Hiippakuntauutiset. helsinki 1/05. Hannu Raittila: Mihin luterilainen kirkko on menossa? Jumalanpalvelusyhteisöt elävät.

Transkriptio

1 Hiippakuntauutiset helsinki 1/05 1 Hannu Raittila: Mihin luterilainen kirkko on menossa? Jumalanpalvelusyhteisöt elävät Kesäekstra

2 P IISPAN PIISI Viimeiset sanat Simo Ylikarjula, kokenut sairaalapappi ja tohtorismies, on koonnut 500-sivuiseen kirjaan ihmisen viimeisiä sanoja. Opiskeluaikanaan Simo oli lukenut kulttuurihistorioitsija Egon Friedellin kuolemasta. Natsien tullessa vuonna 1938 pidättämään miestä tämä huusi varokaa, olkaa hyvä ja hyppäsi kotitalonsa ikkunasta katuun. Sairaalassa kuolemaa nähneen Simon kirjassa on puhutteleva joukko erilaisia elämän lopun huudahduksia ja huokauksia, veikeitä ja vakavia. Gangsteri Umberto Anastasio sanoi viimeiset sanansa parturille: Tukanleikkaus ; tuoliin päästyä hänet ammuttiin. Ingrid Bergman valmistautui vastaanottamaan vierasta: Näytänkö hyvältä? Anna minulle harjani ja meikkini. Monet sanat kuvaavat persoonansa koko elämää. Simo lainaa esipuheessaan Octavio Pazin viisautta: Kerro minulle, kuinka kuolet, ja kerron sinulle, kuka olet. Israelin pääministeri Golda Meir tunnusti: Katsokaa, jopa teräs väsyy joskus. Maanis-depressiivinen runoilija Thomas Beddoes tokaisi: Olen matojen ruokaa, siinä olen hyvä. Monet sanat kertovat siitä, mihin viimeinen toivo on pantu. Katharina von Bora hakee vertauskuvan vaatteista: Takerrun Kristukseen kuin takiainen päällystakkiin. Karl Barth ärisee: Pidä pintasi! Älä välitä! Kristus hallitsee! Englantilainen piispa Stephen Gardiner tunnusti: Olen kieltänyt Pietarin kanssa, olen mennyt ulos Pietarin kanssa, mutta vielä en ole itkenyt Pietarin kanssa. Mitä sinä haluaisit sanoa elämäsi lopulla, kysyy Eero, kuolevainen Raine Haikarainen 2 HELSINGIN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI Bulevardi 16 B, PL 142, Helsinki Puh. (09) (keskus), faksi (09) Puhelinvaihde ja pääsisäänkäynti ovat auki klo 9 15 Työntekijöiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@evl.fi Kotisivu: Piispa Eero Huovinen Piispan sihteeri Maritta Maununen Piispan teologinen sihteeri Jari Jolkkonen , Pappisasessori Jaakko Simojoki (Vantaankosken srk) Pappisasessori Seija Molina (Tuomiokirkkosrk) Lakimiesasessori Kirsi Puoliväli Notaari Henri Lehtola Toimistosihteeri/talous Päivi Tapola Vs. vahtimestari Heikki Hämäläinen, heikki.j.hamalainen@evl.fi Vs. hiippakuntadekaani Raine Haikarainen asti Hiippakuntasihteeri (diakonia-, yhteiskunta-, kriminaali- ja ympäristötyö) Kirsti Poutiainen Hiippakuntasihteeri (lapsi- ja perhetyö, työnohjaus, työyhteisöt) Leena Heinonen Vs. hiippakuntasihteeri (nuoriso-, rippikoulu- ja koulutyö, Hiippakuntauutiset) Terhi Paananen asti Hiippakuntasihteeri (lähetys, Namibia-yhteistyö, evankeliointi) Reino Junttila Hiippakuntakanttori Vs. Kuurojenpappi Leena Tapanainen Kanslisti Birgitta Pajunen Vs. hiippakunnan opintosihteeri Riikka Myllys (Kirkkopalvelut) Lähetystoimisto (Suomen Lähetysseura) (vaihde) Maahanmuuttajatyönsihteeri Mark Saba JULKAISIJA: Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli Bulevardi 16 B, Helsinki PÄÄTOIMITTAJA: Raine Haikarainen, puh. (09) , faksi (09) , gsm , raine.haikarainen@evl.fi ILMOITUKSET: Armi Kääriä, puh./faksi (09) TOIMITUSSIHTEERI, TAITTO: Tekstituli / Erja Saarinen, e-a.saarinen@pp.inet,fi OSOITTEENMUUTOKSET: Helsingin hiippakunta Heikki Hämäläinen, puh. (09) , PAINOPAIKKA: Etelä-Savon Kirjapaino Oy, Mikkeli repro@etelasavonkirjapaino.fi Hiippakuntauutiset on Helsingin hiippakunnan tiedotuslehti. Se ilmestyy neljästi vuodessa ja jaetaan seurakuntien työntekijöille, luottamushenkilöille ja tiedottajille. Painos: kpl ISSN

3 SISÄLLYS 1/05 Piispan piisi 2 Pääkirjoitus 3 Uuspakanat balilais-luterilaisessa palveluksessa 4 Tapahtuu Helsingin hiippakunnassa 8 Isostoimintaa Helsingin hiippakunnassa 12 Kesäekstra 13 Kesätyö 13 Vihkiminen 14 Ympäristö 15 Konfirmaatio 16 Turvallisuusvaatimukset 16 Jumalanpalvelusyhteisöt elävät 20 Julkisuusperiaatteesta ja julkisuuslaista 22 Ajankohtaista Diakonia ja yhteiskuntatyö 24 Kasvatus 27 Kirkkomusiikki 28 Kristillinen Opintokeskus 29 Lähetys 30 Työyhteisöt 32 Ihmisiä hiippakunnasta 34 Kansi: Jarmo Kokkonen Seuraava Hiippakuntauutiset ilmestyy Aineiston viimeinen sisäänjättöpäivä on Raine Haikarainen Paimenet näyttämöllä TÄMÄN LEHDEN ILMESTYESSÄ ensi-iltansa on saanut Veikko Aaltosen elokuva Paimenet. Ohjaaja kuvaa dokumentaarisesti Helsingin Kallion seurakunnan papiston jokapäiväistä työtä. Tutuista pappishahmoista nousee voimakkaimmin esiin pappisvihkimykseensä valmistautuva Riikka Wikström. Riikan sympaattinen ja aito esiintyminen puhutteli myös elokuvasta laajan artikkelin Helsingin Sanomiin kirjoittanutta valt. tri Matti Virtasta (HS 25.3.). Hänen mukaansa nuoren teologin kehitystarina kertoo siitä hiljaisesta ja suuresta muutoksesta, joka kirkossa on tapahtumassa ja jonka yhtenä osana on naisten kasvava merkitys. Itselleni jäi Paimenista erityisesti mieleen, miten suurella vakavuudella nuori pappiskokelas suhtautuu tulevaan työhönsä ja vihkimykseensä. Meiltä, jotka olemme olleet iät ja ajat omissa viroissamme, unohtuukin helposti, kuinka suuri askel seurakuntavirkaan astuminen on monelle opiskelijalle. Tänä päivänä siinä on kysymys todellisesta uskon hypystä. Sen tuo Riikkakin omassa osuudessaan selvästi esiin. Teologisen tiedekunnan väki on kevään aikana lähestynyt tuomiokapitulia. He ovat esittäneet toivomuksen, että nykyiset opiskelijat tulevat työtoverimme voisivat nykyistä enemmän käydä tutustumassa seurakuntien käytännön elämään ja solmia kontakteja työntekijöihin. Opiskelijat toivovat yksinkertaisia seurakuntavierailuja, matalan kynnyksen kohtaamisia työntekijöiden kanssa ja tilaa avoimelle keskustelulle. Eiköhän toivoteta heidät tervetulleiksi? Vierailuja ennakoiden kannattaa käydä katsomassa, kuinka Kallion paimenet vartioivat laumaansa. Ja miten Riikka Wikström vuosi sitten valmistautui tulevaan ordinaatioonsa. P ÄÄKIRJOITUS 3

