YUKICON 2.0. Espoon kulttuurikeskus SPONSORIKSI

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YUKICON 2.0. Espoon kulttuurikeskus 10.-11.1.2015 SPONSORIKSI"

Transkriptio

1 YUKICON 2.0 Espoon kulttuurikeskus SPONSORIKSI Yukicon tarjoaa toisenakin vuotenaan yrityksille (tai keskeisemmille paikolle haluaville yksityisille myyjille, kunhan tuotteet sopivat tapahtuman teemaan) mahdollisuuden tulla myymään tuotteitaan tapahtuman myyntipöydille. Myös Yukiconin nettisivuilla, ohjelmalehdessä ja tapahtuman aikana mainostaminen on mahdollista tapahtumaan tuleville tai lähialueen yrityksille, jotka haluavat näkyvyyttä Yukiconin kävijöiden keskuudessa. Yukicon on tammikuussa Espoossa järjestettävä, peleistä ja Japanilaisesta populaarikulttuurista teemansa ottava tapahtuma. Viime tammikuun Yukicon myytiin loppuun ennätysnopeassa ajassa. Arvio seuraavan tapahtuman kävijämäärästä on noin 1500 kävijää ja vapaaehtoistyöntekijät siihen lisäksi. Kiitos kiinnostuksestanne, toivottavasti nähdään jälleen vuoden lumisimmassa conissa! Pauli Kettunen Sponsori- ja myyntipöytävastaava

2 MYYNTIPÖYDÄT Yukiconin myyntipöydät ovat aivan conin keskiössä, Kulttuurikeskuksen aula- ja lämpiötiloissa. YHTÄ YKSITTÄISTÄ TILAA MYYNTIPÖYDILLE EI OLE, joten myyntipaikkojen hintoja on porrastettu sijainnin mukaan. Myyntiaika on lauantaina 9-17 (tapahtuman aukioloaika 9-21) ja sunnuntaina koko aukioloaika Yrityksiä pyydetään tuomaan omat peitteet pöydilleen, sillä pöytiä ei voi eristää kokonaan kävijöistä lauantai-illan ajaksi. Peittäminen on paras ratkaisu, jos haluaa lopettaa myymisen ennen tapahtuman sulkeutumista, silloin järjestäjien on helpompi tarkkailla myyjättömiä pöytiä. On myös mahdollista olla paikalla iltaan saakka. HINNASTO Pöytäpaikka Hinta/pöytä ! Lisätietoja Alakerran parhaat paikat suoraan kävijöiden kulkureitillä infon edessä (pääaula) ja 2. kerroksen pääportaiden vieressä ! ! Alakerran viimeiset paikat hissikäytävän varrelta ja suuren lämpiön tavalliset pöytäpaikat 2. kerroksesta. Espoon kulttuurikeskuksen oma myyntitiski 2. kerroksen isossa lämpiössä. Paljon pöytätilaa hyvällä, näkyvällä paikalla. (hintaan kuuluu neljä myyjäbadgea) MYYNTIPÖYTIEN EHDOT Yritys voi ostaa korkeintaan viisi vierekkäistä pöytäpaikkaa (1-27) tai myyntipaikan 28 eli kiinteän myyntitiskin Pöydät tarjotaan tapahtumanjärjestäjän puolesta Omia myyntitelineitä saa tuoda, kunhan ne mahtuvat ostettuun tilaan

3 o Pöytiä ei ole pakko käyttää, joten esimerkiksi kolmen pöydän ostaja voi jättää yhden pöydän käyttämättä ja tuoda sen vapauttamaan tilaan vaikkapa kaksi vaaterekkiä Ensimmäisen pöydän hintaan sisältyy 2 myyjäbadgea, ja lisäpöydistä saa yhden badgen/pöytä o Lisäbadgeja on mahdollista ostaa normaalin pääsylipun hinnalla MYYNTIPAIKAN VARAAMINEN 1. Katso kartoista vapaat myyntipaikat. 2. Valitse haluamasi vierekkäiset myyntipaikat. 3. Lähetä sähköposti Yukiconin sponsorivastaavalle ja kerro, mitkä paikat haluaisit varata yrityksellesi. Mainitse jo tässä vaiheessa, jos olet tuomassa paikalle omia telineitä, vaaterekkejä ym. laatikoita. 4. Myyntipöytävastaava katsoo, mitä paikkoja olet varaamassa ja vahvistaa ne varatuiksi tai ehdottaa toista järjestelyä (Huom. Paikkatoiveet pyritään huomioimaan mahdollisimman hyvin lopullisia varauksia tehdessä, mutta päällekkäisten toiveiden tapauksessa on löydettävä muita ratkaisuja. YUKICON EI SITOUDU ANTAMAAN ENSIMMÄISEKSI KYSYTTYJÄ MYYNTIPAIKKOJA) 5. Kuittaa saamasi paikat kolmen arkipäivän sisällä tai ne vapautuvat uudestaan myyntiin. Jos sponsorivastaavan tekemät muutokset eivät tyydytä, kerro siitä niin sopivan ratkaisun etsimistä jatketaan. Kuittauksen jälkeen varaus vahvistuu lopullisesti ja yrityksesi saa laskun pöydistä.

4 MYYNTIPAIKKOJEN KARTAT

5

6

7 MAINOSTAMINEN MAINOKSET NETTISIVUILLE Banneri nettisivuille, mainospaikat kiertävät etusivun sivupalkin ja muiden sivujen navigaatiopalkin alla satunnaisessa järjestyksessä Koko 188 x188 px Hinta 80!/banneri Hyväksytyt tiedostomuodot:.jpg,.png,.gif,.tif OHJELMALEHTI Sisäkannet (A5) 300!/kpl Painolaatuinen bittikarttakuva (.jpg,.png,.gif,.tif) tai.psd-tiedosto, mieluiten valmiiksi CMYK-värimuodossa Muista sivuista tiedotetaan myöhemmin, jos lehdessä on tilaa.

