Neljäs viikko. Maanantai 20.7.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Neljäs viikko. Maanantai 20.7."

Transkriptio

1 Neljäs viikko Maanantai Tänä aamuna otimme kohteeksemme Moision terveyskeskussairaalan dementiaosaston. Osastolla meidät otettiin iloisesti ja lämpimästi vastaan. Aloitimme päivän laulamalla, joka ei saanut suurta suosiota kuin muutamalta. Lähdimme laulujen jälkeen haukkaamaan happea muutaman asiakkaan kanssa mölkyn merkeissä. Sisällä asiakkaat saivat hierontaa ja sään viiletessä palasimme pian sisälle. Ennen ruokaa pelailimme bingoa ja korttia. Mahat täynnä jatkoimme bingon peluuta, jonka jälkeen jatkoimme toimintaa höystettynä muutamalla laululla. Osastolla oli vilkasta ajoittain kun asiakkaiden omaisia kävi vierailuilla. Päätimme päivän sananlaskuihin, runoiluun ja lauluun. Kiitosten sataessa poistuimme takavasemmalle. Tiistai Vieraileva tähti kyydissämme kurvasimme Rantakylään Vuolingonhoviin. Paikan päällä jakaannuimme kahteen eri joukkioon: toisessa kaksi ja toisessa kolme edustajaa johtuen yhden ryhmäläisen poissaolosta. Aamupäivällä viihdytimme hovin alakerran asiakkaita. Riippuen ryhmästä lauloimme, pelasimme mölkkyä ja bingoa, ulkoilimme ja asiakkaita viihdytti myös piristyskoira-uransa alussa oleva Burny- koira. Välissä murkinoimme ja toiminta jatkui sen jälkeen yläkerran osastoilla. Vaihdoimme hieman ryhmiemme jakoja, mutta toiminta pysyi melko samanlaisena kuin aamupäivästä. Eroavana tekijänä oli kuitenkin levyraati, jota emme alakerran asiakkaille pitäneet. Levyraati oli menestys teknisistä ongelmista huolimatta.

2 Keskiviikko Tänään meillä oli spesiaalipäivä kun lähdimme pitämään seuraa kotihoidon asiakkaille retken muodossa. Sää ei kuitenkaan ollut meidän puolella. Ainon ja Elinan päivä Asiakkaan suihkun takia pystyimme menemään asiakkaan luokse vasta kymmeneltä, joten yhdeksältä jakauduimme kahteen muuhun ryhmään. Kymmeneltä tapasimme keskustassa ja lähdimme etsimään ensimmäisen asiakkaamme asuntoa. Asiakas otti meidät iloisesti vastaan ja yhdessä päätimme, ettei ulos ole menemistä. Vietimme tuntimme kuunnellen tarinoita sota- ajasta ja asiakkaan lapsuudesta. Safkan jälkeen aikatauluun kuului kaksi

3 asiakasta, jotka sattuivat olemaan keskenään kihloissa. Tuplataksemme yhteisen ajan päätimme yllättää heidät viettämällä iltapäivän yhdessä. Tapaamista oli odotettu jo kauan, koska molempien kunto oli tullut yhteisen elämän tielle. Vietimme todella tunteikkaat tunnit heidän kanssaan ja lähteminen oli vaikeaa meille kaikille. Astan ja Roopen päivä Saimme ensimmäisen asiakkaan luokse seuraksemme Ainon ja joukkiomme käveli urhoollisesti kahden sateenvarjon saattelemana läpi kaatosateen. Selvittyämme takaisin sisätiloihin riisuimme vettä valuvat takkimme ja litisevät kenkämme. Koska sään jumalat eivät sattuneet olemaan hyvällä tuulella, tuntimme kului jutustellessa ja muistellessa vanhoja hyviä aikoja. Aino poistui seurastamme hieman ennen kymmentä, kun me jäimme vielä viettämään luovaa hetkeä runon muodossa. Sitten oli taas aika vetäistä märät kenkämme jalkaan sekä napata kimpsut ja kampsut mukaamme ja suunnata seuraavan asiakkaan luo. Uudessa kohteessa meille oven avasi itse auringonpaiste. Asiakkaan pirteys ja iloisuus saivat kyllä peltiin ropisevan kaatosateen unohtumaan. Taas kului tunti nopeasti jutustellessa. Ruokatunti startattiin käyntiin vaihtamalla kuivat sukat, kengät ja takit päälle, jonka jälkeen tuli vasta ruoan vuoro. Päivän viimeisen asiakkaan luona olimme jo hyvissä ajoin ennen kahtatoista. Vastassa meitä oli asiakas, jolta löytyi tarinaa kerrottavakseen jokaisen lipaston nurkan ja valokuvan takaa mikä oli enemmän kuin mukavaa! Kello kulki eteenpäin hirvittävää vauhtia ja kiirehdimme vielä sadevarustuksen turvin satamaan hengittämään raikasta ulkoilmaa. Palasimme takaisin kotiin kiitosten saattelemana ja saimme ikuistaa yhden aidoimmista hymyistä, mitä maa päällään kantaa. Asiakas kuvaili meidän saaneen luotua hänen päivästään yhtä juhlaa ja totesimme samanlaiset terveiset hänellekin. Päivä oli täynnä ihania tarinoita sekä mahtavia asiakkaita! Palapeli alkaa olemaan pian valmis. Heidin ja Sallanooran päivä Ensimmäisen asiakkaan luona joukossamme oli vahvistuksena Elina. Saavuttuamme asiakkaan kotiin, hän oli valmistautunut lähtemään kaupungille. Menimme pyörähtämään kauppakeskus Stellassa ja viereisessä kauppakeskus Akselissa, josta vielä menimme torille katsomaan mitä sieltä löytyy. Vietimme aikaamme pyörien kaupoissa ja jutellen elämästä sekä ajankohtaisista aiheista. Tärkeimmät asiat hoidettuamme suunnattiin hyvillä mielin takaisin asiakkaan kotiin. Elina jatkoi matkaa oman parinsa kanssa ja mekin suunnistettiin parin mutkan kautta seuraavaan kohteeseen. Houkuttelimme asiakkaan lähtemään kanssamme pienelle kävelylle sateen raikkaaseen ilmaan. Palattuamme asiakkaan kotiin häntä odotti suihkuaika, joten mekin lähdimme pitämään ruokatuntia. Vatsat täynnä ja reippain mielin lähdimme vaeltamaan päivämme viimeisen asiakkaan luo. Perillä meitä

4 odotti herttainen ja erittäin puhelias asiakas. Hän kertoi paljon tarinoita elämästään ja opiskeluajoistaan. Ajan kuluessa huomasimme nopeasti, että oli aika sanoa hyvästit ja lopetella päivämme yhdessä muiden ryhmäläisten kanssa. Torstai 23.7 Aamulla navigaattorimme näytti Ristiinaa kohti. Menimme henkilövajauksella Vaarinsaareen, jossa meille ilmoitettiin, että olemme väärässä paikassa. Noh lähdimme Ristiinan päiväkeskukselle kysymään olemmeko me vihdoinkin oikeassa paikassa. Saimme negatiivisen vastauksen ja meille kerrottiin oikean osoitteen olevan Palvelukeskus Vaarinsaari, josta olimme juuri tulleet. Pienen seikkailun jälkeen olimme oikeassa osoitteessa ja pääsimme aloittamaan päivämme levyraadilla. Raadin jälkeen jatkoimme päiväämme hauskalla bingo pelillä ja lauluilla. Ruokatunnin alkaessa ryhmämme suuntasi satamaan nauttimaan eväitä. Palattuamme jatkamaan ohjelmaa lauloimme ja teimme tajunnanvirtarunoa yhdessä asiakkaiden kanssa. Sitten lähdimme ihanalle sisäpihalle ulkoilemaan ja tietovisailemaan. Lopulta huomasimme ajan lentäneen kuin siivillä ja suuntasimme taksin nokan kohti päiväkeskusta lopetellaksemme päivämme.

5 Perjantain PPP palautteet, pohdinnat ja pölinät Viimeisiä päiviä viety ja olo rupeaa olemaan haikea. Ensi viikolla käymme vielä parissa paikassa, jonka jälkeen työmme ovat tosiaan lopussa. Tämänkin viikon paikat ovat olleet ihania niin kuin muidenkin viikkojen paikat. Työ on ollut tosi mukavaa ja helppoluonteista, ryhmän yhteishenki on vain kasvanut loppua kohden. Tästä työstä jää mieleen ihana fiilis ja olen saanut tästä paljon kokemusta. Heidi Ajatus siitä, että meillä on enää kaksi vierailupaikkaa jäljellä, on järkyttävä. Voisin mielelläni jatkaa tätä vielä viikkotolkulla. Tämä viikko oli hieman passiivisempi, alun into on haihtunut ja mielikuvitus on hieman laantunut, joten olemme joka päivä päätyneet laulamaan ja pelaamaan bingoa. Työ ei ole fyysisesti raskasta tai tunnu hirveämmin työltä, mutta henkisesti ollaan välillä aina varsinkin kovilla. Kuitenkin tämäkin viikko on taas kerran antanut meille paljon. Elina Alku viikko tuntui taas hiukan tahmealta, mutta onneksi fiiliksen kevetessä loppu viikkoa kohden työn teko on taas alkanut tuntua kevyemmältä. Asiakkaiden iloisuus ja lämmin vastaanotto on koskettanut sydäntäni ja myös yllättänyt. Hyvät asiakkaan kohtaamiskokemukset motivoivat uusien kokemusten hankkimiseen ja antanut lisää rohkeutta asiakkaan kohtaamisiin. Tämä viikko on ollut tapahtuma rikas ja tunnelmat ovat samaan aikaan huikeat ja haikeat. Ryhmähengen tiivistymisen myötä tätä työtä voisi jatkaa vielä pidempäänkin, mutta valitettavasti meillä on enää kaksi paikka jäljellä jossa käymme. Nyt vaan vielä nautitaan kun voidaan. Aino Kuukauttamme on jäljellä enää puolisen viikkoa ja piristettäviä asiakkaita enää kahdessa kohteessa. Toistan hieman itseäni, mutta aika on toden teolla kulunut kuin siivillä. Kuin koko kuukauden ajan olisi valittu aina linnuntie asfaltin sijaan. Tämä viikko ei ole ollut ehkä kaikista värikkäin ja aurinkoisin, mutta toisaalta välistä on hyvä, että sataakin. Niin ulkona kuin mielessäkin: Yhtenäkään viikkona aiemmin en ole joutunut näin paljon nieleskelemään kyyneliä myötätuntoa herättävien tarinoiden edessä. Viikko on pitänyt sisällään upeita muistelmia ja asiakkaita, joiden elämänkerrasta on ollut mahtavaa päästä lukemaan edes muutaman sivun verran. Olen saanut todistaa monia erilaisia hymyjä: Sellaisia, jotka tihkuvat puhdasta ja pyyteetöntä onnea, niitä mitkä hymyillään juuri ennen kyyneliä ja niitä, missä toivotaan vielä viimeistä vastausta kutsuun. Toimintamme on liukunut eteenpäin tasaisesti. Osa aktiviteeteista on ottanut enemmän tulta alleen kuin toiset, mutta aina kuitenkin löytyy jotain ylitse muiden. Loppu pelissä tässä työssä sitä oppii olemaan kiitollinen pienistäkin asioista. Asta

6 Tämä viikko, sade, ihmiset. Sai minut hymyilemään monina päivinä. Se, että näkee minkälaista elämä on, ja kun kuulee miten kovista selvinnyt pystyy pyyteettömästi rakastamaan. Mun luotto ihmiskuntaan on myös hetkellisesti palannut. Tunnelma on ollut lumoava. Sateessa astelu ja sitten tarinoimaan kodin lämpöön, takkatulena toimi elämänkerrat. Valokuvat, joista ensi näkemällä ei välttämättä saisi mitään irti. Roope Tästä viikosta jäi mukavat fiilikset ja sateetkaan ei menoa haitannut. Vaikeaa uskoa, että meillä on enää muutama kohde käymättä ja aika on kulunut ihan todella nopeasti. En oikein tiedä mitä pitäisi sanoa, sillä olo tuntuu vähän tyhjältä ja on hieman haikeatkin fiilikset. Palkitsevinta tällä viikolla on ollut asiakkaiden hymyt ja iloisuus, jotka saavat hyvälle mielelle, sekä tuntuu siltä, että olemme onnistuneet yksilöinä sekä ryhmänä loistavasti. Sallanoora Iloisin terveisin, Aino, Asta, Elina, Heidi, Roope ja Sallanoora

Maanantai 13.7.2015. Tiistai 14.7.2015

Maanantai 13.7.2015. Tiistai 14.7.2015 Maanantai 13.7.2015 Viikko startattiin käyntiin Anttolan palvelukeskuksen asiakkaiden kanssa. Menossa mukana meitä oli kuuden sijaan viisi, mutta kaikki selvisivät kuitenkin hengissä kovasta ikävästään

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko!

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantaiaamuna otimme suunnan kohti moision terveyskeskus-sairaalaa. Aamupäivän vietimme Sinivuokko osastolla. Siellä muutamat vanhukset lähtivät heti

Lisätiedot

No siis vallan mahtavalle crewlle vaikuttaa, ja oli hyvät tsufet khyl, ryhmäläisen suusta kuului päivän päätteeksi.

No siis vallan mahtavalle crewlle vaikuttaa, ja oli hyvät tsufet khyl, ryhmäläisen suusta kuului päivän päätteeksi. Heinäkuun ensimmäinen viikko Maanantai 29.6.2015 Maanantai-aamuna suuntasimme kohti Moision terveyskeskussairaalaa. Viimeisen piristyspäivän kunniaksi saimme kesän parhaimman sään. Aamulla seuraamme liittyi

Lisätiedot

Maanantai 25.7 Terveyskeskussairaala /dementiaosasto

Maanantai 25.7 Terveyskeskussairaala /dementiaosasto Maanantai 25.7 Terveyskeskussairaala /dementiaosasto Viikon alkajaisiksi suuntasimme Moisioon, terveyskeskussairaalan dementiaosastolle. Kyseisellä osastolla olimme olleetkin jo aikaisemmin, joten matkaan

Lisätiedot

Piristyspartio. Viikko 2. Maanantai 8.6.2015 Uutiskynnys ylitetty

Piristyspartio. Viikko 2. Maanantai 8.6.2015 Uutiskynnys ylitetty Piristyspartio Viikko 2 Maanantai 8.6.2015 Uutiskynnys ylitetty Maanantaiaamuna tulimme töihin levänneinä ja innokkaina. Huomasimme viikonlopun aikana, että meidän blogi oli päässyt Mikkelin kaupungin

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Piristyspartio Viikko 3 Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Maanantaiaamuna suuntasimme kohti Anttolaa. Vastaanotto oli lämmin sekä ystävällinen ja tunsimme itsemme tervetulleiksi. Aloitimme

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

Maanantai 6.7.2015. Tiistai 7.7.2015

Maanantai 6.7.2015. Tiistai 7.7.2015 Maanantai 6.7.2015 Maanantaina suuntasimme viikkomme ensimmäiseen kohteeseen, Rantakylään. Asiakkaat olivat tähän mennessä kaikista innokkaimpia. Aamulla lauleskelimme virsiä ulkona, jonka jälkeen siirryimme

Lisätiedot

Joakim: Olen 15-vuotias mikkeliläinen poika ja aloitan syksyllä logistiikan opinnot. Odotan innolla tulevaa työkuukautta.

Joakim: Olen 15-vuotias mikkeliläinen poika ja aloitan syksyllä logistiikan opinnot. Odotan innolla tulevaa työkuukautta. Moikka, täällä kirjoittaa heinäkuun piristyspartion porukka! Kokoonnumme Kiiskinmäen päiväkeskuskella, jossa meillä on oma päämaja. Meitä on täällä viisi innokasta nuorta, jotka ovat ensi kertaa piristyspartiossa

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

30.6.2014 Maanantai: Suunnittelua

30.6.2014 Maanantai: Suunnittelua 30.6.2014 Maanantai: Suunnittelua Piristyspartio on palannut, mutta tällä kertaa vanhusten kanssa häärivät aivan uudet kasvot! Maanantaina päiväkeskukselle kokoontui kaksi ryhmää, eli kesäkuun ryhmä perehdytti

Lisätiedot

Viikko 3. Maanantai 16.6.2014 Viikko käyntiin Anttolassa!

Viikko 3. Maanantai 16.6.2014 Viikko käyntiin Anttolassa! Viikko 3 Maanantai 16.6.2014 Viikko käyntiin Anttolassa! Hellurei! Kyllä huomasi, että on maanantaiaamu Päivä alkoi hieman väsyneissä merkeissä, mutta kyllä taas päivän myötä piristyttiin. Maanantaina

Lisätiedot

Piristyspartio. Viikko 4. Maanantai 22.6.2015 Suomenniemeilyä

Piristyspartio. Viikko 4. Maanantai 22.6.2015 Suomenniemeilyä Piristyspartio Viikko 4 Maanantai 22.6.2015 Suomenniemeilyä Suuntasimme autojen nokat kohti Suomenniemeä. Kohteessamme oli puolipilvistä ja lämmintä, niinpä lähdimme heti ulkoilemaan asiakkaiden kanssa.

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Viikko 2. Maanantai 9.6.2014 Pelejä, bingoa, pullaa!

Viikko 2. Maanantai 9.6.2014 Pelejä, bingoa, pullaa! Viikko 2 Maanantai 9.6.2014 Pelejä, bingoa, pullaa! Huoooooooomenta *haukotus* Viikko alkoi hyvin väsyneissä merkeissä ja aamu oli kaikkien osalta melko hiljainen, mutta päivän edetessä kuitenkin virkistyimme

Lisätiedot

Viikko 1. Maanantai 2.6.2014 Awkward startti

Viikko 1. Maanantai 2.6.2014 Awkward startti Viikko 1 Maanantai 2.6.2014 Awkward startti Heips! Maanantaina aloitimme työt Mikkelin kaupungin päiväkeskuksella. Ensimmäinen työpäivä jännitti kaikkia ja alku oli rehellisesti hieman (ja vähän enemmän)

Lisätiedot

Piristyspartion blogi

Piristyspartion blogi Piristyspartion blogi Moikka! Nyt alkaa meidän viimeinen kokonainen työviikko olla taputeltu, joten on taas hyvä aika päivitellä hieman kuulumisia tänne bloginkin puolelle. Kokonaisuudessaan viikko on

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Rooman opintomatka 2018

Rooman opintomatka 2018 Rooman opintomatka 2018 Maanantai 14.5 Maanantaina saavuimme Roomaan alkuiltapäivästä. Pikaisen lounaan jälkeen suuntasimme ihastelemaan Rooman suosituimpia nähtävyyksiä, kuten Trevin suihkukaivoa, Espanjalaisia

Lisätiedot

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä 8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä Tunnelmia Kupittaan luistelumadolta ja keilauksesta Tulin madolle vähän ennen klo 9. Odotimme, että muut laittoivat luistimensa ja tekivät tilaa. Kun pääsimme

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille Matias magneettitutkimuksessa Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille 1 Moi! Minä olen Matias ja harrastan jääkiekkoa. Kaaduin harjoituksissa ja loukkasin polveni.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja Tammikuu 2019 Tammikuussa APIP-toiminta jatkui loman jälkeen. Uusia ohjaajia oli paljon sijaisina sairasteluiden vuoksi. Myös lapsimäärä oli tammikuussa normaalia pienempi. Tammikuun teemana oli kiusaamiseen

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

klo Huom! 13.00- OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00- MUISTA PÄÄASIA tapahtuma Ruokasalissa Minun aivoterveyteni

klo Huom! 13.00- OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00- MUISTA PÄÄASIA tapahtuma Ruokasalissa Minun aivoterveyteni TOIMINTAOHJELMA 10.8. 16.8.2015 30.8. SAAKKA: MA-PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00 31.8. ALKAEN: MA-PE 7.30-15.30 ja LA 7.30-13.00 TOIMINTATUPA AVOINNA: MA-TI 9.00-15.00, KE-PE 9.00-14.30. Maanantaina 10.8.

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 he taisivat pitää vapaa-ajasta, jolloin pelattiin biljardia, pingistä ja Xbox:lla. Taikaleiri Ensimmäiset työpäivämme

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Neljäs viikko. Maanantai 27.6.

Neljäs viikko. Maanantai 27.6. Neljäs viikko Maanantai 27.6. Aamun sarastaessa taksimme lähti Suomenniemeä kohti. Aloitimme aamun laulamalla lauluja uusista itsetehdyistä lauluvihkoistamme. Musiikin pyörteiden huumaa jatkoimme levyraadin

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle 4.-7.7.2016 Matkalle lähdettiin bussilla maanantaiaamuna 4.7. kahdeksan aikoihin, Tervolan jälkeen jo tutuksi tullut reitti itäpuolen tielle ja Lautiosaaren

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Burgos - Hornillos del Camino 9.5.

Burgos - Hornillos del Camino 9.5. AÑO SANTO 2010-39 päivää Santiagon tiellä - Matti Rasilainen Burgos - Hornillos del Camino 9.5. 14. päivä: Burgos - Hornillos del Camino 9.5.su pop 09 alt(m) km km yht klo askelmittari Burgos / El hotel

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella

Lisätiedot

Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012

Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012 Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012 Scripsit Karoliina Sourander Kuusi vuotta oli taas vierähtänyt hurjan nopeasti, kun aurinkoisena ja tänä kesänä poikkeuksellisen

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

Matkaraportti : Hollanti

Matkaraportti : Hollanti Matkaraportti : Hollanti Opiskeluala: Turvallisuusala Vaihtoajan kesto : 5 viikkoa Koulu: Rjin Ijssel; Arnehm Olin Hollannissa vaihto-opiskelijana luokkatoverini kanssa viisi viikkoa Arnhem nimisessä kaupungissa.

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Osallistujat: Raimo Hämäläinen Vantaa Aulis Nikkanen Aarne Talikka Helsinki Salo yksinsoutuvene. Veneet: Sulkavan soutumalliset vuorosoutuvene ja Aloitimme kierroksen Tammenlahden

Lisätiedot

Lasten tekemiin kuviin omasta perheestä tuli mukaan paljon eläimiä.

Lasten tekemiin kuviin omasta perheestä tuli mukaan paljon eläimiä. TYÖYHTEISÖTEHTÄVÄ 3 AIHEEN VALINTA Esiopetusvuoden ensimmäisessä vanhempainillassa (13.8.) kerroimme vanhemmille, että toivoimme heidän kirjoittavan vapaamuotoisen tarinan omasta eskarilaisestaan. Kerroimme,

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot