Nokia antaa historiallista tulostietoa sen jatkuvien toimintojensa osalta uuden taloudellisen raportointirakenteensa mukaisesti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nokia antaa historiallista tulostietoa sen jatkuvien toimintojensa osalta uuden taloudellisen raportointirakenteensa mukaisesti"

Transkriptio

1 PÖRSSITIEDOTE 1 (8) antaa historiallista tulostietoa sen jatkuvien toimintojensa osalta uuden taloudellisen raportointirakenteensa mukaisesti Oyj Pörssitiedote klo Kuten kerroimme , julkistaa torstaina noin kello vuoden 2013 viimeisen neljänneksen ja koko vuoden 2013 katsauksensa, jossa tiedot esitetään uuden raportointirakenteen mukaisesti. n osakkeenomistajat hyväksyivät suunnitellun, olennaisilta osin koko Devices & - liiketoiminnan myynnin marraskuussa 2013 järjestetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Tämän seurauksena raportoi olennaisilta osin koko Devices & -liiketoimintansa lopetettuna toimintona vuoden 2013 viimeisen neljänneksen ja koko vuoden 2013 taloudellisessa katsauksessa. ssa on kolme jatkuvaa liiketoimintaa: (NSN), ja. Kaiken kaikkiaan raportoi tulostietoa neljää raportoitavaa segmenttiä koskien: NSN:n Broadb- ja -yksiköt, sekä. Tämän lisäksi julkistaa erillistä tietoa lopetettujen toimintojen osalta. Vertailtavuuden mahdollistamiseksi antaa alla tiettyä historiallista, tilintarkastamatonta tulostietoa jatkuvien toimintojensa osalta uuden raportointirakenteensa mukaisesti. antaa raportoitujen tietojen lisäksi ei-ifrs*-tietoja. Tiedot annetaan vuosineljännestasolla vuoden 2012 viimeisestä neljänneksestä alkaen vuoden 2013 kolmanteen neljännekseen asti sekä vuositasolla koko vuotta 2012 koskien. Huomioitavaa on, että tämä historiallinen tulostieto on annettu vertailtavuuden mahdollistamiseksi. Kuten on tavanomaista, historiallista tulostietoa uudelleenryhmiteltäessä ja eriä allokoitaessa on tehty tiettyjä harkintaan perustuvia valintoja. Lisäksi on otettava huomioon, että tässä tiedotteessa annettu tieto on historiallista eikä sen perusteella voi tehdä päätelmiä tulevaisuuden tuloksesta. NOKIAN JATKUVIEN TOIMINTOJEN TULOS, LOKAKUU-JOULUKUU 2012, TAMMIKUU-JOULUKUU 2012, TAMMIKUU-MAALISKUU 2013, HUHTIKUU-KESÄKUU 2013 JA HEINÄKUU-SYYSKUU 2013 (RAPORTOITU)

2 PÖRSSITIEDOTE 2 (8) Lokakuujoulukuu 2012, raportoitu, miljoonaa Broad b n Liikevaihto Kulut kulut Kate ,8 11,7-119,3 Liiketulos ,3-20,1 66, ,5 Tammikuujoulukuu 2012, raportoitu, miljoonaa Broad b Ad vanced logies n jat kuvat Liikevaihto

3 PÖRSSITIEDOTE 3 (8) Kulut tuotot ja kulut Kate ,1 4,8-200,6 Liiketulos ,8-27,3 60, ,3 Tammikuu-maaliskuu 2013, raportoitu, miljoonaa Broadb 3/2013 n Liikevaihto Kulut tuotot ja kulut Kate ,4 5,6-150,4 Liiketulos ,1-44,9 59, ,9 Huhtikuu-kesäkuu 2013, raportoitu, miljoonaa

4 PÖRSSITIEDOTE 4 (8) Broadb 4-6/2013 Elimi -noinnit n Liikevaiht o Kulut kulut Kate % liikevaihdost a 8,7 14,7-778,0 Liiketulo s ,3-38,2 62, ,4 Heinäkuu-syyskuu 2013, raportoitu, miljoonaa Broadb 7-9/2013 n toi minnot Liikevaihto Kulut kulut Kate ,9 12,3

5 PÖRSSITIEDOTE 5 (8) Liiketulos ,4 6,6 59, ,9 NOKIAN JATKUVIEN TOIMINTOJEN TULOS, LOKAKUU-JOULUKUU 2012, TAMMIKUU-JOULUKUU 2012, TAMMIKUU-MAALISKUU 2013, HUHTIKUU-KESÄKUU 2013 JA HEINÄKUU-SYYSKUU 2013 (EI-IFRS) Lokakuu-joulukuu 2012, ei-ifrs, miljoonaa Broad b Ad vanced logies toi minnot n toi minnot Liikevaihto Kulut kulut Kate ,8 11,7 19,7 Liiketulos ,4 14,4 66, ,2 Tammikuu-joulukuu 2012, ei-ifrs, miljoonaa Broadb -logies n

6 PÖRSSITIEDOTE 6 (8) Liikevaihto Kulut kulut Kate ,1 4,8-5,2 Liiketulos ,7 13,9 61, ,4 Tammikuu-maaliskuu 2013, ei-ifrs, miljoonaa Broadb 3/2013 logies 3/2013 n toi minnot Liikevaihto Kulut tuotot ja kulut Kate ,4 5,6-9,5 Liiketulos ,0-2,3 59, ,2 Huhtikuu-kesäkuu 2013, ei-ifrs, miljoonaa

7 PÖRSSITIEDOTE 7 (8) Broad b 4-6/2013 Ad vanced logies Elimi noinnit n Liikevaihto Kulut kulut Kate ,7 14,7 2,4 Liiketulos ,8 3,4 63, ,7 Heinäkuu-syyskuu 2013, ei-ifrs, miljoonaa (tilintarka -stamaton) Broadb 7-9/2013 n Liikevaihto Kulut kulut Kate ,9 12,3

8 PÖRSSITIEDOTE 8 (8) Liiketulos ,4 9,5 60, ,7 * antaa raportoitujen IFRS-tietojen lisäksi tiettyjä ei-ifrs-tietoja, jotka kuvaavat liiketoiminnan toiminnallista tulosta ilman kertaluonteisia eriä. Ei-IFRS-tunnusluvut eivät sisällä olennaisia kertaluonteisia eriä minään raportointijaksona. Lisäksi ei-ifrs-tunnusluvut eivät sisällä aineettomien hyödykkeiden poistoja, muita hankintamenon kohdentamiseen liittyviä eriä ja vaihto-omaisuuden oikaisueriä, jotka johtuvat i) NSN:n perustamisesta ja ii) kaikista jälkeen toteutuneista yrityskaupoista. uskoo, että ei-ifrstunnuslukumme antavat sekä yhtiön johdolle että sijoittajille täydentävää tietoa n liiketoiminnan tuloksen kehityksestä ilman yllä kuvattuja eriä, joilla ei välttämättä ole merkitystä n liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta. Näissä pro forma -tiedoissa n ei-ifrs-tulokset esitetään edellä kuvatulla tavalla myös pro forma -muodossa. Näitä ei-ifrs-tunnuslukuja ei pidä tarkastella erillään vastaavista IFRS-tunnusluvuista tai niiden sijasta. Ei-IFRStunnuslukuja tulee tarkastella yhdessä niitä lähinnä vastaavien raportoitujen IFRS-tunnuslukujen kanssa. Annamme lisätietoa ei-ifrs-luvuista kutakin ajanjaksoa koskevissa taloudellisissa katsauksissa. About on maailman johtava langattoman viestinnän yritys, jonka tuotteista on tullut olennainen osa ihmisten elämää ympäri maailmaa. Joka päivä yli 1,3 miljardia ihmistä käyttää n laitteita tallentaakseen ja jakaakseen kokemuksia, hakeakseen tietoa, löytääkseen määränpäähänsä tai yksinkertaisesti puhuakseen toisilleen. n edistyksellinen teknologia ja muotoilu ovat tehneet sen brändistä yhden maailman tunnetuimmista. Lisätietoja on saatavilla osoitteesta Lisätietoja tiedotusvälineille: Viestintä Puh Sähköposti: press.services@nokia.com

PÖRSSITIEDOTE 1 (8)

PÖRSSITIEDOTE 1 (8) PÖRSSITIEDOTE 1 (8) n vuoden 21 sen vuosineljännesten sekä vuoden 211 ensimmäisen, toisen kolmannen neljänneksen tulostietojen uudelleenryhmittely Oyj Pörssitiedote klo 15: julkisti tänään n -liiketoiminnan

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 1 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 TALENTUM MUUTTAA TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN SEGMENTTIJAKOA Talentum Oyj muutti tammikuussa 2012 tulosyksikköorganisaatiotaan tukemaan paremmin konsernin

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

Nokia julkistaa uutta taloudellista raportointirakennettaan vastaavan uudelleenryhmitellyn segmenttikohtaisen vuoden 2015 tuloksen

Nokia julkistaa uutta taloudellista raportointirakennettaan vastaavan uudelleenryhmitellyn segmenttikohtaisen vuoden 2015 tuloksen julkistaa uutta taloudellista raportointirakennettaan vastaavan uudelleenryhmitellyn segmenttikohtaisen vuoden 05 tuloksen Oyj Pörssitiedote..06 klo 08.5 julkistaa uutta taloudellista raportointirakennettaan

Lisätiedot

KOLMAS VUOSINELJÄNNES: KASVU JATKUI ENNAKOIDUSTI ALKUVUOTTA MALTILLISEMPANA

KOLMAS VUOSINELJÄNNES: KASVU JATKUI ENNAKOIDUSTI ALKUVUOTTA MALTILLISEMPANA QT GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2016 kello 08:00 QT GROUP OYJ JOHDON OSAVUOTINEN SELVITYS 1.1.2016 30.9.2016 Qt Group Oyj julkaisee kalenterivuoden kolmen ja yhdeksän kuukauden osalta johdon osavuotiset

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

TALOUDELLINEN KATSAUS 1(65)

TALOUDELLINEN KATSAUS 1(65) TALOUDELLINEN KATSAUS 1(65) Nokia Oyj:n vuoden viimeisen neljänneksen ja koko vuoden katsaus TALOUDELLISET JA TOIMINNALLISET PÄÄKOHDAT Vuoden viimeisen neljänneksen pääkohdat jatkuvien toimintojen osalta

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

Glaston Oyj Abp julkistaa vuosineljänneksittäisiä pro forma -taloudellisia tietoja liittyen Bystronic glassin yritysostoon

Glaston Oyj Abp julkistaa vuosineljänneksittäisiä pro forma -taloudellisia tietoja liittyen Bystronic glassin yritysostoon Glaston Oyj Abp Pörssitiedote 7.8.2019 klo 12.30 Glaston Oyj Abp julkistaa vuosineljänneksittäisiä pro forma -taloudellisia tietoja liittyen Bystronic glassin yritysostoon Glaston Oyj Abp julkistaa tilintarkastamattomia

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia

Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia Qt Group Oyj pörssitiedote 23.10.2017 kello 8:00 Johdon osavuotinen selvitys 1.1. 30.9.2017 Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia Heinä syyskuu 2017 Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

Aktia Pankki Oyj Pörssitiedote klo Aktia Pankki Oyj:n uusi liiketoiminta-alueiden segmenttijako 2008

Aktia Pankki Oyj Pörssitiedote klo Aktia Pankki Oyj:n uusi liiketoiminta-alueiden segmenttijako 2008 Aktia Pankki Oyj Pörssitiedote 8.4.2009 klo 16.00 Aktia Pankki Oyj:n uusi liiketoiminta-alueiden segmenttijako 2008 1.1.2009 alkaen liiketoiminta-alueiden segmenttijakoa on muutettu niin, että segmentit

Lisätiedot

Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot

Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot IFRS 15:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Toinen vahvan kehityksen vuosi Toinen vahvan kehityksen vuosi Tanskan konevuokrausliiketoiminnan myynti vaikutti lukuihin 2018 kohokohdat Liikevaihto ja vertailukelpoinen kannattavuus paranivat 2 LIIKEVAIHTO 711,7 (685,5) miljoonaa

Lisätiedot

OYL 17:11 :N MUKAINEN HALLITUKSEN SELOSTUS YHTIÖKOKOUKSELLE YHTIÖN ASEMAAN OLENNAISESTI VAIKUTTAVISTA TAPAHTUMISTA

OYL 17:11 :N MUKAINEN HALLITUKSEN SELOSTUS YHTIÖKOKOUKSELLE YHTIÖN ASEMAAN OLENNAISESTI VAIKUTTAVISTA TAPAHTUMISTA OYL 17:11 :N MUKAINEN HALLITUKSEN SELOSTUS YHTIÖKOKOUKSELLE YHTIÖN ASEMAAN OLENNAISESTI VAIKUTTAVISTA TAPAHTUMISTA YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 22.11.2011 - YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 22.11.2011 1 :N HALLITUKSEN

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Pörssitiedote klo 9.00

Pörssitiedote klo 9.00 Pörssitiedote 22.3.2012 klo 9.00 Stora Enson uuden liiketoiminta-aluejaon mukaiset historialliset luvut STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 22.3.2012 klo 9.00 Stora Enso on 17.1.2012 julkistetun tiedotteen mukaisesti

Lisätiedot

Nokia Oyj:n vuoden 2014 toisen neljänneksen ja tammi-kesäkuun 2014 osavuosikatsaus TALOUDELLISET JA TOIMINNALLISET PÄÄKOHDAT

Nokia Oyj:n vuoden 2014 toisen neljänneksen ja tammi-kesäkuun 2014 osavuosikatsaus TALOUDELLISET JA TOIMINNALLISET PÄÄKOHDAT :n vuoden 2014 toisen neljänneksen ja tammi-kesäkuun 2014 osavuosikatsaus TALOUDELLISET JA TOIMINNALLISET PÄÄKOHDAT Nokia Oyj Vuoden 2014 toisen neljänneksen pääkohdat jatkuvien toimintojen osalta: - Nokian

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Johdon osavuotinen selvitys

Johdon osavuotinen selvitys Qt Group Oyj pörssitiedote 1.11.2018 kello 8:00 Johdon osavuotinen selvitys 1.1. 30.9.2018 Kolmas vuosineljännes: Liikevaihdon kasvu jatkui erittäin vahvana (kasvu 23,3 prosenttia) Heinä syyskuu 2018 Liikevaihto

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

Listautuvien yhtiöiden, KONE Oyj:n ja Cargotec Oyj:n, pro forma -luvut tammi maaliskuulta 2004 sekä vuosilta 2004 ja 2003

Listautuvien yhtiöiden, KONE Oyj:n ja Cargotec Oyj:n, pro forma -luvut tammi maaliskuulta 2004 sekä vuosilta 2004 ja 2003 m êëëáíáéççíé= 20. huhtikuuta 2005 Listautuvien yhtiöiden, KONE Oyj:n ja Cargotec Oyj:n, pro forma -luvut tammi maaliskuulta 2004 sekä vuosilta 2004 ja 2003 Jakautumissuunnitelman mukaisesti KONE jakautuu

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 (39)

OSAVUOSIKATSAUS 1 (39) OSAVUOSIKATSAUS 1 (39) Nokian vuoden 2011 toisen neljänneksen liikevaihto 9,3 miljardia euroa, ei-ifrsosakekohtainen tulos 0,06 euroa (raportoitu osakekohtainen tulos -0,10 euroa) Devices & Services ei-ifrs-liikevoittoprosentti

Lisätiedot

Global Reports LLC. Done Solutions Oyj Pörssitiedote klo DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS)

Global Reports LLC. Done Solutions Oyj Pörssitiedote klo DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS) Done Solutions Oyj Pörssitiedote 9.8.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2006 oli 7,3 meur (5,8 meur 1-6/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto

Lisätiedot

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.2017 30.6.2017 10.8.2017 Q2/2017 Keskeiset tapahtumat Kasvu Kasvustrategian toteutus etenee suunnitellusti Vuosineljänneskohtainen liikevaihdon kasvun heilahtelu on ollut

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 4.11.2004 klo 13.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2004 - Kolmas vuosineljännes tyydyttävä - Liikevaihto 16,8 milj. euroa, laskua 1,0 % -

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan.

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan. 11.11.2013 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 48,4 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 52,7 milj. euroa). Liiketulos

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2010 28.4.2010 Tammikuu maaliskuu 2010 Toimistokalustekysyntä laski viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 22,6 milj. euroa (24,0), jossa oli

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

DONE SOLUTIONSIN LIIKETULOS KASVUSSA, LIIKETOIMINTA-ALUEIDEN 2006 LIIKETULOSENNUSTETTA ALENNETAAN Done Solutions Oyj:n osavuosikatsaus 1-9/2006 (IFRS)

DONE SOLUTIONSIN LIIKETULOS KASVUSSA, LIIKETOIMINTA-ALUEIDEN 2006 LIIKETULOSENNUSTETTA ALENNETAAN Done Solutions Oyj:n osavuosikatsaus 1-9/2006 (IFRS) Done Solutions Oyj Pörssitiedote 31.10.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONSIN LIIKETULOS KASVUSSA, LIIKETOIMINTA-ALUEIDEN 2006 LIIKETULOSENNUSTETTA ALENNETAAN Done Solutions Oyj:n osavuosikatsaus 1-9/2006 (IFRS)

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

Palvelut 45 % 51 % 44 % Lisenssit 32 % 34 % 34 % Laitemyynti 23 % 15 % 22 %

Palvelut 45 % 51 % 44 % Lisenssit 32 % 34 % 34 % Laitemyynti 23 % 15 % 22 % Solteq Oyj Pörssitiedote 21.8.2001 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto oli katsauskaudella 9,7 miljoonaa euroa, jossa kasvua 3,8 %. Liiketappio katsauskaudella oli 1,5 miljoonaa

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN

SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN 1(9) Pörssitiedote 14.3.2006 klo 9.00 SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN Suomen Helasto -konserni julkaisee ensimmäisen EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen, kansainvälisten tilinpäätösstandardien

Lisätiedot

RAISION OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2009

RAISION OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2009 RAISION OSAVUOSIKATSAUS TAMMISYYSKUU 29 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 3.11.29 Raision toiminnan kolme jaksoa 1)Käänne (27) 2)Kannattavuus (28 ja 29) 3)Kasvu (21 ja 211) 2 Raisiokonserni Q3/29

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-09 / 20.10. TAMMI SYYSKUU SYYSKUU Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 74,4 milj. euroa (71,1), jossa oli kasvua edelliseen

Lisätiedot

Revenio Group Oyj. Suuri Osakesäästäjäpäivä, Helsinki. Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara

Revenio Group Oyj. Suuri Osakesäästäjäpäivä, Helsinki. Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara Revenio Group Oyj Suuri Osakesäästäjäpäivä, Helsinki Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara 13.5.2016 1 Revenio lyhyesti Markkina-arvo noin 198 MEUR. 7 588 osakkeenomistajaa (tilanne 9.5.2016). Kasvun ydin:

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1(64)

OSAVUOSIKATSAUS 1(64) OSAVUOSIKATSAUS 1(64) Nokian vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto 10,0 miljardia euroa, ei-ifrsosakekohtainen tulos 0,06 euroa (raportoitu osakekohtainen tulos -0,29 euroa) Nokian vuoden liikevaihto

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

F-Securen oikaistut taloudelliset tiedot tilikaudelta 2017 IFRS 15 - standardin käyttöönoton ja myynnin kulujen uudelleenluokittelun johdosta

F-Securen oikaistut taloudelliset tiedot tilikaudelta 2017 IFRS 15 - standardin käyttöönoton ja myynnin kulujen uudelleenluokittelun johdosta F-Securen oikaistut taloudelliset tiedot tilikaudelta 2017 IFRS 15 - standardin käyttöönoton ja myynnin kulujen uudelleenluokittelun johdosta F-Secure julkaisee IFRS 15 -standardin käyttöönoton ja myynnin

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2009

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2009 TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2009 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 25,1 milj. euroa (vuonna 2008 vastaavalla

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus

Teleste Oyj Osavuosikatsaus Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2005 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2005 Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 36,1 % ja oli 58,3 miljoonaa euroa Liiketulos lähes kaksinkertaistui edelliseen

Lisätiedot

Componenta Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuulta 2018

Componenta Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuulta 2018 18.5.2018 1 (5) Componenta Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuulta 2018 Nykyisten jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto ja liiketulos kasvoivat viime vuodesta. Tässä liiketoimintakatsauksessa esitetyt

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Raisio Oyj Yhtiökokous Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj

Raisio Oyj Yhtiökokous Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj Raisio Oyj Yhtiökokous 21.3.2018 Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj Raision keskeiset tunnusluvut Raisio-konsernin liikevaihto ja liiketulos Jatkuvat ja lopetetut toiminnot M Liikevaihto M Vertailukelpoinen

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-06 / 2010 4.8.2010 TAMMI KESÄKUU KESÄKUU2010 Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi kesäkuun liikevaihto oli 48,3 milj. euroa (45,3), jossa oli

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

Oikaistut vertailutiedot tilikausilta Q3 2016

Oikaistut vertailutiedot tilikausilta Q3 2016 Oikaistut vertailutiedot tilikausilta 2014 - Q3 2016 Konsernin avainluvut 1-3/2014 1-6/2014 1-9/2014 1-12/2014 1-3/2015 1-6/2015 1-9/2015 1-12/2015 1-3/2016 1-6/2016 1-9/2016 Liikevaihto 473,2 937,7 1

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammi-syyskuu 2018

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammi-syyskuu 2018 KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.12.2018 KLO 09.00 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammi-syyskuu 2018 1.1.2019 voimaan astuva Vuokrasopimukset standardi käsittelee

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30 Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden

Lisätiedot

536 561 524 527 567 577 542 547 0 100 200 300 400 500 600 Milj. euroa Liikevaihto 0% 2% 4% 6% 8% 10% 12% 14% % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 % Milj. euroa Vertailukelpoinen käyttökate ja käyttökateprosentti

Lisätiedot

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot. Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Martela. Tilinpäätös

Martela. Tilinpäätös Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti

Lisätiedot