Jäsenkirje 4/2010. Tervehdys Kepasta,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsenkirje 4/2010. Tervehdys Kepasta,"

Transkriptio

1 Jäsenkirje 4/2010 Tervehdys Kepasta, Syksyn vaihtuessa talveksi on järjestökentällä täysi tohina päällä. Tänä vuonna aikaisin saadut hankerahoituspäätökset ovat ilahduttaneet monia, ja näin joulun alla ehtii vielä monenmoisiin kiinnostaviin tilaisuuksiin mukaan. Sellaisia ovat vaikkapa Kepan vuosikokous sekä Maailma kylässä -festarin kick off 1.12., joista enemmän tässä kirjeessä, sekä monet muut, joista saa lisätietoa Kepa.fisivuston tapahtumakalenterista. Eduskuntavaalikampanja on jo täydessä käynnissä, mistä lisää alla. Tulkaa mukaan vaikuttamaan! For a summary in English, please see page 5. uutisia Kepan jäsentiedotusta uudistettu Kepan uudistetut verkkosivut ( avattiin lokakuun alussa. Sivuilla on nyt uusi, tuore ulkoasu, ja niiltä löytyy uusia toimintoja kuten ns. osallistumiskone sekä tilastotietoa kehitysyhteistyöstä. Jäsenten kannalta kiinnostavia ovat etenkin uudet jäsensivut, jotka korvaavat aiemmin toimineen extranetin. Tunnuksia ja salasanoja ei enää tarvita. Esimerkiksi jäsenblogi on oiva tapa pysyä kärryillä Kepan jäsenille suunnatusta toiminnasta. Myös jäsenuutisia kannattaa seurata. Tästä paperi- ja sähköisenä versiona lähetettävästä jäsenkirjeestä ei kuitenkaan luovuta vaan siihen tullaan tiivistämään blogissa esiin nostettuja, jäsenyyteen ja Kepaan liittyviä asioita. Myös jäseninfo-lista säilyy ainoastaan sen nimi on muutettu jäsenet-listaksi. tapahtumat Kepan syyskokous Kepan syyskokous 2010 pidetään Helsingin yliopiston päärakennuksessa, Fabianinkatu 33, marraskuun 27. päivä. Tarkat tiedot kokouksesta on lähetetty postitse kaikille Kepan jäsenjärjestöille. Tervetuloa syyskokouksen yhteydessä järjestettävään seminaariin klo Pohdimme yhdessä, mitkä arvot työtämme järjestöissä ohjaavat: alustuksia ja yhteistä keskustelua kulttuurin, uskonnon ja talouden roolista - kuka on rikas ja kuka on köyhä, kuka opettaa ketä - mitkä arvolähtökohdat meitä liikuttavat. Alustajina kulttuurin monitoimimies Börje Mattsson, Pipliaseuran ohjelmakoordinaattori Matleena Järviö sekä Kepan ohjelmasuunnittelija ja aktivisti Outi Hakkarainen.

2 Toisena aiheena on yhteinen toimintaympäristömme: miten maailmalla lisääntyvät konfliktit ja kriisit haastavat työmme köyhyyden lopettamiseksi? Entä onko totta, että suomalaiset eivät enää sitoudu järjestötoimintaan? Lisätietoja seminaarista antaa kehittämisjohtaja Maija Seppo, Maailma kylässä -festivaalin 2011 ilmoittautuminen ja kick off -klubi Ilmoittautuminen näytteilleasettajaksi vuoden 2011 Maailma kylässä -festivaalille alkaa ja päättyy verkkosivuillamme osoitteessa Ilmoittautumisen alkamista juhlistetaan suuren infotilaisuuden ja Kick Off -klubin muodossa keskiviikkona Virgin Oilissa (Mannerheimintie 5, Helsinki). Ilta alkaa klo festivaali-infolla ja buffet-tarjoilulla, jonka jälkeen bileet potkaistaan käyntiin kaikille avoimen Kick Off -klubin muodossa klo 21. Esiintyjinä nähdään Mariska & Pahat Sudet sekä Boom Shakalaka -klubilta tutut DJ:t Svengali & Rideon. Muistathan ilmoittautua infoon viimeistään keskiviikkona osoitteeseen Ilmoita nimesi, mahdollinen organisaatiosi, ruokavaliosi sekä yhteystietosi. Ilmoittaudu ajoissa, sillä paikkoja on rajoitettu määrä! Klo 19 alkavaan infoon osallistuvat toimijat pääsevät myös ilmaiseksi klubille (maksimissaan kaksi edustajaa / organisaatio). Muille liput ennakkoon 7 euroa ja ovelta 9 euroa. Ennakot myy Tiketti ( Esitys alkaa klo Ovet avataan yleisölle noin puoli tuntia ennen esiintymistä. Keskustelutilaisuus lahjoitusten verovähennysoikeudesta ti klo 9 11 Keskustelu yleishyödyllisiin tarkoituksiin tehtyjen lahjoitusten verovähennysoikeudesta on taas ajankohtaista. Mitä mieltä sinä olet? Tule mukaan keskustelemaan Kepassa klo 9.00 järjestettävään tilaisuuteen. Keskustelua on alustamassa muun muassa Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n puheenjohtaja Tiina Saukko sekä Attac ry:stä Mikko Sauli. Ilmoittautumiset viimeistään tiistaina Pauliina Saarekselle, pauliina.saares@kepa.fi, (09) Kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen Afganistan to klo Kepassa järjestettävän keskustelutilaisuuden tarkoituksena on tarjota järjestöille mahdollisuus keskustella Afganistanissa kohdatuista haasteista ja mahdollisuuksista sekä vaihtaa ajatuksia yhteistyön tiimoilta. Ilmoittautumiset viimeistään tiistaina Pauliina Saarekselle, pauliina.saares@kepa.fi, (09) Tervetuloa mukaan! Anna aikaa -tapahtuma Vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille tarkoitettu Anna aikaa -tapahtuma pidetään taas 3. helmikuuta klo Kepassa (Töölöntorinkatu 2 A). Tarkoituksena on saattaa yhteen vapaaehtoistyötä etsivät ja uusia vapaaehtoisia kaipaavat järjestöt. Kepan jäsenjärjestöt ovat lämpimästi tervetulleita kertomaan vapaaehtoistyömahdollisuuksistaan. Kepa tarjoaa pöydät, järjestöjen tulee ottaa mukaan oma pöytäliina, muu rekvisiitta ja esittelymateriaalit. Lisätietoja antaa Sanna Rekola, sanna.rekola@kepa.fi, (09)

3 kampanjat Allekirjoita järjestöjen vaalijulistus mennessä Onko järjestösi jo mukana yhteisessä vaalijulistuksessa? Julistuksella haluamme kertoa puolueille ja kansanedustajaehdokkaille, että laaja joukko suomalaisia järjestöjä ja äänestäjiä toivoo ensi kevään vaalidebatteihin keskustelua myös kansainvälisistä kysymyksistä. Siksi olisi tärkeää saada julistukseen allekirjoitus mahdollisimman monelta järjestöltä! Löydät julistuksen tämän kirjeen liitteistä sekä osoitteesta Jos järjestösi on valmis allekirjoittamaan julistuksen, lähetä järjestösi nimi Outi Hannulalle, Pyydämme allekirjoituksia mielellään mennessä, jotta pääsemme käyttämään vaalijulistusta puolueiden suuntaan. Tule mukaan kertomaan ehdokkaille ulkopoliittisesta vaalikoneesta Ulkopoliittinen vaalikone on avautunut kansanedustajaehdokkaille osoitteessa Koneessa käsitellään kehitysyhteistyötä, ympäristöä, maahanmuuttoa, kansainvälistä taloutta ja turvallisuutta. Vaalikone voi olla vaikuttamistyössä mainio työkalu: se patistaa ehdokkaat muodostamaan oman näkemyksensä globaaleihin kysymyksiin, välittää äänestäjille tietoa ehdokkaiden ulkopoliittisista mielipiteistä ja antaa myös materiaalia Kepan lehdistötiedotteisiin. Tule mukaan muistuttamaan vaalikoneesta oman kotiseutusi kansanedustajaehdokkaita! Voit esimerkiksi kertoa heille sähköpostitse, että haluaisit tutustua heidän ulkopoliittisiin näkemyksiinsä tämän vaalikoneen avulla. Viime eduskuntavaalien alla moni ehdokas vastasi tällaisiin viesteihin hyvillä mielin. Lisäämme lähiviikkoina vaalikoneen verkkosivulle myös e- kortin, jonka avulla sähköpostien lähettäminen helpottuu. Lue lisää vaalikampanjasta Liitämme tähän kirjeeseen myös Kepan vaalipaketin, jonka pyrimme lähettämään mahdollisimman monelle ehdokkaalle tämän syksyn aikana. Paketin ja koko kampanjan pääviesti on, että kansainvälisten ongelmien ratkaisemisesta hyötyvät sekä kehitysmaat että Suomi. Vaalikampanjan verkkosivut ovat auenneet osoitteessa Kampanjan etenemisestä tiedotetaan kehityspolitiikka-l-sähköpostilistalla (tilausohjeet: Voit kommentoida tai kysyä lisää myös Tytti Nahilta, Järjestöllesi näkyvyyttä kevään eduskuntatempauksessa Ensi toukokuussa Eduskuntatalolla tapahtuu: ympäri Suomea tulevat ihmiset tapaavat vasta valitut kansanedustajat massaglobbaustapahtumassa Kerää yhdistyksesi joukoista matkaseurue tai lähde oman toimiston väellä mukaan kertomaan päättäjille, mitä heidän pitää tehdä paremman maailman puolesta! Samalla saat näkyvyyttä järjestöllesi ja kontakteja kansanedustajiin.

4 Rohkaistaan yhdessä kansanedustajia tekemään hyviä päätöksiä ilmastonmuutoksen, maailman köyhyyden ja talouskriisien torjumiseksi. Kepa korvaa osan matkakuluista ja tarjoaa koulutusta tapahtuman osallistujille. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: kampanjakoordinaattori Outi Hannula (p , muut asiat Kepan kirjasto toivoo, että Kepa merkittäisiin kaikkien jäsenjärjestöjen jäsenlehtien tai julkaisujen postitusluetteloon. Jäsenlehdet tai julkaisut voi lähettää osoitteella: Kepan kirjasto, Töölöntorinkatu 2, Helsinki. Kiitos! Muistattehan, että Kepan jäsenjärjestöt saavat Maailman kuvalehti Kumppanin veloituksetta. Sen voi tilata osoitteesta Mukaan merkintä 'Jäsenjärjestön ilmaiskappale'. Parhain terveisin, Kepan Jäsenpalvelu- ja edunvalvontatiimi Pauliina Saares järjestökoordinaattori puh Sanna Rekola järjestökoordinaattori puh Paula Lounasheimo jäsensihteeri puh Katja Hintikainen järjestökoordinaattori, Mahdollisuuksien torit puh Saara Simonen harjoittelija LIITTEET: Kepan eduskuntavaalipaketti 2011 Kepan vaalijulistus

5 Newsletter 4/2010 Dear Members, As autumn fades away and we welcome the winter ahead of us, NGOs are working in full speed. There are many interesting events yet to attend before the holiday season. KEPA's Annual General Meeting is held on November 27 th, and Kick off for next year's World Village Festival is celebrated on December 1 st. news Parliamentary Election Campaign KEPA's campaign for the upcoming Parliamentary Election in the spring of 2011 is proceeding nicely. We urge your organisation to sign the Election Manifesto organised by KEPA. This is to let political parties and election candidates know that a large number of Finnish NGOs and citizens are hoping for election debates on international and development issues. Information and the manifesto text in English will be available shortly on the campaign website: kepa.fi/vaalit Changes to communication towards KEPA's member organisations Have you already checked out the renewed KEPA website at The international pages are still under construction, but will be available early next year. The former list jaseninfolist is now called jasenet-list. events Annual General Meeting on November 27 th, 2010 KEPA's Annual General Meeting will be held on Saturday, November 27 th, 2010 at the Helsinki University main building, address Fabianinkatu 33. All the details (also in English) have been sent to KEPA's member organisations by mail. World Village Festival registration and kick-off Registration for exhibitors begins on December 1st, The World Village Festival 2011 kicks off at Virgin Oil in Helsinki December 1 st as well. At 7.00 p.m. Festival info and buffet, at 9.00 p.m. Mariska & Pahat Sudet, plus DJs Svengali & Rideon. Registration to the event at the latest Wednesday Nov. 24 th to jouni.pesola@kepa.fi (name, organisation, diet and contact information). Be quick! More details, follow the festival web site: maailmakylassa.fi/english.

6 Discussion event on Afganistan Dec 9th at 10 a.m. to p.m. What are the main challenges and opportunities faced in NGO work in Afganistan? Come and discuss these issues in KEPA on Thursday December 9 th starting at 10 a.m. Register to Pauliina Saares (pauliina.saares@kepa.fi, (09) Anna aikaa volunteer event Feb 3 rd, 2011 Your organisation is welcome to come and present your volunteer work opportunities to people interested in volunteering in the development NGO field. The Anna aikaa event will be held in KEPA on February 3 rd, KEPA members are invited to register and reserve a table in the event. Please contact Pauliina Saares (pauliina.saares@kepa.fi) for further information. Wintery greetings from the Team for Member Services: Pauliina Saares, Sanna Rekola, Paula Lounasheimo, Katja Hintikainen and Saara Simonen

Jäsenkirje 2/2011. Tervehdys Kepasta, uutisia

Jäsenkirje 2/2011. Tervehdys Kepasta, uutisia Jäsenkirje 2/2011 Tervehdys Kepasta, Kevät on vihdoin täällä! Miten hyvää tekeekään nähdä lumeton maisema ja tuntea auringon lämpö iholla. Kevät on hyörintää ja pyörintää myös järjestöille. Valmistellaan

Lisätiedot

Jäsenkirje 2/2010. Tervehdys Kepasta, Uutisia. anjat. Kampanjat

Jäsenkirje 2/2010. Tervehdys Kepasta, Uutisia. anjat. Kampanjat Jäsenkirje 2/2010 Tervehdys Kepasta, Upea kevätaurinko virkistää mieltä ja kohta jo lehdet pukkaavat puihin! On aika heittää talvivaatteet varastoon ja rientää vaikkapa Mahdollisuuksien toreille, joita

Lisätiedot

Ilmoittaudu kokoukseen sähköisellä ilmoittautumislomakkeella: www.kepa.fi/ilmoittautuminen. Lämpimästi tervetuloa mukaan syyskokoukseen!

Ilmoittaudu kokoukseen sähköisellä ilmoittautumislomakkeella: www.kepa.fi/ilmoittautuminen. Lämpimästi tervetuloa mukaan syyskokoukseen! Jäsenkirje 4/2011 Tervehdys Kepasta, Eletään jo marraskuun jälkipuoliskoa ja joulu lähestyy kuin varkain. Ennen lomia ehditään kuitenkin vielä monenlaista: käydä Kepan syyskokouksessa, kommentoida uutta

Lisätiedot

Jäsenkirje 3/2010. Tervehdys Kepasta, uutisia

Jäsenkirje 3/2010. Tervehdys Kepasta, uutisia Jäsenkirje 3/2010 Tervehdys Kepasta, Uusi vilkas syyskausi järjestötyössä on jälleen pyörähtänyt käyntiin. Asiaa on kertynyt pitkäksi kirjeeksi asti jokainen löytää varmasti omalle järjestölleen tärkeät

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2010. Tervehdys Kepasta, Uutisia

Jäsenkirje 1/2010. Tervehdys Kepasta, Uutisia Jäsenkirje 1/2010 Tervehdys Kepasta, Kevättä kohti jo mennään, vaikka ennätystalven lumet peittävät vielä maan. Tässä jäsenkirjeessä kerromme kevään lukuisista tapahtumista, joista suurimmat ovat Maailma

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2012. Tervehdys Kepasta, ajankohtaista

Jäsenkirje 1/2012. Tervehdys Kepasta, ajankohtaista Jäsenkirje 1/2012 Tervehdys Kepasta, Helmikuuta jo mennään raikkaassa talvisäässä. Tässä jäsenkirjeessä on asiaa mm. uudesta Kehityspoliittisesta ohjelmasta sekä useita tapahtumakutsuja. Luvassa on maatapaamisia

Lisätiedot

Kepasta tukea viestintä- ja globaalikasvatushankkeiden hakuun

Kepasta tukea viestintä- ja globaalikasvatushankkeiden hakuun Jäsenkirje Members newsletter For information in English, please scroll down. Ajankohtaista Kepasta tukea viestintä- ja globaalikasvatushankkeiden hakuun Tuki viestintä- ja globaalikasvatushankkeisiin

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2012 TERVEISET KEPASTA AJANKOHTAISTA

JÄSENKIRJE 2/2012 TERVEISET KEPASTA AJANKOHTAISTA JÄSENKIRJE 2/2012 TERVEISET KEPASTA Keväinen tervehdys Kepasta keskelle kiireistä järjestökevättä. Huhtikuu on jo pitkällä ja järjestöissä puuhataan ahkerasti erilaisten tapahtumien ja hankkeiden parissa.

Lisätiedot

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland Vantaa Gymnastics Club and Finnish Gymnastics Federation are very pleased to welcome

Lisätiedot

Expression of interest

Expression of interest Expression of interest Avoin hakemus tohtorikoulutettavaksi käytäntö Miksi? Dear Ms. Terhi virkki-hatakka I am writing to introduce myself as a volunteer who have the eagerness to study in your university.

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje

1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje 1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje Tämä on Auroras-verkoston uusi uutiskirje. Uutiskirjeestämme saat tietoa ympäri Suomea järjestettävistä Auroras-tapahtumista. Jos mieleesi tulee henkilö, joka voisi

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2011. Tervehdys Kepasta, uutisia

Jäsenkirje 1/2011. Tervehdys Kepasta, uutisia Jäsenkirje 1/2011 Tervehdys Kepasta, Tässäpä vuoden ensimmäinen jäsenkirje Kepasta. Talvea vielä mennään, mutta kevättä ja aurinkoa kohti! Kevään kiireisiin kuuluu Kepassa valmistautuminen huhtikuun eduskuntavaaleihin,

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Esityslista. Liitteet: Vuoden 2018 toimintasuunnitelma ja talousarvio

Esityslista. Liitteet: Vuoden 2018 toimintasuunnitelma ja talousarvio Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous Aika: 8 marraskuuta 2016, klo 18.00 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Asialistan hyväksyminen 4. Kokousvirkailijoiden

Lisätiedot

Jäsenkirje 3/2011. Tervehdys Kepasta, ajankohtaista

Jäsenkirje 3/2011. Tervehdys Kepasta, ajankohtaista Jäsenkirje 3/2011 Tervehdys Kepasta, Syystuulet puhaltavat jo nurkissa, ja järjestökentällä eletään vauhdikasta syksyä. Kalenterit täyttyvät tapaamisista, työpajoista, seminaareista... Täällä Kepassa tohistaan

Lisätiedot

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress. BLOGIN LUOMINEN Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.org) Myös http://blogspot.com on ilmainen ja helppokäyttöinen

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Kuopio Finnish British Society Events

Kuopio Finnish British Society Events Dear Members Pirkko and I are off to the sunshine for a holiday in Zambia to see our daughter Sylvi. Meanwhile things go on here in Kuopio. Some of our members have already paid their subscriptions for

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä

Lisätiedot

MISKA 1514 MISKA % WOOL 50% ACRYLIC 100% WOOL

MISKA 1514 MISKA % WOOL 50% ACRYLIC 100% WOOL 2 01 08 02 MISKA 1514 50% ACRYLIC 10 01 02 15 20 26 MISKA 1711 100% WOOL 3 35 20 29 17 443 12 22 30% WOOL 60% ACRYLIC 10% POLYAMIDE MISKA 1616 02 26 100% MERINO WOOL HF MISKA 1804 4 06 06 12 24 26 80%

Lisätiedot

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Aloita oman blogisi luominen (järjestelmä lupaa sen tapahtuvan sekunneissa ;-))

Aloita oman blogisi luominen (järjestelmä lupaa sen tapahtuvan sekunneissa ;-)) BLOGIN LUOMINEN Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.org) Avaa http://wordpress.com/ -sivu. Aloita oman

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4) Tilasto T1106120-s2012palaute Kyselyn T1106120+T1106120-s2012palaute yhteenveto: vastauksia (4) Kysymys 1 Degree programme: (4) TIK: TIK 1 25% ************** INF: INF 0 0% EST: EST 0 0% TLT: TLT 0 0% BIO:

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto If you are searched for a book by Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice over LTE (VoLTE) in pdf form, then you have come

Lisätiedot

Opiskelijoiden tulostuspalvelu. Printing Service for Students

Opiskelijoiden tulostuspalvelu. Printing Service for Students Opiskelijoiden tulostuspalvelu Printing Service for Students TP Esittely Palvelun nimi Opiskelijoiden tulostuspalvelu (OTP) (Printing Service for Students) Palvelun käyttöönottopäivä 20.1.2014. Palvelua

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site

Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site Note! Before starting download and install a fresh version of OfficeProfessionalPlus_x64_en-us. The instructions are in the beginning of the exercise.

Lisätiedot

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY 1/5 SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin

Lisätiedot

TU-C2030 Operations Management Project. Introduction lecture November 2nd, 2016 Lotta Lundell, Rinna Toikka, Timo Seppälä

TU-C2030 Operations Management Project. Introduction lecture November 2nd, 2016 Lotta Lundell, Rinna Toikka, Timo Seppälä TU-C2030 Operations Management Project Introduction lecture November 2nd, 2016 Lotta Lundell, Rinna Toikka, Timo Seppälä Welcome to the course! Today s agenda Introduction to cases and schedule/ Timo Seppälä

Lisätiedot

Tiedote/Newsletter 8/2016

Tiedote/Newsletter 8/2016 Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TIEDOTE NEWSLETTER Tiedote/Newsletter 8/2016 Tanssiaisten illalliskortit ovat vielä myynnissä! Hae omasi KAMOn kioskeilta ja osallistu lukuvuoden tyylikkäimpiin

Lisätiedot

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY 1/5 SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin

Lisätiedot

Läsnä: Timo Huttula (varapuheenjohtaja) Juha Kajander. Markku Puupponen (ei hallituksen jäsen)

Läsnä: Timo Huttula (varapuheenjohtaja) Juha Kajander. Markku Puupponen (ei hallituksen jäsen) 1 Suomen hydrologian yhdistys Kokouspöytäkirja Hallituksen kokous 3/2002 Aika 18.9.2002 klo 12.15-13.35 Paikka: Ravintola Elite, Helsinki Läsnä: Timo Huttula (varapuheenjohtaja) Juha Kajander Harri Koivusalo

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Näyttelyhaku. Näyttelyhaku on kahdesti vuodessa, 28.2. ja 30.9.

Näyttelyhaku. Näyttelyhaku on kahdesti vuodessa, 28.2. ja 30.9. Näyttelyhaku Napa Galleria esittelee nuorta kotimaista nykytaidetta laajasti; kuvituksesta valokuvaan, maalauksesta graffitiin. Napa kannustaa näyttelyhakijoita gallerian tilallisiin sekä toiminnallisiin

Lisätiedot

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma BOARD PROGRAM Hallitusohjelma Henrikki Soininen AYYH VPJ PROJEKTIT PROJECTS 1.2 Tilaohjelma opiskelijakeskukselle/student center 3.3 Tutoroinnin arvostus/valuation of tutoring 5.1 Kuntavaalitavoitteet/Municipal

Lisätiedot

Auttaja lähellä sinua.

Auttaja lähellä sinua. Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

NAO- ja ENO-osaamisohjelmien loppuunsaattaminen ajatuksia ja visioita

NAO- ja ENO-osaamisohjelmien loppuunsaattaminen ajatuksia ja visioita NAO- ja ENO-osaamisohjelmien loppuunsaattaminen ajatuksia ja visioita NAO-ENO työseminaari VI Tampere 3.-4.6.2015 Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi Aikuiskoulutuksen paradigman

Lisätiedot

Tietoa Joensuun Eliittikisoista

Tietoa Joensuun Eliittikisoista Tietoa Joensuun Eliittikisoista Harjoittelu ja verryttely Yleisurheilukenttä (Keskuskenttä) Kisan aikana Joensuu Areena + kuntosali Pesäpallokenttä ja Louhelan kenttä heitoille Uimahalli Vesikko + kuntosali

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 3/2012 TERVEISET KEPASTA

JÄSENKIRJE 3/2012 TERVEISET KEPASTA JÄSENKIRJE 3/2012 TERVEISET KEPASTA Syksyinen tervehdys Kepasta. Lomat on pidetty ja järjestöväki on palannut aherruksensa pariin. Syksy tuo mukanaan uusia tuulia ja monessa järjestössä suunnitellaan jo

Lisätiedot

Sisällysluettelo Table of contents

Sisällysluettelo Table of contents Sisällysluettelo Table of contents OTC:n Moodlen käyttöohje suomeksi... 1 Kirjautuminen Moodleen... 2 Ensimmäinen kirjautuminen Moodleen... 2 Salasanan vaihto... 2 Oma käyttäjäprofiili... 3 Työskentely

Lisätiedot

Mobility Tool+ Liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus

Mobility Tool+ Liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus Mobility Tool+ Liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus EU Login ja uuden käyttäjän lisääminen MT:iin Mobility Tool+ -raportointialustalle kirjaudutaan EU login -tunnuksella. Koordinaattori voi lisätä hankkeen

Lisätiedot

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi.

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi. High five! 4 Chapter 4 Down by the river LIITE 6a Työpistetyöskentely Piste 1 1 Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 3 teksteistä yksi ja lukekaa se ääneen englanniksi 2 Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa

Lisätiedot

Uudistetun Cleantech Finland -toiminnan hyödyt yrityksille Petri Lintumäki (Finpro) ja Tuuli Mäkelä (EK)

Uudistetun Cleantech Finland -toiminnan hyödyt yrityksille Petri Lintumäki (Finpro) ja Tuuli Mäkelä (EK) Uudistetun Cleantech Finland -toiminnan hyödyt yrityksille Petri Lintumäki (Finpro) ja Tuuli Mäkelä (EK) Cleantech Finland -jäsenyyden edut yrityksille MITEN YRITYKSESI HYÖTYY JÄSENYYDESTÄ? 1. Yrityksesi

Lisätiedot

EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Dear Family, Home and the family are the most important growth environment and community for the child. Alongside with home,

Lisätiedot

MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA

MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA Elina Arola MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA Tutkimuskohteena Mikkelin museot Opinnäytetyö Kulttuuripalvelujen koulutusohjelma Marraskuu 2005 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 25.11.2005 Tekijä(t) Elina

Lisätiedot

Tukea hankkeen toteutukseen ja arviointiin Kepasta. VKK Kick off

Tukea hankkeen toteutukseen ja arviointiin Kepasta. VKK Kick off Tukea hankkeen toteutukseen ja arviointiin Kepasta VKK Kick off 10.3.2010 Kepan globaalikasvatuspalvelut Koulutus Neuvonta Tiedotuskanavat ja tietopalvelut Verkostoitumisen tukeminen Tapahtumat Julkaisut

Lisätiedot

1. Valitse käyttäjänimi 2. Kirjoita salasana 3. Anna sähköpostiosoitteesi 4. Keksi wikillesi nimi

1. Valitse käyttäjänimi 2. Kirjoita salasana 3. Anna sähköpostiosoitteesi 4. Keksi wikillesi nimi WIKISPACES-WIKIN LUOMINEN Kirjoita selaimeesi osoite http://www.wikispaces.com 1. Valitse käyttäjänimi 2. Kirjoita salasana 3. Anna sähköpostiosoitteesi 4. Keksi wikillesi nimi Paina Join-painiketta Onneksi

Lisätiedot

Kv tuutorivastaavien koulutus

Kv tuutorivastaavien koulutus Kv tuutorivastaavien koulutus 24.2.2010 Koulutuksen ohjelma Kv tuutorivastaavan rooli ja kv tuutorien rekrytointi Katri Suhonen, kansainvälisten asiain sihteeri, Tamy Varpu Jutila, hallituksen kv vastaava,

Lisätiedot

Tiistaina 1.4 klo 10-14 Carelian aulassa on pääteemana on TANSSI ja TEATTERI. Paikalla ovat:

Tiistaina 1.4 klo 10-14 Carelian aulassa on pääteemana on TANSSI ja TEATTERI. Paikalla ovat: Kulttuuriviikko 31.3-6.4.2014 Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta järjestää kulttuuriviikon kampuksillaan viikolla 14! Kulttuuriviikolla paikalliset kulttuurialan toimijat tulevat esittelemään toimintaansa

Lisätiedot

Käyttäjätunnus Användarnamn Username. Salasana Lösenord Password. Kieli Språk Language. Kirjaudu sisään / Logga in / Login

Käyttäjätunnus Användarnamn Username. Salasana Lösenord Password. Kieli Språk Language. Kirjaudu sisään / Logga in / Login Valtionapu liikunnan alan kansainvälisille konferensseille ja kokouksille Suomessa Statsunderstöd för internationella idrottskonferenser och möten i Finland State subsidy for organizing international conferences

Lisätiedot

Blogiin kirjautuminen kutsuttuna. Opettajasi lähettää sinulle kutsun sähköpostitse blogi-järjestelmän kautta.

Blogiin kirjautuminen kutsuttuna. Opettajasi lähettää sinulle kutsun sähköpostitse blogi-järjestelmän kautta. Blogiin kirjautuminen kutsuttuna Opettajasi lähettää sinulle kutsun sähköpostitse blogi-järjestelmän kautta. Dear XXXXXX, --------------------------------------------- Tämä on oletuskutsu: Olen käyttänyt

Lisätiedot

ehealth Solutions across the Northern Periphery OULU, Finland

ehealth Solutions across the Northern Periphery OULU, Finland KUTSU Terveydenhuollon etäpalveluiden kehittäminen Pohjoisen Periferian alueella Arvoisa vastaanottaja! Competitive Health Services hankkeen loppuseminaari pidetään Oulussa 3.-4.11.2010. Paikka: Oulun

Lisätiedot

9.12.2011. www.kepa.fi

9.12.2011. www.kepa.fi 9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi... a room to rent?... a hostel?... a hotel?... a bed and breakfast?... a camping site? What are the prices like

Lisätiedot

PIC-koodin luominen URF-tietokantaan Participant Portal

PIC-koodin luominen URF-tietokantaan Participant Portal PIC-koodin luominen URF-tietokantaan Participant Portal ECAS-tunnuksen hankkiminen Participant Portal osoite: http://ec.europa.eu/education/participants/portal/ Uudet käyttäjät, joilla ei vielä ole ECAS-tunnuksia:

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi Where can I find?... a room to rent?... a room to rent?... a hostel?... a hostel?... a hotel?... a hotel?...

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä!

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä! Raastuvankatu 12-14 D 65100 VAASA info@vaasanyrittajat.com 15.12.2016 PUHEENJOHTAJALTA Sinulle jäsenyrittäjämme, haluan puheenjohtajana tuoda vuoden viimeisen tervehdyksen. Ensinnäkin kiitän saamastani

Lisätiedot

15.3.2016 Suomen Taekwondoliitto ry. Ohje seurakäyttäjille WTF:n kilpailuilmoittautumisjärjestelmän (WTF Event Registration system) käytöstä

15.3.2016 Suomen Taekwondoliitto ry. Ohje seurakäyttäjille WTF:n kilpailuilmoittautumisjärjestelmän (WTF Event Registration system) käytöstä Ohje seurakäyttäjille WTF:n kilpailuilmoittautumisjärjestelmän (WTF Event Registration system) käytöstä Mikä WTF Event Registration system? WTF ja ETU ottivat vuoden 2016 alusta käyttöön G-rankingturnausten

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

General studies: Art and theory studies and language studies

General studies: Art and theory studies and language studies General studies: Art and theory studies and language studies Centre for General Studies (YOYO) Aalto University School of Arts, Design and Architecture ARTS General Studies General Studies are offered

Lisätiedot

Data protection template

Data protection template Data protection template Aihe: rekisteriseloste ja informointipohja Topic: information about the register and information to users (related to General Data Protection Regulation (GDPR) (EU) 2016/679) Mallina

Lisätiedot

Security server v6 installation requirements

Security server v6 installation requirements CSC Security server v6 installation requirements Security server version 6.x. Version 0.2 Pekka Muhonen 2/10/2015 Date Version Description 18.12.2014 0.1 Initial version 10.02.2015 0.2 Major changes Contents

Lisätiedot

Build a life around your career - in Finland

Build a life around your career - in Finland Build a life around your career - in Finland Talent Savo 24.08.2018 Ulla Hiekkanen-Mäkelä @ullahiekkanen @businessfinland #talentboost INTERNATIONAL TALENTS MANY SEGMENTS AND ACTIONS NEEDED Outside in

Lisätiedot

Week 46 9.11.2015-15.11.2015

Week 46 9.11.2015-15.11.2015 Week 46 9.11.2015-15.11.2015 Monday 9.11. Tuesday 10.11. Wednesday 11.11. Thursday 12.11. Friday 13.11. Saturday 14.11. Sunday 15.11. TF105 Finnish 1 Finnish 2 SÄ124 1 Seminar in Telecommunication and

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2018

Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2018 Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2018 PJ Lauri Uotinen Perjantai 18.1.2019, Hotel Haaga Central Park, Helsinki Ohjelma Avauspuheenvuoro: Lauri Uotinen, Kalliomekaniikkatoimikunta Esittäytyminen Kalliomekaniikkatoimikunta

Lisätiedot

WindPRO version joulu 2012 Printed/Page :47 / 1. SHADOW - Main Result

WindPRO version joulu 2012 Printed/Page :47 / 1. SHADOW - Main Result SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations Maximum distance for influence Calculate only when more than 20 % of sun is covered by the blade Please look in WTG table WindPRO version 2.8.579

Lisätiedot

Yhdistystiedote 6/2013

Yhdistystiedote 6/2013 1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!

Lisätiedot

Mitä museo voi tehdä Wikimedian & Wikipedian kanssa

Mitä museo voi tehdä Wikimedian & Wikipedian kanssa Mitä museo voi tehdä Wikimedian & Wikipedian kanssa Wikipedia Recent Changes Map Valtakunnalliset museopäivät, Inari 26.5.2016 Heikki Kastemaa Mitä tein Raahessa lauantaina? Luettelo Raahen patsaista ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman linjakeskustelu. Preliminary discussion for the planfo-action

Toimintasuunnitelman linjakeskustelu. Preliminary discussion for the planfo-action Toimintasuunnitelman linjakeskustelu Preliminary discussion for the planfo-action Keskustelun tavoitteet / Purpose of the Discussion Selkeyttää edustajistolle toimintasuunnitelman rakennetta / Clarify

Lisätiedot

SENAATTILA uudistuu keväällä 2015

SENAATTILA uudistuu keväällä 2015 SENAATTILA uudistuu keväällä 2015 Senaatti-kiinteistöt yhtenäistää sähköisiä asiointikanaviaan vaiheittain keväästä 2015 alkaen. Senaattila.fi -osoite laajentuu sähköisen asioinnin palvelueteiseksi, jonka

Lisätiedot

Lapuan myöntämä EU tuki SOLUTION asuinalueille omakoti- tai rivitaloa rakentaville

Lapuan myöntämä EU tuki SOLUTION asuinalueille omakoti- tai rivitaloa rakentaville Lapuan myöntämä EU tuki SOLUTION asuinalueille omakoti- tai rivitaloa rakentaville Pakollinen liite rakennustyön tarkastusasiakirjaan ja toiseen hakuvaiheeseen / Compulsory supplement the construction

Lisätiedot

20.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

20.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Backoffice ja GPG Tervetuloa toiselle jaksolle! Tälla jaksolla opit Backofficen käytön. Mitä tietoa löytyy ja miten tietoa hallinnoidaan. Mitä tarkoittaa mikin painike ja mitä tietoa sen takaa löytyy?

Lisätiedot

DS-tunnusten haku Outi Jäppinen CIMO

DS-tunnusten haku Outi Jäppinen CIMO DS-tunnusten haku 2013 Outi Jäppinen CIMO 2/2009 DS-tunnukset ECTS- ja DS-tunnusten avulla pyritään edistämään ECTS-järjestelmän sekä tutkintotodistuksen liitteen Diploma Supplementin asianmukaista käyttöä

Lisätiedot

INTERNATIONAL WEEK at the faculty - come and join us to make it something special

INTERNATIONAL WEEK at the faculty - come and join us to make it something special INTERNATIONAL WEEK at the faculty - come and join us to make it something special International week innovate it! The international week at the Faculty for Welfare and Human Functioning has been held three

Lisätiedot

LUONNOS RT 80260 EN AGREEMENT ON BUILDING WORKS 1 THE PARTIES. May 1998 1 (10)

LUONNOS RT 80260 EN AGREEMENT ON BUILDING WORKS 1 THE PARTIES. May 1998 1 (10) RT 80260 EN May 1998 1 (10) AGREEMENT ON BUILDING WORKS This agreement template is based on the General Terms and Conditions of Building Contracts YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-7, KH X4-00241.

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Can you help me, please? Avun pyytäminen Do you speak English? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Voisitko auttaa minua? Puhutko englantia? Do you speak _[language]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Aalto Service Factory

Aalto Service Factory 12/11/14 Service Factory and Business Collaboration Minna-Kaarina Forssén, D.Sc. (Eng.) Business Collaboration Manager Key strategic goal of Service Factory Promote multidisciplinary collaboration and

Lisätiedot

Security server v6 installation requirements

Security server v6 installation requirements CSC Security server v6 installation requirements Security server version 6.4-0-201505291153 Pekka Muhonen 8/12/2015 Date Version Description 18.12.2014 0.1 Initial version 10.02.2015 0.2 Major changes

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

The Finnish healthcare service grid and access in rural Finland

The Finnish healthcare service grid and access in rural Finland The Finnish healthcare service grid and access in rural Finland Kimmo Parhiala, M.Soc.Sc Development Manager, National Institute for Health and Welfare TW: @parhialakimmo 20.6.2017 The Finnish healthcare

Lisätiedot