Suomen Purjehdus ja Veneily ry Uutiskirje elokuu Hei!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Purjehdus ja Veneily ry Uutiskirje elokuu 2014. Hei!"

Transkriptio

1 Suomen Purjehdus ja Veneily ry Uutiskirje elokuu 2014 Hei! Kuuman kesän vaihduttua syksyn viileyteen on aika jälleen kääriä hihat myös tulevaa järjestöllistä loppuvuotta ajatellen. Vaikka veneet hiljalleen vähenevät vesiltä, ei veneilijöiden hommat lopu siihen. Edessämme on monella tapaa vauhdikas syksy, joka huipentuu Lahdessa järjestettävään syyskokousviikonloppuun. Olethan jo merkannut kalenteriisi? Kulunut kilpailukausi odottaa purjehduspuolella vielä omaa huipennustaan, kun urheilijamme suuntaavat kohti Santanderin MM-vesiä tavoittelemaan maapaikkoja Rion olympialaisiin sekä tietysti MM-mitaleja. Suomella on vahva joukkue, jolta on lupa odottaa hyvää suoritusta ja maapaikkoja. Tänäkin kautena nuoret purjehtijat ja veneilijämme pitivät meitä upeasti maailmankartalla. Monika Mikkola toisti nuorten maailmanmestaruuden Laser Radialissa lähes puolen vuoden sisällä edellisestä. Myös ISAF:n nuorten MM-kisoista tuli pronssia. Ronja Grönblom kiipesi korkeimmalle MM-korokkeelle ZOOM8 luokassa ja samasta paikasta napattiin myös tyttöjen joukkuekulta. Paljon, paljon muitakin hienoa suorituksia ja mitaleita sateli tänäkin vuonna nuorillemme. Onnea siitä. Nopeuskilpailun puolella Marcus Johnsson ei jättänyt odotuksia täyttämättä, vaan nappasi 3C-luokassa jo viidennen MM-kullan ja EM-kullan. Vasta 17-vuotias Sara Pakalen teki historiaa voittamalla GT30-luokan maailmanmestaruuden ensimmäisenä suomalaisen naisena moottoriveneilyn puolella ja kuudentena koko maailmassa. Todella upea suoritus. Seuratoiminnan koordinaattorimme Sari Häkkinen vaihtoi elokuun lopussa uusiin tehtäviin. Olemme surullisia Sarin lähdöstä, mutta kiitämme häntä työstään Suomen Purjehdus ja Veneilyssä ja toivotamme hänelle suotuisia tuulia ja menestystä tuleviin haasteisiin. Seuratoimintaan liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä Ilmoja toivottavasti suodaan meille vielä viikonlopun veneilyille, mutta nyt luottamushenkilöt ja toimisto suunnittelevat tulevaa vuotta jo täydellä tohinalla. Tämän vuoden lasten ja nuorten teemavuosi on onnistunut upeasti. Lähes lasta ja nuorta on tutustutettu veneilyn saloihin ja ensi vuonna toiminta jatkuu. Teema vuosi on tuonut paljon uutta elämää seuroihin. Olettehan mukana myös ensivuonna? Jussi Ojutkangas Toimitusjohtaja SPV

2 Tässä uutiskirjeessä: Järjestötoiminta Lasten ja nuorten toiminta Kilpapurjehdustoiminta Nopeuskilpatoiminta Koulutus Matkaveneily Järjestötoiminta Syksyn Superviikonloppu Syksyn superviikonloppu järjestetään Lahden Sibeliustalolla. Lauantaina ovat vuorossa seuraseminaari, jonka ohjelmassa on ajankohtaisia ja mielenkiintoisia aiheita veneilystä, koulutuksesta, lasten ja nuorten toiminnasta, kilpailutoiminnasta sekä muista seuratoiminnan kuulumisista. Seminaari on tarkoitettu kaikille seurojen jäsenille, toivotamme kaikki tervetulleiksi mukaan. Lauantai-illan kohokohta on päättäjäisgaala, jossa on vuorossa rentoa yhdessäoloa, vuoden tekijöiden palkitsemiset, live-musiikkia ja tanssia sekä hyvää ruokaa ja seuraa. Sunnuntaina järjestetään SPV:n sääntömääräinen syyskokous, jossa valitaan tulevan kauden luottamushenkilöitä erovuoroisten tilalle. Syysliittokokouksessa valitaan tänä vuonna liittohallitukselle puheenjohtaja sekä puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia eri toimikunnille ja toiminnoille. Katsastajien neuvottelupäivä Katsastajien neuvottelupäivä järjestetään Ilmailumuseolla, Vantaalla, lauantaina klo Tilaisuus on tarkoitettu kaikille seuroissa toimiville katsastajille. Päivän aikana saamme kuulla asiantuntijoita rajavartiolaitokselta, TraFista ja vakuutusyhtiöstä. Lisäksi on tarjolla aimo annos yleistä veneilyturvallisuutta edistäviä aiheita ja alustuksia. Vuoden seurakatsastaja haussa

3 Nyt etsitään seurakatsastajaa, joka omalla toiminnallaan ja esimerkillään edistää turvallista veneilyä seurassaan. Vuoden seurakatsastaja tullaan palkitsemaan SPV:n päättäjäisgaalassa la Lahdessa, Sibeliustalolla pidettävissä juhlissa. Ehdotuksia tullaan keräämään elokuun alusta alkaen, joten nyt on hyvä pistää mieleen, kuka olisi vuoden katsastaja. Seurakysely seuroille ja luokkaliitoille Elokuussa julkaistaan seuroille suunnattu seurakysely, jonka avulla kartoitetaan tietoja lajimme kokonaisvaltaisesta harrastamisesta. Tieto on tärkeää seuroille itselleen haettaessa kuntien/kaupunkien avustuksia toimintaan sekä myös SPV:n näkökulmasta toiminnan raportoimisessa sidosryhmille, kuten Opetus- ja kulttuuriministeriöön sekä Olympiakomitealle. Toivomme, että jokainen seura on aktiivinen vastatessaan kyselyyn. Näin saamme kerättyä myös tilastollista tietoa lajimme monipuolisuudesta ja harrastuneisuudesta. Kyselyssä kartoitetaan harrastuneisuutta eri ikäryhmissä, kuten alle 12 vuotiaat, vuotiaat, vuotiaat ja yli 35 vuotiaat. Toimintaa mitataan niin eri tapahtumissa kuin kilpailuissa ja mittareina toimivat niin järjestäjät, toimihenkilöt kuin valmentajat ja itse kilpailijatkin. Kyselyssä kartoitetaan myös niin paikallista, alueellista kuin valtakunnallistakin toimintaa ja eri yhteistyömuotoja. Myös eri veneluokkia ja kilpailusarjoja ja tasoja kartoitetaan. Vaalilautakunta odottaa esityksiänne liiton luottamushenkilöiksi kaudelle Syysliittokokouksessa päätetään tulevan kauden luottamushenkilöistä. Kokouksessa valitaan liittohallitukselle puheenjohtaja sekä puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia eri toimikunnille ja toiminnoille. Vaalilautakunta toivoo seuroilta aktiivisuutta ja hyvin valmisteltuja esityksiä. Oikea tapa esittää ehdokkaita liiton luottamustoimiin, on tehdä esitys vaalilautakunnalle hyvissä ajoin, viimeistään mennessä. Vaalilautakunta käsittelee kaikki ehdotukset ja koostaa niistä oman esityksensä syysliittokokoukselle Suomen Purjehdus ja Veneily on yksi maamme suurimmista lajiliitoista. Erityisen tärkeää on, että luottamustehtäviin saadaan osaavia ja aktiivisia naisia ja miehiä. Toivomme, että seurat käyttävät tätä mahdollisuuttaan vaikuttaa. Kaikkien ehdokkaiden tulee olla seurojen esittämiä. Vaalilautakunnalta on lähtenyt Seurojen yhteyshenkilöille kirjepostia, missä on lista vapautuvista luottamustoimista ja kuvaus toimikuntien ja toimintojen tehtävistä sekä lomake, jolla seurat voivat ehdottaa sopiviksi katsomianne henkilöitä eri tehtäviin. Kiinnittäkää erityistä huomiota esitettävän henkilön suostumukseen ja todennettavaan kyvykkyyteen hoitaa esitettävää tehtävää. Materiaalit löytyvät myös nettiosoitteesta Vapautuvalle paikalle voitte ehdottaa myös nykyisen henkilön uudelleen, mikäli hän on halukas jatkamaan tehtävässä.

4 Lapsi- ja nuorisotoiminnan terveiset Tulossa - SPV:n Lasten ja Nuorten teemavuoden kuvat kilpailu. Keräämme teemavuoden aiheeseen liittyviä kuvia niin seuroilta kuin perheiltä. Kuva tai kuvat voivat olla niin seuran tapahtumasta kuin perheen tai perheiden yhteisistä toiminnoista. (Kuvista tunnistettavista henkilöiltä tulee olla lupa käyttää SPV:n julkaisuissa ) Kuvista kerätään kooste lajimme monipuolisesta toiminnoista sekä mahdollisuuksista. Sekä tietysti esitämme materiaalia teemavuoden päätösteksteissä ja tapahtumissa. Pahaista kuvista palkitsemme yhteistyökumppanien palkinnoilla. Kilpailu käynnistyy piakkoin SPV:n verkkosivuilla. Koulutukset ja tapahtumat Syyslomaleiri uusille kilpailijoille ja luokkavaihtajille Kisakalliossa, Lohja (viikolla 42) [nr]=30662&kieli=1 Syksyllä lisää ohjaajakursseja (jatko- ja peruskurssit) Kisakallion vesileirillä viikolla Kurssipaikkoja on rajallinen määrä (yht.15 kpl) joten ilmoittaudu pikaisesti. Liikunnan Aluejärjestöjen koulutukset tukevat seuratyössä niin ohjaajia kuin valmentajiakin. Katso koulutustarjontaa omalta alueelta. VOK superkoulutusviikonloppu (VOK koulutukset ovat osa SPV:n valmentaja 1 tason koulutusta sopivat myös vastuuohjaajille) Internet-linkit kunkin Liikunnan aluejärjestön koulutussivuille alla: Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu (EKLU) Etelä-Savon Liikunta (ESLI) Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu (ESLU) Hämeen Liikunta ja Urheilu (HLU) Kainuun Liikunta (KL) Keski-Pohjanmaan Liikunta (KEPLI) Keski-Suomen Liikunta (KESLI) Kymenlaakson Liikunta (KYMLI) Lapin Liikunta (LAPLI)

5 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu (LIIKU) Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu (PLU) Pohjois-Karjalan Liikunta (POKALI) Pohjois-Pohjanmaan Liikunta (POPLI) Pohjois-Savon Liikunta (PSL) Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu (PHLU) SPV:n ohjaajakouluttaja tapaaminen Helsinki Pikku Kipparikirja Matkaveneilyyn, junnuleireille sekä alkeiskoulutuksen materiaaliksi suunnattu kirja on myynnissä liiton toimistolla nyt 10 eur kappalehintaan. (ennen 20 eur) Kirja toimii hyvin lasten ja nuorten (8-12 v) tapahtumien veneilyn teoriakirjana sekä perheille matkaveneilyyn lomalle teoria ja puuhakirjaksi. Kirjan avulla nuori innostuu helposti lomaveneilyn eri osa-alueisiin. Tilaukset: SPV:n suosittu sähköinen purjehdussimulaattorin syksyn ja talven tapahtumiin Suosittu sähköinen simulaattori on hyvä väline seuratoiminnan esittelyyn. Varaukset tulee lähettää suoraan Mika Hollolle. varsinaista vuokraa SPV ei simulaattorista peri 2014, mutta kuljetus- ja varastointikustannukset tarkastetaan tapauskohtaisesti. IF Veneilykoulun kalustoa voi käyttää myös syksyn koululaistapahtumissa ja koulukäynnissä talvella (esim. liikuntasalissa) Veneilykoulujen tavoitteena on saada lisää harrastajia purjehduksen ja veneilyn pariin ja opettaa vuotiaille lapsille ja nuorille veneilyn perustietoja ja -taitoja. Veneilykoulussa harjoitellaan turvallisia veneilytapoja ja opetetaan ottamaan huomioon muut vesilläliikkujat. Koululaisryhmille voi suunnata toimintapisteinä purjehdussimulaattoreita, maalla opastettavaa navigointirataa sekä kumiveneellä ajoa (4-6 hv moottorit). Vahinkovakuutusyhtiö If tukee liiton työtä turvallisten veneilytaitojen opettamiseksi lapsille ja nuorille, ja yhteistyön ansioista junioritoimintaa käynnistäville seuroille tarkoitettu veneilykoulu voidaan tarjota seuroille edullisesti. Tulevia tapahtumia: Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari Helsinki Samassa yhteydessä SPV pitää ohjaajakouluttajien tapaamisen. Ota yhteyttä Mika Holloon, jos seurassa on kiinnostuneita ohjaajakouluttajia. Sinettiseminaarin ohjelma julkistetaan piakkoin. SPV:n omat ohjelmat ovat seminaarin yhteydessä lauantain iltapäivällä.

6 Lisätietoja lasten ja nuortentoiminnoista Mika Hollo Lasten ja nuorten veneilytoiminnan koordinaattori puh Kilpapurjehdustoiminta ISAF hakee järjestäjää vuoden 2018 ISAF Youth World Sailing Championhip -kilpailulle ISAF Youth Worlds on vuosittain alle 18-vuotiaille purjehtijoille järjestettävä kilpailu, jossa jaetaan mitaleita kahdeksassa luokassa. Suomesta on ollut edustus kilpailuissa lähes joka vuosi. Monesti menestyminen kilpailussa on ollut myös hyvä ennuste aikuisten luokissa menestymiseen. Lisätietoja kilpailusta: Jos seuranne on kiinnostunut kilpailuiden järjestämisestä vuonna 2018, ottakaan yhteyttä SPV:yyn niin toimitamme teille hakuoppaan. Hakemusten takaraja on ja päätös järjestäjästä tehdään ISAF:n vuosikokouksen yhteydessä marraskuussa Luokkaliittojen edustajat kansainvälisessä toiminnassa Olemme päivittämässä kansainvälisten toimihenkilöiden rekisteriämme. Toivomme luokkaliittojen päivittävän mahdollisten kv. edustajiensa yhteystiedot kyselylomakkeeseen (ks. linkki alla). Lisäksi pyydämme täyttämään luokkaliiton yhteystiedot. SM-kilpailujen järjestämishakemukset mennessä Suomen mestaruuskilpailuiden järjestäjähakemukset löytyvät liiton www-sivuilta Hakemukset tulee lähettää kirjeenä tai sähköisenä liiton toimistoon. Ahventie 4, Espoo tai Kilpailutoimihenkilöiden päätevyyshakemukset

7 Pätevyyshakemukset tulee toimittaa liittoon mennessä. Hakemuslomakkeet löytyvät liiton sivuilta alla olevan linkin kautta. Toimitusosoite SPV Thomas Hacklin Ahventie 4 A Espoo Purjehduksen Kilpailusäännöt ovat myynnissä ja tilattavissa SPV:n toimistolta Kirjat ovat painettu vedenkestävälle paperille ja ovat hieman pienemmässä koossa kuin edellinen kirja. Seurat voivat tilata suoraan liiton toimistolta isompia eriä. Hinta niin suomenkielisenä kuin ruotsinkielisenä 10 (sisältää alv). ISAFin englanninkielinen kirja maksaa 20 euroa. Tilaukset: Suomen Purjehdus ja Veneily ry Puhelin (kello 10-15) Sähköposti: toimisto@spv.fi SM-mitalit liiton toimistolta Muistattehan tilata ajoissa myös tämän kauden SM-mitalit liiton toimistolta, jotta ehditte kaiverruttaa ne. Tilaukset: Suomen Purjehdus ja Veneily ry Puhelin (kello 10-15) Sähköposti: toimisto@spv.fi Syksyn leirit: SPV järjestää yhteistyössä luokkaliittojen kanssa yhteisen lajiharjoitusleirin Porissa Valmennuksesta vastaavat SPV:n valmentajat. Leiri on avoin Zoom8-, E-jolla-, 29er- ja Laserpurjehtijoille. Lisätietoja leiristä tulossa pian. Nuorten purjehtijoiden fysiikkaleiri Kisakalliossa marras-/joulukuussa. Lisätietoja myös tästä myöhemmin.

8 Nopeuskilpailutoiminta Nopeusveneilyyn uusi kilpailupaikkakunta Lohjalle Lohja Race KULJETUS SUNDELL Nopeuskilpailujen SM osakilpailu luokissa SJ15, GT15, GT30, Järjestäjänä Lohjan Purjehtijat ja Guarana Motorsällskap SPV:n Kilpailutoiminnan sivut tukevat kilpailujen tiedottamista Kilpailutoiminta - uutiset Nopeuskilpailut tiedot ja tiedotteet Tiedottaja Nina Paloheimo puhelin nina.paloheimo@spv.fi Lisätietoja Nopeuskilpailutoiminnoista Ilmoittautumiset, ohjaajaluvat ja mittakirjat Toimistosihteeri Marika Bister-Sandström Puhelin (kello 10-15) Sähköposti: toimisto@spv.fi Kilpailutoiminta ja www päivitykset NKT:n Kilpailutoiminnan koordinaattori Mika Hollo puh mika.hollo@spv.fi SM-arvon edellä mainituin perustein. Koulutus Kouluttautuminen on tärkeä osa veneilyä ja SPV kannustaa kaikkia seuroja koulutusasioissa. Seurassa tulisi olla vähintään yksi liiton auktorisoima kouluttaja. Auktorisoiduksi kouluttajaksi pätevöityy kouluttajakursseilla. Veneilykouluttajakoulutukseen hakeutuvan edellytetään hallitsevan riittävät veneilyn perustiedot ja -taidot sekä olevan muuten sopiva koulutustehtäviin. Kurssimateriaaleina ovat kirjat, joita voi tilata toimistolta.

9 Kouluttajalisenssin myötä kurssilaiset saavat lisäksi käyttöönsä ajankohtaista tietoa ja koulutusmateriaalia liiton extranet-sivuilta. Auktorisoidut kouluttajat näkyvät SPV:n rekisterin seuratiedoissa nimikkeellä "veneily- tai purjehduskouluttaja". Lisätietoja saa toimistolta. SPV:n liittokouluttajat ovat (veneily ja purjehdus): Veneilykouluttajakurssien kouluttajat / Båtsport Hannu Seppänen HVK Ari Aronniemi SVK Veli-Veikko Niskanen PBK-PV Reijo Suomi TPS Esa Vahtera NPS Purjehduskouluttajakurssien kouluttajat/ Segling Reijo Suomi TPS Esa Vahtera NPS Jukka Toivakka VPS Tarja Tervo SUPS Matkaveneily Suomen Purjehdus ja Veneilyn matkapurjehdus jäsenistölle Ateenasta SPV:n jäsenpurjehdusten tavoitteena on helpottaa ensimmäistä kertaa ulkomaalle lähtevien matkasuunnittelua. Tämän syksyn purjehdus on Kreikassa, Pohjois-Kyklaadien ja Evian saaren maisemissa Saronikinlahdella. Matkan lopuksi on päivä aikaa tutustua Ateenaan. Matka tehdään eskaaderina, joten satamien ja reittien valinta ja vuokraveneiden vastaanotto tapahtuu yhteisesti. SPV:n matkapurjehdus sopii kaikille, ja se tutustuttaa jäsenistöä kansainvälisillä vesillä tapahtuvaan veneilyyn. SPV on julkaissut videon, joka kertoo purjehduksta Välimerellä: Jäsenpurjehdusten tavoitteena on helpottaa SPV:n jäsenseurojen osallistumista Välimeren purjehduksiin ja matkat toteutetaan yhteistyössä vastuullisen matkanjärjestäjän OnSailin (TravelOn Matkat Oy) kanssa. Varaukset: ja info@onsail.fi sekä lisätietoja mirja.rosenberg@spv.fi VUODEN VIERASVENESATAMA ÄÄNESTYS on käynnissä Äänestä osoitteessa: Äänestyksen avulla pyritään innostamaan virallisia vierassatamia kohentamaan palveluitaan. Tänä vuonna äänestykseen on otettu mukaan uusia satamia. Äänestyksessä veneilijät voivat äänestää niitä satamia, joissa ovat vierailleet kuluneen kesän aikana. Suomen Messujen ja Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n järjestämä Vuoden vierassatama - äänestyksen voitti edellisellä kerralla Kemi ja sitä ennen rääkkyläläinen Paksuniemen Satamakahvila. Äänestysaika päättyy Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan 300 euron veneilytuotelahjakortti ja 10 kahden henkilön lippupakettia Vene 15 Båt -messuille. Lippukomitea on julkaissut uudet videot liputuksesta.

10 Videoissa kerrotaan liputuksen historiasta, lippukulttuurista ja niiden avulla oppii nopeasti tärkeimmät asiat perälipun ja viirien käytöstä. Se, mitä lippua kukin saa käyttää veneensä perälippuna, on tiukasti kansainvälisesti laeilla säädeltyä ja SPV toivoo, että kussakin seurassa tietoa jaettaisiin aktiivisesti. Liputusvideot toivotaan linkitettävän esimerkiksi seuran omille sivuille.

Liittomme on jälleen vuoden vahvempi, kokeneempi ja viisaampi. Se on myös valmis luomaan entistä enemmän uutta vuonna 2014.

Liittomme on jälleen vuoden vahvempi, kokeneempi ja viisaampi. Se on myös valmis luomaan entistä enemmän uutta vuonna 2014. Suomen Purjehdus ja Veneily ry Uutiskirje joulukuu 2013 Hyvät veneilijät, Vuosi on loppumaisillaan. On aika kiittää upeasta kuluneesta vuodesta teitä, hyvät seuratoimijat. Seurat ympäri Suomen ovat toteuttaneet

Lisätiedot

Toivottavasti seurat ovat innolla ja energialla mukana erilaisissa tapahtumissa luoden edellytyksiä yhä suuremmalle junioriharrastajamäärälle.

Toivottavasti seurat ovat innolla ja energialla mukana erilaisissa tapahtumissa luoden edellytyksiä yhä suuremmalle junioriharrastajamäärälle. Suomen Purjehdus ja Veneily ry Uutiskirje helmi-maaliskuu 2014 Hyvät veneilijät, Kuten sanotaan, veneilijän kausi alkaa Helsingin Vene Båt messuista. No, kausi on siis nyt avattu ja näin myös kauden ensimmäiset

Lisätiedot

Seuraseminaari 19.11.2011. Liiton seurapalvelut seurojen tueksi nyt ja jatkossa

Seuraseminaari 19.11.2011. Liiton seurapalvelut seurojen tueksi nyt ja jatkossa Seuraseminaari 19.11.2011 Liiton seurapalvelut seurojen tueksi nyt ja jatkossa Lapsi ja nuorisotoiminta Ohjaajakoulutus Junioriohjaajan starttikurssi, junioripurjehdusohjaajan peruskurssi, junioripurjehdusohjaajan

Lisätiedot

Seuraseminaari 2014 Lapset ja nuoret 12.30-13.00 Teemavuoden satoa (Mika) Miltä teemavuosi on näyttänyt, tuonut tullessaan, mitä on tehty 13.00-13.

Seuraseminaari 2014 Lapset ja nuoret 12.30-13.00 Teemavuoden satoa (Mika) Miltä teemavuosi on näyttänyt, tuonut tullessaan, mitä on tehty 13.00-13. Seuraseminaari 2014 Lapset ja nuoret 12.30-13.00 Teemavuoden satoa (Mika) Miltä teemavuosi on näyttänyt, tuonut tullessaan, mitä on tehty 13.00-13.20 Seuramme junioritoiminnan haasteet (Mikko) Parityö

Lisätiedot

Ek tiedostaa, että laaja-alaisessa lajiliitossa on paljon perehdyttävää, mutta uusi toiminnanjohtaja ei haastetta kavahda.

Ek tiedostaa, että laaja-alaisessa lajiliitossa on paljon perehdyttävää, mutta uusi toiminnanjohtaja ei haastetta kavahda. Suomen Purjehdus ja Veneily ry Kesän uutiskirje 2015 Tässä uutiskirjeessä: SPV:n toiminnanjohtaja viihtyy veden äärellä sivu 1 Järjestötoiminta sivu 2 Lapsi- ja nuorisotoiminta sivu 3 Katsastus sivu 4

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa.

1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa. Espoon Merenkävijät ry KILPAILUKUTSU - EMK JATKOLUOKKAREGATTA 2018 Tapahtuma: Jatkoluokkaregatta 2018 Zoom8 SM Europe SM Laser Radial SM Laser 4.7 ranking Laser Standard ranking Järjestäjä: Espoon Merenkävijät

Lisätiedot

Tapahtuma: Airisto Regatta 2014

Tapahtuma: Airisto Regatta 2014 Tapahtuma: Airisto Regatta 2014 Optimisti ranking Optimist Kadetti regatta Europe SM kilpailut Laser ranking 7 ja Finn ranking Järjestäjä: Date: 21 24.8.2014 KILPAILUKUTSU Turun Pursiseura (TPS), yhdessä

Lisätiedot

Liikunnan aluejärjestöt 2016

Liikunnan aluejärjestöt 2016 2016 Yhdessä enemmän 1 Liikunnan aluejärjestöjen toiminnan lähtökohta ja perustehtävä Liikunnan aluejärjestöjen toimintaa ovat ohjanneet vahvasti Opetus-ja kulttuuriministeriön (OKM) kanssa tehdyt tulossopimukset.

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella

Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella Seuraseminaari 19.11.2011 Vahva ja aktiivinen lajiliitto seurojen tukena Seuroja 331 Luokkaliittoja 42 Jäseniä n. 60.000 Veneitä 23.692

Lisätiedot

2.4 mr SM 2014 KILPAILUKUTSU

2.4 mr SM 2014 KILPAILUKUTSU Järjestäjä Rauman Purjehdusseura ry ( RPS ), Kuuskarintie 76 Aika 1. 3.8. 2014 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön

Lisätiedot

Keskiviikkokilpailu 2012 23.5., 30.5., 6.6., 13.6., 15.8., 22.8., 29.8., 5.9.2011 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo

Keskiviikkokilpailu 2012 23.5., 30.5., 6.6., 13.6., 15.8., 22.8., 29.8., 5.9.2011 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo Keskiviikkokilpailu 2012 23.5., 30.5., 6.6., 13.6., 15.8., 22.8., 29.8., 5.9.2011 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen

Lisätiedot

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Seuran SPV. Mitä kaikkea tarjoamme jäsenseuroillemme?

Seuran SPV. Mitä kaikkea tarjoamme jäsenseuroillemme? YHDESSÄ VESILLÄ Seuran SPV Mitä kaikkea tarjoamme jäsenseuroillemme? EDUNVALVONTAA Edistämme ja valvomme suomalaisen veneilyn, seuratoiminnan ja kilpailutoiminnan etuja kansallisissa ja kansainvälisissä

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

Seloste käsittelytoimista Karateliitto.fi-sivusto

Seloste käsittelytoimista Karateliitto.fi-sivusto Seloste käsittelytoimista Karateliitto.fi-sivusto Rekisterin pitäjä Suomen Karateliitto ry Valimotie 10, 00380 Helsinki Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Toimitusjohtaja Seppo Yrtti Valimotie

Lisätiedot

Tapahtuma: Airisto Regatta Päivämäärä:

Tapahtuma: Airisto Regatta Päivämäärä: Tapahtuma: Airisto Regatta 2016 Järjestäjä: Turun Pursiseura ry (TPS) yhdessä Päivämäärä: 12 14.8.2016 Airisto Segelsällskap i Åbo r.f. (ASS) Turun Työväen Pursiseura ry (TTPS) Naantalin Purjehdusseura

Lisätiedot

SM-kilpailut ja SuomiCUP

SM-kilpailut ja SuomiCUP SM-kilpailut ja SuomiCUP SISÄLTÖ 1. Kilpailut 1.1 SM-kilpailut 1.2 SuomiCup 1.3 Kilpailumuodot 2. Tulokset 2.1 Pistelasku SuomiCupissa 2.2 Kilpailukohtaiset pisteet 3. Vakuutus 4. Kilpailukausi 5. Anti-doping

Lisätiedot

Kasva urheilijaksi aamukahvit INFOT 4.2.2015

Kasva urheilijaksi aamukahvit INFOT 4.2.2015 Kasva urheilijaksi aamukahvit INFOT 4.2.2015 Sinettiseurojen aluekierros kevät 2015 Aiheet: - Sinettiseurojen uudistetut kriteerit - Urheilulliset elämäntavat vanhempainilta - Kasva urheilijaksi Taitovalmiustestin

Lisätiedot

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä. HSS Downtown Sailing Week Regatta 8.-10.6.2018 Helsingfors Segelsällskap r.f Helsinki, Skifferholmen yhteistyössä Suomalainen pursiseura ry:n Helsinki, Sirpalesaari kanssa KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 Kasva urheilijaksi tilaisuus 2.2.2016 Jukka Karvinen Liikunnallisen elämäntavat

Lisätiedot

Seurojen rekrytointi- ja kannustejärjestelmä -pilotti 2014-2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, lajiliitot ja TUL

Seurojen rekrytointi- ja kannustejärjestelmä -pilotti 2014-2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, lajiliitot ja TUL Seurojen rekrytointi- ja kannustejärjestelmä -pilotti 2014-2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, lajiliitot ja TUL Seurakehittämisprosessin sisältö Seuratyöpajojen teemat Seuratyöpaja

Lisätiedot

Muistattehan, että jokainen Sinettiseura saa lähettää yhden henkilön maksutta Juniorivalmentajakoulutukseen.

Muistattehan, että jokainen Sinettiseura saa lähettää yhden henkilön maksutta Juniorivalmentajakoulutukseen. KOULUTUSTIEDOTE Elokuu 2013 Tässä tiedotteessa on kerätty syksyn koulutustarjonta aikajärjestyksessä. Koulutusta on tarjolla monipuolisesti. Koulutuksista saa lisää ideoita ja innostusta valmentamiseen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Alueiden seurakehittäjät. Elokuu 2018

Alueiden seurakehittäjät. Elokuu 2018 Alueiden seurakehittäjät Elokuu 2018 Tähtiseuratoiminnan eteneminen syksyllä 2019 Laatutekijät valmistuvat elokuun loppuun mennessä Seurakehittäjien päivät 10.-11.9. Helsinki Auditointikäsikirjan esittely

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Perheveneilyteema kantoi myös Vene 15 Båt -messuilla

Perheveneilyteema kantoi myös Vene 15 Båt -messuilla Suomen Purjehdus ja Veneily ry Uutiskirje helmikuu 2015 Perheveneilyteema kantoi myös Vene 15 Båt -messuilla Kuten monet teistä huomasivatkin, oli liitto jälleen vahvasti esillä Vene 15 Båt - messuilla.

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

Kasva urheilijaksi aamukahvit

Kasva urheilijaksi aamukahvit Kasva urheilijaksi aamukahvit 25.8.2016 Syyskauden avaus ja kuulumiset Liikunnan ja urheilun yhteinen menestyssuunnitelma/ Pekka Nikulainen ja Jukka Karvinen (45 min) Ajankohtaiset o Sinettiseuraseminaari

Lisätiedot

1. Lapsi ja Nuorisotoiminta 7. 2. Harrasteliikunta (Aikuisliikunta) 8

1. Lapsi ja Nuorisotoiminta 7. 2. Harrasteliikunta (Aikuisliikunta) 8 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTLIITTOKOKOUS 25.4.2015 SISÄLTÖ Kokouskutsu 3 Hallituksen esitys vaalilautakunnan kokoonpanoksi 4 Esityslista 5 Toimintakertomus 2014 6 1. Lapsi ja Nuorisotoiminta 7 2. Harrasteliikunta

Lisätiedot

Tulevaisuuden Menestysseurat ohjelma 2015-2016 Esittely

Tulevaisuuden Menestysseurat ohjelma 2015-2016 Esittely Tulevaisuuden Menestysseurat ohjelma 2015-2016 Esittely Ohjelman tavoite Osa seuroista haluaa rakentaa junioritoiminnan keskeiseen osaan koko seuran toiminnassa Tulevaisuuden Menestysseurat ohjelman tarkoituksena

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTLIITTOKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTLIITTOKOKOUS SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTLIITTOKOKOUS 14.4.2018 Tuloslaskelma, tase, toimikuntien ja toimintojen tuloserittely sekä toimialakohtainen tulos 2017 Tuloslaskelma Sivu 2 (7) SUOMEN PURJEHDUS JA VENEILY RY - SEGLING

Lisätiedot

SPV:n strategia

SPV:n strategia SPV:n strategia 2015-2020 SPV:n visio 2020 Järjestäytynyt veneily on tavoiteltua. Veneurheilu on suosittua ja tuo kansainvälistä mainetta ja menestystä. SPV:n missio 2020 SPV kehittää yhteistyössä jäsenseurojen

Lisätiedot

DG -tiedote 9/

DG -tiedote 9/ LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 5/2013

Jalkapallojaoston tiedote 5/2013 1) Ensilä Akatemia (Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu) Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu palaa jälleen normaaliin päiväjärjestykseen kesän ohjelman jälkeen. Viikoittain järjestävät tapahtumat tukevat seuramme

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET

KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET Keskiviikkokilpailu 2015 20.5., 27.5., 3.6., 10.6., 12.8., 19.8., 26.8., 2.9.2015 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSLIITTOKOKOUS 23.11.2014

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSLIITTOKOKOUS 23.11.2014 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSLIITTOKOKOUS 23.11.2014 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 SISÄLTÖ sivu Kokouskutsu 3 Esityslista 4 Vaalilautakunnan esitys luottamushenkilövalinnoiksi 5 Toimintasuunnitelma 2015

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Tapahtuma: Finn-jolla Ranking 3. Aika: 1. 2. syyskuuta 2012

Tapahtuma: Finn-jolla Ranking 3. Aika: 1. 2. syyskuuta 2012 Tapahtuma: Finn-jolla Ranking 3 Järjestäjät: Turun Pursiseura ry (TPS) sekä Airisto Segelsällskap i Åbo r.f. (ASS) Turun Työväen Pursiseura ry (TTPS) Naantalin Purjehdusseura ry (NPS) Gullkrona Kryssarklubb

Lisätiedot

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä. KILPAILUKUTSU Europe -luokan karsintakilpailu 3/2018 ja Zoom8 ranking 2/2018 Tapahtuma: Europe Class Finlandin karsintakilpailu sekä Zoom8 rankingkilpailu. Tapahtuma on avoin kaikille Europe ja Zoom8 luokan

Lisätiedot

Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen!

Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen! Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen! Hyvälle ratsastusseuralle jaetaan vuosittain tunnustuspalkinto laadukkaasta ja monipuolisesta seuratyöstä. Suomen Ratsastajainliitto

Lisätiedot

SUULI - JÄSENSEUROJEN REKISTERIOHJELMISTON KÄYTTÖOHJE SEURAN JÄSENELLE / HVK

SUULI - JÄSENSEUROJEN REKISTERIOHJELMISTON KÄYTTÖOHJE SEURAN JÄSENELLE / HVK SUOMEN PURJEHDUS JA VENEILY RY Segling och Båtsport i Finland rf 17.11.201 ver_1.2 SUULI - JÄSENSEUROJEN REKISTERIOHJELMISTON KÄYTTÖOHJE SEURAN JÄSENELLE / HVK Sisällys Yleisiä ohjeita käytöstä ja käyttöliittymästä...2

Lisätiedot

Suomen Purjehdus ja Veneily ry. Uutiskirje 7/2012. Hyvät veneilijät,

Suomen Purjehdus ja Veneily ry. Uutiskirje 7/2012. Hyvät veneilijät, Suomen Purjehdus ja Veneily ry Uutiskirje 7/2012 Hyvät veneilijät, olemme eläneet viimeiset viikot lajimme kannalta huikeita aikoja. Purjehdusnaisten tuomia hopea- ja pronssimitaleita on juhlinut koko

Lisätiedot

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU 26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,

Lisätiedot

Tapahtuma: H-Vene SM Päivämäärä:

Tapahtuma: H-Vene SM Päivämäärä: Tapahtuma: H-Vene SM 2016 Järjestäjä: Turun Pursiseura ry (TPS) Päivämäärä: 9 12.6.2016 KILPAILUKUTSU Kilpailukutsun numerointi noudattaa Purjehduksen Kilpailusääntöjen (PKS) liitteen K numerointia. Osa

Lisätiedot

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä (PKS). 1.2 Mitkään kansalliset määräykset eivät ole voimassa

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä (PKS). 1.2 Mitkään kansalliset määräykset eivät ole voimassa HSS DOWN TOWN RACE 2015 12.-14.6.2015 Helsingfors Segelsällskap r.f Helsinki, Liuskasaari yhteistyössä Suomalainen pursiseura ry Helsinki, Sirpalesaari KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet HEINOLAN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT Liikuntajärjestöjen avustusohjeet Heinolan liikunta- ja kulttuurilautakunta 12.2.2013 (4.11.2014 74 säännöt urheiluasioiden palkitsemisesta, 3.6.2015 33 3. Kohdeavustukset)

Lisätiedot

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Aluetoiminnan ja -

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset SPEK Pohjois-Suomi koordinoi myös Lapin aluetta Muutos 1.10. alkaen ja jatkuu 31.12.2018 saakka SPEK Lapin Pertti Heikkilä on siirtynyt Lapin pelastusliiton

Lisätiedot

Tempaus-lehdessä julkaistujen artikkelien määrä, luentojen määrä piirileireillä ja valmentajatapaamisis sa

Tempaus-lehdessä julkaistujen artikkelien määrä, luentojen määrä piirileireillä ja valmentajatapaamisis sa Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Piirileirien Seurat,

Lisätiedot

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 Järjestämme ratavenekilpailut Uudessakaupungissa Merefesti viikonloppuna 12.-13.6.2010. Ajettavat luokat ovat SJ15, T400, T400S, O250 ja OC Hydro Classic. Kilpailut

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

valmis/lähes valmis Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle

valmis/lähes valmis Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Piirileirien järjestäminen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 21.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 2. TÄRKEIMMÄT TAVOITTEET 2016... 2 3. NUORISO- JA HARRASTETOIMINTA... 2

Lisätiedot

Puuveneseurojen suunnittelupalaveri Jyväskylässä 11.10.2014

Puuveneseurojen suunnittelupalaveri Jyväskylässä 11.10.2014 Puuveneseurojen suunnittelupalaveri Jyväskylässä 11.10.2014 Osallistujat Seurojen edustajat: Maija Virta (Joutele), Kirsi Hiljanen (Muuramen Urheilijat), Markku Surakka (Muuramen Urheilijat), Hannu Liekola

Lisätiedot

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014 MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja päättyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siitä palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 31.8.2005 SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 SEUROJEN YHTEYSTIEDOT PELISÄÄNNÖT LISENSSIT RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2005-2006 HAE TUKEA LASTEN JA NUORTEN RINGETTEEN LIITON UUDET HENKILÖT HYVÄÄ

Lisätiedot

Lohja Race

Lohja Race Lohja Race 2-3.9.2017 Järjestävä seura: Lohjan Purjehtijat Nuottatie 2 FIN-08100 Lohja (kilpailukeskus: Aurlahti, rantakenttä) E-jolla JunioriSM-kilpailu Zoom8-ranking Laser-ranking Lightning- ranking

Lisätiedot

Kasva urheilijaksi aamukahvit

Kasva urheilijaksi aamukahvit Kasva urheilijaksi aamukahvit 26.10.2017 Ajankohtaiset asiat/ Laura Tast - Lasten ja nuorten urheilun kilpailujärjestelmät 7.11.2017 - Vuoden urheiluseura 2017 - Sinettiseurastipendit - Urheiluakatemiaohjelman

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 22.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja paattyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siita palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot

YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖ

YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖ YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖ EHDOTUS NUORI YRITTÄJÄ -palkinnon saajaksi 1 (5) EHDOTUKSEN TEKIJÄ (Muu kuin palkintoehdokas itse, ks. hakuohje ) Nimi/organisaatio Ehdotuksen tekijän allekirjoitus ja nimenselvennys

Lisätiedot

Uutiskirje 5/2012. Kesäinen tervehdys liiton toimistolta Espoosta!

Uutiskirje 5/2012. Kesäinen tervehdys liiton toimistolta Espoosta! Uutiskirje 5/2012 Kesäinen tervehdys liiton toimistolta Espoosta! Tässä toukokuun uutiskirjeessä kerrotaan muun muassa kesän tapahtumista, vaalivaliokunnan työstä ja liiton veneilykoulusta, jonka nopeimmat

Lisätiedot

VAUHDIKAS MOOTTORIVENEURHEILU

VAUHDIKAS MOOTTORIVENEURHEILU VAUHDIKAS MOOTTORIVENEURHEILU 2014 Suomen Purjehdus ja ily ry Purjehdus- ja veneilytoiminta ovat monipuolinen harrastus- ja urheilumuoto iästä, asuinpaikasta tai sukupuolesta riippumatta. Lasten ja nuorten

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

Lohja Race

Lohja Race Lohja Race 2-3.9.2017 Järjestävä seura: Lohjan Purjehtijat Nuottatie 2 FIN-08100 Lohja E-jolla JuSM-kilpailu Zoom8-ranking Laser-ranking Lightning- ranking LISÄPURJEHDUSOHJE (kts. Vakiopurjehdusohje PKS

Lisätiedot

Lauantailenkki 07.06.2014

Lauantailenkki 07.06.2014 Lauantailenkki 07.06.2014 Itäsyndikaatin ranking-kisa KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansalliset määräykset eivät

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET Yhdistyksen nimi Virallinen lyhenne Yhdistys rek.no tai y-tunnus Kotikunta YHTEYSTIEDOT LIIKUNTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

Suomen Purjehdus ja Veneily ry. Uutiskirje Joulukuu/2012. Hyvät veneilijät,

Suomen Purjehdus ja Veneily ry. Uutiskirje Joulukuu/2012. Hyvät veneilijät, Suomen Purjehdus ja Veneily ry Uutiskirje Joulukuu/2012 Hyvät veneilijät, Kuluva vuosi 2012 jää meille varmasti mieleen historiallisena ja suuria tunteita herättäneenä. Päällimmäisenä tästä vuodesta varmasti

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Nuorisovaltuusto AIKA 28.02.2019 kello 17:15-18:15 PAIKKA Citynuokkari KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 2 Minun kansainvälisyyteni

Lisätiedot

Historic Tekniikkapäivä Mobilia, Kangasala

Historic Tekniikkapäivä Mobilia, Kangasala Historic Tekniikkapäivä 13.4.2019 Mobilia, Kangasala Mikä on AKK?» 300 jäsenseuraa, n. 27 000 henkilöjäsentä» Autourheilua harrastavien ja edistävien yhdistysten liitto» Suomalaisen autourheilun edunvalvoja»

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA Sinettiseurakriteerien vertaaminen lasten ja nuorten urheilun selvitystöihin Sinettiauditoinnit tarkastelussa Lajiliittojen ja Valon

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n hallituksen puheenjohtaja Samuli Salanterä avasi syysliittokokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n hallituksen puheenjohtaja Samuli Salanterä avasi syysliittokokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. 22.11.2015 1 SYYSLllTTOKOKOUS Aika: Sunnuntaina 22.11.2014 klo. 11:00 Paikka: Kalastajatorppa, H e l s i n k i Läsnä: 72 jäsenyhdistystä, ääniä yhteensä 767 1 Kokouksen avaus Suomen Purjehdus ja Veneily

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015. Liikkujan polku -verkosto

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015. Liikkujan polku -verkosto Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015 Liikkujan polku -verkosto Iltapäivän ohjelma o Esittäytymiset ja kuulumiset o Liikkujan polku -tilannekatsaus o Aikuisliikunnan

Lisätiedot

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Puheenjohtajan kynästä, Hyvää kuluvaa Vuotta 2017! Alkamassa on Suomen ja Seinäjoen voimistelijoiden juhlavuosia. Mikä olisikaan parempi vuosi täyttää

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto Sivu 1(7) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2019 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Marjaana Risku 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen Melonta- ja Soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto Sivu 1(6) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Harri Sairiala 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

1. Lapsi ja Nuorisotoiminta 7. 2. Harrasteliikunta (Aikuisliikunta) 9

1. Lapsi ja Nuorisotoiminta 7. 2. Harrasteliikunta (Aikuisliikunta) 9 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTLIITTOKOKOUS 26.4.2014 SISÄLTÖ Kokouskutsu 3 Hallituksen esitys vaalivaliokunnan kokoonpanoksi 4 Esityslista 5 Toimintakertomus 2013 6 1. Lapsi ja Nuorisotoiminta 7 2. Harrasteliikunta

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2013 Seurapostissa tällä kertaa Ansiomerkit 2013 haku viimeistään 28.2.2013 Ringeten Tukirahaston avustukset vuodelle 2013 Hae seuratoiminnan kehittämistukea 15.3. mennessä Lähde ringetteleirille!

Lisätiedot