Suomen Purjehdus ja Veneily ry. Uutiskirje Joulukuu/2012. Hyvät veneilijät,

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Purjehdus ja Veneily ry. Uutiskirje Joulukuu/2012. Hyvät veneilijät,"

Transkriptio

1 Suomen Purjehdus ja Veneily ry Uutiskirje Joulukuu/2012 Hyvät veneilijät, Kuluva vuosi 2012 jää meille varmasti mieleen historiallisena ja suuria tunteita herättäneenä. Päällimmäisenä tästä vuodesta varmasti myöhemminkin muistelemme hienoa lajimme hienoa olympiamenestystä Lontoossa. Olympiamitalistiemme saavutukset ovat mahdollistaneet meille muillekin suuria tunteita ja kokemuksia vielä pitkälle kisojen jälkeenkin. Ei vähäisimpänä ISAF:n marraskuun lopussa käyty jännitysnäytelmä siitä, onko Tuuli Petäjä-Sirénin RS:X luokka myös Riossa lajina. Kun tämä näytelmä päättyi lopulta parhain päin, ilo oli suuri. Olympiamitalistien siivittämää juhlatunnelmaa koetaan vielä tulevankin vuoden puolella, kun 15.1 Suomen Urheilugaalassa palkitaan vuoden parhaimmat urheilumenestykset. Lajimme on näyttävästi edustettuna monessa eri palkintokatergoriassa. Vuoden urheilijana ehdolla on jopa neljä lajimme edustajaa, Sari Multala, Tuuli Petäjä-Sirén, Sami Seliö sekä koko Match race team- kolmikkomme Silja Lehtinen, Silja Kanera ja Mikaela Wulff. Liitossamme on tapahtunut paljon kuluneen vuoden aikana myös järjestöllisestä näkökulmasta. Olen kutsunut tätä vuotta vahvistamisen vuodeksi. Olemme vahvistaneet monia tärkeitä prosessejamme entistä toimivammiksi. Liiton budjettisuunnittelu ja seuranta on ottanut suuren harppauksen kohti tulevaa vuotta, näin myös toimintamme on palkitsevampaa ja tuloksellisempaa. Vakiintuminen näkyy myös siinä, että toimiston henkilöstöresurssit alkavat olla laadukasta toimintaa vastaavassa määrässä. Tulevan vuoden alussa joukkueeseemme hyppää ei niin tuntematon päävalmentaja Sari Multala, jolla on haastava urakka, mutta hieno porukka luotsata kohti uusia menestyksiä. Ensi vuonna pääteemanamme on vapaaehtoisuus. Haluamme huomioda ja kiittää niitä satoja ja tuhansia aktiiveja seuroissa ja rannoilla ja veneissä, jotka tekevät työtä purjehduksen ja veneilyn eteen ja liiton toiminnasta mahdollista. Tulevana vuonna saamme kuulla tarinoita ja nähdä kasvoja niistä ihmisistä jotka toimivat kisajärjestäjinä, eri seurojen aktiiveista, jotka ovat mukana kunnostamassa seuran tiloja tai niistä äideistä ja isistä, jotka tuovat lapsiaan harjoituksiin ja auttavat leireillä ja tapahtumissa. Toivottavasti hieno menestyksemme arvokisoissa myös tuo uusia harrastajia lajimme pariin. Liiton lapsi- ja nuorisotoiminta tukee ja kannustaa seuroja aloittamaan aktiivisen lapsi- ja nuoristyön, jotta tulevaisuudessakin lajiimme sitouneita harrastajia löytyisi ympäri maan. Ennen tulevan vuoden on kuitenkin aika kiittää teitä seura-aktiiveja kuluneesta hienosta vuodesta ja toivottaa teille rauhallista joulua ja mitä menestyksekkäintä vuotta Veneilyterveisin, Jussi Ojutkangas Toimitusjohtaja Suomen Purjehdus ja Veneily ry

2 Tässä uutiskirjeessä Uutiskirjeen formaatti muuttuu vuoden vaihteessa Vene Båt messut seuroille ja luokkaliitoille tärkeitä tietoja ja tiedusteluja Veneilyviikko seurat, avatkaa ovenne uusille purjehtijoille Ilmoittaudu työvoimaksi messuille Ota seurakaverisi mukaan ja lähtekää koko porukalla messuille Jäsenmaksu vuodelle 2013 jäsenmäärät ajantasalle Katsastuskoulutukset Purjehdusaiheisia kalentereita joululahjaksi tai muuten vain Tampereen Pispalan vanhasta uittotunnelista kuljetusväylä veneille - liiton ja kuudentoista veneilyseuran yhteinen kannanotto puri päätöksentekijöihin

3 Uutiskirje vaihtaa formaattia vuoden alussa Suomen Purjehdus ja Veneilyn kuukausittainen kommodoreille ja seurojen yhteyshenkilöille saapuva uutiskirje muuttuu vuoden vaihteessa sähköiselle alustalle. Kirje tulee myös jatkossa kerran kuukaudessa, mutta sähköinen alusta mahdollistaa juttujen selaamisen ja lukemisen erillä tapaa, eikä kirje ole liian pitkä ja raskas selata tietoa. Uutiskirjeeseen tulee jatkossa selkeämmin uutis-osio ja tiedotusosio, josta löytyy tärkeät ohjeistukset ja asiat seuroille. Tulevaisuudessa voimme kehittää uutiskirjettä vieläkin pidemmälle eri aiheiden ja asioiden ympärille. Uutiskirjeen rinnalle alamme muodostamaan myös erillistä jäsenkirjettä, joka lähetetään kaikille jäsenkirjeen sähköpostiinsa haluaville yksittäisjäsenille. Tämä kuitenkin vaatii seurojen jäsenten sähköpostiosoitteiden kattavampaa keräämistä ja kokoamista, jotta jäsenkirje saavuttaisi mahdollisimman suuren määrän seurojen jäseniä. Vene Båt messut seuroille ja luokkaliitoille tärkeitä tietoja ja tiedusteluja Helsingin venemessut ovat liiton, seurojen ja luokkaliittojen yhteinen voimainponnistus. Vuoden 2013 messujen järjestäjän teemana on purjehdus, mikä näkyy myös Suomen Purjehdus ja Veneilyn osastolla. Luonnollisesti messujen teemasta huolimatta myös moottoriveneily on vahvasti näkyvillä osastollamme. Liiton osasto muuttuu aiemmasta tulevana vuonna. Pääosassa osastollamme on niin sanottu members lounge eli jäsenten olohuone, jonne voit tulla viettämään aikaa, juttelemaan kuulumisia, katselemaan upeita veneilyvideoita sekä kuuntelemaan loistavia puhujiamme osastollemme. Messuosastomme sijaitsee hallissa neljä. Osaston takana on varattu tilat luokkaliitoille. Suomen Messut lähestyvät luokkaliittoja tulevien messupaikkojen osalta aivan lähiviikkoina. Heidän messutarjouksensa on hyvin reilu ja edullinen ja kannustaa jokaista luokkaliittoa osallistumaan messuille mukaan. Veneilyviikko seurat, avatkaa ovenne uusille purjehtijoille Julkaisemme Veneilyviikko-tapahtumasarjan messujen yhteydessä. Veneilyviikko on suunnattu kaikille veneilystä kiinnostuneille innokkaille kokeilijoille ja veneilyviikkoa järjestäville seuroille. Ajatuksena on, että veneilyviikon aikana seurat ympäri maan järjestävät omalla paikkakunnallaan erilaisia avoimien ovien päiviä ja tempauksia, joihin veneilystä kiinnostuneet voivat osallistua. Innokkaille järjestettäisiin mahdollisuus käydä kokeilemassa veneilyä vesillä kokeneen seuran jäsenen kanssa. Seurat voisivat järjestää paikallisia kilpailijoita kertomaan harrastuksesta lisää tai järjestämään vaikka pienen veneilykurssin aikuisille sekä lapsille. Veneilyviikolle tehdään oma sivu liiton www-sivujen yhteyteen sekä omat facebook-sivut, joissa seurat voivat kertoa omista tapahtumistaan ja mitä kaikkea omalla paikkakunnalla voi tehdä. Liitto tukee seuroja tiedotuksessa ja tapahtumien järjestämisten neuvomisessa tarvittaessa. Liitto tekee myös tapahtumalle oman julisteen ja esitteen. Jotta voimme lanseerata veneilyviikon mahdollisimman kattavasti ja laajasti messuilla, toivomme, että ilmoittaisitte Sari Häkkiselle sähköpostitse minä päivinä teillä järjestetään avoimet ovet tai muunlainen avoin tapahtuma, missä se järjestetään ja kellon aika. Kertokaa myös yhteyshenkilönne

