Kuhmoisten kunta Päätös 1/15 Rakennuslautakunta Annettu julkipanon jälkeen Toritie 34 A KUHMOINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuhmoisten kunta Päätös 1/15 Rakennuslautakunta Annettu julkipanon jälkeen 3.7.2015 Toritie 34 A 17800 KUHMOINEN"

Transkriptio

1 Liite nro 1 Kuhmoisten kunta Päätös 1/15 Rakennuslautakunta Annettu julkipanon jälkeen Toritie 34 A KUHMOINEN Asia Ympäristölupa Luvan hakija UPM-Kymmene Oyj Metsätalous PL TAMPERE Yhteyshenkilö: Ismo Vaheri, Toiminta ja sen sijainti Luvan hakemisen peruste Lupaviranomaisen toimivalta Asian vireilletulo Ympäristölupahakemus koskee Kaipolan ja Jämsänkosken voimalaitosten tuhkien käyttöä Köntin metsätien peruskunnostuksessa. Köntin metsätie sijaitsee Päijälän kylässä UPM Metsän kiinteistöillä ja Tien sijainti erillisessä liitekartassa. Toiminta on jätelain soveltamisalaan kuuluvan jätteen laitos- tai ammattimaista käsittelyä, mikä säädetään luvanvaraiseksi ympäristönsuojelulain 27 :n 1 momentissa ja saman lain liitteen 1 taulukon 2 kohdassa 13 f. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 34 :n mukaan ja ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 :n kohdan 12 f päätösvalta asiasta kuuluu kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Lupahakemus liitteineen on jätetty Kuhmoisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle

2 2 (10) Toimintaa koskevat luvat, sopimukset ja alueen kaavoitustilanne Köntin metsätie sijaitsee osin kaavoittamattomalla haja-asutusalueella ja osin Sisäjärvien rantayleiskaava-alueella. Toiminnan sijaintipaikka ja sen ympäristö Köntin metsätie sijaitsee n. 25 km:n etäisyydellä Kuhmoisten keskustasta ja Jämsästä n. 14 km. Alue on pääosin metsätalous- ja virkistyskäytössä. Maasto on kangasmaata ja ojitettua turvamaata. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella. Tien vaikutuspiirissä on metsä- ja luonnonsuojelulain tarkoittamia arvokkaita elinympäristöjä mm. Piimälammin puro, Metsälampi ja Ympyriäinen lampi. Köntin metsätieltä on matkaa alueen järville, Iso Myllyjärvi, Kaitajärvi ja Hangasjärvi n metriä. Tien vaikutusalueella olevat kiinteistöt ovat vapaa-ajankiinteistöjä. Yleiskuvaus toiminnasta hakemuksen mukaan Köntin metsätie on peruskunnostettavissa oleva tie, minkä runko vaatii muotoilua ja nostamista ym. peruskunnostustoimenpiteitä. Puustoa poistetaan tiealueelta, sivu- ja laskuojat perataan, tien ajorata ja luiskat muotoillaan ja uusitaan rummut. Tuhkaa käytetään peruskunnostukseen n 8 km:n matkalla. Tie rungon päälle ajoradan kohdalle levitetään cm:n vahvuinen tuhkakerros, joka tiivistetään ja peritetään soramurskeella. Tuhkaa ei välivarastoida työkohteella. Tuhkaa käytetään enintään tonnia. Jätteet ja niiden käsittely Toiminnasta ei synny jätettä hakemuksen mukaan. Päästöt maaperään Tuhkasta ei hakemuksen mukaan synny päästöjä. Tuhka koteloidaan tien rakenteeseen. Tuhkaa ei sijoiteta paikkaan, jossa se voisi joutua tekemisiin pohjaveden kanssa. Tehtaiden voimalaitosten tuhkista tehtyjen selvitysten perusteella raskasmetallien ja muiden haitta-aineiden liukoisuus ympäristöön on vähäistä. Tuhkan leviäminen ympäristöön minimoidaan koteloimalla tuhkakerros tien rakenteeseen. UPM Metsällä on ISO ympäristöhallintajärjestelmä.

3 3 (10) Lupahakemuksen käsittely Lupahakemuksesta tiedottaminen Hakemukseen on liitetty Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n Jämsänkosken ja Kaipolan voimalaitosten tuhkan tutkimusselosteet ja Tuhka luokitellaan selvitysten mukaan tavanomaiseksi jätteeksi. Metallien sekä PAH- ja PCB -yhdisteiden kokonaispitoisuudet alittavat eräiden jätteiden hyötykäytöstä maarakentamisessa annetussa asetuksessa (VNa 403/2009) asetetut rajaarvot. Tuhkien kaksivaiheissa ravistelutestissä bariumin liukoisuus ylitti sekä päällystetylle että peitetylle rakenteelle asetetut raja-arvot. Tämän takia tuhkaa ei suositella hyödynnettäväksi maarakentamisessa ilmoitusmenettelyllä asetuksen VNa 591/2006 mukaisesti. Toiminnan vaikutukset ympäristöön Toiminnalla ei ole vaikutusta yleiseen viihtyvyyteen eikä ihmisten terveyteen. Toiminnan vaikutuspiirissä ei ole metsä- eikä luonnonsuojelulain tarkoittamia arvokkaita elinympäristöjä. Liito-oravista ei ole havaintoja. Toiminnassa syntyy ilmaan vähäisiä määriä pakokaasuja työkoneista ja kuorma-autoista. Niillä ei ole kuitenkaan merkittävää vaikutusta luontoon eikä ihmisten terveyteen. Melupäästö syntyy kuorma-autoista ja käytettävistä työkoneista. Poikkeukselliset tilanteet ja niihin varautuminen Rankkasateiden ajaksi työt keskeytetään. Tuhkan kuljetus, levitys, tiivistäminen ja tasaaminen suoritetaan niin, ettei tuhka pääse valumaan ojiin eikä vesitöihin. Lupahakemus liitteineen on jätetty Kuhmoisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle Kuhmoisten ympäristönsuojeluviranomainen on kuuluttanut asian vireille tulosta Kuhmoisten kunnan ilmoitustaululla välisenä aikana. Lupahakemuksesta on annettu erikseen tieto niille asianosaisille, joita asia erityisesti koskee: Mikkola Ville, Pinola Kati ja Harri, Mäkinen Hannu, Vesa Helena, Säynätjoki Matti, Säynätjoki Antti, Säynätjoki Pentti, Säynätjoki Leena, Säynätjoki Mari, Nordström Laila ja Jyrki, Parantainen Elvi ja Voitto, Kinos Tarja, Niemeläinen Heikki, Koivisto Matti ja Pirjo, Kotilainen Sirkku ja Martti, Tukiainen Jaana ja Juha.

4 4 (10) Kuulutus on julkaistu myös Kuhmoisten kunnan ilmoitustaululla ja kunnan internet-sivustolla Hakemuksesta on pyydetty ympäristönsuojelulain mukainen lausunto Jämsän kaupungin ympäristötoimelta, Keski-Suomen ELYkeskukselta ja Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojelutoimistolta. Lausunnot Jämsän kaupunki Jämsän kaupungilla ei ole huomautettavaa UPM-Kymmene Oyj:n ympäristölupahakemuksesta Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojelutoimisto Kyseessä on jätteen (lentotuhkan) hyötykäyttö metsätien perusparannuksessa noin 8 kilometrin matkalla. Tuhkaa käytetään perusparannettavan metsätien kantavassa kerroksessa noin cm kerros ja se peitetään murskekerroksella, jonka paksuutta ei ole hakemuksessa määritelty. Käytettävän tuhkan määrä on enintään 9000 tn. Tuhka tuodaan kohteelle Jämsänkosken Vierelän ja/tai Kaipolan Pitkäniemen kaatopaikalla olevasta välivarastosta eli kyseessä on ns. vanhennettu tuhka. Tuoreessa tuhkassa peitetyissä rakenteissa hyötykäyttöä rajoittava tekijä on Jämsänkosken voimalaitoksen tuhkan osalta liian korkea bariumin liukoisuus tuhkasta. Tuhkaa vanhennettaessa bariumin pitoisuus vähenee veden toimiessa tuhkan ja ilman välisen reaktion väliaineena. Vanhennettu tuhka soveltuu käytettäväksi hakemuksessa esitettyyn peitettyyn tierakenteeseen. Erikseen on saatu laboratorioselvitys tuhkien vanhennuskokeesta, jonka on laatinut vuonna 2010 Ramboll. Hakemuksen liitteenä selvitystä ei ollut. Kohteen ympärillä on talousmetsää. Lähistöllä ei ole asutusta. Alue ei sijaitse luokitetulla pohjavesialueella. Hakemuksen mukaan tuhka kuljetetaan, levitetään, tiivistetään ja tasataan siten, että tuhka ei pääse valumaan ojiin eikä vesistöihin. Rankkasateiden ajaksi työt keskeytetään. Tuhkaa ei välivarastoida alueella. Lausuntona todetaan seuraavaa: Tien perusparannuksessa käytettävän tuhkan tulee olla vanhennettua. Tuhkan peittämisessä käytettävän murskekerroksen paksuuden tulee olla riittävä ja vähimmäispaksuus tulee mainita luvassa. Hakemuksessa sitä ei mainittu. Tuhkan riittävän tarkkaan perittämiseen päälle ajettavalla murskekerroksella on kiinnitettävä huomiota.

5 5 (10) Muistutukset ja mielipiteet Rakennuslautakunnan ratkaisu Tuhkan käytössä on huolehdittava siitä, että se ei joudu kosketukseen pohjaveden tai pintavesien kanssa esimerkiksi soistuneissa kohdissa tai purojen ylityksen tms. yhteydessä. Myös riittävä suojaetäisyys mahdollisiin yksityiskaivoihin ja lähteisiin on jätettävä tuhkaa levitettäessä. Hakemuksesta ei ole tehty muistutuksia eikä esitetty mielipiteitä. Rakennuslautakunta myöntää UPM-Kymmene Oyj:lle ympäristönsuojelulain 27 :n mukaisen ympäristöluvan Jämsänkosken Vierelän ja/tai Kaipolan Pitkäniemen voimalaitosten tuhkien käyttöön UPM Köntin metsätien perusparannukseen koteloituna tierakenteeseen. Toimintaa tulee harjoittaa hakemuksessa esitetyn mukaisesti. Lisäksi on noudatettava tämän päätöksen lupamääräyksiä. Rakennuslautakunta päättää, ettei hakijaa vaadita asettamaan vakuutta hakemuksessa tarkoitettua jätteen käsittelytoimintaa varten (YSL 59 ). Vastaus yksilöityihin vaatimuksiin ja lausuntoihin Yleiset lupamääräykset Kuhmoisten kunnan rakennuslautakunta on huomioinut Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojelutoimiston sekä Jämsän kaupungin lausunnot jäljempänä esitetyissä lupamääräyksissä. 1. Toiminnassa saadaan käyttää vain hakemuksessa tarkoitettua tuhkaa. Tuhkaa saa käyttää enintään 9000 tonnia. Tuhkan tulee olla ennen tienrakenteeseen sijoittamista asianmukaisesti vanhennettua. Tuhkaa ei saa välivarastoida työkohteessa. 2. Ojien perkaamisessa, rumpujen uusimisessa, luiskien muotoiluissa ja mahdollisissa muissa töissä on otettava huomioon mahdolliset tuhkan käytöstä aiheutuvat erityisvaatimukset. Tuhkan kuljetuksessa ja käsittelyssä kohteessa työ tehdään ja kuljetetaan sellaisella kalustolla, ettei tuhkaa pääse tien ulkopuolelle. Tuhka ei saa joutua kosketukseen pohjaveden tai pintavesien kanssa työn aikana eikä tierakenteeseen sijoitettuna. On otettava huonoon paikan olosuhteet kuten tulvavedet eri vuodenaikoina. Tuhkaa voidaan käyttää vain sellaisilla riittävän kuivilla paikoilla, joilla edellä mainittu vaatimus voidaan täyttää.

6 6 (10) Tuhkaa ei saa käyttää soistuneilla tai mahdollisilla muillakin sitä vastaavilla selvästi kosteilla paikoilla. Tuhkan käyttöön tulee erityisesti kiinnittää huomiota Piimälammin puron ja Metsä- ja Ympyriäinen lampien läheisyydessä sekä kuten muillakin suo tai suo-ojien ylityksissä. Tuhka on peitettävä tarkoitukseen sopivalla luonnonkiviaineksella siten, että peitettävän kerroksen paksuus on oltava vähintään 10 cm. Kerroksen paksuutta on lisättävä, jos tieosuuden olosuhteet sitä vaativat. Tuhkan levittäminen ja peittäminen pitää tehdä viivytyksettä. Tuhkan levittäminen on keskeytettävä runsaiden sateiden ajaksi. 3. Toimintaa tulee harjoittaa niin, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän pölyhaittaa ympäristöön. Tuhka on kuljetettava paikalle kostutettuna. Tuhka ei saa valua kuljetuksen aikana tielle. Pölyävää tietä saa kastella vain puhtaalla vedellä, jos valmiilla tien osalle tulee tehtäväksi pölyntorjuntaa. 4. Työssä huolehdittava ettei työmaalla tai kuljetusreitillä aiheudu roskaantumista. 5. Työmaalla tai kuljetusreitillä mahdollisesti syntyvä jäte kerätään, varastoidaan ja kuljetaan laatunsa mukaan siten, ettei niistä aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, roskaantumista, yleisen turvallisuuden heikentymistä taikka muuta näihin verrattavaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta. Jätteet kootaan ja säilytetään lajinsa ja laatunsa mukaan niille varatuissa asiamukaisissa astioissa tai lavoilla ja kuljetetaan viipymättä hyödynnettäväksi tai käsiteltäviksi vastaanottajalle, jolla on ympäristönsuojelulain ja jätelain mukainen oikeus vastaanottaa niitä. 6. Toiminnassa käytettävät ajoneuvot, työkoneet ja -laitteet on pidettävä hyvässä kunnossa. Työmaa-alueella ei saa tehdä koneiden tarpeettomia huoltotoimenpiteitä. Polttoaine on varastoitava suljettavissa kaksoisvaippasäiliössä tai kiinteän valuma-altaan omaavassa säiliössä. 7. Jos maastossa havaitaan lähde, tuhkaa ei saa sijoittaa 50 metriä lähemmäksi sitä. Samoin jos alueella on kaivo. Myöskään muinaisjäännökseen ei saa kajota. 8. Työmaalla tapahtuvista poikkeuksellisista tilanteista esim. öljyvuodoista, on ilmoitettava ympäristönsuojeluviranomaiselle. Öljyvahingoista on ilmoitettava myös paloviranomaiselle. Työmaalla on oltava riittävästi imeytysturvetta tai vastaavaa.

