Edesmenneen ja lesken ilmoitettu ja esilletuodun omaisuuden inventaario.
|
|
- Teija Korhonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Perunkirja Jooseppi Simonpoika Hietoja s , k Söyringissä Hietojan Lundin isäntä, Storsöyringin isäntä. Pedersören Tuomiokunnan oikeuden määräyksestä, tuli aloittaa v 1771 sinä 11 päivänä helmikuuta, asianmukaisen perunkirjoituksen ja jaon toimittaminen. 13 pv helmikuuta v.1770 edesmenneen Stor Söyringin verotalon isännän Jooseppi Simonpojan talossa. Edesmenneeltä jäi kuolemansa jälkeen aviovaimo Saara Jaakontytär, hänen kanssaan edesmenneellä ei ollut lapsia. Leski Saara oli paikalla perunkirjoitustilaisuudessa. Perunkirjoituksen laati Maanmittari (Commisions Landmestaren), läsnä olivat uskottuina miehinä Matti Girs ja Taavi Kärnä. Edesmenneen leski Saara Jaakontytär ja edesmenneen Joosepin sisarenpojat Juho ja Matti Juhonpojat Stor Söyring omistivat todistetusti yhdessä, edesmenneen osuuden talon kiinteästä ja irtaimesta omaisuudesta (Jooseppi on antanut osuutensa testamentillä pojille). Jaossa jaetaan irtain omaisuus Ruotsin maalain mukaan 1/3 osaa jää leskelle ja 2/3 perillisille. Läsnä ovat edesmenneen veljet ja sisaret talokas Tuomas Hietoja, Matti Simonpoika, Juho Sandbacka sekä sisar Susanna Simontytär ja hänen miehensä Juho Lukkarila. He kaikki ovat yhdessä esittäneet: Koska meidän veljemme oli tullut isännäksi, nyt omistajiksi tulleiden poikien Juhon ja Matin isän jälkeen, niin seuraa siitä, että myös heille kuuluu laillinen osuus kiinteästä ja irtaimesta omaisuudesta. Sitten saapuivat Juho ja Matti Juhonpojan sisaret; Eeva mukanaan miehensä Antti Lillsöyring sekä sisar Maria mukanaan miehensä Jaakko Nabb, he eivät voineet ymmärtää testamenttiä ja halusivat moittia tätä äidinveljen testamenttiä; ja lisäksi heidän olisi saatava ainakin jotakin laillisesta isänperinnöstä, heidän isälleenhän kuului alunperin tämän talon isännyys, niin heille olisi testamentillä talonosien saajien pitänyt maksaa sisarilleen heille kuuluva laillinen osuus. Näin he halusivat lausua tässä lopuksi. (Näin olen asiat kääntäessäni ymmärtänyt. Ro) Edesmenneen ja lesken ilmoitettu ja esilletuodun omaisuuden inventaario. Kiinteä omaisuus Tämän Storsäyringin talon manttaaliksi on määrätty 1/2 mant, talon omistavat edesmennyt Jooseppi Simonpoika ja hänen leskensä Saara Jaakontytär, he ovat lunastaneet talon verotaloksi vuonna Tilan rakennukst ja maaomaisuus on arvioitu 1000 taalaria 0 äyriä kpl Hopea taalaria äyriä 1 kullattu pikari 5 luotia Annettu leski Saaralle kauan sitten 1 kultaamaton pikari 6 luotia 24
2 1 sormus 5 yhteensä 29 Rahaa taal äyr 1 Duppel Casoli rahaa taalarin kupari plootu 12 yhteensä Rautakalut 1 veistokirves 6 2 veistokirves 8 3 rakentajankirves 3 1 rakentajankirves rakentajankirves 2 2 navari veivillä 1 1 kattonavari veivillä 24 1 kattonavari veivillä 16 1 tappi navari 8 2 tynnyrinveistonavari 2 2 lehmänkello 3 1 rauta haka 24 1 rauta haka 16 1 laadukas kirves 1 1 huonompi kirves 6 1 levitettävä navari 1 1 ammusrauta, luodin sulatusupokas 1 1 rautakanki 5 1 rautapiilu 2 2 jyrän koukku 24 1 jyrän koukku 8 2 pantveihti rautalapio rautalapio 24 1 seinänvedin 16
3 1/2 tuhkanpoistovedin 12 1 höylä 12 2 kuorijan haka 6 1 rautakauha 6 1 vanha luodikko 6 4 sirppi sirppi 8 3 viikate viikte savon aura savon aura ruotsin aura pata 12 kannua 20 1 Pata 8 kannua 7 1 pata 6 kannua 6 1 pata 7 kannua vanha 5 1 polmijalkapata nuotta ankkuri 8 1 nuotta ankkuri 5 1 pärepihdit 1 1 pärepihdit 24 Yhteensä rautakalut Kupari 1 viinapannu piipulla ja hatulla 1 leiviskä 23 naulaa 55 1 kattila huono 3 1/2 lispundia 2 naulaa 7 1 kattila huono 3 1/2 lispundia 2 naulaa 5 Yhteensä kupari 67 Tinaa 1 tinatuoppi 2 1 tinatuoppi huono 1 Yhteensä tina 3 Ajokalut 6 työrekijä 12
4 3 työrekijä 3 2 heinähäkkejä talvikuorman heinähäkkejä lantarekijä 1 2 kivirekijä 24 3 asuntoihin kuuluvia kakluuneja+ranstakat ym. 9 Ajokalut yhteensä 28 taal 12 äyr Kalastusvälineet ja veneet 1 74:n sylen nuotta (syli 1,7 m) 1 taal syli 74 4 särkiverkkoja 8 4 särkiverkkoja a) 1 taal 4 6 haukiverkkoja a) 1 taal 16 äyr 9 5 haukiverkkoja a) 24 äyr haukirysä a) 1 taal 6 5 haukirysä a) 16 äyr ahvenkatiska a) 8 äyr 2 7 ahvenkatiska a) 4 äyr 28 1 nuottavene 6 1 soutuvene 3 1 soutuvene vanha koskivene koskiveneen airoja a) 4 äyr 1 10 Kalastusvälineet ja veneet 123 taal 15 äy Puukalusteet yhteensä mm. keinutuoli 20 äyr Hevoset ja karja 1 musta ruuna 5 vuotta 90 1 mustanruskea ruuna vuotta 24 1 tamma vuotta 24 1 lehmä Punakorva 26 1 lehmä Kasakka 26 1 lehmä Mansikki 26 1 lehmä Härmikki 24 1 lehmä Kirjo 24
5 1 hieho Kyyttö 12 1 hieho Lemmikki 12 1 hieho vasikka Kenko 7 1 hieho Misukki 6 Yhteensä karja 337 taal Lisäksi on viisi lehmää poika Juhon vaimon myötäjäislehmä Tähikki poika Matin vaimon myötäjäislehmä Jouhikki Ja näiden vasikat Lumikki ja Mustakorva joosepin testamenttilehmä pastorille Palma 2 pientä porsasta a) 1 taal 16 äyr 3 Kaikki yhteensä 1826 taal Edesmenneen käyttövaatteet 1 verkainen sininen pyhäpuku 10 1 sininen valmarinen pyhäpuku vanha 4 1 sininen lyhyt takki jakku 6 1 lammasnahkaturkki 10 1 vallmars jakku 3 1 vanha turkki 5 1 raidllinen vanha valkoinen liivi arvottomat nahkahousut arvottomat nahkahousut 12 2 kudotut villakäsineet 24 1 huonoja sukkia 12 1 vanha vyö 12 1 vanha koirannahkainen lakki 2 1 vanha vilttihattu tuohi hattu 24 1 kaulaliina kattuunia 1 16 Käyttövaatteet 60 taal 20 äyr juhlavaatteet 1 satiininen tröija 2 1 samettinen(camlotts) röija huono 4
6 1 silitetty esiliina 1 1 villainen hame (isprängd) 4 1 musta villainen hame 5 1 kaulaliina (reivas) kankaasta hamppunippua a.24 äyr 9 9 fyr skafts a 16 äyr 4 16 Yhteensä 32 taal Petivaatteet 1 lampaantaljapeite 16 1 lampaantaljapeite kudotulla päällisellä "nahkaset 7 1 musta valkoraidallinen raanu 12 1 mustavalkoraidallinen raanu vanha 7 1 tyyny päällyskankaalla 5 1 tyyny päällyskankaalla tyyny päällyskankaalla pellava lakana pellava lakana huonompi aluslakana hurstinen (karkea pellava) aluslakana hurstinen 1 1 aluslakana hurstine parempi aluslakana pellavaa kokonaan karkea kauniisti käsintehty pöytäliina 9 Petivaatteet 63 taal Sekalaiset 2 kirstuja lukoilla ja heloilla 8 1 kirstu lukolla ja heloilla pienempi 3 1 heloittamaton kylvövakka 2 1 pari villakarstoja 2 1 partasakset 16 1 nahkavaljaita 5 1 kannun lasipullo 1 1 lasituoppi 28 1/3 lasituopista 24
7 Yhteensä 23 taal 40 tynnyriä valmista tervaa a. 9 taalaria 360 taal 2 kannua tervaa 3 taal Lundin talolla saatavaa velkaa äyr saatu 1/2 leiviskää voita tekee 10 taal. velka äyr Summa Inventaari ilman velkoja 2339 taal 12 äyr Lyhennettävää Afkortning (Pojsmänöt eli Velat) 1183 taal 12 äyr 13 taal 16 äyr velka veli Matti Simonpojalle 6 taal 6 äyriä Edesmenneen Joosepin veli Matin vaatimus perustuu monivuotisesta työstä tälle talolle; mutta edesmenneen leski haluaa tämän asian ratkaisuun ilman riitaa, koska hänen mielestään se myrkyttää talon ilmappiirin ja vahinkoittaa miehensä sisarenpojan odottamaa vielä syntymätöntä lasta, hänestä voi tulevaisuudessa tulla tämän talon isäntä. On otettava huomioon, että Matti on saanut useita vuosia runsaan syytingin. Matille on hänen veljensä luvannut, että hän saa pitää kuolemaansa saakka viljelyksessään seuraavia talon peltoja: hallapellot, Skriinlandin niityt, hakapellot mukana keto ja vanhapelto, mutta Joosepin kuoleman jälkeen hänen sisarenpoikansa Juho Juhonpoika otti pellot pois, Riita loppui pian Matin kuoleman jälkeen.(ro Matti asui Söyringissä syytingillä vuodesta 1767 alkaen) velat yhteensä 1294 taal 12 äyr edesmenneen velat; sisarenpojalle Juho Juhonpojalle maksut heinistä Kauhavalle 14 maksut heinistä Kauhavalle 1 4 Maksut heinistä Kauhavalle 9 velat Juho Juhonpojalle yhteensä 24 4 velat Matti Juhonpojalle siemenkauppa 7 vuotta sitten lahja Pastorille 6 velat Matti Juhonpojalle yhteensä velat Erkki Tuomaanpoika Hietojalle palkat 3 vuoden 1770 maksut kruunulle 15 perunkirjan tekijän palkkio 24
8 kartta 1 8 lautamies Girsille matkakorvaus 2 1/2 mailia ja takaisin 5 8 äyr arviomiehen palkkio 4 16 yhteensä Girsin palkkiot 9 18 lautamies Kärnän palkkio 4 Yhteensä 38 taal Velat yhteensä 1400 taal Velkoja vasten vähennetään seuraavat omaisuuserät Kiinteä omaisuus terva 1000 taal 360 taal 2 kannua tervaa 3 taal kupari 67 taal västjöte pöydän kansi 9 taal qvarters tinaapullo 1 taal summa 1440 taal inventaariosumma äyr velat 1440 perillisile jäävä osuus äyr lesken ennakko 20 hopearahana tekee 45 taal. setelirahana 45 vähennetään lesken osuus niin jää jaettavaksi äyr omaisuus jaetaan Ruotsin maalain mukaan seuraavasti: lesken aviosuus 1/3 osa tekee /3 hänen miehensä sisarenpojat 2/3 tekee yhteensä /3 Vielä edellisestä summasta vähennetään lesken mieheltään saama huomenlahja 20 hopeataalari =28 taal 15 1/10 äyr osuudeksi jää 541taal 3 17/30 åyr Molemmat sisarenpojat saavat osuutenaan 270 taal 17 47/60 äyr Seuraavaksi voidaan tehdä testamentin mukainen perinnönjako vaikka testamenttiä on moitittu, määräysten mukaan testamentti on toimeenpantava, vaikka se vielä muuttuisi. Toivottavasti leski ja hänen miehensä sisarenpojat sopivat keskenään jaosta tulevat erimielisyydet
9 perityt osat leski Maria Jaakontytär saadut omaisuuserät Saanut ennakkoa 45 taal saadut omaisuuserät avio-oikeus 1/3 osaa kaikesta hopeoitu sormus 5 taal 184 taal 15 1/3 äyr duppel cacolin raha 4 22 äyr huomenlahja 28 taal 15/19 äy kupari plooturaha 12 1 kpl kirves kpl veistokirves 1 1 kpl lampaankeritsimet 1 1 kpl 6 kannun pata 6 1 kpl bobs lasipullo 28 kipot ja kupit yhteensä 6 maitokuppia1 kiulu, 1 1voikuppi, pieni sänti, 3kpl maitotynnyriä 1 kpl soututuoli 41 lehmä Punakorva 26 lehmä Mansikki 26 omat petivaatteet 49 2 kpl kirstuja 8 1 pari vanhoja karstoja 2 saatu yhteensä 184 taal saamiset Lundin talosta 54 taal Sisältää poikien Juhon ja Matin käytössä olevaa omaisuuta taal 358 taal 8 13/30 äyr irtaimistoa 358 taal 8 13/30 äy Jäljelle jääneeseen irtaimeen omaisuuteen (115 taal) on nautintaoikeus edesmenneen veljenpojilla, mihin kaikki ovat suostuneet. Edesmenneen kättövaatteet jaetaan seuraavast kpl Juho Juhonpojalle taalari äyri 1 sininen lyhyt verkatakki 10 1 vanha turkki 5
10 1 vanha sarkainen takki 3 1 raidallinen liivi liinapaita 2 1 liinapaita 1 1 skaftuuni paita (fyrskat dito) 1 1 skaftuuni paita 1 1 skaftuuni paita 24 1 skaftuuni kaulaliina vanha vyö 12 1 villa vanttuut 12 1 viltti hattu vanhat nahkaset (lammas) 7 1 koirnanahkalakki kpl Matti Juhonpojalle tulevat käyttövaatteet 1 uusi lampaa_nahkaturkki 10 taal 1 lyhyt sininen valmaritakki 4 1 uusi valmaritakki 6 1 liinapaita 2 1 fyrskaft paita 1 1 fyrskaft paita 1 1 fyrskaft paita 1 36 taal 20 äyr 1 säämiskähousut tuohilakki 24 1 villvanttuut 12 1 liinapöksyt 12 1 vanhat nahkaset 7 yhteensä 36 taal 12 Lopuksi lupasivat Jooseppi Simonpojan sisarenpojat Juho ja Matti Juhonpojat, että he kaikella rakkaudella ja kunnioituksella tahtovat kohdella hyvin äidinveljensä leskeä Saara Juhontytärtä hänen kuolinpäiväänsä saakka ja antaa hänelle vuosittain 2 tynnyriä ruista ja ohraa sekä 2 lammasta. Leski ei missään tapauksessa halua asua yhteisessä tuvassa, hänelle täytyy rakentaa pieni rakennus eteisellä ja
11 kylmäkammarilla, ja tupaan tulee tehdä hellauuni mikä lämmittää tuvan läpi talven. Ja kun hän kuolee tulee hänelle järjestää kohtuulliset hautajaiset. Edellämainittujen ehtojen täytyttyä lupaa Saara leski. Että luovuttaa osuutensa talosta edesmenneen miehensä sisarenpojille ja he saavat nauttia ja käyttää perintöään niinkuin tapa on, Osuus on jaon mukaan 184 taalaria irtaimistoa. On tärkeää että perilliset, pitävät huolta ja hänen mieheltä, hänen sisareltaan ja hänen miheltään saadusta omaisuudesta. Perillisillä on myös oltava hänen kuolinpäivänään täsmällinen todistus perinnöstään. Millä voivat todistaa omistuksensa. Saara Jaakontytär Juho ja Matti Juhonpojat puumerkki puumerkki Tässä olevaan perunkirjaan kuuluvat ilmoitetun kiinteän ja irtaimen omaisuuden ja arvioinnin sekä omaisuuden ja velkojen ylöskirjauksen, lisäksi irtaimen omaisuuden jaon perillisten kesken. Perunkirjoituksen tekijä Niilo Bennes Lautamiehet Matti Giers ja David Kärnä
Lauri Juhonpoika Nykänen s.02.08.1745 k.10.10.1796 Perunkirja
Lauri Juhonpoika Nykänen s.02.08.1745 k.10.10.1796 Perunkirja Vuonna 1796 11.päivänä toukokuuta allekirjoittanut toimitti perunkirjoituksen ja jaon, arviomiehinä toimineiden lautamiehien Matti Lilltarvosen
Perunkirja Juho Juhonpoika Söderkärnä s. 09.03.1691. k 19.02.1757,
Perunkirja Juho Juhonpoika Söderkärnä s. 09.03.1691. k 19.02.1757, Vuonna 1758 tammikuun 28 päivä toimitti perunkirjoituksen oikeudenkirjuri Juho Ignatius avustajinaan lautamiehet Matti Girs ja Simo Pynttär.
Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862
Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862 Vuonna 1862 7 maaliskuuta minä allekirjoittanut, pitäjän nimismies, toimitin kirkon seksmannin Jaakko Heikinpoika Lammin
leski Juho Taavinpoika ilmoittaa talon omaisuuden seuraavasti.
Perunkirja Kestikievarin emäntä Maria Laurintytär Ollila os. Lassila s. 24.09.1793 k. 24.09.1857 Marraskuussa 1857 tehty pelkkä omaisuusluettelo, perunkirjoitus on täydennetty vuotta myöhemmin 29 lokakuuta
Perunkirja talokas Matti Matinpoika s. 07.09.1741. k. 08.06.1808
Perunkirja talokas Matti Matinpoika s. 07.09.1741. k. 08.06.1808 Vuonna 1809 10 päivänä allekirjoittanut toimitti perunkirjoitukseen kuuluvat omaisuuden ylöslirjauksen ja jaon, 8 päivänä kesäkuuta vuonna
Perunkirja, Timosen emännästä Anna Tuomaantyttärestä (Lassila) 23 päivä maaliskuuta 1767. s. 13.10.1713 Haapajärvi k.17.12.
Perunkirja, Timosen emännästä Anna Tuomaantyttärestä (Lassila) 23 päivä maaliskuuta 1767. s. 13.10.1713 Haapajärvi k.17.12.1766 Lappajärvi Vuonna 1763, 23 päivä maaliskuuta, toimitti allekirjoittanut kihlakunnanoikeuden
Arviomies Juho Hyytinen 16 Maksettavaa yhteensä 90 taa 4 kill Summasta inventaario vähennetään maksettavat 569 taal 22 kill 90 taal 4 kill
Perunkirja Margaretta Erkintytär Ollila (Västerspangar) s.08.06.1752 k.25.04.1807 Vuonna 1807 12 päivä lokakuuta allekirjoittanutta pyydettiin laatimaan perunkirjoitus ja jako, emäntä Reeta Erkintytär
Perunkirja Liisa Juhontytär Nykänen (os.söderkärnä) s k
Perunkirja Liisa Juhontytär Nykänen (os.söderkärnä) s.01.02.1742 k 16.05.1807 Vuonna 1807 30 päivänä Joulukuuta toimitti allekirjoittanut pyynnöstä Lappajärven Kirkonkylässä Nykälän talossa perunkirjoituksen
Perunkirja emäntä Maria Antintytär Orava os. Söderkärnä, s 28.09.1744 k. 05.05.1808,
Perunkirja emäntä Maria Antintytär Orava os. Söderkärnä, s 28.09.1744 k. 05.05.1808, Vuonna 1808, 15 päivä joulukuuta, toimitti allekirjoittanut omaisuuden ylöskirjauksen ja jaon Oravan verotalossa Savonkylässä
Perunkirja Juho Erkinpoika Lillsöyring s k Lillsöyringin isäntä ja
Perunkirja Juho Erkinpoika Lillsöyring s.22.12.1704 k. 18.02.1757 Lillsöyringin isäntä 1728 1732 ja 1736-1755 Perunkirja vuonna 1758 30 päivä tammikuuta, toimitti allekirjoittanut oikeuden kirjuri: apunaan
Esilletuotu irtain omaisuus. kpl esineen nimi taalaria äyriä pen 1 pieni pikari 8 3/4 luotia, hopearaha a) 5 taal 16 äyr kuparia ja malmia
Perunkirja Edesmenneiden Hermanni Taavinpoika Kärnän s. 07.05.1698 ja hänen vaimonsa Valpurin s.08.05.1694 kuoleman jälkeen. R. O Tämä perunkirja on Lappajärven ensimmäisiä ja siinä on todella laajat kaluluettelot
3 sirppiä a) 8 runst 2 2 lapioa a) 10 kill 20 1 lapio 6 2 peltokuokkaa 12 1 peltokuokka 6 1 kytökuokka 8 1 saha 12 1 rautakanki 32 2 auran
Perunkirja Matti Esanpoika Luomala (Orava) s. 17.02.1754. k. 11.07.1806 Vuonna 1806 14 päivälokakuuta toimitti pyynnöstä allekirjoittanut uudistilallisen Matti Esanpoika Luomalan kuoleman jälkeen hänen
Perunkirja Antti Juhonpoika Norrkärnä Mustikkamaa s k
Perunkirja Antti Juhonpoika Norrkärnä Mustikkamaa s.28.10.1769 k.28.11.1816 Talollisen Antti Juhonpoika Norkärnän kuollut 28.11.1816 pidettiin lainmukainen perunkirjoitus 27.12.1816, jälkeenjääneet omaiset:
1. Sisar syytinkitalollisen leski Reetta Matintytär, Lillsöyring elää
Perunkirja räätälin leski Eeva Matintytär Ålander (Ollila) s. 04.11 1747 k.04.11. 1823 Ollilassa ( Erkun talossa) Vuonna 1823 21 päivä huhtikuuta allekirjoittanut laati pyynnöstä perunkirjan edesmenneestä
Suomennos Kajaanin kansalaisopisto Sukututkimus/Aktiiviryhmä. 48 No 24
Suomennos Kajaanin kansalaisopisto Sukututkimus/Aktiiviryhmä Jäljennös Perukirja 48 No 24 Vuonna 1790 16. joulukuuta toimitettiin kirjaanpano irtaimesta omaisuudesta talollinen Pauli Määtän jälkeen, Kettulan
Perunkirja Taavi Juhonpoika Åby/Timonen s , k ,
Perunkirja Taavi Juhonpoika Åby/Timonen s.23.06.1793, k.29.09.1858, Vuonna 1687 27 päivä Marraskuuta toimitti allekirjoittanut mukana tuomarin valtuuttamat uskotutmiehet lautamies Taavi Söyring ja torppari
3/8 vero Isäntä Juho Taavinp, emäntä Kaisa Antti ja Antti rengit, Liisa ja Maria piiat, 1, 1, 2, 2, yht 6 sav 1
1802 Henkikirjat Savonkylä fimit Lt 191-195 ja Lt 553-556 talo n: mant. vero kr 1. 3/4 _ Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.
5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria ylo.ik isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Jaakko 5 1
1772 Henkikirjat filmi Lt 1728 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - emäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna renki Matti ja piika Eeva
2 5/8 - Norrkärnä ( jako maaoikeus 1752) 1/4 - isäntä Taavi emäntä Saara, poika Matti ja vaimo Liisa, poika Kustaa ja tytär Riitta piika Kirsti 6 1
1768 Henkikirjat filmi Lt 1124-1125 talon n: ja mant. Henkiveroa maksavat yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär.poika Taavi ja vaimo Susanna, poika
1793 Henkikirjat Savonkylä Lt , Es , Lt
1793 Henkikirjat Savonkylä Lt 167-169, Es 2505-6, Lt 1526-27 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä 3/8 vero Isäntä Herman Antinpoika, emäntä Saara, Juho ja Antti veljenpojat Kaisa ja
vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa 6 1
1774 Henkikirjat filmi Es 2503 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa
5/16 - Juho Söderkärnä. emäntä Maria, Laurint.tytär Saara 3 1
1767 Henkikirjat filmi Lt 1123-1124 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär.poika Taavi ja vaimo Susanna, poika Herman (Antinpojat)
ESIMERKKI Perukirja Päivämäärä
Perukirja Paikka Kiteellä Päivämäärä 25.2.2015 ESIMERKKI Sisällysluettelo Johdanto-osa 1. Perinnön jättäjä 3 2. Pesän osakkaat 3 3. Uskotut miehet 3 4. Perunkirjoituksesta ilmoitettu 3 5. Pesän ilmoittaja
1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218
1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.
1773 Henkikirjat filmi Lt 1729
1773 Henkikirjat filmi Lt 1729 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa
vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 vero isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi, tytär Maria, piika Maria 5 1
1764 Henkikirjat filmi Lt 1120-1121 Lt 151-154 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 vero isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi, tytär Maria, piika
1762 Henkikirjat filmi Lt talon n: ja mant.
1762 Henkikirjat filmi Lt 1119-1120 talon n: ja mant. vero kr henk yht + savut 1. 5/8 - Söderkärnä isäntä Antti Juhonp:n lesken Reetan, uusi mies Matti Tuomaanp. Lund emäntä Reetta Matintytär. emäntä Reetan
SUVUN TILALLISET KULKKILA
SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna
Torppari Pietari Juhonp. Saara vaimo 2 h, sav 1
1796 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt 1532 Lt 175-178 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä 3/8 vero Isäntä Herman Antinpoika, emäntä Saara, Juho veljenpoika, Juho ja Taavi rengit, Kaisa
Torppari Matti Erikinpoika Peltoniemen perukirja
Torppari Matti Erikinpoika Peltoniemen perukirja Matti Erikinpoika Peltoniemi syntyi 1.7.1784 Hämeenkyrössä. Häntä ei löydy Hämeenkyrön kastetuista ja ensimmäisessä rippikirjassa syntymäaika on muodossa
2 3/16 - isäntä Tuomas ja emäntä Kerttu. 5 1 ja piika Liisa,renki Matti,renki. 2 3/16 - isäntä Matti emäntä Anna Juhont. renki Juho ja vaimo Liisa 3 1
1766 Henkikirjat filmi Lt 1122-1123 talon n: ja mant. vero savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä yhteensä 1 5/16 - isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi ja vaimo Susanna, poika Herman
Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2015
Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2015 Kurssitehtävät Kaikissa tehtävissä voit lähteä siitä, että perittävän oikeudenomistajat vetoavat osituksessa tai jaossa kaikkiin mahdollisiin lahjoihin
1797 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt Lt
1797 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt 178-181. Lt 1532-33-34. talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökrja
Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja
Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella
Yksinkertaistetusti perukirjan täyttö koostuu seuraavista eri vaiheista:
Esimerkki perukirja Tämän perukirjan täyttö on esitetty perukirjanetissa.fi -sivustolla Tämän valmiiksi täytetyn perukirjan tarkoitus on näyttää teille miltä valmis perukirja näyttää. Tässä perukirjassa
5. 1/8 Kirkonkylä n:5 Kyrönniemi, sisältyy Kappalasen maihin.
1850 Henkikirjat Savonkylä (kuvat 4906-4952 kuvattu 2006.17.10. klo 16,37-16.57) (Kansallisarkiston digitaaliarkisto Lappajärvi henkikirjat 1850) (Mantals Längd äfer Lappajärvi Socken uti Kuortane Härad
1801 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt Es 2508, Lt
1801 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt 96-98. Es 2508, Lt 1538-39 talo n: mant. verol savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781 myös perintökirja
Perukirja! Paikka:!!!! Päivämäärä:!!
Perukirja Paikka: Päivämäärä: PERUKIRJA PERUKIRJA Sivu2/12 Sisällysluettelo$ 1. PERINNÖNJÄTTÄJÄ...3 2. PESÄNOSAKKAAT...3 3. USKOTUTMIEHET...3 4. PERUNKIRJOITUKSESTAILMOITETTU...3 5. PESÄNILMOITTAJAJAPERINTÖVEROILMOITUKSENVASTAAVA...4
1804 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt
1804 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt 199-209 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.
Esimerkki naimattoman henkilön testamentista ystävänsä hyväksi:
1 Esimerkki naimattoman henkilön testamentista ystävänsä hyväksi: Allekirjoittanut Liisa Marjatta Virtanen (031256-4828) määrään viimeisenä tahtonani, että omaisuuteni on kokonaisuudessaan menevä täydellä
PERINTÖ JA TESTAMENTTI
MATTI NORRI PERINTÖ JA TESTAMENTTI KÄYTÄNNÖN KÄSIKIRJA Talentum Helsinki 2010 Kuudes, uudistettu painos 2010 Talentum Media Oy ja Matti Norri Piirrokset: Ahti Susiluoto ja Markku Annila Taitto: Maria Mitrunen
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle -messut Mikkeli 14.4.2014 Seppo Niskanen Tarkkana jo perunkirjoitusvaiheessa Perukirjassa luetellaan vainajan (ja lesken) omaisuus Arvoina kannattaa
Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa
Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Lakipäivät avajaistapahtuma 9.10.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 11.10.2017 1 Jäämistösuunnittelu mitä se on? Toimenpiteitä, joilla vaikutetaan jäämistön
Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti. Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö
Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö Pesän osakkaat Määräävät yhdessä kuolinpesän omaisuudesta
JERLAN SOVINTOPESÄNJAKO VUONNA 1920
JERLAN SOVINTOPESÄNJAKO VUONNA 1920 Oheinen nelisivuinen pesänjakoasiakirja vuodelta 1920 on erinomainen selvitys siitä, minkälainen hyvinvoipa perusvaskeloinen talo oli ennen Vaskelan heräämistä vahvaksi
1825 Henkikirjat Savonkylä (kuvattu , HPIM )
1825 Henkikirjat Savonkylä (kuvattu 16.05.2006 16.17, HPIM4671-4705) talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja
Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK. Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences
Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK Perillinen oltava elossa perittävän kuolinhetkellä (Perintökaari 40/1965, 1 L 1 ) ei merkitystä oikeustoimikelpoisuudella, syyntakeisuudella,
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Metsäpäivä Tapiola 03.09.2016 Clas Stenvall Kuolinpesä Kuolinpesän muodostaa kuolleen henkilön kaikki omaisuus Kuolinpesää hallinnoi osakkaiden väliaikainen henkilöyhteenliittymä
Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia
Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia t.1 s.63 Omaisuuden osalta: avioliitossa omaisuuden ja velkojen erillisyys, mutta avioliitossa
Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe
Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.
Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus
Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos
3/8 - isäntä Herman Antinp.ja emäntä Saara Juho ja Antti veljenpojat Kaisa ja Maria veljen miniät, Riitta kasvattitytär 1, 1, 2, 4 yht 7 henk, savu 1
1791 henkikirjat filmi Es 2505 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 3/4 - Söderkärnä (1781 alk) vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 kruunulta 1/8 lisämanttaali, yht.3/4 mant. vero lunastettu 1781
MAB7 Loppukoe 25.9.2014
MAB7 Loppukoe 25.9.2014 Jussi Tyni Lue tehtävänannot huolellisesti. Tee pisteytysruudukko konseptin ekalle sivulle yläreunaan! Valitse kuusi tehtävää, joihin vastaat. Muista että välivaiheet perustelevat
1810 Henkikirjat Savonkylä ( lapset=lapset + muut henkiverosta vapaat)
1810 Henkikirjat Savonkylä ( lapset=lapset + muut henkiverosta vapaat) talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja
YLEISTÄ. Testamentin teko-ohjeet. Miksi on syytä tehdä testamentti?
Testamentin teko-ohjeet YLEISTÄ Miksi on syytä tehdä testamentti? Sukulaisten perintöoikeus on rajoitettu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin, sisarusten lapsiin, isovanhempiin ja heidän lapsiinsa
Lehtimäki n: ver.kr verolla yht savut 1 1/4 - Savolainen Juho ja vaimo 2 1-1/4 Savolainen Heikki ja vaimo lanko Yrjö 3 1
1748 Henkikirjat mikrofilmi Lt 1118, jaksot 232-242 tunniste 9369 Lehtimäki n: ver.kr verolla yht savut 1 1/4 - Savolainen Juho ja vaimo 2 1-1/4 Savolainen Heikki ja vaimo lanko Yrjö 3 1 2 1/8 - Laasanen
SUOMEN SUOSITUIN TESTAMENTTIPALVELU
HELPPOTESTAMENTTI.FI SUOMEN SUOSITUIN TESTAMENTTIPALVELU TEE TESTAMENTTI HELPOSTI NETISSÄ helppotestamentti.fi - Tammelan puistokatu 22 - hei@helppotestamentti.fi DOKUMENTIN KÄYTTÖOHJE KIITOS LUOTTAMUKSESTASI
Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana
Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,
Tässä teille helposti täytettävä perukirja
Tässä teille helposti täytettävä perukirja Lue perukirjan täyttöohjeet perukirjanetissa.fi -sivulta Voitte täyttää perukirjan tietokoneellanne tai tulostamisen jälkeen käsin. Kuolemantapauksen jälkeen
Maatilojen laki- ja sopimuspäivä IsoValkeinen
Maatilojen laki- ja sopimuspäivä 13.2.2017 IsoValkeinen Avioikeus - mikä se on? Avioehto -sopimus maatilan toiminnan jatkumisen tae myös erotilanteessa Testamentti - suunnittelun väline Edunvalvontavaltuutus
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Miksi kuolinpesässä kannattaa tehdä omistusjärjestelyjä? Päätöksenteko hakkuu- ja hoitotöistä saattaa
Juho Taavinpoika Ollilan talon saantokirja (Kauppakirja syytinkillä) ja sen lainhuudaatukset.
Juho Taavinpoika Ollilan talon saantokirja (Kauppakirja syytinkillä) ja sen lainhuudaatukset. Lappajärven käräjäkunnan syyskäräjät 1823 3 päivä syyskuuta 22 10 päivänä syyskuuta.133 Läsnäolevan isä ja
4.1 Samirin uusi puhelin
4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen
MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo
MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo Tekijänoikeus sekä ns. lähioikeudet ovat kestoltaan määräaikaisia. Eri oikeudet ovat voimassa seuraavasti:
5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria syyt isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Juho 5 1
1771 Henkikirjat filmi Lt 1727 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 isäntä Matti Tuomaanp. poika Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, poika Herman Antinp.ja vaimo Anna 5 1 5/16
Sijoittajan perintöverosuunnittelu
Sijoittajan perintöverosuunnittelu Katariina Sorvanto Lakimies Veronmaksajat Mistä perintö- ja lahjaveroa maksetaan? Yleensä kun joko perinnönjättäjä tai -saaja tai lahjanantaja tai -saaja asui kuolinhetkellä/lahjoitushetkellä
TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN
1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan
1747 Henkikirjat mikrofilmi Lt Henkikirjat Pedersöre filmi Lt , tunniste 9364, jakso verolla yht. savut.
1747 Henkikirjat mikrofilmi Lt 1111 1747 Henkikirjat Pedersöre filmi Lt 1110-11, tunniste 9364, jakso 225 - verolla yht. savut. Lehtimäki n: ver.kr 1 1/4 - Savolainen Juho ja vaimo renki Jaakko 3 1-1/4
Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta
Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Helsinki 29.9.2015 Asianajotoimisto Reims & Co Oy AVIOLIITOSTA JA AVIO-OIKEUDESTA - Puolisot saavat avio-oikeuden toistensa omaisuuteen avioliittoon
Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja
11.1. Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella
1845 Henkikirjat Savonkylä (kuvat kuvattu klo 15, ) (Kansallisarkiston digitaaliarkisto Lappajärvi Henkikirjat 1845)
1845 Henkikirjat Savonkylä (kuvat 4861-4905 kuvattu 2006.17.10. klo 15,36-16.08) (Kansallisarkiston digitaaliarkisto Lappajärvi Henkikirjat 1845) Kirkonkylä talo n: mant. vero kr savut Kirkonkylä talo
Torppari Pietari Juhonp. Liisa tytär yht verolla 2 h savut 1 Saara vaimo saras yht 3 henk.
1807 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 211-215 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.
Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1
Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.
1745 henkikirjat filmi Es ja Lt Pedersöre Socken, tunniste 9355, jaksot
1745 henkikirjat filmi Es 2497-2498 ja Lt 1018-21 Pedersöre Socken, tunniste 9355, jaksot 213-221 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr Lehtimäki 1 1/4 - Savolainen Heikki ja vaimo 2 1 samoin,
Testamentista. Ohjeita testamentista sinulle, jolle evankeliointi on tärkeää. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.
Testamentista Ohjeita testamentista sinulle, jolle evankeliointi on tärkeää. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Perintö, jonka jätämme jälkeemme voi olla tärkeä asia lähimmäisillemme.
MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo
MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo Tekijänoikeus sekä ns. lähioikeudet ovat kestoltaan määräaikaisia. Eri oikeudet ovat voimassa seuraavasti:
5. 1/ Kyrönniemi omistaa Kappalainen J Ahlholm, viinap v, 3 kap.
1865 Henkikirjat Savonkylä kuvat 5002-5026 kuvattu 2006.17.10. klo18.50. - klo 19.06 (Kansallisarkiston digitaaliarkisto Lappajärvi henkikirjat 1865) (Mantals Längd äfer Lappajärvi Socken uti Kuortane
Tässä sinulle helposti täytettävä ilmainen testamenttipohja
Tässä sinulle helposti täytettävä ilmainen testamenttipohja Lue testamentin täyttöohjeet helppotestamentti.fi sivulta Testamentin tekeminen on helppoa seuraamalla helppotestamentti.fi palvelussa esitettyjä
21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998)
49 21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 50 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) Taulu 1. I. Juho Juhonpoika Kautto. Syntynyt 1717 Laukaassa. Kuollut 20.2.1792 Laukaassa. Mämmenniemen
talon yhtiömies lanko Heikki Erkinpoika Turpela vaimo Maria, Jaakko?renki ja Liisa piika. 1, 1, 1, 1, yht 4 savut 1 lapset 4, yht 8 henk.
1815 Henkikirjat Savonkylä ( lapset=lapset + muut henkiverosta vapaat) talo n: mant. Verolla, savut, lapset, viinapannun vuokra vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8
20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998)
38 20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) 39 LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) Taulu 1. I. Juho Matinpoika Kautto. Kuollut 1731 Laukaassa. Hautakivi lunastettu
1840 Henkikirjat Savonkylä (kuvat kuvattu klo 14, ) (Kansallisarkiston digitaaliarkisto Lappajärvi Henkikirjat 1840
1840 Henkikirjat Savonkylä (kuvat 4823-4860 kuvattu 2006.17.10. klo 14,55-15.20) (Kansallisarkiston digitaaliarkisto Lappajärvi Henkikirjat 1840 Kirkonkylä talo n: mant. vero kr savut Kirkonkylä talo n;1
Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013
Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Loppukuulustelu II 8.5.2013 Mallivastaukset Tehtävä 1 Tapauksessa piti laskea rintaperillisten lakiosat ja selvittää, mitä kunkin lakiosasta vielä
Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka
3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta
Kirkonkylä talo n: mant. vero kr savut käräjäkapat vap. maksaa
1870 Henkikirjat Savonkylä (kuvat 5026-5046 kuvattu 2006.17.10. klo18.50. - klo 19.06 (Kansallisarkiston digitaaliarkisto Lappajärvi henkikirjat 1870) (Mantals Längd äfer Lappajärvi Socken uti Kuortane
1830 Henkikirjat Savonkylä (kuvat kuvattu klo 17,02-17,34
1830 Henkikirjat Savonkylä (kuvat 4706-4764 kuvattu 2006.16.10. klo 17,02-17,34 talo n: mant. vero kr savut 1. 3/4 - talo. torp. its. Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu
SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria
Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian
Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke
Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti, oma veroilmoitus Yli 30 000 vuosituloksesta menee 34% vero Yhtymässä tulos jaetaan
TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE
TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE Tekijänoikeuden voimassaoloaika Teoston asiakkuus Tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa
lunastettu perintökirja yht. 5/6 vero
1860 Henkikirjat Savonkylä (kuvat 4980-5000 kuvattu 2006.17.10. klo 17.14-16.25) (Kansallisarkiston digitaaliarkisto Lappajärvi henkikirjat 1860) (Mantals Längd äfer Lappajärvi Socken uti Kuortane Härad
1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella
Hakemisto 1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella 21.07.1720 - kuoli 28.02.1750, haudattu Ilmajoella 11.03.1750. 2. Johan Rein, Knuuttilan vanhaisäntä Kauhajoelta, nimismies.
TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti Asianajaja Harri Jussila
TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti 28.11.2018 Asianajaja Harri Jussila ESITYKSEN SISÄLTÖ Kuka on äänessä? Kuka perii perittävän varallisuuden? Entä jos perillisiä ei
HO Asteriholhoustiliho14.wtr
HO Asteriholhoustiliho14.wtr TULOT 10Korkotulot 11Osinkotulot 12Vuokratulot 13 Palkka ja eläketulot 14Kansaneläke 15Muut tulot 16Tulot omaisuudenmyynnistä MENOT 17Käyttövarat 18Elinkustannukset 19Verot
Opettajalle MAATILA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ
Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää, että suuri osa kotimaisesta ruuasta tulee maatiloilta. Hän myös oppii, miksi on tärkeää, että ruokaa tuotetaan Suomessa. MAATILA TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Pohtikaa
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2016
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2016 Kokousaika 08.06.2016 klo 16.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 45 Kokouksen avaus 46 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 47 Pöytäkirjantarkastajat
ERILAISIA PARISUHTEITA. Jaakko Väisänen Joensuun normaalikoulu
ERILAISIA PARISUHTEITA Jaakko Väisänen Joensuun normaalikoulu PERHETYYPPIEN MURROS 2000-LUVULLA 100 % 90 % 80 % 2,1 11,3 7,5 2 11 7 2 11 8 70 % 60 % 35,7 36 33 Isä ja lapsia Äiti ja lapsia 50 % 40 % 30
Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 4/2008
Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 4/2008 Loppukuulustelujen 18.4. ja 25.4.2008 tulokset Eronen Taisto Färkkilä Maria Huotari Harri Isoahde Henri Jokineva Eeva Kapanen Ritva Ketola Antti
Jussi Kari OTM, Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja 050 327 9584 jussi.kari@turre.com
Kiitos Turre Legalin valitsemisesta perunkirjoituksen järjestäjäksi. Perunkirjoituksessa uskottuina miehinä toimivat: Jussi Kari OTM, Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja 050 327 9584 jussi.kari@turre.com
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Polvelta Toiselle Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut, Kajaani 30.9.2017 Antti Pajula, Suomen metsäkeskus Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa