Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Tiedote on epävirallinen. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Inarin kunta Päätösluettelo 14/2013 1 Tiedote on epävirallinen. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone"

Transkriptio

1 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Kunnanhallitus Kokousaika klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 330 Viranhaltijain päätökset ja tiedoksi saatettavat asiat Talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelman laadintaohjeet HMK-ohjelman investoinnit Hallitun menokasvun loppuraportti Inarin kunnan E. J. Längmanin rahaston tuoton jako Poistosuunnitelman tarkistaminen, suunnitelman mukaisten poistojen perusteet alkaen 336 Takausprovision periminen kunnan yhtiöille annetuista lainatakauksista Vakuutusmeklaritarjouksen hyväksyminen ja sopimuksen tekeminen Vakuutusvälitys Arktian kanssa 338 Vakuutustarjouksen hyväksyminen sekä vakuutussopimuksen tekeminen vuodelle 2014 ja kolmelle optiovuodelle 339 Kehittämiskoordinaattorin tehtävän avoimeksi julistaminen Konserniyhtiöiden hallitusten kokoonpano ja hallitusten jäsenten määrä / esitysten tekeminen hallituksiin / eronpyyntö Inarin Kiinteistöt Oy:n hallituksesta ja InLike Kiinteistökehitys Oy:n hallituksesta / uudelleen käsittely ja menettelytavat 341 Edustajien valiseminen yhteistyötoimikuntaan vuosille / kunnan edustajien muutokset 342 Lausunto Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaan ja ensihoidon kustannusten jaosta 343 Juutuanpolun ulkoilureitin rakentamishankkeen käynnistäminen ja ohjausryhmän nimeäminen 344 Ivalon asemakaavan muutos ja laajennus keskustan ja entisen emäntäkoulun alueelle / lausunto valituksesta Rovaniemen hallintooikeudelle 345 Entisen emäntäkoulun peltojen vuokraus / oikaisuvaatimus Maanostotarjous: Maanostotarjous: Lehtonen Yhtiöt Oy

2 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Poikkeamislupahakemus: Inarin asemakaava 25/ Poikkeamislupahakemus: Ivalo 338/ Poikkeamislupahakemus: Lisälista 351 Saariselän Siula Oy:n yhtiökokous 352 Ostotarjous: Emäntäkoulun pellot 353 Teollisuushallin purkaminen 354 Inarin kunnan vaihtuvakorkoisten lainojen suojaus ja sijoitettujen varojen hoito 355 Saamelaisalueen koulutuskeskuksen johtokunnan jäsenten esittäminen 356 Muut keskusteltavat asiat

3 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Kunnanhallitus Kokousaika klo 16:00 Kokouspaikka Paikalla Muut Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Jari Huotari, puheenjohtaja Toini Sanila, I varapuheenjohtaja Ulla-Maija Kemppainen, II varapuheenjohtaja Kari Akujärvi Valtteri Huhtamella Matti Kyllönen Marja Männistö Laila Aikio (varajäsen) Veikko Väänänen Anu Avaskari, valtuuston puheenjohtaja Marko Katajamaa, valtuuston I varapuheenjohtaja Eeva Harmanen, valtuuston II varapuheenjohtaja Pentti Tarvainen, kunnanjohtaja vs., esittelijä, pöytäkirjanpitäjä Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat Pöytäkirjan tarkastustapa Pöytäkirja tarkastetaan kunnantalolla. Pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Jari Huotari puheenjohtaja Pentti Tarvainen pöytäkirjan pitäjä Pöytäkirjan tarkastusaika Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä Kunnantalolla arkistosihteerin virkahuoneessa Pentti Tarvainen hallintojohtaja

4 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Viranhaltijain päätökset ja tiedoksi saatettavat asiat KHALL Ohessa on luettelo kunnanhallituksen päätösvallan siirto-oikeuden perusteella tehdyistä viranhaltijapäätöksistä. Päätökset ja asiakirjat ovat nähtävillä päätöksen tehneillä ja ilmoitusasiat kokoushuoneessa. Tiedoksi: Johtoryhmän muistiot ja Pohjoisimman Lapin Leader ry:n kunnanhallitukselle toimittama lausuntopyyntö ja vuosiraportti on siirretty Elinkeinot & kehitys Nordican käsiteltäväksi. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi 1. viranhaltijain tekemät päätökset ja päättää, että se ei KuntaL 51 :n mukaisessa tarkoituksessa käytä otto-oikeuttaan 2. muut luetellut asiat. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viranhaltijapäätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: Lisätietoja: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh , hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

5 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelman laadintaohjeet 11/ /2013 KHALL Hallintojohtaja Ensi vuoden talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelmat laadintaohjeet taloussuunnitteluaikatauluineen ovat ohessa. Ohjeet ovat lähinnä tekniset ja täydentävät hallitun menokasvun ohjelmaa. Ohjeet noudattavat vuosien valtionosuuksia lukuun ottamatta HMK-ohjelman laskelmia. Ohjeissa em. suunnitteluvuosien valtionosuuksiin ei sisälly mahdollista peruspalveluindeksin korotusta, joka taas on otettu huomioon HMK-laskelmissa. Kesälomien jälkeen taloussuunnittelutilanne tarkentuu pidettävässä johtoryhmässä ja pidettävässä kunnanhallituksen tasapainotuskokouksessa. Tällöin verotulo- ja valtionosuusarviot tarkentuvat ensi vuodelle ja erityisesti valtionosuuksien osalta myös vuosille Laskentatoimen päällikkö antaa ohjeisiin ja HMK-ohjelmaan taloussuunnittelun laskentapohjat hallintokunnille Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä oheiset ensi vuoden talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelmat laadintaohjeet taloussuunnitteluaikatauluineen. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely: Matti Kyllönen esitti, että kunnallisveroprosenttia nostetaan 0,5 %:lla ja kiinteistöveroprosentit pidetään ennallaan. Kyllöstä ei kannatettu. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: Lisätietoja: hallintojohtaja, laskentatoimen päällikkö, osastot, liikelaitokset hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

6 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Hallitun menokasvun ohjausryhmä Hallitun menokasvun ohjausryhmä HMK-ohjelman investoinnit / /2013 HMKOR 27 Liite 3 Kunnanjohtaja Talous- ja toimintasuunnitelmassa osoitettiin vuoteen 2017 mennessä yhteensä 7,8 miljoonan euron nettoinvestointeja. Vuotuiset keskimääräiset nettoinvestoinnit olisivat suunnitelman mukaan 1,6 miljoonaa euroa vuodessa. Hallitun menokasvun ohjelman muutosten ja elinvoimainvestointien lisäysten jälkeen vuosien nettoinvestoinnit olisivat 9,7 miljoonaa euroa. Vuotuiset keskimääräiset nettoinvestoinnit olisivat suunnitelman mukaan 1,9 miljoonaa euroa vuodessa eli 0,3 miljoonaa Talous- ja toiminta-suunnitelmaa korkeammat. Investointiohjelma liitteenä 3. Hallitun menokasvun ohjelma sisältää Talous- ja toimintasuunnitelmasta poiketen seuraavat merkittävät lisäykset: Osakepääoma Test World Oy:n Indoor II -hankkeeseen euroa. Saariselän rinnealueen kunnallistekniikasta ( ) ei kustannusvaikutusta. Vuonna 2014 Ivalon hoivakoti kunnan suoraan omistukseen euron nettoinvestoinnilla. Hallitun menokasvun ohjelman kokonaismuutos on vuosille yhteensä euroa. Kun lisäykset ovat suunnittelukaudella euroa, hyväksytystä Talous- ja toimintasuunnitelmasta investointeja on siirretty suunnittelukauden ulkopuolelle yhteensä euron arvosta. Hallitun menokasvun ohjelman investointiohjelman muutosten kokonaisvaikutuksesta on tehty lainamäärään vaikuttava kuva. Perusoletuksena vaikutuksessa on, ettei Talous- ja toimintasuunnitelmassa tulorahoituksen osalta tapahdu muutoksia. Lainat asukasta kohti kehittyisi seuraavasti: vuosi euroa vuosi euroa vuosi euroa vuosi euroa. Kunnanjohtajan ehdotus:

7 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Hallitun menokasvun ohjausryhmä Hallitun menokasvun ohjausryhmä Ohjausryhmä käsittelee ja esittää HMK-ohjelman investoinnit. Kunnanjohtajan päätösehdotuksen muutos: Ohjausryhmä päättää ottaa valmistelun pohjaksi liitteenä olevan luonnoksen täydentäen sitä 1. sivulla 5 kohdassa koneet ja kalusto/kirjastoauton hankinnan aiemmat päätökset tarkistetaan. 2. sivulla 5 Saariselän urheilualueeseen merkitään vuodelle euroa jääkiekkokaukaloon ja vuodelle euroa menoihin ja valtionosuuksiin pukeutumis- ja wc-tilojen hankintaan sen jälkeen, kun nykyisen kentän kokemukset on todettu. 3. sivulla 9 merkitään vuodelle euroa Inarin vuokratalot/ikäihmisten asuntojen suunnitteluun. 4. sivulla 10 ohjausryhmä pyytää Tilapalvelu liikelaitoksen kiinteistöpäälliköltä kunnanhallituksen kokoukseen teknisen- ja kustannusselvityksen sääsuojahallin sisäkaton noin euron jääsuojauksesta. 5. sivulla 10 ohjausryhmä edellyttää sosiaali- ja terveyslautakunnalta yhdessä Tilapalvelu liikelaitoksen kanssa toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelussa selvitystä Saariselän päiväkodin huonetilaohjelmasta. 6. sivulla 11 ohjausryhmä toteaa, että kehitysvammaisten ryhmäkodin palo-ovien magnetisointi tehdään tänä vuonna tilapalveluliikelaitoksen käyttötalousmäärärahoilla. 7. sivulla 11 ohjausryhmä edellyttää sosiaali- ja terveyslautakunnalta yhdessä Tilapalvelu liikelaitoksen kanssa toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelussa selvitystä kehitysvammaisten ryhmäkodin ilmastointiongelmien ja lukituksen muutostöistä. 8. sivulla 11 ohjausryhmä edellyttää sosiaali- ja terveyslautakunnalta yhdessä Tilapalveluliikelaitoksen kanssa toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelussa selvitystä toimintakeskuksen ilmastointiongelmien muutostöistä. Kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. HMKOR 32 Liite 2 Kunnanjohtaja

8 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Hallitun menokasvun ohjausryhmä Hallitun menokasvun ohjausryhmä Ohjausryhmän aiempiin kokouksiin ja ehdotuksiin lisäyksenä nyt esitettävässä investointiohjelmassa on merkitty kunnan sisätilojen peruskorjauksiin vuosille yhteensä euroa, euroa per vuosi. Työ on tarkoitus tehdä kuntakonsernin omina vuotuisina töinä. Ohjelma liitteenä 2. Kunnanjohtajan ehdotus: Ohjausryhmä päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että liitteen 2 mukainen Hallitun menokasvun ohjelman investointiohjelma otetaan vuoden 2014 talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelman laadinnan perustaksi. Kunnanjohtajan ehdotuksen muutos: Ohjausryhmä päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että kokouksessa jaetun liitteen 2 mukainen Hallitun menokasvun ohjelman investointiohjelma otetaan vuoden 2014 talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelman laadinnan perustaksi. Ohjausryhmä yksimielisesti hyväksyi kunnanjohtajan muutetun ehdotuksen. KHALL Kunnanjohtaja Ohjausryhmän tehdyistä ehdotuksista ja kunnanhallituksen tehdystä päätöksestä koskien Ivalon hoivakotia on koottu oheinen Hallitun menokasvun ohjelman investointiohjelma. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että ohessa oleva Hallitun menokasvun ohjelman investointiohjelma otetaan vuoden 2014 talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelman laadinnan pohjaksi. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely: Matti Kyllönen esitti, että vuodelle 2014 varataan hoivakodin rakentamiselle rahat. Kyllöstä ei kannatettu. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Valtuustolle Lisätietoja: kunnanjohtaja Reijo Timperi,

9 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Hallitun menokasvun ohjausryhmä Hallitun menokasvun ohjausryhmä puh

10 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Hallitun menokasvun ohjausryhmä Hallitun menokasvun loppuraportti 124/ /2013 HMKOR 31 Liitteet 1 ja 3 Kunnanjohtaja Ohjausryhmän aiempaan käsittelyyn tehdyt tarkennukset ja lisäykset Kunnanhallitus Kunnanhallitukselle on siirretty naisdelegaation määräraha ( ) puolittain kehittämis- ja yhteistyömäärärahoista. Määräraha yhdistetään kansainvälisen yhteistoiminnan määrärahaan. Hallinnolle on osoitettu lisää resurssia ICT-järjestelmän uudistuksiin. Kehittämis- ja yhteistyömäärärahat Kehittämis- ja yhteistyömäärärahojen leikkausta on nostettu euroon. Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymän säästöksi on vuodelle 2015 osoitettu euroa. Inarin entisen ala-asteen tiloista luovutaan vuoteen 2015 mennessä. Yleiskaavoituksen on arvioitu päätyvän vuoteen 2016 mennessä. Kehittämis- ja yhteistyömäärärahoja on siirretty eri toimielimille. Sosiaali- ja terveyslautakunta Hallintoon on osoitettu lisää resurssia ICT-järjestelmän uudistuksiin yhteensä / vuosi. Sevettijärven terveydenhoitajasta on tehty tarkistuslaskelma. Päihdehuollon Valkama tiloista on tehty tarkistuslaskelma. Sivistyslautakunta Sivistysjohtaja on tarkentanut Ivalon ala-asteen koulun säästöjä erityisopettajan viran ja esiopetuksen siirron osalta. Sivistysjohtaja on tarkentanut päivähoidon säästölaskelmaa, kun huomioidaan vuoden 2013 määrärahalisäys euroa. Sivistysjohtaja on tarkentanut Inarin kirjaston siirtoa kirjastoautolla hoidet-

11 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Hallitun menokasvun ohjausryhmä tavaksi vuoden 2015 alusta. Sivistysjohtaja on tarkentanut kansalaisopiston tuntien rajaamista tuntiin. Sivistysjohtajan tarkennukset tehtiin tehdyn laskelman perusteella, jossa sivistystoimen säästöt olivat summaltaan vaatimattomat. Tarkennusten jälkeen sivistyslautakunnan säästöt ovat sosiaali- ja terveyslautakuntaan verraten saman suuruiset. Tekninen lautakunta Tekniselle toimelle on osoitettu lisää resurssia ICT-järjestelmän uudistuksiin. Inarin Kiinteistöt Oy Toimitusjohtajan selvitys Inarin Kiinteistöt Oy:n tehtävistä lukien. Elinkeinot & kehitys Nordica Yksikölle osoitettu joukkoliikenteen määrärahan toimeenpano. Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Loppuraportin laskelmissa on huomioitu ensihoidon kustannuslisäyksenä vuodesta 2014 lukien euroa vuotuisia lisäkustannuksia. Inarin Vanhusten ja Eläkeläisten Tukiyhdistys ry Dementiakodin henkilöstöä ei kunnallisteta. Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymä Yhtymän tavoitteeksi on asetettu kehittämispäällikön virasta luopuminen. Hallitun menokasvun ohjelman jatkokäsittely Hallitun menokasvun ohjelma menee kunnanhallitukseen. Etenemisaikatauluksi esitetään: Ohjausryhmän loppukokous Ohjausryhmän tiedotustilaisuus valtuutetuille Kunnanhallituksen käsittely ja ehdotus valtuustolle Kunnanhallituksen päätös vuoden 2014 talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelman laadintaperiaatteista 5. Viikolla 35 ( ) kunnanhallituksen tarkentava, vuosia

12 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Hallitun menokasvun ohjausryhmä koskeva talouden tasapainotusta koskeva käsittely ja ehdotus valtuustolle 6. Viikoilla valtuuston Hallitun menokasvun ohjelman käsittely ja lähetekeskustelu vuoden 2014 talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelman laadinnasta. Ohessa on HMK-ohjausryhmän pöytäkirjat ja muu aineisto. Kunnanjohtajan ehdotus: Ohjausryhmä päättää 1. hyväksyä ja esittää kunnanhallitukselle liitteen 1 mukaisen Hallitun menokasvun ohjelman ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi vuoden 2014 talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelman laadinnan pohjaksi 2. esittää kunnanhallitukselle, että Hallitun menokasvun ohjelman vuodelle 2013 merkityt toimenpiteet toimeenpannaan välittömästi. Käsittely: Kunnanjohtaja esitteli hallitun menokasvun ohjelman ja siihen tehdyt muutokset aikaisempaan ohjausryhmän käsittelyyn. Hallintojohtaja esitteli verotulojen ennusteet. Osastopäälliköt Arto Leppälä, Mari Palolahti ja Irja Seppänen olivat paikalla ja esittelivät HMK-ohjelman erityisesti muutosten osalta klo Todettiin, että sivistystoimen esitys vuoropäivähoidon keskittämisestä yhteen paikkaan tarkoittaa Ivalon aluetta. Todettiin, että Inarin kirjastopalvelujen hoitaminen kirjastoautolla vuodesta 2015 alkaen edellyttää, että asiasta päästään vuokrasopimuksen osalta yhteisymmärrykseen vuokranantajan kanssa periaatteella, että sopimuksesta pidetään kiinni (sopimuksen mukaan mahdollista vuodesta 2017 lähtien). Toimitetaan työryhmälle selvitys viestintäpajan kustannuksista ja Inarin kirjaston kävijämäärän kehityksestä, samoin tuorein versio Inarin kunnan kouluselvityksestä Ohjausryhmä sai selvityksen suunnitteilla olevista maksujen ja taksojen korotuksista, joita on tarkemmin esitelty työryhmien esityksissä. Ohjausryhmälle jaettiin oheinen tulos- ja rahoituslaskelma Työryhmä piti tauon klo Kunnanjohtajan ehdotuksen muutos: Ohjausryhmä päättää 1. hyväksyä ja esittää kunnanhallitukselle liitteen 1 mukaisen Hallitun menokasvun ohjelman ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi vuoden 2014 talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelman laadinnan pohjaksi siten täydennettynä, että

