Ediste-rynnäkkö KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ediste-rynnäkkö KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA"

Transkriptio

1 Ediste-rynnäkkö KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA rynnäkkö

2 MIKÄ ON EDISTE- RYNNÄKKÖ? Ediste-rynnäkkö on viiden päivän pituinen tuotteistusprojekti, jonka aikana paketoimme yrityksellesi myyntivalmiin keihäänkärkipalvelun. Omaa aikaasi kuluu yhteensä kuusi tuntia. Osallistut viikon aikana kahteen työpajaan. Tuotteistusprojektimme poikkeaa monin tavoin tyypillisestä kehityshankkeesta, koska sen aikataulu on kiinteä. Ediste-rynnäkön aikana teet päätöksiä nopeasti ja saat tuloksia pikavauhtia. Tämä dokumentti on tarkoitettu Edisterynnäkkö-projektin osallistujille ja muille palvelusta kiinnostuneille. 2 3

3 MISTÄ EDISTE-RYNNÄKKÖ ON SAANUT NIMENSÄ? MA TI KE TO PE Erikoistuimme jo vuosia sitten huippunopeiden tuotteistusprojektien toimitukseen. Valitsimme tuotteen nimeksi Ediste-rynnäkön, koska se kuvaa hyvin vauhdikasta toimintaamme, satoja kertoja testattua palveluformaattiamme ja asennettamme. Monet asiakkaamme epäilevät aluksi, että viikko on liian lyhyt aika palvelun tuotteistamiseen. Minuuttiaikataulumme ja työt puolestasi tekevät tuotteistajamme pitävät kuitenkin huolta siitä, että ehdimme aina ajoissa maaliin. MIKSI EDISTE-RYNNÄKKÖ KESTÄÄ JUURI VIISI PÄIVÄÄ? Ediste-rynnäkkö on projekti, jonka osallistujat toteavat usein hankkeen päätteeksi jotain tämän tapaista: Olimme jo parin vuoden ajan suunnitelleet tekevämme tämän homman itse. Mutta se vain lykkääntyi ja lykkääntyi. Nyt saimme paketin kokoon yhdessä viikossa! PALJONKO EDISTE-RYNNÄKKÖ VIE AIKAASI? Aikaasi kuluu projektiviikolla yhteensä 6 tuntia. Sovimme ja vahvistamme aikataulun ennen projektia, mutta oletusarvoisesti työ etenee näin: maanantaina 3 tuntia klo 9 12 perjantaina 3 tuntia klo 9 12 Aikoinaan tuotteistushankkeemme saattoivat kestää yli puoli vuotta. Sellaiset projektit osoittautuivat asiakkaidemme kannalta liian raskaiksi. Projektikokouksiin osallistujat olivat unohtaneet asiat, joita edellisessä tapaamisessa oli sovittu. Tapaamisten välillä sovitut kotityöt jäivät yleensä tekemättä. Markkinatkin ehtivät jo muuttua, kun hanke kesti liian kauan. Ediste-rynnäkkö syntyi juuri näistä havainnoista. Tiivis aikataulu tekee projektista tehokkaan, kun osallistujat voivat keskittyä yhteen asiaan hetkeksi. Lukuisia hankkeita loputtomasti viivästyttävä täydellisyydentavoittelu on kerrankin unohdettava toviksi. Jokaisen osallistujan kalenterista löytyy varmasti kuusi tuntia aikaa. Jos näin ei ole, hanke ei ole niin tärkeä, että sitä kannattaisi toteuttaa. Lopulliset materiaalit toimitetaan käyttöösi projektiviikon jälkeisenä tiistaina. Työpajojen välillä voit keskittyä muihin töihisi, eli koko viikkoa et joudu tietenkään varaamaan kalenteristasi. Riittää kun olet työpajoissa läsnä, Ediste hoitaa loput. 4 5

4 MIKÄ ON EDISTE-RYNNÄKÖN TARKOITUS? KITEYTÄMME TÖRKEÄN LUPAUKSEN Ediste-rynnäkössä muotoilemme palvelullesi, tuotteellesi tai niiden yhdistelmälle pysäyttävän lupauksen, joka herättää asiakkaidesi mielenkiinnon ja erottuu selvästi kilpailijoistasi. Parhaimmillaan lupauksesi on jopa niin törkeä, että asiakkaasi ovat hiukan epäuskoisia. Sellainen lupaus on myynnin kannalta herkullinen lähtö kohta. Kerrankin asiakas pyytää oma-aloitteisesti kertomaan asiasta lisää. EDISTE TEKEE TYÖT Olemme nopeita, koska omat tai kollegoidesi kiireet eivät hidasta projektin valmistumista. Ediste raataa viikon aikana väsymättä ja huolehtii, että valmista syntyy varmasti. Riittää kun saavut työpajoihin ideoimaan ja katselmoimaan tulokset. HETI VALMISTA Ediste-rynnäkön tuloksena saamiesi työkalujen avulla voit sännätä asiakkaidesi luokse heti projektiviikon jälkeen. Paljon sen nopeammin ja helpommin ei uusi palvelu tuote voi valmistua. OPIT OSALLIS- TUMALLA Ediste-rynnäkkö toimii myös suurpainekoulutuksena. Se on esimerkki siitä, miten tuotteistustyöt sujuvat tehokkaasti. Kaikki osallistujat saavat osallistua hankkeeseen ja oppivat samalla itse tekemällä. Voit käyttää Ediste-viikosta löytämiäsi keinoja myöhemmin omassa työssäsi. Monet asiakkaamme ovat jopa kopioineet Ediste-rynnäkön formaatin oman palvelutoimituksensa pohjaksi. 6 7

5 MIKÄ EI OLE EDISTE-RYNNÄKÖN TARKOITUS? 1 4 EI LOPUTONTA PROSESSI SUUNNITTELUA Ediste-rynnäkön aikana emme kirjoita yksityis kohtaisia tarkistus listoja tai työohjeita. Jos alamme ensimmäiseksi pohtia toimitusprosessia ja nykyisen organisaatiosi toimituskykyä, vie se huomion myyntisi tärkeim mältä aseelta: asiakkaan hyötyjen kuvaukselta ja dollarisoinnilta. EI KALLIITA EPÄONNISTUMISIA Paketoimme palvelun myyntikuntoon viikossa. Jos asiakkaasi eivät innostu uudesta palvelusta, ei rahaasi ole palanut hukkaan kuukausien kehitysprojekteissa. Pilottiprojektissa asiantuntijoillasi on aikaa viilata toimitusprosessin yksityiskohdat lupauksesi mukaiseen kuntoon. Ja jos myynti vetää pilotointivaiheessa, on sinulla hyvä syy monistaa menestystä. 2 5 EI JÄRJETTÖMÄN VAIKEITA IDEOITA Emme suunnittele palveluita, joiden toimittaminen perustuu yli-inhimillisiin ponnistuksiin ja loputtomiin sankarisuorituksiin. Sellaiset palvelut jäävät liian helposti hyllyyn pölyttymään. Etsimme ratkaisuja, jotka kasvattavat myyntiäsi keinoilla, joihin uskot itsekin. Ja palvelumme avulla hankit nopeasti maksavia pilottiasiakkaita, joista saat erinomaiset referenssit jatkomyyntiin. KÄYTÄNNÖLLISIÄ MYYNNIN VÄLINEITÄ, EI TAIDETTA Ediste-rynnäkössä ei hiota graafisen ilmeesi tai teknisen ratkaisusi yksityiskohtia. Saat projektin lopputuloksena taitetun esitteen, mutta se on tarkoitettu vasta lähtökohdaksi. Asiakkaiden reaktiot kertovat, tuliko lupauksesta hyvä. Siksi ensimmäisessä versiossa ei ole tärkeintä, onko esitteen kuva otettu juuri oikeassa valaistuksessa. Sellaisia yksityiskohtia markkinointi ehtii hioa moneen kertaan Ediste-rynnäkön jälkeen. Sisältö ratkaisee. 3 MUTTA EI MYÖSKÄÄN SAMAA VANHAA Jos tuotteistamamme palvelu ei muuta mitään, olemme todennäköisesti epäonnistuneet. Vanhasta uudistusta kaipaavasta palvelustasi ei tule hittituotetta pelkkää markkinointitekstiä viilaamalla. 8 9

