Kivihiilen käytön hallittu rajoittaminen sähkön ja lämmön tuotannossa. Toimikunnan mietintö

Transkriptio

1 Kivihiilen käytön hallittu rajoittaminen sähkön ja lämmön tuotannossa Toimikunnan mietintö Valmistunut

2 2 Esipuhe Kauppa- ja teollisuusministeriö asetti toimikunnan selvittämään kivihiilen käytön hallittua rajoittamista sähkön ja lämmön tuotannossa. Toimikunnan keskeisimmät tehtävät olivat selvittää kivihiilen käytön osuutta ja korvattavuutta sähkön ja lämmön tuotannossa sekä tarkastella määrällistä tarvetta kivihiilen käytön rajoittamiselle. Toimikunnan tuli tehdä ehdotus tarvittavista toimista ja laatia ehdotus toimiin liittyvistä, mahdollisesti tarvittavista säädösmuutoksista. Toimikunnan alkuperäinen kokoonpano oli: puheenjohtaja yli-insinööri Timo Ritonummi (kauppa- ja teollisuusministeriö), neuvotteleva virkamies Arto Rajala (kauppaja teollisuusministeriö), finanssineuvos Carita Putkonen (valtiovarainministeriö), hallitussihteeri Oili Rahnasto (ympäristöministeriö), laskentaekonomi Mari Sipola (Energiamarkkinavirasto), apulaisjohtaja Markku Rekola (Huoltovarmuuskeskus), Regulation Manager Marja Rasi-Kurronen (Nordic Energy Oy, Energia-alan keskusliitto ry Finergy), toimitusjohtaja Heikki Koivisto (Suomen Kaukolämpö ry) ja osastopäällikkö Pertti Salminen (Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto ry). Toimikunnan jäsenen Markku Rekolan menehdyttyä Huoltovarmuuskeskus nimesi edustajakseen valmiusasiamies Matti Jauhiaisen. Toimikunta esittää osanottonsa Markku Rekolan poismenon johdosta. Toimikunnan jäsenen Mari Sipolan jäätyä virkavapaalle hänen tilalleen nimitettiin toimikunnan jäseneksi Johanna Haverinen (Energiamarkkinavirasto). Toimikunnan sihteerinä toimi erikoistutkija Lotta Aho (kauppa- ja teollisuusministeriö) asti ja ylitarkastaja Miika Tommila (kauppa- ja teollisuusministeriö) siitä lähtien. Toimikunnan jäsenen Marja Rasi-Kurrosen vaihdettua työnantajaa ja ollessa jälkeen estyneenä edustamaan Energia-alan keskusliittoa, kutsuttiin toimikunnan pysyväksi asiantuntijaksi toimialajohtaja Harry Viheriävaara Energia-alan keskusliitosta. Toimikunnan pysyvänä asiantuntijana toimi johtaja Heli Antila (Electrowatt-Ekono Oy, Liikkeenjohdon konsultointi). Toimikunta kokoontui 33 kertaa. Toimikunta on kuullut kokouksissaan asiantuntijoina seuraavia henkilöitä: Simo Kyllönen (Suomen luonnonsuojeluliitto ry), Kaisa Kosonen (Greenpeace), Seppo Ruohonen ja Pekka Manninen (Helsingin Energia), Matti Kuusisto ja Raimo Vilkman (E.ON Finland Oyj), Ismo Jauhiainen ja Seppo Paasonen (Vantaan Energia Oy), Pekka Päätiläinen ja Risto Riekko (Fortum Power and Heat Oy), Matti Kaisjoki ja Birger Ylisaukko-oja (Pohjolan Voima Oy), Matti Kivelä (Lahti Energia Oy), Olli Arola (Vaasan Sähkö Oy), Jukka Liimatainen (Kemira Oyj), Timo Eriksson (Myllykoski Paper Oy), Seppo Aho (Fortum Oil and Gas Oy), Antero Jännes (Gasum

3 3 Oy), Jarmo Nupponen (Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto ry), Erkki Eskola (kauppa- ja teollisuusministeriö), Jukka Leskelä (Energia-alan Keskusliitto ry Finergy), Magnus Cederlöf (ympäristöministeriö), Pekka Huttula ja Jorma Venäläinen (Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto ry), Harry Viheriävaara (Energia-alan Keskusliitto ry Finergy), Jouni Tolonen (Energia-alan Keskusliitto ry Finergy), Satu Helynen (VTT Prosessit), Pekka Tervo (kauppa- ja teollisuusministeriö) ja Juha Kekkonen (Fingrid Oyj). Toimikunta vieraili Helsingin Energian Salmisaaren kivihiilivoimalaitoksessa ja maanalaisessa kivihiilivarastossa. Toimikunta järjesti seminaarin, jossa käsiteltiin kansallisen ilmastostrategian ja päästökauppadirektiivin toimeenpanoa ja jossa kivihiilen käyttäjät esittivät näkemyksiään toimikunnalle. Seminaarin esitysten ja keskustelun pohjalta toimikunta sai arvokasta palautetta. Kauppa- ja teollisuusministeriö teetti toimikunnan työhön liittyen Valtion taloudellisella tutkimuskeskuksella selvityksen kivihiilen mahdollisen kiellon taloudellisista vaikutuksista. Asettamiskirjeen mukaan toimikunnan määräaika päättyi Päästökaupan ja siihen liittyvien muiden energiapoliittisten ohjauskeinojen valmistelun lykkäännyttyä, kauppa- ja teollisuusministeriö jatkoi toimikunnan määräaikaa asti. Toimikunta jätti vuoden 2003 lopussa väliraporttinsa. Väliraportti muodostui tämän mietinnön luvuista 1-5 ja osista lukua 6. Nämä luvut päivitettiin mietintöön. Tähän mietintöön on koottu toimikunnan yhtenäinen esitys kivihiilen käytöstä ja merkityksestä polttoaineena Suomessa ja maailmassa sekä käyttöön kohdistuvasta lainsäädännöstä ja verotuksesta Suomessa. Mietinnössä tarkastellaan käytöstä aiheutuvia päästöjä ilmaan ja teknologisia mahdollisuuksia vähentää niitä. Toimintaympäristön muutostekijöiden kautta arvioidaan mahdollisen kivihiilen käytön rajoittamisen kohteet ja rajoituskeinoja. Lopuksi arvioidaan rajoittamisen tarvetta ja rajoittamisen vaikutuksia sekä esitetään toimikunnan johtopäätökset. Saatuaan tehtävänsä suoritetuksi toimikunta jättää kunnioittaen mietintönsä kauppa- ja teollisuusministeriölle.

4 4 Helsingissä, 21. päivänä kesäkuuta 2004 Timo Ritonummi Johanna Haverinen Matti Jauhiainen Heikki Koivisto Carita Putkonen Oili Rahnasto Arto Rajala Pertti Salminen Harry Viheriävaara Heli Antila Miika Tommila

5 5 Sisällysluettelo Esipuhe...2 Sisällysluettelo...5 Käytetyt lyhenteet Johdanto Toimikunnan tehtävä Tehtävän sisältö ja rajaukset Kivihiili Kivihiili polttoaineena ja sen ympäristövaikutukset Kivihiilen polttotekniikat ja savukaasupäästöt Kivihiilen merkitys kasvihuonekaasupäästöihin Kivihiilen merkitys energiantuotannossa Kivihiilen merkitys huoltovarmuudelle Kivihiilen merkitys hinnoitteluun energiamarkkinoilla Hiilen tuotanto ja käyttö Kivihiilen käyttö Suomessa Hiilen tuotanto ja käyttö Euroopassa Hiilen tuotanto ja käyttö maailmassa Hiilen riittävyys maailmassa Kivihiileen liittyvä lainsäädäntö ja verotus Päästökauppadirektiivi Polttoaineiden valmisteverotus ja tuet Voimalaitosrakentamisen sääntely sähkömarkkinalaissa Muiden päästöjen kuin kasvihuonekaasupäästöjen sääntely Suomen kansainväliset velvoitteet vähentää ilmaan meneviä päästöjä Ilmansuojeluohjelma

6 Asetus suurista polttolaitoksista Alle 50 MW polttoainetehoisten polttolaitosten sääntely Valtioneuvoston asetus jätteen polttamisesta Hiilidioksidipäästöjen vähentämismahdollisuudet teknologian keinoin Tuotantoteknologiat Hiilidioksidin talteenotto ja loppusijoitus Toimintaympäristön muutostekijät Kansainvälinen politiikka Kotimainen päätöksenteko Sähkömarkkinoiden kehittyminen Polttoainemarkkinat Suomessa Päästökaupan vaikutukset kivihiilen käyttöön Kivihiilen käytön rajoittamisen kohteet ja rajoituskeinot Rajoittamisen kohteet Vaihtoehdot rajoituskeinoiksi Kivihiilen käytön rajoittamisen tarpeen arviointi Kansainvälisen ilmastopolitiikan merkitys kivihiilen käytön rajoittamiselle Kivihiilen käytön rajoittamisen tarve Kivihiilen käytön rajoittamisen vaikutuksia Kivihiilen käytön rajoittamisen taloudellisia vaikutuksia Kivihiilen käytön rajoittamisen ympäristövaikutuksia Kivihiilen käytön rajoittaminen Suomen energiastrategian kannalta Toimikunnan johtopäätökset ja ehdotukset...93 Yhteenveto...96 Lähdeluettelo...98

7 7 Liite 1 Polttoaineiden tyypilliset ominaisuudet ja polton ominaispäästöt Liite 2 Kivihiiltä käyttävät energiantuotantolaitokset Suomessa Liite 3 Kivihiilen käytön muutokset Suomessa vuodesta

8 8 Käytetyt lyhenteet a vuosi BAT paras käytettävissä oleva tekniikka (best available technology) BP British Petroleum CDM puhtaan kehityksen mekanismi, yksi Kioton pöytäkirjan joustomekanismeista (clean development mechanism) CER CDM-hankkeessa syntyvä sertifioitu päästövähennysyksikkö (CER) CFB kiertoleijupeti (circulating fluidised bed) CHP yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto (combined heat and power) CH 4 metaani cif kustannukset, vakuutukset, rahti, (cost, insurance, freight) CO 2 hiilidioksidi CO 2 -ekv. CO 2 -ekvivalentti, kasvihuonekaasupäästöjen määrä muunnettuna hiilidioksidimääräksi, jolla on vastaava vaikutus kasvihuoneilmiöön ECCP eurooppalainen ilmastonmuutosohjelma (European Climate Change Programme) ECE YK:n Euroopan talouskomissio EPV Etelä-Pohjanmaan Voima Oy ERU JI-hankkeesta syntyvä päästövähennysyksikkö (ERU) ET Päästökauppa (emissions trading) EU Euroopan unioni EU-15 Euroopan unioni, nykyiset EU:n jäsenmaat Eurelectric sähköalan eurooppalainen yhteistyöorganisaatio (Union of the Electricity Industry) F-kaasut fluorikaasut GJ lämpöarvo, gigajoule HFC fluoratut hiilivedyt IEA OECD:n kansainvälinen energiajärjestö (International Energy Agency) IGCC paineistetun kaasutuksen kombivoimalaitos (integrated gasification combined cycle) JI yhteistoteutus, yksi Kioton pöytäkirjan joustomekanismeista (joint implementation) KHK kasvihuonekaasu kj kilojoule

9 9 KOM KTM kwh Euroopan komission julkaisusarja komission virallisille asiakirjoille kauppa- ja teollisuusministeriö kilowattitunti LCP suuret polttolaitokset (large combustion plant) LNG nesteytetty maakaasu (liquefied natural gas) m 3 (n) normikuutiometri mg milligramma MJ pa polttoaineen lämpöarvo, megajoule Mt miljoonaa tonnia Mtoe miljoonaa ekvivalenttista öljytonnia MVA megavolttiampeeri MW e megawattia sähkötehoa MW l megawattia lämpötehoa MW pa megawattia polttoainetehoa MWh pa megawattituntia polttoaine-energiaa NORDEL Pohjoismaisten järjestelmävastuullisten verkkoyhtiöiden yhteistyöjärjestö NO x typen oksidit N 2 O ilokaasu (dityppioksidi eli typpioksiduuli) OECD Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (Organisation for Economic Cooperation and Development) PFC perfluorihiilivedyt Pa-teho polttoaineteho Pg pikogramma POK kevyt polttoöljy POR raskas polttoöljy PVO Pohjolan Voima Oy R & D tutkimus ja kehitys (reseach and development) RES-E uusiutuvilla energialähteillä tuotettu sähkö (electricity from renewable energy sources) SCR typen oksidien selektiivinen katalyyttinen vähentämisjärjestelmä ( selective catalytic reactor ) SEK Euroopan komission julkaisusarja pääsihteeristön sisäisille tausta-asiakirjoille ja työasiakirjoille SNCR typen oksidien selektiivinen ei-katalyyttinen vähentämisjärjestelmä (selective noncatalytic reactor) SF 6 rikkiheksafluoridi SO 2 rikkidioksidi

10 10 TWh pa TVO VNp vp. VATT VTT WM-skenaario terawattituntia polttoaine-energiaa Teollisuuden Voima Oy valtioneuvoston päätös valtiopäivät Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Valtion teknillinen tutkimuskeskus With measures -skenaario

11 11 1 Johdanto Kauppa- ja teollisuusministeriö asetti 3. päivänä lokakuuta 2002 ilmastostrategian tarkentamiseksi toimikunnan valmistelemaan tarpeellisia toimia kivihiilen käytön hallituksi rajoittamiseksi sähkön ja lämmön tuotannossa. Vuosina laadittiin kansallinen ilmastostrategia Kioton pöytäkirjan ja EU:n taakanjaon mukaisen kasvihuonekaasupäästövelvoitteen saavuttamiseksi vuosina Valtioneuvosto antoi kansallisen ilmastostrategian selontekona eduskunnalle maaliskuussa Eduskunta totesi selontekoa koskevassa lausunnossaan kesäkuussa 2001, että selonteon pohjalta voidaan aloittaa Suomen ilmasto-ohjelman toteuttaminen. Eduskunta liitti lausuntoon yhden lausuman ja 14 täydennys- ja kehitystarvetta. Lausumassa eduskunta edellytti, että ilmasto-ohjelma tuodaan eduskunnan lausunnossa esitettyjen suuntaviivojen mukaan tarkistettuna uudelleen eduskunnan arvioitavaksi mahdollisimman pian sen jälkeen, kun viidettä ydinvoimalaitosyksikköä koskeva päätös on tehty. Eduskunta liitti toukokuussa 2002 tekemään päätökseensä viidennestä ydinvoimalaitosyksiköstä neljä lausumaa, joista ensimmäinen kuuluu: Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy pikaisesti toimenpiteisiin kivihiilen käytön hallituksi rajoittamiseksi sähkön ja lämmön tuotannossa esimerkiksi kokonaiskäyttösopimuksin. Kaksi seuraavaa lausumaa liittyvät energiasäästön ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseen. Neljännessä lausumassa eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle selvityksen lausumien toteutumisesta seuraavan vaalikauden aikana. Ilmastostrategiaa ollaan toimeenpanemassa ja sen linjaukset huomioidaan valtionhallinnon toimenpiteissä. Ilmastostrategian toteuttamiseen osallistuvat ensi sijassa kauppa- ja teollisuusministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, ulkoasiainministeriö, valtiovarainministeriö ja ympäristöministeriö. Kauppa- ja teollisuusministeriö toimii koordinaattorina. Ilmastostrategian täydentämiseksi ja seurauksena eduskunnan lausumista kauppa- ja teollisuusministeriön johdolla uusittiin energiansäästöohjelma ja uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelma loppuvuodesta Samoin strategian täydentämiseksi ja lausumiin vastatakseen kauppa- ja teollisuusministeriö asetti kivihiilitoimikunnan. Muita merkittäviä strategian mukaisia toimia olivat energiaverojen korotus vuoden 2003 alusta ja uusien rakennusten lämmöneristystä ja ilmanvaihtoa koskevien rakentamismääräysten tiukentuminen Tammikuussa 2003 kauppa- ja teollisuusministeriö antoi eduskunnan ympäristö- ja talousvaliokunnille selvityksen ilmastostrategian sisältämien toimenpiteiden sekä strate-

12 12 giaa täydentävien toimien toteuttamisesta vuoden 2002 lopussa. Ilmastostrategian uudistaminen alkoi keväällä Ilmastostrategiaan sisällytetään Euroopan laajuisesta kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestämisen toteuttamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2003/87/EY, päästökauppadirektiivi) ja linjaukset ns. joustomekanismien ja nielujen käytöstä. Uusittu strategia on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2005 alussa. Komission ehdotus päästökauppadirektiiviksi annettiin toimikunnan asettamisen jälkeen lokakuussa vuonna Päästökauppadirektiivin valmistelu eteni arvioitua nopeammin ja direktiivi valmistui vuodessa. Päästökauppadirektiivi vaikuttaa jatkossa eri polttoaineiden käyttöön. Direktiivin mukaan EU:n laajuinen päästökauppa alkaa vuoden 2005 alussa, joten päästökauppaa koskevia päätöksiä joudutaan tekemään jo ennen uusitun ilmastostrategian valmistumista. 1.1 Toimikunnan tehtävä Nimeämiskirjeessä määriteltiin toimikunnan tehtävät seuraavasti: Toimikunnan tehtävät edellyttävät runsaasti keskusteluja energia-alan kanssa. Toimikunnan tulee selvittää kivihiilen käytön osuutta ja korvattavuutta sähkön ja lämmön tuotannossa. Lisäksi toimikunnan tulee tarkastella kivihiilen käytöstä tulevia hiilidioksidipäästöjä suhteutettuna kasvihuonekaasujen kokonaispäästöihin ja siten määrällistä tarvetta kivihiilen rajoittamiselle. Toimikunnan tulee tehdä ehdotus tarvittavista toimista. Toimikunnan tulee myös laatia ehdotus toimiin liittyvistä, mahdollisesti tarvittavista säädösmuutoksista. 1.2 Tehtävän sisältö ja rajaukset Toimikunnan nimeämiskirjeessä annettujen tehtävien toteuttamiseksi toimikunta tarkensi tehtävänsä sisällöksi: - Tarkastella globaalisti ja EU-tasolla kivihiilen merkitystä, käytön kasvunäkymiä ja lainsäädäntöä. - Selvittää Suomessa kivihiilen käytön osuutta ja korvattavuutta sähkön ja lämmön erillistuotannossa sekä yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa. - Tarkastella kivihiilen käytöstä tulevia hiilidioksidipäästöjä suhteutettuna kasvihuonekaasujen kokonaispäästöihin ja siten määrällistä tarvetta kivihiilen rajoittamiselle. - Tarkastella kivihiilen käytön aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen vähentämismahdollisuuksia teknologian keinoin. - Selvittää kivihiilen käytön rajoittamisen eri ohjauskeinot, niiden mahdollisuudet ja vaikutukset.

13 13 - Tehdä ehdotus tarvittavista toimista sekä toimiin liittyvistä, mahdollisista säädösmuutoksista. Nimeämiskirjeen mukaisesti toimikunta rajasi työnsä ulkopuolelle kivihiilen käytön teollisen tuotannon raaka-aineena (raudan-, teräksen, kalkin ja sementin valmistus) ja siitä valmistetut tuotteet, kuten koksin. Koska päästökaupan ja muiden taloudellisten ohjauskeinojen yhteisvaikutusten selvittämistä varten on toiminut kauppa- ja teollisuusministeriön johdolla työryhmä, näiden ohjauskeinojen tarkempi tarkastelu on rajattu toimikunnan työn ulkopuolelle. Toimikunnan työn kannalta voidaan erotella kolme aikajaksoa; - EU:n päästökaupan ensimmäinen kausi Kioton pöytäkirjan mukainen ensimmäisen sitoumuskausi ja - vuoden 2012 jälkeinen aika. Suomi on ratifioinut Kioton pöytäkirjan ja siten Suomi on sitoutunut pitämään vuosien kasvihuonekaasupäästönsä keskimäärin vuoden 1990 tasolla. EU:n päästökauppadirektiivin mukainen päästökauppa on kuitenkin alkamassa ennen ensimmäistä sitoumuskautta. Tällöin päästökauppasektorille ja siten myös kivihiiltä sähkön ja lämmön tuotannossa käyttäville laitoksille on tulossa kansallisen alkujaon mukaisesti päästökiintiö, jonka voi ylittää ostamalla päästöoikeuksia tai vastaavasti sen alittuessa voi myydä ylimääräiset päästöoikeudet. Kasvihuonekaasujen, lähinnä hiilidioksidin lisäksi kivihiilen käytöstä - ja muidenkin polttoaineiden käytöstä vaihtelevasti syntyy muita ilmaan meneviä päästöjä, kuten rikkidioksidia ja typen oksideja. Niitä rajoittavat kansainväliset sopimukset, direktiivit ja niitä toimeenpaneva kansallinen lainsäädäntö.

14 14 2 Kivihiili 2.1 Kivihiili polttoaineena ja sen ympäristövaikutukset Kivihiilen ja muiden tyypillisten energian tuotannossa käytettävien polttoaineiden teholliset lämpöarvot ja hiilidioksidin ominaispäästömäärät on esitetty taulukossa. Liitteessä 1 on kuvattu polttoaineiden ominaisuuksia tarkemmin. Taulukko 1. Polttoaineiden tyypilliset teholliset lämpöarvot ja polton hiilidioksidin ominaispäästöt (Lähde: Electrowatt-Ekono Oy) Polttoaineen tehollinen lämpöarvo Syntyvä hiilidioksidimäärä Yksikkö Kivihiili Maakaasu POR Jyrsinturve GJ/t 25,6 48,5 40,9 10,0 kg CO 2 /MWh pa Maakaasun ja raskaan polttoöljyn (POR) tehollinen lämpöarvo on suurin. Kivihiilen tehollinen lämpöarvo on puolestaan yli kaksinkertainen jyrsinturpeeseen verrattuna. Vastaavasti energiakäytössä syntyvä hiilidioksidimäärä polttoaine-energiaa kohti on maakaasulla ja raskaalla polttoöljyllä pienin. Kivihiilellä syntyy hiilidioksidia noin 70 % enemmän ja turpeella noin 90 % enemmän kuin maakaasulla. Polttoaineista palaessa syntyvien hiili- ja rikkidioksidien määriin vaikuttavat pelkästään polttoaineiden ominaisuudet. Syntyvien typen oksidien ja hiukkasten määrään vaikuttavat muutkin tekijät kuin polttoaineen ominaisuudet, kuten polttotekniikka ja palamisolosuhteet. Suomessa käytetyillä öljyillä ja maakaasulla ominaisuudet vaihtelevat vähiten, kivihiilellä tehollinen lämpöarvo, tuhka- ja rikkipitoisuus vaihtelevat hieman enemmän. Kotimaisilla polttoaineilla esimerkiksi toimituserien väliset kosteuspitoisuudet voivat vaihdella jopa yli 10 %-yksikköä. Hiili jaotellaan eri kategorioihin sen laadun mukaan (Lähde: IEA Coal information): Kivihiili o Koksikivihiili, josta valmistetaan masuuneissa käytettävää koksia o Höyryhiili bituminen hiili ja antrasiitti: paisuuntumaton hiili, jonka lämpöarvo on yli kj/kg (sisältää kosteuden muttei tuhkaa). puolibituminen hiili: paisuuntumaton hiili, jonka lämpöarvo on kj/kg ja sisältää yli 31 % haihtuvia aineita.

15 15 Ruskohiili o Ligniitti ja ruskohiili: paisuuntumaton hiili, jonka lämpöarvo alle kj/kg ja sisältää yli 31 % haihtuvia aineita Tässä mietinnössä hiili tarkoittaa kaikkea käytettävää hiiltä ja kivihiili tarkoittaa höyryhiiltä, jota käytetään voimalaitoksissa. Suomessa käytettävästä höyryhiilestä valtaosa on bitumista hiiltä. Suomessa käytettävän kivihiilen laatuun vaikuttaa mm. hiilen hinta, ominaisuudet ja käyttökohde sille soveltuvine kivihiilen ominaisuuksineen. Kivihiilen toimituserän, esimerkiksi laivalastin laadunmääritys perustuu tilastollisesti edustavaan näytteenottoon ja näytteen analysointiin laboratoriossa. Tavaran hinta sidotaan lämpöarvoon. Ostaja maksaa lisähintaa (premium) ohjearvon ylittävästä lämpöarvosta. Vastaavasti myyjä maksaa sakkoa (penalty) ohjearvon alittavasta lämpöarvosta. Myös muille laatuominaisuuksille kuten rikkipitoisuudelle voidaan asettaa ohjearvoja premium/penaltyehtoineen. Tavaran ostaja saattaa vaatia joillekin tavaran ominaisuuksille myös hylkäysrajan (reject clause). GJ/t 27,5 27,0 26,5 26,0 25,5 25,0 24,5 24, Kuva 1. Suomeen tuodun kivihiilen tehollinen lämpöarvo (Lähde: Electrowatt-Ekono Oy) Kivihiilen polttotekniikat ja savukaasupäästöt Kivihiiltä voidaan polttaa pölypolttotekniikalla, leijukerrostekniikalla ja arinatekniikalla. Suomessa kivihiilen käyttö pääpolttoaineena on keskittynyt isoihin lauhde- ja kaukolämpövoimalaitoksiin, joiden polttotekniikka on pölypoltto. Vuonna % energiantuotantoon käytetystä kivihiilestä poltettiin pölypolttokattiloissa. Suomessa kivihiiltä poltetaan myös joissakin leijukerros- ja arinakattiloissa joko tuki-, vara- tai lisäpolttoaineena ja lämmitystarpeen ollessa suurimmillaan periaatteessa myös pääpolttoaineena.

16 16 Vuonna % energiantuotantoon käytetystä kivihiilestä poltettiin leijukerroskattiloissa ja 2 % arinakattiloissa. Kivihiilikattiloissa on mahdollista käyttää muita polttoaineita laitosten tekniikasta ja polttolaitteista sekä vaihtoehtoisten polttoaineiden ominaisuuksista riippuen. Öljyn ja maakaasun käyttö kivihiilikattiloissa on teknisesti mahdollista aina 100 %:n tehoon asti. Kaikissa kivihiilikattiloissa on yleensä öljypolttimet käynnistystä varten. Näitä käynnistys- ja tukipolttimia ei ole kuitenkaan mitoitettu täydelle teholle vaan yleensä %:n alueelle. Nykyisissä hiilipölypolttokattiloissa voidaan käyttää ilman poltinmuutoksia pieniä määriä (1-2 %) purua kivihiilen seassa ja puupellettejä jonkin verran purua enemmän (5-10 %). Leijukerroskattiloissa voidaan polttaa kivihiilen lisäksi muita kiinteitä polttoaineita, kuten turvetta ja puuperäisiä polttoaineita, mikäli polttoaineen vastaanotto- ja käsittelyjärjestelmä tähän soveltuu. Arinakattiloissa hienojakeisten polttoaineiden kuten jyrsinturpeen ja purun käyttö voi olla leijukerroskattiloita rajoitetumpaa. Kivihiiltä poltettaessa syntyy merkittäviä määriä rikkidioksidi- (SO 2 ), typen oksidi- (NO x ) ja hiukkaspäästöjä sekä vapautuu ilmakehään hiilidioksidia. Jotta nykyään voimassa olevat SO 2 -, NO x - ja hiukkaspäästöjen päästömääräykset (päästöraja-arvot) voidaan saavuttaa, kivihiililaitokset on varustettu jollakin polttoteknisellä ja savukaasun puhdistukseen perustuvalla päästöjen vähennysmenetelmällä. Kivihiilen palamisessa saattaa syntyä myös vähäisiä määriä hiilimonoksidia, hiilivetyjä ja raskasmetalleja palamisolosuhteista ja polttoaineen koostumuksesta riippuen. Kuitenkin näiden määrä hyvin hallitussa ja tasaisessa kivihiilen polttoprosessissa on niin pieni, että ne eivät yleensä aseta erityisvaatimuksia savukaasun puhdistukselle. Kivihiilen palamisessa syntyvästä pohjatuhkasta ja kuonasta hyötykäytetään noin 80 %. Välivarastoinnin vuoksi yhden vuoden hyötykäyttöasteen lukuihin on suhtauduttava varauksellisesti, mutta pidemmällä aikavälillä tilastot näyttävät kehityksen suuntaa. Kivihiilituhkien samoin kuin eri polttoaineiden sekapoltossa syntyvien tuhkien merkittävin hyötykäyttö on erilaiset maarakennuskohteet. Toisin kuin sekapolton tuhkia, käytetään kivihiilituhkaa kuitenkin merkittäviä määriä myös betonin, sementin ja asfaltin raaka-aineena. (Lähde: Energia-alan Keskusliitto ry Finergy) Kivihiilen lentotuhkan hyötykäyttöaste on keskimäärin noin 60 %. Hyötykäytetystä lentotuhkasta noin 70 % käytetään maarakentamisessa ja loput sementti-, betoni- ja asfalttiteollisuudessa. (Lähde: Tuhkarakentamisohje tie-, katu- ja kenttärakenteisiin, Energiaalan Keskusliitto ry Finergy 2000)

17 17 Taulukko 2. Kivihiilituhkien vuosittaiset hyötykäyttöasteet (Lähde: Energia-alan Keskusliitto ry Finergy) Vuosi Pohjakuona ja tuhka Lentotuhka Määrä (t) Hyötykäyttöosuus (%) Määrä (t) Hyötykäyttöosuus (%) Rikkidioksidipäästöt ja niiden vähentäminen Rikkidioksidin (SO 2 ) määrä savukaasussa riippuu pelkästään kivihiilen rikkipitoisuudesta, koska käytännössä kaikki polttoaineen rikki hapettuu rikkidioksidiksi. Polttotekniikan valinnalla ei voida vaikuttaa syntyvän rikkidioksidin määrään, joten vaihtoehdoksi jää vähemmän rikkiä sisältävän kivihiilen käyttö tai syntyneen rikkidioksidin poisto savukaasuista. Lähes kaikki Suomen isot pelkästään kivihiiltä käyttävät ja pölypolttoon perustuvat lauhde- ja kaukolämpövoimalaitokset on varustettu tehokkailla märillä (6 kpl) tai puolikuivilla (4 kpl) rikinpoistolaitoksilla. Kivihiiltä pääpolttoaineena käyttävissä leijukerroskattiloissa on mahdollista syöttää tulipesään kalkkia (kalkkikiveä), jolloin osa muodostuneesta rikkidioksidista sitoutuu kalkkiin. Tämä menetelmä ei yleensä ole riittävän tehokas vaan sen lisäksi käytetään jotakin täydentävää rikinpoistomenetelmää. Suomen leijukerroskattiloista kivihiiltä käytetään pääpolttoaineena vain muutamassa. Näissä ei ole erillistä rikinpoistomenetelmää, vaan SO 2 -päästöt saadaan riittävän pieniksi kalkinsyötöllä ja vähärikkisen hiilen käytöllä. Lisäksi voi olla, että kattilan SO 2 -raja on yhteinen koko voimalaitoksen tai koko tehtaan SO 2 -päästöjen kanssa, jolloin nämä nimenomaiset kattilat voivat päästää hieman enemmän. Rikinpoistossa syntyneestä kipsistä, mihin poistettu rikkidioksidi on sitoutunut, käytetään hyödyksi merkittävä osa. Hyötykäyttöaste on noussut viime vuosina ja on erittäin korkea sekä puolikuivan rikinpoiston että märkämenetelmän lopputuotteissa. Lopputuotteiden käyttö on kuitenkin erilaista. Puolikuivan rikinpoiston lopputuotteita hyödynnetään kaivos- ja luolatäyttömateriaalina sekä tie- ja kenttärakenteissa. Sen sijaan märkämenetelmällä syntyneen kipsin lähes koko tuotanto hyödynnetään rakennuslevyjen raaka-aineena. Yhden vuoden lukuihin lopputuotteen varastointi voi aiheuttaa epätarkkuutta, mutta pidemmällä aikavälillä hyötykäyttöasteet näyttävät kehityksen suuntaa. (Lähde: Energia-alan Keskusliitto ry Finergy)

18 18 Taulukko 3. Rikinpoiston lopputuotteiden hyötykäyttöasteet (Lähde: Energia-alan Keskusliitto ry Finergy) Vuosi Puolikuivamenetelmä Märkämenetelmä Määrä (t) Hyötykäyttöosuus (%) Määrä (t) Hyötykäyttöosuus (%) Typen oksidipäästöt ja niiden vähentäminen Typen oksidit (NO x ) syntyvät polttoaineen typestä ja palamisilman typestä monimutkaisten kemiallisten reaktioiden kautta. Typen oksidien määrä savukaasussa riippuu käytetystä polttotekniikasta, kivihiilen typpipitoisuudesta ja muista palamisteknisistä ominaisuuksista. NO x -päästöjä voidaan vähentää sekä polttoteknisesti että savukaasuja puhdistamalla. Suomessa on kaikki suuret pelkästään kivihiiltä käyttävät ja pölypolttoon perustuvat voimalaitokset varustettu tehokkailla low-no x -polttimilla ja/tai yläilman syötöllä. Lisäksi Meri-Porin laitoksella on käytössä low-no x -polttimien ja yläilman syötön lisäksi tehokas typen oksidien selektiivinen katalyyttinen vähentämismenetelmä (SCR). Suomessa on kokeiltu myös typen oksidien selektiivistä ei-katalyyttistä vähentämismenetelmää (SNCR), mutta se ei ole jatkuvassa käytössä yhdelläkään voimalaitoksella tällä hetkellä. Kivihiiltä pääpolttoaineena käyttävissä leijukerroskattiloissa palamisilman vaiheistus on yleensä riittävä typen oksidien vähentämismenetelmä. Lisäksi leijukerroskattiloiden palamislämpötilan on huomattavasti matalampi kuin pölypoltossa, jolloin typen oksideja syntyy selvästi vähemmän. Joissakin tietyissä tapauksissa tämä menetelmä ei kuitenkaan yksin riitä, vaan lisäksi täytyy käyttää jotakin typen oksidien vähentämismenetelmää (SCR tai SNCR). Suomessa kivihiiltä käytetään pääpolttoaineena vain muutamassa leijukerroskattilassa. Näissä ei ole erillistä typen oksidien poistomenetelmää, vaan päästöt saadaan riittävän pieniksi palamislämpötilan ollessa matala ja käyttämällä tarvittaessa palamisilman vaiheistusta.

19 19 Hiukkaspäästöt ja niiden vähentäminen Hiukkaspäästöjen vähentämiseksi kaikki Suomen kivihiiltä käyttävät polttolaitokset on varustettu hiukkaspuhdistuslaitteella. Kaikki isot pelkästään kivihiiltä käyttävät ja pölypolttoon perustuvat lauhde- ja kaukolämpövoimalaitokset on varustettu tehokkailla sähkösuodattimilla. Hiukkasten vähentämiseen voidaan käyttää sähkösuodattimen sijasta myös tehokasta letkusuodatinta tai pesuria, kuten on menetelty joissakin pienissä leijukerros- tai arinakattiloissa, joissa kivihiili on vara-, tuki- tai lisäpolttoaine. Tyypilliset suomalaisten hiilivoimalaitosten päästöt Taulukossa on esitetty SO 2 -, NO x - ja hiukkaspäästöjä ja niiden luparajat kolmelle eriikäiselle ja erikokoiselle suomalaiselle isolle pelkästään kivihiiltä käyttävälle pölypolttoon perustuvalle voimalaitokselle. Luparajat vaihtelevat voimalaitosten iän ja koon mukaan. Luparajoihin vaikuttaa myös se, onko päästöjä vähentävät investoinnit toteutettu voimalaitoksen rakentamisen yhteydessä vai jälkiasennuksena. Voimalaitokset on varustettu joko märällä tai puolikuivalla rikinpoistolaitoksella, low-no x - polttimilla ja sähkösuodattimilla. Taulukko 4. Kivihiilen polton päästöjä ja päästöjen luparajat (Lähde: ympäristökeskukset, Fortum Oyj ja Helsingin Energia) suomalaisissa kivihiilivoimalaitoksissa Meri-Pori, 1300 MW pa (valm.vuosi 1993) - märkä rikinpoisto, low-no x -polttimet + yläilman syöttö + SCR, sähkösuodatin - vuosi vuosi vuosi luparajat Salmisaari, 510 MW pa (valm.vuosi 1984) - puolikuiva rikinpoisto, low-no x -polttimet + yläilman syöttö, sähkösuodatin - vuosi vuosi vuosi luparajat (vuodesta 1987 alkaen) Hanasaari B, 2*363 MW pa (valm.vuosi 1974, 1977) - puolikuiva rikinpoisto, low-no x -polttimet, sähkösuodatin - vuosi vuosi vuosi luparajat (1997 alkaen) SO 2 mg/mj pa NO x mg/mj pa Hiukkaset mg/mj pa < 10 < 10 < ,

20 Kivihiilen merkitys kasvihuonekaasupäästöihin Maailmanlaajuisesti tilastoidut kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2000 CO 2 - ekvivalenteiksi muutettuna (CO 2 -ekv.) noin Mt CO 2 -ekv. (38 Pg). Suomen kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2002 hieman alle 82 Mt CO 2 -ekv. Suomen tavoite on vuosina Kioton pöytäkirjan ja EU:n ns. taakanjaon mukaisesti vuoden 1990 taso keskimäärin, eli viimeisimmän laskennan mukaan 76,8 Mt CO 2 -ekv. vuodessa. Suurin osa kasvihuonekaasupäästöistä niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin aiheutuu fossiilisten polttoaineiden käytöstä vapautuvasta hiilidioksidista. Vuonna 1995 maapallon kasvihuonekaasupäästöistä - yhteismitallistettuna kasvihuonevaikutuksiensa mukaan - 63 % oli fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidia (CO 2 ), Suomessa vastaava osuus samana vuonna oli 73 %. Loppuosa tilastoitavista kasvihuonekaasupäästöistä on muita CO 2 -päästöjä esimerkiksi prosessiteollisuudesta, metaanipäästöjä (CH 4 ) pääosin maataloudesta, jätteistä sekä energiantuotannosta ja dityppioksidia (N 2 O) maataloudesta, teollisuudesta ja energiantuotannosta. Pienin, mutta nopeasti kasvava osa on ns. teollisuus- eli F-kaasut (HFC- ja PFC-yhdisteet ja SF 6 ). Globaalisti fossiilisten polttoaineiden CO 2 -päästöistä eniten, noin Mt, on peräisin öljytuotteista. Kivihiilen osuus on hieman öljyä pienempi, noin Mt ja maakaasun CO 2 -päästöt, vajaat Mt, ovat vain noin puolet öljyn ja kivihiilen päästöistä. Kivihiili on öljyn jälkeen toiseksi suurin CO 2 -lähde, mutta sähköntuotannossa suurin CO 2 -lähde. Maakaasun kulutus ja siten CO 2 -päästöt ovat globaalisti kasvamassa öljyä ja kivihiiltä nopeammin. Suomen fossiilisten polttoaineiden CO 2 -päästöistä suurin osa on öljytuotteista, noin 25 Mt (noin 50 %) vuodessa. Kivihiilen CO 2 -päästöt vaihtelevat polttoaineista eniten ollen vuosittain Mt (noin %) välillä. Vaihteluun vaikuttaa erityisesti pohjoismainen vesivoimatilanne ja lämmitystarpeen vaihtelu. Maakaasun ja turpeen CO 2 -päästöt ovat olleet viime vuosina suurin piirtein yhtä suuret, noin 7 9 Mt (noin %).

21 21 90 Mt CO2-ekv muut öljyt bensiini dieselöljy kevyt polttoöljy raskas polttoöljy turve maakaasu koksi, koksaamo- ja masuunikaasut kivihiili kaikki KHK-päästöt Kuva 2. CO 2 -päästöt (Mt) fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käytöstä sekä kaikki kasvihuonekaasupäästöt (Mt CO2-ekv.) Suomessa (Lähde: Energiatilasto 2002, Energiaennakko 2003, Tilastokeskus) 2.2 Kivihiilen merkitys energiantuotannossa Kivihiiltä käytetään Suomessa energiantuotantoon lämpökeskuksissa, yhteistuotantolaitoksissa ja lauhdevoimalaitoksissa. Kaukolämmön ja siihen liittyvän sähkön tuotantoon käytetyistä polttoaineista kivihiilen osuus on noin 30 % (27 % vuonna 2002). Pääkaupunkiseudulla kivihiilen osuus käytetyistä polttoaineista on noin 40 % (43 % vuonna 2002). Teollisuuden energiantuotannossa kivihiilen osuus käytetyistä polttoaineista on huomattavasti pienempi. Kaikesta teollisuuden lämmön ja siihen liittyvän sähkön tuotannosta kivihiilen osuus on 3 %. Kivihiilen osuus on yli 5 %, kun mustalipeä ja prosessiperäiset polttoaineet jätetään tarkastelusta pois. (Lähde: Electrowatt-Ekono Oy) Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla tavanomaisen lauhdevoiman, eli pelkästään sähköä tuottavan kapasiteetin tuotanto vaihtelee merkittävästi vesivoiman tuotannosta riippuen. Lauhdevoimaa tuotetaan pääosin varsinaisissa lauhdelaitoksissa, mutta myös useat sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokset tuottavat lauhdevoimaa. Suomessa kivihiilen osuus lauhdevoiman tuotannosta on %. Energiantuotannon päästöjä tarkastellaan kansallisella tasolla, mutta sähkömarkkinat ovat pohjoismaiset, jolloin mm. vesivoiman tuotantomäärät Ruotsissa ja Norjassa vaikuttavat Suomessa ja Tanskassa hiilellä tuotettuun lauhdesähköön. Myös muissa Pohjoismaissa tehdyillä energiaratkaisuilla on vaikutusta Suomessa hiilellä tuotetun sähkön määrään.

22 22 20 TWh puu ym turve öljyt maakaasu kivihiili Kuva 3. Suomen lauhdesähkön tuotanto polttoaineittain (ei sisällä prosessilauhdetta eikä ydinvoimaa), TWh (Lähde: Adato Energia Oy) 2.3 Kivihiilen merkitys huoltovarmuudelle Tuontipolttoaineiden, eli kivihiilen, maakaasun ja eri öljytuotteiden mahdollisiin saantiongelmiin ja yleensäkin maan huoltovarmuuteen varaudutaan varastoimalla polttoaineita huoltovarmuusvarastoihin. Huoltovarmuuden kannalta oleellista on, että tarvittavaa tai korvaavaa polttoainetta voidaan varastoida teknisesti ja taloudellisesti Suomessa ja että varastoitua polttoainetta voidaan käyttää olemassa olevissa voimalaitoksissa. Lisäksi on tärkeää, että polttoainetta voidaan helposti kuljettaa. Öljytuotteita käytetään nykyisin yleisimmin huoltovarmuuspolttoaineena. Huoltovarmuudesta 80 % katetaan öljytuotteilla. Öljytuotteita voi käyttää nykyisissä voimalaitoksissa polttoaineena ja usein täyteen tehoon asti. Kivihiili on nykyisin toiseksi yleisin huoltovarmuuspolttoaine 20 % osuudella. Kivihiili on varastoituvuudeltaan edullinen ja sillä on mahdollista korvata turvetta niissä laitoksissa, joissa on valmius kivihiilen polttoon. Osa turpeesta voidaan korvata kivihiilellä lähes kaikissa turvekattiloissa.

23 23 Maakaasun käyttö huoltovarmuuspolttoaineena ei ole Suomessa mahdollista ilman mittavia investointeja maakaasuvarastoihin. Turvetta käytetään jossakin määrin huoltovarmuuspolttoaineena, mutta sen heikkoutena on pieni energiatiheys, varastotappiot sekä sääoloista riippuva tuotanto. Voimassa oleva valtioneuvoston päätös huoltovarmuuden tavoitteista (VNp 350/2002) edellyttää, että maassamme on keskimäärin viiden kuukauden normaaliolojen kulutusta vastaavat tuontipolttoainevarastot. Nykyinen varautumistapa kivihiilen velvoitevarastointiin perustuu siihen, että kivihiiltä käytetään myös normaaliaikana. Kivihiiltä käyttävien yritysten velvoite on varastoida kivihiiltä kolmen kuukauden keskimääräistä kulutusta vastaava määrä, joka lasketaan kolmen edeltävän kalenterivuoden keskimääräisen kuukausikulutuksen perusteella. Kivihiiltä voidaan käyttää ns. vastaavan varmuuden periaatteella maakaasua korvaavana polttoaineena sähköntuotannossa. Tällöin maakaasulla toimivan yhteistuotantolaitoksen lämmöntuotanto pitää hoitaa paikallisesti esimerkiksi toisella polttoaineella toimivissa voimalaitoksissa tai lämpökeskuksissa. Maakaasulla tuotettu sähkö voidaan tuottaa myös toisaalla esimerkiksi hiililauhdelaitoksessa. Tähän tehtävään osoitettu kivihiililauhde on silloin sidottu vain tähän varallaoloon. Yleisimmin maakaasun varapolttoaine on kevyt tai raskasöljy, mutta edellä kuvatulla järjestelyllä voidaan korvata maakaasu taloudellisemmin. Korvaavalla järjestelyllä on saatava sama lämpö- ja sähkömäärä kuin maakaasun ollessa polttoaineena. Huoltovarmuuskeskuksen tehtävä on vuosittain vahvistaa tuontipolttoaineiden varastointivelvoitteiden määrät ja valvoa velvoitevarastoja ja niiden käyttöä. Varastointivelvoitteen alaisten yhtiöiden on annettava Huoltovarmuuskeskukselle velvoitevarastointilain soveltamiseksi ja noudattamisen valvomiseksi tarvittavat tiedot. Huoltovarmuuskeskuksen määräämät henkilöt ovat oikeutettuja suorittamaan varastojen sijaintipaikoissa tarkastuksia varastojen suuruuden selvittämiseksi. Kivihiilisähkön tuotantojärjestelmän ylläpito poikkeusolojen varalta edellyttää, että järjestelmän toiminta-aste normaaliaikanakin on riittävällä tasolla. 2.4 Kivihiilen merkitys hinnoitteluun energiamarkkinoilla Kivihiilellä on Suomen energiamarkkinoilla energiantuotannon lisäksi välillisiä vaikutuksia muiden polttoaineiden hinnanasettajana. Kivihiili on hintareferenssinä myös sähkön tuontisopimuksissa, vanhoissa sähkösopimuksissa ja lämpösopimuksissa. Tilastokeskus julkaisee kuukausittain kivihiilen hintareferenssiä (polttoaineen hintatekijä h) Energiafoorumi ry:n toimeksiantamana. Polttoaineen hintatekijä h määritetään seuraavasti: Se on suurhöyryvoimalaitoksissa soveltuvan ja hyväksyttävän sekä yleisesti saatavissa olevan kivihiilen keskihinta cif-ehdoin purkaussatamassa tulleineen, veroineen ja muine julkisine maksuineen euroina polttoaineen tehollisen lämpösisällön me-

24 24 gawattituntia kohti. Hintatekijä h perustuu Suomeen tuodun kivihiilen hintoihin. Jos Suomeen tuotavan kivihiilen määrä pienenee, hintatekijä h:n luotettavuus hintareferenssinä huononee ja hintatekijän laskennan perusteena pitäisi käyttää kivihiilen maailmanmarkkinahintoja tai uudistaa hintareferenssijärjestelmää. Muun muassa tästä syystä on Energiafoorumi ry:ssä perustettu työryhmä hintatekijä h:n laskennan uudistamista varten. Maakaasutariffit on osittain sidottu kivihiileen. Vanhoissa sähkön tuontisopimuksissa on sähkön tuontihinta sidottu osittain kivihiileen. Uusissa sähkön tuontisopimuksissa kivihiilen merkitys hintareferenssinä on vähentynyt. Samoin vanhoissa tukkusähkösopimuksissa on sähkön hinta sidottu osittain kivihiileen. Vanhat sähkösopimukset päättyvät pääosin vuoden 2005 loppuun mennessä. euroa/mwh Raskas polttoöljy Kivihiili sisämaassa Maakaasu Polttohake Jyrsinpolttoturve Kivihiili rannikolla Vuosi Kuva 4. Polttoaineiden verottomien hintojen kehittyminen (Lähde: Electrowatt-Ekono Oy) Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla kivihiileen perustuvalla tuotantokapasiteetilla on usein ohjaava vaikutus markkinahinnan määräytymisessä, koska se muodostaa vaihtoehtoisen tuotantotavan, jonka perusteella esimerkiksi vesi- ja ydinvoiman tuottajat muodostavat näkemyksen tuotannon arvosta. Kivihiiltä käytetään jonkin verran hintareferenssinä myös lämpösopimuksissa. Käytäntö on yleinen tapauksissa, joissa lämmöntuottajan lämmönhankinta perustuu kivihiileen tai maakaasuun. Polttoaineiden hinnat vaikuttavat toisiinsa myös ilman suoranaisia hintakytkentöjä. Hiilen ja öljyn hinnat seuraavat jossakin määrin maailmanmarkkinoilla toisiaan. Öljyn maailmanmarkkinahintaa ohjaa kansainvälinen politiikka. Maakaasun hinta taas on usein sidottu öljyn hintaan, jolloin myös maakaasun hinta seuraa hiilen ja öljyn hintoja.

25 25 3 Hiilen tuotanto ja käyttö 3.1 Kivihiilen käyttö Suomessa Suomen primäärienergian kokonaiskäytön ja siinä hiilen kokonaiskäyttö ja suhteellinen osuus primäärienergiankokonaiskäytöstä (sisältää tilastoinnissa myös antrasiitin ja masuuniin syötetyn koksin sekä muun koksin käytön teollisuudessa) on esitetty seuraavissa kuvissa. Mtoe Tuulivoima Lämpöpumput Ydinvoima Sähkön nettotuonti Vesivoima Puupolttoaineet Yhdyskuntajäte yms. Teollisuuden reaktiolämpö Turve Maakaasu Öljyt yhteensä Hiili Kuva 5. Primäärienergian kokonaiskäyttö ja käytön kehittyminen Suomessa, Mtoe (Lähde: Energiatilastot 2002 ja Energiaennakko 2003)

26 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % Tuulivoima Lämpöpumput Ydinvoima Sähkön nettotuonti Vesivoima Puupolttoaineet Yhdyskuntajäte yms. Teollisuuden reaktiolämpö Turve Maakaasu Öljyt yhteensä Hiili 20 % 10 % 0 % Kuva 6. Primäärienergian prosentuaalinen jakautuminen energialähteisiin ja käytön kehittyminen Suomessa (Lähde: Energiatilastot 2002 ja Energiaennakko 2003) Hiilen osuus (sisältää antrasiitin ja koksin) primäärienergiasta on ollut yli 10 % vuosia lukuun ottamatta, jolloin hiilen osuus oli 9 %. Energiakriisin jälkeen öljyn osuus primäärienergiasta on laskenut merkittävästi ja polttoainejakauma on monipuolistunut. Sähköntuotannossa kivihiilen kulutus on pysynyt määrällisesti ennallaan 1990-luvun alusta vuoteen Suhteellisesti kivihiilen osuus on sähkönkulutuksen kasvun myötä pienentynyt. Kaukolämmössä ja siihen liittyvässä sähköntuotannossa kivihiilen kulutus on pienentynyt määrällisestikin 1990-luvun alusta. Maakaasun kulutus on lisääntynyt vastaavana aikana merkittävästi.

27 27 TWh Puu, turve ym. yhteensä nettotuonti puu ym. turve maakaasu öljyt Ydinvoima tuulivoima vesivoima kivihiili Kuva 7. Sähkönhankinta energialähteittäin, TWh (Lähde: Energiatilastot 2002 ja aiemmat, Energiaennakko 2003) TWh Tuntemattomat Muut Sähkö Teollisuuden jätelämpö Kierrätyspolttoaine Puutahde, metsähake Turve Kevyt polttoöljy Raskas polttoöljy Maakaasu Kivihiili Kuva 8. Kaukolämmön ja kaukolämmön tuotantoon liittyvän sähkön tuotannon polttoainekulutus, TWh (Lähde: Energiatilastot 2002) Kivihiilen (sisältää antrasiitin) pääkulutussektoreita ovat nykyisin erillinen sähkön tuotanto sekä kaukolämmön ja siihen liittyvä sähkön tuotanto. Muita kulutussektoreita ovat

28 28 ns. muu teollisuus ja kivihiilen käyttö koksin tuotantoon, joiden osuus on selvästi pienempi. milj. tonnia 8,0 7,0 6,0 Yhteensä Erillinen sähköntuotanto Kaukolämpö ja siihen liittyvä sähkön tuotanto Muu teollisuus Koksin tuotanto Muu kulutus 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0, Kuva 9. Kivihiilen (sisältää antrasiitin) käytön jakautuminen kulutussektoreittain (Lähde: Energiatilastot 2002, Huom. koksin tuotantoon käytetty koksikivihiilen käyttö on lisätty kivihiilen kokonaiskäyttöön) Erillisen sähkön tuotannon kivihiilen vuosittainen käyttö on vaihdellut paljon luvulla kivihiilen käyttö laski merkittävästi ydinvoiman tuotannon lisääntymisen myötä. Viime vuosina vaihtelua on aiheuttanut vesivoiman sähköntuotannon muutokset pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Kivihiilen käyttö kaukolämmön ja siihen liittyvässä sähkön tuotannossa kasvoi luvun puoleenväliin asti sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten rakentamisen myötä. Käyttö on ollut suhteellisen tasaista 1990-luvun puoleenväliin asti. Käytön vaihtelu on johtunut pääasiassa vuosittaisesta kaukolämmön tarpeen vaihtelusta. Vuoden 1995 jälkeen kivihiilen käyttö on vähentynyt, koska kivihiiltä polttoaineena käyttäviä laitoksia on korvattu kokonaan uusilla muita polttoaineita käyttävillä laitoksilla ja koska viime vuosina on rakennettu uusia muita polttoaineita käyttäviä sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksia, jotka ovat ajojärjestyksessä ennen kivihiiltä käyttäviä laitoksia. Energian tuotannossa käytetään kivihiilen lisäksi antrasiittia. Antrasiittia käytetään pääasiassa kiinteistöjen lämmityksessä ja sen vuotuinen käyttö on ollut erittäin vähäistä. Muun teollisuuden käytöstä yli puolet liittyy teollisuuden energiantuotantoon ja loppuosa sementin ja kalkin valmistamiseen. Muun kulutuksen osuus on pieni ja se koostuu nykyisin rakennusten lämmityksestä sekä 1970-luvun alkuvuosina myös liikenteen ja kaasulaitosten kivihiilen kulutuksesta.

29 29 Metallurgisessa teollisuudessa käytetään myös raaka-aineena koksikivihiilestä valmistettavaa koksia, jonka energiasisällöstä osa hyödynnetään energian tuotannossa. Osa koksista on tuontia ja osa valmistetaan Suomessa koksikivihiilestä. Koksikivihiilestä valmistettavan koksin osuus on otettu huomioon kivihiilen kokonaiskäyttöä esittävässä kuvassa. Koksia on valmistettu koksikivihiilestä jonkin verran 1970-luvun alussa, jonka jälkeen valmistus päättyi. Valmistus on kuitenkin alkanut uudestaan 1980-luvun puolenvälin jälkeen ja se on viime vuosina vastannut noin 20 % kivihiilen kokonaiskäytöstä. Suomessa nykyisin kivihiiltä polttoaineena käyttävät voimalaitokset ja lämpökeskukset on esitetty mietinnön liitteessä 2. Kivihiiltä nykyisin käyttäviä laitoksia on noin 40 kappaletta. Liitteessä on esitetty myös viime vuosina kivihiilen käytöstä luopuneet laitokset. Jaottelu on suoritettu sen mukaan, onko kivihiili pää- vai sivupolttoaine. Liitteessä on kuvattu laitosten valmistumisvuosi, polttoaineteho ja hiilen kulutus vuodesta 1995 vuoteen Suurin kivihiilen käyttäjäryhmä on kivihiiltä pääpolttoaineenaan käyttävät yhdistetyn tuotannon laitokset, jotka sijaitsevat pääasiassa rannikkoalueella tai hyvin lähellä rannikkoa. Yhdistetyn tuotannon laitosten osuus kivihiilen käytöstä energiantuotantoon on %, kun otetaan huomioon laitosten kivihiilen käyttö myös lauhdesähkön tuotantoon. Seuraavaksi suurin kivihiilen käyttäjäryhmä on lauhdelaitokset. Lämpökeskusten ja kivihiiltä sivupolttoaineena käyttävien yhdistetyn tuotannon laitosten kivihiilen käyttö on kokonaisuuteen nähden vähäistä, mutta laitoskohtaisesti kivihiilen käyttö voi vaihdella mm. muiden polttoaineiden saatavuudesta tai polttoaineiden hintasuhteista riippuen. Kivihiilen käyttö vaihtelee vuosittain erittäin merkittävästi lauhdelaitoksissa vesivoiman tuotannosta riippuen pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Yhdistetyn tuotannon laitosten vuosittainen lämmöntarpeen muutoksista johtuva hiilen käytön vaihtelu on selvästi pienempää. Taulukko 5. Olemassa olevien laitosten hiilen käyttö sähkön ja lämmön tuotannossa (yhteistuotanto- eli CHP-laitosten kivihiilen käyttö sisältää myös lauhdetuotannon osuuden) Kivihiili pääpolttoaineena Kivihiili sivu-/ tukipolttoaineena Polttoaine Laitostyyppi Pateho, Sähkötehoteho, Lämpö- Hiilen kulutus, TWh pa MW pa MW e MW l Lauhdelaitokset ,2 14,6 8,0 9,6 CHP-laitokset ,3 22,3 17,6 20,3 Lämpökeskukset ,7 0,8 0,7 0,8 CHP-laitokset ,7 1,1 0,7 0,8 Vuonna 2002 kivihiilellä tuotettiin Suomessa sähköä noin 12,4 TWh ja kaukolämpöä noin 8,3 TWh. Sähkön aluehinta Suomessa oli 27,2 /MWh ja kaukolämpöenergian hinta 23,8 /MWh. Näin laskettuna kivihiilellä tuotetun sähkön arvoksi muodostuu noin

30 miljoonaa euroa ja kaukolämmön noin 200 miljoonaa euroa eli yhteensä noin 540 miljoonaa euroa. Suurimmat kivihiilen käyttäjät ovat Pohjolan Voima Oy, Fortum Power and Heat Oy ja Helsingin Energia. Viimeisin kivihiiltä pääpolttoaineena käyttävä voimalaitos on otettu käyttöön vuonna 1993 (Fortum Power and Heat Oy, Meri-Pori) ja viimeisin kivihiiltä tuki- ja varapolttoaineena käyttävä voimalaitos vuonna 2001 (Oy Alholmens Kraft Ab). Kivihiiltä käyttävien laitosten määrä on vähentynyt viime vuosina. Kivihiilen käytön vähentymisen syynä on pääasiassa kivihiiltä käyttävän laitoksen korvaaminen uudella muita polttoaineita käyttävällä laitoksella tai laitoksen uudistaminen, jolloin myös muiden polttoaineiden käyttö tai polttoaineen vaihto kokonaan on mahdollista. Kivihiilen käyttö vaihtelee polttoaineiden hintasuhteiden ja saatavuuden suhteen laitoksissa, joissa on mahdollista käyttää useita polttoaineita. Kivihiilen käytön laitoskohtaisia muutoksia vuodesta 1995 lähtien on esitetty liitteessä Hiilen tuotanto ja käyttö Euroopassa Euroopassa hiilen tuotanto on suurinta Puolassa ja seuraavaksi suurinta Saksassa, Tšekin tasavallassa ja Iso-Britanniassa. milj. tonnia Bulgaria Tsekin tasavalta Ranska Saksa Kreikka Unkari Puola Romania Espanja Turkki Iso-Britannia Muu Eurooppa Kuva 10. Euroopan hiilen tuotanto vuonna 2001 (Lähde: BP Statistical Review of World Energy 2002) Euroopan unionin jäsenmaissa tuetaan nykyistä hiilikaivosteollisuuden tuotantoa vuosittain 4,7 miljardilla eurolla. Lisäksi hiilikaivosteollisuutta tuetaan lähes 2,0 miljardin euron vuosittaisella tuella, jota ei ole kohdennettu nykyiselle tuotannolle vaan tuki on tar-

31 31 koitettu mm. kaivosten sulkemiseen, suljettujen kaivosten ylläpitoon. (Lähde: Hiilen osuus primäärienergian kulutuksesta Euroopan unionin jäsenmaissa oli 15 % vuonna 2000 (Suomessa noin 10 %) ja sen arvioidaan laskevan 10 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Muissa Euroopan OECD-maissa hiilen osuus oli vuonna % ja arvioitu osuus vuonna 2030 on 27 %. Absoluuttisesti hiilen kulutuksen oletetaan pienenevän Euroopan OECD-maissa ko. ajanjaksona 10 prosentilla. (Lähde: IEA World Energy Outlook, 2002 Edition) Euroopan hiilen kulutus on laskenut viimeisen 10 vuoden aikana noin 180 milj. tonnia verran ja oli vuonna 2001 lähes 580 milj. tonnia. Suurinta hiilen käyttö on Saksassa, Puolassa, Iso-Britanniassa, Tšekin tasavallassa, Turkissa ja Espanjassa, joissa kaikissa kulutus vuonna 2001 oli yli 30 milj. tonnia. Kuvassa on esitetty Euroopan hiilen kulutuksen kehittyminen vuodesta 1991 vuoteen Kuvassa on esitetty Euroopan 10 suurimman hiilenkulutusmaan, Tanskan, Suomen ja ns. muun Euroopan kulutus. Suomen osuus Euroopan kulutuksesta oli noin prosentti. milj. tonnia Muu Eurooppa Suomi Tanska Alankomaat Kreikka Ranska Italia Espanja Turkki Tsekin tasavalta Iso-Britannia Puola Saksa Kuva ) Euroopan hiilen kulutus (Lähde: BP Statistical Review of Word Energy Euroopan hiilen kulutus on vähentynyt kymmenen vuoden aikana 24 %. Hiilen käyttö on vähentynyt eniten Tanskassa (50 %), Ranskassa (46 %) ja Iso-Britanniassa (38 %). Hiilen käyttö on kasvanut eniten Kreikassa (22 %), Turkissa (21 %) ja Portugalissa (20 %).

32 TWh vesivoima geoterminen, tuuli, aurinko, vuorovesi poltettavat uusiutuvat, jäte ydinvoima maakaasu öljy 500 hiili (sis. turpeen) P Kuva 12. EU-15 sähköntuotanto polttoaineittain, TWh, 2002P = ennakko (Lähde: IEA, Electricity Information, 2003) % Saksa Puola Iso-Britannia Tsekin tasavalta Turkki Espanja Italia Ranska Kreikka Alankomaat Tanska Suomi Eurooppa Kuva 13. Euroopan hiilen suhteellinen osuus sähköntuotannosta vuosina 1990 ja 2000 (Lähde: IEA, Energy Balances of OECD Countries, ) Suhteellisesti hiilen osuus sähköntuotannossa on pienentynyt eniten Tanskassa ja Iso- Britanniassa. Kaikissa muissakin kuvan maissa Tsekin tasavaltaa lukuun ottamatta hiilen suhteellinen osuus on pienentynyt. Euroopassa kokonaisuudessaan hiilen osuus sähköntuotannossa on pienentynyt vuoden 1990 arvosta 39 % vuoteen 2000 mennessä arvoon 30 %.

33 Hiilen tuotanto ja käyttö maailmassa Vuonna 2000 jakautui hiilen tuotanto maailmassa taulukon mukaisesti. Kiinan ja Yhdysvaltojen hiilen tuotanto kattaa yli puolet maailman hiilen tuotannosta. Taulukko 6. Hiilen tuotanto ja kansainvälinen kauppa maailmassa vuonna 1999 (Lähde: IEA Coal Information, 2001 Edition) Maa Tuotanto, miljoonaa tonnia Nettovienti (+)/ nettotuonti (-), miljoonaa tonnia Kiina Yhdysvallat Intia Aik. Neuvostoliitto Australia Etelä-Afrikka Puola Indonesia Pohjois-Korea 67-2 Muut maat Kaikki yhteensä ) 1) nettoviennit / -tuonnit eivät summaudu nollaksi Hiiltä kulutetaan pääsääntöisesti paikallisesti siellä, missä hiiltä tuotetaan. Suurimmat hiiltä kuluttavat maat ovat Kiina, Yhdysvallat, Intia ja Etelä-Afrikka. Merkittävimmät hiiltä vievät maat ovat Australia, Etelä-Afrikka, Indonesia, Yhdysvallat ja Kiina. Hiilen maailmankaupan osuus on vain 12 % hiilen kulutuksesta. Kauppa on lisääntynyt 1970-luvulta ja sen oletetaan kasvavan edelleen. Etelä-Afrikka, Yhdysvallat, Kolumbia ja Venezuela ovat maita, joista tulevaisuudessa tuodaan pääosa Euroopan markkinoille tuotavasta hiilestä. (Lähde: IEA World Energy Outlook, 2002 Edition) Hiilen osuus maailman primäärienergiasta vuonna 2000 oli 26 % ja sen oletetaan laskevan 24 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Samana ajanjaksona hiilen absoluuttisen kulutuksen oletetaan kasvavan noin 50 %. Kasvu on nopeinta Aasiassa, Lähi-Idässä ja Afrikassa. (Lähde: IEA World Energy Outlook, 2002 Edition)

34 34 ydinvoima 7 % vesivoima 2 % muut uusituvat 3 % hiili 26 % kaasu 23 % öljy 39 % Kuva 14. Maailman primäärienergia energialähteittäin 2000, yhteensä 9179 Mtoe (Lähde: IEA World Energy Outlook, 2002 Edition) Hiilen kulutuksen arvioidusta kasvusta suurin osa, noin 90 %, muodostuu sähkön tuotannosta. Taulukossa on esitetty toteutunut ja arvio sähkön tuotannosta eri energialähteillä. Taulukko 7. Maailman sähkön tuotanto eri energialähteillä, TWh (Lähde: IEA World Energy Outlook, 2002 Edition) Vuosi Hiili Ydinvoima Öljy Maakaasu Vesivoima ja muut Yhteensä Maailmanlaajuinen energian ja sähköntarpeen kasvu aiheutuu voimakkaasta väestömäärän ja talouden kasvusta Kaukoidän ja Etelä-Amerikan maissa. Hiilen osuus maailman sähkön tuotannosta on 39 % eli kivihiili on tärkein sähkön primäärienergialähde. Sähköntarpeen kasvu oletetaan edellä esitetyn taulukon mukaisesti katettavan pääasiassa hiilellä ja kaasulla. Hiilen käytön oletetaan lähes kaksinkertaistuvan ja maakaasun käytön lähes nelinkertaistuvan vuodesta 2000 vuoteen 2020.

35 Hiilen riittävyys maailmassa Maailman todetut hiilivarannot vuoden 2001 lopussa olivat 984 miljardia tonnia, josta antrasiittia ja bitumista kivihiiltä oli 519 miljardia tonnia ja ei-bitumista kivihiiltä ja ruskohiiltä oli 465 miljardia tonnia (Lähde: BP Statistical Review of World Energy 2002). Todettujen hiilivarojen jakautuminen alueittain on esitetty kuvassa 15. miljardia tonnia Ligniitti ja ruskohiili Antrasiitti ja bituminen kivihiili Eurooppa Pohjois-Amerikka Etelä- ja Keski- Amerikka Ent. Neuvostoliitto Afrikka ja Keski-itä Aasia Kuva 15. Maailman todetut hiilivarat vuoden 2001 lopussa (Lähde: BP Statistical Review of World Energy 2002) Hiilellä on fossiilisista energialähteistä suurimmat tunnetut varannot, jotka nykyisellä kulutuksella riittäisivät 200 vuodeksi. Samalla tavalla tarkasteltuna öljyvarat riittäisivät 40 vuodeksi ja maakaasuvarat 62 vuodeksi. (Lähde: BP Statistical Review of World Energy 2002) Maailman hyödynnettävät hiili-, öljy- ja maakaasuvarat alueittain vuonna 1998 on esitetty taulukossa 8. Taulukkoa on muutettu alkuperäisestä ekvivalenttisesta kivihiilitonnista ekvivalenttiseksi öljytonniksi käyttäen kivihiilen lämpöarvona 25 GJ/t ja öljyn lämpöarvona 42 GJ/t.

36 36 Taulukko 8. Hyödynnettävät energiavarat 1998, miljardia ekvivalenttista öljytonnia (Lähde: BWK Bd. 53 (2001) Nr 10 sivut 48-52) Alue Hiili Öljy Maakaasu Yhteensä Länsi-Eurooppa 23,8 2,1 3,0 29,0 Itä-Eurooppa 18,9 0,2 0,5 19,6 Ent. Neuvostoliitto 114,8 6,7 39,2 160,8 Afrikka 36,7 8,5 8,4 53,6 Lähi-itä - 78,5 35,5 114,0 Pohjois-Amerikka 128,8 6,5 5,4 140,7 Keski- ja Etelä-Amerikka 11,0 10,9 4,8 26,8 Kiina 56,5 2,8 1,0 60,2 Kauko-itä 48,5 1,9 5,4 55,8 Australia 37,9 0,3 0,9 39,1 Maailma 477,0 118,5 104,2 699,7 Osuus -% 68,2 16,9 14,9 100,0 Öljy- ja kaasuvarat sijaitsevat suurelta osin poliittisesti ja taloudellisesti epästabiileilla aluilla. Hiilivarat sen sijaan ovat globaalisti jakautuneet siten, että näihin energiavaroihin ei kohdistu tarjontavaaraa ja sen perusteella maailmanlaajuista hintavaikutusta tai esimerkiksi poliittisesta tai kaupallisesta kartellivaikutuksesta hinnan kohoamista. Euroopan selvästi suurimmat hiilivarat ovat Saksassa. Puolan antrasiitin ja bitumisen hiilen varat ovat lähes yhtä suuret kuin Saksan.

37 37 miljardia tonnia Ligniitti ja ruskohiili Antrasiitti ja bituminen kivihiili Bulgaria Tsekin tasavalta Ranska Saksa Kreikka Unkari Puola Romania Espanja Turkki Iso- Britannia Muu Eurooppa Kuva 16. Euroopan todetut hiilivarat vuoden 2001 lopussa (Lähde: BP Statistical Review of World Energy 2002)

38 38 4 Kivihiileen liittyvä lainsäädäntö ja verotus 4.1 Päästökauppadirektiivi Energiantuotantoon vaikuttavassa lainsäädännössä tulee keskeisen aseman ottamaan päästökauppadirektiivi, joka julkaistiin Direktiivin piiriin kuuluu keski- ja suurikokoiset energian tuotantolaitokset sekä tuntuva osa energiavaltaisesta prosessiteollisuudesta. Aluksi direktiivi koskee hiilidioksidipäästöjä, mutta on mahdollista että se myöhemmin laajennetaan kattamaan myös muita kasvihuonekaasupäästöjä. Päästökauppadirektiivin myötä jäsenvaltiot jakavat päästöoikeuksia direktiivin piiriin kuuluville toimijoille siten, että osana kansallisten päästövähennystavoitteiden saavuttamista päästökauppasektorille kaudelle sekä sitä edeltävälle ensimmäiselle päästökauppakaudelle asetetut päästötavoitteet saavutetaan. Päästöoikeuksien kokonaismäärä tulee määräämään toteutuvien päästöjen määrän, ei yksittäiset maiden lisätoimenpiteet päästöjen rajoittamiseksi. Kansallisella tasolla direktiiviä pitemmälle menevät toimet eivät rajoita kokonaispäästöjä, jollei myönnettäviä päästöoikeuksia leikattaisi vastaavasti. Päästökauppa aloitetaan Euroopan yhteisössä , jonka jälkeen päästökaupan piiriin kuuluvat laitokset eivät saa tuottaa hiilidioksidipäästöjä ilman kasvihuonekaasujen päästölupaa. Päästökauppadirektiivin soveltamisalaan kuuluvien laitosten on haettava aikanaan jäsenvaltionsa toimivaltaiselta viranomaiselta lupa kasvihuonekaasujen päästämiselle. Jäsenvaltiot jakavat päästöoikeudet luvan saaneiden laitosten toiminnanharjoittajille ensimmäisellä kaudella noudattaen kansallista jakosuunnitelmaa. Suomessa hallitusohjelman mukaisesti jako tehdään maksutta. Jäsenvaltio on itse vastuussa suunnitelman laatimisesta, mutta komissio voi hylätä suunnitelman, joka ei täytä direktiivissä määriteltyjä kriteerejä. Päästöoikeuksien hallussapidon ja siirtojen seuraamiseksi kukin jäsenvaltio perustaa kansallisen päästörekisterin. Kunkin jäsenvaltion oli julkistettava ja ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille kansallinen jakosuunnitelma maaliskuun 2004 loppuun mennessä ja uusien jäsenvaltioiden tultuaan jäseneksi Aikataulussa ei ole aivan pysytty ja mennessä 14 jäsenvaltiota oli lähettänyt komissiolle kansalliset jakosuunnitelmat ja 4 oli julkaissut jakosuunnitelmansa kansallista käsittelyä varten. Komissio voi jakosuunnitelman saatua kolmen kuukauden kuluessa hylätä suunnitelman tai osan siitä. Päätös päästöoikeuksien kokonaismäärästä ja päästöoikeuksien jakamisesta kunkin laitoksen toiminnanharjoittajalle on direktiivin mukaisesti tehtävä vähintään kolme kuukautta ennen päästökaupan alkamista eli syyskuun 2004 loppuun mennessä.

39 39 Ensimmäisen kolmevuotisen päästökauppakauden jälkeen seuraa viisivuotiskausia ( jne.) ja niitä koskevat jakosuunnitelmat on julkaistava ja niistä on ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille vähintään 18 kuukautta ennen kyseisen kauden alkamista. Päätös päästöoikeuksien kokonaismäärästä ja päästöoikeuksien jakamisesta kunkin laitoksen toiminnanharjoittajalle on tehtävä vähintään 12 kuukautta ennen kunkin kauden alkamista. Kansallisessa jakosuunnitelmassa on otettava tai voidaan ottaa huomioon erinäisiä direktiivin liitteessä III lueteltuja seikkoja. Jakosuunnitelman on perustuttava komissiolle toimitettaviin suunnitelmiin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi, eli kansalliseen ilmastostrategiaan. Päästökauppadirektiivin toimeenpanoa valmistellaan kauppa- ja teollisuusministeriön johdolla ja se on keskeinen osa ilmastostrategian uusimista. Päästökauppalakia koskeva hallituksen esitys (HE 49/2003) annettiin eduskunnalle huhtikuussa Polttoaineiden valmisteverotus ja tuet Polttoaineiden valmisteverotus on ollut rakenteeltaan nykyisenlainen vuodesta 1997 alkaen. Vuoden 1997 alusta muutettiin energiaverotusta ja poistettiin verot sähkön tuotannon polttoaineilta ja siirryttiin lopputuotteen eli sähkön kulutuksen verottamiseen. Lämmön tuotannon polttoaineilta kannetaan edelleen veroa, joka määräytyy polttoaineen hiilisisällön mukaan. Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetussa laissa sekä nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetussa laissa on määritelty sähköstä ja polttoaineista kannettavat valmisteverot. Taulukko 9. Polttoaineiden valmisteverot (perusvero ja lisävero) ja huoltovarmuusmaksut alkaen Tuote Perusvero Lisävero Huoltovarmuusmaksu Sähkö veroluokka I (muu kulutus) veroluokka II (teollisuus) - - 0,73 snt/kwh 0,44 snt/kwh 0,013 snt/kwh 0,013 snt/kwh Kivihiili 1) - 43,52 /t 1,18 /t Polttoturve 1) - 1,59 /MWh - Maakaasu 1) - 1,82 snt/nm 3 0,084 snt/nm 3 Kevyt polttoöljy 1) 1,93 snt/l 4,78 snt/l 0,35 snt/l Raskas polttoöljy 1) - 5,68 snt/kg 0,28 snt/kg 1) Lämmön tuotannossa. Valmisteveroa ja huoltovarmuusmaksua ei peritä Suomesta viedystä sähköstä. Samoin voimalaitosten omakäyttösähköstä ei peritä edellä mainittuja veroja.

40 40 Vuoden 2003 alusta lämmöntuotannon valmisteveron eli poltosta vapautuvan hiilidioksidin CO 2 -pitoisuuden mukainen vero-osuus, lisävero, on noin 18 /tonni CO 2. Polttoturpeella on alempi vero, 4 /tonni CO 2 ja maakaasulla 9 /tonni CO 2. Puuperäisillä polttoaineilla, mäntyöljyä lukuun ottamatta, ja jätteillä ei ole CO 2 -veroa eikä muitakaan veroja. Mäntyöljyn perusvero on samansuuruinen kuin raskaan polttoöljyn lisävero. Valmisteverojen ja huoltovarmuusmaksun lisäksi peritään maahantuodusta ja Suomen kautta kuljetetusta öljystä öljynsuojarahastoon öljysuojamaksua, jonka merkitys polttoaineiden valmisteveroon verrattuna on pieni. Taulukko 10. Polttoaineiden valmisteverot ja huoltovarmuusmaksut lämmön tuotannossa alkaen laskettuna MWh:a kohti Kivihiili Raskas Kevyt Maakaasu Polttoturve Puu 1) polttoöljy polttoöljy Ominaispäästö, gco 2 /MJ pa (114) Perusvero, /MWh 0 0 1, Hiilipitoisuuden mukainen lisävero, /t CO ) /MWh 6,13 5,02 4,81 1,83 1,59 0 Huoltovarmuusmaksu, /MWh 0,16 0,25 0,35 0, Verot ja maksut yhteensä, /MWh 6,30 5,27 7,10 1,91 1,59 0 1) Puuperäiset polttoaineet ovat CO 2 -neutraaleja /MWh pa 8 7 7,08 6 6,28 5,25 Huoltovarmuusmaksu Perusvero Lisävero , % 100 % 1, % 50 % 23 % 0 Kivihiili Raskas polttoöljy Kevyt polttoöljy Maakaasu Polttoturve Puu Kuva 17. Polttoaineiden valmisteverot ja huoltovarmuusmaksut alkaen, prosenttiluvut osoittavat polttoaineen CO 2 -perusteisen lisäveron painotuksen eri polttoaineille

41 41 Kun sähköä tuotetaan yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa, lämmön tuotannon polttoaineista suoritetaan vero polttoainemäärästä, joka saadaan kertomalla kulutukseen luovutettu lämpö kertoimella 0,9. Yhteistuotannon lämmöntuotantoa suositaan täten lämmön erillistuotantoon nähden. Jos laitos käyttää polttoturvetta lämmön tuottamiseen enemmän kuin MWh kalenterivuodessa, laitos on velvollinen suorittamaan tämän määrän ylittävästä polttoturpeen käytöstä valmisteveroa. Sähköntuotannon tukea on oikeus saada hakemuksesta 0,69 snt/kwh tuulivoimalla ja metsähakkeella tuotetusta sähköstä ja 0,42 snt/kwh pienvesivoimalla ( 1 MVA) ja puulla ja puupohjaisilla polttoaineilla sekä biokaasulla tuotetusta sähköstä sekä polttoturpeella enintään 40 MVA:n lämmitysvoimalaitoksissa sekä metallurgisten prosessien jätekaasulla tai kemiallisten prosessien reaktiolämmöllä siten, että kemiallisessa prosessissa syntyvät tuotteet käytetään sellaisenaan myyntituotteina tai jatkojalostuksen raakaaineena. Kierrätyspolttoaineilla sähköntuotannon tuki on 0,25 snt/kwh. Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka edistävät uusiutuvan energian tuotantoa tai käyttöä, edistävät energiansäästöä tai energian tuotannon ja käytön tehostamista tai vähentävät energian tuotannon tai käytön ympäristöhaittoja tai muutoin edistävät energiahuollon varmuutta ja monipuolisuutta (625/2002). Investointihankkeella tarkoitetaan investointia käyttöomaisuuteen sekä siihen liittyvää valmistelua, seurantaa ja tiedotusta. Myönnettävän tuen osuus voi olla enintään 40 % tuulivoimatuotantoa tai aurinkoenergian käyttöä edistävissä investointihankkeissa ja energiaa säästävää tai uusiutuvan energian tuotantoa tai käyttöä edistävissä uutta teknologiaa sisältävissä investointihankkeissa. Vastaavissa tavanomaista teknologiaa sisältävissä investointihankkeissa tuen osuus on enintään 30 % samoin kuin investointihankkeissa, jotka vähentävät energian tuotannon tai käytön ympäristöhaittoja. Energiahuollon varmuutta ja monipuolisuutta edistävissä investointihankkeissa tuen osuus on enimmillään 25 %. Energiatukea voidaan myöntää yrityksille, kunnille ja muille yhteisöille. Tuen myöntämisestä päättää kauppa- ja teollisuusministeriö tai työvoima- ja elinkeinokeskus. Työvoima- ja elinkeinokeskus voi myöntää tukea investointihankkeisiin, joiden hyväksyttävät kustannukset ovat enintään 2,0 miljoonaa euroa. Jos investointikustannukset ylittävät edellä mainitun summan taikka hanke liittyy uuden teknologian käyttöönottoon, tuesta päättää kauppa- ja teollisuusministeriö. Energiatukea myönnettiin vuonna 2002 yhteensä 33 miljoonaa euroa. Puun energiakäyttöön liittyviä investointeja tuettiin 21 miljoonalla eurolla, tuulivoimahankkeita 7,3 miljoonalla eurolla ja muita uusiutuviin liittyviä hankkeita tuettiin 0,8 miljoonalla eurolla. Energiakatselmuksia ja energiansäästö/tehokkuusinvestointeja tuettiin 4,2 miljoonalla eurolla. Päästökauppadirektiivin toimeenpanon yhteydessä muut energiapoliittiset ohjauskeinot, kuten energiaverotus, investointiavustukset ja tuotantotuet, joutuvat uudelleentarkasteluun. Tätä selvitetään osana direktiivin toimeenpanoa ja ilmastostrategian uusimista.

42 42 Päästökaupan ja muiden energiapoliittisten ohjauskeinojen yhteisvaikutusten selvittämistä varten perustettiin kauppa- ja teollisuusministeriön johdolla työryhmä, jonka määräaika päättyi Määräaikaa jatkettiin saakka. 4.3 Voimalaitosrakentamisen sääntely sähkömarkkinalaissa Vuonna 1995 annetun sähkömarkkinalain (386/1995) tavoitteena on ollut parantaa sähkömarkkinoiden toimivuutta ja siten turvata tehokas ja kilpailukykyinen sähkön tuotantojärjestelmä Suomeen. Uudistuksella on pyritty vähentämään kilpailun esteitä sekä poistamaan tarpeetonta sääntelyä sähkön tuotannosta ja sähkön myynnistä. Kilpailun lisääntymisellä on pyritty tehostamaan voimavarojen käyttöä ja aikaansaamaan kustannussäästöjä sähkönkäyttäjille ja kansantaloudelle. Sähkömarkkinalain säätämisellä poistettiin elinkeinolupamenettely sähkön tuotannolta ja sähkön myynniltä. Samalla uudistus poisti asteittain aikaisempaan sähkölakiin (319/1979) perustuvan luvanvaraisuuden voimalaitosrakentamiselta. Sähkölain mukaan vähintään 250 megawatin voimalaitoksen rakentaminen edellytti valtioneuvoston lupaa. Tästä lupamenettelystä luovuttiin sähkömarkkinalain voimaantullessa. Vähintään 10 megawatin suuruiset öljykäyttöiset voimalaitokset kuuluivat lupamenettelyn piiriin saakka, jolloin myös tämä lupamenettelyä koskeva säännös kumottiin. Sähkömarkkinalain 35 :n mukaan asetuksella voidaan säätää, että voimalaitoksen rakentamiseen ja voimalaitoksessa käytettävän polttoaineen muuttamiseen toiseksi on pyydettävä ministeriön lupa, jos Suomen kansainväliset sopimusvelvoitteet sitä edellyttävät. Lupa myönnetään niillä edellytyksillä ja siihen liitetään ne ehdot, joita Suomen kansainväliset sopimusvelvoitteet edellyttävät, siten kuin asetuksella säädetään. Oikeusjärjestykseemme ei sisälly tällä hetkellä tällaisia sähkömarkkinalain 35 :än perustuvia säännöksiä. Periaatteessa uusien kivihiiltä polttoaineena käyttävien voimalaitosten rakentaminen voitaisiin saattaa luvanvaraiseksi sähkömarkkinalain 35 :än perustuen. Rajoittamistoimien perusteena olisi tässä tapauksessa Suomea sitova kansainvälinen velvoite, joka perustuu Kioton pöytäkirjaan. Käytännössä tämän menettelyn estää kuitenkin vuonna 1999 säädetyn uuden perustuslain 18 :än sisältyvän perusoikeuden elinkeinovapauden muuttunut sääntely. Perustuslain 18 :n mukaan elinkeinojen luvanvaraisuudesta säädetään lailla. Tämä edellyttää sähkömarkkinalain 35 :n säännöksen muuttamista siten, että mahdolliset voimalaitosten rakentamista ja polttoaineen vaihtamista koskevat säännökset tulisi antaa vastaisuudessa lakitasoisina. Voimalaitosten lupamenettelyä koskeva valtuutussäännös sähkömarkkinalain 35 :ssä ehdotetaan kumottavaksi valmisteilla olevassa sähkömarkkinalain muutosesityksessä, joka annetaan eduskunnalle kesällä Sähkömarkkinalain 36 :än sisältyy lisäksi säännös, jonka mukaan kauppa- ja teollisuusministeriö voi määrätä, että voimalaitoksen rakentamissuunnitelmasta ja rakentami-

43 43 sesta on ilmoitettava ministeriölle. Ilmoitusmenettelyä koskevaa normia ei ole kuitenkaan annettu. Sähkömarkkinalakia koskevan hallituksen esityksen (138/1994 vp.) mukaan ilmoitusvelvollisuutta koskeva säännös on tarpeen, jotta ministeriön on mahdollista arvioida sähköjärjestelmän kehitystä muun muassa varmuusnäkökulmasta sekä suoriutua viranomaistehtävistä, jotka perustuvat kriisivalmius-, ydinenergia-, ympäristö-, vesi- ja muuhun lainsäädäntöön. Säännöksen perusteella ei kuitenkaan voida asettaa rajoituksia uusien voimalaitosten rakentamiselle. 4.4 Muiden päästöjen kuin kasvihuonekaasupäästöjen sääntely Suomen kansainväliset velvoitteet vähentää ilmaan meneviä päästöjä Suomi on monin kansainvälisin sopimuksin sitoutunut vähentämään ilmaan joutuvia päästöjä yhdessä sovittujen aikataulujen mukaisesti. Vuonna 1983 voimaan tulleeseen vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan ECE:n (YK:n Euroopan talouskomissio) yleissopimukseen perustuvin toimin on rajoitettu mm. rikin ja typen oksidien päästöjä. Sitoumukset velvoittavat Suomea valtiona, eivät yksittäisiä toiminnanharjoittajia. Valtion on huolehdittava sitoumusten täyttämisestä tarpeellisiksi katsomillaan, toiminnanharjoittajiin kohdistuvilla ohjauskeinoilla. Rikkidioksidipäästöt Rikkipäästöjen vähentämisen toista vaihetta koskeva pöytäkirja allekirjoitettiin Oslossa kesäkuussa Suomen rikkipäästöt saivat tämän mukaan vuonna 2000 olla enintään tonnia rikkidioksidiksi laskettuna, mikä on 20 % vuoden 1980 tasosta. Päästötavoitteeseen päästiin etuajassa, sillä vuonna 1996 Suomen rikkidioksidipäästöt olivat tonnia. Vuonna 2002 rikkidioksidipäästöt olivat noin tonnia. Energiantuotannon osuus päästöistä oli noin 60 %. Energiantuotannossa kivihiilen rikkidioksidipäästöt olivat tonnia, eli 22 % kokonaispäästöistä. Öljytuotteiden, lähinnä raskaan polttoöljyn ja turpeen päästöt olivat lähes yhtä suuret. Typen oksidien päästöt Typen oksidien päästöjen rajoittamista koskeva pöytäkirja tuli voimaan vuonna Sen mukaan typen oksidien päästöt eivät vuonna 1994 ylitä vuoden 1987 tasoa. Varsinaisen pöytäkirjan lisäksi Suomi on allekirjoittanut ympäristöpoliittisen julistuksen, jonka mukaan pyrkimyksenä on vähentää typen oksidipäästöjä noin 30 % viimeistään vuoteen 1998 mennessä. Päästöjen vähentämisen perusvuodeksi Suomi on valinnut vuoden 1980.

44 44 Typen oksidien vähentämistavoitteiden saavuttaminen on mm. päästölähteiden moninaisuudesta ja vaikeasta hallittavuudesta johtuen osoittautunut vaikeaksi. Päästöjen jäädyttämisvelvoite vuodelle 1994 saavutettiin, mutta päästöt eivät ole vähentyneet julistuksessa toivotulla vauhdilla, mikä Suomessa johtui autokannan ennakoitua hitaammasta uusiutumisesta 1990-luvulla. Typen oksidien kokonaispäästöt Suomessa vuonna 2002 olivat tonnia eli 27 prosenttia alle vuoden 1990 määrän. Energiantuotannon osuus tästä oli noin 33 %. Kivihiilen poltosta tulleet typen oksidit olivat noin 11 % kokonaispäästöistä. Typen oksidien päästöt jakautuvat tasaisesti eri polttoaineille. Göteborgin moniaine-monivaikutuspöytäkirja Suomi allekirjoitti vuonna 1999 niin sanotun Göteborgin moniainemonivaikutuspöytäkirjan, joka asettaa päästökatot rikkidioksidille, typen oksideille, ammoniakille ja haihtuville orgaanisille yhdisteille. Päästökatot ovat lähes samat kuin direktiivissä 2001/81/EY tiettyjen ilman epäpuhtauksien kansallisista päästörajoista (päästökattodirektiivi), joka on pantu täytäntöön valtioneuvoston hyväksymällä ilmansuojeluohjelmalla Pöytäkirjan liitteiden mukaiset voimalaitosten päästöraja-arvot rikkidioksidille ja typen oksidien päästöille noudattavat direktiiviä 2001/80/EY tiettyjen suurista polttolaitoksista ilmaan joutuvien epäpuhtauspäästöjen rajoittamisesta (LCPdirektiivi). Suomi on ratifioimassa pöytäkirjan eikä se ole vielä tullut kansainvälisoikeudellisesti voimaan Ilmansuojeluohjelma 2010 Valtioneuvosto hyväksyi ilmansuojeluohjelman 1, jolla Suomi panee täytäntöön tiettyjen ilman epäpuhtauksien kansallisista päästörajoista annetun direktiivin (2001/81/EY, päästökattodirektiivi). Direktiivi asettaa tietyille päästöille sallitut enimmäisrajat, jotka eivät saa ylittyä vuodesta 2010 alkaen. Päästökattodirektiivin mukaiset päästörajat vuodelle 2010 ovat Suomessa rikkidioksidille t/a ja typen oksideille t/a. Ilmansuojeluohjelman mukaan Suomen velvoitteiden toimeenpanemiseksi riittävät jo toteutetut tai suunnitellut ilmansuojelua edistävät toimet. Mikäli ennakoitu päästökehitys toteutuu, lisätoimia ei siis tarvita. Ilmansuojeluohjelman mukaan päästöjä vähentävät toimet liittyvät sekä energiantuotantoon, liikenteeseen, maatalouteen että teollisuuteen. Lisäksi ohjelmassa kuvataan toimia, joilla voidaan vähentää työkoneiden ja huviveneiden päästöjä sekä puun pienpoltosta aiheutuvia päästöjä. Energiantuotannon osalta vähennyskeinoksi jäävät lähinnä energiantuotantolaitosten uusiminen ja voimaan tulevat uudet päästömääräykset, sillä rikki- ja typpipäästöjen vähentämiseen on Suomessa jo investoitu merkittävästi 1980-luvun jälkipuoliskolla ja 1990-luvun alussa. 1 Ilmansuojeluohjelma valtioneuvoston hyväksymä ohjelma direktiivin (2001/81/EY) toimeenpanemiseksi. Suomen ympäristö, 588

45 45 Vaikka ohjelmassa päästöjen arvioidaankin jäävän alle päästökattodirektiivin vaatimusten, liittyy päästökehitykseen useita epävarmuustekijöitä. Energiantuotannon ja erityisesti kivihiilen polton päästöihin liittyvänä epävarmuutena ohjelmassa on mainittu Kioton pöytäkirjan mukaisten joustomekanismien ja päästökaupan vaikutus. Ohjelman toteutumista seurataan ja se tarkistetaan tarvittaessa mennessä. kt NOx SO2 300 päästökattodirektiivin rajat Kuva 18. Suomen toteutuneet NO x - ja SO 2 -päästöt ja päästökattodirektiivin mukaiset päästörajat vuodelle 2010 (Lähde: Luonnonvarat ja ympäristö 2003, Tilastokeskus) Asetus suurista polttolaitoksista Valtioneuvoston asetus polttoaineteholtaan vähintään 50 megawatin polttolaitosten ja kaasuturpiinien rikkidioksidi-, typen oksidi- ja hiukkaspäästöjen rajoittamisesta (1017/2002, LCP-asetus) tuli voimaan LCP-asetuksella pannaan toimeen tiettyjen suurista polttolaitoksista ilmaan joutuvien epäpuhtauspäästöjen rajoittamisesta annetun direktiivin (2001/80/EY, LCP-direktiivi) velvoitteet sekä kootaan yhteen ja uudistetaan kansallisessa lainsäädännössä aiemmin erillisinä valtioneuvoston päätöksinä annetut näitä laitoksia koskevat päästöraja-arvot. LCP-asetuksessa määritellään päästöjen raja-arvot polttolaitoksille ja kaasuturpiineille niiden iästä riippumatta. LCP-direktiivi ei velvoita rajoittamaan olemassa olevien kaasuturpiinien päästöjä. Asetuksessa määritellyt päästöjen raja-arvot tulevat olemassa olevien laitosten osalta voimaan , ja uusien laitosten osalta asetuksen voimaantulon ( ) jälkeen. Lisäksi polttoaineteholtaan yli 500 MW:n kiinteitä polttoaineita polttavien laitosten typen oksidien päästöraja-arvoja tiukennetaan vuoden 2016 alusta lukien. Vuoteen 2008 saakka olemassa oleviin polttolaitoksiin sovelletaan nykyistä kansallista lainsää-

46 46 däntöä (valtioneuvoston päätökset) tai ympäristöluvissa asetettuja päästöjen rajoittamisvaatimuksia. Vaihtoehtoiset menettelyt vanhimpien olemassa olevien laitosten kohdalla Vaihtoehtona sille, että jokainen olemassa oleva polttolaitos, joka on saanut luvan ennen , alittaa LCP-asetuksessa määritellyt päästöjen raja-arvot, voidaan nämä laitokset sisällyttää nk. kansalliseen päästöjen vähentämissuunnitelmaan. Valtioneuvosto on hyväksynyt suunnitelman, jolla vähennetään vanhojen polttolaitosten typen oksidipäästöjä. Suunnitelmaan kuuluu 107 yli 50 megawatin vanhaa polttolaitosta, jotka käyttävät polttoaineina kivihiiltä, öljyä, turvetta ja puuperäisiä polttoaineita. Nyt päätetyllä vähennyssuunnitelmalla rajoitetaan siihen kuuluvien laitosten typen oksidipäästöjä ensin vuoden 2008 alusta ja seuraavaksi vuoden 2016 alusta kaikkien laitosten yhteiseen päästöjen määrään sidotulla velvoitteella. Jos päästöjen kehitys on vuoteen 2012 mennessä sellainen, että vuodelle 2016 asetettu laitosten yhteinen kokonaispäästöjen vähennystavoite riittävällä varmuudella alitetaan, asetuksen vuonna 2016 voimaan tuleva suuria kivihiililaitoksia koskeva NO x -päästöraja muutetaan sellaiseksi, että laitokset voivat saavuttaa rajan ilman katalyyttistä typen oksidien poistoa. Kansallinen päästöjen vähennyssuunnitelma on toimitettu komissiolle, joka voi vielä puuttua päätöksen sisältöön. Toisena vaihtoehtona näille laitoksille on, että LCP-asetuksen päästörajoja ei tarvitse noudattaa, jos viimeistään ympäristöviranomaisille jätetyllä kirjallisella ilmoituksella sitoudutaan käyttämään laitosta korkeintaan tuntia alkaen ja päättyen viimeistään Tällöin on joka vuosi jätettävä ympäristöviranomaisille ilmoitus käytetystä ja käyttämättömästä tuntimäärästä. Lisäksi polttoaineteholtaan vähintään 400 MW:n polttolaitoksessa voidaan noudattaa rikkidioksidipäästöjen raja-arvoa 800 mg/m 3 (n), jos laitos toimii enintään 2000 tuntia vuodessa laskettuna viiden vuoden liukuvana keskiarvona saakka, ja enintään 1500 tuntia vuodessa viiden vuoden liukuvana keskiarvona alkaen. Olemassa olevassa, kiinteää polttoainetta käyttävässä, polttoaineteholtaan yli 500 MW:n polttolaitoksessa, jonka toiminnan aloittamiseksi on myönnetty lupa ennen , voidaan saakka noudattaa typen oksidien päästöraja-arvoa 600 mg/m 3 (n), typpidioksidiksi laskettuna, jos laitos toimii alkaen enintään 2000 tuntia vuodessa laskettuna viiden vuoden liukuvana keskiarvona. Tällaisessa laitoksessa voidaan alkaen noudattaa typen oksidien raja-arvoa 450 mg/m 3 (n), jos laitos toimii alkaen enintään 1500 tuntia vuodessa laskettuna viiden vuoden liukuvana keskiarvona. Olemassa olevassa, polttoaineteholtaan yli 100 megawatin kaasuturpiinissa, jonka toiminnan aloittamiseksi on myönnetty lupa ennen 1 päivää huhtikuuta 1991, voidaan olla noudattamatta asetuksen 8 :ssä tarkoitettuja typen oksidien päästöraja-arvoja, jos toiminnanharjoittaja on ilmoittanut viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2003 alueelliselle

47 47 ympäristökeskukselle käyttävänsä kaasuturpiinia sen huipputehoa vastaavasti enintään tuntia laskettuna vuoden 1995 alusta Alle 50 MW polttoainetehoisten polttolaitosten sääntely Pienille laitoksille on voimassa kaksi päästöjä rajoittavaa säädöstä: valtioneuvoston päätös yleisistä ohjeista voimalaitosten ja kattilalaitosten hiukkaspäästöjen rajoittamiseksi (157/1987) sekä valtioneuvoston asetus raskaan ja kevyen polttoöljyn rikkipitoisuudesta (766/2000). Näistä ensimmäinen koskee myös hiilen käyttöä. Kesällä 2003 valmistui selvitys (Jalovaara-Aho-Hietamäki-Hyytiä, Paras käytettävissä oleva tekniikka (BAT) 5 50 MW:n polttolaitoksissa Suomessa, Suomen ympäristö 649, Suomen ympäristökeskus), jossa tarkasteltiin 5-50 MW:n polttolaitoksissa käytössä olevia polttoprosesseja, niiden päästöjä sekä päästöjen hallinnan ja vähentämisen keinoja. Valtioneuvoston päätöksen 157/1987 tarpeellisuus harkitaan erikseen tämän selvityksen pohjalta Valtioneuvoston asetus jätteen polttamisesta Valtioneuvoston asetus jätteen polttamisesta (362/2003, jätteenpolttoasetus) annettiin ja se tuli voimaan Käytössä olevaan poltto- tai rinnakkaispolttolaitokseen sovelletaan aikaisemmin voimassa olleita säännöksiä saakka. Jätteenpolttoasetuksella pantiin täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi jätteenpoltosta (2000/76/EY, jätteenpolttodirektiivi). Jätteenpolttoasetuksessa ei määritellä polttoainetehon tai jätemäärän alarajaa soveltamisalalle. Ainoastaan koelaitokset, joissa käsiteltävä jätemäärä on alle 50 tonnia vuodessa, on rajattu pois soveltamisalasta. Eräitä jätejakeita on myös rajattu ulos asetuksen soveltamisalasta. Jätteenpolttodirektiivi jakaa poltto- ja rinnakkaispolttolaitokset kahteen luokkaan käyttöhistorian perusteella: jo käytössä oleva laitos: pelkistäen määriteltynä sellainen toiminnassa oleva laitos, jolla on voimassaolevan yhteisön lainsäädännön mukainen lupa tai jota koskeva lupahakemus on jätetty ennen ja joka on aloittanut jätteen polttamisen mennessä. uusi laitos: muu kuin em. määritelmän täyttävä laitos. Asetus säätää rinnakkaispolton savukaasujen päästöille raja-arvot sekä asettaa raja-arvot savukaasujen puhdistuksessa syntyville jätevesipäästöille. Asetus edellyttää jätteen poltto- ja rinnakkaispolttolaitoksilta myös päästöjen sekä erilaisten palamista kuvaavien suureiden entistä tarkempaa seurantaa. Polttolaitoksella tarkoitetaan yksikköä, joka on tarkoitettu jätteiden lämpökäsittelyyn, esim. kaasutukseen, riippumatta siitä, hyödynnetäänkö poltosta syntyvä lämpö vai ei. Lämpökäsittelyllä tarkoitetaan mm. jätteen polttoa hapettamalla kuten kaasutusta, jos käsittelystä syntyvät tuotteet tämän jälkeen poltetaan. Rinnakkaispolttolaitoksella tarkoitetaan laitosta, jonka pääasiallisena tarkoituksena on tuottaa energiaa tai aineellisia

48 48 tuotteita ja jossa jätettä käytetään vakinaisena tai lisäpolttoaineena tai jossa jätettä lämpö käsitellään sen käsittelemiseksi. Asetus määrittelee laitoskokonaisuuden siten, että siihen kuuluvat laitosalue ja koko laitos käsittäen kaikki rinnakkaispolttolinjat, jätteen vastaanotto- ja varastointilaitteistot, esikäsittelyjärjestelmät laitosalueella, jätteen-, polttoaineen- ja ilmansyöttöjärjestelmät, kattila, savukaasujen käsittelyjärjestelmät, palamisjätteiden ja jätevesien säilytys- tai käsittelyjärjestelmät laitosalueella, savupiippu sekä palamisen tarkkailu- ja säätöjärjestelmät. Ne yli 50 MW:n polttoainetehoiset laitokset, jotka polttavat biomassaa ja jotka on suljettu jätteenpolttoasetuksen soveltamisalan ulkopuolelle, kuuluvat edellä mainitun suuria polttolaitoksia koskevan LCP-asetuksen soveltamisalaan. LCP-direktiivin ja jätteenpolttodirektiivin yhtymäkohdat Jätteenpolttoasetuksen rinnakkaispolttoa koskevien päästörajojen laskennassa tarvittavat muiden kuin jätepolttoaineiden päästöraja-arvot ovat samat kuin LCP-asetuksen uusia polttolaitoksia koskevat päästörajat.

49 49 5 Hiilidioksidipäästöjen vähentämismahdollisuudet teknologian keinoin Kivihiilen käytön vähentämisen teknologisia vaihtoehtoja erityisesti hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi tarkastellaan ensiksi nykyisissä kivihiilivoimalaitoksissa. Sen jälkeen muodostetaan näkemys uusista teknologioista ja niiden kaupallistamisen ajankohdista. Lopuksi arvioidaan mahdollisuuksia hiilidioksidin talteenotolle ja siihen liittyviä kustannuksia. (Lähde: Energy Visions 2030 for Finland. VTT Energy. Edita 2001 ja Electrowatt-Ekono Oy) 5.1 Tuotantoteknologiat Tuotantoteknologioiden puitteissa kivihiilen käytöstä syntyvien hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen voidaan vaikuttaa kahdella eri tavalla: korvaamalla osa tai kaikki tuotantolaitoksessa nykyisin poltettava kivihiili polttoaineella, jonka ominaishiilidioksidipäästö on matalampi tai parantamalla tuotantolaitoksen hyötysuhdetta prosessiteknisin menetelmin. Nykyisissä laitoksissa kivihiiltä on mahdollista korvata vaihtoehtoisilla polttoaineilla, joita ovat lähinnä maakaasu ja kotimaiset polttoaineet (puupolttoaineet ja turve). Laitoksella käytössä oleva polttotekniikka määrää vaihtoehdot korvaavaksi polttoaineeksi, mikä puolestaan vaikuttaa siihen kuinka suuri osuus kivihiilestä voidaan korvata. Hiilipölykattiloiden palamisprosessia voidaan muuttaa siten, että kattila varustetaan myös maakaasupolttimilla, jolloin tuotantolaitos voi siirtyä käyttämään kokonaan tai osittain maakaasua polttoaineena siellä missä sitä on saatavilla. Maakaasuvaihtoehdon lisäksi tai sen tilalla tuotantolaitos voi investoida erilliseen kaasutinlaitokseen, jossa tuotetaan palamiskelpoista kaasua esimerkiksi biomassasta ja kierrätyspolttoaineista. Kyseisen kaasutinlaitoksen tuottaman prosessikaasun avulla on mahdollista korvata noin 30 % kivihiilestä. Biomassalla voidaan korvata maksimissaan 15 % pölypolttokattiloissa poltetusta kivihiilimäärästä, mutta käytännössä korvattava määrä jää yleensä alle 10 %:n. Polttoteknisten rajoitusten lisäksi biomassan käyttöön vaikuttavat sille asetetut laatuvaatimukset sekä saatavuus sijaintipaikkakunnalla. Biomassan ja kivihiilen seospoltto pölypolttokattilassa vaatii investointeja polttoaineen vastaanotto ja käsittelyjärjestelmiin sekä joissakin laitoksissa myös muutoksia palamisprosessiin. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa kivihiilen ja biomassan yhteispoltto suurissa pölypolttoon perustuvissa lauhdelaitoksissa on yleistymässä voimakkaasti paikallisen energialainsäädännön vaikutuksesta, mutta menetelmästä ei odoteta pitkäaikaista ratkaisua hiilidioksidipäästöjen rajoittamisessa.

50 50 Hiilipölykattiloihin verrattuna olemassa olevissa leijukerrospolttoon perustuvissa kattiloissa huomattavasti suurempi osa kivihiilestä voidaan korvata biomassalla. Korvattavan kivihiilen osuus määräytyy kattilan alkuperäisen mitoituksen mukaan, mutta teoriassa kivihiili voidaan korvata kokonaisuudessaan biomassalla. Tällöin kattilan höyryntuotantokapasiteetti pienenee huomattavasti ja joitakin apulaitteita saatetaan joutua uusimaan. Biomassan lisääminen polttoainevalikoimaan vaatii minimissään investointeja polttoaineen vastaanotto ja käsittelyjärjestelmään. Lähitulevaisuudessa on odotettavissa teknologian kehittymistä nykyisistä pölypoltto- ja kiertoleijupetikattiloista superkriittisiin kattiloihin, jonka avulla nykyiset pelkästään kivihiiltä polttavien lauhdevoimalaitosten hyötysuhteet nousevat alle 40 prosentista yli 45 prosenttiin. Vuosikymmenien tähtäimellä on mahdollista, että kivihiiltä polttavien lauhdevoimalaitosten hyötysuhteet nousevat jopa 60 prosenttiin. Sähkön ja lämmön yhteistuotannossa kaasutukseen ja polttokennoteknologiaan perustuvissa voimalaitoksissa on mahdollista saavuttaa jopa 96 prosentin kokonaishyötysuhde, kun kokonaishyötysuhde nykyisissä kivihiiltä käyttävissä yhteistuotantolaitoksissa on noin 90 prosenttia. Jos voimalaitokset varustetaan hiilidioksidin talteenotolla, sillä on merkittävä hyötysuhdetta pienentävä vaikutus, koska talteenotto kuluttaa sähköä CO 2 päästö, kg/mwh (sähkö) % hiili KIERTOLEIJU PÖLYPOLTTO SUPERKRIITTINEN LÄPIVIRTAUS- KIERTOLEIJU SUPERKRIITTINEN PÖLYPOLTTO 600 KIERTOLEIJU 80% hiili 20% biomassa 500 SUPERKRIITTINEN LÄPIVIRTAUSKIERTOLEIJU Hyötysuhde, % Kuva 19. Hiilivoiman hyötysuhteen kehittyminen lähitulevaisuudessa (Lähde: Energy Visions 2030 for Finland. VTT Energy. Edita 2001)

51 Hyötysuhde, % Höyrykone Pölypoltto Paineistettu leijupetipoltto Polttokenno (topping) Ylikriittinen CFB IGCC SO 2 poistolla CO 2 talteenotolla Kuva 20. Hiilivoiman hyötysuhteen kehittyminen (Lähde: Energy Visions 2030 for Finland. VTT Energy. Edita 2001) 5.2 Hiilidioksidin talteenotto ja loppusijoitus Hiilidioksidin erottaminen ja talteenotto on yleistä petrokemianteollisuudessa ja joissakin kemianteollisuuden prosesseissa. Myös voimalaitosten hiilidioksidipäästöt on mahdollista ottaa talteen polttoaineesta riippumatta. Jo kaupallisessa käytössä olevissa talteenottomenetelmissä palamisprosessissa syntynyt hiilidioksidi joko nesteytetään savukaasupesurissa tai sidotaan kemiallisesti sopivaan mineraaliin. Vastaavasti kaasutusprosesseissa polttoainekaasun hiilidioksidi voidaan poistaa pesurin avulla ennen palamisprosessia. Pesurissa nesteytetty hiilidioksidi kuljetetaan putkistolla ja pumpataan loppusijoituspaikkaan kaasuna. Mahdollisia loppusijoituspaikkoja ovat hyödynnetyt öljy- ja maakaasulähteet, valtamerien syvänteet jne. Sitominen mineraaleihin on tehokkainta pienemmissä laitoksissa ja vain, jos tarvittavien mineraalien ja lopputuotteen, johon hiilidioksidi on sidottu, kuljetusmatkat eivät ole pitkiä. Palamisprosessin jälkeisellä talteenotolla on mahdollista saada talteen jopa noin 90 prosenttia hiilidioksidipäästöistä. Talteenotto pienentää hiilivoimalaitoksen hyötysuhdetta prosenttiyksikköä verrattuna tilanteeseen ilman hiilidioksidin talteenottoa. Uuden voimalaitoksen investointikustannukset nousevat prosenttia ja tuotantokustannukset prosenttia. Olemassa olevaan voimalaitokseen vaaditaan suuria muutoksia sekä savukaasu- että höyrypiiriin. Kaasutusprosessiin liittyvässä polttoainekaasun puhdistuksessa voidaan päästä 40 prosentin hiilidioksidin erotusasteeseen. Uuden voimalaitoksen investointikustannuksen

52 52 odotetaan kasvavan tällöin prosenttia ja sähköntuotannon kustannus prosenttia. Laitoksen hyötysuhde pienenee noin 7 11 prosenttiyksiköllä. Suomessa hiilidioksidin talteenottoa savukaasuista sovelletaan Myllykoskella paperiteollisuuden päällystemineraalien valmistuksessa, jolloin mineraalien tuotantolaitos sijaitsee voimalaitoksen vieressä. Talteen otetun hiilidioksidin sijoittaminen Suomeen on vaikeaa ja loppusijoitus maakaasukentille onkin todennäköisin vaihtoehto. Tällöin nesteytetyn hiilidioksidin kuljetuskustannukset ovat suuret. Hiilidioksidin erotuksen ja loppusijoituksen teknologiakehitykseen panostetaan tällä hetkellä aktiivisimmin Yhdysvalloissa ja Japanissa. Suomi on osallistunut IEA:n Greenhouse gas R & D ohjelmaan vuodesta 1993 lähtien. USA:n, Japanin ja Suomen lisäksi ohjelmassa ovat mukana Australia, Kanada, EU, Tanska, Korea, Alankomaat, Uusi-Seelanti, Norja, Ranska, Ruotsi, Sveitsi ja Iso-Britannia. Lisäksi ohjelmassa on useita yrityksiä. Hiilidioksidin erotus ja loppusijoitus voi vaikuttaa voimakkaasti myös sähkömarkkinoihin. Kun hiilidioksidin loppusijoitus Pohjanmeren öljylähteisiin lähivuosina alkaa, tanskalaiset hiilivoimalaitokset saattavat parantaa huomattavasti kilpailukykyään. Tanskan voimalaitoksista poistettua hiilidioksidia voitaisiin siirtää putkessa Norjan öljykentille. Hiilidioksidi-ongelman ratkaisun lisäksi voidaan hyötyä lisäöljyntuotannosta. Hiilidioksidi-, vety- ja jopa happiputkiverkostot voivat huomattavasti muuttaa teollisuuden sijoittumista pitkällä aikavälillä. Hiilidioksidin erotus ja loppusijoitus ei ole Suomen kannalta yhtä keskeistä kuin monissa muissa maissa, joissa on hyviä paikkoja (mm. tyhjiä öljylähteitä, merensyvänteitä) poistetun hiilidioksidin loppusijoittamiseksi. Suomessa ainoa tapa varastoida hiilidioksidia olisi sen sitominen kiinteään mineraalikarbonaattiin. Se saattaisi tulla mahdolliseksi noin Suomen eräs tulevaisuuden ratkaisu saattaisi olla myös CO 2 -putki suurista hiilidioksidikeskittymistä Norjaan.

53 53 6 Toimintaympäristön muutostekijät 6.1 Kansainvälinen politiikka Vuonna 1997 allekirjoitetun Kioton pöytäkirjan voimaantulon vaatimus on, että vähintään 55 puitesopimuksen sopimuspuolta ratifioi pöytäkirjan ja että ratifioinnit kattavat vähintään 55 % pöytäkirjan liitteen I mukaisten sopimuspuolten (teollisuusmaat) CO 2 - päästöistä vuonna Lukumääräehto on jo täyttynyt, sillä 119 maata ja 120 sopimuspuolta (EU on yksi sopimuspuoli) oli ratifioinut pöytäkirjan mennessä. Kattavuus CO 2 -päästöjen suhteen sitä vastoin ei ole vielä täyttynyt ja riippuu täysin Venäjän ratifioinnista: Venäjällä on 17,4 % osuus CO 2 -päästöistä ja mennessä pöytäkirjan ratifioineet maat kattoivat vasta 44,2 %. USA, jonka päästöt olivat vuonna 1990 noin 36 % liitteen I maiden päästöistä, on ilmoittanut ettei tule ratifioimaan pöytäkirjaa. Samoin Australia (osuus 2,1 % liitteen I maiden päästöistä) on jättäytymässä pöytäkirjan ulkopuolelle. Kioton pöytäkirjan mukaisesti EU-15:n velvoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vuoden 1990 arvosta n Mt CO 2 -ekv. arvoon n Mt CO 2 -ekv. keskimäärin vuosina Vastaavasti EU-25 maissa vuoden 1990 kasvihuonekaasupäästöt olivat noin 5250 Mt ja velvoite vuosille noin 4840 Mt. Eli vuosittainen vähennystarve vuodesta 1990 vuosiin on EU-15:ssä noin 340 Mt ja EU-25:ssä noin 410 Mt. (Lähde: Greenhouse Gas Inventory Database Kioton pöytäkirjaan sisältyy päästöjen vähennyskeinona kansainvälisesti toteutettavia joustomekanismeja eli niin sanottuja Kioton mekanismeja, joita ovat yhteistoteutus (JI, Joint Implementation), puhtaan kehityksen mekanismi (CDM, Clean Development Mechanism) ja päästökauppa (ET, Emissions Trading). Joustomekanismien tarkoituksena on lisätä pöytäkirjan toimeenpanon joustavuutta ja kustannustehokkuutta. Yksinomaan niillä mikään maa ei voi täyttää päästövähennysvelvoitteitaan. Pöytäkirjan mukaan sopimuspuolet voivat täydentää kotimaisia toimia mekanismeilla. Kioton pöytäkirjan mukainen päästökauppa on valtioiden välistä päästökauppaa, jota voivat käydä pöytäkirjan liitteessä B luetellut, pöytäkirjan ratifioineet teollisuusmaat. Päästökauppa on periaatteessa sopimuspuolten välistä, mutta sopimuspuolet voivat valtuuttaa myös yrityksiä käymään sitä. Yhteistoteutus ja puhtaan kehityksen mekanismi perustuvat hankeyhteistyöhön. Perusajatuksena on investoida sellaiseen maahan, jossa päästöjen vähentämisen rajakustannukset ovat kotimaata pienemmät. Investoija saa lukea näin aikaansaatuja päästövähennyksiä hyväkseen. JI-hankkeet ovat teollisuusmaiden välisiä. CDM-hankkeissa sopimuspuolina ovat teollisuusmaa ja kehitysmaa. EU:ssa on erityisesti Kioton pöytäkirjan seurauksena viime vuosina valmistunut tai valmistelussa lukuisa määrä energian tuotantoon ja käyttöön sekä päästöihin liittyviä uusia direktiivejä ja direktiivien muutosehdotuksia sekä eriasteisia tavoitteenasetteluja. Euroopan komissio on koonnut Euroopan ilmastomuutosohjelman (ECCP) alle laajan määrän erinäisiä toimia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Ohjelman ensim-

54 54 mäisessä vaiheessa luotiin Kioton pöytäkirjan vaatimukset täyttävä strategia. Toisessa vaiheessa tuettiin ensimmäisessä vaiheessa määritettyjä prioriteettien toimeenpanoa sekä jatkettiin toimien arviointia ja edelleen kehittelyä. Toisen vaiheen loppuraportti ilmestyi huhtikuussa Toisen vaiheen aikana tuli voimaan mm. direktiivi sähköntuotannon edistämisestä uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön sisämarkkinoilla (2001/77/EY, RES-E direktiivi). Direktiivi hyötylämmön tarpeeseen perustuvan sähkön ja lämmön yhteistuotannon edistämisestä sisämarkkinoilla (2004/8/EY) tuli voimaan Vireillä olevana toimenpide-ehdotuksena on mm. liikenteen biopolttoaineiden käyttöä edistävä direktiivi [KOM(2001) 547 lopullinen]. Toisen vaiheen raportissa pidetään tulevista ilmastopolitiikan haasteista tärkeimpinä mm. uusiutuvan energiankäytön lisäämistä sekä tulevassa tutkimus- ja kehitystyössä painopisteinä vetyja polttokennotekniikkaa, aurinkoenergiaa ja hiilidioksidin talteenottoa. Päästökauppadirektiivi ja sitä täydentävä sovittelussa jo hyväksytty mutta vielä vahvistamaton direktiivin muutos Kioton pöytäkirjan hankemekanismien osalta vaikuttavat EU-lainsäädännöstä eniten kivihiileen käyttöön ja energiantuotantoon yleensäkin. Päästökaupan kansallisessa jaossa laitoksille jaetaan päästöoikeuksia tiettyjen kriteerien perusteella. Kun päästöoikeudet on jaettu, laitokset voivat käydä niillä vapaasti kauppaa. Eri maiden jakamat oikeudet muodostavat yhdessä katon, jota päästökaupan piirissä olevien toimijoiden päästöt eivät voi ylittää. Jokaisen vuoden osalta kunkin päästökaupan alaisen laitoksen on luovutettava viranomaisille jakson aikana tapahtuneita päästöjään vastaava määrä päästöoikeuksia (ns. cap and trade periaate). Hyväksytyllä linkkidirektiivillä mahdollistetaan hankemekanismeilla (JI- ja CDMhankkeet) hankittavien päästöhyvitysten muuttaminen päästökaupan päästöoikeuksiksi. Linkkidirektiivi tulee laajentamaan päästövähennyksiä ostavien hankintamahdollisuuksia ja samalla alentaa hankintakustannuksia. EU:n päästökaupan piirissä olevat toiminnanharjoittajat voivat hyödyntää CDM-hankkeista syntyviä sertifioituja päästövähennyksiä (CER) jo vuosina ja JI-hankkeista syntyviä päästövähennysyksiköitä (ERU) vuodesta 2008 alkaen. Jäsenmaa päättää laitostasolla asetettavasta päästövähennysyksiköiden hyödyntämisen enimmäismäärästä.. Linkkidirektiivin tarkoituksena on laajentaa päästötasetarkastelua jo vuodesta 2005 alkaen EU:n ulkopuolelle. CERien ja ERUjen hyödyntämisen myötä EU:n päästökauppajärjestelmän päästöoikeuksien kokonaismäärä kasvaa. EY:n komissio julkaisi marraskuussa 2000 vihreän kirjan Euroopan energiahuoltostrategiasta. Vihreässä kirjassa esitetään, että tärkeimmät EU:n energiapolitiikan tavoitteet ovat huoltovarmuuden parantaminen, ilmastomuutoksen torjunta sekä sisämarkkinoiden edistäminen energiakustannusten alentamiseksi ja eurooppalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi. Vihreässä kirjassa esitetään energiastrategia, joka perustuu ennen muuta energian kysynnän hallintaan. Siinä tuodaan esille, että liikkumavara energian tarjonnan suhteen on rajallinen, koska EU:n jäsenvaltioilla on käytössään varsin vähän omia energiavaroja ja, koska joidenkin sen omien varojen, kuten hiilen, kilpailukyky on heikko. Vihreän kirjan mukaan hiilen tulevaisuus riippuu suurelta osin sellaisten tekniikoiden kehittämisestä, joilla voidaan helpottaa hiilen käyttöä (kuten kaasuksi muuttamista) ja vähentää sen ympäristövaikutuksia eli päästöjä ilmaan puhtaiden polttoteknologioiden avulla ja sitomalla hiilidioksidipäästöjä.

55 55 Vihreän kirjan mukaan hiilen tuotannolla ei taloudellisin kriteerein ole tulevaisuutta nykyisissä eikä uusissa jäsenmaissa. Tuotantoa voidaan säilyttää ainoastaan osana unionin energian toimitusvarmuuden takaamista. Esimerkiksi Saksassa kivihiilen tuotantoa tuetaan nykyisin 3,3 miljardilla eurolla (Lähde: Financial Times Deutschland, ). Tuen määrää alennetaan vuoteen 2005 mennessä 2,7 miljardiin euroon ja sen jälkeen enimmillään 2,0 miljardiin euroon. Tuen määrän pienentämisen johdosta kivihiilen tuotanto Saksassa tulee alenemaan merkittävästi. Vihreä kirja käynnisti keskustelun sekä useimmissa jäsenmaissa kansallisten energiavaihtoehtojen uudelleenpohdinnan. Komissio on antanut vihreään kirjaan liittyen ehdotuksia energiastrategian toteuttamiseksi, joista Neuvosto ja Euroopan parlamentti on jo hyväksynyt mm. vuonna 2001 annetun direktiivin sähköntuotannon edistämisestä uusiutuvista energialähteistä (RES-E). Komissio on myös antanut öljytuotteiden ja maakaasun toimitusvarmuutta käsittelevät direktiiviehdotukset [KOM (2002) 488 lopullinen], joiden avulla on tarkoitus parantaa energian toimitusvarmuutta EU:ssa energian sisämarkkinoilla. RES-E direktiivin tavoitteena on edistää sähköntuotantoa uusiutuvilla energialähteillä sekä nostaa näillä tuotetun sähkön osuus EU:ssa vuoden %:n tasosta 22 %:iin vuoteen 2010 mennessä. Direktiivissä on lisäksi suuntaa-antavat maakohtaiset tavoitteet. Suomen suuntaa-antavana tavoitteena on tuottaa uusiutuvilla energiamuodoilla 31,5 % Suomen sähkönkulutuksesta vuonna Vuosina on uusiutuvilla energialähteillä tuotettu Suomessa % sähkönkulutuksesta eli noin TWh vuodessa (Lähde: Uusiutuvan energian edistämisohjelma , Kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä- ja toimikuntaraportteja 5/2003) Jäsenvaltioiden on raportoitava säännöllisesti komissiolle sähköntuotannosta uusiutuvilla energialähteillä sekä edistämistoimista, joilla tavoite saavutetaan. Direktiivi hyötylämmön tarpeeseen perustuvan sähkön ja lämmön yhteistuotannon edistämisestä sisämarkkinoilla (2004/8/EY) tuli voimaan Direktiivissä esitetään EU:n laajuinen yhteinen menetelmä yhteistuotantosähkön määritelmäksi. Direktiivin mukaan tukitoimia voi suunnata ainoastaan sellaiselle yhteistuotantosähkölle, jonka tuotanto säästää primäärienergiaa erillistuotantoon verrattuna. Tukitoimien käyttö on kansallisesti harkittavissa. Jäsenmaat velvoitetaan direktiivin mukaan mm. laatimaan selvityksiä yhdistetyn tuotannon lisäämismahdollisuuksista, varmistamaan yhteistuotantosähkön verkkoon pääsy sekä luomaan yhteistuotantosähkön alkuperätakuujärjestelmä. Direktiivi ei sisällä sitovia tavoitteita jäsenmaille yhteistuotannon osuudesta sähköntuotannossa eikä siinä aseteta suoria velvoitteita sähkön tuottajille tai loppukäyttäjille. Direktiivi energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta (2003/96/EY, energiaverodirektiivi) tuli voimaan Direktiivillä harmonisoidaan kaikkien polttoaineiden minimiverotasot ja energiaverotuksen käytännöt, joskin turve on rajattu direktiivin ulkopuolelle. Direktiivi koskee moottoripolttoaineita ja lämmön tuotantoon käytettäviä polttoaineita. Sähkön tuotannon polttoaineet on vapautettava verosta, mutta niitä voidaan direktiivin mukaan verottaa ympäristöperusteisesti. Direktiivin velvoitteet on saatettava voimaan kansallisesti viimeistään alkaen. Direktiivin minimiverotasot ja Suomen nykyiset verotasot on esitetty Taulukossa 11.

56 56 Taulukko 11. Direktiivin mukaiset minimiverotasot vuoden 2004 alusta ja Suomen energiaverot vuonna EU:n minimiverotaso 2004 Suomen energiaverot 2004 Bensiini, snt/l 35,9 58,08 Dieselöljy, snt/l 30,2 31,59 Kevyt polttoöljy, snt/l 2,1 6,71 Raskas polttoöljy, snt/kg 1,5 5,68 Maakaasu, snt/m3 0,54 1,82 Kivihiili, /t 3,82 43,52 Turve, /MWh - 1,59 Teollisuuden sähkö, snt/kwh 0,05 0,44 Muut yritykset, snt/kwh 0,05 0,73 Muu sähkö, snt/kwh 0,1 0,73 Direktiivissä sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä (2003/54/EY, sähkön sisämarkkinadirektiivi) velvoitetaan jäsenvaltiot seuraamaan sähkön toimitusvarmuutta. Energiantuotannon kannalta on seurattava tarjonnan ja kysynnän tasapainoa ja suunnitteilla tai rakenteilla olevan lisäkapasiteetin määrää sekä toimenpiteitä kysyntähuippujen kattamiseksi ja yhden tai useamman sähkön toimitusvajauksen hoitamiseksi. Seurannasta ja mahdollisista tarvittavista toimenpiteistä on raportoitava komissiolle joka toinen vuosi. Seurantavelvoitteen lisäksi jäsenvaltion on luotava avoin ja syrjimätön järjestelmä uuden tuotantokapasiteetin ja energiatehokkuutta edistävien kysynnänhallintatoimien tarjouskilpailumenettelyksi. Tarjouskilpailua saadaan käyttää ainoastaan silloin, kun uutta kapasiteettia tai kysynnänhallintatoimia ei synny markkinaperusteisesti riittävästi sähkön toimitusvarmuuden turvaamiseksi. Sähkön sisämarkkinadirektiivin velvoitteet on saatettava kansallisesti voimaan mennessä. 6.2 Kotimainen päätöksenteko Kansallinen ilmastostrategia Kansallinen ilmastostrategia valmistui vuonna Ilmastostrategia sisältää linjaukset ja toimet, joiden avulla Suomen kasvihuonekaasupäästöt saadaan Kioton pöytäkirjan ja sitä seuranneen EU:n taakanjaon mukaiseen tavoitteeseen ensimmäisellä velvoitekaudella Samalla kun ilmastostrategiaa toimeenpannaan, aloitettiin sen päivittäminen vuonna Tärkeimpinä syinä päivittämiseen ovat EU:n päästökauppa ja ns. Kioton joustomekanismit. Strategian valmistelun aikana vuosina päästökauppadirektiiviä ei ollut, eivätkä joustomekanismien kansainväliset säännöt olleet selvillä.

57 57 Uudistettavaan ilmastostrategiaan sisällytetään EU-päästökaupan ja joustomekanismien lisäksi linjaukset ns. hiilinielujen käytöstä ja ilmastomuutokseen sopeutumisen huomioonottaminen sekä toimenpiteiden ja toimeenpanon laajentaminen alueelliselle ja kunnalliselle tasolle. Tärkeänä osana strategian päivittämisessä on myös valmistautuminen ensimmäistä sitoumuskautta seuraavia sitoumuskausia koskeviin päästövähennysneuvotteluihin. Uudistetun ilmastostrategian arvioidaan valmistuvan alkuvuodesta 2005 ja hallitus antaa sen selontekona eduskunnalle. Päästökauppadirektiivin toimeenpanolla on keskeinen osa ilmastostrategian uusimisessa. Kauppa- ja teollisuusministeriön johdolla kolmen työryhmän avustamana valmistellaan päästökaupan toimeenpanoa. Ilmastostrategiassa keskeisinä osina olevia uusiutuvien energialähteiden tukemisen ja energiansäästön ohjelmia jatketaan ja toimenpiteet sovitetaan mm. päästökaupan toimeenpanon kanssa. Uusiutuvan energian edistämisohjelman mukaan uusiutuvien energialähteiden primäärienergian käytön tavoite vuodelle 2010 on 114 TWh, mikä vastaa 30 % lisäystä vuodesta Vastaavasti RES-E direktiivin suuntaa-antavan tavoitteen mukaisesti Suomen olisi tuotettava sähköstä uusiutuvilla energialähteillä 29,3 TWh, mikä vastaa 33 % kasvua vuodesta Nämä kasvutavoitteet lisäävät toteutuessaan bioenergian käyttöä sähkön ja lämmön tuotannossa sekä muilla uusiutuvilla tuotetun sähkön määrää. Bioenergian käytön lisääminen korvaa kaukolämmityksessä ja siihen liittyvässä yhteistuotannossa fossiilisia polttoaineita (kivihiili, maakaasu ja öljy) tai turvetta. Uusiutuvilla energialähteillä tuotettu sähkö korvaa pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla muuttuvilta kustannuksiltaan kalleinta tuotantomuotoa, joka usein on lauhdevoimaa. Taulukko 12. Uusiutuvien energialähteiden käytön tavoitteita (Lähde: Uusiutuvan energian edistämisohjelma , Kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä- ja toimikuntaraportteja 5/2003, Energiaosasto) TWh Uusiutuvat energialähteet, primäärienergia Bioenergia, primäärienergia - teollisuus 43,3 56,1 59,7 63,9 74,4 - kaukolämmitys Uusiutuvilla energialähteillä tuotettu sähkö - bioenergia - vesivoima - tuulivoima -aurinkosähkö Osuus sähkön kokonaiskulutuksesta 2,2 18,9 6,1 12,8 0,011 0,001 27,4 % 4,4 22,0 8,9 13,0 0,07 0,002 27,1 % 8,3 25,1 11,0 13,7 0,33 0,02 29,2 % 12,2 29,3 13,6 14,5 1,1 0,05 31,5 % 16,9 44,3 22,7 16,0 5,1 0,5 41,6 %

58 58 Ydinvoimapäätös Vuonna 2002 eduskunta hyväksyi periaatepäätökseen uudesta ydinvoimalaitosyksiköstä. Päätöksen turvin Teollisuuden Voima Oy (TVO) saattoi edetä hankkeessaan rakentaa suuruusluokkaa MW olevan ydinvoimalaitosyksikön. Teollisuuden Voima Oy (TVO) jätti valtioneuvostolle hakemuksen jolla se hakee ydinenergialain mukaista lupaa Olkiluoto 3 -nimisen ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta Eurajoen Olkiluotoon. Rakentamislupahakemuksessa esitetty painevesityyppinen ydinvoimalaitostyyppi EPR (European Pressurized Water Reactor) oli yksi niistä laitosvaihtoehdoista, joille TVO teki soveltuvuusselvityksen periaatepäätösvaiheessa. Laitosyksikön sähköteho on noin 1600 megawattia ja sen tekninen käyttöikä on noin 60 vuotta. Kauppa- ja teollisuusministeriön arvion mukaan valtioneuvosto voinee päättää rakentamisluvan myöntämisestä vuoden 2005 alussa. Laitoksen rakentaminen kestänee noin neljä vuotta. Rakentamisen loppuvaiheessa TVO:n on jätettävä vielä lain mukainen käyttölupahakemus valtioneuvostolle. Myös tämän lupahakemuksen käsittely kestää noin vuoden. Käyttöluvan myöntämisen jälkeen laitoksen käynnistys voisi siten tapahtua vuonna Valmistuessaan uusi ydinvoimayksikkö vaikuttaa merkittävästi Suomen sähkönhankintaan, koska ydinvoima on muuttuvilta kustannuksiltaan edullisimpien sähköntuotantomuotojen joukossa. Ydinvoimalaitos on peruskuormalaitos, joka ajaa tasaisesti maksimitehoa ympäri vuoden huoltoseisokkeja lukuun ottamatta. Pohjoismaisen energian tuotantorakenteen ja markkinoiden toimintamallin perusteella on odotettavissa, että ydinvoimalaitos korvaa pääosin kivihiileen perustuvaa tavanomaista lauhdevoiman tuotantoa Suomessa ja Tanskassa. Pohjoismainen tuotantorakenne ja markkinoiden toiminta on kuvattu luvussa 6.3 Sähkömarkkinoiden kehittyminen. 6.3 Sähkömarkkinoiden kehittyminen Pohjoismaiset sähkömarkkinat Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska muodostavat yhteispohjoismaiset sähkömarkkinat. Pohjoismaisten sähkömarkkinoiden tuotanto perustuu suurelta osin vesivoimaan, joka vastaa lähes 100-prosenttisesti sähköntuotannosta Norjassa, noin puolesta sähköntuotannosta Ruotsissa ja noin 15 prosentista Suomessa. Ydinvoimakapasiteettia on Suomessa ja Ruotsissa. Fossiilisilla sekä biopolttoaineilla tuotetaan sähköä pääasiassa Suomessa ja Tanskassa.

59 59 0,6 % 15 % 99 % 131 TWh 13 % 87 % 37 TWh 8 % 46 % 46 % 143 TWh 22 % 55 % 30 % 72 TWh Vesivoima Ydinvoima Lämpövoima Tuulivoima 1 % 383 TWh 54 % 23 % Kuva 21. Sähköntuotanto Pohjoismaissa tuotantotavoittain vuonna 2002 (Lähde: Nordel Annual Statistics 2002) Erilaisten vesivuosien vaihtelut vaikuttavat merkittävästi pohjoismaiseen sähkön tuotantoon. Normaalina vesivuotena Pohjoismaiden sähköntuotanto voidaan nykyisin kattaa vesivoimalla, ydinvoimalla, yhteistuotannolla ja edullisimmalla lauhdevoiman tuotannolla. Sateisina vuosina kuten vuonna 2000 lauhdekapasiteettia ei tarvittu juuri ollenkaan, kun taas kuivina vesivuosina lähes koko lauhdekapasiteetti ja huippuvoimalaitok-

60 60 set tarvitaan sähkön tarpeen kattamiseksi. Kuivan ja märän vesivuoden välinen vaihtelu vesivoiman tuotantokyvyssä voi olla pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla jopa 80 TWh, kun sähkön kokonaiskulutus ilman Islantia esimerkiksi vuonna 2002 oli yhteensä 389 TWh. Pohjoismainen sähkömarkkina-alue on lisäksi kytketty suhteellisen vahvoin siirtoyhteyksin sekä Keski-Euroopan että Venäjän sähkömarkkina-alueisiin. Sähkökauppa Pohjoismaiden ja muun Euroopan välillä riippuu erilaisten vesivuosien vaikutuksista. Kuivina vuosina suuri osa sähköntuotannon huippukapasiteetin tarpeesta katetaan lauhdevoiman tuotannolla Suomessa ja Tanskassa sekä lauhdevoimaan perustuvalla tuonnilla Saksasta ja Puolasta. Myös sähkön tuonnilla Venäjältä on suuri merkitys. Tuonti Venäjältä onkin kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Sähkön tuonti Venäjältä vuonna 2003 oli 11,4 TWh. Kun Suomen nettovienti Ruotsiin oli samanaikaisesti 6,0 TWh, voidaan todeta, että Venäjän tuonti on osaltaan kattanut kuivuudesta johtuvaa vesivoiman tuotannon vajetta pohjoismaissa. Tuontia Venäjältä harjoittavat sopimusten mukaisesti pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla toimivat energiayhtiöt, joten tuonnin Venäjältä ei voi katsoa jäävän täysin Suomeen. TWh Venäjältä Ruotsista Norjasta Kuva 22. Sähkön nettotuonti Suomeen, liukuva 12 kk, TWh (Lähde: kauppa- ja teollisuusministeriö) Vesivoiman tuotannon vaihtelu määrittää myös Pohjoismaiden välillä tapahtuvan viennin ja tuonnin suunnat. Kuivina vesivuosina kuten vuosina 1996, 2002 ja 2003 lauhdetuotantoon perustuva sähkön vienti suuntautui Suomesta ja Tanskasta Norjaan ja Ruotsiin. Runsassateisina vuosina taas Ruotsista ja Norjasta tuodaan sähköä Suomeen ja Tanskaan. Seuraavassa kuvassa on esitetty Pohjoismaiden sähköntuotantokapasiteetti muuttuvien tuotantokustannusten mukaan. Vesivoimalla on alhaisimmat muuttuvat kustannukset. Vesivoiman tuotanto normaalina vesivuotena on noin 200 TWh, mutta hyvin kuivina tai

61 61 runsassateisina vuosina sen tuotanto vaihtelee merkittävästi (katkoviiva). Muu tuotantokapasiteetti edullisimmasta kalliimpaan on ydinvoima, teollisuuden ja yhdyskuntien yhteistuotantolaitokset, lauhdevoimalaitokset ja huippukapasiteetti kuten kaasuturpiinit. Mikäli tuotantokapasiteetin rakenne muuttuu esimerkiksi siten, että ydinvoiman tuotanto lisääntyy, se vähentää muuttuvilta tuotantokustannuksiltaan kalleimpien tuotantomuotojen tuotantoa. /MWh EUR/MWh huippuvoima lauhde 10 vesivoima ydinvoima CHP TWh/a Kuva 23. Pohjoismaisen sähköntuotantokapasiteetin muuttuvat tuotantokustannukset vuonna 2005 (Lähde: Electrowatt-Ekono Oy) Sähkömarkkinat toimivat edellä mainitun periaatteen mukaisesti myös tuntitasolla: mikäli muuttuvilta kustannuksiltaan edullista sähköntuotantoa lisätään, se vähentää muuttuvilta kustannuksiltaan kalleinta tuotantoa. Tuntitasolla tarkastellaan käytettävissä olevia tehoja, ei vuosienergioita, mutta periaate on sama: muuttuvilta kustannuksiltaan edullisimmat käytettävissä olevat laitokset ajavat ensimmäisinä ja tasapaino tuotannon myyntitarjousten ja hintajoustavan kysynnän ostotarjousten välillä asettaa markkinahinnan. Sademäärä ja vesialtaiden tulovirtaamat ovat merkittäviä tekijöitä myös arvioitaessa sähkön hintatasoa markkinoilla. Normaalina vuotena pohjoismaisen sähköpörssin hintatasoa ohjaa rajatuotantomuotona olevan kivihiililauhteen kustannukset. Runsassateisina vuosina lauhdevoiman tuotantoa tarvitaan vähemmän kuin kuivina vuosina, jolloin myös huippuvoima on otettava käyttöön. Sähkökauppa Pohjoismaiden ja muun Euroopan välillä pienentää jonkin verran kuivien ja runsassateisten vesivuosien vaikutusta. Yhteispohjoismaisilla sähkömarkkinoilla kehitykseen Suomessa vaikuttavat muutokset myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Sähkönkulutus kasvaa pohjoismaisten järjestelmävastuullisten verkkoyhtiöiden yhteistyöjärjestö Nordelin esittämän arvion mukaan vuoteen 2006 mennessä 15 TWh arvoon 404 TWh. Sähköalan eurooppalaisen yhteis-

62 62 työorganisaation Eurelectricin mukaan sähkönkulutus kasvaa puolestaan 26 TWh arvoon 415 TWh vuoteen 2010 mennessä. Taulukko 13. Sähkön kokonaiskulutus Pohjoismaissa vuonna 2002 ja ennuste vuoteen 2020 saakka (Lähde: Eurelectric ja Nordel Annual statistics ) TWh Tanska Suomi Norja Ruotsi Yhteensä Sähkön kulutuksen kasvu oletetaan Eurelectricin mukaan katettavan pääasiassa ydinvoimalla, maakaasulla ja biopolttoaineilla sekä tuulivoimalla. Kivihiilen käytön oletetaan vähenevän erityisesti Tanskassa. Taulukko 14. Sähkön tuotanto polttoaineittain vuonna 2002 (Lähde: Nordel Annual statistics 2002) TWh Tanska Suomi Norja Ruotsi Yhteensä Vesivoima 0,0 10,6 129,7 66,0 206,4 Ydinvoima 21,4 65,6 87,0 Kivihiili 17,3 12,4 2,3 32,0 Öljy 1,0 1,6 3,4 6,0 Maakaasu 9,5 9,4 0,2 1,2 20,3 Turve 6,0 6,0 Biopolttoaineet 1,9 9,5 3,8 15,2 Tuulivoima 4,9 0,1 0,0 0,6 5,5 Muut 2,6 0,9 0,6 0,5 4,6 Yhteensä 37,2 71,9 130,6 143,4 383,1 Taulukko 15. Sähkön tuotanto polttoaineittain vuonna 2010 (Lähde: Eurelectric 2003) TWh Tanska Suomi Norja Ruotsi Yhteensä Vesivoima 13,5 120,9 68,6 203,0 Ydinvoima 31,4 63,6 95,0 Kivihiili 10,1 9,3 1,1 20,5 Öljy 4 0,8 3,2 8 Maakaasu 12 16,7 4,6 0,5 33,8 Turve 4,7 4,7 Biopolttoaineet 13,1 4,1 17,2 Tuulivoima 11,8 0,7 3,0 3,9 19,4 Jäte 0,1 1,8 1,9 Muut 1 0,4 1,1 2,5 Yhteensä 37,9 91,3 129,0 147,9 406,3

63 63 Taulukko 16. Sähkön tuotanto polttoaineittain vuonna 2020 (Lähde: Eurelectric 2002) TWh Tanska Suomi Norja Ruotsi Yhteensä Vesivoima 13,5 116,6 70,1 200,2 Ydinvoima 31,4 41,3 72,7 Kivihiili 5,4 9,2 1,3 15,9 Öljy 4,0 0,8 3,4 8,2 Maakaasu 14,0 20,7 11,6 9,8 56,1 Turve 4,9 4,9 Biopolttoaineet 15,1 10,3 25,4 Tuulivoima 17,7 1,5 3,0 10,5 32,7 Jäte 0,1 1,8 1,9 Muut 1 0,7 1,2 2,9 Yhteensä 41,1 98, ,7 421,0 Yhtenäisiä, viranomaisluonteisia ja koko sähkömarkkina-aluetta käsitteleviä sähkönkulutus- ja tuotantoarvioita Pohjoismaille on vain Nordelilla, mutta ne ulottuvat vain talveen 2006/2007. Eurelectricin arviot perustavat eri maiden sähköntuottajajärjestöiden yksittäisiin arvioihin, joten niiden yhtenäisyys ei ole ehkä riittävä, mutta ne ovat kuitenkin suuntaa-antavia. Edellä esitettyjen Eurelectricin sähkön kokonaiskulutuksen ja tuotannon arvioiden mukaan sähkön nettotuonti Pohjoismaihin on vuonna 2010 yhteensä noin 15 TWh ja vuonna 2020 noin 16 TWh. Pohjoismaiden yhtaikainen kulutushuippu MW on ollut vuonna Talvikautena 2002/2003 kulutushuippu oli vuoden 2001 arvoa pienempi. Tämä johtui osaltaan siitä, että korkeat sähkön hinnat saivat osan teollisuusyrityksistä leikkaamaan sähkönkulutustaan ja myymään sähköä markkinoille. Myös osa kotitalouksista vähensi kulutustaan erityisesti Norjassa, jossa sähkön kulutus väheni 10 prosenttia. Taulukko 17. Toteutunut tehohuippu (2002/2003) ja ennuste sekä käytettävissä oleva kapasiteetti 2006/2007 ilman tuontia pohjoismaiden ulkopuolelta. (Lähde: Nordel Power and energy balances, today and three years ahead, 2003) MW Tanska Suomi Norja Ruotsi Yhteensä huippu 2002/ huippu 2006/ käytettävissä 2006/ Viime vuosina Pohjoismaissa sähkönkulutuksen kasvu on ollut nopeampaa kuin tuotannon kasvu ja maiden riippuvuus sähkön tuonnista erityisesti kuivina vuosina on kasvanut. Nordelin arvion mukaan 2006/2007 normaalina talvena käytettävissä oleva kapasiteetti olisi riittävä. Mikäli lämpötila kussakin maassa olisi keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa toteutuva erittäin kylmä vuosi, olisivat Suomi, Norja ja Ruotsi riippuvaisia tuonnista. Tanskalla olisi mahdollisuus lisätä tuotantoaan ja tuontia Saksasta. Myös tuonti Venäjältä ja Puolasta olisi hyvin merkittävässä asemassa tuotantovajeen kattamiseksi. (Lähde: Nordel)

64 64 Kuva 24. Pohjoismaiden tehotase talvikaudella 2003/2004 oletuksena kerran kymmenessä vuodessa toteutuva kylmin talvipäivä (Lähde: Nordel)

65 65 P Käytettävissä oleva kapasiteetti [MW] (reservit poistettu) C - Kysyntähuippu [MW] B Tase ilman tuontia ja vientiä [MW] Nordel Kuva 25. Ennuste pohjoismaiden tehotaseesta talvikaudella 2006/2007 oletuksena keskimääräisen vuoden kylmin talvipäivä (Lähde: Nordel) Euroopan unionin tavoitteena on luoda eurooppalaiset sähkön sisämarkkinat. Yhteismarkkinoiden toteutumisen suurimpina esteinä ovat siirtokapasiteetin pullonkaulat eri maiden välillä ja rajoitukset siirtokapasiteetin käytössä. Yhteismarkkinoiden toteutuminen edellyttää myös yhtenäisiä periaatteita sähkön siirrolle EU-maiden välillä. Sähkön siirtokapasiteetin rajoitusten vuoksi Pohjoismaat on oma alueellinen markkinansa. Nord Poolin El Spot -hinnan yhteys manner-euroopan hintatason kanssa on melko vähäinen tällä hetkellä. Rajatariffien poistuminen ja siirtokapasiteetin käyttöoikeuden markkinaehtoistuminen mahdollistaa siirtoyhteyksien tehokkaamman käytön tulevaisuudessa. Todennäköisesti siirtokapasiteetin kasvu kuitenkin keskittyy pääasiassa Pohjoismaiden välisten siirtoyhteyksien vahvistamiseen ja vain rajoitetusti manner-euroopan suuntaan. Venäjän ja Suomen välille ei ole suunnitteilla siirtokapasiteetin kasvua. Pohjoismaat ovat tulevaisuudessakin oma markkina-alueensa, eikä suunniteltu siirtokapasiteetin kasvu tule muuttamaan tilannetta merkittävästi ainakaan seuraavan kymmenen vuoden kuluessa.

66 66 Kokemuksia talvesta Talvikaudella 2002/2003 koettu kireä pakkaskausi ja niukka vesitilanne koettelivat koko pohjoismaisen sähköjärjestelmän toimintaa. Tilanteen kehittymiseen vaikuttivat olennaisesti jo alkusyksystä 2002 Pohjoismaissa alkanut kuivuus sekä vuodenvaihteeseen ajoittunut pakkasjakso. Kuivan syksyn seurauksena Norjan ja Ruotsin vesivarastomäärät jäivät talven alkaessa poikkeuksellisen alhaisiksi aiheuttaen todellisen uhkan sähkön riittävyydelle. Tulovirtaamat olivat kaikissa Pohjoismaissa erittäin alhaiset, minkä seurauksena vesivarastot Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa laskivat pienimmilleen pitkäaikaiseen tilastoon verrattuna. Pohjoismaiden yhteinen, vesivarastojen vähyydestä johtuva sähkövaje oli 35 TWh, mikä on suuruusluokaltaan 40 % Suomen vuosittaisesta sähkönkulutuksesta. Vesivoiman tuotannon vähyydestä aiheutuva vaje sähkön hankinnassa katetaan pohjoismaisilla markkinoilla lisäämällä lauhdevoiman tuotantoa Tanskassa, Suomessa ja vähäisemmässä määrin Ruotsissa sekä lisäämällä siirtokapasiteetin puitteissa tuontia Venäjältä, Saksasta ja Puolasta. Suomessa lauhdevoiman tuotanto kasvoi likimain kaksinkertaiselle tasolle edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Lauhdetuotannon keskiteho oli joulu tammikuussa neljän viikon aikana yli 3000 MW eli lähes maksimissaan. Vuoden 2003 lauhdesähkön tuotanto oli vuonna ,3 TWh kun se vuonna 2002 oli vain 12,8 TWh. Hiililauhteen osuus lauhdevoiman tuotannosta on luokkaa % MW Kuva 26. Lauhdutusvoiman tuotanto viikon keskitehona Suomessa 2001 alusta, MW (Lähde: Adato Energia Oy) Suomessa kaikki lauhdevoimalaitokset olivat toimintakunnossa ja tuotannossa muuttuvilta kustannuksiltaan kalleimpia öljylauhdelaitoksia myöten. Äärimmäisissä tilanteissa yksittäisillä yhteistuotantolaitoksilla siirryttiin jopa tuottamaan lämpöä erillisillä katti-

67 67 loilla, jotta sähköntuotanto saatiin maksimoitua. Suomen osalta käytännöllisesti katsoen koko pitkäaikaiseen tuotantoon soveltuva kapasiteetti oli käytössä eikä lisätuotantomahdollisuuksia juurikaan ollut käytettävissä. Sähkön tuotantokapasiteettia saatiin käyttöön kaupallisin ehdoin. Pitkään käytöstä pois ollutta kapasiteettia otettiin käyttöön Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Norjassa käynnistettiin nopeasti suunnitelmat uuden, kaasun käyttöön perustuvan tilapäiskapasiteetin rakentamisesta. Elspot-sähkön vuorokausikeskihinta nousi korkeimmillaan arvoon 115 /MWh. Korkein kuukausikeskihinta oli 2002 joulukuussa 74 /MWh kun vuoden 2001 joulukuussa vastaava keskihinta oli 24 /MWh. (Lähde: Nord Pool ASA) Sähkön hintatason noustessa ja ollessa korkeimmillaan syntyi joustoa myös sähkön käytössä. Norjassa osa teollisuudesta keskeytti toimintansa ja myi sähköä markkinoille. Myös Suomen teollisuus sopeutti tuotantoa joululomien jälkeen tuolloin vallinneeseen hintatasoon. Suomen tähän asti korkein yhden tunnin aikana mitattu sähkön kulutus saavutettiin illalla, jolloin kulutus oli MW. Joululomien ja suhdannetilanteen vuoksi teollisuuden kulutus oli Suomessa noin 400 MW normaalitason alapuolella, ja toisaalta kulutushuiput eivät muissa Pohjoismaissa osuneet samaan aikaan. Nämä tekijät yhdessä olennaisesti helpottivat sähkön hankintatilannetta Suomessa. Sähkön kotimainen tuotanto oli kulutushuipun aikaan MW ja nettotuonti 1800 MW, josta 1400 MW Venäjältä. (Lähde: Nordel, Power and energy balances, today and three years ahead, 2003) Teknisesti sähköjärjestelmä toimi hyvin eikä suuria poikkeuksellisia voimalaitos- tai siirtojärjestelmähäiriöitä esiintynyt. Norjassa varauduttiin sähkön säännöstelyyn, jota kuitenkaan ei tarvittu. Tilanne pystyttiin hoitamaan normaalisti markkinaehtoisin toimin vaikka koko pohjoismaisen sähköjärjestelmän rajoja lähestyttiin. 6.4 Polttoainemarkkinat Suomessa Kivihiili Kivihiilen maailmanmarkkinat ovat pitkällä aikavälillä melko vakaat eikä kivihiilen hintaan ole tulevaisuudessa odotettavissa nousupaineita. Hiilen tuotanto on hajautunut ympäri maailmaa (Taulukko 6) ja tuottajia on paljon kysyntään nähden, mikä hillitsee hintojen nousua. Australian avokaivosten edullinen tuotantohinta edesauttaa osaltaan pitämään hinnat alhaalla. Hinta vaihtelee kuitenkin kysynnän ja tarjonnan sekä rahtikustannusten muutosten johdosta. Kysynnän kasvaessa ja hinnan noustessa uusia kaivoksia otetaan käyttöön, jolloin hinta jälleen laskee.

68 68 $/MWh /MWh 25 Kivihiilen cif-hinta ja raakaöljyn (Brent Pohjanmeri) spot-hinta Raakaöljy $/MWh 20 Kivihiili $/MWh Kivihiili /MWh Kuva 27. Kivihiilen cif-hinta ja Brent Pohjanmeri raakaöljyn spot-hinta (Lähde Electrowatt-Ekono), nimellishintoja $/MWh ja /MWh Suomalaiset kivihiilen käyttäjät käyvät kivihiilikauppaa eri markkina-alueilla. Suomen osalta kauppa jakautuu käytännössä ns. maailmanmarkkinoihin ja Itämeren altaan alueelle. Viime vuosina pääosa Suomeen tuodusta kivihiilestä on ostettu Venäjältä ja Puolasta eli Itämeren altaan alueelta. Suomeen tuodun kivihiilen hinta muodostuu itse kivihiilestä ja rahtikustannuksista. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna rahdin osuus on ollut noin % rannikolle toimitetun kivihiilen hinnasta. Maakaasu Maakaasu tulee Suomeen kahdella rinnakkaisella putkella yhdeltä toimittajalta Venäjältä. Maakaasun käyttöalue Suomessa ulottuu Kaakkois-Suomesta pääkaupunkiseudulle, Pirkanmaalle ja osaan läntistä Uuttamaata. Vajaa puolet kaasusta käytetään kaukolämmityksessä ja siihen liittyvässä voimantuotannossa. Vain pieni osa maakaasusta käytetään erilliseen sähköntuotantoon. Maakaasuyhtiö Gasum Oy:llä on yksinoikeus maakaasun maahantuontiin, siirtoon ja tukkumyyntiin Suomessa. Maakaasun vähittäismyynnistä ja paikallisjakelusta huolehtivat useimmiten alueelliset energiayhtiöt tai maakaasun paikallisjakeluyhtiöt. Suomessa maakaasukaupassa on vuodesta 1991 lähtien noudatettu yhtenäistä, julkista hinnoittelujärjestelmää. Maakaasun hinta muodostuu kiinteästä ja muuttuvasta osasta. Nykyisessä M2002 hinnoittelujärjestelmässä 1500 GWh/a kaasua käyttävällä suurella yhdyskuntasektorin kuluttajalla kiinteiden kustannusten osuus on alle 20 % kokonaiskustannuksista. Muuttuva osa on sidottu öljyn ja kivihiilen hintaan sekä sähköstä (sähköenergia ja siirto) ja kaukolämmöstä muodostuvaan energiaindeksiin. Painoarvot ovat voimassaole-

69 69 vassa hinnoittelujärjestelmässä M2002 keskimäärin seuraavat: raskas polttoöljy 50 %, kivihiili 20 % ja energiaindeksi 30 %. Maakaasumarkkinalaki mahdollistaa jälkimarkkinakaupan, jota varten on perustettu oma markkinapaikka, jota hoitaa Kaasupörssi Oy. Gasum Oy on suunnitellut laajentavansa maakaasuverkostoa Turun seudulle ja myöhemmin Poriin ja Raumalle asti. Suunnitelmien mukaan maakaasutoimitukset Turun seudulle voidaan aloittaa vuonna. Verkoston laajentaminen tulee kuitenkin perustumaan taloudelliseen kannattavuuteen, mikä edellyttää laajentumisalueen nykyisen tuotantokapasiteetin ainakin osittaista korvaamista maakaasuun pohjautuvalla tuotannolla. Viime vuosien aikana on selvitetty kansainvälisiä maakaasuputkihankkeita, jotka toteutuessaan saattaisivat kytkeä Suomen maakaasuverkon osaksi EU-maiden yhteen liitettyä verkkoa. North Transgas -hanke tähtää Venäjän kaasun siirtämiseen uutta pohjoista reittiä myöten EU-maiden kasvaville maakaasumarkkinoille. Hankkeen toteuttamisesta ei ole tehty päätöksiä eikä se toteutune tällä vuosikymmenellä. Myöskään hankkeen päätoteuttaja Gasprom ei ainakaan toistaiseksi ole indikoinut halukkuutta siirtoputken liittämiseen Venäjän ja Saksan välillä oleviin Itämeren alueen maakaasuverkkoihin. Pohjoismaiset energiayhtiöt ovat selvittäneet Nordic Gas Gridin eli Pohjoismaisen kaasuverkon kannattavuutta. Vuonna 1998 valmistuneen selvityksen mukaan Pohjoismaat ja Baltian maat yhdistävä verkko olisi kannattava sekä ympäristön että talouden puolesta. Edellä mainittujen maakaasuputkihankkeiden lisäksi Pohjolan Voima on yhdessä Stamgass AS:n ja Graninge AB:n kanssa selvittänyt vuosina edellytyksiä rakentaa maakaasuputki Norjasta Keski-Ruotsin kautta Länsi-Suomeen (ns. Keski-Pohjolan maakaasuputki). Maakaasuputki on selvityksen mukaan teknisesti mahdollista toteuttaa, mutta sen kannattavuus olisi heikko. Maakaasun kysynnän kasvun myötä sen tuontihinnan oletetaan nousevan Euroopassa. Tämä johtaa pitkällä tähtäimellä myös Suomessa todennäköiseen kaasun hinnan nousuun. Öljy Öljyä käytetään vähäisessä määrin kaukolämmön ja teollisuuden lämmöntuotannossa. Sähköntuotannon öljyvoimalaitokset ovat pääasiassa varavoimakäytössä. Öljyn hinta on vaihdellut voimakkaasti. Aivan lähivuosina hinnan ei arvioida muuttuvan voimakkaitakin lyhytaikaisia hinnanvaihteluja lukuun ottamatta mutta pidemmällä aikavälillä, eli tulevina vuosikymmeninä sen arvioidaan nousevan (Lähde IEA World Energy Outlook (2002 Edition)). Ydinpolttoaine Ydinpolttoaineen hintakehityksen merkitys on suhteellisen pieni ydinvoiman tuotantokustannuksissa. Polttoaineen hinta on uuden ydinvoimalaitoksen sähkön tuotantokustannuksissa vuoden 2003 hinnoin noin 0,25 snt/kwh. Hinnasta on karkeasti uraanin osuus 25 % (20-30 %), konversion 5 %, rikastuksen 40 % ja valmistuksen 30 %. Raa-

70 70 kauraanin hinta vaihtelee paljon, mutta muut kustannukset ovat melko vakaita. Vuosina raakauraanin hinta on vaihdellut enimmäkseen välillä dollaria per naula uraanioksidia. (Lähde Rakentamislupahakemus - Ydinvoimalaitosyksikön rakentaminen Olkiluotoon, Liite 11, Teollisuuden Voima Oy (Tammikuu 2003)). Helposti hyödynnettävät luotettavasti varmistetut uraanivarat riittävät nykykulutuksella 60 vuodeksi, joten raakauraanin hintoihin ei ole odotettavissa ainakaan louhintakustannusten noususta johtuvaa hinnannousua. (Lähde Ydinvoiman kilpailukyky päästöjen vähentämisessä, Tutkimusraportti Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu (2002)) Turve Turpeen hinta ollut pitkään vakaa ja verottoman hinnan odotetaan pysyvän vakaana myös tulevaisuudessa. Turpeen saatavuus ja toimitusvarmuus pysyvät nykyisellään myös tulevaisuudessa. Suomen vuoden 2001 ilmastostrategiassa esitetään, että energiaverotusta muutettaessa tulisi varmistua, että turpeen käyttö säilyy määrällisesti suunnilleen nykyisellä tasolla yhdistetyssä sähkön ja lämmön sekä pelkän lämmön tuotannossa. Turpeen käyttö pelkässä sähkön tuotannossa määräytyy avoimilla sähkömarkkinoilla. Puupolttoaineet Puupolttoaineen saatavuus ja kysyntä vaihtelee alueittain, mistä syystä myös hinta vaihtelee alueittain. Puupolttoaineet ovat monissa tapauksissa ainakin osittain vaihtoehtoisia turpeelle, mistä syystä turpeen ja puun hinnat ovat voimakkaasti toisiinsa kytkeytyneitä. Koska teollisuuden sivutuotteet (kuori, puru, ym.) hyödynnetään jo nykyään täysimääräisesti, puupolttoaineen lisääminen onnistuu lähinnä metsähakkeen muodossa. Metsähakkeen kysynnän kasvaessa joudutaan hyödyntämään myös hankalampia kohteita, ottamaan käyttöön kalliimpia keruumenetelmiä ja kuljetusmatkat sekä metsässä että maanteillä kasvavat. Nämä tekijät nostavat puupolttoaineen hintaa tulevaisuudessa. Alueellisesti energiapuumarkkinat tulevat todennäköisesti kehittymään varsin erilaisiksi kysynnän ja tarjonnan suhteen. Jätteen energiakäyttö Jätteiden energiakäyttö on osa EU:n laajuista jätehuoltoa ja -politiikkaa, jota ohjataan mm. viranomaismääräyksillä ja EU:n direktiiveillä. Valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa vuoteen 2005 on asetettu kansalliset tavoitteet jätteiden hyötykäytön lisäämiseksi niin materiaalikierrätykseen kuin energiakäyttöön. Jos tavoitellaan yhdyskuntajätteelle 70 %:n hyötykäyttöastetta ja 50 %:n materiaalikierrätystä, vuoteen 2010 mennessä energiamarkkinoille olisi tulossa kaatopaikkasijoituksen asemesta jopa noin miljoona tonnia (4 TWh) kierrätyspolttoaineita. Energiakäyttöön soveltuvat helpoimmin teollisuuden ja kaupan pakkaus-, paperi- ja muovijätteet ja rakennusjätteet. Niiden ja kotitalouksien vastaavien jätejakeiden osuus on lähes 80 % kaikesta kaatopaikoille viedystä yhdyskuntajätteestä. Valtioneuvoston asetus jätteenpoltosta, joka perustuu asianomaiseen EU:n direktiiviin, säätää tiukat raja-arvot jätteenpolton päästöille, mikä keskittänee polton vain suurehkoihin laitoksiin. Jätteiden syntypaikkalajittelun edelleen kehittämisellä voidaan tehostaa materiaalikierrätystä ja varmistaa kierrätyspolttoaineiden laatu energiamarkkinoille.

71 71 Jätteen energiakäyttö voi perustua polttoon arina- tai leijukerrokattilassa tai kaasutukseen. Arinapoltossa syntypaikkalajitellut jätteet puretaan kuljetuskalustosta suoraan polttolaitoksen bunkkeriin, josta jäte syötetään kahmarilla syöttösuppilon kautta poltettavaksi kattilan mekaanisella viistoarinalla. Arina on jaettu useampaan vyöhykkeeseen, josta ensimmäinen annostelee polttoaineen ja seuraavat kuivaavat ja sytyttävät polttoaineen. Sen jälkeen tapahtuu varsinainen palaminen ja viimeisellä vyöhykkeellä jäännöshiilen loppuun palaminen. Arinapolttolaitos on varmatoiminen, yksinkertainen ja luotettava menetelmä yhdyskuntajätteen polttoon. Se on johtava jätteenpolttotekniikka maailmassa. Syntypaikkalajiteltua jätettä ei tarvitse esikäsitellä, mikä vähentää merkittävästi terveys- ja turvallisuusriskejä. Laitos ei ole häiriöherkkä jätteen joukossa mahdollisesti oleville epäpuhtauksille. Leijukerrospoltossa prosessoitu jäte poltetaan ilmavirran mukana kuuman hiekkamassan joukossa. Polttotekniikasta johtuen jätteestä on ennen polttoa erotettava metallit, lasi- ja kivimateriaalit ja se on murskattava oikeaan palakokoon. Euroopassa on ollut käytössä joitakin vuosia kymmenkunta leijupolttoon perustuvaa jätteenpolttolaitosta. Leijutekniikan etuja ovat hyvä tuhkan loppuun palaminen sekä eräillä laitoksilla hyvä hyötysuhde. Jätteen kaasutuksessa kaasutetaan voimalaitoksen yhteydessä olevassa kaasutuslaitoksessa jätettä ja syntyvä kaasu puhdistetaan ja poltetaan muun polttoaineen ohessa voimalaitoksessa. Jos kaasutuslaitos ja voimalaitos käsitetään toiminnalliseksi kokonaisuudeksi, myös voimalaitos on jätteenpolttoasetuksen piirissä. Tämä johtaa siihen, että jätteen kaasutuslaitosten kustannukset ovat korkeita jätteenpolttoasetuksen päästöjen erotustekniikalle asetettujen ehtojen ja päästöjen seurantavelvoitteiden vuoksi. Kustannusten nousu on niin merkittävää, että kaasutushankkeista saattaa tulla nykynäkymin kannattamattomia. Lainsäädännölle haetaan parhaillaan tulkintaa eri oikeusasteissa. Arina- ja leijukerroskattiloihin perustuvassa kotitalousjätteen energiakäytössä voimalaitoksen sähkön ja lämmön tuotannon rakennussuhde on alhainen eli 1 MWh tuotettua lämpöenergiayksikköä kohti tuotetaan esimerkiksi noin 0,3 MWh sähköä. Jos polttoaineena käytetään yritysperäisiä ja syntypaikkalajiteltuja jätteitä kierrätyspolttoaineen raaka-aineena ja prosessoinnilla parannetaan vielä laatua, rakennussuhde saadaan korkeamman tuorehöyryn lämpötilan vuoksi suuremmaksi. Molemmissa kattilatekniikoissa voidaan tulistaa höyryä kattilapiirin jälkeen, jolloin sähkön tuotantomahdollisuus lisääntyy. Kaasutustekniikalla voidaan lisäksi päästä korkeaan rakennussuhteeseen, mikä voi olla jopa kaksinkertainen kotitalousjätteen energiakäyttöön verrattuna. Suomessa on kehitteillä useita eri tekniikkaan ja erilaiseen jätepolttoaineen koostumukseen perustuvia hankkeita. Lisäksi joissakin nykyisissä voimalaitoksissa tuotetaan energiaa polttamalla jätettä joko sivu- tai pääpolttoaineena. Jätettä käyttävä voimalaitos tuottaa lämmön peruskuormaa eli laitos on ajojärjestyksessä ensimmäisenä. Silloin jätettä käyttävä voimalaitos korvaa muita polttoaineita. Korvattava polttoaine riippuu muista samaa lämpökuormaa syöttävistä polttoainevaihtoehdoista. Mikäli voimalaitoksen rakennussuhde on alhainen, lämmöntuotannon yhteydessä tuotettavan yhteistuotantosähkön määrä pienenee. Tämä saattaa johtaa energiamarkkinoilla

72 72 lauhdevoiman tuotannon lisääntymiseen eli monasti kivihiilen käytön lisääntymiseen. Ratkaisut ovat kuitenkin alueellisia ja jätteen energiakäytön kokonaisvaikutus kivihiilen käyttöön riippuu ko. voimalaitosten sijainnista, rakennussuhteesta ja korvattavista polttoaineista. Oikein toteutettuna jätteen energiakäyttö korvaa fossiilisia polttoaineita ml. kivihiili. Tuulivoima Kansallisen ilmastostrategian tavoitteena on lisätä uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja osuutta energian kulutuksesta. Tämä on energiansäästön ohella merkittävimpiä keinoja saavuttaa Suomen ilmastotavoitteet. Tuulivoimalle asetetun tavoitteen saavuttaminen edellyttää nykyisellä tukirakenteella tuen voimakasta lisäämistä valtion budjetissa. Tuulivoimalaitosten rakentamista rajoittavat kannattavuuden lisäksi alueiden maankäyttöön liittyvät säädökset. Mutta vaikka tuulivoimalle asetetut tavoitteet toteutuisivatkin, niiden merkitys ei ole ratkaiseva. 6.5 Päästökaupan vaikutukset kivihiilen käyttöön Eri polttoaineiden hiilidioksidin ominaispäästökerroin on merkittävin tekijä, kun arvioidaan päästökaupan vaikutuksia eri polttoaineiden hintaan ja käyttöön (Taulukko 1). Turpeen ominaispäästökerroin on suurin, kivihiilen ominaispäästökerroin noin 10 % pienempi, raskaan polttoöljyn noin 30 % ja maakaasun noin 45 % pienempi kuin turpeella. Puupolttoaineet käsitellään hiilidioksidineutraaleiksi, jolloin niiden ominaispäästökerroin on nolla. Päästökaupan kokonaisvaikutus eri polttoaineiden hintaan ja käyttöön riippuu päästöoikeuksille muodostuvan hintatason lisäksi myös jakosuunnitelmien periaatteista sekä energiavero- ja -tukiratkaisuista. Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla kivihiiltä käytetään energiantuotantoon lähinnä Suomessa ja Tanskassa. Vuonna 2002 kivihiilen osuus Suomen sähköntuotannosta oli 17 prosenttia ja Tanskassa kivihiilen osuus oli 46 prosenttia, jotka yhdessä vastasivat 93 prosenttia koko pohjoismaisesta kivihiilellä tuotetusta sähköstä. Päästökaupan suorat vaikutukset kivihiilen käyttöön pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla riippuvat päästöoikeuden hinnan lisäksi siis lähinnä Suomen ja Tanskan jakosuunnitelmista. Muiden maiden jakosuunnitelmilla on lähinnä välillistä vaikutusta kivihiilen käyttöön Suomessa ja Tanskassa. Ruotsin jakosuunnitelma ja mahdollinen Norjan jakosuunnitelma vaikuttavat investointeihin Pohjoismaissa. Samoin Saksan ja Puolan jakosuunnitelmat voivat johtaa sähkön tuonnin ja viennin muutoksiin sähkömarkkina-alueelle, mikä edelleen johtaa kivihiileen perustuvan lauhdesähkön tuotannon muutoksiin. Suomen jakosuunnitelmassa vuosille myönnetään alustavien laskelmien mukaan suunnilleen kolme prosenttia toimialakohtaiseen tarkasteluun perustuvaa ennustettua tarvetta vähemmän päästöoikeuksia. Päästöoikeuksien jako suoritetaan pääsääntöisesti perintömenettelyn mukaan, jossa laitosten päästöoikeudet lasketaan niiden toteutuneista päästöistä vuosilta Lauhdevoiman tuotannolle käytettävä jakso on kuitenkin Suomessa uusille kiinteän polttoaineen laitoksille jaetaan päästöoikeuksia oletetun ominaispäästökertoimen 267 kg CO 2 /MWh pa (74,2 g CO 2 /MJ)

73 73 ja määriteltyjen käyntiaikojen mukaan, joka esim. uusilla kaukolämmön peruskuormalaitoksilla ja lauhdelaitoksilla on 6000 tuntia. Kaikki päästöoikeudet jaetaan maksutta. Suomen jakosuunnitelma vaikuttaa omalta osaltaan siihen, miten energiantuotannossa siirrytään eri polttoaineiden käyttöön. Muita vaikuttavia tekijöitä ovat mm. päästöoikeuden hinta, energiaverotus ja siihen liittyvät tuet sekä eri polttoaineiden saatavuus ja hinta. Nykyisissä kivihiiltä käyttävissä laitoksissa jakosuunnitelma ohjaa siirtymistä polttoaineisiin, joiden ominaispäästökerroin on kivihiiltä pienempi. Uusissa laitoksissa maakaasun ja puun asema kivihiileen nähden paranee nykytilanteeseen verrattuna. Koska vielä ei oteta kantaa kauden jakosuunnitelmaan, on todennäköistä että mahdolliset päästökaupan vaikutukset merkittävien uusien voimalaitosinvestointien osalta alkavat toteutua vasta toisen päästökauppajakson jakosuunnitelman varmistuttua. Suomen lisäksi Tanskassa on pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla pääasiassa kivihiilen käyttöön perustuvaa lauhdevoimaa, joka on usein muuttuvilta kustannuksiltaan kalleinta käynnissä olevaa tuotantoa. Vesitilanteiden vaihtelu, sähkönkulutuksen kasvu ja mahdolliset Ruotsin ydinvoimaan liittyvät ratkaisut vaikuttavat kaikista eniten lauhdevoiman tuotantoon ja siten myös kivihiilen käyttöön ja edelleen Suomen ja Tanskan hiilidioksidipäästöjen määrään. Tanskassa päästökauppasektorille asetettu vähennystavoite on 14,8 prosenttia verrattuna ennustettuun päästökehitykseen. Sähkön- ja lämmöntuotannolle jaettavat päästöoikeudet ovat 26 prosenttia ennustettua päästökehitystä pienemmät. Sähkön- ja lämmöntuotannon päästöoikeudet jaetaan tuotantohistorian mukaan ja tarkasteluvuosina käytetään vaihtoehtoisesti vuosien keskiarvoa tai vuotta 2002, mikäli päästöt vuonna 2002 ovat olleet keskiarvoa korkeammat. Kivihiileen perustuva sähkön ja lämmön yhteistuotanto saa lähes tarvitsemansa päästöoikeudet, mutta kivihiileen perustuva lauhdetuotanto noin 65 % tarpeesta. Näin ollen mitä pienempi on ominaispäästökerroin, sitä suuremman osan päästöoikeuksien tarpeestaan laitos saa jakosuunnitelmassa. Sähköntuotanto saa alkujakosuunnitelman mukaisesti noin 85 % tarvitsemistaan päästöoikeuksista. Uusille laitoksille päästöoikeuksia jaetaan laitoksen tuotantokapasiteetin ja kunkin tuotantoryhmän käytettävissä olevan parhaan teknologian mukaan. Tanskan päästöoikeuksista 5 % myydään huutokauppaperiaatteella. Toisella päästökauppajaksolla Tanskan tavoitteena on nykyisten päästökauppasektorin päästöjen n. 36 milj. tco 2 /a ja ensimmäiselle jaksolle myönnettävien päästöjen 33,5 milj. tco 2 /a vähentäminen arvoon 24,7 milj. tco 2 vuodessa. Euroopan unionin päästökauppa tulee korvaamaan Tanskan nykyisen hiilidioksidipäästöjen kiintiöjärjestelmän sähköntuotannon CO 2 -päästöjen rajoittamiseksi. Kiintiöjärjestelmällä on vähennetty sähköntuotannolle myönnettäviä CO 2 -päästöjen kiintiöitä vuoden 2000 arvosta 23 milj. tco 2 /a vuonna 2003 arvoon 20 milj. Kiintiön ylittävistä päästöistä sähköntuottaja maksaa 40 DKK/tCO 2 (noin 5,4 /tco 2 ) mukaisen sakkomaksun. (Lähde: Act on CO 2 quotas for electricity production, Act no. 376 of June 2, 1999) Tanskassa kohdistuu olemassa oleville kivihiililauhdevoimalaitoksille suurempi kustannusrasite kuin Suomessa. Tanskassa olemassa olevat lauhdevoimalaitokset saavat 0,56 päästöoikeusyksikköä tuotettua MWh kohti. Tuotantomääränä käytetään vuosien keskiarvoa tai vuoden 2002 tuotantoa, jos päästöt ovat silloin olleet suuremmat.

74 74 Koska kivihiililauhdevoimalaitoksen päästöt tuotettua MWh kohti ovat noin 0,85 tco 2 (40 % hyötysuhteella), laitokset saavat päästöoikeuksia 65 % joko vuosien tai vuoden 2002 tarpeeseen nähden. Suomen lauhdevoimalaitokset saavat päästöoikeuksia vuosien keskiarvon mukaisille päästöille täysimääräisinä. Uusien laitosten osalta ohjausvaikutus Tanskassa on samaa tasoa kuin Suomessa. Koska Tanskankaan jakosuunnitelmassa ei oteta kantaa kauden jakosuunnitelmaan, on todennäköistä että ohjaava vaikutus on merkittävää vasta toisen päästökauppajakson jakosuunnitelman valmistuttua. Ruotsissa päästöoikeuksien jakosuunnitelma perustuu vuosien päästöjen keskiarvoon, jota pienennetään kertoimella 0,8. Koska käytetyt tarkasteluvuodet olivat runsassateisia vuosia, jaettavien päästöoikeuksien määrä lauhdevoiman tuotannolle on huomattavasti pienempi kuin on tarve normaalisateisena vuotena. Uudelle sähköntuotantokapasiteetille jaetaan päästöoikeuksia keskimääräisen päästökertoimen 265 tco 2 /GWh, kertoimen 0,8 ja laitoksen vuosien tuotantoennusteen perusteella. Sähköntuotannossa oikeuksia myönnetään vain yhteistuotanto- eli CHPlaitoksille, ei lauhdelaitoksille. Päästökaupan ja energiaverotuksen vaikutuksia Suomen energiantuotantorakenteeseen sekä polttoaineiden ja energialähteiden käyttömääriin vuonna 2010 on arvioitu selvityksessä: Päästökaupan vaikutuksia energiasektoriin päästöoikeuden hinnoilla 5-40 /t CO2, Electrowatt-Ekono, huhtikuu Selvityksessä on käytetty seuraavia lähtöoletuksia: polttoaineiden verottomat hinnat pysyvät likimain nykyisellä tasolla energiaverojen ja tukien osalta tarkastella kahta tilannetta: verot ja tuet säilyvät joko nykyisellään tai poistuvat kokonaan sähkön ja lämmön kulutusennusteet vuodelle 2010 vastaavat KTM:n WMskenaarion (WM = with measures eli kehitys nykytoimin ) arvoja syksyllä 2003, sähkön kulutusennuste on arvioitu tällöin 95,5 TWh:ksi viides ydinvoimayksikkö sisältyy tarkasteluihin vesivoimaa ei rakenneta lisää sähkön nettotuonti vastaa WM-skenaarion arvoa ja on vakio riippumatta päästöoikeuden hinnasta, sähkön nettotuontiarvio on 8,5 TWh vuodelle Selvityksessä arvioidut kivihiilen ja muiden energialähteiden käytön muutokset Suomessa eri päästöoikeuksien hintatasoilla sekä eri vero- ja tukivaihtoehdoissa on esitetty taulukossa 17. Taulukossa on esitetty energiantuotannon primäärienergialähteet vuonna 1999 ja vuonna 2010 tilanteessa ilman päästökauppaa (perusvaihtoehto) sekä muutokset perusvaihtoehtoon nähden eri päästökauppa- ja verovaihtoehdoissa. Selvityksen tuloksia tarkasteltaessa on muistettava, että se tai mikä tahansa muu tulevaisuuden mallintaminen on lopputulos lähtökohdista ja tehdyistä oletuksista, eikä se esitä ehdotonta totuutta tulevaisuudesta. Tämä korostuu erityisesti päästökaupan yhteydessä, kun yksittäisillä toiminnanharjoittajilla on mahdollisuus vähentää itse päästöjä tai ostaa oikeuksia toiselta toimijalta koko päästökauppa-alueella. Laskelmat ovat kuitenkin tärkeitä kokonaisuuden käsittelemiseksi ja eri vaihtoehtojen hahmottamiseksi.

75 75 Nykyisillä veroilla ja tukimekanismeilla kivihiilen käyttö näyttäisi vähenevän päästöoikeuden hinnan kasvaessa perusvaihtoehtoon verrattuna. Mikäli nykyiset verot ja tuet poistettaisiin, kivihiilen käyttö kasvaisi vielä 20 /tco 2 päästöoikeuksien hintatasolla. Taulukko 18. Energiantuotannon primäärienergialähteet perusvaihtoehdossa ja muutokset eri päästökauppa- ja verovaihtoehdoissa perusvaihtoehtoon nähden, TWh (Lähde: Päästökaupan vaikutuksia energiasektoriin päästöoikeuden hinnoilla 5-40 /tco 2, Electrowatt-Ekono, huhtikuu 2004) Primäärienergialähteet, TWh Hiili Öljy Kaasu Turve Puu Mustalipe Muut Ydin Vesi Tuuli Tuonti Yhteensä ,0 13,4 33,0 19,8 20,8 38,6 5,9 66,8 12,5 0,0 11,1 249, Perusvaihtoehto 27,7 10,4 38,9 25,7 27,6 42,9 8,2 97,6 12,8 0,3 8,5 300,6 Nykyiset verot ja tuet 5 /tco2-1,1-0,2 0,6-1,3 1,9 0 0, ,0 0-0,1 Nykyiset verot ja tuet 10 /tco2-5,2-0,7 4,1-4,1 3,5 0 0, ,2 0-2,2 Nykyiset verot ja tuet 20 /tco2-6,9-1,0 6,0-8,9 6,7 0 0, ,7 0-3,6 Nykyiset verot ja tuet 40 /tco2-18,1-1,1 14,9-13,0 8,9 0 0, ,0 0-7,5 Verot ja tuet pois 5 /tco2 11,5 0,0-2,3-7,8-0,1 0-0, ,2 0 0,9 Verot ja tuet pois 10 /tco2 10,4 0,0-1,4-9,3 1,2 0-0, ,1 0 0,6 Verot ja tuet pois 20 /tco2 4,2 0,1 2,2-12,2 4,5 0-0, ,3 0-1,1 Verot ja tuet pois 40 /tco2-6,8-0,2 10,3-16,9 7,8 0-0, ,7 0-5,4 Mikäli nykyiset verot ja tuet säilyisivät, korvaisivat maakaasu ja puu kivihiiltä yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa. Muutos olisi selvityksen mukaan sitä suurempi, mitä korkeampi on päästöoikeuden hinta. Olemassa olevia kivihiilikäyttöisiä yhdistetyn tuotannon laitoksia, joilla on vielä käyttöikää jäljellä, ei kuitenkaan kannattaisi korvata uusilla kaasukombilaitoksilla. Korkeimmilla päästöoikeuden hinnoilla (vähintään 20 /t) kivihiili näyttäisi korvaavan jonkin verran turvetta yhdistetyssä tuotannossa. Nykyisten verojen ja tukien poistuessa kivihiili korvaisi päästöoikeuden hinnasta riippumatta merkittäviä määriä turvetta yhdistetyn tuotannon laitoksissa, joissa kivihiilen käyttö on teknisesti mahdollista. Lisäksi päästöoikeuden hintaan 20 /t saakka kivihiili korvaisi myös jonkin verran maakaasua. Lauhdetuotannossa kivihiilen käyttö vähenisi selvityksen mukaan päästöoikeuden hinnan noustessa. Nykyisten verojen ja tukien säilyessä ennallaan rakennettaisiin uusia yhdistetyn tuotannon kaasukombilaitoksia, jotka tuottaisivat enemmän sähköä sekä tuulivoimaa, jonka tuotanto lisääntyisi sähkön markkinahinnan kasvaessa. Tällöin lauhdesähköä tarvittaisiin vähemmän, kun oletuksena oli vakio sähkön nettotuonnin määrä. Verojen ja tukien poisto sen sijaan vähentäisi tuulivoiman määrää sekä siirtäisi yhdistetyn tuotannon kaasukombilaitosten toteuttamista, jolloin hiililauhteen tuotanto lisääntyisi. Kaikkein korkeimmilla päästöoikeuden hinnoilla (yli 30 /t) rakennettaisiin uutta kaasukombilauhdevoimaa, joka korvaisi hiililauhdetuotantoa.

76 76 7 Kivihiilen käytön rajoittamisen kohteet ja rajoituskeinot 7.1 Rajoittamisen kohteet Kivihiiltä käyttävät energiantuotantolaitokset on esitetty liitteessä 2 ja niitä on ryhmitelty taulukossa 5. Kivihiiltä pääpolttoaineena käyttävät sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokset ovat suurin kivihiiltä käyttävä ryhmä. Ne sijaitsevat pääasiassa rannikkoalueella tai lähellä rannikkoa. Laitokset sijaitsevat pääosin kaukolämpöverkoissa, joihin energiaa tuotetaan muillakin polttoaineilla: maakaasualueella maakaasua ja muualla turvetta. Raskasta polttoöljyä käytetään yleensä vara- ja huippukattiloissa. Vaasassa ja Turun alueella kivihiili on tällä hetkellä käytännössä ainoa realistinen pääpolttoaine saatavuuden kannalta. Periaatteessa öljyä voisi myös käyttää pääpolttoaineena, mutta se ei taas olisi taloudellisesti kannattavaa. Kivihiililauhdelaitokset muodostavat toiseksi suurimman kivihiiltä käyttävän ryhmän. Kivihiiltä käyttävät lauhdevoimalaitokset sijaitsevat kaikki rannikolla. Osa laitoksista sijaitsee kohtuullisen lähellä nykyistä maakaasuverkostoa, osa mahdollisesti laajentuvalla maakaasualueella ja osa laajentuvankin maakaasuverkoston ulkopuolella. Kivihiiltä sivupolttoaineena käyttäviä sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksia sijaitsee lähes kaikkialla pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta. Näiden laitosten kivihiilen käyttö on hyvin pieni osuus kivihiilen kokonaiskäytöstä. Samoin kivihiiltä käyttävien vesikattiloiden kivihiilen käyttö on pientä. Kivihiilen käytön rajoittamisen kohteena olevat laitokset voidaan ryhmitellä monin eri tavoin, mm. seuraavasti: - kivihiiltä käyttävät lämpökeskukset, sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokset tai lauhdevoimalaitokset - kivihiiltä käyttävät laitokset korvaavan polttoaineen mukaan - kivihiiltä pääpolttoaineena tai sivupolttoaineena käyttävät laitokset - nykyiset kivihiiltä käyttävät laitokset ja mahdolliset uudet laitokset - polttotekniikan mukaan (pölypoltto- tai leijupetikattila, kaasutus) - päästökaupan piirissä olevat laitokset ja päästökaupan ulkopuolella olevat laitokset Lämpökeskukset, yhteistuotantolaitokset ja lauhdevoimalaitokset olisi perusteltua käsitellä erikseen, jos halutaan erikseen arvioida kivihiilen käytön rajoittamista kaukolämpöä tuottavien ja pelkästään sähköä tuottavien laitosten välillä. Kaukolämmön tuotanto ja siihen liittyvä sähköntuotanto on sidoksissa lämpöverkkoon ja siten tiettyyn paikkaan. Sähkön erillistuotannossa taas sijaintipaikan valinta on vapaampaa.

77 77 Rajoittamisen perusteena voisi olla mm. mahdollisuus muiden polttoaineiden käyttöön saatavuuden kannalta. Silloin on perusteltua tarkastella rajoittamista erikseen maakaasu-, turve- ja puualueella. Koska kivihiiltä pääpolttoaineena käyttävät laitokset kuluttavat yli 90 % kivihiilestä, voisi olla perusteltua kohdistaa mahdolliset rajoitustoimet ainoastaan kivihiiltä pääpolttoaineena käyttäviin laitoksiin. Rajoitustoimet on mahdollista myös kohdistaa ainoastaan uusiin laitoksiin. Nykyisten laitosten ikääntyessä ja poistuessa käytöstä kivihiilen käyttö tulisi vähitellen vähenemään. Yksi valintaperuste voisi liittyä polttotekniikkaan: mikäli nykyisessä laitoksessa on mahdollista polttaa muita polttoaineita ilman muutoksia tai vähäisin polttoteknisin muutoksin, käytön rajoittamisen aiheuttamien kustannusten kannalta voisi olla perustellumpaa kuin laitoksissa, joissa polttotekniikka ei mahdollista muiden vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöä. Tämä tarkoittaisi, että rajoittamista tulisi tarkastella laitoskohtaisesti. Mikäli kivihiilen käytön rajoittamisen perusteena ovat kasvihuonekaasupäästöt, voisi olla perusteltua rajoittaa kivihiilen käyttöä ainoastaan päästökaupan ulkopuolisilla laitoksilla. Koska niiden osuus kivihiilen käytöstä on alle yksi prosentti, ei rajoittamisella olisi vaikutusta kivihiilen käyttöön kokonaisuutena. 7.2 Vaihtoehdot rajoituskeinoiksi Kivihiilen käytön rajoittamiseksi voidaan käyttää seuraavia keinoja: - päästökauppa - ohjaus verotuksella ja tuilla - voimalaitoksen luvitus - käyttökiellot - kokonaiskäyttösopimukset Päästökaupan jakosuunnitelmilla ja uusien toimijoiden päästöoikeuksien jakoperusteilla on mahdollista vaikuttaa kivihiilen kannattavuuteen muihin polttoaineisiin verrattuna. Perustamalla nykyisten laitosten jakosuunnitelma energiantuotantomääriin eikä päästöihin, kivihiilen asema heikkenee kaikkiin muihin polttoaineisiin paitsi turpeeseen verrattuna. Jos uusille toimijoille myönnetään päästöoikeuksia siten, että uudet investoinnit esimerkiksi maakaasulauhde tulevat nykyistä kannattavimmaksi, näiden investointien toteutuminen ohjaa vähenevään kivihiilen käyttöön lauhdevoiman tuotannossa. Verotuksella on periaatteessa mahdollista ohjata kivihiilen käyttöä, kuten taulukossa 17 on esitetty. Verotus ei voi poiketa uusien ja olemassa olevien laitosten välillä. Energiatalouden ohjauskeinoja käsitellään syksyllä 2004 julkaistavassa Ohjauskeinotyöryhmän loppuraportissa ja ilmastostrategian päivittämisen yhteydessä.

78 78 Suomen nykyinen energiaverotaso on selvästi EU:n edellyttämää minimitasoa korkeampi (Taulukko 11). Kivihiilen verotaso on yli 10-kertainen EU:n edellyttämään minimitasoon verrattuna. Ennen kyseisen direktiivin voimaantuloa EU-maista vain Pohjoismaat, Alankomaat ja Italia verottivat kivihiiltä, ja vain Ruotsissa kivihiilen verotaso oli Suomea korkeampi. Direktiivin voimaantulon jälkeen muutkin maat joutuvat verottamaan kivihiiltä lämmöntuotannossa, mutta todennäköisesti verotaso ei nouse ainakaan aluksi olennaisesti minimiverotasoa korkeammaksi. Lisäksi direktiivi sallii päästökaupan aiheuttaman rasituksen ottamisen huomioon energiaverotuksessa. Kivihiilen käytön rajoituskeinona voidaan harkita voimalaitosten auktorisointiin liittyvää lupamenettelyä. Menettelyä olisi mahdollista käyttää uusien kivihiiltä joko pää- tai sivupolttoaineena käyttävien voimalaitosten rakentamisen rajoittamiseksi. Sähkön sisämarkkinadirektiivin 6 artikla sisältää säännökset uusien voimalaitosten lupamenettelystä. Sen mukaan luvan myöntämisperusteet voivat liittyä mm. ympäristönsuojeluun tai primaaristen energialähteiden laatuun. Suomessa ei ole käytössä ympäristölupamenettelyiden lisäksi muuta voimalaitoslupamenettelyä. Nykyiseen sähkömarkkinalain 35 :ään sisältyy kuitenkin valtuutussäännös, jonka mukaan asetuksella voidaan säätää, että voimalaitoksen rakentamiseen ja voimalaitoksessa käytettävän polttoaineen muuttamiseen toiseksi on pyydettävä kauppa- ja teollisuusministeriön lupa, jos Suomen kansainväliset sopimusvelvoitteet sitä edellyttävät. Säännöksen taustalla on sittemmin kumottu öljytuotteiden käytön rajoittamisesta voimalaitoksissa annettu direktiivi. Voimalaitosten lupamenettelyä koskeva valtuutussäännös sähkömarkkinalain 35 :ssä ehdotetaan kumottavaksi valmisteilla olevassa sähkömarkkinalain muutosesityksessä, joka annetaan eduskunnalle kesällä Kivihiilen käytön raskaimpana rajoituskeinona voitaisiin periaatteessa harkita kivihiilen käytön kieltävää tai sen käyttöä voimalaitospolttoaineena rajoittavaa lainsäädäntöä. Menettelyllä olisi mahdollista ulottaa rajoittamistoimenpiteet olemassa oleviin kivihiiltä joko pää- tai sivupolttoaineena käyttäviin voimalaitoksiin. Lainsäädäntö, joka kieltää toimivalta voimalaitokselta sen tavanomaisen polttoaineen käyttämisen taikka rajoittaa sitä suoranaisella kiellolla, voi olla ristiriidassa perustuslain 15 :n säätämän omaisuuden suojan kanssa, sillä tällaisen lainsäädännön voidaan katsoa rajoittavan omaisuuden normaalia, kohtuullista ja järkevää käyttöä. Tällaisessa tapauksessa osittaisen tai täyskiellon säätämisen yhteydessä tulisi ratkaistavaksi sovelletaanko tapauksiin täyden korvauksen periaatteen mukaista korvaussäännöstöä. Tällaista menettelyä käytettiin koskiensuojelua koskevien lakien säätämisen yhteydessä. Kokonaiskäyttösopimuksessa kivihiilen käyttäjät sitoutuisivat käyttämään kivihiiltä tiettynä ajanjaksona ennalta sovitun maksimimäärän. Kokonaiskäyttösopimus olisi neuvoteltava kaikkien kivihiilen käyttäjien kanssa. Neuvotteluissa olisivat samat ongelmat kuin kivihiilen käyttökiellossakin. Varsinaisten kivihiilen käyttöä rajoittavien toimien lisäksi kivihiilen käyttöön on mahdollista vaikuttaa välillisesti mm. edistämällä uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja energiankäytön tehokkuutta. Esimerkiksi puun käyttö energian tuotannossa on lisääntynyt puulla tuotetun energian tuen avulla.

79 79 8 Kivihiilen käytön rajoittamisen tarpeen arviointi 8.1 Kansainvälisen ilmastopolitiikan merkitys kivihiilen käytön rajoittamiselle Kansainvälinen ilmastopolitiikka voi seuraavien vuosikymmenten aikana - esim. noin vuoden 2030 loppuun, eli nykyisten uusimpien kivihiiltä pääpolttoaineena käyttävien voimalaitosten noin 40 vuoden ikään - kehittyä monista eri tekijöistä riippuen moniin eri suuntiin. EU on sitoutunut toimimaan edelläkävijänä ja esimerkkinä ilmastopolitiikan eteenpäinviennissä ja kasvihuonekaasupäästövähennysten toteuttamisessa. EU:n päästökauppa on konkreettinen toimi, jolla varmistetaan, että kaupan piiriin kuuluvien päästöt pysyvät niille asetetussa tavoitteessa. Periaatteessa päästökauppadirektiivi on riippumaton kansainvälisen ilmastopolitiikan etenemisestä, Kioton pöytäkirjan voimaantulosta ja sille neuvoteltavista jatkoista. Kansainväliset neuvottelut Kioton pöytäkirjan ensimmäisen sitoumuskauden jälkeisistä vähennystavoitteista ovat käytännössä sidoksissa Kioton pöytäkirjan voimaantuloon. Käsittelyn pohjana on näkemys, että kasvihuoneilmiön kiihtymisen hillitsemiseksi päästöjä on vähennettävä paljon enemmän kuin Kioton pöytäkirjasta seuraa. Pitkällä tähtäimellä vähennysten on laajennuttava kattamaan kaikkia maita (myös kehitysmaita) ja oltava huomattavasti nykyisiä tiukempia, jos kasvihuonekaasupäästöjä aiotaan vähentää ja vähitellen vakauttaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuus tasolle, joka estää vaaralliset muutokset ilmakehässä. Kansainvälisen ilmastopolitiikan etenemiselle on useita mahdollisia vaihtoehtoja. Suomessa käytettävän kivihiilen osalta on ratkaisevaa, säilyykö laitoskohtainen, direktiivin mukainen EU:n sisäinen tai laajempi päästökauppa kasvihuonekaasuja vähentävänä toimenpiteenä. Päästökaupassa jaettava päästöoikeuksien määrä ohjaa kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavaa toimintaa ja paine on sitä suurempi, mitä suurempi ominaispäästö polttoaineella on, esimerkkeinä kivihiili ja turve. Päästöoikeuksien määrä kahden ensimmäisen päästökauppakauden jälkeen vuodesta 2013 eteenpäin on seurausta ilmastoneuvottelujen tuloksista. Päästöoikeuksien jakomenetelmän periaatteet (ilmainen tai huutokauppa jne.) ja muut ohjauskeinot, lähinnä energiaverotus ohjaavat osaltaan polttoainevalinnoissa. Seuraaville sitoumuskausille valittava sopimusmalli ratkaisee, tullaanko vuosien jälkeen etenemään nyt valitulla tavalla, eli maakohtaisilla kiintiöillä vai jollain muulla tavalla esimerkiksi kohdistamalla päästövähennysvelvoitteita eri toimialoille. Jos päästövähennysvelvoitteet perustuvat kiintiöihin, toimii laitoskohtainen päästökauppa edelleen kasvihuonekaasupäästöjen rajoittajana myös kivihiilen käytölle Suomessa. Mikäli sopimusmalliksi valitaan jokin toinen, voidaan päästökauppadirektiivin soveltuvuutta siinä tilanteessa joutua tarkastelemaan uudestaan.

80 80 Suomen maakohtaisen kiintiön tiukentuessa, päästökauppasektorin osuuden päästöoikeuksista pienentyessä ja päästöoikeuden hinnan kohotessa tulevat kaikki päästöjen vähennysmahdollisuudet otetuksi käyttöön kustannusten ja toteuttamismahdollisuuksien asettamassa järjestyksessä. Näistä suurimpia päästövähennyksiä toisivat siirtyminen kivihiilestä kaasuun, turpeen käytön korvaaminen biopolttoaineella ja hyötysuhteen nosto mukaan lukien sähkön ja lämmön yhteistuotannon maksimointi ja rakennusasteen nosto. Samoin uusiutuvien energialähteiden käyttö ja energiansäästö tulisivat lisääntymään. EU:n laitoskohtainen päästökauppa jatkuu päästökauppadirektiivin mukaan vuoden 2012 loppuun asti. Tällöin kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseksi ei ole tarvetta erillistoimenpitein rajoittaa Suomessa kivihiilen käyttöä. Toiminnanharjoittajat itse valitsevat päästöjenvähennyskeinot muun energiapolitiikan, erityisesti energiaverotuksen ja tukipolitiikan ohjaamana. Mikäli laitoskohtainen päästökauppa jatkuu edelleen vuoden 2012 jälkeen, kasvihuonekaasupäästöjen rajoittaminen ei edellytä kivihiilen käytön rajoittamista Suomessa erillistoimenpitein, mutta tiukentuva päästövähennystarve tulee asettamaan kivihiilen käytölle lisärasitteita. Mikäli päästökauppadirektiiviä joudutaan muuttuvien sopimusratkaisujen vuoksi ratkaisevasti muokkaamaan tai jopa kumoamaan, tulevat kansalliset ohjauskeinot merkityksellisemmiksi myös kivihiilen käytön osalta. Tässä tilanteessa kivihiilen käytön rajoittamista kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseksi tulee harkita uudestaan energia- ja ilmastopolitiikan lähtökohdista. 8.2 Kivihiilen käytön rajoittamisen tarve Suomen energia- ja ilmastopolitiikka luovat puitteet, joiden perusteella on mahdollista arvioida kivihiilen käytön rajoittamisen tarvetta. Vuonna 1997 eduskunnalle annetussa Suomen energiastrategiassa, joka on edellinen varsinainen energiapoliittinen selonteko, määriteltiin energiapolitiikan tavoitteet seuraavasti: Energiapolitiikan päämäärä on taloudellisia ohjauskeinoja ja markkinatalouden mekanismeja käyttäen luoda talous- ja työllisyyspolitiikan tueksi olosuhteet, joissa energian saatavuus on turvattu, sen hinta kilpailukykyistä ja syntyvät ympäristöpäästöt Suomen kansainväliset sitoumukset täyttäviä. Päämääränä on myös jouduttaa energiaa säästävän sekä uusiutuvaa energiaa käyttävän tekniikan kehitystä ja kaupallistumista. Valtioneuvoston vuonna 2001 hyväksymä kansallinen ilmastostrategia perustuu samoihin energiapolitiikan lähtökohtiin. Strategiassa esitetään tavoitteita uusiutuvan energian ja energiansäästön lisäksi mm. yhdistetylle sähkön ja lämmön tuotannolle sekä turpeen käytölle. Energiapolitiikan keskeiset tavoitteet ja toimet on kirjattu nykyiseen hallitusohjelmaan seuraavasti:

81 81 Hallituksen energiapolitiikan tavoitteena on turvata kilpailukykyisen energian saanti ja samalla täyttää kansainvälisten ympäristösitoumusten asettamat velvoitteet. Hallitus edistää monipuolista energiantuotantorakennetta ja pyrkii nostamaan energiahuollon omavaraisuusastetta. Hallitus edistää voimakkaasti uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja energian säästöä muun muassa vero- ja investointituilla. Hallitus toteuttaa kansallisen ilmastostrategian ja uudistaa sen ottaen huomioon EU:n päästökauppadirektiivin sisällön ja Kioton mekanismit. Valmistaudutaan Kioton pöytäkirjan sitoumuskauden jälkeisiin neuvotteluihin ottaen huomioon kansantalouden kilpailukyky. EU:n päästökauppadirektiivi pannaan toimeen tammikuussa 2003 hyväksytyn valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti. Hiilidioksidipäästökiintiöiden alkujako toteutetaan ilmaisena ja siinä otetaan erityisesti huomioon maailmanlaajuisessa kilpailussa toimivien suomalaisten vientiyritysten toiminta- ja investointiedellytykset. Päästökauppaa ja energiaverotusta tarkastellaan yhdessä siten, etteivät ne kokonaisuutena kohtuuttomasti kohota energian hintaa. Lisäksi hallitusohjelmassa todetaan, että polttoaineverotuksen avulla tuetaan fossiilisten polttoaineiden säästötavoitetta Suomen liikenteelliset erityisolosuhteet kuitenkin huomioon ottaen. Kivihiilen käyttö ja sen rajoittaminen vaikuttaa energia- ja ilmastostrategian ja hallituksen energiapolitiikan kannalta hiilidioksidi- ja muiden ilmaan menevien päästöjen lisäksi moniin muihin asioihin, kuten sähkömarkkinoihin, polttoainemarkkinoihin, huoltovarmuuteen jne., eli yleisesti ottaen perinteisiin energiapolitiikan osa-alueisiin. Kivihiilen rajoittamista tulee siksi tarkastella sekä energia- että ilmastopoliittisista lähtökohdista ja tavoitteista. Toimenpiteissä pääpaino on seuraavilla alueilla: Energian tuotantorakenteen edistäminen vähemmän hiilipitoiseen energiataseeseen Energiamarkkinoiden edistäminen Energian tehokkaan käytön ja energiansäästön edistäminen Bioenergian ja muun kotimaisen energian käytön edistäminen Energiateknologian korkean tason ylläpitäminen Riittävän monipuolisen ja edullisen energian hankintakapasiteetin varmistaminen Energiasektorin huoltovarmuuden ylläpitäminen Suomessa kivihiilen käytön energiantuotantoon arvioidaan olevan vuonna 2008 noin 50 TWh. Noin kolmasosa kivihiilestä käytetään sähkön ja lämmön yhteistuotantoon ja noin kaksi kolmasosaa lauhdevoiman tuottamiseen. Kivihiilen vuosittaisen käytön oletetaan vähenevän kaasuputken Turun seudulle laajentamisen myötä runsaat 2 TWh ja uuden ydinvoimayksikön valmistuttua noin 20 TWh. Jätteen energiakäytön potentiaalista voi arvioida puolet eli noin 2 TWh kohdistuvan kivihiilen käytön vähentymiseen. Käytön vähenemisestä suurin osa kohdistuu lauhdevoiman tuotantoon.

82 82 TWh,pa TWh,pa = 3,4 Mt CO2 60 lauhdesähkö kaukolämpö ja siihen liittyvä yhteistuotanto Kuva 28. Kivihiilen käyttö vuonna 1998, arvio vuodelle 2003 ja WM-skenaariot vuosille 2008 ja 2013 (Lähde KTM) Kivihiilen käytön rajoittamisen tarpeen lähtökohtana ovat lähinnä kivihiilen käytöstä aiheutuvat ympäristövaikutukset, joita ovat mm. kasvihuonekaasupäästöt, muut kaasumaiset päästöt sekä pienhiukkaset. Kasvihuonekaasupäästöt Tärkein syy tarpeelle rajoittaa hallitusti kivihiilen käyttöä on sen aiheuttamat kasvihuonekaasu- lähinnä hiilidioksidipäästöt. CO 2 -päästöt ovat kuvan mukaisesti kasvaneet maailmassa vuodesta 1990 vuoteen 2001 noin 15 %. Vastaavana aikana CO 2 -päästöt ovat EU-25:ssä vähentyneet noin prosentin. Maailmanlaajuisesti CO 2 -päästöt ovat tulevaisuudessakin kasvamassa: IEA:n arvion mukaan maailman sähköntuotanto hiilellä tulee kaksinkertaistumaan vuodesta 2000 vuoteen 2020 mennessä ja samanaikaisesti maakaasun käytön oletetaan kasvavan lähes nelinkertaiseksi. Globaalin CO 2 -päästöjen kasvavan trendin taustalla on teollisuusmaiden keskimäärin maltillinen kasvu, siirtymätalousmaiden notkahdus 1990-luvun alkupuolella ja kasvaminen sen jälkeen ja kehitysmaiden nopea kasvu Kiinan ja Intian ollessa suurimpia kasvajia.

83 Mt CO Maailma EU-25 EU Kuva 29. Polton hiilidioksidipäästöjen kehittyminen (Lähde: IEA CO 2 emissions from fuel combustion, , 2003 edition) Laajenneessa Euroopan unionissa 2005 alusta alkavalla päästökaupalla katetaan noin puolet alueen CO 2 -päästöistä. Päästökauppa kattaa Suomessa yli 99 % ja muissakin jäsenmaissa lähes kaiken kivihiilen käytön sähkön ja lämmön tuotannossa. Päästökehitys EU-15:ssa on vuodesta 1990 ollut maltillista, mutta kehityksen pysymisen maltillisena ovat mahdollistaneet Iso-Britannian ja Saksan vähenevä kivihiilen käyttö. Iso- Britanniassa siirtymistä kivihiilen käytöstä maakaasuun on edesauttanut 1990-luvun energiapoliittiset toimet. Saksassa kivihiilen käytön väheneminen johtuu pääasiassa Itä- Saksan energiantuotannon tehostumisesta, siirtymisestä vaihtoehtoisiin polttoaineisiin sekä energiankäytön vähenemisestä. Uusissa liittyneissä EU:n jäsenmaissa ovat CO 2 -päästöt pienentyneet merkittävästi vuoden 1990 tasosta energiantuotannon vähenemisen myötä. Suomen kasvihuonekaasupäästöissä kivihiilen käytön sähkön tuotannossa aiheuttamat hiilidioksidipäästöt vaihtelevat selvästi eniten. Muiden fossiilisten polttoaineiden, kuten öljyjen ja maakaasun, päästöt eivät vaihtele niin paljon, eivätkä turpeenkaan päästöt vaihtelee yhtä paljon kuin kivihiilen. Kivihiilen aiheuttamat vuosittaiset CO 2 -päästöt ovat olleet Mt. Öljytuotteiden CO 2 -päästöt ovat noin 25 Mt ja maakaasun ja turpeen suurin piirtein yhtä suuret, noin 7 9 Mt. Kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisessa Suomi on sitoutunut Kioton pöytäkirjaan liittyvän EU:n taakanjaon mukaisesti pitämään vuosien kasvihuonekaasupäästönsä keskimäärin vuoden 1990 tasolla. Tavoite on mahdollista toteuttaa vähentämällä päästöjä Suomessa, käymällä EU:n päästökauppaa ja käyttämällä ns. Kioton mekanismeja, joiden käyttö edellyttää Kioton pöytäkirjan voimaantulon.

84 84 Suomen kasvihuonekaasupäästöjen on arvioitu kehittyvän kuvan mukaisesti. Kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisen tarve on vuosittain noin 9 Mt CO 2 -ekv. Mt CO2 ekv Kasvihuonekaasupäästöt, WM KIOTO-tavoite Strateginen polku Polton CO2, WM Kuva 30. Kasvihuonekaasupäästöjen kehittyminen Suomessa (Lähde:KTM) EU:n päästökaupassa päästökauppasektorille jaetaan päästöoikeuksia kansallisella jakosuunnitelmalla ja ei-päästökauppasektorille kohdennetaan vähennystoimia siten, että Kioton pöytäkirjan mukaiset kansalliset tavoitteet saavutetaan. Toteutuvat Suomen kasvihuonekaasupäästöt voivat olla joko tavoitetta suuremmat tai pienemmät, koska päästökauppasektorin toimijat voivat ostaa tai myydä päästöoikeuksia. Päästökauppasektorin kasvihuonekaasupäästöjä (alkuvaiheessa hiilidioksidipäästöjä) rajoitetaan kansallisilla jakosuunnitelmilla. Muut kaasumaiset päästöt Muiden kuin kasvihuonekaasupäästöjen osalta Suomi on sitoutunut päästökattodirektiivin mukaisiin päästörajoihin vuoteen 2010 mennessä. Rikkidioksidipäästöjen osalta tavoitteet on jo saavutettu. Typen oksidien osalta päästöjä pitäisi vähentää vuoden 2001 arvosta t/a vuoteen 2010 mennessä arvoon t/a. Kivihiilen typen oksidien päästöt eivät merkittävästi poikkea muiden polttoaineiden vastaavista päästöistä. Näiden päästörajojen toteutumista seurataan Ilmansuojeluohjelmassa 2010, jossa on tuotu esille mahdollisuus näiden päästöjen arvioitua korkeimpiin päästötasoihin joustomekanismien ja päästökaupan käyttöönoton myötä. Ilmansuojeluohjelman tarkistamisessa ja ajan tasalle saattamisessa mennessä voidaan käsitellä tätä mahdollista muutosta.

85 85 Suomen ympäristökeskus on arvioinut edellä mainittujen päästöjen kehittymistä päästökauppatilanteen eri skenaarioissa. Selvityksen mukaan Suomi pystyy täyttämään rikkidioksidipäästöjen tavoitteet kaikissa skenaarioissa. Typen oksidien päästökatto on vaarassa ylittyä tilanteessa, jossa nykyisten kivihiililauhdelaitosten vuotuinen huipunkäyttöaika vastaa noin tuntia. Varustamalla kaikki kivihiililauhdelaitokset katalyyttisellä typen oksidien vähentämismenetelmällä, päästöt vähenisivät päästörajan alle vielä tunnin huipunkäyttöajalla. (Lähde: Päästöoikeuksien kaupan vaikutus ilmansuojeluun herkkyysanalyysi, Suomen ympäristökeskus) Valtioneuvosto on tehnyt 20 päivänä marraskuuta 2003 päätöksen olemassa olevien suurten polttolaitosten typen oksidipäästöjen rajoittamista koskevasta suunnitelmasta. Suunnitelma merkitsee, että toiminnanharjoittajat vapautetaan velvollisuudesta varustaa polttoaineteholtaan yli 500 MW:n kivihiiltä polttavat vanhat laitokset katalyyttisella typen oksidien vähentämismenetelmällä. Pienhiukkaset EU:n CAFE-ohjelman (Clean Air for Europe) tavoitteena on koordinoida ilmansuojelun kehittämistä ja tehostamista Euroopassa. CAFE-ohjelmaan pohjautuen laaditaan ilmansuojelun temaattinen strategia, jonka perusteella valmistellaan asiaa koskeva sitova lainsäädäntö. Komission ensimmäisten ajatusten mukaan strategia tulisi sisältämään muun muassa suuria polttolaitoksia ja ilman laatua koskevien direktiivien sekä pieniä polttolaitoksia koskevan strategian. CAFE-ohjelman tavoitteet kohdistuvat erityisesti pienhiukkasten ja alailmakehän otsoninmuodostuksen vähentämiseen.

86 86 9 Kivihiilen käytön rajoittamisen vaikutuksia 9.1 Kivihiilen käytön rajoittamisen taloudellisia vaikutuksia Mahdollisella kivihiilen käytön rajoittamisella, kuten muullakin energia- ja ilmastopoliittisella ohjauksella on yleensä moninaisia taloudellisia vaikutuksia. Ne saattavat kohdistua yritystalouteen, kotitalouksien ostovoimaan, julkiseen talouteen ja koko kansantalouteen. Vaikutukset, niiden suuruus ja niiden kohdistuminen riippuvat valittavasta ohjauskeinosta. Markkinatalouden lähtökohdista voidaan olettaa, että avoimilla energiamarkkinoilla energian tuotanto ja käyttö hakeutuvat lähelle taloudellista optimiansa ja ovat tehokkaimmillaan niin yritystalouden kuin energiataloudenkin näkökulmasta. Ohjauksella halutaan vaikuttaa markkinatalouden lähtökohdista poiketen esimerkiksi kotimaisten polttoaineiden käytön lisäämiseen tai uusiutuvien energiamuotojen käytön lisäämiseen. Energiamarkkinoilla investointien pitoajat ovat hyvin pitkiä ja tämän mukaisesti muutokset hitaita. Käytännössä aikajänne on useita kymmeniä vuosia, kun muussa tuotantotoiminnassa aikajänne on yleensä alle 10 vuotta. Tämän vuoksi myös energiataloudellisen ohjauksen vaikutukset näkyvät pääasiassa pitkällä tähtäimellä. Tässä tehtävät tarkastelut on tehty oletuksella, ettei päästökauppadirektiiviä olisi ja kivihiilen käyttöä rajoitettaisiin vain Suomessa. Päästökauppadirektiivin toimeenpano on yksi ohjauskeino, jonka seuraamukset ovat ainakin osittain yhdenmukaisia tässä esitettävien seuraamusten kanssa, mutta kohdistuvat kaikkiin fossiilisiin polttoaineisiin ja turpeeseen. Sähkön tuotannossa kivihiiltä on mahdollista korvata Suomessa lyhyellä aikavälillä olemassa olevalla vapaalla kapasiteetilla ja sähkön tuonnilla, sikäli kuin korvaavaa kapasiteettia löytyy. Pohjoismaisilla markkinoilla korvaava kapasiteetti olisi normaalina vesivuonna tanskalaista hiilivoimaa ja ehkä jonkin verran muita fossiilisia polttoaineita kotimaassa. Puun, jätteiden ja tuulivoiman käyttöön ei kivihiilen käytön rajoittaminen olennaisesti vaikuttaisi lyhyellä aikavälillä. Niukkuuden lisääntyessä pohjoismaisilla markkinoilla tuonti Manner-Euroopasta ja Venäjältä saattaisi jonkin verran kasvaa. Tuonnin lisääminen erityisesti Venäjältä vaatisi lisää siirtokapasiteettia. Pitkällä aikavälillä Suomessa tehtävillä sähkön tuotannon investoinneilla voitaisiin kivihiiltä korvata jonkin verran kotimaisilla energialähteillä (puu, jätteet, turve, tuuli- ja vesivoima) sekä ydinvoimalla ja maakaasulla. Lisäksi muualla Pohjoismaissa tehdyt investoinnit saattavat helpottaa tilannetta ja vastaavasti mahdolliset kapasiteetin käytöstä poistot kiristävät tilannetta.

87 87 Lämmön tuotannossa sekä yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannossa korvaavia vaihtoehtoja ovat tarkasteltavasta alueesta riippuen maakaasu, turve, puuperäiset polttoaineet ja jätteen energiakäyttö. Osittain olisi mahdollista lyhyellä aikavälillä korvata kivihiiltä nykyisissä voimalaitoksissa ja osittain korvaaminen tapahtuisi pidemmällä aikavälillä uusia laitoksia rakentamalla. Lähiajan merkittävin hanke on maakaasuputki Turun seudulle, missä se korvaisi kivihiiltä lämmön ja sähkön tuotannossa, sekä samalla antaisi mahdollisuuden nostaa merkittävästi tuotettavan sähkön määrää. Kivihiili on ollut viime vuosina edullisin ja hintakehitykseltään vakaimpia kaikista polttoaineista (kuva 4). Hintakehitykseltään vakaan polttoaineen poistuminen markkinoilla johtaa todennäköisesti muiden polttoaineiden hintojen nousuun. Edellisestä voidaan tehdä seuraavat päätelmät kivihiilen käytön rajoittamisen vaikutuksista sähkön ja lämmön hintaan: - Lyhyellä aikavälillä kivihiilen käytön rajoittaminen nostaa sähkön hintaa pohjoismaisella sähkömarkkina-alueella sekä lämmön hintaa alueilla, joilla kivihiili on lämmön tuotannon polttoaine. Kivihiilen käytön rajoittaminen nostaa todennäköisesti myös kotimaisten polttoaineiden hintoja, ja siten myös lämmön hintaa alueilla, joissa kivihiiltä ei käytetä. - Pitkällä aikavälillä todennäköisimmässä vaihtoehdossa, jossa kivihiiltä korvattaisiin osittain maakaasulauhteella sekä osittain maakaasuun, turpeeseen ja puuja jätepolttoaineisiin perustuvalla yhteistuotannolla, sähkön ja lämmön hinnat tulisivat nousemaan. Vaikutus sähkön hintatasoon riippuu myös ydinvoimakapasiteetin kehittymisestä Pohjoismaissa. Kivihiilen käytön rajoittamisen taloudelliset vaikutukset aiheutuvat: - sähkön ja lämmön hinnan noususta sekä - energialähteiden vaihtoon liittyvistä muista vaikutuksista. Teollisuus- ja palveluyritysten kannalta nouseva sähkön ja lämmön hinta on kustannuslisä, ja sen vaikutus yrityksen talouteen riippuu siitä, miten merkittävä tuotantopanos energia on sille. Energiayrityksiin kivihiilen käytön rajoittamisen taloudellinen vaikutus riippuu yhtiön käyttämistä polttoaineista ja siitä, miten hyvin se voi viedä syntyvät lisäkustannukset tuotteidensa hintoihin tai saa korvauksia kivihiilen käytön rajoittamisesta aiheutuvista kustannuksista. Vaikeimmassa asemassa ovat kivihiiltä pääpolttoaineena käyttävät sähkön ja lämmön tuottajat. Kotitalouksien ostovoimaa nouseva sähkön ja lämmön hinta heikentää. Koska kotitalouksien joustomahdollisuudet sähkön ja lämmön kulutuksessa ovat vähäiset, tämä hinnan nousu vähentää voimakkaimmin pienituloisten kotitalouksien muita kulutusmahdollisuuksia.

88 88 Julkiseen talouteen kivihiilen käytön rajoittamisen vaikutukset riippuvat sitä, miten rajoittaminen vaikuttaisi energian hintaan ja elinkeinoelämän kilpailukykyyn ja sitä kautta taloudelliseen toimeliaisuuteen ja työllisyyteen. Työllisyysvaikutusten osalta seuraavassa pyritään arvioimaan kvalitatiivisesti nousevan energian hinnan ja mahdollisen kotimaisten polttoaineiden käytön lisääntymisen erisuuntaisia työllisyysvaikutuksia. Sähkön hinta vaikuttaa olennaisesti energiavaltaisten yritysten menestykseen ja investointipäätöksiin. Energiavaltainen teollisuus työllistää Suomessa jonkin verran laskentatavasta riippuen noin henkeä, ja sen välillinen työllisyysvaikutus alihankintaketjuissa ja palveluissa on huomattavasti enemmän. Tällä hetkellä kotimaisten polttoaineiden tuotannon työllistävyyden arvioidaan VTT:n mukaan olevan noin henkilötyövuotta. Vuosikymmenen loppuun mennessä tuotanto- ja käyttömäärien kasvaessa VTT arvioi alan työllistävyyden olevan lähes henkilötyövuotta. Määrällisesti eniten työllistävät turve- ja metsähaketuotanto. (Lähde: Bioenergian tuotanto- ja käyttöketjut sekä niiden suorat työllisyysvaikutukset, VTT Prosessit, 2003) Määrää voidaan verrata metsäteollisuuden puun hankintaan, jossa on töissä noin ihmistä. Metsäteollisuuden käyttämästä puusta prosenttia lopulta ohjautuu energiakäyttöön. Poltettavan metsäteollisuuden jätepuun ja -liemien määrä on riippuvainen metsäteollisuuden menestyksestä, samoin kuin mainitut työpaikkaa. Nouseva energian hinta vaikuttaa työllisyyteen heikentävästi, koska teollisuutemme on erittäin energiaintensiivinen. Voidaan arvioida, että energian hinnan noususta seuraavat työllisyysmenetykset ovat suuremmat kuin kivihiilen käytön rajoittamisesta saatavat työllisyyshyödyt kotimaisten polttoaineiden hankinnassa. Kuitenkin alueellisesti puun ja turpeen hankinnalla voi olla huomattavia työllisyysvaikutuksia verrattuna nousevan energian hinnan aiheuttamiin menetyksiin. Energian hinnan nousu syö myös kotitalouksien ostovoimaa pois muusta kulutuksesta, mikä sekin osaltaan vaikuttaa kielteisesti työllisyyskehitykseen. Lisäksi energian hintaa nostava taloudellinen tai muu ohjaus kasvattaa tuloeroja, koska kotitalouksien ja pienten yritysten joustomahdollisuudet energian käytössä ovat yleensä vähäiset. Sosioekonomisen aseman lisäksi ohjauksen vaikutus kotitalouksien ostovoimaan saattaa vaihdella asuinpaikan mukaan. Huoltovarmuuden kannalta epäedullinen muutos on, jos kivihiilen käyttö korvautuu maakaasun käytöllä, kuten on mahdollista esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Turun alueella. Maakaasun huoltovarmuuden turvaaminen korvaavana polttoaineena kevyt tai raskas polttoöljy on huomattavasti kalliimpaa kuin kivihiilen käyttöön perustuvat huoltovarmuusratkaisut. Korvaavan polttoaineen kuljetuslogistiikan järjestäminen saattaa osoittautua tietyn volyymin ylittyessä vaikeaksi ja kalliiksi toteuttaa. Huoltovarmuuden kannalta kivihiilen lisäksi turve on hyvä voimalaitospolttoaine etenkin sähkön ja kaukolämmön yhteistuotannossa. Turpeen tuotanto ajoittuu kesäaikaan ja

89 89 se riippuu säätilasta: sateisina kesinä turpeen tuotanto on vähäisempää kuin normaalisti tai kuivina kesinä. Tuotantovaihtelujen tasaamiseksi turvetta on aina oltava varastoituna ylivuotisissa varastoissa, minkä vuoksi turve on huoltovarmuuden kannalta edullinen polttoaine. Turve ja kotimainen puupolttoaine täydentävät toinen toisiaan. Turve on hiiltä noin kolmanneksen kalliimpi polttoaine. Jos turvevarastojen määrää täytyisi kasvattaa sen vuoksi, että sillä korvataan hiiltä varmuusvarastoinnissa, nousisivat huoltovarmuuskustannukset. Edellytyksenä turpeen käytölle huoltovarmuuspolttoaineena on, että kivihiilen korvannut tuotantokapasiteetti pystyy käyttämään turvetta. Ennenaikainen luopuminen olemassa olevasta käyttökelpoisesta kivihiilivoimakapasiteetista tai sen käytön rajoittaminen aiheuttaa laitoksen iästä riippuen kariutuneita pääomakustannuksia ja joka tapauksessa tulon menetyksiä laitoksen omistavalle energiayhtiölle. Rajoitustavasta riippuen tämä kustannus voi jäädä energiayhtiön taakaksi (esim. päästökauppa) tai valtio saattaa joutua korvaamaan sen energiayhtiölle (esim. koskien suojeluun verrattavissa oleva normeilla säädetty käyttökielto). Jos tarkastellaan Suomen kaikkea kivihiilen käyttöä, rajoitustavasta riippuen ennenaikaisesta luopumisesta syntyvät kustannukset saattavat nousta satoihin miljooniin euroihin, ja ääritapauksissa jopa miljardiluokkaan. Toimikunta tilasi Valtion taloudelliselta tutkimuskeskukselta (VATT) selvityksen kivihiilen käytön rajoittamisen kansantaloudellisista vaikutuksista. Analyysissa käytettiin seuraavia pääoletuksia: - Talouden ja päästöjen kehitys WM-skenaarion mukainen laskelmien painopistevuotena EU:n päästökauppa voimassa - Nykyiset verot ja tuet päästökauppasektorilla ja korotetut verot muulla sektorilla - Kivihiilen käyttö kielletään kaikessa energiantuotannossa ja tuotanto korvataan maakaasulla Selvityksen mukaan kivihiilen käytön rajoittaminen lisäisi kustannuksia hieman koko kansantalouden kannalta ja laskisi bruttokansantuotetta, kulutuskysyntää sekä työllisyyttä. Verrattaessa kivihiilen käytön kieltämistä muihin VATT:n aiemmin laskemiin päästökaupan laskentavaihtoehtoihin kivihiilen kielto olisi kaikilla muuttujilla hieman muita vaihtoehtoja huonompi. Kivihiilen käyttökielto lisäisi sähköä käyttävien toimialojen kustannuksia. Kivihiilen käytön rajoittamisella tavoitellaan pääasiassa Suomen hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, millä sinänsä on taloudellinen arvo, koska Suomen on joka tapauksessa pidettävä kiinni tehdyistä päästöjen vähentämissitoumuksistaan. Kun taloudellisia vaikutuksia arvioidaan, tulisi myös arvioida, olisiko jokin vaihtoehtoinen polku kivihiilen käytön rajoittamisen sijaan kansantalouden kannalta edullisempi. Toimikunnan toimeksiannon mukaisesti tässä yhteydessä on kuitenkin arvioitu vain, mitä mahdollisia taloudellisia vaikutuksia syntyy tai voi syntyä kivihiilen käytön rajoittamisesta sekä siitä seuraavien kansantaloudellisten vaikutusten suuruusluokkia. Päästökauppadirektiivin toimeenpano aiheuttaa monia samankaltaisia taloudellisia vaikutuksia kuin kivihiilen käytön rajoittaminen aiheuttaisi. Taloudellisissa vaikutuksissa

90 90 ratkaisevaa on, kuinka vaikutukset ovat suhteessa muihin maihin. Päästökaupan toimeenpano aiheuttaa kustannuksia EU-maissa. Kioton pöytäkirjan toimeenpano aiheuttaa samankaltaisia taloudellisia vaikutuksia muissakin teollisuusmaissa. Kioton velvoitekaudella taloudellisten vaikutusten laajuus riippuu siitä, mitkä maata tulevat mukaan Kioton pöytäkirjan toimeenpanoon Kioton pöytäkirjan ulkopuolelle näyttäisi jäävän ainakin USA ja Australia. Kehitysmailla ei ole Kioton pöytäkirjassa päästövähennysvelvoitteita. Kioton pöytäkirjan jatkoneuvottelut ratkaisevat, kuinka laajalle ja kuinka voimakkaana taloudelliset vaikutukset tulevat vaikuttamaan vuoden 2013 jälkeen. 9.2 Kivihiilen käytön rajoittamisen ympäristövaikutuksia Kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisen tarve voi olla perusteena kivihiilen käytön rajoittamiselle. EU:n päästökauppajärjestelmän sisällä syntyvät hiilidioksidipäästöt pysyvät 25 hyväksytyn jakosuunnitelman eli jäsenmaiden jakopäätösten asettaman päästökaton mukaisina. Linkkidirektiivi hieman joustavoittaa päästökiintiö-ajattelua, mutta pääperiaate säilyy muuttumattomana. Suomessa energiantuotannon kivihiilen käytöstä yli 99 % on päästökaupan piirissä. Suomessa päästökaupan piirissä olevan kivihiilen käytön mahdollisella käytön rajoittamisella ei ole vaikutusta päästökauppaan kuuluvien laitosten toteutuviin hiilidioksidipäästöihin, koska kaikki myönnetyt päästöoikeudet tulevat käytetyiksi - olettaen, että päästökaupassa toteutuu niukkuutta päästöoikeuksista. Kivihiilen käytön rajoittaminen erillistoimenpitein Suomessa ei siis vähentäisi hiilidioksidipäästöjä, vaan siirtäisi niitä paikasta toiseen. Suomi on sitoutunut päästökattodirektiivissä (NEC-direktiivi) rajoittamaan rikkidioksipäästöt ja typen oksidien päästöt tiettyyn määrään vuoteen 2010 mennessä. Rikkidioksidipäästöjen osalta velvoite on jo saavutettu. Typen oksidien velvoitteen arvioidaan toteutuvan useimmissa skenaarioissa, mutta päästökatto on vaarassa ylittyä, jos nykyisten kivihiililauhdelaitosten vuotuinen huipunkäyttöaika ylittää tuntia. Tämä skenaario on mahdollinen erityisesti vähäsateisina vuosina Pohjoismaissa. Mutta jos kaikki nykyiset kivihiililauhdelaitokset varustettaisiin katalyyttisellä typen oksidien vähentämismenetelmällä, olisi vuotuinen huipunkäyttöaika mahdollista nostaa ainakin noin tuntiin ylittämättä päästörajaa. Typen oksidien päästöjen vähentäminen on siten mahdollista asettamalla tarvittaessa päästörajoja nykyisille voimalaitoksille (LCP-suunnitelma). Typen oksidien päästöjä voidaan vähentää myös muualla, mm. liikenne on edelleen suuri päästölähde. Kivihiilen käytön rajoittaminen ei vähentäisi typen oksidien päästöjä, jos kivihiili korvattaisiin samoissa kattiloissa tai vastaavalla polttotekniikalla toisissa kattiloissa käyttämällä muita polttoaineita, joiden poltossa syntyy myös ko. päästöjä. Pienhiukkasille ei ole erikseen annettu päästörajoja tai muita velvoitteita vaan ne sisältyvät yleisiin hiukkaspäästörajohin. Jos EU:n CAFE-ohjelma johtaa velvoitteisiin, on arvioitava tarvittavat kansalliset toimet tavoitteiden saavuttamiseksi. Kivihiilen käytön rajoittaminen ei vähentäisi pienhiukkaspäästöjä, mikäli se korvattaisiin muilla polttoaineilla. Vähentäminen olisi mahdollista toteuttaa esimerkiksi asettamalla päästörajat energiantuotantolaitoksille.

91 91 Muiden ilmaan menevien päästöjen kuin kasvihuonekaasupäästöjen kannalta kivihiilen käytön rajoittamisella ei ole käytännössä merkitystä silloin, kun kivihiilen käyttöä korvataan muilla fossiilisilla polttoaineilla, turpeella tai muilla biopolttoaineilla, joista viimeksi mainitut eivät sisällä rikkiä. Jos kivihiileen perustuvaa tuotantoa korvataan esimerkiksi ydin-, vesi- tai tuulivoimalla, ilmaan meneviä päästöjä ei synny. 9.3 Kivihiilen käytön rajoittaminen Suomen energiastrategian kannalta Energian tuotantorakenteen edistäminen vähemmän hiilipitoiseen energiataseeseen on yksi Suomen energia- ja ilmastostrategian mukaisista tavoitteista. Vuosina on hiilen osuus Suomen primäärienergian käytöstä ollut % (Kuva 6). Vaihtelu on ollut vuosittaista ja hiilen suhteellisen osuuden voidaan arvioida pysyneen ennallaan. Absoluuttisesti hiilen käyttö on kaksinkertaistunut vuodesta 1970 (Kuva 5). Energiamarkkinoiden edistämistavoitteen kannalta kivihiilen merkitystä voi arvioida polttoainemarkkinoiden ja sähkömarkkinoiden kannalta. Polttoainemarkkinoilta poistuisi polttoaine, jonka tuotanto ei ole keskittynyt ja jonka hinta määräytyy aidosti maailmanmarkkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Polttoainevaihtoehtojen vähentymisen lisäksi muiden polttoaineiden hinnat tulisivat todennäköisesti nousemaan. Kivihiileen perustuva lauhdetuotanto on merkittävässä asemassa pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla vesivoiman tuotannon vaihtelujen tasaajana. Jos Suomen kivihiileen perustuva tuotantokapasiteetti poistettaisiin käytöstä, se johtaisi sekä hintatason nousuun että hintavaihtelujen lisääntymiseen eri vesivuosina ja mahdollisesti jopa tuotannon niukkuuteen vähäsateisina vuosina. Kivihiilen käytön rajoittamisella olisi selkeä negatiivinen vaikutus energianmarkkinoiden edistämistavoitteen kannalta. Energian tehokkaan käytön kannalta kivihiilen käytön rajoittamisella voisi olla positiivinen vaikutus. Jos energian hinta nousisi, energian tehokas käyttö ja energiansäästö tulisivat kannattavammaksi kuin nykyisin. Bioenergian ja muun kotimaisen energian käytön edistäminen toteutuisi, jos kivihiilen käyttöä rajoitettaisiin. Muita mahdollisia keinoja tavoitteen saavuttamiseksi ovat muiden energiamuotojen ja polttoaineiden käytön edistäminen energiavero- ja tukipolitiikan keinoin. Päästökaupan toimeenpano edistää lähtökohtaisesti uusiutuvien energialähteiden käyttöä asettamalla fossiilisille polttoaineille ja turpeelle lisärasitteita. Energiateknologian korkean tason ylläpitämiseen ei kivihiilen käytön rajoittamisella liene vaikutuksia. Riittävän monipuolisen ja edullisen energian hankintakapasiteetin varmistaminen heikkenee, jos kivihiilen käyttöä rajoitetaan. Sähkönhankinnan kapasiteettitilanne pohjoismaisella yhteismarkkina-alueella on käynyt tiukaksi ja ylimääräistä tuotantokapasiteettia ei juuri ole. Suomen kivihiileen perustuvan noin 3700 MW e sähköntuotantokapasiteetin (Taulukko 5) nopea poistaminen aiheuttaisi tehovajausta. Uuden, korvaavan kapasiteetin saaminen käyttöön veisi useita vuosia.

92 92 Energiasektorin huoltovarmuuden ylläpitämiselle aiheutuu lisäkustannuksia, jos kivihiilen käyttöä rajoitetaan. Turpeella on osittain mahdollista korvata kivihiiltä niissä laitoksissa, joissa turpeen käyttö on mahdollista. Turpeen heikkoutena on pieni energiatiheys, varastotappiot ja sääoloista riippuva tuotanto. Kivihiili on nykyisin jossakin laajuudessa maakaasun korvaavana polttoaineena ns. vastaavan varmuuden periaatteella. Jos kivihiili ei olisi vaihtoehtona, maakaasun varapolttoaineena olisi kevyt tai raskas polttoöljy. Lisäksi maakaasu olisi todennäköinen korvaava polttoaine kivihiilelle. Jos öljyn osuus huoltovarmuuspolttoaineena kasvaisi nykyisestään, tulisi arvioida uudelleen mm. kuljetuskapasiteetin riittävyys ja logistiikan toimivuus kriisitilanteessa. Kivihiilen käytön rajoittaminen johtaisi huoltovarmuuden lisäkustannusten lisäksi myös huoltovarmuuden tason heikkenemiseen. Suomen energianpolitiikan tavoitteiden kannalta kivihiilen käytön rajoittamiseen sisältyy sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Positiiviset vaikutukset ovat kuitenkin oleellisesti merkityksettömämpiä kuin negatiiviset vaikutukset.

93 93 10 Toimikunnan johtopäätökset ja ehdotukset Toimikunta on kartoittanut tarpeita sekä eri mahdollisuuksia ja keinoja rajoittaa kivihiilen käyttöä hallitusti. Hiilidioksidipäästöjä Euroopan yhteisössä rajoittava päästökauppajärjestelmä alkaa vuoden 2005 alussa. Koska päästökaupan vaikutusten arviointiin liittyy epävarmuuksia, toimikunta katsoo, että merkittäviä kivihiilen nykyistä käyttöä koskevia lisärajoituskeinoja ei tässä tilanteessa tulisi toteuttaa. Toimikunta on työssään tullut johtopäätökseen, että yksittäisen polttoaineen, eli yhden energialähteen käsittely irrallaan muusta energia- ja ilmastopoliittisesta kokonaisuudesta on ongelmallista. Kivihiilellä on tärkeä asema sekä Suomen että maailman energiantuotannossa. Se on globaalisti yksi kolmesta pääenergialähteestä öljyn ja maakaasun ohella ja näistä sen varannot ovat suurimmat. Kivihiilen poltto aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä sekä rikkidioksidi-, typen oksidien ja hiukkaspäästöjä sekä muita päästöjä, mutta niin aiheuttavat muutkin polttoaineet. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi tulee fossiilisten polttoaineiden, ja niistä erityisesti maakaasua ja öljyä suuremman ominaispäästön omaavan kivihiilen käyttöä rajoittaa pitemmällä aikavälillä, jotta hiilidioksidipäästöt saadaan vähenemään. Tämä on yksi EU:n päästökaupan tavoitteista. Samalla tulee kuitenkin varmistaa, että polttoainemarkkinat toimivat, eri polttoainevaihtoehdot säilyvät toistensa vaihtoehtoina ylläpitäen vakaata hinnanmuodostusta eikä energian hintaan kohdistu kohtuuttomia nousupaineita. Teknologian kehittyminen ja hiilidioksidin osittainen erottaminen voi aikanaan mahdollistaa kivihiilen käytön nykyistä pienemmillä päästöillä. Energian- ja erityisesti sähkönkulutuksen arvioidaan Suomessa kasvavan maltillisesti, mutta maailmanlaajuisesti nopeasti kaikista tehostamistoimenpiteistä huolimatta. Tämän kasvun kattamiseksi mitään yksittäistä energialähdettä ei tule sulkea pois käyttömahdollisuuksista. Toimikunta on työssään päätynyt seuraaviin johtopäätöksiin ja ehdotuksiin: - Kasvihuonekaasujen, lähinnä hiilidioksidin rajoittamiseksi käynnistyvä EU:n päästökauppa rajoittaa ainakin pitkällä tähtäimellä kivihiilen käytöstä aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä, sillä kivihiilen käyttö on lähes kokonaan päästökaupan piirissä. Samalla päästökauppa varmistaa, että kaupan piirissä olevat hiilidioksidi- ja myöhemmin mahdollisesti muutkin kasvihuonekaasupäästöt pysyvät kokonaisuutena asetetun katon alapuolella, eikä näiden päästöjen rajoittamiseksi tarvita välttämättä muita keinoja. Päästöoikeuksien hinnat ja päästökauppaan liittyvät energiavero- ja energiatukiratkaisut vaikuttavat polttoaineiden maailmanmarkkinahintojen lisäksi kivihiilen hintakilpailukykyyn ja kivihiilen käyttöön tulevaisuudessa. Yhdessä nämä vaikuttavat myös pidemmällä aikavälillä tuleviin muutoksiin tuotantokapasiteetissa, eli uusin investointeihin ja laitosten käytöstä poistoihin.

94 94 - Vasta EU:n päästökaupan vaikutusten (päästöoikeuden hinta, polttoainehinnat ja -käytöt, sähkön hinta, kaukolämmön hinta) seurannan perusteella voidaan arvioida, mitkä ovat päästökaupan vaikutukset kivihiilen ja muiden energialähteiden käyttöön ja yleensä jäsenvaltioiden sekä yhteisön taloudelliseen toimintaan. - Päästökaupan ensimmäisen kauden vaikutukset kaikkien polttoaineiden ja siinä ohella kivihiilen käyttöön sekä niistä aiheutuviin hiilidioksidipäästöihin tulee selvittää. Samalla on todettava, että toisen päästökauppakauden jakosuunnitelman laadinnassa alkuvuodesta 2006 voidaan käyttää tietoja vain vuoden 2005 toteutuneesta käytöstä. Toisella päästökauppakaudella päästövähennystä joudutaan kohdistamaan ensimmäistä enemmän, jolloin päästöoikeuksia ei voi olettaa saavansa tarvetta vastaavasti. Jakosuunnitelman valmistelun yhteydessä on harkittava, miten päästöoikeudet jaetaan nykyisille laitoksille ja millä kriteereillä uudet osallistujat voivat päästöoikeuksia saada. Tässä yhteydessä tulee käsitellyksi myös kivihiiltä käyttävät laitokset. Uusille osallistujille sähkön- ja lämmöntuotannossa voidaan harkita nykyistä tiukempia ominaispäästökertoimia kun taas nykyisten, erityisesti yhteistuotantolaitosten, jakosuunnitelma tulisi perustua pääosin toteutuneisiin päästöihin. - Neuvottelut Kioton pöytäkirjan jälkeisistä päästövähennysvelvoitteista ja myös mahdollisuus, ettei Kioton pöytäkirja tulisikaan voimaan vaikuttavat kumpikin todennäköisesti aikanaan päästökauppadirektiivin sisältöön. Tällöin kivihiilen käytön hallittu rajoittaminen tulee uudelleentarkasteltavaksi osana kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä. - Muiden ilmaan menevien päästöjen osalta tulee päästökattodirektiivin toimeenpanossa kaikkien päästölähteiden osalta seurata, miten Suomen rikkidioksidin ja typen oksidien päästövähennysvelvoitteet toteutuvat. Samalla tulee varautua mahdollisuuteen, että erityisesti typen oksidien päästöissä tietyissä olosuhteissa (suuri lauhdesähkön tuotanto Suomessa) kokonaispäästöraja uhkaa ylittyä. Tämän tilanteen varalle on kartoitettava ne toimenpiteet, joilla typen oksidien päästöjä voidaan kustannustehokkaimmin edelleen vähentää eri päästölähteissä. Pienhiukkaspäästöjen osalta tulee kehitystä myös seurata ja ryhtyä tarvittaessa toimenpiteisiin. - Teknologian kehittyminen tehostaa pitkällä aikajänteellä kivihiilen käyttöä, mm. kaasutuksen myötä. Poltosta aiheutuvan hiilidioksidin erottaminen savukaasuista ja varastointi voi luoda mahdollisuuden vähentää kivihiilen ja muiden fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöjä huomattavasti. Näiden teknologioiden kehittyminen ja taloudellisuus riippuu kansainvälisestä kehityksestä. - Suomessa yhdyskuntajätteen ja biopolttoaineen hyödyntämisellä, mm. kaasuttamisella kaukolämpöä tuottavien kivihiilikattiloiden yhtey-

95 95 dessä, voidaan olemassa olevien laitosten hiilidioksidipäästöjä vähentää. Jätteenpolttolainsäädännön ja polttoaineiden saatavuuden puitteissa toiminnanharjoittajien tulisi vakavasti tarkastella näitä mahdollisuuksia. - Huoltovarmuuden varmistamiseksi on syytä seurata, säilyykö kivihiili päästökaupan ohjausvaikutuksessa edelleen huoltovarmuutta ylläpitävänä polttoaineena Suomessa. Jos kehitys johtaa siihen, että kivihiiltä käyttävää kapasiteettia korvautuu maakaasukäyttöisellä, tulee maakaasun varapolttoaineena olevan öljyn saatavuuden, varastoinnin sekä kuljetus- ja jakelulogistiikan kehittämiseen varautua muuttuneessa tilanteessa mahdollisimman kustannustehokkaalla tavalla. Huoltovarmuuden kannalta on oleellista ylläpitää polttoaineiden hankinnan riittävää hajautusta. - Polttoainemarkkinoiden toimivuuden varmistamiseksi tulee edistää muiden polttoainevaihtojen, erityisesti uusiutuvien energialähteiden käyttöä kuitenkaan vääristämättä kilpailua. Myös maakaasuverkon mahdollinen laajeneminen monipuolistaa alueellisesti polttoainevalikoimaa. - Toimikunta suosittelee maakaasuverkon laajentamista Turun seudulle, jossa maakaasu tarjoaa merkittävän mahdollisuuden korvata kivihiiltä. Maakaasuverkon rakentamisen ja maakaasun käyttöönoton tulee tapahtua markkinaehtoisesti. - Koska päästökaupan ja muiden taloudellisten ohjauskeinojen yhteisvaikutusten selvittämistä varten on toiminut kauppa- ja teollisuusministeriön johdolla työryhmä, näiden ohjauskeinojen tarkempi tarkastelu on rajattu toimikunnan työn ulkopuolelle. Toimikunnan johtopäätökset ja ehdotukset eivät aiheuta suoria taloudellisia tai ympäristöllisiä vaikutuksia. Toimintaympäristön muutostekijät seuraavina vuosina tulevat kuitenkin oleellisesti vaikuttamaan kivihiilen asemaan energiamarkkinoilla. Toimintaympäristön muutostekijöitä on käsitelty luvussa 6.

96 96 Yhteenveto Kauppa- ja teollisuusministeriö asetti toimikunnan selvittämään kivihiilen käytön hallittua rajoittamista sähkön ja lämmön tuotannossa. Euroopan komissio antoi toimikunnan työhön keskeisesti vaikuttavasta päästökauppadirektiivistä ehdotuksensa lokakuun lopulla Hyväksytty päästökauppadirektiivi julkaistiin virallisessa lehdessä Päästökauppadirektiivi muokkaa energia- ja ilmastopoliittista tarkastelua ja ohjauskeinoja kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Päästökauppadirektiivin toimeenpanossa päätettävät keskeiset toimenpiteet ovat muodostaneet perustan toimikunnalle sen laatiessaan siltä edellytettyjä ehdotuksia. Tästä syystä kauppa- ja teollisuusministeriö päätti jatkaa toimikunnan määräaikaa saakka. Alkuperäiseen määräaikaansa mennessä toimikunta raportoi tuloksistaan väliraportilla. Toimikunta on tarkastellut globaalisti ja EU-tasolla hiilen merkitystä ja käytön kehitystä. Hiilen merkitys kokonaisenergian tuotannossa vaihtelee. Suomessa sillä on noin 10 %:n ja EU-tasolla (EU-15) yhteensä noin 15 %:n osuus kokonaisenergiasta, mutta maailmanlaajuisesti osuus on noin 25 %. Jatkossa hiili näyttäisi hieman menettävän suhteellista osuuttaan, mutta jatkaisi edelleen määrällistä kasvua kokonaisenergian kysynnän kasvaessa. Euroopan OECD-maissa absoluuttinen määrä hieman laskisi, mutta muualla, erityisesti Aasiassa kasvu jatkuisi. Hiilen käytön kasvusta pääosa, noin 90 % arvioidaan tulevan sähköntuotannosta. Nykyisin maapallon sähköstä tuotetaan 39 % hiilellä. Hiilen käytöstä tulevat hiilidioksidipäästöt ovat vajaan neljänneksen globaaleista tilastoiduista kasvihuonekaasupäästöistä. Öljytuotteiden vastaavat päästöt ovat hieman suuremmat ja maakaasun puolet pienemmät. Suomessa kivihiilen käytöstä tulevat hiilidioksidipäästöt ovat noin 15 % kaikista kasvihuonekaasupäästöistä ja noin 20 % kaikesta polton hiilidioksidista. Suomessa kivihiiltä käytetään pääasiassa erillisessä sähkön tuotannossa sekä kaukolämmön ja siihen liittyvässä sähkön tuotannossa. Lisäksi kivihiiltä käytetään vähäisessä määrin teollisuudessa sähkön ja lämmön tuotannossa. Erillinen sähkön tuotanto vaihtelee pohjoismaisten sähkömarkkinoiden markkinatilanteen, erityisesti vesivoimatilanteen mukaan. Kivihiilellä tuotetun sähkön osuus on vaihdellut viime vuosina %:n välillä sähkön kokonaishankinnasta. Kaukolämmön ja siihen liittyvässä sähkön tuotannossa kivihiilen osuus on vähentynyt 1990-luvun alun yli 40 %:sta viime vuosina % välille. Vuonna 2003 erillinen sähkön tuotanto ja kivihiilen käyttö olivat ennätyksellisen suuria vähäisten pohjoismaisten vesivarantojen takia. Energiatuotannon muiden kuin hiilidioksidipäästöjen aiheuttajana kivihiili on yksi lähde polttoaineiden joukossa. Rikkidioksidia tulee kivihiilen lisäksi öljytuotteista ja turpeesta. Rikkidioksidipäästöissä kivihiilen osuus on noin 20 %. Typen oksideita tulee kaikkien polttoaineiden käytöstä. Typen oksideissa kivihiilen osuus on noin 10 %. Rikkidiok-

97 97 sidin, typen oksidien ja hiukkaspäästöjen vähentämiseksi on voimalaitoksiin lainsäädännön velvoitteiden mukaisesti ensi- tai jälkiasennettu vähennyslaitteistoja. Kivihiilen polton tehostamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi on olemassa useita teknologisia keinoja. Energiatuotannon teknologiat, mukaan lukien myös kivihiilen tuotantoteknologiat kehittyvät. Hiilidioksidin erottaminen savukaasuista ja sen talteenottaminen on teknisesti mahdollista, mutta se lisää tuotantokustannuksia huomattavasti. Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla kivihiileen perustuva lauhdevoiman tuotanto on tärkein tuotantomuoto, jolla tasataan erilaisten vesivuosien vesivoiman tuotantomäärien muutoksia. Kokemukset talvesta , jolloin yhdistyivät kireä pakkaskausi ja niukka vesitilanne, osoittivat lauhdevoimaan perustuvan tuotantokapasiteetin tärkeyden osana sähköntuotantokapasiteettia. Suomen polttoainemarkkinoilla kivihiilellä on toisaalta polttoainevalikoimaa monipuolistava vaikutus samoin kuin muiden polttoaineiden hintoja vakauttava vaikutus. Lisäksi kivihiili on tärkein sähköntuotannon huoltovarmuuspolttoaine. Toimikunta on arvioinut kivihiilen käytön rajoittamisen eri vaihtoehtoja sekä käytön rajoittamisen ympäristövaikutuksia ja talouteen kohdistuvia vaikutuksia. Kivihiilen käytön rajoittamisella päästökaupan lisäksi muilla keinoin on arvioitu olevan suuremmat negatiiviset kuin positiiviset vaikutukset. Toimikunta katsoo, että kivihiilen käsittely irrallaan muusta energia- ja ilmastopoliittisesta kokonaisuudesta on ongelmallista eikä merkittäviä erityisesti kivihiilen nykyistä käyttöä koskevia rajoituskeinoja tulisi toistaiseksi toteuttaa. EU:n jäsenmaita velvoittava päästökauppadirektiivi ohjaa todennäköisesti kulutusta ominaispäästöiltään hiilidioksidipäästöiltään vähäisiin polttoaineisiin. Samalla päästökauppa varmistaa, että kaupan piirissä olevat hiilidioksidi- ja myöhemmin mahdollisesti muutkin kasvihuonekaasupäästöt pysyvät kokonaisuudessaan asetetun katon alapuolella, eikä näiden päästöjen rajoittamiseksi tarvita välttämättä muita keinoja. Tarvetta kivihiilen käytön rajoittamiseen tulisi uudelleenarvioida sen jälkeen kun päästökaupan vaikutukset eri polttoaineiden käyttöön ovat tiedossa. Muiden päästöjen osalta on seurattava päästöjen kehittymistä ja asetettujen raja-arvojen saavuttamista ja tarvittaessa ryhdyttävä toimenpiteisiin. Polttoainemarkkinoiden toimivuuden varmistamiseksi tulisi muiden polttoainevaihtoehtojen, erityisesti uusiutuvien energialähteiden käyttöä edelleen edistää. Tätä edellyttää myös energia- ja ilmastostrategioiden toimeenpano. Toimikunta suosittelee myös maakaasuverkon laajentamista ja uuden teknologian käyttöönottoa markkinaehtoisesti. Koska päästökaupan ja muiden energiapoliittisten ohjauskeinojen yhteisvaikutusten selvittämistä varten on toiminut kauppa- ja teollisuusministeriön johdolla työryhmä, ohjauskeinojen tarkempi tarkastelu on rajattu toimikunnan työn ulkopuolelle.

98 98 Lähdeluettelo Act on CO 2 quotas for electricity production, Act no. 376 of June 2, 1999 Bioenergian tuotanto- ja käyttöketjut sekä niiden suorat työllisyysvaikutukset, VTT Prosessit, Marraskuu 2003 BP Statistical Review of Word Energy 2002, 51. edition, 18th June 2002, ( ) BWK (Brennstoff-Wärme-Kraft ) Bd. 53 (2001) Nr 10 Energiatilastot 2002, Energia 2002:2, Tilastokeskus, Helsinki, 151 s. Energy Visions 2030 for Finland. VTT Energy. Edita 2001 EU/Competition State Aid Scoreboard/State Aid Scoreboard Statistical Tables Coal Mining ( ) Eurelectric, Statistics and prospects for the European electricity sector ( , ), July 2003 Financial Times Deutschland, Greenhouse Gas Inventory Database ( ) IEA Coal Information (2001 Edition) IEA CO 2 emissions from fuel combustion (2003 Edition) IEA Energy Balances of OECD Countries IEA Electricity Information (2003 Edition) IEA World Energy Outlook (2002 Edition) Kivihiilen käytön rajoittamisen kansantaloudelliset vaikutukset päästökaupan yhteydessä, VATT, julkaistaan VATT:n sarjassa 2004 Nordel, Annual statistics, 2002 Nordel, Power and energy balances, today and three years ahead, 2003 Päästöoikeuksien kaupan vaikutus ilmansuojeluun herkkyysanalyysi, Suomen ympäristökeskus, maaliskuu 2004

99 99 Päästökaupan vaikutuksia energiasektoriin päästöoikeuden hinnoilla 5-40 /tco 2, Electrowatt-Ekono, huhtikuu 2004

100 100 Liite 1 Polttoaineiden tyypilliset ominaisuudet ja polton ominaispäästöt (Lähde: Electrowatt-Ekono Oy)