13 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Hallitun menokasvun ohjausryhmä a) ohjelmassa ei esitetä Inarin kirjastotilasta luopumista sopimuskautena ( ) b) kunnanhallitukselle esitetään mennessä työllisyysohjelma vuosille ja nuorisotyöpajan kehittämissuunnitelma vuosille c) ohjelman tulos- ja rahoituslaskelmaksi vaihdetaan ohjausryhmälle jaettu tulos- ja rahoituslaskelma esittää kunnanhallitukselle, että Hallitun menokasvun ohjelman vuodelle 2013 merkityt toimenpiteet toimeenpannaan välittömästi 3. antaa oikeuden hallinnolle tehdä ohjelmaan teknisiä teksti- ja numeromuutoksia. Käsittely: Eeva Harmanen saapui kokoukseen klo Käytiin läpi liite 1 sivuittain. Todettiin, että sivulle 7 tehdään laskennallisia tarkennuksia. Todettiin, että erityisesti sivistystyön laskelmat tarkennetaan. Todettiin, että sivulta 21 (kirjastotoimi) kohta 5 poistuu (Inarin kirjaston palvelut hoidetaan kirjastoautolla 2015 alkaen ( / vuosi)). Korjataan s. 28 kirjoitusvirhe (po. aluelämpöliiketoiminta). Sivuilla todettiin, että Saariselän Siula Oy:n teksti täydennetään kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti. Todettiin, että tulos- ja rahoituslaskelmat vaihdetaan kokouksessa jaetuiksi, joihin tulee laskennallisia tarkistuksia. Käytiin läpi maksujen poistoesitykset sivuittain. Mari Palolahti oli paikalla asiantuntijana klo Ohjausryhmä yksimielisesti päätti kunnanjohtajan esityksestä poiketen, että s. 12 joukkopapaseulontoja ei poisteta (kohta 3), psykologin toimea ei täytetä toistaiseksi (kohta 6), s. 13 asiakasmaksujen korotuksia kohtaan 1 ei esitetä korotettavaksi kuten ei myöskään kohtien 2 ja 3 kylätyöntekijöiden ja tukityöllistettyihin liittyviä maksujen korotuksia ei esitetä toteutettavaksi. Anu Avaskari poistui esteellisenä (intressijäävi) Päiväkeskus Valkaman kohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

14 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Hallitun menokasvun ohjausryhmä Heli Portti ehdotti Toini Sanilan kannattama, että sivulla 15 mainitusta päihdehuollon Valkaman tiloista ja päihdehuollon työllistetystä ohjaajasta luopumista ei toteuteta (eli kohtaa 5; Päiväkeskus Valkaman tiloista luovutaan vuoden 2014 alusta ja kohtaa 6; Päiväkeskus Valkaman työllistetyn ohjaajan (keittäjä) tehtävä jätetään täyttämättä, ei toteuteta) ja siirrytään In- Like Oy:n esittämään edullisempaan vuokrasopimukseen. Timo Väisänen ehdotti Valtteri Huhtamellan kannattamana, että kohtaa 6 (Päiväkeskus Valkaman työllistetyn ohjaajan (keittäjä) tehtävä jätetään täyttämättä) ei toteuteta. Puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi ensin äänestyksen Portin ehdotus vastaan Väisäsen ehdotus. Äänestys päätettiin toimittaa nimenhuudolla. Hän teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat Portin ehdotusta, äänestävät "jaa", jos "ei" voittaa, on Väisäsen ehdotus tullut päätökseksi. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Toimitetussa äänestyksessä annettiin 7 ääntä: 5 jaa-ääntä, 2 ei-ääntä. Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä 3. Puheenjohtaja totesi päätökseksi tulleen Portin ehdotuksen. Tämän jälkeen puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi äänestyksen kunnanjohtajan päätösehdotuksesta vastaan Portin ehdotus. Äänestys päätettiin toimittaa nimenhuudolla. Hän teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan päätösehdotusta, äänestävät "jaa", jos "ei" voittaa, on Portin ehdotus tullut päätökseksi. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Toimitetussa äänestyksessä annettiin 7 ääntä: 2 jaa-ääntä, 5 ei-ääntä. Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä 3. Puheenjohtaja totesi päätökseksi tulleen Portin ehdotuksen. Timo Väisänen pyysi merkitsemään pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä. Ohjausryhmä yksimielisesti päätti kunnanjohtajan esityksestä poiketen, että s. 19 Inarin koulu (kohta 5) ja Törmäsen koulu (kohta 3) iltapäivätoiminnan maksujen korotusta ei toteuteta. Kunnanjohtaja totesi, että esityksenä s. 20 on, että kotihoidon kuntalisä

15 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Hallitun menokasvun ohjausryhmä poistetaan. Sivistysjohtaja Irja Seppäsen jakoi klo ohjausryhmälle selvityksen viestintäpajan käyttösuunnitelman ja selvityksen saamelaiskirjaston kävijöistä ja selvitti jakamaansa aineistoa. Ohjausryhmä yksimielisesti päätti kunnanjohtajan esityksen poiketen, että s. 21 uimahallin hinnantarkistuksia ei esitetä (kohta 1). Ohjausryhmä hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan muutetun päätösehdotuksen yllä mainituin muutoksin. KHALL Kunnanjohtaja Hallitun menokasvun ohjelman ohjausryhmän pidetyn kokouksen päätöksen mukaiset tarkennukset ja muutokset on koottu ohessa olevaan Hallitun menokasvun ohjelmaan. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. esittää valtuustolle, että se hyväksyy oheisen Hallitun menokasvun ohjelman vuoden 2014 talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelman laadinnan pohjaksi 2. pyytää sivistyslautakunnalta ehdotuksen nuorisotyöpajan kehittämissuunnitelmaksi vuosille mennessä 3. pyytää hallintoa valmistelemaan työllisyysohjelman vuosille mennessä. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely: Toini Sanila esitti Laila Aikion kannattamana, että sivulle otetaan maininta, että Sevettijärven terveydenhoitaja muutetaan 60 %:n toimeksi (esitys 50 %). Äänestys: Kjoht Jaa 5 Sanila Ei 3 Poissa 1 Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen ja päätti yksimielisesti lisättäväksi kohtaan Inarin ala-asteen tiloista luovutaan vuoteen 2015 mennessä (s. 56) lisättäväksi maininta "mikäli koulurakennukselle ei löyde-

16 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Hallitun menokasvun ohjausryhmä tä kylän kehittämistä palvelevaa käyttöä". Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Valtuustolle (kohta 1) Toimeksi: sivistystoimi (kohta 2), hallintojohtaja (kohta 3) Lisätietoja: kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh

17 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Inarin kunnan E. J. Längmanin rahaston tuoton jako 281/ /2013 KHALL Hallintojohtaja Inarin kunnan E. J Längmanin rahaston säännön 4 :n mukaan rahaston tarkoitusta toteutetaan jakamalla joka kolmas vuosi rahaston tuotosta tukea 1. terveydenhuollon tarpeisiin 2. avustuksena sairaille ja vammaisille 3. avustuksina vähävaraisille nuorille ammattikoulutusta varten 4. avustuksena koulujen oppivälineistön parantamiseen. Tukea ei voi antaa tarkoituksiin, joita avustamalla vähennettäisiin kunnan lakisääteisiä velvollisuuksia. Rahaston asioista päättää kunnanhallitus (säännön 6 ). Rahaston säännön mukaisesti sen tuotosta nyt jaettavat avustukset ovat olleet haettavana julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä Inarilainen-lehdessä. Jaettavana oleva rahaston tuotto kolmelta vuodelta on noin euroa. Rahaston tuoton jaon valmistelusta on vastannut laskentatoimen päällikkö. Rahaston tuoton jaosta on julkaistu Inarilaisessa oheinen ilmoitus. Määräaikaan mennessä tuli kaksi hakemusta: SPR:n Inarin osaston ja Ivalon yläasteen koulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtoreiden hakemus. Edellisellä kerralla (vuonna 2010) jaettaessa tuotosta jaettiin euroa SPR:n Ivalon osastolle ja 500 euroa kuuloyhdistykselle. SPR:n Inarin osasto on myös toimittanut hyväksyttävän selvityksen rahaston tuoton käytöstä kaudelta Jaossa on ollut kaksi noudatettavaa periaatetta: avustusta ei ole annettu yksityisille eikä kunnan menoihin. Vuonna 2010 avustusta haki yksityinen, jolle sitä ei annettu. Aikaisempina vuosina myös kunnan hallintokunnat tai henkilöstö on hakenut avustusta käytettäväksi kunnan toimintoihin. SPR:n Inarin osasto hakee avustusta terveydenhuollon tarpeisiin (koulutukseen euroa, välineistöön euroa ja avustuksiin sairaille ja vammaisille euroa). SPR:n hakemus täyttää sääntöjen ehdot. Ivalon yläasteen koulun opettajien hakemus täyttänee myös rahastojen säännön ehdot, mutta koulujen luokkakirjastojen hankinnat on mahdollista tehdä koulujen käytettävissä olevilla talousarviomäärärahoilla. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää jakaa Inarin kunnan E. J. Längmanin rahaston

18 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ kolmen vuoden tuotosta euroa SPR:n Inarin osastolle käytettäväksi osaston esityksen mukaisesti. Kunnan toimintoja rahaston tuotolla ei avusteta. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: Tiedoksi: Lisätietoja: laskentatoimen päällikkö avustusta hakeneet hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

19 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Poistosuunnitelman tarkistaminen, suunnitelman mukaisten poistojen perusteet alkaen 372/ /2013 KHALL Liite 1 Hallintojohtaja Kunnan poistosuunnitelma on vahvistettu aikanaan valtuustossa ja vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä. Työ- ja elinkeinoministeriön kirjapitolautakunnan kuntajaosto on antanut vuonna 2011 yleisohjeen kunnan ja kuntayhtymän suunnitelman mukaista poistoista. Ohjeen liitteenä 1 on esimerkkejä suunnitelman mukaisista poistoajoista ja -menetelmistä. Uuden ohjeen mukaan investoinniksi kirjattavan hankkeen alaraja on euroa (nyt 1500 euroa tai kokonaisarvoltaan euroa). Ohessa on vanha poistosuunnitelma sekä liitteenä 1 esitys uudeksi poistosuunnitelmaksi. Uusi ohje lähtee siitä, että kunnat käyttäisivät yleisohjeen alarajoja, ellei pidemmän poistoajan käyttämiseen ole erityisiä hyödykekohtaisia perusteita. Kunnan poistosuunnitelma on valmisteltu ja poistosuunnitelmaluonnoksesta on keskusteltu tilintarkastajan kanssa. Ohjeen mukaan uusi poistosuunnitelma on otettava käyttöön tilikauden 2013 alusta. Tarkistettua poistosuunnitelmaa noudatetaan vuonna 2013 valmistuneisiin rakennuksiin ja muihin hyödykkeisiin. Aikaisemmin valmistuneisiin rakennuksiin ja hyödykkeisiin noudatetaan vanhaa poistosuunnitelmaa. Suunnitelman mukaisten poistojen perusteita suositellaan nostettavaksi koko kuntakonsernissa. Vaikka poistosuunnitelman tarkistus ja suunnitelman mukaiset poistojen perusteet käsitellään valtuustossa vasta syksyllä, kunnanhallituksen tulisi päättää asiasta, jotta uusi suunnitelma voi olla talousarvion laadinnan pohjana. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. esittää valtuustolle poistosuunnitelmaa tarkistettavaksi siten, että valtuusto hyväksyy liitteen 1 suunnitelman mukaiset poistojen perusteet käytettäväksi alkaen Inarin kunnassa ja soveltuvin osin koko kuntakonsernissa 2. että uudet poistoperusteet otetaan vuoden taloussuunnittelun pohjaksi. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

20 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Valtuustolle (kohta 1) Toimeksi: Lisätietoja: osastot, liikelaitokset, laskentatoimen päällikkö hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

21 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Takausprovision periminen kunnan yhtiöille annetuista lainatakauksista 373/ /2013 KHALL Hallintojohtaja Kunta peri vuosina kunnan yhtiöille taatuista lainoista 0,5 %:n takausprovision ja kunnan osittain omistamilta yhtiöiltä 0,75 %:n takausprovision. Asiasta päätettiin erikseen valtuustossa, kun takauspäätöksiä annettiin. Vuonna 2012 ja 2013 annetuista takauksista takausprovisiota ei ole peritty. Takauksia vuosina on annettu ainakin Inergia Oy:lle, Inergia Lämpö Oy:lle, InLike Oy:lle, Koy Ivalon Teollisuustilat Oy:lle, Inarin Lapin Vesi Oy:lle, Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Inari Oy:lle ja Inarin Vuokra-asunnot Oy:lle, joista viimeksi mainitulle annetut takaukset ovat olleet suurimmat. Vuonna 2007 selvitettiin takausprovision perimistä taannehtivasti. Asiaa selvitettäessä tultiin siihen tulokseen, että kunta ei ryhdy peritään kunnan omistamilta yhtiöiltä takausprovisiota kunnan aikaisemmin takaamista lainoista. Takausprovision periminen ylipäänsä esim. Inarin Vuokra-asunnot Oy:ltä ei liene järkevää eikä varsinkaan takautuvasti edes mahdollista. Takausprovision kustannukset kun joudutaan perimään vuokrissa. Kunnan takausta hakiessaan yhtiöiden on syytä tietää kunnan takausprovisiokäytännöstä. Niistä tulisi päättää yhtiökohtaisesti samassa yhteydessä, kun takaukset annetaan. Yksipuolisesti kunta ei voi takautuvasti takausprovisioista päättää. Takausprovision määrä voisi olla edelleen kunnan täysin omistamilta yhtiöitä 0,5 % ja kunnan osittain omistamilta yhtiöltä 0,75 %. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää takausprovisiosta, että 1. kunta ei esitä kunnan yhtiöille takausprovisioiden perimistä takautuvasti 2. takausprovisiosta ja määrästä päätetään tapauskohtaisesti samassa yhteydessä, kun takauspäätös annetaan. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Tiedoksi: Lisätietoja: kuntakonsernin yhtiöt, laskentatoimen päällikkö hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

22 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Vakuutusmeklaritarjouksen hyväksyminen ja sopimuksen tekeminen Vakuutusvälitys Arktian kanssa 374/ /2013 KHALL Hallintojohtaja Kunnalla ja kuntakonsernin yhtiöillä (paitsi Inergia Oy) on sopimus Inarin kuntakonsernin vakuutusmeklaripalveluista Vakuutusvälitys Arktian kanssa. Sopimus pitää sisällään vakuutusten kilpailuttamisen noin neljän vuoden välein. Vakuutusvälitys Arktia on sopimusaikana huolehtinut kunnan puolesta yhteydenpidon ja neuvottelut vakuutusyhtiön kanssa sellaisissa asioissa, joita ei ole suoraan pystytty hoitamaan tai joista ei ole päästy yhteisymmärrykseen vakuutusyhtiön kanssa. Arktian tärkein yhteistyökumppani kunnassa on ollut kunnan vakuutusyhdyshenkilö, joka vaihtuu lukien suunnittelijan jäädessä eläkkeelle. Uusi kunnan vakuutusyhdyshenkilö on henkilöstösihteeri-suunnittelija, joka ottaa viran vastaan Sopimuksen irtisanomisaika on puoli vuotta, joten nykyinen sopimus on varmuuden vuoksi irtisanottu Ohessa vain kunnanhallituksen jäsenille tarkoitettu Vakuutusvälitys Arktian tekemä tarjous vakuutusmeklaripalveluista (tarjous pyydetään palauttamaan kokouksessa). Sopimuksen hyväksyminen erityisesti nyt, kun vakuutusyhdyshenkilö vaihtuu, on perustelua. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä tehtäväksi Vakuutusvälitys Arktian kanssa vakuutusmeklarisopimuksen vuodeksi 2014 ja esittää sopimukseen sisällytettäväksi kolme optiovuotta, joiden käytöstä kunta voi päättää erikseen. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: Tiedoksi: Lisätietoja: hallintojohtaja Vakuutusvälitys Arktia, osastot, henkilöstösihteeri-suunnittelija kuntakonsernin yhteisöt hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

23 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Vakuutustarjouksen hyväksyminen sekä vakuutussopimuksen tekeminen vuodelle 2014 ja kolmelle optiovuodelle 374/ /2013 KHALL Hallintojohtaja Kunta on viime vuosina kilpailuttanut kunnan ja kuntakonsernin (pois lukien Inergiakonserni) vakuutukset. Viimeksi kilpailutus tehtiin vuonna Kunnalla on vakuutussopimus If vakuutusyhtiö Oy:n kanssa. Sopimus koskee myös kuntakonsernin yrityksiä (pois lukien Inergia Oy ja sen tytäryhtiöt). Sopimus päättyy kuluvan vuoden lopulla. Kunta on ostanut vakuutusmeklaripalvelut Vakuutusvälitys Arktialta, joka kunnan toimeksiannosta on kilpailuttanut vakuutukset oheisella Hilmassa julkistetulla tarjouspyynnöllä, johon on liittynyt vakuutussuunnitelma. Tarkoitus on, että uusi vakuutussopimus tulee voimaan ensi vuoden alussa ja se voi olla voimassa neljä vuotta, jos kunta ei aikaisemmin halua vakuutuksia uudelleen kilpailuttaa. Tarjouspyynnössä omavastuurajoja vahinkovakuutuksissa nostettiin eurosta euroon. Määräaikaan ( ) mennessä kaksi vakuutusyhtiötä jätti tarjouksen: Pohjola ja If Vakuutus. Tarjoukset on toimitettu Arktiaan ja niitä on käsitelty Arktian ja kunnan tilaisuuksissa, joissa kunnan puolelta on ollut paikalla vakuutusyhdyshenkilö Maija-Leena Kiviniemi, ja osin myös vs. henkilöstösihteeri-suunnittelija Juho Hiltunen sekä hallintojohtaja Pentti Tarvainen. Viimeksi tällainen tilaisuus on ollut , jossa käsiteltiin Arktian tekemä oheinen vakuutustarjousten vertailu ja pisteytys, jotka ovat julkisia asiakirjoja. Kunnanhallituksen jäsenille ohessa on myös vertailu If:n nykyisiin hintoihin ja uusiin hintoihin sekä Pohjolan tarjoamiin hintoihin. Tämä vertailu pyydetään palauttamaan kokouksessa. Tarjouspyynnön mukaan If:n tarjous on parempi kuin Pohjolan. If:n tarjous on myös vuositasolla noin euroa edullisempi. Vakuutusyhtiö If on tarjonnut tapaturmavakuutuksiin kahta vaihtoehtoa, joista ensimmäinen on nykyistä vastaava ja toinen hieman riskipainotteisempi. Ohessa kunnanhallituksen jäsenille vaihtoehtojen vertailulaskelma, joka pyydetään palauttaman kokouksessa. Ottamalla lakisääteisiin tapaturmavakuutuksiin hieman riskialttiimman vaihtoehdon, jossa lähdetään siitä, että suurvahinkoja ei tapahdu, edullisuus vielä kasvaa. Merkittävää on, että uusi sopimus on vuositasossa noin euroa edullisempi, jos riskialttiimpi vaihtoehto otetaan. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. hyväksyä vakuutusyhtiö If:n tarjouksen edullisimpana

24 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ tehdä vakuutussopimuksen If:n kanssa lakisääteisen tapaturmavakuutuksen osalta yhtiön tarjoaman vaihtoehto 2 pohjalta 3. hyväksyä vakuutussopimus tehtäväksi vuodelle 2014 ja sovittavaksi optiovuosista Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: Tiedoksi: Lisätietoja: hallintojohtaja tarjouksen jättäneet, osastot, kuntakonsernin yhteisöt, henkilöstösihteeri-suunnittelija, Vakuutusvälitys Arktia hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

25 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Elinkeinot & kehitys Nordican johtokunta Elinkeinot & kehitys Nordican johtokunta 339 Kehittämiskoordinaattorin tehtävän avoimeksi julistaminen 375/ /2013 NORD 50 Elinkeinojohtaja Elinkeinot & kehitys Nordican kehittämiskoordinaattori Eleni Mizaras on päivätyllä ilmoituksella irtisanoutunut tehtävästään. Tehtävään haetaan Inarin kunnanhallitukselta täyttölupaa ja paikka on määrä laittaa avoimeen hakuun alkaen. Ohessa (liite) toimen hakuilmoitus hakuehtoineen. Elinkeinojohtajan ehdotus: Johtokunta päättää: 1. myöntää Eleni Mizarakselle eron kehittämiskoordinaattorin tehtävästä alkaen 2. julistaa kehittämiskoordinaattorin toimen avoimeen hakuun hyväksyy toimen hakuilmoituksen hakuehtoineen 4. valitsee keskuudestaan 3 henkilön haastatteluryhmän. Käsittely: Kunnanhallitus käytti otto-oikeutta kunnanjohtajan täyttöluvasta ja pyysi Elinkeinot & kehitys Nordicalta lausuntoa koskien tehtävän täyttöä. Asia käsitellään kunnanhallituksen kokouksessa Vs. kehittämiskoordinaattori Jaana Seipiharju poistui kokouksesta tämän asiankohdan käsittelyn alkaessa loppukokouksen ajaksi klo 16:19. Pöytäkirjan pitäjänä toimi tämän ajan elinkeinojohtaja Janne Seurujärvi. Johtokunta piti neuvottelutauon klo 17:05-17:35. Johtokunta halusi vielä ennen päätöksentekoa koko Nordican henkilöstöä koskevat tehtäväkuvaukset nähtäväkseen ja päätti jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessa. Elinkeinojohtajan muutettu ehdotus: Johtokunta myöntää eron Eleni Mizarakselle kehittämiskoordinaattorin tehtävästä alkaen ja jatkaa muutoin asian käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

26 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Elinkeinot & kehitys Nordican johtokunta Elinkeinot & kehitys Nordican johtokunta Muutetun ehdotuksen mukaan. NORD 54 Elinkeinojohtaja Inarin kunta on muuttanut alkaen elinkeino-organisaatiota perustamalla Elinkeinot & kehitys Nordican. Ajatuksena oli saada lisää valmisteluvoimaa ja vaikuttavuutta elinkeinojen kehittämiseen tilanteessa, jossa kuntakenttä on murroksessa, kuntatalous tulee jatkossa vääjäämättä tiukkenemaan ja kuntien välinen kilpailutilanne yrityksistä ja asukkaista kiristyy. Yksi keskeinen osa uuden elinkeino-organisaation toiminta-ajatusta oli henkilöresurssien maltillinen lisääminen Nordicaan kuntakonsernissa toteutettujen ja vielä jatkossa toteutettavien tehtäväjärjestelyjen kautta. Nordican henkilöstön tehtävänkuvia on toiminnan ylösajon yhteydessä täsmennetty ja pienessä organisaatiossa jokaisen tehtävät on lomitettu mahdollisimman joustavasti ja toimivasti toisiinsa. Uusi organisaatio on saatu puolen vuoden ylösajolla toimimaan hyvin. Inarin kunnan tavoitteet menokasvun hillintään on noteerattu kaikilla organisaatiotasoilla ja siihen tavoitteeseen on sitouduttu myös Nordicassa. Tämä tarkoittaa, että Nordicassa varaudutaan vuoteen 2015 mennessä euron ja 13,6 % menosäästöön nykyisestä. Säästöä ei ole kuitenkaan aiottu toteuttaa vähäistä henkilöstöä leikkaamalla, vaan katsomalla entistä tarkemmin kehittämispanosten kohdentamista erilaisiin hankkeisiin ja toimenpiteisiin. Nordicassa jokaisella työntekijällä on oma tärkeä tehtävänsä eikä tehtävien täyttämättä jättäminen ole nykyisellä tehtävämäärällä ja palveluiden heikentymättä mahdollista. Tämä ei ole kunnan edun mukaista tilanteessa, jossa elinkeinojen kehittämisessä, yritystoiminnan aktivoimisessa ja kansainvälisten asioiden hyödyntämisessä vaaditaan aiempaa parempaa onnistumista. Edellä kuvatuin perusteluin täysin yllättäen avoimeksi tullut kehittämiskoordinaattorin toimi tulee täyttää avoimella hakumenettelyllä mahdollisimman nopeasti ja Nordican koko kuntayhteisölle tärkeän toiminnan kehittämistä voidaan vaarantamatta jatkaa. Nordican henkilökunnan tehtävänkuvaukset ohessa. Elinkeinojohtajan ehdotus: Johtokunta päättää: 1. esittää Inarin kunnanhallitukselle täyttöluvan myöntämistä kehittämiskoordinaattorin toimen täyttämiseen 2. julistaa kehittämiskoordinaattorin toimen avoimeen hakuun

27 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Elinkeinot & kehitys Nordican johtokunta Elinkeinot & kehitys Nordican johtokunta , mikäli kunnanhallitus antaa toimeen täyttöluvan 3. hyväksyy toimen hakuilmoituksen hakuehtoineen 4. valitsee keskuudestaan 3 henkilön haastatteluryhmän. Käsittely: Johtokunnalle jaettiin hallintojohtaja Pentti Tarvaisen laatima selvitys henkilöstösihteeri-suunnittelijan toimen tehtävänkuvasta (liite 1). Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen kohdat ja valitsi haastatteluryhmään Anu Avaskarin, Marko Katajamaan ja Nina Niittyvuopion. Pöytäkirja tarkastettiin tämän asiakohdan osalta kokouksessa. Tiedoksi: Inarin kunnanhallitus Lisätietoja: elinkeinojohtaja Janne Seurujärvi, puh KHALL Ohessa hallintojohtajan laatima selvitys henkilöstösihteeri-suunnittelijan tehtävistä. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää antaa täyttöluvan kehittämiskoordinaattorin tehtävän täyttämiseen Elinkeinot & kehitys Nordican johtokunnan esityksen mukaisesti. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanjohtajan ehdotuksen muutos: Ennen tehtävän aukijulistamista on Nordican johtokunnan hyväksyttävä tehtävän kelpoisuusehdot ja on vahvistettava tehtäväkohtainen palkka. Käsittely: Veikko Väänänen esitti Kari Akujärven kannattamana, että täyttölupaa ei käytettävissä olevilla tiedoilla myönnetä. Äänestys: Kjoht Jaa 6 Väänänen Ei 2 Tyhjiä Poissa 1

28 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Elinkeinot & kehitys Nordican johtokunta Elinkeinot & kehitys Nordican johtokunta Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen ja ehdotuksen muutoksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: Lisätietoja: elinkeinojohtaja hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

29 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Konserniyhtiöiden hallitusten kokoonpano ja hallitusten jäsenten määrä / esitysten tekeminen hallituksiin / eronpyyntö Inarin Kiinteistöt Oy:n hallituksesta ja InLike Kiinteistökehitys Oy:n hallituksesta / uudelleen käsittely ja menettelytavat 578/ /2012 KHALL 347 Suunnittelija Inarin kuntakonsernin kehittämistä ohjaavan työryhmän kokouksessa on käsitelty yhtenä konsernin kehittämiseen liittyvänä asiana hallitusten kokoonpanoa ja hallitusten jäsenten määrää. Tarkoituksena on ollut konserninkehittämispäätösten jälkeen saada aikaan yhtenäinen, johtamiseen tarkoituksenmukainen kokoonpano yhtiön koon, tarpeiden ja merkityksellisyyden mukaisesti. Ohjaava työryhmä esittää kunnanhallitukselle, että oheista työryhmän esitystä kokoonpanoista pidettäisiin lähtökohtana, pohjana valmistelulle hallitusten kokoonpanoista ja hallitusten jäsenten määristä. Työryhmä esittää, että konserniyhtiöiltä pyydetään ehdotukset muutetuiksi yhtiöjärjestyksiksi ja tarvittaessa muutetuiksi osakassopimuksiksi ohjausryhmän esityksen mukaisesti sekä mahdolliset muut ehdotukset hallitusten työskentelyä ajatellen. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää pyytää konserniyhtiöiltä ehdotukset muutetuiksi yhtiöjärjestyksiksi, muutetuiksi osakassopimuksiksi tarvittaessa sekä muut ehdotukset hallitusten työskentelyä ajatellen ohjaavan työryhmän esityksen pohjalta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: Tiedoksi: Lisätietoja: suunnittelija kuntakonsernin yhteisöt suunnittelija Maija-Leena Kiviniemi, puh KHALL 446 Hallintojohtaja Inergia Oy:n hallitus on käsitellyt Inergia Oy:n ja sen tytäryhtiöiden hallitusten kokoonpanoja. Yhtiön esittää hallitusten kokoonpanot ensi vuodelle seuraavasti:

30 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus yhtiö jäsenmäärä Inergia Oy 9 Inarin Lapin Vesi Oy 4 Inergia Lämpö Oy 4 Tunturiverkko Oy 6 Ellappi Oy 7 Esitys poikkeaa hieman kunnanhallituksessa olleesta. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää, että Inergia Oy:n ja sen tytäryhtiöiden hallituksien kokoonpanossa noudatetaan Inergia Oy:n hallituksen päätöstä. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti hallituksien kokoonpanot Inarin kuntakonsernin kehittämistä ohjaavan työryhmän ehdotuksen mukaisesti (Inergia Oy 7 jäsentä, Inarin Lapin Vesi Oy 4 jäsentä, Inergia Lämpö Oy 4 jäsentä, Tunturiverkko Oy 5 jäsentä, Ellappi Oy 7 jäsentä). Inergia Oy:n hallituksessa ei tule olla henkilöstön edustajaa. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: Tiedoksi: Lisätietoja: kunnanjohtaja Inergia Oy hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh KHALL 114 Hallintojohtaja Kunnanhallitus on yleensä tehnyt esityksensä yhtiökokouksille yhtiöiden hallituksiin valittavista samassa yhteydessä, kun yhtiökokousedustajalle on annettu ohjeita yhtiökokouksia varten. Poikkeuksellisesti esitykset voitaisiin nyt vaalikauden alussa tehdä jo tässä vaiheessa koskien vuosia Ohessa on työryhmän esitys hallitusten kokoonpanoista. Ehdotuksissa on noudatettava tasa-arvolakia. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää yhtiökokouksille valittavaksi vuosiksi kunnan ehdokkaat jäseniksi yhtiöiden hallituksiin seuraavasti:

31 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus yhtiö, yhteisö kuntakonsernin paikat Inergia Oy 7 Saariselkä Oy 5 Saariselän Siula Oy 2 Inarin Kiinteistöt Oy 5 Inarin Vuokra-asunnot Oy 3 Asunto Oy Kaamostörmä 3 Elinkeinoyhtiö InLike Oy 3 Asunto Oy Inarin Rajanraito 3 Asunto Oy Vuopajanranta 3 Keskinäinen Kiinteistö Oy Sevettijärven palvelukeskus 2 Kiinteistö Oy Ivalon teollisuustilat 2 Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Inari Oy 5 MedInari Oy 2 Polar Taitoa Oy 1 Kalotin oppimiskeskus -säätiö 3 Revontuli -säätiö 3 Kunnanhallitus yksimielisesti siirsi asian seuraavaan kokoukseen. Lisätietoja: hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh KHALL 147 Ohessa on työryhmän esitys hallitusten kokoonpanoista. Kunnanjohtajan ehdotus: Uudistan päätösehdotuksen. Käsittely: Matti Kyllönen ehdotti, että Inergia Oy:n seitsemästä paikasta yksi jätetään henkilöstön edustajalle. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. Toini Sanila ehdotti Inergia Oy:n hallitukseen valittavaksi Toini Sanilan (pj.), Ulla Kemppaisen (vpj.), Heimo Luukkasen, Raimo Parviaisen, Tanja Sanilan, Maija Hakovirran ja Arvi Kustulan. Matti Kyllönen ehdotti Inergia Oy:n hallitukseen valittavaksi Timo Väisä-

32 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus sen. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. Toini Sanila ehdotti Saariselkä Oy:n hallitukseen valittavaksi Anne Tuovilan (pj.), Teuvo Katajamaan (vpj.), Satu Yliluoman, Pekka Roinesalon ja Toini Sanilan. Matti Kyllönen ehdotti Saariselkä Oy:n hallitukseen valittavaksi Matti Kyllösen. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. Toini Sanila ehdotti Inarin Kiinteistöt Oy:n hallitukseen valittavaksi Vesa Pietikäisen (pj.), Kari Akujärven (vpj.), Veikko Väänäsen, Tina Kiviniemen ja Eeva Harmasen. Matti Kyllönen ehdotti Inarin Kiinteistöt Oy:n hallitukseen valittavaksi Riitta Näkkäläjärven. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. Toini Sanila ehdotti Inarin Vuokra-asunnot Oy:n hallitukseen valittavaksi Aarre Vilposen (pj.), Veikko Väänäsen (vpj.) ja Tina Kiviniemen. Matti Kyllönen ehdotti Inarin Vuokra-asunnot Oy:n hallitukseen valittavaksi Kai J. Rantasen. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. Toini Sanila ehdotti Asunto Oy Kaamostörmän hallitukseen valittavaksi Aarre Vilposen (pj.), Veikko Väänäsen (vpj.) ja Tina Kiviniemen. Matti Kyllönen ehdotti Asunto Oy Kaamostörmän hallitukseen valittavaksi Lauri Titolan. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. Toini Sanila ehdotti Elinkeinoyhtiö InLike Oy:n hallitukseen valittavaksi Veikko Väänäsen (pj.), Kari Akujärven (vpj.) ja Eeva Harmasen. Matti Kyllönen ehdotti Elinkeinoyhtiö InLike Oy:n hallitukseen valittavaksi Eira Oikarisen. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. Toini Sanila ehdotti Inarin Rajanraito Oy:n hallitukseen valittavaksi Aarre Vilposen (pj.), Veikko Väänäsen (vpj.) ja Tina Kiviniemen. Matti Kyllönen ehdotti Inarin Rajanraito Oy:n hallitukseen valittavaksi Kai J. Rantasen. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. Toini Sanila ehdotti Asunto Oy Vuopajanrannan hallitukseen valittavaksi Aarre Vilposen (pj.), Veikko Väänäsen (vpj.) ja Tina Kiviniemen. Matti Kyllönen ehdotti Asunto Oy Vuopajanrannan hallitukseen valittavak-

33 Inarin kunta Päätösluettelo 14/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus si Kai J. Rantasen. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. Toini Sanila ehdotti Keskinäinen Kiinteistö Oy Sevettijärven palvelukeskuksen hallitukseen valittavaksi Aarre Vilposen (pj.) ja Eeva Harmasen. Matti Kyllönen ehdotti Keskinäinen Kiinteistö Oy Sevettijärven palvelukeskuksen hallitukseen valittavaksi Matti Kyllösen. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. Toini Sanila ehdotti Kiinteistö Oy Ivalon teollisuustilat hallitukseen valittavaksi Veikko Väänäsen (pj.) ja Heli Portin (vpj.). Matti Kyllönen ehdotti Kiinteistö Oy Ivalon teollisuustilat hallitukseen valittavaksi Ari Seipiharjun. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. Toini Sanila ehdotti Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Inari Oy:n hallitukseen valittavaksi Eija Nevalaisen (pj.), Aarre Vilposen (vpj.) ja Sinikka Hofslagaren. Matti Kyllönen ehdotti Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Inari Oy:n hallitukseen valittavaksi Juha Länsmanin. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. Toini Sanila ehdotti MedInari Oy:n hallitukseen valittavaksi Jouni I. Jomppasen (pj.) ja Eeva Harmasen (vpj.). Matti Kyllönen ehdotti MedInari Oy:n hallitukseen valittavaksi Eija Jääskeläisen. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. Toini Sanila ehdotti Kalotin oppimiskeskus -säätiön hallitukseen valittavaksi Marja Männistön (pj.), Anu Avaskarin (vpj.) ja Raimo Parviaisen. Matti Kyllönen ehdotti Kalotin oppimiskeskus -säätiön hallitukseen valittavaksi Riitta Näkkäläjärven. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. Toini Sanila ehdotti Revontuli -säätiön hallitukseen valittavaksi Sisko-Mirja Jefremoffin (pj.), Markku Harrin (vpj.) ja Seppo Hautamäen. Matti Kyllönen ehdotti Revontuli -säätiön hallitukseen valittavaksi Matti Kyllösen. Kyllösen ehdotusta ei kannatettu. yhtiöiden Kunnanhallitus esittää yksimielisesti yhtiökokouksille valittavaksi hallituksiin vuosiksi seuraavat henkilöt:

Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus vko 10 / 2012 sekä hallintojohtajan viranhaltijapäätös

Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus vko 10 / 2012 sekä hallintojohtajan viranhaltijapäätös Tiedote Tiedote on epävirallinen. 5.3.2013 Kunnanhallituksen 4.3.2013 kokouksen päätösluettelo 109 Viranhaltijain päätökset ja tiedoksi saatettavat asiat Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus

Lisätiedot

Tiedote Tiedote on epävirallinen Inarin kunnanhallituksen kokouksien päätösluettelot

Tiedote Tiedote on epävirallinen Inarin kunnanhallituksen kokouksien päätösluettelot Tiedote Tiedote on epävirallinen. 20.08.2012 Inarin kunnanhallituksen 20.8.2012 kokouksien päätösluettelot 264 Saariselän alueen ja rinnealueen toteuttaminen ja rahoitus Kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus:

Lisätiedot

Asia Otsikko Sivu 76 Toimintakertomus / Inarin koulu, Ivalon alaasteen

Asia Otsikko Sivu 76 Toimintakertomus / Inarin koulu, Ivalon alaasteen Inarin kunta Esityslista 11/2018 1 Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO Kokousaika 19.09.2018 klo 16:00-17.45 Kokouspaikka Kunnantalo Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 76 Toimintakertomus

Lisätiedot

INARIN KUNTA Tiedote 1 (8) Tiedote on epävirallinen. Käsittely: Pöydälle jaettiin verotulojen toteutuminen lokakuulta 2012.

INARIN KUNTA Tiedote 1 (8) Tiedote on epävirallinen. Käsittely: Pöydälle jaettiin verotulojen toteutuminen lokakuulta 2012. INARIN KUNTA Tiedote 1 (8) Kunnanhallituksen 5.11.2012 kokouksen päätösluettelo 374 Talousarvion 2012 toteutuma kolmannella neljänneksellä Pöydälle jaettiin verotulojen toteutuminen lokakuulta 2012. kunnanjohtaja

Lisätiedot

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 2/2017 16 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 28.02.2017 klo 15:00-17:22 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Väänänen Veikko puheenjohtaja Jomppanen Jouni I. I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 7/2017 106 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 03.10.2017 klo 16:00-18:49 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Oikarinen Eira puheenjohtaja Pekkala Aslak I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Nivasalo Meeri jäsen

Nivasalo Meeri jäsen Inarin kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 27.01.2016 klo 16:00-16:53 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Väänänen Veikko puheenjohtaja Pietikäinen

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Inarin kunta Lisälista 19/2016 1 Kunnanhallitus Kokousaika 17.10.2016 klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 290 Valtuuston kokoonpanossa

Lisätiedot

Fofonoff Sergei Kp jäsen, poistui Hannola Janne jäsen Kemppainen Tiitu jäsen Nieminen Emilia jäsen, poistui klo

Fofonoff Sergei Kp jäsen, poistui Hannola Janne jäsen Kemppainen Tiitu jäsen Nieminen Emilia jäsen, poistui klo 6/2018 97 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 25.09.2018 klo 16:00-18:31 Kokouspaikka Palvelukoti Männikkö Saapuvilla olleet jäsenet Oikarinen Eira puheenjohtaja Pekkala Aslak I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Toimeksi: sosiaali- ja terveysjohtaja Lisätietoja: hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

Toimeksi: sosiaali- ja terveysjohtaja Lisätietoja: hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh Tiedote Tiedote on epävirallinen. 03.09.2012 Kunnanhallituksen 3.9.2012 kokouksen päätösluettelo 292 Lääkäri- ja vastaanottopalvelujen hankinta / Optiovuoden käyttäminen 2013 Kunnanjohtajan ehdotuksen

Lisätiedot

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen.

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen. Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Valtuusto 23 12.09.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 63 19.09.2016 Elinkeinot & kehitys

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Timo Väisänen jäsen Tiitu Kemppainen varajäsen

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Timo Väisänen jäsen Tiitu Kemppainen varajäsen Inarin kunta Epävirallinen päätösluettelo 5/2018 30 Kunnanhallituksen konsernijaosto Kokousaika 21.05.2018 klo 13:00-13:45 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Inarin kunta Esityslista 5/2014 1 Kunnanhallitus Kokousaika 18.02.2014 klo 9:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 73 Inarin kunnan

Lisätiedot

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 51 02.09.2016 Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen

Lisätiedot

Harri Markku varajäsen Hannola Janne jäsen Yliluoma Satu jäsen, poistui klo Fofonoff Sergei Kp jäsen

Harri Markku varajäsen Hannola Janne jäsen Yliluoma Satu jäsen, poistui klo Fofonoff Sergei Kp jäsen 9/2017 134 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 28.11.2017 klo 15:00-15:26 Kokouspaikka Virtaniemi, Nellim Saapuvilla olleet jäsenet Oikarinen Eira puheenjohtaja Akujärvi Kari varajäsen Hirvelä Ritva

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 8/2017 121 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 31.10.2017 klo 16:00-18:59 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Oikarinen Eira puheenjohtaja Pekkala Aslak I varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 6/2016 78 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 27.09.2016 klo 16:00-18:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Väänänen Veikko puheenjohtaja Jomppanen Jouni I. I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/2008 39 Kokousaika Perjantai 28.03.2008 klo 18.30 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2018 1 Kokousaika 19.3.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 Sivu 26 (36) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 6 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 Sivu 26 (36) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 6 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 Sivu 26 (36) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 17.6.2014 kello 18.00 18.50 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 15 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.11.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Lahti Tapani,

Lisätiedot

Nieminen Emilia jäsen

Nieminen Emilia jäsen 2/2018 25 Kokousaika 27.02.2018 klo 16:00-18:53 Kokouspaikka Terveyskeskus, iso kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Oikarinen Eira puheenjohtaja Akujärvi Kari varajäsen Palokangas Reijo II varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Tanja Sanila jäsen, poistui klo 20.50 Timo Väisänen Veikko Väänänen

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Tanja Sanila jäsen, poistui klo 20.50 Timo Väisänen Veikko Väänänen Inarin kunta Pöytäkirja 4/2016 122 Kunnanhallitus Kokousaika 07.03.2016 klo 16:00-21:19 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Jari Huotari puheenjohtaja Heli

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 6 22.5.2018 Kokousaika Tiistai 22.5.2018 klo 20.00 21.17 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA Kasvatus ja koulutuslautakunta KOKOUSKUTSU/ASIALISTA 2/2019. Kisatien koulu. 14 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

REISJÄRVEN KUNTA Kasvatus ja koulutuslautakunta KOKOUSKUTSU/ASIALISTA 2/2019. Kisatien koulu. 14 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen REISJÄRVEN KUNTA Kasvatus ja koulutuslautakunta KOKOUSKUTSU/ASIALISTA 2/2019 KOKOUSAIKA Tiistai 5.2.2019 klo 18.00 19.11 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia n:o Liite n:o Kisatien koulu Asia 14 Kokouksen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/ KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 13 / 2009 223 Kokousaika 27.04.2009 klo 17.00 17.55 Kokouspaikka Metsäpeuramaan Opastuskeskus, Yli-Lesti Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Seppänen Jaakko vs. toimialajohtaja, esittelijä Kukkala Susanna hallintosihteeri, pöytäkirjan pitäjä

Muut saapuvilla olleet Seppänen Jaakko vs. toimialajohtaja, esittelijä Kukkala Susanna hallintosihteeri, pöytäkirjan pitäjä 7/2018 109 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 23.10.2018 klo 16:00-17:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Oikarinen Eira puheenjohtaja Pekkala Aslak I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2013 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2013 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN KOKOUSAIKA Maanantai 22.4.2013 klo 12.00-13.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN Kinnunen Rauno pj. X Vasalampi Maija

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Toni K. Laine kunnanjohtaja vs. hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä Ilkka Korhonen toimialajohtaja

Muut saapuvilla olleet Toni K. Laine kunnanjohtaja vs. hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä Ilkka Korhonen toimialajohtaja 5/2018 178 Valtuusto Kokousaika 04.10.2018 klo 14:00-16:08 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla oli 26 valtuutettua tai varavaltuutettua. Poissa oli valtuutetut Kari

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / Perusturvalautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / Perusturvalautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 06.04.2011 klo 17.30 18.10 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Heinilä Päivi Koivisto

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 16.6.2015 kello 18.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 05.12.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.12.2017 kello 17.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 279 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Inarin kunta Päätösluettelo 13/ Tiedote on epävirallinen. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Inarin kunta Päätösluettelo 13/ Tiedote on epävirallinen. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Inarin kunta Päätösluettelo 13/2013 1 Kunnanhallitus Kokousaika 17.06.2013 klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 309 Viranhaltijain

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 7/ ( 10) Konsernijaosto Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 7/ ( 10) Konsernijaosto Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 7/2018 1 ( 10) Aika 19.12.2018, klo 17:00-18:06 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 40 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 16.5.2016 kello 18.00-19.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2018 Sivu 195 (200) Kunnanhallitus Maanantai kello

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2018 Sivu 195 (200) Kunnanhallitus Maanantai kello KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2018 Sivu 195 (200) Kunnanhallitus Maanantai 26.11.2018 kello 17.00 19.20 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Veikko Väänänen

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Veikko Väänänen Inarin kunta Pöytäkirja 14/2015 719 Kunnanhallitus Kokousaika 18.08.2015 klo 16:00-17:55 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Jari Huotari puheenjohtaja Heli

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17.joulukuu 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 156 Luvan myöntäminen kiinteistöhoitajan toimen täyttämiseen... 260 157 Työsuojelupäällikön

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.5.2017 kello 18.15-18.35 KOKOUSPAIKKA Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B211 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 25.9.2012 kello 17.00-17.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 29.06.2010 klo 17.30 18.15

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 29.06.2010 klo 17.30 18.15 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 29.06.2010 klo 17.30 18.15 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo

Lisätiedot

Torstaina klo Kunnanhallituksen kokoushuone

Torstaina klo Kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 8/2011 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Torstaina 29.09.2011 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. liite 1 4. liite 2-4 5. 6. 7. liite 6-8 Kokouksen

Lisätiedot

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 14/6.6.2011 250 Kokousaika 6.6.2011 klo 17.00 20.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28 Tekninen lautakunta Nro 3/2013 KOKOUSAIKA Torstaina 4.4.2013 klo 17 17.55 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

Asia Otsikko Sivu 42 Inarin koulun rehtorin virka/ haastattelut/ valinta 3 43 Ilmoitusasiat Muut keskusteltavat asiat 11

Asia Otsikko Sivu 42 Inarin koulun rehtorin virka/ haastattelut/ valinta 3 43 Ilmoitusasiat Muut keskusteltavat asiat 11 Inarin kunta Esityslista 7/2018 1 Sivistyslautakunta Kokousaika 03.05.2018 klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 42 Inarin koulun rehtorin virka/ haastattelut/

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 6 22.5.2018 Kokousaika Tiistai 22.5.2018 klo 20.00 - Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi

Lisätiedot

EPÄVIRALLINEN, ALUSTAVA PÄÄTÖSLUETTELO. Eila Kallioinen Jani Palokangas. Muut Jari Huotari kunnanhallituksen puheeenjohtaja

EPÄVIRALLINEN, ALUSTAVA PÄÄTÖSLUETTELO. Eila Kallioinen Jani Palokangas. Muut Jari Huotari kunnanhallituksen puheeenjohtaja Inarin kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN, ALUSTAVA PÄÄTÖSLUETTELO Kokousaika 17.02.2016 klo 16:00-18:05 Kokouspaikka Jäsenet Kunnantalo Jäsen Aarre Vilponen puheenjohtaja Tan Eila

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Kunnanvaltuusto Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45 Kokouspaikka Valtuuston kokoushuone Käsiteltävät asiat nro Liite nro 1 Kokouksen

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 1 No 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 18.01.2008 kello 13.00-14.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 6/ Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN. Taipale Kari Witas Oy X

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 6/ Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN. Taipale Kari Witas Oy X ELINKEINOLAUTAKUNTA 6/2013 39 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.9.2013 klo 10-10.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN Kinnunen

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 23.3.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.4.2012 kello 18.00-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Kunnanhallitus sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Kunnanhallitus sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Kunnanhallitus sivu 1 Kokousaika 31.1.2012, kello 09.00 9.15 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Puhelinkokous Haavisto Veli, puheenjohtaja Hautala Salme Knuuttila

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 46, 47, 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 46 Valtuuston 11.12.2008 hyväksymän hallintosäännön 5 mukaan kokouskutsu kunnanhallituksen jäsenille

Lisätiedot

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 11.03.2014 1/2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet:

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 11.03.2014 1/2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Tiistai 11.03.2014 klo 19.00 20.50 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Saukko Hannu pj. x Pudas Jaana Klasila Kauko vpj. x Lahti Kari Nivala Liisa x Keskikorpi

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta 8/2012 77

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta 8/2012 77 8/2012 77 Kokousaika Torstai 28.06.2012 klo 18.30 19.20 Kokouspaikka Kunnanviraston valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet x

Lisätiedot

Viranomainen. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on merkitty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, Pidetään yleisesti nähtävänä

Viranomainen. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on merkitty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, Pidetään yleisesti nähtävänä Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta Tekninen lautakunta 2/2011 Kokousaika Perjantaina 25.2.2011 klo 15.00 - Kokouspaikka Virastotalo, Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 Kokouksen

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/2017 80 Kokousaika 13.11.2017 kello 18.00 18.18 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus vko 8 / 2012.

Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus vko 8 / 2012. Tiedote Tiedote on epävirallinen. 19.2.2013 Kunnanhallituksen 18.2.2013 kokouksen päätösluettelo 57 Viranhaltijain päätökset ja tiedoksi saatettavat asiat Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus

Lisätiedot

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 4/2017 46 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 09.05.2017 klo 16:00-17:05 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Väänänen Veikko puheenjohtaja Jomppanen Jouni I. I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Inarin kunta Esityslista 21/2015 1 Kunnanhallitus Kokousaika 30.11.2015 klo 14:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 396 Omistajan strateginen

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Inarin kunta Esityslista 4/2015 1. Valtuusto. Kokousaika 17.09.2015 klo 14:00. Käsiteltävät asiat (asialista)

Inarin kunta Esityslista 4/2015 1. Valtuusto. Kokousaika 17.09.2015 klo 14:00. Käsiteltävät asiat (asialista) Inarin kunta Esityslista 4/2015 1 Valtuusto Kokousaika 17.09.2015 klo 14:00 Kokouspaikka Kunnantalo, valtuustosali Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 34 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 15 20.05.2013 277. Henkilökohtaiset varajäsenet

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 15 20.05.2013 277. Henkilökohtaiset varajäsenet KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 15 20.05.2013 277 Kokousaika 20.05.2013 klo 10.00 11.03 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 20/2011 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Keskiviikkona 16.11.2011 klo 16.55 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. 4. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 6/2018 1 Kunnanhallitus Aika 07.05.2018 klo 10:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 / 2013

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 / 2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 / 2013 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 19.11.2013 klo 17.00 18.55 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011. Perusturvalautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011. Perusturvalautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 17.3.2011 klo 17.30 18.30 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Heinilä Päivi Koivisto Sini

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 5.12.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 11.12.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 108 75

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.9.2015 klo 17.00 (valtuustoseminaari klo 15.00) KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi. Asiat Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan sivistyslautakunnan jäsenet:

Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi. Asiat Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan sivistyslautakunnan jäsenet: KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11/19.11.2013 Kokousaika Tiistai 19.11.2013 klo 19.00 21.46 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kinnulan

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / Sosiaali- ja terveyslautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / Sosiaali- ja terveyslautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / 2008 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 12.11.2008 klo 18.00 18.50 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Markkola Juha-Matti Kärkelä

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 10.02.2015 1/2015. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet:

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 10.02.2015 1/2015. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Tiistai 10.02.2015 klo 19.00 20.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Saukko Hannu pj. Pudas Jaana Klasila Kauko vpj. x Lahti Kari Nivala Liisa Keskikorpi

Lisätiedot

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi.

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.03.2015 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo jäsen Väisänen Raija jäsen MUUT

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus 140 11.05.2015 Kaupunginhallitus 154 01.06.2015 Kaupunginhallitus 213 17.08.2015 Kaupunginvaltuusto 58 24.08.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 344/01.01.01.00/2015 KH 11.05.2015

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 Tekninen lautakunta 26.6.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 26.6.2014 klo 16.00 18.00 Pyhäniemi Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja Keskinen Toni Aho

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 18.10.2016 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Maanantai klo 18.00

Maanantai klo 18.00 REISJÄRVEN KUNTA Kasvatus ja koulutuslautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7 /2018 KOKOUSAIKA Maanantai 17.9.2018 klo 18.00 Kisatien koulu Sivunro KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana

Lisätiedot