4 Raine Haikarainen Meillä ei pitäisi olla kirkossa ja seurakunnissa mitään salattavaa, viestintäpäällikkö Aila Alarotu painottaa. 4 Maallistuneen sielun näköissiunaus UUSPAKANAT BALILAIS- LUTERILAISESSA PALVELUKSESSA Niin kirkkokansan kuin kriitikoidenkin palvoma kirjailija Hannu Raittila haastaa mietiskelemään, mihin luterilainen kirkko on oikein menossa. Hän heittää hiippakuntamme uskontopalveluiden sisällöntuottajien pöytään provokatiivisia teesejä suomalaisten sieluntilasta. Penseäksi luterilaiseksi itseään luonnehtiva Raittila kokee, että kristinuskosta irti rimpuilu on toivotonta. Mutta kyllä me pojat parhaamme yritämme. HANNU RAITTILA on seurannut Siionin touhuja sivusta pienen ikänsä. Raittilan perhe erkani vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä 1960-luvulla pappissuuntaukseen, ja poika pani vielä paremmaksi. Hannu koetti vieraantua koko kristinuskosta. Mutta matkaan tuli mutkia: murrosiässä nuorukainen joutui toteamaan vääräksi harhakuvan siitä, että parhaat bileet ja misukat löytyvät taistolaisten joukosta. Osallistuin aktiivisesti Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyöhön. Se oli minulle täysin maallistunutta toimintaa, jonka suurimpana antina oli tutustuminen tyttöihin. Kuljin seurakunnan ja taistolaisten kokousten välillä, mutta jälkimmäisestä en löytänyt ikäistäni naisseuraa, hän huokaa. Yrittäessäni sanoutua kirkosta irti koin, että mitä enemmän rimpuilin, sitä enemmän olin kiinni uskonnossa. Enää en koe tarvetta kieltämiseen. En ole kylmä enkä kuuma vaan penseä. Teologinen pohdiskeluni on toki lisääntynyt iän myötä. Mitä enemmän tutkin eurooppalaisen ihmisen hengenelämää, sitä selvemmältä tuntuu, että olemme pääsemättömissä kristinuskon kulttuuriperinnöstä, Raittila väittää. Uskonelämän (lieve)ilmiöitä liki kaikissa teoksissaan oivaltavasti, hauskasti tai vähintäänkin haastavasti käsittelevän kirjailijan kaikki

5 lapset on kastettu. Hän sanoo näkevänsä tätä nykyä tapakristillisyyden suuren arvon: Kaste on hengellinen rakennelma, kuten Kölnin katedraali. Ne molemmat pitävät maailmaa pystyssä. Näine hyvineen taiteilijamme narri parhaasta päästä on mies paikallaan arvioimaan kirkon paikkaa penseiksi ja maallistuneiksi epäiltyjen aikalaisten elonpiirissä. Luterilaisen lippis sojottaa persoonalliseen suuntaan Hannu Raittilan mielestä on paradoksaalista, että samaan aikaan kuin globaalit maailmankansalaiset ovat lukemattomin tavoin yhä enemmän sidoksissa toisiinsa, suomalaiset ylläpitävät mieletöntä kuvitelmaa riippumattomuudestaan. Oma uskonnollinen elämyskin pyritään muotoilemaan mahdollisimman yksilölliseksi. Lippalakin lippa väännetään persoonalliseen suuntaan. Banaaleimmillaan tämä näkyy noutopöytäuskonnollisuudessa. Siinä valitaan elementtejä erilaisista uskonnoista ja hengellisistä ilmiöistä, joista koostetaan sillä hetkellä hyvältä tuntuva kombinaatio. En hyväksy teologisesti sellaista kirkkokäsitystä, jossa kirkko ymmärretään Jumalan ja ihmisen uskon väliseksi kitkatekijäksi. Yltiöyksilöllinen idea siitä, että kaikki jumalasuhteen välittävät tekijät voisivat olla pois, on epämiellyttävä. Se perustuu oletukseen, että ihminen voisi pärjätä tässä maailmassa yksinänsä. Kyllä ihmiset tarvitsevat toisiaan myös uskonasioidensa hoitamisessa. Istuessaan iltaa pappisystäviensä seurassa kirjailija on kuullut satiirikon mieltään hykerryttäviä tarinoita siirtymäriittien seremoniamestareiksi valjastettujen kirkonmiesten ihmeellisistä seikkailuista postmodernien pakanoiden parissa. Ruumiinsiunausten toivotaan olevan vainajan näköisiä. Vihkipari voi vakavissaan pyytää pastoria vetämään samanlaisia rituaaleja, joita he näkivät balilaisessa temppelipalveluksessa. Kirkollisten toimitusten kirjavat musiikkitoivomukset muistuttavat radion korneimpia toivekonsertteja. Kun sakramentit pyhät toimitukset riisutaan kokonaan alkuperäisestä hengellisestä sisällöstään, ne muuttuvat kulttuuriseksi ilmiöksi, johon uskontopalvelujen kuluttaja projisoi senhetkiset henkiset sisältönsä. Työnsä perimmäisten kysymysten äärelle joutui sekin nuori kappalainen, jolle isä ilmoitti Raine Haikarainen Kirkon ei kannata tehdä itseään tykö liiallisesti. Minua kuvottavat kirkossa piirteet, jotka liittyvät kansan kosiskeluun. Se näyttää samanlaiselta, kuin jos 50-vuotias möhömaha tunkisi itsensä piukkoihin farkkuihin ja lähtisi nuorisodiscoon. Vanhempien miesten pitäisi tajuta, että he ovat nuorten naisten mielestä ihan sööttejä möhömahoineen. ristiäistilaisuuden alkajaisiksi, että mitään kristillistä et sitten tähän sotke. Tällä isällä oli sentään vielä intohimoinen suhde kristillisyyteen luvun radikaalien tavoin hän oli siitä käänteisesti riippuvainen, Raittila kuvailee. Hänen mielestään sellainen kirkkoa tohkeissaan vastustava ensimmäisen aallon maallistuminen, jota 60-luvun radikaalit ja nykyiset vapaa-ajattelijat edustavat, pitäisi jo julistaa suojelukohteeksi. Se on menettänyt kantovoimansa. Kristinuskon aggressiiviset vastustajat ovat riippuvaisempia kirkosta kuin sen keskivertojäsenet. En hyväksy teologisesti sellaista kirkkokäsitystä, jossa kirkko ymmärretään Jumalan ja ihmisen uskon väliseksi kitkatekijäksi. 5

6 6 Raine Haikarainen Aikamoinen haaste kirkolle on sekin, että jokamies on menettänyt uskonsa kuolemattomaan sieluunsa ja iankaikkiseen elämään. Negatiivinenkin energia on energiaa. Kirkko saa voimaa siitä, kun sitä vastustetaan kiihkeästi. Jännitteiden laimentumisen myötä kirkko menettää ilman muuta voimavarojaan. Tämä maallistumisen toinen aalto on kirkolle niin vaarallinen juuri siksi, etteivät sillä surffaajat ole kuumia eivätkä kylmiä. Penseys on pahinta. Kirkon kannalta tämä on hyvin haasteellinen ja mielenkiintoinen ihmisryhmä. Yksinäinen, virkaansa toimittava kirkon työntekijä joutuu tarkoin miettimään, miten asettaa heille sanansa. Entäpä kun ehtoollispöytään tulee henkilö, joka sanoo, ettei hän usko mihinkään, mutta haluaa tulla ehtoolliselle, koska se tapa on osa hänen kulttuuriperintöään? Minusta on itsestään selvää, ettei tällaista ihmistä tule torjua ehtoollispöydästä. Kirkkojen arkkitehtuuri ja aineelliset rakenteet ovat kaikkien eurooppalaisten yhteistä omaisuutta. Eikö kirkon hengellisiin rakenteisiin, sakramentteihin ja jumalanpalveluksiin voi suhtautua samalla tavalla? Ei kai kellään ole niihin monopolia? Läpeensä maallistunut voi saada kirkosta kicksejä! Hannu Raittila näkee, että kun luterilainen maallistuu läpeensä, hänessä voi jälleen herätä kiinnostus uskontoon. Kristinuskosta tulee samalla tavalla eksoottinen asia kuin astangajooga, thaikeittiö tai keskiaika. Kun taistelevien jumalankieltäjien jännitteinen yhteys Jumalaan on haalistunut välinpitämättömyydeksi, alkaa paluuliike. Kristillisyydestä vieraantunut sukupolvi on vapaa kiinnostumaan avoimesti kirkosta siinä kuin muistakin eksoottisten elämysten näyttämöistä. Huomiotalouden tiukassa kilpailutilanteessa menneen maailman edustajaksi leimattu kirkko on siis samalla viivalla muiden kulttuuri-ilmiöiden kanssa. Ihmisten kalastajien tarjoamista uskonnollisista kokemuksista tulee houkuttelevia elämyksiä muiden helmenkalastajien markkinoimien tuotteiden joukkoon. Raittila vitsailee kirjoituksissaan niiden kristittyjen kustannuksella, jotka vastaavat uskonnon kuluttajien tarpeisiin markkinoilta lainatuin keinoin. Hän varoittaa, että toisilleen vieraiden elementtien yhdistämisessä lapset, pesuvedet ja vaditkin menevät helposti sekaisin. Antaa aiheen pohtia vakavasti, mistä on kysymys, kun slalomrinteisiin ja ostoskeskuksiin rakennetaan kappeleita ja kirkonmiehet vihkivät tavarataloja ja autokauppoja kuin Amerikassa McDonalds eja. Satiirikko minussa luki happamalla mielihyvällä esimerkiksi Leville rakennetusta rinnepyhätöstä. Tavaratalo- ja hiihtokeskuspapit ovat varmaan ihan ok ja kannatettavia, mutta samalla on hyväksyttävä, että kyllä ne ovat aina pakinan paikka. Jos tavaratalopappi ottaa oikein hommansa, hän ymmärtää olevansa klovnin roolissa ja Jumalan hupsu. Työ voi olla silloin hyvinkin siunauksellista. Mutta jos pappi menee markkinapaikalle pasuunana, en usko hänen tulevan kuulluksi. Hannu Raittilasta on hauska seurata nykykulttuurin käymistilaa. Kirkko yrittää tunkeutua maallistuneeseen maailmaan vaikkapa aurinkorantapastorin vaatteissa, ja maailma tunkeutuu kirkkoon uskonnon muodoista kiinnostuneiden mutta sisällöille piutpaut antavien pakanoiden hahmossa. Jos minun lapsuudessani luvun alussa olisi pystytty kurkkaamaan kirkon menoa seuraavalla vuosituhannella, ei kukaan olisi ymmärtänyt näkemäänsä ja uskonut silmiään, hän hihittää sisäänpäin. Surun keskusvirasto kiinni viimeisestä sanastaan Kirkko koetaan Raittilan mukaan nyt surun keskusvirastona tai lohdun brändinkantajana. Kristinuskon kannalta tässä on hankalaa se, että Jumala muuttuu väistämättä eräänlaiseksi markkinahäiriöksi. Jos Jumalasta ei ole haittoihin nähden riittävästi hyötyä, hänet irtisanotaan.

