A R K K I T E H T I T O I M I S T O L A H D E L M A & M A H L A M Ä K I O Y

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "A R K K I T E H T I T O I M I S T O L A H D E L M A & M A H L A M Ä K I O Y"

Transkriptio

1 1 Toimisto Toimeksiannot Toimeksiantajat Uudisrakennukset Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy on perustettu vuonna Toimiston osakkaita ja toiminnasta vastuussa ovat professori Ilmari Lahdelma, arkkitehti SAFA ja professori Rainer Mahlamäki, arkkitehti SAFA, professori. Toimiston osakkaat ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 1985, arkkitehtitoimisto 8 Studio Oy:ssä ja arkkitehtitoimisto Kaira-Lahdelma-Mahlamäki Ky:ssä. Olemme toimineet laajasti arkkitehtisuunnittelun eri osa-alueilla. Toimistomme on ollut mukana tekemässä uudisrakennus-, peruskorjaus-, maankäyttö- ja näyttelysuunnittelua. Merkittävä osa toimeksiannoista on tullut arkkitehtuurikilpailujen kautta. Vuodesta 1985 lähtien osakkaat ovat saaneet yhteensä 36 ensimmäistä palkintoa ja 60 muuta palkintosijaa joko yleisissä tai kutsukilpailuissa. Vuonna 2015 toimisto on saanut lunastuksen Jätkäsaaren koulukilpailussa. toimisto oli kutsuttuna Helsingin Trauma ja syöpäsairaalan kutsukilpailuun yhdessä Stantec Ltd, UK, kanssa. Toimeksiantajia ovat olleet mm. Suomen valtio, kaupungit, kunnat, säätiöt, seurakunnat ja yksityiset rakennuttajat. Olemme tehneet yhteistyötä mm. Senaatti-kiinteistöjen, Helsingin yliopiston sekä Kotkan, Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Tampereen, Rauman, Vaasan sekä Lohjan kaupunkien kanssa. Huomattavimpia yksityisiä toimeksiantajia ovat Kesko Oyj, SRV Toimitilat Oy, YIT Rakennus Oy, Lujatalo Oy sekä VVO Rakennuttaja. Toimeksiantojemme laajuus on vaihdellut pienimuotoisista päiväkodeista laajoihin toimisto-, asuin-, kulttuuri-, koulu- ja yliopistorakennuksiin. Merkittävimpiä 1990-luvun uudisrakennushankkeita ovat olleet Suomen Metsämuseo Lusto, Kaustisen Kansantaiteenkeskus, Tampereen Teknillisen Yliopiston kemian laitos Festia sekä Soinisen koulu Helsingissä. Vuoden 2000 jälkeen valmistuneista töistä mainittakoon: - Toimistotalot: Helsingin Skanska Oy:n toimitalo, Suomen Posti Oy:n toimitalon laajennus Helsinkiin, Jyväskylän ylioppilastalon laajennus, Espoon seurakuntayhtymän toimitalo eli Kirkon Kymppi ja yhteistyössä Seinäjoen Frami D1 ja D2. - Kirjastorakennukset: Vaasan pääkirjasto, Rauman kaupunginkirjasto, Kumpulan tiedekirjasto sekä Lohjan pääkirjasto - Koulurakennukset: Tampereen Festia, Helsingin Soinisen koulu, Jyväskylän normaalikoulun ala-aste, Joensuun Lyseon peruskoulu, Helsingin yliopiston fysiikan laitos Physicum, Helsingin yliopiston matematiikan laitos Exactum jaturun ICT-talo. - palvelurakennuksia: Näkövammaisten palvelukeskus Iiris ja Tyrnävän terveysasema sekä Auroran sairaala-alueen peruskorjatut rakennukset. - kauppakeskukset: Malmin Nova II Helsingissä, Jyväskylän KCM Keljo sekä Äänekosken KCM. - muita: Tapiolan uurnahautausmaa, Suomen Elintarviketurvallisuusvirasto EVIRA.

2 2 Kotkan merikeskus Vellamo valmistui Meilahden sairaala-alueen uuden pääaulan 1. vaihe otettiin käyttöön Vuonna 2013 valmistuneita rakennuksia ovat puolanjuutalaisten historian museo Varsovaan, Suomen Luontokeskus Haltia Espooseen sekä Derby Business Park ja As Oy Helsingin Studio. Oulun Kastellin koulu ja monitoimitalo valmistui kesällä 2014, Tikkurilan asemakeskus Dixin 1.vaihe valmistui vuoden 2015 alussa ja 2. ja 3. vaiheen rakentaminen on käynnistynyt. Itäkeskuksen kauppakeskus i3:n 1. vaiheen rakentaminen on myös käynnistynyt. Metropolian Myllypuron kampuksen suunnittelu on käynnistynyt. Asuinrakentaminen Olemme suunnitelleet asuinkerrostaloja vuodesta 1996 lähtien. Toukokuussa 2015 käynnistyi Helsingin Sompasaareen ATT:lle 4 kerrostalon suunnittelu. Viimeisin asuntoalueen kilpailuvoittomme on Helsingin Capellan Puistotien ideakilpailusta vuodelta Vuonna 2014 saimme lunastuksen Jyväskylän Piippurannan yleisessä arkkitehtikilpailussa. Jyväskylän Cygnaeuspuiston 4 asuinkerrostaloa ja pysäköintitalo ovat valmistuneet, viimeinen talo on nyt rakenteilla. Kokonaisuus on kilpailuvoitto vuodelta Tampereen Satakunnankadun asuinkerrostalon rakentaminen on käynnistynyt. As Oy Helsingin Vanhalinna Helsingin Itäkeskukseen valmistui 2012 samoin kuin Tampereen Hervannan ja Vuoreksen asuntomessualueen rakennukset. Helsingin ATT:lle valmistui As Oy Helsingin Studio Kalasatamaan kesällä Helsingin Latokartanoon valmistui 5 rakennuksen asuinrakennuskokonaisuus vuonna As Oy Pasaatituuli Helsingin Vuosaareen valmistui syksyllä Se voitti NCC:n laatupalkinnon vv valmistuneista asuinrakennuksista. Vuonna 2000 Helsinkiin valmistunut As Oy Bulevardin Aaria esiteltiin Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa Saloon on valmistunut useita suunnittelemiamme kohteita vuosina Aluesuunnittelu Yhtenä keskeisenä suunnittelualueena toiminnassamme on maankäyttö- ja kaupunkisuunnittelu. Porvoon Kokonmäen masterplan-suunnitelma valmistui Helsingin kaupunginsuunnitteluviraston kanssa olemme tehneet useita maankäyttöselvityksiä kantakaupungin alueelle ja vuodesta 2004 Itäkeskukseen Citymarketin korttelin viitesuunnitelmaa ja hankesuunnitelmaa. Vallilan Konepaja-alueen viitesuunnitelmaa tehtiin vuosina Jyväskylään teimme yleissuunnittelua asemakaavan pohjaksi Seppälän C1-alueelle vuonna ja Cygnaeuspuiston viitesuunnitelmaa vuonna Olemme olleet mukana tekemässä Tampereen Finlaysonin alueen asemakaavaa, Haminan Tervasaaren osayleiskaavaa ja Lohjan Gunnarlan alueen maankäyttösuunnitelmaa. Haminaan tehtiin myös Tervasaaren jatkosuunnittelua vuonna Olemme olleet kutsuttuina myös kahteen merkittävään kaupunkikeskuskilpailuun: vuonna 2006 Helsingin Kampin keskus kilpailuun ja vuonna Tampereelle Ratinan alueen kehitys kilpailuun.

3 3 Sisustussuunnittelu ja näyttelysuunnittelu Toimistomme on panostanut vuodesta 2003 lähtien omaan sisustussuunnitteluun. Usean oman kohteemme sekä kiinto- että irtokalusteet on suunniteltu toimistossamme, esim. Joensuun lyseon peruskouluun ja Merikeskus Vellamoon. Varsovan museon sekä Haltian kiitokalusteet on suunniteltu toimistossamme. Kotkan Merikeskus Vellamon merimuseon ja Suomen Luontokeskus Haltian perusnäyttelyn näyttelysuunnitelmat on laadittu toimistossamme yhdessä tilaajan kanssa. Korjausrakentaminen Huomattavimmat peruskorjauskohteemme ovat Helsingin kaupungin Auroran sairaalaalueella, rakennukset 15, 1 ja 2A, joiden peruskorjaukset ja muutostyöt valmistuivat vuosina Vaasan kaupunginkirjasto-hankkeessa on ollut laajennuksen lisäksi merkittävä peruskorjausosuus. Vuonna 2003 valmistui kauppakeskus Malmin Nova II, sen yhteydessä toteutettiin myös Malmin Novan kauppakeskuksen muutos- ja korjaussuunnittelu. Tyrnävän terveysaseman vuonna 2006 valmistuneen uudisrakennuksen luonteva liittyminen vanhaan osaan sisälsi myös korjaussuunnitteluosuuden valmistuivat Lohjan Yhteislyseon lukion laajennus- ja muutostyöt. Rakennuksen oli alun perin suunnitellut arkkitehti Aarne Ervi. Julkaisut, näyttelyt, palkinnot ja muu toiminta Töitämme on esitelty useissa koti- ja ulkomaisissa arkkitehtuurikatselmuksissa sekä julkaisuissa. Toimiston osakkaat osallistuvat laaja-alaisesti järjestö- ja opetustehtäviin, rakennusalan kehitysprojekteihin sekä arkkitehtuurikilpailuihin, sekä tekijöinä että tuomareina. Euroopan museofoorumi myönsi Suomen Luontokeskus Haltialle erityismaininnan kestävästä kehityksessä Vuoden 2015 kilpailussa. Puolanjuutalaisten historian museolle myönnettiin Suomen ensimmäinen arkkitehtuurin Finlandia palkinto vuonna Museolle myönnettiin myös SARPin eli Puolan arkkitehtijärjestön korkeimmat palkinnot vuodelta 2013: Vuoden rakennus ja Paras julkisin varoin rahoitettu rakennus. Suomen Luontokeskus Haltialle myönnettiin Puupalkinto Merikeskus Vellamo sai vuoden 2008 Teräsrakennepalkinnon. Merikeskus Vellamo sai Väri09 kilpailussa 1. palkinnon. Vellamo voitti myös Vuoden Valaistuskohde 2009 kilpailussa Ulkovalaistussarjan. Opetusministeriö myönsi osakkaille vuonna 2008 Suomi-palkinnon. Näyttelyistä mainittakoon Suomen arkkitehtuurinmuseolla pidetty toimiston omien töiden katsaus aiheenaan kilpailusta toteutukseen, töitä vuosilta Puolanjuutalaisten historian museo osallistui lisäksi kaksivuotiskatsaukseen Suomen arkkitehtuurimuseolla, Ilmari Lahdelmalle ja Rainer Mahlamäelle sekä Mikko Kairalle myönnettiin Nuori Suomi (rakennustaide) -palkinto vuonna Hausjärven vanhainkoti- ja terveysasemalle myönnettiin Vuoden Betonirakenne-palkinto vuonna Ilmari Lahdelma arkkitehti SAFA professori Rainer Mahlamäki arkkitehti SAFA professori

4 4 HENKILÖSTÖ Toimiston osakkaat Ilmari Lahdelma Rainer Mahlamäki arkkitehti SAFA, professori arkkitehti SAFA, professori Toimiston henkilökunta Wing-Hang Chan Minja Hildén Laura Iivarinen Leila Hyttinen Panu Härmävaara Maria Jokela Johannes Koskela Maritta Kukkonen Minna Lahdelma Maria Laisi Katri Rönkä Petri Saarelainen Mia Salonen Marko Santala Hanne Savolainen Jukka Savolainen Teemu Seppälä Erika Siikaoja Heidi Siitonen Tarja Suvisto arkkitehti SAFA sisustusarkkitehti arkkitehti yo rakennuspiirtäjä arkkitehti SAFA arkkitehti SAFA arkkitehti yo arkkitehti SAFA arkkitehti SAFA arkkitehti SAFA arkkitehti SAFA arkkitehti SAFA arkkitehti SAFA arkkitehti SAFA arkkitehti SAFA arkkitehti arkkitehti SAFA arkkitehti yo arkkitehti rakennusarkkitehti Sihteeri Maria Mahlamäki