7 7 (10) 9. Hakijan on pidettävä kirjaa mm. käytetyn tuhkan määrästä. 10. Hakijan on ilmoitettava kun tienrakentaminen päättyy. Jos rakentaminen keskeytyy tai päättyy tien valmistumatta, on siitä ilmoitettava ympäristösuojeluviranomaiselle. Ratkaisun perustelut Lupaharkinnan perusteet Kuhmoisten kunnan rakennuslautakunta katsoo, että kun toimintaa harjoitetaan hakemuksessa esitetyllä tavalla ja noudatetaan annettuja määräyksiä, toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset (YSL 48 ) Luvan myöntämisen edellytykset Kuhmoisten kunnan rakennuslautakunta katsoo, että toimittaessa tämän päätöksen mukaisesti, ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityistä luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta naapureille (YSL 49 ). Lupamääräysten yksityiskohtaiset perustelut Lupamääräykset ovat tarpeen, jotta toiminta täyttää ympäristönsuojelulain vaatimukset. Lupamääräysten tavoitteena on ehkäistä haitalliset ympäristövaikutukset ennakolta tai rajoittaa ne mahdollisimman vähäisiksi. 1. Ympäristönsuojelulain mukaan jätteen laitos- tai ammattimaista hyödyntämistä koskeva lupa voidaan rajoittaa koskemaan tietynlaisen jätteen hyödyntämiseen tai käsittelyyn. Tuhkan määrä on hakemuksen mukainen. Tuhkan on ennen tierakenteeseen sijoittamista syytä antaa vanhentua siten, että bariumin liukoisuus voi pienentyä. Välivarastointikasoista saattaa joutua tuhkaa ympäristöön. UPM-Kymmene Oyj:n Jämsänkosken ja Kaipolan voimalaitosten lentotuhkan vanhentamisen vaikutusta bariumin, sulfaatin ja fluoridin liukoisuuksiin sekä bariumin ja fluoridin kokonaispitoisuuksiin on tutkittu laboratorio-olosuhteissa (Ramboll 2010) vert. Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojelutoimiston lausunto) Tutkimustulos ei hakemusasiakirjoissa. Selvityksen johtopäätösten mukaan voidaan todeta, että kuukauden vanhentaminen laskee erityisesti bariumin liukoisuuksia huomattavasti. Tutkittujen aineiden liukoisuuksien osalta vanhennetut tuhkat soveltuvat MARA-asetuksen (591/2006) mukaiseen peitettyyn tierakentamiseen. (YSL 5-7,11, 16-17, 52, 58 ja 66 :t sekä JäteL 5-6,8,12-13 ja 15 :t ja VNa 179/2012 :t 2 ja 4).

8 8 (10) 2-3. Jätelain mukaan jätettä ei saa käsitellä harkitsemattomasti. Jätteestä ja jätehuollosta ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, roskaantumista, yleisen turvallisuuden heikentymistä taikka muuta näihin rinnastettavaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta. Ympäristönsuojelulaissa säädetään maaperän ja pohjaveden pilaamiskielloista. Toiminnassa on huolehdittava, ettei tuhkaa kulkeudu pintavesiin, kuten ojiin ja vesistöihin. Tuhkan kostuttaminen vähentää tuhkan pölyämistä ja siten sen kulkeutumista rakentamiskohteiden ulkopuolelle. Tuhkaa ei saa kostuttaa liikaa liettymisvaaran vuoksi. Työ on tehtävä viivytyksettä haittojen rajoittamiseksi (YSL 7, 16,17,48,52,58 ja 66 :t sekä JäteL :t; VNa 179/ ). 4. Määräys on annettu ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi, turvallisuuden parantamiseksi, roskaantumisen estämiseksi (YSL 52 ja 58, JäteL 13 ). 5. Jätteen luovuttamisesta ja kuljettamisesta säädetään jätelaissa (YSL 7,16,17,52,58 ja 66 :t ja JäteL 8,12,13,15,17,29 ja 72 :t sekä Vna 179/ :t). 6. Huonokuntoisesta koneesta voi aiheutua pohjavedelle ja maaperälle vaaraa. Polttoainesäiliöiden tulee olla myös hyvässä kunnossa vuotovaarojen estämiseksi maaperää ja pohjaveteen (YSL 7, 16,17,52 ja 66 :t). 7. Määräys on tarpeen siinä mainittujen kohteiden suojelemiseksi (YSL 5,7,17,52,58 ja 66 :t ja JäteL 13 ). 8. Yleisesti kaikessa toiminnassa tulee estää kemikaalien joutuminen maaperään, jottei pohjavedenpilaamiskieltoa rikota (YSL 7,14,16,17,52,58,66 ja 123 :t sekä VNa 713/ ). 9. Määräys on annettu valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeuden ja valvonnan edellytysten turvaamiseksi sekä toiminnanharjoittajan oman selvilläolovelvollisuuden varmistamiseksi (YSL 58 ja 62 :t sekä JäteL 12 ja :t ja VNa 179/ ja 22 :t). 10. Toiminnan pitkäaikainen keskeyttäminen tai lopettaminen voi aiheuttaa toimenpiteitä, joilla on merkitystä ympäristönsuojelun kannalta (YSL 52, 94, ja 170 :t sekä JäteL 13 ; VNa 713/ ). Päätöksen voimassaolo Tämä päätös on voimassa asti.

9 9 (10) Maininta lupaa ankaramman asetuksen noudattamisesta Jos valtioneuvoston asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla jo myönnetyn luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava (YSL 70 ). Päätöksen täytäntöönpano Luvanvaraista toimintaa ei saa aloittaa tai muuttaa ennen kuin siihen oikeuttava lupapäätös on lainvoimainen. (YSL 29 ja 198 ). Sovelletut säännökset Käsittelymaksu ja sen määräytyminen Lupapäätöksestä tiedottaminen Ympäristönsuojelulaki 527/2014 (YSL): :t 5-7, 11, 16-17,27,34-37,42-44,48-49,52,58-59,62,83-85,87,94,123,170,190,191,198 ja 205 :t Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta 713/2014: :t 2-4, :t Jätelaki 646/2011 :t 2-4,6,11-15 Valtioneuvoston asetus jätteistä 179/2012: 2,4,7-9,11,20,ja 22 :t Laki eräistä naapuruussuhteista 26/1920 (NaapL): 17 Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa (591/2006). Maksu 1.570,00 euroa Luvasta peritään hakijalta Kuhmoisten kunnanvaltuuston päätöksellä hyväksytyn ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen maksu. Kuhmoisten kunnan rakennuslautakunta tiedottaa tästä päätöksestä julkisesti Kuhmoisten kunnan virallisella ilmoitustaululla, kunnan Internetsivuilla ja Kuhmoisten Sanomissa. Päätös UPM-Kymmene, Metsätalous Jäljennös päätöksestä Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojelutoimisto Jämsän kaupunginhallitus

10 10 (10) Muutoksenhaku Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallintooikeuteen. Asian käsittelystä perittävään maksuun haetaan muutosta samoin kuin pääasiaa koskevassa muutoksenhaussa. Liitteet Sijaintikartta

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta

Lisätiedot

Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa.

Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa. Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 21.12.2016 Ympäristölupa/Tilausliikenne Ola Mäensivu Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 Tilausliikenne Ola Mäensivu on 4.11.2016 toimittanut Pomarkun kunnan rakennus-

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen ja betonimurskeen käyttö Ivontien katurakenteissa, Imatran kaupunki, Imatra

Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen ja betonimurskeen käyttö Ivontien katurakenteissa, Imatran kaupunki, Imatra IMATRAN KAUPUNKI 1(5) Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen ja betonimurskeen käyttö Ivontien katurakenteissa, Imatran kaupunki, Imatra Valmistelija: ympäristötarkastaja Arto Ahonen Johdanto Imatran

Lisätiedot

Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa

Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 330 29.05.2001 1 Ymp 7289-2000 (662) Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus hanna.lonngren@ymparisto.fi Pk-mallilupahanke Opas pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö pysäköintipaikan rakenteessa, Imatran YH Rakennuttaja Oy, Imatra

Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö pysäköintipaikan rakenteessa, Imatran YH Rakennuttaja Oy, Imatra 1(5) Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö pysäköintipaikan rakenteessa, Imatran YH Rakennuttaja Oy, Imatra Valmistelija: ympäristönsuojelupäällikkö Anna-Maija Wikström Johdanto Imatran YH Rakennuttaja

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Neste Markkinointi Oy:n ympäristölupahakemus (Turun Sataman kortteli 15:1)

Neste Markkinointi Oy:n ympäristölupahakemus (Turun Sataman kortteli 15:1) TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 348 21.05.2002 3 Ymp 2731-2002 (235) Neste Markkinointi Oy:n ympäristölupahakemus (Turun Sataman kortteli 15:1) Ympkaalk 348 Ympäristönsuojelutoimisto

Lisätiedot

TOIMINTA JA SEN SIJAINTI

TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Ympäristölautakunta 23 13.06.2018 Ympäristölupa asfaltti-, betoni- ja tiilimurskeen hyödyntämiseen 383/11.01.00/2017 Ympäristölautakunta 23 ASIA Ilmari Sippola hakee Ulvilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö Paperharjuntien ja Kukkolinnankadun tierakenteissa, Imatran kaupunki, Imatra

Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö Paperharjuntien ja Kukkolinnankadun tierakenteissa, Imatran kaupunki, Imatra 1(5) Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö Paperharjuntien ja Kukkolinnankadun tierakenteissa, Imatran kaupunki, Imatra Valmistelija: ympäristönsuojelupäällikkö Anna-Maija Wikström Johdanto Imatran

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy

Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 586 05.09.2006 3 Ymp 10193-2006 (235) Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy Ympkaalk 586 Tiivistelmä: - Ympäristönsuojelutoimisto 25.8.2006/Fredrik

Lisätiedot

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola. Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi 1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Turun kaupungin kiinteistölaitos

Ympäristölupahakemus / Turun kaupungin kiinteistölaitos TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 241 19.04.2005 1 Ymp 1451-2005 (235, 662) Ympäristölupahakemus / Turun kaupungin kiinteistölaitos Ympkaalk 241 Tiivistelmä: - Ympäristönsuojelutoimisto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 16/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 16/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 16/2015 1 (7) 363 Helsingin kaupungin rakennusviraston ympäristölupahakemus rengasrouheen käyttämiseksi tulvasuojarakenteessa HEL 2015-009557 T 11 01 00 00 Päätös Hakija

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus, jäteasfaltin käyttö tierakenteissa, Kaakkois- Suomen ELY-keskus, Ruokolahti

Ympäristölupahakemus, jäteasfaltin käyttö tierakenteissa, Kaakkois- Suomen ELY-keskus, Ruokolahti IMATRAN KAUPUNKI 1(6) Ympäristölupahakemus, jäteasfaltin käyttö tierakenteissa, Kaakkois- Suomen ELY-keskus, Ruokolahti Valmistelija: ympäristönsuojelupäällikkö Anna-Maija Wikström Johdanto Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Kiinteistöliikelaitos, puhtaan betonijätteen pulverointi (Kuparikatu 7-15) (Ymp)

Ympäristölupahakemus / Kiinteistöliikelaitos, puhtaan betonijätteen pulverointi (Kuparikatu 7-15) (Ymp) Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 11934-2012 (235) Ympäristölupahakemus / Kiinteistöliikelaitos, puhtaan betonijätteen pulverointi (Kuparikatu 7-15) (Ymp) Tiivistelmä: - Ympkaalk 23 Ympäristönsuojelu 3.1.2013/

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: LUVAN HAKIJA Ranjia Oy Tuorsniementie Pori

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: LUVAN HAKIJA Ranjia Oy Tuorsniementie Pori YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/RANJIA OY Ranjia Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee romuajoneuvojen vastaanottamista ja varastointia Porin Tuorsniemen kylässä osoitteessa

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA 1 (5) Lohjan kaupungin ympäristölautakunta ASIA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

YMPA , 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY

YMPA , 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY YMPA 09.12.2008, 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY (JK) Yj:n ehdotus: Elometalli Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa metalliromun käsittely-

Lisätiedot

Hakija Turun Moottorikerho ry, Itäinen Pitkäkatu 21, 20700 TURKU

Hakija Turun Moottorikerho ry, Itäinen Pitkäkatu 21, 20700 TURKU VAASAN HALLINTO-OIKEUS Valitus ympäristöluvasta/ Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoittelurata/liedon Rakennus- ja ympäristölautakunta 101/25.6.2008 (Ympäristönsuojelulain 35 :n

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen LAPPEENRANNAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen 1(6) I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMA OSA 1.

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ymp.ltk liite nro 1 5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y1/2016 Ympla

Ympäristölautakunta Y1/2016 Ympla 1/YMPLA 27.1.2016 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y1/2016 Ympla 27.1.2016 3 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 Alastaro 29.1.2016 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Suomen

Lisätiedot

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008.

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2009 Dnro PPO 2003 Y 391 111 ASIA LUVAN HAKI JA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Haapaveden Ympäristöpalvelut Oy:n jätevesilietteen

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen 1(5) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 28 YLO LOS-2008-Y-1167-111 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Suominen Kuitukankaat Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta,

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/PAPERINKERÄYS OY Paperinkeräys Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa keräyspaperin ja pahvin lajittelua ja varastointia Porin

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 5.11.2007 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2007 Y 204 115 No YS 1444 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

PÄÄTÖS (epävirallinen) Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S

PÄÄTÖS (epävirallinen) Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S H Ä M E E N PÄÄTÖS (epävirallinen) Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Dnro....................... Nro YSO/92/07 Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2007 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen ympäristöluvan

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ympäristölupahakemus, Ulvilan kaupunki 11/ /2018. Ympäristölautakunta 11

Ympäristölautakunta Ympäristölupahakemus, Ulvilan kaupunki 11/ /2018. Ympäristölautakunta 11 Ympäristölautakunta 11 14.03.2018 Ympäristölupahakemus, Ulvilan kaupunki 11/11.01.00/2018 Ympäristölautakunta 11 Ulvilan kaupunki hakee Ulvilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta ympäristölupaa

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

YMPA , 197 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/NOORMARKUN SELLUERISTE OY

YMPA , 197 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/NOORMARKUN SELLUERISTE OY YMPA 6.10.2010, 197 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/NOORMARKUN SELLUERISTE OY Sellueriste Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee sellueristeen valmistusta keräyspaperista Porin

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa.

Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa. PÄÄTÖS Nro 3/2015/1 Dnro ISAVI/55/04.08/2013 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2015 ASIA Varkauden tehtaiden ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Varkaus, Joroinen ja Rantasalmi HAKIJA

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut 1.9.2014 alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntöjen muutokset ovat olleet vireillä tätä suojelusuunnitelmaa laadittaessa. Suojelusuunnitelmassa

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:

Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/VEIKKO LEHTI OY Veikko Lehti Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee paperin/pahvin siirtokuormausaseman toimintaa ja hiekanerotuskaivojätteiden

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojelulain 58 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 6 b

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojelulain 58 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 6 b 1(6) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 35 YLO LOS-2003-Y-1335-111 Annettu julkipanon jälkeen 4.4.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Wipro Infrastructure Engineering Oy:n ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta muutoshakemuksesta,

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja. KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 5/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 41801 KORPILAHTI Antopäivä 4.10.2005 ASIA Seppo Nirkkosen ympäristölupahakemus (YSL 35 )

Lisätiedot

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 ASIA Purku & Piikkaus Oy:n purkujätteen käsittelytoimintaa koskevan ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RIISTANHOITOYHDISTYS, YMPÄRISTÖLUPAPÄPÄÄTÖS, LUPAEHDON TARKISTUS

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RIISTANHOITOYHDISTYS, YMPÄRISTÖLUPAPÄPÄÄTÖS, LUPAEHDON TARKISTUS Teknisen lautakunnan lupajaosto 42 30.06.2009 ITÄ-PÄIJÄNTEEN RIISTANHOITOYHDISTYS, YMPÄRISTÖLUPAPÄPÄÄTÖS, LUPAEHDON TARKISTUS 34/60/602/2009 Lupaj 42 ASIA LUVAN HAKIJA TOIMINTA JA SEN SIJAINTI ASIAN VIREILLE

Lisätiedot

No YS 949. Fortum Power and Heat Oy PL Fortum

No YS 949. Fortum Power and Heat Oy PL Fortum PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMI- SESTA Helsinki 12.8.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2007-Y-639-111 No YS 949 ASIA Ympäristösuojelulain 55 mukainen lupamääräysten tarkistaminen, joka

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 120/12/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.11.2012

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 120/12/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.11.2012 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 120/12/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.11.2012 ASIA Eläinsuojan toiminnan olennaista muuttamista koskeva ympäristölupa, Ii LUVAN HAKIJA Koillis-Vasikka Oy Ristipalontie

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

Ympäristölupa Metsähallitus, Rautavaara, Rautavaaran Valtionmaa 1:5, Lehmimäki. Tekla 17.06.2015 33 Valmistelija ympäristötarkastaja Pirkko Nevalainen

Ympäristölupa Metsähallitus, Rautavaara, Rautavaaran Valtionmaa 1:5, Lehmimäki. Tekla 17.06.2015 33 Valmistelija ympäristötarkastaja Pirkko Nevalainen Tekninen lautakunta 33 17.06.2015 Ympäristölupa Metsähallitus, Rautavaara, Rautavaaran Valtionmaa 1:5, Lehmimäki Tekla 17.06.2015 33 Valmistelija ympäristötarkastaja Pirkko Nevalainen 1. ASIA Ympäristölupa

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 2/2016 Ympäristönsuojelulautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 2/2016 Ympäristönsuojelulautakunta 97 36 Päätös ympäristöluvan raukeamisesta Ritva Haarala, Pöytyä Asia Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöjaoston Ritva Haaralalle 6.9.2006 myöntämän broilerikasvattamon ympäristöluvan ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 16.12.2002 Kokouspvm 12.12.2002 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS 660. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta.

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS 660. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 13.5.2005 Annettu julkipanon jälkeen Dnro 0199Y0187 114 No YS 660 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA HAKIJA Mahlianmaan kaatopaikan ympäristöluvan 9.12.2005, 1999Y0177-111 kaatopaikan vakuutta

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

Uusiomateriaalien ympäristökelpoisuus ja lainsäädäntö

Uusiomateriaalien ympäristökelpoisuus ja lainsäädäntö Uusiomateriaalien ympäristökelpoisuus ja lainsäädäntö Jätteen hyödyntäminen Keskeistä lainsäädäntöä ja viranomaisohjetta Ympäristölupa vai ilmoitus Ympäristölupahakemuksesta Annetut päätökset LSSAVIssa

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f) Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n

Lisätiedot

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja. KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 3/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 Antopäivä 4.10.2005 41801 KORPILAHTI ASIA Kari Ilmosen ympäristölupahakemus (YSL 35 ) 500

Lisätiedot

Eläinsuojien ilmoitusmenettely - soveltamisen haasteet. Lakimies Marko Nurmikolu, Kuntaliitto

Eläinsuojien ilmoitusmenettely - soveltamisen haasteet. Lakimies Marko Nurmikolu, Kuntaliitto Eläinsuojien ilmoitusmenettely - soveltamisen haasteet Lakimies Marko Nurmikolu, Kuntaliitto Ilmoituksenvaraisen toiminnan luvanvaraisuus YSL LIITE 4 YSL 89 :n muutos UUSI HANKE Olennainen muutos TOIMINTAKOKONAISUUS

Lisätiedot

Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121)

Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121) POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖKESKUS PL 69, 80101 Joensuu Puh. (013)*1411 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.12.2004 Dnro 0795Y0215 (121) 1 ASIA Ympäristölupa, joka koskee Rääkkylän kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Virastotie 3, RUOKOLAHTI. Ympäristönsuojelulaki 28 :n 3 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1

Virastotie 3, RUOKOLAHTI. Ympäristönsuojelulaki 28 :n 3 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 PÄÄTÖS 1(6) Dnro 0496Y0273-121 Annettu julkipanon jälkeen 30.8.2004 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee Ruokolahden kunnan Vaittilan kaatopaikan

Lisätiedot

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 23.8.2004 Kokouspvm 19.8.2004 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen Päätös Etelä-Suomi Nro 143/2013/1 Dnro ESAVI/331/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2013 ASIA Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen

Lisätiedot

Koskenheimo Ky, Louhijantie 10, 48220 KOTKA

Koskenheimo Ky, Louhijantie 10, 48220 KOTKA 1(6) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Dnro KAS-2005-Y-305-111 Annettu julkipanon jälkeen 25.10.2005 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta. LUVAN HAKIJA Koskenheimo Ky,

Lisätiedot

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE Puh. (03) 2420 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Länsi-Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Vaalassa Liite 62,

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Vaalassa Liite 62, 1 VAALAN KUNTA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Vaalassa 31.5.2017 Liite 62, 29.5.2017 ASIA Ympäristönsuojelulain 27 :n mukainen YMPÄRISTÖLUPA, joka koskee Vaalan kunnan teknisen osaston

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

1/2018 Lupajaosto Loimijoentie 74. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon toiminnalle

1/2018 Lupajaosto Loimijoentie 74. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon toiminnalle LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1/2018 Lupajaosto 27.02.2018 Loimijoentie 74 Lupajaosto Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 23.2.2018 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus nautakasvattamon

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598 PÄÄTÖS Helsinki 19.5.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2008-Y-653-111 No YS 598 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee YIT Rakennus Oy:n

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 55 mukainen hakemus ympäristöluvan 0901Y05656/111 ( ) lupamääräysten tarkistamiseksi.

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 55 mukainen hakemus ympäristöluvan 0901Y05656/111 ( ) lupamääräysten tarkistamiseksi. PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 22.9.2009 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 610 110 Dnro 0901y0656/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 55 mukainen hakemus

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,

Lisätiedot

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Pohjois-Savon ELY-keskus 10.10.2018 1 Kaivostoiminnan luvat Kaivostoiminta edellyttää useita lupia ja muita menettelyjä (KaivosL,YVAL,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Paahtopuu Oy:n pellettitehtaan jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden

Lisätiedot