7 Aikamoinen haaste kirkolle on sekin, että jokamies on menettänyt uskonsa kuolemattomaan sieluunsa ja iankaikkiseen elämään. Hän uskoo, että jos suohon mätkähdetään, niin se on slut! Mitä kristinuskosta jää silloin jäljelle? Kirjailija toivoo, että kun kristinuskosta vieraantunut kansalainen kääntyy kirkon puoleen, hänen hengellisten kokemusten kaipuuseensa ei vastattaisi viihteellä, vaikka kuluttaja sitä haluaisikin. Sen sijaan luterilaisen kirkon tulisi pitää kiinni parhaasta perinteestään. Luterilaisuuden sitoutuminen sanaan on mielestäni aika uljasta ja komeaa. Koen luterilaisuuden olevan rakennettu niin, että kaikki häviää, jos sanaan keskittymisen periaatteesta luovutaan. Uskon, että sanan piiristäkin voi löytyä vahvoja elämyksiä. Ei luterilaisessa kirkossa tarvita kynttilöitä ja kokemuksia. Ortodokseille emme kuitenkaan pärjää niiden tarjoamisessa, ja rockkonsertitkin hakkaavat 6 0 sellaiset elämykset. Karut kirkot ja raamatunkäännöksen sanomalehtikieli hävittävät uskonnonharjoittamisesta elämyksen. Mutta rationaalisessa kulttuurissa pitääkin olla työnjako; menkää taidenäyttelyyn, jos tahdotte esteettisen kokemuksen! Hakekaa fiiliksenne rock-konsertista. Taiteen ja aistien sijasta seisoo kirkossa vahvana kirkas kylmä sana, joka uhmaa niin rooman- kuin kreikanuskoistenkin koristeellista kirkkotaidetta ja tunteilua, Raittila kirjoittaa. Hän uskoo, että luterilaisuus säilyy Suomessa täältä ikuisuuteen. Ei sen lopettaminen taida onnistua mitenkään, eikä siihen ole tolkkua pyrkiä. Se olisi samanlainen miele- tön ajatus, kuin jos me yrittäisimme lopettaa suomen kielen. Sanaan ja järkeen kokemusten ja tunteiden sijasta kiinnittyvä luterilaisuus on luultavasti aitoa painia Jumalan kanssa. Sitä voi arvostella tylsäksi tai naureskella, mutta sillä on vastaansanomaton ydin, joka ei hätkähdä ironiastakaan, satiirikko tunnustaa. JANNE VILLA Raine Haikarainen 7 Peruskristityn hahmossa kiteytyy monia viisaan kansalaisen hyveitä. He eivät näyttäydy minulle patavanhoillisina kääkkinä, päinvastoin. Silmistäni on karissut kuva taantumuksellisista ja suvaitsemattomista kristityistä. Tällainen käännös on tapahtunut ajattelussani ja varmaan myös reaalimaailmassa, Hannu Raittila myöntää.

8 8 T APAHTUU HELSINGIN HIIPPAKUNNASSA Kaarina Ylönen dekaaniksi TT Kaarina Ylönen on valittu Helsingin hiippakunnan uudeksi dekaaniksi. Valintaan liittyy myös ripaus kirkkohistoriaa, onhan Kaarina ensimmäinen naispuolinen hiippakuntadekaani kirkossamme. Antero Harju Y HTEISET Dekaania edeltäneessä pääsihteerinvirassa on toki nähty naisia. Ensimmäinen heistä oli Pirkko Lehtiö, hänkin Helsingin hiippakunnasta. Kaarinan työhistoriaan on mahtunut niin seurakuntalehtorin tehtäviä, apurahatutkijana työskentelemistä kuin seurakuntayhtymän viroissa palvelemista. Viimeiset vuodet hän on ollut Vantaan seurakuntayhtymän yhteisten työmuotojen päällikkönä. Kaarinan erityisenä mielenkiintona ovat olleet Inkerin kirkko ja yhteydet Venäjälle. Hänen väitöskirjansa käsitteli Inkerin kirkon nousua kommunistivallan päätyttyä (1997), ja sen lisäksi ilmestyi vast ikään tutkimus ystävyysseurakuntatoiminnasta Suomen luterilaisen ja Inkerin kirkon välillä. Kaarina aloittaa työnsä toukokuun alussa. Vt. dekaanina toiminut Raine Haikarainen jatkaa hiippakuntasihteerin virassa. Mark Saba maahanmuuttajatyön sihteeriksi Raine Haikarainen Riikka Myllys opintosihteerin sijaiseksi Hiippakunnan ja Kirkkopalveluiden yhteisen opintosihteeri Tarja Jallin äitiysloman sijaisena toimii tämän vuoden ajan TM Riikka Myllys. Riikka on aikaisemmin ollut mukana aktiivisesti mm. nuorten aikuisten NAVI-toiminnassa. Hän on myös kirkolliskokousedustaja ja Luterilaisen maailmanliiton neuvoston jäsen. Riikan tehtäviin kuuluvat erityisesti luottamushenkilö- ja kirkonpalvelukunnan koulutus- ja neuvottelupäivien järjestelyt. Tällä hetkellä päivät tosin täyttyvät Oulun Kirkkopäivien järjestelytehtävistä. Raine Haikarainen Helsingin tuomiokapituli valitsi kokouksessaan uuteen maahanmuuttajatyön määräaikaiseen virkaan pastori Mark Saban. Aikaisemmin Mark on työskennellyt mm. arabiankielisessä seurakuntatyössä ja viimeiset vuodet Pyhäjärven seurakuntapastorina. Papiksi Mark vihittiin marraskuussa Sitä ennen Mark on ehtinyt työskennellä myös arkkitehtina. Markin tulevaan työhön kuuluu kehittää ja koordinoida Helsingin ja Espoon hiippakuntien alueella tehtävää maahanmuuttajatyötä sekä selvittää työn tulevia tarpeita. Yhteistyökumppaneina ovat hiippakuntien lisäksi myös alueen seurakuntayhtymät ja kirkkohallitus. Seurakuntatyön johtamiskurssilla tilaa Kirkkoherranviran hakijoilta edellytetään nykykäytännön mukaisesti seurakuntatyön johtamisen tutkintoa siihen kuuluvine soveltuvuustutkintoineen. Syksyllä 2005 järjestettävällä kurssilla (lähijaksot Helsingin kristillisellä opistolla ja ) on vielä hyvin tilaa. Mikäli tutkinto kiinnostaa, pikaiset ilmoittautumiset vt. hiippakuntadekaani Raine Haikaraiselle p. (09) Tarkemmat tiedot kurssista löytyvät hiippakunnan koulutuskalenterista.

