Raitin varrella on tallella muutamia vanhoja liiketaloja kuten vanha apteekki,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raitin varrella on tallella muutamia vanhoja liiketaloja kuten vanha apteekki,"

Transkriptio

1 Keskusraitti Keskusraitti on kuin sydänvaltimo Kirkonkylän halkaiseva raitti on muotoutunut kirkon länsipuolitse kulkeneen Vaasan ja Kuopion välisen maantien linjaan. Se alkaa etelässä Toholahdesta ja päättyy Vesannolle kääntyvän tien risteykseen.valtakunnallisesti merkittävä keskusraitti, kirkonkylän sydänvaltimo, käsittää kirkkopuiston, koko hautausmaan ja niiden vastakkaisella puolella olevat tontit Urheilijantieltä Pilvenpiirtäjään. Raitin varrella on tallella muutamia vanhoja liiketaloja kuten vanha apteekki, Pilvenpiirtäjä, Malisen talo ja Kirjolla sekä kirkonkylille harvinainen, 1938 rakennettu museo. Myös Kurssilantien, Pestuuraitin ja Mantankujan alueilla on säilynyt pienipiirteistä vanhaa raitistoa ja rakennuksia. Koko pitäjän asutukseen nähden kirkonkylä on kovin nuori. Jos ihan tarkkoja ollaan, kirkonkylää ei ole hallintomuotona virallisesti olemassakaan. Kirkonkyliksi kuitenkin tavataan kutsua maaseututaajamia, joissa kirkko on keskeisellä paikalla. Raitinvarren nauhamainen asutus syntyi 1800-luvun loppupuoliskolla. Kylä laajeni 1950-luvulle asti, minkä jälkeen rakentaminen tiivistyi luvulla raitin ulkonäkö koki kovan kolauksen, sillä tien korottaminen pudotti useat rakennukset syvälle penkereeseen. Raitin varrella sijainneet puiset kunnantalo, säästöpankki, kirjasto ja keskikoulu purettiin 1980-luvulla. Kylän suurimpiin kuulunut hirsirakennus, Rautalammin Osuuskauppa, purettiin jo 1970-luvulla. Tilalle rakennettu kauppa koki saman kohtalon 2000-luvulla. Nykyään "Osujan" kohdalla on nuori puisto ja parkkialue. Kun uuden kunnanviraston perustuksia kaivettiin, maasta löytyi ihmisen luita. Luut haudattiin kirkkomaahan. Keitä vainajat olivat tai sijaitseeko paikalla kenties vanha hautausmaa, jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Kukkonen kirjoittaa, miten kylänraitti on menettänyt usein myös sosiaalisen

2 luonteensa väkeä kokoavana julkisena tilana. Jos liikkuu jalkaisin, pyörällä tai talvisaikaan potkurilla, Rautalammin keskusraitti on edelleen mitä luontevin kohtauspaikka. Parkkialueilla näkee nuoria auton sivuikkunat vastakkain parkkeerattuina jutustelemassa. Markkinat, torikauppiaat ja erilaiset tapahtumat kokoavat väkeä raitin varrelle. Hautausmaan kiviaita on ollut suosittu istuskelupaikka milloin kirkkokansan, milloin nuorison keskuudessa. Aidalla järjestetty jopa kiviaidalla istumisen maailman mestaruus -kisatkin. Malisen talo on kadunvarren kaunistus Nahkurin poika August Strandman perusti Rautalammin keskusraitin varteen kaupan vuonna Kansallismielinen kauppias suomensi muutaman vuoden kuluttua nimensä Maliseksi. Ennen kauppaa August työskenteli Kerkonkosken sahakoululla opettajana. Hän toimi myös aktiivisesti kunnallispolitiikassa. Malisen sekatavaraliike oli 1800-luvun lopussa Rautalammin suurin kauppaliike. Kauppiaan perhe asui samassa talossa. Asuinpäätyä laajennettiin 1910-luvulla. Taloon tehtiin kuisti, keskiosaan kaksi frontonia ja ullakolle lämmitettävä kamari. Pihan puolelle rakennettiin avoveranta. Malisten jälkeen kauppaa jatkoivat Vilho ja Hilda Pakarinen. Vuonna 1937 kauppakiinteistön rakennukset ja vuokraoikeus seurakunnan tonttiin siirtyivät Malisten Viktor-pojalta Heikki Peuralle, jonka perikunta lahjoitti ne vuonna 1938 Peuran museosäätiölle. Talon päädyssä on asuttu aina, mutta liikkeet ovat vaihtuneet. Talossa on ollut lottakahvila, kirjasto, huonekaluliikkeitä, valokuvaamoja ja kukkakauppa. Vuonna 1990 taloa peruskorjattiin, ja asunto-osasta tehtiin kolme huoneistoa. Rakennus sijaitsee vanhojen liiketalojen tapaan katulinjassa, josta on suora sisäänkäynti liikehuoneistoon. Nykyisin Malisen talossa toimii ravintola. Rautalammin museo sai alkunsa Korholasta

3 Rautalammin museo sai alkunsa Korholan kartanosta. Emäntä Aina Peura kokosi aluksi kartanon vanhaa esineistöä vanhaan väentupaan. Aina oli kansanrunoilija Albert Kukkosen tytär, ja tottunut kunnioittamaan vanhaa perintöä jo kotonaan Hinkkalassa. Peuran innostus kasvoi kokoelman karttuessa, ja hän alkoi koota vanhaa talonpoikaisaineistoa koko pitäjän alueelta. Väentupa kävi lopulta ahtaaksi. Ainan puoliso, kauppaneuvos Heikki Peura lahjoitti varoja, joilla rakennettiin vuonna 1938 "meijän mamman romuliiteri" eli nykyinen museo kirkkoa vastapäätä Malisen kaupan taakse. Aina Peura säätiöitti museon ja lahjoitti säätiölle Taka-Hoikan metsätilan. Poikkeuksellisen mittavan kotiseutumuseon äiti kuoli vain kaksi vuotta museon perustamisesta. Rautalammin museon kokoelmassa on yli tallennetta. Näyttelytilaa on kolmessa kerroksessa. Museolla järjestetään myös näyttelyihin liittyviä työpajoja. Museon tontti muodostaa korttelin. Museota ympäröi vehmas puisto, johon on istutettu perinteisiä suomalaispihojen kasveja kuten syreenejä, koiranheisipuita sekä Korholan kartanosta siirrettyjä ruusuja ja pioneja. Kortteliin on siirretty talonpoikaiskulttuuriin liittyviä rakennuksia eri puolilta Pohjois-Savoa. Lassilan virkatalosta tuli Pilvenpiirtäjä Lassilan virkatalon päärakennus siirrettiin keskusraitin varteen Malisen kauppaliikkeen ja postitalon väliin vuonna Myös sisäpihalla oleva aitta on siirretty Lassilasta. Rakennuksen pohjoispäässä on alusta asti ollut kello- ja kultasepänliike, ja yrittäjät ovat myös asuneet samassa talossa. Vaasalaissyntyinen Toivo F. Hemming tuli helsinkiläisen Otto E. Orasmaan omistaman kelloliikkeen palvelukseen vuonna Parin vuoden kuluttua Hemming lunasti liikkeen itselleen. Koska uuden kellon ostamiseen hupeni kuukauden palkka, liiketoiminta painottui vuosia kellojen korjaukseen. Liikettä jatkaa tytär Kaija Hemming. Toisen polven yrittäjällä on yhä käytössä asiakastiski 1920-luvulta.

4 Ennen talvisotaa keskellä taloa sijainneessa liikehuoneistossa oli Pulliaisen kahvila. Talvisodan aikaan huoneistossa toimi Puku- ja Lyhyttavaraliike E. Lyyra. Kun Lyyrat muuttivat omaan kauppataloon vuona 1952, keskihuoneisto jaettiin kahtia ja liitettiin päätyhuoneistoihin. Talon etelänpuoleisessa päädyssä on ollut kampaamo 1930-luvulta alkaen. Kun tietä korotettiin 1970-luvun lopussa, kampaamon sisäänkäynti siirrettiin kadulta päätyyn. Rakennuksen vanha ikkunamuoto on säilynyt ennallaan ikkunoiden yläpuolella olevien kaarevien valeikkunoiden ansiosta. Kampaamon päädyn sisäkuistissa on jäljellä alkuperäisiä värillisiä ikkunaruutuja. Kuvaavien lisänimien antaminen kuuluu pohjoissavolaiseen elämänmenoon. Kylän oma murrekirjailija Kaarlo Hemmo Tiihonen antoi siirretylle rakennukselle nimen, kun samaan aikaan valtameren takana Yhdysvalloissa rakennettiin huiman korkeita kerrostaloja. Taimela on monitoimitalojen aatelia Ompeluseuralle päätettiin rakentaa oma talo 1912, koska kunnollista kokoontumis- ja myyntipaikkaa ei ollut. Kirkkoherra August Koivisto järjesti tontin keskusraitin varrelta. Ompeluseura liittyi Nuorten Naisten Kristilliseen yhdistykseen, jotta rahoitus saatiin kuntoon. Yhdistys perustettiin vuonna 1913, ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin ruustinna Olga Palmroth. Rakentamiseen otettiin lainaa, mutta myös lahjoituksia saatiin. Esimerkiksi Josefina Kukkonen Hinkkalasta lahjoitti 400 markkaa hirsiä varten. Rahalla saatiin ostetuksi Pohjois-Päijänteen Lauttayhdistykseltä rannoille nostettuja rampatukkeja 400 kappaletta markan kappalehintaan. Veikko Liimataisen suunnittelema talo valmistui talkoovoimin. Ompeluseuran ohella Taimelassa pidettiin seurakunnan kokouksia, pyhäkoulua ja rippikoulua. Vuonna 1917 talo toimi isorokkopotilaiden kulkutautisairaalana. Vapaahuolto kokoontui Taimelassa vuonna 1939, myöhemmin partiolaiset. Tilapulasta kärsinyt keskikoulu vuokrasi sitä luokkatiloiksi vuosina Kunta osti Taimelan vuonna 1976, minkä jälkeen monitoimitalossa on ollut verhoomo, neuvonta-asema, työttömien tila, puuverstas ja myymälä. Rakennus oli tyhjillään ja huonossa kunnossa,

5 kun uusi omistaja vuonna 2007 osti sen. Hän on teetättänyt Taimelassa vanhaa kunnioittavan peruskorjauksen.

Janakkala, Sauvala, RATALAHTI

Janakkala, Sauvala, RATALAHTI !jo / '1/2. 20/2.. Janakkala, Sauvala, RATALAHTI 26.9.2007, Kaija Kiiveri-Hakkarainen, Anu Laurila Yleiskuva Ratalahden torpasta 26.9.2007. Ratalahden sijainti Renko ja Janakkalan rajan tuntumassa. Kohde:

Lisätiedot

3. Paikallista, missä on nykyinen Laivanrakentajien muistomerkki! b. T:mi Matti Tolvanen ja K:ni, Viljam Holopainen. c. 1920-1936 Keskus Hotelli

3. Paikallista, missä on nykyinen Laivanrakentajien muistomerkki! b. T:mi Matti Tolvanen ja K:ni, Viljam Holopainen. c. 1920-1936 Keskus Hotelli Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Taulumäen ja Leunanmäen alueet (vastaukset) Tehtäviä alakoulun 5.-6. luokkalaisille Johdantokuva 1. Etsi kuvasta nykyinen Teatteritalo. 2. Päättele,

Lisätiedot

Terijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä

Terijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä Terijoen hautausmaat Jaakko Mäkelä 12.3.2016 Terijoen hautausmaat Perustettu Nykyinen käyttö Muistomerkki Vanha hautausmaa 1905 metsittynyt 2002 Kuokkalan hautausmaa 1912 hautausmaana 2005 Uusi hautausmaa

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo

Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo Vastaa Salon aineellisen perinnön tallentamisesta, tutkimisesta ja näytteille asettamisesta. Perustehtävä Salon tuotanto- ja kulttuurihistorian säilyttäminen

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman

Lisätiedot

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A.

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A. 1(56) Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011 Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 Kuvat, photos Jorma A. Vesterinen Sukuseuramme lippu liehui Korholan kartanon lippusalossa koko kesätapahtumamme

Lisätiedot

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:

Lisätiedot

Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen

Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen kohde kylämiljöineen ja museoineen. Plassilla vierailija voi sukeltaa vanhan Kalajoen keskukseen markkinatoreineen, jokirantoineen ja puutaloidylleineen.

Lisätiedot

Miljöö, rakennettu ympäristö sekä vanha rakennuskanta ja rakennetun ympäristön suojelukohteet

Miljöö, rakennettu ympäristö sekä vanha rakennuskanta ja rakennetun ympäristön suojelukohteet 1 Virttaan asemakaava Liite 2 Kyläalueen kuvaus Miljöö, rakennettu ympäristö sekä vanha rakennuskanta ja rakennetun ympäristön suojelukohteet Sr- ja/tai /s-merkityt kohteet ovat luokitukseltaan paikallisesti

Lisätiedot

Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK

Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK 1 Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK Oulu ennen ja nyt Tätä materiaalia voi käyttää apuna esimerkiksi historian tai kuvataiteiden opinnoissa. Tehtävät sopivat niin yläasteelle kuin

Lisätiedot

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta GRANKULLA GRANKULLA KAUNIAINEN 1900-1910 (KAUNIAINEN) 1900-luvun alku - noin 1920-luvulle Thurmanin puistotie

Lisätiedot

HISTORIASUUNNISTUS KOKKOLASSA

HISTORIASUUNNISTUS KOKKOLASSA HISTORIASUUNNISTUS KOKKOLASSA Etsi karttaan merkityt numeroidut kohteet ja tee niihin liittyvät tehtävät. Jokaisesta kohteesta on vanha kuva ja kysymyksiä. Voit kiertää kohteet haluamassasi järjestyksessä.

Lisätiedot

HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY.

HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY. SEPPO ILMARI KALLIO KANGASALAN ASEMAN HISTORlAA HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY. Alkuperäisteos: HALIMAAN ASEMAKYLÄ Kangasalan Aseman historiaa Seppo Ilmari Kallio 1995 Kustantaja:

Lisätiedot

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN Tarjousten perusteella ARVOKIINTEISTÖ KIINTEISTÖN PERUSTIEDOT KIINTEISTÖTUNNUS 297-1-21-4 TONTIN PINTA-ALA 1206m² PÄÄRAKENNUS 1027m² SAUNA 160m² RAKENNUSTEN PERUSTIEDOT

Lisätiedot

Juuret syvällä Pirkanmaassa jo vuodesta 1901. Pira-päivät 2012 Tommi Terho

Juuret syvällä Pirkanmaassa jo vuodesta 1901. Pira-päivät 2012 Tommi Terho Juuret syvällä Pirkanmaassa jo vuodesta 1901 Pira-päivät 2012 Tommi Terho Pirkanmaan Osuuskaupan toiminta-ajatus Palvelujen ja etujen tuottaminen sitoutuneille asiakasomistajille Arvot olemme asiakasta

Lisätiedot

Velkaperää. ennen ja nyt. Opaskurssi 2005 Satu Halonen

Velkaperää. ennen ja nyt. Opaskurssi 2005 Satu Halonen Velkaperää ennen ja nyt Opaskurssi 2005 Velkaperää ennen ja nyt Arkkitehti Birger Brunilan piirtämän ja vuonna 1930 vahvistetun asemakaavan mukaan kaupungin osiin XII XIV kaavoitettiin uusia omakotitontteja.

Lisätiedot

Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6.

Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6. Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta Tehtäviä alakoulun 5.-6. -luokkalaisille Voima-asema 1. Mitä koneita tai työvälineitä näet kuvassa? 2.

Lisätiedot

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää ään n pääp äätöksenteon paikat Näyttelyn kokosi Maija Anttila avustajinaan Teija Kaarnametsä, Marjo Lahtinen ja Margit Mantila

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 2005/2007 inventoinnit Kangaslammin kirkonkylä Inventointinumero: Manttu 261 Kohteen nimi: Maatila Lumpeela 262 Maatila Kivenlahti 263 Pappila 264 pajaharju, museo

Lisätiedot

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Joulukuu 2011 Juha Rajahalme, rakennusarkkitehti AMK RakennusArkki RA Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Inventoinnin tausta Juankosken keskustaajamassa

Lisätiedot

Kirkon 14 metriä korkea sali jakaantuu kolmeen laivaan kahdella jyhkeällä pilaririvillä.

Kirkon 14 metriä korkea sali jakaantuu kolmeen laivaan kahdella jyhkeällä pilaririvillä. Rautalammin kirkko Kirkko kylän keskellä Rautalammin ensimmäisen kirkon sijainnista ei olla täysin varmoja. Emäkirkon paikkana on pidetty Talliniemen kärkeä, minne on pystytetty muistomerkkikin. Toinen

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA

KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kesälahden osasto perustettiin 10.10.1926, Kesälahden kunnanvirastolla. Johtokuntaan valittiin ruustinna Elli Merivirta, rouva Ulla Taivainen,

Lisätiedot

Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009

Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: AIRIX Ympäristö 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Maastokartta ja ilmakuva... 4 Kartta 1788...

Lisätiedot

Hämeenlinnan kasvusuuntia MaaS Verkatehdas. Yleiskaava-arkkitehti Niklas Lähteenmäki

Hämeenlinnan kasvusuuntia MaaS Verkatehdas. Yleiskaava-arkkitehti Niklas Lähteenmäki Hämeenlinnan kasvusuuntia MaaS Verkatehdas Yleiskaava-arkkitehti Niklas Lähteenmäki 1.6.2015 HÄMEENLINNA pitkä historia lyhyesti Asuttua aluetta jo rautakaudesta lähtien Maamerkkinä Hämeen vanha linna,

Lisätiedot

Rautalampi kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen

Rautalampi kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen Rautalampi kehittämiskeskustelu 14.12.2016 Kulttuuriympäristön kehittäminen Kulttuuriympäristöt: - Kanavat - Kirkonkylä - Kartanot Keskellä työväentalo v. 1880-luku, oikealla paloasema v. 1935. Vasemmalla

Lisätiedot

kesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri

kesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri 1 VALTAALAN, ORISMALAN JA NAPUENKYLÄN VANHAN RAKENNUSKANNAN ARVOTUSLUONNOS v. 2002 RAKENNUSKANNAN ARVOTUS/ KAJ HÖGLUND, POHJANMAAN MUSEO JA TIINA LEHTISAARI, INVENTOIJA 29.05.2007 määrä 1 1953 1+1 Jälleenrakennusajan

Lisätiedot

Raasepori, Tenhola Kohdenumero h, k, kph, 356,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Raasepori, Tenhola Kohdenumero h, k, kph, 356,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tenhola Kohdenumero 553251 4 h, k, kph, 356,0 m² Kov. 1948 Energialuokka e-tod. Mh. 298 000,00 Vh. 298 000,00 Trollshovdantie 30. Mahdollisuuksien kiinteistö, tässä löytyy 4 asuntoa

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 20.5.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY kartta.hel.fi Fonecta Johdanto Rastilan keskuksesta valmistellaan viitesuunnitelmaa asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

Halssilasta n. 50 vuotta sitten. Kimmo Suomi Professori Halssilalainen 1954-1963

Halssilasta n. 50 vuotta sitten. Kimmo Suomi Professori Halssilalainen 1954-1963 Halssilasta n. 50 vuotta sitten Kimmo Suomi Professori Halssilalainen 1954-1963 TOURULAN KANSAKOULU Alkuajoista V. 1560 Jyväsjärven rannalla Taavettilan tila jaettiin kahden veljeksen kesken ja toisen

Lisätiedot

Asunto Oy Törninpyörä Satamakatu 11 57130 Savonlinna

Asunto Oy Törninpyörä Satamakatu 11 57130 Savonlinna :n tontti ja naapurit kuva vuodelta 1936. Seurahuone paloi 1949 ja uusi rakennus valmistui 1956. Riitta Rautiainen :n tontin ja rakennukset omisti kauppias Willian Järviö. Vuosina 1889-1016 ranennuksessa

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 Taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän hallitus 20.11.2014 95 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän

Lisätiedot

Yhteenveto energiakatselmoinnista

Yhteenveto energiakatselmoinnista Vaasa Rakennuksesta vastaava organisaatio: Vaasan Talotoimi Koulun nimi: Huutoniemen koulu Päärakennus 1954, peruskorjattu 1998 Liikuntasalirakennus 1957, peruskorjattu 2000 Päärakennus sekä liikuntasalirakennus.

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET Liite YLIVIESKA OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET..0 KKITEHTITOIMISTO JORMA PALORANTA OY OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET ALUEEN KTTA KALAJOKI NIEMELÄNKYLÄNTIE 0 SAVELANTIE NOPPUISTO OLMALANRANNANKA ULPUKANKA KUMINAKA

Lisätiedot

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877.

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. LAPINLAHDEN KIRKKO Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. Kirkkoa rakennettiin vuosina 1877-1880. Kirkon rakennusmestarina toimi Johannes Store

Lisätiedot

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. Ohjeet Kulttuurikuntoilun tehtäviä varten Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. TEHTÄVÄT ENNEN KÄVELYÄ TEHTÄVÄ 1 Lue kävelyn

Lisätiedot

1. ASUINRAKENNUSTONTIT

1. ASUINRAKENNUSTONTIT 1 JOROISTEN KUNTA TONTTIHINNOITTELU VOIMASSA 1.1.2013 ALKAEN (KV 8.10.2012 36) (Muutos KV 16.9.2013 69) Tonttien myyntihinta on esitetty muodossa /m2. Kaikki jäljempänä esitetyt tontit ovat myös vuokrattavissa.

Lisätiedot

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS LIITE 6 Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 1. Maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema Suunnittelualue ja sitä Laviantien

Lisätiedot

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne 17.11.2015

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne 17.11.2015 VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT Tilanne 17.11.2015 TOIMITILAT (kaikki kaupungin omistamien tilojen vuokrat alv 0%) 1. BERGSTRÖMIN KIINTEISTÖ, Keskuskatu 2 Oulainen - Vuokra sisältää veden ja lämmön

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Minna Koutaniemi ja Esa Malkamäki.

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Minna Koutaniemi ja Esa Malkamäki. Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 4/2015 Aika 2.6.2015 klo 16.30 Paikka Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Anjalankatu, asemakaavan muutos, rakennusinventointi Karttaliite. Alueen historia

Anjalankatu, asemakaavan muutos, rakennusinventointi Karttaliite. Alueen historia Karttaliite Alueen historia Salon kauppala 1943 Vuoden 1943 kartassa Anjalankadun (Anjalantie) varrella on rakennuksia, jotka sijoittuvat katulinjaan. Tontin takaosassa on talousrakennuksia. Terhinkadun

Lisätiedot

LAPINLAHDEN TAIDEKATU

LAPINLAHDEN TAIDEKATU LAPINLAHDEN TAIDEKATU Lapinlahden taidekatua ryhdyttiin rakentamaan 1990- luvun alussa, esiin haluttiin tuoda Lapinlahden vahvuus taide- ja kulttuuripitäjänä. Taidekatu alkaa valtatie 5:n ylikulusta ja

Lisätiedot

12 AO 704:1:60 704:1:71 PELTONIEMENRAITTI / e= % e=0.20 LUUKONTIE 704:1:70 704:1:76. e= :1:72 704:1:66. e= :1:67 .

12 AO 704:1:60 704:1:71 PELTONIEMENRAITTI / e= % e=0.20 LUUKONTIE 704:1:70 704:1:76. e= :1:72 704:1:66. e= :1:67 . 4::7 4::60 4::66 4::67 4::68 4:: 4::69 4::7 4::76 :: 4:6:44 Luuko Peltoniemenraitti0 k 4 LUUKONTE AO AR e=00 e=00 YK PELTONEMENRATT / 009 AR e=00 0% 9 k 6 VP e=00 vk VP 7 74 7 7 7 7 69 0 4 89 48 8 8 76

Lisätiedot

1(54) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola

1(54) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 5 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6.

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

VETERAANI- PERINNETTÄ LUOMASSA

VETERAANI- PERINNETTÄ LUOMASSA VAPAAEHTOINEN VETERAANITYÖ VETERAANI- PERINNETTÄ LUOMASSA 1939-1945 Talvi- ja jatkosota 1967-2017 Pukkilan Sotaveteraanit 50 vuotta PUKKILAN SOTAVETERAANIT RY Jaakko Karjalainen, 92 vuotta, on Uudenmaan

Lisätiedot

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN ARVOKIINTEISTÖ KUOPION KESKUSTASSA TARJOUSTEN PERUSTEELLA PERUSTIETOA KOHTEESTA Myynnin kohteena Kuopiossa sijaitsevat Maanmittauslaitoksen virastorakennus ja saunarakennus

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

Helsingin kaupungintalo, galleria

Helsingin kaupungintalo, galleria Hankesuunnitelma Pohjoisesplanadi 11-13 Muutos Hankenumero 2085412 Helsingin Leijona Oy Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 2085412 Osoite Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki Sijainti 1.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2014 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 3 KOKOUKSET... 3 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 11.11.2015 KUULUTUS

KIRKKONEUVOSTO 11.11.2015 KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 11.11.2015 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 16.11.2015-17.12.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu

Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu Maa- ja metsätalousministeriö / YTR projekti (2010-12) Itä-Suomen yliopisto Historian ja maantieteen laitos / Ympäristöpolitiikka Karjalan

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Messuan Historia. on nis tuu.

Messuan Historia. on nis tuu. on nis tuu. Messua - kunnianhimoa ja yrittämistä vuodesta 1961 Messuan juuret kumpuavat 1960-luvulta, kun jo kolmannen polven omistajiemme Eriikka Kalliokosken ja Jonna Simolan isoisä Esko Arvelin perusti

Lisätiedot

Äitini Inarin Koskisen (s. 1927) vanhemmat olivat Aino Salmiranta ja Ilmari Koskinen.

Äitini Inarin Koskisen (s. 1927) vanhemmat olivat Aino Salmiranta ja Ilmari Koskinen. Esipolvitutkimuksen tuloksia Tässä kirjoittaa Karkisen Katri (s. 1960). Laadin MyHeritage-nimiseen sukututkimusohjelmaan noin 250 henkilön taulukon esivanhemmistani. Tärkein mutta nuorin osa sitä ovat

Lisätiedot

Sipusaaren seurakuntakoti

Sipusaaren seurakuntakoti Kesäkuu 2017 Sipusaaren seurakuntakoti Käyntiosoite: Sipusaarentie 31, 11120 Riihimäki Seurakuntakoti valmistui vuonna 1970. Rakennuksen suunnittelijana oli rakennusmestari Urho Lehtonen. Seurakuntakoti

Lisätiedot

SENJA-KORTTELIN TOIMINTAMALLI JA VIRTAA SENJAAN-PROJEKTI JYVÄSKYLÄN HOIVAPALVELUYHDISTYS RY

SENJA-KORTTELIN TOIMINTAMALLI JA VIRTAA SENJAAN-PROJEKTI JYVÄSKYLÄN HOIVAPALVELUYHDISTYS RY SENJA-KORTTELIN TOIMINTAMALLI JA VIRTAA SENJAAN-PROJEKTI JYVÄSKYLÄN HOIVAPALVELUYHDISTYS RY JYVÄSKYLÄN HOIVAPALVELUYHDISTYS RY Yhdistys syntyi vuonna1994 Ikääntyvien yliopistossa toteutetun asumispalveluista

Lisätiedot

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 7 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

LETKAJENKKA VIIKIN SENIORITALO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ 7.5.2010 PLANSSI 1 2 3 4 5 6 LETKAJENKKA

LETKAJENKKA VIIKIN SENIORITALO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ 7.5.2010 PLANSSI 1 2 3 4 5 6 LETKAJENKKA ASEMAPIIRROS 1:1000 LETKAJENKKA Rakennukset ovat 4-kerroksisia asemakaavan mukaisesti. Rakennusmassat jakaantuvat pienempiin osiin inhimillistä mittakaavaa painottaen. Asumisen yhteisöllisyys on ollut

Lisätiedot

Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys

Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys Rautalampi 131 Kirkonkylä Kirkonkylän maisema Valintaperuste: R, H, M Valtakunnallisesti merkittävä alue v. 1993 luetteloinnissa,

Lisätiedot

Säilyneisyys ja arvottaminen

Säilyneisyys ja arvottaminen Raahen 5. kaupunginosan korttelin 18 rakennushistoriallinen selvitys ja arvottaminen 4465-4288 Raahe 5. kaupunginosan korttelin 18 rakennushistoriaselvitys. Suunnittelukeskus Oy 1 Säilyneisyyden kriteerit

Lisätiedot

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1 Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.

Lisätiedot

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA Villa Ensi Säätiö tarjoaa turvallista asumismukavuutta keskellä kauneinta Helsinkiä. Villa Ensin tuettua asumista tarvitseville henkilöille tarkoitetut huoneistot

Lisätiedot

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos.

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos. Tekninen lautakunta 20 03.04.2014 Tekninen lautakunta 33 27.05.2014 Tekninen lautakunta 47 11.09.2014 Tekninen lautakunta 7 29.01.2015 Tekninen lautakunta 26 16.06.2015 Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden

Lisätiedot

Pedagogio eli lastenkoulu aloittaa toimintansa Raatihuoneen alakerran tiloissa viimeistään vuoteen 1653 mennessä.

Pedagogio eli lastenkoulu aloittaa toimintansa Raatihuoneen alakerran tiloissa viimeistään vuoteen 1653 mennessä. Miska Eilola Raahen kouluhistorian ABC Kouluhistoriaa vuoden 1921 oppivelvollisuuteen asti 1600-luku 1620 Koko valtakuntaa koskeva koululaki. Laki vahvistetaan vuonna 1649 ja tunnetaan Kristiinakuningattaren

Lisätiedot

Onks tääl tämmöstäki ollu?

Onks tääl tämmöstäki ollu? Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa

Lisätiedot

JOENSUUN INARINKULMA

JOENSUUN INARINKULMA JOENSUUN INARINKULMA Joensuun keskustan osayleiskaava & INARINKULMA Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö omistaa Joensuun kaupungin keskustassa, Niskakadun ja Torikadun kulmassa tontin 167-2-22-2, jossa

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ

OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ Rakennushistoriaselvitys 10.10.2013 Arkkitehtitoimisto Pia Krogius Sisällys 1. JOHDANTO 4 Kohde 4 Tehtävä 4 Perustiedot 6 2. TAUSTAA 7 Osuusliike Salla 7

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 3/2012 26.03.2012

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 3/2012 26.03.2012 20 19 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 26.03.2012 19 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

Pöljän kotiseutumuseo

Pöljän kotiseutumuseo Pöljän kotiseutumuseo Siilinjärven kunta Nuoriso- ja kulttuuritoimi Esityksessä käytettävät kuvat Pöljän museon valokuvakokoelmasta ja kulttuuritoimen omista tiedostoista ellei toisin mainita. Museon perustaminen

Lisätiedot

Hitas on Helsingin kaupungin omistamille tonteille rakennettujen asuntojen hinta- ja laatutason sääntelyjärjestelmä.

Hitas on Helsingin kaupungin omistamille tonteille rakennettujen asuntojen hinta- ja laatutason sääntelyjärjestelmä. MIKÄ HITAS ON? Hitas on Helsingin kaupungin omistamille tonteille rakennettujen asuntojen hinta- ja laatutason sääntelyjärjestelmä. Hitasin tarkoituksena on tarjota asunnon ostajille kohtuuhintaisia omistusasuntoja

Lisätiedot

PUUTIKKALAN KAUPPIAITA JA KAUPPOJA

PUUTIKKALAN KAUPPIAITA JA KAUPPOJA PUUTIKKALAN KAUPPIAITA JA KAUPPOJA Karvialan Koivistossa pidetyn kotiseutuyhdistys Kukkia-Seura ry:n vuosikokouksessa 20.3.2016 koottuja tietoja Puutikkalan kauppiaista ja kaupoista. Ole hyvä ja ilmoita

Lisätiedot

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana )

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana ) Opet Venäjällä Viime kesänä Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja SOOLin opettajat tekivät yhteisen matkan Venäjälle. Oppaanamme toimi rutinoitunut Venäjän matkaaja isä Stefan Holm. Matkan käytännön järjestelyistä

Lisätiedot

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Vietin elämäni ensimmäisen vuosikymmenen Elisenvaaran asemanseudulla. Ensimmäisessä osassa kerroin Elisenvaaran kylästä ja lapsuuteni maisemista ennen sotia. Toisessa

Lisätiedot

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Oheiset kysymykset on tarkoitettu museovierailun yhteyteen tai museovierailun jälkeiseen tuntityöskentelyyn. Tietopaketti toimii opettajanmateriaalina,

Lisätiedot

Paikan identiteetti, paikan tuntu

Paikan identiteetti, paikan tuntu Paikan identiteetti, paikan tuntu Mitä se on, mistä se syntyy? Voiko siihen vaikuttaa? Voiko olla suhdetta paikkaan, jossa ei ole käynyt? Mielipaikat / inhokkipaikat / epäpaikat? Kohteen adoptio Mitä kohteen

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina ilmoittautuminen yhteen starttiin

AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina ilmoittautuminen yhteen starttiin AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina 10.07.2016 ilmoittautuminen yhteen starttiin Uusien toimitilojemme kunniaksi järjestämme avajaisissa agilityn epikset. Epiksissä kisataan 7 eri luokassa. Tässä ilmoittautumisessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) Kiinteistölautakunta To/13 28.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) Kiinteistölautakunta To/13 28.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) 13 Kaartinkaupungin tontin pitkäaikainen vuokraaminen Royal Ravintolat Oy:lle (Kaartinkaupunki, tontti 3052/30) HEL 2012-015034 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena.

Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena. Taulu 31 Pekka Niilonpoika Käyhkö (taulusta 12), synt. 7.8.1762 Alakuonassa, kuoli 27.1.1828 Sairalanmäellä Kuokkalassa 66-vuotiaana tilan isäntänä ja leskenä kuumeeseen. Vihittiin 29.5.1793, puoliso Kuokkalasta

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 13 päivänä elokuuta 2014 klo 18.00 Tammijärven kyläkirkossa. Tutustuminen kyläkirkkoon klo 17.30. Kokouksessa käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

KESKEISET PERIAATTEET

KESKEISET PERIAATTEET NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Vauhkonen ampui venäläisen sotilaan

Vauhkonen ampui venäläisen sotilaan Vauhkonen ampui venäläisen sotilaan Suomen sotaa käytiin 200 vuotta sitten tähän aikaan kesästä eri puolilla Suomea. Torstaina 5.6. näyteltiin perimätietojen mukaan ainakin yksi sodan episodi Pieksämäellä.

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

Monitoimitalo, Urheilutie 4, 04600 Mäntsälä Kirjaston seinämuutokset ja valaistuksen muutostyöt Päätekijä:

Monitoimitalo, Urheilutie 4, 04600 Mäntsälä Kirjaston seinämuutokset ja valaistuksen muutostyöt Päätekijä: Monitoimitalo, Urheilutie 4, 04600 Mäntsälä Kirjaston seinämuutokset ja valaistuksen muutostyöt omana työnä muutostyöt + sähköistys urakoitsijalta Budjetti: 100 000 Nykyisen tilan toimivuuden lisääminen.

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 172 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 173 Kihniö Virrat PARKANO Linnankylän kulttuurimaisema Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki

Lisätiedot

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 Asunto Oy Mars Pieni Roobertinkatu 8 / Korkeavuorenkatu 27 00130 Helsinki Kaupunginosa 3 / Kortteli 58 / Tontti 17 ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 1 KOHDE 1.1 Yleistä Asunto Oy Mars sijaitsee

Lisätiedot

KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO IMAGOTEKIJÄNÄ Esimerkkinä Hämeenlinna ELÄVÄT KAUPUNKIKESKUSTAT KONERENSSI, Hyvinkää 26.-27.8.2015 26.8.2015, klo 10.

KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO IMAGOTEKIJÄNÄ Esimerkkinä Hämeenlinna ELÄVÄT KAUPUNKIKESKUSTAT KONERENSSI, Hyvinkää 26.-27.8.2015 26.8.2015, klo 10. KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO IMAGOTEKIJÄNÄ Esimerkkinä Hämeenlinna ELÄVÄT KAUPUNKIKESKUSTAT KONERENSSI, Hyvinkää 26.-27.8.2015 26.8.2015, klo 10.40 Jukka-Pekka Flander Ympäristöneuvos YMPÄRISTÖMINISTERIÖ

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 21.10.2014 KUULUTUS

KIRKKONEUVOSTO 21.10.2014 KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 21.10.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 27.10.2014-28.11.2014 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KORTTELI 33 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAUTALAMMIN KUNTA KORTTELI 33 ASEMAKAAVAN MUUTOS RAUTALAMMIN KUNTA KORTTELI 33 ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaava-alue: Asemakaavan muutos koskee korttelia 33 Asemakaavan muutoksella muodostuu: Kortteli 33 ja puistoalue. Kaavan laatija: Suunnittelukeskus

Lisätiedot

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,

Lisätiedot