Sibeliustalo, Lahti 16.-17.2.2013

Sibeliustalo, Lahti 16.-17.2.2013 Sibeliustalo, Lahti 16.-17.2.2013 16.-17.2.2013 Lahden Sibeliustalolla järjestettävä Desucon Frostbite on tulevan talven suurin animetapahtuma Suomessa. Se on jo neljä kertaa peräkkäin kesällä järjestetyn

Lisätiedot

Sibeliustalo, Lahti 12.-13.6.2010

Sibeliustalo, Lahti 12.-13.6.2010 Sibeliustalo, Lahti 12.-13.6.2010 Anime- ja mangatapahtuma Desucon järjestetään kesällä 2010 toista kertaa Lahden konsertti- ja kongressikeskus Sibeliustalolla. Vuonna 2009 tapahtumassa käyneiden 1643

Lisätiedot

Sibeliustalo, Lahti

Sibeliustalo, Lahti Sibeliustalo, Lahti 18.-19.6.2011 Anime- ja mangatapahtuma Desucon järjestetään kesällä 2011 kolmatta kertaa Lahden konsertti- ja kongressikeskus Sibeliustalolla. Tapahtumaan on myynnissä 2800 lippua.

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2011. Mediatiedot. Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto.

MEDIAKORTTI 2011. Mediatiedot. Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto. Mediatiedot Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä jo vuodesta 2007 lähtien. Tarjoamme

Lisätiedot

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille

Lisätiedot

Kauppiaaksi hakeminen Hämeen keskiaikamarkkinoille

Kauppiaaksi hakeminen Hämeen keskiaikamarkkinoille Kauppiaaksi hakeminen Hämeen keskiaikamarkkinoille 17. - 20.8.2017 Tällä lomakkeella haetaan Hämeen keskiaikamarkkinoille. Hämeen keskiaikamarkkinat & toimitila ja puvusto Hämeenlinnan keskiaikayhdistys

Lisätiedot

33. Hengen ja Tiedon messut

33. Hengen ja Tiedon messut 33. Hengen ja Tiedon messut 10.-11.10.2015 Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla lauantaina ja sunnuntaina klo 10.00-18.00 Messuteema: Yliluonnollista onko sitä? Hengen ja Tiedon messut pidetään Helsingin

Lisätiedot

Elintarvikekauppiaaksi hakeminen Hämeen keskiaikamarkkinoille

Elintarvikekauppiaaksi hakeminen Hämeen keskiaikamarkkinoille Elintarvikekauppiaaksi hakeminen Hämeen keskiaikamarkkinoille 17. - 20.8.2017 Tämä lomake on elintarvikekauppiaiden hakulomake Hämeen keskiaikamarkkinoille. Ravintolan tai ruokakojun pitäjä: hae tällä

Lisätiedot

Hinnasto 2015. - Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 150kt)

Hinnasto 2015. - Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 150kt) Hinnasto 05 - Valtakunnalliset mainospaikat Avaussivu Mainosalue 956x586 px Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 50kt) Avaussivun hallinta myydään aina yhdessä etusivun panoraman, jättibannerin

Lisätiedot

Juoksufoorumi.fi - Suomen suurin juoksuaiheinen keskustelupalsta -

Juoksufoorumi.fi - Suomen suurin juoksuaiheinen keskustelupalsta - Juoksufoorumi.fi - Suomen suurin juoksuaiheinen keskustelupalsta - Juoksufoorumi.fi on Suomen suurin juoksuaiheinen keskustelupalsta jonka tavoitteena on jakaa tietoa juoksuharjoittelusta, tapahtumista

Lisätiedot

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. Kerhot. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. Kerhot. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi Kerhot Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Finnish Sports Car Drivers ry Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä

Lisätiedot

ITIS ALE -KAMPANJA TULE MUKAAN KEVÄÄN TARJOUSLEHTEEN. MEDIAKORTTI VARAA MAINOSPAIKKASI MENNESSÄ

ITIS ALE -KAMPANJA TULE MUKAAN KEVÄÄN TARJOUSLEHTEEN. MEDIAKORTTI VARAA MAINOSPAIKKASI MENNESSÄ ITIS ALE -KAMPANJA TULE MUKAAN KEVÄÄN TARJOUSLEHTEEN. MEDIAKORTTI VARAA PAIKKASI 11.1. MENNESSÄ ITIS SALE -KAMPANJA JA TARJOUSLEHTI Itis Ale -kampanja järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Kampanja on keväällä

Lisätiedot

Hei vaan Savitaipaleen Nukkekotimarkkinoille saapuva myyjä!

Hei vaan Savitaipaleen Nukkekotimarkkinoille saapuva myyjä! Lauantaina 28.6.2014 Kirkonkylän vanhalla koululla Koulutie 11, Savitaipale Hei vaan Savitaipaleen Nukkekotimarkkinoille saapuva myyjä! Savitaipaleen Nukkekotimarkkinat pidetään reilun viikon kuluttua

Lisätiedot

MESSUINFOPAKETTI. Rakentava, elämänmyönteinen henkisyys ja aatteellisuus ovat messuilla ensi sijalla.

