KUNNIAAN LIITTYVÄT KONFLIKTIT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNNIAAN LIITTYVÄT KONFLIKTIT"

Transkriptio

1 KUNNIAAN LIITTYVÄT KONFLIKTIT - TIETOA, TAITOA JA TOIMINTAOHJEITA KOHTAAMISEN TUEKSI Katri Peräaho Yhteisöpedagogi (AMK), Human Rights, Globalisation and Justice (MA), Seksuaalineuvoja

2 KUNNIAVÄKIVALTA

3 KUNNIAAN LIITTYVÄT KONFLIKTIT JA KUNNIA- AJATTELU Perheen tai suvun piirissä tapahtuvaa, kunnianormien puolustamisella perusteltua väkivaltaa tilanteessa, jossa jonkun perheenjäsenen (siveettömän) käyttäytymisen koetaan vaarantavan perheen kunnian yhteisön silmissä Kunniaan liittyvä konflikti on prosessi, joka ratkaisemattomana saattaa johtaa kunniaan liittyvään väkivaltaan Liittyy sukupuolimoraaliin ja vaatimuksiin etenkin naispuolisten perheenjäsenten siveellisestä käytöksestä uhreina kuitenkin molempia - sukupuoliroolit Keskeinen rooli kunniakäsitysten ylläpitämisessä ja rikkomusten rankaisemisessa on yhteisöllä ja sen luomalla paineella

4 KUNNIA-AJATTELU Siveellisyys ajankohtaiseksi murrosiässä - nuorille sääntöjä ja rajoituksia, jotta epäsopivia tilanteita vastakkaisen sukupuolen kanssa ei pääsisi syntymään Vastuu kunnian ylläpidosta perheen tai suvun miespuolisilla jäsenillä. Ei kuitenkaan mies vs. nainen asetelma Väkivallalla uhkaavia tahoja voi olla useampia ja ne voivat olla uhrille tuntemattomia Siveysperiaatteiden loukkaaminen oleellista Kunniaväkivallalla pyritään välittämään viesti perheen ulkopuolisille tahoille uhrin kunniattoman käyttäytymisen torjumisesta Väkivallalla on ympäröivän yhteisön ymmärrys tai velvoite

5 YHTEISÖN ROOLI Etninen ryhmä ja/tai kyläyhteisö ja laajennettu perhe läsnä yksilön elämässä Yksilön identiteetti perustuu yhteisöllisyydelle Yksilö suojelee koko yhteisön kunniaa Väkivallanteolla palautetaan yhteisön kunnia, osoitetaan ettei hyväksytä käytöstä Yhteisöllä on yhteinen vastuu kunnian suojelemisesta Laaja suku -> kunnia juontaa kauas Ominaista lähiyhteisön osallistuminen valmisteluun tai toteuttamiseen Vaikka väkivallan tekijä toteuttaisi teon yksin, voi hän olettaa yhteisön tukevan - yhteisön luoma paine usein motiivina

6 SYYT NAISET/MIEHET Kieltäytyminen järjestetystä avioliitosta Siveetön pukeutuminen Seurustelu Raiskatuksi joutuminen Poikien kanssa vapaa-ajan viettäminen Seurustelu toista etnistä ryhmää olevan miehen kanssa Liiallinen suomalaistuminen Epäily / kuuluminen seksuaaliseen vähemmistöön Avioliiton ulkopuolinen raskaus Eroaminen avioliitosta Puolison pettäminen Sellainen julkisuudessa esiintyminen, jonka yhteisö näkee siveettömäksi/kunniattomaksi Useampia seurustelukumppaneita avioliiton ulkopuolella Naisen siveettömyyden aiheuttaminen Kieltäytyminen yhteisöllisen kunnian palauttamisesta / kapinointi siveyssäädöksiä vastaan Pakkoavioliitosta kieltäytyminen Avioituminen / seurustelu kumppanin kanssa jota perhe ei hyväksy Avioliiton epäonnistumin Avioliitosta eroaminen omien tai appivanhempien tahdon vastaisesti Epäily / kuuluminen seksuaaliseen vähemmistöön

7 KONFLIKTIEN JA VÄKIVALLAN MUOTOJA Sekä henkistä että fyysistä Rajoittaminen: pukeutumista, liikkumista, ystäväpiiriin kuulumista, harrastusmahdollisuuksia, vapaa-aikaa ja koulunkäyntiä Painostaminen: painostetaan noudattamaan kunnianormistoa ja edustamaan perhettä ja perheen kunniaa moitteettomasti yhteisön edessä Uhkailu: Kunnianmenetyksestä epäiltyä henkilöä uhkaillaan ja painostetaan erilaisin keinoin. Uhkailuun voi sisältyä esimerkiksi uhkailua fyysisellä väkivallalla, entiseen kotimaahan lähettämisellä ti avioliittoon pakottamisella. Avioliittoon pakottaminen: Myös menetettyä kunniaa voidaan palauttaa/puhdistaa avioitumalla. Seksuaalivähemmistöön kuuluvia saatetaan pakottaa heteroavioliittoon. Itsemurha tai itsemurhaan pakottaminen: Painostuksen alla elänyt tai masentunut, joka kokee myös tehneensä väärin, tai vahingoittaneensa perheen mainetta. Joissakin tapauksissa perheenjäsenet eivät halua tehdä väkivaltaa lapselleen, mutta yhteisöllisen paineen ollessa sietämätön, perhe saattaa antaa niin sanotulle kunniansa menettäneelle henkilölle vaihtoehdon, itsemurha tai kunniamurha. Kunniamurha: ilmiön äärimmäinen muoto. Tieto teosta on yleensä julkinen, jotta se voisi viestittää yhteisölle kunnian palauttamisesta tai puhdistamisesta.

8 KONFLIKTIEN JA VÄKIVALLAN MUOTOJA Uhrin kokemus saattaa myös poiketa ulkopuolisen näkemyksestä -> oma kontrollointi Väkivallan kokija ei välttämättä tiedosta väkivallan olevan väärin ja tarvitsee sen tunnistamiseen ja ymmärtämiseen tukea saadakseen kokea elämää ilman väkivaltaa -> väkivallan kulttuuri Mediassa kunniamurhat monenlaisten konflikti- ja väkivaltatapausten joukossa ääritapauksia Kunniallisuuden vaatimista rajoituksista ja odotuksista syntyneitä kiistoja ratkaistaan perheissä jatkuvasti ilman väkivaltaa, neuvottelemalla ja erilaisin kompromissein Kunnian vaatiessa siveellistä käytöstä konflikteja aiheuttavat tilanteet tai käytös, jotka jollakin tavalla liittyvät seksuaalisuuden kiellettyihin muotoihin, eli suhteisiin ennen avioliittoa tai sen ulkopuolella Kun konfliktitilanteet johtavat väkivaltana pidettäviin tekoihin, on väkivallan yleisin muoto perheenjäsenen pakottaminen ja painostaminen käyttäytymään perheen haluamalla tavalla Naisen ja miehen odotuksenmukaiset roolit. Siten perheelle voi aiheutua häpeää myös tilanteissa, joissa näitä odotuksia ja arvoja vastaan rikotaan tai niitä kyseenalaistetaan

9 JÄRJESTETTY VAI PAKKOAVIOLIITTO Järjestetty avioliitto monissa maissa yleinen sekä nuorten että vanhempien hyväksymä tapa luotetaan vanhempien arviointikykyyn ja esimerkiksi samanlaisen taustan merkitykseen sopivan puolison valinnassa mahdollisuus kieltäytyä Pakkoavioliitto yksi kunniaan liittyvän väkivallan muodoista toisen tai molempien osapuolien pakottaminen avioliittoon kunnian palauttaminen avioliiton kautta

10 TÄRKEÄÄ MUISTAA Monikulttuuristen avioliitot ja lapset - 2. ja 3. polven maahanmuuttajat Kunniamurha on kunniaan liittyvän väkivallan äärimuoto Uskontoja vanhempi ilmiö - ylittää uskontorajat vaikka mikään uskonto ei hyväksy väkivaltaa (kaikilla islamilaisilla alueilla ilmiötä ei ole) Kunniaan liittyvä väkivalta ei kohdistu vain naisiin eikä sitä harjoita vain miehet Kunniakäsitykset ja kunnia-ajattelu muuttuvia käsitteitä -> ei kunniakulttuuri Kunniaan liittyvää väkivaltaa voidaan ennaltaehkäistä tiedon merkitys! Itäkeskuksen poliisin ylikomisario Veli Hukkanen taas näkee Suutarilan tapauksessa kaikki kunniamurhan piirteet, vaikka ei sen taustoja tarkasti tunnekaan - > Mikäli kyseessä ovat henkilöt, jotka ovat islaminuskoisesta maasta ja joilla on ero menossa, silloin merkit viittaavat siihen. Ei siinä voi muuhun lopputulokseen tulla. Parkkonen. Helsingin Sanomat , osasto Kaupunki

11 TILANNE SUOMESSA Suomessa eniten irakilaisten, afgaanien ja kurdien keskuudessa turvapaikanhakijoita ja pakolaisia paljon, toisin kuin muista maista, joissa kunniakäsitykset ovat vahvoja Väkivaltaa voi esiintyä myös tilanteissa, joissa maahan muutosta on kulunut jo monia vuosia Maahanmuuttajayhteisöissä yleisemmin henkistä kuin fyysistä ja saattaa tästä syystä jäädä huomaamatta Nuorten lähettäminen vanhempien kotimaahan järjestetty avioliitto kotimaassa kasvatukselliset ongelmat huonon tai epäsopivan käytöksen aiheuttama häpeä perheelle Ei kunniamurhia poliisin tiedossa vs. Monika-Naiset (kevät tuomittu valmistelusta)

12 MAAHANMUUTTO JA SEN SEURAUKSET Vuosisatoja vanhat perinteet ja kulttuurilliset elementit mukana Sukupolvien mittaiset kokemukset, traumat ja hiljainen tieto omasta kulttuurista ja omasta yhteiskunnasta Oman aseman horjuminen lääkäristä sosiaalitoimiston luukulle - Mikä on miehen rooli tai miehisyys uudessa maassa? Perheen sisäiset ristiriidat Perheillä harvoja ystävyyssuhteita suomalaisiin perheisiin Vanhemmuuden väkivallattomat työkalut puuttuvat väkivalta perheen historiassa Vanhemmilla ei ole tietoa siitä, miten tytöistä ja pojista kasvatetaan tasa-arvoisia Harrastukset, ystävyyssuhteet, seksuaalikasvatus merkitys nuorelle ja miksi tärkeitä

13 MAAHANMUUTTO JA SEN SEURAUKSET Avoin vuoropuhelu lasten ja vanhempien välillä puuttuu Kunniakoodistoa käytetään vanhemmuuden välineenä Ne vanhemmat, jotka ovat käyttäneet kunniaan liittyvää väkivaltaa lastaan kohtaan kokevat usein sen olevan ainoa mahdollisuus Painostus ydinperheen ja Suomen ulkopuolelta Dialogisuuden tukeminen tärkeää Kyllä ajattelisimme hankkeen perusteella, että vuorovaikutus on tosi tärkeä. Kun kunniaan liittyvä väkivalta on kytköksissä patriarkaaliseen ajatteluun, niin vuorovaikutus ei toimi esim. isän ja nuoren välillä. Silloin isän on helpompi tehdä autoritaarisia päätöksiä ja nuorella ei ole mahdollisuutta puhua. Minna Tuovinen SOPU -hanke

14 Mä oon seurustellut jo melkein vuoden salaa mun vanhemmilta. Mun kulttuurissa tytöt ei saa seurustella ennen avioliittoa ollenkaan. naimisiinkin saa mennä vain oman maalaisen kanssa. Mun poikaystävä on suomalainen ja me tapaillaan salaa. Mutta eilen eräs meidän yhteisön mies näki mut kauppakeskuksessa mun poikaystävän kanssa ja se katto tosi pahasti mua. Mä oon ihan varma, että mun iskä suuttuu tosi pahasti mulle enkä uskalla mennä kotiin. Mitä mä voisin tehdä?!

15 TUNTEET ISÄ/ÄITI PELKO/EPÄVARMUUS TYTÄR PELKO/EPÄVARMUUS SISARUKSET PELKO/EPÄVARMUUS JOUDUNKO TOIMIMAAN? HYLÄTÄÄNKÖ? MITÄ SAAN JA VOIN TEHDÄ? KÄRSIIKÖ PERHEENI? JOUDUNKO TOIMIMAAN? PÄÄSENKÖ NAIMISIIN?

16 SINÄ PELKO/EPÄVARMUUS TAPAHTUUKO MINULLE JOTAIN? MITEN TOIMIN? OSAANKO? VOINKO TEHDÄ JOTAIN VÄÄRIN? RIITTÄÄKÖ TIETO? DIALOGISUUS!!

17 MITEN TOIMIN? Jokainen tilanne yksilöllinen perheen tausta, arvot, yhteisön jäsenyys Ole tietoinen kunnia-ajattelusta Ota huoli vakavasti - tunnista ja myönnä väkivalta tai sen uhka Unohda moittivat ja arvostelevat asenteet lähtökohtien ymmärtäminen on eri asia kuin hyväksyminen Suhtaudu vakavasti siihen mitä nainen sinulle kertoo ja usko kerrottuun Kerro selkeästi mikä on hyväksyttävää ja mikä väkivaltaa - kerro että väkivalta on rikos Ymmärrä tilanne ja varaa riittävästi aikaa keskusteluun. On tärkeä huomioida, että keskusteluun varattu paikka on turvallinen ja rauhallinen Käytä suoria ja avoimia kysymyksiä

18 MITEN TOIMIN? Selvitä vaaran vakavuus - millaista tukea väkivaltaa kokenut/ uhan alla oleva tarvitsee nyt / myöhemmin Anna tietoa laillisista ja taloudellisista oikeuksista ja mahdollisuuksista Tee riskiarvio ja dokumentoi tärkeä haettaessa myöhemmin lainmukaista suojaa On tärkeää, että kaikki mitä tehdään, tehdään uhrin kanssa ja ottaen huomioon toiveet ja mahdollisuudet. Keskustele aluksi ilman perhettä. Toimi yhdessä muiden viranomaisten ja järjestöjen kanssa On myös hyvä huomioida uhrin toivomukset Asia ei ole yksiselitteinen, vaan koko perhe saattaa tarvita tukea asian käsittelyyn ja tietoa vaihtoehtoisista ratkaisuista Vältä me ne asetelmaa ja yleistämistä -> myös meillä korkeat perheväkivaltaluvut ja väkivallan kulttuuri jota emme allekirjoita Asenteet muuttuvat ajan, koulutuksen ja tiedon myötä -> kts. kuva

19

20 LISÄTIETOA Lisätietoa kunniaan liittyvistä konflikteista ja väkivallasta: %C3%A4kivallasta_0.pdf Tukea maahanmuuttajataustaisten nuorten parissa työskentelyyn: Kirjallisuutta: Lidman, Satu Väkivaltakulttuurin perintö Sukupuoli, asenteet ja historia.

Amoral-hanke. - Kunniaan liittyvien konfliktien tapauskissa -vanhemmuutta tukien -

Amoral-hanke. - Kunniaan liittyvien konfliktien tapauskissa -vanhemmuutta tukien - Amoral-hanke - Kunniaan liittyvien konfliktien tapauskissa -vanhemmuutta tukien - Kunniaan liittyvä väkivalta MÄÄRITELLÄÄN: henkilön fyysiseksi tai psyykkiseksi painostukseksi tilanteessa, jossa kyseistä

Lisätiedot

Lasten hoito ja kuntoutus -työryhmä. 10.2. 2015 Pia Marttala hanketyöntekijä psykologi VARJO-hanke (2012-2017)

Lasten hoito ja kuntoutus -työryhmä. 10.2. 2015 Pia Marttala hanketyöntekijä psykologi VARJO-hanke (2012-2017) Lasten hoito ja kuntoutus -työryhmä 10.2. 2015 Pia Marttala hanketyöntekijä psykologi VARJO-hanke (2012-2017) LAPSI Vainossa lapsi voi olla vainoamisen kohde, mutta hän voi olla myös vainon väline. Isä

