Toimintakertomus 2007
|
|
- Eveliina Kahma
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimintakertomus 2007
2 Syksyllä 2007 palkittiin neljä tietokirjailijaa Tietokirjailijapalkinnoilla: Erkki Pulliainen (vas.), Kirsti Mäkinen, Anna Kortelainen ja Jaakko Kiander. Tietopöllö luovutettiin syksyllä Turun kirjamessuilla Hannu Karttuselle (oik.). Tietopöllö-kunniamaininnan saivat Sami Saramäki (vas.) ja Jukka Laajarinne. Suomen tietokirjailijat ry I Toimintakertomus 2007 I Toimittanut Katri Maasalo
3 Puheenjohtajan katsaus vuoteen 2007 Tietokirjallisuus näkyi hyvin. Suomalaiskoululaisten hyvät Pisa-tulokset muistuttivat jälleen oppikirjojen korkeatasoisuudesta. Erilaiset tapahtumat, mm. Tietokirja.fi, kirjamessut ja Agricolan juhlavuoteen liittyvät kirjatapahtumat, puolestaan nostivat esiin tietokirjallisuutta, tietokirjailijoita ja tietokirjojen lukijoita. Tietokirjailijoiden kulttuurimerkitys on kiistaton. Yhdistys oli aktiivinen myös edunvalvonnassa. Tekijöille tarjottiin neuvontaa sekä tekijänoikeuskysymyksissä että kustannussopimuksissa. Silti on käynyt yhä selvemmäksi, että tietoa tarvitaan entistä enemmän. Kustantajien kanssa aloitettiin neuvottelut oppikirjojen ja tietokirjojen kustannussopimuksista. Näissä neuvotteluissa yhdistyksellä on entistä vahvempi asema ja suurempi asiantuntemus. Kopiosto on edelleen tärkein yhteistyökumppanimme. Teosten valokopioinnista tulevat korvaukset kasvoivat edelleen. Niinpä tekijöille pystyttiin jakamaan apurahoina entistä suurempi määrä ja samalla kasvattamaan yksittäisten apurahojen kokoa. Uusi tekniikka ja sen vaikutukset ovat monipuolistaneet yhdistyksemme edunvalvontaa. Teoksia kopioidaan digitaalisesti yhä enemmän. Tämän vuoksi tekijöiden on huolehdittava siitä, että niistä saadaan korvaukset samalla tavalla kuin paperikopioinnista. Yhdistys osallistui neuvotteluihin Kopioston uusista sopimuslisensseistä, mutta valitettavasti asia ei edennyt kustantajien vastarinnan vuoksi. Kirjailijoilla on vuoden 2007 alusta alkaen ollut oikeus saada korvausta Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus
4 kirjastojen lainausten perusteella. Harmillista on, että opetusministeriö ei ennättänyt saada järjestelmää käytäntöön vielä vuoden aikana. Tietokirjailijoilla on laajat yhteistyöverkostot sekä tekijäjärjestöjen että kirja-alan toimijoiden kanssa. Kaikki tämä vahvistaa yhdistystä ja parantaa sen mahdollisuuksia toimia tietokirjailijoiden ja tietokirjallisuuden hyväksi. Erityisen suuret kiitokset hyvästä vuodesta kuuluvat monipuoliselle ja aktiiviselle jäsenkunnalle, uupumattomalle hallitukselle ja asiantuntevalle toimistolle! Pirjo Hiidenmaa puheenjohtaja 4 Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus 2007
5 Suomen tietokirjailijat ry:n toiminta vuonna 2007 Jäsenet Yhdistykseen hyväksyttiin vuoden 2007 aikana 192 uutta jäsentä. Vuoden lopussa jäsenmäärä oli Yhdistyksen jäsenmaksu oli 69 euroa ja seniorijäsenen vuosimaksu 23 euroa. Jäsenistön rakenne Varsinaiset jäsenet Seniorijäsenet 86 Kunniajäsenet 6 Yhteensä Hallinto ja henkilöstö Yhdistyksen kokoukset Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin Mikkelissä. Kokoukseen osallistui 53 jäsentä ja puheenjohtajana toimi Kari Vaijärvi. Syyskokous pidettiin Helsingissä Tieteiden talossa, jonne kokoontui 101 jäsentä. Puheenjohtajana oli Kari Rahiala. Luottamushenkilöiden suunnitteluseminaari järjestettiin Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa Aiheena olivat kustannussopimuksiin liittyvät kysymykset. Hallitus ja valiokunnat Yhdistystä johtaa kymmenhenkinen hallitus, johon vuonna 2007 kuuluivat puheenjohtajana FT Pirjo Hiidenmaa (Helsinki), varapuheenjohtajana FT Matti Leinonen (Tampere) ja jäseninä TTM Markus Aaltonen (Seinäjoki), FM Paavo Ahonen (Helsinki), LuK Jari Koskinen (Kouvola), KT Tuula Merisuo-Storm (Turku), FT Osmo Pekonen (Jyväskylä), FT Kaisu Rättyä (Tampere), FL Marja Simola (Joensuu) ja KM Sirpa Wass (Helsinki) sekä sihteerinä Jukka-Pekka Pietiäinen. Hallitus kokoontui 11 kertaa. Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus
6 Hallituksen työvaliokuntaan kuuluivat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, toiminnanjohtaja ja lakimies. Työvaliokunta kokoontui 11 kertaa. Talousvaliokunnan puheenjohtajana toimi Pirjo Hiidenmaa ja jäseninä Matti Leinonen, Riitta Suominen ja Jukka-Pekka Pietiäinen. Talousvaliokunta kokoontui kaksi kertaa, minkä lisäksi asioita hoidettiin sähköpostitse ja puhelimitse. Vaalivaliokuntaan kuuluivat puheenjohtajana Kari J. Sillanpää ja jäseninä Heikki J. Eskelinen, Erkki Lakervi, Osmo Lappalainen, Paula Moilanen ja Kerttu Tirronen sekä sihteerinä Jukka-Pekka Pietiäinen. Vaalivaliokunta kokoontui kaksi kertaa. Tilintarkastajat Yhdistyksen tilintarkastajat olivat Antti Koskinen (KHT) (varalla Soile Tomperi, [KHT]) ja Seppo Kinkki (varalla Liisa Aalto). Vuotta 2006 koskeva tilintarkastus pidettiin Toimikunnat ja työryhmät Vuoden 2007 aikana yhdistyksen asioita valmistelivat ja kehittivät seuraavat hallituksen asettamat toimikunnat: Aluetoimikunta: Riitta Suominen (puheenjohtaja, Tampere/Pirkanmaa), Markus Aaltonen (Seinäjoki/Pohjanmaa), Piispa Arseni (Kuopio/ Pohjois-Savo), Veikko Ervasti (Oulu/Pohjois-Suomi), Tuula Merisuo- Storm (Turku / Varsinais-Suomi ja Satakunta), Marja-Liisa Julkunen (Joensuu/Pohjois-Karjala), Tuija Junkkari (Kouvola/Kaakonkulma), Markku Monni (Hämeenlinna/Kanta-Häme), Osmo Pekonen (Jyväskylä ja Mikkeli / Keski-Suomi ja Etelä-Savo), Annamari Saure ja 8/2007 alkaen Terhi Willman (Lahti/Päijät-Häme) sekä Sirpa Wass ja 9/2007 alkaen Satu Itkonen (Helsinki/Uusimaa), sihteerinä Jukka-Pekka Pietiäinen. Aluetoimikunnan jäsenet järjestivät vastuualueillaan erilaisia tietokirjailijatilaisuuksia. Toimikunta kokoontui kaksi kertaa. Apurahatoimikunta: Markku Monni (puheenjohtaja), Seppo Isotalo, Satu Itkonen, Allan Tiitta ja Sirpa Wass, sihteerinä Jukka-Pekka Pietiäinen. Toimikunta kokoontui kolme kertaa. Palkintolautakunta: Pekka Laaksonen (puheenjohtaja), Niklas Bengtsson, Maaria Linko, Olli Löytty ja Marja Simola, sihteerinä tiedottaja. Lautakunta päätti yhdistyksen Warelius- ja Tietopöllö-palkinnoista. Lautakunta kokoontui kaksi kertaa. estik-työryhmä: Markus Aaltonen (puheenjohtaja), Paavo Ahonen, 6 Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus 2007
7 Riitta Suominen ja Juha Pihlajaniemi. Työryhmä selvitti sähköisten julkaisujen tekijänoikeuksia. Työryhmä kokoontui kahdeksan kertaa. Strategiatyöryhmä: Pirjo Hiidenmaa (puheenjohtaja), Paavo Ahonen, Sirpa Wass, Jukka-Pekka Pietiäinen, Juha Pihlajaniemi, viestintä- ja tiedotusstrategian osalta Katri Maasalo. Työryhmä kokoontui kolme kertaa. 25-vuotisjuhlatoimikunta: Pirjo Hiidenmaa (puheenjohtaja), Satu Itkonen, Matti Leinonen, Olli Löytty, Terhi Willman, Jukka-Pekka Pietiäinen, sihteerinä Katri Maasalo. Toimikunta kokoontui kaksi kertaa. Tietokirjailijan oppaan toimituskunta: Pirjo Hiidenmaa, Eeva-Liisa Ryhänen, Jukka-Pekka Pietiäinen, Anne Salomaa (4/2007 asti), Annika Nissinen (3/2007 asti), Sari Krappe (7/2007 asti) ja Katri Maasalo (8/2007 alkaen). Oppaan on kirjoittanut Heikki Jokinen. Toimituskunta kokoontui kaksi kertaa. 25-vuotisantologian toimituskunta: Pirjo Hiidenmaa, Katri Maasalo. Toimituskunta kokoontui kerran. Jyväskylän kirjamessujen oppikirjaseminaarityöryhmä: Eeva-Liisa Ryhänen, Sirpa Wass, Pirjo Hiidenmaa ja Sari Krappe. Työryhmä kokoontui kerran. Toimisto Yhdistyksen toimistossa oli vuoden 2007 aikana neljä työntekijää. Toiminnanjohtajana jatkoi FT Jukka-Pekka Pietiäinen. Lakimiehenä työskenteli OTK Anne Salomaa, joka jäi äitiyslomalle Oik. yo. Juha Pihlajaniemi aloitti lakimiesharjoittelijana ja lakimiehen sijaisena Tiedottaja VTM Sari Krappe palasi hoitovapaalta Hänen siirryttyä toisen työnantajan palvelukseen valittiin uudeksi tiedottajaksi FM Katri Maasalo (6.8. alkaen). FM Annika Nissinen työskenteli suunnittelijana asti. Järjestösihteerinä toimi kulttuurituottaja (AMK) Elina Paronen, joka irtisanoutui tehtävästään ulkomaille muuton vuoksi. Uutena järjestösihteerinä aloitti 1.8. datanomi Sirkku Heikkonen. Toimisto oli ensimmäistä vuotta vuokralaisena Ritarihuoneella (os. Hallituskatu 2 B, 3. krs). Yhdistyksen omistama toimistohuoneisto Espoon Leppävaarassa oli edelleen vuokrattuna. Talous- ja kirjanpitoasiat hoiti edelleen Aallon Tilitoimisto Oy. Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus
8 Tietokirjallisuuden edistäminen Yhdistys tukee tietokirjallisuutta suoraan jakamalla apurahoja ja palkintoja tietokirjailijoille. Apurahat ja palkinnot rahoitetaan Kopioston keräämillä valokopiointikorvauksilla, jotka Kopiosto tilittää jäsenjärjestöilleen edelleen jaettaviksi. Yhdistyksen jäsenet voivat hakea kirjailijakotipaikkoja muun muassa Villa Karosta Beninissä ja Mazzano Romanosta Italiassa. Lisäksi syksyllä 2007 tuli haettavaksi Koneen Säätiön residenssi Saaren kartano Turun seudulla. Apurahat Yhdistys myönsi apurahoja luovaan kirjoitustyöhön vuoden aikana kahdesti. Laite-, matka- ja koulutusapurahoja sekä työtila-apurahoja jäsenet saattoivat hakea jatkuvasti. Maaliskuussa olivat haettavina puolivuotisapurahat, lasten- ja nuorten tietokirja-apurahat, tietokirjakritiikkiapurahat ja esikoistietokirja-apurahat. Syyskuussa haussa olivat luovat apurahat. Apurahojen hakijoita oli kaikkiaan Apurahoja myönnettiin 708 henkilölle yhteensä yli 1,5 miljoonaa euroa. Apurahat 2007 kpl summa euroa ka. euroa Puolivuotiset Lasten ja nuorten tietokirjat Tietokirjakritiikki Esikoistietokirja Syksyn apurahat: luova tietokirjoittaminen Laite Matka Koulutus Työtila Yhteensä Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus 2007
9 Palkinnot Hallituksen vuodeksi 2007 asettama palkintolautakunta päätti Wareliusja Tietopöllö-palkinnoista. Tietokirjailija- ja Oppikirjailijapalkinnoista päätti hallitus. Palkinnot myönnettiin seuraavasti: Warelius-palkinto ( e) tietokirjailija, toimittaja Ulla Lehtonen; Vanhan kirjallisuuden päivät Vammala Oppikirjailijapalkinnot (à e) FL, lehtori Kari Bärlund; lehtori Tarja Folland; lehtori, LuK Olli Latva; lehtori, FK Hellevi Putkonen; FM Riitta Silk; lehtori Pirjo West; Jyväskylän kirjamessut Tietopöllö-palkinto (8 000 e) ja Tietopöllö-kunniakirjat (à 500 e) tähtitieteen dosentti Hannu Karttunen (palkinto); lasten- ja nuortenkirjailija Jukka Laajarinne ja graafinen suunnittelija Sami Saramäki (kunniakirjat); Turun kirjamessut Tietokirjailijapalkinnot (à e) VTT Jaakko Kiander; FT Anna Kortelainen; kouluneuvos, FL Kirsti Mäkinen; kansanedustaja, emeritusprofessori Erkki Pulliainen; Helsingin kirjamessut Lisäksi yhdistys osallistui seuraavien tietokirjapalkintojen rahoitukseen: Tieto-Finlandia-palkinto (Suomen Kirjasäätiön hallinnoima palkinto, joka rahoitetaan tietokirjallisuuden kopiointikorvauksista; euroa, josta tekijäpuolen osuus 50 prosenttia) Peter von Bagh: Sininen laulu. Itsenäisen Suomen taiteiden tarina J. A. Hollon palkinto (Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton palkinto; euroa, josta yhdistyksen osuus kolmasosa) Ilkka Rekiaro: Tim Flanneryn teoksen Ilmaston muuttajat suomennos Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus
10 Edunvalvonta Yhdistys on valvonut jäsentensä oikeuksia kustannussopimus- ja kopiointiasioissa. Lisäksi se on antanut lausuntoja tekijänoikeusasioissa. Yhdistys on Kopioston jäsenjärjestö. Yhdistyksellä on edustaja Kopioston hallituksessa (Pirjo Hiidenmaa), valokopiojaostossa (Jukka-Pekka Pietiäinen) sekä sen työ- ja neuvotteluryhmissä. Vuoden lopussa yhdistykselle annettuja valtakirjoja oli kaikkiaan Yhdistys on kirjailijoiden tekijänoikeusjärjestö Sanaston ry:n jäsen ja sillä on hallituksessa edelleen kaksi edustajaa. Vuonna 2007 Sanaston varapuheenjohtaja oli Sirpa Wass ja hallituksen jäsen Jukka-Pekka Pietiäinen. Yhdistyksen edustajia on ollut muun muassa kirjastoapurahalautakunnassa, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran valtuuskunnassa, Lukukeskuksen hallituksessa, Suomen Kirjasäätiön tietokirjarahaston hoitokunnassa, FILI Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen neuvottelukunnassa, Helsingin kirjamessujen ohjelmatoimikunnassa ja Turun kirjamessujen päätoimikunnassa. Yhdistys on jäsenenä myös Lukukeskuksessa, Suomen Tekijänoikeudellisessa Yhdistyksessä, Pohjoismaiden kirjailijoiden ja kääntäjien neuvostossa, Suomen Kirjastoseurassa, Vanhan kirjallisuuden päivät ry:ssä, Suomen koulukirjastoyhdistys ry:ssä ja Villa Karon Ystävissä. Tiedotus ja koulutus Yhdistyksen jäsenille postitettiin kahdeksan jäsentiedotetta. Tiedotusvälineille lähetettiin tiedotteita yhdistyksen myöntämistä palkinnoista ja apurahoista sekä sen järjestämistä ohjelmakokonaisuuksista kirjamessuilla. Yhdistys julkaisi vuosikertomuksen 2006 (18 sivua). Yhdistyksen verkkosivut julkaistiin uudistettuina. Sisäinen ja ulkoinen tiedottaminen liitettiin osaksi yhdistyksen strategiaa, jota kehitetään määrätietoisesti. Uusien jäsenten koulutustilaisuus järjestettiin Tieteiden talossa, minkä jälkeen oli illanvietto yhdistyksen tiloissa. Ilmoittautuneita oli enemmän kuin tiloihin mahtui: seuraava koulutus järjestetään kevätkesällä (Pirjo Hiidenmaa, Jukka-Pekka Pietiäinen, Juha Pihlajaniemi) Uusien luottamushenkilöiden koulutustilaisuudet järjestettiin ja yhdistyksen tiloissa. (Jukka-Pekka Pietiäinen, Juha Pihlajaniemi). 10 Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus 2007
11 Messut ja tietokirjatapahtumat Jyväskylän kirjamessut Oppikirjailijapalkinnot (kuusi palkittua, ks. palkinnot, à euroa) jakoi Matti Leinonen. Ohjelmassa oli oppikirjaseminaari, jossa puhujina olivat Juha-Pekka Heinonen, Matti Leinonen, Eeva-Liisa Ryhänen, Kari Uusikylä ja Sirpa Wass (kuulijoita noin 50). Yhdistyksen edustajina olivat Jukka-Pekka Pietiäinen ja Sari Krappe. Kesäpäivät, Siuntion Hyvinvointikeskus Sakari Toiviainen esitelmöi aiheesta Suomi-elokuvan maisema ja miljöö. Lisäksi ohjelmassa oli tutustuminen Suitian linnaan ja Gårdskulla-maatalousmuseoon (osanottajia 50). Vanhan kirjallisuuden päivät, Vammala Warelius-palkinnon (Ulla Lehtonen, euroa) jakoivat Pirjo Hiidenmaa ja Pekka Laaksonen, yhdistyksen edustajina olivat Jukka-Pekka Pietiäinen ja Sari Krappe. Tietokirja.fi, Helsinki Yhdistys oli mukana toteuttamassa ensimmäistä Tietokirja.fi-tapahtumaa, joka järjestettiin Tieteiden talossa. Lisätietoa Turun kirjamessut Niklas Bengtssonin Voiko kirjan kääriä tupakkaan? Tietoa kirjan rakenteesta ja muodosta -näyttely järjestettiin messuosastolla, lisäksi Bengtsson piti aiheesta esitelmän. Ohjelmassa oli Tytöt lukijoina -seminaari, jonka puheenjohtaja oli Seita Parkkola ja puhujina Anna Amnell, Kirsti Ellilä, Tuire Kaimio ja Paula Moilanen. Tietopöllöpalkinnon (Hannu Karttunen, euroa) ja Tietopöllö-kunniakirjat (Jukka Laajarinne ja Sami Saramäki, à 500 euroa) jakoivat Pirjo Hiidenmaa ja Marja Simola. Ohjelman suunnittelijoina olivat Sari Krappe ja 6.8. alkaen Katri Maasalo sekä Turun seudun tietokirjailijat. Helsingin kirjamessut Yhdistys oli mukana Suunnista kirjaan -tapahtumassa eli tuottamassa kirjallisuusaiheisia kysymyksiä koululuokille yhdessä Äidinkielen Opettajain Liiton (ÄOL) kanssa. Tapahtumaan osallistui koululaista. Kysymyksissä oli kaksi tehtäväsarjaa eri luokka-asteille. Yhdistyksen osuus Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus
12 oli kysymysten laatiminen (Sirpa Wass) yhteistyössä ÄOL:n kanssa sekä kysymysmonisteiden kopiointi, niiden ja pääsylippujen postitus kouluille sekä Suunnista kirjaan -päivystys messukeskuksessa (Katri Maasalo). Lisäksi messuilla oli Tietokirjailijapalkintojen jako (Jaakko Kiander, Anna Kortelainen, Kirsti Mäkinen ja Erkki Pulliainen, à euroa). Palkinnot jakoivat Matti Leinonen ja Jukka-Pekka Pietiäinen. Tietokirjakahvilassa oli haastattelijana Jukka-Pekka Pietiäinen. Lasten ja nuorten Louhi-lavalla olivat Sami Toivonen ja Aino Havukainen (yhteistyössä Otavan kanssa) Niklas Bengtssonin haastateltavina sekä Martti Lintusen esitys Kaiken maailman eläinkirjat. Ohjelman suunnittelijoina olivat Sari Krappe ja 6.8. alkaen Katri Maasalo. Kansainväliset yhteydet Yhdistys oli ensimmäistä vuotta European Writers Congressin jäsen. Kokousedustajana Triestessä oli Pirjo Hiidenmaa. Pohjoismaisia tapaamisia oli seuraavasti: Nordisk Kulturforum Oslossa (Pirjo Hiidenmaa, Jukka-Pekka Pietiäinen), The First International Non-fiction Seminar Oslossa yhteistyössä FILI:n ja NORLA:n kanssa (Jukka-Pekka Pietiäinen) sekä Pohjoismaiden kirjailijoiden ja kääntäjien neuvoston (Nordisk Forfatter- og Oversetterråd, NFOR) vuosikokous Jokkmokkissa Pohjois-Ruotsissa (Pirjo Hiidenmaa, Niklas Bengtsson, Kaisu Rättyä, Jukka-Pekka Pietiäinen). Valokopiointijärjestöjen pohjoismaiseen kokoukseen Färsaarilla osallistui Jukka-Pekka Pietiäinen ja pohjoismaiseen tietokirjailija-järjestöjen kokoukseen Oslossa Pirjo Hiidenmaa, Marja Simola, Jukka-Pekka Pietiäinen ja Katri Maasalo. Kirjamessuille Frankfurtissa osallistuivat Matti Leinonen, Kaisu Rättyä, Jukka-Pekka Pietiäinen ja Katri Maasalo sekä Lontoon kirjamessuille (tietokirjallisuuden vienti) Jukka-Pekka Pietiäinen. IFRRO:n vuosikokouksessa Dublinissa Kopioston delegaatiossa oli mukana Jukka-Pekka Pietiäinen. 12 Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus 2007
13 Jäsenpalvelut Neuvonta ja oikeusapu Yhdistyksen lakimies ja toiminnanjohtaja ovat antaneet jäsenille oikeudellista neuvontaa. Lakimies on neuvonut tekijänoikeudellisissa ja sopimusoikeudellisissa kysymyksissä sekä kommentoinut uusien ja vanhojen jäsenten kustannussopimuksia sekä neuvotellut niistä kustantajien kanssa. Yhdistyksen uudistuneilla verkkosivuilla on jäsenten saatavilla yhdistyksen kustannussopimusmalli. Myös kustannussopimuksiin liittyvät suositukset uudistettiin vuoden 2007 aikana. Alue- ja virkistystoiminta Aluetoiminnasta ovat vastanneet aluetoimikunnan jäsenet. Tilaisuuksia (yhteensä 29) on järjestetty Helsingissä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kouvolassa, Kuopiossa, Lahdessa, Lapinlahdella, Oulussa, Pieksämäellä, Savonlinnassa, Seinäjoella, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Jäsenilloissa on pidetty tietokirjallisuuteen ja tekijänoikeuteen liittyviä esitelmiä ja alustuksia sekä tehty vierailuja muun muassa kustantamoihin. Lisäksi Turun alueen tietokirjailijat osallistuivat Turun kirjamessujen osaston ohjelman järjestämiseen ja näyttelyn päivystämiseen. Etelä-Savon aluetilaisuus Savonlinnassa 2.2., Panu Rajala: Mika Waltari ja orientti Uudenmaan aluetilaisuutena laskiaistapaaminen kustannusosakeyhtiö Tammen tiloissa Helsingissä Pohjois-Suomen aluetilaisuus Oulussa 23.2., Erkki Vilpa: Oulun kasvit ja toiminnanjohtajan kyselytunti (Jukka-Pekka Pietiäinen) Etelä-Savon aluetilaisuus Savonlinnassa 14.3., Markus Aaltonen: Miten meistä tuli kansanedustajia Kanta-Hämeen tietokirjailijailta Hämeenlinnassa 19.3., Jukka-Pekka Pietiäinen: Katsaus tietokirjallisuuden tilaan Suomessa Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus
14 Turun pääkirjastossa Tietotori Lukuviikolla 19.3., Pirjo Hiidenmaa: Lukutaito muuttuu ja paranee; Raimo Jussila: Onko kansallista tietoa? Pohjois-Savon aluetilaisuus Kuopiossa 22.3., Matti Klinge: Papit, virkamiehet ja kansa Savon modernisoinnin vaiheita Pirkanmaan aluetilaisuus Tampereella Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutissa (toiminnanjohtaja Kaisu Rättyä) 12.4., Outi Karemaa: Mitä kustantaja tietokirjailijalta toivoo Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylän kirjamessujen yhteydessä (Jukka-Pekka Pietiäinen, Kari Uusikylä) Kaakonkulman alueen kevättapaaminen Kotkassa 23.4., kevätkävely Risto Hamarin seurassa Kuninkaantiellä Varsinais-Suomen ja Satakunnan aluetilaisuus Turussa 8.5., Leena Kytömäki: Kielen ansojen anatomiaa; Juha Pihlajaniemi: Kustannussopimuksen ongelmakohtia; Sari Krappe: Yhdistyksen uudet verkkosivut Etelä-Savon aluetilaisuus Savonlinnassa 10.5., Hannu K. Riikonen: Piirteitä suomalaisen käännöskirjallisuuden historiasta Agricolasta nykypäivään Etelä-Savon aluetilaisuus Savonlinnassa 11.5., Mirkka Lappalainen: Maailman painavin raha Keski-Suomen ja Etelä-Savon aluetilaisuus Pieksämäellä 12.8., Anto Leikola: Linnén matkat ja matkakirjat; Markku Löytönen: Matkakirjat ja tietotaiteilijat; Juha Pentikäinen: Suomalaiset Siperian tutkijoina; Harry Halén: Mannerheimin matkapäiväkirjan kaksi todellisuutta. Pirkanmaan aluetilaisuus Tampereella 6.9., Helena Honka-Hallila: Poliitikkohaastattelut historiantutkimuksen lähteenä; Markus Aaltonen: Poliitikot elämäntarinansa kuvaajina Pohjanmaan aluetilaisuus Vaasassa (Markus Aaltonen) Pohjois-Savon aluetilaisuus Pajujärvellä (Lapinlahti) Paavo Castrén: Pompeijilaisia kohtaloita 14 Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus 2007
15 Päijät-Hämeen alueen järjestämänä yhdistyksen esittelypöytä Tutkijoiden yössä Lahdessa Varsinais-Suomen ja Satakunnan alue Turun kirjamessuilla ( ), jossa yhdistyksellä oli oma osasto. Alueen tietokirjailijat esittäytyivät valokuvin ja hoitivat näyttelyosaston päivystyksen. Päijät-Hämeen aluetilaisuudessa Tieto, runous ja hyvinvointi Lahdessa 9.10., Hannu Mäkelä ja Anna Kortelainen: Uusinta tutkimustietoa runoilija L. Onervan vaiheista Nikkilän mielisairaalassa ja runouden merkityksestä kirjailijan mielenterveydelle. Yhteistyössä Lahden Runomaratonin ja Omaiset mielenterveystyön tukena ry:n kanssa. Uudenmaan aluetilaisuus Helsingin kirjamessujen yhteydessä , Kuva kirjassa -keskustelu (Martti Lintunen, Maija Rantanen, Arvo Vatanen) Keski-Suomen aluetilaisuudet yhteistyössä Jyväskylän kaupunkiseurakunnan kanssa, teemana Agricola: Ari-Pekka Palola: Olavi Maununpoika Sorbonnen rehtori ja Turun piispa; Marko Lamberg: Jöns Budde birgittalaisveli ja Suomen ensimmäinen kirjailija; Simo Heikkinen: Mikael Agricola uskonpuhdistaja ja suomen kirjakielen isä; Osmo Pekonen: Olaus Magnus arkkipiispa ja renessanssi-ihminen Pohjois-Savon aluetilaisuus Pajujärvellä (Lapinlahti) 6.11., Liisa Heikkilä-Palo: Kustantajan askeesi Päijät-Hämeen aluetapaaminen Lahdessa (Terhi Willman) Kaakonkulman aluetilaisuus Kouvolassa , Marja Lampi: Kadonneen Brewsterin metsästys Pohjanmaan aluetilaisuus Seinäjoella , Anssi Orrenmaa: Journalisti tietokirjailijana Yhdistyksen jäsenten käytettävissä on ollut Kordelinin säätiöltä vuokrattu lapinmaja Tuumantupa Jerisjärvellä. Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus
16 Taloudellinen toimintakertomus Suomen tietokirjailijat ry:n varainhankinta kehittyi vuonna 2007 suotuisasti, kuten liitteenä olevasta tuloslaskelmasta käy ilmi. Jäsenmäärä kasvoi reilusti yli jäseneen ja jäsenmäärätulot ylittivät budjetoidun lähes eurolla. Suurin ylitys tuli kuitenkin kopiointikorvauksista. Kopiosto ry tilitti yhdistykselle kopiointikorvauksia lähes 2,2 miljoonaa euroa (B 2,05 miljoonaa euroa). Yhdistyksen sijoitustoimintaa hoiti vuonna 2007 yhdistyksen taloudenhoitaja, toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen, joka raportoi yhdistyksen talousvaliokunnalle ja hallitukselle. Yhdistyksen varojen sijoittamisessa tehdään matalariskisiä ratkaisuja. Sijoitusvuosi 2007 oli keskinkertainen. Sijoitustuotoista kertyi noin euroa eli hiukan vähemmän kuin oli budjetoitu ja selvästi vähemmän kuin edellisvuonna. Yhtäältä tämä johtui pörssikehityksestä, toisaalta siitä, ettei yhdistyksellä ollut tarvetta kotiuttaa sijoitustuottoja. Yhdistys sai avustuksena Tietokirja.fi-tapahtuman juoksevien kulujen hoitamiseen euroa, josta vuoden 2007 lopulla oli käyttämättä 5 937,98 euroa. Hallitus esittää, että ylijäämä liitetään yhdistyksen piirissä Tietokirjallisuuden edistämiskeskuksen nimellä kulkevaan rahastoon, josta se käytetään vuonna 2008 Tietokirja.fi-tapahtumien kuluihin. Kun yhdistyksen menopuoli pysyi kurissa, muodostui tilikauden muuksi ylijäämäksi ,52 euroa. Tämän koko summan yhdistyksen hallitus ehdottaa liitettäväksi Tietokirjarahastoon, josta se voidaan tulevina vuosina purkaa apurahoihin ja muuhun jäsenistöä hyödyttävään toimintaan. Lisäksi hallitus esittää, että aiempien tilivuosien ylijäämä ,93 euroa liitetään Tietokirjarahastoon. Yhdistys jakoi apurahoja ja palkintoja yli 1,6 miljoonan euron arvosta, mikä on uusi ennätys. Jaettujen apurahojen kokonaissumma kasvoi yli sadalla tuhannella eurolla vuoteen 2006 verrattuna. Kulupuolella ei tapahtunut suuria yllätyksiä. Henkilöstömenojen kasvu johtuu siitä, että yhdistyksen tiedottaja ja järjestösihteeri vaihtuivat ja vanhat ja uudet työskentelivät noin kuukauden ajan yhtä aikaa. Lisäksi yhdistyksen lakimies jäi äitiyslomalle. Alkuvuodesta yhdistyksellä oli myös lakimiesharjoittelija, joka hoitaa nyt lakimiehen tehtäviä vakinaisen lakimiehen ollessa äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Muiden kulujen osalta jäätiin yleensä budjetoidusta. Painatuskulut jäivät budjetoitua pienemmiksi, koska vuodelle 2007 suunniteltu kirja siirtyi 16 Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus 2007
17 seuraavalle vuodelle. Merkittävin budjetin ylitys tapahtui matkakuluissa, mikä kertoo siitä, että yhdistyksen toiminta on vilkastunut. Tilaisuuksien ja kokousten määrä on lisääntynyt. Aluetoimikunta piti kaksi kokousta. Lisäksi hallituksen apuna toimi työryhmiä (uutena sähköistä julkaisemista pohtinut estiktyöryhmä). Lisäksi hallituksen ja työryhmien jäsenet ja yhdistyksen muut jäsenet osallistuivat vilkkaasti yhdistyksen toimintaan. Uusille luottamushenkilöille järjestettiin kaksi koulutustilaisuutta ja myös uusille jäsenille järjestettiin ensimmäistä kertaa koulutus- ja tutustumistilaisuus. Yhdistys osallistui aiempaa aktiivisemmin pohjoismaiseen yhteistyöhön ja European Writers Congressin toimintaan. Myös näistä syistä matkakulut kasvoivat. Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus
18 Tuloslaskelma Hallinnollinen toiminta Kulut Henkilöstökulut , ,87 Poistot 5 424, ,02 Muut kulut , ,67 Kulut yhteensä , ,56 Hallinnollisen toiminnan kate , ,56 Tietokirjallisuuden edistämissäätiön kate ,88 Tuotto-/kulujäämä , ,56 Varainhankinta Tuotot , ,05 Kulut , ,00 Varainhankinnan kate , ,05 Tuotto-/kulujäämä , ,49 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot Sijoitustoiminta , ,98 Rahoitustoiminta + 776, ,40 Kulut Sijoitustoiminta 268,47 106,20 Rahoitustoiminta 384,19 21,69 Sijoitustoiminnan kate , ,49 Tuotto-/kulujäämä , ,98 Tilikauden tulos , ,98 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , ,98 18 Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus 2007
19
20 Suomen tietokirjailijat ry on tietokirjailijoiden kulttuuri-, ammatti- ja edunvalvontajärjestö. Se edistää suomalaista tietokirjallisuutta, valvoo tietokirjailijoiden tekijänoikeudellisia ja taloudellisia etuja, tukee tietoteosten kirjoittajia sekä edistää jäsentensä ammattitaitoa ja -etiikkaa. Yhdistys on perustettu vuonna 1983, jolloin Tietokirjailijain Liitto ja Oppikirjantekijät ry yhdistettiin yhdeksi järjestöksi. Yhdistykseen kuuluu yleisten tietokirjojen, oppikirjojen, sanakirjojen ja tietokirja-artikkeleiden tekijöitä. Suomen tietokirjailijat ry:n toimintaa johtaa kymmenhenkinen hallitus, jonka jäsenet valitaan kolmivuotiskausiksi syyskokouksessa. Perustoimintaa hoitaa neljän työntekijän toimisto yhdessä luottamushenkilöistä koostuvien toimikuntien kanssa. Suomen tietokirjailijat ry Hallituskatu 2 B, 3. krs Helsinki puh (09) faksi (09) toimisto@suomentietokirjailijat.fi
Toimintakertomus 2008
Toimintakertomus 2008 Puheenjohtajan katsaus vuoteen 2008 Vuosi 2008 oli yhdistyksen 25-vuotisjuhlavuosi. Yhdistyksen monet toimet juhlat, julkaisut, aluetilaisuudet tekivät yhdistystä, tietokirjallisuutta
Toimintakertomus 2009
Toimintakertomus 2009 Warelius-palkinnot saivat Irma Sulkunen ja Risto Isomäki. Palkinnot jaettiin Vanhan kirjallisuuden päivän avajaisissa Sastamalassa 26.6.2009. Kuva: Katri Maasalo. Tietopöllö-palkinnon
Toimintakertomus 2010
Toimintakertomus 2010 Kuinka monta tietokirjailijaa tarvitaan vaihtamaan lamppu? Suomen tietokirjailijoissa vuodet ovat joskus veljeksiä keskenään: yhdistys oli viime vuonna entiseen tapaan aktiivinen
Toimintakertomus 2011
Toimintakertomus 2011 Poliittisen vaikuttamisen vuosi Vuosi 2011 oli aktiivinen tietokirjailijoiden poliittisen vaikuttamisen vuosi. Yhdistys jatkoi yhteydenpitoa kansanedustajiin, ministereihin sekä
Syyskokouksen hyväksymä 21.11.2015 1 (6) SUOMEN TIETOKIRJAILIJAT RY:n TOIMINTASUUNNITELMA 2016. Toiminta-ajatus
Syyskokouksen hyväksymä 21.11.2015 1 (6) SUOMEN TIETOKIRJAILIJAT RY:n TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Toiminta-ajatus Suomen tietokirjailijat ry on aatteellinen yhdistys, joka sääntöjensä mukaan 1. edistää tietokirjallisuutta
Toimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 Poliittisen vaikuttamisen vuosi Ensimmäinen vuosi minun toimiessani puheenjohtajana on nyt päättynyt. Uuden hallituksen työskentely lähti hyvin käyntiin heti ensimmäisestä kokouksesta
Suomen tietokirjailijat ry. Toimintakertomus 2013
Suomen tietokirjailijat ry Toimintakertomus 2013 VUOSIKATSAUS 3 JÄSENET 5 HALLINTO JA HENKILÖSTÖ 5 Yhdistyksen kokoukset ja suunnitteluseminaari 5 Tilintarkastajat 5 Hallitus ja valiokunnat 6 Toimikunnat
Syyskokouksen hyväksymä 22.11.2014 1 (6) TOIMINTASUUNNITELMA 2015. Suomen tietokirjailijat ry:n toiminta-ajatus
Syyskokouksen hyväksymä 22.11.2014 1 (6) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Suomen tietokirjailijat ry:n toiminta-ajatus Suomen tietokirjailijat ry on aatteellinen yhdistys, joka sääntöjensä mukaan 1. edistää tietokirjallisuutta
VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry
VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Toimintakertomus 2014
Toimintakertomus 2014 MONIPUOLISEN VAIKUTTAMISEN VUOSI 3 JÄSENET 5 HALLINTO JA HENKILÖSTÖ 5 Yhdistyksen kokoukset ja suunnitteluseminaari 5 Tilintarkastajat 6 Hallitus ja valiokunnat 6 Toimikunnat ja työryhmät
Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
Toimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
Hallinto ja aluetoiminta
Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja
Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015
Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien
Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233
Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika 20.1.2016 klo 15.00 Paikka Kokouksen osanottajat Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Puheenjohtaja Majanen Pertti
Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous
Valtuusto 13.5.2016 Sivu 1 / 5 Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Aika: perjantai 13.5.2015 klo 16.00 Paikka: Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto, Helena-sali, Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä Osanottajat
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenesensimmäinen toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys jatkaa vuonna 1982 perustetun Palotutkimuksen
TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11
TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös
Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,
Suomen tietokirjailijat ry on aatteellinen yhdistys, joka sääntöjensä mukaan
Syyskokouksen 19.11.2016 hyväksymä 1 (8) SUOMEN TIETOKIRJAILIJAT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Toiminta-ajatus Suomen tietokirjailijat ry on aatteellinen yhdistys, joka sääntöjensä mukaan 1. edistää tietokirjallisuutta
Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.
ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat
SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS
PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan
Keravan Reserviläiset ry
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat
1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,
TOIMINTAKERTOMUS 2016
TOIMINTAKERTOMUS 2016 Vuonna 2012 perustettu Filmex on näyttelijöiden oma tekijänoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on näyttelijöiden tekijänoikeudellisen tilanteen parantaminen. Filmex neuvottelee näyttelijöiden
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
TOIMINTAKERTOMUS 2012
Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 29.05.2017 Aika 29.05.2017, 10:00-15:20 Paikka Kuopion kampus, Snellmania-rakennus Sn300 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Elorinne Anna-Liisa professori, jäsen
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu
Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016
KOKOUSKUTSU Helsinki 19.5.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous pidetään perjantaina 5.8.2016 klo 14.00 Kajaanissa. Kokouspaikka on Kaukametsän kongressi-
Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija
A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian
WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat
WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.
juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI
Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.
KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14
Hallituksen kokous 1 (5) Aika 26.4.2014 klo 9.20 16.38 Paikka Jyväskylän Kuurojen yhdistys, Jyväskylä Läsnä Jaana Keski-Levijoki puheenjohtaja Jaana Aaltonen Elina Blundin Cecilia Hanhikoski Johan Hedrén
Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )
Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka
SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1
M35 Joukkue: Runners Club Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 1 4 3 Mikko Järvinen 01:16:10 2 21 39 Timo Jääskeläinen 01:23:12 3 25 59 Ahti Salo 01:23:55 Joukkue: Aika: Hämeenlinnan Tarmo Joukkue sija: 1 66
esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja
6/2018 1 Aika, 09:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Kaarniranta Kai professori, jäsen Rouvinen Juha professori, varajäsen Honkakoski Paavo professori, jäsen Elorinne
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Aika klo 17.30-19.30 Paikka Pohjantähti, pääkonttori Keinusaarentie 2, 13200 Hml Läsnä Jäsenet: Hannula Kari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Kärkäs
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN
SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi
SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
Tervetuloa vuosikokoukseen!
SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen
Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
TURUN KEMISTIKERHO RY
TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään
Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018
Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2
Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2016 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta
Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste
Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Aiemmin Taiteen keskustoimikunta (1968 2012) Tehtävänä taiteen edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Myös kulttuurin
puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Kokoustiedot Aika 23.11.2016 klo 10.04-13.20 Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen
Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.
1 PALOTUTKIMUSRAATI - 22.3.2012 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenes toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys
Sovitut toimintatavat
Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
PANK ry:n toimielimet 2016
PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö
esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja
1/2017 1 Aika, 10:30 Paikka Joensuun kampus, Borealiksen auditorio BOR100, Yliopistokatu 7 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen
V-S Jyty ry TIEDOTTAA
V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu
Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta
1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp
RovaniemenYrittäjät r.y.
RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin
Sulasolin organisaatio
Sulasol Mikä Sulasol? Vuonna 1922 perustettu Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto r.y. on maamme suurimpia harrastajamusiikkijärjestöjä. Sulasol tarjoaa jäsenilleen harrastustoimintaan liittyviä
Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja
1 YHDISTYKSEN SÄÄNTÖJEN TARKOITTAMA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Toiminnan tavoitteena edunvalvonnan saralla oli pyrkiä kohti pitkän aikavälin tavoitetta saada Kuopioon Suomen parhaat yrittämisen olosuhteet.
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi
Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen
Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006
TOIMINTAKERTOMUS
JANE JA AATOS ERKON SÄÄTIÖ 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2006 YLEISTÄ Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015
Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin
Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08
Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden
Toimintakertomus 2016
Toimintakertomus 2016 Suomen tietokirjailijat ry:n toimintakertomus 2016 1 VUOSI TÄYNNÄ TOIMINTAA... 3 JÄSENET... 5 HALLINTO JA HENKILÖSTÖ... 5 Yhdistyksen kokoukset... 5 Suunnitteluseminaari ja strategiapäivät...
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55
Endurance Ultrarunning Team Finland ry
Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä
Haapakoski Marjaana Pääsihteeri Oulun seudun ammattikorkeakoulun osako.ps@students.oamk.fi
OPINNÄYTETÖIDEN NYKYTILA JA KEHITTÄMISHAASTEET Työseminaari 11.2.2005 klo 9.00 15.30, auditorio 221, II kerros Ilmoittautuneet yhteensä 63 henkilöä [päivitetty 9.2.2005] Nimi Työtehtävä Organisaatio Sähköposti
AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani
AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani 1 Tapani Kalliomäki Pori 060 390 2 Sami Leppänen Parikkala 035 700 3 Jarmo Kauppinen Mänttä 064 765 4 Pentti Ignatius Joensuu 039 965 5 Risto Ruuth Kouvola
2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa
LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien
Suomen kirjailijayhdistysten neuvottelukunta. Toimintakertomus 2015
Suomen kirjailijayhdistysten neuvottelukunta Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä... 3 Talvipäivät... 3 Vuosikokous... 4 Työvaliokunta... 5 Hallintoelimet... 5 Jäsenyhdistykset... 6 Tiedotus,
Kuopion Bridgekerho ry
Kuopion Bridgekerho ry ; Kuopion Bridgekerho ry:n v.2009 voittopisteet ; ------------------------------------------- Hanski Matti 41 Koponen Ismo 35 Seppälä Janne 30 Miettinen Heikki 27 Siekkinen Jarmo
Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13
Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN Kokousaika Tiistai kello 19.07 20.55 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi
2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.
RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN
Varsinainen liittokokous alkaa
KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,
Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan
KOKOUSKUTSU JASENILLE Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan Helsingin Porssiklubilla osoitteessa Fabianinkatu 14 A, Helsinki 16.11.2011 klo18.30alkaen