5 5 Erityisosaaminen Laadunvarmistus Toimiston erityisosaamista on laaja-alainen toiminta arkkitehtisuunnittelun eri osa-alueilla. Rakennussuunnittelussa erityisosaamistamme ovat vaativat julkiset rakennukset, kuten kirjastot, museot, koulut, yliopistorakennukset sekä sosiaalialan rakennukset. Maankäyttösuunnittelussa olemme pääosin keskittyneet kaavoituksen pohjaksi tehtyihin selvityksiin. Korjausrakentamisessa kokemuksemme on karttunut nimenomaan lukujen laitosrakennusten peruskorjauksissa ja uudelleenkäytön suunnittelussa. Nykyinen suunnitteluympäristö edellyttää syvällistä tietämystä kaikilta suunnittelun eri osaalueilta. Toimistollamme on kokemusta projektikohtaisen työryhmän kokoamisesta. Olemme johtaneet työryhmiä, joissa on ollut esim. rakennuttaja, arkkitehti, maisema-arkkitehti, akustikko ja sisustusarkkitehti. Toimistolla on käytössä laadunvarmistusjärjestelmä. Kullekin projektille laaditaan tarpeen mukaan erillinen laadunvarmistussuunnitelma, joka pohjautuu ATL:n laadunvarmistussuunnitelmaohjeisiin. Ympäristöosaaminen ja elinkaarikustannusten hallinta Toimistolla on käytössä olemassa oleva tieto ympäristöasioiden huomioonottamisesta sekä maankäyttö- että rakennussuunnittelussa. Toimisto on ollut mukana tekemässä YVAselvityksiä. Kunkin projektin yhteydessä tehdään tarkastelu materiaalien elinkaariominaisuuksista (energiareppu) materiaalien kokonaistaloudellisuuden varmistamiseksi. Useat suunnittelemamme rakennukset on palkittu LEED sertifikaatein. Tietokoneavusteinen suunnittelu Työympäristömme muodostuu palvelimen ja 30 työaseman lähiverkosta sekä kiinteästä internetyhteydestä. Järjestelmä on rakennettu siten, että suunnitteluresurssien hallinta ja niiden lisääminen on joustavaa. Käytämme alalla yleisesti käytössä olevia, mm. Microsoftin, Autodeskin ja Adoben ohjelmistoja, joita päivitämme säännöllisesti uusimpiin versioihin. Tuotamme sekä teknisiä asiakirjoja että erityyppistä esittelyaineistoa, kuten 3D-mallinnettuja havainnekuvia, animaatioita ja virtuaalimalleja. Toimistolla on valmius tuotemallipohjaiseen tiedonhallintaan. Käytämme Autodesk Architectural Desktop ohjelmistoa (ADT), jolla on toteutettu hankkeita laajuudeltaan aina brm²:iin asti. Sähköiset suunnitelma-asiakirjat voidaan toimittaa IFC 2x2 tiedostomuodossa. IFC - yhteensopivuus mahdollistaa suunnittelutiedon jakamisen laajasti eri suunnittelualojen käyttämissä ohjelmistoissa. Toimistollamme on kokemusta useista eri projektipankkijärjestelmistä. Suunnittelutiedot varmuustallennetaan päivittäin. Huolehdimme myös sähköisten tiedostojen varmistetusta arkistoinnista.

6 6 Rakennussuunnittelu, uudisrakennukset, brm² Metropolian Myllypuron kampus m² 2019 Pirkkalan kunnantalon kortteli m² 2018 Sompasaari, Helsinki, asuinkerrostalot, ATT m² 2018 Kauppakeskus i3, 1.vaihe, Helsinki m² 2017 Mellunmäki, Helsinki, asuin- ja liiketilakortteli m² 2017 Tikkurilan aseman liikekeskus Dixi, 2. ja 3. vaihe m² 2017 As Oy Tampereen Satakunnankatu m² 2016 Asuinkerrostalot ja pysäköintitalo, Cygnaeuspuisto, Jyväskylä 9400 m² Tikkurilan aseman liikekeskus Dixi, bussiterminaali, 1. vaihe m² 2014 Kastellin monitoimitalo, Oulu m² 2014 Suomen Luontokeskus Haltia, Espoo 3500 m² 2013 Puolanjuutalaisten Historian Museo, Varsova, Puola m² 2013 As Oy Helsingin Studio, ATT 3440 m² 2013 Derby Business Park, toimistotalot, Espoo m² Derby, pysäköintitalo, Espoo m² 2012 As Oy Helsingin Vanhalinna, Helsinki m² 2012 Asuinkerrostalot Tieteenkatu, Hervanta, Tampere 4000 m² 2012 As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli, Tampere 3000 m² 2012 KCM Äänekoski m² 2011 KCM Keljo, Jyväskylä, laajennus ja ajanmukaistaminen 8360 m² 2010 Meilahden sairaala-alue, sisääntuloaula 2250 m² 2010 As Oy Lumikonrivi, Salo 500 m² 2009 Pihlajiston Kiinteistöt Oy / Von Daehninkatu m² 2009 Helsinki, ATT As Oy Helsingin Sembra, Helsinki, ATT 4200 m² 2009 HASO Helsingin Pihta, Helsinki, ATT 2550 m² 2009

7 7 Frami, D2 -osa, toimistotalo, Seinäjoki 4930 m² yhdessä Lassila Hirvilammi arkkitehtien kanssa Laajennus - Suomen Metsämuseo Lusto, Punkaharju 2500 m² 2008 Kotkan puuvenekeskus, veistämörakennus 1500 m² 2008 Merikeskus Vellamo, Kotka m² Suomen Merimuseo ja Kymen maakuntamuseo Frami, D-osa, toimistotalo, Seinäjoki 6000 m² yhdessä Lassila Hirvilammi arkkitehtien kanssa As Oy Väinönpuisto II, Salo 1000 m² 2008 As Oy Salon Väinönpuisto 1, Salo 1600 m² 2007 Tyrnävän terveysasema, laajennus ja muutos 1960 m² 2006 As Oy Helsingin Pasaatituuli, Helsinki 5670 m² 2006 ICT-talo, Turku m² 2006 Suomen Elintarviketurvallisuusvirasto EVIRA, Helsinki m² 2006 As Oy Salon Vähäjoki IV, Salo 2800 m² 2006 Joensuun Lyseon peruskoulu 5500 m² 2006 As Oy Salon Vähäjoki III, Salo 3800 m² 2005 Lohjan pääkirjasto 3500 m² 2005 Virastotalo, Espoon seurakuntayhtymä 3300 m² 2004 Näkövammaisten toimitalo ja palvelukeskus Iiris, Helsinki m² 2004 Helsingin yliopiston matematiikan ja tietojenkäsittelyn m² 2004 laitos Exactum, Helsinki As Oy Salon Vähäjoki II, Salo 2400 m² 2004 Jyväskylän ylioppilastalon laajennus 3400 m² 2003 Suomen Posti Oy, toimitalo, laajennus, Helsinki 8100 m² 2003 Malmin Nova II, liikerakennus, peruskorjaus ja laajennusosa m² 2003 Rauman kaupunginkirjasto 5000 m² 2003 Jyväskylän normaalikoulun ala-aste 6450 m² 2002 As Oy Salon Esterinkatu, asuinkerrostalo, Salo 2000 m² 2002

8 8 As Oy Salon Vähäjoki I, Salo 2600 m² 2002 Varikko, Rakennusliike Hento, Salo 600 m² 2001 Vaasan kaupunginkirjaston laajennus ja peruskorjaus 8050 m² 2001 As Oy Lumikonkuja, asuinkerrostalo, Salo 2400 m² 2001 Helsingin Yliopiston fysiikan laitos, Kumpula, Helsinki m² Physicum ja Kumpulan tiedekirjasto Auroran sairaala-alueen porttirakennus 50 m² 2001 As Oy Lumikonpuisto, asuinkerrostalo, Salo 2400 m² 2000 As Oy Bulevardin Aaria, asuinkerrostalo, Helsinki 6800 m² 2000 Skanska Oy:n toimitalo, Helsinki m² 2000 Eestinmetsän lähipalvelukeskus, Espoo 1960 m² 1998 As Oy Havuntalo, asuinkerrostalo, Salo 2800 m² 1998 Akatemiantien päiväkoti, Kauniainen 940 m² 1997 Kansantaiteenkeskus, Kaustinen 4200 m² 1997 Soinisen ala-asteen koulu, Helsinki 3800 m² 1997 Tampereen Teknillisen Yliopiston IV-vaihe, Festia m² 1995 Suomen Metsämuseo Lusto, Punkaharju 4140 m² 1994 Ilmajoen vanhainkoti 4200 m² 1992 Hausjärven vanhainkoti ja terveysasema 6240 m² 1991 Pälkäneen terveysasema 700 m² 1991 Haukiputaan seurakuntakeskus 1310 m² 1990 Rakennussuunnittelu, peruskorjaukset, muutossuunnittelu Kampuskirjaston muutostyöt, Physicum, Helsinki 4340 m Lohjan Yhteislyseon lukion laajennus- ja muutostyöt 1400 m KOY Mestarin Kisälli, Helsingin Maalariammattikoulu 3000 m Käyttötarkoituksen muutos

9 9 Auroran sairaala-alue, rakennus 2A, Helsinki 340 m² 2004 Helsingin kaupunki, Sosiaalivirasto Kauppakeskus Malmin Nova, liikerakennus 5000 m² 2003 Muutos- ja korjaustyö Vaasan kaupunginkirjaston laajennus ja peruskorjaus 4000 m² 2001 Auroran sairaala-alue, rakennus 15, Helsinki 9000 m² 2001 Rakennusvirasto, Helsinki Auroran sairaala-alue, rakennus 1, Helsinki 2300 m² 2001 Rakennusvirasto, Helsinki Auroran sairaala-alue, rakennus 14, alustava muutostyö 1999 Rakennusvirasto, Helsinki Maankäyttösuunnittelu Porvoon kaupunki, Kokonniemen alue, virkistysalue, masterplan 2014 Kaartin Lasaretti, Helsinki, ideasuunnitelma 2013 Capellan puistotie, Helsinki, viitesuunnitelma 2013 Itäkeskuksen Citymarketin korttelin viitesuunnitelma m² Gunnarlan alue, asuinalueen asemakaava, Lohja Mellunmäen asemanseudun viitesuunnitelma, Helsinki Jyväskylän Seppälän C1-alueen yleissuunnitelma m² Nupurin alue, Espoo m² Juho Vainion Säätiö Kotkan kulttuurisataman viitesuunnitelma m² 2005, 2007 Nupurin alue, Espoo m² Vahinkovakuutusyhtiö Pohjola ja Lotta Svärd Säätiö Haminan Tervasaari, viitesuunnitelma m² 2005 Vallilan Konepaja-alueen viitesuunnitelma m² Espoo, Suviniitty asemakaavatason viitesuunnitelma Palmberg Oy, Espoon kaupunki Posti Oy maankäyttösuunnitelma Käpylä 2003 VR/KSV viitesuunnitelma Pohjois-Pasila 2003

