Viikko 3. Maanantai Viikko käyntiin Anttolassa!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viikko 3. Maanantai 16.6.2014 Viikko käyntiin Anttolassa!"

Transkriptio

1 Viikko 3 Maanantai Viikko käyntiin Anttolassa! Hellurei! Kyllä huomasi, että on maanantaiaamu Päivä alkoi hieman väsyneissä merkeissä, mutta kyllä taas päivän myötä piristyttiin. Maanantaina kohteenamme oli Anttolan palvelukeskus, jonne lähdimme taksilla Päiväkeskukselta. Taksia jouduimme kuitenkin odottelemaan, sillä oli sattunut pieni väärinkäsitys aikataulujen kanssa, mutta päästiin kuitenkin melkein ajoissa perille Taksia ei näy eikä kuulu Paikanpäällä meidät toivotettiin tervetulleeksi ja saimme tutustua tiloihin. Aamupäivän ohjelmaan kuului ulkoilua ja ulkopelejä, eli taas vaihteeksi mölkkyä, petanqueta ja tarkkuusheittoa. Muutaman asukkaan kanssa katselimme myös kuvakortteja. Osallistujia ei ollut paljoa, mutta aamupäivä oli kuitenkin onnistunut ja ainakin muutama asukas oli innoissaan peleistä. Ulkopelit ovat tulleet jo aika tutuksi

2 Kuvakorttien avulla muistelua ja virkistävää ulkoilua Ruokatauolla kipittelimme Anttolan koulun pihaan syömään eväitä, ja Niinalle iski makeanhimo, joten kävimme vielä läheisessä kaupassa. Iltapäivä palvelukeskuksella vierähti bingoa pelaillessa. Peli ei joillakin meinannut oikein onnistua, mutta yritimme parhaamme mukaan neuvoa ja saimme pari peliä pelailtua. Aika vierähti nopeasti ja kohta taksi odottelikin meitä jo pihalla. Toivotimme vielä asukkaille hyvää kesää ja lähdimme kohti Päiväkeskusta. Matkalla takaisin olimme jo sen verran väsyneitä, että silmäluomet tahtoivat väkisin painua kiinni ja jotkut meistä saattoivat nukahtaakin taksiin. Kun pääsimme takaisin Päiväkeskukselle, Anni huomasi että jotain puuttuu. Puuttuva asia oli kännykkä, joka oli tipahtanut taksiin, joten sinne soitettiin ja puhelin päätyi turvallisesti takaisin omistajalleen Päivä oli aika tavallinen (tai miten sen nyt ottaa), eikä tapahtunut mitään sen ihmeellisempää. Kuitenkin ihan kivaa oli ja toimintaan osallistuneet olivat mukavaa ja pirteää porukkaa

3 Tiistai Naurun remahduksia ja railakasta menoa! Tsau! Tällä kertaa suuntanamme oli terveyskeskussairaalan (Moision alueella) kaksi osastoa; Sinivuokko ja dementiaosasto. Paikanpäälle päästyämme odottelimme hoitajaa, joka esitteli meille tiloja. Sen jälkeen jakauduimme kahteen porukkaan eri osastoille ja jaoimme kuvakortteja ja pelejä mukaan molempiin paikkoihin. Sinivuokossa aamupäivä vierähti bingoa pelaillessa, Aliasta arvuutellessa, kysymyskortteja selaillessa ja jutustellessa. Yksi asukas ainakin näytti viihtyvän erittäin hyvin, kun hän yhtäkkiä repesi täyteen nauruun juttutuokion keskellä. Dementiaosastolla alkupäivä meni tutustumiseen, jutusteluun, kuvakorttien katseluun, tietovisailuun, lauleluun ja tarkkuusheittoon. Tarkkuusheitto oli dementiaosastolla päivän kova sana ja siitä asukkaat näyttivät pitävän. Saatiin taas huomata, että ei se niin helppoa ole, kuin miltä näyttää! Myös laulutuokio oli mukava, sillä asukkaat innostuivat lauluun mukaan vaikka eivät välttämättä kappaleita olleet kuulleetkaan ennen. Asukkaiden kanssa oli helppoa jutustella ja he kertoivat mielellään tarinoita ja muistojaan. Nämä ovat tämän kesän kestosuosikit! Ruokatauolla lähdimme syömään eväät Moision sairaalan kanttiiniin ja siellä pelasimme myös pari peliä biljardia, mutta molemmat pelit päättyivät siihen, että kasipallo päätyi pussiin kesken pelin. Ollaan me hyviä pelaamaan Tiistaina sää oli kyllä oudoin pitkään aikaan! On se jännä kun meillä on kesälläkin neljä vuodenaikaa. Aamulla paistoi aurinko, sitten satoi rakeita ja vettä ja lunta ja räntää ja kissoja ja koiria ja No ei annettu säänkään pilata päivää!