9 Raine Haikarainen Eija Köntti ja Esa Silmäki palkittiin. Kunniamerkit Eija Köntille ja Esa Siljamäelle Tuomiokapitulin istunnossa vietettiin juhlahetki, kun kirkkoherrat Eija Köntti ja Esa Siljamäki ottivat vastaan heille myönnetyt Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkit. Palkittujen ilmeistä päätelleen heihin voisi hyvin soveltaa vanhan raamatunkäännöksen sanaa: Nähdessään tähden he ilahtuivat ylen suuresti. (Matt. 2:10) Kirkollisten toimitusten kirja herätti mielenkiintoa Tuomiokapituli järjesti maaliskuussa rovastikunnalliset neuvottelupäivät, joiden aiheena oli uusi kirkollisten toimitusten kirja. Päiville oli kutsuttu sekä papit että kanttorit. Ohjelma rakentui johdantoluennon, työntekijäpuheenvuorojen ja keskustelun varaan. Palaute neljästä neuvottelupäivästä oli varsin myönteinen ja vastaavia tapaamisia toivottiin myös jatkossa. Erityisen tärkeänä pidettiin pappien ja kanttoreiden yhteistä keskustelua. Harkitsemme kapitulissa jatkotapaamisien järjestämistä. KIRKON UUSI KANSALAISPORTAALI JA TYÖPAIKKATORI Pitkään valmisteilla ollut kirkkomme Internet-pohjainen kansalaisportaali on valmistumassa. Näillä näkymin uusi palvelu avataan käyttöön vuoden 2005 syksyllä. Portaali tulee olemaan helppo ja luotettava tapa löytää tietoa kirkosta. Portaalin jäsenille se helpottaa oman palvelun löydettävyyttä ja viestin perille menemistä. Se kattaa kaikkien portaalin jäsenten yhteystiedot, uutiset ja tapahtumat sekä kirkon omat verkkopalvelut. Liittymällä portaalin jäseneksi yhteisö voi varmistaa tietojensa parhaan näkyvyyden tulevaisuudessa. Portaaliin liittymisestä on paljon etua sen jäsenille. Yhteystietosivuille on mahdollista lisätä vapaamuotoista tekstiä omasta organisaatiosta, mikä saattaa pienten seurakuntien tapauksessa kattaa kotisivutarpeet. Portaalin teemasivut pyrkivät vastaamaan keskeisiin kirkollisiin kysymyksiin. Portaaliin tuotetaan palveluita erityisesti runsaasti verkkoa käyttävien ihmisten tarpeisiin. Nyt on korkea aika liittyä portaalin jäseneksi, mikäli seurakunta ei ole sitä vielä tehnyt. Jäseneksi liittyminen ei maksa mitään. Lisätietoja portaalista sekä ilmoittautumislomake löytyvät kirkon kotisivuilta osoitteesta Työpaikkoja tarjolle ja tarjolla Jo ennen varsinaisen kansalaisportaalin avaamista käynnistyy kirkon kotisivujen alaisuudessa työpaikkatori. Kirkon työpaikkatori on osa Oikotie-palvelua, joten siihen jätetyt ilmoitukset näkyvät sekä kirkon oman työpaikkatorin kautta että Oikotie-palvelussa. Työpaikkojen ilmoittaminen työpaikkatoriin on vuoden 2006 loppuun saakka ilmaista tuomiokapituleille, seurakunnille ja seurakuntayhtymille. Muut yhteisöt voivat jättää ilmoituksiaan erillistä korvausta vastaan. Työpaikkailmoitusten lisäksi työpaikkatoriin kuuluu maksullisena lisäpalveluna rekrytoinninhallintapalvelu. Tämä mahdollistaa mm. työhakemusten vastaanottamisen suoraan työpaikkatorin kautta, automaattiset yhteenvetopalvelut hakijoista sekä rekrytointikohtaisten tilastojen lukemisen. Ilmaisiin palveluihin kuuluu CV-pankki, jonka kautta työantajat voivat selata Oikotielle jätettyjä työntekijöiden CVdokumentteja. Työnhakijoille palvelun käyttö on täysin ilmaista. Työpaikkatorin koekäyttö alkaa huhti-toukokuun vaiheilla. On hyvin toivottavaa, että työpaikkatorilla olisi mahdollisimman paljon ilmoituksia heti sen aloittaessa toimintansa. Koekäyttövaiheissa mukaan haluavat työnantajat voivat ottaa sähköpostitse yhteyttä Kirkkohallituksen työmarkkina-asiamies Katariina Kietäväiseen, (HH) 9

10 Esko Jämsä KOTIKIRKKO TUTUKSI KAIKILLA AISTEILLA 10 Kirkkopedagogiikkaan kannattaa perehtyä, jos joskus on tehnyt mieli nauraa kirkossa. Jos lapsi saisi valita, miten tutustua kirkkoon, mitä hän tekisi? Tuskin ainakaan istuisi penkissä paikallaan tai kuuntelisi pitkiä puheita rakennuksen historiasta. Lapsi saattaisi ryömiä kirkon penkkien alle, kosketella rosoisia seiniä, hihkua niin että ääni kaikuu. Kirkkopedagogiikka on menetelmä, joka tutustuttaa lasta kirkkoon kaikkia aisteja käyttäen. Se on ollut lähtökohtana Seurakuntien Lapsityön Keskuksen ja kirkkohallituksen jumalanpalvelus- ja musiikkitoiminta -yksikön Tervetuloa kotikirkkoon -hankkeessa, jota on 11 pilottiseurakunnassa kokeiltu nyt parin vuoden ajan. Hankkeen tarkoitus on tehdä lapsille kotikirkkoa tutummaksi ja vahvistaa hänen kristillistä identiteettiään koskettamalla, kokeilemalla, katselemalla, kuuntelemalla kirkkoa. Helsingin tuomiokirkkoseurakunta on ollut yksi pilottiseurakunnista. Siellä lasten konkreettinen tutustuttaminen kotikirkkoon on vasta alussa, mutta innostus on kova. Koulutuspäiviä oman seurakunnan kesken on pidetty ja muilta pilottiseurakunnilta on imetty ideoita. Olemme valinneet jokaisesta kirkostamme yhden papin, yhden kanttorin ja yhden suntion antamaan kirkkopedagogiikalle perustuvia kirkon esittelyitä, kertoo pastori Yrjö Ikonen. Kaavat kannattaa unohtaa Tuomiokirkkoseurakunnassa nuorisotyöntekijänä pitkään toimineelle Tuula Hietarannalle hanke on merkinnyt rohkaisua omille ajatuksille. Pyhän tilan esittely voi tapahtua luovasti, koska Pyhä Henki luo koko ajan uutta. Hanke muistuttaa, kuinka tärkeää on, että lapsille puhutaan asioista heidän omassa kotikirkossaan. Kirkkopedagogiikassa on kolme pääperiaatetta: vuorovaikutus, kiireettömyys ja hengellisyys. Kotikirkkoon tutustuttamisessa pyritään luomaan suhde vierailijan ja tilan välille. Vierailija itse saa olla toimija, ja kaikki tapahtuu ilman tiukkaa aikataulua. Lasten kanssa rentous ja kaavojen unohtaminen toimivat aina parhaiten. Kysymyksille on oltava tilaa, Hietaranta toteaa. Tuomiokirkkoseurakunnassa projektin erityiseksi kohderyhmäksi on valittu kuusivuotiaat. Heidät kutsutaan omaan kotikirkkoon ainakin kaksi, kolme kertaa. Yhdellä kerralla on ajatus keskittyä kirkkoon ulkopuolelta. Kuinka monta lasta täytyy olla ketjussa, että se yltää kotikirkon ympäri? Jollakin kerralla taas keskitytään erityisesti kuuloaistiin: miltä kuulostaa kuiskaus kirkossa, entä huuto? Yksi kerta on katselua varten, Yrjö Ikonen visioi. Kristillisen identiteetin vahvistaminen vierailujen avulla on myös tärkeää: kirkkotilan poikkeuksellinen pyhyys voi tulla esiin vaikkapa kynttilöitä sytyttämällä tai rukouspyyntöjä kirjoittamalla. Jokaisella tutustumiskerralla on hartaushetki. Tämä ei ole vain rakennukseen tutustumista, vaan väline ohjata lasta luomaan suhde kolmiyhteiseen Jumalaan. Kotikirkkoon tutustumisen luonteva jatko on kouluun siunaaminen, johon kaikki ekaluokkalaiset kutsutaan seuraavana syksynä, Ikonen kertoo. Työntekijät ovat itse päässeet osallisiksi kirkkopedagogiikasta seurakunnan omissa koulutuspäivissä. Viimeksi makasimme kirkon penkeillä ja katselimme kattoa. Kiipesimme

11 myös saarnastuoliin ja pudottelimme sieltä höyheniä. Uskon, että lapset ovat siitä aika innoissaan: saarnastuolissa tilan korkeus tulee konkreettiseksi, Tuula Hietaranta tietää. Aineksia lapsille ja aikuisille Yrjö Ikonen suosittelee lämpimästi kirkkopedagogiikan ajatuksia paitsi työhön lasten kanssa, myös kirkon esittelemiseen muille seurakuntalaisille. Ikonen on ottanut kirkkopedagogiset ajatukset mukaan esimerkiksi rippileirille. Ja mikä estäisi tuomasta näitä ajatuksia vaikka turistien kirkkoesittelyihin? Alttaritaulua katseltaessa esittelijä voisi kysyä, kuka sen henkilöistä puhuttelee eniten. Kirkko voi tulla aistien avulla tutuksi ja rakkaaksi kaikenikäisille! LAURA KURUNMÄKI Piispan pipareita ja muuta elämyksellistä Kotikirkkoviikolle Tänä vuonna vietetään Kotikirkkoviikkoa, joka on osa Kirkko Suomessa 850 vuotta -juhlintaa. Viikon tarkoitus on, että mahdollisimman moni alle 10-vuotias pääsisi tutustumaan elämyksellisesti omaan kotikirkkoonsa. Viikko alkaa tuomiosunnuntaina, joka on myös lapsen oikeuksien päivä, ja päättyy 1. adventtisunnuntaihin. Elämyksellisiä toteutusvihjeitä molemmille sunnuntaille sekä Kotikirkkoviikolle löytyy seurakuntiin elo-syyskuussa lähetettävistä virikevihkoista. Toteutusta seurakunnissa helpottaa myös pian ilmestyvä Kirkkopedagogiikan opas, josta löytyy taustaa ja vinkkejä työntekijöille. Pieniä lapsia ja koteja varten on ilmestynyt Atte ja Anna -sarjaan kotikirkkoa käsittelevä kirja, ja kouluikäiset saavat oman työkirjan. Kirjat kustantaa Lasten Keskus. Lisätietoja myös VIRTAA VÄLILLÄMME parisuhteen lataamisen paikka Nuoret vuotiaat aikuiset jäävät usein seurakunnallisen toiminnan katveeseen ja eroavat herkimmin kirkosta. Kirkkohallituksen Perheasiat ja Helsingin hiippakunta ovat tarttuneet haasteeseen ja tarjoavat nuorille aikuisille parisuhteeseen keskittyvää tapahtumasarjaa, jossa aihetta käsitellään yhdessä toisten parien kanssa. Jo nyt hyviä kokemuksia Tapahtumasarjan keskiössä ovat nuorille pareille suunnatut kurssit, joita Helsingin hiippakunnan 13 seurakunnassa järjestetään tänä keväänä 19. Suhdekursseista ensimmäiset on jo toteutettu. Janne Pekkarinen kertoo, että Munkkivuoren seurakunnassa järjestettiin kaksi viikonlopun kestävää kurssia. Ensimmäisessä sessiossa oli kolme paria, isäntäpari ja ohjaajaparit, toisella viisi varsinaista paria. Tyytyväisyys siihen, että srk järjestää tällaisia kursseja oli huomattava. Suurin osa pareista oli vain vähän tekemisissä seurakunnan kanssa. Kurssi selvästi lähensi seurakuntaan ja sen toimintaan. Tulevaisuudessa kurssilaisista voi tulla ohjaajapareja. Jälkeenpäin meillä on ilman muuta sellainen tunne, että kannatti järjestää. Kursseja riittää vielä keväälle ja syksylle. Kursseille voi osallistua yli paikkakunta- ja seurakuntarajojen. Kaikkien kurssien ajankohdat löytyvät osoitteesta Eväitä arkeen Tapahtumat on suunnattu sekä seurusteleville että avo- ja aviopareille. Tämä on osoittautunut perustelluksi, koska Tampereen hiippakunnassa tehty palautekyselyn osoitti, että noin puolet kursseille osallistuneista oli naimisissa, kolmasosa avoliitossa ja loput seurustelivat. Kysyntää asialle näyttää olevan, jos tieto kursseista tavoittaa kohderyhmän. Lisäksi projektin yhteydessä on tuotettu parisuhdemateriaalia, joka sopii mainiosti käytettäväksi myös toimituskeskustelujen yhteydessä. Se on otettu hyvin vastaan, ja kaikki seurakunnat voivat tilata sitä vaikka jaettavaksi vihkipareille. Vielä voi tulla mukaan Mitä tapahtuu syksyllä ja seuraavana keväänä? Miten huolehditaan vapaaehtoistoiminnan jatkuvuudesta? Virtaa välillämme -tapahtumat liittyvät osaksi seurakunnan opiskelijatyötä, nuorten aikuisten toimintaa, parisuhde- ja perhetyötä sekä toimituskeskusteluja. Haastamme mukaan myös niitä seurakuntia, jotka eivät alkuvaiheessa lähteneet mukaan. Olette tervetulleita kuulemaan lisää projektin sisällöstä ja toteuttamisesta hiippakunnan palautepäivään klo 9 14 Kirkkohallituksen juhlasaliin, Satamakatu 11 a, 7. krs. Ilmoittautumiset hiippakuntasihteeri Leena Heinoselle, Lisätietoja: * hiippakuntasihteeri Leena Heinonen, leena.heinonen@evl.fi, Helsingin hiippakunta * vs. perhekasvatussihteeri Antti Yli- Opas, antti.yli-opas@evl.fi * projektisihteeri Kari Lankinen, kari. lankinen@evl.fi Kirkkohallitus Perheasiat * Virtaa välillämme sanastoa: Iltajuhla: Lämmittää suhteen käsittelyyn, tietoa kursseista. Suhdekurssi: Eväitä nuoren parin arkeen. Messu: Ravintoa uskolle. Rukoukset ja laulut on valmistellut nuorten aikuisten työryhmä. Materiaalia voi käyttää muissakin samankaltaisissa tilanteissa. Laajakaista: Paritehtävä tunteista, ajatuksista ja unelmista, sopii vaikkapa vihkikeskustelun yhteyteen. 11

12 Raine Haikarainen Vs. hiippakuntasihteeri Terhi Paananen esittelee uutta Jouko Porkan isostutkimusta sekä uunituoretta Nuorisotyön käsikirjaa (toim. Hans Tuominen ja Terhi Paananen). ISOSTOIMINTAA HELSINGIN HIIPPAKUNNASSA 12 ISOSET OVAT OLLEET laajasti puheenaiheena talvella ja keväällä. Syyllinen tähän, ainakin osittain, on Jouko Porkka, DIAKin kristillisen kasvatuksen lehtori, jonka Kirkkohallituksen tilaama tutkimus isosista valmistui talvella. Nyt on ensimmäisen kerran saatu tutkimukseen perustuva yleiskuva kirkkomme isostoiminnasta. Tutkimusaineisto on kerätty kaksi vuotta sitten talvella Porkan tutkimus On kunnia olla isonen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon isostoiminta 2000-luvun alussa (Kirkkohallituksen julkaisuja 10/2004) on herättänyt paljon keskustelua. Tutkimusmateriaalista ilmenee, että hiippakuntien isostoiminnassa on eroa. Osa eroista johtuu seurakuntien koosta ja resursseista, mutta myös paikalliset perinteet, tarpeet ja arvostukset vaikuttavat tuloksiin. Helsingin hiippakunnassa työntekijöiden mielestä rahaa rippikoulu- ja nuorisotyöhön löytyy riittävästi toisin kuin muissa hiippakunnissa keskimäärin. Työntekijöitäkin nuorisotyössä on enemmän. Tässä muutamia Porkan tekemiä huomioita siitä, miten entisen jakamattoman Helsingin hiippakunnan isoskoulutus eroaa muista: * Isoskoulutuksen aloittaa hieman suurempi osa rippikoululaisista kuin kirkossamme keskimäärin, mutta myös koulutuksen keskeyttäjien määrä on muuta kirkkoa suurempi. * Isoskoulutus on keskimäärin pidempi kuin muualla. * Isokoulutuksessa käsitellään päihteitä ja uskon merkitystä selkeästi enemmän kuin muualla. * Tärkeämpänä tavoitteena kuin muualla pidettiin isosen rooliin kasvamista ja isosvalmiuksien saamista. Vastaavasti vähemmän tärkeäksi nähtiin se, että isoskoulutuksen avulla nuorta autetaan löytämään oma paikkansa seurakunnassa. * Isoskoulutuksen keskeyttämisen yleisimmät syyt ovat nuoren muut harrastukset ja pettymys isoskoulutuksen sisältöön. Muualla maassa keskeytyksen yleisimmäksi syyksi nähtiin selvästi se, että nuoret eivät kokeneet olevansa valmiita isosiksi; Helsingin hiippakunnassa tämän ei nähty vaikuttavan lainkaan koulutuksen keskeyttämiseen * Isoset valitaan varhaisemmassa vaiheessa kuin muualla, ja he ovat muuta maata yleisemmin mukana jo rippikoulun suunnittelussa ja aloitusjaksolla, mutta harvemmin rippikoulun päätösjaksolla. * Isoset siunataan tehtäväänsä harvemmin kuin muualla kirkossa. * Isospalkkion maksaminen on harvinaisempaa kuin muualla maassa. Niissäkin seurakunnissa, joissa palkkio maksetaan, se on hieman keskimääräistä pienempi. * Jumalanpalveluselämää ja isoskoulutuksen hartauselämää pidettiin selvästi tärkeämpänä kuin muualla kirkossa. Muualla sen sijaan korostuivat enemmän valtakunnallisten kristillisten nuorisotapahtumien merkitys nuoren hengellisen kasvun tukijana. (TP)

13 KESÄ ON ERILAISTA AIKAA K ESÄEKSTRA Kesällä eletään leirielämää. Useimmat parit vihitään kesällä. Lähes kaikki rippikoululaiset konfirmoidaan kesällä. Kesän työt poikkeavat talven töistä seurakunnissa. Työntekijätkin vaihtuvat. KESÄTYÖ PORTTI VIRKAAN PORVOON SEURAKUNTA on aina palkannut kesätöihin opiskelijoita. Nuorisotyönjohtaja Jari Oksasella on vuosien kokemus kesätyöntekijöiden rekrytoinnista ja perehdyttämisestä. Tänä vuonna kesätöihin otetaan kaikkiaan kahdeksan nuorta: kaksi teologian opiskelijaa ja kaksi sosionomiopiskelijaa toimii hengellisen työn tekijöinä, neljä muuta leiriisäntinä. Kesäduunari auttaa tasapainottamaan mm. leiritiimien ikärakennetta, koska omassa väessä ei juuri ole alle kolmekymppisiä. Kesäduunari saattaa terveesti raikastuttaa rippikoulun ja nuorisotyön traditioita uusilla ajatuksillaan, Jari Oksanen kertoo. Yleisen seurakuntatyön puolella kesäduunarit tuovat kaivattua vaihtelua kaikenikäisten kesäiltoihin ja muihin ikäihmisten tapaamisiin. Kesätyön kautta meille on myös saatu vakinaisia työntekijöitä. Opiskelijan kannalta toivoisin kesän Porvoossa tukevan tai synnyttävän kutsumusta seurakuntatyöhön. Rippikoulu tietysti painottuu, mutta yritämme aikaansaada monipuolisen ohjelman. Työtä arvostetaan, ja se halutaan tehdä hyvin. Kesä-Porvoo on tietysti ilo. Ilmainen asunto 1700-luvulla rakennetussa upeassa talossa, keskellä Vanhan Porvoon kansallismaisemaa lienee myös sitä. Monilta vanhoilta kesäduunareilta on tullut palautetta, että ennakkotiedot ja perehdytys on asiallisesti hoidettu. Kesätyöntekijöitä valittaessa arvoa annetaan seurakuntatyökokemukselle eli aiemmille kesäduuneille. Naispappeuden hyväksymisen suhteen ollaan ehdottomia. Haastattelussa haistelemme myös yleisiä valmiuksia olla vuorovaikutuksessa rippikouluikäisen kanssa. Täyspäisen maineessa olevien suosittelijoiden tai työtodistusten allekirjoittajien sanalla saattaa olla merkitystä. Opinnot saavat mieluusti olla jo hyvässä vaiheessa. Aika ajoin musiikilliset valmiudet ovat arvossaan. Porvoossa kesäduunarit ovat muiden tasavertaisia työtovereita, ja heidän oikeuksistaan vapaapäiviin ja päivärahoihin pidetään huolta. Uusien työaikamääräysten vuoksi varsinaisessa hengellisessä työssä olevat kesätyöntekijät palkataan tänä kesänä määräaikaiseen virkasuhteeseen. Johtosäännön mukaan nuorisotyön johtaja vastaa perehdytyksestä ja laatii työsopimukset. Myös työ- ja vapaa-aikasuunnitelmat laatii nuorisotyön johtaja. Varsinaista esimieheyttä ei ole missään paperissa määritelty, joten se lienee virallisesti kirkkoherra. Lomien ja leirien takia työnjohto jakaantuu nuorisotyön johtajan ja nuoriso- ja rippikoulupapin kesken. Tässä lienee skarppaamisen varaa. Pärjäävälle kesäduunarille ei myöskään tule aina järjestettyä riittävästi paineenpurkamisen paikkoja. Odotukset saattavat eri leiritiimeissä olla niin kovin erilaisia, Jari Oksanen myöntää. 13

14 Erja Saarinen K ESÄEKSTRA HYVIN HOIDETTU VIHKIMINEN TUKEE KIRKON JÄSENYYTTÄ 14 VANTAAN SEURAKUNTIEN oppilaitospastori Jukka-Mikko Karjalainen on ollut häämessuilla mukana jo 10 vuotta. Kirkolla on messuilla oma osasto, jossa työskentelee pappeja, kanttoreita, perheneuvoja ja kaksi kanslistia kaiken hälinän ja hulinan keskellä. Samalla osastolla on tavattavissa myös ortodoksien pappi ja muita työntekijöitä. Nuoret parit käyvät vilkkaasti kirkon osastolla. He kyselevät vihkikaavaan liittyviä asioita: miten tullaan kirkkoon, missä kohtaa polvistutaan ja voiko käyttää kahta sormusta? Jukka-Mikko kertoo. He eivät tiedä, koska kirkko kannattaa varata, mistä se varataan, miten saa kanttorin tai tietyn papin, paljonko papille maksetaan ja kuka maksaa papin. Monimutkaisimpia ovat ulkomaalaisavioliiton esteiden tutkintaan liittyvät asiat. On hyvä, että messuilla on mukana kanslisteja, jotka osaavat selvittää näitä asioita. Haasteellisimpana Jukka-Mikko pitää niiden pariskuntien kohtaamista, joista toinen ei kuulu kirkkoon. Hän yrittää herätellä heitä miettimään kirkkoon liittymistä todellisena mahdollisuutena ja yhdessä usein selvitellään rippikoulun käymiseen liittyviä kysymyksiä. Keskusteluissa on mahdollista oikaista myös kirkosta syntyneitä harhakäsityksiä. Tärkeintä on, että kirkko on siellä näkyvillä ja että papit paidoissaan vastaavat, hymyilevät, katsovat silmiin ja ovat yleensä tavattavissa. Kanttorit ovat messuilla korvaamattomia. Yhdessä pappien kanssa he pitävät tietoiskuja vihkimisistä ja häistä. Tietoisku vihkimisen ja hääjuhlien musiikista on hääpukunäytöksen jälkeen messujen suosituin tietoisku. Ettei hengellisyys unohtuisi Avain onnistuneeseen vihkitilaisuuteen alkaa jo ensi kontaktista seurakuntaan. Kirkon ja papin varaamisessa on tärkeää, että asiat sujuvat. Jukka-Mikko panostaa toimituskeskusteluihin. Oikeastaan niistä ei koskaan selviä alle kahden tunnin. Olen huomannut, että keskustelu voi olla itse vihkimistä tärkeämpi hengellisessä ja jopa psykologisessa mielessä. Vihkikeskustelussa Jukka- Mikko haluaa työstää parin suhdettakin. Hän pyytää kumpaakin itsenäisesti hetken aikaa miettimään ja lopulta kirjoittamaan ylös omia ehdotuksiaan avioliiton pelisäännöiksi. Näiden lappujen pohjalta sitten keskustellaan yhdessä. Siitä saa myös hyvät eväät vihkipuheeseen, jolla voi saada kaikki kuulijat pohtimaan parisuhteen ja avioliiton kysymyksiä. Myös vihkimisen hengellinen puoli on Jukka-Mikolle tärkeä: se näkyy rukouksena ja virren veisuuna, siunauksen pyytämisenä ja siunauksena. Hengellisten asioiden ja periaatteellisen pohdinnan tulee saada riittävästä painoa, ettei kysymyksessä ole vain juridinen toimitus. Jukka-Mikkoa huolestuttaa kirkosta eroaminen. Kirkollisilla toimituksilla ei voida korjata kirkosta eroamista, mutta ovathan toimitukset oiva ikkuna kirkon toimintaan. Vihkimisissä on aina mukana paljon niitä, jotka ovat eronneet kirkosta tai harkitsevat sitä vakavasti. Hyvin hoidettu toimitus voi vielä pitää heidät kirkon jäsenenä.

15 VANTAALLA PANOSTETAAN YMPÄRISTÖASIOIHIN K ESÄEKSTRA ENSIKSI KIINNITIN huomiota käsipyyhkeisiin, reilun kaupan kahviin ja ruokalassa biojätteen lajitteluun, sanoo Iris Sotamaa, joka aloitti Vantaalla vs. kasvatusasiainsihteerinä helmikuun alussa. Holman ja Kuntokallion kurssikeskuksissa juodaan reilun kaupan kahvia ja teetä sekä suositaan 100- prosenttisia luomutuotteita. Reilun kaupan luomukahvia ja -teetä on juotu jo vuoden 2004 alusta ja luomutuotteita lisätään valikoimaan kevään 2005 aikana. Valikoimaa laajennetaan luomunäkkileivällä, luomuhunajalla, luomukaurahiutaleilla ja luomujogurtilla. Kurssikeskuksissa on määrätietoisesti lähdetty kehittämään toimintaa ympäristölähtöisesti. Ympäristölähtöisen toiminnan taustalla on aina suunnitelmallisuus. Hankinnat on kilpailutettu ja keskitetty. Ruokalista suunnitellaan asiakasryhmän mukaan ja ruokaa valmistetaan aina tarvetta vastaava määrä. Ympäristön lisäksi näin säästetään myös kustannuksia. Turhia pakkausmateriaaleja pyritään välttämään, joten yksittäispakattujen tuotteiden käyttö on vähäistä. Kertakäyttöastioista on luovuttu kokonaan. Hankinnoissa hinnan lisäksi painoarvoa annetaan myös ympäristömerkityille tuotteille. Kurssikeskuksissa syntyvä jäte, jonka määrä on pyritty minimoimaan, lajitellaan tehokkaasti. Asiakkailta tullut palaute reilun kaupan tuotteiden käyttämisestä on ollut kannustavaa, ja tuotteiden käyttö on koettu tärkeäksi. Kahvin maku on jakanut mielipiteitä, mutta suurin osa asiakkaista on positiivisesti yllättynyt maun suhteen. Kahvi on varmasti yksi kaikista eniten kritiikkiä osakseen saava elintarvike missä hyvänsä paikassa, joten kaikkia on mahdoton maulla miellyttää. Haudutettuna tarjottava reilun kaupan tee on makuna miellyttänyt monia. Henkilökunta on perehdytetty, ja se on sitoutunut käyttämään uusia tuotteita. Nyt reilun kaupan tuotteiden käyttö koetaan kurssikeskuksissa tärkeäksi asiaksi, yhdeksi ruokapalvelun perusarvoksi. Ruokapalveluiden tavoitteena on tuottaa tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista valmistettua herkullista kotiruokaa. Kurssikeskusten Erja Saarinen ruokapalvelut vastaavat myös terveellisen, vaihtelevan ja monipuolisen ruoan haasteisiin. Lasten ja nuorten leiripaikkana kurssikeskusten kasvatuksellinen rooli korostuu turvallisen ja terveellisen ruokapalvelun tuottajana sekä hyvien ruokatapojen mahdollistajana. Tavoitteellinen ja suunnitelmallinen toiminta palvelee niin asiakasta kuin ympäristöä ja näkyy säästönä niin kukkarossa kuin ympäristössäkin. MIRVA OLENIUS Kirjoittaja työskentelee Vantaan seurakuntien kurssikeskuspalveluiden pääemäntänä ja on hiippakunnan ympäristötyöryhmän jäsen 15

16 16 K ESÄEKSTRA KONFIRMAATIO VAHVISTAMISEN PYHÄ TOIMITUS UUSI TOIMITUSTEN KIRJA haastaa seurakunnan miettimään ja arvioimaan konfirmaatiokäytäntöjään. Uudet kaavat antavat mahdollisuuden valita runsaasta liturgiasta tai tehdä kokonaan rippikoulusta nouseva konfirmaatio. Tärkeintä olisi nähdä konfirmaatio sillä tavalla seurakunnan yhteisenä tapahtumana, että kaikissa konfirmaatioissa noudatetaan samoja periaatteita. Kirkollisten toimitusten kirjassa korostetaan sitä, että konfirmaatio valmistellaan yhdessä rippikoululaisten kanssa. Se tarkoittaa, että oli seurakunnan perinne mikä tahansa, sitä tulee jokaisen konfirmaation yhteydessä arvioida juuri näiden nuorten ja heidän perheidensä kannalta. Konfirmaation toimittajien tulee kysellä itseltään (ja ehkä vähän toisiltaankin), millä tavalla rippikoulussa kuljettu matka näkyy tässä tilaisuudessa. Millä tavalla näiden nuorten usko tulee näkyväksi? Mitä ehdottoman tärkeää vielä pitää sanoa näille nyt konfirmoitaville nuorille? Nuorten kanssa kirkkoon tulee suuri joukko perhettä ja sukua. Kirkko on kerrankin täynnä ihmisiä. Konfirmaatiovieraista suurin käy kirkossa vain harvakseltaan. Heille virret, laulettavat messuosuudet ja messun kulku ovat vieraita. Turhautuessaan he saattavat käyttäytyä työntekijän mielestä huonosti. He tulevat kirkkoon uudestaan, jos kokevat kirkon tilaisuudet mielekkäiksi. Konfirmaatiota varten pitää tehdä selkeä käsiohjelma ja huolehtia siitä, että messu ei veny liian pitkäksi. Jossain seurakunnassa konfirmaation ihannepituudeksi on yhdessä määritelty tunti ja vartti. Kummien osallistuminen siunaamiseen ja nuorten konfirmaatiolaulu nostavat pintaan herkkiä tunteita. Ehtoollispöydässä korostuu kaikkien tasavertaisuus Jumalan lapsina: ei enää olla vanhempia ja lapsia vaan seurakuntalaisia. Vuoropuheluun työntekijää haastaa edellisten lisäksi vielä kirkkovuoden ajankohta ja kirkon pitkä perinne. Lopulta, kun kaikki nämä elementit saadaan tasapainoisesti mukaan, syntyy tilaisuus, jossa vahvistuu heikkokin usko ja seurakuntayhteys. (TP) LAINSÄÄTÄJÄ ON vast ikään tarkentanut ohjeita, joiden tarkoitus on ennaltaehkäistä ja määrittää leirien ja retkien turvallisuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia. Tarkempia ohjeita uudesta lainsäädännöstä antaa kuluttajavirasto. Kirkko asetti viime vuoden lopulla työryhmän, jonka tehtävänä on ohjeistaa seurakuntia lain vaatimilla toimenpiteillä. Työryhmä saanee työnsä tehtyä vuoden loppuun mennessä ja pyrkii ennen kesän leirikautta julkaisemaan keskeisiä sisältöjä kirkon omilla Internet-sivuilla. Ennakointi luo turvallisuutta Turvallisuusohjeiden lähtökohtana on leiriläinen, jolla tulee olla selkeä tieto siitä, mihin hän lähtee, mitä häneltä vaaditaan ja miten turvallista toiminta on. Lain mukaan jokaiselle leirille tai retkelle (myöhemmin tekstissä vain leiri) on määrättävä turvallisuusvastaava henkilö, jonka tehtävä on yhdessä muiden leirille osallistuvien seurakunnan työntekijöiden ja viranhaltijoiden kanssa ennakkoon arvioida leirin koko ohjelman ja ympäristön riskitekijät ja niiden vaatimat toimet. Heidän tulee sopia yhdessä työjako myös turvallisuuden näkökulmasta. Kuka vastaa ensiavusta? Kuka uimavalvonnasta? Onko ohjaajilla riittävä ammattitaito leirin toteuttamiseen? Riittääkö henkilökunnan määrä leirin toteutukseen? Miten ohjeistetaan leiriläiset? Kuinka käytetään isosia tai muita vapaaehtoisia valvonnan apuna? Miten toimitaan, jos leirillä tapahtuu vakava onnettomuus tai loukkaantuminen? Turvallisuusvastaava vastaa myös tiedotuksesta. Leiriläisiä pitää informoida etukäteen leirin sisällöstä, tekemisistä ja niiden fyysisistä että henkisistä vaatimuksista, jotta leiriläisellä on

17 Mare Juusela K ESÄEKSTRA LEIRIEN TURVALLISUUSVAATIMUKSET TIUKENTUNEET selkeä kuva siitä, mitä häneltä vaaditaan ja millaisia varusteita hän tarvitsee sekä mitä erityisvalmiuksia edellytetään. Alaikäisellä, joka leireilee ilman huoltajia, tulee olla mukanaan kirjallinen lupa sekä perustiedot sairauksista, allergioista tai muista toimintaa vaikuttavista seikoista mm. uimataidosta sekä huoltajan yhteystiedot. Turvallisuusvastaavan on pidettävä huoli, että jokainen seurakunnan työntekijä/viranhaltija on lukenut leirin kaikki turvallisuusohjeet ja on tietoinen omasta tehtävästään. Tässä kohden on hyvä huomata, että esim. uimavalvonnasta vastaa aina seurakunnan viranhaltija/työntekijä, jonka on aina itse paikanpäällä. Myös leirin isosia ja muita vapaaehtoisia on ohjeistettava turvallisuuden näkökulmasta. Miten ennaltaehkäistään onnettomuuksia ja vaaratilanteita sekä miten toimitaan, jos jotain odottamatonta tapahtuu? Leiriläisille pidetään myös turvainfo ja tarkennetaan etukäteen lähetettyjä turvaohjeita siitä, miten heidän tulee toimia eri tilanteissa. Turvallisuustaitojen ylläpitoon panostettava Leiripalautteessa kaikki työntekijät käyvät yhdessä läpi turvallisuusasiat. Mikäli leirillä on sattunut vakavia tapaturmia tai läheltä piti -tilanteita, on niistä laadittava seurakunnalle raportti tulevan toiminnan kehittämistä varten. Kaikilla seurakunnan viranhaltijoilla/työntekijöillä, jotka lähtevät leirille, tulee olla suoritettuna vähintään SPR:n ensiapu 1 ja alkusammutuskoulutus. Heillä tulee olla myös riittävä perehtyneisyys seurakunnan omiin turvallisuusohjeisiin ja riittävä näiden taitojen jatkuva ylläpito. Seurakunnat tulevat uudistamaan omat turvallisuusohjeensa ja luomaan omat käytäntönsä, kun Kirkkohallituksen ohjeet tulevat. Ennen sitä toimitaan nykyisten ohjeiden ja ns. maalaisjärjen mukaan. RAUNO VÄNSKÄ Helsingin seurakuntayhtymä nuorisotyön sihteeri 17

18 PALVELUKSESSANNE - SEURAKUNTAOPISTO! Tarjoamme Sinulle ja työyhteisöllesi: - tilauskoulutusta Teidän odotustenne mukaisesti - laajahkoja koulutuskokonaisuuksia ajan kanssa syventyen - lyhyitä koulutuksia, ammattitaidon päivittämiseksi - neuvottelupäiviä - projektitoimintaa uuden kehittämisen avuksi Raamattua leikin varjolla 18 Rukoushelmet, leikkimeditaatio ja lapset Sukellus kokemukselliseen uskonnonpedagogiikkaan, lapsen pyhään leikkiin hiljaisuudessa. Metodeja, materiaaleja ja kokemuksia Martin Lönnebon kehittämien rukoushelmien käytöstä lapsiryhmässä. Kouluttaja: Eero Jokela Hinta: 120 euroa + täysihoito Nuket Raamatun kertomusten tulkkeina (lyijyjalkanuket) Koulutuksessa valmistetaan sveitsiläisen menetelmän mukaan eri asentoihin taivuteltavia, tunnetiloja ilmaisevia lyijyjalkanukkeja ja harjoitellaan niiden pedagogista käyttöä Raamatun kertomuksissa sekä uskonto- ja kansainvälisyyskasvatuksessa. Kouluttajat: lapsityönohjaajat Eija Viitanen ja Ritva Purho-Väre Hinta: 100 euroa + materiaalimaksu 150 euroa + täysihoito Godly Play Godly play on montessoripedagogiikkaan perustuva, havainnollinen Raamatun kerrontamenetelmä lapsille ja aikuisille. Tavoitteena on avata Raamatun kertomuksia leikkien ja nauraen. Kouluttajat: Pirjo-Liisa Wennermark ja Juha Luodeslampi Hinta: 170 euroa + täysihoito Lue lisää: Tarinateatterin jatkokoulutus ja Koulutus syventää ohjaustyön, musiikin ja improvisaation käytön taitoja tarinateatterissa. Kohderyhmä: Lasten, nuorten ja aikuisten kanssa toimivat, jotka ovat käyneet peruskurssin tai tehneet tarinateatteria. Kouluttaja: Anne Vesterinen Hinta: 200 euroa + täysihoito LUOTA SIIHEN, ETTÄ LAPSI RAKASTAA HENGELLISTÄ! Ilmoittaudu koulutukseen: kirsi.mattila@seurakuntaopisto.fi tai puh. (09)

19 PALVELUKSESSANNE - SEURAKUNTAOPISTO! Syvenny ajan kanssa Päivähoidon uskontokasvatuksen mentorikoulutus (5 ov) ja Mikä on mentoroinnin tehtävä päivähoidon uskontokasvatuksen tukemisessa sekä päivähoidon ja seurakunnan yhteistyön kehittämisessä. Kohderyhmä: seurakuntien päivähoitoyhteyksistä vastaavat ja päivähoidon henkilöstö Hinta: 250 euroa + täysihoito Järjestäjät: KKN, SLK ja SLI Lapsen hengellisen kasvun tukeminen spiritualiteettikoulutus (10 ov) , , ja Koulutuksen tavoitteena on työntekijän hengellisen ohjaajaroolin syventäminen ja näkökulmien avaaminen lapsen hengellisen kasvun tukemiseen. Teemoina mm lapsi ja Raamattu, leikki ja rukous, jumalanpalveluskasvatus ja kotien hengellisen elämän tukeminen. Kohderyhmä: lasten kanssa toimivat Kouluttajina: Helena Lindfors, Tiina Kangasmaa, Taru Savelius-Latvus, Eero Jokela ja Pirjo-Liisa Wennermark. Hinta: 450 euroa + täysihoito Tiiviisti ja tehokkaasti Musiikki ja leikki Aivan uudet lastenlaulut, musiikki, leikki ja draama työvälineiksi lasten ja perheitten yhteisiin tilanteisiin. Kouluttajina: Jukka Salminen ja Tiina Kangasmaa, SLK Hinta: 120 euroa + täysihoito Perhekerhotyön peruskoulutus Koulutus antaa perusvalmiudet perhekerhon ohjaamiseen. Sisältönä työn lähtökohdat ja menetelmät, ohjelmien suunnittelu ja toteuttaminen sekä aikuisen ohjaamisen menetelmät. Kohderyhmä: Perhekerhotyötä aloittavat Hinta: 250 euroa +täysihoito AIKUISEN JA LAPSEN - ARKI JA PYHÄ Pikkulapsityön koulutuspäivät Miten entinen kehtoluokkatyö toimii tänään? Koulutuksessa työstetään paikallisia uusia malleja pikkulapsityöhön. Kohderyhmä: pikkulapsityöstä vastaavat ja sitä toteuttavat. Kouluttajina mm. Liisa Luukkonen, SLK, Pirjo-Liisa Wennermark, SLI Hinta: 120 euroa + täysihoito 19 Lisää koulutuksiamme löydät osoitteesta: Seurakuntaopiston Työelämän kehittämispalvelut Järvenpääntie 640, Järvenpää Puh (09) Ilmoittaudu koulutukseen: kirsi.mattila@seurakuntaopisto.fi tai puh. (09)

20 Raine Haikarainen Viimeisen vuoden aikana hiippakuntamme kirkoissa ja seurakuntakeskuksissa on ryhdytty järjestämään lisääntyvissä määrin erityisiä ehtoollisjumalanpalveluksia. Niiden järjestelyistä vastaavat mm. kansalliset ja etniset ryhmät, mutta myös kirkon piirissä toimivat kristilliset järjestöt ja yhteisöt. Osa messuista on olemukseltaan ekumeenisia. Uusia tulokkaita ovat mm. Kotiryhmäverkosto ja OPKO. JUMALANPALVELUSYHTEISÖT ELÄVÄT 20 Pyrkimys suurempaan yhteisöllisyyteen Suomen ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys eli OPKO on maamme suurin evankelis-luterilaisen kirkon piiriin kuuluva kristillistä opiskelijatyötä tekevä järjestö. Tammikuussa 2005 se aloitti säännöllisten messujen pitämisen Pohjois-Herttoniemen seurakuntalolla sunnuntaisin klo 16. Jumalanpalveluksia tehdään yhteistyössä Suomen Raamattuopiston ja Lähetysyhdistys Kylväjän kanssa. OPKOssa pitkään mukana olleet ihmiset kaipasivat yhteisöllisiä, hengellisesti ravitsevia jumalanpalveluksia. Messuissa on selkeästi herätyskristillinen ote, OPKOn pääsihteeri Lauri Seppänen kertoo. Herttoniemen messussa saarna ja ehtoollinen muodostavat akselin: Kristusta julistetaan ja hänet otetaan vastaan ehtoollispöydässä. Saarnasta papit ovat keskenään sopineet, että sen tulee olla Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukainen ja siinä julistetaan lakia ja evankeliumia. Ihanne olisi Kristus-keskeinen ja raamatullinen saarna. OPKOn messut noudattavat ns. perinteistä virkakäsitystä, mikä tarkoittaa sitä, että naisia ei nähdä alttarilla eikä saarnaajina. Herttoniemen seurakunnan kanssa tehtävän yhteistyön edellytyksenä on, että ehtoollispöytä on avoin kaikille. Jokaisessa messussa on saarnan lisäksi myös Kertomus elämästä, jossa joku seurakuntalainen kertoo, miten jokin raamatunkohta on puhutellut tai millaista uskonelämä on viime aikoina ollut. Kertomuksia vasten ihmiset voivat peilata omaa elämäänsä. Messuista pyritään tekemään yhteisöllisiä. Yhtä messua toteuttamassa on aina 2 pappia ja noin 8 muuta avustajaa. Erilaisia tehtäviä varten on vastuutiimejä, joihin voi ilmoittautua mukaan. Myös kirkkokahvit ovat tärkeä osa yhteisöllisyyttä. Vaikka monilla osallistujilla on opkolainen tausta, Herttoniemen messu palvelee myös aivan tavallisia herttoniemeläisperheitä. Näin alkuvaiheessa vaikuttaa siltä, että erityisesti nuoret ja lapsiperheet ovat löytäneet tiensä mukaan. (TP) Kotiryhmäverkosto on soluyhteisö Kotiryhmäverkosto ry, kotoisasti Verkosto tai Verkostoyhteisö, on soluyhteisö, jossa pääpaino on kodeissa kokoontuvilla pienryhmillä, kotisoluilla, kertoo Jorma Karanko, pastori ja Verkoston johtoryhmän jäsen. Solu-sanaan sisältyy ajatus kasvusta, sillä terve solu kasvaa. Kun jäseniä tulee lisää, yhdestä tulee kaksi. Se luo taas tilaa uusien ihmisten tulemiselle mukaan. Solut kokoontuvat säännöllisin väliajoin yhteiseen jumalanpalvelukseen. Kotiryhmäverkostolla pyritään vastaamaan ihmisten yhteisöllisyyden kaipuuseen ja tavoittamaan niitä, jotka eivät löydä tietään mukaan paikallisseurakuntien toimintaan.