JÄSENKIRJE 2/2012 TERVEISET KEPASTA AJANKOHTAISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄSENKIRJE 2/2012 TERVEISET KEPASTA AJANKOHTAISTA"

Transkriptio

1 JÄSENKIRJE 2/2012 TERVEISET KEPASTA Keväinen tervehdys Kepasta keskelle kiireistä järjestökevättä. Huhtikuu on jo pitkällä ja järjestöissä puuhataan ahkerasti erilaisten tapahtumien ja hankkeiden parissa. Kepassa valmistaudutaan omaan kevätkokoukseen sekä pohditaan järjestörahoituksen uusia kuvioita. Tulossa on teemallisia tapaamisia sekä tietenkin joka keväinen Maailma Kylässä -festivaali Helsingissä ja mielenkiintoiset Mahdollisuuksien torit muilla paikkakunnilla. For a summary in English, please see page 5. AJANKOHTAISTA Kehysriihi päätyi leikkaamaan kehitysyhteistyöstä Maaliskuun lopulla pidetyssä kehysriihessä päätettiin taas seuraavien kolmen vuoden budjettiraameista, myös kehitysyhteistyövarojen osalta. Kehysriihen kynnyksellä Kepa lähestyi neuvottelevia ministereitä ja puolueiden puheenjohtajia kirjeellä, jossa Suomea vaadittiin pitämään kiinni kansainvälisistä sitoumuksistaan ( Pääministeri ja valtiovarainministeri saivat lisäksi lähetykset rooibosteetä, jonka avulla heitä muistutettiin siitä, kuinka tärkeää on kantaa vastuuta köyhyyden poistamisesta ja ilmastonmuutoksen torjumisesta ( Lisäksi julkaistiin kaksi tiedotetta ennen ( ja jälkeen kehysriihen ( Valitettavasti kehysriihen lopputulos oli Kepan ja jäsenjärjestöjen kannalta epätoivottu. Hallitus päätti leikata 30 miljoonaa euroa vuonna 2015 jo kertaalleen jäädytetyistä kehitysyhteistyömäärärahoista. Viime syksynä hallitus jäädytti vuosien määrärahat euromääräisesti vuoden 2012 tasolle. Sitoumus kehitysyhteistyövarojen nostamisesta 0,7 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä lipeää tällä päätöksellä käsistä - huolimatta siitä, että hallitus kirjasi kehyspäätökseen, että tulevia päästöoikeuksien huutokauppatuloja tullaan ohjaamaan kehitysyhteistyöhön. Kepa jatkaa kampanjointia ja vaikuttamista kehitysyhteistyön määrän ja laadun puolesta. Lisätietoja: kehityspoliittinen asiantuntija Pauliina Saares, pauliina.saares@kepa.fi Kepan jäsenmäärä ylittänyt 300 Kepan hallitus hyväksyi kokouksessaan Kepaan kolme uutta jäsentä, joiden myötä Kepan jäsenmäärä ylitti 300:n rajan. Tulevina vuosina Kepan haasteena on elävöittää jäsensuhteitaan ja toimia 300 jäsenensä kattojärjestönä, joka luo jäsenille tilaa toimia yhdessä. Jatkossa uusiin jäseniin tutustutaan jäsenblogissa. Uudella käytännöllä pyrimme kertomaan jäsentemme toiminnasta ja tuomaan esiin heidän asiantuntemustaan ja monipuolista osaamistaan. Kolme uusinta jäsentä on esitelty Kepan jäsenblogissa:

2 Lisätietoja jäsenyyteen ja jäsenpalveluihin liittyen antaa Kepan järjestösihteeri Saara Simonen ja ). Kestääkö kehitys Kepan uusi julkaisu Vuosituhattavoitteiden takarajan lähestyessä YK, monien maiden hallitukset ja kansainväliset järjestöt suunnittelevat vuoden 2015 jälkeistä järjestelmää. Kansainvälisen kehitysagendan uusi suunta määrittää myös Suomen kehityspolitiikkaa ja kehitysyhteistyötä. Niin kutsutuista kestävän kehityksen tavoitteista tullaan keskustelemaan myös Rio+20-huippukokouksessa juhannuksen alla. Lue lisää Kepan tuoreesta ajankohtaiskatsauksesta Kestääkö kehitys? Maailman vuosituhattavoitteiden jälkeen: Kepan kansalaisyhteiskuntakatsaukset Jäsenjärjestöjen toiveista lähtenyt aloite, että Kepan maatoimistot kokoaisivat Etelän kansalaisyhteiskunnan tilaa seuratessaan tietonsa raportiksi on nyt ensimmäistä kertaa toteutunut. Vuosiraportoinnin yhteydessä kirjoitetut kansalaisyhteiskuntakatsaukset Kepa -maista löytyvät nyt Kepan verkkosivuilta kunkin Kepan maatoimiston kohdalta sekä jäsenblogista: Uusia tuulia järjestörahoitukseen -Viestintä -ja kehityskasvatustuki uudistuu? Ulkoministeriö on lähestynyt Kepaa aloitteella uudistaa viestintä- ja kehityskasvatustuen (VKK) sekä konferenssimatkatuen toimintamallia. Kansalaisjärjestöyksikön valtionavun hallinnoinnin kehittämistarpeista lähteneessä aloitteessa järjestöjen tuet kanavoitaisiin Kepan kautta, mikä voisi mahdollistaa nykyisten tukimuotojen kehittämisen entistä paremmin järjestöjen toimintaa tukeviksi. Aloitteesta käynnistetään huhtikuussa jäsenkonsultaatio, jonka aikana on tarkoitus keskustella laajasti aloitteeseen liittyvistä mahdollisuuksista ja haasteista. Lisätietoja jäsenblogista: ja järjestökoordinaattori Sanna Rekolalta, / TAPAHTUMAT Kehityspoliittinen toimenpideohjelma ja Istanbulin periaatteet järjestöjen käytännössä Suomen uusi kehityspoliittinen toimenpideohjelma (KEPO) korostaa ihmisoikeusperustaisuutta, kansalaisyhteiskuntien vahvistamista, tuloksellisuutta ja yhteistyötä myös järjestöjen kehitysyhteistyön kohdalla. Kansainvälisellä tasolla järjestöt ovat vastanneet tuloksellisuuden vaatimuksiin laatimalla yhdessä järjestöjen kehitysyhteistyön tuloksellisuuden periaatteet (Istanbulin periaatteet), joissa myös ihmisoikeudet, kumppanuus ja yhteinen oppiminen korostuvat. Kepa järjestää torstaina klo työpajan, jossa pohditaan, mitä mahdollisuuksia ja haasteita nämä vaatimukset tuovat suomalaisille kehitysjärjestöille. Miten hyvin näitä periaatteita noudatetaan jo nyt ja onko meillä annettavaa muille toimijoille Suomessa ja kansainvälisillä kentillä? Tervetuloa mukaan jakamaan kokemuksia ja ideoimaan kehittämistarpeita.

3 Tarkempia tietoja Kepan tapahtumakalenterissa: Tervetuloa kevätkokoukseen la 21.4.! Kepan kevätkokous 2012 pidetään Tampereella Juvenes kokouskeskuksen tiloissa lauantaina klo 13 osoitteessa Åkerlundinkatu 1, 3.kerros, Tampere. Tarkat tiedot kokouksesta on lähetetty postitse Kepan jäsenjärjestöille. Kevätkokouksessa esitellään hallituksen hyväksymä toimintakertomus edelliseltä vuodelta sekä tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto, ja päätetään niiden hyväksymisestä. Kokousta edeltävässä seminaarissa keskustellaan järjestörahoituksen uusista mahdollisuuksista. Lämpimästi tervetuloa mukaan! Lisätietoja kokouksesta ja kokouksen materiaalit löytyvät Kepan verkkosivuilta: Muistattehan ilmoittautua mennessä! Maailman muuttajat -peli avaa näkökulmia muuttoliikkeisiin Mahdollisuuksien torit kokoavat jälleen järjestöt ja ihmiset yhteen globaalien asioiden äärelle 20 paikkakunnalla ympäri Suomen. Tänä vuonna Torien yhteisenä teemana on muuttoliikkeet ja pakolaisuus. Moniulotteista teemaa käsitellään myös verkkopelissä Maailman muuttajat, joka pyrkii avaamaan kehityksen ja muuttoliikkeiden välisiä yhteyksiä ja tuomaan esiin moninaisia syitä globaalien muuttoliikkeiden taustalla. Kokeile mikä saa sinut lähtemään ja minne matkasi johtaa! Peli Facebook -sivustolla: Lisätietoa Mahdollisuuksien toreista ja tapahtumapaikat ja -ajat löytyvät Mahdollisuuksien torien verkkosivuilta: Maailma Kylässä festivaali levittäytyy jälleen Helsingin Kaisaniemen puistoon ja Rautatientorille Luvassa on asia- ja kulttuuriohjelmaa, ruokaa eri maiden keittiöistä, elokuvia, tanssia, kirjallisuutta sekä järjestöjä yli sadan ohjelmanumeron verran. Maailma kylässä -jatkoklubit Funky Village Club lauantaina ja Club Balkan Fever!!! sunnuntaina Virgin Oil Co.:ssa jatkavat festivaalin tunnelmaa aina pikkutunneille asti. Kulttuuriohjelma julkaistaan ja asiaohjelma Koko ohjelma löytyy alkaen Maailma Kylässä -verkkosivuilta: Maailma kylässä -festivaalin ja iltaklubien julisteet ja kortit (flyerit) saapuvat painosta viikolla 15 ja ovat siitä eteenpäin valmiina lähtemään maailmalle. Järjestöjen apua tarvitaan uunituoreen materiaalin levittämiseen! Materiaalit voi hakea jälkeen Kepan toimistolta (Töölöntorinkatu 2 A) arkipäivisin kello Tarvittaessa voimme myös postittaa materiaaleja, ja niitä voi tilata osoitteesta jakelu@maailmakylassa.fi ilmoittamalla tarvittava määrä julisteita ja/tai kortteja sekä yhteystiedot. Jäsenjärjestöbäkkäri VINGO (Very Important NGO) Maailma Kylässä -festarilla Tulevalla Maailma Kylässä -festivaalilla Kepan jäsenjärjestöjen on mahdollista viettää hengähdystauko kesken kiireisen festivaalipäivän jäsenjärjestöjen omalla bäkkärillä. VINGOon voit tulla istahtamaan hetkeksi, syömään eväitäsi, juomaan kupposen kuumaa ja vaihtamaan kuulumisia kepalaisten sekä muiden järjestöjen edustajien kanssa. VINGO -teltan löydät Kaisaniemen puistosta, läheltä Mahdollisuuksien tori -telttaa. VINGO telttaan pääsee

4 näytteilleasettaja -passilla, josta löytyy Member Organisation -merkintä (Kepan jäsenjärjestöillä tämä merkintä on passeissa valmiina). Tervetuloa tutustumaan VINGO -teltan olohuonemaiseen tunnelmaan festivaalin aukioloaikoina lauantaina klo sekä sunnuntaina klo Kehitysyhteistyöhankkeiden hakukierros avattu, Kepan ja Ulkoministeriön Kansalaisjärjestöyksikön infotilaisuus sähköisestä hausta 7.5. Hanketuen hakukierros 2013 avattiin Hakukierros toteutetaan sähköisesti. Tämä tarkoittaa, että hanketukihakemukset tulee jättää ulkoasiainministeriön sähköisen asiointipalvelun kautta. Kepa ja ulkoministeriön kansalaisjärjestöyksikkö järjestävät aiheeseen liittyvän infotilaisuuden maanantaina 7.5. Kepan Dialogi-salissa. Infotilaisuudesta lisätietoja Kepan tapahtumakalenterista: Sähköiseen asiointiin liittyviin kysymyksiin vastataan ulkoministeriössä tiistaisin klo numerossa Lisätietoja sähköisestä asioinnista: Suomen Aasian-Euroopan kansalaisjärjestöfoorumin seminaari Suomen Aasian-Euroopan kansalaisjärjestöfoorumi AEPF-Suomi järjestää torstaina Annantalon auditoriossa seminaarin aiheesta aseriisunta ja kehitys, "Disarmament for Development". Suomen AEPF-verkostossa on mukana 16 järjestöä. Suomen AEPF-hanketta hallinnoi KEPA ry. AEPF -verkosto pyrkii rakentamaan solidaarisuutta Aasian ja Euroopan kansalaisyhteiskuntien välillä.seminaari on kaikille avoin ja seminaarikielenä on englanti. Lisötietoja seminaarista ja sen ohjelmasta AEPF:n verkkosivuilta: sekä AEPF Suomen koordinaattorilta Eija Niskaselta ). muut asiat Kepan kirjasto toivoo, että Kepa merkittäisiin kaikkien jäsenjärjestöjen jäsenlehtien tai julkaisujen postitusluetteloon. Jäsenlehdet tai julkaisut voi lähettää osoitteella: Kepan kirjasto, Töölöntorinkatu 2, Helsinki. Kiitos! Muistattehan, että Kepan jäsenjärjestöt saavat Maailman Kuvalehden veloituksetta. Sen voi tilata osoitteesta: Mukaan merkintä 'Jäsenjärjestön ilmaiskappale'. Parhain terveisin, Kepan Jäsenpalvelu- ja edunvalvontatiimi Auli Starck järjestökoordinaattori puh Sanna Rekola järjestökoordinaattori puh Saara Simonen järjestösihteeri puh Katja Hintikainen Mahdollisuuksien tori -koordinaattori puh Anu Tyvijärvi assistentti Aino Helle Mahdollisuuksien tori -harjoittelija puh

5 DEAR MEMBERS NEWSLETTER 2/2012 Spring Greetings from KEPA. The NGO field is busy as ever, preparing for project support applications, as well as for spring and summer events. Here are the latest news and events for KEPA's member organisations. You will find more information at NEWS KEPA: An Umbrella organisation for 300 Finnish NGO's At the latest board meeting of KEPA,, three new NGO's where accepted as members. This means that KEPA now has 300 member organisations. KEPA consists of organisations of different types and sizes of organisations and our aim is to tighten KEPA's member relationships in the future and bind KEPA more closely to the activities and daily life of it members. Read more from the members blog (infinnish) at: Reflections on Civil societies in KEPA countries. KEPA has done analysis on civil societies in the countries where KEPA has presence. The analysis in English can be found from KEPA's website under KEPA in the South, where all the KEPA countries are mentioned. More information on KEPA's website: EVENTS Annual General Meeting on 21 st of April Mark you calendars: KEPA's AGM for spring will be held on Saturday, April 21 st, 2012 starting at 1.p.m. In Tampere, at Juvenes kokouskeskus, Åkerlundinaktu 1, 3 rd floor. The details (also in English) have been sent to KEPA's member organisations by mail. You are warmly welcome to join! Asia-Europe People's Forum seminar on Disarmament on Development on 10 th of May Asia-Europe People's Forum creates dialogue and cooperation with civil society actors from Asia and Europe. Finnish AEPF network is organising a seminar on Disarmament on Development on Thursday 10 th of May, 2012 starting at 9 a.m. in Helsinki, at Annantalo Auditorium, Annankatu 30. The detailed seminar programme on AEPF Finland website: Worl Village Festival The coolest event of the spring, the World Village Festival arranged by KEPA, will be held on the weekend May in Kaisaniemi, Helsinki. The programme has been launched! Check out details on the festival web site: Spring greetings from the Team for Member Services: Auli Starck, Sanna Rekola, Saara Simonen, Katja Hintikainen, Aino Helle and Anu Tyvijärvi.

Jäsenkirje 2/2011. Tervehdys Kepasta, uutisia

Jäsenkirje 2/2011. Tervehdys Kepasta, uutisia Jäsenkirje 2/2011 Tervehdys Kepasta, Kevät on vihdoin täällä! Miten hyvää tekeekään nähdä lumeton maisema ja tuntea auringon lämpö iholla. Kevät on hyörintää ja pyörintää myös järjestöille. Valmistellaan

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2012. Tervehdys Kepasta, ajankohtaista

Jäsenkirje 1/2012. Tervehdys Kepasta, ajankohtaista Jäsenkirje 1/2012 Tervehdys Kepasta, Helmikuuta jo mennään raikkaassa talvisäässä. Tässä jäsenkirjeessä on asiaa mm. uudesta Kehityspoliittisesta ohjelmasta sekä useita tapahtumakutsuja. Luvassa on maatapaamisia

Lisätiedot

Ilmoittaudu kokoukseen sähköisellä ilmoittautumislomakkeella: www.kepa.fi/ilmoittautuminen. Lämpimästi tervetuloa mukaan syyskokoukseen!

Ilmoittaudu kokoukseen sähköisellä ilmoittautumislomakkeella: www.kepa.fi/ilmoittautuminen. Lämpimästi tervetuloa mukaan syyskokoukseen! Jäsenkirje 4/2011 Tervehdys Kepasta, Eletään jo marraskuun jälkipuoliskoa ja joulu lähestyy kuin varkain. Ennen lomia ehditään kuitenkin vielä monenlaista: käydä Kepan syyskokouksessa, kommentoida uutta

Lisätiedot

Jäsenkirje 2/2010. Tervehdys Kepasta, Uutisia. anjat. Kampanjat

Jäsenkirje 2/2010. Tervehdys Kepasta, Uutisia. anjat. Kampanjat Jäsenkirje 2/2010 Tervehdys Kepasta, Upea kevätaurinko virkistää mieltä ja kohta jo lehdet pukkaavat puihin! On aika heittää talvivaatteet varastoon ja rientää vaikkapa Mahdollisuuksien toreille, joita

Lisätiedot

Jäsenkirje 4/2010. Tervehdys Kepasta,

Jäsenkirje 4/2010. Tervehdys Kepasta, Jäsenkirje 4/2010 Tervehdys Kepasta, Syksyn vaihtuessa talveksi on järjestökentällä täysi tohina päällä. Tänä vuonna aikaisin saadut hankerahoituspäätökset ovat ilahduttaneet monia, ja näin joulun alla

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2010. Tervehdys Kepasta, Uutisia

Jäsenkirje 1/2010. Tervehdys Kepasta, Uutisia Jäsenkirje 1/2010 Tervehdys Kepasta, Kevättä kohti jo mennään, vaikka ennätystalven lumet peittävät vielä maan. Tässä jäsenkirjeessä kerromme kevään lukuisista tapahtumista, joista suurimmat ovat Maailma

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 3/2012 TERVEISET KEPASTA

JÄSENKIRJE 3/2012 TERVEISET KEPASTA JÄSENKIRJE 3/2012 TERVEISET KEPASTA Syksyinen tervehdys Kepasta. Lomat on pidetty ja järjestöväki on palannut aherruksensa pariin. Syksy tuo mukanaan uusia tuulia ja monessa järjestössä suunnitellaan jo

Lisätiedot

9.12.2011. www.kepa.fi

9.12.2011. www.kepa.fi 9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.

Lisätiedot

Jäsenkirje 3/2010. Tervehdys Kepasta, uutisia

Jäsenkirje 3/2010. Tervehdys Kepasta, uutisia Jäsenkirje 3/2010 Tervehdys Kepasta, Uusi vilkas syyskausi järjestötyössä on jälleen pyörähtänyt käyntiin. Asiaa on kertynyt pitkäksi kirjeeksi asti jokainen löytää varmasti omalle järjestölleen tärkeät

Lisätiedot

Jäsenkirje 3/2011. Tervehdys Kepasta, ajankohtaista

Jäsenkirje 3/2011. Tervehdys Kepasta, ajankohtaista Jäsenkirje 3/2011 Tervehdys Kepasta, Syystuulet puhaltavat jo nurkissa, ja järjestökentällä eletään vauhdikasta syksyä. Kalenterit täyttyvät tapaamisista, työpajoista, seminaareista... Täällä Kepassa tohistaan

Lisätiedot

Kepasta tukea viestintä- ja globaalikasvatushankkeiden hakuun

Kepasta tukea viestintä- ja globaalikasvatushankkeiden hakuun Jäsenkirje Members newsletter For information in English, please scroll down. Ajankohtaista Kepasta tukea viestintä- ja globaalikasvatushankkeiden hakuun Tuki viestintä- ja globaalikasvatushankkeisiin

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä

Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä Korkeakoulujen kevätpäivät 23.5.2012 Lahti Järjestökoordinaattori Sanna Rekola / Kepa 09 584 23 271, sanna.rekola@kepa.fi

Lisätiedot

Kepan tavoite ja tehtävät

Kepan tavoite ja tehtävät www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää järjestöä Marttaliitosta Maan ystäviin

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2011. Tervehdys Kepasta, uutisia

Jäsenkirje 1/2011. Tervehdys Kepasta, uutisia Jäsenkirje 1/2011 Tervehdys Kepasta, Tässäpä vuoden ensimmäinen jäsenkirje Kepasta. Talvea vielä mennään, mutta kevättä ja aurinkoa kohti! Kevään kiireisiin kuuluu Kepassa valmistautuminen huhtikuun eduskuntavaaleihin,

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Kepan sopeutettu ohjelma

Kepan sopeutettu ohjelma Kepan sopeutettu ohjelma 2016-2018 Esitys Kepan syyskokoukselle 20.11.2015 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kehy ja järjestöt kritiikin kohteena Ennen eduskuntavaaleja: Matti Kääriäinen ja Kehitysavun kirous

Lisätiedot

Expression of interest

Expression of interest Expression of interest Avoin hakemus tohtorikoulutettavaksi käytäntö Miksi? Dear Ms. Terhi virkki-hatakka I am writing to introduce myself as a volunteer who have the eagerness to study in your university.

Lisätiedot

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B. Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle 2016 26.4.2017 Tekijä Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B Toimintavuosi 2016 pähkinänkuoressa Sopeutumista, keskittymistä avaintoimintoihin,

Lisätiedot

Tukea hankkeen toteutukseen ja arviointiin Kepasta. VKK Kick off

Tukea hankkeen toteutukseen ja arviointiin Kepasta. VKK Kick off Tukea hankkeen toteutukseen ja arviointiin Kepasta VKK Kick off 10.3.2010 Kepan globaalikasvatuspalvelut Koulutus Neuvonta Tiedotuskanavat ja tietopalvelut Verkostoitumisen tukeminen Tapahtumat Julkaisut

Lisätiedot

Kepan jäsenanomuslomake

Kepan jäsenanomuslomake Kepan jäsenanomuslomake Haemme varsinaiseksi jäseneksi kannatusjäseneksi Yhteystiedot: (*-merkityt tiedot tulevat näkyviin Kepan verkkosivuille) 1. Järjestönne virallinen nimi*: 2. Lyhennelmä nimestä*:

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk

Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk v. 2011 Tausta ja hakukelpoisuus Tunnettiin aikaisemmin nimellä tiedotustuki On jaettu jo 30 vuotta kansalaisjärjestöille

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille v. 2010. Koulutustilaisuus 10.3.2010

Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille v. 2010. Koulutustilaisuus 10.3.2010 Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille v. 2010 Click to edit Master subtitle style Koulutustilaisuus 10.3.2010 Tuen tarkoitus tarkoitettu Suomessa tapahtuvaan viestintään

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

Maailma kylässä festivaalin kävijätutkimus Anna Vilenius

Maailma kylässä festivaalin kävijätutkimus Anna Vilenius Maailma kylässä festivaalin kävijätutkimus 2016 Anna Vilenius Toteutus Kysely toteutettiin lomakehaastatteluna festivaalialueella Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla, Helsingissä 28.-29.5.2016 Kyselijöitä:

Lisätiedot

Maailma kylässä festivaalin kävijätutkimus Marika Moilanen

Maailma kylässä festivaalin kävijätutkimus Marika Moilanen Maailma kylässä festivaalin kävijätutkimus 2017 Marika Moilanen Toteutus Kysely toteutettiin lomakehaastatteluna festivaalialueella Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla, Helsingissä 27.-28.5.2017

Lisätiedot

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland Vantaa Gymnastics Club and Finnish Gymnastics Federation are very pleased to welcome

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje

1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje 1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje Tämä on Auroras-verkoston uusi uutiskirje. Uutiskirjeestämme saat tietoa ympäri Suomea järjestettävistä Auroras-tapahtumista. Jos mieleesi tulee henkilö, joka voisi

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

LIITE 8B Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Talousarvio 2009

LIITE 8B Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Talousarvio 2009 LIITE 8B Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Talousarvio 2009 1 Jäsenten toimintaedellytysten turvaaminen Toiminnan tulot 2 Kansainvälisyyskasvatus Toiminnan tulot 3 Kehityspoliittinen vaikuttaminen

Lisätiedot

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta!

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! 1/5 Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! Syyskauden toiminta on käynyt vilkkaana jo useamman viikon. Ensimmäiset ryhmätapaamiset, koulutusilta ja pari luentoa ovat takanapäin ja yksi kurssi on lähtenyt menestyksekkäästi

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Uudistetun Cleantech Finland -toiminnan hyödyt yrityksille Petri Lintumäki (Finpro) ja Tuuli Mäkelä (EK)

Uudistetun Cleantech Finland -toiminnan hyödyt yrityksille Petri Lintumäki (Finpro) ja Tuuli Mäkelä (EK) Uudistetun Cleantech Finland -toiminnan hyödyt yrityksille Petri Lintumäki (Finpro) ja Tuuli Mäkelä (EK) Cleantech Finland -jäsenyyden edut yrityksille MITEN YRITYKSESI HYÖTYY JÄSENYYDESTÄ? 1. Yrityksesi

Lisätiedot

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille tiedote 2 / 9.3.2017 LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU 4.3. ebirdie-jäsenkortti esiteltiin Golfliiton 60-vuotisjuhlaseminaarissa 17.3. ebirdie tulee kaikkien ladattavaksi Golfmessuilla 17.3. klo 12:00 alkaen

Lisätiedot

Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014. Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015

Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014. Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015 Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015 Toimintavuosi 2014 pähkinänkuoressa Maailma myllerryksessä: turvallisuus Suomen hallitus myllerryksessä:

Lisätiedot

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi.

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi. High five! 4 Chapter 4 Down by the river LIITE 6a Työpistetyöskentely Piste 1 1 Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 3 teksteistä yksi ja lukekaa se ääneen englanniksi 2 Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa

Lisätiedot

Aalto Service Factory

Aalto Service Factory 12/11/14 Service Factory and Business Collaboration Minna-Kaarina Forssén, D.Sc. (Eng.) Business Collaboration Manager Key strategic goal of Service Factory Promote multidisciplinary collaboration and

Lisätiedot

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto If you are searched for a book by Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice over LTE (VoLTE) in pdf form, then you have come

Lisätiedot

Kurssin aloitus. AS-0.110 XML-kuvauskielten perusteet Janne Kalliola

Kurssin aloitus. AS-0.110 XML-kuvauskielten perusteet Janne Kalliola Kurssin aloitus AS-0.110 XML-kuvauskielten perusteet Janne Kalliola English Summary The lectures will be held in Finnish The slides are in Finnish, too All other material is in English The course book

Lisätiedot

OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN

OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN KEVÄT 2016 FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten

Lisätiedot

Overview on Finnish Rural network and its objectives. Rural Network Unit, Finland

Overview on Finnish Rural network and its objectives. Rural Network Unit, Finland Overview on Finnish Rural network and its objectives Rural Network Unit, Finland Sivu 1 26.5.2009 Rural Network in Finland consist of all actors under - the Rural Development Programme for Mainland of

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina

Lisätiedot

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari 10.12.2008 Riitta Oksanen Yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikkö (KEO-10) Kehityspoliittinen ohjelma 2007 Kohti oikeudenmukaista

Lisätiedot

THE NEW SHELTER PROJECT. PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND The project continues as soon as funds are collected to do so

THE NEW SHELTER PROJECT. PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND The project continues as soon as funds are collected to do so The new shelter area of Pro Animals Romania in April 2011 Pro Animals Romanian uuden tarhan aluetta huhtikuussa 2011 THE NEW SHELTER PROJECT PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND 2011-2012 The project

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit

Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Ø Rotarypiiri myöntää stipendejä sille osoitettujen hakemusten perusteella ensisijaisesti rotaryaatteen mukaisiin tarkoituksiin. Ø Stipendejä myönnetään

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 23.3.2016 Keväinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Kevät keikkuen tulevi ja niin myös Mua-yhdistyksen keväinen jäsenkirje. Tässä kirjeessä on tietoa

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Tietoa Joensuun Eliittikisoista

Tietoa Joensuun Eliittikisoista Tietoa Joensuun Eliittikisoista Harjoittelu ja verryttely Yleisurheilukenttä (Keskuskenttä) Kisan aikana Joensuu Areena + kuntosali Pesäpallokenttä ja Louhelan kenttä heitoille Uimahalli Vesikko + kuntosali

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika. https://helda.helsinki.fi Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla Holopainen, Mika 2016 Holopainen, M & Koskinen, K 2016, ' Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla ' Verkkari

Lisätiedot

Kepan toimintakertomus vuodelle Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 22/4/2016

Kepan toimintakertomus vuodelle Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 22/4/2016 Kepan toimintakertomus vuodelle 2015 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 22/4/2016 Toimintavuosi 2015 pähkinänkuoressa Suomessa eduskuntavaalit ja uusi hallitus Kehitysapumäärärahojen leikkaus ja järjestötukien

Lisätiedot

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle A.Romar / Liite 7E

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle A.Romar / Liite 7E Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2017 26.11.2016 A.Romar / Liite 7E Hallituksen esitys syyskokoukselle 2016 Kepa ry TA 2017 2017 Tark TA 2016 Toteuma 2015 Kokonaiskulut 4 391 300 4 892 692 6

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

Hiivola Emmi Juvonen Anni Lehtelä Petronella Paijula Laura Ristolainen Simo Rytkönen Istvan Simonen Emmi Suominen Sinituuli

Hiivola Emmi Juvonen Anni Lehtelä Petronella Paijula Laura Ristolainen Simo Rytkönen Istvan Simonen Emmi Suominen Sinituuli Kehitysyhteistyösiiven kokouksen pöytäkirja Paikka TYYn kirjasto, Ylioppilastalo B, Rehtorinpellonkatu 4-6 Aika 18.2.2015 klo 18:00 Läsnä: Hiivola Emmi Juvonen Anni Lehtelä Petronella Paijula Laura Ristolainen

Lisätiedot

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF By Risto Antikainen - Are you searching for Opintomatkat pdf Books? Now, you will be happy that Opintomatkat PDF

Lisätiedot

General studies: Art and theory studies and language studies

General studies: Art and theory studies and language studies General studies: Art and theory studies and language studies Centre for General Studies (YOYO) Aalto University School of Arts, Design and Architecture ARTS General Studies General Studies are offered

Lisätiedot

Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) sosiaalisessa mediassa

Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) sosiaalisessa mediassa Sosiaalisen median vyörytykset kestävän kehityksen viikolle 2017 Somella tavoitteen kimppuun: Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) 30.5.- 5.6.2017 sosiaalisessa mediassa Mikä ESDW?

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 TOIMINTAKERTOMUS 2010 Ohjelman ensimmäinen toteutusvuosi Keskeistä v. 2010: * Better Aid/Open Forum -prosessit * YK:n ilmastoprosessit * kehitysyhteisvarojen lisäys Suomessa * edunvalvonnan onnistumiset

Lisätiedot

Tiimityöskentely. Marko Leppänen

Tiimityöskentely. Marko Leppänen 1 Tiimityöskentely Marko Leppänen * Entrepreneurship - In your dreams? 20.3.2013 - Yrittäjyystapahtuma Tampereen korkeakoulujen opiskelijoille ja henkilöstölle Aika: 20.3.2013 klo 12-17 Paikka: Tullikamarin

Lisätiedot

Association Regulation

Association Regulation Tuukka Pykäläinen AYYE 6/2013 Updates on their way! Association Regulation http://farm1.staticflickr.com/54/117048243_7cc6bb0b87_o.jpg The purpose of the regulation Defines the status, benefits and duties

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ JA JÄSENJÄRJESTÖT 2014

SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ JA JÄSENJÄRJESTÖT 2014 SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ JA JÄSENJÄRJESTÖT 2014 SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ - on vuonna 1935 perustettu valtakunnallinen hostellitoiminnan keskusjärjestö. - liittyi kansainväliseen hostelliliittoon, IYHF:ään,

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress. BLOGIN LUOMINEN Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.org) Myös http://blogspot.com on ilmainen ja helppokäyttöinen

Lisätiedot

Tutkimuksen huippuyksiköt. Maiju Gyran tiedeasiantuntija

Tutkimuksen huippuyksiköt. Maiju Gyran tiedeasiantuntija Tutkimuksen huippuyksiköt Maiju Gyran tiedeasiantuntija 1 21.12.2011 Programme for Centres of Excellence in Research 2012-2017 15 CoEs 2 Success rates in CoE Programmes Programme Plans of Intent Full proposals

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Can you help me, please? Avun pyytäminen Do you speak English? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Voisitko auttaa minua? Puhutko englantia? Do you speak _[language]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE #1 Aloitettu: 6. marraskuuta 2015 9:03:38 Muokattu viimeksi: 6. marraskuuta 2015 9:05:26 Käytetty aika: 00:01:47 IP-osoite: 83.245.241.86 K1: Nationality Finnish K2: The program of the week has been very

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi Where can I find?... a room to rent?... a room to rent?... a hostel?... a hostel?... a hotel?... a hotel?...

Lisätiedot

Week 46 9.11.2015-15.11.2015

Week 46 9.11.2015-15.11.2015 Week 46 9.11.2015-15.11.2015 Monday 9.11. Tuesday 10.11. Wednesday 11.11. Thursday 12.11. Friday 13.11. Saturday 14.11. Sunday 15.11. TF105 Finnish 1 Finnish 2 SÄ124 1 Seminar in Telecommunication and

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi... a room to rent?... a hostel?... a hotel?... a bed and breakfast?... a camping site? What are the prices like

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous puh. (09) HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous puh. (09) HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016 Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016 Aika 29.3.2016 klo 15.00 Paikka Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Kokouksen osanottajat Puheenjohtaja Majanen Pertti

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

TU-C2030 Operations Management Project. Introduction lecture November 2nd, 2016 Lotta Lundell, Rinna Toikka, Timo Seppälä

TU-C2030 Operations Management Project. Introduction lecture November 2nd, 2016 Lotta Lundell, Rinna Toikka, Timo Seppälä TU-C2030 Operations Management Project Introduction lecture November 2nd, 2016 Lotta Lundell, Rinna Toikka, Timo Seppälä Welcome to the course! Today s agenda Introduction to cases and schedule/ Timo Seppälä

Lisätiedot

Kuopio Finnish British Society Events

Kuopio Finnish British Society Events Dear Members Pirkko and I are off to the sunshine for a holiday in Zambia to see our daughter Sylvi. Meanwhile things go on here in Kuopio. Some of our members have already paid their subscriptions for

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Perustietoa hankkeesta

Perustietoa hankkeesta Perustietoa hankkeesta Kiina-verkosto on perustettu 1990 luvulla. Kam oon China verkoston nimellä toiminta on jatkunut vuodesta 2007 alkaen. Hankkeen hallinnoija: Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä 1.8.2012

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

A tradition in jewellery since 1860. Oy Annette Tillander Ab. in its 6th generation

A tradition in jewellery since 1860. Oy Annette Tillander Ab. in its 6th generation Oy Annette Tillander Ab Ateljee Tehtaankatu 26 C 00150 Helsinki Unioninkatu 15 00130 Helsinki annette@atillander.fi 09-670 100 Fabriksgatan 26 C 00150 Helsingfors Unionsgatan 15 00130 Helsingfors www.facebook.com/annettetillander

Lisätiedot

NAO- ja ENO-osaamisohjelmien loppuunsaattaminen ajatuksia ja visioita

NAO- ja ENO-osaamisohjelmien loppuunsaattaminen ajatuksia ja visioita NAO- ja ENO-osaamisohjelmien loppuunsaattaminen ajatuksia ja visioita NAO-ENO työseminaari VI Tampere 3.-4.6.2015 Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi Aikuiskoulutuksen paradigman

Lisätiedot

Mitä museo voi tehdä Wikimedian & Wikipedian kanssa

Mitä museo voi tehdä Wikimedian & Wikipedian kanssa Mitä museo voi tehdä Wikimedian & Wikipedian kanssa Wikipedia Recent Changes Map Valtakunnalliset museopäivät, Inari 26.5.2016 Heikki Kastemaa Mitä tein Raahessa lauantaina? Luettelo Raahen patsaista ja

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! KOKOUSKUTSU 28.3.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! Aika: 19.4.2008 klo 11.00 Paikka: Holiday Club Tampereen Kylpylä Sarka-kokoustila Lapinniemenranta 12, Tampere Valtakirjojen tarkastus

Lisätiedot

SAMOKin tapahtumakalenteri 2018

SAMOKin tapahtumakalenteri 2018 SAMOKin tapahtumakalenteri 2018 Tapahtumakalenteriin olemme koonneet kaikki Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKin vuoden 2018 tapahtumat sekä lyhyet kuvaukset tapahtumista. Tervetuloa mukaan! Tammikuu

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2020 Kehitysyhteistyötutkimus 2000 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot