-tunnus > 1.2 Toimittaja

Lisätiedot

Maksupäätepalvelu Palvelukuvaus

Maksupäätepalvelu Palvelukuvaus Palvelukuvaus Versio: 1.1 19.2.2016 PALVELUKUVAUS SISÄLLYSLUETTELO 1 Palvelun yleiskuvaus... 1 2 Palvelukomponentit... 1 2.1 Lähimaksu Kiinteä... 1 2.2 Lähimaksu Langaton... 1 2.3 Lähimaksu Mobiili...

Lisätiedot

Materiaalikansio Hio-Mex 10.9.2012 1

Materiaalikansio Hio-Mex 10.9.2012 1 Materiaalikansio Hio-Mex 10.9.2012 1 Materiaalikansio Hio-Mex 10.9.2012 2 Sisältö 1. HIO-MEX... 3 1.1 Yritys... 3 1.2 Yhteystiedot... 3 1.2.1 Tilaukset... 3 1.2.2 Markkinointi ja jälkimarkkinointi... 3

Lisätiedot

Ensiluokkaiset tuottet ja jatkuva kehitys

Ensiluokkaiset tuottet ja jatkuva kehitys Ensiluokkaiset tuottet ja jatkuva kehitys Korkealuokkaisen toimittajan intohimo Meillä HellermannTytonilla on erityinen intohimo: sitoudumme kehittämään tuotteita kaapeliympäristöön. Yrityksemme periaate

Lisätiedot

VERSIO: SUOMI, JULKAISTU 02/2015. ProRox. ProRox GRP 1000. Teollisuuseristeet. Vesitiivis eristysjärjestelmä

VERSIO: SUOMI, JULKAISTU 02/2015. ProRox. ProRox GRP 1000. Teollisuuseristeet. Vesitiivis eristysjärjestelmä VERSIO: SUOMI, JULKAISTU 02/2015 ProRox Teollisuuseristeet ProRox GRP 1000 Vesitiivis eristysjärjestelmä Jaamme osaamistamme sinun eduksesi ROCKWOOL-konserniin kuuluva ROCKWOOL Technical Insulation kehittää

Lisätiedot

2.1 Tarjous Myyjän tarjous on voimassa tarjouksessa mainitun ajan. Mikäli voimassaoloaikaa ei ole mainittu, on se 30 päivää tarjouksen päiväyksestä.

2.1 Tarjous Myyjän tarjous on voimassa tarjouksessa mainitun ajan. Mikäli voimassaoloaikaa ei ole mainittu, on se 30 päivää tarjouksen päiväyksestä. 1. Soveltamisala Nämä ehdot koskevat elinkeinonharjoittajien välisiä kauppoja kotimaan kaupassa. Näitä ehtoja sovelletaan, elleivät osapuolet ole toisin sopineet. 1.1 Määritelmiä Tavaralla tarkoitetaan

Lisätiedot