Turulan konepajalla panostetaan ensiluokkaiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turulan konepajalla panostetaan ensiluokkaiseen"

Transkriptio

1 Tehtaanjohtaja Ilkka Hiltunen ja kolme Brasiliaan lähtevää järeää kiekkosuodatinta. Turulan konepajalla panostetaan ensiluokkaiseen teknologiaan Teknologiayritys Outotec on ottanut Turulan konepajansa hitsaustuotannossa käyttöön Kempin ArcQualitylaadunhallintajärjestelmän ja suunnittelee sen käyttöönottoa myös muissa tehtaissaan. Tehtaanjohtaja Ilkka Hiltunen toteaa, että hitsauksen laadunhallinta on tärkeä osa konepajan toimintaa. Laatu on helpompi saada ylös, kun tuotanto on omissa käsissä. ArcQuality on moderni ja ajan tasalla oleva osa laadunhallintaa, Hiltunen kehaisee. Tuotannon kehityspäällikkö Kari Koistinen muistuttaa, että laatu ja tuottavuus kulkevat käsi kädessä. Hänen mukaansa hyvä hitsauslaatu saadaan aikaan järjestämällä yrityksen laadunvarmistus kuntoon. Valmistajan on toimitettava tilaajalle sopimuksen mukaista laatua, ja tuotteen laatu on kyettävä myös konkreettisesti todistamaan sekä tilaajalle että tarkastuslaitokselle. Konepajamiehet vasemmalta oikealle: Kari Koistinen, Ilkka Hiltunen ja Rauno Kakkola. 1 Case: ArcQuality / Outotec

2 Laadun varmistaja Outotec Turula on panostanut rohkeasti uusiin teknologioihin koko olemassaolonsa ajan varmistaakseen saumattoman tuotantoprosessin. Turulassa on tilaa neliömetriä ja sieltä löytyvät niin suuret materiaalivarastot kuin esikäsittelytilat. Turulan pajalla on arviolta 70 MIG/MAG-, TIG- ja MMA-virtalähdettä. ArcQuality-järjestelmää käyttämällä laatu pystytään todentamaan konkreettisesti, mikä antaa selkeää kilpailuetua Outotecille. Tämän parempaa ei voi olla. Aiemmin oli tapauksia, joissa asiakkaalle piti tarkoin eritellä, kuka oli hitsannut minkäkin sauman ja milloin. Nyt järjestelmä kerää nämä tiedot automaattisesti, hehkuttaa Ilkka Hiltunen. Kari Koistinen lisää, että ArcQuality on erittäin hyvä työkalu työnjohdolle, sillä sen avulla poikkeamiin voi puuttua välittömästi. Pitkän linjan konepajamies tietää mistä puhuu, sillä hän ollut yhtiössä jo 30 vuotta. Hitsauskoordinaattori Rauno Kakkola on yhtä lailla vakuuttunut ArcQualityn toimivuudesta. Hän huomauttaa, että hitsaustyötä saa tehdä vain ammattitaitoinen hitsaaja, jonka pätevyyksiä valvotaan jatkuvasti, ja harvassa ammatissa osaamisen taso arvioidaan puolen vuoden välein. ArcQuality auttaa tässäkin. Järjestelmä ilmoittaa hyvissä ajoin hitsaajien pätevyyksien uusimistarpeesta, toteaa Kakkola, jonka vastuualueeseen kuuluu hitsauksen valvonnan lisäksi myös alihankkijoiden valvonta. Kakkolan laajaa osaamista hyödynnetään muissakin Outotecin toimipaikoissa. Hitsausohjeen (WPS) viivakoodi luetaan järjestelmään ennen hitsausta. 2 Case: ArcQuality / Outotec

3 Rauno Kakkola ja Kari Koistinen analysoivat poikkeamaraporttia. Rima korkealle Samalla ArcQuality-järjestelmä lisää vaatimuksia hitsareille ja saattaa tuoda tullessaan uusia koulutustarpeita. Aiemmin systemaattisia virheitä on saatettu tehdä tiedostamatta, Kakkola toteaa. Nyt myös väärät hitsausohjeet (WPS) paljastuvat heti, reaaliaikaisesti. Kakkola näkee, että ArcQuality pitäisi saada myös oppilaitoksiin, jotta laatuajattelu ja hitsausohjeiden noudattamisen asenne alkaisivat juurtua jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Järjestelmä vaikuttaa myös työnjohdon työtapoihin, kun reaali-aikaisiin raportteihin pääsee käsiksi aina halutessaan. Työnjohdon on myös huolehdittava, että WPS:t ovat aina saatavilla. Aluksi järjestelmä vaatii opastusta ja koulutusta. Näin jokaisen työ tehdään läpinäkyväksi, eikä sitä pidä kokea hiostuksena, Koistinen sanoo. 3 Case: ArcQuality / Outotec

4 Hitsaaja hitsaa ja ArcQuality valvoo taustalla. ArcQualityn hyödyt Tarkkailee hitsausohjeen noudattamista. Varmistaa, että hitsaajilla on tarvittavat pätevyydet. Luo raportin poikkeamista. Automatisoi tietojen keruun. Vähentää jälkityökustannuksia. Tukee hitsaajien sekä laatuhenkilöstön ja johdon työtä. Raportoi kaariajan ja sivuajan. Sisältää hitsauslaitekannan hallintatyökalun. Ennakoi huoltotarpeen ja tallentaa huoltohistorian. Voidaan käyttää MIG/MAG- ja TIG-hitsauksen laadunhallintaan. Käyttää Web-pohjaista raportointia. Käyttää langatonta WLAN-tekniikkaa. Aktiivinen asenne auttaa Järjestelmän käyttöönotto vaatii aktiivisuutta toimittajalta ja sitä käyttävältä yritykseltä. Kakkola painottaakin, että järjestelmän periaate on näytettävä erikseen jokaiselle hitsaajalle, ja lukulaitteesta on tehtävä jokaisen hitsaajan henkilökohtainen työkalu. Järjestelmän käyttö on myös perusteltava käyttäjille, Ilkka Hiltunen lisää. ArcQuality tarjotaan pilvipalveluna suoraan varmennetulta palvelimelta, mikä kerää kolmikolta hyväksyviä nyökkäyksiä: näin toteutettuna järjestelmä on käytettävissä mistä tahansa, eikä se sotke yrityksen omaa verkkoa. Ketterän palvelun ansiosta päivitykset ja uudet ominaisuudet saadaan käyttöön heti. 4 Case: ArcQuality / Outotec

