SEURAPOSTI 1 / 2014 Seurapostissa tällä kertaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SEURAPOSTI 1 / 2014 Seurapostissa tällä kertaa"

Transkriptio

1 SEURAPOSTI 1 / 2014 Seurapostissa tällä kertaa KESÄLEIREILLE ILMOITTAUTUNUT ALKANUT EHDOTA VUODEN PALKITTAVIA PALKINTOGAALA 3.5. VIKING XPRS ANSIOMERKIT KEVÄTKOKOUSKUTSU 3.5. VIKING XPRS ALUESEMINAARI 2.5. MARINA CONGRESS CENTER RITU- RAHASTO LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN VALMENTAJAKOULUTUKSEN SUPERVIIKONLOPUT RINGETEN II- JA III- TASON VALMENTAJAKOULUTUKSET ONNISTUNUT RINGETTEVIIKKO TAKANA RINGETTE- TV KESÄLEIREILLE 2014 ILMOITTAUTUMINEN ALKANUT Suosituille kesäleireille osallistuu joka kesä noin vuotiasta ringettepelaajaa eri puolilta Suo- mea eri ringetteseuroista. Kesäleirien ohjelmassa on ringeten jää- ja oheisharjoittelun lisäksi myös pal- jon muuta monipuolista liikuntaa. Jokaisen leiripäivän päättää mukava iltaohjelma ja viimeisenä leiri- iltana pidetään juhlat. Leiri päättyy aina viimeisenä päivänä leiripeleihin. Ringeten laji- ja maalivahtileirit Ringeten lajileiri- ja maalivahtileirillä keskitytään urheilijan henkilökohtaiseen lajitekniikkaan se- kä liikunnalliseen yleistaitavuuteen. Laji- ja maalivahtileiri on tarkoitettu niille C- ja B- juniori- ikäisille, joilla on tavoitteena parantaa omaa lajiosaamistaan. Leiri Milloin Hinta Kesäleiri1 ( synt.) Maalivahtileiri ( synt.) Lajileiri ( synt.) Kesäleiri2 ( synt.) Kesäleiri3 ( synt.) Ilmoittautumiset sähköisesti: Lisätiedot: Kesäleirit (Merja Markkanen) Laji- ja maalivahtileiri (Matti Virtanen) EHDOTA VUODEN PALKITTAVIA PALKINTOGAALA 3.5. VIKING XPRS

2 Ringetteliitto palkitsee vuosittain ansioituneita ringettehenkilöitä ja - tahoja. Kaikilla lajia seuraavilla on mahdollisuus ehdottaa palkittavia sähköpostilla mennessä osoitteeseen mer- ja.markkanen()skrl.fi. Ehdotuksessa tulee olla lyhyt perustelu ehdotetusta tahosta. Esityksen palkittavista liittohallitukselle tekee työryhmä, johon kuuluu alueiden puheenjohtajat ja liiton toimistolta Merja Markkanen. Lopullisen valinnan palkittavista tekee liittohallitus. Palkinnot luovute- taan kevätristeilyllä Kaudella on päätetty valita seuraavat kategoriat (esimerkkejä perusteluista): Vuoden ringetteseura esimerkillistä seuratoimintaa ringeten ominaispiirteet huomioiden seuran toiminnassa huomioidaan Ringeten Reilun Pelin - periaatteet vapaaehtoisia seuratyöntekijöitä koulutetaan ja kiitetään laadullisesti tai määrällisesti kehittynyt seura Vuoden ringettekoulu toiminta on iloista ja ilmapiiri kannustavaa Ringettekoulussa opitaan leikkimällä ohjaajia on riittävä määrä ja ohjaajat ovat koulutettuja arvokkaasta toiminnastaan rohkeasti ja ylpeästi viestivä ringettekoulu Action*Fun*Sport henkilö, joukkue, seura, tapahtuma positiivinen ringetteteko ANSIOMERKIT Lähetä ansiomerkkihakemukset viimeistään mennessä salla.makela()skrl.fi. Liittohallituksen kokous on 25.3., jossa ansiomerkkihakemukset käsitellään. Ansiomerkki ja muistoplaketti 5 v (nykyinen pronssinen, jossa seuratyö riittää) Ansiomerkki hopeisin lehvin ja muistoplaketti voidaan myöntää henkilölle, joka on jatkuvasti ansioitunees- ti työskennellyt ringeten hyväksi seuratoiminnan puitteissa ja vähintään 10 vuoden ajan. Ansiomerkki kultaisin lehvin ja muistoplaketti voidaan myöntää henkilölle, joka on jatkuvasti ansioitunees- ti työskennellyt ringeten hyväksi seuratoiminnan puitteissa ja vähintään 15 vuoden ajan. Hopeinen ansiomerkki ja muistoplaketti (toiminut ansiokkaasti Suomen Ringetteliiton hyväksi nykyinen hopea) Kultainen ansiomerkki ja muistoplaketti (toiminut ansiokkaasti Suomen Ringetteliiton hyväksi nykyinen kultainen) KEVÄTKOKOUSKUTSU 3.5. VIKING XPRS Suomen Ringetteliiton sääntömääräinen kevätkokous pidetään VIKING XPRS:lla lauantaina Kokous alkaa kello kokouskannella. Valtakirjojen tarkastus alkaa klo Ehdotukset kokouksessa käsiteltävistä muista asioista tulee toimittaa Ringetteliiton puheenjohtaja Kari Lahdelle, kari.lahti@pp.phnet.fi, pe mennessä