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

MAUSTE-hanke Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista

MAUSTE-hanke Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista MAUSTE-hanke 2015-2016 Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista Haastattelun tarkoitus Saada tietoa maahanmuuttajien seksuaaliterveydestä,seksuaaliohjauksen ja neuvonnan tarpeista,

Lisätiedot

Tietokilpailu 2 Mitä on seurusteluväkivalta Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta

Tietokilpailu 2 Mitä on seurusteluväkivalta Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta Tietokilpailu 2 Mitä on seurusteluväkivalta Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seurusteluväkivaltaan ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot

ONKO SEKSUAALISUUS TABU OPAS MAAHANMUUTTAJATAUSTAISTEN TYTTÖJEN HYVINVOINNIN PARISSA TYÖSKENTELEVILLE

ONKO SEKSUAALISUUS TABU OPAS MAAHANMUUTTAJATAUSTAISTEN TYTTÖJEN HYVINVOINNIN PARISSA TYÖSKENTELEVILLE ONKO SEKSUAALISUUS TABU? OPAS MAAHANMUUTTAJATAUSTAISTEN TYTTÖJEN HYVINVOINNIN PARISSA TYÖSKENTELEVILLE SISÄLTÖ LUKIJALLE 3 KOHTAAVATKO KULTTUURIT VAI IHMISET? 4 MAAHANMUUTTOON LIITTYVÄT HAASTEET 4 KULTTUURI

Lisätiedot

Mitä kunniaväkivalta on? YTT, yliassistentti Suvi Keskinen Tampereen yliopisto 4.2.2009 Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Meneillään oleva tutkimus käsittelee maahanmuuttajanaisiin kohdistuvaa

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

ONKO SEKSUAALISUUS TABU OPAS MAAHANMUUTTAJATAUSTAISTEN TYTTÖJEN HYVINVOINNIN PARISSA TYÖSKENTELEVILLE

ONKO SEKSUAALISUUS TABU OPAS MAAHANMUUTTAJATAUSTAISTEN TYTTÖJEN HYVINVOINNIN PARISSA TYÖSKENTELEVILLE ONKO SEKSUAALISUUS TABU? OPAS MAAHANMUUTTAJATAUSTAISTEN TYTTÖJEN HYVINVOINNIN PARISSA TYÖSKENTELEVILLE SISÄLTÖ KOHTAAVATKO KULTTUURIT VAI IHMISET? 4 MAAHANMUUTTOON LIITTYVÄT HAASTEET 4 KULTTUURI VAI USKONTO?

Lisätiedot

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija , Monikulttuurisuuden asiantuntija SUOMESSA ON Monikulttuurisuus koulussa Noin 50 000 maahanmuuttajataustaista perhettä (4%) Yli 30 000 maahanmuuttajataustaista nuorta PERHEET Maahanmuuttajia Maahanmuuttotaustaisia

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

PERHEEN MERKITYS KOTOUTUMISESSA

PERHEEN MERKITYS KOTOUTUMISESSA PERHEEN MERKITYS KOTOUTUMISESSA MONIKULTTUURISET PERHEET - 50.000 perhettä, joissa vähintään toinen puolisoista tai ainoa vanhempi puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea (v.2005) -

Lisätiedot

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen?

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen? Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen? Jussi Pekkola Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miten yleistä miesten kokema

Lisätiedot

Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus

Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus e Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus Suomen laki Suomen lainsäädännön perusperiaatteet kuuluvat kotoutuvan henkilön yleisinformaation tarpeeseen. Valitettavan usein informaatio

Lisätiedot

Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti

Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti Hei, mulla ois yksi juttu LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti Hei, mul ois yks juttu! -lapsen väkivaltakokemuksen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Isät turvallisuuden tekijänä

Isät turvallisuuden tekijänä Isät turvallisuuden tekijänä Mitä on väkivalta Väkivalta on fyysisen voiman tai vallan tahallista käyttöä tai sillä uhkaamista, joka kohdistuu ihmiseen itseensä, toiseen ihmiseen tai ihmisryhmään tai yhteisöön

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Mies uhrina kyselytutkimuksen valossa missä ovat väkivallan ehkäisemisen todelliset haasteet

Mies uhrina kyselytutkimuksen valossa missä ovat väkivallan ehkäisemisen todelliset haasteet Mies uhrina kyselytutkimuksen valossa missä ovat väkivallan ehkäisemisen todelliset haasteet eli Tuhansien iskujen maa Miesten kokema väkivalta Suomessa Markku Heiskanen Yhdistyneiden Kansakuntien yhteydessä

Lisätiedot

Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö

Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö tarkoittavat toisen ihmisen kiusaamista ja satuttamista seksuaalisesti. Seksuaalinen kiusaaminen kohdistuu intiimeihin eli

Lisätiedot

Kuinka kohdata maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten välisiä ristiriitoja.

Kuinka kohdata maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten välisiä ristiriitoja. Kuinka kohdata maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten välisiä ristiriitoja. TT, hankevastaava, nuorisokasvasvattaja Katri Kyllönen Kajaani, 27.3.2017 Etnisten vähemmistöryhmien välisen rasismin ehkäisy-,

Lisätiedot

1. Asiakkaan status. nmlkj asiakas on väkivallan uhri. väkivaltaa tai elänyt väkivaltaisessa ilmapiirissä.)

1. Asiakkaan status. nmlkj asiakas on väkivallan uhri. väkivaltaa tai elänyt väkivaltaisessa ilmapiirissä.) Stakestieto Lintulahdenkuja 4, PL 220, 00531 HELSINKI VÄKIVALTATAPAUKSESTA TALLENNETTAVAT TIEDOT Lomakkeen täyttöohjeet löytyvät täältä (pdf, 73 kt). Avaa tyhjä lomake tästä (pdf, 46 kt). 1. Asiakkaan

Lisätiedot

Isä seksuaalikasvattaja. Jussi Pekkola, Sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Poikien ja nuortenmiesten keskus&vanhemmuuskeskus

Isä seksuaalikasvattaja. Jussi Pekkola, Sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Poikien ja nuortenmiesten keskus&vanhemmuuskeskus Isä seksuaalikasvattaja Jussi Pekkola, Sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Poikien ja nuortenmiesten keskus&vanhemmuuskeskus Onko eroa isä/äiti seksuaalikasvattajana? Isät äitien kanssa samalla lähtöviivalla

Lisätiedot

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön 11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön Sisältö Yhteisöllisyydestä ja sen muutoksesta Vanhemmat päihdekasvattajina Käytännön esimerkkejä Päihde- ja mielenterveyspäivät

Lisätiedot

Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi. Väestöliitto

Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi. Väestöliitto Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi Väestöliitto 1. Luku Suomen laki, parisuhde ja seksuaalisuus Väestöliitto Sanasto: LAKI JA PARISUHDE Parisuhde Avoliitto Tasa-arvo Seksuaalioikeudet Vaitiolovelvollisuus

Lisätiedot

Musliminuoret ja sukupolvien kuilu. Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012

Musliminuoret ja sukupolvien kuilu. Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012 Musliminuoret ja sukupolvien kuilu Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012 Islam ja muslimit 600-luvulla Arabian niemimaalla syntynyt monoteistinen uskonto Seuraajia, muslimeja, n. 1,5

Lisätiedot

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Apua henkistä tai fyysistä väkivaltaa kokeneille miehille

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Apua henkistä tai fyysistä väkivaltaa kokeneille miehille Väkivaltaa Kokeneet Miehet Apua henkistä tai fyysistä väkivaltaa kokeneille miehille Tommi Sarlin Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Väkivaltakokemukset

Lisätiedot

Mielenterveys ja syrjintäkokemukset. Erikoistutkija Anu Castaneda, THL

Mielenterveys ja syrjintäkokemukset. Erikoistutkija Anu Castaneda, THL Mielenterveys ja syrjintäkokemukset Erikoistutkija Anu Castaneda, THL Syrjintä- ja väkivaltakokemukset: menetelmät Syrjinnän muoto Epäkohteliaampi kohtelu, epäkunnioittavampi kohtelu, nimittely tai sanallinen

Lisätiedot

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Monikulttuuriset parisuhteet entistä arkipäiväisempiä Tilastojen valossa lisääntyvät jatkuvasti Parin haku kansainvälistyy Globalisaatiokehityksen vaikuttaa

Lisätiedot

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka

Lisätiedot

Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille. Natalie Gerbert Monika Naiset liitto ry

Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille. Natalie Gerbert Monika Naiset liitto ry Monika - Naiset moniarvoisen ja turvallisen yhteiskunnan puolesta Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille Monika Naiset liitto ry 1 Voimavarakeskus

Lisätiedot

Sovittelu. Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä.

Sovittelu. Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä. Sovittelu Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä. SSF / T. Brunila / 2008 1 Kaksi erilaista näkökulmaa Rikosoikeus

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS. Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen

NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS. Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen HYVINVOINTISELVITYKSEN LÄHTÖKOHTIA -Peruskoulun jälkeisessäsiirtymävaiheessa elävien lappilaisten nuorten

Lisätiedot

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012. Minna Piispa 1

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012. Minna Piispa 1 Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012 Minna Piispa 1 Selvityksen tavoitteet: Tuottaa tietoa, olisiko viranomaisilla tai muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennalta ehkäistä

Lisätiedot

Vanhempainilta koulukiusaamisesta

Vanhempainilta koulukiusaamisesta Vanhempainilta koulukiusaamisesta Vanhempainillan tavoitteet Saada tietoa ja keskustella kiusaamisesta ilmiönä. Antaa vanhemmille keinoja ja välineitä käsitellä kiusaamista yhdessä lapsen ja koulun kanssa.

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON. Mitä on seurusteluväkivalta? Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta

MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON. Mitä on seurusteluväkivalta? Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON Mitä on seurusteluväkivalta? Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta WHO:N MUKAAN VÄKIVALLAN MÄÄRITTELY ON Fyysisen voiman tai vallan tahallista käyttöä tai sillä

Lisätiedot

Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti

Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti 2012-2016 Teksti ja kansainvälisten seksuaalioikeuksien (World Association for Sexual Health, WAS 2014)

Lisätiedot

Vainoaminen rikoksena. Oulu Matti Tolvanen OTT, professori

Vainoaminen rikoksena. Oulu Matti Tolvanen OTT, professori Vainoaminen rikoksena Oulu 11.2.2014 Matti Tolvanen OTT, professori Tausta Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (CETS 210), 34

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON. Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys

MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON. Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys FYYSINEN VÄKIVALTA Voi olla esimerkiksi tönimistä, liikkumisen estämistä, lyömistä, läimäyttämistä, hiuksista repimistä,

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN 21.1.2010. Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystyksen ja juristipäivystyksen tilastobarometri

RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN 21.1.2010. Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystyksen ja juristipäivystyksen tilastobarometri RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN 21.1.2010 Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystyksen ja juristipäivystyksen tilastobarometri 1.1. 31.12.2009 välisenä aikana Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystykseen

Lisätiedot

Musliminuoret ja sukupolvien kuilu. Husein Muhammed lakimies, tietokirjailija, vapaa luennoitsija husein@husein.fi

Musliminuoret ja sukupolvien kuilu. Husein Muhammed lakimies, tietokirjailija, vapaa luennoitsija husein@husein.fi Musliminuoret ja sukupolvien kuilu Husein Muhammed lakimies, tietokirjailija, vapaa luennoitsija husein@husein.fi Islam ja muslimit Islam 600-luvulla Arabian niemimaalla syntynyt monoteistinen uskonto

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Venäläis-suomalainen parisuhde

Venäläis-suomalainen parisuhde Venäläis-suomalainen parisuhde Kotipuu Maailma pienenee. Monikulttuuriset parisuhteet entistä arkipäiväisempiä Tilastojen valossa lisääntyvät jatkuvasti Parin haku kansainvälistyy Globalisaatiokehityksen

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot

Kartoituskyselyn tuloksia. VÄLITÄ! hankkeen kartoituskysely seksuaalisesta väkivallasta lokakuussa 2012 Tampereen alueen keskeisille toimijoille

Kartoituskyselyn tuloksia. VÄLITÄ! hankkeen kartoituskysely seksuaalisesta väkivallasta lokakuussa 2012 Tampereen alueen keskeisille toimijoille Kartoituskyselyn tuloksia VÄLITÄ! hankkeen kartoituskysely seksuaalisesta väkivallasta lokakuussa 2012 Tampereen alueen keskeisille toimijoille Kyselyn toteutus Sähköinen lomake rasti ruutuun kysymyksiä

Lisätiedot

PIA PUU OKSANEN, TOIMINNANJOHTAJA PIA.OKSANEN@NAISTENLINJA.FI

PIA PUU OKSANEN, TOIMINNANJOHTAJA PIA.OKSANEN@NAISTENLINJA.FI PIA PUU OKSANEN, TOIMINNANJOHTAJA PIA.OKSANEN@NAISTENLINJA.FI Oulun kaupunki on myöntänyt Naisten Linjalle järjestöjen toiminta-avustusta vuosina 2012 ja 2013, molempina vuosina tuhat euroa. Helsingin

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Kunnian ja häpeän välissä

Kunnian ja häpeän välissä Kunnian ja häpeän välissä Kunniaan liittyvä väkivalta on henkilön fyysistä tai psyykkistä painostamista tilanteessa, jossa kyseistä henkilöä epäillään yhteisöllisten periaatteiden loukkaamisesta teolla,

Lisätiedot

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka

Lisätiedot

Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava?

Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava? Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava? Seksuaalisen väkivallan puheeksi ottaminen ja mitä sitten tapahtuu -koulutus 4.12.2013 Satu Hintikka Kaksi näkökulmaa päivän teemaan Video 1 Video 2 Mitä on seksuaalinen

Lisätiedot

Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö. Rajat ry - www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti,

Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö. Rajat ry - www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti, Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö Rajat ry www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti, Myyttejä poikien kokemasta seksuaalisesta väkivallasta Myytti I stereotyyppiset

Lisätiedot

Nuorten seksuaaliterveyskartoitus

Nuorten seksuaaliterveyskartoitus Nuorten seksuaaliterveyskartoitus Nettikysely 12-22-vuotiaiden nuorten parissa Osaraportti Sini Pekkanen, Lääkärikeskus Nuorten Naisten Bulevardi Hannele Spring, Otavamedia, Suosikki 4.7.2011 Nuorten tutkimushanke

Lisätiedot

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seksuaalirikoksiin ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä

Lisätiedot

Turvakotien asiakkaat

Turvakotien asiakkaat Liitetaulukko 1. Turvakotipalvelut koko maassa 2016-2017 Naiset Miehet Sukupuoli muu Sukupuolesta ei Lapset Turvakotien asiakkaat Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia?

Lisätiedot

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA Terveystarkastukset lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa -menetelmäkäsikirjassa (2011) todetaan että seksuaaliterveyden edistäminen on tärkeä

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Tunne ja Turvataitojen kannalta

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Tunne ja Turvataitojen kannalta Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Tunne ja Turvataitojen kannalta Katriina Bildjuschkin Seksuaalikasvatuksen asiantuntija, Seksuaali- ja lisääntymisterveysyksikkö

Lisätiedot

Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016

Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016 Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016 Helsingin Tyttöjen Talo Arvot ja työn lähtökohta Tasa-arvo Moninaisuuden arvostaminen Ihmisen

Lisätiedot

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan?

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? Erilaisia maahanmuuttajia Työperäinen maahanmuutto sekundäärimaahanmuuttajat Pakolaiset Turvapaikanhakijat

Lisätiedot

VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu

VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu NELJÄ TUULTA KESKUUDESSAMME Päihdeongelmat Noin 2800 ihmistä kuoli vuonna 2012 päihteiden

Lisätiedot

Kunniaan liittyvät konfliktit Suomessa

Kunniaan liittyvät konfliktit Suomessa Kunniaan liittyvät konfliktit Suomessa Yhteenveto kyselytutkimuksen keskeisistä tuloksista Eeva Suomenaro IHMISOIKEUSLIITON SELVITYS 3/2012 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 KYSELYTUTKIMUKSEN TULOKSET... 3 2.1.

Lisätiedot

Vakava väkivalta erotilanteessa ja vaino eron jälkeen

Vakava väkivalta erotilanteessa ja vaino eron jälkeen Vakava väkivalta erotilanteessa ja vaino eron jälkeen Riitta Hannus Hanketyöntekijä/ VARJO-hanke Psykoterapeutti Varjosta valoon- seminaari 20.09.2012 Väkivallan monimuotoisuus (Piispa Minna, 2008; Johnson

Lisätiedot

lähestymistapoja määrittelyyn ja tunnistamiseen

lähestymistapoja määrittelyyn ja tunnistamiseen lähestymistapoja määrittelyyn ja tunnistamiseen Hanna Holm, Terhi Hildén, Rebwar Karimi, Eeva Suomenaro, Marjo van Dijken & Laura Vänttinen 156 lähestymistapoja määrittelyyn ja tunnistamiseen Tekstissämme

Lisätiedot

Väliinputoamisia vai välittävä verkosto?

Väliinputoamisia vai välittävä verkosto? Väliinputoamisia vai välittävä verkosto? VÄLITÄ! hankkeen aloitusseminaari 28.11.2012 Satu Hintikka Seksuaalinen väkivalta? Toisen pakottamista tai houkuttelemista vastoin tämän tahtoa tai parempaa ymmärrystä

Lisätiedot

Tietokilpailu 1 Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys

Tietokilpailu 1 Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys Tietokilpailu 1 Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä tai yksittäin.

Lisätiedot

Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet

Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet Hanna Mansikka-aho Yksikön vastaava, kriisi- ja väkivaltatyöntekijä Turun ensi- ja turvakoti ry. 12.10.2018 1 PILARI tarjoaa lähisuhteessaan

Lisätiedot

NUORUUSIÄN JA MONIKULTTUURISUUDEN MONET KASVOT. Mira Talala (KM/kasvatuspsykologia, kognitiivinen psykoterapeutti 12/17)

NUORUUSIÄN JA MONIKULTTUURISUUDEN MONET KASVOT. Mira Talala (KM/kasvatuspsykologia, kognitiivinen psykoterapeutti 12/17) NUORUUSIÄN JA MONIKULTTUURISUUDEN MONET KASVOT Mira Talala (KM/kasvatuspsykologia, kognitiivinen psykoterapeutti 12/17) NUORUUSIÄN KEHITYSPSYKOLOGIAA MURROSIKÄ = LÄNSIMAINEN NUORUUSIKÄ Kattaa ikävuodet

Lisätiedot

Maahanmuuttajat. Pohjolan Bioanalyytikkopäivä. laboratorion asiakkaana. Laboratorion erikoispiirteet

Maahanmuuttajat. Pohjolan Bioanalyytikkopäivä. laboratorion asiakkaana. Laboratorion erikoispiirteet Pohjolan Bioanalyytikkopäivä Maahanmuuttajat laboratorion asiakkaana 23.1.2016 Saynur Soramies www.monikulttuurinenhoito.fi Maahanmuuttajien moninaisuus Suomessa 1990 asti 13 000 maahanmuuttajaa vuodessa

Lisätiedot

+ + Tämän lomakkeen lisäksi puolisosi tulee täyttää lomake PK2_plus, jossa hän vastaa perhesidettä koskeviin kysymyksiin.

+ + Tämän lomakkeen lisäksi puolisosi tulee täyttää lomake PK2_plus, jossa hän vastaa perhesidettä koskeviin kysymyksiin. OLE_PH2 1 *1309901* OLESKELULUPAHAKEMUS PUOLISO SUOMEN KANSALAINEN Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, joka olet hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Puolisosi on Suomen

Lisätiedot

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sisällys Johdanto Epäasiallinen kohtelu ja häirintä opiskeluyhteisössä Kiusaaminen Häirintä Sukupuoleen perustuva häirintä

Lisätiedot

Mies ja seksuaalisuus

Mies ja seksuaalisuus Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo

Lisätiedot

LÄHISUHDEVÄKIVALLAN JA RAISKAUSTEN INDIKAATTORIT POLIISIA JA OIKEUSLAITOSTA VARTEN

LÄHISUHDEVÄKIVALLAN JA RAISKAUSTEN INDIKAATTORIT POLIISIA JA OIKEUSLAITOSTA VARTEN LÄHISUHDEVÄKIVALLAN JA RAISKAUSTEN INDIKAATTORIT POLIISIA JA OIKEUSLAITOSTA VARTEN EIGE Marraskuu 2017 Indikaattori 1 Vähintään 18-vuotiaiden miesten lähisuhdeväkivallan uhreiksi joutuneiden vähintään

Lisätiedot

Turvattomuus työelämässä, väkivalta

Turvattomuus työelämässä, väkivalta Turvattomuus työelämässä, väkivalta 2.9.2019 2. 9. 2 0 1 9 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työssä käyvien parissa Kyselyyn vastasi yhteensä

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Koulutilastoja Kevät 2014

Koulutilastoja Kevät 2014 OPETTAJAT OPPILAAT OPETTAJAT OPPILAAT Koulutilastoja Kevät. Opiskelijat ja oppilaat samaa Walter ry:n työpajat saavat lähes yksimielisen kannatuksen sekä opettajien, että oppilaiden keskuudessa. % opettajista

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely 7.-9. luokat Perustietoja vastaajasta 1. Sukupuoli * i poika tyttö muu en halua vastata 2. Luokka * i 7. luokka 8. luokka 9. luokka 3. Koulusi * Anttolan yhtenäiskoulu

Lisätiedot

Sateenkaarinuori tai -lapsi perheessä. Terhi Väisänen Perhetyöntekijä, Perhe- ja paripsykoterapeutti

Sateenkaarinuori tai -lapsi perheessä. Terhi Väisänen Perhetyöntekijä, Perhe- ja paripsykoterapeutti Sateenkaarinuori tai -lapsi perheessä Terhi Väisänen Perhetyöntekijä, Perhe- ja paripsykoterapeutti Salaamisen taakka Moni nuori pelkää kertoa perheelleen kuulumisestaan seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön.

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentelyn tavoite Turvallisuustyö isän käsittää tässä neljän eri aihealuetta: riskien arviointi, riskien hallinta, vastuu ja yhteistyö Tunteiden tunnistaminen

Lisätiedot

Seksi ja Seurustelu Sanasto

Seksi ja Seurustelu Sanasto Seksi ja Seurustelu Sanasto Sisältö Ystävyys ja seurustelu 3 Kehonosat 4 Seksuaalisuus 6 Seksi ja itsetyydytys 8 Turvallinen seksi ja ehkäisy 10 Seksuaalinen hyväksikäyttö 12 2 Ystävyys ja seurustelu Poikakaveri

Lisätiedot

Perhe- ja lähisuhdeväkivalta ilmiönä ja sen vaikutukset eri osapuoliin

Perhe- ja lähisuhdeväkivalta ilmiönä ja sen vaikutukset eri osapuoliin Perhe- ja lähisuhdeväkivalta ilmiönä ja sen vaikutukset eri osapuoliin Miinan päivän kahvit 24.5.2013 Tampereen ensi- ja turvakotiyhdistyksessä Sari Laaksonen kehitysjohtaja Ensi- ja turvakotien liitto

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö Turvakotityö: Kriisityö Avotyö: Kriisityö ja selviytymisen tukeminen Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään Verkko- ja puhelinauttaminen Etsivä ja jalkautuva väkivaltatyö

Lisätiedot

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi 2017 Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli 1 Taustaa Istanbulin sopimus Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan

Lisätiedot

KULTTUURI EI LYÖ, VAAN IHMISET: CASE-TUTKIMUS KUNNIAVÄKIVALLAN ERITYISPIIRTEISTÄ JA NIIDEN TUNNISTAMISESTA RIKOSTAPAUKSESSA

KULTTUURI EI LYÖ, VAAN IHMISET: CASE-TUTKIMUS KUNNIAVÄKIVALLAN ERITYISPIIRTEISTÄ JA NIIDEN TUNNISTAMISESTA RIKOSTAPAUKSESSA KULTTUURI EI LYÖ, VAAN IHMISET: CASE-TUTKIMUS KUNNIAVÄKIVALLAN ERITYISPIIRTEISTÄ JA NIIDEN TUNNISTAMISESTA RIKOSTAPAUKSESSA Maiju Haapala ja Matleena Nenonen 11/2017 Tiivistelmä Tekijä Maiju Haapala ja

Lisätiedot

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH2_040116PP +

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH2_040116PP + OLE_PH2 1 *1309901* OLESKELULUPAHAKEMUS PUOLISO SUOMEN KANSALAINEN Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jos olet hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Puolisosi on Suomen

Lisätiedot

Sukupuolesta ei tietoa Lapset Tytöt Pojat. Yhteensä Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia?

Sukupuolesta ei tietoa Lapset Tytöt Pojat. Yhteensä Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia? Liitetaulukko 1. Turvakotipalvelut koko maassa 2016 Turvakotien asiakkaat Naiset Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia? 512 22 1 175 488 1 198 Turvakodin asumispäivät

Lisätiedot

Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti

Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Tapio Bergholm, erikoistutkija, SAK Tasa arvolain laajennus HE 19/2014 sivu 1 Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellot laajennettaisiin koskemaan myös sukupuoli

Lisätiedot

Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe. Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka

Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe. Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka Venäläiset maahanmuuttajat Suomessa Venäläisiä maahanmuuttajia

Lisätiedot

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen MAATILAN ARJEN HAASTEET Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen 2 MAATALOUSYRITTÄJÄ TYÖTERVEYSHUOLLON ASIAKKAANA Monenlaisessa elämänvaiheessa olevia maatalousyrittäjiä

Lisätiedot

Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta

Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta Jälkisovitteluhankkeen loppuseminaari Tampereella 19.10.2016 Leena Metsäpelto Valtionsyyttäjä Valtakunnansyyttäjänvirasto Sovittelulain

Lisätiedot

ELÄMÄ SUOMESSA! JASSIN REZAI MIKKELI

ELÄMÄ SUOMESSA! JASSIN REZAI MIKKELI ELÄMÄ SUOMESSA! JASSIN REZAI 14. 2.2017 MIKKELI HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KUKA MINÄ OLEN... Olen syntynyt 30 vuotta sitten vaatimattomissa olosuhteissa Pohjois-Afganistanissa. 13-vuotiaana menetin isäni sodassa.

Lisätiedot

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Taustatiedot: 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Ikä * 0-15 v. 15-17 v. 18-30 v. 31-45 v. 46-60 v. yli 60 v. Ympäristö 3. Käytetäänkö Hämeenlinnassa ja seutukunnissa

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot