SISÄLLYSLUETTELO NOSTALGIA PÄÄTOIMITTAJAT. 19 Kaikuja kodeista ja kaupun - geista. 22 Kirje kotipuoleen. 24 Aika kultaa muistot. 26 Runo Jugoslaviasta

Transkriptio

1 Nostalgia 1/14

2 Tampereen yliopiston SISÄLLYSLUETTELO kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestölehti 3 Pääkirjoitus 4 Sikariporras NOSTALGIA 5 Tulevia tapahtumia keväälle 6 Saatana saapuu Alinaan 8 Pikkujoulujen satoa 10 Mad Men - nostalgian puolesta ja nostalgiaa vastaan 13 Elegia Julia Tukiaiselle 14 Nostalgian sävy on seepia 17 Finlandia katsaus Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme 19 Kaikuja kodeista ja kaupun - geista 22 Kirje kotipuoleen 24 Aika kultaa muistot 26 Runo Jugoslaviasta 29 Finaalista jääneet Tiiliskivikirjat LOPUKSI 31 Legendalista 32 Piu-Piu Legenda on sitoutumaton ainejärjestölehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Painopaikka: TAMPEREEN YLIOPISTOPAINO OY JUVENES PRINT Tampereen Tietotalo Naulakatu 2, Tampere PÄÄTOIMITTAJAT Pehr Tammelander pehr.tammelander@uta.fi Liban Sheikh liban.sheikh.b@student.uta.fi KIRJOITTAJAT Ville Hämäläinen Susanna Keinänen Draza Mihajlovic Katriina Mujunen Helena Haavisto Kamilla Billiers Eveliina Kälviäinen Petri Poutiainen Essi Korpi Annu Peltoniemi Jade Lehtinen ULKOASU Kansi & piiros (s. 28) Magdaleena Murto Taitto: Eveliina Kälviäinen Oikoluku: Ellinoora Eronen ja Henna Korhonen Takakannen Piu-Piu: Janica Oke

3 pääkirjoitus Kulta-aikana kaikki kiiltää Pääkirjoitus jossa kaksi tenttitilassa virvokkeita nauttivaa salaperäistä toimittajaa kohtaavat, laatien nostalgisen vuoropuhelun. Jossa keskustelu noudattaa multilingvistista ja universaalia draaman kaarta, ja lopulta katharsiksen sijaan päädytään päihtymykseen. [Edit: Edellinen on Zeken tulkinta siitä, mitä tässä tapahtuu. Ennustan, että viimeistään kahden vuoden päästä hän lukee tämän uudelleen ja tajuaa tai ei tajua, että asiat ovat tai eivät ole sellaisia, minkälaisina hän ne tulkitsee (tai ei tulkitse).] P: Minäpä kerron sulle Zeke kun sä olet sellainen uus Legendan ½ päätoimittaja (niin ja tervetuloa toimitukseen ja kaikkee sellaista, tää on näköjään kaksipaikkainen ies, että hyvin mahdut mukaan). Rautaa ja verta Zeke! Rautaa ja verta! Siis sä luulet, että tää on Legendaa, mutta minäpä kerron sulle, Zeke, toista oli ennen sä et oo nähnyt niitä kymmenrivisiä savilaattoja, siellä vuoren päällä ja niitä palavia pensaita. Ikialkulegendaa. L: Yeah (Pehr)bro, kuulen kyllä! Aikakausia ennen oli asiat paremmin, kaikki toimi ja nostalgian suvivirsi on iäti kultainen. Anna tiedon siis virrata mielestä suulle, sanoina laattoihin, ja savesta puulle. Opasta mua, ja ehkä tulevaisuuden valkean sulle lahjoitan. Tää on hyvä diili. P: Zeke sä oot hyvä tyyppi hei! Mut et tiedä paskaakaan. Silloin ne taottiin raudasta! Silloin se särvittiin puunkaarnoista! Kun Legendan päätoimittajat asteli päätalon käytävillä, argeologit kulki perässä keräämässä jalanjälkiä jo etukäteen. Tää on totuus, se on dokumentoitu. L: Tähän tulis kyllä nyt liittää jotain informatiivista, lehden sisällöllistä struktuuria tukevaa. Menee muuten metapaskaks. Joka tapauksessa tää on turhan näästiä. Ei olleenkaan totuttua Hemingwaylta sydämellä de Manille tasoa. Journalismilla tulee olla ambitioita, tietynlaista näkemystä ja ryhtiä. P: Toi on ihan hienoa, mutta tajuutsä, että Legenda on dinosaurus, jolla on Silmaril otsassa? L: Ei mitään uutta auringon alla. Paitsi muutos ja mystiikka, ja paleolontologiset fossiilit. Ne on aina ajankohtaisia. Uskoisin kuitenkin lehteemme lehtien Bukowskina. Virkistävänä hoitona, aina kun nykykirjallisuuden aliravitsemus, runouden kokeellinen bulimia- tai tieteen näköalattomuus painavat pientä kirjallisuuden ystävää. Tarjotkoon se fragmentaalisia välähdyksiä kirkkauden elävästä lyriikasta. THIS IS THE WAY THE WORLD ENDS THIS IS THE WAY THE WORLD ENDS THIS IS THE WAY THE WORLD ENDS NOT WITH A BANG BUT A WHIMPER. - L.S. Eliot - P: Vitsi sä oot diippi mies! Saanks mä halata sua? (Nou homo.) LA LÉGENDE BASSE ET LOURDE PÈSE COMME UN COUVERCLE SUR L ESPRIT GÉMISSANT EN PROIE AU LONGS ENNUIS, ET DE L HORIZON EMBRASSANT TOUT LE CERCLE ELLE NOUS VERSE UN JOUR NOIR PLUS NOSTALGIQUE QUE LES NUITS. -Pehr Baudelaire- 3 Legenda» 1/2014

4 sikariporras Aina uuden näköinen ainejärjestö Ville Hämäläinen Yhdistystoiminta on helppoa. Joukko samoista asioista kiinnostuneita ja ainakin jokseenkin samalla tavoin ajattelevia ihmisiä kohtaa ja järjestää toimintaa yhteisten kiinnostuksen kohteiden merkeissä. Enää tarvitaan vain säännöt, toimintasuunnitelma ja rahaa sekä jonkinlainen muiden kiinnostuneiden luottamusta nauttiva porukka johtamaan. Ainejärjestötoiminta vasta mutkatonta onkin: lähes kaikki aloittavat opiskelijat liittyvät jäseniksi, ylioppilaskunta kaataa rahaa ainejärjestölle ovista ja ikkunoista, jäsenistöllä on yhteisiä puheenaiheita ja he esimerkiksi käyvät jo valmiiksi samoissa tapahtumissa. Uudet fuksit uudistavat yhdistystä joka vuosi. Valitettavasti kaikki ei ole näin helppoa. Ainejärjestötoiminta kilpailee muiden vapaa-ajan aktiviteettien, opiskelukiireiden, kavereiden ja myös opiskelijoiden keskinäisten kohtaamisten kanssa. Teemassa tämä onkin ollut ongelmallista: meillä on ollut paljon jäsenten keskinäisiä kohtaamisia, jotka eivät varsinaisesti ole Teeman järjestämiä. Samaan aikaan ainejärjestön nimissä on ollut vaikeaa saada tapahtumia aikaiseksi. Minulla on muutaman vuoden intensiivinen kokemus yhdistystoiminnasta. Muissakin yhdistyksissä, joissa olen toiminut, on ollut sama haaste: rahaa on vähän mutta jäsenistö on osaavaa. Tämä on positiivinen ongelma. Pieni ainejärjestö on dynaamisempi. Ideointi, suunnittelu ja päätöksenteko sujuvat helpommin. Emme ole kahlittuja suuriin, rahaa ja resursseja vieviin tapahtumiin. Voimme olla kokoamme suurempia. Uusi hallitus on aloittanut vuoden vauhdilla ja muutamalla maratonkokouksella. Olen tyytyväinen siitä innosta, jolla vastaavat ovat tarttuneet toimeen. Toivottavasti tuo into säilyy läpi vuoden. Puhun varmasti koko hallituksen puolesta, kun sanon haluavani uudistaa toimintaa sopivasti vanhaa säilyttäen. Hyvistä käytänteistä kannattaa pitää kiinni, mutta menneeseen ei ole syytä takertua. Ainejärjestön yksi erityispiirre on se, että jäsenistö uudistuu kohtalaisen tasaisin syklein. Hyvä ainejärjestö reagoi fuksien tarpeisiin ja toiveisiin. Nyt valituista 17 vastaavasta kuusi on ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Jotain on siis tehty oikein. Kun jäsenistö kerta uudistuu vuosittain, olisi täysin järjetöntä jättää huomiotta uudet jäsenet toiveineen. Perinteeksi ei riitä se, että jotakin järjestetään vuodesta toiseen. Perinteen tekee vasta se, että jotakin todella halutaan järjestää vuodesta toiseen. Jos hallitukselta odotan vastuullisuutta ja oma-aloitteisuutta, odotan jäsenistöltä aktiivisuutta ilmaista toiveensa. Kun aloitin yliopistossa, en ollut varma siitä, onko kirjallisuustiede omin alani. Siitä olin oitis varma, että kirjallisuudenopiskelijoiden kanssa haluan viettää tulevat opiskeluvuoteni. Haluan, että ainejärjestömme voi olla yhdistämässä vanhoja ja uusia opiskelijoita henkilökuntaa unohtamatta. Jatkossa Teema tulee yhdistämään myös nykyisiä ja entisiä opiskelijoita, kiitos tänä vuonna alkaneen alumnitoiminnan. Minulla on yksi tavoite tälle vuodelle. Sen voi fiksu lukija päätellä jo edellä mainitusta. Ennen muuta toivon, että olemme tuota tavoitetta hieman lähempänä, kun tämä vuosi on ohi. Haluan tehdä Teemasta no, te tiedätte. 4 Legenda» 1/2014

5 Tulevia tapahtumia keväälle 2014 ( Be there or be square ) helmikuu Faunitarha (24.2) Luovan kirjoittamisen kisällit kokoontuvat jälleen, Alakuppila klo 16.45! Teeman lukupiiri (24.2) Nick Cave: Bunny Munron kuolema, paikkana Kahvisalonki (Tuomiokirkonkatu 34) klo 15.00! maaliskuu Laskiaisrieha (1. 3) Pulkkamäkeä/muuta aktiviteettia, ja pullakahvit tottakai! Lähiöpubikierros (20.3) Perinteeksi muodostunut Teeman yhteiskierros bussilla lähiseutujen kapakoissa ja kulttuurisesti vaikuttavissa nesteytyskohteissa. Lähtö klo maissa, ilmoittautuminen ennakkoon. Andy Warhol -näyttely Sara Hildenin taidemuseolla Yhteisretki uuteen taidenäyttelyyn maalis-/huhtikuussa Kevätbileet (9.4.) Ainejärjestön perinteinen kevätkarkelo. Tampereen kirjamessut ( ) Mahdollinen yhteisretki ainejärjestön toimesta halukkaille. Teeman ja Iltakoulun yhteistapahtuma (16.4) Toiset puhuvat, toiset tekevät, ja eräät jopa opiskelevat politiikkaa mainio tapa tutustua aina korrekteihin kanssaopiskelijoihin. Vappupiknik (30.4) Vanha kunnon Sorsapuisto, chillailua, munkkia ja simaa! Omat viltit mukaan. toukokuu Kintulammen mökkireissu (9-10.5) Perinteeksi muodostunut kirjallisuuden ystävien viikonlopun mökkiseikkailu. Seikkailu luonnonhelmassa romanttisten esikuviemme malliin - ilmoittautuminen ennakkoon. huhtikuu Kurki ja Käki -konferenssi ( ) Kyseessä LTL:n opiskelijakonferenssi, jossa kandin-/graduntekijät voivat esitellä tutkimustaan. Abstraktit konferenssiin lähetettävä 14.2 mennessä. Kirjallisuuden opiskelijoiden yhteistapahtuma ( ) Kaikille alan opiskelijoille Turussa, päivämäärä alustava. - Lisäksi tiedossa monenlaista virallista ja epävirallisempaa aktiviteettia joustavilla aikatauluilla. Parhaiten kelkassa pysyt silmäilemällä Teema:n Facebook sivustoa Teema ry, Motiivi-sähköpostilistaamme, sekä Twitter-tiliä (@Teema_ry). Paikan päällä nähdään! 1/2014» Legenda 5

6 Saatana saapuu Alinaan eli sitsit Katharsiksen ja Putkinotkon kanssa Susanna Keinänen Teemalaiset yhdessä helvetin porteilla 6 Legenda» 1/2014

7 Korkojen kopina kaikuu ja monistuu Uuden ylioppilastalon rapuissa, ja staccato saattelee minut kolmanteen kerrokseen Alina-saliin. Siellä pidetään Katharsiksen ja Putkinotkon yhteiset sitsit, jonne Teemakin sai kutsun. Yksi viime syksyn kohokohdista oli ehdottomasti reissu Helsinkiin sitsailemaan sisarjärjestöjemme kanssa helvetillisille sitseille verenpunaisen valon loisteeseen. Aluksi helvettiteema arvelutti kaltaistani kilttiä tyttöä, mutta luulen, että verkkosukissa ja punaisessa höyhenpuuhkassa näytin riittävän syntiseltä. Ehkä jopa Wolandkin olisi tykännyt. Puudelikuoseja kenelläkään ei ollut (kenties Wolandin harmiksi), mutta mustaa ja punaisia pirunsarvia oli, ja olipa joku meikannut itsensä meksikolaisen kuolemanpäivän naamion mukaan. Allekirjoittanut nauttii sitseillä eniten laulamisesta, ruoka on sivuseikka hyvien laulunjohtajien ansiosta ruoka kuitenkin jäähtyy ennen kuin sen ehtii syödä. Täytyy kuitenkin onnitella sisarjärjestöjämme osuvasta menusta. Ruoka oli kaikesta huolimatta hyvää sekä unohtumattoman ja helvetillisen tulista (tomaatti-chilikeitto ja pasta puttanesca), minkä jälkiruoaksi tarjottu mutakakku (onneksi) tasapainotti. Laulujen jälkeen hauskinta sitseillä ovat maljapuheet. Romantikkona minulle mieleenpainuvin oli Nistin ja Nöörin (= humanisti ja insinööri) laulamista pohjustanut puhe. Laulua ehdottanut opiskelija nimittäin kertoi seurustelevansa insinööriopiskelijan kanssa. Nisti ja Nööri on ehdoton sitsilaulujen klassikko (Päivänsäteen ja menninkäisen sävelellä), mutta ilmeisesti tämä tosielämän liitto toimii paremmin, todennäköisesti kahdesta sydämet sulattavasta syystä. Ensinnäkin tämä teekkari todella odottaa kumppaniaan kotona, toiseksi hänen lempikirjansa on Victor Hugon Kurjat. (HUOM. Mikäli tapaatte teekkarin, joka täyttää edes jälkimmäisen ehdon, mahdollisesti jollakin toisella klassikkoteoksella, lähettäkää hänen numeronsa minulle siksi tämän tarinan kerroinkin.) Yleisesti ottaen kaikilla oli hauskaa ja tutustuimme helsinkiläisiin kollegoihimme. Meidät otettiin pelottavasta teemasta huolimatta lämpimästi vastaan. Tapasimme myös yhden entisen opiskelijatoverimme, joka nykyisin opiskelee Helsingissä Katharsiksen jäsenenä. Jatkoista en kuitenkaan kerro mitään. Mitä helvetissä tapahtuu, se helvettiin jää. Tämä riittäköön. 1/2014» Legenda 7

8 Pikkujoulujen satoa Pikkujoulujen fuksien vanhoille järjestämän rapja runoraadin hengentuotoksia Lyriikoissa esiintyy ennaltamäärättyjä sanoja, jotka on alleviivattu, myös otsikossa ilmaistut teema & aihepiiri määrättiin ennalta. Kukin runo lausuttiin vapaasti improvisioiden alla mainittujen kappaleiden tahtiin. 2. Huolista murheista viis (Jay Z: 99 problems ) 1. Look at me now (Fort Minor: Remember the name ) KATO MUA NYT KUN MÄ JOUDUN MENEE KAPITALISMIN UUNIIN MARKKINATALOUDEN PAKKODUUNIIN ELÄMYSMATKAILIJANA FYYSISSÄ TÖISSÄ EN MISSÄÄN YHTÄLÖISSÄ KÖYHÄNÄ HUMANISTINA KESÄPÖHINÖISSÄ JUON SINIKYLKEE SORSAPUISTOSSA SIINÄ MULLA ON MUSTA VYÖ ÄLÄ MUA SIIS LYÖ JOS ETTE ALA LESOON EN SUA SYÖ. Skeemana humaaniuskäyrä, ei saisi olla sydämetön leiriviikko lempeässä holokaustissa silti päätin jättää sen hetkeksi koska elämä on kaupungin kohdussa leikkasin korvasienen sinusta pois siitä jäi haava josta kasvoi maskuliininen hegemonia mokoma rikkaruoho! Rakas vihaan vihaan sinua mutta rakkaus ja viha nukkuvat sylikkäin Suljetussa pellossa, linnassa sormuksella halkaisin pääsi Traalialainen sontiaismolottaja SYKSYLLÄ TAAS KIDUN SÄHKÖTENTISSÄ NIIT TÖLKKEI LYÖN, LASKEN OPINTOTUKEA SENTEISSÄ JOULUPUKKIKIN SYÖTTÄÄ MULLE PELKKÄÄ PASKAA VAIKKA TARVIS JOTAN MATSKUU, KUN MUIJAKIN ON RASKAA -NA KATO MUA NYT. 8 Legenda» 1/2014

9 4. Typeryys, intohimot (Robin Thicke: Blurred lines ) Ohoi, paha siika sun suomujas nyt setvitään sun suomus lipes liukasus yli korvatunturin latuvana katkes lastenpulkkaan katuvana siinä istui tukevana Dorka Urho Kekkonen Talvisydän laukkaavana kirkasna jo hammas välkkyy siian vaiko kekkosen Atlasta luu hammas kivistää hän sanoo vakavana Herkuleelle lyö naamaan suinpäin 3. Hysteerinen seksi (Celine Dion: My heart will go on ) kekkonen kekkonen kekkonen Halivana koskevana kanavana jälkeen jää vain Oi, jos kesän lapsi mä oisin ja implisiittimen saisin Narrin sanoin; nainen on säiliö vain kalukukkaro fallossymbolille vittu tissi pillu römpsä pimppi panna * Runot koonnut: Liban Sheikh 1/2014» Legenda 9

10 Mad Men nostalgian puolesta ja nostalgiaa vastaan Ville Hämäläinen Viskiä puolenpäivän aikaan. Tupakansavuinen toimisto. Näkymät Manhattanille. Pettäviä aviomiehiä. Itkuisia sihteereitä käytävällä. Seksiä. Rahaa. Tunteisiin vetoamista. Hetken oivalluksia. Modernin ihmisen kriisi. Matthew Weinerin luoma Mad Men kertoo mainostoimisto Sterling Cooperista ja sen seuraajasta SCDP:sta sekä sen päähenkilöistä, joita ovat Don Draperin ohella muiden muassa Peggy Olson (Elisabeth Moss), Pete Cambpell (Vincent Kartheiser), Joan Harris (Christina Hendricks), Roger Sterling (John Slattery) ja Betty Draper (myöhemmin Francis; January Jones) sekä Megan Draper (Jessica Paré). Vuodesta 2007 asti jatkunut ja useasti palkittu sarja on saavuttanut suuren suosion. Seitsemäs kausi päättää sarjan. Nostalgiaa johonkin, joka ei ole omaa Tv-sarja 1960-luvun Madison Avenuen mainosmiehistä ei kuulosta kiinnostavalta. Asetelma vaikuttaa ennalta-arvattavalta. Kuitenkin sarjaa katsoessa huomaa nopeasti, että nyt on jostain poikkeuksellisesta kyse. Jo visuaalinen ilme on vaikuttava ja vie katsojan todella eläväiseen 60-luvun New Yorkiin. Elämäntapa on kuvattu uskottavasti, henkilöt ovat värikkäät. Mad Men on sen verran kiehtova, ettei katsoja enää kyseenalaista sitä, miten yksinkertaistelle idealle sarja lopulta rakentuu. Se toimii mainostoimiston logiikalla. Luo uuden tarpeen. Samalla se luo nostalgiaa nostalgiaa, johonkin joka ei ole omaa. Mihin palaamme, kun palaamme Mad Menin myötä ajassa taaksepäin? En usko kovinkaan monen Mad Menin katsojan ja fanin mukaan lukien itseni pitävän sarjassa tarjottuja sukupuolikäsityksiä toivottavina. Kuitenkin ne ovat jotakin mennyttä, jota voimme nyt turvallisesti nostalgisoida matkan päästä. Esimerkiksi Betty Draperin, Donin vaimon ensimmäisten kolmen kauden ajan, asema näyttäytyy ensimmäisessä jaksossa, kun näemme ensin Donin rakastajattarensa luona. Vasta myöhemmin jakson aikana saamme tietää Donin olevan naimisissa. Neljännen kauden lopuksi Don päätyy yllättäen naimisiin sihteerinsä Meganin kanssa. Kun koko viidennen kauden näemme kunnollisen ja onnellisen ukkomiehen, pettää Don kuudennen kauden avausjaksossa Megania heidän naapurinsa, Sylvian, kanssa. Weinerin mukaan kuudennen kauden opetuksena on no matter where you go, there you are. Paluumatka menneisyyteen ei auta. Vaikka Don palaa vanhoihin kuvioihin, ei ole kyse siitä samasta Donista, joka tuntui ammentavan kaiken luovuutensa seksisuhteista. Mad Menin katsojassa herättämässä nostalgiassa on kyse retoriikasta. Harhakuvat menneestä maailmasta yrittävät ottaa historian paikan. Meille oikeasti vieras saadaan näyttämään tutulta, alistavasta rakenteesta tuleekin turvallinen ja toimiva. Tavoille ja ilmiöille annetaan symboliset arvot, jotka eivät ole yhtä sen kanssa, mitä tiedämme niistä nykyään. Tupakointi on esteettistä, ei epäterveellistä. Raskausaikana Betty juo ja polttaa. Nykytietämyksen valossa tekee ihan pahaa katsoa. Don on nero, eikä juoppo. Viskilasi on menestyvän miehen symboli ja itsekurin mittari. Jos ei kestä työntekoa pienessä hiprakassa, ei pärjää Madison Avenuella. 10 Legenda» 1/2014

11 Kipua vanhasta haavasta Ensimmäisen tuotantokauden jaksossa Pyörä Don Draper saa esiteltäväkseen Kodakin diaprojektorin, jossa diat vaihtuvat itsestään eräänlaisen pyörivän mekanismin avulla. Kodakin ihmiset haluaisivat Donin hyödyntävän teknologista kehitystä mainoksessa, mutta tällä on tarjota jotakin parempaa, tunneside tuotteeseen. Diakuvat Donin elämästä, häistä, Bettyn raskaudesta, lasten syntymästä, perhejuhlista vaihtuvat valkokankaalla Donin puhuessa: Se [nostalgia] on hienovaraista mutta voimakasta. Teddy kertoi, että nostalgia tarkoittaa kreikaksi kipua vanhasta haavasta. Se on kuin pistävä kipu sydämessä, siis paljon voimakkaampi kuin pelkkä muisto. Tämä laite ei ole avaruusalus. Se on aikakone. Se kulkee taakse- ja eteenpäin. Se vie meidät paikkaan, jonne kaipaamme uudelleen. Se ei ole pyörä. Se on karuselli. Se antaa meidän matkustaa lapsen tavoin. Ympäri ja ympäri ja takaisin kotiin. Paikkaan, jossa tiedämme, että meitä rakastetaan. Nostalgia on Roger Sterlingin toinen nimi. Tämän päivät toimistolla tuntuvat toisinaan kuluvan eilisen haavekuvia metsästäessä ja kuppia kallistaessa omassa ja muiden toimistoissa. Neloskaudella Roger kirjoittaa muistelmat. Toista maailmansotaa muistellessaan hän on vähällä pilata yhteistyön Hondan kanssa. Otettuaan LSD:tä Roger päättää jättää nuoren vaimonsa Janen ja yrittää luoda yhteistä tulevaisuutta Joanin kanssa tosimaailman tarjoamista esteistä huolimatta. Kaavoihinsa kangistunut ja kyynisyydellä pilaileva Roger edustaa vanhempaa sukupolvea toki vähemmän viriilin ja vauhdikkaan Bertram Cooperin ohella. Viidennen kauden viidennessä jaksossa Maalaiselämää Pete Cambpelliin henkilöityy paljon kaipuuta kadonneeseen aikaan. Yöllä Pete kuulee hanan tiputtavan ja käy korjaamassa sen. Korjaus ei kuitenkaan onnistu, vaan aiheuttaa kiusallisen tilanteen, kun Pete on kutsunut Donin ja Ken Cosgroven kotiinsa. Donilta sen sijaan hanan korjaaminen onnistuu hetkessä. Pete ei onnistu pitämään yllä esikaupunkitalon isännän mainetta ja on jo valmiiksi ahdistunut, sillä hän kaipaa Manhattanille. Päivisin Pete flirttailee autokoulussa itseään nuoremman opiskelijatytön kanssa jääden toiseksi opiskelijapojalle. Pete, Don ja Roger päätyvät asiakkaan kanssa ilotaloon, mutta Peteä vaivaa Donin ylenkatse, jonka hän saa osakseen pettäessään vaimoaan. Pete on onneton. Hän kaipaa nuoruutta ja Manhattania. Tasaveroinen ystävyys Donin kanssa ei kenties ole nostalgista mutta sitäkin utopistisempaa. Edes ilotalo ei tuota Petelle tyydytystä, ainoastaan lisää ongelmia. Tyytyväiset saati onnelliset ihmiset eivät joudu turvautumaan nostalgiaan. Peten saavutukset tuntuvat hänestä itsestään vain menetyksiltä. Mutta tarkalleen hän ei tiedä, mitä hän on menettänyt todennäköisesti jotain, mitä ei koskaan ollutkaan. Sarjassa toimitaan myös nostalgiaa vastaan. Viidennellä kaudella jaksossa Savuna ilmaan Lucky Striken hylätessä SCDP:n monen vuoden yhteistyön jälkeen Don kirjoittaa ponnekkaan kirjeen New York Timesiin: Miksi lopetan tupakanpolton? Siinä hän kertoo, miten SCDP:n yhteistyö Lucky Striken kanssa päättyi, kuinka tuotetta ei kehitellä, eivätkä kuluttajat voi lakata ostamasta sitä. Kirjeessä on jopa valistuksellinen sävy, joskin ironisella tavalla. Don ei lopeta tupakanpolttoa, ainoastaan sen mainostamisen. Lopussa hän vakuuttaa, että Sterling Cooper Draper Pryce ei enää ota tupakka-alan asiakkaita. Muut osakkaat järkyttyvät, mutta Don ottaa kerralla eroa menneeseen. SCDP osoittaa menneen olevan mennyttä ja tarpeetonta tulevan kannalta. Moniäänisyydellä nostalgiaa vastaan Kuudes kausi rakentuu pitkille otoille, uusille käänteille mutta myös vanhojen sulkeumille. Päätösjakson nimi on provosoivasti Uusia alkuja. Kuudennella kaudella otetaan jo eksplisiittisesti kantaa muun muassa alkoholin runsaaseen käyttöön. Nostalgian retoriikka haastetaan tietoisesti hahmojen reflektoidessa elämäänsä ja toimintaansa. Kausi ei kerro vain mainosmiehistä, vaan modernin ihmisen hätähuudoista. Jaksossa Vedenpaisumus Megan moittii Donia siitä, miten tämä on lapsilleen vain välinpitämätön 1/2014» Legenda 11

12 juoppo. Don vastaa itsekseen ääneen pohtien: Kun vauva syntyy, sitä esittää olevansa ylpeä ja innoissaan, jakelee sikareita. Mutta se ei tunnu miltään. Etenkään jos oma lapsuus on ollut vaikea. Heitä haluaisi rakastaa, muttei tunne mitään. Ja koska joutuu teeskentelemään, tulee mieleen, oliko omalla isällä sama ongelma. Mutta yhtäkkiä he ovat isoja, ja heidän näkee tekevän jotain. Ja tuntee sen tunteen, jota ennen teeskenteli tuntevansa. Silloin tuntuu kuin sydän räjähtäisi. Mad Men tuskin olisi noussut suureen suosioon ja putsannut palkintopöydän jos toisenkin ilman sen kykyä käydä läpi yhteiskunnallisesti merkittäviä muutoksia ja ennen kaikkea tragedioita. John F. Kennedyn salamurha on ensimmäinen tragedia, jota Mad Menissa käsitellään: miten se vaikuttaa työpaikan päivään, Donin perheeseen ja jopa Rogerin tyttären häihin. Väkivaltaista vuosikymmentä seurataan jatkossa. Martin Luther Kingin murhan yhteydessä osoitetaan, kuinka yhteiskunnan jakolinjat näyttäytyvät mainostoimistossakin. Kun Robert F. Kennedy murhataan, näytetään kuinka amerikkalaiset alkavat jo olla turtuneen pelokkaita väkivaltaa kohtaan. Ensin asiasta kertoo Petelle tämän dementoitunut äiti, jota Pete ei usko vaan jatkaa uniaan. Drapereilla näytetään Megania itkemässä tv:n ääressä samaan aikaan, kun Don istuu kyllästyneenä ja mietteliäänä sängyn laidalla. Uutisten selostus tapahtumista jatkuu lopputekstien rullatessa. Taustalla soi Friend & Loverin pirteä Reach Out of the Darkness. Mad Men käsittelee näitä tapahtumia varsin uskottavasti ja ajan ihmisistä käsin. Se välttää anakronistisuuden ja eläytyy henkilöiden tunteisiin ja reaktioihin, vaikka ne toimivatkin vain jonkinlaisena kontekstointina ja ajankuvan ilmentäjinä. Mainosmaailma tapaa olla oma kuplansa, mutta amerikkalaisen unelman merkittävimmät kolhut saavuttavat senkin. Moniääninen tapa käsitellä 60-luvun tendenssejä ja elämäntapaa tekee Mad Menista enemmän kuin tyhjää nostalgiaa. Se käy jatkuvaa kamppailua nostalgian ja uudenlaisten ajatusten välillä henkilöiden kautta. Nämä asetetaan moraalisten dilemmojen eteen: miten menneisyys vaikuttaa tähän hetkeen, miten suhtautua vähemmistöihin, alkoholiongelmiin, rahaan? Sarjassa näytetään nostalgian vaarallisuus. Kuudennen kauden jaksossa Ihmemaa toimistoon saapuvat tohtori antaa muiden muassa Donille energiapiikin, jonka tarkoitus on saada työntekijöistä kaikki irti. Piikin jälkeen Don hoipertelee sekavana toimistossa sekä ajautuu ääni käheänä omituisiin keskusteluihin. Jaksossa seurataan takaumien muodossa Donin nuoruutta ilotalossa ja sitä, kuinka yksi talon tytöistä piti Donista huolta, kun tämä sairasti. Don etsii kuumeisesti varastosta vanhaa mainosta, jonka uskoo ratkaisevan kaiken. Hän viettää peräti kolme päivää toimistolla asian parissa. Chevyn kampanjan sijaan Don etsii keinoa, jolla vakuuttaa Sylvia. Hän esittelee Peggylle ja Ginsbergille ideaansa historiasta ihmisiä yhdistävänä siteenä, vaikkei tuo historia olisi edes yhteinen. Chevyn kampanja panee koko toimiston sekaisin. Samaan aikaan tuntematon nainen tunkeutuu Draperien kotiin varastaakseen näiltä ja uhkailee Donin lapsia. Tämä havahtuu, päättää jättää Sylvian vakuuttelun sikseen ja ottaa maltillisemmin Chevyn suhteen. Muistot nuoruudesta ilotalossa ovat tarjonneet jonkin vertailukohdan, jotain mihin suhteellistaa. Jakson lopuksi Don sanoo Ted Chaoughille arvoituksellisesti: Aina kun saamme auton, tästä paikasta tulee ilotalo. 12 Legenda» 1/2014

13 Elegia Julia Tukiaiselle Draza Mihajlovic Sinun sisaresi. Sinun sisaresi ja sinun tanssiurasi. Sinun tanssikenkäsi, sinun vaatemieltymyksesi. Sinun lauluäänesi ja sinun ulkonäkösi ja sinun fysiikkasi. Sinun työhistoriasi ja sinun opiskeluhistoriasi. Sinun koulutuksesi ja sinun ansioluettelosi, sinun matkasi Pohjois-Amerikassa ja Espanjassa ja sinun musiikkimakusi ja sinun pirilaskusi ja sinun ulkoministerisi. Sinun hengelliset ja filosofiset näkemyksesi. Sinun tapasi laittaa sinun hiuksesi ja sinun ääntämyksesi ja sinun lempiruokasi ja sinun ystäväsi. Sinun kesätyösi ja sinun poikaystäväsi ja sinun miesystäväsi ja sinun tyttöystäväsi ja sinun vanhempasi ja sinun lapsuudenkotisi. Sinun pääsykokeesi ja sinun poliittiset puolueesi ja sinun talvihattusi. Sinun puhelinnumerosi ja sinun henkilöturvatunnuksesi ja sinun päiväkirjasi ja sinun profiilikuvasi ja sinun liikuntaharrastuksesi. Sinun taulukkokirjasi ja sinun taskulaskimesi ja sinun kirjoitusvälineesi ja sinun matkakorttisi ja sinun polkupyöräsi. Sinun salaisuutesi ja sinun unesi ja sinun juhlasi ja sinun kätesi. Sinun sairautesi. Sinun hymysi ja sinun hampaasi ja sinun äidinkielesi ja sinun pettymyksesi ja sinun lantiosi. Sinun heikko kohtasi ja sinun kainalosi ja sinun varpaasi. Sinun kirjasi ja sinun verhosi ja sinun asuntosi ja sinun kasvisi. Sinun tiskisi ja sinun rättisi ja sinun hedelmäsi. Sinun kykysi kertoa vitsejä ja sinun kykysi nimetä asioita ja ihmisiä ja eläimiä ja sinun kosketuksesi ja sinun naurusi ja sinun luurankosi. Minä en nyt muista yhtään mitään muuta. Minulla menee Jugoslavia ja Nastola sekaisin. Minulla on vitamiiniporetta ja ruokasoodaa ja leivinpaperia ja sytkäribensaa. Julia Tukiainen on kuollut ja minä lämmitän ruokasoodaa 200-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Minä kaadan lämmitetyn ruokasoodan pulloon jossa on Resilar -nimistä yskänlääkettä. Minä sekoitan ja kaadan sekoituksen Minigrip-pusseihin. Minä kaadan Minigrip-pusseissa erottuvan kirkkaan nesteen lasiin jossa on poretabletti, erottelen pois bensan ja pistän koko sekoituksen kattilaan. Kun sitä keittää aikansa, on käsissä ihmisen luoma ja ihmisen nimeämä seos, jonka kemiankielinen nimi on 1/2014» Legenda 13

14 Nostalgian sävy on seepia Ville Hämäläinen Legenda päätti kysyä opettajilta, millaisia ajatuksia heissä herättää iso N, nimittäin nostalgia. Opettajat pohtivat pilke silmäkulmassa sitä, mikä ennen oli paremmin ja paljastivat myös muistojaan, joihin mieluusti palaavat. Mitä nostalgia on? Maria Mäkelä: Nostalgia on emotionaalinen konstruktio menneestä. Sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä aktuaalisen menneisyyden kanssa. Mirja Kokko: Nostalgia on menneeseen suuntautuvaa, se on tunnepitoista, mutta varmaankin positiivista. Yksittäisen henkilön historiaa, yksilöllinen kokemus. Voi se toki olla kollektiivistakin. Mari Hatavara: Mahdollisesti perusteeton, hellämielinen, positiivinen suhtautuminen menneeseen. Teemu Ikonen: Halun vastakohta. Halu suuntautuu kohti tuntematonta, mutta nostalgia kohti tuttua. Se on tuttuun palaamista tai sen yrittämistä. Se on muiston muiston muisto, jonka olemassaoloon ei voi luottaa mitenkään. Tarja-Liisa Hypén: Se on menneen kaipuuta. Se liittyy modernin kokemukseen ja siihen ajatukseen, että ennen kaikki oli paremmin. Nostalgia on kadotettu paratiisi, josta ymmärretään, ettei sinne ole pääsyä. Mikä ennen oli paremmin? Mäkelä: Yliopisto, sivistys, suomalainen sosiaaliturva ja tv-ohjelmat. vanhoissa elokuvissa. Ennen jätettiin enemmän jemmaan rivien väliin. En toivo mitään sensuuria, mutta en pidä siitä, miten nykyään kaikki sanotaan niin suoraan. Lapset olivat kovemmassa kurissa, eivätkä päättäneet perheen ruokaostoksista. Luin Hesarista, että nykyään perheissä lapset päättävät niistäkin. Hatavara: Kekkonen, käytöstavat ja kesä. Ikonen: Ennen oltiin niin viattomia. Ilman ironian häivääkään. Se oli vähän väistelyä. Tässä on kyse modernin metaforista. Olemmeko me vanhoja vai onko antiikki vanhaa? Hypén: Kaikki oli tietenkin ennen paremmin. Minä olen sen ikäinen ihminen, että aloitankin lauseeni sanomalla silloin ennen kun kaikki oli paremmin. Mutta ainakaan ennen kaikki ei ollut näin huonosti, mikä johtui siitä, että silloin elettiin varhaisemman kapitalismin vaihetta. Nykyään kun eletään myöhemmän kapitalismin vaihetta, kaikki on vähän huonommin. Koska kapitalismihan vie meidät kohti vääjäämätöntä tuhoa. Mutta se ennen oli paremmin, että ihmiset kokivat voivansa vaikuttaa asioihin. Tämä on ollut surullinen kehityskulku asenteissa. Kokko: Tiettyjen asioiden käsittely oli verhotumpaa. Siten ne saivat enemmän sävyjä, esimerkiksi 14 Legenda» 1/2014

15 Mihin nostalgiseen lapsuusmuistoon palaat mielelläsi? Mäkelä: Palaan mielelläni navettahommiin Nokialla. Vietin lapsuudessa paljon aikaa äitini kotitilalla. Fyysiseen työhön ja luonnolliseen elämänkiertoon palaan lapsuudestani. Kokko: Viimeksi eilen illalla lenkillä muistelin lapsuuttani. Näitä asioita miettii nyt, kun 50 vuoden ikä lähestyy. Olen muistellut kesiä mummolassa. Mummolasta oli 50 metriä rajalle. Se oli viimeinen talo Suomen puolella rajavyöhykkeellä Vaalimaalla. Silloisen Neuvostoliiton rajamiehet tulivat aina puomin omalle puolelle vartioon. Piikkilangat ja rajavartijat tuntuivat jännittäviltä. Hatavara: Molemmissa muistoissa palaan lapsuuden kesiin ja mummolaan. Teimme kaksi vuotta vanhemman isosiskoni kanssa mahdollisimman pitkän voikukkaseppeleen. Tämä on myös representaation kysymys, sillä olen nähnyt kuvan, jossa seppele kulkee kummankin olkapäiden yli ja laskeutuu kalliolle. Ehkä siihen on sen takia helppo palata, että siitä on olemassa valokuva. Saimme kauniin esineen itse tehtyä. Kun minä olin lapsi, tehtiin seipäille heiniä. Olin kadehtinut tapulapoikia, joiden tehtävänä on laittaa tasaisin välein heinäseipääseen tapuloita, jotta väliin jäi sopivasti ilmaa. Kerran sain olla tapulatyttö. Se oli tavallaan feministinen ulostulo, koska ennen minua oli ollut vain tapulapoikia. Lapsena kesät olivat aina aurinkoisia ja sopivan lämpimiä. Nostalgian sävy on seepia. Ikonen: Yritin palata lapsuuteen kesällä menemällä niihin ympäristöihin. Mutta ne olivat ihan erilaisia. Siispä lapsuuteen päästäkseen pitää palata muistoihin. Yksi monista lapsuusmuistoista on se, kun sain radioyhteyden naapurin Jukkaan. Olin silloin alle 10-vuotias. Vedimme sata metriä kuparilankaa metsän kautta talosta toiseen. Se kun sai yhteyden muodostettua, oli jotain ihmeellistä. Tähän onnistumiseen lopetin radioamatöörin hommat. Nuo kokemukset ovat parhaita, kun niitä ei suotta toista. Hypén: Kerroin tällä viikolla luennolla Maria Jotunista ja se sai minut muistelemaan lapsuutta. Vuonna 1963, kun olin 7-vuotias, oli juuri ilmestynyt Jotunin Huojuva talo, josta tuli sensaatio koko kansan keskuudessa ei vain lukevan ja tiedostavan luokan parissa. Muistan tämän siksi, koska olin juuri oppinut lukemaan ja meidän työläiskotimme hyllyssäkin oli Jotunin Huojuva talo. Kirja tosin oli niin korkealla hyllyssä, etten ylettynyt ottamaan sitä. Muistan kuitenkin sen sinisen selkämyksen. Seitsemän vanhakin tajusi, että tämä on tapaus. Mihin nostalgiseen muistoon opiskeluajoilta mielelläsi palaat? Mäkelä: Palaan P1-kurssille. Silloin oli päässä vain ihanteita ja usko kirjallisuustieteeseen oli vankkumaton. Kokko: 80-luvulla Jyväskylän yo-kylässä asuimme toveriyksiöissä eli yksiöissä, joissa oli 20 neliötä jaettuna toverin kanssa. Yo-kylässä oli Ravintola Rentukka, johon oli kävelymatka, jonka saattoi taittaa sisävaatteissa. Siellä tuli vietettyä opiskelukavereiden kanssa paljon aikaa. Hatavara: Kaveriporukka vietti jatkoja aina meillä. Teimme kotiviiniä, koska siihen aikaan nuoret vielä tekivät kotiviiniä. Kun tulimme kotiin kahden tai kolmen aikaan, joimme usein sitä kaksi päivää kirkastunutta kotiviiniä, vaikka sen pitäisi kirkastua kolme päivää. Letkulla imettiin pinnasta Tupperware-astiaan isosta sammiosta, laitettiin hetkeksi pakkaseen eikä varmaan aina muistettu sitäkään ja juotiin litra kerrallaan. Ikonen: Yhteisön löytyminen opintopiiritoiminnasta. Freud-piirin alku 90-luvun lopussa on jäänyt mieleen, sillä sieltä löytyi henkistä porukkaa. Tietysti Pekka Tammen Nabokov-luennot ja Torsti Pettersonin englantilainen romaani -luento ovat jotakin, mitä nykyopiskelija ei voi kokea. 1/2014» Legenda 15

16 Hypén: Nuorena tiedettiin kaikki kaikesta ja oltiin viisaampia kuin opettajat. Istuin eräällä luennolla eturivissä Erkki Seväsen kanssa. Luennoitsijamme oli hermostunut, koska huomasi meidän aina jossain kohtaa hänen puhuessaan nostavan kynät muistiinpanoista. Hän tiesi sen tarkoittavan, että tämän me kaksi jo tiesimme. Kerran hän luennoi Kuhnin paradigmasta ja me jälleen kerran nostimme kynämme, koska olimme kuulleet juuri edellisellä luennolla siitä. Siinä hän sitten punasteli, kun me olimme fiksumpia. Tämä kostautui myöhemmin, sillä nykyään joutuu itse punastelemaan, kun opiskelijat tietävätkin enemmän. Nostalgiaa kuvan muodossa: Tunnistatko henkilöt kuvassa? * Kuva löytyi Teeman arkistokaapista inventaarion yhteydessä. Kuvaaja tuntematon 16 Legenda» 1/2014

17 Finlandia katsaus (2014) Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme Katriina Mujunen On tarinoita ja on runoja. Opin niiden eron. Tarinat ovat maailmasta, kaikkien omaa, mutta runot tulevat sydämestä, siksi ne ovat tärkeämpiä. Jokaisella on omat runosanansa, ne vain pitää löytää. Ne pitää kuulla. Runosanat ovat meidän salaisuutemme. Kieli jota vain me puhumme. Sydänsanat. Ne kuiskataan salaa, viimeksi illalla, ensimmäiseksi aamulla. (JPE 2013, ) Vastoin odotuksia vuoden 2013 Finlandia- voittajaksi valittiin Riikka Pelon teos Jokapäiväinen elämämme, historiallinen romaani joka kuvaa maailmansotia ja Neuvostoliiton aikaista sortopolitiikkaa naisen näkökulmasta. Tarinan keskiössä ovat autenttiset henkilöt; venäläinen runoilija Maria Tsvetajeva ja hänen tyttärensä Adriana Efron, joiden myrskyisen ja vaikean suhteen kuvauksen kautta romaani laajenee käsittelemään suuria yhteiskunnallisia muutoksia, naisen asemaa sodan jaloissa sekä ennen kaikkea luomisen pakkoa, kauneutta ja tuskaa. Teoksen keskiössä on Tsvetajevan perhe, joka ajautuu Venäjän vallankumouksen myötä hajalleen ympäri Eurooppaa. Romaani syventyy erityisesti Marinan ja Aljan suhteeseen, jonka tragediaksi muodostuvat äidin epäinhimilliset odotukset tytärtään kohtaan. Marina, jolle kirjoittaminen on henki ja elämä, näkee tyttärensä kielellisen lahjakkuuden ja pyrkii muokkaamaan tästä uuden ajan taitavinta naisprosaistia. Tyttärellä on kuitenkin omat unelmansa ja irtautuminen äidin otteesta jättää kahden naisen välille pysyvän railon. Äitinsä varjosta vapautuakseen Alja ryhtyy työskentelemään Neuvosto-Venäjän salaisen poliisin leivissä täten tietämättään jouduttaen perheensä lopullista tuhoa. Pelon teos on ennen kaikkea tarina äidistä ja tyttärestä, joiden ristiriitainen suhde vertautuu Tsvetajevaa ajavaan luomisen pakkoon; kirjoittaminen ja luominen ovat raskaita ja tekevät kipeää, mutta ne ovat välttämätön osa runoilijan elämää. Samalla tavalla Marinan ja Aljan suhde on rikkiraastavan kipeä, mutta luovuttamaton osa heitä itseään. Pelon teos kertoo naisen äänellä sodan aiheuttamasta kodittomuudesta, kauhusta ja luopumisesta. Toisaalta se puhuu myös rakkaudesta, toivosta ja taiteesta keinona selvitä mitä mielettömimmistä olosuhteista. Pelo itse kuvaa palkintopuheessaan romaaniaan seuraavin sanoin: Olen halunnut tunnustella jotakin inhimillisesti haurasta ja rikkonaista ennemmin kuin jotakin kokonaista. Tästä pisteestä olen lähtenyt mittamaan ihmisen kykyä rakastaa ja selviytyä, säilyttää yhteys toiseen ihmiseen. Romaanini etiikka onkin tämä: kuunnella ihmisyyttä kaikessa sen epätäydellisyydessä mutta myötätuntoisella sydämellä (Riikka Pelo, kustantajat.fi) 1/2014» Legenda 17

18 Jokapäiväinen elämämme on Pelon toinen teos. Luonteeltaan romaani ei ole juonivetoinen, vaan luottaa henkilöhahmojen sisäiseen monologiin ja yksityiskohtaisen tarkkaan tajunnanvirtatekniikkaan. Teoksen kerronta liikkuu kolmessa eri tasossa; Marinan sisäisyyttä kuvataan muutaman päivän ajan vuoden 1923 Tšekkoslovakiassa, kun taas aikuisen Aljan ääni sijoittuu vuoden Moskovaan. Näiden kerronnan tasojen väliin limittyy vielä pienen Aljan lyyrinen kerronta, joka korostaa äidin ja tyttären välistä erityistä, kaunista ja kipeää sidettä. Pelon käyttämä kieli on painokasta ja merkityksiltään tihentynyttä. Tuntuu, että jokaisen sanan taakse kätkeytyy kokonainen maailma, mikä tekee lukukokemuksesta sekä äärimäisen nautittavan että raskaan. Romaani on ilmaisuvoimainen, kieleltään lyyrisen kaunis, paikoin jopa unenomainen tajunnanvirrassaan. Teoksesta huokuu syvällinen ymmärrys siitä, mitä tarkoittaa luomisen tuska ja palo, mitä on kärsimys, mitä on rakkaus. Toisaalta romaani ei ole helppolukuinen ja paikoitellen liiankin hidastempoinen ja vaikeasti seurattava. Mediassa onkin noussut esiin arveluja, että Pelon teos tuskin nousee yleisömenestykseksi juuri raskaslukuisuutensa ja juonellisen niukkuutensa vuoksi. Siitäkin huolimatta Jokapäiväinen elämämme on arvokas ja kaunis teos. Sen rohkeat kielelliset ja rakenteelliset ratkaisut ovat johtaneet onnistuneesti erilaiseen historialliseen romaaniin. Se erottuu muiden palkintoehdokkaiden joukosta juuri proosarunoutta lähentelevän kielensä ja naisen kokemuksen kuvaamisen kautta. Jokapäiväinen elämämme on ylistyslaulu kirjallisuudelle, erityisesti runoudelle, ja sen kyvylle säilyttää inhimillisyys ja rakkaus maailmassa, josta ne tuntuvat muuten kadonneen. 18 Legenda» 1/2014

19 Kaikuja kodeista ja kaupungeista Helena Haavisto Achen, syksy 2000: Achenissa on aina pimeä, koska minä muistan vain yön. Yön ja korkean hotellin keskustassa. Hississä ihmiset nyökkäilevät ja hymyilevät äidille ja isälle ihan niin kuin tuntisivat. Tvs:ta tulee teletapit saksaksi, niillä on omituiset nimet, Tinky-Winky, Dipsy ja Po, vain Laa-Laa on sama. Me laulamme Sofian kanssa tunnarissa mukana joka tapauksessa. Ambulanssit ajavat koko yön kaupungin läpi sireenit ulvoen. Aamulla selitetään sen johtuvan siitä, että siellä on meneillään joku kansainvälinen lääkärikonferenssi. Ajelivatko ne lääkärit siellä ambulansseilla pillurallia kännissä läpällä? Vaikka tietenkään minä en ajattele noin, minä olen kahdeksan, en ajattele känniä, saati sitten pillurallia. Disneyland, Pariisi, syksy 2000: Disneylandissä paistaa aina aurinko, vaikka oikeasti iltapäivällä sataa hiukan. Joku ranskalaismies auttaa minut taikaveneeseen ja sanoo mademoiselleksi. Sofia niiaa Tuhkimolle ja sitten me lennämme elefanteilla, ylös alas ja ympyrää. Meidät on puettu samanlaisiin vaatteisiin, vaaleankeltaisiin neuletakkeihin ja ruutuhameisiin. Illalla Sofia nukahtaa isän syliin ilotulituksen aikana, se on ihan pieni, vasta neljä, ja minä rakastan sitä hirveästi. Düsseldorf, syksy 2000: Kaikki hotellit kaupungissa ovat täynnä, joten meidän pitää ajaa Ratingeniin asti ennen kuin löydämme sellaisen johon mahdumme. Pimeässä autossa Sofia repii minun barbieltani käden irti ja minä olen sille tosi vihainen. Perillä keittiö on jo kiinni, mutta kokki suostuu silti laittamaan meille illallista ja me syömme ainoina suuressa ruokasalissa. Äiti kysyy, että haluanko minä, että se lukee minulle ääneen, mutta minä pudistan päätäni, tämä on sellainen kirja, joka pitää lukea yksin. Tampere, kevät, 2001: Kuumeen läpi minä erotan hämärästi kuinka isä tulee huoneeseen ja laskee pöydälle kirjan. Minä sanon, etten halunnut mitään, vie se pois, mutta kirja jää ja myöhemmin kun minä herään, minä otan sen syliini ja luen vähän alkua. Se on ihan erilainen kuin ne kirjat, mitä olen lukenut aikaisemmin, se ei ole enää lastenkirja. Äiti kysyy, että haluanko minä, että se lukee minulle ääneen, mutta minä pudistan päätäni, tämä on sellainen kirja, joka pitää lukea yksin. Tampere, syksy 2002: Katto on valkoinen ja kevyesti rapattu, nyt se näyttää harmaalta, koska on yö, enkä minä saa unta. Minä ajattelen elämääni eteenpäin, yläastetta, aikuisuutta, omia lapsia, vanhuutta, kuolemaa, ja silloin se tunkeutuu tajuntaani, kuolema, enkä minä sen jälkeen ole enää kun- 1/2014» Legenda 19

20 nolla lapsi koskaan. Kuolema on todellinen, ja mitä jos sen jälkeen ei olekaan mitään, mitä jos on pelkää tyhjää ja ei-olemista, ja pakokauhu halvaannuttaa minut vuoteeseen. Jeesus muuttuu irvikuvaiseksi pahviseksi klovniksi, nauraa kirkuvasti ja kieppuu pimeyteen, tyhjyyteen joka on ei-mitään, koska mitään ei ole ja nyt minä olen siitä varma. Pariisi jälleen, kesä 2005: Alle kahdeksantoistavuotiaat pääsevät Louvreen ilmaiseksi, siinä on tärkein syy miksi minä haluaisin asua Pariisissa. Ulkona on niin kuuma, että hiukset liimautuvat soiroiksi otsalle, mutta sisällä museossa on vaaleaa ja viileää. Minä en ymmärrä miksi olen siellä ainoa kolmetoistavuotias, missä ovat kaikki Pariisin teini-ikäiset. Mikseivät ne käy vaeltelemassa Mona Lisojen ja Milon Venusten seassa joka päivä, kun niillä on mahdollisuus. Kuolema on todellinen, ja mitä jos sen jälkeen ei olekaan mitään, mitä jos on pelkää tyhjää ja ei-olemista, ja pakokauhu halvaannuttaa minut vuoteeseen. Mataró, syksy 2009: Minun kotini neljän vuoden ajan, valkoinen talo mäen harjalla pensasaitojen keskellä. Toivon, etten olisi koskaan nähnyt sitä tyhjänä, vähän samasta syystä kuin tapaturmaisesti kuolleiden ruumiita ei koskaan saisi näyttää sukulaisille. Mutta samalla kun talo riisutaan kaikista sen kalusteista ja tummahiuksiset espanjalaiset muuttomiehet kantavat laatikon toisensa perään kadulla odottavaan rekkaan, niin talo lakkaa kuulumasta minulle. Huoneista tulee kolkkoja ja omituisen muotoisia, marmori tuntuu kylmemmältä kuin aikaisemmin. Vain uima-allas pysyy entisellään, tyynenä ja turkoosina. Sieltä isä kerran onki kuolleen sammakon ja rotan. Se kertoi meille muille siitä vasta myöhemmin, kun ei halunnut pahoittaa meidän mieltä. Travemünde, syksy 2009: Saksa on kylmä ja pimeä maa, jossa sataa jatkuvasti ja bensa-asemilla myydään vain pahaa hiilihapollista vettä. Minua viedään sen läpi kuin matkalaukkua yhdestä kodista toiseen. Minä en tunne mitään, tuijotan sadetta ulkona, enkä tunne mitään. Laivamatka Suomeen kestää kaksi vuorokautta. Minä nukun sen läpi, välillä herään syömään lounasta buffetista ja sitten nukun lisää. Camebridge, kevät 2010: Kaupunki imeytyy minuun joka puolelta, sen goottilaiset kirkot, kirjakaupat, pienet teepuodit, skonsseja tarjoavat kahvilat, yliopiston viileät kiviset rakennukset. Me olemme luokkaretkellä Cambridgen yliopiston tiedepäivillä ja asumme pienessä motellissa, jota pitää joku vanha kreikkalainen mies. Biologian opettaja Kaarina kierrättää meitä ympäri kaupunkia, vie luennoille ja syömään jonkun ystävänsä kotiin. Sitten me saamme kierrellä keskenämme, Eeva osaa lukea karttaa ja suunnistaa ja minä pidän huolta, ettei se hukkaa tavaroitaan. Viimeisenä iltana me karkaamme Suvin ja Kasperin ja parin muun tyypin kanssa yöllä pubiin, eikä ketään siellä kiinnosta että me olemme vasta seitsemäntoista, mikä on upeaa. Me palaamme päissämme takaisin motellille ja katsomme tv:sta Balls of Steeliä ja minä riitelen Kasperin kanssa, koska me vihaamme toisiamme, en muista enää miksi. 20 Legenda» 1/2014