10 10 Rauman Aittakarin kulman kaupunkikuvallinen tarkastelu 2002 Töölön metro-osuuden kaupunkikuvallinen tarkastelu 2002 Posti Oy maankäyttösuunnitelma Keski-Pasila 2002 Graanin alue, Mikkeli, maankäyttösuunnitelma 2001 Espoon keskuksen eteläosan suunnittelu 2001 Kaistarniemen koulu, Turku, asemakaavallinen viitesuunnitelma 2001 Posti Oy:n alue, Toijala, Maankäyttösuunnitelma m² 2000 Espoon keskus Bembölen alue, kaavallinen toimenpideselvitys 2000 Gunnarlan alue, Lohja, rakennustapaohjeet 1999 Ruoholahti-Salmisaari alue, kaupunkikuvallinen m² 1999 tarkastelu, Kaupunginsuunnitteluvirasto, Helsinki Posti Oy:n alue, Pohjois-Pasila, m² 1999 maankäyttösuunnitelma, Helsinki Arabianranta, korttelit ja 23100, m² 1999 maankäyttötarkastelu asemakaavan pohjaksi,ksv, Helsinki Ratahallintokeskus, Ilmalan alue, maankäyttösuunnitelma m² 1999 Kumpulan yliopistoalueen korttelin lähiympäristösuunnitelma Porkkalankadun pohjoispuolisen alueen m² 1998 rakentamismahdollisuuksien tarkastelu, KSV, Helsinki Auroran sairaala-alueen yleissuunnitelma, Helsinki m² 1997 Pikkalanlahden alueen maankäyttö- ja m² 1994 suursatamasuunnitelma, Kirkkonummi Ruoholahti-Munkkisaari-Jätkäsaari alue, m² 1992 kaupunkikuvallinen tarkastelu Kaupunginsuunnitteluvirasto, Helsinki Gunnarlan alue, asuinalueen asemakaava, Lohja m² 1991 Haminan Tervasaaren osayleiskaava, m² 1991 asuin-, liike- ja toimistotiloja, julkisia palveluita Gunnarlan alueen osayleiskaava, m² 1990 asuin- ja lähipalvelutiloja, Lohja Finlaysonin kanta-alue, rakennuskannan uuskäyttö m² ja täydennysrakentaminen

11 11 Sisustussuunnittelu Hankesuunnittelu Kastellin koulu- ja monitoimitalo, Oulu kiintokalusteet ja irtokalusteet Lohjan yhteislyseon lukio, kiinto- ja irtokalusteet 2009 Kotkan Merikeskus Vellamo, näyttely-, konservointi ja työtilat kiintokalusteet ja irtokalusteet Puolanjuutalaisten historian museo, Varsova kiintokalusteet Frami, D-osa, toimistotalo, Seinäjoki kiintokalusteet ja irtokalusteet ICT-talo, Turku, IT-alan opetus ja työskentelytilat kiintokalusteet ja irtokalusteet Suomen Elintarviketurvallisuusvirasto EVIRA kiintokalusteet - irtokalusteet: neuvottelutilat ja luentosali Lyseon peruskoulu, Joensuu kiintokalusteet ja irtokalusteet Tyrnävän terveysasema kiintokalusteet ja irtokalusteet Auroran sairaala, rakennus 1, Helsinki irtokalustesuunnittelu Auroran sairaala, rakennus 15, Helsinki irtokalustesuunnittelu ja valinta Eestinmetsän lähipalvelukeskus, Espoo erikoiskalusteiden suunnittelu ja valinta Kansantaiteenkeskus, Kaustinen näyttelytilojen suunnittelu Suomen Metsämuseo Lusto, Punkaharju näyttelytilojen suunnittelu Keravan aseman alue, esisuunnittelu 2015 Kytäjän kartanon alue, kaavamuutos, Hyvinkää Liisankatu 14, Helsinki, viitesuunnitelma kaavoitusta varten i3, Kauppakeskus, Helsinki m²

12 12 Toimistotalo, Bensowinkuja, Kauniainen, rakennuslupaan 5000 m² Tikkurilan asemakeskus, liike- ja toimistotilat Kastellin monitoimitalo, Oulu Bensowin talo, Helsinki, toimistotalo 2010 Liikenneasema, Mäntyharju 2009 Lapinlahdenkatu 11, Helsinki, peruskorjauksen hankesuunnittelu 2009 HTC Leppävaara, toimistorakennukset, SRV Viitoset m² Nuuksion luontokeskus, Espoo 2008 Kauppakeskus, Savonlinna, hankesuunnittelu Kauppakeskus, Kokkola, hankesuunnittelu Elefanttikortteli, Helsinki, hankesuunnittelu, Realpro Oy 2006 Vallilan Konepaja-alue, pysäköintitalo, m² 2006 Auroran sairaala, rakennus 2A:n hankesuunnitelma 2002 Sosiaalivirasto, Helsinki Auroran sairaala, rakennus 14, hankesuunnitelma 2002 Rakennusvirasto, Helsinki Helsingin Kauppakorkeakoulun pienyrityskeskuksen hankesuunnitelma 2001 Auroran sairaala-alueen aita ja porttirakennus, hankesuunnitelma 2000 Rakennusvirasto, Helsinki Auroran sairaala, rakennus 1:n hankesuunnitelma 1999 Rakennusvirasto, Helsinki Hiidenkiven peruskoulun hankesuunnitelma, 1998 Opetusvirasto, Helsinki Latokaski III, päiväkodin hankesuunnitelma, 1998 Rakennusvirasto, Helsinki Auroran sairaala, rakennus 15:n hankesuunnitelma, 1997 Rakennusvirasto, Helsinki Pukinmäen peruskoulun hankesuunnitelma, 1997 Opetusvirasto, Helsinki

13 13 Näyttelysuunnittelu Muu suunnittelu Suomen Luontokeskus Haltia, Espoo, perusnäyttelyn näyttelysuunnittelu 2013 Kotkan Museokeskus, Suomen Merimuseon perusnäyttelyn näyttelysuunnittelu Kymenlaakson museon perusnäyttelyn osittainen näyttelysuunnittelu Suomen Rakennustaiteen Museo, ajankohtaista museohanketta: Merikeskus Vellamo ja Puolanjuutalaisten Historian Museo, Varsova Tallinnan Triennial, omien töiden esittely, lay-out 1999 Kansansoitinmuseon näyttely, Kaustisen kansantaiteenkeskus, Kaustinen 1996 Milanon Triennale, Suomen osasto, Milano, Italia 1996 Metsä ja arkkitehtuuri näyttely, Suomen Metsämuseo Lusto, Punkaharju 1995 Tapiolan Kirkkotarha, uurnahautausmaa 2004 Malmin Nova II, pysäköintihalli, m² 2003 Auroran sairaala-alueen aita ja portit, Helsinki 2001 Jyväskylän normaalikoulun ala-asteen pysäköintihalli 2001 Kaisaniemen tekojääradan huoltorakennukset ja katsomo, Helsinki 1998 Lahden tien meluesteet, Viikki, Helsinki 1997 Kyrölän ratapihan alikulkurakenteet, Tuusula 1996

14 14 Yleiset arkkitehtikilpailut, Suomi Jätkäsaaren peruskoulu/busholmens grundskola lunastus vaiheinen Jyväskylän Piippurannan asuntoaluekilpailu lunastus 2014 Vantaan Aurinkokiven koulukilpailu jaettu 3. palkinto 2013 Espoon Opinmäen koulukilpailu 2 lunastusta 2012 Hyvinkään korttelitalo lunastus 2011 Espoon Puolarmetsän sairaala, laajennus, 2-vaiheinen 2. palkinto 2008 Kirkkojärven koulu, Espoo kunniamaininta 2006 Kotkan museokeskus 1. palkinto 2005 Kulttuurikeskittymä Vantaalle kunniamaininta 2004 Lohjan kirjasto 1. palkinto, lunastus 2002 Sammon lukio, Tampere 3. palkinto 2002 Meri-Matin koulu, Espoo kunniamaininta 2001 Jyväskylän ylioppilastalo 1. palkinto 2001 Musiikkitalo, Helsinki, 2-vaiheinen- 1. vaihe erityismaininta vaihe lunastus 2000 Aurinkolahden koulu, Helsinki 2.palkinto 1999 Salon kulttuurikeskus 3.palkinto 1999 Turun kirjasto kunniamaininta 1998 Kestävän kehityksen päiväkoti, Viikki, Helsinki jaettu 3.palkinto 1997 Suomen Canberran suurlähetystö, Australia 2.palkinto 1997 Vaasan kaupunginkirjaston laajennus ja peruskorjaus 1.palkinto 1997 Lahden konsertti- ja kongressitalo, 3.palkinto vaiheinen kilpailu Suomen Berliinin suurlähetystö, Saksa kunniamaininta 1996 Raision pääkirjasto kunniamaininta 1996 Ruusutorpan koulu, Espoo kunniamaininta 1996

15 15 Katteluksen alue, Raisio lunastus 1995 Soinisen koulu, Helsinki 1.palkinto 1994 Nykytaiteen Museo, Helsinki 2 erikoismainintaa 1993 Iisalmen Luuniemen alue lunastus 1993 Kaunis Betonijulkisivukilpailu 3.palkinto 1993 Espoon pääkirjasto 1.palkinto 1992 Savonlinnan ydinkeskusta lunastus 1992 Malminkartanon kappeli, Helsinki 1.lunastus 1991 Haminan Tervasaaren alue 1.palkinto 1991 Raisio, Nuorikkalan alue jaettu 2.palkinto 1991 Suomen Metsätietokeskus ja Metsämuseo, Punkaharju 1. ja 2.palkinto, lunastus 1991 Tikkurilan Ortodoksinen kirkko, Vantaa 1.palkinto 1991 Salon keskusta jaettu 2.palkinto 1991 Tuusulan keskusta 2.palkinto 1991 Vihdin pääkirjasto 2.palkinto 1990 Lohjan Gunnarlan alue 1.palkinto 1990 Sodankylän vapaa-ajan keskus 1.palkinto 1990 Naantalin kaupungintalo 2.palkinto 1990 Kansantaiteenkeskus, Kaustinen 1.palkinto 1990 Suomen paviljonki, Sevillan maailmannäyttely kunniamaininta 1989 Maaningan kunnantalo 2.palkinto, lunastus 1988 Vaihtuvien näyttelyiden keskus, Helsinki jaettu 3.palkinto 1988 Haukiputaan seurakuntakeskus 1.palkinto, lunastus 1988 Suomen Pankin Turun konttori, 2-vaiheinen 1.lunastus 1987 Korkalovaaran kappeli, Rovaniemi 1.palkinto, jaettu 2.palkinto 1986 Haka-makasiini pientalo kunniamaininta 1986

16 16 Hausjärven vanhainkoti ja terveysasema 1.palkinto 1986 Keravan kulttuurikeskus kunniamaininta 1985 Kansainväliset arkkitehtikilpailut, yleiset Campus 2015, Otaniemen yliopistokilpailu 1. lunastus 2013 Världskulturmuseum, Göteborg lunastus 1999 Jyväskylän musiikki- ja taidekeskus, Suomi kunniamaininta 1997 Playhouse in Amsterdam kunniamaininta 1987 Västra Eriksberg, Göteborg lunastus 1993 pohjoismainen aatekilpailu Concert Hall in Copenhagen kunniamaininta 1993 Kutsukilpailut, Suomi Trauma- ja syöpäsairaala (Stantec Ltd kanssa) Helsinki 2015 Oulun Hiukkavaaran monitoimitalon IPT toteutus 2015 Kouvolan Brankkarin alueen suunnittelukilpailu 2014 Pirkkalan kaupungintalo ja asuinkerrostalot 1. palkinto 2014 Capellan Puistotien kortteleiden ideakilpailu, Helsinki 1. palkinto 2013 Wood City kaupunkikortteli, Helsinki 2012 Isokylän monitoimitalo, Kokkola 2012 OP-Pohjola osk, Helsinki, vuorovaikutteinen kutsukilpailu 2011 Tontinluovutuskilpailu, Tampere, VVO-Yhtymä 1. palkinto 2011 Huhtasuon koulu, Jyväskylä 2010 Monitoimitalo ja koulukeskus Kastelli, Oulu, 2-vaiheinen 1. palkinto Tali Ihantala keskus, Lappeenrannan kaupunki 2009 Suomen Tokion suurlähetystö 1. palkinto 2009 Mårtensbron koulu ja päiväkoti, Espoo 2009 Kolin kansallispuiston toiminta- ja palvelukeskus 2009

17 17 Haukiputaan ydinkeskustan ideakilpailu 2008 Hervanta, Tampere, asuinalue, VVO-Yhtymä Oyj 2. palkinto 2008 Seinäjoen kirjaston peruskorjaus ja laajennus 2008 Arabianranta, Helsinki, asuinkortteli, OP-Eläkekassa 2007 Lindholmin kolmion kortteli, ideakilpailu, Espoon kaupunki 1. palkinto 2007 Cygnaeuksen puiston asuinalue, Jyväskylä, VVO-yhtymä 1. palkinto 2007 Technopolis Jyväskylä, toimitilarakennukset 2007 Keskustakampuksen kirjasto, Helsingin yliopisto 2007 Meilahden sairaala-alue, uusi pääsisäänkäynnin aula 1. palkinto 2006 HUS-Kiinteistöt Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu, muotoilun ja liiketalouden oppilaitos 2006 Leppäsuon asuinkorttelit, Helsinki, KSV 2006 Tampereen Ratinan alueen kehitys, Skanska Oy ja Citycon Oy vaiheinen, m2, järjestäjä Tampereen kaupunki Toimistotalo Verkkosaarenkatu, Helsinki, Lindström Invest Oy 2005 Metsänhoitajankatu, arkkitehtikilpailu, ATT, Helsinki erityismaininta 2005 Asuinrakennukset, kehitysvammaisten ryhmäkoti ja lasten päiväkoti SOK:n pääkonttori, maankäyttösuunnitelma, Helsinki 2005 Tyrnävän terveysasema, Tyrnävän kunta 1. palkinto 2004 Senioriasunnot, Diakoniasäätiö Foibe, Helsinki 2004 EELA:n, EVI:n ja KTTK:n toimitalo, Viikki, Helsinki 1.palkinto 2003 Joensuun lyseon peruskoulu 1.palkinto 2003 Oulun asuntomessut, asuntoalue 2003 Kauhajoen yleissivistävä oppimiskeskus 2003 Mankkaa Business Park, Espoo, YIT kunniamaininta 2003 Kauniaisten keskustakilpailu 2002 Mellunmäen palvelukeskuksen uudisrakennus 2001 Rauman kaupunginkirjasto 1.palkinto 2000

18 18 Näkövammaisten toimitalo ja palvelukeskus, Helsinki 1.palkinto 2000 Laajasalon kirkko, Helsinki 2000 Asuinkorttelikilpailu Arabianranta, Helsinki 2000 Kampin keskus, Helsinki tarjoustyöyhteenliittymä Skanska/YIT, m2 Jyväskylän normaalikoulun ala-aste 1. palkinto 2000 Tampereen Teknillinen Korkeakoulu, V-vaihe 1999 Villasaaren asuntoalue Vuosaareen, Helsinki, ATT 1999 Viikin normaalikoulu, Helsinki 1999 Asuinkortteli, Sinebrychoffin alue, Helsinki 1.palkinto 1998 A-lehtien toimitalo, Helsinki 1998 Tapiolan kirkon kirkkotarhan muistolehto 1.palkinto 1997 ja uurnahautausmaa, Espoo Helsingin Yliopiston fysiikan laitos, 1.palkinto 1997 Kumpula, III-vaihe, Helsinki Kaisaniemen tekojääradan huoltorakennukset 1.palkinto 1997 ja katsomo, Helsinki Raision keskusta-alueen ideakilpailu 1996 Keravan liikekeskustan ideakilpailu kunniamaininta 1995 Ruoholahden keskuspysäköintitalo, Helsinki 1995 Viestintätalo Sanoma Oy, Helsinki 1995 Terveystiedon keskuskirjasto, HYKS, Helsinki 1995 Sosiaaliministeriön virastotalo, Kirkkokatu 4, Helsinki 1995 L.M.Ericssonin alueen ideakilpailu, Kirkkonummi kunniamaininta 1994 Helsingin pitäjän hautausmaa 1991 Hämeenkyrön kunnantalon laajennus 1990 Vellamonkatu 15, vanhusten palveluasunnot 1.palkinto 1988 ja lasten päiväkoti, Tampere Kankaanpään virastotalo 1988

19 19 Kansainväliset kutsukilpailut Tunnustukset Renaissance Museum, Oman 2014 Tampere Travel and Service Centre (AZPML kanssa), Tampere, Suomi 2014 Hotel Inter Continental/Wiener Eislaufverein/Konzerthaus, Wien, Itävalta 2013 Mattilanniemi Campus Competition, Jyväskylä 2013 Töölönlahden kortteli 2018, Helsinki 2011 Mystetskyj Arsenal, Kiev, Ukraina, 1. vaihe 2008 NS-Dokumentation Zentrum, München, Saksa 2008 Asuinalue, Miedzyzdroje, Puola 2007 BuSO, MPI ja vastaanottokeskus, Bryssel, Belgia 2007 The Museum of the History of Polish Jews 1.palkinto 2005 Varsova, Puola Finnforest Modular Office Competition, Suomi kunniamaininta 2003 Volkskundemuseum Graz, Itävalta 1998 Kunstmuseum Georg Schäfer, Schweinfurt, Saksa lunastus 1997 Realschule, Henstedt-Ulzburg, Berlin, Saksa lunastus 1996 Finlaysonin kanta-alue, Tampere 1.palkinto 1988 European Museum Forum: Vuoden 2015 Museopalkinto Kestävän kehityksen Erikoiskunniamaininta 2015 Suomen Luontokeskus Haltia European Union Prize for Contemporary Arachitecture 2015 Mies van der Rohe Award, 40 parhaan joukossa Puolanjuutalaisten historian museo, Varsova 2015 Arkkitehtuurin Finlandia palkinto 2014 Puolanjuutalaisten historian museo, Varsova SARPin eli Puolan arkkitehtijärjestön korkeimmat palkinnot: Vuoden rakennus Paras julkisin varoin toteutettu rakennus Puolanjuutalaisten historian museo, Varsova

20 20 Polityka-lehti, Puola, arkkitehtuuripalkinto 2013, ehdokas 2014 Puolanjuutalaisten historian museo, Varsova Suomen Puupalkinto 2013 Suomen Luontokeskus Haltia Väri09 ja Valaistuskohde 2009: Ulkovalaistussarja 2009 Merikeskus Vellamo Kaakkois-Suomen taidetoimikunta: Vuoden 2009 rakennus- ja ympäristötaidepalkinto 2009 Suomen Puuvenekeskus Suomi-palkinto, Opetusministeriö, osakkaat 2008 Vuoden Teräsrakenne 2008 Merikeskus Vellamo Chicago Athenaeum palkinto 2008 Puolanjuutalaisten historian museo Mies van der Rohe palkintoehdokas Puolanjuutalaisten Historian Museo 2015 Merikeskus Vellamo 2009 Lohjan kirjasto 2006 Kaustisen kansantaiteenkeskus 1998 Metsämuseo Lusto 1996 Rakentamisen Ruusu, Helsingin kaupunki Soinisen ala-asteen koulu 1997 Näkövammaisten toimitalo Iiris 2004 Best of Europe toimistorakennukset, ehdokas Iiris Näkövammaisten palvelukeskus 2004 Vuoden 2006 rakennushanke, Senaatti-kiinteistöt Oy 2006 ICT-talo, Turku kunniamaininta: Suomen Elintarviketurvallisuusvirasto EVIRA, Helsinki Rakennustaiteen Nuori Suomi-palkinto 1996, osakkaat yhdessä Mikko Kairan kanssa 1997 Vuoden betonirakenne Hausjärven vanhainkoti ja terveysasema 1992 Näyttelyt Arkkitehtuurimuseo, Helsinki Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Kilpailuista toteutukseen töitä vuosilta

21 21 Museum of the History of Polish Jews, Varsova, Puola Puolanjuutalaisten historian museo, Varsova How to build a museum? Laituri, Helsinki Museon vihkiäisten johdosta, järjestäjä Puolan suurlähetystö Puolanjuutalaisten historian museo, Varsova Arkkitehtuurimuseo, Helsinki Katsaus 2014 Puolanjuutalaisten historian museo, Varsova Arkkitehtuurimuseo, Helsinki Muutos Kohti kestävää tulevaisuutta Suomen Luontokeskus Haltia Architecture Exhibition: New Nordic Architecture Louisiana Museum of Modern Art, Humlebaek, Tanska Joensuun Lyseo Suomen arkkitehtuuria 2010/2011 Arkkitehtuurin museo, Helsinki Contemporary Art Centre, Guangzhou, Kiina Meilahden sairaala-alueen pääsisäänkäynti Seven connections Ikkuna suomalaiseen nykyarkkitehtuuriin Arkkitehtuurin museo, Helsinki Galleria Emil, Vanha Kirjastotalo, Tampere Puolanjuutalaisten historian museo The Best School in the World Rakennustaiteen museo, Helsinki, kiertonäyttely Institut finlandais, Pariisi, Ranska Joensuun Lyseo Finnish Architecture 08 09, SRM, Helsinki Eesti Arhitektuurimuuseumis Rotermanni Soolalaos, Tallinna, Viro Tampere, Tampella Budapest, Unkari, FUGA Milano, Italia: Politecnico di Milano Kotkan merikeskus Vellamo Kotkan Puuvenekeskus Architecture finlandaise 0809, Suomen arkkitehtuuria näyttelyn Ranskan-versio: Poitiers, Ranska: Maison de l'architecture de Poitou-Charentes Suomalaista nykyarkkitehtuuria näyttely Italia, Merano Merano arte Merikeskus Vellamo ATL 20-vuotisjuhlanäyttely, usea näyttelypaikka 2009 Suomen Metsämuseo ja metsätietokeskus Lusto, 1994 Kotkan merikeskus Vellamo, 2008

22 22 Chigago Athenaeum The New World Architecture Italia Firenzen yliopiston arkkitehtiosasto: SESV Kreikka Ateena: The Contemporary Space Athens Puolanjuutalaisten Historian Museo, Varsova Oppimisympäristöt London Festival of Architecture Järj. Suomen suurlähetystö, 33 Portland Place, London, UK Joensuun lyseon peruskoulu Venetsian arkkitehtuuribiennaali /Suomen osasto/a Aalto paviljonki Merikeskus Vellamo Finnish Architecture kiertonäyttely, Helsinki, SRM Eesti Arhiketuurimuuseum, Tallinna, Viro Casa dell Architettura, Rooma, Italia Kunstakademiets Arkitektskole, Kööpenhamina, Tanska Cite de l Architecture & du patrimoine, Pariisi, Ranska versio Pietarin kuvanveistomuseo, Venäjä versio Galleria Lavra, Arsenaali, Kiova, Ukraina versio Joensuun lyseon ala-aste EVIRA Suomen Elintarviketurvallisuusvirasto, Helsinki Suomen Rakennustaiteen Museo, Helsinki, SRM ajankohtaista museohanketta: Merikeskus Vellamo ja puolanjuutalaisten historian museo, Varsova DAZ Deutsches Architektur Zentrum, Berliini, Saksa Finnische Architektur Aktuelle Projekte im Bildungs- und Kulturbereich Merikeskus Vellamo Puolanjuutalaisten Historian Museo, Varsova Joensuun lyseon ala-aste Finnish Architecture näyttely, Helsinki, SRM 2006 Lohjan kirjasto Arkkitehtuurin Museo, Wroclaw, Puola, toukokuu elokuu 2006 Puolanjuutalaisten Historian Museon kilpailuvoittajan esittely ja pienoismallit Finnish Ethiopian Cooperation, järj. Ulkoministeriö Addis Ababa City Hall, Etiopia Kansantaiteenkeskus, Kaustinen Soinisen koulu Eestinmetsän lähipalvelukeskus Galicia Museum, Krakowa, Puola, Valon Talo, Puolanjuutalaisten Historian Museon kilpailuvoittajan esittely Venetsian Biennale, Suomen paviljonki 2006 City home New Residential Architecture in the Helsinki Region Residential Block Hietalahti, Bulevardin Aaria

23 23 Young Architects from Finland: Rainer Mahlamäki 2005 Näyttely Anconan yliopisto ja Italian Arkkitehtiliitto, Rooman osasto toimiston töiden esittely ja luento/rooma ja Ancona Yibaneh! (Rakennettakoon!) Juutalainen identiteetti nykyarkkitehtuurissa Kiertonäyttely Varsovassa Puolan Juutalaisten Historian museon kilpailuvoittaja ja pienoismalli Innovation & Design Expo, Hongkong ATL, osallistuminen yhteiseen Finnish Architecture osastoon 2005 Finnish Architecture näyttely, Helsinki, Tallinn, Riga Rauman kirjasto Taloja Itä-Suomesta, Praha, Tsekin tasavalta Järjestäjänä Itä-Suomen taidetoimikuntien rakennustaideryhmä 2003 Suomen Metsämuseo ja Metsätietokeskus Lusto Hospex Japan, Tokyo 2002 The 27th International Healthcare Engineering Exhibition Auroran sairaala, rakennus 15 Kiertonäyttely Finnish Architecture Photographed by Jussi Tiainen 2002 Suomen suurlähetystöt Helsingin yliopisto, Physicum, video Vaasan kaupunginkirjasto Kaustisen kansantaiteenkeskus Suomen arkkitehtuurin vuosikymmenet, Frankfurt am Main - Pariisi 2000 Järjestäjänä Suomen Rakennustaiteen Museo Kaustisen kansantaiteenkeskus Suomen Metsämuseo ja Metsätietokeskus Lusto Suomen Koulumuseo, Helsinki 2000 Soinisen ala-asteen koulu Free Way Nordic-Baltic Triennial in Tallinn 1999 Kutsuttuna, omien töiden esittely 4a Bienal Internacional de Arquitetura, Sâo Paulo, Brasilia 1999 Suomen Metsämuseo ja Metsätietokeskus Lusto Suomi Rakentaa näyttely, Helsinki 1997 Suomen Metsämuseo ja Metsätietokeskus Tampereen Teknillisen Korkeakoulun IV-vaihe Kaustisen kansantaiteenkeskus Kiertonäyttely Japanissa, Suomen Rakennustaiteen Museo 1997 Suomen Metsämuseo ja Metsätietokeskus Lusto Soinisen ala-asteen koulu Milanon Triennale, Milano (Suomen osasto, järj. Design Forum Finland) 1996 oman tuotannon esittely

24 24 Humanistinen Arkkitehtuuri näkemys suomalaiseen rakennustaiteeseen 1993 Alvar Aallon jälkeen, Suomen Pariisin Instituutti Haukiputaan seurakuntakeskus Kaustisen kansantaiteenkeskus Suomi Rakentaa näyttely, Helsinki 1992 Haukiputaan seurakuntakeskus Hausjärven vanhainkoti ja terveysasema Näyttelyluettelot seuraavista näyttelyistä esittelevät töitämme Finnish Architecture Review Finnish Architecture Finnish Architecture Finnish Architecture Venetsian Biennale, Italia 2008 Finnish Architecture 06 07, englanti/venäjä/kiina 2008 Finnische Architektur Aktuelle Projekte, Berliini 2007 Finnish Architecture Venetsian Biennale, Italia 2006 Finnish Architecture Suomen arkkitehtuurin vuosikymmenet a Bienal Internacional de Arquitetura, Sâo Paulo, Brasilia 1999 Suomi rakentaa, Helsinki 1998 Milanon Triennale, Milano, Italia 1996 Humanistinen arkkitehtuuri, Suomen Pariisin instituutti 1993 Suomi rakentaa, Helsinki 1992

25 25 Julkaistut projektit numero/vuosi Kastellin monitoimitalo, Oulu - Arkkitehtilehti 4/2015 Puolan juutalaisten historian museo, Varsova, Puola (Brasilia) Traveler. Luxe, Taiwan 125/ L industria delle costruzioni, Italia 442/ Detail, Saksa 6/ a+a magazine, Kiina Zeppelin, Romania 130/ l Arca International, Italia 122/ Archiworld, Design & Detail, Korea 228/ C3, Korea 361/ House Trends, Portugal 54/ Beyond Architecture / Art / Culture, Kiina Vol 024/ Rum, Ruotsi 147/ Architecture & Detail, Kiina 2/ Wettbewerbe aktuell, Saksa 4/ Details, Etelä-Korea 35/ Beton, Tsekin tasavalta 01/ IQD, Italia 10-12/ Interior Designer, China Architecture & Building Press, Kiina Vol 43/ Copper Architecture Forum, European Copper Institute, Belgia 35/ Architectural Record, USA 12/ Hadassah magazine, USA 10-11/ Architecture Update, Mumbai, Vol 7, Issue, Intia 5/ Arkkitehtilehti 4/ ICON, Iso-Britannia 124/ Copper Architecture Forum, European Copper Institute, Belgia Archiktektura murator, Puola 06/ ARCH, Puola 3/ Architecure Update, Mumbai, Intia Vol 7, Issue 5/ Poland Today, Puola 4/ A10, Hollanti 52/ MARK, Hollanti 45/2013

26 26 - ARCH, Slovenia 07-08/2013 kilpailu- ja suunnitteluvaihe - A10, Alankomaat 45/ L agenda International de l art, 2012, iad, Ranska Architectura, murator, Puola 03/ Interni & Décor, Etelä-Korea March Architektura & Biznes, Puola 01/ Octogon, Architecture & Design, Unkari 02/ Abstract Magazine, Belgia 43/ Arkkitehtilehti, Suomi 05/ av proyectos, Espanja 022/ Competitions Winner, USA 06/07 Volume 16, Number 4 / FORUM, Ruotsi 1 / future Arquitecturas, Espanja 1 / Museo, Suomi (English Edition) 2B / Wettbewerbe aktuell, Saksa 9 / Arkkitehtilehti 4 / Architektura, murator, Puola 9 / Fluid, Puola 54/ era 21, Tsekin Tasavalta 5 / A10 New European Architecture, Alankomaat 6 / Poland Monthly, Puola 44/ Architektura & Biznes, Puola 10/ a+u (Architecture+Urbanism), Japani 420/ Bauwelt, Saksa 32/2005 As Oy Helsingin Studio - Arkkitehtilehti 5/2013 Suomen Luontokeskus Haltia kenplatz.nikkeibp.co.jp/japani Trä, Ruotsi 4/ Plaani 2/ FORM, Ruotsi 4/ Arkkitehtilehti 4/ Ympäristö 5/ Kauppalehti Optio 13/ Blue Wings 09/2013 Meilahden sairaalan sisäänkäyntiaula, Helsinki - Architecture Technique, Kiina 06/ Arkkitehtilehti 3/ L industria della costruzioni 426/2012 Aiki, Suomen Tokion suurlähetystö. kilpailuvaihe - useat www-sivut - Of ARCH, Italia 113/ Architecture Competition Annual, Archiworld, Korea AV proyectos, Espanja 36/ Area, Italia 104/2009

27 27 As Oy Helsingin Pasaatituuli - Arkkitehtilehti 02/2010 Kotkan museokeskus Vellamo - Panorama, architecture newspaper, Kiina Revista Márgenes Arquitectura, Espanja 4/ Agefi LIFE, Sveitsi 1/ Design + Art in Greece, Kreikka 43/ Project Baltia 01/ Of ARCH, Italia 113/ Interior Public Space, Kiina 8 / Il Sole 24 ore Arketipo, Italia 34/ Detail 10, IW Magazine, Korea, special issue Span Magazine, Kiina 12/ Design from Scandinavia, Tanska 23/ Materia, Italia 61/ ACC Architecture, Crisis, Culture, Ukraina 01/ a+ architecture plus, Yhdistyneet Arabiemiraatit, Dubai 18/ Arkkitehtilehti 4 / A10#23, New European Architecture, Alankomaat Teräsrakenne, Suomi 4 / IW-magazine, Etelä-Korea 64/ Forum Aid, Ruotsi 4 / Architektura & Biznes, Puola 01/ Project Baltia, Baltian maat ja Venäjä 01 / 07 - FORUM, Ruotsi 1 / 06 - Museo, Suomi (English Edition) 2B / 06 - Museum Practice Magazine, Englanti kesä 2005 Frami D - Arkkitehtilehti 5 /2009 Suomen Puuvenekeskus, Kotka - Project Baltia 01/ Span Magazine, Kiina 12/ Arkkitehtilehti 4 / Teräsrakenne, Suomi 4 /2008 Tyrnävän terveysasema - Arkkitehtilehti 4 /2008 Lindholmin kolmion ideakilpailu - a+ architecture plus, Yhdistyneet Arabiemiraatit, Dubai 17/2007 Joensuun lyseon peruskoulu - aformazione, Italia 2/ World Architecture, New School Architecture from Europe, Kiina 10/ Span Magazine, Kiina 12/ id+c (Interior + construction), Kiina 165/ Interni & Décor, Etelä-Korea March New European Architecture A10#14, Alankomaat Arkkitehtilehti 6/2007

28 28 ICT-talo, Turku - aformazione, Italia 02/ Span Magazine, Kiina 12/ Concept, Etelä-Korea vol. 106/ Interni & Décor, Etelä-Korea March Teräsrakenne 2/ Arkkitehtilehti 6/2006 Suomen Elintarviketurvallisuusvirasto EVIRA - Span Magazine, Kiina 12/ Teräsrakenne 1/ Forum AID, Ruotsi 4/ Lasirakentaja 4/ Arkkitehtilehti 6/2006 Lohjan kirjasto - Costruire in Laterizio, Italia 136/ 10 - Interior Designer, China Architecture & Building Press 19/ 09 - a+w, Bibliotheken und Archive, Saksa 209/ 07 - Arkkitehtilehti 3 / 06 - Progettare, Italia 4 / 06 - Copper Architecture Forum, European Copper Institute 11 / 11 Exactum, Helsingin yliopisto - architonic.com Concept, Etelä-Korea vol. 106/ Domēz, International Review of Architecture, Kreikka 06 /07 - Fluid, Puola 54 /05 Espoon seurakuntayhtymän virastotalo Kirkonkymppi - Arkkitehtilehti 6 /2005 Rauman kaupunginkirjasto - Progettare, Italia 4 / 05 - Fluid, Puola 54 /05 - Arkkitehtilehti 6 / 04 Jyväskylän normaalikoulun ala-aste - Arkkitehtilehti 1 / 04 As Oy Bulevardin Aaria, Helsinki - Arkkitehtilehti 2 / 04 Laajennus - Suomen Metsämuseo Lusto, Punkaharju - PuuWoodHolzBois 2 / 04 Näkövammaisten toimitalo ja palvelukeskus Iiris - Arkkitehtilehti 2 / Valo 1 / Teräsrakenne 3 / Form & Funktion, Tanska 3 /2004

29 29 Vaasan kaupunginkirjasto - Interior Designer, China Architecture & Building Press 19/ 09 - Progettare, Italia 4 / 05 - Fluid, Puola 54 /05 - Arkkitehtilehti 1 / 02 Jyväskylän Ylioppilastalon laajennus - Arkkitehtilehti 6 / 03 Physicum ja Kumpulan tiedekirjasto, Helsingin yliopisto - L industria delle Costruzioni, Italia 370/ 03 - Arkkitehtilehti 3 / 01 - Teräsrakenne 3 / 01 Skanska Oy, toimitalo, Helsinki - Costruire, Italia 230/ 02 - Teräsrakenne 1 / 01 Eestinmetsän lähipalvelukeskus, Espoo - AW (Architektur + Wettbewerbe), Saksa 184/ 00 - Arkkitehtilehti 5 / 99 Soinisen ala-asteen koulu, Helsinki - Context 3, Korea 181/ 99 - Arkkitehtilehti 5 6/ 97 - Form Function Finland 4 / 95 Tampereen Teknillisen Korkeakoulun IV-rakennusvaihe - L industria delle Costruzioni, Italia 370/ 03 - Context 3, Korea 181/ 99 - Bauwelt, Saksa 10 / 98 - L Industria delle Costruzioni, Italia 321/ 98 - Arkkitehtilehti 1 / 97 - Teräsrakenne 3 / 95 Milanon Triennale, näyttelyosasto, Italia - Arkkitehtilehti 2-3 / 96 - Form Function Finland 4 / 95 Gunnarlan alue, Lohja - Arkkitehtilehti 1 / 96 Ilmajoen vanhainkoti - Arkkitehtilehti 2-3 / 95 Kaustisen Kansantaiteenkeskus - Architektura & Biznes, Puola 01/ Fluid, Puola 54 /05 - Träinformationen, Ruotsi 2 / 02 - Deutsche BauZeitschrift 8 / 00 - archi, Sveitsi 1 / 99 - Context 3, Korea 181/ 99

30 30 - AW (Architektur + Wettbewerbe), Saksa 179/ 99 - L Industria delle Costruzioni, Italia 335/ 99 - Arkkitehtilehti 2 / 98 - DOMUS, Italia 810/ 98 - L Industria delle Costruzioni, Italia 321/ 98 - Bauwelt, Saksa 10 / 98 - Architectural Review, Englanti 7 / 98 - Form Function Finland 3 / 97 - PUU, Suomi 4 / 97 - Spazio e Sozietà, Italia 78 / 97 - Form Function Finland 4 / 95 Suomen Metsämuseo ja Metsätietokeskus Lusto, Punkaharju - Architektura & Biznes, Puola 01/ Architecture of Israel Quarterly ( 2/ era 21, Tsekin Tasavalta 6 / 03 - Séquences Bois, Ranska 12 / 98 - L industria delle Costruzioni, Italia 315/ 98 - Spazio e Sozietà, Italia 78 / 97 - l Arca, Italia 112/ 97 - Architecture Méditerranéenne, Ranska 50 / 97 - PUU 4 / 97 - a+u (Architecture+Urbanism), Japani 5 / 96 - KA (Korean Architects), Etelä-Korea 2 / 96 - db (deutsche bauzeitung), Saksa 8 / 96 - Het houtblad, Alankomaat 5 / 96 - Architectural Review, Englanti 8 / 95 - Form Function Finland 2 / 95 - Detail, Saksa 6 / 95 - Bâtiments culturels, Ranska 8 / 95 - a+w (Architektur + Wettbewerbe), Saksa 164/ 95 - World Architecture, Englanti 38 / 95 - Ottagona, Italia 117/ 95 - Arkkitehtilehti 5-6 / 94 - PUU 2 / 94 - Takstooli 3 / 94 - Architecture, USA 9 / 94 - Building Design, Englanti 4 / 94 Haukiputaan seurakuntakeskus - a+w (Architektur + Wettbewerbe), Saksa 154/ 93 - Magyar építömüvészet, Unkari 6 / 93 - Arkkitehtilehti 1 / 92 Hausjärven vanhainkoti ja terveysasema - Arkkitehtilehti 4-5 / 91 Finlaysonin aluesuunnitelma, Tampere - Arkkitehtilehti 7 / 90

31 31 Arkkitehtuurioppaat Kirjat Turun seudun arkkitehtuuriopas esittelee toimistomme töistä seuraavat 2013 ICT-talo, Turku Suomen arkkitehtuuriopas esittelee toimistomme töistä seuraavat: Hausjärven vanhainkoti ja terveysasema Haukiputaan seurakuntakeskus Tampereen Teknillinen Korkeakoulu, IV vaihe Suomen Metsämuseo ja Metsätietokeskus Lusto Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten arkkitehtuuriopas, Otava 2007 esittelee toimistomme töistä seuraavat: Soinisen koulu Eestinmetsän lähipalvelukeskus Näkövammaisten toimintakeskus Iiris Espoon seurakuntakeskus EVIRA As Oy Bulevardin Aaria Helsingin yliopisto, Physicum ja Exactum Hervanta arkkitehtuuriopas Jouko Seppänen, Tampereen Offsetpalvelu Oy 2002 Tampereen Teknillinen Korkeakoulu, IV vaihe, Festia 100 Contemporary Concrete Buildings 2015 by Philip Jodidio Taschen, Saksa Puolanjuutalaisten historian museo, Varsova Formal Aesthetic of Architecture Façade III 2015 Preface by J.Scott Killburn Byspace, Boyuan Int l Press Co, Ltd, Kiina Puolanjuutalaisten historian museo, Varsova Works by Lahdelma & Mahlamäki Architects 2014 Rakennustieto, 152 pages Edited by Peter MacKeith Creating the Museum of the History of Polish Jews Puolanjuutalaisten historian museo, Varsova Finnish Architecture with Edge 2013 Photographed by Kari Palsila Edited and written by Tarja Nurmi Merikeskus Vellamo, Kotka Joensuun Lyseon peruskoulu

32 32 Office Building, 2013 Dalian University of Technology Press Edited by Hi-design International Publishing Co, Hong Kong, China Evira, Suomen Elintarviketurvallisuusvirasto Kauas katse kantaa Satakunnan arkkitehtuuripolitiikka, Satakunnnan taidetoimikunta 2012 Rauman kirjasto New Nordic Architecture & Identity 2012 Louisiana Museum of Modern Art, Denmark L agenda International de l art/for the art globe trotter International Art Diary, D-eDIT, Ranska 2012 Puolanjuutalaisten historian museo, Varsova Masterpieces, Library 2011 Architecture + Design Braun Publishing Switzerland, Manuela Roth Lohjan kirjasto World Public Architecture 2011 Dalian University of Technology Press Hi-design International Publishing (HK) Co., Ltd, Hong Kong, Kiina Merikeskus Vellamo, Kotka Hyödyllistä ja kaunistavaa, Senaatti-kiinteistöjen historia 2011 Edita, Helsinki, Jari Hanski ICT-talo, Turku The Best School in the World 2011 Museum of Finnish Architecture, Editor Maija Kasvio Joensuun lyseo, Joensuu Contemporary Architecture/Finland 2010 by Antonello Alici, Motta Architettura Suomen Metsämuseo ja Metsätietokeskus Lusto Rauman pääkirjasto Colleges & Universities Educational Spaces 2010 Braun Publishing, Switzerland, Sibylle Kramer Exactum, Helsingin yliopisto Physicum, Helsingin yliopisto Best Selection of Shanglin, Architectural Highlights 2010 Shanglin A&C Ltd, Hongkong, Kiina Exactum ja Physicum, Helsingin yliopisto Uurnahautausmaa, Tapiola Puolanjuutalaisten historian museo, Varsova

A R K K I T E H T I T O I M I S T O L A H D E L M A & M A H L A M Ä K I O Y

A R K K I T E H T I T O I M I S T O L A H D E L M A & M A H L A M Ä K I O Y 1 Toimisto Toimeksiannot Toimeksiantajat Uudisrakennukset Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy on perustettu vuonna 1997. Toimiston osakkaita ja toiminnasta vastuussa ovat professori Ilmari Lahdelma,

Lisätiedot

A R K K I T E H T I T O I M I S T O L A H D E L M A & M A H L A M Ä K I O Y

A R K K I T E H T I T O I M I S T O L A H D E L M A & M A H L A M Ä K I O Y 1 Toimisto Toimeksiannot Toimeksiantajat Uudisrakennukset Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy on perustettu vuonna 1997. Toimiston osakkaita ja toiminnasta vastuussa ovat professori Ilmari Lahdelma,

Lisätiedot

arkkitehtitoimisto karin krokfors oy

arkkitehtitoimisto karin krokfors oy Pihlajatie 18 00270 Helsinki puhelin 040 5040442 telefax 09 495496 ark@karinkrokfors.fi www.karinkrokfors.fi TOIMISTON REFERENSSIT TIEDOT TOIMISTOSTA Arkkitehtitoimisto Karin Krokfors Oy Toimisto on perustettu

Lisätiedot

Anssi Pellervo Lassila

Anssi Pellervo Lassila SEINÄJOKI Tiedekatu 2, FI-60320 Seinäjoki +358 6 414 1225 HELSINKI Eteläinen Hesperiankatu 8, FI-00100 Helsinki +358 50 364 8305 Anssi Pellervo Lassila Syntynyt 9.3.1973 Soinissa Opinnot ja tutkinnot Arkkitehdin

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 % KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4

Lisätiedot

Suunnittelukohteita 1 / 5. Merrasjärven Tähtikylän alueen B-sakaran asuinkerrostalot, Lahti 2015- - tilaajana YIT Rakennus Lahti

Suunnittelukohteita 1 / 5. Merrasjärven Tähtikylän alueen B-sakaran asuinkerrostalot, Lahti 2015- - tilaajana YIT Rakennus Lahti 1 / 5 Suunnittelukohteita Merrasjärven Tähtikylän alueen B-sakaran asuinkerrostalot, Lahti 2015- - tilaajana YIT Rakennus Lahti - kohteen laajuus n. 7000 br-m2 Annalan päiväkodin korjaus- ja muutostyöt,

Lisätiedot

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ:

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: Eteläesplanadi 16 Hämeentie 19 Eteläesplanadi 4 PERUSKORJAUSREFERENSSEJÄ Työ ja elinkeinoministeriön toimitalo o Laajuus: 11 380 brm2 Kaikukatu

Lisätiedot

CV 1 2 / 2 0 1 2 JORDAN TAINA HENKILÖTIEDOT YLEMPI KOULUTUS JATKO- OPINNOT TEHTÄVÄT. Sähköpostiosoite. Tärkeimmät oppiaineet ja

CV 1 2 / 2 0 1 2 JORDAN TAINA HENKILÖTIEDOT YLEMPI KOULUTUS JATKO- OPINNOT TEHTÄVÄT. Sähköpostiosoite. Tärkeimmät oppiaineet ja HENKILÖTIEDOT Puhelin Sähköpostiosoite JORDAN TAINA 040 552 4846 YLEMPI KOULUTUS Tutkinnon nimi Tutkinnon nimi Arkkitehti 2000 Tampereen teknillinen korkeakoulu, TKK Rakennusarkkitehti 1991 Tampereen teknillinen

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Mitkä olivat vetovoimaisimmat alueet, paikkakunnat, suosituimmat kohteet, väkirikkaimmat tapahtumat? Entäpä flopit? Heikki Artman Art-Travel Oy Matkailun kehitys

Lisätiedot

Turun Yliopiston Rauman kampusalueen kehittäminen 2013. Hattelmalan tiivis ja matala asuntokortteli, Hämeenlinna 2003

Turun Yliopiston Rauman kampusalueen kehittäminen 2013. Hattelmalan tiivis ja matala asuntokortteli, Hämeenlinna 2003 ARKKITEHDITLSV Arkkitehdit LSV Oy Laukontori 10 B 2, 33200 Tampere puh. 03-314 318 00 fax. 03-314 318 33 e-mail: info@arkkitehditlsv.fi URL: www.arkkitehditlsv.fi REFERENSSIKOHTEET HANKE- JA ESISUUNNITTELU

Lisätiedot

GUNNEL ADLERCREUTZ s. 1941

GUNNEL ADLERCREUTZ s. 1941 GUNNEL ADLERCREUTZ s. 1941 Adlercreutz & Co., arkkitehtitoimisto Oy, osakas; suunnittelijana useissa eri arkkitehtitoimistoissa (1970-1990luvuilla) Espoon kaupunki, asemakaava- ja talosuunnitteluosasto,

Lisätiedot

Karin Krokfors Arkkitehti SAFA. Syntynyt Helsingissä 1960 JATKO-OPINNOT

Karin Krokfors Arkkitehti SAFA. Syntynyt Helsingissä 1960 JATKO-OPINNOT CV Karin Krokfors Arkkitehti SAFA Syntynyt Helsingissä 1960 JATKO-OPINNOT 2008-2009 Vieraileva väitöstutkija, University College London, Bartlett, Faculty of Built Environment 2006- Väitöskirjatyö TKK/Arkkitehtuurin

Lisätiedot

TÄYDENNYS- Asiantuntijaksi Aasiaan, KUAKK, 1996 KOULUTUS Korjausrakentamiskurssi, Taideteollinen Korkeakoulu 1993

TÄYDENNYS- Asiantuntijaksi Aasiaan, KUAKK, 1996 KOULUTUS Korjausrakentamiskurssi, Taideteollinen Korkeakoulu 1993 17.10.12 1/3 CV HENKILÖTIEDOT Petri Eerikäinen Suolakivenkatu 18 A 28, 00810 Helsinki Puh. 050 538 7430 ark.eerikainen@wmail.fi KOULUTUS Arkkitehti, TKK, 1986 Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) jäsen, ARK

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

VIIRI-YLINENPÄÄ OY 16.9.2013

VIIRI-YLINENPÄÄ OY 16.9.2013 VIIRI-YLINENPÄÄ OY 16.9.2013 1 / 7 YRITYS Arkkitehti- ja sisustussuunnittelutoimisto Viiri-Ylinenpää Oy Y-Tunnus 2278939-9 Arkkitehtitoimistojen liiton (ATL) jäsen Vahinkovastuuvakuutus (ATL/ IF Vahinkovakuutus

Lisätiedot

koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos -69--70, Suomen Taideakatemian koulu -70--73

koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos -69--70, Suomen Taideakatemian koulu -70--73 cv Jukka Nopsanen, taidemaalari, s.1950 Helsinki os. Saarnakuja 10, 03400 Vihti p. 0405491045 e-mail jukka.nopsanen@kolumbus.fi kotisivut http://www.jukkanopsanen.fi koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Kevään 2018 hakukierroksilla sähköiseen järjestelmään jätetyt ensi- ja toissijaiset hakemukset. Santiago de Chile,

Kevään 2018 hakukierroksilla sähköiseen järjestelmään jätetyt ensi- ja toissijaiset hakemukset. Santiago de Chile, EDUFI-harjoittelu Kevään 8 hakukierroksilla sähköiseen järjestelmään jätetyt ensi- ja toissijaiset hakemukset Business Finland San Jose (Sao Paolo), Brazil Santiago de, Espanja Madrid, Spain 4 Etelä-Afrikka

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 22.3.2013 Tammikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jyväskylän ja Kuopion seudun edellä

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 22.3.2013 Tammikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jyväskylän ja Kuopion seudun edellä KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 22.3.2013 Tammikuu Yöpymiset ulkomailta + 28 % tammikuussa Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (10.500) lisääntyivät tammikuussa

Lisätiedot

KARIN WIDNÄS CV. Syntynyt Helsingissä 1946. Opinnot. 1970 1976 Taideteollinen korkeakoulu/keramiikkasuunnittelu. Studio. 1978 1994 Helsinki

KARIN WIDNÄS CV. Syntynyt Helsingissä 1946. Opinnot. 1970 1976 Taideteollinen korkeakoulu/keramiikkasuunnittelu. Studio. 1978 1994 Helsinki KARIN WIDNÄS CV Syntynyt Helsingissä 1946 Opinnot 1970 1976 Taideteollinen korkeakoulu/keramiikkasuunnittelu Studio 1978 1994 Helsinki 1994 - Fiskars Opetus 1976- Suomi, Ruotsi, USA, Venezuela, Etelä-Korea

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Yöpymiset + 31 % tammikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (3.600) lisääntyivät tammikuussa 30,7 % vuoden 2011 tammikuuhun verrattuna.

Lisätiedot

A F K S ARKKITEHDIT FRONDELIUS + KEPPO + SALMENPERÄ OY PORTFOLIO

A F K S ARKKITEHDIT FRONDELIUS + KEPPO + SALMENPERÄ OY PORTFOLIO A F K S ARKKITEHDIT FRONDELIUS + KEPPO + SALMENPERÄ OY PORTFOLIO A F K S / ARKKITEHDIT FRONDELIUS+KEPPO+SALMENPERÄ OY Toimisto on perustettu vuonna 1998.Toimialojamme ovat rakennussuunnittelu, korjausrakentaminen,

Lisätiedot

Opinnot. Jäsenyydet. Yksityisnäyttelyt. TARJA UNKARI - Curriculum Vitae

Opinnot. Jäsenyydet. Yksityisnäyttelyt. TARJA UNKARI - Curriculum Vitae TARJA UNKARI - Curriculum Vitae Opinnot Kuvataiteilija, Suomen Taideakatemian koulu 1964-1968, kuvataiteen loppututkinto 1963-64 Helsingin yliopiston piirustuslaitos 1964-68 Suomen Taideakatemian koulu

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

Karttahuoneen karttavalikoima 2009

Karttahuoneen karttavalikoima 2009 www kartat marras 2009.xls Page 1 Karttahuoneen karttavalikoima 2009 16.11.2009 * tuote on kirja Hallwag Distoguide tiekartat 978-3-8283-0033-0 Alankomaat 1:200 000 978-3-8283-0005-7 Australia 1:4 milj.

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

Aboa Vetus & Ars Nova - museo* On Aineen taidemuseo On Alvar Aalto-museo* On

Aboa Vetus & Ars Nova - museo* On Aineen taidemuseo On Alvar Aalto-museo* On Aboa Vetus & Ars Nova - museo* On 37 9 214 715 Aineen taidemuseo On 37 6 140 696 Alvar Aalto-museo* On 37 14 334 001 Amos Andersons konstmuseum* Ei 37 15 381 013 Designmuseo* Ei 47 21 677 585 Didrichsenin

Lisätiedot

Maailman valutuotanto

Maailman valutuotanto Maailman valutuotanto Yhteenveto Modern Castings-lehden ja American Foundry Society (AFS) - yhdistyksen tilastoimista luvuista vuosilta 2004, 2006, 2008, 2010 ja 2012 Tuula Höök 9.9.2014 Tilastoinnissa

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Marraskuu. Yöpymiset 3 % miinuksella. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Turun seudun edellä

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Marraskuu. Yöpymiset 3 % miinuksella. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Turun seudun edellä KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 16.1.2013 Marraskuu Yöpymiset 3 % miinuksella Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (163.000) vähenivät tammi-marraskuussa 3,1 % edellisvuodesta.

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-lokakuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (107.600) lisääntyivät tammi-lokakuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE. Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia. e-mail. mauri.keinanen@hotmail.

MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE. Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia. e-mail. mauri.keinanen@hotmail. MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia e-mail. mauri.keinanen@hotmail.com Puh. 044-3299678 OPINNOT - Lahden Taideinstituutti, ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Kesäkuu. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Mikkelin seudun edellä

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Kesäkuu. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Mikkelin seudun edellä KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 20.8.2012 Kesäkuu Yöpymiset ulkomailta + 4 % tammi-kesäkuussa Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (70.300) lisääntyivät tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

Tasavallan presidentin asetus

Tasavallan presidentin asetus Tasavallan presidentin asetus Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista ja konsulipalveluiden järjestämisestä ulkoasiainhallinnossa Tasavallan presidentin päätöksen mukaisesti säädetään ulkoasiainhallintolain

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

KAUKO RÄSÄNEN kuvanveistäjä 1926 2015

KAUKO RÄSÄNEN kuvanveistäjä 1926 2015 KAUKO RÄSÄNEN kuvanveistäjä 1926 2015 Taideopinnot: Suomen Taideakatemian koulu 1946-50 Kotimaiset yhteis- ja ryhmänäyttelyt: Osallistunut näyttelyihin vuodesta 1948 Suomen Taiteilijaseuran vuosinäyttelyt

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Yöpymiset + 4 % tammi-heinäkuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.400) lisääntyivät tammi-heinäkuussa 3,9 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

Saapuneet lehdet ja numerot

Saapuneet lehdet ja numerot PrettyCirc - Saapuneet lehdet ja numerot 5.5.2014 sivu 1 Saapuneet lehdet ja numerot - Vuosi Volyymi Numero Pvm Kpl 2G : Revista internacional de arquitectura 1997 1 0 1998 8 0 1999 10 21.12.2000 1 1999

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -

Lisätiedot

Coloplastin paikallistoimistot

Coloplastin paikallistoimistot Afrikka Aasia Australia Eurooppa Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka Afrikka Algeria (ranska, arabia) (maksuton*) +213 0560 16 50 18, +213 0560 16 59 59 sunnuntai torstai, 9.00 17.00 dzconsumerservice@coloplast.com

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2017*)

muutos *) %-yks. % 2017*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2016 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2016: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa

23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa 23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa Pekka Pajakkala Senior Advisor, VTT President of EUROCONSTRUCT 2012 23.5.2012 2 Rakentamisen näkymät EU, CEE, SUOMI 1. VTT 2. TALOUDEN JA RAKENTAMISEN

Lisätiedot

arkkitehtitoimisto karin krokfors oy

arkkitehtitoimisto karin krokfors oy CV KARIN KROKFORS TkL, arkkitehti SAFA Syntynyt Helsingissä 1960 GSM: 040-5040442 sähköposti: JATKO-OPINNOT 2008-2009 Vieraileva väitöstutkija, University College London, Bartlett, Faculty of Built Environment

Lisätiedot

CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET

CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET Taidemaalariliitto, Varsinainen jäsen Botnia Taiteilijaseura 2005 Suomen Taidegraafikot, Varsinainen jäsen 2005 Kuvasto 2005 Pohjalainen Taiteilijaliitto 2004 Vaasan Taiteilijaseura

Lisätiedot

OOPEAA OFFICE FOR PERIPHERAL ARCHITECTURE CV

OOPEAA OFFICE FOR PERIPHERAL ARCHITECTURE CV OOPEAA OFFICE FOR PERIPHERAL ARCHITECTURE CV OOPEAA OFFICE FOR PERIPHERAL ARCHITECTURE www.oopeaa.com Anssi Lassila (s. Soini, 1973) on OOPEAA Office for Peripheral perustaja ja johtaja. Opiskelijakilpailun

Lisätiedot

*) %-yks. % 2018*)

*) %-yks. % 2018*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET:

LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET: LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET: 1. Viljavuuspalvelu Oy - kerrosala 4.200 ka-m2 - toteutunut vuonna 1992 2. K-Rauta, vaihe 1, Mikkeli - rakennuttaja Kesko Oyj - kerrosala 2.300 ka-m2 - toteutus vuonna 1997

Lisätiedot

Ratkaistut kutsukilpailut 2000 2002 Genomförda tävlingar för inbjudna - Judged Finnish competitions for invited 2000 2002

Ratkaistut kutsukilpailut 2000 2002 Genomförda tävlingar för inbjudna - Judged Finnish competitions for invited 2000 2002 Ratkaistut kutsukilpailut 2000 2002 Genomförda tävlingar för inbjudna - Judged Finnish competitions for invited 2000 2002 2002 Sakarinmäki, Sipoo 1. sija Arkkitehdit FLN Oy 2. sija Arkkitehtitoimisto Häkli

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Toimiston palveluksessa vuodesta 1996 Kokemusta arkkitehtisuunnittelusta 21 vuotta Vastuualueet: Toimii vastaavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme Erityisosaaminen: Oppilaitokset Koulutus

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Toimiston palveluksessa vuodesta 1996 Kokemusta arkkitehtisuunnittelusta 20 vuotta Vastuualueet: Toimii vastaavana ja avustavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme Erityisosaaminen: Oppilaitokset

Lisätiedot

POGANITSCH MARTIN, arkkitehti SAFA, Dipl.-Ins. (henkilöreferenssi)

POGANITSCH MARTIN, arkkitehti SAFA, Dipl.-Ins. (henkilöreferenssi) POGANITSCH MARTIN, arkkitehti SAFA, Dipl.-Ins. (henkilöreferenssi) Syntynyt 16.08.1973, Klagenfurt, Itävalta Koulutus Graz University of Technology 2002 Diplomityö: panem et circenses, bread and games;

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2016

muutos *) %-yks. % 2016 TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2015 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2015: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

2015 Saimaan Ammattikorkeakoulu, kuvataide, -Master of Culture and Arts, YAMK

2015 Saimaan Ammattikorkeakoulu, kuvataide, -Master of Culture and Arts, YAMK Leena Illukka Helsinki s.1962 Porvoo leenaillukka@hotmail.com http://www.finnishdesigners.fi http://leenaillukka.com http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi http://helsingintaiteilijaseura.fi KOULUTUS 2015

Lisätiedot

ekotehokas toimitalo Suunnittelukilpailu 5.5.2010 8.10.2010

ekotehokas toimitalo Suunnittelukilpailu 5.5.2010 8.10.2010 Viikin Synergiatalo Suomen ympäristökeskuksen ekotehokas toimitalo Suunnittelukilpailu..2 8..2 ARVOSTELUPÖYTÄKIRJAN kuvaliite, kilpailuehdotukset Viikki Synergy Building The Finnish Environment Institute

Lisätiedot

3. Museoiden yleisöpalvelut 2017

3. Museoiden yleisöpalvelut 2017 3. MUSEOIDEN YLEISÖPALVELUT 2017 3.1.1 Yhteenveto: Maakuntamuseot, aluetaidemuseot ja valtakunnalliset erikoismuseot (vos + 10%) 3.1.2 Yhteenveto: Muut valtionosuuden piirissä olevat museot 3.2 Muut päätoimisesti

Lisätiedot

Suunnittelukohteita 1 / 5. Asunto-osakeyhtiö Piipon Pinja, Lempäälä tilaajana Arkta Oy - kohteen laajuus n br-m²

Suunnittelukohteita 1 / 5. Asunto-osakeyhtiö Piipon Pinja, Lempäälä tilaajana Arkta Oy - kohteen laajuus n br-m² 1 / 5 Suunnittelukohteita Asunto-osakeyhtiö Piipon Pinja, Lempäälä 2016- - tilaajana Arkta Oy Avoimen tilarakenteen mukaisen koulun konseptisuunnitelma, Tampere 2016 - tilaajana Lehto Group Oyj Tesoman

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku CURRICULUM VITAE Nimi: Anja Levoranta s.1938, Noormarkku Taidekoulutus Kurssimuotoisia opintoja mm. Vapaassa taidekoulussa, Oriveden opistossa, Kuusamon kansanopistossa ja Helsingin Taiteilijaseuran kursseilla.

Lisätiedot

Suomen ottelut arvokisoissa

Suomen ottelut arvokisoissa Suomen ottelut arvokisoissa Miesten MM-kilpailut 1952 NEUVOSTOLIITTO - 11. Alkulohko A 17.08.52 Puola 0-3 Moskova 19.08.52 Bulgaria 0-3 Moskova 20.08.52 Unkari 0-3 Moskova Sijat 7.-11. 23.08.52 Libanon

Lisätiedot

Julkisten tutkimustoimijoiden verkosto. Lähde: Tekes ja EK

Julkisten tutkimustoimijoiden verkosto. Lähde: Tekes ja EK T&K&I-TOIMINTA Julkisten tutkimustoimijoiden verkosto Lähde: Tekes ja EK Korkeakoulusektorin tutkimusmenon kehitys Lähde: Tilastokeskus Korkeakoulusektorin tutkimusmenon jakautuminen Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

VANTAA Matkailun tunnuslukuja

VANTAA Matkailun tunnuslukuja VANTAA Matkailun tunnuslukuja Kesäkuu 212 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset ulkomailta kesäkuussa + 8 % Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.3) lisääntyivät kesäkuussa edellisvuodesta

Lisätiedot

Espoo rakentaa puusta. Puupäivä 28.11. 2013 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko

Espoo rakentaa puusta. Puupäivä 28.11. 2013 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Espoo rakentaa puusta Puupäivä 28.11. 2013 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Puurakentaminen on tulevaisuutta Espoon, TEM:n ja Aalto-yliopiston yhteistyösopimus. Tarkoituksena on edistää merkittävästi

Lisätiedot

4. Museoiden kokoelmatoiminta 2017

4. Museoiden kokoelmatoiminta 2017 4. MUSEOIDEN KOKOELMATOIMINTA 2017 4.1.1 Yhteenveto: Maakuntamuseot, aluetaidemuseot ja valtakunnalliset erikoismuseot (vos + 10%) 4.1.2 Yhteenveto: Muut valtionosuuden piirissä olevat museot 4.2 Muut

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Puoluekokous 17. 18.6.2017 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki

Lisätiedot

koulutuksesta kuvaajia

koulutuksesta kuvaajia 3 25 2 15 1 5 22. Teknillisten korkeakoulujen ja tiedekuntien opiskelijamäärät opettajaa kohti (1981, 199 ja 2) Lähde: Opetusministeriön KOTA-tietokanta. TKK TTKK LTKK OY ÅA Perus- ja jatko-opiskelija/opetuksen

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025 TraiNet-kyselyyn vastanneet. Työskentelen, toimin yrittäjänä tai opiskelen: 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 120 130 opetus- ja kulttuuriministeriössä

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO. Jari Kukkonen

REFERENSSILUETTELO. Jari Kukkonen REFERENSSILUETTELO Jari Kukkonen Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358 10 3206580 REFERENSSILUETTELO 15.5.2014

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE. Simo Heikkilä Sisustusarkkitehti, SIO

CURRICULUM VITAE. Simo Heikkilä Sisustusarkkitehti, SIO CURRICULUM VITAE Simo Heikkilä Sisustusarkkitehti, SIO 1943 1967 1967-70 1971- syntynyt Helsingissä sisustusarkkitehti, Taideteollinen Korkeakoulu, suunnittelija, Marimekko Oy, oma studio: huonekalu-,

Lisätiedot

arkkitehtitoimisto karin krokfors oy

arkkitehtitoimisto karin krokfors oy hämeentie 133 A, 00560 helsinki p +358 9 42412480 f +358 9 42412481 ark@karinkrokfors.fi www.karinkrokfors.fi ARKKITEHTITOIMISTO KARIN KROKFORS OY, TOIMISTON TIEDOT JA REFERENSSIT TIEDOT TOIMISTOSTA Arkkitehtitoimisto

Lisätiedot

Koulu. aloituspaikoista paikat, paikat, minimi

Koulu. aloituspaikoista paikat, paikat, minimi 3.10.17 3.10.17 Facta.9.17, lv 17-18 16,3 u %.9.16 eet Alueella asuvat koulutulokkaat eli kouluun 83,7 % v. 11 Aurinkolahden peruskoulu Itäkeskuksen peruskoulu Keinutien ala-asteen koulu Kontulan ala-asteen

Lisätiedot

3. Museoiden yleisöpalvelut 2016

3. Museoiden yleisöpalvelut 2016 3. MUSEOIDEN YLEISÖPALVELUT 2016 3.1.1 Yhteenveto: Maakuntamuseot, aluetaidemuseot ja valtakunnalliset erikoismuseot (vos + 10%) 3.1.2 Yhteenveto: Muut valtionosuuden piirissä olevat museot 3.2 Muut päätoimisesti

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

4. Museoiden kokoelmatoiminta 2016

4. Museoiden kokoelmatoiminta 2016 4. MUSEOIDEN KOKOELMATOIMINTA 2016 4.1.1 Yhteenveto: Maakuntamuseot, aluetaidemuseot ja valtakunnalliset erikoismuseot (vos + 10%) 4.1.2 Yhteenveto: Muut valtionosuuden piirissä olevat museot 4.2 Muut

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2015

Markkinaraportti / elokuu 2015 Markkinaraportti / elokuu 2015 Yöpymiset yli 6 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa yli 6 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 407.100, oli kaikkien aikojen elokuun ennätys. Kotimaasta

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Puoluekokous 16.-17.6.2018 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 6

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

ALUE 1 Koulun nimi Nykyinen painotettu oppiaine luokkaaste

ALUE 1 Koulun nimi Nykyinen painotettu oppiaine luokkaaste Soveltuvuusluokkaverkko 1.8.2016 alkaen ALUE 1 Koulun nimi Nykyinen painotettu oppiaine luokkaaste oppilas määrä Ehdotus 1.8.2016 luokka-aste oppilasmäärä Aurinkolahden pk, 7-9 Teknologia 7.-9. 32 Teknologia

Lisätiedot

Hakalankatu 10 B, 60100 Seinäjoki Tehtaankatu 29 a, 00150 Helsinki +358 6 4141225 www.lassilahirvilammi.fi

Hakalankatu 10 B, 60100 Seinäjoki Tehtaankatu 29 a, 00150 Helsinki +358 6 4141225 www.lassilahirvilammi.fi Hakalankatu 10 B, 60100 Seinäjoki Tehtaankatu 29 a, 00150 Helsinki +358 6 4141225 www.lassilahirvilammi.fi Lassila Hirvilammi Architects works on a great variety of different projects: churches, office

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Käyttötilastot www.vaalit.fi - toukokuussa 2007

Käyttötilastot www.vaalit.fi - toukokuussa 2007 Käyttötilastot www.vaalit.fi Yhteenveto ajalta: toukokuussa 2007 Luotu 01-Jun-2007 03:54 EEST [Päivätilastot] [Tuntitilastot] [URL:t] [Sisääntulosivut] [Ulosmenosivut] [Koneet] [Hakupalvelimet] [Hakusanat]

Lisätiedot

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. :

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : EDUSKUNNAN KOKOELMAT AINEEN SÄÄTIÖ SANOMALEHTI KALEVA RAUMAN SEUDUN OSUUSPANKKI RAUMAN KAUPUNKI PORIN KAUPUNKI CEDERCREUTZIN MUSEO, HARJAVALTA TURUN KAUPUNKI

Lisätiedot

Markkinaraportti / kesäkuu 2015

Markkinaraportti / kesäkuu 2015 Markkinaraportti / kesäkuu 2015 Yöpymiset 2,5 % plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä kesäkuussa 2,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät yli neljä prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

Markkinaraportti / huhtikuu 2015

Markkinaraportti / huhtikuu 2015 Markkinaraportti / huhtikuu 2015 Yöpymiset lähes ennallaan Yöpymiset pysyivät Helsingissä huhtikuussa melkein vuoden takaisella tasolla. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaan prosentin yöpymismäärän

Lisätiedot

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät ( ) Keskihajonta Kansallinen keskiarvo Hongkong 571 (61) h Venäjä 568 (66) h Suomi 568 (64) h Singapore 567 (80) h Pohjois-Irlanti 558 (76) h Yhdysvallat

Lisätiedot

Markkinaraportti / toukokuu 2015

Markkinaraportti / toukokuu 2015 Markkinaraportti / toukokuu 2015 Yöpymiset 3,5 % miinuksella Yöpymiset vähenivät Helsingissä toukokuussa 3,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset vähenivät runsaat viisi prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 02.02.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 02.02.2012 1( 21) Koko maa 12 / S 02.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 32 2 5 79 7 98 1 1

Lisätiedot

Markkinaraportti / maaliskuu 2015

Markkinaraportti / maaliskuu 2015 Markkinaraportti / maaliskuu 2015 Yöpymiset runsaan prosentin plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä maaliskuussa 1,2 %. Kasvu tuli pääosin ulkomailta yöpymismäärän lisääntyessä 2,0 %. Kotimaasta

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO. Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014

REFERENSSILUETTELO. Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014 REFERENSSILUETTELO Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014 Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh:

Lisätiedot

Urbaania kerrosrakentamista

Urbaania kerrosrakentamista Rethink Construction Urbaania kerrosrakentamista Stora Enso Building and Living Building Solutions Industrial components Sawn goods Tuotteita rakentamiseen ja rakennusteollisuuden Komponentteja ikkunaovi-

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa 12 / S 0.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 2 61 9 104 9 1 6 3 99

Lisätiedot

Susanna Paavola, Vantaan kaupunginmuseo

Susanna Paavola, Vantaan kaupunginmuseo Aika 27.11.2014 klo 8.30 9.57 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja, puheenjohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Hannu Jaakkola, arkkitehti

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 13.01.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 13.01.2012 1( 21) Koko maa / S.. ( ) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology. sijaiset hakijat Kaikki hakijat.

Lisätiedot

Pääsuunnittelija tai projektinvetäjä vuodesta 1983, sitä ennen suunnitteluryhmän jäsenenä

Pääsuunnittelija tai projektinvetäjä vuodesta 1983, sitä ennen suunnitteluryhmän jäsenenä CURRICULUM VITAE Jari Kuorelahti s.1956 Arkkitehti SAFA Pätevyydet: RakMK A2 kohdan 4.2.2 vaativuusluokan AA ARK-rakennussuunnittelijan pätevyys FISE Oy:n toteama vaativuusluokan A ARK-rakennussuunnittelija

Lisätiedot