Revalvaatio.org Ideologiakriittinen verkkojulkaisu
|
|
- Jari Kapulainen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Miehemme mustissa Author : jussi Kuluvan vuoden maaliskuun aikana vakavat tummiin pukeutuneet filosofimme saivat vihdoinkin kainaloonsa Mestari Martinin Mustat Vihkot (Schwartzen Hefte). Klosterman on julkaissut kolme vihkoa, joita on yhteensä kolmekymmentä kolme ja niistä kaksi on kateissa - kuuluisa jumalan käsi, ainoa joka meidät voi pelastaa, lienee puuttunut peliin ja hävittänyt ne. Joka tapauksessa luultavasti moni olemisen ajattelija olisi toivonut, että nämä nyt julkaistavat olisi voinut Todtnaubergin talonpoika käyttää sytykkeinä pitkinä pimeinä iltoina.[1] 1 / 5
2 Mistä on kysymys? Kaikki me tiedämme, että Heidegger oli natsi ai jaa, etkö sä tienny? - ja ihminen voi olla natsi, poliittisesti outo, mutta silti filosofina, ajattelijana sanoa jotain, joka ylittää hänen henkilökohtaisen näkökulmansa maailmaan. Olemme siis valmiita päästämään Heideggerin tullista läpi, kunhan jättää varsinaisen natsismin laukustaan tai ei ainakaan ala kauppaamaan sitä, mutta ymmärrystä voi aina kerjätä. II maailmansodan jälkeen Heidegger korjaili hieman liian suorapuheisia tekstejään hermeettisemmiksi ja moniselitteisimmiksi. Tästä syntynyttä eräänlaista käännettä on tukenut hänen perheensä kielto arkistojen avaamisesta. Jo 2001 julkaistiin teksti, jossa St. Martin uhosi, että sisäisen vihollisen täydellinen tuhoaminen on vietävä loppuun. Nyt julkaistavat mustat vihkot kertovat tarkemmin mistä on kysymys. Joulukuussa julkaistut alkupalat kertovat, että Heideggerin syvällinen filosofia ei sanoissa poikkea Hitlerin ja Rosenbergin ajatuksista ainakaan sikäli kuin puhe on juutalaisten maailman hallinnasta. Tosin ajattelijan ajateltu on tietenkin vain jäävuoren huippu siitä, mikä on paljon tärkeämpää, eli siitä, mikä on ei-ajateltu, perusta ellei peräti kulttuuri. Ja se tässä 2 / 5
3 tapauksessa näyttää todella synkältä ja mustalta metsältä. Heideggerin antisemitismi ei ole hämmentävää. Hämmentävää on se, että antisemitismi läpäisee hänen ajattelunsa sekä ajatellun että ajattelemattoman. Voidaan tietysti ajatella, että antisemitistiset fraasit kuuluvat aikaan, aikakauden puheen tyyliin eikä niitä kannata ottaa turhan vakavasti. Uhoava puhe ei välttämättä tarkoita sitoutumista käytäntöihin. Veli Martin kuitenkin sotkee arkipäiväisen juoruilun omaan ajatteluunsa ja tekee antisemitismistään olemisen unohtamisen sijaan olemisen ajattelua. Kuten kunnon filosofin taitoihin kuuluu, on taottava kun rauta on kuumaa ja painettava täysillä Hitlerin ja kumppanien ohi oikealta. Olemisen unohtaminen, tekninen maailma, moderni tiede, kenen syytä kaikki tämä? Tietenkin Platonin koska tämä ei ollut saksalainen eikä kristitty mutta ennen kaikkea juutalaisten ja heidän maailman hallintansa (Weltjudentum). Heidegerille Siionin viisaiden pöytäkirjat ovat totisinta totta, mutta ne eivät ole pelkkä salaliitto, vaan ne ovat materialisoituneet tieteellis-teknisessä kehityksessä. Ensimmäinen ja II maailmansota lienevät juutalaisten keksintöjä. St. Martin käyttää termiä Entwurzelung, olemisen juurettomuus, ja tämä juurettomuus on juutalaista. Mikä Martinia rassaa on juutalaisten messianismi, jonka hän kääntää maailmanvalloitukseksi. Kuulemme jo globaalistumisen vastaisen taistelun kumun näissä ajatuksissa: kapitalismin, laskevan järjen ja samaksi tekevän juutalaisten salaliiton torjumiseen tarvitaan kansaa, rajoja ja puhdistautumista, siis sotaa ja ruumiiden tekemistä, jätöksistä puhdistautumista. Nämä teemat ovat tuttuja ja toistuvat odottamattomissa yhteyksissä, ikään kuin maanalainen rihmasto kasvattaisi maaperänsä mukaan välillä myrkyllisen ja välillä herkullisen sienen: milloin EU on sionistinen salaliitto, milloin Minsky pelastaa. Heiluri keinuu raivoisasti kansallisen ja sosialismin välillä ja joskus on vaikea erottaa kuka on hyvää tarkoittava sosialisti, kuka pakkoliikkeillä takapuoltaan saastasta puhtaaksi pyyhkivä maahanmuuttokriitikko. Moderni maailma on juutalaisten luomus, liike-elämän, kaupan maailma eikä kohtalon ja paikoillaan pysymisen maailma. Tämä juutalainen maailma pysyy olemisen unohtamisessa, unohduksen alhossa, koska juutalaisilla, isänmaattomina ja kosmopoliitteina ei ole Daseinia. Juutalaiset eivät asu missään, heillä ei ole maailmaa, he ovat maailmattomia (Weltlos). Ne muistuttavat enemmän hyönteisiä, eläimiä, joilla on pelkkä ympäristö, mutta ei maailmaa. Ötököitä, jotka eivät kuole, vaan korkeintaan maatuvat. Näiden ötököiden ansiosta modernia maailmaa hallitsee laskeminen, laskeva ajattelu ja kaupanteko, tyhjä kalkyyli ynnä epäaito juoruilu. Siksi tarvitaan kärpäslätkä ja Raidia. Yllättäen perusnatsimme onkin kuorossa moraalihyveellistemme kanssa. Laskelmoiva koronkiskuri, Juudaksen jälkeläinen, rulettaa tieteissä ja tekniikassa ja Miehemme Mustan metsän liepeiltä istuu kulttuurin puolella marisevana käyttäjänä, koska ei halua tietää mitään tieteestä (oi telefoonin kauheutta!), koska niissä ihmiset ovat vain laskelmoivia ja vailla syvää kulttuuria, siis ajattelemattomuutta. Voi teitä Juudaita, jotka muutamasta kolikosta myytte pelastajan! Matematiikka ja kybernetiikka, tieteitä, joissa johtajan päätöksellä, hänen henkilökohtaisella ajattelullaan ei ole mitään virkaa, onko mitään kauheampaa keksitty! Tiede ei ajattele, tuumi pyhä Martin, koska juutalaiset ovat tehneet sen ja juutalaisuus ilmenee siinä 3 / 5
4 konkreettisena. Juutalaiset eivät ajattele, he laskevat. Johtaja on pakko olla, tarvitaan kapteeni eikä pelkkä perämies riitä. Ja mikä olikaan lopputulos? Ei lainkaan vaikea arvata. Juutalaiset itse olivat syypäitä holokaustiin, tekniseen ja järjestelmälliseen yhteiskuntaruumiin puhdistamiseen vieraista aineksista (Die Gefahr) Martti kertoo, että teknis-tieteellinen maailmanhallinta, siis juutalaiset, ovat vastuussa holokaustista. Enkä jaksaisi toistaa, mutta, kuten aiemmin jo vihjattiin, juutalaisia ei ole murhattu eikä heidän hävittämistään voi kutsua kuolemaksi tai murhaamiseksi yhtäältä, koska he ovat pelkkiä olevia eikä heillä ole mitään suhdetta olemiseen eivätkä he siis elä samalla tavoin kuin ihmiset anteeksi saksalaiset ja toisaalta koska todellinen syy heidän tuhoamiseensa on heidän itsensä luoma tekniikka ja siksi he ansaitsevatkin tulla tuhotuksi tässä meillä on eräänlaisen vihreän linkolalaisuuden filosofiset perusteet. Juutalaiset ja muut vastaavat siis vain luovat liian suuren populaation ja tuhoavat oman tekniikkansa avulla itsensä. Toisaalta populaation säätelyyn on siksi myös hyvät syyt. Heidän oma tehokkuutensa on heidän kohtalonsa. Me vain autamme luontoa. Niin paljon kuin voimme pitää Agambenista (huolimatta siitä, että hän turmelee Foucault n historialliset analyysit metafysiikalla) tai Arendtista (vaikka hän Heideggeria seuraten idealisoi poliittisen toiminnan), ongelma näiden tyyppien kohdalla on, että koneistot, teknologia, masiina nähdään kiinnostavampana kuin murhat, ruumiit ja ihmiset. Tappamisen teatraalisuus eivätkä tapettavien traagiset hahmot ovat etusijalla. Ihmisen voimattomuus eikä ihmisten voima luonnehtii heille elämäämme. Aina kun ihmiset ottavat kohtalonsa käsiinsä, Jumala kostaa heille heidän omissa luomuksissaan: tekniikassa. Siksi nämä ajattelijat eivät kykene tragediaan eivätkä komediaan. Tylysti sanottuna: kyse on porvarillisista ajattelijoista, Eichmanneista, joille oman perseen pelastaminen on tärkeintä. Ehkä tekniikka, ehkä juutalaiset, romanit, kehitysvammaiset ehkä he eivät kuitenkaan olleet syypäitä tuhoamisleireihin. Ilman muuta Heidegger on edelleen merkittävä tekniikan filosofi, koska tekniikassa ei ole mitään teknistä. Seikka jonka vanha partakalle vain kertoi ilman minkäänlaista mystifiointia. Hän kuitenkin kasvoi aikana, jona filosofia, etenkin akateeminen sellainen pelkäsi oman asemansa puolesta, pelkäsi, että tiede veisi filosofialta perustan ja tutkimuskohteet ja tekisi siitä lopulta vain porvarillisen salonkipuheen koristeen. Veli Martinus päätti siksi palata skolastiikan perinteisiin olemisen historiasta ja ontologisesta erosta. Ne pitää vain puhdistaa vieraista aineksista: filosofisesta antropologiasta, etiikasta, kulttuurien ja kielten eroista (koska Saksan kieli yksin on puhdas ajattelun kieli), luonnontieteistä (Rasssenkundea lukuun ottamatta tietty) ja logiikasta. Yksi motiivi varmaan oli aidosti kristillisen filosofian perustaminen, koska kreikkalaisessa filosofiassa tavoite oli aina ihmisen kuolemattomuus ja täydellisyys, mikä sopi huonosti yhteen kristinuskolle olennaisen kuolevaisuuden ja rajallisuuden kokemuksen kanssa. Jos joku muu kuin Heidegger kirjoittaisi ainakin nykyään innokkaasti Identtisestä, josta on suljettava ulos kaikki toiseus, häntä syytettäisiin varmaan vihapuheesta. Aavistamme jo kuinka asiasta tässä tapauksessa keskustellaan. Joo, mutta tohon aikaan oli paljon antisemitismistä läppää. Ei Heidegger ollu ainoo. Stalinkin ja Hitler, sosialistit ja natsit. Mutta se, että Martin kuitenkin säästi noi tekstinsä, kertoo, että pohjimmiltaan se oli liberaali, kuten me. Tää tekee siitä kuitenkin yhden suurimmista viime vuosisadan ajattelijoista. Noi sun jutut perustuu pinnalliseen ajatteluun, koska et tunne Heideggeria ja ymmärrä sen ajattelua. 4 / 5
5 Powered by TCPDF ( Revalvaatio.org Niin, viime vuosisadan yhden suurimmista ajattelijoista pelastaminen on yksinkertaista: natsikortin heiluttelu Martinille on turhaa, hän oli paljon enemmän natsi kuin Hitler, häntä ei saa sotkea johtajaan ja tämän persoonallisiin ongelmiin. Hän oli rationalismin, liiallisen järjen vastaisen taistelun aktivisti, etiikan sijaan hän valitsi estetiikan ja hän inhosi tieteellistä ajattelua ja tekniikkaa. Hän on kulttuurin puolesta puhuja, ja kulttuuri elää vain hajottamisessa, purkamisessa, tuhoamisessa (Abbau), vai oliko se dekonstruktiossa. Hän on postmodernin ja perussuomalaisuuden yhdistäjä ja yhteinen ajattelija, eron ja identiteetin aito yhdistäjä. Kaikkien kulttuurintutkijoiden (Darth) Vater. Viitteet [1] Martin Heidegger Gesamtausgabe Band 94: Überlegungen II VI (»Schwarze Hefte« ) Hrsg. von Peter Trawny VI, 536 Seiten. 5 / 5
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa
VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto
2. Teologia ja tiede akateeminen ja kirkollinen teologia perinteinen teologia esim. Augustinus, Luther yliopistot kristillisten hallitsijoiden palveluksessa 13 Tiede ja uskonto uskonto tieteen näkökulmasta
IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä
Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan
Miksi hierarkioiden täyttämä yhteiskunta on huono?
Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright Miksi hierarkioiden täyttämä yhteiskunta on huono? Olli Tammilehto 1990 Olli Tammilehto Miksi hierarkioiden täyttämä yhteiskunta on huono? 1990 Megafoni fi.theanarchistlibrary.org
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
TAIKURI VERTAISRYHMÄT
TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden
Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela
Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
Perheen perusteet 1. osa
Perheen perusteet 1. osa 1 opettaja rabbi J. Melamed 2013 talvi Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, Bereshit, Jumala puhuu omassa sanassaan, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Vaikea sanoa, mitä suomenkielinen
TOTALITARISMIN UHKA KIRKOILLE LÄNSI-EUROOPASSA. Luku 16 Ydinsisältö
TOTALITARISMIN UHKA KIRKOILLE LÄNSI-EUROOPASSA Luku 16 Ydinsisältö Saako valtiovalta rajoittaa kansalaisten mielipiteitä? Perustele. Totalitarismi Valtiojärjestelmä, jossa valtion valta ulottuu yhteiskunnan
Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
JOS ET SINÄ, NIIN KUKA?
JOS ET SINÄ, NIIN KUKA? Aina, kun haluat asioiden muuttuvan parempaan suuntaan, sinun on otettava ohjat omiin käsiisi. Kun päätät, että olet omien valintojesi arvoinen, voit ottaa vastuun omasta elämästäsi
Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa
Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä
+ Palveluverkkotyöryhmä Viestintä + Sisältö n Ymmärrämmekö sidosryhmiä? n Ymmärretäänkö meitä? n Mistä sidosryhmät saavat tietoa palveluverkkoasioista ja keneltä? n Mikä voi mennä pieleen jos viestintävastuu
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Miksi hierarkioiden täyttämä yhteiskunta on huono? Olli Tammilehto
Miksi hierarkioiden täyttämä yhteiskunta on huono? Olli Tammilehto 1990 Sisältö Politiikkaa 4 Etiikkaa 6 Epistemologiikka 8 2 Kritisoin tässä artikkelissa hierarkioita kolmessa suhteessa: poliittisessa,
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
RAKKAUS. Filosofiaa tunteista. Saturday, January 31, 15
RAKKAUS Filosofiaa tunteista RAKASTAMISEN TAPOJA Rakastaa herkkuja Rakastaa jonkin tekemisestä Rakastaa lemmikkiä Rakastaa puolisoa Rakastaa lasta Rakastaa ystäväänsä MITÄ RAKKAUS ON? Rakkaus tunteena
Joensuun asuntokupla?
Joensuun asuntokupla? Author : paul Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Ari Pauna sanoi Yle Uutisissa 16.1.: "Asuntokupla voi olla totta Helsingin sinkuilla ja dinkuilla*." Lyhyesti hänen mielestään
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen
Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,
Konsultaatiotyö on sovellettua dramaturgiaa
Konsultaatiotyö on sovellettua dramaturgiaa Organisaatiodramaturgia (OD) tuomassa organisaatioon/konsultaatioon prosessien ymmärrystä -tragediassa siirtymä tapahtuu kriisin kautta, komediassa vastakohdat
Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014
Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Nyt on verkostojen aika Verkostoituminen voi tuoda ison kilpailuedun. Verkostoitumista tukee moni voima: Tekniikan kehitys ja sen vaatima
KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN
KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,
Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna
Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen
Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15
Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken Abrahamilaisia uskontoja Juutalaisuus Kristinusko Islam Jumala Kaikilla kolmella on yksi jumala Jumala Kaikkivaltias Luojajumala Juutalaisuus ja islam Juutalaisilla
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa
Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)
Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Me lähdemme Herran huoneeseen
Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun
Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
Kristuksen kaksiluonto-oppi
Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut
MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen
Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi
opettaja Isak Penzev 4.10.2012
1 Herran juhlat 4: Shemini Atzeret - Simchat Toora opettaja Isak Penzev 4.10.2012 Shalom, hyvät ystävät. Jatkamme oppituntia, jonka aiheena haluan käsitellä Herran juhlia. Olemme edelleen 3. Mooseksenkirjassa
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT
NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta
1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on
Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Haittoja vähentävää työtä 15 vuotta Suomessa: mitä seuraavaksi?
Haittoja vähentävää työtä 15 vuotta Suomessa: mitä seuraavaksi? Riikka Perälä Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos Center for Researchon Addiction, Control and Governance Terveysneuvontatyötä
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
YLEISTÄ. Testamentin teko-ohjeet. Miksi on syytä tehdä testamentti?
Testamentin teko-ohjeet YLEISTÄ Miksi on syytä tehdä testamentti? Sukulaisten perintöoikeus on rajoitettu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin, sisarusten lapsiin, isovanhempiin ja heidän lapsiinsa
I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?
Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä
Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.
KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et
Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Alaston elämä ja suvereniteetti
Anonyymi Alaston elämä ja suvereniteetti Giorgio Agamben: Homo Sacer 2001 Kirjassa Homo Sacer italialainen filosofi Giorgio Agamben käsittelee osittain samoja teemoja kuin Hannah Arendt The Origins of
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.
ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen
Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden
Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun
8. Skolastiikan kritiikki
8. Skolastiikan kritiikki luterilaisen ja katolisen reformaation ristiriidat kehittyivät Lutherin myöhäiskeskiajan teologiaan kohdistuvan kritiikin pohjalta reformoitu traditio omaksui suuren osan luterilaista
JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI
Aineistoista. Laadulliset menetelmät: miksi tarpeen? Haastattelut, fokusryhmät, havainnointi, historiantutkimus, miksei videointikin
Aineistoista 11.2.09 IK Laadulliset menetelmät: miksi tarpeen? Haastattelut, fokusryhmät, havainnointi, historiantutkimus, miksei videointikin Muotoilussa kehittyneet menetelmät, lähinnä luotaimet Havainnointi:
Kivi leivässä vai manteli puurossa?
Kivi leivässä vai manteli puurossa? Itseoppineet perinteenkerääjät arkiston keruuideologian haastajina FT tutkijatohtori Kati Mikkola Helsingin yliopisto / SKS:n tutkimusosasto Esityksen kuvat: SKS ja
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos
asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden
Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana
Jukola Tekstioppi Sanoma Pro Kaikki kurssit. Jukola 1 Sanoma Pro Kurssi 1. Jukola 2 Sanoma Pro Kurssi 2. Jukola 3 Sanoma Pro Kurssi 3
RANTASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV 2017-2018 I lk Äidinkieli Jukola Tekstioppi Sanoma Pro Kaikki kurssit Jukola 1 Sanoma Pro Kurssi 1 Jukola 2 Sanoma Pro Kurssi 2 Jukola 3 Sanoma Pro Kurssi 3 A1-Englanti
Matkailun tulevaisuus keskel vesistöö, suurkaupungin kyles
Matkailun tulevaisuus keskel vesistöö, suurkaupungin kyles Kalle Michelsen 23.3.2010 25.3.2010 1 Matkailun megatrendit Post-modernissa maailmassa matkailu tapahtuu monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta.
Kolikon tie Koululaistehtävät
Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset
arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali
Etiikan teoriat Katse s. 133-149 etiikka = 1) moraalin ja moraalikäsitysten tutkimista 2) tavat perustella sitä, mikä on moraalisesti hyvää tai oikein ja pahaa tai väärin arkikielessä etiikka on lähes
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten www.scriptural-truth.com Asarja rukous Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu {1:1} ja he kävelivät tulen keskellä ylistää
FORSSAN YHTEISLYSEON OPPIKIRJAT lv
FORSSAN YHTEISLYSEON OPPIKIRJAT lv. 2019 2020 HUOM! Oppikirjalistan kirjoista hyväksytään myös saman kustantajan sähköinen materiaali ellei muuta mainita. Äidinkieli Äidinkieli Kurssit 1-9: Särmä suomen
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin
JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO
JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO Ylösnousemustutkimukseen liittyy laaja filosofinen keskustelu, koska kyseessä on kristinuskon oppijärjestelmän kannalta varsin keskeinen uskonkappale Jeesuksen
SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain
Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi
RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA L1-L3
RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2018-2019 13.8.2018 L1-L3 Oppiaine Oppikirja Kurssi Kustantaja ISBN BIOLOGIA Koralli 1, Elämä ja evoluutio BI1 Otava 978-951-1-29113-8 Koralli 2, Ekologia ja
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Nimi. Ammatti. Siviilisääty naimisissa. Ikä. Nimi Matti/Maija Tikka. Ammatti Elektroniikkainsinööri. Kotipaikka. Ikä. Jaakko/Jaana Närhi
Aurora Matkustajaluettelo Jaakko/Jaana Närhi Kunnanvaltuutettu Siviilisääty naimisissa 36 Taito: Asioiden ajaminen. Tiedät miten asioihin ja ihmisiin vaikutetaan, etkä pelkää sanoa mielipidettäsi. Tiedät,
Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa
Rockkonttori.net Rockkonttori.net Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa Jyväskyläläinen Sampo-Ilmari Tuhkalehto on bändinsä kanssa mukana syksyllä käynnistyvällä Music Against Drugs
ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ARKKI PYSÄHTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Araratin vuorella. Sen sijaintia ei tarkkaan tiedetä.
Joka kaupungissa on oma presidentti
Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun
Nehemia rakentaa muurin
Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Gepa Käpälä Jännittävä valinta
Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.
Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980
Tiede ja usko Jokaisen kristityn samoin kuin jokaisen tiedemiehenkin velvollisuus on katsoa totuuteen ja pysyä siinä, julistaa professori Kaarle Kurki-Suonio. Tieteen ja uskon rajankäynti on ollut kahden