MESSUINFOPAKETTI. Rakentava, elämänmyönteinen henkisyys ja aatteellisuus ovat messuilla ensi sijalla. 1 Tampereen 5. Hengen ja Tiedon Messut Sammon juhlat 25.-26.3.2017 Sampolassa, Tampereen seudun työväenopisto, Sampolankatu 2 lauantaina klo 10.00-20.00 ja sunnuntaina klo 10.00-18.00 Rakentava, elämänmyönteinen

Lisätiedot

Hinnasto alkaen 2.1.2012

Hinnasto alkaen 2.1.2012 Hinnasto alkaen 2.1.2012 2 Hinnasto 2.1.2012 alkaen ISOT OSIOT, AIKAPOHJAISET HINNAT s Isot osiot, arkipäivä tavoittavuus PARAATI- PANORAMA / MEGASUURTAULU / MEGAKULMA / JÄTTIBOKSI / E eri selaimet Sivulataukset

Lisätiedot

VUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ

VUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ VUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ Kunnahallituksen vahvistama 19.06.2017 204 Torimyyntipaikkojen/esiintymislavan vuokrahinnasto Torimyynti ja muut tapahtumat Hinta sis. alv. Vuokra,

Lisätiedot

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN Cavalier ry on Järvenpääläinen vuonna 1982 perustettu tanssiurheiluseura. Yhdistyksen toiminta-alue on Keski-Uusimaa. Seuran tarkoituksena on edistää tanssiurheilua ja muuta

Lisätiedot

50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere

50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere 50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere Ohjelmaryhmien vetäjät tutustumassa esiintymisareenaan! Tapahtumatiedote 2/2012 20.3.2012 Sisältö: 1. Tapahtumarannekkeiden ja ruokailujen tilaamisella

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013

Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013 Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013 Ilta-Sanomat, Taloussanomat & ITviikko ILTA-SANOMIEN KESÄEDUT 10.6. -11.8.2013 4+1 Osta neljä, saat viidennen ilmoituksen veloituksetta. IS Sunnuntai, TV-lehti, Teemalehdet,

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

Hinnasto 2016. - Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 150kt)

Hinnasto 2016. - Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 150kt) Hinnasto 06 - Valtakunnalliset mainospaikat Avaussivu Mainosalue 956x586 px Avaussivun hallinta 4 / vko 956 x 586 px (max 50kt) Avaussivun hallinta myydään aina yhdessä etusivun panoraman, jättibannerin

Lisätiedot

POPTRAVELIN SIVUILLA MAINOKSESI HUOMATAAN. SUOMEN PARAS JA KATTAVIN MATKAILUN HINTAVERTAILUSIVUSTO. POPTRAVEL.FI MEDIAKORTTI 2013 1

POPTRAVELIN SIVUILLA MAINOKSESI HUOMATAAN. SUOMEN PARAS JA KATTAVIN MATKAILUN HINTAVERTAILUSIVUSTO. POPTRAVEL.FI MEDIAKORTTI 2013 1 ÄLÄ HUKU MUIDEN MAINOSTEN JOUKKOON, TAVOITA ASIAKKAASI! POPTRAVELIN SIVUILLA MAINOKSESI HUOMATAAN. SUOMEN PARAS JA KATTAVIN MATKAILUN HINTAVERTAILUSIVUSTO. POPTRAVEL.FI MEDIAKORTTI 2013 1 POPTRAVEL.FI

Lisätiedot

Kuinka aloitat kumppanuusmainonnan sivustollasi

Kuinka aloitat kumppanuusmainonnan sivustollasi Kuinka aloitat kumppanuusmainonnan sivustollasi Kuka voi tehdä kumppanuusmarkkinointia Kumppanuusmarkkinointia (affiliate marketing) voi tehdä kuka tahansa yksityishenkilö tai yritys. Jotta voit ryhtyä

Lisätiedot

Tietoa Vuokraovi.com-palvelusta

Tietoa Vuokraovi.com-palvelusta Tietoa Vuokraovi.com-palvelusta Vuokraovi.com on Suomen suosituin vuokra-asuntojen verkkopalvelu. Palvelu kokoaa yhteen maan parhaan vuokra-asuntotarjonnan sekä kattavan valikoiman vuokrattavia loma-asuntoja.

Lisätiedot

MAINOSRATKAISUT 2013. Autotalli.com tarjoaa näkyvyyden oikealle kohderyhmälle mainosviestiä tukevassa mediaympäristössä:

MAINOSRATKAISUT 2013. Autotalli.com tarjoaa näkyvyyden oikealle kohderyhmälle mainosviestiä tukevassa mediaympäristössä: MAINOSRATKAISUT 0 Internet on tärkeä tiedonhakukanava auton ostoprosessissa. Verkosta saadun tiedon perusteella tehdään ostopäätöksiä sekä uusista autoista että vaihtoautoista. Verkkoa hyödynnetään autoa

Lisätiedot

Tervetuloa Iggloilemaan

Tervetuloa Iggloilemaan Tervetuloa Iggloilemaan Tervetuloa Igglon tarina - Mikko Ranin, toimitusjohtaja Kiinteistönvälitysmarkkinat Turussa - Matti Kasso, varatoimitusjohtaja, Igglo Oy Igglo-palvelun esittely - Tuire Iso-Kouvola,

Lisätiedot

AARREKIRPPU CAFE MYYNTIPAIKAN HINTA: Viikkohinta on 22 kuukausi hinta 70 1 myyntiviikko on 6 myyntipäivää.

AARREKIRPPU CAFE MYYNTIPAIKAN HINTA: Viikkohinta on 22 kuukausi hinta 70 1 myyntiviikko on 6 myyntipäivää. AARREKIRPPU CAFE MA SULJETTU Tekstiilikuja 5 TI PE 10-17.30 85800 Haapajärvi LA 10-15:00 0400 267 011 SU 12-15:00 info@aarrekirppu.fi www.aarrekirppu.fi MYYNTIPAIKAN HINTA: Viikkohinta on 22 kuukausi hinta

Lisätiedot

AMMATTIAUTOT 2014 TAVARA-AUTOJEN JA HENKILÖKULJETTAMISEN AMMATTILEHTI. Osoitteellinen jakelu keskimäärin kpl Painosmäärä keskimäärin 46.

AMMATTIAUTOT 2014 TAVARA-AUTOJEN JA HENKILÖKULJETTAMISEN AMMATTILEHTI. Osoitteellinen jakelu keskimäärin kpl Painosmäärä keskimäärin 46. AMMATTIAUTOT 2014 TAVARA-AUTOJEN JA HENKILÖKULJETTAMISEN AMMATTILEHTI Alaansa aktiivisesti seuraava Ammattiautot-lehti kertoo uutuuksista, tapahtumista sekä ajankohtaisista asioista. Tavara-autokäyttäjien

Lisätiedot

SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJE TAKSI YRITYKSILLE. 1. Palveluun rekisteröityminen... 2. 2. Palveluun kirjautuminen... 2. 3. Etusivu... 2

SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJE TAKSI YRITYKSILLE. 1. Palveluun rekisteröityminen... 2. 2. Palveluun kirjautuminen... 2. 3. Etusivu... 2 SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJEET TAKSIAUTOILIJAT SISÄLLYS 1. Palveluun rekisteröityminen... 2 2. Palveluun kirjautuminen... 2 3. Etusivu... 2 4. Autojen lisääminen... 3 5. Kuljettajaryhmät ja niiden perustaminen...

Lisätiedot

Edulliset vaalipaketit

Edulliset vaalipaketit Edulliset vaalipaketit Hyödyntämällä kampanjassasi Kalevan kaikkia medioita tavoitat äänestäjät kattavammin ja kampanjasi jää paremmin mieleen. Valitse valmiista esimerkkipaketeista tarpeisiisi ja budjettiisi

Lisätiedot

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen. Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy,

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen. Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, 6.10.2016 Palvelun tausta Palvelu sai alkunsa vuonna 2013 havainnosta, että tuottajien

Lisätiedot

Parkkivarausohjelmisto

Parkkivarausohjelmisto Parkkivarausohjelmisto Tässä ohjelmistotuotekuvauksessa kuvataan Asio Parkkivarausohjelmiston päätoiminnot ja käyttöohjeet (1) Parkkipaikkojen netti- ja mobiilivarauspalvelu (2) Parkkivarausten hallinnointi

Lisätiedot

KAJAKKI-2008 - tietoa mainosmyyjille

KAJAKKI-2008 - tietoa mainosmyyjille KAJAKKI-2008 - tietoa mainosmyyjille Kajakki-2008 esitteeseen kootaan yksiin kansiin tiedot kauden rata- ja maratonmelontakilpailuista. Esitteeseen on yritysten mahdollista ostaa mainospaikkoja, ja mainospaikoista

Lisätiedot

Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus

Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus kirjautuminen palveluun: https://asiointi.rauma.fi/epermit/fi/reservation Tämän ohjeen alussa kerrotaan miten luodaan käyttäjätunnus palveluun ja link itetään

Lisätiedot

Näytteilleasettajille

Näytteilleasettajille Näytteilleasettajille Päivitetty 24.9.2014 TAPAHTUMAN PERUSTIEDOT Paikka: Kaapelitehdas, Merikaapelihalli Aika: 8. 9.11.2014 klo 10 17 Liput: ennakkoon ostettuna 4 hengen kimppalippu 20, ovelta 10 /kpl.

Lisätiedot

VUOROVARAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOHJEET

VUOROVARAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOHJEET VUOROVARAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOHJEET HJK ry:n joukkueiden vuorojenvarausjärjestelmän käyttöohjeet Tästä käyttöohjelehtisestä löydät kaiken tarpeellisen ohjeistuksen vuorojenvarausjärjestelmän käytölle

Lisätiedot

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv)

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27 20.04.2017 Kunnanhallitus 145 02.05.2017 Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) 282/10.00.02/2017 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Verkkolehdessä julkaistaan ajankohtaisia uutisia, henkilöhaastatteluja, otteluraportteja ja -ennakoita, kolumneja sekä kuvakoosteita.

Verkkolehdessä julkaistaan ajankohtaisia uutisia, henkilöhaastatteluja, otteluraportteja ja -ennakoita, kolumneja sekä kuvakoosteita. JATKOAIKA.COM Jatkoaika.com on vuonna 2001 perustettu jääkiekkoon keskittyvä verkkolehti. Jatkoaika on noussut yhdeksi Suomen luetuimmista verkkolehdistä. Sivuston julkaisijana toimii voittoa tavoittelematon

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2010 2 (8) SISÄLLYS

MEDIAKORTTI 2010 2 (8) SISÄLLYS Mediakortti 2010 MEDIAKORTTI 2010 2 (8) SISÄLLYS 1. Johdanto...3 1.1. Yleiskuvaus...3 1.2. Käyttäjämäärät ja tilastot...3 2. Mainospaikat...4 3. Hinnasto...5 4. Aineistotoimitukset...6 4.1. Ohjeistus mainoksen

Lisätiedot

IsoKristiinan myynti-ja promootiopaikkojen käyttöehdot

IsoKristiinan myynti-ja promootiopaikkojen käyttöehdot IsoKristiinan myynti-ja promootiopaikkojen käyttöehdot Tekemällä varauksen kauppakeskuksen myynti- ja promootiopaikalle sitoudut noudattamaan näitä käyttöehtoja. Luethan siis huolella ehdot läpi ja varmistat

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

MEDIAKORTTI. Ilmoittaminen verkossa. Julkaisija. Kustannus Oy Demokraatti, Siltasaarenkatu C, 6.krs, PL 338, Helsinki

MEDIAKORTTI. Ilmoittaminen verkossa. Julkaisija.  Kustannus Oy Demokraatti, Siltasaarenkatu C, 6.krs, PL 338, Helsinki Ilmoittaminen verkossa MEDIAKORTTI Julkaisija www.demokraatti.fi Kustannus Oy Demokraatti, Siltasaarenkatu 18-20 C, 6.krs, PL 338, 00531 Helsinki Toimitusjohtaja/päätoimittaja Mikko Salmi MAINOSMUODOT-

Lisätiedot

URAKOINTI UUTISET 2014

URAKOINTI UUTISET 2014 URAKOINTI UUTISET 2014 TÄYTTÄ ASIAA JA UUSIA NÄKEMYKSIÄ TRAKTORIURAKOITSIJOILLE Urakointi Uutiset, traktoriammattilaisten lehti on raivannut tietään jo kahdeksan vuoden ajan kasvattaen jatkuvasti suosiotaan

Lisätiedot

Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus

Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus kirjautuminen palveluun: https://asiointi.rauma.fi/epermit/fi/reservation Huom! Palvelu voi toimia ajoittain hitaasti. Ole kärsivällinen! Ohjeet vanhan venepaikan

Lisätiedot

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4 1. ASIAKKAAN OHJEET... 2 1.1 Varauksen tekeminen... 2 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4 1.3 Varauksen peruminen... 4 1.4 Omien tietojen muokkaaminen... 5 1.5 Salasanan muuttaminen... 5 2. TYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

SÄHKÖINEN MYYNTIMIES

SÄHKÖINEN MYYNTIMIES SÄHKÖINEN MYYNTIMIES Yritys Henkilöstö 25+ Asiakkaita 700+ Palvelut: Sähköinen myyntimies Livezhat Perustettu Suomalainen Patentoitu USA:ssa ZEF Arviointikone ZEF Vaalikone Kannattava kasvuyritys Suomen

Lisätiedot

ASIO Tilavarausohjelmisto / Peruskäytön ohje

ASIO Tilavarausohjelmisto / Peruskäytön ohje ASIO Tilavarausohjelmisto / Peruskäytön ohje Asio Tilavarausohjelmiston perustoimintojen esittely Sisällys 1. Johdanto 2. Käyttöoikeudet ja roolit 3. Toimintotasot 4. Kalenterityypit 5. Käyttötyypit 6.

Lisätiedot

Keuruun tapahtumayhteistyö. Haastattelujen tulokset 05/2017

Keuruun tapahtumayhteistyö. Haastattelujen tulokset 05/2017 Keuruun tapahtumayhteistyö Haastattelujen tulokset 05/2017 Haastattelujen toteutus Haastattelut toteutettiin puhelimitse keuruulaisille tapahtumanjärjestäjille huhti toukokuussa 2017 16 tapahtumanjärjestäjää

Lisätiedot

Hinnat alkaen 16.6.2014. päivitetty 14.8.2014

Hinnat alkaen 16.6.2014. päivitetty 14.8.2014 Hinnat alkaen 16.6.2014 päivitetty 14.8.2014 ISOT OSIOT, ARKIPÄIVÄ, bruttohinnat (suluissa oleva cpm on laskennallinen, hinnaston hinnoilla laskettu kontaktihinta) Tavoittavuus, arvio OSIO SOV YLIN PARAATI-

Lisätiedot

Joulumarkkinat Mikä on kaikkein tärkein? (asiakas) By Aki Tuikka

Joulumarkkinat Mikä on kaikkein tärkein? (asiakas) By Aki Tuikka Joulumarkkinat 25.11.-27.11.2016 Mikä on kaikkein tärkein? (asiakas) By Aki Tuikka Joulumarkkinat Mukana n. 50 nuori yrittäjyys NY-yritystä ja Verso osk:n jäseniä Jyväskylän koulutuskuntayhtymästä sekä

Lisätiedot

Mainontaa myydään aikapohjaisesti viikon jaksoissa. Erikoisratkaisut +15%, ääni +10%. Avaussivun mainonta on valtakunnallista.

Mainontaa myydään aikapohjaisesti viikon jaksoissa. Erikoisratkaisut +15%, ääni +10%. Avaussivun mainonta on valtakunnallista. AVAUSSIVU Mainontaa myydään aikapohjaisesti viikon jaksoissa. Erikoisratkaisut +15%, ääni +%. Avaussivun mainonta on valtakunnallista. 1a 1 Etuovi-div 305 x 16 px Mainosalue 56 x 56 px Etäisyys pohja 140

Lisätiedot

Luokkakisat

Luokkakisat Palkinnot Palkinnot Kuuluttajat, Kuuluttajat, Musiikki Musiikki Luokkakisat 8.-9.4.2017 Kahvituspiste talkooväelle Tuomaripalaverit keittiö Roll-up Roll-up portiksi portiksi Takakatsomot Esitysalue uusin

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Toukokuun RIA-ilta 6 RIA-viesti 6/2015 7 Syysmatka Amsterdamiin info ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012 Mediatiedot 2012 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

Määritellyt myyntipaikat ketterille kioskeille keskusta-alueella

Määritellyt myyntipaikat ketterille kioskeille keskusta-alueella 29.6. Määritellyt myyntipaikat ketterille kioskeille keskusta-alueella 1 Kansalaistori Mittakaava suuntaa ant Myyntiaika klo 07-19 ja 19-06 2 Asema-aukio Mitta Myyntiaika klo 07-19 ja 19-06 Huom. Pyörätie

Lisätiedot

DIGITAALISEN PALVELUPOLUN ETENEMISOPAS

DIGITAALISEN PALVELUPOLUN ETENEMISOPAS DIGITAALISEN PALVELUPOLUN ETENEMISOPAS WWW.DIGISURFFARI.FI Kävijöiden eteneminen digitaalista palvelupolkua pitkin 1. Kävijä näkee mainoksen verkossa. 2. Kävijä tulee mainoksesta laskeutumissivulle. 3.

Lisätiedot

Mediakortti 2010 Suntuubi.com mediakortti

Mediakortti 2010 Suntuubi.com mediakortti Mediakortti 2010 Suntuubi.com mediakortti MEDIAKORTTI 2010 2 (10) SISÄLLYS 1. Johdanto...3 1.1. Yleiskuvaus...3 1.2. Käyttäjämäärät ja tilastot...3 1.2.1. Käyttäjät (sivustojen ylläpitäjät)...3 1.2.2.

Lisätiedot

Tontti-illat Rovaniemen palvelukylissä 2017

Tontti-illat Rovaniemen palvelukylissä 2017 Tontti-illat Rovaniemen palvelukylissä 2017 ROVANIEMEN KYLIEN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ 1. TONTTI-ILLAT ROVANIEMEN PALVELUKYLISSÄ Rovaniemen kaupungilla on tiivis keskusta ja laaja maaseutuympäristö kymmenine kylineen.

Lisätiedot

Hyvä yrityksen päättäjä!

Hyvä yrityksen päättäjä! 03.09.2013 Espoo Hyvä yrityksen päättäjä! Nyt Teillä on erinomainen tilaisuus osallistua näkyvästi, sillä me tuotantotalouden opiskelijat Metropolia Ammattikorkeakoulusta, tarjoamme yrityksellenne mainostilaa

Lisätiedot

KP24.fi on Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n. Kävijöitä 2013: keskimäärin 75 000 yksilöityä kävijää. (Google Analytics)

KP24.fi on Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n. Kävijöitä 2013: keskimäärin 75 000 yksilöityä kävijää. (Google Analytics) KP24 on alueellaan suosituin verkkopalvelu. Mainonnan voi kohdentaa haluttaessa hyvinkin tarkasti tämä on todellista täsmämarkkinointia! Vuorovaikutus on tärkeä osa mainontaa. KP24:ssä mainos voi toimia

Lisätiedot

Nettimatkatoimistoista ei ole matkatoimiston kilpailijoiksi!

Nettimatkatoimistoista ei ole matkatoimiston kilpailijoiksi! Nettimatkatoimistoista ei ole matkatoimiston kilpailijoiksi! 1 1 Online - matkatoimistot lentomyynnin voittajia 2 2 1 Nettimatkatoimiston myynnin jakauma 86 % Lennot 13 % Hotellit, autot ym. 1% Paketointi

Lisätiedot

KP24.fi on Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n lehtien yhteinen verkkopalvelu. Kävijöitä 2013: keskimäärin 75 000 yksilöityä kävijää. (Google Analytics)

KP24.fi on Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n lehtien yhteinen verkkopalvelu. Kävijöitä 2013: keskimäärin 75 000 yksilöityä kävijää. (Google Analytics) KP24 on alueellaan suosituin verkkopalvelu. Mainonnan voi kohdentaa haluttaessa hyvinkin tarkasti tämä on todellista täsmämarkkinointia! Vuorovaikutus on tärkeä osa mainontaa. KP24:ssä mainos voi toimia

Lisätiedot

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALO Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALON HISTORIA 2009: YLILYÖNTI AVASI OVENSA OSANA ETSIVÄÄ TYÖTÄ Etsivä työ avasi tammikuussa matalan kynnyksen kohtaamispaikka Ylilyönnin osana perustyötä.

Lisätiedot

Porin valmistuvat rakennusinsinöörit ry toivottaa teidät ja edustamanne yrityksen lämpimästi tervetulleeksi vuoden 2015 messuille.

Porin valmistuvat rakennusinsinöörit ry toivottaa teidät ja edustamanne yrityksen lämpimästi tervetulleeksi vuoden 2015 messuille. Porin Rakennus- ja LVI-messut järjestetään tänä vuonna (21.-22.03.2015) 42. kerran paikkanaan tuttu Porin Karhuhalli. Messut ovat kasvaneet yhdeksi Suomen suurimmista opiskelijaprojekteista ja kävijämääräkin

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Tehtävä 1 Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Millainen ajankäyttäjä olet? Miten suhtaudut aikaan? Oletko

Lisätiedot

ITK Näytteilleasettajan ABC Miten varmistat parhaan mahdollisen tuloksen

ITK Näytteilleasettajan ABC Miten varmistat parhaan mahdollisen tuloksen ITK Näytteilleasettajan ABC Miten varmistat parhaan mahdollisen tuloksen Päivitetty 18.8.2016. konferenssi Sisaltö: 1. Miksi ITK-konferenssiin kannattaa satsata 2. Miten varautua ITK-konferenssiin? 3.

Lisätiedot

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, 4.10.2016 Arktiset Aromit ry:n Workshop -tilaisuus Palvelun tausta Palvelu sai alkunsa

Lisätiedot

Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää.

Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää. Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää. Yrityksesi markkinointitoimet ovat nyt hallinnassasi yhden, helppokäyttöisen sähköisen työpöydän kautta, myös mobiilisti. Meedion avulla nykyiset ja uudet

Lisätiedot

MONIPUOLISISSA KANAVISSA!

MONIPUOLISISSA KANAVISSA! Ilmoita TTT-lehden MONIPUOLISISSA KANAVISSA! Painettu TTT-lehti: Ilmoitukset ja Kysy ensin meiltä -palvelupalsta Sähköinen TTT-uutiskirje TTT-verkkosivut Uutuustuotteiden palsta painetussa TTT-lehdessä

Lisätiedot

Amway Partner Stores. Din online-mulighed fra Amway

Amway Partner Stores. Din online-mulighed fra Amway Amway Partner Stores Pyydämme sinua lukemaan nämä sivut, ennen kuin ostat tuotteita Amivon yhteistyöyritysten verkkokaupoista. Amivon yhteistyöyrityksiä koskeva ohjelma tarjoaa ostosmahdollisuuksia, jotka

Lisätiedot

GO! 3-2-1. 4.2.2015 klo 9-15 Kivikylän areena. rekrytointitapahtuma. www.urastartti.fi. Kuvauta itsestäsi video-cv!

GO! 3-2-1. 4.2.2015 klo 9-15 Kivikylän areena. rekrytointitapahtuma. www.urastartti.fi. Kuvauta itsestäsi video-cv! 3-2-1 GO! 4.2.2015 klo 9-15 Kivikylän areena Kuvauta itsestäsi video-cv! rekrytointitapahtuma www.urastartti.fi KOHTAUSPAIKKA TYÖNHAKIJOILLE, OPISKELIJOILLE JA YRITYKSILLE! HYVÄ URASTARTTI 2015-MESSUJEN

Lisätiedot

Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille

Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille MEDIA- KORTTI Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille Lähde mukaan viemään oma viestisi heille, jotka sitä etsivät ja tarvitsevat. Kauttamme tavoitat alueesta kiinnostuneet

Lisätiedot

ADVENTTIKALENTERI- KAMPANJA 2016 OHJE LIPPUKUNNILLE

ADVENTTIKALENTERI- KAMPANJA 2016 OHJE LIPPUKUNNILLE ADVENTTIKALENTERI- KAMPANJA 2016 OHJE LIPPUKUNNILLE TÄRKEÄT PÄIVÄMÄÄRÄT 30.9. mennessä tehtävä ensimmäinen kalenteritilaus Kuksan kautta 5.10. alkaen kalenterit noudettavissa (toimistot auki ma-ke, pe

Lisätiedot

Miten kirjoitan tiedotteen? Liina Pylvänäinen Viestintätoimisto Lillukanvarsi

Miten kirjoitan tiedotteen? Liina Pylvänäinen Viestintätoimisto Lillukanvarsi Miten kirjoitan tiedotteen? 15.2.2017 Liina Pylvänäinen Viestintätoimisto Lillukanvarsi Syitä kirjoittaa tiedote Meillä on tapahtuma, johon haluamme osallistujia Haluamme näkyvyyttä itsellemme tai asiallemme

Lisätiedot

DESKTOP Hinnasto voimassa alkaen 5.10.2015. Hinnat bruttohintoja / cpm

DESKTOP Hinnasto voimassa alkaen 5.10.2015. Hinnat bruttohintoja / cpm DESKTOP Hinnasto voimassa alkaen 5.10.2015. Hinnat bruttohintoja / cpm Yläparaati Yläparaati+ DT Panorama Panorama+ DT Jättiboksi A4 boksi Pid. Megasuurtaulu Tarrakulma IL etusivu 24 30 12 18 7 10 5 IL

Lisätiedot

TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA

TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA Lue tämä dokumentti tarkasti ja välitä se Skanssiin paikalle tuleville promootiohenkilöille. Ohjeista heitä ottamaan dokumentti

Lisätiedot

NÄYTTEILLEASETTAJAINFO

NÄYTTEILLEASETTAJAINFO NÄYTTEILLEASETTAJAINFO ESIMIES&HENKILÖSTÖ, MEETINGS&EVENTS, EMPACK JA SISÄLOGISTIIKKA 2015 Anne Peuraniemi, Annika Puotsaari 11/08/2015 1 FAKTAA JA LUKUJA Aktiivinen näytteilleasettaja = tyytyväinen näytteilleasettaja

Lisätiedot

Jatkoajassa mainostamalla tavoitat parhaimmillaan puoli miljoonaa potentiaalista asiakastasi

Jatkoajassa mainostamalla tavoitat parhaimmillaan puoli miljoonaa potentiaalista asiakastasi Jatkoajassa mainostamalla tavoitat parhaimmillaan puoli miljoonaa potentiaalista asiakastasi Jatkoaika.com on vuonna 2001 perustettu jääkiekkoon keskittyvä verkkolehti. Jatkoaika on noussut yhdeksi Suomen

Lisätiedot

Ala-Ounasjoen tontti-ilta Sinetän monitoimitilassa osallistujia 140

Ala-Ounasjoen tontti-ilta Sinetän monitoimitilassa osallistujia 140 TONTTI-ILLAT ROVANIEMEN PALVELUKYLISSÄ Rovaniemen kaupungilla on tiivis keskusta ja laaja maaseutuympäristö kymmenine kylineen. Kaupunki on kasvanut viime vuosina reippaasti ja tämän vuoksi rakentamisen

Lisätiedot

TAPAHTUMATIETOLOMAKE Lähetä täytetty lomake sähköpostilla osoitteeseen

TAPAHTUMATIETOLOMAKE Lähetä täytetty lomake sähköpostilla osoitteeseen Tiketti Oy Urho Kekkosen katu 4 6, FI-00100 Helsinki tiketti@tiketti.fi www.tiketti.fi Puhelin 010 843 1601 Y-tunnus: 0116189-3 TAPAHTUMATIETOLOMAKE Lähetä täytetty lomake sähköpostilla osoitteeseen tiketti@tiketti.fi

Lisätiedot

Verkkomainonta ETUSIVU. 1. Avaussivun hallinta. Avaussivun hallinta. Alma Mediapartners Oy avain.etuovi.com. Mainospaikat ja -hinnat 1.6.

Verkkomainonta ETUSIVU. 1. Avaussivun hallinta. Avaussivun hallinta. Alma Mediapartners Oy avain.etuovi.com. Mainospaikat ja -hinnat 1.6. Mainospaikat ja -hinnat 1.6.2014 alkaen ETUSIVU 1. Avaussivun hallinta Avaussivun hallinta Pikselikoko: 956x586 Tiedostokoko: max. 150 kt Tiedostomuoto: JPG, GIF, FLASH Näyttörajoite: 1 per viikko Hinta

Lisätiedot

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta. 1 (5) Hakemukset kauppiasyhdistykselle (puheenjohtajan tai edustajan hyväksymä hakemus): alle 1 kalenterikuukausi (1-4 viikkoa) - etusijalla Hakaniemen kauppahallin vuokralaiset (kauppiasyhdistys päättää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Heltu/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Heltu/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 7 Helsingin hallinto-oikeuden päätös 25.11.2016 diaarinumero 03763/15/2299 kunnallisvalitusasiassa päätti merkitä tiedoksi Helsingin hallintooikeuden 25.11.2016

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

Sopimus. Näkyvyys visit.jyvaskyla.fi -sivustolla vuodelle 2016

Sopimus. Näkyvyys visit.jyvaskyla.fi -sivustolla vuodelle 2016 Sopimus Näkyvyys visit.jyvaskyla.fi -sivustolla vuodelle 2016 Rastita valitsemasi näkyvyystaso ja täytä ilmoittajan tiedot sivulta 6. I-TASON näkyvyys kpl Otsikot: Näkyvyys on voimassa 12 kk visit.jyvaskyla.fi

Lisätiedot

Vierailulla Vellamossa

Vierailulla Vellamossa Merikeskus Vellamo panostaa hyvään saavutettavuuteen ja viihtyisään ympäristöön 2009 sivu 2 / 13 Sisällys Johdanto...3 Viestintä ja saapuminen...3 Opasteet ja seinätekstit...5 Lainattavia apuvälineitä...7

Lisätiedot

- kenraaliharjoitus - näytös: 9.4 klo yleisönäytös 9.4 klo koululais- ja päiväkotinäytös: 7.4 klo

- kenraaliharjoitus - näytös: 9.4 klo yleisönäytös 9.4 klo koululais- ja päiväkotinäytös: 7.4 klo KEVÄTNÄYTÖS 2017 Narnian tarinat velho ja leijonat - kenraaliharjoitus ke 5.4 klo18-20 - koululais- ja päiväkotinäytös pe 7.4 klo. 10.00 - näytös1 su 9.4 klo. 12.00 - yleisönäytös su 9.4 klo. 15.00 - koululais-

Lisätiedot

24 25.01 klo: Yhteisen Järjestö- ja tiedotusjaoston kokouksen jälkeen. 7. Raksanuoret Internet sivujen katsaus ja Extran kehittäminen

24 25.01 klo: Yhteisen Järjestö- ja tiedotusjaoston kokouksen jälkeen. 7. Raksanuoret Internet sivujen katsaus ja Extran kehittäminen Aika Paikka 24 25.01 klo: Yhteisen Järjestö- ja tiedotusjaoston kokouksen jälkeen Siikaranta Naruportintie 68 Espoo Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen

Lisätiedot

Verkkomediahinnasto 2011

Verkkomediahinnasto 2011 Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n lehtien yhteinen verkkopalvelu Todellista täsmämarkkinointia juuri oikealle asiakasryhmälle niin alueellisesti kuin asiasisällöllisesti! Verkkomediahinnasto 2011 Uusia

Lisätiedot

3 VIESTIT... 7 3.1 UUSI VIESTI... 7 3.2 VIESTIN LUKEMINEN... 9 3.3 SAAPUNEET JA LÄHETETYT... 9 3.4 KANSIOT... 10 3.5 ROSKAKORI...

3 VIESTIT... 7 3.1 UUSI VIESTI... 7 3.2 VIESTIN LUKEMINEN... 9 3.3 SAAPUNEET JA LÄHETETYT... 9 3.4 KANSIOT... 10 3.5 ROSKAKORI... OHJE HUOLTAJALLE 2 / 22 1 YLEISTÄ TIETOA HELMESTÄ... 3 2 ETUSIVU... 4 2.1 YHTEENVETO... 4 2.2 LUKUJÄRJESTYS / KOTITEHTÄVÄT / HUOMAUTUKSET... 4 2.3 VIESTIT... 6 2.4 KOKEET... 6 3 VIESTIT... 7 3.1 UUSI VIESTI...

Lisätiedot

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunta Opiskelijavalinta 07.06.2005 1 2 3 4 5 YHT Henkilötunnus

Taloustieteiden tiedekunta Opiskelijavalinta 07.06.2005 1 2 3 4 5 YHT Henkilötunnus 1 2 3 4 5 YHT 1. Selitä lyhyesti, mitä seuraavat käsitteet kohdissa a) e) tarkoittavat ja vastaa kohtaan f) a) Työllisyysaste (2 p) b) Oligopoli (2 p) c) Inferiorinen hyödyke (2 p) d) Kuluttajahintaindeksi

Lisätiedot

JOENSUUN TAPAHTUMAPALVELUIDEN TAKSAT JA VUOKRAHINNASTO. Vapaa-aikalautakunta

JOENSUUN TAPAHTUMAPALVELUIDEN TAKSAT JA VUOKRAHINNASTO. Vapaa-aikalautakunta JOENSUUN TAPAHTUMAPALVELUIDEN TAKSAT JA VUOKRAHINNASTO Vapaa-aikalautakunta 15.12.2015 TAPAHTUMAPALVELUIDEN TAKSAT 1.1.2016 alkaen. Voimassa toistaiseksi. YLEISET LUVAT JA TAKSAT Taksa alv. 0 % Taksa sis.

Lisätiedot

apollo ajanvaraus- ja asiakashallintajärjestelmä GOLD M A R K E T

apollo ajanvaraus- ja asiakashallintajärjestelmä GOLD M A R K E T GOLD ajanvaraukseen, asiakashallintaan ja markkinointiin. Dynaaminen Helppokäyttöinen Vaivattomasti ylläpidettävä Edullinen on ratkaisu Online-ajanvarauksella lisäetua palveluun MARKET:ssa asiakkaasi saavat

Lisätiedot

Matkailualan aamu 11.2.2015

Matkailualan aamu 11.2.2015 Matkailualan aamu 11.2.2015 Matkailun kärjet Kotimaan Matkailumessut Tampereella 17.-19.4. Esite 2015 Uusi yhteinen markkinointisivusto Huvia meren rannalla esite 2016 SL 11.2.2015 Matkailun kärjet Matkailun

Lisätiedot

Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta.

Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta. Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta. Sisäänkirjauduttuasi näet palvelun etusivulla helppokäyttöisen hallintapaneelin. Vasemmassa reunassa on esillä viimeisimmät tehdyt muutokset

Lisätiedot

LAMKON MEDIAT 2009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA

LAMKON MEDIAT 2009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA LAMKON MEDIAT 009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA KUVAUS Lamkooma-lehti on Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan julkaisema jäsenilleen suunnattu lehti. Lehti sisältää hyödyllistä

Lisätiedot