OPINTO-OPAS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPINTO-OPAS 2015-2016"

Transkriptio

1 OPINTO-OPA Kaukametsän opisto Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus Osaamiskeskus Kainuun Aalto Avoin yliopisto-opetus Avoin ammattikorkeakouluopetus Kansalaisopisto

2 LUKIJALLE Ajattele, tunne, tahdo, toimi Kaukametsä kutsuu Jos opettelisin yhden sanan uutta kieltä joka päivä, osaisin vuoden kuluttua 365 sanaa. opertelisin niillä jo jotakin vieraassa maassa, erilaisen kulttuurin keskellä. Jos opettelisin kokkaamaan terveellisesti, jumppaisin tai venyttelisin edes yhtenä iltana viikossa, huomaisin virkistyväni. Jos taiteilisin talven aikana pari työtä, opettelisin pujottamaan langan ompelukoneeseen, surauttaisin sorvilla jotakin kotiin tai ystävälle, ylpeilisin tovin aikaansaannoksillani. Jos vielä kuuntelisin ajankohtaisen luennon tai kaksi, sivistyisin ja voisin kiittää itseäni kansalaisen aktiivisuudesta. - Jos yksin ei tule aloitettua, tule toki kansalaisopistolle. Tehdään yhdessä! Tämä Kaukametsän opiston opinto-opas on laadittu helpottamaan ja innostamaan inua tietojen ja taitojen vapaaseen hankkimiseen. Jossitteluni ovat vain pieni osa opiston runsaasta ja monipuolisesta opetustarjonnasta, joka on koottu opiskelijoiden toiveiden pohjalta. Osallistumalla varmennat palvelun säilymisen ja kehittymisen edelleen. Oppaan sisällysluetteloa tutkimalla saat kokonaiskäsityksen mahdollisuuksista: Olet tervetullut kuuntelemaan luentoja, opiskelemaan avoimeen yliopistoon tai kansalaisopiston yleissivistäville kursseille, kielten, musiikin, ravitsemus- ja terveyskasvatuksen, liikunnan, kuvataiteiden ja kädentaitojen pariin. Erityisryhmille, lapsille ja nuorille on omaa tarjontaa. Monia kursseja tuetaan alennuksin tai etuuksin. Oppaan sivuilla kerrotaan myös Osaamiskeskus Kainuun Aallon opetusohjelmasta. Oppiminen on etuoikeus, joka tuottaa iloa ja hyvinvointia. Yhden asian opittuaan haluaa yleensä lisää. Kursseilla on määräaikansa mutta oppimisella ei ole parasta ennen -päiväyksiä eikä ikärajoja. Kansalaisopistossa tuloksia ja tuotoksia ei vertailla arvosanoin mutta opinnoista saa halutessaan eväitä jatko-opintoihin ja väylän tutkintotavoitteiseen koulutukseen. Kanssamme samalla aukiolla sijaitsevat vesiliikuntakeskus, musiikkiopisto ja Kaukametsän sali monine tapahtumineen. Miksipä et poikkeaisi niihin jokaiseen ylpeänä yhteisestä hyvästämme? Kansalaisopiston syksyn kattaus on valmis. Ole hyvä, nauti antimista iloiten rehtori Aune Kariluoto ja Kaukametsän opiston väki Kuva onja Väänänen 2

3 REHTORIN TERVEHDY... 2 ILMOITTAUTUMINEN... 4 TERVETULOA KAUKAMETÄN OPITOON... 5 OPINTONEUVONTA... 6 OHJEITA OPIKELIJOILLE... 6 LUENNOT JA LUENTOARJAT... 9 LAPIN YLIOPITON AVOIMEN YLIOPITON - ETÄLUENTOARJA... 9 UUDEN AJAJN KÄITYÖ -LUENTOARJA. 9 AVOIN YLIOPITO YLEIIVITÄVÄT AINEET UKUTUTKIMU ILMAIUTAITO KIRJALLIUU JA KIRJOITTAMINEN TIETOTEKNIIKKA C-OHJELMOINTIKIELI D-PELIKEHITY TIETOTEKNIIKKA YKY TIETOTEKNIIKKA KEVÄT KIELET YLEIET KIELITUTKINNOT KIELTEN YKILÖ- JA PIENRYHMÄOPETU TAITOTAOKUVAUKET ENGLANTI RUOTI AKA RANKA VENÄJÄ EPANJA PORTUGALI ITALIA UOMI - FINNIH VIRO KARJALA HEPREA MUIIKKI LAULURYHMÄT YKINLAULU MUIIKKITIETO PIANO KITARA JA BAO MUU INTRUMENTTIOPETU YHTYEMUIIKKI MUIIKKI/VUOLIJOKI RAVITEMU- JA TERVEYKAVATU TERVEELLINEN RUOKA RAVITEMU- JA TERVEY- KAVATUKEN LYHYTKURIT YKYLLÄ RAVITEMUKEN LYHYTKURIT - KEVÄÄLLÄ HYGIENIATETIT LIIKUNTA TANI LAVI ZUMBA JOOGA LIIKUNTA ERITYIRYHMÄT TANI RAVITEMU- JA TERVEYKAVATU MUIIKKI ILMAIUTAITO KUVATAITEET PIIRUTU JA MAALAU TAIDEGRAFIIKKA KERAMIIKKA LAITYÖT JA POLIININMAALAU VALOKUVAU KÄDENTAIDOT PUKEUTUMINEN JA OMPELU KANKAANKUDONTA ERIKOIKÄITYÖT KORUTYÖT KÄITYÖN JA MUOTOILUN LYHYTKURIT YKYLLÄ KÄITYÖN JA MUOTOILUN LYHYTKURIT KEVÄÄLLÄ TEKNINEN TYÖ NAITEN PUUTYÖKURIT PUUTYÖN PERUKURIT PUUTYÖN ERIKOIKURIEN LYHYTKURIT ENTIÖINTI VERHOILU TEKNINEN TYÖ/VUOLIJOKI KAUKAMETÄN OPITON VIUAALITEN TAITEIDEN KOULU TAITEEN PERUOPETU LAPILLE...72 LATEN TAITEEN PERUOPETU I...72 LATEN TAITEEN PERUOPETU II...72 LATEN TAITEEN PERUOPETU III...72 LATEN TAITEEN PERUOPETU IV...73 LATEN TAITEEN PERUOPETU VI...73 LATEN VIUAALITEN TAITEIDEN VALMENTAVA OPETU NUORTEN AVOIN ATELJEE TAITEEN PERUOPETU LAPILLE KAUKAMETÄN OPITON ANATAIDEKOULU LATEN ANATAITEEN VALMENTAVA OPETU... 74

4 ILMOITTAUTUMINEN ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen opiston lukuvuoden kursseille on alkanut ma klo ) Internetissä ja ilmoittautuminen Netti-ilmoittautumisen aloitussivulta näet tarkat ilmoittautumisohjeet. 2) Opiston toimistossa tai puhelimitse ja klo Katso sivu 5 toimiston palveluajat. Ilmoittautuminen ei ole mahdollista, jos sinulla on maksamattomia kurssimaksuja. Netti-ilmoittautumisessa on käytössä suojattu yhteys. ähköpostin ja faxin kautta ei voi ilmoittautua. Muistathan ilmoittautuessasi antaa matkapuhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Kurssimuutoksista lähetetään tekstiviesti puhelimeesi. Kurssiarvioinnit tehdään sähköisesti. ähköinen arviointilomake lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. KURIPAIKAN PERUMINEN Kurssipaikan peruminen Mikäli joudut perumaan osallistumisesi, tee se viimeistään viisi (5) arkipäivää ennen kurssin alkamista. Mikäli et tee perumista tai keskeytät opintosi, veloitetaan koko kurssin hinta. Kurssipaikan voi peruuttaa: 1) Internetissä: ja ilmoittautuminen. Perumista varten tarvitset internetissä ilmoittautumisnumeron ja kurssin numero(t). 2) Opiston toimistossa tai puhelimitse ja Katso sivu 5 toimiston palveluajat. Huom. Kurssipaikan perumista ei voi tehdä opettajalle. Lyhytkursseille osallistuminen on peruttava viimeistään kurssin kohdalla mainittuna viimeisenä ilmoittautumispäivänä. en jälkeen tulleista peruutuksista peritään koko kurssimaksu. Mikäli joudut perumaan osallistumisensa kurssin alkuvaiheessa terveydellisistä syistä, kurssista veloitetaan ennen perumista pidetyt kerrat ja toimistomaksu 15 e. Mikäli tuntimäärästä yli puolet on jo pidetty, kurssimaksu veloitetaan kokonaan. Kurssin peruuntuessa opistosta johtuvista syistä kurssimaksu palautetaan. Maksamattomat kurssimaksut ovat perintäkelpoisia. 4

5 TERVETULOA KAUKAMETÄN OPITOON! Käyntiosoite: Koskikatu 4 B, puh. (08) Postiosoite: PL 251, Kajaani kaukametsa.opisto(at)kajaani.fi /kansalaisopisto Toimiston palveluajat: Toimisto on avoinna ma-ke klo ( ma klo ). Torstaisin ja perjantaisin toimisto on suljettu. Puhelimitse ja ma-ke klo ( ma klo ). TOIMITON AUKIOLOAJAT yyslukukausi alkaa viikolla 37 (ma alkaen). Poikkeuksista ilmoitetaan kurssikohtaisesti. Kevätlukukausi alkaa viikolla 2 (ke alkaen). yyslomaviikolla 43 ( ) ja talvilomaviikolla 10 ( ) ei ole pääsääntöisesti opetusta. Visuaalisten taiteiden koulut (kuvataidekoulu ja käsityökoulu) alkaa viikolla 36. YHTEYTIEDOT etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi Hallinto Rehtori Aune Kariluoto Toimistosihteeri Eila Hallamaa Tiedotussihteeri Eeva-Liisa nicker Vahtimestaripalvelut Esko Vanhanen Tuomo Kovalainen Pirjo Kansanen Reijo Manninen Ainealueiden vastaavat opettajat Avoin yliopisto, musiikki, sanataide ja kirjallisuus Pirjo Aunesluoma YHTEYTIEDOT Käsityö ja visuaaliset taiteet, tietotekniikka Heli Karppinen Kielet Eeva Kilpeläinen Maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus Marjo Korhonen Kuvataide ja visuaaliset taiteet Minna Meriläinen Kankaankudonta, hankkeet ini arén Liikunta Henna alomäki Tekninen työ Aulis Tegelberg Kotitalous, tanssi pilates, shindo, hygieniatestit Liisa Väisänen

6 OHJEITA OPIKELIJOILLE OPINTONEUVONTA Ainealueiden vastaavat opettajat antavat opintoneuvontaa puhelimitse klo alkaen. Yhteystiedot edellisellä sivulla. OHJEITA OPIKELIJOILLE OPIKELU OPITOA Kaukametsän opisto on aikuisoppilaitos, jossa kaikilla yli 16-vuotiailla on opiskeluoikeus asuinpaikasta riippumatta. Alle 16-vuotiaat voivat opiskella aikuisten opintoryhmissä opettajan kanssa sovittaessa. Lasten- ja nuorten taiteen perusopetus sekä muut lasten ja nuorten kurssit on suunnattu ainoastaan lapsille. KURIEN ALKAMINEN Kurssit aloitetaan kymmenellä (10) opiskelijalla. Jatkokurssit ja Kajaanin maaseutukylissä järjestettävät kurssit voidaan aloittaa kahdeksalla (8) opiskelijalla. Poikkeuksista ilmoitetaan kurssien yhteydessä. Jos kurssi ei toteudu, niin siitä ilmoitetaan tekstiviestillä tai puhelimitse. Kurssien alkamisesta ei ilmoiteta erikseen. KURIMAKUT JA MATERIAALIMAKU Lukuvuoden kestävien kurssien kohdalla mainittu kurssimaksu koskee koko lukuvuotta. Kurssimaksu laskutetaan kokonaisuudessaan syyslukukauden 2015 alussa. Kurssimaksu mainitaan jokaisen kurssin kohdalla. itovaan ilmoittautumiseen perustuva lasku lähetetään kotiosoitteeseen (alle 18-vuotiaiden lasku huoltajalle). Kurssimaksun voi maksaa pankkiin tai Kajaani Infoon, kaupungintalo, Pohjolankatu 13. Mikäli aloitat opiskelun kesken työkauden, kurssimaksua ei ositeta. Materiaalimaksu laskutetaan kurssimaksun yhteydessä, ellei toisin mainita. Huomautuslaskuun lisätään viiden (5) euron muistutusmaksu. Maksamaton kurssimaksu menee perintään. ALENNUKET JA ETUUDET ALENNUKET JA ETUUDET isaralennus isaralennus annetaan lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän kurssimaksusta. Alennus ei koske tarvikemaksuja. Vanhin sisaruksista maksaa täyden maksun ja seuraavat sisarukset maksavat puolet yhden opintoryhmän kurssimaksusta. isaruksiksi lasketaan samassa taloudessa asuvat alle 17-vuotiaat lapset. Alennuksen saamiseksi tulee lasten huoltajan olla yhteydessä opiston toimistoon. isaralennus (20 e) musiikin yksilöopetuksessa voidaan myöntää alle 16-vuotiaille samassa taloudessa asuville sisaruksille. Vapaamuotoinen hakemus jätetään opiston toimistoon. Työnantajilta saadut etuudet - Vältä turhaa laskutusta martumin liikunta- ja kulttuurisetelit, Virike- tai TYKY-KUNTO -setelit Toimita saamasi etusetelit syksyn ja koko lukuvuoden kursseista opiston toimistoon viim Jos maksat vain osan kurssimaksusta em. seteleillä, on kurssimaksun erotus maksettava käteisellä opiston toimistoon. Erotuksesta ei lähetetä erillistä laskua, vaan maksu kuitataan toimistossa. Laskutettuja kursseja ei voi maksaa seteleillä. Jos maksat kevälukukauden kursseja edellä mainituilla seteleillä, toimita setelit ja käy maksamassa erotus opiston toimistossa viim martum-maksukortti: Laskun saatuasi maksa se Kajaani Infoon. Pohjolankatu 13. Opistolla ei ole korttimaksupäätettä. 6

7 Työttömien opintoseteli 20 euron arvoisia opintoseteleitä on jaossa sata (100) kappaletta ja niitä voi saada ma alkaen Kainuun TE-toimiston (Lönnrotinkatu 2, 2 krs) neuvonnasta. etelietua voi käyttää vain yhden kerran samalle kurssille. Ilmoita saamastasi opintosetelistä opiston toimistoon viimeistään Työvoimakoulutuksessa ja työharjoittelussa olevat eivät ole oikeutettuja saamaan seteliä. eteli käy kurssi- ja /tai oppimateriaalimaksuna tai osasuorituksena yhden kurssin maksuihin. Tuo seteli Kaukametsän opiston toimistoon ennen kurssin alkua. Opintoseteliavustukset Opetushallitus myöntää vuosittain Kaukametsän opistolle opintoseteliavustusta kohdennettavaksi eläkeläisten, senioreiden, työttömien, alhaisen koulutuksen omaavien ja maahanmuuttajien koulutusten kurssimaksuihin. Avustus on otettu huomioon s-merkillä merkittyjen kurssien hinnoissa. TIEDOTTAMINEN Opiston kursseista, luennoista ja tapahtumista sekä kielitutkinnoista tiedotetaan Koti-Kajaanissa ja opiston kotisivuilla Löydät opiston myös facebookista. OPIKELIJAVAKUUTUKET Opiskelijat kuuluvat Kajaanin kaupungin vapaaehtoisen ryhmätapaturmavakuutuksen piiriin, jossa vakuutuskorvaukset henkilöä kohden ovat pienet. Tästä syystä sinun kannattaa itse huolehtia vakuutuksistasi. OPETTAJATA JOHTUVAT TUNTIEN PERUMIET Opettaja sairastuessa oppitunti voidaan perua lukuvuodessa yhden kerran. en jälkeen mahdollisesti peruutetut tunnit ohjaa sijainen, tai rästiin jääneet tunnit pidetään yhteisesti sovittavana ajakohtana. OALLITUMITODITU Osallistumistodistus tehdään pyynnöstä ja edellyttää osallistumista 3/4 kurssin oppitunneista. Todistus pyydetään opiston toimistosta. Toimitusaika on noin 3 viikkoa. Lukuvuonna suoritetuista opinnoista peritään 10 e /todistus ja edellisten vuosien opinnoista 15 e/todistus. OPINTOETELITYYPPIET AVUTUKET Kalevala-juhla su Kaukametsän sali OPITON LAHJAKORTTI OVI UUIIN KOKEMUKIIN Anna ystävällesi, sukulaisellesi, henkilökunnalle lahjaksi opiston lahjakortti, jolla hän voi maksaa kurssimaksunsa tai osan siitä. Lahjakortin saaja valitsee opiston kurssitarjonnasta, mille kurssille hän haluaa osallistua. Lahjakortti kirjoitetaan halutulle summalle ja kortin voi ostaa opiston toimistosta. 7 Kuva Pekka Agarth

8 Asiakastyytyväisyys Kaukametsän opiston asiakkaat ovat varsin tyytyväisiä saamaansa palveluun. Opisto sai lukuvuonna toteutetussa arvioinnissa palvelujen järjestämisestä yleisarvosanan 8,5 asteikolla Opiston toimintoja arvioitiin asteikolla 1 5. Parhaiten toteutuneiksi arvioitiin ilmoittautuminen internetissä (4,32), opetuksen laatu (4,23), opiston ilmapiiri (4,14) ja kurssitarjonnan monipuolisuus (4,12). Myös opintoneuvonta arvioitiin hyväksi (4,02). Toimiston aukioloajoista annettu arviointi alensi asiakaspalvelun kokonaisarvosanaa (3,92). Heikoimmat arvosanat saivat opetustilat ja -laitteet (3,69). Kaukametsän opiston asiakastyytyväisyyden kehittymistä seurataan joka toinen lukuvuosi toteutettavalla kyselyllä. Kaukametsän opiston henkilöstö kiittää palautteesta. Kurssitoiveet Kaukametsän opisto kerää jatkuvasti palautetta toiminnastaan. Palautetta antamalla autat kehittämään opiston toimintaa. Voit antaa palautetta joko suoraan opettajalle, opiston toimistoon, sähköpostilla tai opiston kotisivuilla /kansalaisopisto/palauteja-kurssitoiveet. Jätäthän yhteystietosi, jos haluat, että sinuun otetaan yhteyttä. Vuoden 2014 tilastoja Koulutustyyppi Koulutusten määrä Osallistujia yhteensä Tunteja Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus Vapaa sivistystyön koulutus ja taiteen perusopetus Avoin yliopisto-opetus Muut koulutukset Yhteensä Kuva Aune Kariluoto

9 LUENNOT JA LUENTOARJAT LAPIN YLIOPITON AVOIMEN YLIOPITON ETÄLUENTOARJA TURUN UOMENKIELIEN TYÖVÄENOPITON ETÄLUENTO- ARJA Luentosarjojen luennoista ilmoitetaan myöhemmin opiston kotisivuilla ja Koti-Kajaanissa. Luennoille on vapaa pääsy ja niitä voi seurata etäluentoina Kaukametsän opiston auditoriossa. UUDEN AJAN KÄITYÖ -luentosarja UUDEN AJAN KÄITYÖ Luentoja voi seurata etäluentoina Kaukametsän opiston auditoriossa torstaisin klo Luennoille on vapaa pääsy to DIY ja maker-kulttuuri Luentosarjan avaus klo , DIY-käsityöliike, Miia Collanus, käsityön yliopisto-opettaja, Tampereen yliopisto klo , Maker-kulttuuri, Laura Uusitalo, puheenjohtaja, Wärk ry to Tulevaisuuden tekijät klo , Designia roskasta, Outi Pyy, trashionista, Remake EkoDesign klo , Älytekstiilit, uudet materiaalit ja tekniikat, professori Pirjo Kääriäinen, Designer in Residence Chemarts, Aalto yliopisto to Perinteen paluu klo , Paula elää ajassa, mutta perinteitä kunnioittaen, Kaisa Junikka, kuluttajapalvelupäällikkö, Paulig klo , 2000-luvun kansallispuku, Inga Pihlhjerta, puheenjohtaja, Kansallispukuraati Keskustelua ja kysymyksiä Luentosarjan päätössanat, Inga Pihlhjerta käsityön johtava opettaja, Helsingin työväenopisto. Luennot järjestetään yhteistyössä Helsingin suomenkielisen työväenopiston kanssa. ETÄ-KAINUU -HANKKEEN LUENNOT Luennot järjestetään yhteistyössä Kuhmon kansalaisopiston kanssa. Luennoille on vapaa pääsy Etäluento: RETKEILY JA VAELTAJAN TAITOJA Luentoa voi seurata etäluentona Kaukametsän opiston auditoriossa ti klo Biologi Jouni Laaksonen Etäluento: UI - KAINUUN ERÄMAI- DEN YMBOLI Luentoa voi seurata etäluentona Kaukametsän opiston auditoriossa ti klo Biologi Mervi Laaksonen Etäluento: TAITEEN VILLIPEDOT Luentoa voi seurata Kaukametsän opiston auditoriossa, josta se lähetetään etäluentona Kuhmoon. ti klo FM ini arén Fauvismi on ranskalainen ekspressionistinen maalaustaiteen tyylisuunta. Fauvismi sai alkunsa vuoden 1905 Pariisin yyssalongin näyttelystä, jossa räikeän värikkäillä teoksilla esillä olleista taiteilijoista alettiin käyttää pilkkanimeä, les fauves, villipedot. Taidemaailman petoihin perehdytään luennolla Etäluento: RIITTÄVÄ LIIKUNTA JA RAVITEMU HYVINVOINNIN TUKENA Luentoa voi seurata Kaukametsän opiston auditoriossa, josta se lähetetään etäluentona Kuhmoon. ke klo Liikunnanohjaaja Henna alomäki. Liikunnalla ja terveellisellä ravitsemuksella tiedetään olevan huomattavia terveysvaikutuksia. Luennolla tarkastellaan, mitä tarkoittaa riittävä liikunta ja riittävä ravinto hyvinvoinnin näkökulmasta. LUENNOT JA LUENTOARJAT 9

10 LUENNOT JA LUENTOARJAT LUENTOJA Alla olevat luennot pidetään Kaukametsän opiston auditoriossa ja niille on vapaa pääsy TAITEILIJA PEKKA HALONEN - ELÄ- MÄ JA TYÖT. 150 VUOTTA PEKKA HALOEN YNTYMÄTÄ ke klo Professori Reijo Heikkinen 23. syyskuuta tulee kuluneeksi 150 vuotta lapinlahtelaisen taiteilija Pekka Halosen syntymästä. Hän tuli tunnetuksi ennen muuta talvista luontoa ja lumista metsää kuvaavilla teoksillaan. Hän oli runoilija Eino Leinon ystävä ja samoili hänen kanssaan 1895 Kivesjärven ja Kivesvaaran maisemissa. Halonen vietti tuolloin kuherruskuukautta Kivesjärven rannalla sijaitsevassa Virpelän talossa. Kesän 1895 aikana hän maalasi mm. tunnetun kalevalaisaiheisen maalauksen Neiet niemien nenissä. Myös muutamat muut hänen maalauksensa liittyvät Kainuuseen. Pekka Halonen kuului uomen maalaustaiteen ns. kultaisen kauden mestareihin yhdessä Akseli Gallen-Kallelan kanssa MYYTTINEN MANAMANALO ma klo Professori Reijo Heikkinen KAINUUN LIIKENNEYHTEYKIEN KEHITY ke klo Professori Reijo Heikkinen. Tarkastelen luennossa Kainuun tieverkoston kehitystä, mm. ns. Kekkosteiden rakentamista ja Kainuun kuntakeskuksia yhdistävien teiden vaiheita. amaan aihekokonaisuuteen kuuluu myös rautatieliikenteen kehityksen kuvaus. Kajaanin rata avattiin vuonna 1904, millä oli hyvin tärkeä merkitys mm. Kainuun metsäteollisuuden kehitykselle ja erilaisten innovaatioiden yleistymiselle Kainuussa. Uusi kulkuväylä toi myös matkailijoita tähän maakuntaan. Kolmantena aihealueena on yksityisautoilun ja linja-autoliikenteen kehitys Kainuussa ja neljäntenä lentoliikenteen kehitys TERVEYDEN JA AIRAANHOITO KAINUUA ENTIAIKAAN ke klo Professori Reijo Heikkinen Luennon yhteydessä tarkastellaan kainuulaisia kansanparantajia ja heidän hoitotapojaan, piirilääkäreitä ja heidän toimintaansa (amuel Roos, Elias Lönnrot ja muita ja 1900-luvun 10 taitteen piirilääkäreitä, Kajaani yleisen sairaalan perustamista ja Kainuun Keskussairaalaa KAJAANIN MAALAIKUNNAN VAIHEITA ke klo Professori Reijo Heikkinen LUONTOKUVAILTA Kaukametsän sali ti klo Illan aikana useiden kuvaajien kuvaesityksiä Järj. Kaukametsän opisto ja Kainuun Lintutieteellinen yhdistys METÄÄTÄJÄTUTKINTOON VAL- MENTAVA LUENTOARJA JA METÄTÄJÄ- TUTKINTO syksy 2015 ja kevät 2016 Kaukametsän opiston auditorio Kouluttajana Teuvo uutari yksyn 2015 luennot ja tutkintopäivät: Luennot: ma 7.9., ti 8.9., ja ke 9.9. klo Metsästäjätutkinnot: to ja ti alken klo Kevään 2016 luennot ja tutkintöpäivät: Luennot: ma 4.4., ti 5.4. ja ke 6.4 klo Metsästäjätutkinnot: to 7.4. ja ti alkaen klo METÄTÄJÄTUTKINTOON VALMENTAVAN KURIN AIHEIÄLTÖ: 1. Metsästäjätutkinto, metsästysoikeus ja metsästyslainsäädäntö 2. Riistahallinto ja metsästäjäjärjestöt 3. Lajituntemus, riistaekologia ja riistanhoito 4. Ampuma-aseet ja niiden käyttö metsästyksessä 5. Metsästysmuodot 6. Hyvät metsästystavat, haavoittuneen riistan haku ja saaliin käsittely. KIRJALLINEN KOE Kirjallinen koe käsittää yhteensä 60 kysymystä edellä mainituista aiheista. Vastaukset kysymyksiin tulee löytyä sekä koulutustilaisuuden opetuksesta että Metsästäjien keskusjärjestön toimittamasta Metsästäjän oppaasta. Kirjallinen koe hyväksytään, jos oikeita vastauksia on vähintään 52. Kokeen hyväksytysti suorittaneille annetaan pyynnöstä todistus metsästäjätutkinnon suorittamisesta. Lisätietoja Kajaanin riistanhoitoyhdistys tai Teuvo uutari Luentosarjaan ei ole ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa suoraan Kaukametsän opiston auditorioon.

11 MATKAILUOPPAAN PERU- KURI Kurssi on alkanut keväällä 2015 ja jatkuu syksyllä MATKAILUOPPAAN PERUKURI Kaukametsän opiston auditorio to , 33 oppituntia Kurssimaksu 65,00 Kaukametsän opisto järjestää yhteistyössä Kajaanin Matkailuoppaat ry:n kanssa matkailuoppaan peruskurssin lukuvuonna Kurssi on alkanut kevätlukukaudella ja jatkuu syyslukukaudella. Luennoille voivat osallistua maksutta muutkin kuin matkailuoppaan peruskurssin suorittajat. to klo REITTIUUNNITTELU, KULJETTAJAN JA OPPAAN YHTEITYÖ, OPATAMIEN PYKOLOGIA Jouni Keränen, aluepäällikkö Leenakaisa onny, lehtori to PALO- JA PELATUTOIMI, TURVALLIUUUUNNITELMA Hannu Mylly, pelastuspäällikkö to EURAKUNTAELÄMÄ JA KIRKOT Tutustuminen Kajaanin kirkkoihin to klo KIRJAILIJOIDEN KAINUU Anja Hongisto, KM TERVAPERINNE Anneli Piirainen, lehtori to KAINUULAINEN MEDIA: LEHDET JA RADIO Markus Pirttijoki, päätoimittaja Aki Karjalainen, päällikkö to KAINUULAINEN RUOKA Kaija Marin, toimitusjohtaja KAINUULAINEN TEKTIILI- JA KULTTUURI- PERINNE Eila Parviainen, KM to KAINUUN JA KAJAANIN HITORIA Reijo Heikkinen, professori to KAUKAMETÄ JA KAUKAVEI, KOHDEOPATUHARJOITU Tiina Kaakinen, tapahtuma- ja markkinointisihteeri Leenakaisa onny, lehtori to KIRJALLINEN KOE Kajaanin matkailuoppaat la KIRJALLIEN KOKEEN PALAUTU, OPATUHARJOITU BUIA Kajaanin matkailuoppaat la UULLINEN OPATUKOE uomen Opasliiton valtuuttamat näytteiden vastaanottajat Opastuskokeen tutkintomaksu 40 /henkilö LUENNOT JA LUENTOARJAT KAJAANIN MATKAILUOPPAAT ry Rooliesitykset, teemaretket, bussi- ja kävelykierrokset puh Ota opas - koet enemmän! 11

12 AVOIN YLIOPITO AVOIN YLIOPITO KAVATUTIETEEN 25 OP (VERKKO- OPINNOT) Nissilä anna, Hakalin Ilona, Luoma Minna Kurssimaksu 400,00, opintopiste 20 Oulun yliopiston kasvatustieteen joustavat monimuoto-opinnot (KAJO). KAJO monimuoto-opintoja voi suorittaa sekä lähiopintoina Oulussa että monimuoto-opintoina yhteistyöoppilaitosten kautta. Opetus ja tutorointi tapahtuu verkossa. Verkko-opinnot eivät ole paikkakuntaan sidottuja. Etäopiskelun olennaisin tuki on kurssitutorin toteuttama verkkotutorointi Optima-ympäristössä ja se on tarjolla kaikille yhteistyöoppilaitosten kautta ilmoittautuneille opiskelijoille. Opinnot sopivat kasvatustieteestä yleisesti tai ammatillisesti kiinnostuneille sekä kasvatustieteellisiin opintoihin pyrkimistä suunnitteleville. Opetusohjelman ajoitus on suunniteltu siten, että opinnot alkavat syyskuussa ja päätyvät huhtikuussa ennen oppilaitoksiin pyrkimisiä. Opinnot voi kuitenkin myös ajoittaa joustavasti oman tarpeensa mukaan seuraavien periaatteiden mukaisesti: Opinnot tulee aloittaa Kasvatustieteen peruskurssilla (4op) tai sen kirjatentti-osalla (2op). Voit aloittaa opinnot milloin tahansa ilmoittautumalla kirjatenttiin joko rästitenttipäivinä tai kurssin omina tenttiaikoina. Tämän jälkeen voit osallistua normaalisti seuraaville opintojen etenemisaikataulussa oleville kursseille. Opinnot tulee lopettaa Johdatus kasvatustieteelliseen tutkimukseen (5op) -kurssin loppusuoritukseen. Kurssin luento- ja keskusteluosuuteen voi osallistua kurssin normaalina suoritusaikana. Opintojen rakenne Kasvatustieteen peruskurssi: Kasvatuksen ilmiö, teoriat ja käytännöt (4 op) Kasvatuspsykologia: Kehitys, yksilö, ryhmät (4 op) Kasvatussosiologia: Yhteiskunta, kasvatusinstituutiot ja sosiaalinen vuorovaikutus (4 op) Didaktiikka: Oppimisen ja opettamisen perusteet (4 op) Kasvatusfi losofia: Kasvatus filosofisena ja eettisenä kysymyksenä (4 op) Pedagoginen tutkimusseminaari (5 op) Avoimen yliopiston tiedotustilaisuus klo acp:n välityksellä Kaukametsän opiston auditoriossa. Perusopinnot on mahdollista suorittaa huhtikuun 2016 loppuun mennessä. Kurssimaksu: koko kokonaisuus 400. Yksittäisen opintopisteen hinta 20. (Tällöin koko kokonaisuus on 500 ). Yhteystiedot: Pirjo Aunesluoma, Kaukametsän opisto, PL251, Koskikatu 4 B, Kajaani, puh , pirjo.aunesluoma(at) kajaani.fi KAVATUTIETEEN 35 OP (VERKKO- OPINNOT) Hakalin Ilona, Lumila Minna, Heidi Kanniainen Kurssimaksu 690,00, opintopiste 21 Oulun yliopiston kasvatustieteen joustavat monimuoto-opinnot (KAJO). KAJO monimuoto-opintoja voi suorittaa sekä lähiopintoina Oulussa että monimuoto-opintoina yhteistyöoppilaitosten kautta. Opetus ja tutorointi tapahtuu verkossa. Verkko-opinnot eivät ole paikkakuntaan sidottuja. Etäopiskelun olennaisin tuki on kurssitutorin toteuttama verkkotutorointi Optima-ympäristössä ja se on tarjolla kaikille yhteistyöoppilaitosten kautta ilmoittautuneille opiskelijoille. Edeltävät opinnot: Kasvatustieteen perusopinnot 25 op hyvin tiedoin suoritettuina. Opinnot tulisi aloittaa kursseilla Kasvatus- ja sivistysteoria (ennen kaikkia opintoja) ja Kasvatustieteen tieteenteoreettiset perusteet (ennen tutkimusmenetelmäopintoja). Opinnot tulisi lopettaa kurssiin Proseminaari. Opintojen rakenne Kasvatus- ja sivistysteoria I (4 op) A Kasvatustieteen tieteenteoreettiset perusteet (5 op) A Tutkimuskurssi I (10 op) A Koulutusjärjestelmät I (4 op) A Koulutussuunnittelu ja koulutusekonomia I (4 op) A Proseminaari (8 op) A-01 Avoimen yliopiston tiedotustilaisuus klo acp:n välityksellä Kaukametsän opiston auditoriossa. 12

13 Kurssimaksu: koko konaisuus 690, yksittäisen opintopisteen hinta 21 (tällöin koko kokonaisuus 735 ). Yhteystiedot: Pirjo Aunesluoma, Kaukametsän opisto, PL251, Koskikatu 4B, Kajaani, puh , pirjo.aunesluoma(at) kajaani.fi UOMI TOIENA JA VIERAANA KIE- LENÄ (25 op) , 14 oppituntia , 28 oppituntia Jaana eppä Kurssimaksu 450,00 Enintään 20 opiskelijaa. Opetuspäivät perjantai ja lauantai. Alkaa pe klo uomi toisena ja vieraana kielenä -oppiaineen perusopinnot suoritettuaan opiskelija osaa käyttää 2-alan peruskäsitteitä ja kertoa, ketkä opiskelevat suomea vieraana kielenä. Hän osaa selittää suomenoppijoille tarjottavan koulutuksen luonteen eri koulutusasteilla. Opiskelija osaa kuvata, miten suomenoppijaa ohjataan niin kielellisten kuin yhteiskunnallistenkin tietojen ja taitojen hankinnassa, ja osaa kuvata uomea monikulttuurisena yhteiskuntana. Opiskelija pystyy myös kuvaamaan kielitaidon arvioinnin perusteet ja soveltamaan niitä opetuksessaan. Hän osaa etsiä peruskirjallisuutta tutkimus- ja opetustyönsä tueksi ja soveltaa niistä saatua tietoa käytäntöön PYKOLOGIAN 25 OP (VERKKO- OPINNOT) Kurssimaksu 400,00, opintopiste 20 Oulun yliopiston psykologian joustavat monimuoto-opinnot (KAJO). KAJO monimuoto-opintoja voi suorittaa sekä lähiopintoina Oulussa että monimuoto-opintoina yhteistyöoppilaitosten kautta. Opetus ja tutorointi tapahtuu verkossa. Verkko-opinnot eivät ole paikkakuntaan sidottuja. Etäopiskelun olennaisin tuki on kurssitutorin toteuttama verkkotutorointi Optima-ympäristössä ja se on tarjolla kaikille yhteistyöoppilaitosten kautta ilmoittautuneille opiskelijoille. Opinnot sopivat psykologiasta yleisesti tai ammatillisesti kiinnostuneille sekä psykologisiin opintoihin pyrkimistä suunnitteleville. Opetusohjelman ajoitus (sekä Oulun lähi- että yhteistyöoppilaitosten monimuoto-ohjelmissa) on suunniteltu siten, että opinnot alkavat syyskuussa ja päätyvät huhtikuussa ennen oppilaitoksiin pyrkimisiä: Opintojen rakenne: Psykologisen tutkimuksen perusteet (5 op) Kehityspsykologia I (5 op) Persoonallisuuspsykologia (5 op) Kognitiivisen ja neuropsykologian perusteet (5 op) Psykologian sovellukset I: terveyden ja mielenterveyden psykologia (5 op) AVOIN YLIOPITO uomen kielen perusopinnot tulee olla suoritettuna ennen 2 ilmoittautumista. Perusopintokokonaisuus koostuu seuraavista opintojaksoista. -ay695000p Johdatus 2-oppiaineeseen 5op -ay695001p 2-opetus ja suomenoppijan ohjaaminen 5op ay695010p uomalainen monikulttuurisuus ja kulttuuritieto 5op ay695003p uomen yhteiskuntatiedon ja -taidon opettaminen 5op ay695012p Kielitaidon arviointi 5op Perusopinnot on mahdollista suorittaa huhtikuun 2016 loppuun mennessä. Yhteystiedot: Pirjo Aunesluoma, Kaukametsän opisto, PL251, Koskikatu 4B, Kajaani, puh , pirjo.aunesluoma(at) kajaani.fi Opinnot on mahdollista suorittaa huhtikuun 2016 loppuun mennessä. Kurssimaksu: koko kokonaisuus 400, opinotpisteen hinta 20 (opintojaksottain kokonaisuuden hinnaksi tulee 500 ). Avoimen yliopiston infotilaisuus klo acp:n välityksellä Kaukametsän opiston auditoriossa. Yhteystiedot: Pirjo Aunesluoma, Kaukametsän opisto, PL251, Koskikatu 4B, Kajaani, puh , pirjo.aunesluoma(at) kajaani.fi 13

14 YLEIIVITÄVÄT AINEET ERITYIPEDAGOGIIKAN 25 OP (MOMU) Kurssimaksu 400,00 Enintään 13 opiskelijaa. Oulun yliopiston erityispedagogiikan monimuotoopinnot. isältökokonaisuudet ovat: Erityispedagogiikan peruskurssi, 5 op Kielen ja kommunikaation haasteet, 5 op Erityiskasvatuksen historia, palvelujärjestelmä ja elämänkulku, 5 op Käyttäytymisen haasteet, 5 op Oppimisen haasteet, 5 op Opinnot on mahdollista suorittaa huhtikuun 2016 loppuun mennessä. Mukaan voidaan ottaa 13 ilmoittautunutta. Yhteystiedot: Pirjo Aunesluoma, Kaukametsän opisto, PL251, Koskikatu 4B, Kajaani, puh , pirjo.aunesluoma(at) kajaani.fi TUOTANTOTALOU 25 OP (VERKKO- OPINNOT) Kurssimaksu 450,00 Oulun yliopiston kasvatustieteen joustavat monimuoto-opinnot (KAJO). KAJO monimuoto-opintoja voi suorittaa sekä lähiopintoina Oulussa että monimuoto-opintoina yhteistyöoppilaitosten kautta. Opetus ja tutorointi tapahtuu verkossa. Verkko-opinnot eivät ole paikkakuntaan sidottuja, mutta jos asut lähellä oppilaitosta, voit hyödyntää myös sen ja paikallisen opiskelijaryhmän tarjoaman lähituen opiskelullesi. Etäopiskelun olennaisin tuki on kurssitutorin toteuttama verkkotutorointi Optimaympäristössä ja se on tarjolla kaikille yhteistyöoppilaitosten kautta ilmoittautuneille opiskelijoille. Tuotantotalouden perusopintokokonaisuus, 25op P Tuotantotalouden peruskurssi, 5 op A Projektihallinnan peruskurssi, 5 op Kevätlukukausi A Tuotekehitys, 5 op P Työhyvinvoinnin ja työelämän hallinta, 5 op A Prosessi ja laatujohtaminen, 5 op Perusopinnot on mahdollista suorittaa huhtikuun 2016 loppuun mennessä. Yhteystiedot: Pirjo Aunesluoma, Kaukametsän opisto, PL251, Koskikatu 4B, Kajaani, puh , pirjo.aunesluoma(at) kajaani.fi 14 YLEIIVITÄVÄT AINEET FILATELIAN PERUTEITA Kaukametsän opisto, kokoustila to , 16 oppituntia , 20 oppituntia Antti Mäkinen Kurssimaksu 22,00. ekä aloitteleville että edistyneille postimerkkien keräilijöille tarkoitetuissa kokoontumisissa käsitellään keräilyn perusasioita ja osa-alueita. Keskustelua ajankohtaisista asioista ja mahdollisuus täydentää kokoelmiaan. opii kaikenikäisille. yksyn kokoontumispäivät: 3.9., ,15.10.,5.11., , ja Kevään kokoontumispäivät: 7.1., 21.1., 4.2., 18.2., 3.3., 17.3., 7.4., 21.4., ja KUVATAITEEN TUNTEMU Kaukametsän opiston auditorio ke , 24 oppituntia , 24 oppituntia ini arén Kurssimaksu 63,00 Enintään 30 opiskelijaa. Kurssilla käsitellään taiteen ja tyylien historiaa sekä ajankohtaisia kuvataiteen tapahtumia MEILLEKÖ KANOJA Kaukametsän opisto pe , la , 12 oppituntia Elina Virkkunen Kurssimaksu 20,00 Enintään 25 opiskelijaa. Tutustumme siihen, mitä pienkanalan pito edellyttää. Opimme myös miten kanoja tulee hoitaa, jotta ne viihtyvät ja voivat hyvin. Tutuksi tulevat myös eri kanarodut. Tutustumme myös opintoretkellä kanalaan, jonne menemme omin kyydein. ähköinen materiaali sisältyy kurssihintaan. Monisteista peritään erillinen maksu. Kokoontuu perjantaina 4.3., 11.3., ja la 19.3.

15 JUTTU-TUPA Juttu-tupa kurssin kohderyhmä on afaattiset henkilöt. Kurssin tavoite on edistää osallisuutta, ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä sekä tarjota afaattiselle henkilölle mahdollisuus keskusteluun ja kommunikoinnin sekä vuorovaikutustaitojen harjoittamiseen turvallisessa ryhmässä. Tavoitteena on myös toimia siltana aikuisopiston muuhun kurssitoimintaan; kurssilaiset tutustuvat opiston muuhun toimintaan ja tarjontaan. Lisäksi tavoitteena on lisätä tietoisuutta aivohalvauksesta ja afasiasta opiston muiden opiskelijoiden sekä henkilökunnan joukossa. Kommunikaation harjoittaminen toteutetaan eri teemakeskustelujen avulla; teemat vaihtuvat kuukausittain. Kommunikointia harjoitellaan myös pelien, taiteen, musiikin ja mahdollisuuksien mukaan tietokoneharjoittelun avulla. Jokainen Juttu-tupa -kerta noudattaa samaa kaavaa: ajankohtaisryhmä, kahvituokio, teemaryhmä ja kommunikaatioryhmä JUTTU-TUPA A Kaukametsän opisto, kokoustila ti , 48 oppituntia , 48 oppituntia Pirre Oikarinen Kurssimaksu 67,00 Kurssia ei ole 22.9., ja JUTTU-TUPA B Kaukametsän opisto, kokoustila ke , 48 oppituntia , 48 oppituntia Pirre Oikarinen Kurssimaksu 67,00 Kurssia ei ole 23.9., ja KUNDALINI REIKI Kaukametsä, lyhytkurssiluokka la , 12 oppituntia , 12 oppituntia Jari Karjalainen Kurssimaksu 180,00 Enintään 2 opiskelijaa. Kokoontumiskerrat 12.9, 10.10, Kevätlukukaudella 16.1, 13.2, Kundalini Reiki auttaa tasapainottamaan energiakeskuksia sekä vapauttaa kehon tukoksia. Näin ihmisestä tulee tasapainoisempi ja energisempi. Kehon ja mielen tasapaino ennaltaehkäisee myös sairauksien syntymistä. Kundalini Reikin säännöllinen käyttö muuttaa olemuksen lempeämmäksi ja valoisammaksi ja lisää sisäistä lujuutta. e auttaa ihmistä löytämään omia voimavarojaan ja elämään tässä hetkessä. UKUTUTKIMU UKUTUTKIMUKURI Kaukametsän opisto, atk-luokka to , 36 oppituntia , 36 oppituntia Esa Pokela Kurssimaksu 95,00 Kurssille voivat osallistua kaikki sukututkimuksesta kiinnostuneet. Kurssilaiset oppivat harrastamaan itsenäisesti sukututkimusta sekä kirkonarkistojen että maallisten sukututkimuksessa käytettävien asiakirjojen avulla UKUTUTKIMU, AKTIIVIRYHMÄ Kaukametsän opisto, atk-luokka ma , 24 oppituntia , 24 oppituntia Esa Pokela Kurssimaksu 28,00 Kurssilla edistetään sukututkijoiden tutkimustietoutta osallistujien omalla aktiivisuudella. Perustietojen hallinta sukututkimuksen lähteistä suotavaa. ANATAIDE AIKUITEN RUNORYHMÄ Kaukametsä, piirustus- ja maalausluokka ti , 36 oppituntia , 36 oppituntia Panu Huotari Kurssimaksu 104,00 Enintään 15 opiskelijaa. Aikuisten runoryhmässä tehdään äänenkäytön ja esiintymisen harjoituksia, luetaan runoja ja valmistetaan runoesityksiä. Ryhmä toteutetaan yhteistyössä Kainuun lausujien kanssa. Kaikki vanhat ja uudet runoista kiinnostuneet ovat tervetulleita! YLEIIVITÄVÄT AINEET 15

16 YLEIIVITÄVÄT AINEET ILOA ELÄMÄÄN OIODRAAMAN JA TARINATEATTERIN KEINOIN Musiikkiopisto, luokka nro 216 su , 20 oppituntia Raija Arpala Kurssimaksu 38,00 Naisille, jotka haluavat löytää itsestään iloa ja pohtia omaa luovuuttaan. Ryhmään osallistuminen edellyttää luottamuksellisuutta jokaisen ryhmän jäsenen kohdalla. Kokoontumiskerrat sunnuntaisin 13.9., 4.10., 1.11., ja ADUTU JA TARINOIDEN KERUU IKÄIHMITEN PARIA Kaukametsä, monitoimiluokka la , su , 12 oppituntia Helka-Maria Kinnunen Kurssimaksu 50,00 Enintään 15 opiskelijaa. Ilm mennessä Tutustutaan sadutukseen teoriassa ja käytännössä. Perehdytään sadutukseen tarinoiden keruun menetelmänä vanhojen ihmisten parissa. Tutustutaan sadutuksen erilaisiin soveltamismahdollisuuksiin esimerkkien avulla. Tehdään paljon käytännön harjoituksia. adutus on alun perin pienten lasten tasaveroiseen kuulemiseen kehitetty yksinkertainen menetelmä, josta on tullut suosittua myös mm. vanhusten parissa toteutetuissa taidehankkeissa ja yleisötyössä. Menetelmä eroaa muista tarinoiden keruun tavoista esim. siinä, että sadutus tapahtuu aina tarinan kertojan ehdoilla ja tarinan tallentaja on eettisestä vastuussa kertojalle. adutustilanne edellyttää molemminpuolisen luottamuksen syntymistä. adutus on oivallinen tallennusmuoto persoonalliselle puheenparrelle, muistoille, mielikuvitukselle ja ajatuksen juoksulle. Tallennus tapahtuu kirjoittamalla käsin ILMAIUTAITO ILOA ARKEEN JA ELÄMÄÄN B Vuolijoki, Ulpukka to , 34 oppituntia , 36 oppituntia Paula Tapionmäki Kurssimaksu 77,00 Enintään 20 opiskelijaa. Kurssilla nautimme yhdessäolosta, ilmaisemme itseämme monin eri tavoin, saamme uusia taitoja esiintymiseen. Keskustelemme, laulamme, tanssimme, teemme tarinateatteria. Kurssi sopii myös niille, jotka käyttävät pyörätuolia ja/tai eivät ilmaise itseään puheella. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Ilmoittautumiset suoraan opettajalle, Paula Tapionmäki p KIRJALLIUU JA KIRJOITTAMINEN KIRJOITTAJAKURI Kajaanin lyseo, luokka nro 12, Urho Kekkosen katu 1 ma , 24 oppituntia , 24 oppituntia Eine yvävirta Kurssimaksu 53,00 Luovaa kirjoittamista, tekstien analysointia ja kritisointia, kielenhuoltoa, teoriaa, kirjallisuusesimerkkejä ja tekstien hiomista julkaisuvalmiiksi. Kurssi sopii aloitteleville ja jo pitempään kirjoittaneille KIRJALLIUU Kajaanin lyseo, luokka nro 12, Urho Kekkosen katu 1 ti , 24 oppituntia , 24 oppituntia Eine yvävirta Kurssimaksu 53,00 Kurssilla käsitellään kurssilaisten toiveet huomioiden kotimaisen ja maailmankirjallisuuden klassikoita, nobelisteja, Finlandia-palkittuja, elämäkertoja, uutuusteoksia jne. Kirjaesittelyjä, kirjailijavieraita, keskustelua teosten pohjalta. 16

17 KIRJOITTAJAKURI AIKUIILLE Kaukametsän opisto, suggestopedian luokka ma , 36 oppituntia , 36 oppituntia Anja Hongisto Kurssimaksu 80,00 Omien lapsuus-, nuoruus- ja aikuisiän tapahtumien taltiointia, sukutarinoiden ja kylähistoriikkien kirjoittamiseen osallistumista, yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten kirjaamista ja keskustelua kaikesta edellä mainitusta. Kurssilaiset saavat ryhmältä kirjoittamiselleen palautetta ja kannustusta luovalla matkallaan kohti oman kirjoittajaäänen löytymistä ja julkisillekin foorumeille LUOVA KIRJOITTAMINEN -ANOJA HALTUUN Kajaanin lyseo, luokka nro 12, Urho Kekkosen katu 1 to , 24 oppituntia , 24 oppituntia Tarja Kerttula Kurssimaksu 69,00 Kirjoittamisesta kiinnostuneiden kesken harjoitetaan kirjoittamiskäden veryttelyä, ajatusten viruttelua, sanoilla herkuttelua, kuvakielen heruttelua, eri kirjoittamisgenrejen kuulostelua, aihepiirien avartelua, lauseiden venyttelyä ja virkkeiden vanuttelua ja tekstien tutkailua. Kaikki saavat kirjoittaa omalla äänellään, vasta-alkajat ja konkarit. Kirjoittaminen on elämänilon ehtymätön lähde KIRJALLIUUDEN RAKATAJAT Kajaanin lyseo, luokka nro 12, Urho Kekkosen katu 1 to , 24 oppituntia , 24 oppituntia Tarja Kerttula Kurssimaksu 69,00 Ryhmä tarjoaa kirjoista innostuneille, enemmän tai vähemmän lukeneille, tilaisuuden pysähtyä toisten kirjojen rakastajien kanssa kirjojen äärelle. Yhdessä tutkiskellaan ja ihmetellään kirjamaailman ilmiöitä, vertaillaan lukukokemuksia, esitellään omia kirjaelämyksiä ja -hämmennyksiä, luetaan omin päin ja yhdessä. Kirjallisuuden tuntemus lisääntyy ja omat mieltymykset tuulettuvat. Ammennetaan kirjallisuuden rajattomasta maailmasta. YLEIIVITÄVÄT AINEET 17 Kuva Aune Kariluoto

18 TIETOTEKNIIKKA TIETOTEKNIIKKA C-ohjelmointikielen perusteet ja 2D-pelikehityskurssi verkossa: Kursseille ilmoittautujan on ehdottomasti jätettävä puhelinnumero ja sähköpostiosoite ilmoittautumisen yhteydessä. C-OHJELMOINTIKIELI C-OHJELMOINTIKIELEN PERUTEET verkossa, osa I , 24 oppituntia Kurssimaksu 110,00 Ilm mennessä Kurssi johdattaa sinut askel askeleelta C-ohjelmoinnin perusteisiin. Kurssi suoritetaan kokonaan netissä vuorovaikutteisella alustalla itseopiskeluna tuutorin avustuksella. Ei lähitapaamisia. Kurssi on pehmeä johdatus ohjelmointiin sellaiselle, jolla ei ole aiempaa ohjelmointikokemusta, mutta halua ohjelmoinnin opiskeluun löytyy. C- kieli on yksi suosituimmista ja laajimmalti käytetyistä ohjelmointikielistä. e on yleiskäyttöinen ohjelmointikieli ja käytettävissä lähes kaikissa olemassa olevissa tietokonejärjestelmissä. isältöteemat: johdatus ohjelmointiin, muuttujat, ohjelmalauseet, lausekkeet ja operaattorit, if-lauseet, silmukkarakenteet, funktiot ja numeeriset taulukot. Tuutori on käytettävissä kurssin aikana reaaliaikaisella keskustelukanavalla kahdesti viikossa (ma ja ke klo 17:00-18:30). Tuutori vastaa keskustelufoorumilla esitettyihin kysymyksiin arkipäivisin 24 h:n kuluessa. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Viope Oy:n kanssa. Kokonaishinta sisältää Viope World online-kurssialustan lisenssin ja monipuolisen verkkomateriaalin. Tälle kurssille on tarjolla myös syvällisempi jatkokurssi C-OHJELMOINTIKIELEN PERUTEET verkossa, osa II Verkko-opetus, , 24 oppituntia Kurssimaksu 110,00 Ilm mennessä Kurssi esittelee C-ohjelmoinnin edistyneempiä osa-alueita. Kurssi suoritetaan kokonaan netissä vuorovaikutteisella alustalla itseopiskeluna tuutorin avustuksella. Ei lähitapaamisia. Kurssi sopii kaikille, jotka haluavat lisätä tietämystään C-kielestä C-ohjelmointikielen perusteet verkossa, osa I -kurssin jälkeen. C-kieli on yksi suosituimmista ja laajimmalti käytetyistä ohjelmointikielistä. e on yleiskäyttöinen ohjelmointikieli ja käytettävissä lähes kaikissa olemassa olevissa tietokonejärjestelmissä. isältöteemat: tiedostojen käsittely, merkit ja merkkijonot, yksinkertaiset tietorakenteet, osoittimet ja taulukoitten käsittely osoittimilla. Tuutori on käytettävissä kurssin aikana reaaliaikaisella keskustelukanavalla kahdesti viikossa (ma ja ke klo 17:00-18:30). Tuutori vastaa keskustelufoorumilla esitettyihin kysymyksiin arkipäivisin 24 h:n kuluessa. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Viope Oy:n kanssa. Kurssin kokonaishinta sisältää Viope World online-kurssialustan lisenssin ja monipuolisen verkkomateriaalin. Tätä kurssia ennen on hyvä käydä myös kurssin ensimmäinen osa. 2D-PELIKEHITY D-PELIKEHITYKURI verkossa, osa I , 24 oppituntia Kurssimaksu 110,00 Ilm mennessä Kurssilla opiskellaan pelikehityksessä tärkeää grafi ikan tuottamista ilmaisohjelmilla. Kurssi suoritetaan kokonaan netissä vuorovaikutteisella alustalla itseopiskeluna tuutorin avustuksella. Ilmaisilla ohjelmistoilla kuten GIMP ja Inkscape, voidaan luoda näyttävän näköistä, ammattitasoista grafi ikkaa. Kurssilla käydään läpi graafi sen suunnittelun perusasioita ja luodaan grafi ikkaa, jota hyödynnetään kurssin II-osan peliprojektissa. Kurssin jälkeen osataan peligrafi ikan toteuttamisen perusteet. Tuutori on käytettävissä kurssin aikana reaaliaikaisella keskustelukanavalla kahdesti viikossa (ma ja ke klo 17:00-18:30). Tuutori vastaa keskustelufoorumilla esitettyihin kysymyksiin arkipäivisin 24 h:n kuluessa. Kurssi ei vaadi aiempaa alan osaamista. Kurssin voi suorittaa itsenäisenä osiona, mutta luontevana jatkona kurssille on tarjolla 2D-pelikehityskurssi verkossa, osa II, jossa kehitetään toimiva peli. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Viope Oy:n ja Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa. Kurssin kokonaishinta sisältää Viope World online-kurssialustan lisenssin ja monipuolisen verkkomateriaalin D-PELIKEHITYKURI verkossa, osa II , 24 oppituntia Kurssimaksu 110,00 Ilm mennessä 18

19 Kurssilla kehitetään toimiva peli ilmaisella Construct 2 -kehitysohjelmalla. Kurssi suoritetaan kokonaan netissä vuorovaikutteisella alustalla itseopiskeluna tuutorin avustuksella. Construct 2 on helppokäyttöinen ohjelma, mikä ei vaadi varsinaisia ohjelmointitaitoja, kuten skriptien kirjoittamista. Kurssilla opiskellaan pelin kehittämisen prosessi, ja lopuksi toteutetaan oma peli. Kurssilla käytetään kurssin I-osassa luotua grafiikkaa. Kurssin jälkeen osataan toimivan 2Dpelin kehittämisen perusteet. Tuutori on käytettävissä kurssin aikana reaaliaikaisella keskustelukanavalla 2 krt/vk (ma ja ke klo 17:00-18:30). Tuutori vastaa keskustelufoorumilla esitettyihin kysymyksiin arkipäivisin 24 h:n kuluessa. Kurssi ei vaadi aiempaa alan osaamista. Kurssin voi suorittaa itsenäisenä osiona, mutta suositeltavaa on suorittaa ensin 2D-pelikehityskurssi verkossa, osa I, jossa peliä varten luodaan grafiikkaa ilmaisilla ohjelmilla. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Viope Oy:n ja Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa. Kurssin kokonaishinta sisältää Viope World online-kurssialustan lisenssin ja monipuolisen verkkomateriaalin. TIETOTEKNIIKKA TIETOTEKNIIKAN YKILÖ- JA PIENRYHMÄOPETU Opisto tarjoaa tietokoneen käyttöön ja ohjelmistoihin liittyvää opetusta yksilö- ja pienryhmäopetuksena (2-4 henkilöä) opiskelijan tai ryhmän tavoitteiden ja tuntimäärätoiveiden mukaisesti. Opetustunnin pituus on 45 minuuttia ja tunnin hinta on 18,00 euroa/opiskelija. Kurssimaksu laskutetaan. Esteen sattuessa sovitut tunnit tulee peruuttaa suoraan opettajalle viimeistään 24 tuntia ennen opetuksen alkamista. Muussa tapauksessa tunti katsotaan pidetyksi. Opetuspaikkana on Kaukametsän opisto ja opettajana tradenomi Ville Palmu. Tiedustelut, ilmoittautuminen ja opiskelupaikan varaaminen opettaja ville.palmu(at)gmail.com tai ainealueen vastuuopettaja Heli Karppinen p , heli.karppinen(at) kajaani.fi Tietotekniikan yksilö- ja pienryhmäopetuksen hinnasto lukuvuodelle Tuntien lukumäärä Yksilöopetus 36,00 72,00 108,00 144,00 180,00 Pariopetus 18,00 36,00 54,00 72,00 90,00 Pienryhmä 3 hlö 12,00 24,00 36,00 48,00 60,00 Pienryhmä 4 hlö 9,00 18,00 27,00 36,00 45,00 TIETOTEKNIIKKA YKY Internet ja sähköposti senioreille -kurssilla tehdään gmail-sähköpostiosoite, opetetaan sähköpostin ja Internetin käyttöä ja tiedonhakua monipuolisesti INTERNET JA ÄHKÖPOTI ENIOREILLE A Kaukametsän opisto, atk-luokka ti, ke ja to klo , 12 oppituntia Kurssimaksu 27,00. Enintään 14 opiskelijaa. Ilm mennessä Kaikilla tietotekniikan lyhytkursseilla on opettajana Ville Palmu INTERNET JA ÄHKÖPOTI ENIOREILLE B Kaukametsän opisto, atk-luokka ti, ke ja to klo , 12 oppituntia Kurssimaksu 27,00. Enintään 14 opiskelijaa. Ilm mennessä 19

20 TIETOTEKNIIKKA Tietokoneen käyttöä senioreille -kursseilla opetetaan mm. hiiren ja näppäimistön käyttöä, sekä windows-järjestelmän ja internetin käyttöä TIETOKONEEN KÄYTTÖÄ ENIOREILLE A Kaukametsän opisto, atk-luokka ti, ke ja to klo , 12 oppituntia Kurssimaksu 27,00. Enintään 14 opiskelijaa. Ilm mennessä TIETOKONEEN KÄYTTÖÄ ENIOREILLE B Kaukametsän opisto, atk-luokka ti, ke ja to , 12 oppituntia Kurssimaksu 27,00. Enintään 14 opiskelijaa. Ilm mennessä MYYNTI-ILMOITUKURI TORI.FI Kaukametsän opisto, atk-luokka ti, ke ja to klo , 10 oppituntia Kurssimaksu 28,00. Enintään 14 opiskelijaa. Ilm mennessä Opetetaan tekemään myynti-ilmoitus Tori.fi -palveluun. Opiskelijalla on oltava kuvat myytävästä tuotteesta kamerassa, kännykässä tai muistitikulla mukanaan. KUVANKÄITTELY Kursseilla opetetaan kuvankäsittelyn alkeita ilmaisella Paint.net suomenkielisellä ohjelmalla KUVANKÄITTELYÄ ENIOREILLE A Kaukametsän opisto, atk-luokka ti, ke ja to klo , 10 oppituntia Kurssimaksu 22,00. Enintään 14 opiskelijaa. Ilm mennessä KUVANKÄITTELYÄ ENIOREILLE B Kaukametsän opisto, atk-luokka ti, ke ja to klo , 10 oppituntia Kurssimaksu 22,00. Enintään 14 opiskelijaa. Ilm mennessä TEKTINKÄITTELYN ALKEET WORD 2010 Kaukametsän opisto, atk-luokka ti, ke ja to , 12 oppituntia Kurssimaksu 35,00. Enintään 14 opiskelijaa. Ilm mennessä AMUNG GALAXY TABLETTIKURI Kaukametsän opisto, atk-luokka ti, ke ja to klo , 10 oppituntia Kurssimaksu 28,00. Enintään 14 opiskelijaa. Ilm mennessä Opetetaan laitteen perustoiminnot sekä internetin, sähköpostin ja kameratoimintojen hyödyntäminen FACEBOOK A Kaukametsän opisto, atk-luokka ti ja ke klo , 8 oppituntia Kurssimaksu 24,00. Enintään 14 opiskelijaa. Ilm mennessä Kursilla tehdään facebook-tunnukset niitä tarvitseville ja opetetaan facebookin turvallinen peruskäyttö IPAD TABLETTIKURI Kaukametsän opisto, atk-luokka ti, ke ja to klo , 10 oppituntia Kurssimaksu 28,00. Enintään 14 opiskelijaa. Ilm mennessä Opetetaan laitteen perustoiminnot sekä internetin, sähköpostin ja kameratoimintojen hyödyntäminen. TIETOTEKNIIKKA, KEVÄT MYYNTI-ILMOITUKURI TORI.FI B Kaukametsän opisto, atk-luokka ti, ke ja to klo , 8 oppituntia Kurssimaksu 24,00. Enintään 14 opiskelijaa. Ilm mennessä Opetetaan tekemään myynti-ilmoitus Tori.fi -palveluun. Opiskelijalla on oltava kuvat myytävästä tuotteesta kamerassa, kännykässä tai muistitikulla mukanaan.

C-ohjelmointikielen perusteet, osa 1

C-ohjelmointikielen perusteet, osa 1 C-ohjelmointikielen perusteet, osa 1 Kurssi johdattaa sinut askel askeleelta C-ohjelmoinnin perusteisiin. Kurssi suoritetaan kokonaan netissä vuorovaikutteisella alustalla itseopiskeluna tutorin avustuksella.

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

Oppimisen iloa kestävästi

Oppimisen iloa kestävästi Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus Oppimisen iloa kestävästi LUKIJALLE Kaukametsän opisto tuottaa henkistä ja sosiaalista hyvää Suomi on ollut mukana Kansainvälisessä PIAAC

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

YLEISET KIELITUTKINNOT

YLEISET KIELITUTKINNOT YLEISET KIELITUTKINNOT KIELITAIDON OSOITTAMINEN YLEISTEN KIELITUTKINTOJEN AVULLA Yleiset kielitutkinnot arvioivat aikuisten kielitaitoa. Yleisessä kielitutkinnossa sinä voit testata, miten hyvin puhut,

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

OPINTO OPINT -OPA O-OP S AS 2011-2012 2011-2012 KAUKAMETSÄN OPISTO

OPINTO OPINT -OPA O-OP S AS 2011-2012 2011-2012 KAUKAMETSÄN OPISTO OPINTO-OPAS 2011-2012 KAUKAMETSÄN OPISTO LUKIJALLE Alkava lukuvuosi on Kaukametsän opiston 40-vuotis juhlavuosi. Opiston toiminta alkoi syyslukukaudella 1971. Kajaanin maalaiskuntaan perustetusta kansalaisopistosta

Lisätiedot

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1 Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

OPINTO-OPAS KEVÄT 2016

OPINTO-OPAS KEVÄT 2016 OPINTO-OPAS KEVÄT 2016 Kaukametsän opisto Osaamiskeskus Kainuun Aalto LUKIJALLE Kaksi pimeää vai valon hehku Sinä valitset Tähän aikaan vuodesta luonnossa on kaksi pimeää vastakkain. Oman sisäisen hehkun

Lisätiedot

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 340110 TIETOTEKNIIKKA TUTUKSI JATKOKURSSI SENIORIT C ma 13.00-15.15 7.1.2013-11.2.2013, 18 oppituntia Varttuneen aikuisen kattava tietokonekurssi, jolla

Lisätiedot

Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus

Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus OPINTO-OPAS 2013-2014 Kaukametsän opisto Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus LUKIJALLE Oppimisen iloa Kaukametsässä Kaukametsän opisto on Kajaanin kaupungin omistama kansalaisopisto,

Lisätiedot

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Luovuuden asialla jo 4. kertaa 15.1.2015 joulukuu 2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Ketunpolku 3, PL 52, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi

Lisätiedot

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 Perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot (POM)

Lisätiedot

Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus. Avoin yliopisto-opetus Kansalaisopisto. Oppimisen iloa kestävästi

Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus. Avoin yliopisto-opetus Kansalaisopisto. Oppimisen iloa kestävästi Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus Avoin yliopisto-opetus Kansalaisopisto Oppimisen iloa kestävästi LUKIJALLE Vapaa sivistystyö tuottaa henkistä ja sosiaalista hyvää Vuosi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) 72 A. Belle Selene Xian valtuustoaloite vähäosaisten opiskelun tarpeesta HEL 2013-003033 T 00 00 03 Päätös Johtokunta päätti antaa valtuutettu Belle Selene Xian

Lisätiedot

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP)

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) HUOM! Nämä opinnot ovat vain niille opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon pedagogiset opinnot syyslukukaudella 2011! Tasatunnein

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa

Lisätiedot

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Ranuan kr. kansanopiston erityislinja on tarkoitettu kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. Toiminta käynnistyi vuonna 2003 kehitysvammaisten

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

TAITOTASOTAVOITE. PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVA OPETUS keskimäärin A1.3 A2.1. PERUSOPETUS päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8: kielitaito B1.1 B1.

TAITOTASOTAVOITE. PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVA OPETUS keskimäärin A1.3 A2.1. PERUSOPETUS päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8: kielitaito B1.1 B1. TAITOTASOTAVOITE PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVA OPETUS keskimäärin A1.3 A2.1 PERUSOPETUS päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8: kielitaito B1.1 B1.2 AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN ALKUVAIHE A2.2 (=YKI 2) LUKIOKOULUTUS

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 Luokanopettaja Muutos22.10.2015 Muutos 04.11.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA SYYSLUKUKAUDELLA 2015 Yleisiä valmiuksia

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN JA KULTTUURIN ILTA- JA YRITYSKOULUTUKSET Svinhufvudinkatu 13, Lahti Opintie 2, Heinola

SUOMEN KIELEN JA KULTTUURIN ILTA- JA YRITYSKOULUTUKSET Svinhufvudinkatu 13, Lahti Opintie 2, Heinola SUOMEN KIELEN JA KULTTUURIN ILTA- JA YRITYSKOULUTUKSET Svinhufvudinkatu 13, Lahti Opintie 2, Heinola Suomen kielen ja kulttuurin perusopinnot 1B (A1.3) LUOKKA 2026 31.8.2010-24.5.2011, 175 t, lähtötaso

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2010 2011

OPINTO-OPAS 2010 2011 OPINTO-OPAS 2010 2011 Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Erikoistumisopinnot 60 op Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot TAITEEN PERUSOPETTAJAN PEDAGOGISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1 ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1. Opetussuunnitelman laatiminen Kansalaisopisto on pyytänyt kurssitoiveita kuntalaisilta ja opettajilta huhtikuun loppuun

Lisätiedot

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! AIOTKO LUONNONTIETEELLISELLE TAI LÄÄKETIETEELLISELLE ALALLE? KIINNOSTAVATKO SINUA KANSAINVÄLISET TEHTÄVÄT?

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! AIOTKO LUONNONTIETEELLISELLE TAI LÄÄKETIETEELLISELLE ALALLE? KIINNOSTAVATKO SINUA KANSAINVÄLISET TEHTÄVÄT? Kaarinan Lukio 2009 010 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden

Lisätiedot

Kaukametsän opiston 39. toimintavuoden

Kaukametsän opiston 39. toimintavuoden OPINTO-OPAS Kevät 2011 KAUKAMETSÄN OPISTO LUKIJALLE Kuva: Pekka Agarth Oppimisen iloa kevätkaudella 2011 Kaukametsän opiston 39. toimintavuoden syyskausi on takanapäin ja nyt lähdetään kevättä kohti uusin

Lisätiedot

Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus

Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus OPINTO-OPAS KEVÄT 2014 Kaukametsän opisto Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus LUKIJALLE Syyslukukaudella vietettiin Elinikäisen oppimisen kampanjaa nuorille ja aikuisille

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu

Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu Tavoitteet Kohderyhmät Käyttö Suomen kielen Osaamispyörän tavoitteena on tehdä näkyväksi maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden suomen kielen osaamista. Osaamispyörä

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 hyväksytty / 2015 maksun peruste 1.9.2015 alkaen 1.OPETUSKOHTAISET MAKSUT hyväksytty maksu Hintoihin sisältyy yleiskorotus sekä tarkistus erikoiskurssien maksuihin

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014 LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014 Opetussuunnitelma Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi LUOVIEN TYÖMENETELMIEN

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO Syksy 2011 Seinäjoki Yleisluentosarja syyslukukaudella 2011 Syyslukukausi 2011 tiistait 27.9., 25.10. ja 15.11. klo 14-16; 29.11. klo 15-17 keskiviikko 12.10. klo 14-16 Kampustalo,

Lisätiedot

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt 2 Yleistä Tähän järjestyssääntöön/opinto-oppaaseen on koottu musiikkioppilaitoksia ja taiteen perusopetusta koskevia yleisiä sääntöjä sekä

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

Oppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345

Oppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345 Oppilaitosten tutkintoon johtamaton vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345 Oppilaitoksen nimi Täyttäjän sukunimi Täyttäjän etunimi Puhelin esim. 015-12345678 Faksi esim. 015-12345678 Päivämäärä esim. 01032013

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke

MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke LOPPURAPORTTI Heli Karppinen Kaukametsän opisto PL 251, 87101 Kajaani SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO..2 2 HANKKEEN TAUSTA JA

Lisätiedot

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA 010851 TYÖHYVINVOINTI 5 op Salo 5.4.-1.6., 12 oppituntia AMK D113, Ylhäistentie 2 KTM Tiina Rantanen Kurssimaksu 62 sekä avoimen yliopiston maksu 50. Erikoiskurssi.

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Vuosi 2007 Vuosi 2010 Tarjonta (mitä koulutusta, millaisin menetelmin) Tarjonnan muutokset

Vuosi 2007 Vuosi 2010 Tarjonta (mitä koulutusta, millaisin menetelmin) Tarjonnan muutokset Päivitetty 8.10.2007 MS KOULUTUSPALVELUSUUNNITELMA Vuosi 2007 Vuosi 2010 Tarjonta (mitä koulutusta, millaisin menetelmin) Tarjonnan muutokset Asiakkaat ja kilpailijat Asiakasryhmien ja kilpailutilanteen

Lisätiedot

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi. Yhteystiedot

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi. Yhteystiedot 1 KIVALO-OPISTO Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi Yhteystiedot Kemin toimipiste: Käyntiosoite: Kemin kulttuurikeskus, Marina Takalon katu 3, 94100 Kemi Puhelin: 0400 328 435, rehtori, 040-748 3672, toimisto

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

KAUKAMETSÄN OPISTO. Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus

KAUKAMETSÄN OPISTO. Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus KAUKAMETSÄN OPISTO OPINTO-OPAS KEVÄT 2013 Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus LUKIJALLE Kehittyvä Kaukametsä Marraskuista näkymää työhuoneeni ikkunasta hallitsevat nostokurjet

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

Alhaisin laskutettava kurssimaksu on 6 euroa. Kurssimaksualennukset eivät koske ko. kurssimaksua.

Alhaisin laskutettava kurssimaksu on 6 euroa. Kurssimaksualennukset eivät koske ko. kurssimaksua. Poikkeavat kurssimaksut keväällä 2016 Alhaisin laskutettava kurssimaksu Alhaisin laskutettava kurssimaksu on 6 euroa. Kurssimaksualennukset eivät koske ko. kurssimaksua. Kielet ja tietoaineet -yksikkö

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun.

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. 2011 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden lisäksi valita runsaasti

Lisätiedot

Hämeen kesäyliopisto

Hämeen kesäyliopisto Lukuvuosikalenteri Hämeen kesäyliopisto Itä-Suomen yliopiston vaatimusten mukaiset oikeustieteen väyläopinnot Päivitetty 4.6.2014 Yleisohjeet Luennot ovat avoimia kaikille Hämeen kesäyliopiston HTK-väyläopiskelijoille

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 9-14 Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan johtokunnan jäsenet Erkki Koskela ja

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 9-14 Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan johtokunnan jäsenet Erkki Koskela ja KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2009 Kokousaika Torstai 27.8.2009 klo 19.00 19.54 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kinnula, valtuustosali Jäsenet Marketta Rouvinen,

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

Kaukametsän opiston 39. toimintavuosi

Kaukametsän opiston 39. toimintavuosi OPINTO-OPAS 2010-2011 KAUKAMETSÄN OPISTO LUKIJALLE Kuva: Pekka Agarth Kansalaisopisto oppimisen iloa Kaukametsän opiston 39. toimintavuosi on alkamassa uusin odotuksin ja oppimisen mahdollisuuksin. Vuodet

Lisätiedot

Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio

Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio Opiskelu lukiossa Vaatii hyvän pohjatason äidinkielestä, matematiikasta, ruotsista ja englannista Vaatii itsenäistä otetta opiskeluun ja vastuun

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Oman opiskelualan etsiminen: Mahdollisuus tutustua yliopistoopiskeluun sekä eri koulutusaloihin ja oppiaineisiin Valmistautuminen

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

LIIKENNELUPA- KURSSIT 2006-2007. Yhteisölupa Kotimaanluvasta yhteisöluvaksi Liikennetraktorilupa

LIIKENNELUPA- KURSSIT 2006-2007. Yhteisölupa Kotimaanluvasta yhteisöluvaksi Liikennetraktorilupa LIIKENNELUPA- KURSSIT 2006-2007 Yhteisölupa Kotimaanluvasta yhteisöluvaksi Liikennetraktorilupa YHTEISÖLUPA Ammattimaisen tavaraliikenteen harjoittaminen lukeutuu luvanvaraisiin elinkeinoaloihin. Koti-

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS. Työkausi 2015-2016

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS. Työkausi 2015-2016 JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS Työkausi 2015-2016 Kurssimaksut Muistakaa sanoa kurssien alussa, että peruutus on aina tehtävä opiston toimistoon, jotta tiedetään ottaa asia huomioon laskutuksessa!

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Y 1 Äidinkieli 4 OV Y 1.1 63054 63055 Äidinkielen puhe- ja ilmaisutaito osa 1 (63054) osa 2 (63055) Y 1.2 63056 Tieteellinen kirj. ja harjoitusaine Luennot 1 ov (63057)

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Espoon aikuislukio Aineopiskelijan opas Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Sisällysluettelo Yleistä. 2 Pitkä matematiikka.3 Laaja fysiikka.5 Laaja kemia.6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7 Kurssien

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 19.12.2014 Luokanopettajat Muutos 26.1.2015 Muutos 13.2.2015 Muutos 27.2.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kieli- ja viestintäopinnot KKRUKK Ruotsin

Lisätiedot

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys TERVETULOA AVOIMEN AMK:N POLKUOPINTOIHIN!... 2 Mikä on avoin AMK?... 2 Polkuopiskelun idea... 2 Sosiaalialan polulla opiskelu... 3 Polkuopinnoissa

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Sivistystoimi Nuoriso- ja aikuiskoulutus Aika Teema Paikka Kohderyhmä Ilmoittautuminen Tammi-helmikuu 17.1. klo 13.15 15.30 Symboliset laskimet Martinlaakson lukio

Lisätiedot

33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015. Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto

33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015. Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto 33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015 Kansalaisopiston maksujen perusteet lukuvuonna 2015-2016 Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää palvelualueensa

Lisätiedot

HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015. Historian perusopinnot

HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015. Historian perusopinnot HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015 Historian perusopinnot yliopistonlehtori Henry Oinas-Kukkonen: Uusi aika, luento 16 t. + kirjallisuus, 8.1. 3.2. ti klo 10 12 HU205 ja to klo 14 16 HU106. Tentti

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi 2015-2016

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi 2015-2016 Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot Lukuvuosi 2015-2016 Kahden tutkinnon suorittaminen - ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa

Lisätiedot

Oulun kansalaisopisto

Oulun kansalaisopisto Oulun kansalaisopisto Ylläpitäjänä Oulun Seudun Setlementti ry (OSS ry), perustettu 1944 OSS ry monialainen yhdistys: kansalais-ja kansanopisto sosiaalipalvelut (nuoriso-, monikulttuurisuus-, sovittelutoiminnot,

Lisätiedot

MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO

MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO OPAS kahden tutkinnon opiskelijoille 2015 2016 Mikkelin etä- ja aikuislukio Päämajankuja 4 50100 Mikkeli Toimisto ma-to klo 9-17 ja pe 8-14.45 Päämajankuja 4, 3. krs. puh.

Lisätiedot

AIKIS Aikuisten maahanmuuttajien kielikoulutus 2008 2011

AIKIS Aikuisten maahanmuuttajien kielikoulutus 2008 2011 AIKIS Aikuisten maahanmuuttajien kielikoulutus 2008 2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Aikis -hankkeen tavoitteena on koordinoida aikuisille maahanmuuttajille tarkoitetun suomen ja ruotsin

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot