Tieliikenteen turvallisuuteen on jatkuvasti panostettu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tieliikenteen turvallisuuteen on jatkuvasti panostettu"

Transkriptio

1 Katsaus Potilaan terveydentila, ajo-oikeus ja lääkärin salassapitovelvollisuus Arto Kauppi Lääkärin mahdollisuus reagoida potilaan ajokyvyn heikentyneisyyteen muulloin kuin varsinaisen ajokorttilausunnon antamisen yhteydessä on voimassa olevan lainsäädännön perusteella varsin rajoitettua. Tietojen ilmoittaminen poliisille voi tulla kysymykseen, jos potilas antaa siihen suostumuksensa tai poliisi erikseen pyytää lääkäriltä lausuntoa potilaan ajokyvystä. Lääkäri voi oma-aloitteisesti ilmoittaa lupaviranomaiselle tietoja liikenneturvallisuutta vaarantavasta potilaastaan lähinnä vain pakkotilaksi luonnehdittavissa tilanteissa. Lääkärin ja poliisin välistä tietojenvaihtoa olisi mahdollista edistää esimerkiksi lääkärille säädetyn ilmoitusvelvollisuuden kautta. Tällainen sääntely kuitenkin horjuttaa aina potilaan ja lääkärin välistä luottamussuhdetta, vaikka sääntelyllä sinänsä olisikin mahdollista edistää sekä potilaan että muiden ihmisten turvallisuutta. Tieliikenteen turvallisuuteen on jatkuvasti panostettu paitsi fyysistä liikenneympäristöä kehittäen myös lukuisin tienkäyttäjiä koskevin kielloin ja rajoituksin. Tärkein osa tieliikenteen turvallisuutta on kuitenkin teillä liikkujien kyky toimia osana liikennekokonaisuutta. Kuljettajana toimivan henkilön ajokykyä kontrolloidaan liikenteessä kyllä alkoholin ja huumausaineiden käytön osalta, mutta millä tavalla hänen muuhun terveydentilaansa voidaan reagoida? Usealle meistä ajo-oikeus on ikään kuin»perusoikeus», jonka menettämistä on vaikea hyväksyä, vaikka terveydentila ei enää sallisi osallistumista tieliikenteeseen kuljettajana. Vaikka lääkäri ajolupaa uusittaessa osallistuu lausuntonsa kautta aktiivisesti tähän liikenneturvallisuustyöhön, hän saattaa joutua vaikeaan tilanteeseen toisessa yhteydessä havaitessaan, että potilas on terveytensä vuoksi vaarallinen muille tiellä liikkujille mutta vastahakoinen luopumaan ajo-oikeudestaan. Lainsäädäntö kun ei meillä oikeuta eikä velvoita lääkäriä oma-aloitteisesti ilmoittamaan tietoja potilaastaan lupaviranomaiselle. Lääkärin ja poliisin välisen tietojenvaihdon edistäminen lainsäädäntöteitse ei tältä osin ole ongelmatonta, kun otetaan huomioon se, että terveydentilatietojen ilmaiseminen potilaan suostumuksetta aiheuttaa väistämättä särön potilaan ja lääkärin väliseen luottamussuhteeseen. Potilaan terveydentilan seuranta ajokorttiasioissa Ajokortin myöntäminen mielletään usein vain seuraukseksi hyväksytysti suoritetusta kuljettajantutkinnosta. Harvemmin kiinnitetään huomiota siihen, että ajokorttiluvan saaminen ja ajo-oikeuden säilyttäminen edellyttävät myös terveydentilaa koskevien vaatimusten täyttymistä. Tieliikennelainsäädännöstä käy ilmi selkeä lähtökohta, jonka mukaan jokaisen kuljettajan on täytettävä tietyt terveydentilalle asetetut, liikenneturvallisuuden edellyttämät vähimmäisvaatimukset. Tieliikennelain (267/81) ja ajokorttiasetuksen (845/90) ohella ajokortin saamiseen 1768 Duodecim 2002;118: A. Kauppi

2 liittyvistä terveydentilavaatimuksista on säännöksiä Suomessa voimaan astuneessa EY:n direktiivissä, joka koskee yhteisön ajokorttia (91/439/ETY). Näiden vaatimusten arviointi tulee ajankohtaiseksi erityisesti kuljettajan ikääntyessä tai ajokyvyn heikentyessä sairauden vuoksi.»ajoneuvoa ei saa kuljettaa se, jolta sairauden, vian, vamman tai väsymyksen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä puuttuvat siihen tarvittavat edellytykset» (TieliikenneL 63 ). Vaikka tämä säännös kieltää ajoneuvon kuljettamisen mainittujen edellytysten puuttuessa, se ei kuitenkaan kerro millään tavoin, kuka näiden edellytysten olemassaolon arvioi. Lainkohdan muotoilu antaa kyllä viitteitä käsityksestä, jonka mukaan kuljettajan on itse vastattava siitä, että hän pystyy aina ajotilanteessa turvalliseen suoritukseen. Tätä lähtökohtaa lienee pidettävä itsestään selvänä: kuljettajan on kannettava vastuu esimerkiksi siitä, ettei hän lähde liikenteeseen väsyneenä tai alkoholin vaikutuksen alaisena. Arveluttavana voidaan sen sijaan pitää kuljettajan kykyä arvioida objektiivisesti omaan terveydentilaansa liittyviä edellytyksiä ajoneuvon kuljettamiseen. Tieliikennelain 73.1 :n perusteella kuljettajan terveydentilaa kontrolloivat myös viranomaiset: 45 vuotta täytettyään ajo-oikeuden haltijan on toimitettava lupaviranomaiselle lääkärin tai optikon antama todistus näkökyvystään. Tämän jälkeen laajempi terveystarkastus suoritetaan ammattikuljettajia lukuun ottamatta vasta ajo-oikeuden haltijan täyttäessä 60 vuotta. Kuljettajan terveydentilaa ei siten ilman erityistä syytä tarkasteta ikävuosien ja välillä. Oikeudentila muuttui tältä osin v toteutetulla lainmuutoksella. Aikaisemmin muidenkin kuljettajien kuin ammattiajoluvan haltijoiden oli toimitettava lääkärintodistus lupaviranomaiselle kahden kuukauden kuluessa täytettyään 50, 55 ja 65 vuotta. Lääkärin ja poliisin välinen tietojenvaihto perustuu ajokorttia myönnettäessä tai uusittaessa potilaan suostumukseen. Tietyt sairaudet tai vammat saattavat kuitenkin johtaa siihen, että edellytykset ajo-oikeuden säilyttämiseen tulevat arvioitavaksi mainittua tiheämmin ja myös varsinaista tarkastusikää nuorempien kuljettajien osalta. Viittaan tällä lähinnä ajokykyä heikentäviin, eteneviin neurologisiin sairauksiin (esim. multippeliskleroosi). Potilaan ajokykyä arvioitaessa kysymykseen voivat tosin yhtä lailla tulla myös erilaiset näkökykyyn, kuuloon, psyykeen tai tajunnantilaan vaikuttavat sairaudet. Tällaisia sairauksia voivat olla mm. etenevä harmaakaihi, kohtalainen sepelvaltimotauti, sydämen rytmihäiriöt, alkuvaiheen Alzheimerin tauti, epilepsia ja vakavat psyykkiset häiriöt (Wallin ym. 1996, Hakamies Blomqvist ym. 1998, Devereux 2002). Tiettyjen pitkäaikaissairauksien kuten MStaudin eteneminen on hyvin yksilöllistä; sairaus saattaa edetä varsin nopeasti tai hyvinkin hitaasti. Niinpä myös lihasten hallinnan ja yleensäkin motoriikan muutokset voivat olla nopeita tai vähittäisiä. Tällaisen pitkäaikaispotilaan edellytykset toimia kuljettajana arvioidaan säännöllisesti ajokorttiluvan uusimiseksi tehtävässä lääkärin- tai erikoislääkärintarkastuksessa. Lääkärintodistuksen perusteella lupaviranomainen voi myöntää potilaalle ajokortin tämän senhetkisen terveydentilan huomioon ottaen määräajaksi. EY:n ajokorttidirektiivin ilmaiseman periaatteen mukaan lääkäri harkitsee mainitun määräajan tarkoituksenmukaisen pituuden kussakin yksittäistapauksessa. Ajokorttiasetuksen 16 :n perusteella ajo-oikeuteen voidaan erityisistä syistä sisällyttää myös nimenomainen ehto, jonka mukaan ajo-oikeuden haltijan on toimitettava määräajan kuluttua asuinpaikkansa poliisille lääkärin- tai erikoislääkärintodistus. Juuri ajokykyyn vaikuttavat sairaudet ovat tällainen erityinen syy. Tieliikennelain 73 :n 2. momentin perusteella poliisi voi näiden määräaikaistarkastusten lisäksi milloin tahansa velvoittaa henkilön toi- Potilaan terveydentila, ajo-oikeus ja lääkärin salassapitovelvollisuus 1769

3 mittamaan uuden lääkärin- tai erikoislääkärintodistuksen tai suorittamaan uuden ajokokeen tai ajonäytteen, jos on syytä epäillä, ettei hän enää täytä ajokorttiluvan saamisen edellytyksenä olevia terveysvaatimuksia tai ettei hän terveydentilansa vuoksi enää kykene kuljettamaan turvallisesti sellaista ajoneuvoa, jonka ajo-oikeus hänellä on. Lääkäri voi todistuksessa tai lausunnossa esittää näkemyksensä siitä, onko erillisen ajokokeen tai ajonäytteen suorittaminen välttämätöntä. Tämä ehdotus ei kuitenkaan ole lupaviranomaista sitova, vaikka poliisi noudattanee yleensä suhteellisen orjallisesti lääkärintodistuksessa lausuttua. Vastaavalla tavalla henkilön ajo-oikeus Millä tavalla potilaan heikentyneeseen ajokykyyn voidaan reagoida silloin, kun potilaan ja lääkärin kohtaaminen ei alun perin liity millään tavalla ajokorttiasioihin? voidaan lääkärintodistuksen perusteella evätä määräajaksi, jos hän on sairauden vuoksi tilapäisesti kykenemätön toimimaan ajoneuvon kuljettajana. Tällaiseen tilanteeseen voivat johtaa esimerkiksi veren pienestä glukoosipitoisuudesta johtuvat tajunnan häiriöt (KHO /1618). Lainsäädäntö ei aseta näkökykyä koskevia vaatimuksia lukuun ottamatta tarkkoja kriteerejä siihen nähden, milloin ajo-oikeus tulisi evätä terveydentilasta johtuvin perustein (ks. ajo-korttiasetuksen 9 ). Euroopan yhteisön direktiivi yhteisön ajokortista ja erityisesti sen liite III määrittää kyllä suuntaviivat sille, miten eri tautitiloja potevien potilaiden ajokykyyn tulisi suhtautua, mutta käytännössä ratkaisut jäävät suurelta osin lääkärin asiantuntemuksen ja tapauskohtaisen harkinnan varaan (Wallin ym. 1996). Lääkärin ja poliisin välinen tietojenvaihto perustuu ajokorttia myönnettäessä tai uusittaessa potilaan suostumukseen. Potilas antaa kirjallisen suostumuksensa siihen, että lääkärinlausuntoon sisältyviä tietoja voidaan antaa poliisille kyseessä olevan ajokorttiasian käsittelemistä varten. Suomen Lääkäriliiton lomakkeessa nro 1 suostumus on kirjoitettu seuraavaan asuun:»annan suostumukseni tällä lomakkeella olevien terveystietojen luovuttamiseen poliisille ajokorttiasiani käsittelemistä varten». Potilaalla on kuitenkin oikeus vaikkapa kesken tutkimuksen perua antamansa suostumus, vaikka hän olisi jo ehtinyt kirjoittaa nimensä lomakkeeseen. Tilanne voi tulla eteen esimerkiksi silloin, jos tutkimuksen aikana käy ilmi, ettei ajolupaa myönnetä. Tällöin tietoja ei luonnollisestikaan toimiteta poliisille. Suostumus ei näin ollen anna lääkärille mahdollisuutta luovuttaa tietoja poliisille muuta tarkoitusta varten kuin vireillä olevan ajokorttiasian ratkaisemiseksi. Monimutkaisempi ongelma tietojenvaihdon kannalta liittyy kysymykseen siitä, millä tavalla potilaan heikentyneeseen ajokykyyn voidaan reagoida silloin, kun potilaan ja lääkärin kohtaaminen ei alun perin liity millään tavalla ajokorttiasioihin. Reagointi potilaan heikentyneeseen ajokykyyn muussa yhteydessä Lääkäri ja potilas kohtaavat luonnollisesti muulloinkin kuin ajokorttia uusittaessa. Hoitava lääkäri saattaa joutua eettisesti vaikeaan tilanteeseen silloin, kun hän tällaisessa yhteydessä havaitsee, että potilaan terveydentila ei enää edellyttäisi ajo-oikeuden säilyttämistä. Ajokyvyn menettämistä koskevan tiedon ilmoittaminen on esimerkiksi pyörätuolissa olevalle pitkäaiskaispotilaalle vaikeaa, koska ajo-oikeuden epääminen saattaa olennaisesti supistaa potilaan elämänpiiriä ja vaikeuttaa jokapäiväistä toimintaa. Tilannetta voi kärjistää se, ettei potilas lääkärin huomautuksesta välittämättä myönnä olevansa liikenteessä vaaraksi sivullisille eikä näin suostu omaehtoisesti luopumaan ajo-oikeudestaan. Ajo-oikeuden epäämisen tarve sinsänsä saattaa kohdistua yhtä lailla äkillisesti ajokykynsä menettäneeseen kuin pitkäaikaispotilaaseen. Tietojenvaihdon edellytysten kannalta ongelmia syntyy silloin, kun selvästi liikenneturvallisuutta vaarantava potilas ei suostu siihen, että 1770 A. Kauppi

4 lääkäri ilmoittaisi tietoja hänen heikentyneestä ajokyvystään lupaviranomaiselle. Näissä tapauksissa joudutaan arvioimaan, kuinka pitkälle lääkärin on varjeltava potilassuhteen luottamuksellisuutta ja voidaanko tietoja ilmoittaa lupaviranomaiselle ylipäänsä potilaan suostumuksetta. Tätä kysymystä analysoitaessa on lähtökohdaksi otettava voimassa olevat säädökset. Potilassuhteen luottamuksellisuus on yksi hoitotoiminnan eettisiä kulmakiviä terveydenhuollossa. Terveydenhuollon asiakkaana olevan yksityisyyttä suojataan erityisesti terveydenhuollon ammattihenkilöitä velvoittavien salassapitosäännösten kautta. Potilastietojen salassapitovelvollisuus perustuu keskeisesti terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 17 sekä potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/92) 13 :ään. Säännöksissä todetaan seuraavaa:»terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa sivulliselle luvatta ilmaista yksityisen tai perheen salaisuutta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon. Salassapitovelvollisuus säilyy ammatinharjoittamisen päättymisen jälkeen» (TAHL 17 ).»Potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat salassa pidettäviä. Terveydenhuollon ammattihenkilö tai muu terveydenhuollon toimintayksikössä työskentelevä taikka sen tehtäviä suorittava henkilö ei saa ilman potilaan kirjallis-ta suostumusta antaa sivulliselle potilasasiakirjoihin sisältyviä tietoja» (PotOikL ja 2. mom.). Näissä lainkohdissa potilastietojen ilmaiseminen sivulliselle on asetettu luvanvaraiseksi. Yleensä tällaisen luvan voi antaa vain potilas itse. Lainsäädäntö sisältää tästä pääsäännöstä kuitenkin eräitä poikkeuksia. Esimerkiksi PotOikL 13 :n 3. momentin perusteella potilasasiakirjoihin sisältyviä tietoja voidaan luovuttaa edellä sanotun estämättä muun muassa tuomioistuimelle ja muulle viranomaiselle, jolla on tiedonsaantiin laissa säädetty oikeus. Näin esimerkiksi poliisille lupaviranomaisena voidaan luovuttaa tietoja Lääkäri voi vaitiolovelvollisuutensa rikkoen ilmoittaa poliisille potilaasta, joka aikoo päihtymystilastaan välittämättä asettua ratin taakse. niissä rajoissa, joita poliisin tiedonhankintaa koskevat toimivaltasäännökset ja yleiset hallinto-oikeudelliset periaatteet tiedonsaantioikeudelle asettavat. Poliisin tiedonhankintaa lupahallintotehtävissä ohjaavat poliisilakiin (493/1995), ampumaaselakiin (1/1998) ja tieliikennelakiin otetut säännökset. PoliisiL 35.2 :n ja 36.3 :n perusteella poliisilla on oikeus perustellusta pyynnöstä saada muun muassa ajo-oikeuden voimassaolon harkitsemiseksi luvanhaltijan terveydentilatietoja salassapitovelvollisuuden estämättä, jos on syytä epäillä, ettei luvanhaltija enää täytä luvan saannin edellytyksiä. Näiden säännösten perusteella väistyy myös lääkärin salassapitovelvollisuus, toimipa tämä sitten julkisyhteisössä tai yksityisellä sektorilla. Lääkärillä ei kuitenkaan ole terveydenhuoltolainsäädännön perusteella kuten ei poliisin tiedonhankintasäännöstenkään perusteella oikeutta tietojen oma-aloitteiseen ilmoittamiseen. Tietojen ilmaiseminen voi tulla kysymykseen vain poliisin aloitteesta, toisin sanoen silloin, kun poliisille syntyy PoliisiL 35.2 :ssä ja TieliikenneL 73.2 :ssä tarkoitettu»syy epäillä» kuljettajan ajokykyä. Tietojen luovuttaminen edellyttää lisäksi poliisin esittämää perusteltua pyyntöä, jossa on esitettävä tiedonsaannin oikeudellinen peruste, tietojen käyttötarkoitus ja tarvittavien tietojen sisältö (Hallituksen esitys eduskunnalle poliisilaiksi 57/1995 vp, Kauppi 1999). Toisaalta lääkäri voi kyllä rikoslain 3 luvun 10 :n sääntelemän pakkotilan perusteella ilmoittaa poliisille sivullisia uhkaavasta vaarasta, ellei vaara muutoin ole poistettavissa. Pakkotilasäännös toimii näin muutoin lainvastaisen teon oikeuttamisperusteena. Sen soveltaminen edellyttää aina intressivertailua suojeltavien oikeushyvien välillä. Kysymys ei tässä esityksessä tarkoitetuissa tapauksissa kuitenkaan välttämättä ole sellaisesta välittömästä vaaratilanteesta, johon Potilaan terveydentila, ajo-oikeus ja lääkärin salassapitovelvollisuus 1771

5 vetoamista pakkotilasäännös lähtökohdiltaan edellyttää. Tämän lainkohdan klassisen soveltamisesimerkin mukaan lääkäri voi vaitiolovelvollisuutensa rikkoen ilmoittaa poliisille potilaasta, joka aikoo päihtymystilastaan välittämättä asettua ratin taakse. Säännöksen henkeen kuuluu käsitykseni mukaan kuitenkin poikkeuksellisuus, toisin sanoen se, ettei siihen turvautuminen voi olla säännönmukaista vaan yksittäistapaus. Mainittua lainkohtaa ei ole tarkoitettu aukollisen tai muuten puutteellisen sääntelyn paikkaajaksi. Terveydenhoitaja oli tekemänsä näöntarkastuksen perusteella havainnut potilaan näkökyvyn heikentyneen siinä määrin, ettei ajoneuvon kuljettaminen ilman silmälaseja olisi tullut missään tapauksessa enää kysymykseen. Kun terveydenhoitaja kysyi, miten potilas oli saapunut vastaanotolle, tämä vastasi ajaneensa omalla autolla. Potilas suostui terveydenhoitajan kehotuksesta jättämään autonsa paikoitusalueelle ja hakeutumaan silmälääkäriin. Jos hän olisi kehotuksesta välittämättä poistunut tarkastuksesta ajamalla, olisi terveydenhoitaja ollut salassapitovelvollisuutensa tiedostaen vaikeassa tilanteessa tietäessään, että potilas voi aiheuttaa liikenteessä vaikkapa jalankulkijan vammautumisen tai kuoleman. Terveydenhoitajalla olisi ollut tilanteessa voimassa olevan sääntelyn puitteissa kaksi vaihtoehtoa: sulkea silmänsä asialta tai tehdä ilmoitus poliisille pakkotilaan vedoten. Lainsäädäntö näyttää siten lähtökohtaisesti antavan potilaalle varsin pitkälle menevän suojan henkilöään koskeviin tietoihin, vaikka hän sitten yksityisyydestään kiinni pitäen muodostaisi todellisen uhan liikenneturvallisuudelle. Tiedonkulun mahdollistavan sääntelyn puuttuminen johtaa luonnollisesti siihen, ettei tieto potilaan ajokykyyn vaikuttavista terveydentilan muutoksista käytännössäkään siirry lääkäriltä poliisille (Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelain muuttamisesta 123/1997 vp.). Mahdollisuus kyseenalaistaa potilaan kyky ajoneuvon kuljettamiseen rajoittuu näin lähinnä poliisin tai sivullisten liikenteessä tekemiin havaintoihin. Jos tämä havainto tehdään vasta potilaan aiheutettua liikenneonnettomuuden, saattaa reagointi tulla sivullisen kannalta liian myöhään. Kysymys on näin mitä suurimmassa Lainsäädäntö näyttää antavan potilaalle huomattavan suojan henkilöään koskeviin tietoihin, vaikka hän muodostaisi uhan liikenneturvallisuudelle. määrin yleisen edun sekä lääkärin ja potilaan välisen luottamussuhteen vastakkainasettelusta. Mahdollisuudet kehittää tietojenvaihtoa Vallitseva tilanne antaa väistämättä aiheen pohtia, tulisiko poliisin ja lääkärin välistä tietojenvaihtoa ajokorttiasioissa edistää ja ennen kaikkea millaisia lainsäädännöllisiä mahdollisuuksia tähän on olemassa. Saman ongelman ovat nostaneet esille kansanedustajat Päivi Räsänen ja Jari Vilén hallitukselle esittämissään kirjallisissa kysymyksissä (43/1999 vp. ja 593/1999 vp.). Myös eduskunnan liikennevaliokunta on tieliikennelain muuttamista koskevassa mietinnössään pitänyt tärkeänä, että mahdollisuudet lainsäädännön muuttamiseen tältä osin otetaan selvitettäväksi (Liikennevaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä tieliikennelain muuttamisesta 12/1997 vp.). Oikeudentilan muuttamiseksi on käsitykseni mukaan käytettävissä kaksi lainsäädännöllistä perusvaihtoehtoa: joko tehdään mahdolliseksi tietojen luovutus poliisille siihen oikeuttavan säännöksen kautta tai asetetaan lääkärille nimenomainen velvoite tietojen ilmoittamiseen. Ensin mainittu vaihtoehto, johon myös STM:n asettama»ajoterveys ja tiedonkulku» -työryhmä äskettäin antamassaan muistiossa päätyi, poistaisi potilastietojen ilmaisemisen oikeudenvastaisuuden. Se mahdollistaisi tietojen luovuttamisen potilaan vastustuksesta huolimatta, mutta sääntely ei olisi kuitenkaan millään tavalla lääkäriä velvoittava. Tietojen ilmoittaminen jäisi näin ollen lääkärin harkinnan varaan, johon voisi vaikuttaa esimerkiksi pitkäaikaisen potilassuhteen aikana syntynyt ystävyys tai vaikkapa vain se, ettei lääkäri katso ammattietiikkansa antavan mahdollisuutta toimia potilaan tahdon vastaisesti. Tämä voisi johtaa siihen, että tiedot jäisivät ilmoittamatta myös objektiivisesti arvioiden perustelluissa tilanteissa, etenkin kun 1772 A. Kauppi

6 ilmoittamatta jättämisestä ei seuraisi lääkärille minkäänlaisia sanktioita. Pitkäaikainen potilassuhde sinänsä saattaa vaikuttaa myös varsinaisen ajokorttilausunnon sisältöön. Viime aikoina onkin viritelty keskustelua siitä, että potilasta hoitava lääkäri ei vastaisuudessa toimisi ns.»ajokorttilääkärinä», vaan ajokortin uusimiseksi tehtävän lääkärintarkastuksen suorittaisi muu kuin potilaan varsinaiseen hoitoon osallistuva lääkäri, esimerkiksi erityinen liikennelääkäri (Saarnio 2000). Yleistyessään käytäntö paitsi vahvistaisi lääketieteellistä asiantuntemusta tällä sektorilla myös edistäisi potilaan terveydentilan arvioinnin objektiivisuutta. Toisaalta Suomen Lääkärilehden numeron 18 19/96»Ajokorttien uudet terveysvaatimukset» -liitteeseen sisältyvässä artikkelissa (Wallin ym.) on esitetty seuraavaa:»on suositeltavaa, että lääkärintarkastuksen tekisi ja lääkärintodistuksen ajokorttiasiaa varten laatisi potilaan terveydentilan ennestään tunteva lääkäri, ajokykyyn vaikuttavia pitkäaikaissairauksia poteville mieluimmin oma hoitava lääkäri». Vaikka lääkärinlausunto ajokorttiasiassa on lääkintölaillinen todistus, jonka oikeellisuuden lääkäri vakuuttaa kunniansa ja omantuntonsa kautta, lienee objektiivisuuden varmistamiseksi perusteltavissa, että myös muu kuin potilasta hoitava (erikois)lääkäri voi omien tutkimustensa ja aikaisempien potilaasta laadittujen asiakirjojen perusteella antaa pätevän lausunnon tämän ajokyvystä. Toinen edellä mainituista vaihtoehdoista olisi tietojenvaihdon kannalta tehokkaampi, koska se asettaisi lääkärille nimenomaisen velvoitteen tietojen ilmoittamiseen. Tehokkuus perustuu ennen muuta siihen, että ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti voisi johtaa myös sanktioihin. Laajaa lääkäriin kohdistettua ilmoitusvelvollisuutta (erityisesti rikosasioissa) on kuitenkin lainsäädäntötyössä vierastettu ja pidetty Suomen oikeusjärjestykseen soveltumattomana (Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäyttöä 6/1997 vp.). On katsottu, että suhtautumalla kriittisesti lääkärin ilmoitusvelvollisuuteen ylläpidetään toisaalta potilassuhteen luottamuksellisuutta ja toisaalta luodaan edellytykset sille, että potilas voi hakeutua hoitoon tarvitsematta pelätä luottamuksellisten tietojen leviämistä hoitosuhteen ulkopuolelle. Vertailun vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi Ruotsissa tietojenvaihdon toteuttamista ilmoitusvelvollisuutena ei ole pidetty ongelmallisena vaan lääkäri on nimenomaan velvoitettu ilmoittamaan lupaviranomaiselle, jos ajokortinhaltija ei lääkärintarkastuksen perusteella ole lääketieteellisesti arvioiden kykenevä ajoneuvon kuljettajaksi. Ennen ilmoitusta lääkärin on annettava tästä ajokortinhaltijalle tieto, jolloin tämä voi vielä oma-aloitteisestikin luopua ajokorttia edellyttävän ajoneuvon kuljettamisesta (Körkortslag 1998: kap. 2, Norström ja Sverne 1996). Ulkomaisessa oikeuskirjallisuudessa on tuotu esille myös käsitys siitä, että lääkärille syntyisi eräissä tapauksissa jopa vahingonkorvausvastuu potilaansa liikenteessä aiheuttamista vahingoista, jos hän ei ole tietoisena kuljettajana varaa aiheuttavan potilaan aikeista jatkaa ajamista ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin ajamisen estämiseksi. Käsitys on tosin saanut vastaansa jyrkkää kritiikkiä, koska aina ei pystytä etukäteen arvioimaan potilaan terveydentilan tosiasiallista vaikutusta hänen ajokykyynsä (Mason ja McCall Smith 1999, Devereux 2002). Lainsäädännössämme poliisille on jo annettu liikenneturvallisuuden ylläpitämiseksi yksilön perusoikeuksiin puuttuvia toimivaltuuksia, jotka ulottuvat alkoholin ja huumausaineiden käytön valvonnasta oikeuteen saada viranomaisilta terveydentilatietoja. Tässä valossa onkin hieman vaikea mieltää, miksi potilaan vastustus voisi estää liikenneturvallisuuden ylläpitämisen kannalta välttämättömän tietojenvaihdon, kun otetaan huomioon juuri se, että poliisilla on kuitenkin vaatiessaan oikeus saada nämä tiedot. Toisin sanoen potilaan suostumuksesta riippumaton yksityisyyden suojan rajoittaminen on ajokorttiasioissa jo legitimoitu siltä osin kuin poliisi on tietojenvaihdossa aktiivisena osapuolena. Kysymys onkin lainsäädännön mahdollisuuksien kannalta lähinnä siitä, ollaanko lainsäädännöllä valmiita puuttumaan ajokorttiasioissa lääkärin ja potilaan välisen luottamuksen suojaan siten, että lääkäri velvoitettaisiin nimenomaan omaaloitteiseen luottamussuhteen rikkomiseen. Potilaan terveydentila, ajo-oikeus ja lääkärin salassapitovelvollisuus 1773

7 Kun Ruotsissa tämä askel on siis jo otettu, voidaan arvioida sitä, miten malli soveltuisi Suomen oikeusjärjestykseen. Tämä edellyttää huomion kiinnittämistä sellaisiin lainsäädäntöömme jo sisältyviin säännöksiin, jotka velvoittavat lääkärin oma-aloitteiseen ja potilaan suostumuksesta riippumattomaan tietojen ilmoittamiseen poliisille tai muulle viranomaiselle. Näitä säännöksiä on tarkasteltava silmällä pitäen erityisesti niitä intressejä, joita ilmoitusvelvollisuuden kautta pyritään suojelemaan. Lääkärin velvollisuus ilmoittaa tietoja poliisille tulee voimassa olevien säädösten perusteella kysymykseen lähinnä kuolemansyyn selvittämistoimenpiteissä sekä rikoslain 15 luvun 10 :n tarkoittamissa tilanteissa. Lääkärille syntyy jälkimmäisen säännöksen perusteella ilmoitusvelvollisuus, jos hänellä on tietoja tietyistä hankkeilla olevista, luonteeltaan törkeistä rikoksista, joiden rangaistusmaksimi on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Sairauden aiheuttamasta ajokyvyn heikkenemisestä johtuva liikenteen vaarantaminen ei näin törkeänäkään tekomuotona kuulu mainitussa säännöksessä tarkoitettujen, ilmoitettavien rikosten joukkoon. Kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain (459/73) 8 :n mukaan lääketieteellisen ruumiinavauksen suorittajalääkärin on puolestaan viipymättä saatettava poliisille tieto, mikäli ruumiissa on sellaisia merkkejä, jotka edellyttäisivät oikeuslääketieteellisen kuolemansyyn selvittämistä. Näiden tietojen ilmoittamiseen velvoittavien säännösten tarkoituksena voidaan pitää toisaalta yleisen turvallisuuden ylläpitämistä, toisaalta pyrkimystä rikosvastuun toteuttamiseen. Tartuntatautilaki (583/86) velvoittaa lääkärin ja hammaslääkärin tekemään ilmoituksen toteamastaan tai epäilemästään yleisvaarallisesta ja ilmoitettavasta tartuntatautitapauksesta terveyskeskuksen tai sairaanhoitopiirin vastaavalle lääkärille. Sosiaali- ja terveysministeriö voi edelleen harkintansa mukaan määrätä sairastuneen On vaikea mieltää, miksi potilaan vastustus voisi estää liikenneturvallisuuden ylläpitämisen kannalta välttämättömän tietojenvaihdon. tai sairastuneeksi epäillyn henkilötiedot merkittäväksi tartuntatauti-ilmoitukseen, jos se on tartuntatautien epidemioiden selvittämisen ja leviämisen ehkäisemiseen kuuluvien tehtävien hoitamiseksi välttämätöntä (TTautiL 23 ). Lainvalmistelussa edelliseen säännökseen perustuvaa ilmoitusvelvollisuutta on perusteltu muun muassa sillä, että vaarallisten tartuntatautien leviämisen estämiseksi ja väestön suojelemiseksi on välttämätöntä saattaa asianomaisille viranomaisille heti tieto mainituista tapauksista (Hallituksen esitys Eduskunnalle tartuntatautilaiksi 44/1986). Edellä sanottu viittaa toisin sanoen välttämättömiin toimenpiteisiin laajemman väestönosan terveyden suojelemiseksi. Edelleen lastensuojelulain (683/83) 40 :n mukaan terveydenhuollon ammattihenkilön on tehtävä ns. lastensuojeluilmoitus kunnan sosiaaliviranomaisille, mikäli hän työssään havaitsee, että lapsi on ilmeisen suojelun tarpeessa. Näissä tilanteissa ilmoitusvelvollisuuden perustana voidaan pitää lapsen tasapainoisen kehityksen turvaamista ja joskus myös suoranaisesti lapsen fyysisen turvallisuuden ylläpitämistä. Lopuksi Uppoutumatta tämän esityksen puitteissa syvemmälle intressianalyyttiseen pohdiskeluun voidaan edellä esitetyn perusteella todeta, ettei lääkärille säädetty velvollisuus tietojen ilmoittamiseen ole meilläkään täysin vieras lainsäädäntöratkaisu. Potilaan ja lääkärin välisen luottamussuhteen kunnioittaminen ei toisin sanoen ole poikkeuksetta estänyt painavista syistä tapahtuvaa tietojenvaihtoa lääkärin ja viranomaisten välillä. Vaikka edellä tarkastellut säännökset eroavat kohteeltaan jonkin verran tämän esityksen aihepiiristä, voidaan niiden tarkoituksesta saada tukea analysoitaessa mahdollisuutta kytkeä ilmoitusvelvollisuus myös ajokorttiasioihin. Toisaalta täytyy pitää mielessä, että lääkäs A. Kauppi

8 rille säädetty velvollisuus potilastietojen ilmoittamiseen horjuttaa aina jossain määrin lääkärin ja potilaan välistä luottamussuhdetta. Kun potilaan terveydentilaa koskevat tiedot nauttivat vielä perusoikeutena turvattua suojaa, edellyttää kuvatunlaisen sääntelyn mahdollinen toteuttaminen aina suojeltavien intressien tarkkaa punnintaa. Pyrkimys lainsäädännön kehittämiseen edellä tarkoitetussa mielessä on konkretisoitunut muun muassa kansanedustaja Pertti Hemmilän eduskunnalle jättämässä lakialoitteessa (47/ 2001 vp.), jossa hän esittää lisättäväksi tieliikennelain 63 :ään seuraavansisältöisen momentin:»mikäli lääkärin tietoon tulee ajokortin haltijan terveydentilaa koskeva oleellinen tieto, jonka perusteella ajo-oikeuden edellytykset eivät täyty, hänen on ilmoitettava havaitsemastaan ajo-oikeuden edellytysten puuttumisesta poliisiviranomaiselle. Oleellisina ajo-oikeuteen vaikuttavina seikkoina voidaan pitää esimerkiksi päihteiden tai huumausaineiden pitkäaikaista väärinkäyttöä tai ajokykyä huomattavasti heikentävää ruumiillista tai henkistä sairautta.» Kuten tunnettua, lainsäädäntöuudistukset vievät usein aikaa, varsinkin jos sääntelykohteeseen liittyy intressiristiriitoja ja arvonäkökohtia. Lainsäädäntöprosessin käynnistymistä edeltää monesti yhteiskunnassa havaittujen ongelmien esiintuonti, jota tehtävää toivoakseni myös tämä kirjoitus palvelee. Kirjallisuutta Devereux JA. Epilepsy and driving licences. Med Law 2002;21: Hakamies-Blomqvist L, Henriksson P, Falkmer T, Lundberg C, Bra-ekhus A. Körkortsdiagnostik i allmänläkares dagliga patientarbete med äldre. En jämförelse av svenska och finska allmänläkares aktiviteter, kunskaper och attityder. Väg- och transportforskningsinstitutet. VTI rapport 431/1998. Hallituksen esitys Eduskunnalle tartuntatautilaiksi (HE 44/1986 vp.). Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi (HE 6/1997 vp.). Hallituksen esitys Eduskunnalle tieliikennelain muuttamisesta (HE 123/ 1997 vp.). Hallituksen esitys Eduskunnalle poliisilaiksi (HE 57/1994 vp.). Kirjallinen kysymys 43/1999 vp. Lääkärin oikeus ilmoittaa ajokorttiviranomaisille liikenneturvallisuutta vaarantavasta potilaastaan (Päivi Räsänen). Kirjallinen kysymys 593/1999 vp. Ajokortin myöntämiseen tarvittava lääkärintodistus (Jari Vilén). Liikennevaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä laiksi tieliikennelain muuttamisesta (LiVM 12/1997 vp.). Mason JK, McCall Smith RA. Law and medical ethics. 5. painos. London, Edinburgh, Dublin: Butterworth, Norström C, Sverne T. Sekretess i hälso- och sjukvården. Stockholm: Gothia AB, Saarnio P. Liikennelääkäriä tarvitaan. Suom Lääkäril 2000;55(23):2551. Wallin A, Söder J, Laaksonen H, Kujala S, Wuoma E. Ajokorttien uudet terveysvaatimukset. Suom Lääkäril 1996;51(18 19): Liite, s ARTO KAUPPI, hallintotieteiden lisensiaatti, julkisoikeuden, erityisesti lääkintäoikeuden ma lehtori arto.kauppi@urova.fi Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta PL 122, Rovaniemi Potilaan terveydentila, ajo-oikeus ja lääkärin salassapitovelvollisuus 1775

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

Työkaluja ajokyvyn arviointiin

Työkaluja ajokyvyn arviointiin Työkaluja ajokyvyn arviointiin 23.9.2011 Ajokorttiviranomaisen ja lääkärin yhteistyö ajo-oikeusasioissa Tarkastaja Tero Mäkikyrö Oulun poliisilaitos Lupayksikkö tero.makikyro@poliisi.fi Tausta tieliikennelaista

Lisätiedot

Lääkärin ilmoitusvelvollisuus ajoterveysasioissa:

Lääkärin ilmoitusvelvollisuus ajoterveysasioissa: Lääkärin ilmoitusvelvollisuus ajoterveysasioissa: Kolme näkökulmaa prosessin toimivuuteen M. Peräaho, S. Laapotti, A. Katila & K. Hernetkoski Liikennepsykologia, Turun yliopisto Tausta ja menetelmä Jatkoa

Lisätiedot

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Päihdelääketieteen päivät 2013 Mika Lehtonen projektipäällikkö, SM, poliisiosasto 12.3.2013 Ampuma-aseet Suomessa noin 1,6 miljoonaa ampuma-asetta noin

Lisätiedot

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Toimintaympäristö 1.1.2014 Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisilaitoksista Sisä-Suomen

Lisätiedot

Suostumuskäytännöt Suomen perustuslaki

Suostumuskäytännöt Suomen perustuslaki Suostumuskäytännöt 2..205 THL / OPER - OTK Joni Komulainen Suomen perustuslaki 6 Yhdenvertaisuus 0 Yksityiselämän suoja: Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu: - Henkilötietojen suojasta

Lisätiedot

Tyypin 1 diabeetikon ajoterveys

Tyypin 1 diabeetikon ajoterveys Tyypin 1 diabeetikon ajoterveys Pirjo Ilanne-Parikka sisätautien erikoislääkäri, diabeteslääkäri Tiimiklubi 12.10.2012 Diabeteskeskus Ajokorttilaki annettu 29.4.2011 Laki voimaan 19.1.2013 Nykyiset ajokortit

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö 18.1.2017 / Timo Mutalahti 1 Kuvat: Pixabay.com Ilmoitus viranomaisille Missä asukkaan asumiseen tai elämiseen liittyvissä ongelmissa vuokranantajalla tai asumisen

Lisätiedot

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä 7.5.2014 Kalle Tervo Keskeiset lait Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) Henkilötietolaki (22.4.1999/523) Laki

Lisätiedot

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,

Lisätiedot

Lait ja viranomaisohjeet koskien ajokykyarviota. Professori Kaija Seppä Tampereen yliopisto

Lait ja viranomaisohjeet koskien ajokykyarviota. Professori Kaija Seppä Tampereen yliopisto Lait ja viranomaisohjeet koskien ajokykyarviota Professori Kaija Seppä Tampereen yliopisto Luennon sisältö Eurooppalainen lainsäädäntö Kotimainen lainsäädäntö Tulkintoja Lait ja viranomaisohjeet Eurooppalainen

Lisätiedot

7 Poliisin henkilötietolaki 50

7 Poliisin henkilötietolaki 50 7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen

Lisätiedot

Potilas aktiivisena toimijana omassa hoidossaan

Potilas aktiivisena toimijana omassa hoidossaan Potilas aktiivisena toimijana omassa hoidossaan Suomen EDI-LEIDIT ry seminaari 27.9.2007 VR-kokouskeskus, Helsinki Synnöve Amberla varatuomari Suomen Kuntaliitto Perustuslaki Yhdenvertaisuus (6 ) Oikeus

Lisätiedot

Välittämisen koodi. Hyvinvoiva lapsi ja nuori Johanna Sorvettula, hallintojohtaja, varatuomari. Johanna Sorvettula 1

Välittämisen koodi. Hyvinvoiva lapsi ja nuori Johanna Sorvettula, hallintojohtaja, varatuomari. Johanna Sorvettula 1 Välittämisen koodi Hyvinvoiva lapsi ja nuori, hallintojohtaja, varatuomari 1 Miten viranomaiset voivat tehdä lakiperusteista yhteistyötä ilman asiakkaan/potilaan suostumusta? Julkisuuslaki Viranomaisen

Lisätiedot

AJOTERVEYDEN VALVONTA. Poliisin näkökulma. 29.10.2015 apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä

AJOTERVEYDEN VALVONTA. Poliisin näkökulma. 29.10.2015 apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä AJOTERVEYDEN VALVONTA Poliisin näkökulma 29.10.2015 apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä 1 29.10.2015 Poliisilaitoksesta pääpoliisiasema Tampereella yhteensä 18 toimipistettä 1004 vakituista työntekijää,

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN OHJEET LÄÄKÄREILLE PÄIHDERIIPPU- VUUDEN ARVIOINNNISTA JA AJOKELPOISUUDESTA

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN OHJEET LÄÄKÄREILLE PÄIHDERIIPPU- VUUDEN ARVIOINNNISTA JA AJOKELPOISUUDESTA OHJE STM/4354/2008 9.3.2009 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN OHJEET LÄÄKÄREILLE PÄIHDERIIPPU- VUUDEN ARVIOINNNISTA JA AJOKELPOISUUDESTA 1. Lainsäädäntö Ajokorttilupa edellyttää, ettei hakijalla ole ajokorttidirektiivin

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö

Uudistuva lainsäädäntö Uudistuva lainsäädäntö Poliisitoiminnan näkökulma Poliisihallitus, poliisitoimintayksikkö, asehallinto Muutoksen tavoitteet Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi ampumaratalaki. Lisäksi muutettaisiin ampuma-aselakia,

Lisätiedot

Lääkärien ilmoitusvelvollisuuden ongelmat

Lääkärien ilmoitusvelvollisuuden ongelmat Lääkärien ilmoitusvelvollisuuden ongelmat Markus Sundqvist, ylilääkäri A-klinikkasäätiön Päihdesairaala V. Liikenneoikeuspäivä 27.10.2015 Ajoterveys: Kuka vastaa mistäkin? Lääkäri tukee potilaan ajokyvyn

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS

REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS Päivitetty 15.09.2010 www.tietosuoja.fi 2 Sisällysluettelo 1. Mistä informointivelvoitteessa on kysymys 3 2. Ketä informointivelvoite

Lisätiedot

HE 247/2009 vp. muutettavaksi. Laista poistettaisiin säännös raskaan ajoneuvoyhdistelmän. Lakiin lisättäisiin uusi pykälä ajo-oikeuden

HE 247/2009 vp. muutettavaksi. Laista poistettaisiin säännös raskaan ajoneuvoyhdistelmän. Lakiin lisättäisiin uusi pykälä ajo-oikeuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tieliikennelakia sällä menetetyn ajo-oikeuden takaisin saamisesta. muutettavaksi.

Lisätiedot

Uuden ajokorttidirektiivin muuttuneet terveysvaatimukset. Hannele Havanka Aluehallintoylilääkäri Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Uuden ajokorttidirektiivin muuttuneet terveysvaatimukset. Hannele Havanka Aluehallintoylilääkäri Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Uuden ajokorttidirektiivin muuttuneet terveysvaatimukset Hannele Havanka Aluehallintoylilääkäri Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Keskeiset ajankohtaiset asiat Ajokorttidirektiivit 2006/126/EY ja sen

Lisätiedot

liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 72/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. Tieliikennelaissa määriteltäisiin

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

Rekisteri on perustettu Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan terveyspalvelujen käyttöä varten.

Rekisteri on perustettu Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan terveyspalvelujen käyttöä varten. TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) 1. Rekisterin nimi Tartunta- ja infektiotautien seurantarekisteri Laatimispvm: 24.4.2015/17.4.2019 2. Rekisterinpitäjä Rauman sosiaali- ja terveysvaliokunta Steniuksenkatu 2 26100

Lisätiedot

Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014

Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen Alaikäiset ja biopankit -keskustelu 25.11.2014 Merike Helander Merike Helander, lakimies 25.11.2014 2 Esityksen

Lisätiedot

Potilaan asema ja oikeudet

Potilaan asema ja oikeudet Potilaan asema ja oikeudet Lakimies, VT Heli Kajava 12.9.2018 1 Potilaan oikeudet potilaslaissa (laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992) oikeus laadultaan hyvään terveydentilan edellyttämään hoitoon

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Horisontissa 2020 strategiapäivä 26.4.2012 Vs. hallintojohtaja, VT Jari-Pekka Tuominen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Lääketieteellistä tutkimusta koskevat

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh:

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: 0505490789 Sp: mikko.lounela@hahmoterapia.com REKISTERIN NIMI Tmi

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

RATTIJUOPON AJOKYVYN ARVIOINTI. Markus Sundqvist Ma. johtava ylilääkäri 25.10.2012

RATTIJUOPON AJOKYVYN ARVIOINTI. Markus Sundqvist Ma. johtava ylilääkäri 25.10.2012 RATTIJUOPON AJOKYVYN ARVIOINTI Markus Sundqvist Ma. johtava ylilääkäri 25.10.2012 Yleistä Rattijuopumuksen määritelmä: johtuu joko alkoholin tai muun päihteen vaikutuksesta. Huumeiden suhteen nollatoleranssi

Lisätiedot

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO 1(5) Yhteiskuntatieteiden tiedekunta vastaajan nimi

LAPIN YLIOPISTO 1(5) Yhteiskuntatieteiden tiedekunta vastaajan nimi LAPIN YLIOPISTO 1(5) JULKISOIKEUDEN VALINTAKOE 13.6.2005 Vastaa seuraaviin kysymyksiin. Tehtävissä julkisuuslailla tarkoitetaan lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) ja potilaslailla lakia

Lisätiedot

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito. Päihdelääketieteen kurssi

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito. Päihdelääketieteen kurssi Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito Päihdelääketieteen kurssi 13.11.2014 Esityksen sisältö Taustaa lyhyesti Lastensuojeluilmoitus ja ennakollinen lastensuojeluilmoitus Erityiskysymyksenä tahdonvastainen

Lisätiedot

MALLI JULKISEN TERVEYDENHUOLLON POTILAIDEN INFORMOINNISTA

MALLI JULKISEN TERVEYDENHUOLLON POTILAIDEN INFORMOINNISTA TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO MALLI JULKISEN TERVEYDENHUOLLON POTILAIDEN INFORMOINNISTA Päivitetty 15.09.2010 www.tietosuoja.fi 2 Malli rekisterinpitäjille julkisessa terveydenhuollossa (mallia voidaan

Lisätiedot

Juridiset perusteet yhteistyölle eri toimijoiden kesken työikäisten hoidossa, salassapito huomioiden

Juridiset perusteet yhteistyölle eri toimijoiden kesken työikäisten hoidossa, salassapito huomioiden Juridiset perusteet yhteistyölle eri toimijoiden kesken työikäisten hoidossa, salassapito huomioiden Työikäinen terveydenhuollossa II, ksshp, 29.11.2016, lakimies, tietosuojavastaava, Espoon kaupunki Käsiteltävät

Lisätiedot

SORA-SÄÄNNÖKSET JA NÄYTTÖTUTKINNOT

SORA-SÄÄNNÖKSET JA NÄYTTÖTUTKINNOT SORA-SÄÄNNÖKSET JA NÄYTTÖTUTKINNOT Sora-säännösten toimeenpano ammatillisessa koulutuksessa seminaari, Helsinki 25.10.2012 Hallitusneuvos Merja Leinonen merja.leinonen@minedu.fi Muutokset lyhyesti opiskelijaksi

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 114/2010 vp Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain, ammattikorkeakoululain, yliopistolain sekä rikosrekisterilain 6 :n muuttamisesta

Lisätiedot

1. Terveydenhuollon toimintayksikkö. HammasOskari Oy, Liesikuja 4A, Rekisteriasioista vastaava yhteyshenkilö

1. Terveydenhuollon toimintayksikkö. HammasOskari Oy, Liesikuja 4A, Rekisteriasioista vastaava yhteyshenkilö Tietosuojaseloste 1. Terveydenhuollon toimintayksikkö HammasOskari Oy, Liesikuja 4A, 01600 HammasOskari Oy:n potilasrekisteri on sen toimintayksikössä käytössä niiden terveyshuollon ammattihenkilöiden

Lisätiedot

Työelämän tietosuojalaki Johanna Ylitepsa

Työelämän tietosuojalaki Johanna Ylitepsa Työelämän tietosuojalaki 19.11.2018 Johanna Ylitepsa Tietosuoja-asetus 88 artikla Käsittely työsuhteen yhteydessä Jäsenvaltiot voivat antaa lakisääteisesti tai työehtosopimuksilla yksityiskohtaisempia

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (TyVM 3/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat

Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (TyVM 3/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi yksityisyyden suojasta työelämässä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 75/2000 vp). Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta

Lisätiedot

Ohje ID (5)

Ohje ID (5) Ohje ID-1563437696 1 (5) 11.04.2016 POL-2016-3257 Voimassaoloaika 15.4.2016-14.4.2021 Säädösperuste Laki poliisin hallinnosta (110/1992) 4 Ajokorttilaki (386/2011) Muuttaa/Kumoaa Kohderyhmät Poliisi Päihderiippuvuus

Lisätiedot

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä 4.6.2015 Mikkeli Itä-Suomen opiskeluhuollon päivät Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon kokonaisuus ja määritelmät

Lisätiedot

Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen

Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen Sosiaali- ja Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 Tampere Pia-Liisa Heiliö Neuvotteleva virkamies 12.5.2015

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D043528/02 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 29/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksia tieliikennelain kuljettajan ajoterveyden seurantaa koskeviin

Lisätiedot

Valvonta-asioiden käsittelyprosessi

Valvonta-asioiden käsittelyprosessi Valvonta-asioiden käsittelyprosessi Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Tarja Holi johtaja, valvontaosasto 16.4.2013 Tarja Holi 1 Valviran ja aluehallintovirastojen välinen työnjako sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 222/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

HOITOTAHTO. VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014

HOITOTAHTO. VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014 HOITOTAHTO VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014 1 VT PAULA KOKKONEN 3.2.2014 Mikä on hoitotahto / hoitotestamentti? Tahdonilmaisu, jolla tavoitellaan hyvää kuolemaa Miksi sitä tarvitaan? Lääketieteen

Lisätiedot

Epilepsia ja ajokyky. Sirpa Rainesalo

Epilepsia ja ajokyky. Sirpa Rainesalo Epilepsia ja ajokyky Sirpa Rainesalo 24.4.2014 Ajoterveysdirektiivi 2009/113/EY STM ajoterveys asetus 2011 Ajoterveysohjeet (viimeksi 10.6.2013) 2 Ajo-oikeus ajokorttiluokissa, RI ja RII Luokka Ajo-oikeus

Lisätiedot

Säädökset ajoterveyden valvonnasta. Aulikki Wallin, Mikael Ojala ja Erkki Wuoma

Säädökset ajoterveyden valvonnasta. Aulikki Wallin, Mikael Ojala ja Erkki Wuoma Liikennelääketiede Aulikki Wallin, Mikael Ojala ja Erkki Wuoma sisältyvät tieliikennelakiin, ajokorttiasetukseen ja vuonna 1996 Suomessa voimaan tulleeseen EU:n ajokorttidirektiiviin. Ajoterveyden valvontajärjestelmää

Lisätiedot

Päätös. Laki. terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta

Päätös. Laki. terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2005 vp Hallituksen esitys Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tehtävien laajentamista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä Terveydenhuollon

Lisätiedot

Helsinki /ra. EDUSKUNTA Hallintovaliokunta

Helsinki /ra. EDUSKUNTA Hallintovaliokunta Helsinki 23.2.2010/ra EDUSKUNTA Hallintovaliokunta asia: HE 106/2009 vp laiksi ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta sekä YK:n ampuma-aseita koskevan ym. yleissopimuksen voimaansaattamisesta

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 88 a, sellaisena kuin se on laissa 323/2009, muutetaan 3 :n 13 kohta, 10 a ja 35, 56 :n 4 momentti,

Lisätiedot

Ajankohtaista työelämän tietosuojasta Johanna Ylitepsa

Ajankohtaista työelämän tietosuojasta Johanna Ylitepsa Ajankohtaista työelämän tietosuojasta 20.5.2019 Johanna Ylitepsa Tietosuoja-asetus 88 artikla Käsittely työsuhteen yhteydessä Jäsenvaltiot voivat antaa lakisääteisesti tai työehtosopimuksilla yksityiskohtaisempia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) 191 Lausunto luonnoksesta mielenterveyslain väliaikaiseksi muuttamiseksi Pöydälle HEL 2013-000105 T 03 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN

KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN 22.7.2019 EOAK 4582/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Mikko Sarja Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli

Lisätiedot

Hämeenkyrön terveyskeskus. Yhteystiedot: Hämeenkyrön terveyskeskus Härkikuja 10 39100 Hämeenkyrö

Hämeenkyrön terveyskeskus. Yhteystiedot: Hämeenkyrön terveyskeskus Härkikuja 10 39100 Hämeenkyrö HÄMEENKYRÖN KUNTA REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Perusturva Terveyspalvelut Laatimispäivä 24.7.2007 Päivitetty 15.4.2014 1. Terveydenhuollon toimintayksikkö (rekisterinpitäjä) 2. Rekisteriasioista

Lisätiedot

Sairaalan talousjohtaja. 3. Rekisterin nimi Niuvanniemen sairaalan potilaslaskutusrekisteri

Sairaalan talousjohtaja. 3. Rekisterin nimi Niuvanniemen sairaalan potilaslaskutusrekisteri REKISTERISELOSTE 1 (5) 1. Rekisterin pitäjä Nimi Niuvanniemen sairaala (valtion mielisairaala) Postiosoite Niuvankuja 65 70240 KUOPIO Puhelin 0295 242 111 (vaihde) 2. Rekisteriasioita hoitava henkilö tai

Lisätiedot

Potilaan oikeudet. Esitteitä 2002:8

Potilaan oikeudet. Esitteitä 2002:8 Potilaan oikeudet Esitteitä 2002:8 Potilaan oikeudet Potilaan oikeusturvan parantamiseksi Suomessa on laki potilaan oikeuksista. Laki koskee koko terveydenhuoltoa ja sosiaalihuollon laitoksissa annettavia

Lisätiedot

Epilepsia ja ajokyky. Anna Maija Saukkonen Ayl PKSSKy/Neurologia.

Epilepsia ja ajokyky. Anna Maija Saukkonen Ayl PKSSKy/Neurologia. Epilepsia ja ajokyky Anna Maija Saukkonen Ayl PKSSKy/Neurologia Ajokorttiryhmät Ryhmä 1 (R1): henkilöauto, mopoauto, traktori, alle 3,5 t pakettiauto, m-pyörä: liberaalit ajoterveysvaatimukset Ryhmä 2

Lisätiedot

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön

Lisätiedot

Hämeenkyrön terveyskeskus. Yhteystiedot: Hämeenkyrön terveyskeskus Härkikuja 10 39100 Hämeenkyrö

Hämeenkyrön terveyskeskus. Yhteystiedot: Hämeenkyrön terveyskeskus Härkikuja 10 39100 Hämeenkyrö HÄMEENKYRÖN KUNTA REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Perusturva Terveyspalvelut 15.4.2014 1. Terveydenhuollon toimintayksikkö (rekisterinpitäjä) 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö Rekisteriasioiden

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto

Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto Ajankohtaista aluehallintovirastosta Pohtimolammella 26.5.2016 Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto 1 2019 aluehallintouudistuksesta Alueellisesti toimivaltaisten aluehallintovirastojen

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

HE 146/2017 vp. laiksi ajokorttilain muuttamisesta. Trafin kuljettajantutkinto-työpaja

HE 146/2017 vp. laiksi ajokorttilain muuttamisesta. Trafin kuljettajantutkinto-työpaja HE 146/2017 vp. laiksi ajokorttilain muuttamisesta Trafin kuljettajantutkinto-työpaja 1.12.2017 1 HE ajokorttilain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan Ajokorttimenettelyjä kehitettäväksi Muutoksia kuljettajakoulutukseen

Lisätiedot

HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN. 25.5.2010 Mari Kärkkäinen

HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN. 25.5.2010 Mari Kärkkäinen HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN HOITOLINJAUS Tavoitteena on, että potilas saa oikean hoidon oikeaan aikaan oikeassa paikassa. HOITOLINJAUS JA HOITOTAHTO Hoitolinjauksen teko

Lisätiedot

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset

Lisätiedot

Nimi Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymä Postiosoite Yläneentie 1 Postinumero RIIHIKOSKI

Nimi Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymä Postiosoite Yläneentie 1 Postinumero RIIHIKOSKI Tiedotteella pyrimme kertomaan asiakkaillemme ja häntä edustavalle henkilölle, miten asiakkaita koskevat potilastiedot ja muut asiakirjat laaditaan, säilytetään ja arkistoidaan. Asiakkaalla on oikeus tutustua

Lisätiedot

Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet

Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet SEHL:n opintopäivät 7.-8.4.2017 Jenna Uusitalo Väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto Jenna.uusitalo@helsinki.fi Sisältö 1. Vastuun ja velvollisuuden

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

Ennakkoon lähetetyt kysymykset

Ennakkoon lähetetyt kysymykset Ennakkoon lähetetyt kysymykset Irma Pahlman OTT, VT, MBA Korvaushoitoasiakkaan oikeus valita korvaushoitoa toetuttava terveysasema ja kunta Terveydenhuoltolaki (1326/2010) 47 Kiireettömän hoidon hoitopaikan

Lisätiedot

Poliisin palvelut oppilaitoksille Satakunnassa Oppilaitoksen turvallisuuspäivä Ylikonstaapeli Risto Laaksonen Lounais-Suomen poliisilaitos

Poliisin palvelut oppilaitoksille Satakunnassa Oppilaitoksen turvallisuuspäivä Ylikonstaapeli Risto Laaksonen Lounais-Suomen poliisilaitos Poliisin palvelut oppilaitoksille Satakunnassa Oppilaitoksen turvallisuuspäivä 5.4.2017 Ylikonstaapeli Risto Laaksonen Lounais-Suomen poliisilaitos Poliisin välittömiä toimia edellyttävät tilanteet Soitto

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ammattihenkilön toiminnan valvontaan liittyvä ammattitaidon selvittäminen

Sosiaalihuollon ammattihenkilön toiminnan valvontaan liittyvä ammattitaidon selvittäminen Sosiaalihuollon ammattihenkilön toiminnan valvontaan liittyvä ammattitaidon selvittäminen Valvira-Sosnet verkoston seminaari 15.3.2019 Helsinki Markus Henriksson Ylijohtaja Valvira.fi, @ValviraViestii

Lisätiedot

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen

Lisätiedot

Lääkärin oikeuksista ja velvollisuuksista

Lääkärin oikeuksista ja velvollisuuksista Lääkärin oikeuksista ja velvollisuuksista Markus Henriksson ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira Huom. 1. Esityksessä ei käsitellä kaikkia säädöksiä

Lisätiedot

UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat

UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat Rovaniemellä 23.5.2016 Lakiasiainpäällikkö, VT Keijo Mattila Lapin aluehallintovirasto 1 Esityksen rakenne 1) Yleisiä

Lisätiedot

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 17.3.2016 Dnro 1669/2/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 1 ASIA Tutkittavani

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taksiliikenneluvan hakeminen Nopein tapa hankkia uudenmallinen taksiliikennelupa on hakea sitä

Lisätiedot

Osteopaatti Jutta Aalto Anatomia- ja kehotietoisuuskoulutus TIETOSUOJASELOSTE

Osteopaatti Jutta Aalto Anatomia- ja kehotietoisuuskoulutus TIETOSUOJASELOSTE Osteopaatti Jutta Aalto Anatomia- ja kehotietoisuuskoulutus TIETOSUOJASELOSTE 1 Yksityisyytesi suojaaminen Pitää kaikkien palveluitani käyttävien asiakkaiden/ potilaiden yksityisyyttä erittäin tärkeänä.

Lisätiedot

Iäkäs autoilija. Ajokortti, liikenteessä selviytyminen ja turvallisuusvinkit

Iäkäs autoilija. Ajokortti, liikenteessä selviytyminen ja turvallisuusvinkit Iäkäs autoilija Ajokortti, liikenteessä selviytyminen ja turvallisuusvinkit Ajokortin voimassaolo (ryhmän 1 ajokortit) Voimassa 15 vuotta kerrallaan enintään siihen asti, kun kuljettaja täyttää 70 vuotta.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11

Sisällysluettelo. 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11 2 KÄSITEMÄÄRITTELYT JA LÄHTEET Irma Pahlman... 13 2.1 Käsitemäärittelyt... 13 2.2 Oikeuslähteet... 16 2.2.1 Henkilötietodirektiivi (Euroopan parlamentin ja.

Lisätiedot

Uusi varhaiskasvatuslaki mikä muuttuu tietosuojan ja salassapidon osalta?

Uusi varhaiskasvatuslaki mikä muuttuu tietosuojan ja salassapidon osalta? Uusi varhaiskasvatuslaki mikä muuttuu tietosuojan ja salassapidon osalta? Lakimies Sanna Haanpää Opetusneuvos Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Mikä uudessa varhaiskasvatuslaissa muuttuu salassapidon kannalta?

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2011. 1181/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. ajoterveydestä

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2011. 1181/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. ajoterveydestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2011 1181/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ajoterveydestä Annettu Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 2011 Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

Ammattipätevyys 20.4.2015. Jussi-Pekka Laine. Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Ammattipätevyys 20.4.2015. Jussi-Pekka Laine. Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Ammattipätevyys 20.4.2015 Jussi-Pekka Laine Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Termistöä Kuorma-autonkuljettaja = ammattinimike henkilölle jonka työ on kuljettaa kuorma-autoa Kuorma-auton kuljettaja

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.

muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999. HE 13/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

Päätös. Laki. Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Espanjan kuningaskunnan, Ranskan tasavallan,

Päätös. Laki. Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Espanjan kuningaskunnan, Ranskan tasavallan, EDUSKUNNAN VASTAUS 301/2006 vp Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta erityisesti terrorismin, rajat ylittävän rikollisuuden ja laittoman muuttoliikkeen torjumiseksi tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

Uhrin tarpeisiin vastaaminen rikosprosessissa. Katsaus uhridirektiivin velvoitteisiin, keskeisiin säädöksiin ja hyviin käytäntöihin.

Uhrin tarpeisiin vastaaminen rikosprosessissa. Katsaus uhridirektiivin velvoitteisiin, keskeisiin säädöksiin ja hyviin käytäntöihin. Uhrin kohtaaminen rikosprosessissa koulutus 2018 Uhrin tarpeisiin vastaaminen rikosprosessissa. Katsaus uhridirektiivin velvoitteisiin, keskeisiin säädöksiin ja hyviin käytäntöihin. Neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

Kokemuksia terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonnasta

Kokemuksia terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonnasta Kokemuksia terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonnasta Lakimies Hanna Kiiskinen, Valvira Sosiaalihuollon ammattihenkilölain koulutuskierros 8.3.2016 Helsinki Terveydenhuollon valvonnan tarkoitus Varmistaa

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Turvallisuus- ja kemikaalivirasto 2. Vastauksen kirjanneen

Lisätiedot

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2007 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki kansalaisuuslain muuttamisesta muutetaan 16 päivänä toukokuuta 2003 annetun kansalaisuuslain (359/2003) 3, 25 :n 3 momentti,

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA

SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA Sosiaalihuollon ammattihenkilölain toimeenpanon koulutus- ja infotilaisuus Lakimies Riitta Husso, Valvira 11.3.2016 1 Toimivalta ja vastuu (15 ) 1. Työntekijä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot