KUNNALLISVAALIT Äänestyspäivä on sunnuntai

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNNALLISVAALIT 2008. Äänestyspäivä on sunnuntai 26.10.2008"

Transkriptio

1 VANTAAN OPETTAJA Kunnallisvaaliextra Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, Vantaa puh: , Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p KUNNALLISVAALIT 2008 Tässä Vantaan opettajan kunnallisvaaliextrassa esittäytyvät ehdokkaat, jotka ovat VOAY:n jäseniä. Ilokseni moni ehdokas käytti tarjottua tilaisuutta hyväkseen. Tutustukaa hyvät VOAY:n jäsenet siihen, millä tavoin ehdokkaat haluavat vaikuttaa yhteisiin asioihimme. Ensimmäisenä ovat Vantaalla ehdolla olevien esittelyt ja toisena Helsingissä ehdolla olevat. Annika Arstila-Aaltonen VOAY:n tiedottaja Äänestyspäivä on sunnuntai Ennakkoäänestys kotimaassa

2 VANTAAN EHDOKKAAT Sini Alén Vihreät, 514 Olen 51-vuotias esiluokan opettaja Kaivokselan ihanasta koulusta. Koulutukseltani olen lastentarhanopettaja ja draamakasvatuksen aineenopettaja. Olen ikuinen opiskelija ja VOAY:n jäsen. Toimin myös kaupunginvaltuutettuna, nyt kahdettatoista vuotta. Olen vihreiden ehdokkaana kunnallisvaaleissa. Perheeseeni kuuluu yksi lapsi, 15-vuotias Sofia, ja kaksi kissaa. Harrastan luontoretkeilyä, kirjallisuutta ja musiikkia. Olen saanut erinomaisen kuvan vantaalaisen opetuksen tasosta (varsinkin hyvin motivoituneista opettajista) työskenneltyäni täällä kolmessa koulussa seitsemättä vuotta. Mutta koulutuksen resursseista ei voi sanoa samaa. Luokkakoot ovat liian suuria ja erityisopetusresursseja pitäisi kasvattaa varhaiskasvatuksesta lähtien. Lapsissa on kuitenkin tulevaisuus ja me sen teemme. Valtuustossa olen tehnyt paljon aloitteita ja kyselyjä ja pitänyt lukuisia puheita liittyen koulutukseen ja päivähoitoon, varsinkin erityistä tukea tarvitsevien lasten, myös maahanmuuttajataustaisten osalta. Samoin kulttuurikysymykset ovat aina kiinnostaneet minua suuresti. Viime aikoina olen entistä enemmän perehtynyt lastensuojeluun, päihde- ja mielenterveyskuntoutukseen sekä vanhusten hoitoon. Vaalilauseeni on "Avoin ja humaani Vantaa". Päätöksentekoon on saatava enemmän avoimuutta ja oikeudenmukaisuutta, ovathan ne erittäin tärkeitä Vantaan arvoja. 2

3 Irja Ansalehto-Salmi rehtori Suomen keskusta, 121 Olen toiminut Vantaan opetustoimen palveluksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1985 lähtien aineenopettajana, opinto-ohjaajana sekä vuodesta 2000 lähtien rehtorina. Vantaan opetustoimi on tullut minulle vuosien mittaan tutuksi monelta suunnalta luvun alkupuolella työskentelin kouluvirastossa. Koulutyötä olen saanut tehdä sekä peruskoulussa, ammatillisessa koulutuksessa että lukiossa. Elokuusta 2006 lähtien olen työskennellyt Peltolan koulun rehtorina. Olen nyt kaupunginvaltuuston jäsen ja valtuuston Keskustaryhmän puheenjohtaja. Toimin Vantaan edustajana YTV:n hallituksessa. Juuri nyt on mielestäni erittäin tärkeää, että päätöksenteossa on mukana opetusalan ammattilaisia. Koulu on yhteiskunnan tukipylväs ja koulu on ihan oma maailmansa. Kouluihmiset tuntevat koulun arjen ja heidän kauttaan se tieto välittyy päätöksentekoon. Olen ehdokkaana, koska haluan vielä vaikuttaa asioihin ja koen, että minulla on sekä osaamista että annettavaa. Pidän erityisen tärkeänä hyviä ja toimivia peruspalveluja ja koko elämänpiirimme turvallisuutta. Nämä koskevat vahvasti myös kouluja. Vaikka olen ollut jo mukana valtuustotyössä, minulla riittää edelleen sekä tahtoa että virtaa. 3

4 Pirita Hellberg Vahvasti arjessa SDP, 28 Olen 40-vuotias itävantaalainen erityisopettaja, kahden koululaisen äiti ja pääluottamusmies. Olen ollut Vantaan opettajien ammattiyhdistyksen hallituksen jäsen vuosina ja toiminut OAJ:n Vantaan paikallisyhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 2006 lähtien. Toiminta ammattiyhdistyksessä on antanut hyvän näköalapaikan vantaalaiseen koulumaailmaan sekä roppakaupalla arkirealismia. Olen asunut perheeni kanssa Vantaalla vuodesta 1995 ja pyrin Vantaan valtuustoon kolmatta kertaa demarien listalla. Tällä vaalikaudella olen ollut ympäristölautakunnan varapuheenjohtaja ja aktiivinen varavaltuutettu. Minulle tärkeitä asioita ovat tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja ympäristökysymykset. Huoli Vantaan tulevaisuudesta ja etenkin taloudesta on meidän asukkaiden, työntekijöiden ja päättäjien yhteinen. Valtuutettuna haluan vaikuttaa siihen, että meillä Vantaalla panostetaan riittävästi koulutukseen. Myös muiden kunnallisten palveluiden saatavuus ja laatu ovat mielestäni tärkeä käytännön tasa-arvokysymys. Palvelujen laadun takaa osaava ja motivoitunut henkilöstö. Osaamista meiltä vantaalaisilta opettajilta löytyy - riittävät resurssit on turvattava! 4

5 Anneli Karhunen ruotsin ja saksan opettaja, em. Kokoomus, 301 Minulle tärkeitä asioita: - laadukas opetus ja elinikäinen oppiminen ovat takuuna paremmasta tulevaisuudesta - turvallinen ja viihtyisä kasvu- ja elinympäristö on jokaisen oikeus - jokaiselle perheelle oikeus valita itsellensä sopiva päivähoitomuoto - vastuullinen vanhustenhoito - sujuva, monimuotoinen joukkoliikenne Kokemusta on kertynyt - Vantaan kieltenopettajien hallituksessa ja puheenjohtajana - AKAVA-/JUKO-luottamusmiehenä 19 v. - VOAY:n hallituksessa alk. 1989, tiedottaja, varapj. ja puh.joht Itä-Uudenmaan piirihallituksessa, OAJ:n valtuutettuna Kätilönä OAJ:n Vantaan paikallisyhdistystä perustettaessa (1996), puh.joht HYTIn (Vantaan kaupungin Henkilöstöyhteistyöryhmä) puheenjohtaja Luottamustoimet nyt: - Vantaan kaupungin ympäristölautakunta - Heurekan valtuuskunta - Vantaan kaupungin rakennusjaoston varajäsen - Martinlaakson aluetoimikunnan varajäsen - Vantaan yhteinen kirkkovaltuusto anneli.karhunen@elisanet.fi 5

6 Eini Nykvist Vihreät, 565 Ikä: 49 Ammatti: sosiaalikasvattaja, esiluokan opettaja Kotipaikka: Rajakylä Minä lyhyesti: Olen kolmen aikuisen lapsen äiti ja kahden pienen tytön mummi. Minulla on myös kaksi kissaa. Harrastan lenkkeilyä, lukemista, kuvataiteita ja kutomista. Työskentelen tällä hetkellä kieli- ja kulttuuriryhmien opetuksen aluekoordinaattorina Hakunilan ja Tikkurilan alueella sekä valmistavan opetuksen konsultoivana opettajana koko Vantaan alueella. 6

7 Päivi Saarinen Erityisluokanpettaja/ KM Veromäen Palvelu- ja Kehittämiskeskus Vihreät, Hyvällä sykkeellä terveellisen, turvallisen ja viihtyisän asuinympäristön ja toimivien palvelujen puolesta - Nuorten ja vanhusten palveluihin on satsattava - Kaupungin tulee olla EKOLOGISESTI ja SOSIAALISESTI kestävä Ihmisiin on satsattava. Edistetään yhteisöllisyyttä. Kukaan ei saa jäädä yksin eikä ketään saa jättää yksin ongelmiensa kanssa. Laadukas esi- ja perusopetus varmistetaan riittävän suurilla resursseilla, pienillä opetusryhmillä, ammattitaitoisella henkilökunnalla ja moniammatillisella tuella. paivi.saarinen@opettaja.fi 7

8 Maria Saarivuo Vihreät, 583 Olen 32-vuotias luokanopettaja ja koulutukseltani lisäksi pianonsoitonopettaja ja musiikin maisteri. Asun Kartanonkoskella ja minulla on kaksi alle kouluikäistä lasta. Työskentelen tällä hetkellä Vierumäen koulussa, Korsossa. Olen varavaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen ja Länsi-Vantaan Vihreiden puheenjohtaja. Vihreys merkitsee minulle ympäristön asettamista etusijalle kaikessa päätöksenteossa, yhdenvertaisuutta jokaisen ihmisen kesken sekä huolehtimista niistä, jotka eivät itse saa ääntään kuuluville. Haluan tehdä vihreää ja inhimillistä politiikkaa, jossa tärkeällä sijalla ovat koti, koulut ja kulttuuri. Vantaalla on varaa pitää päiväkodeistaan, kouluistaan ja lapsistaan nykyistä parempaa huolta. Maria Saarivuo tuntee koulumaailman ja kulttuurielämän kiemurat sekä lapsiperheen arjen. Maria käyttää väsymättömästi ääntään paitsi ilahduttaakseen kuulijoitaan lauluillaan myös puolustaakseen vihreitä arvoja ja inhimillistä päätöksentekoa Vantaalla. Anni Sinnemäki, kansanedustaja 1999-, vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja puh:

9 Eero Väätäinen Vahvaa Asiantuntemusta Taitoa ja tahtoa Vasemmistoliitto, Olen Eero Väätäinen, mukavasti yli 50-vuotias, vaimoni aviomies ja kahden nuoren aikuisen isä. Vantaalaisesta koulumaailmasta minulla on liki 30 vuoden kokemus. Koulutukseltani olen peruskoulun luokanopettaja ja erityisluokanopettaja. Pari vuotta sitten täydensin 1970-luvun tutkintoni ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi. Teen parhaillaan väitöskirjaa peruskoulun johtamisesta. - Olen ollut ja aion olla koulumies kaikissa niissä rooleissa, joita minulle on tarjoutunut. Neuvottelutaitoa, vahvaa asiantuntemusta ja tahtoa tarvitaan! Sitä olen halunnut tarjota koulujen käyttöön niin valtuustossa kuin rehtorina ja erityisopetuksen suunnittelijana.. Vantaan kaupungissa on panostettava koulutukseen, osaamiseen ja kulttuuriin: - alle 15-vuotiaat ja heidän läheisensä etusijalle kaikessa toiminnassa, myös rahanjakopäätöksissä - luokkakokoja tulee pienentää - opettajien täydennyskoulutukseen lisättävä määrärahoja - mielenterveyskysymyksiin tukea kouluille sosiaali- ja terveystoimesta - erilaisten oppijoiden resurssit turvattava - lasten ja nuorten oikeus psykiatrisiin palveluihin toteutettava muutenkin kuin paperilla - ollakseen hyviä oppimisen ja kasvun paikkoja, koulujen ja päiväkotien on oltava myös hyviä työpaikkoja Tiedämme aikaisemmilta vuosilta, että vahvaa kamppailua tarvitaan, jotta sivistystoimen asema on Vantaalla jatkossa entistä vahvempi. Siihen olen käytettävissä edelleen! Oikea numeroni on

10 HELSINGIN EHDOKKAAT Pia Aaltonen valtiotieteiden ja kasvatustieteiden maisteri perusopetuksen rehtori Kokoomus, 468 KOULUTUS KESKIÖÖN Kaukonäköinen ja hyvin hoidettu koulutuspolitiikka on myös hyvää alue- ja talouspolitiikkaa. Pienet ryhmäkoot ovat investointi kouluuupumuksen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Lähikouluja tulee tukea ja kehittää. Monipuoliset ja laadukkaat koulutuspalvelut ovat kaupungin käyntikortti. Perusteettomista pätkätöistä ja kesäksi kenkää menettelystä on luovuttava. LAPSIPERHEET Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat päätökset vaikuttavat kaikkien elämään. Elämänlaatuun kuuluu oikeus valita perheelle sopivat päivähoito- ja koulumuodot. Perheiden jaksamista on tuettava kotiapupalveluiden saatavuutta lisäämällä. TURVALLISUUS JA HYVINVOINTI Syrjäytyminen on estettävä kaikin keinoin. Kuntahenkilöstön työhyvinvoinnista huolehdittava. Terveelliset työskentelyolosuhteet ovat kaikkien oikeus. Koulurakennusten kunnosta tulee huolehtia ja homevauriot korjata viipymättä. 10

11 Jerker Polso SDP, 846 Helsingissä asuva opettaja! Näyttääkö luokissa liian usein tältä? Kaipaako Helsinki mielestäsi säästöintegraatiota vai aitoa erityisopetusta? Äänestä koulutuksen ja kulttuurin erityistuntemusta Helsingin valtuustoon. Jerker Polso Erityisluokanopettaja ja teatteriohjaaja 33 vuotta, naimisissa, asuu vuokralla Hermannissa. 11

12 12

OAJ:n valtuustovaalit 2010

OAJ:n valtuustovaalit 2010 VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2010 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2006 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.

VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2006 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay. VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2006 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila p. 050-4096 460 annika.arstila@edu.vantaa.fi

Lisätiedot

Ennakkoäänestyspäivät ke 13.- pe 15.4.2005 Varsinaiset äänestyspäivät to 21.- pe 22.4.2005

Ennakkoäänestyspäivät ke 13.- pe 15.4.2005 Varsinaiset äänestyspäivät to 21.- pe 22.4.2005 VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 30.3.2005 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila p. 050-4096 460 annika.arstila@edu.vantaa.fi

Lisätiedot

VOAY:N NEUVOA-ANTAVA JÄSENÄÄNESTYS HALLITUKSEN JÄSENISTÄ

VOAY:N NEUVOA-ANTAVA JÄSENÄÄNESTYS HALLITUKSEN JÄSENISTÄ VANTAAN OPETTAJA Vaaliekstra 23.9.2010 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

Ennakkoäänestyspäivät pe 8.4.2011 ja ma 11.4.2011 Varsinaiset äänestyspäivät ti 12.- ke 13.4.2011

Ennakkoäänestyspäivät pe 8.4.2011 ja ma 11.4.2011 Varsinaiset äänestyspäivät ti 12.- ke 13.4.2011 VANTAAN OPETTAJA VAALIEKSTRA 1.4.2011 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, Lastentarhanopettaja, Helsinki Lastentarhanopettajaliiton varapuheenjohtaja OAJ hallituksen

Lisätiedot

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, 32 ERJA LEHTONEN Pääluottamusmies, Espoo Lastentarhanopettajaliiton (LTOL) varapuheenjohtaja

Lisätiedot

VOAY:N NEUVOA-ANTAVA JÄSENÄÄNESTYS HALLITUKSEN JÄSENISTÄ

VOAY:N NEUVOA-ANTAVA JÄSENÄÄNESTYS HALLITUKSEN JÄSENISTÄ VANTAAN OPETTAJA Vaaliekstra 23.9.2011 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Tiina Ahde. Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori

Tiina Ahde. Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori Tiina Ahde Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori Miksi haen luottamusmieheksi? Haluan ennen kaikkea auttaa ihmisiä. Parhaimpia hetkiä luottamusmiesvuosillani edunvalvonnassa

Lisätiedot

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. KANSANEDUSTAJA LENITA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Teen enkä meinaa! Jo ensimmäisellä kansanedustajakaudella olen kovalla työllä ja asioihin perehtymällä saavuttanut

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD ALUEKOORDINAATTORI

VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD ALUEKOORDINAATTORI ALUEKOORDINAATTORI TUKI KOULUILLE JA KODEILLE Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Helsinki 27.11.2009 Organisaatiokaavio perusopetus 1.1.2010 Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo Opetuspäällikkö

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

VOAY:N NEUVOA-ANTAVA JÄSENÄÄNESTYS HALLITUKSEN JÄSENISTÄ

VOAY:N NEUVOA-ANTAVA JÄSENÄÄNESTYS HALLITUKSEN JÄSENISTÄ VANTAAN OPETTAJA Vaaliekstra 26.9.2012 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Eeva Lohela 050-409 6460 tiedotus@voay

Lisätiedot

vantaan opettaja 6.10.2014 VAALIEKSTRA

vantaan opettaja 6.10.2014 VAALIEKSTRA vantaan opettaja 6.10.2014 VAALIEKSTRA Tervetuloa tutustumaan VOAYn hallitusvaaliehdokkaisiin. Ehdokkaat löytyvät tästä Vaaliekstra -julkaisusta sukunimiensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Pirjo Haikka

Lisätiedot

TYÖSUOJELUVAALIT ÄÄNESTÄ opettajaehdokkaita!

TYÖSUOJELUVAALIT ÄÄNESTÄ opettajaehdokkaita! TYÖSUOJELUVAALIT 13.-18.11.2017 ÄÄNESTÄ opettajaehdokkaita! Opettajien työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden edistäminen korostuu aiempaa enemmän. Opettajat ja lähiesimiehet tuntevat parhaiten alan kuormitustekijät,

Lisätiedot

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49 1 LIITE 1 PERUSKOULU 5 Oppilaanohjauksen lehtori 2 mom. Jos oppilaanohjauksen lehtorilla on oppilaanohjaajan koulutus, korotetaan liukuman ylärajaa yhdellä palkkaluokalla. 6 Erityisopetuksen opettajan

Lisätiedot

Talouden ja resurssien suunnittelu osana johtamista Kuntataso

Talouden ja resurssien suunnittelu osana johtamista Kuntataso Talouden ja resurssien suunnittelu osana johtamista Kuntataso Eero Väätäinen 5.6.2013 Helsinki, Finlandia-talo Kuva: Tiina Kujala Eero Väätäinen, Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2013 1 Tilanne 1.5.2013

Lisätiedot

Risteys oli vaarallinen. Siksi minä puutuin asiaan. Satu, Ilola. Neljä tapaa. vaikuttaa Vantaalla

Risteys oli vaarallinen. Siksi minä puutuin asiaan. Satu, Ilola. Neljä tapaa. vaikuttaa Vantaalla Risteys oli vaarallinen. Siksi minä puutuin asiaan. Satu, Ilola Neljä tapaa vaikuttaa Vantaalla Miksi osallistua? Kunnassa päätetään monista asioista, jotka vaikuttavat arkeesi: esimerkiksi kouluista,

Lisätiedot

Ensin esitellään Vantaalla ehdokkaana olevat ja heidän jälkeensä Espoon ja Helsingin ehdokkaat. Kuntavaalien ennakkoäänestys on 17.-23.10.2012.

Ensin esitellään Vantaalla ehdokkaana olevat ja heidän jälkeensä Espoon ja Helsingin ehdokkaat. Kuntavaalien ennakkoäänestys on 17.-23.10.2012. VANTAAN OPETTAJA Kuntavaaliekstra 10.10.2012 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Eeva Lohela 050-409 6460 tiedotus@voay.fi

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

vantaan opettaja Luottamusmiesvaaliekstra 2015 Vaalipäivystys VOAYn toimistolla to 9.4. klo 9-16 ja ti 14.4. klo 10-18.

vantaan opettaja Luottamusmiesvaaliekstra 2015 Vaalipäivystys VOAYn toimistolla to 9.4. klo 9-16 ja ti 14.4. klo 10-18. vantaan opettaja Luottamusmiesvaaliekstra 2015 Ennakkoäänestyspäivät: to 9.4.2015 ja pe 10.4.2015 Varsinaiset äänestyspäivät: ma 13.4.2015 ja ti 14.4.2015 Vaalipäivystys VOAYn toimistolla to 9.4. klo 9-16

Lisätiedot

Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola,

Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola, Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila 2018 Neuvotteleva virkamies Timo Ertola, 15.3.2018 90% 80% 70% Varhaiskasvatukseen osallistuminen kasvussa Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota

Lisätiedot

Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE

Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 Inhimillisyyttä ja turvaa Palveluja järjestettäessä tulee ottaa huomioon yksin asuvien, eläkeläisten, perheiden ja erityistä tukea tarvitsevien tilanne.

Lisätiedot

Hiukkavaaratalo. Elina Väisänen

Hiukkavaaratalo. Elina Väisänen Hiukkavaaratalo Hiukkavaaran monitoimitalon hanke pedagoginen suunnitelma rehtori opettajia moniammatillinen työryhmä koulu päiväkoti nuorisopalvelut kirjasto Oulu-opisto kulttuuritalo Valve liikuntapalvelut

Lisätiedot

Taivassalo 2020 Paremppa arkki!

Taivassalo 2020 Paremppa arkki! Taivassalo 2020 Paremppa arkki! Taivassalon kunnan arvot, visio ja strategia Taivassalon kunta Kv strategiaseminaarit 6.5.2013, 24.9.2013 Kh 4.11.2013 Kv 11.11.2013 - Mut sellaista piti varsinaisesti sanoa,

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

vantaan opettaja Hallitusvaaliekstra 2017

vantaan opettaja Hallitusvaaliekstra 2017 vantaan opettaja Hallitusvaaliekstra 2017 Hei vantaalainen opettaja! Tässä lehdessä pääset tutustumaan ehdokkaisiin VOAY:n hallitukseen kaudelle 2018-2019. Puheenjohtajaehdokkaita oli yksi. Antoisia lukuhetkiä

Lisätiedot

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kysely toteutettiin osana opetuksen järjestäjän kehittämissuunnitelman valmistelua marras-joulukuussa

Lisätiedot

Koulutusjohtamisen instituutti

Koulutusjohtamisen instituutti OSAAVA FORUM 2015 OPPIMISEN JA OSAAMISEN KOKONAISARKKITEHTUURI KESKI-SUOMESSA: JOHTAMINEN JA ARVIOINTI 13.11.2015 JYVÄSKYLÄ Mika Risku, Instituutin esimies Koulutusjohtamisen instituutti, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Opettajankoulutus Suomessa

Opettajankoulutus Suomessa Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Vihdissä tehtyjä linjauksia Päiväkodit ja koulut pyritään rakentamaan samaan yhteyteen aina kun se on mahdollista Äitiys- ja lastenneuvolat rakennetaan

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT. Nro. 1 / 2017

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT. Nro. 1 / 2017 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT Nro. 1 / 2017 Laskettiin mäkeä, laskettiin ylhäältä. Syötiin makkaraa, se oli hyvää! Sitte leikittiin. Moottorikelkalla päästiin

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN Tuomo Lähdeniemi Aamu- ja iltapäivätoiminnan Osallistujia 4 469 seuranta 2012 Ohjaajat

Lisätiedot

Työnohjaus. Haluatko vahvistaa omaa ammatti-identiteettiäsi ja avata uusia näkökulmia työhön?

Työnohjaus. Haluatko vahvistaa omaa ammatti-identiteettiäsi ja avata uusia näkökulmia työhön? Haluatko vahvistaa omaa ammatti-identiteettiäsi ja avata uusia näkökulmia työhön? Työnohjaus on prosessi, jossa työntekijät tutkivat ja jäsentävät omaa kokemustaan työstä yhdessä työnohjaajan kanssa. Keskeistä

Lisätiedot

YKSITYINEN OPETUSALA (YOL)

YKSITYINEN OPETUSALA (YOL) YKSITYINEN OPETUSALA (YOL) 1.9.2009 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) I kalleusluokka 3 290,50-3 917,38 II kalleusluokka 3 199,88-3 809,47 011065 Lukion

Lisätiedot

Alle kouluikäisellä. lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa. mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta. Montessoripedagogiikka

Alle kouluikäisellä. lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa. mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta. Montessoripedagogiikka Alle kouluikäisellä lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta Rantakaisla on Tikkurilan kupeessa Hiekkaharjussa toimiva yksityinen päiväkoti.

Lisätiedot

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ Sivistyslautakunta 49 12.05.2016 Kaupunginhallitus 258 05.09.2016 VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ 108/40.400/2016 SIVLK 12.05.2016 49 Valmistelu ja lisätiedot:

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka 1 OSIO B, LIITE 1 OSIO B PERUSKOULU II II/1 VIRANHALTIJOIDEN PALKKA Tehtäväkohtainen palkka 2 Lehtorin (aineenopettajan) peruspalkka 4 03 04 00 5 Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukioopetusta tai

Lisätiedot

Perusopetus ja nuorisopalvelut. Lautakuntien seminaari Ruuhijärvellä

Perusopetus ja nuorisopalvelut. Lautakuntien seminaari Ruuhijärvellä Perusopetus ja nuorisopalvelut Lautakuntien seminaari Ruuhijärvellä 19.6.2019 Perusopetus ja nuorisopalvelut Lakisääteinen palvelu Perusopetuslaki ohjaa perusopetusta Perusopetuksen opetussuunnitelma OPS

Lisätiedot

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne)

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) KOULUTUSLTK Esittelijä sivistystoimen johtaja KULTTUURILTK Esittelijä museonjohtaja VAPAA-AIKALTK Esittelijä vapaa-aikatoimen päällikkö SIVISTYSVIRASTO Sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Kuntamarkkinat 10.9.2009 Teija Toppila Rehtori / aluerehtori Esiintyjä 1 Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2005 N:o 864 865 SISÄLLYS N:o Sivu 864 Laki sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Asuntolaohjaajapäivät Ukkohalla, Hyrynsalmi, Kainuu to Ajankohtaiskatsaus ammatillisen koulutuksen asioihin Anssi Tuominen

Asuntolaohjaajapäivät Ukkohalla, Hyrynsalmi, Kainuu to Ajankohtaiskatsaus ammatillisen koulutuksen asioihin Anssi Tuominen Asuntolaohjaajapäivät Ukkohalla, Hyrynsalmi, Kainuu to 11.6.2015 Ajankohtaiskatsaus ammatillisen koulutuksen asioihin Anssi Tuominen Koulutusliikelaitoksen johtaja, AMKE ry:n hallituksen 1. vpj Haasteet

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO

PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO VANTAAN OPETTAJA No:3 25.3.2011 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460 annika.arstila-aaltonen@opettaja.fi

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015 Tehtäväalue: 209150 Varhaiskasvatus Tehtäväalueen palveluajatus: Varhaiskasvatus käsittää lasten päivähoidon, esiopetuksen ja koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan. Päivähoidon tarkoituksena on tarjota

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Tasa-arvoa terveyteen

Tasa-arvoa terveyteen Tasa-arvoa terveyteen Perusterveydenhoito tarvitsee lisää voimavaroja. Sosialidemokraattien tavoitteena on satsaaminen terveyteen ennen kuin sairaudet syntyvät. Terveydellisten haittojen ennaltaehkäisyn

Lisätiedot

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien.

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien. HAKIJAYHTEENVETO Hepolan koulun rehtori, (Työavain: 107312) Rekrytoiva yksikkö: Peruskoulut Tehtävänimike työpaikkailmoituksessa: Hepolan koulun rehtori Tehtävän kuvaus työpaikkailmoituksessa: Kemin kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 10 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Björn Månssonin toivomusponnesta koskien turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko Ideariihi 30.9. klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Miksi? Hyvän oppiminen ja kasvu Laadukas oppimisympäristö, hyvät toimintaedellytykset ja monipuolinen

Lisätiedot

Mikko Laaksonen Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin

Mikko Laaksonen Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin Mikko Laaksonen 11.9.2013 Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin RVS 2009-2012 4) KESKITYTÄÄN YDINPALVELUIHIN Palveluverkkoselvitys tehdään kaikkien palveluiden osalta poikkihallinnollisesti ja

Lisätiedot

VANTAAN KOKOOMUS & SITOUTUMATTOMAT

VANTAAN KOKOOMUS & SITOUTUMATTOMAT VANTAAN KOKOOMUS & SITOUTUMATTOMAT SEURAKUNTAVAALIEHDOKKAAT 2014 HAKUNILAN SEURAKUNTA Bitar, Jean Elokuvaohjaaja Seurakuntaneuvostoon 34 Hakulinen, Teija Sosiaalityön esimies, YTM Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

Miksi koulu on olemassa?

Miksi koulu on olemassa? Miksi koulu on olemassa? Oppilaan hyvinvointi Oppilaan hyvinvointi Oppimisen ilo Uskallus ottaa vastaan tehtäviä Halu ponnistella Usko omiin mahdollisuuksiin Suomalaisen koulutuspolitiikan vahvuuksia

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä?

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Hannele Karikoski, KT, yliopistonlehtori Oulun yliopisto

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus For learning and competence Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Rovaniemi 30.9.2013 Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus 21. vuosituhannen taidot haastavat

Lisätiedot

MITÄ HYÖDYN. OAJ:n jäsenyydestä?

MITÄ HYÖDYN. OAJ:n jäsenyydestä? MITÄ HYÖDYN OAJ:n jäsenyydestä? Miksi kannattaa olla ammattijärjestön jäsen? Konkreettiset taloudelliset jäsenedut on jokaisen helppo ymmärtää, mutta mitä muuta jäsenmaksulla saa? OAJ:n tärkein tehtävä

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien

SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) 3516.47-4186.39 3419.62-4071.07 011065 Lukion

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Hannele Kaan Laaja-alainen erityisopettaja. Kati Lahdenkauppi Luokanopettaja. Kiviniemen koulu 1-6 lk Oulu

Hannele Kaan Laaja-alainen erityisopettaja. Kati Lahdenkauppi Luokanopettaja. Kiviniemen koulu 1-6 lk Oulu Hannele Kaan Laaja-alainen erityisopettaja Kati Lahdenkauppi Luokanopettaja Kiviniemen koulu 1-6 lk Oulu Meidän työpaikkamme Kiviniemen koulu Perusopetusryhmiä 12 ja alueellisia pienryhmiä 4 Oppilaita

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 89 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Veräjäpellon koulun läheisyydessä toimivassa erillisyksikössä toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan

Lisätiedot

luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51)

luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51) YLEISKIRJEEN 3/2001 LIITE 2 1 (7) PERUSKOULUN, LUKION JA AIKUISLUKION 1.8.2001 ALKAEN TOTEUTETTAVAT SOPIMUSMUUTOKSET PERUSKOULU Palkkauksen perusteet muuttuvat lehtorin, erityisopetuksen opettajan ja luokanopettajan

Lisätiedot

Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS

Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS Vantaan nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille Peruskoulun päättyminen on tärkeä askel nuoren elämässä. Siirtyminen jatko-opintoihin

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA 13.1.2017 SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ MITÄ TEEMME TÄNÄÄN? Riskienhallinnan vaihe 3 seuranta ja raportointi Riskienhallinnan vaihe 2 operatiivinen

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO

PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO VANTAAN OPETTAJA No:4 6.5.2013 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottajat: Eeva Lohela ja Sofia Fernandes 050-409 6460 tiedotus@voay.fi

Lisätiedot

Tulevaisuuden opettajat ja kouluttajat. Elinikäinen oppiminen ja koulutuspolitiikka konferenssi , Helsinki

Tulevaisuuden opettajat ja kouluttajat. Elinikäinen oppiminen ja koulutuspolitiikka konferenssi , Helsinki Tulevaisuuden opettajat ja kouluttajat Elinikäinen oppiminen ja koulutuspolitiikka 2012- konferenssi 26.-27.2.2007, Helsinki Alustajat: Tulevaisuuden opettajat ja kouluttajat Hannele Niemi, professori,

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos. Pasi Ahola /

Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos. Pasi Ahola / Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos Pasi Ahola / 3.10.2017 Turun väestönkehitys 2011-2017 ja Tilastokeskuksen ennuste 2015-2030 220 000 Toteutunut 2011-2016 Ennuste 2015-2030

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen:

191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 30 10.03.2014 Kaupunginhallitus 341 10.11.2014 Kaupunginvaltuusto 114 17.11.2014 Vasemmistoliiton

Lisätiedot

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23) Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia

Lisätiedot

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012 Sivu 1 / 5 Janakkalan Keskustan, Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Vihreiden yhteinen TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012 1. JANAKKALA on elinvoimainen, elämänmyönteinen, kasvava, yhtenäinen,

Lisätiedot

SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI

SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI Tavoitteenamme on laadukkaat ja monipuoliset kunnalliset lähipalvelut, jotka ovat jokaisen kuntalaisen saavutettavissa. Lähtökohtana on asukkaiden hyvä

Lisätiedot

K U U L O A L A N J Ä R J E S T Ö J E N LASTEN VAALITEESIT YHDENVERTAISUUS

K U U L O A L A N J Ä R J E S T Ö J E N LASTEN VAALITEESIT YHDENVERTAISUUS K U U L O A L A N J Ä R J E S T Ö J E N OIKEUS APUVÄLINEISIIN Kuulovammaisen lapsen ja nuoren yksilöllisiin apuvälineisiin panostaminen on investointi sujuvaan opiskelupolkuun ja tulevaisuuden työhön.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Asianro 2717/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Asianro 2717/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (6) Kasvun ja oppimisen lautakunta 39 21.11.2017 Kaupunginhallitus 211 4.12.2017 82 Asianro 2717/12.00.01.00/2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen: Erityisopetuksen tila

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen tulosalueen taustatietoja Perustehtävä: perusopetuslain mukaisen

Lisätiedot

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Ammattiopiston näkökulma Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Mitä tukea nuoret haluavat vanhemmilta ja koululta? En oo tajunnu koskaan peruskoulussa matikkaa. Opettajan

Lisätiedot

Opettajien edunvalvoja

Opettajien edunvalvoja Opettajien edunvalvoja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta. OAJ on maassamme ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee opettajien palkkauksesta,

Lisätiedot

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Esittely Virve Jämsén Opetuspäällikkö, Sivistys ja hyvinvointi / Riihimäen kaupunki Vastuualue Perusopetus Lukiokoulutus Nuorisopalvelut Opiskeluhuolto (esi-,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle 2016. Tehdään

Lisätiedot