3 Matkan aikataulu: klo alkaa lippujen jako terminaali 1. Krs, Katajanokan laituri, Helsinki klo laiva lähtee klo bistrobuffet klo laiva saapuu Tallinnaan klo valtakirjojen tarkastus klo kevätkokous kokouskannella klo palkintogaala klo laiva lähtee klo bistro buffet klo laiva saapuu Helsinkiin Ilmoittautumiset ma mennessä salla.makela()skrl.fi Matkalippuvarausten vuoksi jokaisen osallistujan tulee ilmoittautua ennakkoon. Osallistumismaksu 80. Lasku lähetetään ilmoittautumisen jälkeen. Liitto maksaa palkittavat. Muut tahot talousohjeistuksen mukaisesti. ALUESEMINAARI 2.5. MARINA CONGRESS CENTER Mitä asioita meidän pitäisi tehdä yhdessä? Millaisia työnjakoja tehdään? Millaisilla toimintatavoilla toi- mimme? Miten muutos etenee? Alueseminaari on tarkoitettu SRIL, SKPL ja SKRL liittohallituksille sekä halli- tuksille. Alueseminaari alkaa klo Ilmoittaudu mukaan mennessä salla.makela()skrl.fi Majoitus: Marina Congress Center 84 / 2hh, varaukset mennessä salla.makela()skrl.fi RITU- RAHASTO Rahaston tarkoituksena on tukea vähävaraisia ringeten pelaajia harrastuksen jatkamisessa avustamalla valmennus-, leiri- ja varustekustannuksissa. Rahastosta voidaan myös jakaa tukea merkittävien ringetteä edistävien toimenpiteiden ja saavutusten edelleen kehittämiseen. Rahastosta myönnettävien apurahojen jaosta päättää Ringetteliiton liittohallitus. Vapaamuotoiset hake- mukset vuoden 2014 avustuksiin osoitetaan Ringetteliiton puheenjohtajalle kari.lahti()pp.phnet.fi maalis- kuun loppuun mennessä. LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN VALMENTAJAKOULUTUKSEN SUPERVIIKONLOPUT Liikunnan aluejärjestöt järjestävät ja I- tason kaikille lajeille yhteiset teemakoulutukset kahtena viikonloppuna samaan aikaan kaikilla liikunnan aluejärjestöjen alueilla Suomessa. Voit osallistua koko viikonlopun koulutukseen, yhden päivän koulutukseen tai vain yhteen teemakoulutuk- seen

4 kts lisää seurapostin mukana tulevasta mainoksesta RINGETEN II ja III TASON VALMENTAJAKOULUTUKSET Ringeten II- ja III tason valmentajakoulutukset järjestetään taas. Koulutukset alkavat toukokuussa. II- tason viimeinen ilmoittautumispäivä on ja III- tason Lue lisää seurapostin ohessa olevista koulutusmainoksista. Lisätietoja valmentajakoulutuksista, Matti Virtanen tai Ja liiton sivuilta: ONNISTUNUT RINGETTEVIIKKO TAKANA RINGETTEVIIKOLLA PÄÄSI YLI 1300 LASTA KOKEILEMAAN RINGETTEÄ Tuoreet ringeten naisten ja nuorten maailmanmestaruudet innostivat yli 1300 lasta ja aikuista kokeilemaan ringetteä eri puolella Suomea, kun paikalliset ringetteseurat yhteistyössä ringeten toimistohenkilökunnan kanssa järjestivät ringeten esittelytapahtumia valtakunnallisella Ringetteviikolla. Valtakunnallinen ringette- viikko pidettiin nyt kolmannen kerran tammikuun lopussa. Ringetteseurat järjestivät muun muassa koulutapahtumia, kaveripäiviä ja ringeten kokeilutapahtumia. Rin- getteviikko oli suunnattu kaiken ikäisille ja tapahtumia järjestettiin sekä ulkojäillä että jäähalleissa yhteensä yli 50. Tämä oli merkittävä määrä, koska ringetteseuroja on Suomessa 40. Suurin tapahtuma järjestettiin Helsingin Rautatientorin Jääpuistossa Helsingin alakoululaisille. Viikon aikana yli 400 koululaista pääsi kokei- lemaan ja pelaamaan ringetteä. Lasten lisäksi opettajat olivat mielissään tapahtumasta ja pitivät ringetteä mainiona koulupelinä renkaan helpon hallittavuuden ja ringeten syöttösäännön takia. Koulujen opettajia kohdattiin ringetteviikolla lisäksi Educa- messuilla Helsingissä ja valtakunnallisilla liikun- nan opettajapäivillä Oulussa. Noin 400 opettajan kanssa keskusteltiin ringetestä. Kävi ilmi, että vaikka rin- gette on tuttu laji ja sitä pelataan useissa kouluissa liikuntatunnilla, monellakaan koululla ei ole oikeita rin

5 gettevälineitä vaan mailoina käytetään vanhoja jääkiekkomailoja, pelataan harjanvarsilla tai käännetään jääpallopallomaila väärinpäin. Koulujen välineongelma on tiedostettu jo pitkään liitossa ja vuodesta 2001 lähtien on kouluille lahjoitettu ringettevälineitä yhteistyössä mailanvalmistaja Ring- Jetin kanssa. Vuosittain välineet lahjoitetaan noin 70 koululle. Kaiken kaikkiaan välineitä on lahjoitettu yli 600 koululle vuosien var- rella. Ringetteviikolla seurat järjestivät myös mukavia seuran yhteisöllisyyttä kasvattavia tapahtumia omille har- rastajilleen. Seuran juniorit kutsuttiin seuraamaan edustusjoukkueen pelejä sekä mukaan jäälle harjoitte- lemaan edustusjoukkueen kanssa. Muutama seura järjesti näytöspelejä jääkiekkoilijoita vastaan ja talviklas- sikkopelejä naapuriseuraa vastaan ulkojäällä. Forssassa järjestettiin koko seuran taitokilpailut, jossa muka- na oli nuorten maajoukkuepelaajia. Ringetteviikko huipentui Vantaalla pelattuun U17 aluejoukkueturnaukseen, jossa ikäluokan parhaat pelaa- jat jaettiin neljään eri joukkueeseen. Ringeten Tie Huipulle - ohjelma alkaa aluejoukkueista ja päätyy nuor- ten maajoukkueen kautta naisten maajoukkueeseen. Turnauksen yhteydessä kisattiin myös pelaajien ja maalivahtien henkilökohtaisista ringettetaidoista Show Your Skills - taitokisoissa. Kisoihin osallistui yhteensä vuotiasta pelaajaa ja maalivahtia. Taitoja mitattiin luistelussa, syöttelyssä, laukomisessa ja maali- vahdin avaustaidoissa. TAPAHTUMAT 2014 PVM TAPAHTUMA JÄRJESTÄJÄ Kaveripäivä, F- juniorit Lahti Ringette Talviklassikkopelejä Shakers Ringette Kaveripäivä, Ringettekoulu EKS Ringette Kaveripäivä, Ringettekoulu EKS Ringette Kaveripäivä, Ladyt ja N- joukkue EKS Ringette Näytösottelu Ilves D - Ilves Ladyt ILVES Näytösottelu Ringette edustus - Jääkiekko edustus (UJK) Jääkotkat Kaveripäivä, F- Tiikerit Hyvinkää Ringette Kaveripäivä, Ringettekoulu ja F Ringette Walapais Kaveripäivä Vaajakosken Pelikaanit Seuran taitokisat, FoPS Ringette Kaveripäivä Wolf Ringette Kaveripäivä, E- juniorit EKS Ringette Kaveripäivä, F- juniorit EKS Ringette Koulutapahtuma, Kaarikadun päiväkoti Lahti Ringette Koulutapahtuma, Launeen päiväkoti Lahti Ringette Kouluesittelyjä Jääpuistossa Suomen Kaukalopallo- ja Ringette- liitto Kaveripäivä, Ringettekoulu ja F VaPS Ringette Kaveripäivä, F- juniorit Jääkotkat Kaveripäivä, E- juniorit Jääkotkat Koulutapahtuma, Ruotsalan koulu Suomen Kaukalopallo- ja Ringette- liitto Ringeten Riemua Parkin kentällä Turun Ringette Näytösottelu Ilves C - Kisa- Eagles C2 pojat ILVES Koulutapahtuma, Rekolanmäen koulu Ringette Walapais Kaveripäivä BLD- Ringette

6 Kaveripäivä, Ringettekoulu Kangasniemen Palloilijat Tutustu ringetteen - tapahtuma Lapinlahden Luistin Koulutapahtuma Takahuhdin koulu ILVES Kaveripäivä Uplakers Koulutapahtuma, Askiston koulu Ringette Walapais Avoimet naisten SM- harjoitukset kaikille seuran junioreille EKS Ringette Kaveripäivä, F- juniorit FoPS Ringette Ringeten Riemua Parkin kentällä Turun Ringette Koulutapahtuma, Hyvinkäänkylän koulu Hyvinkää Ringette Wolf - EKS Ladypeli Wolf Ringette Ringettetapahtuma Rauman tekojäällä Rauman Lukko Ringeten esittelyä kaupunginvaltuutetuille ja kut suottelu D- junioreita vastaan Uplakers Kaveripäivä, ladyt Helsinki Ringette Ringeten kokeilutapahtuma Ringette Walapais Ilmainen luistelukouluun tutustuminen Helsinki Ringette Kaveripäivä, G- juniorit EKS Ringette Kaveripäivä, ringettekoulu Helsinki Ringette Aluejoukkueturnaus Suomen Kaukalopallo- ja Ringette- liitto Kokeile Ringetteä Varissuolla ja näytösottelu Siniset Valkoiset (Turun Ringette) Turun Ringette Show Your Skills - taitokisat Suomen Kaukalopallo- ja Ringette- liitto Kaveripäivä, Ringettekoulu Lahti Ringette Kaveripäivä, Ringettekoulu Tuusula Ringette Ringeten kokeilutapahtuma Jääkotkat Ladyturnaus Kangasniemen Palloilijat Kaveripäivä, Ringettekoulu ILVES Kaveripäivä, Ringettekoulu, G- ja F.juniorit Seven Ringettes Kaveripäivä, Ringettekoulu Turun Ringette RINGETTE- TV Ringette TV:n kevään lähetysajat TV.html BSM 9.3. SM- sarjan pronssiottelu CSM SM- sarjan 3, (4,5) finaalipelit ( )

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2013 Seurapostissa tällä kertaa Ansiomerkit 2013 haku viimeistään 28.2.2013 Ringeten Tukirahaston avustukset vuodelle 2013 Hae seuratoiminnan kehittämistukea 15.3. mennessä Lähde ringetteleirille!

Lisätiedot

SEURASEMINAARI 30.11.2014

SEURASEMINAARI 30.11.2014 SEURASEMINAARI 30.11.2014 Seurakäynnit 2015 / haku OKM:n seuratuki ja työllistämistuki Liiton tuet kaudelle 2014 2015 Ringetteviikko 24.1. 1.2.2015 Tie huipulle -tapahtuma MM-kisat ja Ringette Festivaali

Lisätiedot

Seurapostissa tällä kertaa

Seurapostissa tällä kertaa Seurapostissa tällä kertaa KEVÄÄN TURNAUKSET KAUKISVIIKOT AVOIN SM-TURNAUS SM-SARJAN 17-18 KESKUSTELUTILAISUUS KILPAILUSÄÄNNÖT 2017-2018 VUODEN PALKITTAVAT ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN KAUKALOPALLON SEURAKOKOUS,

Lisätiedot

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden

Lisätiedot

ALUEIDEN SEURASEMINAARIT 2015

ALUEIDEN SEURASEMINAARIT 2015 ALUEIDEN SEURASEMINAARIT 2015 23.8.2015 Lounais-Suomi, Laitila 30.8.2015 Etelä-Suomi, Järvenpää 5.9.2015 Häme-Pohjanmaa, Tampere 12.9.2014 Itä-Suomi, Suonenjoki Aiheina mm. MM-kisat Kalenteri 2015-2016

Lisätiedot

Ringetteviikko. Hyödynnä valmiita tekstipohjia viestinnässä. Ringetteviikko. Kaveripäivä

Ringetteviikko. Hyödynnä valmiita tekstipohjia viestinnässä. Ringetteviikko. Kaveripäivä Ringetteviikko Hyödynnä valmiita tekstipohjia viestinnässä Tässä alla on valmiita ringetestä kertovia tekstejä, joita voit hyödyntää Ringetteviikon viestinnässä sellaisenaan tai itse niitä muokkaamalla

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2012 Seurapostissa tällä kertaa KEVÄTKOKOUS JA SEURASEMINAARI 28. 29.4.2012 VUODEN PALKITTAVAT, ANSIOMERKIT YM. KULUVALLA KAUDELLA LAJINLEVITYSTUET HAE SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKEA 15.3.

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / 2011. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / 2011. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2011 Seurapostissa tällä kertaa KEVÄTKOKOUS JA KAUDEN PÄÄTÖSRISTEILY LAUANTAINA 16.4.2011 VUODEN PALKITTAVAT, ANSIOMERKIT YM. KULUVALLA KAUDELLA LAJINLEVITYS TUET HAE SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKEA

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 31.8.2005 SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 SEUROJEN YHTEYSTIEDOT PELISÄÄNNÖT LISENSSIT RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2005-2006 HAE TUKEA LASTEN JA NUORTEN RINGETTEEN LIITON UUDET HENKILÖT HYVÄÄ

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / 2009. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / 2009. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2009 Seurapostissa tällä kertaa TÄHDISTÖTAPAHTUMA V JA ALUEJOUKKUETURNAUS VALTTI AREENALLA KAUDEN PALKITTAVAT JA ANSIOMERKIT JÄRJESTÄ RINGETEN KOKEILUTAPAHTUMA LIIKUNTA- JA URHEILUSEURAN

Lisätiedot

SEURAPOSTI 6 / 2008. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 6 / 2008. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 6 / 2008 Seurapostissa tällä kertaa Haaste ringetteseuroille suhteellisesti eniten lisenssimääriä kaudella 2008-2009 kasvattanut seura Lajin markkinointi / Ringeten kokeilutapahtumat Liikunta-

Lisätiedot

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016 Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016 1. TAUSTAA 3 2. LAJINLEVITYSVASTAAVAN TOIMENKUVA 4 3. ALUEEN TAVOITTEET KAUDELLA 2015-2016 5 3.1 Ringettekoulu 5 3.2 Aluesarja ja kilpasarjatoiminta

Lisätiedot

SEURAPOSTI 3 / 2008. Lisätietoja ja ilmoittautumiset, Matti Virtanen, 040 740 5750 tai etunimi.sukunimi@ringette.slu.fi

SEURAPOSTI 3 / 2008. Lisätietoja ja ilmoittautumiset, Matti Virtanen, 040 740 5750 tai etunimi.sukunimi@ringette.slu.fi SEURAPOSTI 3 / 2008 RINGETEN VALMENTAJATUTKINTO 2008 Ringeten Valmentajatutkinto on II-tason tutkinto ja on tarkoitettu C- ja B- junioreiden sekä SMsarjajoukkueiden valmentajille, joilla on I-taso suoritettuna

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Hyvinkää Ringette. Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja

Hyvinkää Ringette. Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja Kesäkuu erä Sarjaan ilmoittautuminen 9.6. Etelä-Suomen (E- S) E (enemmän ja vähemmän pelanneet), E-S D Pj 9.6.2017 mennessä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Kisakallio Toimintasuunnitelma 2012 A. NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALA Kilpailutapahtumien monipuolistaminen Taitokisat Show Your Skills Harjoittelukulttuurin kehittäminen seuroissa Yksilön valmentaminen joukkueurheilussa

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2006

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2006 30.3.2006 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2006 FINAALIPÄIVÄ -TAPAHTUMA 9.4.2006 TAMPEREELLA * LADY TAPAAMINEN 23.4.2006 HELSINGISSÄ RINGETEN KESÄLEIRIT RINGETTEKOULUN KEHITTÄMINEN POHJOLAN SOPIMUSHOITOLAITOKSET

Lisätiedot

Alueiden seuraseminaarit 2014

Alueiden seuraseminaarit 2014 Alueiden seuraseminaarit 2014 17.8.2014 Lounais-Suomi, Naantali 31.8.2014 Etelä-Suomi, Järvenpää 6.9.2014 Häme-Pohjanmaa, Tampere 7.9.2014 Itä-Suomi, Suonenjoki Kisahuivit myyntiin syksyllä 2014 WRC2015

Lisätiedot

Alueiden seuraseminaarit Etelä-Suomen alue (Järvenpää) Länsi-Suomen alue (Forssa)

Alueiden seuraseminaarit Etelä-Suomen alue (Järvenpää) Länsi-Suomen alue (Forssa) Alueiden seuraseminaarit 2017 Etelä-Suomen alue 27.8.2017 (Järvenpää) Länsi-Suomen alue 27.8.2017 (Forssa) ALUEIDEN SEURASEMINAARIT Ice cardit / Tuplaturva Tulospalvelu Toiminnanjohtajan esittely Liittohallitus,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE HUHTIKUU/2006

SEURATIEDOTE HUHTIKUU/2006 28.4.2006 SEURATIEDOTE HUHTIKUU/2006 * ENSIMMÄINEN LADY TAPAAMINEN HELSINGISSÄ VIELÄ EHTII KESÄLEIRILLE PIIRRÄ RINGETTEKOULULLE MASKOTTI PELISÄÄNTÖKESKUSTELUT 2006-2007 POHJOLAN SOPIMUSHOITOLAITOKSET JA

Lisätiedot

Ringetteliiton alueiden sarjaseminaarit

Ringetteliiton alueiden sarjaseminaarit Ringetteliiton alueiden sarjaseminaarit Taustaa } Toimintasuunnitelma: Liitto tulee keskustelemaan vuoden 2012 aikana vahvasti eri lajiliittojen kanssa tehtävästä yhteistyöstä sekä mahdollisista yhdistymisistä

Lisätiedot

SUOMEN RINGETTELIITON STRATEGISET VALINNAT VUOTEEN 2016

SUOMEN RINGETTELIITON STRATEGISET VALINNAT VUOTEEN 2016 SUOMEN RINGETTELIITTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Ringetteliitolla on 30-vuotisjuhlavuosi sekä lisäksi laji täyttää 50 vuotta. Juhlavuosi alkaa tammikuussa 30-vuotis sarjapeleillä ja päättyy 30-vuotisjuhlaan

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003

SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003 SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 12.-13.4. VANTAALLA - KUTSU LADY-TURNAUKSEEN -KUTSU F-TYTTÖJEN NUORI SUOMI -TURNAUKSEEN KOULUTAPAHTUMAT MAAJOUKKUEEN VALMENTAJA

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MARRASKUU/2004

SEURATIEDOTE MARRASKUU/2004 1.12.2004 SEURATIEDOTE MARRASKUU/2004 SUOMI MAAILMANMESTARIKSI UUTISIA SYYSKOKOUKSESTA TOIMISTO TIEDOTTAA RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2004-2005 HAETAAN KOULUTAPAHTUMAJÄRJESTÄJIÄ FINAALITAPAHTUMA

Lisätiedot

KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019 SINISTÄ VETOVOIMAA

KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019 SINISTÄ VETOVOIMAA KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019 SINISTÄ VETOVOIMAA TAUSTAA Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliiton ensimmäinen strategiatyö käynnistyi syksyllä 2014 Suomen Ringetteliiton ja Suomen Kaukalopalloliiton

Lisätiedot

SUOMEN RINGETTELIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2013

SUOMEN RINGETTELIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2013 SUOMEN RINGETTELIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2013 VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA KANSAINVÄLISYYS PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA PAINOPISTEET HUIPPU-URHEILUN

Lisätiedot

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2012-2013

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2012-2013 Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2012-2013 1. TAUSTAA 3 2. LAJINLEVITYSVASTAAVAN TOIMENKUVA 4 3. ALUEEN TAVOITTEET KAUDELLA 2012-2013 5 3.1 Ringettekoulu 5 3.2 Aluesarja ja kilpasarjatoiminta

Lisätiedot

Suomen Kaukalopalloliitto ry:n ja Suomen Ringetteliitto ry:n yhdistymisprosessi ja - aikataulu. Ehdotus syyskokoukselle 11.11.2012

Suomen Kaukalopalloliitto ry:n ja Suomen Ringetteliitto ry:n yhdistymisprosessi ja - aikataulu. Ehdotus syyskokoukselle 11.11.2012 Suomen Kaukalopalloliitto ry:n ja Suomen Ringetteliitto ry:n yhdistymisprosessi ja - aikataulu Ehdotus syyskokoukselle 11.11.2012 Tavoite Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry Lajien kansallinen kattojärjestö;

Lisätiedot

Tikkakosken Tikka ry 2015

Tikkakosken Tikka ry 2015 22.6.2015 RINGETEN G-JOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014 2015 Tikkakosken Tikan G-ringettejoukkueen toiminta oli suunnattu liikunnasta, ringetestä ja joukkuepelistä kiinnostuneille vuonna 2007 ja

Lisätiedot

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE AJANKOHTA 28.12.2015 3.1.2016 1. Naisten finaalipeli perjantaina 2. Naisten finaalipeli lauantaina 3. Naisten finaalipeli (tarvittaessa)

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / 2010. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / 2010. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2010 Seurapostissa tällä kertaa TUKIRAHASTON AVUSTUKSET HAETTAVISSA 28.2.2010 MENNESSÄ VUODEN PALKITTAVAT, ANSIOMERKIT YM. KULUVALLA KAUDELLA VIELÄ EHTII JÄRJESTÄÄ KAVERIPÄIVÄN HAE SEURATOIMINNAN

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2005

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2005 30.3.2005 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2005 FINAALIPÄIVÄ -TAPAHTUMA 9.-10.4. VANTAALLA KEVÄTKOKOUS 17.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA RINGETEN KESÄLEIRIT 2005 PELISÄÄNTÖPALAUTE RINGETTELIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA

Lisätiedot

SEURAPOSTI 2 / Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 2 / Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 2 / 2009 Seurapostissa tällä kertaa KILPAILULUVAT UUDISTUVAT KAUDELLE 2009-2010 JÄRJESTÄ RINGETEN KOKEILUTAPAHTUMA HYÖDYNNÄ VALMISTA MAINOSTA RINGETTEKOULUN MARKKINOINNISSA UUSIEN RINGETTEKOULUJEN

Lisätiedot

Suomen Ringetteliitto ry

Suomen Ringetteliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Suomen Ringetteliitto ry SISÄLLYSLUETTELO SUOMEN RINGETTELIITON PÄÄMÄÄRÄT VUOTEEN 2010 3 SUOMEN RINGETTELIITON STRATEGISET VALINNAT VUOTEEN 2010 3 SUOMEN RINGETTELIITON ORGANISAATIO

Lisätiedot

SEURAPOSTI 3 / 2015 Seurapostissa tällä kertaa:

SEURAPOSTI 3 / 2015 Seurapostissa tällä kertaa: SEURAPOSTI 3 / 2015 Seurapostissa tällä kertaa: LIITON SYYSKOKOUS 31.10.2015 SEURASEMINAARI 31.10.2015 EHDOLLEPANOTOIMIKUNTA SM- SARJA SUOMEN CUP SM- TURNAUKSET 2016 ALUEIDEN LOPPUTURNAUS SÄÄNTÖTULKINTA

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

RINGETTE KANGASNIEMI/ ITÄ- SUOMI RINGETEN SEURASEMINAARI

RINGETTE KANGASNIEMI/ ITÄ- SUOMI RINGETEN SEURASEMINAARI RINGETTE KANGASNIEMI/ ITÄ- SUOMI RINGETEN SEURASEMINAARI 28.10.2017 KUKA? Eeva Tanttu, KaPa-51 ringettevastaava 2010 alkaen C- nuorten valmentaja Ringettekouluvastaava/ohjaaja Aloittanut ringeten 1999-2000.

Lisätiedot

Hyvinkää Ringettessä oli jäseniä 266, joista pelaajia 202. Seuramme oli Suomen suurin ringetteseura kuluneella kaudella.

Hyvinkää Ringettessä oli jäseniä 266, joista pelaajia 202. Seuramme oli Suomen suurin ringetteseura kuluneella kaudella. Hyvinkää Ringette ry Toimintakertomus kaudelta 2013-2014 1. SEURAN TARKOITUS Tarkoituksena on kehittää ja järjestää ringettetoimintaa tytöille Etelä-Suomen alueella sekä naisille valtakunnallisella tasolla.

Lisätiedot

Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle

Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 1 (2) Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 24.11.2013 Liittohallituksen aloite 1: Henkilökohtainen arvopistejärjestelmä (Ranking) Järjestelmä lopetetaan

Lisätiedot

SEURAPOSTI 3 / 2013 Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 3 / 2013 Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 3 / 2013 Seurapostissa tällä kertaa SUOMEN RINGETTELIITON 30V- JUHLAT VIETETTIIN KISAKALLIOSSA 20.4. ICE CARDIT KAUDELLA 2013-2014 LIITON ALAISET SARJAT JA TURNAUKSET RINGETEN VALMENTAJAKOULUTUKSET

Lisätiedot

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS SISÄLLYS Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16 2 Ilmoittautuminen kesän SM-tourille 4 Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa 5 Kesän 2015 turnauskalenteri 6 Talven tour-viikonloput 7 Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi VUOSIKERTOMUS 2013

Alue Etelä-Suomi VUOSIKERTOMUS 2013 Alue Etelä-Suomi VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Ringettekoulujen toiminnan tukeminen 3 2. Aluesarjojen kehittäminen 4 PAINOPISTEET

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

SINISTÄ VETOVOIMAA KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019

SINISTÄ VETOVOIMAA KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019 SINISTÄ VETOVOIMAA KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019 SINISTÄ VETOVOIMAA KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019 Pelin avaus Maali visio Taktiikka - valinnat Lajiylpeys Sisäinen arvostus

Lisätiedot

Holiday Inn, Tampere. 28.4.2012 Kari Lahti

Holiday Inn, Tampere. 28.4.2012 Kari Lahti Holiday Inn, Tampere Taustaa } Syyskokous valtuutti liittohallituksen jatkamaan yhteistyömahdollisuuksien kartoittamista } Yhdistymisestä tulee olla muitakin etuja kuin taloudellinen } Raportointi tuloksista

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarja toiminta 3 2. Ringettekoulut 3 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat ja taitokisat

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

SEURATIEDOTE HELMIKUU/2005

SEURATIEDOTE HELMIKUU/2005 25.2.2005 SEURATIEDOTE HELMIKUU/2005 RINGETTELIITTO HAKEE TOIMINNANJOHTAJAA RINGETEN FINAALIPÄIVÄ -TAPAHTUMA 9.-10.4. KEVÄTKOKOUS 17.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA RINGETEN KESÄLEIRIT 2005 RINGETEN

Lisätiedot

Lajinlevityssuunnitelma 2008-

Lajinlevityssuunnitelma 2008- Suomen Ringetteliitto ry Lajinlevityssuunnitelma 2008- SISÄLLYS I. Taustaa II. Kokonaistavoite III. Ensimmäisen kehittämisvuoden tavoitteet IV. Toimintasuunnitelma 1.9.2008 31.8.2009 V. Talous- ja henkilöresurssit

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / LOKAKUU 2005

SEURATIEDOTE / LOKAKUU 2005 28.10.2005 SEURATIEDOTE / LOKAKUU 2005 LISENSSIMÄÄRÄT KASVUSSA LADY -RINGETTE SUOSITTUA LIITTO TUKEE NUORTEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ SEUROJEN HARRASTEMANAGERIEN KAUTTA HAE KOULUTAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄKSI

Lisätiedot

RINGETEN NAISTEN YKKÖSSARJAN TOIMINTAOHJEET JA MÄÄRÄYKSET Ringeten lajiryhmän vahvistama 05/2018

RINGETEN NAISTEN YKKÖSSARJAN TOIMINTAOHJEET JA MÄÄRÄYKSET Ringeten lajiryhmän vahvistama 05/2018 1 RINGETEN NAISTEN YKKÖSSARJAN TOIMINTAOHJEET JA MÄÄRÄYKSET 2018-2019 Ringeten lajiryhmän vahvistama 05/2018 Sarjaohjeet Ringeten naisten Ykkössarjassa pelaaville seuroille toimitetaan ottelun aikataulutus

Lisätiedot

TAPAHTUMAT Päivitetty: Viikko: 34

TAPAHTUMAT Päivitetty: Viikko: 34 TAPAHTUMAT Päivitetty: 22.8.219 Viikko: 34 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 19.8.219 2.8.219 21.8.219 22.8.219 23.8.219 24.8.219 25.8.219 FPS Jäähalli Jäähalli Jäähalli

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2003

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2003 26.3.2003 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2003 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 12.-13.4. KEVÄTKOKOUS 27.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PUHU JA PUUTU KOULUTUS VARAINHANKINTAA SEURALLESI! RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET

Lisätiedot

TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA

TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA 2012-2013 Sarjojen pelaamisaikataulu toteutetaan siten, että C-tytöt pelaavat pääsääntöisesti parittomilla viikoilla huomioiden D-tyttöjen turnaukset, jotka pelataan parillisilla

Lisätiedot

SM-karsintasarjan seitsemän parasta SM-sarjaan ja loput Ykkössarjaan. Sarjat pelataan kaksinkertaisina (12 ottelua / joukkue).

SM-karsintasarjan seitsemän parasta SM-sarjaan ja loput Ykkössarjaan. Sarjat pelataan kaksinkertaisina (12 ottelua / joukkue). 1 RINGETEN B-NUORTEN SM-SARJAN TOIMINTAOHJEET JA MÄÄRÄYKSET 2018-2019 Ringeten lajiryhmän vahvistama 05/2018 (joukkueiden määrä, sarjajärjestelmä ja pudotuspelit päivitetty vastaamaan sarjaan ilmoittautuneiden

Lisätiedot

Lounais-Suomen Alue VUOSIKERTOMUS 2013

Lounais-Suomen Alue VUOSIKERTOMUS 2013 Lounais-Suomen Alue VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 Aihe 1 4 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. Aihe 1 4 PAINOPISTEET

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

SEURAPOSTI 2 / 2007. Finaalipäivästä et voi olla pois!

SEURAPOSTI 2 / 2007. Finaalipäivästä et voi olla pois! SEURAPOSTI 2 / 2007 Finaalipäivästä et voi olla pois! Kilpaa nousevan auringon kanssa lähestyy vääjäämättä finaalipäivän hehku, enää on aikaa reilu puolitoista kuukautta ringeten keväiseen suurtapahtumaan.

Lisätiedot

Häme-Pohjanmaan alueen seuraseminaari :30 Avaus 10:35 Alueen ajankohtaiset asiat ja aluetoiminnan toimintaohje 11:00 SKRL esitys 12:00

Häme-Pohjanmaan alueen seuraseminaari :30 Avaus 10:35 Alueen ajankohtaiset asiat ja aluetoiminnan toimintaohje 11:00 SKRL esitys 12:00 Häme-Pohjanmaan alueen seuraseminaari 3.9.2016 10:30 Avaus 10:35 Alueen ajankohtaiset asiat ja aluetoiminnan toimintaohje 11:00 SKRL esitys 12:00 Lounas 12:45 F-, E- ja D-sarjojen asiat, naisten harrasteasiat

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Nokian Urheilijat ry Ringettejaosto

Nokian Urheilijat ry Ringettejaosto Nokian Urheilijat ry Ringettejaosto Toimintasuunnitelma 2015 Ringettejaosto Jaosto Uusi ringettejaosto nimetään helmi-maaliskuussa jaostonvuosikokouksessa. Vanha jaosto jatkaa toimintaansa kauden loppuun.

Lisätiedot

Ringettepelaajan tie huipulle!

Ringettepelaajan tie huipulle! Ringettepelaajan tie huipulle! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja perustoimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

Suomen Ringetteliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2012

Suomen Ringetteliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Suomen Ringetteliitto ry SISÄLLYSLUETTELO SUOMEN RINGETTELIITON MISSIO VUOTEEN 2016 3 SUOMEN RINGETTELIITON STRATEGISET VALINNAT VUOTEEN 2016 3 SUOMEN RINGETTELIITON ORGANISAATIO

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU 2018 Kenelle ja miksi? Aluetoiminta on suunnattu tavoitteellisesti lentopalloon suhtautuville junioreille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Kehittää yksilöiden

Lisätiedot

SEURATIEDOTE HUHTIKUU/2003

SEURATIEDOTE HUHTIKUU/2003 29.4.2003 SEURATIEDOTE HUHTIKUU/2003 SEURAN YHDYSHENKILÖ 2003-04 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 12.-13.4. KEVÄTKOKOUS RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2003-2004 LIITON SARJAJÄRJESTELMÄ SÄÄNTÖMUUTOSESITYKSET

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2005

SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2005 27.1.2005 SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2005 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET TÄHDISTÖOTTELU TAPAHTUMA 29.-30.1. FINAALIPÄIVÄ TAPAHTUMA 9.-10.4. VANTAALLA - KUTSU E-JUNIOREIDEN TURNAUKSEEN 9.4. ALUESEMINAARI RINGETEN

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarja toiminta 3 2. Ringettekoulut 4 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat ja taitokisat

Lisätiedot

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A Pelaajien pelaajaoikeudet ja seurojen sarjapaikat siirretään tälle yhdistykselle D1-vaiheen jälkeen.

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

Lisää harrastajia ringetteseuraan

Lisää harrastajia ringetteseuraan Lisää harrastajia ringetteseuraan Koulutapahtuma Tule kokeilemaan ringetteä -tapahtuma Kaveripäivä Sisällysluettelo: 1. Yleistä 2. Ringeten koulutapahtuma 3. Tule kokeilemaan ringetteä -tapahtuma 4. Ringeten

Lisätiedot

Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi

Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi ESS Urheilu 16.11.2017 Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi Pelicansin Nastolan F2-junnut pelaavat kerran viikossa tennistä. Oheislaji tuo monipuolisuutta, mikä

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry (SKRL ry). Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä

Lisätiedot

ALUEIDEN ESITYKSET VUODEN PALKITTAVIKSI

ALUEIDEN ESITYKSET VUODEN PALKITTAVIKSI ALUEIDEN ESITYKSET VUODEN PALKITTAVIKSI Vuoden Ringettehenkilö Vuoden Ringetteseura Vuoden Ringettekoulu Vuoden Ringettemedia Action*Fun*Sport kiertopalkinto VUODEN RINGETTEHENKILÖ Erkki Kekkonen ja Anssi

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2006

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2006 22.8.2006 SEURATIEDOTE / ELOKUU 2006 SEUROJEN YHTEYSTIEDOT KOULUTAPAHTUMIEN HAKU PÄÄTTYY 31.8.2006 PELISÄÄNNÖT LISENSSIT RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2006-2007 TUKEA LASTEN JA NUORTEN SEURATOIMINTAAN

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

C. SUOMEN SOTILASURHEILULIITON HUOMIONOSOITUKSET JA NIIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET SEKÄ OHJEITA ERÄIDEN MUIDEN HUOMIONOSOITUKSIEN ESITTÄMISESTÄ

C. SUOMEN SOTILASURHEILULIITON HUOMIONOSOITUKSET JA NIIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET SEKÄ OHJEITA ERÄIDEN MUIDEN HUOMIONOSOITUKSIEN ESITTÄMISESTÄ C. SUOMEN SOTILASURHEILULIITON HUOMIONOSOITUKSET JA NIIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET SEKÄ OHJEITA ERÄIDEN MUIDEN HUOMIONOSOITUKSIEN ESITTÄMISESTÄ 1. YLEISTÄ Suomen Sotilasurheiluliitto ry myöntää esityksestä

Lisätiedot

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014 SISÄLLYS Hallisarjan tulokset Uusi lisenssikausi alkaa 1.4.2014 Kertalisenssi Jäsen- ja lisenssimaksujen vahvistus sähköpostilla ja tarkistus otteluissa Liiton sääntömääräinen kevätkokous 13.4.2014 U20

Lisätiedot

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI! JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan

Lisätiedot

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi 1.6. 31.5. KESÄKUU Uusi toimintakausi alkaa Edellisen kauden tilinpäätös tulee suoraan Netvisorista, edellisen kauden laskutus tulee olla kunnossa 31.5. mennessä.

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarjatoiminta 3 2. Ringettekoulut 4 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat 4 5.

Lisätiedot

LIITON TOIMINTAMALLIN TAVOITETILA MENNESSÄ

LIITON TOIMINTAMALLIN TAVOITETILA MENNESSÄ TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Suomen Ringetteliitto ry LIITTOJEN MISSIO Liitto luo edellytykset seurojen harrastus- ja kilpailutoiminnalle kansallisesti ja kansainvälisesti. Liitto edistää yhdessä seurojen

Lisätiedot

Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa

Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa Nuorten ryhmä Power Team on valinnut pelaajien edustajina valmentajille osoitetut kysymykset. Ringettekoulu, vastuuohjaaja Riikka Päävalmentajana

Lisätiedot

Vuosi lähenee jälleen loppuaan ja on monella tapaa tilinpäätöksen aika.

Vuosi lähenee jälleen loppuaan ja on monella tapaa tilinpäätöksen aika. 30.11.2006 Kiitoksen aika! Vuosi lähenee jälleen loppuaan ja on monella tapaa tilinpäätöksen aika. Ringetteliitossa pitkään vaikuttanut puheenjohtaja Jarkko Hellsten on jättämässä tehtävänsä toiselle henkilölle.

Lisätiedot

Suomen Jääkiekkoliiton tai sen seurojen hyväksi tehdystä toiminnasta voidaan henkilöille ja yhteisöille myöntää seuraavia huomionosoituksia:

Suomen Jääkiekkoliiton tai sen seurojen hyväksi tehdystä toiminnasta voidaan henkilöille ja yhteisöille myöntää seuraavia huomionosoituksia: ANSIOMERKKISÄÄNNÖT Suomen Jääkiekkoliiton tai sen seurojen hyväksi tehdystä toiminnasta voidaan henkilöille ja yhteisöille myöntää seuraavia huomionosoituksia: Kultainen ansioristi Kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

LIITTO ETSII HALUKKAITA 16-25-VUOTIAITA LIITON NUORTEN RYHMÄÄN

LIITTO ETSII HALUKKAITA 16-25-VUOTIAITA LIITON NUORTEN RYHMÄÄN SEURAPOSTI 1 / 2007 Vuosi vaihtui ringetteväen keskuudessa varsin värikkäissä merkeissä. Kiekkolehden päätoimittajan provosoiva kirjoitus aiheutti paljon keskustelua ja suoranaisen sähköposti ja puhelutulvan

Lisätiedot

Suomen Ringetteliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Suomen Ringetteliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Suomen Ringetteliitto ry SISÄLLYSLUETTELO SUOMEN RINGETTELIITON MISSIO VUOTEEN 2016 3 SUOMEN RINGETTELIITON STRATEGISET VALINNAT VUOTEEN 2016 3 SUOMEN RINGETTELIITON ORGANISAATIO

Lisätiedot