OPAS KALANVILJELYLAITOSTEN TERVEYDENHUOLTO-OHJELMAN LAATIMISEEN

Transkriptio

1 OPAS KALANVILJELYLAITOSTEN TERVEYDENHUOLTO-OHJELMAN LAATIMISEEN Anna-Liisa Mannermaa, PRIK-palvelut, Oulu, 2007 Vesiviljelylaitosten terveydenhuolto projekti Hanke on osittain Euroopan yhteisön Kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineen (KOR) rahoittama

2 Kuvissa kalantutkijoita Inarissa ja Juutuan taimenen lypsäjiä. Kuvat Mannermaan perhearkistosta. 2

3 Sisältö Johdanto...5 Osa I Vesiviljelylaitosten terveydenhuoltoon liittyvät määräykset ja ohjeet Tarvittavat luvat, rekisteröinnit ja ilmoitukset Miten laitos/yritys toimii Kuvaus yrityksen ja laitoksen toiminnasta Laitoksen vesityksen kuvaus Perkaamo Tautien leviämisen ehkäisy Tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitokseen Laitokseen/yritykseen toisilta laitoksilta tuodut kala/mätierät ja terveystodistukset Kalojen tai mädin siirtäminen luonnosta Ulkomailta tuontia koskevat omat määräyksensä Vienti EU:n jäsenvaltioihin Tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitoksen sisällä Vesiviljelyeläinten terveyden seuranta ja laitoksen hygienia Kuolleiden kalojen ja perkuujätteen kerääminen ja hävittäminen Tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitoksen ulkopuolelle Kuljetuskaluston desinfioinnista huolehtiminen Laitoksen kirjanpidon on löydyttävä laitokselta Kalastokirjanpito Lääkekirjanpito Muu kirjanpito Kalojen tarkkailu ja tutkiminen Mihin kiinnitetään huomio kalaparven tarkastelussa Kalojen tutkiminen Toimenpiteet, jos vesiviljelylaitoksessa epäillään vastustettavaa kalatautia Jos epäilet vastustettavan kalataudin esiintymistä Kun vastustettava kalatauti on todettu Korvaukset Terveysvalvonta Miksi ja mitä laitoksia tarkastetaan Käytössä oleva valvontaohjelma tarkemmin Näytteenotto terveysvalvontaa varten Miten näyte valitaan Yleisiä näytteenotto-ohjeita Miten näytteet VHS-/IHN-/IPN- ja SVC-taudin varalta otetaan Miten näyte BKD-taudin varalta otetaan Näytteenoton kustannukset...24 Osa II Terveydenhuollon toimintasuunnitelma Tarvittavat luvat, rekisteröinnit ja ilmoitukset Miten laitos/yritys toimii Kuvataan yrityksen toiminta Kuvataan laitoksen toiminta Miten laitoksen vesitys on järjestetty Kuvataan perkaamon toiminta Kuvataan luonnonravintolammikkojen toiminta Tautien leviämisen ennaltaehkäisy Miten tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitokseen on otettu huomioon laitoksen/yrityksen toiminnassa Miten tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitoksen sisällä on otettu huomioon laitoksen toiminnassa Miten tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitoksen ulkopuolelle on otettu huomioon laitoksen toiminnassa Miten kalojen kuljetuskalustosta huolehditaan Miten ihmisten toiminnan vaikutus on huomioitu kalatautien ennaltaehkäisyssä Miten haittaeläimet torjutaan

4 3.7. Muut laitoksen toiminnan kuvaukset Kirjanpito Miten toimin tautiepäilyssä Mikä on riski, että laitokselle tulee tauti Mikä on laitoksen riski olla taudin levittäjänä...33 Osa III Vesiviljelyyn liittyvää lainsäädäntöä Eläintautilainsäädäntö Kalatautien luokittelu eläintautilainsäädännön mukaan Vaarallinen eläintauti Helposti leviävä eläintauti Valvottava eläintauti Siirtorajoitukset Siirrot sisävesialueille VHS rajoitusalueet Siirrot paisetautivapaille alueille Gyrodactylus salaris -loisen leviämisen estäminen Vesiviljelyrekisteri Ympäristölainsäädäntö Ympäristönsuojelulaki Ympäristönsuojeluasetus Patoturvallisuuslaki Lääkelainsäädäntö Kala- ja rapujätteen hävittäminen Kaupalliseen toimintaan liittyvälle eläinkuljetukselle tarvitaan lupa Vesiviljelyeläimet elintarvikkeena Ilmoitus alkutuotantopaikasta Omavalvonta Asiakirja Kaikkia alkutuotannon toimijoita koskevat kirjanpitovaatimukset Erityiset vaatimukset kalastusaluksille ja vesiviljelylaitoksille Vesiviljelylaitoksia koskevat yleiset vaatimukset Kalastustuotteiden käsittelyä koskevat vaatimukset Vesiviljelyeläinten terveysdirektiivi Lupa ja rekisteri vesiviljelyn tuotantoyrityksille Tuotantoyritysten valvonta Vesiviljelyeläinten terveyden seurantajärjestelmä...49 Osa IV Tautikuvaukset ja hoitokeinot Tärkeimmät kalojen virustaudit Lohikalojen virustaudit (VHS, IHN, IPN, ISA ja EHN) Särkikalojen ja karppien virustaudit (SVC ja KHV) Tärkeimmät kalojen bakteeritaudit Bakteeriperäinen munuaistauti (BKD) Paisetauti Valvontaohjelmaan kuuluva loinen Monogeeneihin kuuluva Gyrodactylus salaris Muut taudit, jotka eivät kuulu valvontaohjelmiin, mutta joilla on taloudellista merkitystä vesiviljelyelinkeinolle Flavobakteerit Ichthyophthirius multifiliis (ICH), valkopilkkutauti Diplostomum, loiskaihin aiheuttaja Loisäyriäiset Vesihome Rapurutto...57 Viitteet ja lähteet...58 Yhteystiedot...59 Lomakkeita...64 Esimerkkejä terveydenhuollon toimintasuunnitelmista

5 Johdanto Vuonna 2003 valmistui kalatalouden monen tahon edustajista kootun työryhmän loppuraporttina Kalaterveys 2008 kalatautien torjuntastrategia (viite 1). Raportissa on kiinnitetty laajaa huomiota kalatautien ennaltaehkäisyyn. Tärkeimmiksi kalaterveyteen liittyviksi tavoitteiksi ja toimenpiteiksi työryhmä määritteli tarttuvien kalatautien leviämisen ennaltaehkäisyn uusille alueille ja sairauksien parempaan hallintaan liittyvien edellytysten luomisen. Toimenpide-ehdotuksissa esitetään laitosten toiminta- ja omavalvontajärjestelmien kehittämistä; kalojen terveydestä ja hyvinvoinnista on huolehdittava, sekä terveysvalvonnalle on asetettava riittävät kriteerit omaa tuotantoa ja kalojen hankintaa ja myyntiä varten. Raportissa kehotetaan kehittämään laitostasoista neuvontaa ja konsultointia ja näin tuetaan tuottajia tautitapauksissa ja parannetaan laitoskohtaista valmiutta ennaltaehkäistä sairauksia siten, että viljelyolosuhteita, tuotanto- ja hoitomenetelmiä sekä eläinainesta parannetaan. Käytäntö kalatautien torjunnassa on perustunut pääasiassa kalatautitapausten hoitoon ja kalanviljelylaitosten saneeraamiseen vakavan kalataudin ilmaannuttua. Kalatautien ennaltaehkäisyyn pitäisi kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota. Säädöksissä on jo nyt vähimmäistoimenpiteitä tautien ehkäisyyn ja riskien hallintaan, joita on sovellettava vesiviljelyn koko tuotantoketjuun mädistä medaljongiksi, hedelmöityksestä ja mädin hautomisesta vesiviljelyeläinten jalostukseen ihmisravinnoksi, kuljetus mukaan luettuna. Vesiviljelyeläinten kasvatus elintarvikkeiksi kuuluu elintarvikehygieniasta annetun asetuksen soveltamisalaan alkutuotantona. Vesiviljelyeläinten terveysdirektiivi on valmistunut ja siinä vaaditaan enemmän panostusta nimenomaan laitoksilla jokapäiväisessä toiminnassa tapahtuvaan kalatautien ennaltaehkäisyyn. Kaikilta vesiviljelylaitoksilta ja -yrityksiltä tullaan vaatimaan laitoskohtainen terveysvalvontaohjelma ja niiden toiminnan edellytyksenä on viranomaisen myöntämä terveyslupa. Sitä ilman yritys ei voi toimia. Kaikkien laitosten on täytettävä tietyt minimivaatimukset kalatautien ennaltaehkäisystä, laitoksen hoidosta, kirjanpidosta ja kuljetuskaluston hygieniasta. Riskiin perustuva eläinten terveyden seuranta otetaan käyttöön kaikilla viljelylaitoksilla, jotta tautitilanteesta saataisiin yleiskuva ja voidaan reagoida nopeasti tautiepäilyn ilmetessä ja pystytään suojaamaan muita viljelylaitoksia. Tautien varhaisen havaitsemisen varmistamiseksi kaikki vesieläinlajien parissa ammatillisesti toimivat velvoitetaan ilmoittamaan viranomaiselle kaikista epäilyttävistä tapauksista vesiviljelyeläinten terveyttä koskien. Tämän oppaan tarkoitus on olla apu vesiviljelyelinkeinolle laitoksen arkirutiinien ja perusasioiden hallintaan. Oppaan alussa olevassa osassa I on kuvattu kalanviljelylaitoksia koskevia terveydenhuoltoon liittyviä ohjeita ja vaatimuksia, joita laitoksen terveydenhuollon omavalvontasuunnitelman laatimiseen tarvitaan. Esim. kirjanpitokappaleeseen on koottu kaikki tällä hetkellä voimassa olevien säädösten mukaiset velvoitteet. Osa II on työkalu tai mallirunko, minkä pohjalta kukin laitos voi laatia oman laitoksensa terveydenhuollon omavalvontasuunnitelman. Osassa II on runsaasti viittauksia muualle oppaaseen, missä asiaa on selitetty ja perusteltu tarkemmin. Terveydenhuollon omavalvontasuunnitelma tulee olemaan edellytyksenä direktiivissä mainitulle laitoksen toimintaluvalle. Oppaan osassa III on esitelty lyhyesti alaa koskeva lainsäädäntö. Osassa IV on lyhyt katsaus vesiviljelyeläinten merkityksellisimpiin tauteihin ja niiden hoitamiseen. Lopussa on esimerkkejä tehdyistä terveydenhuoltosuunnitelmista. Tämä opas liittyy Vesiviljelylaitosten terveydenhuolto-ohjelma projektiin. Projekti on saanut rahoitukseen Euroopan yhteisön Elinkeinokalatalouden rakennetukea, minkä käyttöä valvoo Kainuun TE-keskus. Projektin seurantaryhmässä jäseninä ovat puheenjohtajana Jukka Ruokolainen (Suomen Kalankasvattajaliitto), Mauno Liukkonen (Suomen Kalankasvattajaliitto), Risto Kannel (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos), Riitta Rahkonen (Maa- ja metsätalousministeriö), Hanna Lounela (Oulun lääninhallitus), Perttu Koski (Evira), Päivi Rintamäki (PRIK-palvelut, Oulun yliopisto), E Tellervo Valtonen (Jyväskylän yliopisto) ja Jukka Nyrönen (Kainuun TE-keskus). Projektityöntekijä ja tämän oppaan kokoaja on Anna-Liisa Mannermaa. Oppaan kokoaja ei ota vastuuta oppaan julkistamisen jälkeen muuttuvan lainsäädännön vuoksi oppaassa esiintyvistä mahdollisista virheistä. Oppaassa on esitetty lainsäädäntö ja velvoitteet sillä tavalla kuin ne oppaan laatimishetkellä ovat olleet voimassa. 5

6 Osa I Vesiviljelylaitosten terveydenhuoltoon liittyvät määräykset ja ohjeet 1. Tarvittavat luvat, rekisteröinnit ja ilmoitukset Kalankasvatus Suomessa on luvanvaraista toimintaa. Laitokset hakevat ympäristölupavirastosta ennen toimintansa aloittamista ympäristöluvan (kasvatusluvan) toimintaansa varten. Ympäristölupa tarvitaan kalankasvatus- tai kalanviljelylaitokselle, jossa käytetään vähintään 2000 kiloa vuodessa kuivarehua tai sitä ravintoarvoltaan vastaava määrä muuta rehua tai kalankasvatus- tai kalanviljelylaitokselle, jossa kalan lisäkasvu on vähintään 2000 kiloa vuodessa. Kooltaan vähintään 20 hehtaarin luonnonravintolammikko tai lammikkoryhmä tarvitsee toiminnalleen ympäristöluvan. Hyväksytty toiminta saa lupanumeron. Kunkin laitoksen ympäristöluvassa on annettu vesiviljelytoimintaa koskevia laitoskohtaisia määräyksiä ja velvoitteita. Lupaehtojen täyttymistä valvoo ympäristökeskus. Kaikkien vesiviljelylaitosten pitää ilmoittaa toiminnastaan vesiviljelyrekisteriin. Rekisteriä ylläpitävät TE-keskusten kalatalousyksiköt. Vesiviljelylaitoksia ovat hautomot, kaiken tyyppiset kalanviljelylaitokset, luonnonravintolammikot, ongintalammikot ja ravunviljelylaitokset. Ilmoitus tehdään 10 päivän kuluessa vesiviljelyn aloittamisesta, aikaisemmin annettujen tietojen muuttumisesta tai vesiviljelytoiminnan lopettamisesta sen TE-keskuksen kalatalousyksikköön, jonka alueella vesiviljelyä harjoitetaan. Rekisteröity laitos saa vesiviljelyrekisterinumeron, joka koostuu laitoksen sijaintipaikan vesistöaluenumerosta ja laitosnumerosta (esim ). Vesiviljelyrekisterisäädökseen on tulossa muutoksia. Mm. simpukkaviljelmät tulevat rekisteröitäviksi. Jos vesiviljelyeläimiä menee elintarvikeketjuun, toiminta on elintarvikelainsäädännön alaista. Kaikki vesiviljely, minkä tuotantoa jossakin vaiheessa menee elintarvikeketjuun joko omasta tai toisen omistamasta laitoksesta, on alkutuotantoa verestykseen asti. Alkutuotannon piiriin eivät kuulu laitokset, jotka tuottavat pelkästään istukkaita luonnonvesiin. Verestyksestä eteenpäin tapahtuvaa toimintaa (perkaus, jalostus jne.) ei käsitellä tässä oppaassa. Alkutuotantopaikasta tehdään kirjallinen ilmoitus kunnan elintarvikevalvonnasta vastaavalle viranomaiselle, ellei kunnan valvontaviranomainen saa tietoa laitoksen toiminnasta muuta kautta, esimerkiksi vesiviljelyrekisteristä. Alkutuotannon harjoittajille on omat velvollisuutensa ja hygieniavaatimuksensa. Eläinkuljetuslupa tarvitaan kaupalliseen toimintaan liittyvään eläinten kuljettamiseen. Lupa haetaan lääninhallituksesta. Kuolleiden vesiviljelyeläinten ja vesiviljelyeläimistä saatavien sivutuotteiden hävittämisestä on omat säädöksensä. Jos laitoksessa tai luonnonravintolammikoissa on yli 3 m korkeita patorakenteita, niille on omia erityismääräyksiä patoturvallisuuslaissa. Lisäksi vesiviljelytoimintaa koskevia määräyksiä on edellisten lisäksi ainakin vesilaissa, ympäristönsuojelulaissa, rehulaissa ja jätelaissa. Jokainen haettu lupa tai ilmoitettu toiminta rekisteröidään asianomaisen viranomaisen rekisteriin ja yleensä annetaan lupanumero, jokaiselle omansa. Kaikilla vesiviljely-yrityksillä on ainakin vesiviljelyrekisterinumero ja riippuen laitoksen/yrityksen koosta ja toiminnasta useita muita lupanumeroita. Viranomaisilla ei ainakaan vielä ole yhtenäisrekisteriä eri toiminnoista vaan jokainen toimii oman sektorinsa alueella ja viranomaisten välinen yhteistoiminta ei kata kaikkia osa-alueita. Ilmoituslomakkeita saa helpoiten tulostettua internetistä ao. viranomaisten sivustoilta. Lomakkeen voi tilata viranomaiselta tai ilmoituksen voi myös tehdä laatimalla muotoisen ilmoituksen. Kalaterveysdirektiivin voimaantultua vesiviljely-yritykset tarvitsevat vielä terveysluvan toimintaansa varten. Terveysluvan edellytyksenä on, että viljelijä pystyy osoittamaan viranomaiselle, että vaatimukset täyttyvät mm. tautien leviämisen ehkäisyssä. 6

7 2. Miten laitos/yritys toimii Vesiviljelyeläinten kasvatukseen on tulossa vesiviljelyeläinten terveydenhuoltoa koskeva omavalvontakäytäntö. Kalaterveysdirektiiviä sovelletaan lähtien ja jokaisella vesiviljelyn tuotantoyrityksellä pitää olla toimintaa varten viranomaisen antama lupa. Luvat annetaan ainoastaan, jos vesiviljelytuotannon harjoittaja on ottanut käyttöön järjestelmän, jonka avulla on mahdollista osoittaa viranomaiselle, että asiaankuuluvat vaatimukset täyttyvät (omavalvontasuunnitelma) ja laitos on viranomaisen valvonnassa. Elintarvikesäädösten alaiset perkaamot ja jalostamot tekevät jo nyt toimintansa ohjaamiseksi omavalvontasuunnitelman, minkä elintarvikevalvonnasta vastaava viranomainen hyväksyy. Vesiviljelylaitoksen terveydenhuollon omavalvontasuunnitelmaan kirjataan kuvaus laitoksen/yrityksen toiminnasta, sijainnista, tuotantosuunnasta, kasvatustiloista ja vesitysjärjestelmistä. Kaikkien viljelylaitosten täytyy myös seurata vesiviljelyeläinten terveyttä ja dokumentoida terveyden seuraaminen. Viranomainen valvoo kirjanpidon perusteella, että seurantaa tehdään. Seurantajärjestelmän tavoitteena on havaita lisääntynyt kuolleisuus ja vakavat kalataudit. Jos yrityksellä on useita erillisiä toimintayksikköjä, kaikista tehdään samat kuvaukset Kuvaus yrityksen ja laitoksen toiminnasta Omavalvontasuunnitelmaan kuvataan yrityksen toiminta kokonaisuutena. Kerrotaan yrityksen kalavirtojen kulkeminen ja viljelykäytännöt. Kaikista yrityksen erillisistä laitoksista ja kasvatuspaikoista tehdään lisäksi jokaisesta omat yksityiskohtaiset kuvaukset. Yrityksen kaikkien kasvatuspaikkojen sijainnit ilmoitetaan mahdollisimman tarkasti, mieluiten koordinaateilla. Vesistöalueet, missä toiminta tapahtuu, kuvataan niin yksityiskohtaisesti kuin mahdollista. Vesiviljely-yrittäjällä täytyy olla tiedossaan sijaitseeko laitos sellaisella vesistöalueella, missä on vesistöaluekohtaisia rajoituksia tai rajoitusalueasetuksia (katso Siirtorajoitukset, sivut 35-38). Yrityksellä voi olla myös laitoskohtaisia eläintautisyistä, eläintautilain nojalla annettuja rajoittavia määräyksiä, esimerkiksi BKD-taudin vuoksi. Yrittäjän tulee varmistua, että myös laitoksen henkilökunta tietää rajoittavien määräysten sisällön. Rajoitukset kirjataan laitoksen omavalvontasuunnitelmaan. Vesiviljelylaitoksen tuotantosuunta ja tiedot kuvataan. Tiedot ilmoitetaan myös TE-keskusten ylläpitämään vesiviljelyrekisteriin vuosittain ja mahdolliset muutokset tiedoissa korjataan. Lisäksi laitoksen tarkastuksen yhteydessä tarkastajalle ilmoitetaan muuttuneet tiedot (uudet viljely-yksiköt tai tyhjillään olevat yksiköt, uudet yritysostot, vuokratut laitokset, jne.). Kaikki laitokselle/yritykselle myönnettyjen toimintalupien ja -ilmoitusten numerot kirjataan omavalvontasuunnitelmaan. Laitoksen omavalvontasuunnitelmassa kuvataan mitä lajeja laitoksessa on kasvatuksessa ja minkälaiset ovat käytössä olevat tuotantotilat Laitoksen vesityksen kuvaus Laitoksen vesityslähteestä tehdään kuvaus, käyttääkö laitos pohjavettä vai pintavettä. Jos laitoksella on käytössä kiertovesitysjärjestelmä, sen toiminta kuvataan. Samoin kerrotaan miten on varmistettu veden riittävyys poikkeusoloissa. Laitoksen vesityslähteen yläpuoliset kalanistutukset kuvataan. Vesityksen kuvauksessa kerrotaan myös pääseekö laitoksen vedenottamoon nousemaan kaloja laitoksen alapuolelta ja pääseekö nousemaan merestä tulleita kaloja. Tärkeä on tieto, onko vedenottamo suojattu nousuesteellä. 7

8 Laitoksen vesityksen järjestely kuvataan. Tärkeää on kertoa mistä vesi tulee, miten se kiertää ja minne se poistuu. Vesi on useimmissa taudeissa tärkeä tartuntalähde. Veden ilmastus- ja hapetuskäytännöt kuvataan yksityiskohtaisesti Perkaamo Perkaamon toiminta kerrotaan lyhyesti. Perkaamoon perattavaksi ja jalostettavaksi tulevien kalojen alkuperä ja reitit kuvataan lyhyesti. Kerrotaan myös perataanko vain oman yrityksen tai laitoksen kaloja vai tuleeko perkaamoon kaloja muilta kasvattajilta. Perkaamon sijainti ja etäisyys kalankasvatuspaikasta kerrotaan. Perkaamon jätevesien käsittely on tarpeen kuvata myös omavalvontasuunnitelmassa. Tarttuvat kalataudit voivat levitä myös perkauksen yhteydessä muodostuvien jätevesien välityksellä. 3. Tautien leviämisen ehkäisy Vesiviljely-yrittäjällä on velvollisuus välittömästi tehdä ilmoitus laitosta valvovalle eläinlääkärille (yleensä ao. kunnan kunnaneläinlääkäri), kun epäillään kalojen sairastavan vakavaa kalatautia. Myös epäily paisetaudista paisetaudin suoja-alueella ja epäily G. salaris tartunnasta G. salaris -suoja-alueella ovat tilanteita, joista täytyy ilmoittaa kunnaneläinlääkärille välittömästi. Ilmoitusvelvollisuus tulee laajenemaan ja koskee kaikkia ammatillisesti vesiviljelyn parissa jollakin tavalla toimivia. Tarttuvien kalatautien aiheuttajat kykenevät yleensä säilyttämään tartuntakykynsä vedessä jonkin aikaa. Tärkeimmät kalatautien levittäjät ovat kalat, mäti ja vesi. Muita mahdollisia taudinlähteitä ovat viljelyssä käytettävä kalusto ja työvälineet, ihmiset ja eläimet sekä tuore tai pakastettu rehukala. Kalojen kuljetuksessa käytetty vesi sisältää myös ilmeisen tautiriskin Tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitokseen Laitokseen/yritykseen toisilta laitoksilta tuodut kala/mätierät ja terveystodistukset Elävän kalan tuominen laitokselle toisilta laitoksilta voi sisältää suuren tautiriskin. Laitoksilla, joilla on oma emokalatuotanto, on pienempi tarve tuoda uutta viljelymateriaalia ulkopuolelta. Emokalastoa kuitenkin on täydennettävä aika ajoin. Riskiä tuoda jokin kalatauti laitokseen voi vähentää pitämällä hankintalaitosten määrän mahdollisimman vähäisenä. Tarpeen on myös varmistaa, että hankintalaitokset ovat vesiviljelyrekisterissä. Näin varmennetaan, että laitoksen terveystilannetta valvotaan ainakin BKD:n ja virustautien osalta. Vesiviljelyrekisteriin kuuluminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että laitoksen kaloja on tutkittu kaikkien tautien varalta, vaan vain valvottavien tautien varalta valvontaohjelmien mukaisesti (katso sivut 22-23). Vesiviljely-yrittäjän oman edun mukaista on vaatia nähtäväksi desinfiointitodistukset kaikilta laitoksella vierailevilta kalankuljetusautoilta. Luetettavin tapa varmistua mädin terveydestä on tutkia emokalat. Vielä olisi hyvä varmistua siitä, että näytteet BKD- ja virologisiin tutkimuksiin on otettu elimistä. Ovariaalinestenäytteet saastuvat herkästi, eikä niistä otettujen näytteiden perusteella aina löydetä varsinkaan BKD:n kantajakaloja. Eviran (Elintarviketurvallisuusvirasto, entinen EELA) laboratorioissa tutkittujen näytteiden tutkimustuloksessa on maininta, jos näytteet ovat saastuneet tai muuten epäluotettavia ja vastauksessa kerrotaan myös, kuinka montaa kalaa koskien tulos ei ole annettavissa luotettavasti. Turvallisinta olisi tuoda kaikki laitoksella tarvittava kasvatusmateriaali desinfioituna mätinä. Huolellinen desinfiointi tappaa mädin pinnan haitalliset pieneliöt, joten varminta on desinfioida kaikki laitokselle otettava ja laitokselta luovutettava mäti. Huomattava kuitenkin on, että desinfiointi tappaa vain mädin pinnalla olevat pieneliöt. Esimerkiksi IPN-taudin aiheuttajavirus ja BKD-taudin aiheuttajabakteeri ovat mädin sisällä ja näin suojassa desinfiointiin käytettäviltä aineilta. 8

9 Mahdollisuuksien mukaan muualta tuotu mäti tulisi hautoa ja poikasten alkuvaihe kasvattaa erillään laitoksen muista kaloista tutkimusten ja seurannan ajan, esimerkiksi eristysosastossa. Uusia kaloja on seurattava erityisen huolellisesti ja otettava näytteet heti, mikäli poikkeavuutta ilmenee. Näytteiden ottamisesta otetaan yhteyttä kunnaneläinlääkäriin tai suoraan lähimpään Eviran kalatautilaboratorioon. Merialueelle tuotavien kalojen on syytä olla rokotettuja. Perämeren alueelle tuotavien kalojen ei välttämättä tarvitse olla rokotettuja vibrioosia vastaan, mutta paisetautia vastaan kalojen on hyvä olla rokotettuja. Terveystodistus Ostajalla on aina mahdollisuus vaatia myyjältä ostettavaa kala- tai mätierää koskeva terveystodistus ja/tai koko laitosta koskeva terveystodistus. Terveystodistus yleensä pyydetään Evirasta, mutta jos laitosta valvoo esimerkiksi yksityinen kalaterveyspalvelutuottaja, todistuksen voi myös pyytää kalaterveyspalvelun tekemistä tutkimuksista. Evirasta löytyy tutkimustuloksia ainakin BKD:n ja virustautien varalta tehdyistä valvontaohjelmiin kuuluvista tutkimuksista miltei kaikista laitoksista, vaikka laitos ei olisi solminut kalaterveyspalvelusopimusta Eviran kanssa. Kalaterveyspalvelusopimuksen tehnyt laitos sitoutuu tiettyihin toimintatapoihin kalatautien ennaltaehkäisemiseksi. Enemmän tietoa Eviran kalaterveyspalvelusta löytyy internetosoitteesta intauti- _ja_elintarviketutkimus/terveydenhuolto/kalat_ja_ravut/ Laitosten luokitusperusteet ja toimintaohjeet laitoksille löytyvät internetosoitteesta alaterveys_liite1.pdf Eviran terveystodistuksessa, tarkastus tehdyistä tutkimuksista, on listaus mitä kaloja on tutkittu ja kuinka paljon, mitä tutkimuksia on tehty (virologinen, patologis-anatominen, bakteriologinen, BKD:n varalta, parasitologinen, Gyrodactylus sp. varalta, rasituskokeella paisetaudin varalta, muu tutkimus) ja niiden tulokset kahden viimeisen vuoden aikana. Todistuksesta ilmenee onko tänä aikana laitoksella todettu Evirassa suoritetuissa tutkimuksissa eläintautilain nojalla vastustettavia kalatauteja. Todistus on voimassa 14 vrk antopäivästä Kalojen tai mädin siirtäminen luonnosta Emokalat on tutkittava, jos mätiä tai maitia otetaan haudottavaksi luonnonemoista (MMMp 1087/1998). Mädinhankkijan vastuulla on huolehtia, että näytteet luonnonvaraisista emokaloista otetaan ja lähetetään tutkimuksiin Eviraan. Näytteeksi otetaan mieluiten elimiä tai tutkittavaksi lähetetään kokonaisia kaloja, mutta myös ovariaalinestenäytteet käyvät. Mädinhankkijan täytyy etukäteen sopia näytteiden/näytekalojen lähettämisestä ja toimitusaikataulusta ottamalla yhteyttä lähimpään Eviran kalatautitutkimusta tekevään tutkimusyksikköön. Sisämaassa emokalat tutkitaan BKD:n varalta, rannikolla myös virustautien varalta. Kaikista emokaloista (sekä naaras että koiras) on otettava ja tutkittava näytteet BKD-taudin varalta, jos laji on nieriä, puronieriä, harmaanieriä, lohi tai taimen. Siika-, muikku- ja harjusemokaloista otetaan ja tutkitaan näytteet enintään 60 kalasta pyyntipaikkaa kohti tai kaikki, jos emokaloja on vähemmän kuin 60. Eviran kanssa kalaterveyspalvelusopimuksen tehneillä laitoksilla on enemmän velvoitteita luonnonemokalojen tutkimisesta. Lypsettyjen emokalojen määristä sekä niiden emokalojen määristä, joista on lähetetty näytteet Eviraan, on pidettävä kirjaa lypsypaikoittain. Kirjanpitoon on liitettävä mukaan myös Eviran lähettämä tutkimustulos. Kirjanpitoa on säilytettävä neljä vuotta. Kunnaneläinlääkäri tarkastaa kirjanpidon kalanviljelylaitoksen tarkastuskäynnin yhteydessä. Tärkeää on myös järjestää lypsetyn mädin ja siitä kuoriutuvien poikasten eristys/karanteeni siten, että mäti ja poikaset voidaan pitää eristyksissä ainakin siihen asti kunnes emokaloista otettujen näytteiden tutkimustulokset ovat valmistuneet. Mäti on syytä tuoda aina desinfioituna hautomoon. Karantenoinnille on tulossa laadunhallintaohjeet (KARLA-hanke, RKTL). Jos vastakuoriutuneissa poikasissa on kuolleisuutta, kuolleisuuden syy selvitetään aina lähettämällä näytteet tutkittaviksi Eviraan. 9

10 Ulkomailta tuontia koskevat omat määräyksensä Kalojen tuonti ulkomailta sisältää omat riskinsä. Tuonnissa on sääntönsä, mutta tuojan vastuulle jää paljon asioita, mm. maahantuojan vastuulla on varmistaa, että tuontilaitos täyttää viranomaisten antamat vaatimukset. Tuojan velvollisuutena on myös tarkastaa, että tuontiin liittyvät ehdot täyttyvät ja tuontilähetyksen mukana on kaikki vaaditut asiakirjat. Tuojan on maksettava kustannukset, mikäli maahan tuodut kalat tai sukusolut joudutaan esimerkiksi tautisyistä tai puutteellisten asiakirjojen takia palauttamaan, säilyttämään tai hävittämään tai eläimet joudutaan eristämään tai teurastamaan. Jos ulkomailta tuoduissa kaloissa todetaan vastustettava tauti, koko tuojalaitosta käsitellään tämän jälkeen tautilaitoksena huolimatta siitä, että tuotu mäti- tai kalaerä olisi pidetty eristettynä. Ulkomaisissa kalanviljelylaitoksissa on monia meille uusia, hankalia kalatauteja, jotka eivät kuulu valvontaohjelmiin. Loistaudeista mm. kierretauti ja loisen aiheuttama munuaistauti (PKD) ovat sairauksia joiden poiskitkeminen varsinkin maapohjaisista altaista on hyvin vaikeaa. Lisäksi ulkomailla kaloille tauteja aiheuttavien bakteerien lääkeresistenssitilanne on erilainen kuin meillä Suomessa. Tuojan pitäisi varmistua, ettei tuonnin mukana meille tule uusia tauteja, eikä multiresistenttejä tai meillä käytettäviä mikrobilääkkeitä vastaan resistenttejä bakteerikantoja. Ulkomailta tulevien kalojen erinomaisuusperusteena saatetaan esittää, että ne ovat rokotettuja jotakin meillä ongelmia aiheuttamatonta tautia vastaan. Tällaiseen on syytä suhtautua varauksin, varsinkin, kun rokotus saattaa kätkeä ko. taudin kantajia ja taudit näin pääsevät leviämään Suomeen. Tuonti EU:n jäsenvaltioista Jokaisen toimijan, joka haluaa tuoda eläviä kaloja tai niiden sukusoluja Suomeen toisesta EU:n jäsenvaltioista, tulee viimeistään kymmenen arkipäivää ennen ensimmäistä tuontia tehdä kirjallinen ilmoitus tuonnista Eviran eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikköön tuontirekisteriin merkitsemistä varten (Mustialankatu 3, Helsinki, faksi , sähköposti Ilmoitukseen tulee sisältyä seuraavat tiedot: maahantuoja, osoite ja puhelinnumero kalalaji, jonka maahantuojaksi pyytää rekisteröintiä maa, josta kalat tai sukusolut on tarkoitus tuoda mille paikkakunnalle aiotaan tuoda selvitys tiloista, joissa eläimet voidaan tarvittaessa pitää eristyksessä Rekisteröitymisen yhteydessä tuojalle annetaan yksityiskohtaiset tiedot tuontivaatimuksista. Rekisteröitymisilmoitus on uusittava vuosittain tammikuun loppuun mennessä. Jos ilmoitusta ei ole toimitettu määräajassa, tuoja poistetaan rekisteristä. Tuontirekistereistä vastaa Eviran eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikössä toimistosihteeri Aune Kahelin, puh , Terveysvaatimukset, jotka eläintautiviranomainen asettaa tuonnille löytyvät internetosoitteesta ja ne ovat pääpiirteittäin: Maahantuojan vastuulla on varmistaa, että tuontilaitos täyttää viranomaisten antamat vaatimukset. Maahantuojalla on oikeus vaatia tuotavalta materiaalilta enemmän kuin mitä viranomaiset voivat edellyttää. Laitokselta kannattaa esimerkiksi pyytää etukäteen raportti tehdyistä tarkastuksista sekä tutkituista ja todetuista taudeista muutaman vuoden ajalta, jolloin on mahdollista arvioida tautiseurannan luotettavuutta. On myös suositeltavaa tutustua laitoksen toimintatapaan yleensä. 10

11 Ehdot IHN- ja VHS- tautien leviämisen ehkäisemiseksi Lohikalat, hauki, piikkikampela: IHN- ja VHS- virustautien leviämisen ehkäisemiseksi Suomeen saa tuoda eläviä viljeltyjä tai viljelyyn meneviä lohikaloja, haukia ja piikkikampeloita ja näiden sukusoluja vain niiltä EU:n alueilta ja kalanviljelylaitoksista, jotka on virallisesti hyväksytty näistä taudeista vapaiksi. Tästä on oltava todisteena määrätyn mallin mukainen, lähtömaan viranomaisen TRACES-järjestelmästä tulostama ja allekirjoittama siirtoasiakirja (2004/453 91/67 Alttiina olevat elävät kalat, mätimunat ja sukusolut). Samalla siirtoasiakirjalla näiltä alueilta voidaan tuoda myös perkaamattomia viljeltyjä lohikaloja, haukia ja piikkikampeloita. Viimeisin komission päätös (2006/214/EY) VHS/IHN-hyväksytyistä alueista ja laitoksista löytyy osoitteesta kirjoittamalla hakuun vuosi (2002) ja päätöksen numero (308). Siitä avautuu päivitetty versio päätöksestä 2002/308/EY, johon liitteet päivittyvät sitä mukaa kun alueissa ja laitoksissa tapahtuu muutoksia. Muut kuin lohikalat: Muiden kuin lohikalojen, haukien ja piikkikampeloiden tuonti on mahdollista VHS/IHN lta alueelta tai laitoksesta tai sellaisesta laitoksesta, joka ei ole yhteydessä vesistöihin eikä rannikko- tai suistovesiin, eikä laitoksella viljellä lohikaloja, haukia tai piikkikampeloita. Lähetyksen mukana on oltava TRACES-järjestelmästä tulostettu komission päätöksen 2003/390/EY mallin mukainen terveystodistus (2003/390 Muut kuin alttiina olevat elävät kalat, nilviäiset ja äyriäiset). Ehdot IPN -taudin, BKD -taudin, SVC -taudin ja Gyrodactylus salaris -loisen leviämisen ehkäisemiseksi Ne maat ja alueet, jotka voivat asettaa lisätuontiehtoja IPN-, BKD-, SVC- tautien ja Gyrodactylus salaris -loisen suhteen määritellään komission päätöksessä 2004/453/EY (muutettu komission päätöksellä 2006/272/EY). Päätöksessä määritellään myös tuonnin ehdot sekä menettelytavat tautitapauksissa. IPN- ja BKD-taudin leviämisen ehkäisemiseksi saa Suomen sisävesialueelle tuoda lohikaloja ja näiden sukusoluja vain: 1. komission päätöksessä 2004/453/EY (muut. 2006/272/EY) luetelluilta IPN ja BKD - vapailta alueilta, tai 2. sellaisista laitoksista, joissa näiden tautien vapaus on todistettu vähintään kahden vuoden näytteenotoin, tai 3. sellaisesta sisävesialueen laitoksesta, jossa tauti on todettu, mutta laitos on tyhjennetty, desinfioitu ja uudet kalat ovat peräisin sellaisista laitoksista, joista näiden tautien vapaus on todistettu vähintään kahden vuoden näytteenotoin. Näiden ehtojen täyttymisestä on oltava lähetyksen mukana päätöksen 2004/453/EY mallin mukainen, lähtömaan viranomaisen TRACES-järjestelmästä tulostama ja allekirjoittama siirtoasiakirja (2004/453 91/67 Alttiina olevat elävät kalat, mätimunat ja sukusolut). Tuotaessa kaloja tai mätiä merialueelle tai Ahvenanmaalle eivät viranomaiset voi asettaa IPN- ja BKD-ehtoja. SVC-taudin leviämisen ehkäisemiseksi saa karppikaloja, suutareita, ruutanoita, särkiä, monneja, ym. ja näiden sukusoluja tuoda Suomeen (koskee sekä sisävesi- että rannikkoaluetta ja Ahvenanmaata) vain: 1. komission päätöksessä 2004/453/EY (muut. 2006/272/EY) luetelluilta SVC -vapailta alueilta, tai 2. sellaisista laitoksista, jossa SVC-vapaus on todistettu vähintään kahden vuoden näytteenotoin, tai 3. sellaisesta sisävesialueella sijaitsevasta laitoksesta, jossa tauti on todettu, mutta laitos on tyhjennetty, desinfioitu ja uudet kalat ovat peräisin sellaisista laitoksista, joista näiden tautien vapaus on todistettu vähintään kahden vuoden näytteenotoin. Näiden ehtojen täyttymisestä on oltava lähetyksen mukana päätöksen 2004/453/EY (muut. 2006/272/EY) mallin mukainen, lähtömaan viranomaisen TRACES-järjestelmästä tulostama ja allekirjoittama siirtoasiakirja (2004/453 91/67 Alttiina olevat elävät kalat, mätimunat ja sukusolut). Gyrodactylus salaris -loisen leviämisen ehkäisemiseksi Tenojoen, Näätämöjoen, Paatsjoen, Luttojoen ja Uutuanjoen vesistöalueille voi tuoda vain desinfioitua mätiä tai komission päätöksessä 2004/453/EY (muut. 2006/272/EY) luetelluilta G. salaris -vapailta 11

12 alueilta tai laitoksista, jotka ovat todistetusti vapaita G. salaris -loisesta. Lähetyksen mukana on oltava päätöksen 2004/453/EY (muut. 2006/272/EY) mallin mukainen, lähtömaan viranomaisen TRACESjärjestelmästä tulostama ja allekirjoittama siirtoasiakirja (2004/453 91/67 Alttiina olevat elävät kalat, mätimunat ja sukusolut). Elävien kalojen tuontia tälle alueelle rajoittavat kuitenkin myös muut säädökset. Kalat ja sukusolut voidaan tuoda vain MMM:n päätöksen 212/1996 mukaisesti rekisteröityyn viljelylaitokseen (päätös vesiviljelyrekisteristä). Tuojalla on oltava käytössään tilat, jossa eläimet voidaan tarvittaessa pitää eristyksessä. Maahantuojan on toimitettava eläinten terveyden ja hyvinvointi -yksikköön kirjallinen ennakkoilmoitus kalojen tai sukusolujen saapumisesta vähintään 24 tuntia ennen tuontia (Evira, eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö, Mustialankatu 3, Helsinki, faksi tai sähköposti tai Ennakkoilmoituksesta on käytävä ilmi lähetyksen sisältö, lähtöpaikka, määräpaikka ja tuontiajankohta. Maahantuojan velvollisuutena on tarkastaa, että tuontiin liittyvät ehdot täyttyvät ja tuontilähetyksen mukana on kaikki vaaditut asiakirjat. Jos asiakirjoissa on puutteita tai jos tuoduissa kaloissa on tarttuviin tauteihin viittaavia oireita, on tuojan välittömästi eristettävä kalat tai sukusolut ja ilmoitettava asiasta lähimmälle kunnaneläinlääkärille. Kaloja tai sukusoluja ei tässä tapauksessa saa luovuttaa muualle. Tuontiasiakirjat on säilytettävä vähintään viisi vuotta ja ne on pyynnöstä esitettävä virkaeläinlääkärille. Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö voi tarvittaessa määrätä virkaeläinlääkärin tarkastamaan eläimet ja niiden mukana olevat terveystodistukset. Tarkastusten yhteydessä voidaan ottaa näytteitä laboratoriotutkimuksiin. Maahantuoja on velvollinen pitämään luetteloa kaikista tuomistaan ja vastaanottamistaan tuontilähetyksistä. Luettelosta on käytävä ilmi seuraavat tiedot: saapumispäivämäärä lähetyksen sisältö (laji, määrä, tunnistusmerkinnät) lähtömaa lähtömaan laitos mahdolliset seuraavat vastaanottajat, jos kaloja tai sukusoluja on luovutettu eteenpäin Luettelo on säilytettävä vähintään viisi vuotta. Se on pyynnöstä esitettävä virkaeläinlääkärille. Tuojan on maksettava kustannukset, mikäli maahan tuodut kalat tai sukusolut joudutaan esimerkiksi tautisyistä tai puutteellisten asiakirjojen takia palauttamaan, säilyttämään tai hävittämään, taikka eläimet joudutaan eristämään tai teurastamaan. Mikäli kalat tuodaan toisen jäsenmaan kautta, on tuojan tehtävä siitä ilmoitus ko. maan eläintautiviranomaiselle. Yhteystiedot saa Eviran eläinten terveys- ja hyvinvointi yksiköstä. Seppo Kuosmaselta puh ). Kauttakulkumaan viranomaiset osoittavat tarvittaessa myös luvalliset vedenvaihtopaikat Vienti EU:n jäsenvaltioihin Elävien kalojen ja sukusolujen viejän on viimeistään kymmenen arkipäivää ennen ensimmäistä vientiä tehtävä kirjallinen ilmoitus viennistä Eviran eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikölle (Mustialankatu 3, Helsinki, faksi , sähköposti rekisteriin merkitsemistä varten. Ilmoituksen tulee sisältää seuraavat tiedot: viejä, osoite ja puhelinnumero eläinlaji tai tavara, jonka viejäksi pyytää rekisteröintiä vientimaa valvova eläinlääkäri 12

13 Rekisteröitymisen yhteydessä viejälle annetaan tarkemmat viennin ohjeet, sekä tarvittava terveystodistuslomake. Viejän on toimitettava eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikölle vuosittain tammikuun loppuun mennessä valvovan eläinlääkärin antama kirjallinen selvitys valvonnasta. Selvityksestä on käytävä ilmi valvovan eläinlääkärin laitoksessa edellisen vuoden aikana tekemät käynnit, sekä tiedot eläintautilain nojalla vastustettavien ja muiden ilmoitettavien eläintautien esiintymisestä laitoksessa ja muut mahdolliset huomiot laitoksen toiminnasta. Valvovan eläinlääkärin on käytävä laitoksessa vähintään kerran vuodessa. Jos selvitystä ei ole toimitettu määräajassa, viejä poistetaan rekisteristä. Viejien on pidettävä kaikista vientilähetyksistä luetteloa. Luettelosta on käytävä ilmi: lähtöpäivämäärä vientilähetyksen sisältö (eläinten laji, lukumäärä ja mahdolliset tunnisteet tai tavara ja määrä) lähtötila tai -laitos ja elävien eläinten kohdalla myös alkuperätila vastaanottaja ja määräpaikka Viejien on säilytettävä luettelo vähintään viisi vuotta viennin jälkeen. Luettelo on pyynnöstä esitettävä valvovalle eläinlääkärille tai virkaeläinlääkärille. Lisätietoja viennin vaatimuksista löytyy internet-osoitteesta ja ne ovat pääpiirteittäin: Vietävissä kaloissa tai mädin kyseessä ollessa emokaloissa ei lastauspäivänä saa olla tarttuvien tautien oireita, eikä viejälaitoksella saa olla eläintautilain nojalla annettuja rajoittavia määräyksiä kalatautien suhteen. Koko Suomi on IHN- ja VHS- alue, lukuun ottamatta Ahvenanmaan maakuntaa sekä Pyhtään, Uudenkaupungin, Pyhämaan ja Rauman kuntia, joissa jatkuu VHS:n hävittämisohjelma. Sisävesialueelta voidaan siten viedä kaikkia kalalajeja kaikkiin EU-maihin. Merialueelta, lukuun ottamatta VHS-rajoitusalueita, voidaan viedä muualle paitsi niihin maihin, joissa on VHS-vapaus tai siihen tähtäävä ohjelma. Ennen vientiä täytyy tarkistaa myös kohdemaan tai laitoksen asema lisävakuustautien suhteen (BKD, IPN, SVC, G. salaris) ja niistä aiheutuvat mahdolliset vientirajoitukset (komission päätös 2004/453/EY muutos 2006/272/EY). Koko Suomi on SVC-ta aluetta, sisävesialue IPN-ta aluetta ja Ylä-Lappi G. salaris -ta aluetta. Sisävesialueella on BKD-vapauteen tähtäävä ohjelma. Kalojen ja sukusolujen jokainen vientierä on tarkastettava ennen niiden toimittamista toiseen jäsenvaltioon. Tarkastuksen tekee valvova virkaeläinlääkäri viejän pyynnöstä. Tarkastuksen yhteydessä virkaeläinlääkärin on varmistettava, että kaloissa ei ole tarttuviin tauteihin viittaavia oireita, että niiden vientiin ei ole esteitä ja että eläimet täyttävät määrätyt vientiä koskevat vaatimukset. Lähettäjämaan toimivaltainen viranomainen, joka tarkastaa lähetyksen, tulostaa terveystodistuksen TRACES ohjelmasta lähetyksen mukaan ja lähettää samalla todistuksen sähköisesti vastaanottajamaan viranomaisille. Lähetyksen mukana on seurattava tulostettu todistus sekä lähettäjämaan että vastaanottajamaan kielellä. Nämä molemmat on oltava leimattu ja ainakin lähettäjämaankielinen versio eläinlääkärin allekirjoittama. Tällä hetkellä Suomessa viranomaisista TRACES ohjelmaa käyttävät kaikki läänineläinlääkärit sekä osa kunnan-/kaupungineläinlääkäreistä. Viejän on syytä hyvissä ajoin ennen vientiä neuvotella vientilähetyksen tarkastavan eläinlääkärin kanssa terveystodistuksen laatimisen käytännön järjestelyistä. Lisätietoa TRACES-järjestelmästä ja ohjelman käytöstä on Eviran internetosoitteessa 13

14 Viejän on itse otettava selvää maakohtaisista vaatimuksista, jos vienti suuntautuu EU:n ulkopuolelle Tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitoksen sisällä Tautien ennaltaehkäisyssä on erittäin tärkeää seurata jatkuvasti kalojen kuntoa, ruokahalua, ulkonäköä, käyttäytymistä sekä veden laatua. Mitä aikaisemmassa vaiheessa tauti tunnistetaan, sitä parempi on hoidon tulos ja taudin leviäminen saadaan nopeammin kuriin. Kalatautien leviämisen ehkäisyssä on oleellista, että laitoksessa on siistiä ja hyvä järjestys, ja kasvatusaltaat ja muut tilat ovat puhtaita. Hyvä hygienia on kuolleiden kalojen hävittämistä, pintojen puhdistamista ja välineistä huolehtimista. Laitoksen koko toiminta pitää suunnitella huomioiden kalatautien leviämisen ennaltaehkäisy. Toiminta on hyvä jakaa erillisiin yksiköihin, siten että esim. ikäluokat pystytään pitämään erillään. Hyvään hygieniakäytäntöön kuuluu myös huolehtia, että jokaisella altaalla ja lammikolla on omat päivittäiset, usein tarvittavat välineet ja vielä eri halleissa ja yksiköissä omat välineet ja kalusto. Vaihtoehtoisesti ne tulisi puhdistaa ja desinfioida eri altaiden välillä. Hautomo- ja pikkupoikashallin ulkopuolella tulisi olla desinfiointiainetta astiassa tai reppuruiskussa kenkien käsittelyä varten tiloihin mentäessä ja sieltä poistuttaessa. Laitoksen sisäinen ja ulkoinen kala- ja mätiliikenne on suunniteltava huolellisesti siten, että viljelymateriaali kiertää vain yhteen suuntaan eri altaiden, rakennusten tai osastojen välillä. Toiminnasta kirjataan muistiin oleellisimmat tapahtumat päivittäin. Vähimmäisvaatimuksena on pitää kirjaa siten, että eri viranomaisten vaatimukset täyttyvät. Vanhojen kalastusmestarien ylläpitämät laitospäiväkirjat, joihin ruutuvihkoon kauniilla käsialalla oli kirjoitettu tärkeimmät päivittäiset tapahtumat vallitsevasta säätilasta lähtien, olivat erinomaisia dokumentteja laitoksen toiminnan seuraamiseksi, ja samantapaisen kirjaamiskäytännön elvyttäminen olisi suotavaa. Vesitysjärjestelyt olisi hyvä tehdä jo laitoksen suunnitteluvaiheessa siten, että laitokseen saadaan myös vesitysjärjestelyjen suhteen erillisiä epidemiologisia viljely-yksiköitä, joita on mahdollisuus pitää erillään mahdollisen tautitapauksen ilmetessä. Vesitys pitäisi myös järjestää siten, että kasvatusaltaat saadaan kuivilleen aika ajoin altaiden pesua ja desinfiointia sekä sihtien huoltoa varten Vesiviljelyeläinten terveyden seuranta ja laitoksen hygienia Vesiviljelyeläinten terveyttä seurataan laitoksen omaehtoisen terveyden seurannan avulla ja viranomaisen suorittaman terveyden valvonnan avulla. Jokaisella laitoksella on valvova eläinlääkäri, joka yleensä on ao. kunnan kunnaneläinlääkäri. Laitoksen henkilökunnasta jonkun olisi hyvä perehtyä kalojen päivittäiseen terveysseurantaan tarkemmin. Laitokselta pitäisi myös löytyä tutkimukseen tarvittava välineistö (katso sivu 19). Laitoksessa pitää tehdä säännöllistä omaehtoisesta terveysseurantaa ja pitää siitä kirjaa siten, että kirjanpidon perusteella voidaan todeta laitoksessa olevan riittävä terveyden seurannan taso. Evira tarjoaa vesiviljelylaitoksille mahdollisuutta sopia kalaterveyspalveluiden järjestämisestä lakisääteisen kunnaneläinlääkärin tekemän tautivalvonnan lisäksi. Vesiviljelyn tuotantoyritys sitoutuu noudattamaan Eviran oman laitosluokituksen mukaisia sopimusehtoja ja suorittamaan sovitun vuosimaksun. Vuosimaksuun sisältyen Evira mm. tutkii kaikki laitoksella esiintyvät tautitapaukset ja antaa laitosta koskevia todistuksia (mm. terveystodistus). Laitosten luokitteluperusteet, sopimusehdot ja lisätietoja löytyy internetosoitteesta intauti-_ja_elintarviketutkimus/terveydenhuolto/kalat_ja_ravut/ Kalaterveystarkkailusta voi myös tehdä sopimuksen yksityisten tahojen kanssa. Näitä ovat ainakin Oulussa toimiva PRIK-palvelut. Myös joissakin yliopistoissa tehdään tutkimuksiin liittyvää kalaterveysseurantaa (lähinnä Åbo Akademi ja Jyväskylän yliopisto). Kalojen sairastuttua selvitetään mahdollisimman pian sairauden syy ja ryhdytään hoitotoimenpiteisiin. Lääkeaineitten käytöstä pidetään kirjanpitoa. Kirjataan mitä lääkeaineita (lääkkeet, kylvetysaineet, nukutusaineet, rokotteet) laitoksella käytetään ja esimerkiksi 14

15 laitospäiväkirjaan selvitetään syy miksi, miten ja mille parvelle jotakin lääkeainetta on käytetty. Kaloille ja mädille saa käyttää vain niille hyväksyttyjä lääkeaineita ja säädettyjä varoaikoja on noudatettava (katso sivut 17 ja 41). Kalojen vierasainejäämiä selvitetään Eviran valvontaohjelman avulla. Laitoksella käytetyistä desinfiointiaineista myös pidetään kirjaa. Terveyden ja laitoshygienian seurannassa voidaan hyvin soveltaa elintarvikkeiden alkutuotannon hygieniavaatimuksissa omavalvonnan toteuttamiseksi asetettuja vaatimuksia, mitkä esitetään tarkemmin sivulla Kuolleiden kalojen ja perkuujätteen kerääminen ja hävittäminen Kuolleet tai kuolemaisillaan olevat kalat ovat pahimpia tautien levittäjiä ja ne tulee kerätä päivittäin pois altaasta. Kuolleisuuden esiintyminen kalojen käsittelyn, esim. lajittelun tai lypsyn jälkeen, saattaa olla merkki kalojen huonosta terveydestä. Huono terveys puolestaan vähentää kalojen kykyä kestää stressiä. Raatojen keräily ja hävitys tulee suunnitella siten, että niissä mahdollisesti olevat taudinaiheuttajat eivät leviä laajemmalle. Kuolleiden kalojen ja mädin keräämisessä käytetyt välineet ja astiat on pestävä ja desinfioitava huolellisesti ja mahdollisimman usein, kuitenkin aina yhtäjaksoisen käytön jälkeen. Sivutuoteasetuksen soveltamisohjeiden mukaan kokonaiset kalat ja ravut ja niistä saatavan perkuujätteen saa haudata maahan koko Suomessa. Hautaamisesta on tehtävä kirjallinen ennakkoilmoitus kunnaneläinlääkärille. Hautaamisessa tulee noudattaa myös ympäristö- ja terveydensuojelulainsäädäntöä. Kala- ja rapujätteen hävittäminen myös muilla tavoin kuin hautaamalla on mahdollista tietyin edellytyksin (katso sivut 42-43). Tapahtui hävittäminen tavalla tai toisella, on siitä aina pidettävä kirjaa. Eräissä eläintautitapauksissa ja lääkitystilanteissa kala- ja rapujätteen hävittämiselle voidaan asettaa muita vaatimuksia Tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitoksen ulkopuolelle Laitokselta ei luonnollisestikaan saa siirtää pois sairaita tai huonokuntoisia kaloja. Tautien leviämisen ennaltaehkäisyssä oleellista on tiedostaa kuinka laajalle alueelle mahdolliset taudit leviävät laitoksen ulkopuolelle. Merkitystä on myykö yritys eläviä kaloja/mätiä ulos paikallisesti vai valtakunnallisesti. Ostajalle tärkeää on miten myyjä osoittaa, että vain terveitä kaloja/mätiä siirretään pois laitokselta. Ostajalle on pystyttävä tarvittaessa kirjallisin dokumentein osoittamaan myös miten jatkuva, päivittäinen kalojen terveyden seuranta on järjestetty laitoksella ja missä ja miten näytteet on tutkittu, sekä miten mädin desinfiointi on järjestetty. Kuolleisuuden syyt pitää aina selvittää tutkimuksin. Jos laitoksessa todetaan kalatauti, kuolleiden kalojen/mädin keräämisen järjestely ja samoin kuolleiden kalojen/mädin hävittäminen pitää hoitaa siten, että taudin leviäminen laajemmalle estetään. Kalankasvatuslaitoksen läheisyydessä sijaitsevien perkaamojen ulosmenevien jätevesien käsittelyyn tulee kiinnittää huomiota. Erittäin tärkeää on, etteivät käsittelemättömät jätevedet pääse missään vaiheessa luonnonvesiin. Paras ratkaisu olisi, jos jätevedet menisivät kunnalliseen viemäriverkkoon ja jätevedenpuhdistamolle Kuljetuskaluston desinfioinnista huolehtiminen Kalakuljetuksia ja kuljetusvälineitten desinfiointia valvotaan yhä enemmän. Valvonnan lähtökohta on dokumentaatio. Pesua ja desinfiointia suorittavien yritysten kanssa on sovittu, että heiltä saa kirjallisen todistuksen suoritetusta työstä (ainakin Kotkassa ja Turussa). Todistukset on syytä säilyttää autossa kuljetuskauden ajan, ja liittää myöhemmin osaksi laitoksen kirjanpitoa. Kunnaneläinlääkäri voi pyytää niitä nähtäväkseen tarkastuskäyntinsä yhteydessä. Mahdollisen laitoksessa myöhemmin puhkeavan tautitapauksen selvittelyssä niitä myös tullaan kysymään. Kun sisävesialueen laitoksilta kuljetetaan kaloja merialueelle ja VHS-rajoitusalueille (Ahvenanmaa, Pyhtää, Uusikaupunki-Pyhäranta-Rauma, kuva 2, sivu 36), kuljetuskalusto pitää aina desinfioida. Kuljetuskaluston esipuhdistus tehdään jo purkupaikalla ja varsinainen 15

16 desinfiointi ennen rajoitusalueelta poistumista tai jos se ei ole mahdollista, mahdollisimman pian rajoitusalueelta poistuttaessa. Mikäli vettä ei ole vaihdettu rajoitusalueella, kuljetuskaluston alustavaan desinfiointiin riittää, että 2 %:lla Virkon S -liuoksella tai muulla jäljempänä luetellulla valmisteella ruiskutetaan kaikki pinnat, jotka ovat olleet kosketuksissa purkupaikan kanssa: purkuputket, työvälineet, renkaat, suojavaatteet ja kengät. Lisäksi kuljetuskalusto ajetaan desinfioitavaksi rekkapesulaan mahdollisimman pian rajoitusalueelta poistumisen jälkeen. Mikäli vettä on vaihdettu rajoitusalueella, on perusteellisempi alustava desinfiointi tehtävä välittömästi kuorman purkamisen jälkeen. Kaikki pinnat, mukaan lukien tankit ja lavarakenteet huuhdellaan emäksistä pesuainetta sisältävällä vedellä ja ruiskutetaan 2 %:lla Virkon S - liuoksella (tai muulla jäljempänä luetellulla valmisteella). Lisäksi kuljetuskalusto ajetaan desinfioitavaksi rekkapesulaan mahdollisimman pian rajoitusalueelta poistumisen jälkeen. Auton perusvarustukseen tulee kuulua esipuhdistukseen ja alustavaan desinfiointiin tarvittavat välineet, esim. puutarharuiskua vastaava kannettava ruisku, jossa on valmista desinfiointiliuosta. Auto pestään perusteellisesti vähintään 60-asteisella vedellä ja/tai emäksisellä pesuaineella. Sen jälkeen se desinfioidaan ensisijaisesti 2 %:lla Virkon S -liuoksella Muita hyväksyttäviä desinfiointiainevaihtoehtoja ovat 2 % Hygisept, 2 % Parvocide Plus, 2 % vetyperoksidia, etikkahappoa ja perhappoa sisältävä valmiste (esim. P3 -Oxonia Aktiv). Desinfiointi voidaan tehdä myös käyttämällä yli 100-asteista höyryä, edellyttäen että kutakin kohtaa höyrytetään vähintään 5 minuuttia. Veden vaihtoa merialueella tulee välttää. Mikäli lämpötilan tasaus purkutilanteessa on välttämätöntä, on se tehtävä mahdollisimman kaukana kalanviljelylaitoksesta, perkaamosta ja jalostamosta. Suositeltavaa on, että eri reiteille katsotaan valmiiksi sopivat vedenvaihtopaikat. Vedenvaihtoon tarvittavat välineet on oltava auton mukana. Lisäohjeita desinfioinnista löytyy esim. internetosoitteesta 4. Laitoksen kirjanpidon on löydyttävä laitokselta Vesiviljely-yritys on velvollinen pitämään kirjaa eri säädösten mukaan ainakin laitoksen tulevasta ja lähtevästä kala- ja mätiliikenteestä (vesiviljelyrekisteripäätös, asetus alkutuotannosta), käytetyistä lääke- ja kylvetysaineista (asetus tuotantoeläinten lääkinnästä), rehunkulutuksesta (ympäristölainsäädäntö, asetus alkutuotannosta) ja kuolleisuudesta (vesiviljelyrekisteripäätös, ympäristölainsäädäntö, asetus alkutuotannosta) sekä kuolleiden kalojen ja rapujen sekä niistä saatavien sivutuotteiden hävityksestä (sivutuoteasetus). Asetuksessa alkutuotannosta on vielä lisää omia kirjaamisvelvoitteita (katso sivu 46). Kirjanpitoa valvovat ainakin eläinlääkintä-, elintarvikevalvonta- ja ympäristöviranomaiset. Kirjanpidon on oltava päivittäistä ja sen on löydyttävä laitokselta tarkastuksessa esitettäväksi. Käytännössä laitoksen kannattaa ylläpitää yhtä kirjanpitoa, joka on niin laaja, että siitä löytyvät kaikki tiedot eri tarkoituksiin. Kaikki todistukset mm. henkilökunnan koulutuksesta, kuljetuskaluston desinfioinnista, valvontanäytteiden ottamisesta, tutkimustuloksista ym. kannattaa säilyttää kirjanpidon yhteydessä Kalastokirjanpito Tiedot kaloista ja mätieristä vesiviljelylaitokseen vastaanotetut kalat ja mätierät keneltä ja mistä kala- tai mäti/maitierä on hankittu (tuotantopaikan tai toimittajan nimi tai tunnus) 16

17 erän suuruus, joka määritellään maidin ja mädin osalta litroina ja muiden elävien vesiviljelytuotteiden osalta lukumäärän tai painon mukaan laji, ikä, kanta, muu tunnistusmerkintä ajankohta, jolloin erä on hankittu erän kuljetustapa sijoittuminen laitoksessa mädistä emokalojen tiedot, lypsyajankohta, käsittelyt terveystodistukset istutettavaksi, perattavaksi tai muualle lähetettävät kalat sekä mätierät kenelle ja minne erä on toimitettu (tuotantopaikan tai vastaanottajan nimi tai tunnus) erän suuruus, joka määritellään maidin ja mädin osalta litroina ja muiden elävien vesiviljelytuotteiden osalta lukumäärän tai painon mukaan laji, ikä, kanta, muu tunnistusmerkintä mädistä emokalojen tiedot, lypsyajankohta, mädille tehdyt käsittelyt ajankohta, jolloin erä on luovutettu (lähettämispäivä) määränpää, jos tiedossa erän kuljetustapa terveystodistukset laitoksen sisäiset siirrot laji, ikä, kanta, muu tunnistusmerkintä ajankohta, jolloin erä on siirretty mistä minne, sijoittuminen laitoksessa viljelyn aikana havaittu kuolleisuus päivittäinen seuranta ja kirjaaminen allaskohtaisesti 4.2. Lääkekirjanpito On muistettava, että kaikki kaloille käytettävät kylvetys- ja nukutusaineet sekä rokotteet ovat myös lääkkeitä ja niistä on pidettävä kirjaa. Kaloja saa lääkitä vain hyväksytyillä lääkeaineilla. Tarkastavalle viranomaiselle kerrotaan kaikki laitoksella käytettävät lääkkeet. Tuotantoeläimille käytettäväksi hyväksytyt lääkeaineet valmistenimen perusteella lueteltuna (kaloille hyväksytyt aineet sarakkeesta kalat) löytyvät Eviran internetsivulta Muu kirjanpito Lääkekirjanpidosta on löydyttävä: eläimen tai eläinryhmän tunnistustiedot lääkityksen antopäivämäärä käytetty lääke, mukaan lukien lääkerehussa käytetty lääke lääkkeen määrä lääkkeelle määrätty varoaika lääkkeen myyjän nimi käytetyt rokotteet ja rokotuspäivämäärät mahdolliset muut hoidot, käytetty hoitoaine ja hoitojen päivämäärät Mikäli vesiviljelyrekisterin ja lääkelain edellyttämää kirjanpitoa ei löydy vesiviljelylaitokselta, viranomainen voi huomauttaa tästä ja vaatia kirjanpidon näyttämisen määräaikaan mennessä. Kaloille syötetyt rehut käytettyjen rehujen nimet ja valmistajat rehun ostopäivämäärä ja toimittaja rehun käytön lopettamisajankohta silloin, kun rehun lisäaineilla on varoaika rehun kulutus Kaloista otetut terveydenseurantanäytteet, taudinmääritykset, loistutkimukset, muihin tarkoituksiin otetut näytteet, joilla on merkitystä kalojen terveyden kannalta tutkimuksen laatu tutkimuspäivämäärä 17

18 laji, ikä, kanta, muu tunnistusmerkintä tutkimustulokset (mm. eläinlääkärin, kalaterveyspalvelun ja/tai laitoksen henkilökunnan tekemät taudinmääritykset) vesiviljelyeläimille/laitokselle tehdyt terveystarkastukset Muut kalojen tutkimukset ja tarkastukset tutkimuksen laatu (esim. kasvumittaus) toimenpiteen päivämäärä laji, ikä, kanta, muu tunnistusmerkintä Laitostilojen, välineiden, altaiden, kassien, säiliöiden, ajoneuvojen ym. puhtaanapito ja desinfiointi toimenpiteen päivämäärä kuvaus toimenpiteestä käytetyt aineet vaikutusaika Jätteiden hävittäminen hävittämistapa päivämäärä määrä Havainnot ympäristö- tai muista tekijöistä, jotka vaikuttavat kaloihin ja mätiin veden laadun valvonta jäämävalvonta Muut laitoksen toimintaan liittyvät asiat kuljetuskaluston desinfiointitodistukset henkilökunnan koulutus ym. 5. Kalojen tarkkailu ja tutkiminen 5.1. Mihin kiinnitetään huomio kalaparven tarkastelussa Kalojen käyttäytymisen, ruokahalun, ulkonäön sekä veden laadun säännöllisellä tarkkailulla päästään aikaisessa vaiheessa huonon voinnin tai kuolleisuuden aiheuttajan jäljille. Mitä nopeammin voidaan aloittaa hoito, sitä parempi on odotettavissa oleva lopputulos. Päivittäin tapahtuva jokaisen kalaparven käyttäytymisen tarkkailu on olennainen osa kalojen hyvää hoitoa. Kierros on parasta tehdä ensimmäiseksi aamulla. Kaloja pyritään tarkkailemaan ennen kuin ne ovat huomanneet läsnäolosi. Normaalisti kalat ovat levittäytyneet suhteellisen tasaisesti kasvatusaltaassa. Huomio tulee kiinnittää pakoreaktioon. Kun kalat ovat huomanneet lähestymisesi, tarkkaile reaktiota. Kalalajikohtaisia eroja löytyy käyttäytymisessä, mutta apaattinen liikkumattomuus viestittää aina, että jotakin on vialla. Ruokahalu on tärkein terveydentilan ilmentäjä ja se tulee arvioida huolella. Silmämääräisesti tulee tarkastaa myös tuloveden määrä sekä altaan likaisuus ja leväkasvusto. Huomionarvoisia asioita kalojen ulkonäössä ovat: kalojen elinvoimaisuus, limaisuus, väritys evien kuluminen ihottumat, valkeat täplät, haavaumat, paiseet, peräaukon ympäristön tulehdukset isot loiset silmien pullistuminen ja kirkkaus kidusten kuoliot, verenpurkaumat, harmaa massa 5.2. Kalojen tutkiminen Jos epäilyjä sairaudesta löydetään, täytyy osa kaloista tutkia tarkemmin. Tarkastelun kohteeksi valitaan mielellään eläviä, oireilevia tai juuri kuolleita kaloja. 18

19 Iholoisten aiheuttamia oireita ovat: huonontunut ruokahalu kalat ovat rauhattomia, ryntäilevät, hyppivät levottomasti, kalan vaaleampi alapuoli vilkahtelee, hankaavat itseään kalat kelluvat pinnalla tai poistoputken suulla tai esimerkiksi maa-altaan rantavyöhykkeellä kalat tummuvat ja menettävät kiiltoaan lisääntynyt kidusten ja/tai ihon limaisuus kuluneet evät Virus- ja bakteeritautien aiheuttamia oireita ovat: huonontunut ruokahalu kalojen tummuminen kalat ovat apaattisia, uivat veltosti ja kerääntyvät lammikon reunamille tai poistoputken suulle verenvuotoja iholla, kiduksilla ja sisäelimissä nestettä ruumiinontelossa, jolloin vatsapuoli turpoaa sisäelinten, etenkin pernan ja munuaisten turpoaminen pienet kalat saattavat kuolla nopeasti ilman näkyviä oireita esimerkiksi verenmyrkytykseen monille bakteeritaudeille on lisäksi tyypillistä tulehtuneet haavaumat, kuluneet evät ja verinen, limainen uloste virustaudeissa voi esiintyä myös poikkeuksellisia uintiliikkeitä, kuten kynttilä- ja korkkiruuviuintia Ravintoon ja ympäristöön liittyviä taudinoireita ovat: huonontunut ruokahalu epänormaali uintitapa kalojen vaaleneminen lisääntynyt limaneritys verenvuodot Kalan ravinnon väärä koostumus ja määrä sekä kalan ympäristön eli veden huono laatu voivat aiheuttaa samanlaisia oireita kuin tarttuvat kalataudit. Jos kaloissa havaitaan ylläkuvattuja muutoksia ja/tai selittämätöntä kuolleisuutta, pyritään aina saamaan selville muutosten tai kuolleisuuden aiheuttaja. Näytteen tutkiminen Pinta- ja sisäloistutkimus voidaan tehdä nopeasti ja luotettavasti jo viljelylaitoksella. Kuvaus kalan tappamisesta ja limanäytteen ottamisesta ja tutkimisesta löytyy ainakin Terve kala kirjasta (viite 2). Loistutkimuksessa välttämättömimmät välineet ovat: mikroskooppi pienet sakset terävä preparoimisveitsi teräväkärkiset pinsetit pieniä lasi- tai muovimaljoja (ns. petrimaljoja) aluslaseja ja peitinlaseja Välineitä myyvät mm. Instrumentarium, Tamro ja apteekit. Tutkimuksia varten on hyvä varata myös talouspaperia ja muovinen alusta, esim. muovitarjotin. Välineet tulee pyyhkiä tai pestä eri työvaiheiden ja eri altaiden välillä. Kalojen lähempi tarkasteleminen voi myös johtaa bakteeritartunnan jäljille, jolloin oireilevia kaloja tulee lähettää tutkittavaksi kalatautilaboratorioon tai ottaa näytteet kalatautitutkimuksia tekevän biologin tai eläinlääkärin ohjauksessa. Jos laitoksella on kalaterveyspalvelusopimus Eviran tai yksityisen palveluntarjoajan kanssa, otetaan yhteys sinne ja sovitaan jatkotutkimuksista. 19

20 Jos laitoksen kaloja alkaa kuolla äkillisesti selittämättömän syyn vuoksi, on tärkeää saada sekä kaloista että vedestä näyte viivyttelemättä. Näytteeksi kerätään juuri kuolleita tai kuolemaisillaan olevia kaloja ja viedään ne jääkaappiin odottamaan jatkotoimenpiteitä. Samalla tavalla menetellään altaan tulo- ja poistovesinäytteiden kanssa. Jos näytteiden jatkotutkimukselle ei olekaan aihetta, näytteet voidaan hävittää, mutta jos pilaantumismuutokset kaloissa ovat jo ehtineet alkaa, kuolleisuuden syytä ei koskaan saada varmuudella selvitettyä. 6. Toimenpiteet, jos vesiviljelylaitoksessa epäillään vastustettavaa kalatautia 6.1. Jos epäilet vastustettavan kalataudin esiintymistä Vesiviljely-yrittäjä on velvollinen tekemään ilmoituksen laitosta valvovalle eläinlääkärille (yleensä kunnaneläinlääkäri), jos epäilee kalojen sairastavan virustauteja tai BKD-tautia. Myös selittämättömän, normaalista poikkeavan kuolleisuuden syyt on aina syytä selvittää. Ilmoitus tehdään ottamalla välittömästi yhteys kunnaneläinlääkäriin ja sopimalla hänen kanssaan jatkotoimenpiteistä ja näytteenotosta. Epäily paisetaudista paisetaudin suojaalueella ja epäily G. salaris tartunnasta G. salaris -suoja-alueella ovat myös tilanteita, joista täytyy ilmoittaa kunnaneläinlääkärille välittömästi. Sen lisäksi, että ilmoitus laitoksella tapahtuvista kalakuolemista tai tautitapauksista tehdään kunnaneläinlääkärille, tehdään ilmoitus myös kunnan ympäristönsuojelu- tai terveysvalvontaviranomaiselle sekä alueelliseen ympäristökeskukseen laitosten ympäristölupien vaatimusten mukaisesti. Kunnaneläinlääkäri ottaa ja lähettää kaloja näytteeksi oireilevasta tai epäillystä parvesta tai parvista tutkittaviksi Eviran lähimpään tutkimusyksikköön, missä on kalatautien tutkimusta. Kunnaneläinlääkäri antaa kalanviljelylaitoksesta vastaavalle henkilölle rajoittavat määräykset, mikäli aihetta niiden antamiseen on. Määräys annetaan yleensä ensin suullisesti, mutta viimeistään seuraavana arkipäivänä se vahvistetaan ja täydennetään kirjallisesti. Kunnaneläinlääkäri ilmoittaa kalatautiepäilystä myös läänineläinlääkärille. Jos viljelijä epäilee kalataudin mahdollisuutta, taudin edelleen leviämistä voi ehkäistä seuraavin toimin: älä vie laitokselta pois eläviä kaloja, mätiä tai maitia, välineitä tai työkaluja älä siirrä kaloja, mätiä tai maitia laitoksen sisällä altaasta, lammikosta, verkkokassista tai uomasta toiseen älä siirrä allasvälineistöä laitoksen sisällä altaasta, lammikosta, verkkokassista tai uomasta toiseen 6.2. Kun vastustettava kalatauti on todettu Kun vakava kalatautilöydös on Eviran tutkimuksissa varmistunut, kunnaneläinlääkäri antaa kirjalliset rajoittavat määräykset laitokselle. Kunnaneläinlääkäri myös kertoo rajoittavien määräysten sisällöstä laitoksen henkilökunnalle. Viljelijän kannattaa pyytää viipymättä paikalle kunnaneläinlääkärin lisäksi myös kalatautien erikoistuntija, joka tuntee myös laitoksen olosuhteet. Näin päästään heti suunnittelemaan miten taudista päästään eroon mahdollisimman nopeasti ja estetään taudin edelleen leviäminen laitoksen sisällä ja laitoksen ulkopuolelle. Laitoksessa tehdään epidemiologinen selvitys, jossa selvitetään mistä laitos on mahdollisesti voinut saada tartunnan ja minne se on voinut levitä. Laitoksen kirjanpito ja tiedot kalansiirroista ovat tässä tilanteessa keskeisessä asemassa. Kun viljelijällä on esittää tarkka kirjallinen dokumentaatio kaikista laitokseen tuoduista ja laitoksesta viedyistä mäti- ja kalaeristä, samoin kuljetuskaluston desinfioinnista, arvailuja taudin lähteestä ja taudin mahdollisesta levittämisestä eteenpäin ei tarvitse tehdä, eikä aikaa tarvitse käyttää kalankulkemisreittien selvittämiseen. 20