4 ja hänen yhteystietonsa. Mikäli haluatte mukaan messutapahtuman ilmoituksiin ilmoittakaa tieto viimeistään Tapahtuma-aikaväli on , jolloin tapahtumia toivottaisiin järjestettävän. Mikäli seuranne ei pysty järjestämään tuona aikana, ilmoittakaa oma aikanne kuitenkin. Vain mielikuvitus on rajana mitä voitte keksiä tuolle ajalle! Lisätietoja ja lisäohjeistusta tapahtumaviikosta antaa Sari Häkkinen (gsm ) sekä tiedottaja Nina Paloheimo (gsm ). Ilmoittaudu työvoimaksi messuille Messut ovat pitkä ponnistus ja tarvitsemme ahkeraa työvoimaa avuksemme esittelemään toimintaamme. Messutyöntekijöille pyritään järjestämään ennen messuja koulutusilta sekä annetaan hyvät ohjeistukset mitä messuilla ja osastollamme tapahtuu ja miten toivomme esittelijöidemme toimivan messuilla. Toivomme jokaiselta messutyöntekijältä sitoutumista työskentelemään mahdollisimman useana päivänä, kuitenkin vähintään kaksi päivää. Messutyöntekijänä saat hienon kokemuksen ja samanhenkistä seuraa sekä pääset kiertämään upean messunäyttelyn. Ilmoitattehan halukkuudestanne tulla työskentelemään messuille SPV:n osastolle Nina Paloheimolle Kerro viestissäsi, mitkä päivät olet halukas työskentelemään osastolla. Ota seurakaverisi mukaan ja lähtekää koko porukalla messuille Helsingin venemessuille kannattaa lähteä jo kaueampaakin käymään. Kun tilaat lippusi kymmenen hengen ryhmälle, lippusi maksaa vain 10e/kpl. Ota seuraväkeä ja perhettä mukaan ja tulkaa viettämään hauskaa aikaa messuilla ja pääkaupunkiseudulla. Liiton osaston members loungeen eli jäsenten olohuoneeseen ovat seurojen jäsenet erityisen tervetulleita. Jäsenmaksu vuodelle 2013 jäsenmäärät ajantasalle Kuluneen vuoden aikana on osoittautunut, että seurojen liittomaksun perusteena oleva henkilöjäsenten lukumäärä määritellään kovin eri tavalla eri seuroissa. Asiaa käsiteltiin Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n marraskuun liittokokouksessa ja kokouksessa päädyttiin suurella äänten enemmistöllä täsmentämään liiton sääntöjä tältä osin. Liittomaksun perustaksi vahvistettiin vuoden 2013 alusta lähtien seuran kaikkien jäsenten lukumäärä sekä seuran venetiedot. Suurimmalle osalle seuroista täsmennys ei tuo muutoksia, sillä valtaosa seuroista on aina tulkinnut sääntöjä oikein. Yhdenmukaiset maksuperusteet ovat välttämättömiä, jotta liitto kohtelisi kaikkia jäseniään tasapuolisesti. Sääntöjen mukaisesti seuran jäsenmaksu liitolle (liittomaksu) määräytyy edellisen vuoden viimeisen päivän tilanteen mukaan ja tieto kerätään seurojen ylläpitämästä rekisteristä liiton hallinnoimasta yhteisestä rekisteristä. Tämä määrittelee myös seurojen käytössä olevat äänimäärät vuodelle Liittokokouksessa hyväksyttiin seuraavat jäsenmaksuperusteet vuodelle 2013: -juniorijäsen 5,00 -muu jäsen 12,50 Lisäksi hallitukselle annettiin tehtäväksi selvittää voidaanko yli seitsemänkymmentä vuotta täyttäneiltä jäseniltä perittävää maksua laskea esimerkiksi juniorimaksua vastaavalle tasolle.

5 Jotta voimme toimia sääntöjemme mukaisesti ja tasapuolisesti sekä tarkastella jäsenmaksun suuruutta oikealla tavalla toivomme, että seuranne ilmoittaa jäsenmääränsä kategorioittain aiemmin kommodoreille postitse lähetetyllä lomakkeella. Purjehdusaiheisia kalentereita joululahjaksi Merenkävijät ry myy vuoden 2012 avomeripurjehduksen MM-kisojen kuvakalenteria. Kalenteriin on ikuistettu upeita kuvia Helsingin kesän kisoista. Kalentereita voit tilata joululahjaksi tai uuden vuoden lahjaksi taii vaikkapa vain omalle seinälle. Ohjeet kalenterin tilaamiseen löydät osoitteesta Myös perinteistä Markit Oy:n Purjehduskalenteria vuodelle 2013 on saatavilla vielä. Seurat voivat tilata sitä hintaan 15,50e/kpl+alv osoitteesta Katsastuskoulutukset 2013 Nyt on aika ilmoittautua vuoden 2013 katsastajakursseille. Nämä kurssit löytyvät liiton sivuilta osoitteesta Peruskurssin hinta on 160 euroa / osallistuja ja täydennyskurssi uusijoille on 110 euroa / osallistuja. Tampereen Pispalan vanhasta uittotunnelista kuljetusväylä veneille - liiton ja kuudentoista veneilyseuran yhteinen kannanotto puri päätöksentekijöihin Vuodesta 1985 esillä ollut esitys tehdä Pispalan vanhasta uittotunnelista kuljetusväylä veneille teki viimein tiistaina läpimurron Tampereella. Asiasta päätettiin Tampereen yhdyskuntalautakunnan kokouksessa tiistaina. Uittotunneli päätettiin avata veneille äänestyksen jälkeen pienimmällä mahdollisella erolla eli äänin Liiton ja alueen seurojen kannanotoilla oli ratkaiseva merkitys äänestyksen tuloksen. Aiemmissa äänestyksissä tulos oli 5-6, nyt 6-5, iloitsi Kokemäenjoen vesistöalueen aluejohtaja Timo Riutta. Lautakunta päätti myös lisäyksestä, jonka mukaan osa veneiden kuljetusreitistä voidaan ottaa tarvittavin rajoittein kesäkaudella myös kevyen liikenteen käyttöön. Kuljetukseen avattavan tunnelin pituus on 280 metriä. Uusi veneiden kuljetusreitti kulkee harjun läpi Santalahdesta Ala-Pispalan ja Hyhkyn puolelle. Tarkoituksena on kuljettaa veneitä traktorivetoisella trailerilla Pyhäjärven ja Näsijärven välillä. Väyläsuunnitelman kustannusarvio on euroa.väylä päällystetään murskeella ja kuljetusreitin molempiin päihin tehdään luiskat. Pispalan uittotunneli on rakennettu vuonna 1968.

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

2.4 mr SM 2014 KILPAILUKUTSU

2.4 mr SM 2014 KILPAILUKUTSU Järjestäjä Rauman Purjehdusseura ry ( RPS ), Kuuskarintie 76 Aika 1. 3.8. 2014 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön

Lisätiedot

Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella

Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella Seuraseminaari 19.11.2011 Vahva ja aktiivinen lajiliitto seurojen tukena Seuroja 331 Luokkaliittoja 42 Jäseniä n. 60.000 Veneitä 23.692

Lisätiedot

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 Järjestämme ratavenekilpailut Uudessakaupungissa Merefesti viikonloppuna 12.-13.6.2010. Ajettavat luokat ovat SJ15, T400, T400S, O250 ja OC Hydro Classic. Kilpailut

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

Tapahtuma: Airisto Regatta 2014

Tapahtuma: Airisto Regatta 2014 Tapahtuma: Airisto Regatta 2014 Optimisti ranking Optimist Kadetti regatta Europe SM kilpailut Laser ranking 7 ja Finn ranking Järjestäjä: Date: 21 24.8.2014 KILPAILUKUTSU Turun Pursiseura (TPS), yhdessä

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina 2017+2018 MEDIATIEDOT :n jäsenlehti Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina TAVOITAT JOPA 100 000 LUKIJAA! NAUTIC LÄHESTYY veneilyä elämäntapana. Se kertoo niin arkisista hetkistä

Lisätiedot

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina 2017+2018 MEDIATIEDOT :n jäsenlehti Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina TAVOITAT JOPA 100 000 LUKIJAA! NAUTIC LÄHESTYY veneilyä elämäntapana. Se kertoo niin arkisista hetkistä

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli Yhdistyksen kieli on suomi. 3 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Lauantailenkki 07.06.2014

Lauantailenkki 07.06.2014 Lauantailenkki 07.06.2014 Itäsyndikaatin ranking-kisa KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansalliset määräykset eivät

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Seuraseminaari 19.11.2011. Liiton seurapalvelut seurojen tueksi nyt ja jatkossa

Seuraseminaari 19.11.2011. Liiton seurapalvelut seurojen tueksi nyt ja jatkossa Seuraseminaari 19.11.2011 Liiton seurapalvelut seurojen tueksi nyt ja jatkossa Lapsi ja nuorisotoiminta Ohjaajakoulutus Junioriohjaajan starttikurssi, junioripurjehdusohjaajan peruskurssi, junioripurjehdusohjaajan

Lisätiedot

Tapahtuma: Finn-jolla Ranking 3. Aika: 1. 2. syyskuuta 2012

Tapahtuma: Finn-jolla Ranking 3. Aika: 1. 2. syyskuuta 2012 Tapahtuma: Finn-jolla Ranking 3 Järjestäjät: Turun Pursiseura ry (TPS) sekä Airisto Segelsällskap i Åbo r.f. (ASS) Turun Työväen Pursiseura ry (TTPS) Naantalin Purjehdusseura ry (NPS) Gullkrona Kryssarklubb

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

JOENSUUN PURSISEURA. Jäsentiedote 03/2014. Puuska

JOENSUUN PURSISEURA. Jäsentiedote 03/2014. Puuska JOENSUUN PURSISEURA Jäsentiedote 03/2014 Puuska Mikko Nenonen, Kommodori Kommodorin mietteitä Lämmin ja paljon aktiviteettia sisältänyt veneilykesä on saatu loppusuoralle. Joensuun pursiseurassa kesä meni

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...

Lisätiedot

Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen!

Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen! Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen! Hyvälle ratsastusseuralle jaetaan vuosittain tunnustuspalkinto laadukkaasta ja monipuolisesta seuratyöstä. Suomen Ratsastajainliitto

Lisätiedot

Jarmo Solja, Kommodori

Jarmo Solja, Kommodori Jarmo Solja, Kommodori Kommodorin mietteitä Vuoden viimeistä Puuskaa eetteriin! Tällä kertaa palstatilan valtaa kuvat, kun kauden ylivoimainen päätapahtuma, 50-vuotisjuhla, vietettiin Teatteriravintolassa

Lisätiedot

Keskiviikkokilpailu 2012 23.5., 30.5., 6.6., 13.6., 15.8., 22.8., 29.8., 5.9.2011 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo

Keskiviikkokilpailu 2012 23.5., 30.5., 6.6., 13.6., 15.8., 22.8., 29.8., 5.9.2011 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo Keskiviikkokilpailu 2012 23.5., 30.5., 6.6., 13.6., 15.8., 22.8., 29.8., 5.9.2011 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen

Lisätiedot

Ratsastusseura Kopse Ry 31.5.2015 Toimintalinja 2015. Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja

Ratsastusseura Kopse Ry 31.5.2015 Toimintalinja 2015. Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja 1 Johdanto Seuramme valittiin Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisvalmennukseen syksyllä 2014. Tämän seurauksena teimme toimintalinjan luomaan selkeyttä seuran

Lisätiedot

Lohjan Laivurit 40 vuotta

Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit perustettiin keväällä 1976. Aluksi tarkoituksena oli laivurikurssien järjestäminen ja siksi seura liittyi Suomen Navigaatioliiton jäseneksi. Kolme vuotta myöhemmin

Lisätiedot

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015 Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 Kisanostajan opas Sisällysluettelo 1. Oppaan tarkoitus... 2 2. Kisatarjonta, osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen... 2 2.1 Salikisat... 2 2.2 Kansalliset kisat... 3

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 2006 sekä VÄRIVÖIDEN HELMI-CUP 2006 10. 11.2.2006

SM-KILPAILUT 2006 sekä VÄRIVÖIDEN HELMI-CUP 2006 10. 11.2.2006 Suomen ITF Taekwon-Do ry ja Taekwon-Do Center Ylöjärvi järjestävät yhteistyössä SM-KILPAILUT 2006 sekä VÄRIVÖIDEN HELMI-CUP 2006 10. 11.2.2006 Kilpailupaikka: URHEILUTALO, Koulutie 6, 3370 Ylöjärvi. Ilmoittautuminen:

Lisätiedot

Lohja Race

Lohja Race Lohja Race 2-3.9.2017 Järjestävä seura: Lohjan Purjehtijat Nuottatie 2 FIN-08100 Lohja E-jolla JuSM-kilpailu Zoom8-ranking Laser-ranking Lightning- ranking LISÄPURJEHDUSOHJE (kts. Vakiopurjehdusohje PKS

Lisätiedot

Suomen Purjehdus ja Veneily ry. Uutiskirje 7/2012. Hyvät veneilijät,

Suomen Purjehdus ja Veneily ry. Uutiskirje 7/2012. Hyvät veneilijät, Suomen Purjehdus ja Veneily ry Uutiskirje 7/2012 Hyvät veneilijät, olemme eläneet viimeiset viikot lajimme kannalta huikeita aikoja. Purjehdusnaisten tuomia hopea- ja pronssimitaleita on juhlinut koko

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

Tapahtuma: Airisto Regatta Päivämäärä:

Tapahtuma: Airisto Regatta Päivämäärä: Tapahtuma: Airisto Regatta 2016 Järjestäjä: Turun Pursiseura ry (TPS) yhdessä Päivämäärä: 12 14.8.2016 Airisto Segelsällskap i Åbo r.f. (ASS) Turun Työväen Pursiseura ry (TTPS) Naantalin Purjehdusseura

Lisätiedot

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Tarja Halonen - sali. Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen.

Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Tarja Halonen - sali. Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen. SYYSKOKOUS Aika 23.11.2016 klo. 18.00 20.35 Paikka, Tarja Halonen - sali Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen. Liite:1 1 Kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Kenneth

Lisätiedot

SUULI - JÄSENSEUROJEN REKISTERIOHJELMISTON KÄYTTÖOHJE SEURAN JÄSENELLE / HVK

SUULI - JÄSENSEUROJEN REKISTERIOHJELMISTON KÄYTTÖOHJE SEURAN JÄSENELLE / HVK SUOMEN PURJEHDUS JA VENEILY RY Segling och Båtsport i Finland rf 17.11.201 ver_1.2 SUULI - JÄSENSEUROJEN REKISTERIOHJELMISTON KÄYTTÖOHJE SEURAN JÄSENELLE / HVK Sisällys Yleisiä ohjeita käytöstä ja käyttöliittymästä...2

Lisätiedot

BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET

BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET 12.11.2015 BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET Hakemuksen täytyy sisältää seuraavat asiat ja tiedot: 1. Esitelkää itsenne. Kertokaa nimenne, ikänne ja missä päin Helsinkiä asutte. Joukkueessa täytyy

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2012 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen@wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Antti Mäkelä antti.makela@wgcc.fi

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

Miksi rekrytoimme nyt?

Miksi rekrytoimme nyt? Miksi rekrytoimme nyt? Kouluttaja- ja PROMO-päivät 31.1.-1.2.2015 Oulu Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia, koska Uuden toimintalinjauksen keskeisin ja kriittisin kehityskohde on vapaaehtoisten määrän kasvattaminen

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Porin valmistuvat rakennusinsinöörit ry toivottaa teidät ja edustamanne yrityksen lämpimästi tervetulleeksi vuoden 2015 messuille.

Porin valmistuvat rakennusinsinöörit ry toivottaa teidät ja edustamanne yrityksen lämpimästi tervetulleeksi vuoden 2015 messuille. Porin Rakennus- ja LVI-messut järjestetään tänä vuonna (21.-22.03.2015) 42. kerran paikkanaan tuttu Porin Karhuhalli. Messut ovat kasvaneet yhdeksi Suomen suurimmista opiskelijaprojekteista ja kävijämääräkin

Lisätiedot

Hyväksytty liittovaltuustossa (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO JYTY RY:N VAALIJÄRJESTYS

Hyväksytty liittovaltuustossa (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO JYTY RY:N VAALIJÄRJESTYS Hyväksytty liittovaltuustossa 17. 18.5.2016 1 (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN :N 1 SOVELTAMISALA Jytyn sääntöjen 18 2 momentissa tarkoitetut liittovaltuuston jäsenet ja heille valittavat yleisvarajäsenet

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015. Liikkujan polku -verkosto

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015. Liikkujan polku -verkosto Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015 Liikkujan polku -verkosto Iltapäivän ohjelma o Esittäytymiset ja kuulumiset o Liikkujan polku -tilannekatsaus o Aikuisliikunnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET

KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET Keskiviikkokilpailu 2015 20.5., 27.5., 3.6., 10.6., 12.8., 19.8., 26.8., 2.9.2015 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

ZOOM8-LUOKAN RANKING-KILPAILUJEN SÄÄNNÖT >

ZOOM8-LUOKAN RANKING-KILPAILUJEN SÄÄNNÖT > Suomen Zoom8-liitto ry ZOOM8-LUOKAN RANKING-KILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2016 -> Nämä säännöt on hyväksytty Suomen Zoom8-liiton vuosikokouksessa 20.9.2014 ja ne ovat voimassa toistaiseksi. Vuosittain päätettävät

Lisätiedot

Jäsentiedote 1 / 2013

Jäsentiedote 1 / 2013 Jäsentiedote 1 / 2013 Hallituksen terveiset Hyvä urheiluautoilijoiden jäsen, vuosi on saatu jo hyvään vauhtiin ja samaa vauhtia pitäisi saada myös seuran toimintaan. Pääsetkin nyt lukemaan jäsentiedotetta

Lisätiedot

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Sisällys: s.1. Sisällysluettelo s.2. Yleistä s.3. Kokous- ja järjestötoiminta s.4. Tiedotustoiminta s.5. Koulutustoiminta

Lisätiedot

Arctic Taekwon-Do ry TOIMINTASÄÄNNÖT 1 (6) Saarenrinne 18 96910 Rovaniemi ARCTIC TAEKWON-DO RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

Arctic Taekwon-Do ry TOIMINTASÄÄNNÖT 1 (6) Saarenrinne 18 96910 Rovaniemi ARCTIC TAEKWON-DO RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT Arctic Taekwon-Do ry TOIMINTASÄÄNNÖT 1 (6) ARCTIC TAEKWON-DO RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Arctic Taekwon-Do. Yhdistyksen toimialue on Rovaniemi ja Lapin lääni.

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! Lauantaina 27.4. Helsingissä tärähtää, kun kaikki Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan partiolaiset kokoontuvat yhteiseen partiopäivään, eli Kohtaamiseen. Tämä

Lisätiedot

Pentti Heikkurinen. Vapaa-ajan asukkaiden Liitto ry, VAAL Sähköposti toimisto@vaal.fi Internet www.vaal.fi HALLITUKSEN KOKOUKSEN ESITYSLISTA

Pentti Heikkurinen. Vapaa-ajan asukkaiden Liitto ry, VAAL Sähköposti toimisto@vaal.fi Internet www.vaal.fi HALLITUKSEN KOKOUKSEN ESITYSLISTA Vapaa-ajan asukkaiden Liitto ry, VAAL Sähköposti toimisto@vaal.fi Internet www.vaal.fi HALLITUKSEN KOKOUKSEN ESITYSLISTA 5.2.2015/ph Hallituksen kokous 1/2015 Arvoisa hallituksen jäsen Vapaa-ajan asukkaiden

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com Arvoisat seurat ja seurueet! Metsästys on upea harrastus Suomessa ja erityisesti

Lisätiedot

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys Pauliina Juhola / Katja Nieminen Kyselyn toteuttaminen Kohderyhmänä ekspertit (EuroSkills 2012, WorldSkills 2013) lajipäälliköt valmentajat lajivastaavat yhteensä

Lisätiedot

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Syyskausi... 3 2 Kilpailutoiminta ja siihen liittyvät

Lisätiedot

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä (PKS). 1.2 Mitkään kansalliset määräykset eivät ole voimassa

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä (PKS). 1.2 Mitkään kansalliset määräykset eivät ole voimassa HSS DOWN TOWN RACE 2015 12.-14.6.2015 Helsingfors Segelsällskap r.f Helsinki, Liuskasaari yhteistyössä Suomalainen pursiseura ry Helsinki, Sirpalesaari KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN!

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! Taekwon-Do Akatemia ry järjestää väri- ja mustien vöiden Taekwon-Do kilpailut 10. huhtikuuta Oulussa. Samana viikonloppuna kilpailuiden yhteydessä pidetään myös SITF:n järjestämä

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa. 1 Yhdistyksen nimi on Kaarinan Veneseura ja kotipaikka Kaarinan kunta. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Työväen Urheiluliitto TUL ry:n jäsenseurana. 2 Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä lähes 300 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään PÄIvItÄ MaAsEuTuSi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin 1.

Lisätiedot

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA SEURAPOSTI 3.3.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: Mäkikoululaisten kirjoituskisa Seuraluokittelu Kesäkilpailujen anomukset Kevään neuvottelupäivät 14.-15.5.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 330 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Tapahtuma: H-Vene SM Päivämäärä:

Tapahtuma: H-Vene SM Päivämäärä: Tapahtuma: H-Vene SM 2016 Järjestäjä: Turun Pursiseura ry (TPS) Päivämäärä: 9 12.6.2016 KILPAILUKUTSU Kilpailukutsun numerointi noudattaa Purjehduksen Kilpailusääntöjen (PKS) liitteen K numerointia. Osa

Lisätiedot

Lohja Race

Lohja Race Lohja Race 2-3.9.2017 Järjestävä seura: Lohjan Purjehtijat Nuottatie 2 FIN-08100 Lohja (kilpailukeskus: Aurlahti, rantakenttä) E-jolla JunioriSM-kilpailu Zoom8-ranking Laser-ranking Lightning- ranking

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Tampereen Naisyhdistyksen

Tampereen Naisyhdistyksen Tampereen Naisyhdistyksen Säännöt. i. Tampereen Naisyhdistyksen tarkoitus on työskennellä naisen kohottamiseksi tiedollisessa ja siveellisessä suhteessa sekä hänen taloudellisen ja yhteiskunnallisen asemansa

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2014 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Talvisäilytysmaksut ja korjaus talvisäilytyshinnastoon Veneiden

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 JOULUKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 6 Sisäilmaongelmat työpaikalla 8 Rakennusurakoitsijan sopimustekniikka-koulutus 10 Tiedote

Lisätiedot