4 Tämmönen teinipeilikuva tähän kun meinasi kuvaaminen unohtua c(: Iltapäivä Sinivuokossa meni mukavasti jutellessa, kuvakortteja katsellessa ja muuten vaan seurustellessa. Dementiaosastolla pelailtiin mölkkyä ja bingoa ja pelit onnistuivat todella hyvin, vaikka pelin säännöt sai kertoa muutamaan kertaan. Päivä oli kaikin puolin onnistunut ja asukkaat kiittelivät paljon. Oli mukavaa, että pystyimme tänään pitämään monipuolisesti erilaisia aktiviteettejä ja osallistujia oli ihan mukavasti. Onneksi meitä on sen verran, että voimme jakautumaan useampaan paikkaan, niin pystymme piristämään esimerkiksi niitäkin, jotka eivät pysty osallistumaan yhteiseen toimintaan. Mutta joo, oikein hyvä päivä oli!

5 Keskiviikko Eihän tää laulu ole mistään kotoisin Hola! Tällä kertaa lähdimme hieman toiselle suunnalle, nimittäin Haukivuoreen. Päivä oli suunniteltu siten, että siihen voivat osallistua vanhainkodin sekä kotihoidon asiakkaat, jotta saamme tarpeeksi porukkaa kasaan. Kun saavuimme paikalle, asukkaat olivatkin jo odottelemassa meitä palvelukeskuksen aulassa. Meidät toivotettiin tervetulleeksi, esittäydyimme ja aloimme järjestellä aamupäivän ohjelmaa. Aamupäivän ohjelmaan kuului bingoa ja mölkkyä ja meillä meni jonkin aikaa että saimme asukkaat innostumaan peleistä. Pelailimme jonkin aikaa ja selailimme myös kuvakortteja sellaisten asukkaiden kanssa, jotka eivät voineet tai eivät halunneet osallistua toimintaan. Pelien jälkeen jäimme jututtamaan asukkaita ja saimme kuulla taas mitä mielenkiintoisimpia tarinoita. Meitä pyydettiin laulamaan, joten amatöörikuoro pääsi taas vauhtiin! Toivottavasti taaskaan ei pahempia traumoja syntynyt. Yksi asiakas oli ollut sitä mieltä Tuu mun vaimoksein kappaleesta, että Eihän tämä ole mistään kotoisin! Kuvat vanhoilta ajoilta tuovat muistoja mieleen Laulujen jälkeen autoimme asukkaat ruokalaan ja lähdimme itsekin ruokatauolle. Tauon vietimme taukohuoneessa jutellen, eväitä syöden ja keksipakettia tyhjentäen Iltapäivällä ohjelmassa oli ulkoilua, ja olisimme luulleet että useampi asukas innostuisi lähtemään kävelylle, mutta kävelimmekin sitten kahden asukkaan kanssa. Ilma oli sen verran kylmä, että emme viitsineet kauhean kauaa olla ulkona. Kävimme myös yhdelle pariskunnalle keräämässä kukkia ja koivunoksia. Loppupäivän vietimme kahden asukkaan huoneissa jutustellen ja kuvakortteja katsellen. Saimme toiselta asukkaalta hyväksi neuvoksi sen, että opiskelu kannattaa aina ja töitä pitää tehdä!

6 Juhannusheilan etsintään lähdössä;) Pikku lenkki virkistää! Päivä oli oikein onnistunut, vaikka alkuun innostuksen herätteleminen oli hieman vaikeaa. Huomasimme, että joskus paras virike voi olla ihan vaan keskustelu ja läsnäolo (ja fanfaarit.. ). Palvelukeskusten asukkaiden tarinoita ja muistoja on todella mielenkiintoista kuunnella ja he ovat kertoneet niitä mielellään. Tosiaan, hyvä päivä tänään!

7 Torstai Blogipäivä Mopsitorstai Ylläoleva kuva varmaan jo riittää kertomaan meidän blogipäivästä jonkin verran :D Hieman väsymystä ja levottomuutta ilmassa (ja mopsivideoita), mutta saatiin me kyllä blogi kirjoitettua! Kolmas viikko on jo mennyt! Aika menee tosi nopeasti, ja enää meillä on viikko jäljellä. Etenkin tällä viikolla aika meni nopeasti, perjantai on vapaapäivä, koska on juhannus. Tämä viikko on ollut hieman erilainen, kun olemme olleet kauempanakin, kuten Haukivuorella ja Anttolassa. Päivät ovat menneet oikein mukavasti ja ongelmia ei ole ollut. Takatalvi meinasi yllättää ja ilmat ovat olleet kylmiä, joten se on ehkäpä ainut miinus. Hoitajat ja asukkaat ovat olleet kohteissa oikein mukavia ja meidät on otettu huomioon hyvin, ja henkilökunta on auttanut meitä paljon. Viikon aikana teimme aika paljon samoja juttuja kuin edellisillä viikoilla, mutta miksi särkeä toimivaa. Toivottavasti olemme saaneet aikaan hyvää mieltä ja iloa, ainakin omasta mielestämme piristyspartio on onnistunut tehtävässään ainakin tähän mennessä. Hyvää ja iloista juhannusta kaikille! Muistakaahan uida ja grillata ja saunoa ja kerätä kukkia ja syödä jäätelöä ja niin edelleen säästä huolimatta!! Piristyspartio kiittää ja kuittaa!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Viikko 2. Maanantai 9.6.2014 Pelejä, bingoa, pullaa!

Viikko 2. Maanantai 9.6.2014 Pelejä, bingoa, pullaa! Viikko 2 Maanantai 9.6.2014 Pelejä, bingoa, pullaa! Huoooooooomenta *haukotus* Viikko alkoi hyvin väsyneissä merkeissä ja aamu oli kaikkien osalta melko hiljainen, mutta päivän edetessä kuitenkin virkistyimme

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko!

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantaiaamuna otimme suunnan kohti moision terveyskeskus-sairaalaa. Aamupäivän vietimme Sinivuokko osastolla. Siellä muutamat vanhukset lähtivät heti

Lisätiedot

Maanantai 25.7 Terveyskeskussairaala /dementiaosasto

Maanantai 25.7 Terveyskeskussairaala /dementiaosasto Maanantai 25.7 Terveyskeskussairaala /dementiaosasto Viikon alkajaisiksi suuntasimme Moisioon, terveyskeskussairaalan dementiaosastolle. Kyseisellä osastolla olimme olleetkin jo aikaisemmin, joten matkaan

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Viikko 1. Maanantai 2.6.2014 Awkward startti

Viikko 1. Maanantai 2.6.2014 Awkward startti Viikko 1 Maanantai 2.6.2014 Awkward startti Heips! Maanantaina aloitimme työt Mikkelin kaupungin päiväkeskuksella. Ensimmäinen työpäivä jännitti kaikkia ja alku oli rehellisesti hieman (ja vähän enemmän)

Lisätiedot

30.6.2014 Maanantai: Suunnittelua

30.6.2014 Maanantai: Suunnittelua 30.6.2014 Maanantai: Suunnittelua Piristyspartio on palannut, mutta tällä kertaa vanhusten kanssa häärivät aivan uudet kasvot! Maanantaina päiväkeskukselle kokoontui kaksi ryhmää, eli kesäkuun ryhmä perehdytti

Lisätiedot

Piristyspartio. Viikko 2. Maanantai 8.6.2015 Uutiskynnys ylitetty

Piristyspartio. Viikko 2. Maanantai 8.6.2015 Uutiskynnys ylitetty Piristyspartio Viikko 2 Maanantai 8.6.2015 Uutiskynnys ylitetty Maanantaiaamuna tulimme töihin levänneinä ja innokkaina. Huomasimme viikonlopun aikana, että meidän blogi oli päässyt Mikkelin kaupungin

Lisätiedot

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Piristyspartio Viikko 3 Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Maanantaiaamuna suuntasimme kohti Anttolaa. Vastaanotto oli lämmin sekä ystävällinen ja tunsimme itsemme tervetulleiksi. Aloitimme

Lisätiedot

Maanantai 13.7.2015. Tiistai 14.7.2015

Maanantai 13.7.2015. Tiistai 14.7.2015 Maanantai 13.7.2015 Viikko startattiin käyntiin Anttolan palvelukeskuksen asiakkaiden kanssa. Menossa mukana meitä oli kuuden sijaan viisi, mutta kaikki selvisivät kuitenkin hengissä kovasta ikävästään

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Maanantai 6.7.2015. Tiistai 7.7.2015

Maanantai 6.7.2015. Tiistai 7.7.2015 Maanantai 6.7.2015 Maanantaina suuntasimme viikkomme ensimmäiseen kohteeseen, Rantakylään. Asiakkaat olivat tähän mennessä kaikista innokkaimpia. Aamulla lauleskelimme virsiä ulkona, jonka jälkeen siirryimme

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Joakim: Olen 15-vuotias mikkeliläinen poika ja aloitan syksyllä logistiikan opinnot. Odotan innolla tulevaa työkuukautta.

Joakim: Olen 15-vuotias mikkeliläinen poika ja aloitan syksyllä logistiikan opinnot. Odotan innolla tulevaa työkuukautta. Moikka, täällä kirjoittaa heinäkuun piristyspartion porukka! Kokoonnumme Kiiskinmäen päiväkeskuskella, jossa meillä on oma päämaja. Meitä on täällä viisi innokasta nuorta, jotka ovat ensi kertaa piristyspartiossa

Lisätiedot

Piristyspartion blogi

Piristyspartion blogi Piristyspartion blogi Moikka! Nyt alkaa meidän viimeinen kokonainen työviikko olla taputeltu, joten on taas hyvä aika päivitellä hieman kuulumisia tänne bloginkin puolelle. Kokonaisuudessaan viikko on

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa

Avoin päiväkoti SoPeVa Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Kesäkuun 2015 ohjelma Viikko 23 Maanantai 1.6 *Retki hiekkapuistoon *Lähdetään

Lisätiedot

No siis vallan mahtavalle crewlle vaikuttaa, ja oli hyvät tsufet khyl, ryhmäläisen suusta kuului päivän päätteeksi.

No siis vallan mahtavalle crewlle vaikuttaa, ja oli hyvät tsufet khyl, ryhmäläisen suusta kuului päivän päätteeksi. Heinäkuun ensimmäinen viikko Maanantai 29.6.2015 Maanantai-aamuna suuntasimme kohti Moision terveyskeskussairaalaa. Viimeisen piristyspäivän kunniaksi saimme kesän parhaimman sään. Aamulla seuraamme liittyi

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 he taisivat pitää vapaa-ajasta, jolloin pelattiin biljardia, pingistä ja Xbox:lla. Taikaleiri Ensimmäiset työpäivämme

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Shanghain opiskelijavaihto

Shanghain opiskelijavaihto Shanghain opiskelijavaihto Lentokoneesta päästessämme jännitin saisinko matkalaukkuani samalla lennolla mukaan, koska myöhästyin hieman lähtöselvityksestä ruuhkan takia. Shanghai näytti isolta paikalta

Lisätiedot

Piristyspartio. Viikko 4. Maanantai 22.6.2015 Suomenniemeilyä

Piristyspartio. Viikko 4. Maanantai 22.6.2015 Suomenniemeilyä Piristyspartio Viikko 4 Maanantai 22.6.2015 Suomenniemeilyä Suuntasimme autojen nokat kohti Suomenniemeä. Kohteessamme oli puolipilvistä ja lämmintä, niinpä lähdimme heti ulkoilemaan asiakkaiden kanssa.

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 DAY 1 BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 Matka alkoi kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 04.30. Härski ja Niko pitivät meille pienen palaverin ja aloimme hoitaa lähtömuodollisuuksia.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Neljäs viikko. Maanantai 20.7.

Neljäs viikko. Maanantai 20.7. Neljäs viikko Maanantai 20.7. Tänä aamuna otimme kohteeksemme Moision terveyskeskussairaalan dementiaosaston. Osastolla meidät otettiin iloisesti ja lämpimästi vastaan. Aloitimme päivän laulamalla, joka

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä 8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä Tunnelmia Kupittaan luistelumadolta ja keilauksesta Tulin madolle vähän ennen klo 9. Odotimme, että muut laittoivat luistimensa ja tekivät tilaa. Kun pääsimme

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua!

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua! Elokuussa aloitimme 24 lapsen ollessa listoilla, yksi aloittaisi sitten tammikuussa 2017. Ensimmäinen kuukausi meni todella nopeasti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin syksyä. Tutustuimme erilaisten leikkien

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Suonenjoen kaupungin iltapäivätoiminta 2014-15

Suonenjoen kaupungin iltapäivätoiminta 2014-15 Suonenjoen kaupungin iltapäivätoiminta 2014-15 1 KAATRON ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lapsimäärä: 1. lk 15 lasta 2. lk 11 lasta Yhteensä siis 26 lasta, joista osa-aikaisia (10 pv / kk) oli keskimäärin 9 lasta. Lapset

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Rooman opintomatka 2018

Rooman opintomatka 2018 Rooman opintomatka 2018 Maanantai 14.5 Maanantaina saavuimme Roomaan alkuiltapäivästä. Pikaisen lounaan jälkeen suuntasimme ihastelemaan Rooman suosituimpia nähtävyyksiä, kuten Trevin suihkukaivoa, Espanjalaisia

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry Asiakkaiden tyytyväisyys Tammilehdon päivähoidon palveluun 2019 SISÄLLYS 1. PALVELUKESKUS TAMMILEHDON PÄIVÄHOITO 2. ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN 3. ASIAKKAIDEN TYYTYVÄISYYS PALVELUKESKUS

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

PIISPALA LEIRIKOULU

PIISPALA LEIRIKOULU PIISPALA LEIRIKOULU 15.8 17.8 Yleistietoa Piispalasta Olimme Jopo-luokan kanssa Piispalan leirikeskuksessa leirikoulussa. Piispala on Suomen suurin leirikeskus. Piispalassa on 242 nukkumapaikkaa. Siellä

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) MALLIOHJELMA 2017

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) MALLIOHJELMA 2017 Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) MALLIOHJELMA 2017 Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina

Lisätiedot

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Mitä teet viikonloppuna?

Mitä teet viikonloppuna? Mitä teet viikonloppuna? On sunnuntai ja Saidin ja Leilan perhe menee uimahalliin. He harrastavat uimista ja saunomista usein viikonloppuisin. Tänään he pakkaavat uimapuvut, pyyhkeet, shampoot, saippuat,

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

Salonsaaren Lomakylä. Hyvinvointilomat

Salonsaaren Lomakylä. Hyvinvointilomat Salonsaaren Lomakylä Salonsaaren Lomakylä on viehättävä lomanviettopaikka ympäri vuoden ja sen sijainti Asikkalan kunnassa, Päijänteen rannalla on ihanteellinen. Lomakylässä on mahdollisuus mm. kalastaa,

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Pilatestunnit jatkuvat 21.12. saakka ja Aitopilates päättää syksyn ns. old style pilates tuntiin. Syksyllä säännöllisesti studiolla

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot