Pohjan PUHURI. Osallistu Myötäpäivien ohjelmaan, s. 12. Luovuttajia tarvitaan, s Kuinka yhteisöllisiä olemme? s. 8-9

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjan PUHURI. Osallistu Myötäpäivien ohjelmaan, s. 12. Luovuttajia tarvitaan, s. 4-5. Kuinka yhteisöllisiä olemme? s. 8-9"

Transkriptio

1 Pohjan PUHURI Luovuttajia tarvitaan, s. 4-5 Kuinka yhteisöllisiä olemme? s. 8-9 Osallistu Myötäpäivien ohjelmaan, s. 12 Partiota vaaroilta lakeuksille 1/2009

2 Pääkirjoitus Uusi vuosi, uudet tuulet Vuodenvaihdetta vietettiin tuulisissa oloissa talvisen myrskytuulen riepotellessa Pohjanmaata. Pihoille jäänyt irtotavara sai kyytiä kun raikas tuuli puhalsi uutta ilmaa vaaroilta lakeuksille asti. Myös koko kulunut vuosi toi uutta ilmaa pohjanmaan partiotoimintaan kun vuoden 2007 lopulla perustettu Pohjanmaan Partiolaiset ry otti vetovastuun partiopiirille kuuluvista tehtävistä Etelä, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan alueella. Menneen vuoden aikana yhdistettiin kolmen vanhan piirin toiminta, ja 112 lippukunnan sekä yli 6000 partiolaisen toiminnan tukeminen siirrettiin yhden organisaation hoidettavaksi. Suuri muutos minkä tahansa mittapuun mukaan, ja ainakin omasta mielestäni siinä on suoriuduttu hienosti. Onnistuneen ensimmäisen vuoden jälkeen on hyvä jatkaa toiminnan kehittämistä. Vuodenvaihde on usein tuulista aikaa myös järjestöissä ja yhdistyksissä kun useimmat niistä aloittavat uuden toimintakauden. Pohjanmaan Partiolaiset ry:lle vuosi 2009 on sen historian toinen toimintavuosi. Alkaneen toimintavuoden kuluessa piirin tavoitteena on vakauttaa piirin asema ja toimintatavat, ottaa käyttöön valtakunnalliset toimintamallit ja tukea lippukuntia uuden partio-ohjelman käyttöönotossa. Vuoden tuleviin tapahtumiin kuuluvat mm. Lakeuden Kutsu talvikisat helmikuussa Seinäjoella ja Kempeleessä, Seilileiri kesäkuun alussa Pyhäsalmella, sekä piirin suurtapahtuma Myötäpäivät syyskuuta Seinäjoella. Pohjan Puhuri tulee tänäkin vuonna omalta osaltaan tukemaan piirin toiminnalle asetettujen tavoitteiden saavuttamista, sekä tietysti kertoo laajasti Pohjanmaan partiopiirin alueen tapahtumista. Vanhoista tutuista palstoista jatkuvat lehdessä Piirinjohtajan palsta, Valokeilassa, piirin ajankohtaiset uutiset kokoava Puutiset, sekä satunnaisesti kolumnipalsta Nuori Vihainen Partiojohtaja. Uutuuksina alkavat tässä numerossa piirin kilpailujaoston oma palsta, sekä juttusarja jonka tarkoituksena on esitellä kaikki piirin aktiiviset lippukunnat. Vuodenvaihteen tuulista säätä mukaillen vaihtui ilma hiukan myös Pohjan Puhurin toimituksessa kun vuosina 2006 ja 2008 lehteä päätoimittanut Janne Frau Hakkarainen luopui pestistään ja allekirjoittanut otti haasteen vastaan. Lehden muu toimitus on pysynyt varsin samana edellisvuoteen verrattuna, tosin mukaan on saatu jo viime vuoden lopulla muutama uusi toimittaja. Tulevan vuoden toimintakalenteria katsellessa voinkin päätoimittajana olla tyytyväinen ahkeraan toimituskuntaan, kerrottavaa tulee varmasti riittämään Puhurin sivuille tänäkin vuonna! Oikein hyvää ja toiminnantäyteistä partiovuotta 2009! Toimituskunta Päätoimittaja: Veijo Väisänen p veijo.vaisanen(at)pohjanmaa.partio.fi Toimitussihteeri: Kaisa Väisänen kaisa.vaisanen(at)pohjanmaa.partio.fi Taitto: Pekka Kuru pekka.kuru(at)pohjanmaa.partio.fi Toimittajat: Iina Leppäaho, Arttu Tanner, Elina Paloniemi, Satu Salo-Jouppila, Suvi Takala, Aki Vehkaoja Valokuvaaja: Janne Seppänen, Jenna Simula Toimituskunnan sähköposti: pohjanpuhuri(at)pohjanmaa.partio.fi Toimituskunnan jäsenten henkilökohtaiset sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi (at)pohjanmaa.partio.fi Aineisto Aineisto toimitetaan suoraan päätoimittajalle tai osoitteeseen aineisto(at)pohjanmaa.partio.fi deadlineen mennessä. Vuoden 2009 aineiston deadlinet: 2/ / / / / Lehti ilmestyy kahden viikon kuluttua deadlinesta. Julkaisija Pohjanmaan Partiolaiset ry Ilmestyminen: 6 numeroa vuodessa Levikki: 5600 kpl Painopaikka: Kalevaprint Oy, Oulu ISSN: Kannessa Iltaohjelmaa suunniteltiin Myötäpäivien staabikokouksessa pienissä porukoissa. Kuva Sanni Aho. Piirin yhteystiedot Pohjanmaan Partiolaisten partiotoimisto: toimisto(at)pohjanmaa.partio.fi Ylivieskan toimipaikka puh Koulukatu 5 as. 4, Ylivieska Vaasan toimipaikka puh Rauhankatu 8, Vaasa Oulun toimipaikka puh Hallituskatu 35 A 5, Oulu (3 krs.) Wege POHJANMAAN PARTIOLAISET r y 2 Pohjan Puhuri

3 Piirinjohtajan palsta Pohjanmaan Partiolaisten luottamushenkilöt kokoontuivat tammikuun alussa Kokkolaan suunnittelemaan alkanutta toimintavuotta. Meitä oli paikalla mukavasti ja onneksi mukana oli myös niitä, jotka tulivat etsiskelemään itselleen pestiä. Uskonpa, että aika moni pestitön lähti sunnuntaina kotiin uuden partiopestin kanssa. Viikonloppuna puhuttiin muutenkin pesteistä ja pestaamisesta. Piirissä on avoimia pestejä ja tekijöitä kaivataan kaikille toiminnan aloille. Jos pesti piirissä kiinnostaa, ole ihmeessä yhteydessä toiminnan alan ministereihin tai vinkkaa itsestäsi piirin luottamushenkilöille! Navakka tuuli vei eteenpäin Luottareilla Teimme Luottareilla haaveverkon. Jokaisella oli mahdollisuus kertoa partiohaaveensa vuodelle Kuulimme tärkeitä asioita: lippukunnissa suoritetaan uutta partio-ohjelmaa, piirin luottamushenkilöiden määrä kasvaa ja ennen kaikkea kaikki Pohjanmaan Partiolaisissa puhaltavat yhteen hiileen ja tekevät yhdessä entistä parempaa partiota. Uuden partio-ohjelman käyttöönotto näkyy monin tavoin myös piirin toiminnassa. Syyskuussa Myötäpäiville kokoontuu partiolaisia kaikista ikäkausista, kaikille ikäkausille on omaa ohjelmaa ja sunnuntaina tapahtuma huipentuu paraatiin. Myötäpäivät ovat piirimme yhtenäisyyden osoitus. Tuona viikonloppuna partio näkyy Seinäjoen kaduilla! Piirissä on perustettu myös Huoli-projekti, jonka tehtävänä on tukea lippukuntia uuden partio-ohjelman käyttöönotossa. Jos jokin uudessa ohjelmassa askarruttaa, Huoli on teitä varten. Minulla on tätä kirjoittaessani piirin varajohtajuudesta kokemusta 15 päivää. Olen oppinut jo paljon, kartoittanut haasteita ja rakentanut omaa haavekarttaa. Luottareiden perusteella voin kuitenkin uskoa, etten ole yksin. Meitä samaan suuntaan menijöitä on jo paljon ja kuljemme myötätuulessa. Tule sinäkin mukaan! Pakkasterveisin Laura Ritola Valokeilassa Elina Kemppainen Arvot enemmän esille partiotoiminnassa Jokainen voi vaikuttaa yhteiskuntaa tekemällä vaikka päivän hyvän työn. Teksti: Iina Leppäaho Elina Mimmi Kemppainen (26v.) valittiin viime syksyn kunnallisvaaleissa Kuusamon kunnanvaltuutetuksi. Partiota hän on harrastanut jo sudenpennusta lähtien ja on yhä mukana toiminnassa aktiivisesti: Kuusamon Tunturisiskojen ja -veljien lippukunnanjohtajana sekä Pohjanmaan Partiolaisten seniorijaoston jäsenenä ja kouluttajana. Kemppaisen mielestä partion roolia yhteiskunnallisena vaikuttajana voisi vahvistaa entisestään. Järjestönä partio voisi tuoda enemmän esille esimerkiksi arvopohjaansa ja olla osaltaan kehittämässä yhteiskuntamme hiipunutta arvokeskustelua, hän pohtii. Kemppainen kokee, että Partiojärjestö voisi korostaa nykyistä enemmän lasten ja nuorten kasvun ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta tärkeinä pitämiään asioita. Suomen partiolaisten yhteiskunnallisen toiminnan linjauksissa mainitaan esimerkiksi, että järjestömme tahtoo olla mukana kehittämässä yhteiskuntaamme niin, että lasten ja nuorten näkökulma otetaan päätöksissä paremmin huomioon ja kannustaa aktiivisen kansalaisen rooliin. Näiden toteuttamista käytännössä voisi miettiä enemmänkin. Kemppainen pitää partiota sinällään yhteiskunnallisena toimintana ja on tyytyväinen uusiin kasvatustavoitteisiin. Partio voi parhaimmillaan antaa lapsille ja nuorille välineitä toimia aktiivisesti yhteiskunnassa. Partiossa oppii ottamaan vastuuta itsestä, toisista ihmisistä, ympäristöstä ja yhteiskunnasta. Kemppainen muistuttaa myös siitä, että yhteiskunnallista vaikuttamista ei tarvitse nähdä ainoastaan jonain saavuttamattoman korkealla tapahtuvana toimintana. Jokainen meistä voi vaikuttaa yhteiskuntaan vaikka tekemällä sen päivän hyvän työn, hän toteaa. Kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin ja vaikuttamiseen on Elina Kemppaisella herännyt vähitellen lapsesta saakka ja vahvistunut opintojen parissa Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Partiosta oppimikseen hyödyllisiksi taidoiksi hän kokee ainakin johtamisen taidot sekä ryhmähengen tärkeyden huomaamisen. Kemppainen ei usko, että pelkät ideologiset näkemykset kantavat vaikutustyössä kunnanvaltuustossa vaan niiden eteen pitää tehdä töitä. Hän haluaisi olla yhdessä muiden kanssa kehittämässä kattavampia hyvinvointipalveluja eri-ikäisille ja eri puolilla asuville kuusamolaisille. Pohjan Puhuri 3

4 Teksti: Elina Paloniemi Kuvat: Janne Seppänen 1 Verenluovutuksen ensimmäinen askel on ilmoittautuminen vastaanottoon. Mukaan tarvitsee vain henkilöpaperit. 2vuttajan, Ennen luovutusta täytetään terveydentilakysely, jonka saa ilmoittautumisen yhteydessä. Tällä varmistetaan sekä luoettä verivalmistetta saavan potilaan turvallisuutta Lahja elämälle Suomen punaisen ristin veripalvelu on huolehtinut jo 60 vuotta sairaaloidemme verentarpeesta. Veripalvelu vastaa niin veren keruusta ja jatkokäsittelystä, kuin myös veren jakamisesta sairaaloihin. Jokaisen luovuttajan panos on tärkeä, ja verenluovuttaminen oiva keino tehdä päivän hyvä työ. Luovutettu veri voi pelastaa hengen. Saavun SPR:n veripalvelun Oulun toimistolle perjantaina puolen päivän jälkeen. Paikalla on minun lisäkseni muutamia luovuttajia. Vastaanotosta saan ilmoittautumisen yhteydessä luovutuslomakkeen, jonka kääntöpuolella on terveydentilakysely. Lomakkeen kysymykset kartoittavat laajasti yleistä terveydentilaa sekä muita luovutuksen turvallisuuteen liittyviä asioita. Otan mehua ja asetun pöydän ääreen vastaamaan kysymyksiin. Kyllä, olen kaikin puoli terve ja oireeton. Ei, minua ei ole rokotettu viimeisen neljän viikon aikana, enkä ole viimeisen neljän kuukauden aikana ottanut lävistystä tai tatuointia. Kysymyksiä on pitkä liuta, mutta täyttäminen sujuu nopeasti. Kysely pitää täyttää jokaisen luovutuskerran yhteydessä, jotta tiedot vastaavat nimenomaan luovutushetkeä. Tällä pyritään varmistamaan sekä luovuttajan, että verivalmistetta saavan potilaan turvallisuutta. Kyselyn täyttämisen jälkeen pääsen sairaanhoitajan haastatteluun. Hoitaja käy terveydentilakyselyn huolellisesti läpi ja esittää muutaman tarkentavan kysymyksen. Tämän jälkeen on vuorossa hemoglobiinin mittaus. Laite kertoo, että hemoglobiinini on 133 g/l, mikä on tarpeeksi korkea, jotta voin luovuttaa verta. Naisilla hemoglobiinin täytyy olla vähintään 125, mutta korkeintaan 175. Miehillä 4 Pohjan Puhuri

5 4 Sairaanhoitajan haastattelussa käydään läpi 3terveydentilakysely ja mitataan hemoglobiini. Sitten on vuorossa luovuttaminen. Jokaisen luovutuksen yhteydessä otetaan 450 ml verta.. vastaavat rajat ovat 135/195. Seuraavaksi vuorossa on luovuttaminen. Käyn pitkäkseni ja sairaanhoitaja Pia Keränen antaa käteeni sideharsorullan, jota hän pyytää puristelemaan. Seuraan vierestä, kun hän laittaa kaiken valmiiksi. Kyynärtaipeen nopea puhdistus ja pisto. Veripussi alkaa täyttyä, eikä neulakaan tunnu pahalta. Luovuttajalta kerätään jokaisella luovutuskerralla 450 ml verta. Menetetty nestemäärä korvautuu kuitenkin noin vuorokauden aikana, kunhan muistaa juoda tavallista enemmän. Myös raskasta urheilua ja saunomista tulisi välttää, jotta nestevaje korjaantuu mahdollisimman nopeasti. Naisilla on luovutusten välissä oltava vähintään 91 vuorokautta, miehillä 61 vuorokautta. Verta otetaan ensin pieneen näytepussiin, joka lähetetään Helsinkiin testattavaksi, Keränen kertoo. Suomessa kaikki veret testataan Helsingissä. Verestä tutkitaan luovuttajan veriryhmä sekä veriteitse tarttuvat taudit. Tieto luovuttajan veriryhmästä on hyvin tärkeä, sillä väärän ryhmän veren siirtäminen potilaalle voi olla hengenvaarallista. Oulun aluekeskuksen esimies Marja Rajala muistuttaa, että kaikkiin veriryhmiin kuuluvia luovuttajia tarvitaan: - A+ ja O+ ovat yleisimmät veriryhmät, joten niitä tarvitaan eniten. Veripalvelun nettisivuilta voi seurata päivittäin, minkä verran eri ryhmien verta on varastossa. 60 vuotta arvokasta työtä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu perustettiin vuonna 1948 huolehtimaan suomalaisten sairaaloiden verentarpeesta. Veripalvelu hoitaa keskitetysti koko maan veripalvelutoimintaa, ja sen tehtäviin kuuluu niin verenluovutusten järjestäminen ja veren keräys kuin myös luovutetun veren testaus ja verivalmisteiden tuotanto sekä valmisteiden varastointi ja jakelu sairaaloihin. Tarpeen vaatiessa veripalvelu myös kutsuu ihmisiä luovuttamaan eri tiedotusvälineiden välityksellä. Verta voi luovuttaa Suomen lähes jokaisessa kunnassa. Veripalvelutoimistoja on 16 paikkakunnalla, mutta liikkuva palvelu mahdollistaa luovuttamisen myös muualla. Liikkuva palvelu järjestää luovutustilaisuuksia myös esimerkiksi työpaikoilla, oppilaitoksissa ja varuskunnissa. Veripalvelu kerää päivittäin noin 1000 pussia verta. Verta ei käytetä potilaille sellaisenaan, vaan jatkokäsittelyssä se erotellaan eri komponentteihin. Suurin osa luovutetusta verestä on plasmaa. Punasoluja on hieman alle puolet, ja verihiutaleita vain pieni osa. Kun veri erotellaan näihin komponentteihin, yhdestä luovutetusta veripussista hyötyy useampi potilas, ja hoito tehostuu. Myös mahdolliset haitat ja sivuvaikutukset jäävät pienemmiksi, kun potilaalle siirretään vain sitä veren osaa, jota hän tarvitsee. Veren tuotannosta huolehtivat Helsinki, Oulu ja Tampere. Täällä Oulussa valmistetaan myös Rovaniemen, Kokkolan ja Seinäjoen veret. Oulusta myös jaetaan verivalmisteet edelleen sairaaloihin, Marja Rajala kertoo. Tänään luovutettu veri on käytössä todennäköisesti jo huomenna illalla, Rajala jatkaa. Verivalmisteiden säilyvyydessä on isoja eroja. Syöpäpotilaille annettavat verihiutaleet säilyvät vain viisi vuorokautta, kun taas punasolut jopa viisi viikkoa. Säännöllisiä luovuttajia tarvitaan Oulun toimistolla käy luovuttajia tasaisesti ympäri vuoden. Kesällä on ehkä hieman hiljaisempaa, Marja Rajala pohtii. Tavoitteemme on kuitenkin kerätä täällä toimistolla verta 200 luovuttajalta joka viikko. Tämän lisäksi liikkuvan palvelun tulisi kerätä yli 200 pussia viikossa, jotta pystymme vastaamaan sairaaloiden tarpeisiin, Rajala jatkaa. Luovuttajien ikähaitari on koko maassa laaja. Nuoret naiset ovat hyvin aktiivisia, mutta aktiivisuus notkahtaa rajusti 30 ikävuoden tienoilla. Nuoret miehet eivät ole yhtä aktiivisia kuin naiset. Armeijassa moni luovuttaa verta, mutta sen jälkeen luovuttaminen usein jää. Molempien aktiivisuus kuitenkin kääntyy nousuun, kun lähestytään 40 ikävuotta. Tärkeintä olisi saada mukaan mahdollisimman paljon säännöllisiä luovuttajia, Marja Rajala tarkentaa. Pohjan Puhuri 5

6 Puutiset SP:n lippukuntaposti uudistuu EPP purkautuu Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten syyskokous pidettiin menneen joulun välipäivinä Seinäjoella. Kiinnostavana asiana kokouksen esityslistalla oli piirin purkautuminen ja omaisuudesta päättäminen. Myös muut sääntömääräiset asiat olivat esityslistalla. Kokouksessa käytettiin useita puheenvuoroja ja mielipiteitä piirin purkamisesta ja omaisuuden luovuttamisesta. EPP:n piirihallituksen pohjaesitys oli, että Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry purkautuu ja luovuttaa jäljelle jäävät varat Pohjanmaan Partiolaiset ry:lle. Ehtona on, että Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri ry päättää luovuttaa varansa Pohjanmaan Partiolaiset ry:lle vuoden 2009 loppuun mennessä. Tähän tehtiin yksi kannatettu vastaesitys, jotta piiriä ei tässä vaiheessa pureta ja omaisuuden luovutuksesta ei päätetä. Näistä kahdesta vaihtoehdosta äänestettiin ja piirihallituksen esitys voitti äänin Yksi äänesti tyhjää. Näin ollen piirin lopullinen kohtalo jäi nyt Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri ry:n käsiin, ja tuloksen näemme vuoden 2009 aikana. Kokouksessa tehtiin myös ehdotus, että päätetään purkautua ilman mitään ehtoa, mutta esitystä ei kannattanut kukaan. Suomen Partiolaiset uudistaa lippukuntapostiaan ja uudistuksen yhteydessä myös piireille on tarjottu mahdollisuutta tulla mukaan SP:n lähettämään postiin. Pohjanmaan Partiolaiset hyödynsivät mahdollisuuden ja näin siis jatkossa SP:n lpk-postin yhteydessä tulee asiaa myös meidän piiristämme. Paperista lippukuntapostia ei ole lähetetty Pohjanmaan Partiolaisten toimesta aiemmin, joten mukaan lähtö SP:n postiin on uutta meille. Pohjanmaan Partiolaisten postia lähetetään vuonna 2009, jonka jälkeen tehdään päätöksiä postista vuosittain. Uusi lpk-posti on julistemuotoinen, joista toisen toimittaa SP ja toisen piiri. Tammikuun lopulla postitettavan ensimmäisen postin yhteydessä lippukuntiin lähetetään seinäjuliste, jossa on paikka piirin ja SP:n vaihtuville posteille sekä ohjeet ja lisätietoja uudistuksesta. Pohjanmaan Partiolaisten lpk-postin tammikuun sisältö on piirin toimintakalenteri, jonka voit kätevästi kiinnittää kolon seinälle vaikka varsinaiseen julistepohjaan uutta materiaalia vuoden aikana tuleekin. Lisää partiouutisia löydät netissä: Myönnetyt partiojohtajavaltakirjat /2008 Saukko Joonas Kannuksen Korvenkävijät 12/2008 Jurmu Hannele Pateniemen Polunpolkijat 13/2008 Holmgren Piia Vaasan Partiotytöt 15/2008 Rintamäki Susanna Valkeavuoren Urasiskot ja veljet 16/2008 Reponen Tiina Merituuli 17/2008 Arpiainen Pauliina Vaasan Siniset Partiotytöt 18/2008 Veteläinen Ida Kuusamon Tunturisiskot ja veljet 19/2008 Halunen Toni Hanhikiven Kiertäjät 20/2008 Niemistö Tuomo Vaasan Metsäveikot 21/2008 Norja Milja Vaasan Siniset Partiotytöt Yhteensä vuonna 2008 jaettiin Pohjanmaan Partiolaisille 22 valtakirjaa. Adventtikalentereita myytiin piirissämme noin kappaletta. Kolme eniten myynyttä lippukuntaa olivat Tasangon Talvikit, Limingan Niittykärpät sekä Samposet. Eniten lisäystä edellisen vuoden myyntiin oli Oulun Toimareilla sekä Lakeuden Eräpartiolla. Piirimme 66 lippukuntaa myi kalentereita ja loi näin osaltaan hyvää joulumieltä. Kalenteriasiamiehet saivat kiitoksena partionsinisiä asiamiesreppuja, joita saattaa nähdä kaduilla kulkiessaan. Kiitos ihan jokaiselle hyvän joulumieltä jakaneelle tontulle! Valtakunnallisesti myynti ylsi samaan kuin viime vuonna, Pohjanmaan Partiolaisten alueella aivan ei ylletty vuoden 2007 yhteenlaskettuun myyntimäärään. lähetä puutinen pohjanpuhuri(at)pohjanmaa.partio.fi 6 Pohjan Puhuri

7 lähetä puutinen: pohjanpuhuri(at)pohjanmaa.partio.fi Partiouutiset Kuva: Antti Kerola Järjestöt haastoivat ministeri Jyrki Kataisen toivotalkoisiin kehitysavun nostamiseksi joulukuussa. Myös Suomen Partiolaiset on mukana talkoissa. Kansalaisjärjestöjen globaalit toivotalkoot kannustavat valtiovarainministeriä käärimään hihat ja nostamaan kehitysyhteistyön määrärahat EU:n minimitavoitteeseen vuonna Toivo tulee talkoisiin -kampanja jatkuu järjestöjen lahjatempauksella. Katainen tulee saamaan järjestöiltä ns. eettisen lahjan ja sen mukana vetoomuksen kehitysyhteistyörahojen puolesta. Joko olet kuullut Rakennusliiton Rakentaja-lehden julkistamasta erähenkisestä kirjoituskilpailusta, johon myös liiton ulkopuoliset kirjoittajat voivat osallistua? Partiolaisilta erätarinoita varmasti löytyy takataskusta, nyt vain kirjoittamaan ne paperille! Parhaat palkitaan erähenkisin palkinnoin ja voittajat julkistetaan Helsingin kirjamessuilla. Tuulevat kokosivat piirin luottikset yhteen Tuulevat luottarit järjestettiin melkein jo perinteisesti tammikuussa Kokkolassa. Luottareille oli kokoontunut noin 30 piirin luottispestissä toimivaa huivikaulaa. Tuulevien aikana oli ryhmillä ja jaostoilla aikaa Partiofaktaa aikuisille ja miksei myös muille Suomen Partiolaisten juuri valmistunut koulutusvideo kertoo partiofaktat hauskasti ja käytännönläheisesti. DVD:tä voidaan käyttää vaikka lippukunnan omalla Tervetuloa Partioon kurssilla. Tilaa fakta tai vilkaise parhaat palat netistä osoitteesta www. partio.fi kokoontua tarkentamaan tulevan vuoden suunnitelmia sekä pohtia mennyttä vuotta. Yhteisesti tutusteltiin toinen toisiimme leikkien, laulaen ja aikaa viettäen. Tuulisen sunnuntaiaamupäivän aikana äänestettiin nimi piirin kuukausittaiselle sähköiselle tiedotteelle, joka kulkee nyt nimellä Navakka. Samaisista nimiehdotuksista löytyi nimi myös piiritoimistollemme, jota voimme kutsua nyt Tuulenpesäksi. Luottispankki Luottispankki on SP:n eri pesteissä toimivien henkilöiden rekisteri, joka mahdollistaa luottisten ja pestejä tarjoavien kohtaamisen. SP:n ekstranet Teltta tarjoaa luottiksille mahdollisuuden muokata omia tietojaan ja näin myös tarjoutua itseä kiinnostaviin pesteihin. Mikäli olet rekrytoimassa ihmisiä omaan projektiisi, voit tutustua luottistarjontaan luottispankin kautta. Luottispankin tarkoituksena on nopeuttaa yhteydenottoa ja resurssointia, pankin tietoja ei saa käyttää muuhun kuin partiotoimintaan. Sp:n hallitus nimesi aikuiskoordinaattoripestiin Paula Viikarin ja Katja Kuuselan. He aloittivat tehtävissään vuoden alussa. Aikuiskoordinaattori on uusi luottamushenkilöpesti Suomen Partiolaisissa. Koordinaattorin tehtävänä on johtaa yhteistyössä kaikkien toiminnanalojen (alue, ohjelma, koulutus, viestintä, talous) kanssa aikuisiin liittyvää kehitystyötä, toimintamallien kehitystä ja koordinoida piirien tukemista aikuisiin liittyvissä tehtävissä. Koulutusrekisteri on siirtynyt sähköiseen muotoon. Uuden koulutusjärjestelmän mukaiset koulutuskokonaisuudet ja moduulit on siirretty jäsenrekisteri Polkuun. Koulutustietojen syöttämisestä huolehtivat keskusjärjestön ja piirien työntekijät. Koulutukset siirretään rekisteriin, kun koulutuksen johtajan lupa on saatu. Voit tarkkailla omia suorituksia Polusta jäsenkortin ilmoittautumiskoodilla. PARTIOTUOLISSA istuen tehdään tulevaisuuden partiota. Partiolaiset ja heidän tukijansa ovat antaneet rahallista tukeaan Helsingissä sijaitsevan Partioaseman uusien kokoustilojen kunnostukselle. Jokainen yli 100 euroa lahjoittanut henkilö/yritys saa nyt nimilaattansa Partioaseman kokoustuolin selkänojaan. Tuolien nimilaatoista löytyy vanhojen tuttujen partiolaisten, tunnettujen partiohenkilöiden ja tukijayhteisöjen nimiä tällaista henkistä tukea vasten isojakin tilaisuuksia suunnittelevan nuoren on kokouksen kulussa hyvä nojautua! Pohjan Puhuri 7

8 Teksti: Aki Vehkaoja Kuva: Markus Lehto Tarjoilija, saisinko yhden hyvän yhteisön? Oikeasti: asteikolla nollasta kymmeneen, kuinka yhteisöllisiä olemme? Naapurin kakaroiden komentaminen on hienommin sanottuna epävirallista sosiaalista kontrollia. Sen on todettu olevan lapsen kehitykseen merkittävästi vaikuttava tekijä. Kun koulun vanhempainillassa kysyttiin, kuinka moni on mielestään ainoa, joka puuttuu pihalla naapurin lasten tekemisiin, vähintään puolet vanhemmista nosti kätensä. Välittäminen tuli näkyväksi ja luvalliseksi. Televisiossa amerikkalainen kirkkoherra kätteli kaikki kirkkoon tulijat ja sanoi, että kiva nähdä sinua. Milloin sanoit viimeksi näin? Yhteisöllisyys on nyt muotisana. Se on monen mielestä yksi vastaus siihen, miten Jokelan ja Kauhajoen tragedioiden toistuminen voidaan estää. Se on siksi tärkeä asia. Yhteisöllisyys on kaikista ryhmän jäsenistä välittämistä, turvallista oloa, luottamusta ja lupaa sanoa, että on huolissaan. Yhteisöllisyyteen kuuluu yhteinen menneisyys, yhdessä tekeminen ja yhteiset unelmat. Siihen kuuluu, että kaikki tuntevat toisensa ja että leirillä voi puuttua naapuriteltan lasten tekemisiin. Tärkeää on ymmärtää, että ryhmän ulkopuolelle jääminen on huono asia myös ryhmään kuuluvien kannalta. Yhteisöllisyys rakoilee, arvot muuttuvat Suomalaista yhteiskuntaa on arvosteltu monin tavoin. Arvostelijat väittävät, että isänmaan käsite on vaihtunut puheeksi taloudesta ja kilpailukyvystä. Tämä johtaa epävarmuuteen ja juurettomuuteen, putoamiseen pois yhteisöstä. (Värri 2003.) Yhteiskuntamme tasapainoilee yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välissä, mutta nyt yhteisöllisyys on jäämässä pahasti alakynteen. Nuorten arvot korostavat erään selvityksen mukaan (Puohiniemi 2002) enemmän nautintoa ja suoriutumista kuin vanhempien ikäryhmien arvot. Toisen tutkijan mielestä aikamme riskejä ovat mm. ahneus, kateus, ylpeys ja hengen laiskuus (Palovaara 2008). Tänä päivänä opettajien usein kuulema tokaisu oppilaiden suusta on lause Onks pakko, jos ei haluu? Suomen Partiolaisten mainoslauseen mukaan partio on vastavoima miks mun pitäis ja ei kuulu mulle -asenteille. Miten partio sitten vastaa edellä kuvattuihin yhteiskunnallisiin uhkakuviin ja turvaa osaltaan lasten ja nuorten sosiaalisen kasvun? Oheisesta taulukosta voi katsoa, miten yhteiskuntamme on muuttunut koulun kasvatuksellisien tekstien perusteella. Viereen on koottu hieman partiofaktoja. Sen avulla saattaa verrata, ovatko partion muuttuneet arvot samoja kuin yhteiskunnassa yleisemmin muuttuneet arvot. Partio mukavan paineeton paikka yhteiskunnassa On arvioitu, että lapsilla ja nuorilla on voimakkaiden yhteisöllisten kokemusten nälkä. Partio voi olla paikka, jossa on sellaista toimintaa ja sellaisia jäseniä, että se vetää puoleensa. Tämä tapahtuu osallisuuden kautta, toimintaan mukaan ottamisen kautta. Partiolla on käytössään hyväksi koettuja välineitä. Keskeisin niistä on partiomenetelmä. Partiomenetelmä on yhtä kuin sitoutuminen partion arvoihin, symboliikka, nousujohteisuus, vartiojärjestelmä, tekemällä oppiminen, aikuinen tuki, päivän hyvä työ ja toiminta luonnossa. Näillä keinoilla taistelemme yhteisöllisyyden puolesta itsekkyyttä vastaan. Partio voi olla paikka, jossa saa vielä puhua isänmaasta, jossa kaveria ei pudoteta pois kyydistä ja jossa korostetaan häikäilemättömästi kaikkien yhteistä etua. Entä Pohjanmaa? Oikeasti: asteikolla nollasta kymmeneen, kuinka yhteisöllisiä olemme? Onko meillä edes maantieteellisesti mahdollista kehittyä yhdeksi yhteisöksi? Hankalan muotoinen piirimme, vanhat tottumukset ja yhdistymisen seurauksena hieman rakoilemaan päässyt yhteishenki aiheuttaa paljon päänvaivaa. Nyt sitten tarvitaan yhdessä tekemistä ja yhteisiä unelmia. Tarvitaan jo tehtyjen päätösten lopullista hyväksymistä ja tarttumista toimeen. Toisiin tutustumista, että ne naapuriteltan tarpojat pysyvät kurissa ja nuhteessa. Voisiko se alkaa jo tänä keväänä? Lähteet: Launonen, L Eettinen kasvatusajattelu suomalaisen koulun pedagogisissa teksteissä 1860-luvulta 1990-luvulle. Jyväskylän yliopisto. Palovaara, M Yhteisöllisyys kunniaan. Lasten ja nuorten sosiaalisen kehityksen turvaaminen koulussa ja päiväkodissa. Puohiniemi, M Arvot, asenteet ja ajankuva. Opaskirja suomalaisen arkielämän tulkintaan. Värri, M Estääkö kilpailuyhteiskunta dialogisen kasvatuksen. Pikkuväki 5/2003, Pohjan Puhuri

9 Pois kadonneet ihanteet: 1920-luvulla: - usko siveelliseen maailmanjärjestykseen - pidättyvyys - hiljaisuus 1950-luvulla: - kohtuullisuus - vaatimattomuus - kuuliaisuus - häveliäisyys - siveellinen puhtaus - (elämäntapojen) säännöllisyys - yksilöidyt velvollisuudet - kärsivällisyys - kristillinen etiikka koulukasvatuksen lähtökohtana 1970-luvulla: - kiitollisuus - epäitsekkyys - uhrautuvuus - altruistinen asenne toisten ihmisten tai yhteisön hyväksi - säästäväisyys - kestävyys - raittius - isänmaallisuus - uskollisuus 1980-luvulla: - itsekuri, itsehillintä Uusina tulleet ihanteet: 1900-luvun alussa: - hyvä itsetunto ja itseluottamus 1950-luvulla: - demokraattisuus - tasa-arvoisuus - solidaarisuus - suvaitsevuus 1970-luvulla: - globaali yhteiskuntaeettinen vastuu - kansainvälinen oikeudenmukaisuus - ihmisoikeuksien noudattaminen - ekologinen tietoisuus ja elämäntapa - kestävän kehityksen edistäminen 1980-luvulla: - rauhantahtoisuus - yhteistyökykyisyys - itsenäisyys - vastuuntuntoisuus Koko ajan säilyneet ihanteet: - totuudellisuus - rehellisyys - lainkuuliaisuus - ahkeruus - yritteliäisyys - työn teon arvostaminen - vastuu terveistä elämäntavoista - oikeudenmukaisuus - ystävällisyys - huomaavaisuus - kohteliaisuus - auttavaisuus 1990-luvulla: - avoimuus, itseilmaisu - sosiaaliset taidot - elämänhallinta - kriittinen ja akiivinen kansalaisuus sekä siihen liittyvä vastuullisuus Kasvatusihanteiden muutos koulun pedagogisissa teksteissä 1860-luvulta 1990-luvulle (Launonen 2000, 307). Partiolaki Suomessa vuonna Partiolaiseen voi luottaa. 2. Partiolainen kunnioittaa toisen vakaumusta, rakastaa kotiansa ja isänmaatansa. 3. Partiolainen on avulias, kohtelias ja huomaavainen. 4. Partiolainen täyttää velvollisuutensa ja on täsmällinen. 5. Partiolainen on jokaisen partiolaisen toveri. 6. Partiolainen on eläinten ja muun luonnon ystävä. 7. Partiolainen pitää aina mielensä rohkeana. 8. Partiolainen on työteliäs, vaatimaton ja säästäväinen. 9. Partiolainen rakastaa puhtautta ja järjestystä. 10. Partiolaisen ei käytä tupakkaa, väkijuomia eikä kirouksia sekä karttaa muitakin huonoja tapoja. Partiolupaus vuonna 1917 Lupaan koettaa parhaan kykyni mukaan, täyttää velvollisuuteni Jumalaa ja isänmaatani kohtaan, auttaa muita ja totella partiolakia. Partioihanteet 2008 Partiolaisen ihanteena on - Kunnioittaa toista ihmistä - Rakastaa luontoa ja suojella ympäristöä - Olla luotettava - Rakentaa ystävyyttä yli rajojen - Tuntea vastuunsa ja tarttua toimeen - Kehittää itseään ihmisenä - Etsiä elämän totuutta Partiolupaus 2008 Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani, omaa maatani ja maailmaa, toteuttaa ikäkauden ihanteita ja olla avuksi toisille. Partioihanteet ja partiolupaus 1917 ja Pohjan Puhuri 9

10 Veri Guud 09 uutta verta tarvitaan Veri Guud on tempaus, jossa luovuttaminen on pop! Se on meidän partiolaisten konkreettinen kädenojennus Suomen Punaisen Ristin Veripalvelulle ja sitä kautta Veripalvelun asiakkaille. Veri Guud-tempaus alkaa Muistelemispäivänä ( ) ja päättyy partioviikon lopussa ( ). Osallistuminen on helppoa: jokaisessa SPR:n veripalvelutoimistossa piirimme alueella (Oulu, Seinäjoki, Kokkola, Vaasa) on Veri Guud- vihko. Jos et löydä sitä, kysy neuvoa työntekijöiltä! Tähän vihkoon merkitään luovutukset. Laita vihkoon päiväys, nimesi ja lippukuntasi (huom. oululaiset: jos merkitset luovutuksesi piirin vihkoon, merkitsethän sen myös Veri Guud- vihkoon!) Tempaukseen voivat osallistua kaikki ne, jotka luovuttamaan pääsevät. Ei siis tarvitse olla partiolainen, riittää, kun merkitsee luovutuksen Veri Guud- vihkoon. Nyt on siis mahdollista värvätä vanhemmat, kummit, työkaverit, kaimat ja muut käymään luovuttamassa. Sanotte vain, että merkitsevät luovutuksensa teidän piikkiin. Veri on monille lähimmäisillemme korvaamaton, hengen pelastava lahja. Pienellä vaivalla terve suomalainen tekee hyvän työn apua tarvitsevalle. Jos olet ensikertalainen, voit pyytää jonkun konkarin mukaan. Tai jos tiedät jonkun toisen harkitsevan ensimmäistä käyntiä, tarjoudu kaveriksi. Haastamiseen on monia tapoja: viesti vanhemmille, ilmoitus kolon seinällä. Voitte käyttää myös SPR:n Veripalvelun haastesivua, Tai sitten Pohjanmaan Partiolaisten Veri Guud 09- haastefoorumia, os. Tätä kisaa ei käydä veren maku suussa, verellä on nyt muuta käyttöä. Kisa poikkeaa muullakin tavoin monista muista: nyt nimittäin luovuttamalla menestyy. Tempauksen päättymispäivän jälkeen vihkot kerätään ja tulokset lasketaan. Lippukunta, joka on luovuttanut lukumääräisesti eniten (eli on suurin määrä oman lippukunnan piikkiin tehtyjä luovutuksia), saa kosolti mainetta piirin viestimien kautta. Ja ennen kaikkea hyvän mielen hyvän työn tekemisestä. Kilpailujaoston Heihoi ja terveisiä Kokkolasta! Osa meistä Pohjanmaan Partiolaisten kilpailujaoston jäsenistä on viettänyt viikonloppuaan Vasikkasaaren leirikeskuksessa muiden piirin luottisten kanssa. Takana on pitkä päivä, jonka aikana on muun muassa suunniteltu tulevaa toimintavuotta ja tutustuttu uusiin ihmisiin. Meidän jaostomme kokoonpano on vakiintunut aika hyvin viime vuoden aikana, ja nyt porukkaamme kuuluu 10 partiolaista eri puolilta piiriä. Jaoston ensimmäinen toimintavuosi oli työntäyteinen, mutta samalla hyvin antoisa. Etenkin alussa kului paljon aikaa siihen, kun leikkasimme, liimasimme ja kokosimme vanhojen piirien partiotaitokisakäytännöistä Pohjanmaan Partiolaisille toimivaa kokonaisuutta. Vedimme jaoston kanssa kaksi pt-kilpailujen järjestämiskurssia ja olimme mukana kisoissa joko tekijöinä tai kilpailijoina. Tehtävämme on myös jatkossa tukea lippukuntia mahdollisimman hyvin kisojen järjestämisessä. Vuonna 2009 kilpailujaostolla on meneillään useita projekteja. Piirimme alueella järjestetään keväällä 2010 partiotaitojen SM-kilpailut, ja tekijöitä etsitään parhaillaan kovaa kyytiä. Järjestelyvastuussa ovat alueet 5 ja 6, joihin kuuluu pääosin vanhan Keski-Pohjanmaan alueen lippukuntia. Toinen suuri projekti on Pohjanmaan Partiolaisten omien pt-kisasääntöjen ja käytäntöjen kehittäminen, mitä varten olemme tehneet nettiin kisa-aiheisen kyselyn. Sen avulla keräämme mielipiteitä kilpailuista ja niiden järjestämisestä. Vastauksia tarvitaan sekä kokeneilta kisaajilta että vähemmän tai ei koskaan pt-kisoissa käyneiltä. Käy siis täyttämässä kysely osoitteessa fi/toiminta/kilpailut/kysely/. Vastausaikaa on helmikuun loppuun. Tule mukaan vaikuttamaan siihen, miten piirissämme tulevaisuudessa kisaillaan! Kilpailuaiheisia uutisia ja kuulumisia julkaistaan jatkossa vuoden jokaisessa lehdessä. Kirjoitusvuoro vaihtuu meidän jaoston jäsenten keskuudessa enää tarvitsemme palstalle jonkin iskevän nimen. Ota yhteyttä jaostoon, jos keksit nimiehdotuksen, ja yhteydessä saa toki olla muutenkin kaikissa kisa-asioissa. Meidät tavoittaa osoitteesta kilpailu(at)pohjanmaa.partio.fi. Nähdään kisoissa! - Teija kuulumisia Veri Guud järjestetään Pohjanmaan Partiolaisten alueelle nyt toista kertaa. Viime vuonna Veri Guud- lippukunniksi pääsivät Vaasa Metsäveikot ja oululainen Toimarit. Kädet alas, nyt luovutetaan! veripalveluinfoa: partio ja veripalvelu: veripalvelun haastesivut: Pohjanmaan Partiolaisten haastefoorumi: 10 Pohjan Puhuri

11 Kilpailujaosto esittäytyy 1. Nimi ja lippukunta? 2. Tehtävä jaostossa? 3. Lempikisavaruste? 4. Kisoissa sattunutta? 5. Trikoot vai uimalakki? 6. Miksi uudestaan? 1. Mika Laurila, Kiimingin Virkut 2. Suunnistuskisat, K-net 3. Ilmastointiteippi 4. Yörastilla majavaansan tekeminen oli hankalaa, kun mittakuva löytyi vasta kisan jälkeen. Piti arvioida mittoja silmämääräisesti naapurirastin tekeleen mukaan. 5. Molemmat hankinnan alla, nastarit on jo :) 6. Ei yhtä yksittäistä syytä, kisoissa on aina mukava käydä. 1. Eetu Marjakangas, Pohjan Veikot 2. Puheenjohtaja, sääntöuudistusprojekti 3. Höyläpenkki 4. Valmista yörastikätevyyttä kaverille esitellessä tuotos tippui vahingossa nuotioon. 5. Mielellään molemmat, kumpaakaan en omista. 6. Partiota parhaimmillaan! 1. Jani Yli-Kantola, Eräkurjet Pietarsaari 2. Koulutusvastaava, koulutusmateriaalin ylläpito 3. Rulla jesaria, ei oo ollu semmosta reissua,että ois jääny käyttämättä 4. Talvikisoja järjestettäessä värkkäiltiin heikosti jäätyneeseen kookkaaseen ojaan kilpailijoita ja rastihenkilöstöä varten ylityskohtaa. Pianhan sitä oli toinen jalka nivusia myöten märkänä. Muilla ainaki oli hauskaa! 5. Trikoot 6. No miks ei? 1. Kirsi Kipa Nurmela, Tasangon Talvikit 2. Talousvastaava 3. Punahilkat tunnistatte punaisesta nutusta :) 4. Hiukan noloa myöntää, mutta me ei oikein koskaan ehditä saada kätevyystehtäviä valmiiksi... Eli jos jotain on palautettu paloissa niin se on todennäköisesti meidän! 5. Uimalakki, koska trikoissa tulisi kylmä eväitä syödessä (Talvikki-perinne!) 6. Koska aina oppii uutta 1. Suvi Mäkinen, Tasangon Talvikit 2. Supe-, seikkailija- ja sisukisavastaava (tänä keväänä ei vielä järjestetä seikkailijakisoja) 3. Eväät, nälkäisenä on ikävä olla. 4. Eräissä kisoissa seikkailimme kartan ulkopuolella, kunnes huomasimme, ettei maasto vastaa karttaa. Onneksi pääsimme taas kartalle ja löysimme rastit. 5. Uimalakki, ei sitä koskaan tiedä, vaikka sitä tarvittaisiin. 6. Aina oppii jotain uutta. 1. Teija Valkeinen, Härmän Tähystäjät 2. Sihteeri, Pohjan Puhuri yhteyshenkilö 3. Vispilä 4. Paikallislehden toimittaja tuli neuvomaan sahan käyttöä lähtötehtävässä. 5. Leopardikuvioiset trikoot 6. En käsitä. Ei taida olla kaikki muumit laaksossa, kun kisoihin pitää lähteä aina uudestaan. 1. Mira Huusko, Vetelin Koskenkävijät 2. Jussin Jotos & Paavon Polku yhteyshenkilö 3. Kaasutrangia 4. Särjettiin vartion kanssa vasara, taltta ja 2x4- lankku pätkäistiin poikki samassa kisassa, mutta voitettiin silti. 5. Ei kumpikaan. 6. Useimmiten on hauskaa! 1. Lauri Vehkala, Pohjan Veikot 2. Tupa-vastaava 3. Talvella säärystimet ja syksyllä vaihtosukat 4. Savumakkarat meni niin hiileksi, ettei niitä tunnistanut enää makkaroiksi. 5. Uimalakki, aina hyödyllinen 6. Kisoissa on sitä jotain Eki Lehtimäki, Härmän Tähystäjät 2. Järjestelyohjeprojekti 3. Jussi-nalle 4. Korjasin trangiaa vasaralla. 5. Yleensä ei. 6. Miksi ei? 1. Tuomas Kangas, Lakeuden Kärpät 2. Rekisterivastaava 3. Purkka 4. Sahasin kaverin käteen :) 5. Hmm... Trikoot. 6. Aina onnistaa. Pohjan Puhuri 11

12 Teksti: Sanni Aho Kuvat: Sanni Aho Antti Martikainen Seinäjoki Me teemme Myötäpäiviä! Kuvassa Staabi lähes kokonaisuudessaan ensimmäisessä staabikokouksessa. Kuvan henkilöille löytyy nimet Facebookin Myötäpäivät-ryhmästä. M YÖTÄ PÄ IVÄT Kohti Seinäjokea Myötäpäivät järjestetään ensi syksynä, mutta ilmoittautuminen on nyt käynnissä. Varmista paikkasi Pohjanmaan Partiolaisten suurtapahtumasta ja tule näyttämään meille ja muille mitä on pohjalainen partio. Myötäpäivillä on jokaiselle ikäkaudelle omaa ohjelmaa. Mahdatko kuitenkaan tietää mihin ilmoittaudut ja mitä se pitää sisällään? Sukkela sudenpentu 7-9 vuotiaat uteliaat ja reippaat sudenpennut lähtevät tutkimaan omaa pesää ympäröivää maailmaa Myötäpäivillä oman laumansa ja akelan kanssa. Sudenpentujen lauantainen ohjelma järjestetään pääasiassa suurella Areenalla, jossa riittääkin ihmeteltävää. Valtava halli kun on jalkapallokentän kokoinen. Sudenpennut tarvitsevat yhden aikuisen akelan kymmentä sudenpentua kohden. Utelias Seikkailija Joukkueellinen vuotiaita seikkailijoita on iloinen ilmestys. Myös seikkailijoiden ohjelma rakennetaan Myötäpäivillä Areenan suuren katon alle. Seikkailijoille toivomme myös kaveriksi yhtä aikuista johtajaa kymmentä seikkailijaa kohden. Toimeen tarttuva tarpoja Teini-ikäiset vuotiaat tarpojat osallistuvat Myötäpäiville tutuissa vartioissaan, mutta vartiosta joku pääsee astumaan ryhmänsä vertaisjohtajan saappaisiin tapahtuman ajaksi. Tarpojat päästetään myös valloilleen Seinäjoen kaupungille lauantaipäivänä! Sukeltavat samoajat Toivottavasti lippukunnissa mietitään etukäteen mukaan lähteviä aikuisia, jotta vuotiaat samoajat jotka toimivat nuorempien ikäkausien sampoina tai muina johtajina pääsevät osallistumaan omaan varsin kosteaan ohjelmaansa. Omia polkujaan tallaavat vaeltajat Jo täysi-ikäisille vaeltajille järjestetään myös omaa ohjelmaa koko lauantaiksi. Vaeltajat voivatkin joko osallistua omaan ohjelmaansa tai pestautua Myötäpäivien tekijöiksi. Ohjelmaan osallistutaan omassa vaeltajavartiossa, josta joku toimii ryhmän johtajana. Pesteihin lähtevillä on jouston varaa ja iltaohjelmaan osallistuminen saattaa olla mahdollista vaeltajaikäisillä tekijöille, mutta siitä sovitaan oman tiimin mestarin kanssa erikseen. Ilmoittautuessa Myötäpäiville ilmoittaudutaan joko ohjelmaan tai pestiin. Seinäjoen kaupunki ottaa Myötäpäivät avosylin vastaan syksyllä. Kyllähän se vähän kustantaakin Osallistumismaksu lauantaista sunnuntaihin on kaikille 40 euroa. Mikäli lippukuntasi tulee perjantaina, on mahdollista tilata kolme euroa kultakin kustantava aamupala ei ihan sänkyyn, mutta majoituskoululle kuitenkin. Majoitus on perjantaina saapuville ilmainen. Suuri menoerä Myötäpäivillä on Areenan vuokra, mutta siten saamme koko tapahtuman ajaksi huikeat puitteet ja kaikki ovat saman katon alla. Myöskään mahdollinen syysmyrsky ei tapahtumaa häiritse. Osallistumismaksu kustantaa siis tilat, majoituksen, ruoat ja huikean ohjelman. Sinä teet kuitenkin tapahtumalle partiomaisen myötähengen, joten ilmoittaudu nyt! Ilmoittautuminen tapahtuu lippukuntien yhteyshenkilöiden kautta. Katso lisätietoja nettisivuiltamme! partio.fi/myotapaivat 12 Pohjan Puhuri

13 Teksti: Satu Salo-Jouppila Palstalla esitellään piirin lippukuntia Pohjanmaa tutuksi Lippukunnan nimi: Markki-Partio ry Toiminta-alue: Kauhava (Kortesjärven kaupunginosa) Jäsenmäärä: 74 Perustettu: 1978 Kolmen lauman, neljän vartion ja yhden vaeltajaryhmän voimin toimii Kortesjärvellä Markki-Partio. Lippukunta järjestää perinteisesti keväällä yöretken, johon osallistuu suurin osa jäsenistä. Ensi kesänä on ryhmä vaeltajia lähdössä vierailulle Sveitsiin Kanderstegin partiokeskukseen. Kortesjärveläiset ovat haaveilleet vuosia oman kodan rakentamisesta, ja nyt on paikka tiedossa ja varainkeräys rakentamista varten käynnissä. Lippukunnan jäseniin törmää hyvin usein partiotaitokisoissa, koulutuksissa tai jopa ulkomaisilla leireillä! Lippukunta täytti viime vuonna kunniakkaat 30 vuotta. Lippukunnan nimi: Jurvan Saloveikot ry Toiminta-alue: Kurikkaan juuri liittynyt Jurva Jäsenmäärä: 82 Perustettu: 1957 Jurvan Saloveikoissa toimii tänä toimintavuonna yhdeksän viikottain kokoontuvaa ryhmää. Osa vielä vie vanhaa ohjelmaa loppuun, mutta suurin osa on jo siirtynyt uuteen ohjelmaan. Syyskautena lippukunnan perinteisiin on kuulunut viikonlopunmittainen syysvaellus johonkin lähialueen kohteeseen. Viime syksynä lippukunnan jäsenet kävivät 40 hengen voimin vaeltamassa Saariselällä asti. Keväisin jurvalaisia voi nähdä kevätkisoissa tai Yrjön Päivää juhlistamassa Saariselän vaelluksella perheryhmäläisiä kiipeämässä Raututunturia kohti. Takana siintää Rautulammi. Lippukunnan nimi: Partiolippukunta Suotarpojat ry Toiminta-alue: Kärsämäki Jäsenmäärä: 34 Perustettu: 1978 Lippukunnassa vartiolaiset ja kolme laumaa sudenpentuja kokoontuvat viikottain. Suotarpojilla on oma maja ja varastot sekä majan yhteydessä ekovessa. He suunnittelevat rakentavansa kodan mahdollisesti jo ensi kesänä, sillä tarvikkeet ja rakennuslupa ovat jo valmiina. Pyhännän Kairankotkien kanssa on järjestetty kesäleiri, ja vuosittain muutamia päiväja yöretkiä. Lippukunnan nimi: Partiotyttölippukunta Oulun Valppaat ry Toiminta-alue: Oulu Jäsenmäärä: noin 100 Perustettu: 1917 Oulun Valppaiden toiminta on kivvaa, perinteistä partiointia tyttömäisellä otteella. Lippukunnan eräkämppä Kalime on käytössä joka viikonloppu. Lippukunta järjestää oman leirin niin talvella, kesällä kuin syksylläkin. Valppaiden jäsenet kisailevat aktiivisesti - voittihan Apollo-vartio SM-kultaa syksyllä He ovat olleet ohjelmauudistuksen testilippukuntana ja siirtyneet jo täysin uuteen partio-ohjelmaan. Yhteinen iltanuotio Toijalan Eräveikkojen kanssa majan maastossa. Valppaat leirillä syksyn 2008 ensilumessa Utajärvellä Puhuri kiittää avusta seuraavia: Ilpo Hautakangas, Suotarpojat, Annaliisa Liinamaa, Jurvan Saloveikot, Taija Willberg, Oulun Valppaat sekä Maria Pirttinen ja Sirpa Saarijärvi, Markki-Partio Pohjan Puhuri 13

14 Muistatko muistelemispäivän? Helmikuun loppupuolella vietetään erästä tärkeää partiovuoden juhlapäivää, muistelemispäivää. Muistelemispäivän viettoon löytyy varmasti hyvinkin erilaisia perinteitä lippukuntien välillä, mutta useimmissa toistuvat samat teemat: ympäristö, auttaminen sekä kansainvälisyys. Muistelemispäivä on kansainvälinen juhla, jota partiolaiset viettävät 22. helmikuuta. Muistelemispäivä on partion perustajan Robert Baden-Powellin sekä hänen puolisonsa Olave Baden-Powellin yhteinen syntymäpäivä. Lady Olave oli 32 vuotta B-P:tä nuorempi, mutta he olivat syntyneet samana päivänä. Muistelemispäivän tarkoituksena on antaa tietoa muiden maiden partiotoiminnasta ja herättää kiinnostusta kansainväliseen toimintaan. Päivän aikana partiolaiset haluavat usein toimia sekä ympäristön että läheistensä hyväksi. Muistelemispäivää voidaan viettää lippukunnissa usealla eri tavalla. Erilaisilla keräyksillä tuetaan heikommissa oloissa asuvien partiolaisten toimintaa. Muiden maiden kulttuuriin ja tapoihin voidaan tutustua esimerkiksi askartelujen, leikkien, musiikin tai eksoottisen ruuan avulla. Muistelemispäivää on helppo viettää myös oman ryhmän kesken, jos lippukunta ei järjestä yhteistä muistelemispäiväjuhlaa. Esimerkiksi B-P:n elämään tutustuminen sekä kansainväliset leikit ja laulut sopivat hyvin muistelemispäiväkokouksen ohjelmaan. Joissakin lippukunnissa on tapana lukea muistelemispäivän kunniaksi B-P:n viimeinen viesti partiolaisille. Kirje on löydetty B-P:n asiapapereiden joukosta hänen kuolemansa jälkeen. Rakkaat partiolaiset Jos olette nähneet näytelmän Peter Pan, muistatte varmaan, miten merirosvopäällikkö aina valmisteli kuolinpuhettaan, koska hän pelkäsi, että kun hänen viime hetkensä koittaa, hänellä ei olisi aikaa puheensa pitämiseen. Minun laitani on lähes samalla tavalla ja niinpä, vaikka en olekaan tällä hetkellä kuolemaisillani, kuolen jonakin näistä päivistä ja haluan lähettää teille jäähyväisviestin erotessamme. Muistakaa, että nämä sanat ovat viimeiset, jotka minulta saatte, joten ajatelkaa niitä. Elämäni on ollut mitä onnellisin ja toivon, että teidän itse kunkin elämä myös olisi onnellinen. Minä uskon, että Jumala on pannut meidät tänne hauskaan maailmaan elämään onnellisina ja iloitsemaan elämästä. Onnea ei voi tuoda sinulle rikkaus eikä myöskään urallasi menestyminen tai mukavuudenhalu. Ensi askel onneen on tämä: kasvata itsesi terveeksi ja voimakkaaksi pojaksi, niin että mieheksi vartuttuasi voit olla hyödyksi ja siten nauttia elämästä. Luonnon tutkiminen osoittaa sinulle, miten runsaasti kauneutta ja ihmeellisiä asioita Jumala on maailmaan luonut sinun nautittavaksesi. Ole tyytyväinen osaasi ja käytä se parhaalla mahdollisella tavalla. Näe asioiden valoisat puolet synkkien asemasta. Mutta oikea tie onneen on muiden ihmisten onnelliseksi tekeminen. Yritä jättää tämä maailma vähän parempana kuin sen löysit, ja kun tulee vuorosi kuolla, voit kuolla onnellisena tuntiessasi, että et ainakaan kokonaan ole aikaasi tuhlannut, vaan olet tehnyt parhaasi. Ole valmis tällä tavalla elämään onnellisena ja kuolemaan onnellisena, pidä partiolupauksesi aina, silloinkin kun et enää ole poika, ja Jumala auttakoon sinua siinä. Ystäväsi B-P 14 Pohjan Puhuri

15 Teksti: Suvi Takala Kuvat: Wikimedia Commons WAGGGS Kansainvälisemmin tyttöjärjestöt tuntevat muistelemispäivän nimellä World Thinking Day. Tänä vuonna teemana on AIDS:n, malarian ja muiden tartuntatautien leviämisen pysäyttäminen. WAGGGS:in muistelemispäiväsivustolta (http://www. worldthinkingday.org) löytyy hyviä käytännön toimintavinkkejä siihen, miten teemaa voi toteuttaa. Muistelemispäivän vietto antaa meille uusia oivalluksia siitä, millaista partio muualla päin maailmaa todellisuudessa on. Ja mikä tärkeintä - se muistuttaa meitä siitä, että olemme tärkeä osa suurta kansainvälistä liikettä. Muistelemispäivä eri kielillä Englanti Espanja Esperanto Hollanti Islanti Italia Kroatia Norja Portugali Puola Romania Ruotsi Saksa Slovenia Suomi Tanska Tsekki Unkari Venäjä Viro thinking day día internacional scout tago je penso herdenkingsdag vináttudagur giornata del pensiero dan razmisljanja tenkedagen dia do pensamento dzien mysli braterskiej ziua recunoºtinþei thinking day thinking day dan spomina muistelemispäivä tænkedagen den vspominek emlékezés napja День Размышлений mälestuspäev Lähde: wiki.partio.net Pohjan Puhuri 15

16 Partiogallup Mikä on uudenvuodenlupauksesi vuodelle 2009? Gallup: Satu Salo-Jouppila Kuvat: Satu Salo-Jouppila, Katariina Tuohimäki ja Pekka Kuru Susanna Heinola, Ilkan Partiolaiset, Ilmajoki: Syön enemmän karkkia kuin viime vuonna, koska olin viime vuoden karkkilakossa Mateusz Podlesny, Kurikan Korvenkävijät: Lippukunnanjohtajalle lupasin mennä kahdelle yöretkelle vartiolaisten kanssa, kun ei menty yhdellekkään syksyllä. Tervetuloa erätaitojatkokurssille (talvi) Piirissämme on tehty muutoksia erätaitokoulutuksiin. Erätaitokursseja on jatkossa tarjolla kolmenlaisia. Erätaidon peruskurssi ja erätaidon jatkokurssi, joita on tarjolla talvi- ja kesäkurssit, sekä näiden lisäksi erätaitojaosto saattaa joinain vuosina tarjota erilaisia teemoihin liittyviä extreme-kursseja. Jatkokursseilla erätaitoja voi syventää joko talvi- tai kesäkurssilla tai vaikka molemmilla. Molemmilla jatkokursseilla on vuodenaikaan soveltuvia koulutussisältöjä. Jatkokurssin talviosuuden sisältö: suunnistus (koordinaatit), majoittuminen (hätämajoitteet), varusteet, ruoka ja vesi (nesteja ruokatasapaino, ruoan valmistaminen nuotiolla), tulenteko, ensiapu (jäistä pelastaminen ja pelastautuminen, tilapäisvälineet), luonnonsuojelu ja ekologisuus, ongelmatilanteet. Kohderyhmä: Yli 13-vuotias peruserätaidot osaava partiolainen. Paikka: Ylivieska Hinta: 40 euroa Lisätietoja: Monica Paananen, monica.paananen(at)pohjanmaa.partio. fi Ilmoittautuminen: VIP Ilmoittautuminen piirin nettisivuilla Ella Keski-Panula, Hanhikiven Kiertäjät, Pyhäjoki: Lupaan ajatella asioita ennen kuin möläytän ne ääneen, koska kaverini suositteli sitä. Ikäkausiohjaaja-kurssi Seinäjoella Toimitko sudenpentujen, seikkailijoiden, tarpojien, samoajien tai vaeltajien kanssa lippukunnassasi? Oletko vähintään 18 -vuotias? tai täytät tänä vuonna? Kaipaatko selkeyttä uusiin ikäkausiin? Jos vastasit edellisiin kysymyksiin KYLLÄ, haluamme JUURI SINUT ikäkausiohjaaja-kurssille. Noora Vainio, Merituuli, Raahe: Ei ole erityisempiä lupauksia, mutta voisin tänä vuonna harrastaa enemmän eräiluä ja tehdä ahkerammin läksyjä. Teemu Rantala, HET-Partio, Alajärvi: Uudenvuodenlupaus... En ole tehnyt sellaista, kun se ei koskaan pidä. Kurssi pitää sisällään seuraavaa: Sudenpentu/seikkailija/tarpoja/samoaja/vaeltajaohjelma Lapset ja nuoret 1 Lasten ja nuorten ohjaaminen Turvallinen toiminta Ikäkausiryhmän johtaminen ja ohjaaminen Retki Kurssin hyväksytty suorittaminen edellyttää vähintään yhden yön kestävän retken kokemista (Retki- moduuli). Retki suositellaan tehtäväksi lippukunnassa ennen kurssille tuloa.kurssin hinta on 50 Ilmoittautuminen viimeistään 8.2. joko tai Vaasan toimistoon Kurssin järjestää Juniorijaosto Lisätietoja antaa kurssinjohtaja Piia Seppälä piia.seppala(at)pohjanmaa.partio.fi. Kurssi järjestetään yhteistyössä OK-opintokeskuksen 16 Pohjan Puhuri

17 Uutta verta Pohjan Puhurissa Wege Päätoimittaja Hei! Olen Veijo Wege Väisänen, Pohjan Puhurin uusi päätoimittaja. Ikää minulle on kertynyt 27 vuotta ja asun tällä hetkellä Vantaalla, missä työskentelen erään suomalaisen lentoyhtiön palveluksessa. Kotilippukuntani on asuinpaikastani huolimatta edelleen raahelainen Merituuli ry, jonka riveissä aloitin Kauhukopla-vartiossa 15 vuotta sitten. Vuosien varrella olen ehtinyt sotkemaan lusikkani monenlaiseen partio-soppaan, tosin viime vuosina toiminta on jäänyt lähinnä satunnaiseksi opiskelujen vuoksi. Uuden pestini myötä pääsen jälleen kuitenkin tiivisti mukaan, ja odotankin innolla sen mukanaan tuomia haasteita. Edellisen päätoimittajan jäljiltä sain vedettäväkseni hyvän ja ahkeran tiimin, jossa on kiva sekoitus kokemusta ja tuoreita kasvoja. Myös Pohjan Puhuri lehtenä on jo vakiinnuttanut asemansa Pohjanmaan Partiolaisten viestinnässä, joten toimituksen kelkkaan on ollut varsin helppoa hypätä mukaan. Partion lisäksi harrastuksiini kuuluvat rullaluistelu, sulkapallo, jalkapallo, lenkkeily ja muutenkin monipuolinen urheilu, kitaransoitto, tietokoneet, lukeminen, sekä erilaiset satunnaiset projektit mm. lyhytelokuvien parissa. Suvi Toimittaja Hei kaikki! Olen Suvi Takala, seinäjokelainen partiolainen Tasangon Talvikeista. Partioharrastuksen pariin eksyin 8-vuotiaana naperona ja sillä tiellä olen edelleenkin. Lippukunnassamme olen toiminut laumanjohtajana nelisen vuotta, tällä hetkellä pidän tyttövartiota. Opiskelen lukiossa toista vuotta. Kirjoittaminen on aina kiinnostanut minua. Siitä syystä lähdinkin mukaan tekemään Puhuria. Haaveenani on joskus tulevaisuudessa päästä työskentelemään suomen kielen parissa. Hei te kaikki pienet karvakorvaiset lukijani! Olen 32-vuotias Kiimingin Virkku. Harrastan partiossa juuri tällä hetkellä tarpojaluotsausta, pienimuotoisia erittäin vanhojen partiolaisten haastatteluja ja kirjoittamista. Siviilissä olen tällä hetkellä luokanopettaja, mistä syystä lähetän tässä iloiset terveiset eräälle oppilaalleni! Satu Toimittaja Moi! Olen Salo-Jouppilan Satu Ilmajoelta Etelä-Pohjanmaalta. Lippukuntani on Ilkan Partiolaiset, jossa toimin sihteerinä ja koulutusvastaavana sekä johdan maailman mahtavinta vartiota. Partiossa on nyt menossa kahdeksas talvi. Partion lisäksi vapaa-aikani täyttävät pianonsoitto, lukeminen sekä Niku-kissan ja Jappe-koiran hoitaminen. Lukiossa opiskeleminen myös kuuluu elämääni. Viime kesänä olin piirimme ensimmäisellä partioleirillä leirilehdessä töissä. Sen ja Takalan Suvin myötä inn o s t u i n mu k a a n tekemään Puhuria. Aki Toimittaja Olen ollut lippukunnassa 20-vuotisen partiourani aikana kaikkea muuta paitsi vartio-osastonjohtaja. Parhaimmat partiomuistoni ovat piirin sudenpentuleiri Kätkö vuodelta 1994, ensimmäinen järjestämämme lippukunnan kesäleiri, Helsingin suurjuhla 2000 sekä muutamat ikimuistoiset vaellukset Saariselälle ja Kilpisjärvelle. Uusia huippukokemuksia partio antaa jatkuvasti lisää, esimerkiksi viime itsenäisyyspäivänä. Tärkeintä partiossa ovat kuitenkin ystäväni. Niin monta reissua olemme tehneet yhdessä, että toivottavasti ei mikään meitä erota! Pohjan Puhuri 17

18 Suositut partioiltamat jatkuvat: Nuori Vihainen Partiojohtaja Reijon päivän ILTAMAT Heinätorin seurakuntatalossa, Aleksanterinkatu 71, Oulu, torstaina klo (päättyy noin klo 20.30) teemanaan: Partioleiri Herätyskello soi. Peittoon kääriytyneenä kävelen keittiön ikkunaan ja avaan verhot. Ulkona on kirkasta ja kaunista, pakkasmittari on laskenut lähelle kahtakymmentä. Täydellinen aamu kaikkien harmaiden ja loskaisten päivien jälkeen. Jo bussipysäkillä onnen valtakuntaani alkaa kuitenkin luikerrella käärmeitä. Kuuntelen, miten kaksi nuorta naista valittaa jäätävästä kylmyydestä. Suljen silmäni ja huokaisen. Annan kuitenkin anteeksi. Kyllä minuakin palelee aamuisin, vaikka olenkin sitä mieltä, että sää yleensä on pukeutumiskysymys. Ei kuitenkaan aina. En halua ajatella mustavalkoisesti, koska se synnyttää vain enemmän vastarintaa. Puoleen päivään mennessä olen joutunut käyttämään huomattavan paljon energiaa siihen, etten ole tuhonnut ihmissuhteitani myrkyllisillä kommenteilla. Olen kuunnellut valitusta lumesta, pakkasesta, talvesta, Suomesta ja vuodenajoista. Mitä te sitten haluatte? Tammikuussa ei tarkene t-paidalla eikä kesä tule yhtään aiemmin, vaikka ulkona sataisikin vettä ja olisi mustaa ja synkkää. Sitä paitsi talvella kuuluu olla lunta ja pakkasta. Näillä leveysasteilla se on normaalia, ja luontokin tarvitsee sitä. Eihän kukaan valita kesälläkään siitä, että puissa kasvaa lehtiä. Tai että vesi on lämmintä. Tarkastelussa mm. komeimmat leiriportit, tyttöjen ja poikien suurleirit, kestääkö maasto ja voiko ympäristöä suojella, mitä leirilaulut kertovat, monenkirjavat leirimuistot ja tietysti jokunen vanha leirifilmi, ehkä uudempaakin. Kaikille partiojohtajille, ei ennakkoilmoittautumista, ei osallistumismaksua. Vapaaehtoinen kahviraha. Huivi. Pohjois-pohjanmaan partioperinneyhdistys ry Pohjois-Pohjanmaan Partioperinneyhdistys ry:n VARSINAINEN KOKOUS Heinäpään seurakuntatalossa, Aleksanterinkatu 71, Oulu, torstaina klo Käsitellään sääntöjen 9 :n mainitsemat vuosikokousasiat. Pohjois-Pohjanmaan Partioperinneyhdistys ry:n hallitus Ei kaikkien tarvitse nauttia lumesta ja pakkasesta. En minäkään nauti jatkuvista helteistä, mutta ymmärrän silti, että ne kuuluvat kesään. Ja kyllä saa valittaa, jos palelee. Minäkin valitan joskus. Enkä minäkään nauti silloin, kun pakkanen on kireä ja tuulee pohjoisesta niin, että kylmyys tunkeutuu läpi kaikkien vaatekerrosten. Jos saisin valita, ottaisin viisi kuukautta keväthankia, mutta sitä vaihtoehtoa ei ole tarjolla. En vain jaksaisi kuunnella ikuista valittamista siitä, miten inhottavaa on, kun meillä on talvi. Vielä vähemmän kestän ihmisiä, jotka hehkuttavat viime vuosien lauhoja talvia. Hyvät ihmiset, maailmassa on paljon kivoja maita, joissa ei ole tietoakaan talvesta. Varmasti sieltä löytyy myös paljon kivaa tekemistä, ettei tarvitse jäädä tänne myrkyttämään muiden täydellisiä päiviä. 18 Pohjan Puhuri

19 Päivästä päivään 2009 Pohjanmaan Partiolaisten kevät- PT-kilpailut Himangalla Pohjanmaan Partiolaisten Kevätkisa Oulussa Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SP:n partiotaitokilpailujen sääntöjä ja turvallisuusohjeita (poikkeus: oranssin ja vihreän sarjan osallistumisoikeus). Kilpailijoiden tulee olla SP:n vuoden 2009 jäsenmaksun maksaneita. Sarjajako ja matkat: Oranssi ja vihreä: Kilpailuvartio on luonnollinen vartio tai sen osa, jossa on neljä tai viisi vuotiasta jäsentä. Tytöt osallistuvat oranssiin ja pojat vihreään sarjaan. Sekavartiot osallistuvat vihreään sarjaan. Vartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 56 (4 jäsentä) tai 70 (5 jäsentä) vuotta. (Poikkeus SP:n säännöistä: nelihenkinen vartio on kilpailun sisällä.) Osanottajien iät lasketaan mennessä täytetyin vuosin. Reitin pituus on kummallakin sarjalla korkeintaan 9 kilometriä. Ilmoittautuminen: Vartiot ilmoittautuvat mennessä mieluiten Pohjanmaan Partiolaisten www-sivujen kautta (www.pohjanmaa.partio.fi/ilmoittautuminen). Ilmoittautua voi myös Vaasan toimistolle puh Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava mahdollisista erityisruokavalioista. Majoitus ja ruokailu: Kilpailijoille tarjotaan lämmin ateria kilpailukeskuksessa kilpailun jälkeen. Vartioille on varattu mahdollisuus yöpyä läheisellä koululla kisaa edeltävä yö. Majoitustarve ja majoittuvien lukumäärä tulee ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä. Osanottomaksu: Osanottomaksu on kaikilla sarjoilla 40 euroa. Piiritoimisto laskuttaa lippukuntia ilmoittautumisten mukaan. Lisätietoja: Riikka Juutinen, riikka.juutinen(at)pp.inet.fi, puh (kilpailun johtaja) Tervetuloa kisaamaan! t. Kokkopartio Tehtäväluettelo Kätevyys 16 Auto Peli Suunnistus 16 Pistesuunnistus Karttapalapeli Kiri Luonto 6 Pohjanmaan luonto Erä- ja partiotaidot 33 Ensiapu Kamiinan sytytys Solmut Soppa&mössö Partiodomino Eurooppapäivä Yllätys 9 Sihtaus Kokkookko nää? Yhteensä 80 Säännöt: Kilpailuissa noudatetaan SP:n partiotaitokilpailujen sääntöjä (voimassa alkaen, poikkeuksena sarjoihin osal-listumisoikeudet) ja turvallisuusohjeita. Kilpailijoiden tulee olla SP:n vuoden 2009 jä-senmaksunsa maksaneita partiolaisia. Sarjajako: Oranssin ja vihreän sarjan vartiot ovat vielä vanhojen ikäkausien mukaiset. Tyt-tövartiot kilpailevat oranssissa ja poikaja sekavartiot vihreässä sarjassa. Kilpailuvartio on lippukunnan luonnollinen vartio tai sen osa, jossa on neljä tai viisi vuotiasta partiolaista. Osanottajien iät lasketaan täytettyinä vuosina. Vartion yh-teenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 56 vuotta (4 jäsentä) tai 70 vuotta (5 jäsentä). (Poikkeus SP:n säännöistä: nelihenkinen vartio on kilpailun sisällä.) Ne vartiot, jotka eivät voi sääntöjen puitteissa kilpailla näissä sarjoissa, voivat osallistua kilpailuun ulkopuolisina var-tioina. Kilpailu on yksipäiväinen. Ilmoittautuminen: Vartiot ilmoittautuvat mennessä mieluiten piirin internet-sivujen kautta: ilmoittautuminen. Ilmoittautua voi myös Vaasan toimistolle, puh / Noora, sähköposti: toimisto.vaasa(at)pohjanmaa. partio.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava mahdollisista erityisruokavalioista. Majoitus ja ruokailu: Vartioille on varattu mahdollisuus yöpyä kisakeskuksessa kilpailua edeltävä yö. Majoitustarve ja majoittuvien henkilöiden lukumäärä on ilmoitettava ilmoittautumisen yhteydessä. Kilpailijoille tarjotaan lämmin ateria ja peseytymismahdollisuus ki-sakeskuksessa kilpailun jälkeen. Osallistumismaksu: Vartion osallistumismaksu on sekä oranssissa että vihreässä sarjassa 40. Piiritoimisto laskuttaa lippukuntia ilmoittautumisten mukaan. Lisätietoja: Kilpailun johtaja Malla Huuki, maria.huuki(at)kannus.fi, puh Varajohtaja Reeta Pahkala, reeta. pahkala(at)gmail.com, puh Kisasihteeri Anu Pöyhtäri, anu.poyhtari (at)kotinet.com, puh Tehtäväluettelo Or Vi Partiotaidot Visa Valo Kai Aura Jyrki & Yrjö Hilla Hellä Lyly Meri 4 4 Kätevyys Uuden vuoden päivä Raita Ahti Samuel 2 2 Luonnontuntemus Eemeli Otso 4 4 Yllätys Satu Aarre 4 4 Pisteet yhteensä Pohjan Puhuri 19

20 Toimintakalenteri Helmikuu Lakeuden kutsu - talvikisat Seinäjoki/Kempele Ikäkausiohjaajakurssi, Oulun seutu Muistelemispäivä lippukunnissa Maaliskuu Maaliskuu Aluetapaamiset alueittain Partiolaisten ensiapukurssi 2, Ylikiiminki Erätaito-jatkokurssi (talvi), Ylivieska Kevätkokous, Seinäjoki Koulutusvastaavakoulutus, Seinäjoki Ikäkausiohjaajakurssi, Seinäjoki Lippukuntalehtikurssi, Oulu Ikäkausiohjaajan päivityspaketti, Seinäjoki VeriGood09 Tapahtumakalenterin päivitetyin versio ja koko vuoden tapahtumat löytyvät aina meidän netistä: Kuva: Seinäjoen kaupungin kuvapankki

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

Myötäpäivien matkanjohtajaohje

Myötäpäivien matkanjohtajaohje Myötäpäivien matkanjohtajaohje Lippukuntien tulee saapua Vaasaan lauantaina 8.6.2013 klo 9.45 10.30 välisenä aikana. Ilmoittautumispiste on pääkoulurakennuksen aulassa ja avoinna klo 9.45-10.30 (Ruutikellarintie

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Luottissanomat Syyskuu 2014

Luottissanomat Syyskuu 2014 Lounais-Suomen Partiopiiri Luottissanomat Syyskuu 2014 Lippukuntapäivä 28.9. Lippukuntapäivä 2014 järjestetään 28.9. Puropellon koululla Turussa. Päivän teemoina ovat vaikuttaminen ja johtaminen. Lippukuntapäivä

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

VERIPALVELU JA VERENLUOVUTUS.

VERIPALVELU JA VERENLUOVUTUS. VERIPALVELU JA VERENLUOVUTUS. 2009 1 1 1 1 Esityksen sisältö Yleistä Veripalvelusta Verenluovutus ja verivalmisteet 2 2 2 2 Veripalvelu lyhyesti 550 työntekijää 17 toimipaikkaa ja liikkuva veripalvelu

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS Osaa perustaidot ja tiedot tapahtuman ja ihmisten johtamisesta partiossa. Moduulit: Johtaminen partiossa 4h Minä partiojohtajana I 4h Tapahtuman johtaminen 4h (sisältää johtamisharjoituksen)

Lisätiedot

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Roolisi leirilippukunnanjohtajana (LLPKJ) tai leiriluotsina on äärimmäisen tärkeä Roihun onnistumisen kannalta. Näihin tärkeisiin rooleihin kohdistuu

Lisätiedot

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu Tiedotuskanava Merituulen tiedotuslehti koteihin syyskuu - lokakuu Tärkeitä puhelinnumeroita Kokoontumisajat Tulevat tapahtumat Syksyntapahtumia Merituulessa tapahtuu Tuisku 2015 MERITUULI Lisää tietoa

Lisätiedot

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - - Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla

Lisätiedot

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Sisältö 1. Kirjallisuutta 2. Miksi ansiomerkkejä? 3. Partioansiot 4. Ansiomerkkijärjestelmä 5. Ansiomerkkien ehdottaminen 6. Ehdotusten käsittely 7. Ansiomerkkien

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä Sivu 1/6 14.10.2009 Yleistä Vuosi 2010 on Töölön Sinisten 77. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme tullee olemaan Töölönkadun kolo ja retkipaikkamme Långvikin uusi kämppä. Alkavan vuoden tavoitteena on

Lisätiedot

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 2 Hinajaa, hunajaa, kaikki nallet halajaa! Rokua raikasi, kun yli 50 henkilöä viettivät Muhoksen Metsänkävijöiden

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

PAIKKA Vaasan Partiotytöt ry:n kolo kasarmialue, 65100 Vaasa AIKA lauantaina 7.9.02 klo 12.00 18.30

PAIKKA Vaasan Partiotytöt ry:n kolo kasarmialue, 65100 Vaasa AIKA lauantaina 7.9.02 klo 12.00 18.30 Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry Pöytäkirja 6/02 1 PAIKKA Vaasan Partiotytöt ry:n kolo kasarmialue, 65100 Vaasa AIKA lauantaina 7.9.02 klo 12.00 18.30 LÄSNÄ Kuntsi Marjanne piirinjohtaja/puheenjohtaja

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä

TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä ERÄTAIDOT Rasti 1 Erätulilla Aika ja taitotehtävä Aika alkoi tehtäväkäskyn saatuanne ja katkeaa narun katketessa. Rastimies keskeyttää suorituksen viimeistään 30 minuutin kuluttua. Vartion tehtävänä on

Lisätiedot

Partiojohtajien peruskurssi III/2012 Onnistuimme antamaan kurssilaisille eväitä partiojohtajuuteen. Uskomme, että jokainen sai jotakin uutta

Partiojohtajien peruskurssi III/2012 Onnistuimme antamaan kurssilaisille eväitä partiojohtajuuteen. Uskomme, että jokainen sai jotakin uutta Partiojohtajien peruskurssi III/2012 Onnistuimme antamaan kurssilaisille eväitä partiojohtajuuteen. Uskomme, että jokainen sai jotakin uutta ajateltavaa tai uusia oivalluksia. 26 kurssilaista, 1 ilman

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio Lapin Partiolaiset ry Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio Johdanto Lappilaisessa partioliikkeessä pyritään vuoteen 2015 mennessä

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! Lauantaina 27.4. Helsingissä tärähtää, kun kaikki Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan partiolaiset kokoontuvat yhteiseen partiopäivään, eli Kohtaamiseen. Tämä

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Tämän Lounais-Suomen Partiopiirin ansiomerkkiohje -vihkosen lisäksi partion ansiomerkkijärjestelmää kuvaa Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n Partiolaisten

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille!

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille! Vakka Partio kuuluu myös aikuisille! Syksy 2014 Hämeen Partiopiiri ry Aikuisjaosto Syksy 2014 Kannen kuva: Hannu Halmejärvi Seuraavan sivun kuva: Hannu Strömberg Tervehdys aikuisjaostosta! Aikuinen partiossa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2009 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ... 3 1 ALUETOIMINTA... 4 2 OHJELMA... 4 3 KOULUTUS... 4 4 VIESTINTÄ... 4 5 JÄRJESTÖTOIMINTA... 4 5.1 Jäsenkokoukset...

Lisätiedot

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 TAVOITE Kasvattaa Lounais-Suomen Partiopiirissä toimivien partiolaisten määrää 1.500:lla vuoteen 2015 mennessä. KEINOT Yhdessä lippukuntien kanssa etsitään keinot

Lisätiedot

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 6/04 1 Aika tiistaina 14.9.04, alkaen klo 17.00 Paikka Nuorisokeskus kahvio, Puskantie, 60100 Seinäjoki Läsnä: Marjanne Kuntsi piirinjohtaja/puheenjohtaja Valtteri

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla 2 KILPAILUKUTSU Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän ole ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai luolassa.

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen. Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014 Hiljaiset Päivät AALLOI LLA pe 21. - su 23.3.2014 Lahdessa Hiljaisten Päivien maastokisan eri sarjojen kiertopalkinnot: kolme monoa! Ilmoittautumiset toivotaan lippukunnittain ja maaliskuun alussa lähetetään

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Sudenpennun puvut ja merkit Sudenpentu kantaa lippukuntahuivia ja on pukeutunut sudenpentupaitaan, jossa on sudenpää-

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Hei HuHu yhteyshenkilö!

Hei HuHu yhteyshenkilö! Hei HuHu yhteyshenkilö! Lounais-Suomen Partiopiirin samoajien vaeltajien piirileiri HuHun ilmoittautumisaika on alkanut! Sinut on valittu lippukuntasi HuHu yhteyshenkilöksi. Tehtäväsi on kertoa HuHusta

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

Luottissanomat Lokakuu 2014

Luottissanomat Lokakuu 2014 Lounais-Suomen Partiopiiri Luottissanomat Lokakuu 2014 Olethan mukana piirin syyskokouksessa Raumalla 2.11.2014! On tärkeää, että juuri Sinä olet paikalla. Syyskokouksessa saat ajankohtaista tietoa piiristä,

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013 Partiotoimikunta 2014 ja kummilippukunnat Versokäräjät valitsi 13.10.2013 partiotoimikuntaan (PTK) uusiksi jäseniksi Kati Larkkosen (kausi 2014) ja Olli Puurin (kausi 2014-2015). Vuonna 2014 partiotoimikunnassa

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa AKELA/SAMPOKOULUTUS Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa Terkku / partiotausta Tuntee akelan/sammon pestin ja roolin Tuntee 7-12 vuotiaan kehityksen ja elämänpiirin Tuntee ikäkautensa ohjelman ja osaa

Lisätiedot

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

EPP:n koulutustarjonta. Kevät 2007

EPP:n koulutustarjonta. Kevät 2007 EPP:n koulutustarjonta Kevät 2007 NYT KOULUTTAUTUMAAN! Lokakuisessa piirin syyskokouksessa hyväksyttiin ensi vuoden toimintasuunnitelma, johon sisältyi myös uusi ilmoittautumiskäytäntö. Vuoden 2007 alusta

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

Toiminta-ajatus 2011-

Toiminta-ajatus 2011- Toiminta-ajatus 2011- HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS KOLKAT... 3 JERMUT... 5 VARTIOKÄISET... 7 VAELTAJAT... 10 TOIMINTA-AJATUS Julkaisija: Helsingin Metsänkävijä ry 1. painos 2011 2 KOLKAT (8-9V)

Lisätiedot

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään:

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään: KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään: Aika Maanantaina 29.12.2009 Ilmoittautuminen ja ruoka 18.00-19.00 Kokous alkaa 19.00 Paikka Seinäjoen Nuorisoasema, Puistokatu

Lisätiedot

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 Par6o on oheiskasva?aja Kaikilla eri kasva?ajilla on samantyyppinen haaste Lapset ja nuoret ovat laajassa mi?akaavassa samanlaisia ja kehitys

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 21. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2014

Lisätiedot

Partio. Nyt. Mitä tapahtuu. Missä. Miten. Miksi.

Partio. Nyt. Mitä tapahtuu. Missä. Miten. Miksi. Partio. Nyt. Mitä tapahtuu. Missä. Miten. Miksi. Tänään täällä Ensimmäinen osio Keitä olemme Rakenteet, nostot, nyt Kasvatustavoitteet Toinen osio Menetelmä Ikäkaudet Ohjelma Tulevat jutut 1.10.2014 Partio

Lisätiedot

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN 1.6.2016 LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN Hei piireihin! Tämä on Lippukuntatuen uudistuksen materiaalipaketti 3, joka käsittelee uuden työnjaon jalkautusta lippukuntiin.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO Toimintasuunnitelma 2009... 3 Yleistä... 3 Toiminta... 3 Toimintaryhmät... 3 Koulutus... 4 Muu toiminta... 4 Tiedotus ja viestintä... 4 Tapahtumat... 4 Tossu...

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia. Suomikoululainen Tammikuu 2012 Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia 1 Puheenjohtajan palsta Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012! Mitähän tuleva

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien viidettätoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa syksyllä 2008 käyttöön Suomen Partiolaisten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Toiminnan kehittäminen 2015-16. RoadTrip-kiertue Syksy 2015

Toiminnan kehittäminen 2015-16. RoadTrip-kiertue Syksy 2015 Toiminnan kehittäminen 2015-16 RoadTrip-kiertue Syksy 2015 Tavoite Jäsenmäärän kasvu 6 000 partiolaista J-SP:ssa 2016 Partiolaisten määrällä on vaikutusta piirin saamaan valtionapuun, joka jaetaan suoraan

Lisätiedot

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 33730 TMPERE Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Meripartiolippukunta ry on partiolippukunta itätampereella, joka tarjoaa kaiken ikäisille pojille partiotoimintaa. Toiminnan kehittäminen

Lisätiedot

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15) III Luokan riihitys III luokan loppututkinnon riihitys on valoisan aikaan tehtävä partiotaitokilpailun kaltainen päiväretki. Reitti on noin 7 km pitkä. Reitin varrella on lähdön ja maalin lisäksi 6 miehitettyä

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

hyv. 23.10.04 TOIMINTASUUNNITELMA 2005

hyv. 23.10.04 TOIMINTASUUNNITELMA 2005 hyv. 23.10.04 TOIMINTASUUNNITELMA 2005 hyv. 23.10.04 1. Partiolainen osaa Scouter kan Vuosi 2005 tulee olemaan eräänlainen rauhoittumisen vuosi piirin ja lippukuntien toiminnassa. Sen aikana tulemme valmistautumaan

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä Tästä versiosta Tämä Sipoon Hukkien pestijärjestelmän versio on päivitetty vastaamaan uuden partio-ohjelman pestejä. Vanha pestijärjestelmä on ollut voimakkaasti tämän version kehityksen pohjalla, kiitokset

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n peruskirja

Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n peruskirja jäsenkokouksessa 15.11.2008 1/6 Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n peruskirja jäsenkokouksessa 15.11.2008 2/6 peruskirja Johdanto...2 Partion päämäärä ja arvopohja...2 Arvopohja...2 Partioliikkeen

Lisätiedot

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuosaston johtaminen: - seuraa laumojen toimintaa ja huolehtii, että se on sudenpentuohjelman mukaista,

Lisätiedot

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten Aika päivittää partiovaatetus kuntoon! Siispä tässä ohjeet virallisten partiopaitojen hankkimiseen kaikille ikäkausille. Lisäksi nyt on mahdollisuus tilata tyylikkäitä lippukunnan logolla varustettuja

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava poissa: Valtteri Karhu piirinjohtaja/puheenjohtaja Jaana Mäki II-piirinjohtaja Jari Autio Terhi

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry

Lapin Partiolaiset ry Lapin Partiolaiset ry Pitkän tähtäimen suunnitelma 2020 Toimintasuunnitelma 2014-15 Tapahtumakalenteri 2014 Latukartta 2020 Organisaatiokaavio Kuva Puuska talvileiriltä, Matti Björninen. Lapin Partiolaiset

Lisätiedot

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun

Lisätiedot

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa:

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa: Lippukunnanjohtajan KOULUTTAUTUMISKORTTI Lippukunnanjohtajana olet vastuullisessa, mutta antoisassa pestissä. Tähän korttiin on koottu asioita, joiden osaaminen helpottaa työtäsi lippukunnanjohtajana.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa. VUOSISELOSTE 2015 TÄYTTÖOHJE Tässä täyttöohjeessa käydään läpi jokainen vuosiselosteen kysymys, ja annetaan ohjeita eri kohtien täyttämiseen. Ohjeet on kirjoitettu harmaalle pohjalle sisennettynä, kysymykset

Lisätiedot