6 MISTÄ TIEDÄT, SOPIIKO EDISTE-RYNNÄKKÖ TAVOITTEISIISI? Tarvitsetko kilpailijoistasi erottuvaa palvelua? EN EDISTE-RYNNÄKKÖ EI OLE PALVELUSI KYLLÄ Oletko käynnistämässä kokonaan uutta palvelua? EN Kaipaatko vain kevyttä myyntiviestin hienosäätöä tai mainos kampanjaa? KYLLÄ KYLLÄ Tavoitteletko vähintään kymmenien tuhansien eurojen lisämyyntiä? KYLLÄ Oletko valmis päivittämään reippaasti nykyisen palvelusi lupausta? EN EN KYLLÄ KYLLÄ EI Huolitko ulko puolista apua tuotteistukseen? Kaipaako johto ryhmäsi lisäperusteluja tuotteistukselle? Onko sinulla tuotteistettava palveluaihio ja rajattu kohderyhmä? EN EN KYLLÄ EI KYLLÄ KYLLÄ PYYDÄ NAPAKKA JOHTORYHMÄESITYS EDISTEELTÄ Oletko valmis päättämään tuotteistettavan palvelun kanssamme? EN EDISTE-RYNNÄKKÖ ON TAVOITTEISIISI SOPIVA TUOTTEISTUSPALVELU

7 ONKO EDISTEELLÄ TOIMIALASI ERITYISOSAAMISTA? KORVAAKO EDISTE-RYNNÄKKÖ NYKYISEN MAINOSTOIMISTOSI? Ediste-rynnäkön periaate toimii alasta riippumatta. Usein on vain hyödyllistä, ettei Edisteen projektipäällikkö ole liian syvällä liiketoiminnassasi. Se auttaa häntä esittämään kyseenalaistavia näkemyksiä ja (tyhmiä) kysymyksiä, joita asiakkaasikin todennäköisesti kysyy. Tästä samasta syystä emme odota saavamme etukäteen aiempia myyntiesityksiäsi tai yksityiskohtaisia liiketoimintasuunnitelmia. Ulkopuolisuus on yksi suurimmista vahvuuksistamme. Ymmärrämme insinöörien tarinoita. Toisaalta osaamme kirjoittaa rahapuheita johtoryhmille ja päättäjille. Se on yleensä asia, jota myyntisi kaipaa eniten. Ediste-rynnäkön aikana tuotetut materiaalit ovat oiva lähtökohta yrityksesi mainostoimistolle. Edisterynnäkön jälkeen on tarkoituskin hioa viestin sisältöä ja graafista ilmettä asiakaspalautteen perusteella. Tarkoituksena ei siis ole, että Ediste korvaisi nykyisen mainostoimistosi ja pyörittäisi markkinointikampanjoitasi. Myymme projektin toisessa työpajassa palvelun aivan kuin olisimme myyjäsi. Voit silloin arvioida, olemmeko onnistuneet tuottamaan jotain toimivaa. Jos emme ole onnistuneet, emme tietysti veloita työstämme mitään. TUOTTEISTAAKO EDISTE VAIN PALVELUITA? Ediste-rynnäkön tarkoitus on kiteyttää lupaus, joka erottuu kilpailijoista ja myy yrityksesi tuotetta mahdollisimman hyvin. Ei ole oleellista, haluatko tuotteistaa laitteen, ohjelmiston, palvelun tai vaikka niiden kaikkien yhdistelmän. Ne muodostavat joka tapauksessa ratkaisun asiakkaan ongelmaan. Ediste-rynnäkkö on toki alun perin suunniteltu puhtaiden asiantuntijapalvelujen tuotteistamiseen. Siksi siitä on todennäköisesti eniten hyötyä palvelubisneksessä toimivalle yritykselle. Toisaalta yhä useammin hyödykkeen tai ohjelmiston kilpailukykyä on helpointa kohentaa fiksun oheispalvelun avulla

8 SOPIIKO EDISTE- RYNNÄKKÖ KULUTTAJA- TAI JAKELUTIEBISNEKSEEN? Ediste-rynnäkkö sopii yhtä hyvin kuluttajabisnekseen kuin yritysten väliseen kauppaan. Sen avulla on helppo tuotteistaa jälleenmyynti- ja kanavabisneksen sekä suorakaupan palveluja. MIKÄ ON SUURIN RISKISI EDISTE- RYNNÄKKÖÖN RYHTYMISESSÄ? Tyypillinen epäonnistumisemme ei ole erimielisyyksien tai huonolaatuisen myyntipuheen vuoksi keskeytynyt projektiviikko. Ylivoimaisesti yleisin epäonnistumisemme on hieno tuotteistusprojekti, johon kaikki ovat tyytyväisiä, mutta jonka tuloksia ei koskaan myydä mihinkään. Palveluiden jäämiselle hyllyyn pölyttymään on useita syitä. Myyjillä ei ole aikaa tai halua opetella uuden tuotteen myyntiä. Asiakkaat eivät heti ymmärrä, miksi myyntiviesti ja aiemmin matala katteinen hinta muuttuu. Tahto uuden palvelun markkinoille viemiseen yksinkertaisesti puuttuu. Mieti siis ennen projektia, oletko valmis myös Ediste-rynnäkköä seuraaviin myynnillisiin lisäponnistuksiin. Pelkkä tuotteistus ei yksinään ratkaise kaikkia ongelmiasi

9 MIKÄ ON SOPIVA OSALLISTUJAMÄÄRÄ? Ihanteellinen työryhmän koko on 7 henkeä. Silloin päätökset syntyvät napakasti ja jokainen ehtii kommentoida tuloksia riittävän yksityiskohtaisesti. Saat toki ottaa mukaan enemmänkin osallistujia, mutta ryhmän koon kasvaessa vauhti hidastuu ja hälinän määrä lisääntyy. Jos paikalla taas on vain pari henkeä, yksittäiset mielipiteet saattavat korostua liikaa. KENEN KANNATTAA OSALLISTUA EDISTE-RYNNÄKKÖÖN? 1. PÄÄTTÄJÄ ON PAKOLLINEN Ediste-rynnäkkö onnistuu vain, jos siihen osallistuu päättäjä. Projektin aikana on pakko tehdä nopeita ratkaisuja. Niitä ei ole aikaa lähteä kyselemään muualta. Siksi projektin kaikkiin tapaamisiin osallistuu johtaja, jolla on valta päättää viikon aikana laadittavan viestin sisällöstä. 2. MYYJÄ VIE VIESTIN ASIAKKAALLE Ediste-rynnäkkö kiteyttää erottuvan lupauksen, jonka myyjä viestii asiakkaalle. Siksi projektissa tarvitaan ainakin yksi myyjä. Hänellä on usein paras näkemys siitä, millainen viesti voisi upota asiakaskuntaan. 3. ASIANTUNTIJOILLE EVÄITÄ TUOTEKEHITYKSEEN Projektissa on hyvä olla mukana ainakin yksi palvelun tai tuotteen suunnittelusta vastaava asiantuntija. Ediste-rynnäkön aikana tiivistetty lupaus toimii hänen työnsä lähtökohtana. Ensin kiteytetään lupaus ja sitten mietitään, miten se olisi lunastettavissa. Lupaus toimii siis tuotekehityksen johtoajatuksena. Perinteinen tapa on toiminut juuri päinvastoin. Ensin on keksitty jotain hienoa. Sitten on mietitty, miten sen voisi myydä. Muutoin saattaa käydä niin, että projektiin osallistuvat laativat veret pysäyttävän lupauksen. Sen jälkeen projektin ulkopuolelta ilmestyvä ylempi taho torpedoi hyvät aikeet ja sensuroi viestin, tietämättä edes lopputulokseen johtaneita taustoja. Mikään on tuskin pahempi projektiin osallistuneiden ammattilaistesi motivaation tappaja

10 MARKKINOINTI JA/TAI VIESTINTÄ MUKAAN? Markkinoinnin ja viestinnän edustajien osallistuminen ei ole välttämätöntä, mutta siitä voi olla hyötyä palvelusi tulevassa myynnissä ja markkinoinnissa. Projektin tarkoituksena ei ole graafisen ilmeen yksityiskohtien viilaaminen, vaan iskevän sisällön tuotanto. Ediste-rynnäkössä tuotettava esite on ensisijaisesti oman henkilöstön ja pilottiasiakkaiden kommentoitavaksi tarkoitettu testiversio. Projektissa ei siis ole varattu aikaa visuaalisten yksityiskohtien pohdinnalle, jos niillä ei ole lupauksen kannalta oleellista merkitystä. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettemmekö noudattaisi yrityksesi graafista ohjeistusta, eli esite ja myyntiesitys ovat yrityksesi ilmeen mukaisia. HALUAISITKO ASIAKKAASI MUKAAN PALVELUKEHITYKSEEN? Yleensä Ediste-rynnäköissä käsitellään asioita, joiden yksityiskohdat eivät kuulu ulkopuolisille. Esimerkiksi harva haluaa harrastaa katelaskentaa omien asiakkaidensa kanssa. Siksi emme yleensä ota asiakkaita mukaan projektiin. Se ei tietenkään tarkoita, ettet voisi kysyä asiakkaasi mielipidettä jo tuotteistusprojektin aikana tai sitä ennen. Asiakkaasi osaa harvoin kertoa täysin yllättävällä tavalla, miten sinun kannattaisi muuttaa bisnestäsi. Sen sijaan saat häneltä helposti palautetta, kun käyt esittämässä hänelle napakan ehdotuksen, jolla on hinta ja palvelulupaus. Tuotteistamme Ediste-rynnäkössä teollisen LEAN-periaatteen mukaisesti pienimmän mahdollisen palvelutuotteen. Se tarkoittaa myyntipuheeksi jalostettua ehdotusta, jolla on nimi, hinta ja toimitussisältö. Suosituksemme on, että varaat tapaamisen 2 5 asiakkaasi kanssa heti Ediste-rynnäkköä seuraaville päiville, vaikka tuotteen toimitusprosessi ei vielä olisikaan valmis. Kun testaat myyntipuhetta asiakkaiden edessä, saat aitoja reaktioita. Tiedät, onko asiakas ymmärtänyt lupauksesi ja haluaisiko hän ostaa palvelusi

11 TUOTTEISTUSESIMERKKI KIRJA MINUUTISSA Ediste-rynnäkössä tuotteistamme palvelun, jonka asiakkaasi haluavat ostaa. Se on usein eri asia kuin palvelu, jota organisaatiosi juuri nyt osaa ja pystyy toimittamaan. Maailman suurimman verkkokaupan Amazonin Kindle-kirjan tarina on oiva esimerkki onnistuneesta tuotteistuksesta. Amazon repäisi valtavan kaulan kilpailijoihinsa, kun se julkaisi Kindlelukulaitteensa ja sähköisen kirjaformaattinsa. Sekä lukulaite että e-kirja ovat vanhoja keksintöjä. Tekniikka on ollut usean Amazonin kilpailijan ulottuvilla jo vuosia. Miksi Kindlestä tuli menestys ja sen kilpailijoista ei? Amazonin toimitusjohtaja Jeff Bezos päätti, että kirja pitää toimittaa asiakkaalle minuutissa. Siis 60 sekunnissa siitä, kun kirja tulee mieleesi. Suuret kustantajat ja kirjakaupat viittasivat idealle kintaalla. Painettua kirjaa ei syrjäyttäisi mikään. Nyt Bezosin visio on totta. Amazonin Kindle-kauppapaikka aukeaa yhdellä napin painalluksella. Kirjan nimi hakuikkunaan, latausnapin klikkaus ja kirja on valmiina lukulaitteessa. Ja kaikki tämä tapahtuu alle minuutissa. Mitä olisi tapahtunut, jos Bezos olisi kysynyt alaisiltaan, miten nopeasti he pystyisivät toimittamaan kirjan? Vastaukset olisivat pyörineet erilaisten postitukseen liittyvien ongelmien ympärillä. Kirjan toimitus maapallon toiselle puolelle vaatii nopeimmillaankin pari työpäivää. Bezos ei halunnut tekohengittää vanhaa toimitusmallia, vaan asetti uuden tavoitteen. Amazonin tekniset asiantuntijat repivät hiuksia tukkoina päästään, kun he yrittivät nopeuttaa verkkokauppansa myyntiä ja toimitusta alle minuuttiin. Lopulta he onnistuivat. Bezosin visio tienasi Amazonille pitkän etumatkan kilpailijoihinsa. Amazonin kirjamyynnistä jo yli puolet on sähköisiä kirjoja. ÄLÄ KYSY, MITÄ NYKYINEN KONEESI PYSTYY TEKEMÄÄN. ASETA TAVOITE (KIRJA MINUUTISSA) JA PYYDÄ ASIANTUNTIJOITASI KERTOMAAN, MITEN HE SAAVUTTAVAT TAVOITTEESI

12 MILLAISIA TULOKSIA SAAT EDISTE- RYNNÄKÖSTÄ? 22 23

13 MITÄ DOKUMENTTEJA PROJEKTIN AIKANA SYNTYY? Ediste-rynnäkön päätteeksi saat myyjän PowerPoint-esityksen, sähköisen tuote-esitteen (2- tai 4-sivuinen, nelivärinen) ja projektin sähköiset alkuperäisaineistot jatkokehitystä varten. Saat myös tiedon esitteissä käyttämistämme kuvista, jotka olemme tyypillisesti ostaneet kuvapankista. Jos ja kun aioit käyttää samoja kuvia lopullisissa markkinointimateriaaleissa tai muissa markkinointiprojekteissasi, voit ostaa käyttöoikeudet kuviin kulloinkin käyttämästämme kuvapankista. VOITKO MUOKATA VALMISTA AINEISTOA ITSE? Saat alkuperäistiedostot muokattavassa muodossa projektin päätteeksi muistitikulla ja Dropbox-aineistopankkilinkkinä. Aineistoon kuuluvat Myyntiesitys muokattavana Microsoft PowerPoint-tiedostona. Esite verkkojakeluun sopivana pdf-matalaresoluutioversiona, painokelpoisena pdf-tiedostona sekä muokkauskelpoisena Adobe InDesign-originaalina. Esitteen tekstit Microsoft Word -tiedostona. Saat oikeudet kaikkeen projektin aikana syntyneeseen palveluasi kuvaavaan materiaaliin. Ediste-rynnäkkö-projektimalliin kuuluva materiaali on Edisteen omaisuutta. Ediste ei voi myöskään luovuttaa rajoittamatonta käyttöoikeutta projektissa mahdollisesti käytettävään kolmannen osapuolen materiaaliin, kuten kirjasimiin tai kuvapankkikuviin. ENTÄ JOS ET OLE TYYTYVÄINEN TULOKSIIN? Valitsemme tuotteistusviestin kärjen ensimmäisessä työpajassa. Sen perusteella Ediste valmistelee myyntiesityksen ja esitteen. Pidämme myyntipuheen toisessa työpajassa. Jos esitys on mielestäsi surkea, voit sanoa kiitos ja näkemiin siltä istumalta. Silloin emme lähetä laskua työstämme. Oma riskisi on siis ensimmäiseen työpajaan investoimasi aika eli kolme tuntia. Jos kelpuutat toisen työpajan esityksen, sen jälkeen teemme korjaukset ja viemme projektin loppuun sopimallamme hinnalla. Mikäli sisältöön tai ulkonäköön jää kaikesta huolimatta puut teita, yrityksesi markkinointiosasto tai mainostoimisto voi muokata sisältöä vapaasti perjantain jälkeen ja painattaa esitteestä korjattuja versiota mielin määrin

14 ONNISTUUKO EDISTE-RYNNÄKKÖ ENGLANNIKSI? Ediste-rynnäkön tulokset saat suomeksi tai englanniksi. Jos tarvitset käännöksiä muille kielille, sovi asiasta Edisteen kanssa hyvissä ajoin ennen projektia. Projektin työkieli voi olla joko suomi tai englanti. Englanninkielisen Ediste-rynnäkön hintaan lisätään kielenhuollon osuus, sillä natiivi ammattilainen tarkastaa projektissa tuotettavan esitteen ja myyntiesityksen. MITEN VOIT VALMISTAUTUA EDISTE-RYNNÄKKÖÖN? KUULUUKO EDISTE- RYNNÄKKÖÖN MYÖS PALVELUN JULKISTUS? Lanseeraus ei kuulu Ediste-rynnäkön hintaan. Mutta Ediste osallistuu mielellään sisäiseen markkinointityöhön, kun joudut ensin käännyttämään omat myyjäsi. Viilaamme myös kanssasi tuotteesi toimitusformaatin kuntoon erillisessä projektissa, jos niin haluat. Voit lukea Tuotteistamisen perusteet -pikaoppaan. Löydät sen sähköisessä muodossa osoitteesta Oppaan tavaaminen ei ole pakollista, mutta sen vinkit virittävät mielesi oikealle aallonpituudelle ennen projektia. Muotoilemme tuotteistettavalle palvelullesi muista erottuvan törkeän lupauksen. Voit valmistautua viikkoon miettimällä, millä tavoin tuotteesi on tai voisi olla ainutlaatuinen ja kilpailijoistasi erottuva. Valmistaudu ideoimaan avoimesti uusia toimintatapoja ja ratkaisuja. Varo sanoja Se ei ole mahdollista, koska.... On helppoa sanoa, miksi jokin asia ei onnistu. Huomattavasti vaikeampaa (ja tuottavampaa) on kertoa, miten saat asiat onnistumaan

15 MITÄ SINULLA PITÄÄ OLLA PÄÄTETTYNÄ ENNEN EDISTE-RYNNÄKKÖÄ? PROJEKTIVASTAAVAN MUISTILISTA TEHTÄVÄSI OK? Ennen Ediste-rynnäkköä päätämme ainakin alustavasti kaksi asiaa: Ilmoita osallistujalista Edisteen projektipäällikölle. 1 2 MIKÄ ON TUOTTEISTETTAVA PALVELUAIHIO? Valitsemme aihion, jota kaikki osallistujat voivat tarvittaessa kommentoida etukäteen. Kokemus kertoo, että projektille varattu aika ei riitä, jos osallistujat ovat tyystin eri mieltä tuotteistettavan palveluaihion tarpeellisuudesta. KENELLE TUOTTEISTETTAVA PALVELUTUOTE ON SUUNNATTU? Ediste-rynnäkössä ei tuotteisteta kaikkea kaikille. Valitsemme aina rajatun kohderyhmän, jotta voimme kirjoittaa puhuttelevan ja osuvan myyntipuheen. Jos emme tiedä kenelle puhumme, on esimerkiksi asiakkaan ongelman määrittely vaikeaa. Lähetä kalenterikutsut osallistujille tai pyydä Edistettä lähettämään kutsut puolestasi. Varaa tilat työpajoille. Toimita Edisteelle yrityksesi logo vektorimuodossa (EPS-tiedostona). Toimita Edisteelle yrityksesi graafinen ohje. Mikäli yritykselläsi ei ole graafista ohjetta, niin Ediste valitsee sopivat värit ja kirjasimet puolestasi. Toimita Edisteelle organisaatiosi PowerPoint-pohja muokattavassa muodossa. Lähetä näytteitä ajantasaisista esitteistä tai muista yrityksesi markkinointimateriaaleista, jos sellaisia on helposti saatavilla. Näihin kysymyksiin voimme vastata myös tunnin tai puolentoista mittaisessa ennakkotapaamisessa, johon voit kutsua mukaan projekti ryhmän. Tapaamisessa voimme käydä läpi myös Ediste-rynnäkön pelisäännöt, mikä säästää aikaa varsinaisen projektin alusta ja auttaa osallistujia valmistautumaan. Jos käytössäsi on esitteen InDesigntaittopohja, kannattaa sekin lähettää. Silloin lopputulos on varmasti yksityiskohtia myöden graafisen ilmeesi mukainen

16 MISTÄ SAAT LISÄTIETOA TUOTTEISTA- MISESTA? Ediste on julkaissut useita pikaoppaita, jotka käsittelevät hinnoittelua, sisäistä markkinointia, dollarisaatiota ja useita muita tuotteistuksen osa-alueita. Löydät maksuttomat oppaat osoitteesta JÄIKÖ MIELEESI KYSYMYKSIÄ? Jos jokin asia jäi askarruttamaan, ota yhteyttä Antti Apuseen ja kysy Ediste-rynnäköstä lisää ennen projektiviikkoa. Tavoitat hänet puhelimitse numerosta tai sähköpostitse osoitteesta

17 EDISTE-PIKAOPPAAT Lue lisää ja tilaa omat ilmaiset oppaasi osoitteesta ediste.fi/ pikaoppaat 1 Tuotteistamisen perusteet Ennen kaikki oli paremmin. Silloin kaupantekokin oli helpompaa. Niinpä. Haluaisitko nyhtää palveluistasi taas kunnon katetta? Se onnistuu, kun tuotteistat palvelusi hyödyt helposti ostettavaksi paketiksi. Mutta miten tarkalleen ottaen jalostat asian tuntemuksesi toimituskelpoiseksi palvelutuotteeksi? Vastaus löytyy Tuotteistamisen perusteet -oppaan punaisien kansien välistä. 4 Vaikea on oikea Ahkerat tuotekehittäjät ovat ryöstöviljelleet toimialasi helpot ideat. Jäljellä tuntuu olevan pelkästään paljon työtä vaativia vaihtoehtoja. Kun tartut vanhasta bisnek sestäsi olennaisesti poikkeavaan ideaan, asian tuntijasi väittävät vaistomaisesti tehtävää mahdot tomaksi. Mikä neuvoksi? 2 Sisäinen markkinointi Joudut aina myymään palvelusi ensin omille työntekijöillesi. Miksi tämä välttämätön vaihe menee niin usein penkin alle? Keräsimme yleisimmät sisäisen markkinoinnin ongelmat ja ratkaisuehdotukset pikaoppaaksi. Se sopii yrityksesi päättäjille, jotka joutuvat myymään asiantuntijoilleen uusia palveluita. Säästät tonnikaupalla vaivaa, kun selaat oppaan läpi. 5 Hinnoittelu Jätätkö sinulle kuuluvaa rahaa asiakkaasi taskuihin? Otatko turpaasi tarjouskilpailusta toiseen? Ryhdistäydy. Tämä opas kertoo kahdeksan vinkkiä, joiden avulla vaihdat alennusmyyntisi ylennysmyynniksi. 3 Lentäjän 7 neuvoa johtajalle Opas kertoo, miten otat tarkistuslistat käyttöön palvelubisneksessäsi. Saat hyviä vinkkejä, joiden avulla toimitat palveluasi entistä täsmällisemmin ja tasalaatuisemmin. 6 Dollarisaatio Dollarisaatio konkretisoi tuotteesi hyödyt. Saat palvelustasi hinnan, jota et muuten kehtaisi pyytää. Lu kaise tämä opas, jos haluat ravistella asiakkaasi vanhoja uskomuksia. Saat kalliin asiantuntijapalvelusi entistä nopeammin kaupaksi. Kerromme, miten dollarisoit palvelusi hyvissä ajoin ennen myyntikäyntiä ja yllätät asiakkaasi iloisesti.

18 Ediste Oy. ERY-Q&A Ediste tuotteistaa asiantuntijapalveluita ja huipputekniikkaa Asiakkaitamme ovat mm. Algol Technics, ABB, Accountor, A-Insinöörit, Aktia, Alma Aluemedia, Anvia, Area, Asokodit, Atea, Bilot Consulting, Blue Lake Communications, CGI, Descom, Efecte, Elisa, EmCe, Enfo, Finnair, Folksam, Forenom, Fortum, ecraft, Granlund, Empower, Enfo, Huoneistokeskus, Itella, Jetflite, Kaukomarkkinat, KONE, Lindorff, LähiTapiola, Metso Endress+Hauser, Neste Jacobs, Nooa Pankki, OP-palvelut, Opteam, OpusCapita, Outotec, Paroc, Rakennustieto, Sandvik, Savcor Forest, Scania, Senaatti-kiinteistöt, Solteq, SOS International, Sovelto, Steveco, Stora Enso, Sweco, Taloushallintoliitto, Tammermatic, Vacon, Vaisala ja Veritas. DISTE Ediste Oy Keilaranta Espoo puhelin

Tuotteista törkeä lupaus

Tuotteista törkeä lupaus Tuotteista törkeä lupaus Tuotteistamisiltakoulu 16.4.2015 Antti Apunen, tuotteistaja Asiakkaitamme Ediste-rynnäkkö Palvelutuote nollasta myynti- ja markkinointikuntoon 5 työpäivässä Algol Technics ABB

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

TAITAJAMÄSTARE 2012 YRITTÄJYYS Semifinaalit Joensuu/ Helsinki / Seinäjoki/ Rovaniemi 18.1.2012

TAITAJAMÄSTARE 2012 YRITTÄJYYS Semifinaalit Joensuu/ Helsinki / Seinäjoki/ Rovaniemi 18.1.2012 TAITAJAMÄSTARE 2012 YRITTÄJYYS Semifinaalit Joensuu/ Helsinki / Seinäjoki/ Rovaniemi 18.1.2012 Päivämäärä Lajin vastuuhenkilöt: Tea Ruppa, lajivastaava, Jyväskylän ammattiopisto Semifinaalikoordinaattori:

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

MUUTA OSAAMINEN RAHAKSI. Näin erotut kilpailijoista ja saat lisää asiakkaita ja myyntiä

MUUTA OSAAMINEN RAHAKSI. Näin erotut kilpailijoista ja saat lisää asiakkaita ja myyntiä MUUTA OSAAMINEN RAHAKSI Näin erotut kilpailijoista ja saat lisää asiakkaita ja myyntiä MUUTA OSAAMINEN RAHAKSI -TEHOVALMENNUS Näin erotut kilpailijoista ja saat lisää asiakkaita ja myyntiä Liian pieni

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen?

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? 1 Olet päättänyt perustaa yrityksen tai olet sen jo perustanut. Kertoaksesi potentiaalisille asiakkaillesi, että olet olemassa,

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on

Lisätiedot

MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA?

MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA? MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA? Toimitusjohtaja Petri Luukkonen, BusinessVercco Oy Taustaa BusinessVERCCO

Lisätiedot

KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä

KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä Valmentaja-Akatemia opettaa sinulle kuinka valmentajana pystyt kasvattamaan bisnestäsi, auttamaan useampia ihmisiä ja ansaitsemaan enemmän. www.valmentaja- akatemia.fi

Lisätiedot

Valitusten, riitautusten ja maksunpalautusten ratkaiseminen. Välillä jotain menee pieleen tilauksessa. Haluamme auttaa sinua, jos näin käy.

Valitusten, riitautusten ja maksunpalautusten ratkaiseminen. Välillä jotain menee pieleen tilauksessa. Haluamme auttaa sinua, jos näin käy. Valitusten, riitautusten ja maksunpalautusten ratkaiseminen Välillä jotain menee pieleen tilauksessa. Haluamme auttaa sinua, jos näin käy. Mahdolliset tilanteet 1 2 Valitukset ja riitautukset Jos asiakas

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

Asiakaslupaus SURF-arkkitehtipalvelut Puucomp Oy

Asiakaslupaus SURF-arkkitehtipalvelut Puucomp Oy Case: Asiakaslupaus SURF-arkkitehtipalvelut Puucomp Oy - Kiteytetty asiakaslupaus - Esitystapa asiakaslupaukselle Mistä kaikki alkoi? Oy Puu-Component Ab perustettiin alihankintayritykseksi valmistamaan

Lisätiedot

Kun et saa heitä näkemään valoa, saa heidät tuntemaan sen lämpö

Kun et saa heitä näkemään valoa, saa heidät tuntemaan sen lämpö KAUPANPÄÄTÖS Tapio Joki Johdanto Kun et saa heitä näkemään valoa, saa heidät tuntemaan sen lämpö K aupanpäätös on usein sekä myyjille että asiakkaille stressaavin vaihe myyntikeskustelussa ja kaikki se

Lisätiedot

UUSASIAKASHANKINTA. Johdanto

UUSASIAKASHANKINTA. Johdanto HINTAVASTAVÄITTEE T TYÖKIRJA.docx UUSASIAKASHANKINTA Johdanto Laatu on paras liiketoimintasuunnitelma M iten löytää enemmän ja parempia uusia asiakkaita, on yksi myyjän ydintaidoista. Millainen strategia

Lisätiedot

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla

Lisätiedot

KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK

KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK Riku Rimmi @TEK_akateemiset 2 99,0%, jos hakijoita on 100 99,5%, jos hakijoita on 200 99,7%, jos hakijoita on 300 1.

Lisätiedot

Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus

Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus REalitycheck 7 huonoa syytä ja kolme 3 hyvää syytä olla lähtemättä asiakkaakseni. 7 huonoa syytä 1. ei ole varaa Eikä muuten tule välttämättä koskaan olemaankaan.

Lisätiedot

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia MYY PALVELUA Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia Ryhmätyöskentely - tavoitteena ideoida, KUINKA MYYNNIN MUUTTUNEESEEN ROOLIIN VOIDAAN VASTATA? - tarkastellaan kysymystä

Lisätiedot

Tiedostojen toimittaminen FINASiin 1(7)

Tiedostojen toimittaminen FINASiin 1(7) Tiedostojen toimittaminen FINASiin 1(7) Hyvä tekninen arvioija Haluamme FINAS - akkreditointipalvelussa varmistaa asiakkaiden tietojen luottamuksellisuuden säilymisen. Arviointiaineistot ja selosteet toimitetaan

Lisätiedot

Tuo$eiste$ujen palveluiden myyn3 ja markkinoin3

Tuo$eiste$ujen palveluiden myyn3 ja markkinoin3 Tuo$eiste$ujen palveluiden myyn3 ja markkinoin3 Kimmo Levä Pääsihteeri Auttaa museoita menestymään MUSEOPALVELUJEN SEGMENTOINTI MUSEOPALVELUJEN SEGMENTIT Yhteiskunnalliset palvelut julkiselle sektorille

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

Mistä kannattaa aloittaa?

Mistä kannattaa aloittaa? Olet saanut yritysidean ja päättänyt perustaa yrityksen. Yhtä aikaa muiden perustamistoimenpiteiden kanssa täytyy alkaa miettimään yrityksen markkinointia. Ilman markkinointia yrityksellä ei ole yhtään

Lisätiedot

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia VASTAVÄITTEET Tapio Joki Johdanto Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia K aupat syntyvät harvoin ilman vastaväitteitä. Myyjälle ratkaisevan tärkeää on ymmärtää,

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT Markkinointi on Asiakaslähtöistä ajattelu Tuote-, hinta-, jakelutie- ja viestintäratkaisujen tekemistä ja toimenpiteiden toteuttamista mahdollisimman hyvän taloudellisen

Lisätiedot

PROJEKTITUOTTEISTAMISEN AAKKOSET JA KUOLEMANSYNNIT. Timo Aro 2012

PROJEKTITUOTTEISTAMISEN AAKKOSET JA KUOLEMANSYNNIT. Timo Aro 2012 PROJEKTITUOTTEISTAMISEN AAKKOSET JA KUOLEMANSYNNIT Hankemaailman paradokseja Jos ei ole tuotetta, ei ole mitään tuotteistettavaa Mutta jos tuote on Tuotteistaminen tarkoittaa sitä työtä, jonka tuloksena

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Tikli-projektin avausseminaari

Tikli-projektin avausseminaari Tikli-projektin avausseminaari Toiminnanohjaus 16.9.2008 Salla Brunou, Severa Luennon sisältö 1. Annetut aiheet 2. Omia kokemuksia Severa Oyj Severa -Kasvanut vuodesta 2003 yli 20 hengen yritykseksi -Asiakaskunta:

Lisätiedot

Mietitkö uuden koneen hankkimista? Seuraavat 60 sekuntia voivat säästää Sinulta pitkän pennin

Mietitkö uuden koneen hankkimista? Seuraavat 60 sekuntia voivat säästää Sinulta pitkän pennin Mietitkö uuden koneen hankkimista? Seuraavat 60 sekuntia voivat säästää Sinulta pitkän pennin Alusta alkaen oikein Viisaat päätökset, hyvät tulokset Alusta alkaen järkevästi ja huolellisesti harkittu työstökoneinvestointi

Lisätiedot

Jalostaminen ja kehittäminen Yhdisteleminen (osaamisten, näkökulmien ja ideoiden)

Jalostaminen ja kehittäminen Yhdisteleminen (osaamisten, näkökulmien ja ideoiden) TAVOITE TÄNÄÄN Jalostaminen ja kehittäminen Yhdisteleminen (osaamisten, näkökulmien ja ideoiden) Jalostamista tukevan tutkimuksen suunnittelua Pohdimme esillä olevien terveysliikuntakonseptien kautta tutkimuskentältä

Lisätiedot

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS 1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella! Kampanjakuvaus on tuomareiden tärkein

Lisätiedot

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle HELSINGIN YLIOPISTO RURALIA-INSTITUUTTI Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle KASVOT LUOMULLE 1. Perustiedot (lyhyesti ja ytimekkäästi) Mitä yritys myy? Mikä on pääkohderyhmä? Kenelle myydään? Miten

Lisätiedot

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. OSALLISTUJATIEDOT Kilpailutyön nimi* Mainostoimisto* Mainostava yritys / yhteisö* Mediatoimisto* Muut KILPAILULUOKKA* Vuoden paras lanseeraus

Lisätiedot

Avoin innovointi liiketoiminnan tukena

Avoin innovointi liiketoiminnan tukena Avoin innovointi liiketoiminnan tukena Tunnista asiakaslähtöisen innovoinnin, avoimen datan ja joukkoistamisen tarjoamat mahdollisuudet tuote- ja palvelukehitykselle. 22.5.2012 klo 8:30-16:00 16.10.2012

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO

Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO 1 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 5 Logon eri versiot... 7 Kuinka logoa ei tule käyttää... 11 Logon suoja-alue... 13 Slogan... 15 Typografia... 17 Värimaailma... 19 Käyntikorttipohja...

Lisätiedot

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain. Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla

Lisätiedot

Yrityskaupan muistilista

Yrityskaupan muistilista Yrityskaupan muistilista Aloita ajoissa * Yleisemmin yrityksen myyntiprosessi kestää noin 10 kuukautta, mutta hyvin usein se venyy yli vuoden mittaiseksi. Valitettavasti kaikkein yleisintä on, että yrityskauppa

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista.

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista. Päivän ohjelma. 7:30 Aamiainen 8:30 Hyvän aamun aloitus. Mieli ja keho auki. 8:40 Tervetuloa! 8:45 Johtoryhmätyöskentelyä. Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Copyright Lasse Karjalainen

Copyright Lasse Karjalainen Ideoista liiketoiminnaksi miten kaupallistan ideani Lasse Karjalainen, Highline Oy (lasse.karjalainen@highline.fi, 0400 716 420) (Sympa Oy, Pulsan Asema Oy, Simulo Oy, Efecon Oy) Kaikki lähtee ideasta

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Selätä yrityskaupan haaste #1: löydä yrityksellesi ostaja. Kerava, Meri Varkoi-Anhava, Yrityspörssi.fi

Selätä yrityskaupan haaste #1: löydä yrityksellesi ostaja. Kerava, Meri Varkoi-Anhava, Yrityspörssi.fi Selätä yrityskaupan haaste #1: löydä yrityksellesi ostaja Kerava, 8.10.2019 Meri Varkoi-Anhava, Yrityspörssi.fi Yrityskaupan yleisimmät haasteet 1. Ostajan löytäminen 2. Arvon määrittäminen 3. Rahoitus

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA?

OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA? OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA? SISÄLTÖMARKKINOINTI HELPOTTAA LIIDIEN LAPIOINTIA Eroon kylmäsoitoista. Yritysten välisessä kaupassa hyvien liidien löytäminen on usein kovan työn takana. Joskus voi tuntua siltä,

Lisätiedot

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan? Lämmittely Mistä taukohuoneessa jutellaan? Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Mitä kieliä osaat? Millainen koulutustausta sinulla on? Mitä harrastat? Mitä teet vapaa-aikana?

Lisätiedot

Opiskelijabrunssi. Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille - nimikorttipohjat

Opiskelijabrunssi. Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille - nimikorttipohjat 1 (5) Opiskelijabrunssi Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille - nimikorttipohjat Opiskelijabrunssin kuvaus Opiskelijabrunssi on vapaamuotoinen

Lisätiedot

Kohti avointa, asiakaslähtöistä palvelujen tuotteistamista

Kohti avointa, asiakaslähtöistä palvelujen tuotteistamista Kohti avointa, asiakaslähtöistä palvelujen tuotteistamista Katriina Valminen ja Jesse Valtanen Asiakaslähtöisyys palveluinnovaa3oissa suuret puheet, pienet teot? 4.10.2012 Esityksen sisältö PALVELUJEN

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

TUOTEKEHITYKSELLÄ HUNAJAN KULUTUS KASVUUN. Vuokko Tuononen 24.11.2007

TUOTEKEHITYKSELLÄ HUNAJAN KULUTUS KASVUUN. Vuokko Tuononen 24.11.2007 TUOTEKEHITYKSELLÄ HUNAJAN KULUTUS KASVUUN Vuokko Tuononen 24.11.2007 Tuotekehitys "Tuotekehitys on toimintaa, jonka tarkoituksena on etsiä, synnyttää, valita ja kehittää yritykselle uusia tuotteita sekä

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä. 14.11.2013 Katri Tanni & Kati Keronen

Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä. 14.11.2013 Katri Tanni & Kati Keronen Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä 14.11.2013 Katri Tanni & Kati Keronen Markkinoinnin vallankumouksellinen strategia on lähempänä kuin arvaatkaan. Tarvitset kahdenlaista sisältöä: Informaatioikkuna:

Lisätiedot

Sisällöt liikkeelle. Kaisa Mikkola 25.11.2014

Sisällöt liikkeelle. Kaisa Mikkola 25.11.2014 Sisällöt liikkeelle Kaisa Mikkola 25.11.2014 Alma 360 Alma 360 on sisältötoimisto, jossa tehdään tavoitteista totta. Videot ovat oleellinen osa monikanavaista sisällöntuotantoa. Kuukaudessa toteutetaan

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Kotimaisesta palvelusta kansainväliseen menestykseen Kehittämiskeskus Häme Oy, InFAcTo/ Pauliina Airaksinen-Aminoff 1.12.2010

Kotimaisesta palvelusta kansainväliseen menestykseen Kehittämiskeskus Häme Oy, InFAcTo/ Pauliina Airaksinen-Aminoff 1.12.2010 Kotimaisesta palvelusta kansainväliseen menestykseen Kehittämiskeskus Häme Oy, InFAcTo/ Pauliina Airaksinen-Aminoff 1.12.2010 Footer 1 Työjärjestys 1. Osallistujien esittelyt ja tavoitteet 2. Identiteettianalyysin

Lisätiedot

PUSKARADIO. toimii verkossa. - tutkittua tietoa suosittelusta

PUSKARADIO. toimii verkossa. - tutkittua tietoa suosittelusta PUSKARADIO toimii verkossa - tutkittua tietoa suosittelusta Näin pääset alkuun: 1 2 3 +1 PALVELE ASIAKKAITASI suosittelemisen arvoisesti PYYDÄ ASIAKKAITASI KERTOMAAN saamastaan palvelusta hyväksi havaittuun

Lisätiedot

REALTIME CUSTOMER INSIGHT. 2015 Wellnator Oy

REALTIME CUSTOMER INSIGHT. 2015 Wellnator Oy REALTIME CUSTOMER INSIGHT YMMÄRRÄ ASIAKASTA Asiakastyytyväisyyttä ja asiakaskokemusta mittaamalla saadaan arvokasta tietoa asiakasrajapinnasta. Analysoimalla tätä tietoa ja reagoimalla siihen asiakassuhteet

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen

Lisätiedot

Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke Hämeenlinna

Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke Hämeenlinna Matkalla kasvuun yhteistyöhanke 1.9.2016 31.12.2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke 22.3.2017 Hämeenlinna Hankerahoitus Hankkeen kokonaisbudjetti 450 000 Hämeen ELY-keskus, 70 %, 315 000

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Apua valitusten ja maksunpalautusten välttämiseen

Apua valitusten ja maksunpalautusten välttämiseen Apua valitusten ja maksunpalautusten välttämiseen Välillä jotain voi mennä pieleen tilauksessa. Tässä on kätevä oppaamme, jonka avulla voit estää valituksia ja maksunpalautuksia. Ongelmat kuuluvat yleensä

Lisätiedot

YRITTÄJÄ, TEE NYT V**TU EDES JOTAIN, MARKKINOI ÄLÄ MARISE

YRITTÄJÄ, TEE NYT V**TU EDES JOTAIN, MARKKINOI ÄLÄ MARISE YRITTÄJÄ, TEE NYT V**TU EDES JOTAIN, MARKKINOI ÄLÄ MARISE #MARILTA #PASIONKINGI #YRITTÄJÄT EI AIKA RIITÄ SITKU EMMÄ VIITTI EMMÄ OSAA NÄÄ KOULUTUKSET ON IHAN HYVIÄ, MUTKU PELKO,KOKEILLA UUTTA PAHINTA

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ

VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ Parasta Lapsille ry @marjukkak @taru69myth 1. TAVOITE JA SISÄLLÖT KUNTOON MITÄ JA MIKSI? KENELLE MISSÄ, MILLOIN? tavoite vastaanottaja välineet MITEN? viestin sisältö ja formaatti,

Lisätiedot

Tuotekehitys palveluna

Tuotekehitys palveluna Kumppani joka tukee menestystäsi Tuotekehitys palveluna Tekniikka 2010, Jyväskylä Ville Volanen Koko tuotekehitysprojekti samasta paikasta Protoshop tarjoaa tuotekehitystä yhdistettynä tuotteen kaupallistamiseen,

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

Sähköistä asiointia graafisen alan yritysverkostossa - projektin yhteenveto - Ismo Heikkilä, VTT

Sähköistä asiointia graafisen alan yritysverkostossa - projektin yhteenveto - Ismo Heikkilä, VTT Sähköistä asiointia graafisen alan yritysverkostossa - projektin yhteenveto - Ismo Heikkilä, VTT 2 Projektin alkutilanne Suomalaiset tilaavat painotuotteita yhä enemmän ulkomaisista verkkokaupoista kaikkien

Lisätiedot

Miten muut ovat pulman ratkaisseet?

Miten muut ovat pulman ratkaisseet? IDEASTA ETEENPÄIN Saat osaamista ja näkemystä oman ideasi edistämiseksi kohti markkinoita. Teemoina ovat; idean kypsyyden arviointi, idean jalostaminen tuotteeksi tai palveluksi, keksintöjen suojaaminen,

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin 5.3.2009 Sanomatalossa Reidar Wasenius Prometium Oy ...eli mitä ihmisiin vaikuttajan kannattaa ajatella videoleikkeistä verkossa...?

Lisätiedot

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Tuo ideasi Tuoteväylän asiantuntijoiden arvioitavaksi Onko sinulla uusi innovatiivinen idea, josta voisi

Lisätiedot

Mitä markkinointi on?

Mitä markkinointi on? Mitä markkinointi on? ASIAKAS Markkinoinnin tehtävä on luoda tarvittava yritystunnettuus, hyvä maine, rakentaa asiakasta houkutteleva tarjonta, varmistaa saatavuus ja pohjustaa siten myyntityötä Tavoitteena

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija Mari Huupponen, Suomalais-ruotsalainen kauppakamari BUUSTIa kansainvälistymisestä, Lahti 9.4.2015 Aiheitamme tänään 1. Ruotsin markkinat

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Esmo-yhtiöt pähkinänkuoressa Esmo-yhtiöt edistävät arvojensa mukaisesti suomalaista kilpailukykyä ja yrittäjyyttä.

Lisätiedot

Toimiva verkkosivusto lehdelle. Riikka Räisänen Projektipäällikkö, Digitaalinen markkinointi riikka.raisanen@verkkoasema.fi Puhelin: +35840 194 8650

Toimiva verkkosivusto lehdelle. Riikka Räisänen Projektipäällikkö, Digitaalinen markkinointi riikka.raisanen@verkkoasema.fi Puhelin: +35840 194 8650 Toimiva verkkosivusto lehdelle Riikka Räisänen Projektipäällikkö, Digitaalinen markkinointi riikka.raisanen@verkkoasema.fi Puhelin: +35840 194 8650 Miksi? Tavoitteet Mitä myyt? Mitä ja miten haluat asiakkaillesi

Lisätiedot

Tuotteistamisen työkirja yrittäjälle

Tuotteistamisen työkirja yrittäjälle Tuotteistamisen työkirja yrittäjälle Sisällysluettelo Mitä tuotteistaminen on?... 3 1. Määrittele asiakas... 4 2. Tunnista asiakkaan ongelma... 5 3. Anna palvelulupaus... 6 4. Tee palvelukuvaus... 7 5.

Lisätiedot

PDF-tiedostojen optimointi hakukoneille

PDF-tiedostojen optimointi hakukoneille PDF-tiedostojen optimointi hakukoneille PDF-tiedostojen optimointi herättää ristiriitaisia tunteita. Jotkut väittävät, että PDF:illä ei ole mitään arvoa hakukoneoptimointimielessä, toiset taas puhuvat

Lisätiedot

KUMPPANUUDET JA VARAINHANKINTA

KUMPPANUUDET JA VARAINHANKINTA KUVA Juha Mustonen KUMPPANUUDET JA VARAINHANKINTA Koulutusta piireille SP:n yhteiskuntasuhdevaliokunta POHDITKO PROJEKTIN TAI MUUN HANKINNAN TOTEUTTAMISTA KUMPPANEIDEN TUELLA? MITÄ SINUN TULISI TIETÄÄ

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

TEE TiLAUS ja erotu joukosta!

TEE TiLAUS ja erotu joukosta! Hyvin markkinoidulla yrityksellä tulee olla toimintaansa tehokkaasti kuvaava logo, esite ja toimivat nettisivut. Näiden tuotteiden avulla erotut kilpailijoistasi ja ostajaehdokkaat löytävät palvelusi helposti.

Lisätiedot

Puhuttelevat sisällöt asiakasymmärryksen avulla. Suvi #tuloslove

Puhuttelevat sisällöt asiakasymmärryksen avulla. Suvi #tuloslove Puhuttelevat sisällöt asiakasymmärryksen avulla Suvi Johansson @SuviJohansson #tuloslove 04.12.2017 Suvi Johansson Digitulkki, kasvuvauhdittaja, digitaalisen asiakaskokemuksen lähettiläs @SuviJohansson

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS 1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella!

Lisätiedot

Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi

Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi Kuinka teet ÄLYKÄSTÄ sähköpostimarkkinointia ja onnistut? Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa. Tervehdys ystävät, Tiina Räisänen Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Pelastakaa sosiaalinen media markkinoinnilta!

Pelastakaa sosiaalinen media markkinoinnilta! Pelastakaa sosiaalinen media markkinoinnilta! Viisi totuutta sosiaalisesta mediasta 1. Facebook on uusi Internet. 2. Yritys ei ole enää kuningas. 3. Suosittelu on sosiaalisen median tärkein liiketoimintatavoite.

Lisätiedot

Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas. Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana

Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas. Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana Tervetuloa vertaisopastajaksi! Verkosta virtaa -toiminnan vertaisopastajaksi ovat tervetulleita

Lisätiedot

Miksi 1080 kannattaa tehdä?

Miksi 1080 kannattaa tehdä? Liiketoiminta 1080 Miksi 1080 kannattaa tehdä? Kirkastettu kokonaiskuva yrityksen tavoitteista, strategiasta & ohjausjärjestelmästä Selkeä näkemys yrityksen strategiaohjauksen kehitysalueista Erottuva,

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

Mainonnan kenttä Venäjällä

Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan historia nykyvenäjällä 15 vuotta siitä kun se alkoi Viimeisen 10 vuoden aikana isoimmat ketjut ovat rantautunet Venäjälle Koulutus, osaaminen, ja yleinen tietotaito

Lisätiedot