Tältä sivulta löytyvät ringetteen liittyvät uutiset laidasta laitaan vuodelta Ringetteliitto onnittelee Elinaa!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tältä sivulta löytyvät ringetteen liittyvät uutiset laidasta laitaan vuodelta 2007. Ringetteliitto onnittelee Elinaa!"

Transkriptio

1 Tältä sivulta löytyvät ringetteen liittyvät uutiset laidasta laitaan vuodelta Elina Raesola vuoden 2007 paras ringeten pelaaja Urheilutoimittajien liitto valitsi vuoden 2007 parhaaksi ringeten pelaajaksi Luvian Kiekon SM-sarjapelaajan Elina Raesolan. Elina Raesola oli tämän kauden SM-runkosarjan pistepörssin ykkönen 94 pisteella (60 maalia ja 34 syöttöä). MM-kisoissa Kanadassa Elina oli turnauksen pistepörssin voittaja ja tuli ansaitusti valituksi turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Ringetteliitto onnittelee Elinaa! Suomen Ringettemaajoukkue sijoittui Urheilutoimittajien liiton Vuoden Joukkue 2007-äänestyksessä 11 äänellä sijalle Nuori Suomi myönsi kuudelle ringetteseuralle kehittämistukea Urheiluseuroille jaettavaa lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämistukea myönnettiin tänä vuonna 412 hankkeelle yhteensä euroa. Kehittämistuen avulla pääosin vapaaehtoisvoimin toimivat seurat saavat tehokasta vauhditusapua hyviin hankkeisiinsa. Urheiluseurat hakivat kehittämistukea peräti 3,3 miljoonaa euroa. Tukea haki yhteensä 1120 hanketta, joten vain reilu kolmannes hakijoista sai tukea toimintansa kehittämiseen. Valmentajien osaamisen kehittäminen painopisteenä Kehittämistukea myönnettiin tänä vuonna hankkeille, joilla edistetään ohjaajien ja valmentajien osaamista tai jotka lisäävät harrastamismahdollisuuksia lapsille ja nuorille. Lisäksi tuettiin seuroja, joiden tavoitteena on saavuttaa lasten ja nuorten seuratoiminnan laatumerkki, Nuori Suomi sinetti. Tukea saanet ringetteseurat: Forssan Palloseuran juniorit (sinettiseurahanke) Kangasniemen Palloilijat (ringettekoulu) Nurmijärvi Seven Ringettes (valmentajien osaaminen) Rauman Lukko (valmentajien osaaminen) Shakers Ringette (valmentajien osaaminen) Vammalan Palloseura (valmentajien osaaminen) Onnea tuen saajille! Opetusministeriön liikuntayksikön myöntämät seuratoiminnan kehittämistuet ovat kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa. Nuori Suomi jakaa tukirahat yhdessä lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa. lisää aiheesta Ilvekselle luovutettiin Nuori Suomi Sinetti Ilves Ringette vastaanotti Nuori Suomi sinetin keskiviikkona Tesoman jäähallissa. Sinetti vastaanotettiin seuran joulujuhlien yhteydessä. Sinetin vastaanotti seuran ringettejaoston puheenjohtaja Pekka Karvinen, ringettejaoston valmennuspäällikkö Matti Aaltonen, valmentaja Susanna Saarela ja seuran nuorimmat pelaajat ohjaajineen. Seuralla on selkeästi kirjatut toimintaperiaatteet (Näin toimitaan -opas), jossa kuvataan seuran organisaatio, toiminta tavoitteineen ja yhteiset pelisäännöt. Oppaan lisäksi on kirjattu Ilves ringetessä olevat tehtävät vastuineen. Seuran ohjaajat ovat hyvin koulutettuja ringeten ohjaaja- ja valmentajakoulutuksen I-tason osalta. Seuralla on selkeä koulutusrekisteri ja suunnitelma muutama vuosi eteenpäin. Valmennuspäällikkö järjestää valmentajille kaudessa 2-3 tilaisuutta. Ringettejaosto järjestää kauden alussa koulutustilaisuudet joukkueenjohtajille ja rahastonhoitajille. kts. myös Aamulehden linkki

2 Ringeten muut sinettiseurat ovat: Jääurheiluseura Haukat Lahti Ringette Raision Nuorisokiekko Rauman Lukko VG-62, Naantali Ylöjärven Ilves Sydämelliset onnittelut Ilveksen koko seuraväelle! Syyskokous vahvisti talousarvion ja toiminnan painopisteet vuodelle 2008 Suomen Ringetteliiton syyskokous valitsi tänään Turussa pitämässään kokouksessa liiton hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle uusiksi jäseniksi Tiia Haanpään (Kerava) ja Susanna Saarelan (Tampere). Erovuoroisista jäsenistä uudelleen valituiksi tulivat Pirjo Lehtonen (Tuusula) ja Kai Saarinen (Raisio). Hallituksessa jatkavat lisäksi Leena Hirvonen (Tikkakoski), Lea Mäkelä (Forssa), Mia Ravander (Tuusula) ja Matti Pasanen (Lapinlahti). Liiton puheenjohtajana jatkaa Kari Lahti. Syyskokous hyväksyi hallituksen esitykset toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi vuodelle Toimintakulujen yhteissumma on n Lue koko lehdistötiedote täältä Sporttirekisteri ja lisenssin verkko-osto poissa käytöstä Serverin siirron vuoksi sporttirekisteri ja lisenssin verkko-osto ovat poissa käytöstä keskiviikon Linnan juhliin ringette-edustus Itsenäisyyspäivän Linnan juhliin on kutsuttu neljä Suomen ringettemaajoukkueen edustajaa: maajoukkueen päävalmentaja Virpi Karjalainen, MM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu ja turnauksen pistepörssin voittanut Elina Raesola, Suomen joukkueen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu ja turnauksen pistepörssissä toiseksi sijoittunut Anne Pohjola sekä joukkueen kapteeni Marjukka Virta ELIXIR / MTV3 - Ringettetarina Jaksot alkavat alkuperäisestä ilmoituksesta poiketen vasta maanantaina Uusia jäätävän viileitä yleisjulisteita saatavilla Ringetteliiton uusi Ringette-yleisjuliste on ilmestynyt! Julisteen hinta Ringetteliiton toimistolta noudettaessa on 1 / kpl ja postiennakolla postitettuna 10 / 6 julistetta (hinta sisältää posti- ja pakkauskulut). Julisteen tilaukset sähköpostitse osoitteesta paivi.reiman"at"ringette.slu.fi tai puhelimitse Onhan jäähallillanne myös uusi Ringettekoulun mainosjuliste? ELIXIR / MTV3 - Ringettetarina tulossa syksyllä Terveyttä, kuntoliikuntaa ja urheiluharrastuksia käsittelevä TV-ohjelma Elixir esittää Ringettetarinaa tuotantovuonna Tarina on kuvattu Kisakalliossa, jonne viihdebändi JEAN S. saapui vastaanottamaan maajoukkueemme naisten haasteen. Huikean hauskat ja vauhdikkaat hetket ovat meidän kaikkien katsottavissa

3 syksyllä maanantaisin ja sunnuntaisin alkaen maanantaina Jaksojen esityspäivät (muutokset vielä mahdollisia) ovat seuraavat: ma ja uusinta su sekä ma ja uusinta su (Ringette on koko jakson teema-aiheena) ma ja uusinta su ma ja uusinta su Myöhemmin talvella jaksoja tulee myös FreeTV:n tai PayTV:n puolella. Ringetteseurojen kannattaa käyttää tämä julkisuus nyt kaikella mahdollisella tavalla hyväkseen. MM -kisavuonna tämä on lajille nyt aivan uusi näkyvyyden paikka. Markkinoikaa lajia jaksojen aikana ja heti niiden jälkeen. Järjestäkää lajinlevitys- koulu- ym. tapahtumia aktiivisesti. Materiaalia ja lisätietoja saa liitosta. Tämä tilaisuus on vain nyt tarttukaa haasteeseen! Ringette-lehdessä 3/2007 sivulla 23 Onks evästä-jutussa oli ravintoainetaulukon sarakkeet painettu väärin. Alla on taulukko oikeassa muodossa. Energia rasva sokeri kuitu kcal g g g limppari 0,5 l suklaapatukka ,8 22,6 1,2 Yhteensä ,8 34,6 1,2 energiajuoma 0,5 l sipsit 75 g ,8 0,2 3,5 Yhteensä ,8 12,2 3,5 kinkkureissumies margariinilla ja kurkulla 168 3,6 0,7 7,3 jogurtti, rasvaton, sokeriton 200 g 80 0,2 4 1,6 banaani 100 0,5 16 2,2 vesi Yhteensä 348 4,3 10,7 11,1 Lisäksi sivun 20 ja sivun 21 ylemmän kuvan kuvatekstit olivat vaihtaneet paikkoja Nuorten Maajoukkue peittosi Ruotsin 13-5 Viikonlopun SM-sarjatauon aikana Maajoukkueet harjoittelivat ahkerasti. Nuorten Maajoukkue oli kutsuttu Tukholmaan, Sollentunaan, Ruotsin Maajoukkueen leirille vieraaksi. Harjoitusmaaottelussa Suomen Nuoret olivat etevämpiä maalein Suomen joukkueesta maaliahneimpina pelaajina mainittakoon Ninni Räty (RNK) neljällä osumalla ja Ira Merivaara (EKS) kolmella osumalla. Joukkue valitsi keskuudestaan parhaita otteita esittäneeksi pelaajaksi maalivahti Jenni Wessmanin (Haukat). Kapteeniston matkatarina luettavissa näiltä sivuilta lähitulevaisuudessa Maajoukkue Lapinlahdella, Nuorten Maajoukkue Ruotsissa Naisten Maajoukkue on viimeistelyleirillä Lapinlahdella Leiri toimii viimeistelyleirinä Ottawan MM-kisoihin, jonne joukkue lähtee kolmen viikon kuluttua torstaina Valitun kisajoukkueen voit katsoa täältä.

4 Nuorten Maajoukkue katsastaa Ruotsin maajoukkueen kisakunnon Tukholman Sollentunassa lauantaina klo paikallista aikaa pelattavassa harjoitusmaaottelussa. Nuorten ryhmän kokoonpanon voit katsastaa täältä Ringeten SM-sarjasta julkaistu mediaopas Ringeten SM-sarjasta on julkaistu mediaopas. Opas sisältää lajiesittelyn, SM-sarjan otteluohjelman, joukkuetiedot ja joukkuekohtaiset otteluohjelmat sekä tietoa tulevasta MM-turnauksesta tiiviissä paketissa. Oppaan voit ladata käyttöösi tästä. Mediaopasta päivitetään tammikuun alussa jatko- ja karsintasarjan otteluohjelmilla sekä MM-turnauksen tuloksilla. SM-runkosarja käynnistyy lauantaina Sarjan otteluohjelma sekä tulokset ja tilastot julkaistaan uudessa tulospalvelussa Suomen nuoret katsastamaan Ruotsin maajoukkueen MM-kisakuntoa Suomen nuorten maajoukkue kohtaa Ruotsin maajoukkueen Tukholmassa samaan aikaan kun maajoukkue on viimeistelyleirillään Lapinlahdella. Tukholmaan lähtevä joukkue julkistetaan lähiaikoina. Nuorten maajoukkueen päävalmentajana toimii Timo Himberg, valmentajana Katariina Forsblom, maalivahtivalmentajana Anne Kinnunen ja huoltajana Lotta Björn. Joukkue on julkistettu Päivi Reiman aloitti Ringetteliitossa Päivi Reiman aloitti ma Ringetteliitossa toimistoassistenttina. Päivi vastaa liiton lankapuhelimesta (09) pääsääntöisesti klo Päivi tulee osallistumaan myös mm. liiton järjestämien tapahtumien ja koulutusten järjestämiseen. Ajankohdista, jolloin toimistolla ei ole päivystystä, pyritään tiedottamaan liiton kotisivuilla. Päivin päävastuualueeksi tulee liiton jäsenasioiden hoitaminen, joten jatkossa voitte olla suoraan häneen yhteydessä kaikissa lisenssi- ja jäsenasioissa. Lisäksi työnkuvaan tulee sisältymään mm. laskutusta ja toiminnan kehittämistä. Kaikkien liiton työntekijöiden työnkuvat päivitettyine yhteystietoineen tulevat nettisivuille elokuun alusta. Päivin tavoitat siis joko lankapuhelimesta (09) tai sähköpostilla paivi.reiman at ringette.slu.fi

5 Jääurheiluseura Haukat palkittin sinetillä Jääurheiluseura Haukat vastaanotti Nuori Suomi sinetin torstaina Järvenpään jäähallissa. Sinetti vastaanotettiin koko seuran yhteisissä päättäjäisissä (ringette ja jääkiekko). Sinetin vastaanotti seuran sinettiprojektin vetäjä Eija Sjöblom, ringeten valmennuspäällikkö Marko Näppä, seuran puheenjohtaja Pekka Karsimus ja F-juniorijoukkueen pelaajat. Sinettiä luovuttamassa oli Nuoren Suomen yhteyspäällikkö Eija Alaja ja Suomen Ringetteliiton puheenjohtaja Kari Lahti. Sinetti on tunnustus Jääurheiluseura Haukkojen laadukkaasta lasten ja nuorten seuratoiminnasta. Seura on mm. lupautunut pitämään huolta jokaisesta mukana olevasta lapsesta ja nuoresta. Lupauksiin kuuluu myös lasten ja nuorten parissa toimivien ohjaajien kouluttaminen ikätason mukaisilla koulutuksilla. Onnea ringeten kuudennelle sinettiseuralle! FINAALISTA KOOSTE YLE2 klo ALKAEN Ringeten SM-finaalia voi seurata koosteena televisiosta Yle2:selta sunnuntaina 1.4. klo alkaen Helsingistä finaaliin lähtevässä bussissa vapaita paikkoja Sunnuntain finaalitapahtumaan Helsingistä klo 9.00 lähtevässä bussissa on vielä tilaa muutamalle henkilölle. Jos tarvitset kyytiä Tampereelle ota yhteyttä Tuula Miettinen p Vammalan koulutapahtumassa 60 lasta Ensimmäinen koulutapahtuma Vammalassa Muistolan ala-asteen kanssa yhdessä sovittiin ensin koulutapahtuman puitteet. Käytössä oli kolme tuntia jäätä ja oppilaat jaettiin kolmeen 20 hengen ryhmään. Kentällä ryhmä jaettiin vielä kahdeksi ryhmäksi. Jää alkoi "seuraa johtajaa" -leikillä ja loppui pelaamisen. Tunnin jälkeen tytöille kerrottiin mahdollisuudesta tulla mukaan seura Ringettekouluun. Yllättävän moni ilmestyikin seuraavan sunnuntain harjoituksiin. Koululle jäi tapahtuman jälkeen 10 mailaa, 10 rengasta ja kaksi "Ringetteopasta kouluille". Tapahtuma oli ensimmäinen Vammalassa näin koululle vietynä. Koululla oltiin tosi innostuneita ja kiitollisia saadusta opastustuksesta ringetteen. Tapahtumanjärjestämistä helpotti koulun sijainti aivan hallin vieressä, näin ei ollut kuljetusongelmaa. Vammalassa myös toinen iso ala-aste, jolle voisi ensi syksynä miettiä vastaavaa tapahtumaa. Tänä vuonna ringeten koulutapahtumia on pidetty yli 60 koulussa ja lapsia on

6 yhteensä ollut mukana yli Jukka Rantala Vammalan Palloseura Lapahukassa luistelutapahtuma 4.2. Turun Ringette järjestää su 4.2 klo luistelutapahtuman Varissuon jäähallilla. Tapahtuma on tarkoitettu yli 5-vuotiaille tytöille. Luvassa on luistelua, leikkejä, kisoja ja kisailua osaavien ohjaajien opastuksella. Tapahtumassa harjoitellaan luistelun perusasioita erilaisten leikkien ja taitoratojen avulla. Halukkailla on mahdollisuus tutustua myös Ringetteen, tyttöjen omaan joukkuelajiin. Turun Ringeten 7-8 vuotiaat F-juniorit esittelevät Ringetteä tyttöjen joukkuelajina, joten vauhtia ei tule puuttumaan. Ringetessä pelataan SM-sarjan lisäksi junioritason aluesarjoja, joihin joukkueita löytyy ympäri Suomen. Lounais-Suomen aluesarjoihin joukkueita löytyy Turun lisäksi Raisiosta, Naantalista, Forssasta, Laitilasta, Uudestakaupungista, Raumalta, Luvialta ja Nousiaisista. Turun Ringettessä lajin aktiivisia harrastajia eri ikäluokissa on lähes 200 pelaajaa. Lajiin pääsee mukaan parhaiten luistelukoulun kautta. Turun Ringeten luistelukoulu järjestetään aina sunnuntaisin klo Varissuon jäähallilla. Luistelukouluun on helppo tulla, sillä tarvittavat varusteet ovat ensisijaisesti luistimet sekä kypärä. Maila, harjoituspaita ja vakuutus sisältyvät 100,00 Eur kausimaksuun. Lisätietoja

7 yli 50 innokasta koulua haluaa ringetteopetusta Ringetteliitolla oli joulukuun Opettaja -lehdessä ilmoitus ilmaisesta ringeten opetuksesta kouluille. Tähän mennessä kouluilta on tullut yli 50 yhteydenottoa ympäri Suomea. Kauimmainen pyyntö on tullut Utsjoelta. Seurat ja ringetteihmiset ovat innokkaasti ottaneet haasteen vastaan ja jokaiselle koululle on löytynyt halukas seura pitämään kouluringettetapahtuman. Koulut saavat opetuksen lisäksi liitolta ringeten varustepaketin (10 mailaa, 10 rengasta ja ringetteoppaan), jotta jatkossakin koulun liikuntatunneilla voitaisiin pelata ringetteä. Oppilaille jaetaan muistoksi ringettepäivästä ringetteaiheinen kouluvihko. On hienoa, että näin moni koulu oli innokas ottamaan uuden lajin koululiikuntatunneille. Suurkiitokset seuroille tärkeästä työstä lajin levittämisen eteen! Jari Tommila Lounais-Suomen aueen puheenjohtajaksi Jari Tommila Raumalta valittiin Lounais-Suomen alueen uudeksi puheenjohtajaksi aluehallituksen kokouksessa Raisiossa. Kai Saarinen valittiin varapuheenjohtajaksi. Sihteeriksi valittiin Henry Anttila ja taloudenhoitajaksi Brita Roinila. Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Satu Lehtovirta ja Reijo Karlsson. Lisäksi valittiin seuraavat henkilöt: Lajinlevitysvastaaja: Kirsi Soisalo, Uusikapunki Sinettiseuravastaava, Juha Ovaska, Naantali Koulutusvastaava ja sarjapäällikkö, Lippo Peltonen, Raisio Internet vastaava, Kai Saarinen, Raisio F-ikäluokkavastaava, Jari Tommila, Rauma E-ikäluokkavastaava, Juha Ovaska, Naantali D-ikäluokkavastaava, Reijo Karlsson, Turku C-ikäluokkavastaava, Kari Korpi, Rauma B/N-ikäluokkavastaav, Pirjo Moilanen, Raisio Ladyt, Riikka Heijari, Uusikaupunki Tapio Ulvinen Etelä-Suomen alueen puheenjohtajaksi Aluehallituksen päätös Tapio Ulvinen hoitaa Etelä-Suomen alueen puheenjohtajan tehtävät alkaen kuluvan toimikauden loppuun eli asti. Alueen puheenjohtajana toiminut Kari Lahti luopui tehtävästä tultuaan valituksi syksyllä Suomen Ringetteliiton puheenjohtajaksi vuoden alusta alkaneelle toimikaudelle. Kiitän teitä viisi vuotta jatkuneesta miellyttävästä ja tuloksekkaasta yhteistyöstä ja toivotan Tapiolle menestystä tehtävässään. Jatkossa tapaatte minut liiton edustajana eri ringettetapahtumissa. Kari Lahti puheenjohtaja Suomen Ringetteliitto

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

Tältä sivulta löytyvät ringetteen liittyvät uutiset laidasta laitaan vuodelta 2008.

Tältä sivulta löytyvät ringetteen liittyvät uutiset laidasta laitaan vuodelta 2008. Tältä sivulta löytyvät ringetteen liittyvät uutiset laidasta laitaan vuodelta 2008. 22.12.2008 Toimiston aukioloajat jouluna Ringetteliiton toimisto on auki joulun- ja vuodenvaihteen aikaan seuraavasti:

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MARRASKUU/2004

SEURATIEDOTE MARRASKUU/2004 1.12.2004 SEURATIEDOTE MARRASKUU/2004 SUOMI MAAILMANMESTARIKSI UUTISIA SYYSKOKOUKSESTA TOIMISTO TIEDOTTAA RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2004-2005 HAETAAN KOULUTAPAHTUMAJÄRJESTÄJIÄ FINAALITAPAHTUMA

Lisätiedot

Kausi 1988-1989 Pistepörssin voittaja. kausi 1898-1990. kausi 1993-1994. kausi 1991-1992 Pistepörssin voittaja Petra Vaarakallio, Ringette Walapais

Kausi 1988-1989 Pistepörssin voittaja. kausi 1898-1990. kausi 1993-1994. kausi 1991-1992 Pistepörssin voittaja Petra Vaarakallio, Ringette Walapais Kausi 1988-1989 kausi 1898-1990 kausi 1990-1991 Erkki Valavuo, Laitilan Jyske Satu Himberg, VG-62 Satu himberg, VG-62 kausi 1991-1992 Petra Vaarakallio, Ringette Walapais VG-62 Naantali Satu Himberg, VG-62

Lisätiedot

Kausi 1988-1989 Pistepörssin voittaja. kausi 1898-1990. kausi 1990-1991. kausi 1991-1992 Pistepörssin voittaja Petra Vaarakallio, Ringette Walapais

Kausi 1988-1989 Pistepörssin voittaja. kausi 1898-1990. kausi 1990-1991. kausi 1991-1992 Pistepörssin voittaja Petra Vaarakallio, Ringette Walapais Kausi 1988-1989 kausi 1898-1990 kausi 1990-1991 Erkki Valavuo, Laitilan Jyske Satu Himberg, VG-62 Satu himberg, VG-62 kausi 1991-1992 Petra Vaarakallio, Ringette Walapais VG-62 Naantali Satu Himberg, VG-62

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi VUOSIKERTOMUS 2013

Alue Etelä-Suomi VUOSIKERTOMUS 2013 Alue Etelä-Suomi VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Ringettekoulujen toiminnan tukeminen 3 2. Aluesarjojen kehittäminen 4 PAINOPISTEET

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Alueiden seuraseminaarit Etelä-Suomen alue (Järvenpää) Länsi-Suomen alue (Forssa)

Alueiden seuraseminaarit Etelä-Suomen alue (Järvenpää) Länsi-Suomen alue (Forssa) Alueiden seuraseminaarit 2017 Etelä-Suomen alue 27.8.2017 (Järvenpää) Länsi-Suomen alue 27.8.2017 (Forssa) ALUEIDEN SEURASEMINAARIT Ice cardit / Tuplaturva Tulospalvelu Toiminnanjohtajan esittely Liittohallitus,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE LOKAKUU/2004

SEURATIEDOTE LOKAKUU/2004 29.10.2004 SEURATIEDOTE LOKAKUU/2004 MM-KISAT TUKHOLMASSA 23.-27.11.2004 KUTSU KILPAILUJÄRJESTELMÄSEMINAARIIN SYYSKOKOUSKUTSU + ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA toimintasuunnitelma ja talousarvio 2005 OPERAATIO

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.05. Kokous on päätösvaltainen, koska neljä aluehallituksen jäsentä on paikalla.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.05. Kokous on päätösvaltainen, koska neljä aluehallituksen jäsentä on paikalla. Ringetteliiton Etelä-Suomen alue Aluehallituksen kokous n:o 6 /kausi 2012-2013 8.10.2012 klo 18.00 Järvenpään jäähalli, toimisto Seutulantie 14, Järvenpää PÖYTÄKIRJA Läsnäolijat: Mika Passila, puheenjohtaja

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 31.8.2005 SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 SEUROJEN YHTEYSTIEDOT PELISÄÄNNÖT LISENSSIT RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2005-2006 HAE TUKEA LASTEN JA NUORTEN RINGETTEEN LIITON UUDET HENKILÖT HYVÄÄ

Lisätiedot

Lounais-Suomen Alue VUOSIKERTOMUS 2013

Lounais-Suomen Alue VUOSIKERTOMUS 2013 Lounais-Suomen Alue VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 Aihe 1 4 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. Aihe 1 4 PAINOPISTEET

Lisätiedot

SEURATIEDOTE HUHTIKUU/2006

SEURATIEDOTE HUHTIKUU/2006 28.4.2006 SEURATIEDOTE HUHTIKUU/2006 * ENSIMMÄINEN LADY TAPAAMINEN HELSINGISSÄ VIELÄ EHTII KESÄLEIRILLE PIIRRÄ RINGETTEKOULULLE MASKOTTI PELISÄÄNTÖKESKUSTELUT 2006-2007 POHJOLAN SOPIMUSHOITOLAITOKSET JA

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003

SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003 SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 12.-13.4. VANTAALLA - KUTSU LADY-TURNAUKSEEN -KUTSU F-TYTTÖJEN NUORI SUOMI -TURNAUKSEEN KOULUTAPAHTUMAT MAAJOUKKUEEN VALMENTAJA

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016 Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016 1. TAUSTAA 3 2. LAJINLEVITYSVASTAAVAN TOIMENKUVA 4 3. ALUEEN TAVOITTEET KAUDELLA 2015-2016 5 3.1 Ringettekoulu 5 3.2 Aluesarja ja kilpasarjatoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

SEURAPOSTI 6 / 2008. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 6 / 2008. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 6 / 2008 Seurapostissa tällä kertaa Haaste ringetteseuroille suhteellisesti eniten lisenssimääriä kaudella 2008-2009 kasvattanut seura Lajin markkinointi / Ringeten kokeilutapahtumat Liikunta-

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarja toiminta 3 2. Ringettekoulut 3 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat ja taitokisat

Lisätiedot

Tikkakosken Tikka ry 2015

Tikkakosken Tikka ry 2015 22.6.2015 RINGETEN G-JOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014 2015 Tikkakosken Tikan G-ringettejoukkueen toiminta oli suunnattu liikunnasta, ringetestä ja joukkuepelistä kiinnostuneille vuonna 2007 ja

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2013 Seurapostissa tällä kertaa Ansiomerkit 2013 haku viimeistään 28.2.2013 Ringeten Tukirahaston avustukset vuodelle 2013 Hae seuratoiminnan kehittämistukea 15.3. mennessä Lähde ringetteleirille!

Lisätiedot

Toimintakertomus 2006

Toimintakertomus 2006 Toimintakertomus 2006 Suomen Ringetteliitto ry Hämeentie 105 A, 00550 HELSINKI www.ringette.fi TOIMINTAKERTOMUS 2006 2 Johdanto Liiton tarkoituksena on edistää, kehittää ja valvoa tyttöjen ja naisten ringettetoimintaa,

Lisätiedot

SEURASEMINAARI 30.11.2014

SEURASEMINAARI 30.11.2014 SEURASEMINAARI 30.11.2014 Seurakäynnit 2015 / haku OKM:n seuratuki ja työllistämistuki Liiton tuet kaudelle 2014 2015 Ringetteviikko 24.1. 1.2.2015 Tie huipulle -tapahtuma MM-kisat ja Ringette Festivaali

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2006

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2006 22.8.2006 SEURATIEDOTE / ELOKUU 2006 SEUROJEN YHTEYSTIEDOT KOULUTAPAHTUMIEN HAKU PÄÄTTYY 31.8.2006 PELISÄÄNNÖT LISENSSIT RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2006-2007 TUKEA LASTEN JA NUORTEN SEURATOIMINTAAN

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarjatoiminta 3 2. Ringettekoulut 4 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat 4 5.

Lisätiedot

Nokian Urheilijat ry Ringettejaosto

Nokian Urheilijat ry Ringettejaosto Nokian Urheilijat ry Ringettejaosto Toimintasuunnitelma 2015 Ringettejaosto Jaosto Uusi ringettejaosto nimetään helmi-maaliskuussa jaostonvuosikokouksessa. Vanha jaosto jatkaa toimintaansa kauden loppuun.

Lisätiedot

Ringetteviikko. Hyödynnä valmiita tekstipohjia viestinnässä. Ringetteviikko. Kaveripäivä

Ringetteviikko. Hyödynnä valmiita tekstipohjia viestinnässä. Ringetteviikko. Kaveripäivä Ringetteviikko Hyödynnä valmiita tekstipohjia viestinnässä Tässä alla on valmiita ringetestä kertovia tekstejä, joita voit hyödyntää Ringetteviikon viestinnässä sellaisenaan tai itse niitä muokkaamalla

Lisätiedot

Toimintakertomus 2005

Toimintakertomus 2005 1 Toimintakertomus 2005 Suomen Ringetteliitto ry Hämeentie 105 A 00550 Helsinki www.ringette.fi 2 Johdanto Liiton tarkoituksena on edistää, kehittää ja valvoa tyttöjen ja naisten ringettetoimintaa, edistää

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

ALUEIDEN ESITYKSET VUODEN PALKITTAVIKSI

ALUEIDEN ESITYKSET VUODEN PALKITTAVIKSI ALUEIDEN ESITYKSET VUODEN PALKITTAVIKSI Vuoden Ringettehenkilö Vuoden Ringetteseura Vuoden Ringettekoulu Vuoden Ringettemedia Action*Fun*Sport kiertopalkinto VUODEN RINGETTEHENKILÖ Erkki Kekkonen ja Anssi

Lisätiedot

RAISION NUORISOKIEKKO RY:N TOIMINTALINJA

RAISION NUORISOKIEKKO RY:N TOIMINTALINJA TOIMINTALINJA 1(8) RAISION NUORISOKIEKKO RY:N TOIMINTALINJA 1. Yleistä 2. Visio Raision Nuorisokiekko ry:n toimintalinja on kirjattu tässä asiakirjassa. Toimintalinjan tarkoituksena on kuvata selkeästi

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2013-2014 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

4. Aluehallituksen tehtävät Mika Passila valittiin turnausvastaavaksi. Muut tehtävät säilyvät ennallaan. Varapuheenjohtajana jatkaa Keijo Neffling.

4. Aluehallituksen tehtävät Mika Passila valittiin turnausvastaavaksi. Muut tehtävät säilyvät ennallaan. Varapuheenjohtajana jatkaa Keijo Neffling. Ringetteliiton Etelä Suomen alue Aluehallituksen kokous n:o 1 / 10 11 Lahti 5.5.2010 klo 18.00 PÖYTÄKIRJA Läsnäolijat: Keijo Neffling, puheenjohtaja Jarmo Suojala Jarmo Heinonen Suvi Luukkonen Sirpa Paakkola

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarja toiminta 3 2. Ringettekoulut 4 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat ja taitokisat

Lisätiedot

VASTUUVALMENTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

VASTUUVALMENTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET VASTUUVALMENTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2013-2014 VASTUUVALMENTAJALLE! Kiitokset päätöksestä osallistua yhtenä tärkeänä osana joukkuetoimintaan. Kädessäsi on vastuuvalmentajan toimenkuva tässä seurassa.

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Aika: 11.9.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähallin kahvio 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.30 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

ALUEIDEN SEURASEMINAARIT 2015

ALUEIDEN SEURASEMINAARIT 2015 ALUEIDEN SEURASEMINAARIT 2015 23.8.2015 Lounais-Suomi, Laitila 30.8.2015 Etelä-Suomi, Järvenpää 5.9.2015 Häme-Pohjanmaa, Tampere 12.9.2014 Itä-Suomi, Suonenjoki Aiheina mm. MM-kisat Kalenteri 2015-2016

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MARRASKUU/2003

SEURATIEDOTE MARRASKUU/2003 28.11.2003 SEURATIEDOTE MARRASKUU/2003 Hanki helppoa rahaa seurallesi DNA JA RINGETTELIITTO YHTEISTYÖHÖN SYYSKOKOUS 15.11.2003 TOIMISTO TIEDOTTAA SINUSTAKO KOULUTAPAHTUMAN VETÄJÄ? PELISÄÄNNÖT RINGETTELIITON

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2003

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2003 26.3.2003 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2003 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 12.-13.4. KEVÄTKOKOUS 27.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PUHU JA PUUTU KOULUTUS VARAINHANKINTAA SEURALLESI! RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

JÄÄURHEILUSEURA HAUKAT RY KAIKKI 4-10 -VUOTIAAT TYTÖT JA POJAT LUISTELUA OPPIMAAN! LUISTELUKOULUT

JÄÄURHEILUSEURA HAUKAT RY KAIKKI 4-10 -VUOTIAAT TYTÖT JA POJAT LUISTELUA OPPIMAAN! LUISTELUKOULUT KAIKKI 4-10 -VUOTIAAT TYTÖT JA POJAT LUISTELUA OPPIMAAN! Järvenpään Haukat järjestää jääkiekon ja ringeten LUISTELUKOULUT Kaikille yhteiset tutustumis- ja ilmoittautumistilaisuudet järjestetään Järvenpään

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

RINGETEN MEDIAOPAS 2007 2008

RINGETEN MEDIAOPAS 2007 2008 RINGETEN MEDIAOPAS 2007 2008 PÄIVITETTY VERSIO, KEVÄT 2008 SUOMEN RINGETTELIITTO RY SUOMEN RINGETTELIITTO RY FINNISH RINGETTE ASSOCIATION Hämeentie 105 A 00550 Helsinki puh./tel +358 9 3299 5500 faksi/fax

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Kisakallio Toimintasuunnitelma 2012 A. NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALA Kilpailutapahtumien monipuolistaminen Taitokisat Show Your Skills Harjoittelukulttuurin kehittäminen seuroissa Yksilön valmentaminen joukkueurheilussa

Lisätiedot

Hyvinkää Ringettessä oli jäseniä 266, joista pelaajia 202. Seuramme oli Suomen suurin ringetteseura kuluneella kaudella.

Hyvinkää Ringettessä oli jäseniä 266, joista pelaajia 202. Seuramme oli Suomen suurin ringetteseura kuluneella kaudella. Hyvinkää Ringette ry Toimintakertomus kaudelta 2013-2014 1. SEURAN TARKOITUS Tarkoituksena on kehittää ja järjestää ringettetoimintaa tytöille Etelä-Suomen alueella sekä naisille valtakunnallisella tasolla.

Lisätiedot

SEURAPOSTI 4 / 2008 TÄHDISTÖ- JA FINAALITAPAHTUMAT HAKUUN 15.8.2008 MENNESSÄ

SEURAPOSTI 4 / 2008 TÄHDISTÖ- JA FINAALITAPAHTUMAT HAKUUN 15.8.2008 MENNESSÄ SEURAPOSTI 4 / 2008 LISENSSIT KAUDELLA 2008 2009 Ringetteliiton liittohallitus hyväksyi 9.6.2008 kokouksessaan lisenssihinnat ja ohjeet kaudelle 2008 2009. Lisenssikategorioihin ja ehtoihin ei tullut muutoksia.

Lisätiedot

Kertomus yhdistyksen toiminnasta vuodelta 2008

Kertomus yhdistyksen toiminnasta vuodelta 2008 Suomen Ringetteliitto ry Hämeentie 105 A, 00550 HELSINKI www.ringette.fi JOHDANTO Ringette syntyi tyttöjen ja naisten yhteiseksi jääpeliksi Kanadassa 45 vuotta sitten. Suomeen pelin toi Juhani Juuso Wahlsten

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2005

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2005 30.3.2005 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2005 FINAALIPÄIVÄ -TAPAHTUMA 9.-10.4. VANTAALLA KEVÄTKOKOUS 17.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA RINGETEN KESÄLEIRIT 2005 PELISÄÄNTÖPALAUTE RINGETTELIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

SUOMEN RINGETTELIITON ETELÄ-SUOMEN ALUEEN ALUEELLISET MÄÄRÄYKSET 1.5.2011 30.4.2012

SUOMEN RINGETTELIITON ETELÄ-SUOMEN ALUEEN ALUEELLISET MÄÄRÄYKSET 1.5.2011 30.4.2012 SUOMEN RINGETTELIITON ETELÄ-SUOMEN ALUEEN ALUEELLISET MÄÄRÄYKSET 1.5.2011 30.4.2012 Ringetteliiton Etelä-Suomen alueen alueelliset määräykset kaudella 2011-2012 sivu 1 Sisällysluettelo 1 ETELÄ-SUOMEN ALUEEN

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2006

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2006 30.3.2006 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2006 FINAALIPÄIVÄ -TAPAHTUMA 9.4.2006 TAMPEREELLA * LADY TAPAAMINEN 23.4.2006 HELSINGISSÄ RINGETEN KESÄLEIRIT RINGETTEKOULUN KEHITTÄMINEN POHJOLAN SOPIMUSHOITOLAITOKSET

Lisätiedot

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2012-2013

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2012-2013 Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2012-2013 1. TAUSTAA 3 2. LAJINLEVITYSVASTAAVAN TOIMENKUVA 4 3. ALUEEN TAVOITTEET KAUDELLA 2012-2013 5 3.1 Ringettekoulu 5 3.2 Aluesarja ja kilpasarjatoiminta

Lisätiedot

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2016-2017 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A Pelaajien pelaajaoikeudet ja seurojen sarjapaikat siirretään tälle yhdistykselle D1-vaiheen jälkeen.

Lisätiedot

Suomen Ringetteliitto ry

Suomen Ringetteliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Suomen Ringetteliitto ry SISÄLLYSLUETTELO SUOMEN RINGETTELIITON PÄÄMÄÄRÄT VUOTEEN 2010 3 SUOMEN RINGETTELIITON STRATEGISET VALINNAT VUOTEEN 2010 3 SUOMEN RINGETTELIITON ORGANISAATIO

Lisätiedot

RINGETEN KAUSIOPAS 2010-2011 NAISTEN SM-SARJA JA YKKÖSSARJA

RINGETEN KAUSIOPAS 2010-2011 NAISTEN SM-SARJA JA YKKÖSSARJA RINGETEN KAUSIOPAS 2010-2011 NAISTEN SM-SARJA JA YKKÖSSARJA SUOMEN RINGETTELIITTO RY SUOMEN RINGETTELIITTO RY FINNISH RINGETTE ASSOCIATION Hämeentie 105 A 00550 Helsinki puh./tel +358-9-3299 5500 Teksti:

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

Alueiden seuraseminaarit 2014

Alueiden seuraseminaarit 2014 Alueiden seuraseminaarit 2014 17.8.2014 Lounais-Suomi, Naantali 31.8.2014 Etelä-Suomi, Järvenpää 6.9.2014 Häme-Pohjanmaa, Tampere 7.9.2014 Itä-Suomi, Suonenjoki Kisahuivit myyntiin syksyllä 2014 WRC2015

Lisätiedot

Ringettepelaajan tie huipulle!

Ringettepelaajan tie huipulle! Ringettepelaajan tie huipulle! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja perustoimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / 2014 Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / 2014 Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2014 Seurapostissa tällä kertaa KESÄLEIREILLE ILMOITTAUTUNUT ALKANUT EHDOTA VUODEN PALKITTAVIA PALKINTOGAALA 3.5. VIKING XPRS ANSIOMERKIT KEVÄTKOKOUSKUTSU 3.5. VIKING XPRS ALUESEMINAARI

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS SISÄLLYS Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16 2 Ilmoittautuminen kesän SM-tourille 4 Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa 5 Kesän 2015 turnauskalenteri 6 Talven tour-viikonloput 7 Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16

Lisätiedot

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia 10 nopeaa taustoille: Marko Hopia FC Haka juniorit esittelevät yhden pelaajan ja yhden taustahenkilön viikoittain Uutiskirjeen 10 nopeaa -sarjassa. Jos haluat ehdottaa haastateltavaa/uusia kysymyksiä haastateltaville,

Lisätiedot

Strategia 2015-2019 / työpaja 1

Strategia 2015-2019 / työpaja 1 MUISTIO 3.10.2014 Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto Strategia 2015-2019 / työpaja 1 Ensimmäisen työpajan päätavoitteet: a) Työn onnistunut käynnistäminen b) Nykytilan analyysin tekeminen TEHTÄVÄ 1:

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

SEURAPOSTI 2 / 2010. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 2 / 2010. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 2 / 2010 Seurapostissa tällä kertaa UUSI TOIMINNANJOHTAJA ESITTÄYTYY ICE CARDIT KAUDELLA 2010-2011 HYÖDYNNÄ HETI KAUDEN ALUSSA VALMISTA RINGETTEKOULUMAINOSTA UUSIEN RINGETTEKOULUJEN KÄYNNISTÄMISTÄ

Lisätiedot

Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012

Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012 1 Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012 Kilpailumuodot A - nuoret: A-poikiin on ilmoittautunut 6 joukkuetta. Sarja pelataan kaksinkertaisena runkosarjana. Runkosarjan 4 parasta etenevät A-ikäisten

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.5.2014 23:53 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2013-2014 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

Kauden ilmoitussarjat Kauden ilmoitussarjoihin on ilmoittautunut 144 joukkuetta.

Kauden ilmoitussarjat Kauden ilmoitussarjoihin on ilmoittautunut 144 joukkuetta. Puh/Tel. 1 Kauden 2010 2011 ilmoitussarjat 22.10.2010 Kauden 2010 2011 ilmoitussarjoihin on ilmoittautunut 144 joukkuetta. Kilpailumuodot A - nuoret: A-poikiin on ilmoittautunut 6 joukkuetta. Pelataan

Lisätiedot

RINGETEN KAUSIOPAS 2011-2012 NAISTEN SM-SARJA JA YKKÖSSARJA

RINGETEN KAUSIOPAS 2011-2012 NAISTEN SM-SARJA JA YKKÖSSARJA RINGETEN KAUSIOPAS 2011-2012 NAISTEN SM-SARJA JA YKKÖSSARJA SUOMEN RINGETTELIITTO RY SUOMEN RINGETTELIITTO RY FINNISH RINGETTE ASSOCIATION Hämeentie 105 A 00550 Helsinki Teksti: Suomen Ringetteliitto (15.9.11)

Lisätiedot

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI! JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan

Lisätiedot

Jäänjakoperiaatteet 2014 2015 Sivu 1/8. OHJEISTUS SEURAN SISÄISEEN JÄÄNJAKOON versio 1.0/16.7.2014 Hyväksytty 5.8.2014 seuran hallituksessa

Jäänjakoperiaatteet 2014 2015 Sivu 1/8. OHJEISTUS SEURAN SISÄISEEN JÄÄNJAKOON versio 1.0/16.7.2014 Hyväksytty 5.8.2014 seuran hallituksessa Jäänjakoperiaatteet 2014 2015 Sivu 1/8 OHJEISTUS SEURAN SISÄISEEN JÄÄNJAKOON versio 1.0/16.7.2014 Hyväksytty 5.8.2014 seuran hallituksessa 1. Ohjeistuksen voimassaolo Nämä säännöt ovat voimassa kaudella

Lisätiedot

Norppaposti 8.8.2008

Norppaposti 8.8.2008 8.8.2008 Norppaohjaajakortin ja nimikkeen voimassaoloaika muuttuu Kaikesta Norppapostiin liittyvästä lisätietoja: nuorisopäällikkö Heli Laukkarinen (09) 3481 3190 tai 040-764 1157 heli.laukkarinen@sukeltaja.fi

Lisätiedot

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden

Lisätiedot

RINGETEN KAUSIOPAS 2014-2015 NAISTEN SM-SARJA JA YKKÖSSARJA

RINGETEN KAUSIOPAS 2014-2015 NAISTEN SM-SARJA JA YKKÖSSARJA RINGETEN KAUSIOPAS 2014-2015 NAISTEN SM-SARJA JA YKKÖSSARJA SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY RINKBALL- AND RINGETTE FINLAND Hämeentie 105 A 00550 Helsinki

Lisätiedot

SEURAPOSTI 2 / Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 2 / Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 2 / 2009 Seurapostissa tällä kertaa KILPAILULUVAT UUDISTUVAT KAUDELLE 2009-2010 JÄRJESTÄ RINGETEN KOKEILUTAPAHTUMA HYÖDYNNÄ VALMISTA MAINOSTA RINGETTEKOULUN MARKKINOINNISSA UUSIEN RINGETTEKOULUJEN

Lisätiedot

RINGETEN KAUSIOPAS 2012-2013 NAISTEN SM-SARJA JA YKKÖSSARJA

RINGETEN KAUSIOPAS 2012-2013 NAISTEN SM-SARJA JA YKKÖSSARJA RINGETEN KAUSIOPAS 2012-2013 NAISTEN SM-SARJA JA YKKÖSSARJA SUOMEN RINGETTELIITTO RY SUOMEN RINGETTELIITTO RY FINNISH RINGETTE ASSOCIATION Hämeentie 105 A 00550 Helsinki Teksti: Suomen Ringetteliitto (10.9.12)

Lisätiedot

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta P04 VANHEMPAINILTA Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta 06.10.2015 FC Wild P04 kausi 2015 1.10.2014 30.9.2015 26 pelaajaa 6 147 Turnausta harjoituskertaa 2 Joukkuetta

Lisätiedot

Näytösotteluita pelataan 29.12. lähtien ja otteluohjelma on nähtävillä kokonaisuudessaan tässä mediaoppaassa.

Näytösotteluita pelataan 29.12. lähtien ja otteluohjelma on nähtävillä kokonaisuudessaan tässä mediaoppaassa. Team Finland 2013 Mediaopas 19.12.2013 Tämä opas esittelee naisten ja U19 maajoukkueemme sekä kertoo tulevista ja menneistä MMkisoista. Kisat järjestetään ringeten synnyinkaupungissa North Bayssa, Ontariossa,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle Tulevan toimintakauden visio Jääkiekko vahvistaa edelleen paikkaansa paimiolaisessa harrastuskentässä kiinnostavana, innovatiivisena ja näkyvänä lajina. Johdanto

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019 SINISTÄ VETOVOIMAA

KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019 SINISTÄ VETOVOIMAA KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019 SINISTÄ VETOVOIMAA TAUSTAA Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliiton ensimmäinen strategiatyö käynnistyi syksyllä 2014 Suomen Ringetteliiton ja Suomen Kaukalopalloliiton

Lisätiedot

Tuusulan Palloseuran T08-09 vanhempainilta

Tuusulan Palloseuran T08-09 vanhempainilta Tuusulan Palloseuran T08-09 vanhempainilta 18.11.2014 Tuusulan Palloseura ry - TuPS Seuran tärkeimmät henkilöt: PELAAJAT! noin 600 pelaajaa, 200 vapaaehtoistoimijaa, puheenjohtaja ja johtokunta, 3 työntekijää

Lisätiedot

ILVES RINGETTE - TEHTÄVÄKUVAUKSET

ILVES RINGETTE - TEHTÄVÄKUVAUKSET ILVES RINGETTE - TEHTÄVÄKUVAUKSET 1. Ringettejaoston johtoryhmä... 2 Ringettejaoston puheenjohtaja... 3 Valmennuspäällikkö... 3 Sihteeri... 4 Varustepäällikkö... 4 Kilpailusihteeri... 4 Tiedottaja... 4

Lisätiedot