Vaihto-oppilaana Suomessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaihto-oppilaana Suomessa"

Transkriptio

1 Vaihto-oppilaana Suomessa Lukuvuoden alussa Tikkakosken lukioon saapui saksalainen vaihto-opiskelija nimeltä Felix Vosse. Saapuessaan maahamme jalkapalloa harrastava Felix ei tiennyt Suomesta kovin paljoa, eikä hän osannut edes kuvitella, minkälaista isäntäperheessä eläminen olisi. Useimmat suomalaiset arvelevat, että Suomi tunnistetaan maailmalla viimeisimmästä teknologiasta, suuresta alkoholin kulutuksesta, pimeästä, pitkästä ja kylmästä talvestamme sekä maailmanluokan koulutuksestamme. Jotain samaa oli myös Felixin mielessä ennen kuin hän saapui Suomeen: Olin lukenut pari kirjaa suomalaisista Saksassa ennen Suomeen saapumista ja niissä sanottiin, että Suomessa kukaan ei osaa puhua kovalla äänellä. Luin myös, että suomalaiset ovat parhaita opiskelijoita sekä juoppoja. Felix saapui vuoden 2012 kesän jälkeen uuteen maahan ja täysin uuteen perheeseen. Felix kertoo, että isäntäperheessä eläminen ei tuottanut vaikeuksia. Saksassa en osannut odottaa, minkälaista isäntäperheessä eläminen olisi. Mutta jo parin viikon kuluttua kaikki oli jo ihan tuttua eikä tuntunut enää siltä että olisin tuntemattomassa ympäristössä. Minulla oli samat kotitehtävät kuin muilla ja yritin aina sopeutua isäntäperheeni arkeen. Felix tunnusti, että aluksi hänen oli vaikea saada kavereita, mutta hänen veljensä ja siskonsa kautta hän tutustui ensimmäisiin ystäviinsä Suomessa. Koulussakin Felix alkoi saamaan kavereita ajan myötä. Saksalainen vaihto-opiskelijamme aloitti opiskelunsa lukiossamme ilmailupuolella T12Bluokalla. Suomessa, niin kuin muuallakin, arvosanat ovat tärkeitä mietittäessä mahdollisuuksia erilaisiin opiskelupaikkoihin ja sitä kautta työpaikkoihin. Vaikka Saksa ei ole maantieteellisesti kovin kaukana Suomesta, kuitenkin eroja koulunkäynnistä löytyy Felixin mukaan paljon. Felix paljasti, että kun Suomessa opettajat ovat samalla tasolla kuin oppilaat, niin Saksassa opettajaa ei saa esimerkiksi kutsua ollenkaan etunimellä. Suomessa korostetaan paljon enemmän kokeiden tärkeyttä, kun taas Saksassa huomioidaan myös, onko oppilas hyvin yhteydessä opettajaan, Felix kertoo.

2 Felix tutustui suomalaiseen arkeen mm. käymällä lumilautailemassa ja jääkiekkopelissä. Jääkiekko oli ihan mahtavaa, minun pitää mennä katsomaan lisää!, Felix avautuu Facebook-tilapäivityksessään. Felix oli aina kiinnostunut siitä, mitä suomalaiset tekivät vapaaajallaan. Maamme kielessä on oma ainutlaatuisuutensa, ja sen huomasi myös Felix. Opettelin Saksassa suomen kielen perusasioita, mutta isäntäperheessä huomasin että puhekieli oli täysin erilainen kuin mitä olin ajatellut. Yritin puhua vain suomea alusta asti ja se toimi ihan hyvin, ja muutenkin tuntui siltä että kaikki sujui ihan itsestään. Felix kertoo nauraneensa vuoden lopussa paljon, kun hänen isäntäperheensä keskusteli siitä, miten hän oli yrittänyt puhua suomea vielä vuoden alussa. En vielä vuoden lopussakaan ymmärtänyt kaikkea mitä minulle puhuttiin, Felix myöntää. Kysyttäessä Felixiltä hänen parhaista muistoistaan ajastaan Suomessa vaihto-oppilaana, hän mainitsee Suomen talven, joka hänen kertomansa mukaan eroaa paljon Saksan kylmimmästä vuodenajasta. Suomen talvi oli parasta, rakastan sitä oikeasti! Felix osallistui myös lukiossamme toisen vuositason opiskelijoiden ja opettajien järjestämään, lukion perinteisiin kuuluviin Vanhojen tansseihin. Felix kertoo Vanhojen tanssien olleen hänelle erikoinen ja tärkeä muisto. Felix kertoi myös muita asioita, mitä hän tulee Suomesta muistamaan: illat kavereiden tai perheen kanssa saunassa, järvellä tai mökillä jäävät muistoihini. Minulla on ollut paljon erikoisia kokemuksia joita en aio unohtaa, niitä kaikkia ei voi listata!. Felixille pidettiin vuonna 2013 lukuvuoden päättymisen jälkeen omat läksiäiset. Felix jätti hyvästit pitkän ajan jälkeen isäntäperheelleen, tuttavilleen koulusta ja ystävilleen. Lukiostamme eri luokilta ja vuositasoilta olevat opiskelijat nauttivat Felixin seurasta paljon, ja häntä tullaan ikävöimään. Felix on palannut kotimaahansa Saksaan kuitenkin tietäen, että Suomi on hänelle lähellä sydäntä. Janne Eräpuro

3 Nokian matkapuhelinliiketoiminta myydään Microsoftille Nokia ilmoitti 3. syyskuuta 2013 myyvänsä matkapuhelinliiketoimintansa suuryhtiö Microsoftille. Nokian nykyinen toimitusjohtaja Stephen Elop siirtyy Microsoftin palvelukseen. Elop toimi ennen Nokialle siirtymistään Microsoftin yritysratkaisuista vastaavan yksikön johdossa. Kaupan hinnan kerrottiin olevan 5,44 miljardia euroa. Tästä 1,65 miljardia on maksua patenteista, jotka lisensoidaan Microsoftille, ja 3,9 miljardia varsinaisen matkapuhelinliiketoiminnan olennaisten osien myynnistä. Nokian mukaan kauppa vahvistaa yhtiön tulosta merkittävästi ja siitä kirjattava myyntivoitto on noin 3,2 miljardia euroa. Varsinaisen yritysjärjestelyn on tarkoitus toteutua vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen aikana. Siilasmaasta väliaikainen pääjohtaja Risto Siilasmaa siirtyi Nokian väliaikaiseksi pääjohtajaksi Elopin jättäessä tehtävänsä ja paikkansa hallituksessa heti lehdistötiedotteen jälkeen. Siilasmaa toimii edelleen yrityksen hallituksen puheenjohtajana. Lisäksi väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi nousi Timo Ihamuotila, Nokian talousjohtaja Tuhansia työntekijöitä siirtyy Microsoftille Kun liikejärjestely toteutuu, Nokian työntekijöitä siirtyy Microsoftille noin , joista on Suomesta. Suurin osa näistä on tehdastyöntekijöitä. Microsoftille siirtyvien toimintojen liikevaihto oli vuonna 2012 noin 14,9 miljardia euroa, mikä oli melkein puolet Nokian koko liikevaihdosta. Nokialle jäävät Chief Technology Office yksikkö ja patenttivalikoima. Kaupan jälkeen Nokia aikoo keskittyä kolmeen muuhun liiketoimintaansa, joita ovat verkkopalveluihin ja infrastruktuuriin keskittynyt NSN, teknologiakehitykseen ja lisensoitiin keskittynyt Advanced Technologies, sekä karttapalveluihin keskittynyt HERE. Patenttien suhteen Nokia ja Microsoft ovat tehneet 10-vuotisen sopimuksen niiden lisensoinnista. Nokia lisensoi omia patenttejaan Microsoftille, ja Microsoft lisensoi Nokialle HE- RE-palveluihin liittyviä patentteja. Nokia antaa myös Microsoftille mahdollisuuden laajentaa patenttisopimus pysyväksi.

4 Elopko Troijan hevonen? Kun Nokian matkapuhelinliiketoiminnan myynnistä uutisoitiin, alkoivat parin vuoden takaiset salaliittoteoriat nousta taas pinnalle. Elopia epäiltiin jo ennen Nokialle siirtymistään Microsoftin ovelaksi keinoksi saada haltuunsa tämä suomalainen matkapuhelinvalmistaja. Nyt mm. Applen ex-teknologiajohtaja Jean-Louis Gassée on nostanut esille sen, että ennen siirtymistään Nokialle Elop oli Microsoftilla paljon alemmassa asemassa, ei edes kakkostason johtaja. Lisäksi Elop ei koskaan myynyt taloaan Redmontissa ja muuttanut perheensä kanssa Suomeen. Teoria on kuitenkin melko vahvaa spekulointia. Samu Kumpulainen Youtube - helppo tie julkisuuteen? YouTubesta on tullut todella suosittu nettisivu viimeisien vuosien aikana. Samalla sivulle on tullut videoita ja uusia kanavia, joista on tullut sivustolla suosittuja. YouTuben avulla suosituksi tulleesta videosta käy hyvänä esimerkkinä Psyn kappale Gangnam Style, joka on katsottu reilusti yli miljardi kertaa. Monista kanavista ja käyttäjistä on tullut myös suosittuja internetin ulkopuolella. Hyvänä suomalaisena esimerkkinä käy Justimusfilms, joka on myös saanut oman tv-ohjelmansa. Mutta miten Gangnam Stylesta sitten tuli kuuluisa? Onko YouTube helppo tie kuuluisuuteen? Gangnam Stylen kuuluisuuteen liittyy monia asioita. Sanotaan, että hitti alkoi siitä, kun Justin Timberlake twiittasi videon, ja sanoi että mukana tanssiminen on mahdotonta. Psy itse ei odottanut videosta mitään jättihittiä, koska samaan aikaan kun videoa oltiin julkaisemassa, alkoivat Lontoon olympialaiset, jotka Psyn mukaan veivät liikaa huomiota. Siksi Psy julkaisi videon heinäkuun 15. päivä, juuri ennen olympialaisten alkua. Kun Lontoon olympialaiset loppuivat elokuun puolella, Psyn kappale oli tunnettu Twitterin ulkopuolellakin. Myöhemmin monet julkkikset alkoivat tanssimaan Gangnam Stylea ohjelmissaan, ja piakkoin Psy tienasikin jo miljoonia euroja ja keikkaili ympäri maailmaa. YouTube on avannut uudenlaisen tien julkisuuteen. Mutta sitä ei voida pitää sinänsä helpompana. Nykymaailmassa pitää tuoda esiin jotakin ainutlaatuista ja uutta, että pystyy tulemaan kuuluisaksi. Psy onnistui tässä. Joni Kyyhkynen

5 Arabikevät - Mielenosoituksia, mellakointia ja vallankaappauksia Arabikeväällä العربية) (الثورات tarkoitetaan Tunisian vallankumouksesta vuodenvaihteessa alkaneita suuria mielenosoitusten, kansannousujen ja väkivaltaisuuksien aaltoja. Arabikevät sijoittui Pohjois-Afrikkaan sekä Lähi-idän alueisiin. ARABIKEVÄÄN TAUSTAA Käsite arabikevät on suppea termi kuvaamaan kaikkia tapahtumia Pohjois-Afrikan sekä Lähi-idän maissa, koska tapahtumat olivat eri maissa hyvin erilaisia. Dosentti Pertti Multanen kertoo Yleisradion haastattelussa näkevänsä yhtenäisenä voimakkaana piirteenä kansannousujen alkamiseen itsemääräämisoikeuden vahvistamisen tavoittelun. Jos mietitään varsinkin toisen maailmansodan jälkeen Mielenosoittajia Damaskoksessa 2011 elettyjä vuosikymmeniä, niin minusta hyvin vahva ja paljon vaikuttanut piirre on ollut pyrkimys itsemääräämisoikeuden vahvistamiseen. Kuitenkin maailmanlaajuisen tilanteen paine on vaikuttanut siten, että suvereniteettia eli itsemääräämisoikeutta on kavennettu hyvin ahtaalle. Multanen kertoo haastattelussa että juuri itsemääräämisoikeuksien kaventamiset toisen maailmansodan jälkeen ovat johtaneet keskeisiin poliittisiin liikkeisiin ja ideologioihin jotka ovat viime vuosikymmeninä vaikuttaneet Lähi-idässä. Väittäisin, että hyvin pitkälti myös kyseisissä viime vuosien kansanliikkeissä yleisenä taustana oli pyrkimys oman äänen vahvistamiseen, ja pyrkimys siihen että asukkaat maissa, kuten Tunisiassa ja Egyptissä, pystyisivät itse ratkaisemaan oman tulevaisuutensa keskeiset kysymykset. Vuosina iskenyt ruokakriisi lisäsi köyhyyttä sekä tyytymättömyyttä hallituksia kohtaan Arabimaissa. Arabimaailman yhteiskunnan rakennemuutos synnytti nuorison, joka suhtautui kielteisesti vanhaan valtaan. Vuoden 2009 Iranin mielenosoitusten sekä Kirgisian vallankumouksen vuonna 2010 ajatellaan olevan esikuvina arabikeväälle. Arabikevät oli vastareaktio itsevaltaisille hallinnoille, jotka olivat jämähtäneet paikoilleen. Maissa oli paljon korruptiota ja mielivaltaa, ja suuret työttömyyslukemat ja ruokakriisit loivat huonot elinolot kansalle. Lisääntynyt väestönkasvu pahensi kansalaisten tilannetta entisestään.

6 PÄÄTAPAHTUMAT VALLANKUMOUKSIA JA SISÄLLISSOTIA Vuoden 2010 lopulla Tunisiassa väestön tyytymättömyys kasvoi. Sitä nostivat mm. korkea työttömyys, ruuan korkea hinta, sananvapauden puuttuminen ja huonot elinolot. Myös Tunisiassa elävä keskiluokka ei ollut tyytyväinen valtaeliitin rikastumiseen. Tunisia pääsi uutisten aiheeksi ympäri maailmaa kun paikallinen maan keskiosassa elävä katukauppias teki polttoitsemurhan saadessaan tarpeeksi maan viranomaisten korruptoituneisuudesta. Maassa oli huomattava määrä suuria mielenosoituksia ja mellakoita. Näiden organisoinnissa oli paljon apuna internet sekä Al-Jazeera-tvkanava. Myös monia eri alojen työntekijöitä meni lakkoon ajan myötä. Lopulta 14. tammikuuta 2011 maassa 23 vuotta presidenttinä toiminut Zine el-abidine Ben Ali pakotettiin lähtemään pois Tunisiasta. Protestoijia Tunisian keskustassa tammikuussa 2011 Tunisian vallankumoukset innostivat myös Libyan kansalaisia taistelemaan maan itsevaltiasta Muammar Gaddafia vastaan. Tyypillisen itsevaltiaan tavoin Gaddafilla oli tapana mm. surmauttaa mahdolliset poliittiset vastustajansa. Vuonna 2006 amerikkalainen instituutti Freedom House antoi Libyalle huonoimmat mahdolliset arvosanat poliittisissa oikeuksissa ja yksilövapauksissa. Libyassa työllisyystilanne oli myös huono: työttömiä oli noin kolmasosa kansasta. Protesteja ja mielenosoituksia alkoi vuoden 2011 alkupuolella ilmaantua, ja poliisin kerrottiin torjuneen niitä väkivaltaisesti. Tilanne alkoi kehkeytyä sisällissodaksi, kun Libyan hallitus alkoi käyttää armeijaa kapinoivia kansalaisia vastaan. Helmikuun 22. päivä Gaddafi vannoi televisiopuheessaan, että ei pakene maasta vaan taistelee kuolemaansa asti. Sisällissota kesti pitkään ja juuttui joksikin aikaa, mutta Gaddafi napattiin viimein väliaikaishallinnon joukkojen voimilla heti Naton suorittaman ilmaiskun jälkeen 20. lokakuuta. Kapinallisten napatessa Gaddafin, hänen kerrotaan toivoneen hänen henkensä säästämistä. Brittiläisen uutislehden Daily Mailin mukaan kapinalliset kuitenkin surmasivat hänet. Kokoontunut ihmisjoukko Libyan itäisessä Baydan kaupungissa

7 Monissa protesteissa ja sisällissodissa nähtiin myös paljon osapuolten vaihtumista. Jemenissä mielenosoittajat vaativat vuoden 2011 alussa uutta perustuslakia sekä presidentin Ali Abdullah Salehin eroa. Tilanne kiristyi maaliskuussa kun poliisi alkoi ampua mielenosoittajia, surmaten kymmeniä ihmisiä. Samassa kuussa Saleh erotti hallituksen, ja muun muassa Jemenin ensimmäisen divisioonan komentaja ilmoitti siirtyneensä kansan puolelle Salehia vastaan. Saleh haavoittui murhayrityksessä kesäkuussa, mutta ei ollut kuitenkaan valmis luovuttamaan paikkaa, vaikka haava vaati pitkäaikaista hoitoa. Lopulta Saleh kuitenkin myöntyi eroon. Hän erosi virastaan lopulta marraskuussa, ja vuoden 2012 alussa hän poistui maasta. Syyriassa on ollut jo vuodesta 1963 lähtien arabisosialistisen baath-puolueen käyttämä yksipuoluejärjestelmä, johon liittyvä korruptio on koko Lähi-idän pahimpia. Mellakoiden ja protestien alkaessa hallitus käytti mm. salaista poliisia sekä armeijaa niiden kukistamiseen. Kesään 2012 mennessä mielenosoitukset muuttuivat veriseksi sisällissodaksi, jossa hallituksen armeijan vastustajana olivat ääri-islamilaiset taistelijat, protestoijat ja heitä tukevat sotilaat. Syyrian armeijasta on eronnut sisällissodan aikana paljon sotilaita vastarinnan puolelle. Syyrian sisällissota on käynnissä edelleen. Tähän mennessä kuolleita on YK:n mukaan jo yli Syyriasta on tullut muualle maailmalle jo lähes kaksi miljoonaa pakolaista, ja maassa on noin kadotettua tai pidätettyä ihmistä. Mielenosoitus Israelin Tel Avisissa 2011.

8 Pian Jasmiinivallankumouksen jälkeen 25. päivä tammikuuta alkoi Egyptin kansanousu. Mielenosoitusten alkamisajankohdan takana oli Facebook-ryhmä Huhtikuun 6. päivän nuorisoliike, joka kutsui kaikki Egyptiläiset kaduille osoittamaan mieltään tyranniaa ja korruptiota vastaan. Tapahtumien seurauksena 30 vuotta hallinnut Presidentti Mubarak erosi ja armeija sai vallan. Mellakoissa kuoli satoja ihmisiä ja tuhansia loukkaantui. Mohammed Mursi voitti tästä seuranneet presidentinvaalit, mutta väkivaltaisten mielenosoitusten jälkeen armeija kaappasi vallan heinäkuussa Mursin kannattajien mielenosoitukset jatkuvat edelleen. Radikaali islamistiryhmä Ansar al-sharia on uhannut aloittaa väkivaltaisuudet. Heidän mukaansa Mursin syrjäyttäminen oli sodanjulistus islamia vastaan. Mohammed Mursi SEURAUKSET Arabikevään seuraukset ovat moninaiset. Mielenosoitusten, kansannousujen ja sisällissotien jälkeen pölyn laskeutuessa, monissa maissa johto on vaihtunut, mutta ongelmia riittää silti. Arabikevään loppuminen ei tarkoittanut tilanteen rauhoittumista, sillä sen vaikutukset näkyivät viime vuonna mm. Syyrian sisällissotana ja Egyptin jatkuvina mielenosoituksina. Tilanne on edelleen huono, mikä on nähtävissä Libyan ja Egyptin levottomuuksista ja Syyrian äskettäisestä asekriisistä ja edellään meneillään olevasta sisällissodasta. Kansannousujen seurauksena monissa arabimaissa on tapahtunut kansannousuja ja vallankaappauksia, ja monet niistä ovat siirtyneet demokratiaan tai kokenut muita hallinnollisia muutoksia. Tie ei kuitenkaan tule olemaan helppo, sillä vuosikymmeniä diktatuureina olleille valtioille vaihto demokratiaan on vaativa ja ongelmallinen. Janne Eräpuro & Samu Kumpulainen

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Aineisto on vapaasti muokattavissa. Sen jakaminen eteenpäin on kielletty. ISLAMIN JA LÄNNEN KOHTAAMINEN - LÄNSIMAALAISTUMISEN UHKA

Aineisto on vapaasti muokattavissa. Sen jakaminen eteenpäin on kielletty. ISLAMIN JA LÄNNEN KOHTAAMINEN - LÄNSIMAALAISTUMISEN UHKA ISLAMIN JA LÄNNEN KOHTAAMINEN - LÄNSIMAALAISTUMISEN UHKA Islamilaisen maailman laajeneminen Aineisto on vapaasti muokattavissa. Islamilaiset valloittajat uskonnollisen ja poliittisen vallan sidos (kalifit)

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Nokia antaa historiallista tulostietoa sen jatkuvien toimintojensa osalta uuden taloudellisen raportointirakenteensa mukaisesti

Nokia antaa historiallista tulostietoa sen jatkuvien toimintojensa osalta uuden taloudellisen raportointirakenteensa mukaisesti PÖRSSITIEDOTE 1 (8) antaa historiallista tulostietoa sen jatkuvien toimintojensa osalta uuden taloudellisen raportointirakenteensa mukaisesti Oyj Pörssitiedote klo 12.40 Kuten kerroimme 16.1.2014, julkistaa

Lisätiedot

Suomesta tulee itsenäinen valtio

Suomesta tulee itsenäinen valtio Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1-6/2012 Juha Varelius, toimitusjohtaja 09.08.2012 KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto laski selvästi Liikevaihto 50,6 (65,7) miljoonaa euroa Q2 liikevaihto 24,5 (32,4) miljoonaa euroa

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu muutokset 2013 Tammi-lokakuu Tampere Tampereen kaupunkiseutu Suurimmat kaupungit Suurimmat seutukunnat Tampereella lähes 220 200 asukasta Tampereen väkiluku lokakuun 2013 lopussa oli 220 194 asukasta.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Hyvästi, faarao!

Nettiraamattu. lapsille. Hyvästi, faarao! Nettiraamattu lapsille Hyvästi, faarao! Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Tämän kyselyn tarkoituksena on pyrkiä selvittämään miten paljon seinäjoen alueen opiskelijat käyttävät yhteisöpalveluita ja mihin tarkoitukseen.

Tämän kyselyn tarkoituksena on pyrkiä selvittämään miten paljon seinäjoen alueen opiskelijat käyttävät yhteisöpalveluita ja mihin tarkoitukseen. Kysely Internetin yhteisöpalveluiden käytöstä Olen Seinäjoen ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn opiskelija. Teen opiskeluuni osana kuuluvan opinnäytetyön yhteisöpalveluista opiskelijoiden keskuudessa.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

LeaseGreen ostaa TalPron

LeaseGreen ostaa TalPron Kauppalehti Keskiviikko 06.08.2014 klo 11:17 LeaseGreen ostaa TalPron KUVA: Katja Lehto EMC Talotekniikka myy TalPron LeaseGreen Groupille. Ydinliiketoimintoihinsa keskittyvä EMC Talotekniikka myy TalPron

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen

MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen Georgi Alafuzoff: Venäjä vallankumouksen tai isojen muutosten edessä...venäjä on historiallisessa käännekohdassa, joka murtaa nykyisen korruptioon

Lisätiedot

ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS. Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti)

ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS. Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti) ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti) 1. Yrityksemme päätoimiala on Fotokauppa 8,7 % Huonekalukauppa 3,7 % Kirjakauppa 9,5 % Kulta ja kellokauppa

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 11/60.

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 11/60. Nettiraamattu lapsille Hyvästi, faarao! Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 11/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset)

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Yleistä maahanmuutosta suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Suomen väestöstä ulkomaalaisia vuonna 2012 oli n.4 % (195 511henk.)

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. 2/2013 1(5) :N YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 19.11.2013 klo 14.00 Paikka: Läsnä: Helsingin Jäähalli, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 Yleistä kyselystä: Toteutusaika: 13.7. 22.8.2011 Vastaajia yhteensä: 1003 Tarkoitus: Tuloksia hyödynnetään puolueen toiminnan kehittämisessä. Huomioitavaa: Eri kysymysten

Lisätiedot

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2016 2017 Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Tällä hetkellä Maailmassa on yli 60 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa hakeakseen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Päivätyökeräys 2015 2016. Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Päivätyökeräys 2015 2016. Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2015 2016 Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Kuka on pakolainen? Pakolainen on henkilö, jolle on myönnetty turvapaikka kotimaansa ulkopuolella. Hän on paennut sotaa,

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo 1/7 Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Su 31.12. Internet-sivuihimme tutustui joulukuussa 347 yksittäistä vierailijaa (eli ja sivuja katsottiin 1215 kertaa 10 eri maasta! Ma 18.12. Suru-uutinen Ma

Lisätiedot

Pääkohdat. Rajeev Suri, Nokian toimitusjohtaja (1.5.2014 alkaen)

Pääkohdat. Rajeev Suri, Nokian toimitusjohtaja (1.5.2014 alkaen) Alla on tiivistelmä Nokian edellisen toimitusjohtajan, väliaikaisen pääjohtajan ja uuden toimitusjohtajan palkkioista ja irtisanomispalkkioista. Yhteenvedon tarkoituksena on selventää palkkioita koskevia

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lyhytaikaisen keskusteluhoidon ja neuvontatyön perusteet 4.11.2015 Pori Tapani Ahola. Lyhytterapiainstituutti

Lyhytaikaisen keskusteluhoidon ja neuvontatyön perusteet 4.11.2015 Pori Tapani Ahola. Lyhytterapiainstituutti Lyhytaikaisen keskusteluhoidon ja neuvontatyön perusteet 4.11.2015 Pori Tapani Ahola Lyhytterapiainstituutti Myönnä, että alkoholi on sinulle ongelma. Myönnä, ettet selviä siitä itse vaan tarvitset hoitoa.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

JOPO VUOSIKELLO

JOPO VUOSIKELLO Marraskuu -Suunnitelmat jatkoopiskelupaikoista -Opintovierailut/tutustumiset - 2.leirikoulu Lokakuu -1.työpaikkaopiskelu -syysloma Oppimissuunnitelman laadinta (huoltaja mukana), -TAVOITTEET! Syyskuu -Ensimmäisten

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Terveydenhuollon barometri 2009

Terveydenhuollon barometri 2009 Terveydenhuollon barometri 009 Sisältö Johdanto Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 4 Aineiston rakenne 5 Tutkimuksen rakenne 6 Tulokset Terveystyytyväisyyden eri näkökulmat 9 Omakohtaiset näkemykset

Lisätiedot

UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA. Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova

UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA. Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova MISTÄ KAIKKI ALKOI? JA MIKSI? Taustalla syvä tyytymättömyys korruptioon ja taloustilanteeseen Lähtölaukauksena EU sopimuksen kariutuminen

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

353,3 MILJ. TUOTOT 19,0 MILJ.

353,3 MILJ. TUOTOT 19,0 MILJ. 31.12. HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 873 JOISTA 88 UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ MENOT 353,3 MILJ. TUOTOT 19,0 MILJ. 122 957 ASIAA VIREILLE 124 770* PÄÄTÖSTÄ 85 623 VASTATTUA ASIAKASPUHELUA YLI 350 MAATIETOVASTAUSTA 5 EUROOPAN

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Hyvästi, faarao!

Nettiraamattu. lapsille. Hyvästi, faarao! Nettiraamattu lapsille Hyvästi, faarao! Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010

Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010 Energia 2011 Kivihiilen kulutus 2010, 4. vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 aikana sähkön- ja lämmöntuotannon

Lisätiedot

Joulukauppa Jaana Kurjenoja

Joulukauppa Jaana Kurjenoja Joulukauppa 2017 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2017. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyvästi, faarao!

Nettiraamattu lapsille. Hyvästi, faarao! Nettiraamattu lapsille Hyvästi, faarao! Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY PORVOON KAUPUNKI JA PORVOON NUORISOVALTUUSTO Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY KYSELY Internet-kysely toteutettiin lokakuussa 2010 yhteistyössä koulujen

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-huhtikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin

Lisätiedot