5 ArcQuality pähkinänkuoressa Kemppi Arc System 2.0 -järjestelmään kuuluva ArcQuality-laadunhallintamoduuli liittää yhteen hitsaustuotannon kaksi tärkeintä elementtiä: laadun ja tuottavuuden. ArcQuality-palvelun avulla kontrolloidaan helposti ja kattavasti hitsauksen sujumista hitsausohjeen mukaisesti. Samalla palvelu valvoo, että hitsaajilla on asianmukainen pätevyys suoritettavaan hitsaustyöhön. Mahdolliset poikkeamat ArcQuality raportoi automaattisesti ja reaaliaikaisesti. Järjestelmän avulla voidaan myös ennakoida konehuollot, ja sen ytimenä oleva älykäs lukulaite kerää tarvittaessa laatudokumentaatiota hitsikohtaista jäljitettävyyttä varten. Outotec Hitsaajaa opastetaan lukulaitteen käytössä. Outotecin Turulan konepajassa on 200 työntekijää ja koko yrityksen henkilöstön lukumäärä on Outotec toimii 25 eri maassa ja myyntiä on 80 eri maahan. Outotec irrottautui Outokummusta vuonna 2005 ja listautui pörssiin seuraavana vuonna. Yhtiön strateginen tavoite on olla maailman johtava kestävän kehityksen mukaisten mineraali- ja metallinjalostusratkaisujen toimittaja sekä innovatiivinen kestävien energia- ja vedenkäsittelyratkaisujen toimittaja. Lisätietoja Kemppi Arc System 2.0 ArcQuality-moduulista: tai 5 Case: ArcQuality / Outotec

Welding quality management

Welding quality management Welding quality management WELDEYE -HITSAUKSEN HALLINTAOHJELMISTO "Tämän parempaa järjestelmää ei ole. Aiemmin joissakin tapauksissa asiakas on halunnut tietoja siitä, kuka on hitsannut mitä ja milloin.

Lisätiedot

Welding quality management

Welding quality management Welding quality management WELDEYE -HITSAUKSEN HALLINTAOHJELMISTO "Tämän parempaa järjestelmää ei ole. Aiemmin joissakin tapauksissa asiakas on halunnut tietoja siitä, kuka on hitsannut mitä ja milloin.

Lisätiedot

Welding procedure and qualification management

Welding procedure and qualification management Welding procedure and qualification management WELDEYE-HITSAUSHALLINTAJÄRJESTELMÄN MODUULI "Hitsaajan ammatti on yksi niistä hyvin harvoista ammateista, joissa pätevyyttä arvioidaan kuuden kuukauden välein.

Lisätiedot

Welding procedure and qualification management

Welding procedure and qualification management Welding procedure and qualification management WELDEYE -HITSAUKSEN HALLINTAOHJELMISTO "Hitsaajan ammatti on yksi niistä hyvin harvoista ammateista, joissa pätevyyttä arvioidaan kuuden kuukauden välein.

Lisätiedot

Welding documentation management

Welding documentation management Welding documentation management WELDEYE -HITSAUKSEN HALLINTAOHJELMISTO "Aiemmin meiltä meni ainakin 1 2 tuntia siihen, että keräsimme hitsaajatiedot ERPjärjestelmästä, tulostimme ja skannasimme pätevyydet

Lisätiedot

Welding production management

Welding production management Welding production management WELDEYE -HITSAUKSEN HALLINTAOHJELMISTO "WeldEyella voi laatia asiakirjoja, jotka osoittavat, että hitsauksen ovat tehneet pätevät hitsaajat hitsausohjeen mukaisesti ja oikeaa

Lisätiedot

FastMig X Intelligent

FastMig X Intelligent FastMig X Intelligent ÄLYKÄSTÄ HITSAUSTA ERILAISIA MATERIAALEJA TYÖSTÄVIEN KONEPAJOJEN TARPEISIIN Kemppi K7 Hitsauslaitteet 24.06.2016 1(10) FastMig X Intelligent, Älykästä hitsausta erilaisia materiaaleja

Lisätiedot

EN 1090-1 Kantavat teräsrakenteet. Hitsauskoordinoijan ohjekirja. Innover. Innovator Network Oy innover@ innover.fi

EN 1090-1 Kantavat teräsrakenteet. Hitsauskoordinoijan ohjekirja. Innover. Innovator Network Oy innover@ innover.fi EN 1090-1 Kantavat teräsrakenteet Hitsauskoordinoijan ohjekirja innover@ innover.fi Innover Alkusanat Tämän dokumenttikokoelman tarkoitus on opastaa yritystäsi CE- merkintäprojektissa laatimamme FPC järjestelmän

Lisätiedot

Kempin EN ratkaisut

Kempin EN ratkaisut Kempin EN 1090 - ratkaisut Turun paikallisosaston 60- vuotisjuhlaseminaari 7.-8.11.2013 TkT Petteri Jernström Johtaja, Hitsausteknologia ja -palvelut ISO 3834-2 sertifiointi Kemppi sai hitsaustoiminnoilleen

Lisätiedot

Souru Oy, Kahitie Nurmijärvi

Souru Oy, Kahitie Nurmijärvi Souru Petteri, IWE/IWI-C Vuodesta 2009 (>110 yritystä) Ensimmäinen Suomessa? (tietääkseni) Esim. 33kpl auditoituja CE-projekteja Hitsauksen koordinointipalvelut Hitsausohjeet (WPS) ja menetelmäkokeet (WPQR)

Lisätiedot

Welding documentation management

Welding documentation management Welding documentation management WELDEYE -HITSAUKSEN HALLINTAOHJELMISTO "Aiemmin meiltä meni ainakin 1 2 tuntia siihen, että keräsimme hitsaajatiedot ERPjärjestelmästä, tulostimme ja skannasimme pätevyydet

Lisätiedot

Laitteista digitaalisiin ratkaisuihin Case Kemppi

Laitteista digitaalisiin ratkaisuihin Case Kemppi Laitteista digitaalisiin ratkaisuihin Case Kemppi. Mika Kuusela VP, SCM Kemppi Oy Kemppi Oy Yksityinen perheyritys Pääkonttori Lahdessa Perustettu 1949 Globalali liikevaihto 114 MEUR (2014) 650 työntekijää

Lisätiedot

Hitsauksen menetelmäkokeet Kempin ratkaisut. Hitsaustekniikkapäivät, Kokkola Reetta Verho Päällikkö, hitsauksen koordinointipalvelut

Hitsauksen menetelmäkokeet Kempin ratkaisut. Hitsaustekniikkapäivät, Kokkola Reetta Verho Päällikkö, hitsauksen koordinointipalvelut Hitsauksen menetelmäkokeet Kempin ratkaisut Hitsaustekniikkapäivät, Kokkola 10.4.2014 Reetta Verho Päällikkö, hitsauksen koordinointipalvelut Hitsausohjeen, hyväksymistavat Standardin SFS-EN ISO 15607

Lisätiedot

Welding Production Analysis

Welding Production Analysis Welding Production Analysis WELDEYE -HITSAUSHALLINTAJÄRJESTELMÄN MODUULI 1(7) WeldEye for Welding Production Analysis PARAS TAPA HITSAUKSEN KAARIAJAN MONITOROINTIIN Oman hitsaustuotannon tunteminen läpikotaisin

Lisätiedot

Universaalit hitsausohjepaketit MIG/MAG- ja puikkohitsaukseen

Universaalit hitsausohjepaketit MIG/MAG- ja puikkohitsaukseen Universaalit hitsausohjepaketit MIG/MAG- ja puikkohitsaukseen Ota EN 1090 -standardi haltuun yhdessä Kempin kanssa Hyödyt Markkinoiden monipuolisin ratkaisu, joka sopii konepajoihin ja työmaille sekä MIG/MAG-

Lisätiedot

FastMig X vie käsinhitsauksen laatustandardit uudelle tasolle

FastMig X vie käsinhitsauksen laatustandardit uudelle tasolle FastMig X vie käsinhitsauksen laatustandardit uudelle tasolle Tämän hetken älykkäin MIG-hitsauslaite Hyödyntää tehokkaasti hitsaushallinnan ohjelmistoja (KAS) ja valokaaren ominaisuuksia parantavia Wise-ohjelmistotuotteita

Lisätiedot

Pirkka Mellanen Lahden Tasopalvelu Oy

Pirkka Mellanen Lahden Tasopalvelu Oy Pirkka Mellanen Lahtelainen, vuonna 1998 toimintansa aloittanut, teräsrakenteisiin erikoistunut metallialan yritys. Henkilökuntaa n. 40hlö Asiakkaita pääasiassa rakennusliikkeet. Sertifionti SFS-EN 1090-2

Lisätiedot

Souru Oy, Kahitie Nurmijärvi

Souru Oy, Kahitie Nurmijärvi Souru Petteri, IWE/IWI-C Vuodesta 2009 (>70 asiakasta) Hitsauksen koordinointipalvelut Hitsausohjeet (WPS) ja menetelmäkokeet (WPQR) SFS-EN ISO 1090, SFS-EN ISO 3834, SFS-EN 15085 Valmistuksen valvonta

Lisätiedot

Kemppi K7 Hitsauslaitteet

Kemppi K7 Hitsauslaitteet FastMig X Regular TUOTTAVAA HITSAUSTA ERILAISIA MATERIAALEJA TYÖSTÄVILLE KONEPAJOILLE Kemppi K7 Hitsauslaitteet 1(9) FASTMIG X:N VAKIOKOKOONPANO ON RATKAISU KÄYTTÖKOHTEISIIN, JOISSA TARVITAAN MONIPROSESSIHITSAUSTA,

Lisätiedot

ArcInfo, Uusi ulottuvuus hitsauskoulutukseen. ArcInfo UUSI ULOTTUVUUS HITSAUSKOULUTUKSEEN (7)

ArcInfo, Uusi ulottuvuus hitsauskoulutukseen. ArcInfo UUSI ULOTTUVUUS HITSAUSKOULUTUKSEEN (7) ArcInfo UUSI ULOTTUVUUS HITSAUSKOULUTUKSEEN 15.08.2016 1(7) WEB-POHJAINEN TYÖKALU HITSAUSPARAMETRIDATAN ANALYSOINTIIN Oletko koskaan kaivannut perustasoista, käyttäjäystävällistä työkalua hitsausdatan

Lisätiedot

Kemppi K7 Hitsauslaitteet

Kemppi K7 Hitsauslaitteet FastMig X Pipe LAADUKASTA PUTKIHITSAUSTA Kemppi K7 Hitsauslaitteet 1(9) MONIPROSESSIHITSAUSRATKAISU PUTKISTOILLE JA PAINEASTIOILLE Putkihitsauksessa laatuvaatimukset ovat kovat ja tuottavuusodotukset voivat

Lisätiedot

Hitsaustyön dokumentointi ja jäljitettävyys

Hitsaustyön dokumentointi ja jäljitettävyys Hitsaustyön dokumentointi ja jäljitettävyys Welding coordinator, Quality engineer Vaatimukset jäljitettävyydelle ja sen tasolle voivat tulla useasta eri lähteestä: EN 1090-2 (teräsrakenteita koskevat tekniset

Lisätiedot

Teräspaalujen jatkaminen hitsaamalla Laatuvaatimukset ja työn toteutus

Teräspaalujen jatkaminen hitsaamalla Laatuvaatimukset ja työn toteutus Ruukin Teräspaalupäivä 2013 Teräspaalujen jatkaminen hitsaamalla Laatuvaatimukset ja työn toteutus Unto Kalamies Inspecta Sertifiointi Oy 1 Sisältö Hitsaus prosessina Laatuvaatimukset Hitsaajan pätevyys

Lisätiedot

ArcInfo, Uusi ulottuvuus hitsauskoulutukseen. ArcInfo UUSI ULOTTUVUUS HITSAUSKOULUTUKSEEN (6)

ArcInfo, Uusi ulottuvuus hitsauskoulutukseen. ArcInfo UUSI ULOTTUVUUS HITSAUSKOULUTUKSEEN (6) ArcInfo UUSI ULOTTUVUUS HITSAUSKOULUTUKSEEN 1(6) WEB-POHJAINEN TYÖKALU HITSAUSPARAMETRIDATAN ANALYSOINTIIN Oletko koskaan kaivannut perustasoista, käyttäjäystävällistä työkalua hitsausdatan tarkkaan analysointiin?

Lisätiedot

FastMig X Intelligent

FastMig X Intelligent FastMig X Intelligent ÄLYKÄSTÄ HITSAUSTA ERILAISIA MATERIAALEJA TYÖSTÄVIEN KONEPAJOJEN TARPEISIIN Kemppi K7 Hitsauslaitteet 1(9) LAADUKAS MONIPROSESSIRATKAISU ERILAISIIN VAATIVIIN HITSAUSKOHTEISIIN FastMig

Lisätiedot

Magswitchin h y ö d y t :

Magswitchin h y ö d y t : Muuttaa tapoja. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut yhtä helppoa kontrolloida erittäin tehokasta magneettia. Magswitch on kehittänyt erittäin tehokkaan magneettityökalun, joka yhtä nuppia vääntämällä on helppo

Lisätiedot

Betonielementtien työmaahitsaukset

Betonielementtien työmaahitsaukset Betonielementtien työmaahitsaukset Arto Suikka, diplomi-insinööri arto.suikka@fonet.fi Uusien eurooppalaisten terässtandardien voimaantulo 1.7.2014 alkaen toi myös hitsauksiin muutoksia. Tärkein standardi

Lisätiedot

Seppo Saarela

Seppo Saarela Seppo Saarela 040 500 7721 seppo.saarela@dekra.com Tampere 23.10.-25.10.2012 Hitsauksen laadunhallinta Hitsaus on erikoisprosessi Tuloksia ei voida täysin todentaa valmiin tuotteen tarkastuksella Laadun

Lisätiedot

EN 1090 kokemuksia kentältä

EN 1090 kokemuksia kentältä EN 1090 kokemuksia kentältä Mitä kaikkea vaatii? (vaatinut ) Tuotannolle (työohjeita) Toimihenkilöille (lomakkeita) Yritykselle (uusi toimintatapa) Paljonko tähän kaikkeen menee aikaa? Mitä siis konepajoissa

Lisätiedot

LASKUAUTOMAATIORATKAISUIDEN VERSIOPÄIVITYS ICT-STRATEGIA LIIKETOIMINNAN KEHITYKSEN YTIMESSÄ 2011 KERKKO KÄMÄRÄINEN

LASKUAUTOMAATIORATKAISUIDEN VERSIOPÄIVITYS ICT-STRATEGIA LIIKETOIMINNAN KEHITYKSEN YTIMESSÄ 2011 KERKKO KÄMÄRÄINEN LASKUAUTOMAATIORATKAISUIDEN VERSIOPÄIVITYS ICT-STRATEGIA LIIKETOIMINNAN KEHITYKSEN YTIMESSÄ SISÄLTÖ 01 Ramboll yleisesittely 02 ICT-strategia 03 Valmistautuminen päivitykseen 04 Versiopäivityksen hyödyt

Lisätiedot

Digitalisaatio infra-alalla

Digitalisaatio infra-alalla Digitalisaatio infra-alalla Pasi Nurminen Destia palveluita suunnittelusta kunnossapitoon Mallipohjainen rakentaminen Tietomalli Tuotteen/rakennelman esittäminen digitaalisessa muodossa, kolmiulotteisesti,

Lisätiedot

Toni Aro HITSAUKSEN LAADUNVALVONNAN AUTOMATISOINTI SPAR- RUNKOPUTKEN VALMISTUKSESSA

Toni Aro HITSAUKSEN LAADUNVALVONNAN AUTOMATISOINTI SPAR- RUNKOPUTKEN VALMISTUKSESSA Toni Aro HITSAUKSEN LAADUNVALVONNAN AUTOMATISOINTI SPAR- RUNKOPUTKEN VALMISTUKSESSA Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma 2014 HITSAUKSEN LAADUNVALVONNAN AUTOMATISOINTI SPAR- RUNKOPUTKEN VALMISTUKSESSA

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä Kaj von Weissenberg 19.5.2016 1 Lisää Inspectasta Luomme turvallisuutta, luotettavuutta ja kestävää kehitystä Pohjois-Euroopassa

Lisätiedot

Renforsin Ranta nyt! UPM 3

Renforsin Ranta nyt! UPM 3 UPM 1 Mitä tapahtui? v. 2008 UPM päätti lopettaa Kajaanin paperitehtaan 535 ihmistä jää vaille työtä UPM: työttömyysuhan alla olevalle henkilöstölle mittava Työstä työhön ohjelma (2,5 M ) kuntayhtymän

Lisätiedot

akkreditointistandardi SFS-EN ISO FINAS - akkreditointipalvelu

akkreditointistandardi SFS-EN ISO FINAS - akkreditointipalvelu Sisäinen ja ulkoinen laadunohjaus, akkreditointistandardi SFS-EN ISO 15189 patologian laboratoriossa Tuija Sinervo FINAS - akkreditointipalvelu Standardi SFS-EN ISO 15189 Laboratorion hyvä laatu perustuu

Lisätiedot

Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa

Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa Lauri Ala-Opas Tekes 21.3.2013 Rahoituspäätökset teollisuuteen ja palveluihin Miljoonaa euroa 200 Palvelut 150 Teollisuus 100 Muut toimialat

Lisätiedot

Tietoturva ja käyttäjäkohtaisuus älykkäässä verkottamisessa Pekka Isomäki TeliaSonera Finland Oyj

Tietoturva ja käyttäjäkohtaisuus älykkäässä verkottamisessa Pekka Isomäki TeliaSonera Finland Oyj Tietoturva ja käyttäjäkohtaisuus älykkäässä verkottamisessa Pekka Isomäki TeliaSonera Finland Oyj Tulevaisuuden tietoverkot ovat älykkäitä 2 Verkon rakentuminen Tietokannat Todentaminen ja oikeudet Yritysjohto

Lisätiedot

Hitsauksen laadunhallintaan liittyvät standardit ja hitsauksen koordinointi. Janne Hämäläinen, EWE 13.12.2005

Hitsauksen laadunhallintaan liittyvät standardit ja hitsauksen koordinointi. Janne Hämäläinen, EWE 13.12.2005 Hitsauksen laadunhallintaan liittyvät standardit ja hitsauksen koordinointi Janne Hämäläinen, EWE 13.12.2005 TURVALLISUUS KÄYTTÖVARMUUS TUOTTAVUUS YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISYYS POLARTEST Oy Vakituinen henkilöstö:

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle Suomen Kennelliitto ry. 27.5.2014 2(7) Pikaperehdytys kasvattajalle Sisältö: Omakoira-palvelusta tärkeä työkalu kasvattajalle...

Lisätiedot

Suomen Tilaajavastuu Oy

Suomen Tilaajavastuu Oy Suomen Tilaajavastuu Oy Aspida Oy perustettiin vuonna 2006, joka muuttui Suomen Tilaajavastuu Oy:ksi vuonna 2010. Enemmistöosakkaiksi 2010 perustettuun yhtiöön tulivat Rakentamisen Laatu RALA ry ja Sähkö-

Lisätiedot

Hakuohje Hitsauskoordinoijat

Hakuohje Hitsauskoordinoijat 1 (5) HAKUOHJE TERÄS- JA ALUMIINIRAKENTEIDEN HITSAUSKOORDINOIJAN REKISTERÖINTIÄ HAKEVILLE 1. YLEISTÄ Hitsauskoordinoijien rekisteröinnin tarkoituksena on mahdollistaa vapaaehtoinen ulkopuolisen tahon tekemä

Lisätiedot

Vastuullista turvallisuutta

Vastuullista turvallisuutta Vastuullista turvallisuutta Teline- ja sääsuojapalvelut SafeSolveTM Teline-Rami Oy telinerami.fi SafeSolve TM -konsepti koostuu 4 osa-alueesta: Sertifioidut toimintajärjestelmät ISO 9001, ISO 14001 ja

Lisätiedot

KEMPPI K5 HITSAUSLAITTEET. MasterTig ACDC 3500W TEHOA JA TALOUDELLISUUTTA SAMASSA PAKETISSA

KEMPPI K5 HITSAUSLAITTEET. MasterTig ACDC 3500W TEHOA JA TALOUDELLISUUTTA SAMASSA PAKETISSA KEMPPI K5 HITSAUSLAITTEET MasterTig ACDC 3500W TEHOA JA TALOUDELLISUUTTA SAMASSA PAKETISSA 24.09.2017 MasterTig ACDC 3500W TEHOKAS ACDC TIG -LAITE KAIKENLAISILLE MATERIAALEILLE MasterTig ACDC 3500W on

Lisätiedot

Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan

Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan Projektipäällikön kokemuksia 4.10.2011 IdM-projektitkin pitää suunnitella Kaiken perustana on riittävä ymmärrys projektin sisällöstä, laajuudesta ja vaaditusta osaamisesta

Lisätiedot

KOPAR GROUP EN 1090:n ja ISO :n soveltaminen ja käytännön kokemuksia. Samuli Saarela, Q&D Manager, IWE, IWI-C

KOPAR GROUP EN 1090:n ja ISO :n soveltaminen ja käytännön kokemuksia. Samuli Saarela, Q&D Manager, IWE, IWI-C KOPAR GROUP EN 1090:n ja ISO 9606-1:n soveltaminen ja käytännön kokemuksia Samuli Saarela, Q&D Manager, IWE, IWI-C 5.11.2014 Perustietoa Koparista Suomalainen suunnittelu ja valmistus konepaja, jolla neljä

Lisätiedot

Hyvä työ Pidempi Työura projekti BRP Finland Oy:llä Marko Kotala Hyvä työ Pidempi Työura -projekti

Hyvä työ Pidempi Työura projekti BRP Finland Oy:llä Marko Kotala Hyvä työ Pidempi Työura -projekti Hyvä työ Pidempi Työura projekti BRP Finland Oy:llä Marko Kotala BRP - Bombardier Recreational Products Passion & Innovation that moves the powersports world Maailman johtava motorisoitujen vapaa-ajan

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

! LAATUKÄSIKIRJA 2015

! LAATUKÄSIKIRJA 2015 LAATUKÄSIKIRJA Sisällys 1. Yritys 2 1.1. Organisaatio ja vastuualueet 3 1.2. Laatupolitiikka 4 2. Laadunhallintajärjestelmä 5 2.1. Laadunhallintajärjestelmän rakenne 5 2.2. Laadunhallintajärjestelmän käyttö

Lisätiedot

WiseRoot+ ERITTÄIN TEHOKASTA POHJAPALON HITSAUSTA

WiseRoot+ ERITTÄIN TEHOKASTA POHJAPALON HITSAUSTA WiseRoot+ ERITTÄIN TEHOKASTA POHJAPALON HITSAUSTA 7.11.2017 WiseRoot+ TUOTTAVA JA KORKEALAATUINEN MIG- HITSAUSPROSESSI WiseRoot+ on ilman juuritukea tehtävään pohjapalon hitsaukseen optimoitu lyhytkaariprosessi.

Lisätiedot

A7 TIG Orbital System 150

A7 TIG Orbital System 150 A7 TIG Orbital System 150 ÄLYKÄSTÄ JA HELPPOA Kemppi K7 Hitsauslaitteet 1(10) NÄPPÄRÄ RATKAISU MEKANISOITUUN PUTKIEN TIG-ORBITAALIHITSAUKSEEN Suljetulla hitsauspäällä varustettu A7 TIG Orbital System 150

Lisätiedot

Mika Harju TUOTANTOSTUDION HITSAUKSEN LAATUJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN

Mika Harju TUOTANTOSTUDION HITSAUKSEN LAATUJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN Mika Harju TUOTANTOSTUDION HITSAUKSEN LAATUJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN TUOTANTOSTUDION HITSAUKSEN LAATUJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN Mika Harju Opinnäytetyö Kevät 2014 Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma

Lisätiedot

Hitsausmenetelmävalintojen vaikutus tuottavuuteen

Hitsausmenetelmävalintojen vaikutus tuottavuuteen Hitsausmenetelmävalintojen vaikutus tuottavuuteen HITSAUSSEMINAARI puolitetaan kustannukset Lahti 9.4.2008 Dipl.ins. Kalervo Leino VTT HITSAUSMENETELMÄN TEHOKKUUS = 1 / HITSAUSAIKA HITSIMÄÄRÄ HITSIAINEEN

Lisätiedot

Riippumattomat arviointilaitokset

Riippumattomat arviointilaitokset Riippumattomat arviointilaitokset CSM Riskienhallinta -asetuksen mukainen riippumaton arviointi Komission asetus (352/2009/EY) yhteisestä turvallisuusmenetelmästä, CSM riskienhallinta-asetus, vaatii rautatiejärjestelmässä

Lisätiedot

Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä. Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12

Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä. Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12 Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12 Omavalvonnan säädökset Elintarvikelain 23/2006 mukaisesti kaikilla elintarvikealan toimijoilla on oltava

Lisätiedot

Savon ammatti- ja aikuisopisto puuala

Savon ammatti- ja aikuisopisto puuala Savon ammatti- ja aikuisopisto puuala RFID-tuotantosolun esittely Tulevaisuuden tuotantoteknologiat puuteollisuudessa SEMINAARI 11.4.2012 Esityksen kulku: 1. Hanke esittely (resurssit, tavoitteet, yhteistyö)

Lisätiedot

Kemppi K5 Hitsauslaitteet

Kemppi K5 Hitsauslaitteet MinarcMig Evo 200 MAHTAVAA ENERGIATEHOKKUUTTA JA KANNETTAVAA MUKAVUUTTA Kemppi K5 Hitsauslaitteet 1(5) HELPPOA MIG/MAG-HITSAUSTA LIIKKUVALLE HITSAAJALLE MinarcMig Evo 200 on kannettava MIG/MAG-hitsauslaite,

Lisätiedot

A7 TIG Orbital System 150

A7 TIG Orbital System 150 KEMPPI K7 HITSAUSLAITTEET A7 TIG Orbital System 150 ÄLYKÄSTÄ JA HELPPOA 1.10.2017 A7 TIG Orbital System 150 NÄPPÄRÄ RATKAISU MEKANISOITUUN PUTKIEN TIG- ORBITAALIHITSAUKSEEN Suljetulla hitsauspäällä varustettu

Lisätiedot

Hakuohje Hitsauskoordinoijat

Hakuohje Hitsauskoordinoijat 1 (6) HAKUOHJE TERÄS- JA ALUMIINIRAKENTEIDEN HITSAUSKOORDINOIJAN SERTIFIOINTIA HAKEVILLE 1. YLEISTÄ Hitsauskoordinoijien sertifioinnin tarkoituksena on mahdollistaa vapaaehtoinen ulkopuolisen sertifiointielimen

Lisätiedot

konsultointia parhaasta päästä TYÖMME ON ETSIÄ SÄÄSTÖJÄ. HALUATKO SINÄ SÄÄSTÖJÄ.

konsultointia parhaasta päästä TYÖMME ON ETSIÄ SÄÄSTÖJÄ. HALUATKO SINÄ SÄÄSTÖJÄ. konsultointia parhaasta päästä TYÖMME ON ETSIÄ SÄÄSTÖJÄ. HALUATKO SINÄ SÄÄSTÖJÄ. Toimintaperiaatteemme Maailma kehittyy koko ajan. Yksi menestyksekkään liiketoiminnan kulmakivistä on tämän kehityksen mukana

Lisätiedot

10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta. Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus

10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta. Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus 10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus Leena.r.k.Hiltunen@jyu.fi Teesi 1: Suunnittele! Aloita pienillä parannuksilla Mieti mikä on

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Universaalit hitsausohjepaketit MIG/MAG- ja puikkohitsaukseen

Universaalit hitsausohjepaketit MIG/MAG- ja puikkohitsaukseen Universaalit hitsausohjepaketit MIG/MAG- ja puikkohitsaukseen Ota EN 1090 -standardi haltuun yhdessä Kempin kanssa Hyödyt Markkinoiden monipuolisin ratkaisu, joka sopii konepajoihin ja työmaille sekä MIG/MAG-

Lisätiedot

FPC+manuaali" XXXX"Oy" Tämä"FPC+manuaali"sisältää"kuvauksen"yrityksemme"standardin"SFS+EN"1090+ 1"mukaisesta"laadunhallintajärjestelmästä.

FPC+manuaali XXXXOy TämäFPC+manuaalisisältääkuvauksenyrityksemmestandardinSFS+EN1090+ 1mukaisestalaadunhallintajärjestelmästä. ! FPC+manuaali XXXXOy TämäFPC+manuaalisisältääkuvauksenyrityksemmestandardinSFS+EN1090+ 1mukaisestalaadunhallintajärjestelmästä. FPC-Manuaali SFS+EN1090+1+A1 FPCmanuaali! XXXXOy Tuotantolaitoksenosoite

Lisätiedot

Universal Kemppi! sivu 4. 2015 Fi. Kempin asiakaslehti. Lue lisää sivulta 3... Lue lisää sivulta 8... Lue lisää sivulta 12... Lue lisää sivulta 14...

Universal Kemppi! sivu 4. 2015 Fi. Kempin asiakaslehti. Lue lisää sivulta 3... Lue lisää sivulta 8... Lue lisää sivulta 12... Lue lisää sivulta 14... News Kempin asiakaslehti 2015 Fi Universal Kemppi! sivu 4 Muotoilija Nikolo Kerimov menee metalliin Kempin avulla Outotec kehittää hitsaustuotantoaan Kemppi ARC system 3 -järjestelmällä Kemppi valloittaa

Lisätiedot

pandia Business Intelligence Asuinkiinteistöjen omistajille Pandia Oy Sinikalliontie Espoo

pandia Business Intelligence Asuinkiinteistöjen omistajille Pandia Oy Sinikalliontie Espoo pandia Business Intelligence Asuinkiinteistöjen omistajille contact@pandia.fi puh: 09 549 194 69 fax: 09 584 414 10 Pandia Oy Sinikalliontie 14 02630 Espoo PANDIA REAL ESTATE KERÄÄ JA JALOSTAA TIETOA Kirjanpidon

Lisätiedot

Testaajan eettiset periaatteet

Testaajan eettiset periaatteet Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot

B.3 Terästen hitsattavuus

B.3 Terästen hitsattavuus 1 B. Terästen hitsattavuus B..1 Hitsattavuus käsite International Institute of Welding (IIW) määrittelee hitsattavuuden näin: Hitsattavuus ominaisuutena metallisessa materiaalissa, joka annetun hitsausprosessin

Lisätiedot

EN 1090-1 Kantavat teräsrakenteet. Opas FPC järjestelmän kustomointiin ja käyttöönottoon. Innover. Innovator Network Oy innover@innover.

EN 1090-1 Kantavat teräsrakenteet. Opas FPC järjestelmän kustomointiin ja käyttöönottoon. Innover. Innovator Network Oy innover@innover. EN 1090-1 Kantavat teräsrakenteet Opas FPC järjestelmän kustomointiin ja käyttöönottoon Innover Alkusanat Tämän dokumenttikokoelman tarkoitus on opastaa yritystäsi CE- merkintäprojektissa laatimamme FPC

Lisätiedot

Teräsrakenteiden NDT-tarkastukset SFS-EN 1090 mukaan. DI Juha Toivonen, DEKRA

Teräsrakenteiden NDT-tarkastukset SFS-EN 1090 mukaan. DI Juha Toivonen, DEKRA Teräsrakenteiden NDT-tarkastukset SFS-EN 1090 mukaan DI Juha Toivonen, DEKRA SHY NDT-päivä 24.-25.9. 2013 1 (4) DI Juha Toivonen Teräsrakenteiden NDT-tarkastukset SFS-EN 1090 mukaan 1. SFS EN 1090 SFS

Lisätiedot

egate Smart Building Innovation

egate Smart Building Innovation egate Smart Building Innovation Sensoriverkkoteknologiapohjaisella (IoT) olosuhdevalvonnalla kohti laadukkaampia olosuhteita rakennustyömailla ja käytössä olevissa rakennuksissa. Taustat Sensoriverkkoteknologian

Lisätiedot

Mikrobiologisen näytteenoton laadunhallinta. Outi Lampinen HUSLAB Bakteriologian yksikkö

Mikrobiologisen näytteenoton laadunhallinta. Outi Lampinen HUSLAB Bakteriologian yksikkö Mikrobiologisen näytteenoton laadunhallinta Outi Lampinen HUSLAB Bakteriologian yksikkö 4.2.2009 Mitä on näytteenoton n laadunhallinta? Osa laboratoriotutkimusprosessin laadunhallintaa Näytteenottoprosessille

Lisätiedot

Kemppi K5 Hitsauslaitteet

Kemppi K5 Hitsauslaitteet Minarc Evo 180 ERITTÄIN PIENIKOKOINEN Kemppi K5 Hitsauslaitteet 1(5) PUIKKOHITSAUKSEN PIKKUJÄTTILÄINEN SINNE, MISSÄ IKINÄ TYÖSKENTELETKIN Minarc Evo 180 on suositun Minarc Evo -tuoteperheen uusin malli.

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

Kemppi K5 Hitsauslaitteet

Kemppi K5 Hitsauslaitteet Master MLS 3500 ENSILUOKAN PUIKKOHITSAUSLAATUA Kemppi K5 Hitsauslaitteet 1(6) KAIKILLE ELEKTRODITYYPEILLE SOVELTUVAT PUIKKOHITSAUSLAITTEET, JOISSA ON ERINOMAINEN KAARENHALLINTA JA JOTKA OVAT RAKENTEELTAAN

Lisätiedot

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1 Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011 Annikki Niiranen 1 Potilasturvallisuus ja laadunhallinta kehittämistyön keskiössä Johtaminen korostuu Johdon vastuu toiminnasta Henkilöstön

Lisätiedot

KULJETUSALAN TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN

KULJETUSALAN TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN TYÖNJOHTOKOULUTUSKOKEILU LIITE 2 1 KULJETUSALAN TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN PERUSTEET KOKEILUA VARTEN 1. Koulutuksen kokonaistavoitteet n työnjohtokoulutuskokeilun tavoitteena on kouluttaa henkilöitä, jotka osaavat

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

HOIDON JA YLLÄPIDON ALUEURAKAN TIETOPALVELU. Tuotekuvauksen tiivistelmä

HOIDON JA YLLÄPIDON ALUEURAKAN TIETOPALVELU. Tuotekuvauksen tiivistelmä HOIDON JA YLLÄPIDON ALUEURAKAN TIETOPALVELU Tuotekuvaukse tiivistelmä 2014 Tietopalvelu tiivistettyä Hoido ja ylläpido alueurakoihi tarkoitettu tietopalvelukokoaisu. Sisältää maastokäyttöliittymä, web-pohjaise

Lisätiedot

Muistatko, miten asiat olivat ennen?

Muistatko, miten asiat olivat ennen? Muistatko, miten asiat olivat ennen? Muistat varmaan ajan, kun jokaisella menestyvällä yrityksellä oli vähintään yksi oma palvelin? Muistat varmaan myös, että palvelimen käyttöönottoprojekti oli lähes

Lisätiedot

Kaikki säästöt saavutettu? Valmistaudu toisinajattelemaan yrityksesi ratkaisut. Taru Keronen, Area.fi 3.6.2010

Kaikki säästöt saavutettu? Valmistaudu toisinajattelemaan yrityksesi ratkaisut. Taru Keronen, Area.fi 3.6.2010 Kokonaiskuva hallussa? Kaikki säästöt saavutettu? Valmistaudu toisinajattelemaan yrityksesi ratkaisut. Taru Keronen, Area.fi 3.6.2010 Näinkö teet säästöä matkustamisessa? Surfaamalla netissä löytyy parhaat

Lisätiedot

Universaalit hitsausohjepaketit MIG/MAG- ja puikkohitsaukseen

Universaalit hitsausohjepaketit MIG/MAG- ja puikkohitsaukseen Universaalit hitsausohjepaketit MIG/MAG- ja puikkohitsaukseen Ota EN 1090 -standardi haltuun yhdessä Kempin kanssa Hyödyt Markkinoiden monipuolisin ratkaisu, joka sopii konepajoihin ja työmaille sekä MIG/MAG-

Lisätiedot

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Osaamisen kehittäminen muutoksen mahdollistajana 18.5.2017 Elisa Helin Opetushallitus

Lisätiedot

TIETOTILINPÄÄTÖS. Ylitarkastaja Arto Ylipartanen/ Tietosuojavaltuutetun toimisto. Terveydenhuollon ATK-päivät 20.5.2014; Jyväskylä

TIETOTILINPÄÄTÖS. Ylitarkastaja Arto Ylipartanen/ Tietosuojavaltuutetun toimisto. Terveydenhuollon ATK-päivät 20.5.2014; Jyväskylä TIETOTILINPÄÄTÖS Ylitarkastaja Arto Ylipartanen/ Tietosuojavaltuutetun toimisto Terveydenhuollon ATK-päivät 20.5.2014; Jyväskylä 20.5.2014 TSV:n tsto/ylitarkastaja Arto Ylipartanen 2 LUENNON AIHEET 1.

Lisätiedot

Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy

Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy 1 2 Mikä on Tampereen Kotitori? Kaupunki tilaajana Palveluiden myöntämisen kriteerit ja

Lisätiedot

Ohje riskien arvioinnin työkalun käyttämiseksi

Ohje riskien arvioinnin työkalun käyttämiseksi Riskien arvioinnin työkalu ohjelmapalveluiden tuottajille Ohje riskien arvioinnin työkalun käyttämiseksi Tämä riskien arvioinnin työkalu on tarkoitettu matkailualan ohjelmapalveluja tarjoaville yrityksille.

Lisätiedot

Uudenmaan Yrittäjien syyskokous. Kari Järvenpää

Uudenmaan Yrittäjien syyskokous. Kari Järvenpää Uudenmaan Yrittäjien syyskokous Kari Järvenpää MILLÄ SUOMEN HYVINVOINTI FINANSSIKRIISISTÄ NOUSUUN? Markkinoiden kasvupotentiaalia yrittäjyydellä lisää Jos ei ole yrittäjyyttä ja bisnestä, ei ole mitään

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus Tutkinnonosan suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistelemalla hitsausrailon, asemoimalla ja silloittamalla koekappaleet,

Lisätiedot

VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUSTEN TURVALLISUUS ON ONNISTUMISEN SIVUTUOTE

VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUSTEN TURVALLISUUS ON ONNISTUMISEN SIVUTUOTE VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUSTEN TURVALLISUUS ON ONNISTUMISEN SIVUTUOTE 1 Case: Vantaan Energia Case: Vantaan Energia Oy Turvallisuushavainnot 2013 CASE: Vantaan energia Oy Kehitysprojektit 2013-14 Turvallisuustilastojen

Lisätiedot

HUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallipohjainen investointiprosessi

HUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallipohjainen investointiprosessi HUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallipohjainen investointiprosessi Esitelmä 17.9.-14 HUS-Kiinteistöt Oy:n toimintaympäristö Onnistunut rakennusinvestointi Tietomallipohjainen investointiprosessi Tietomallintamisen

Lisätiedot

Hakuohje Muoviputkihitsaajat

Hakuohje Muoviputkihitsaajat MUOVIPUTKIHITSAAJIEN PÄTEVÖINTI 1 YLEISTÄ 1 (5) Muoviputkihitsaajien pätevyyden todentaminen perustuu Muoviteollisuus Ry:n ja Inspecta Sertifiointi Oy:n sopimukseen. Sopimus kattaa kunnallistekniset vesiputkistot.

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Visma Duetto Oy. Parannamme luottokaupan tulosta. Luottokaupan riskienhallintaa yli 20 vuoden kokemuksella

Visma Duetto Oy. Parannamme luottokaupan tulosta. Luottokaupan riskienhallintaa yli 20 vuoden kokemuksella Visma Duetto Oy Parannamme luottokaupan tulosta Luottokaupan riskienhallintaa yli 20 vuoden kokemuksella Asiat Visma Dueton esittely Huomautus- ja perintäpalvelut Duetto -asiakasliittymä Perinnästä yleisesti

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

JÄTEHUOLTOPÄIVÄT 8.10.2014. Kati Tuominen Tarpaper Recycling Finland Oy

JÄTEHUOLTOPÄIVÄT 8.10.2014. Kati Tuominen Tarpaper Recycling Finland Oy JÄTEHUOLTOPÄIVÄT 8.10.2014 Kati Tuominen Tarpaper Recycling Finland Oy 1 Kattohuopa hyötykäyttöön asfalttiteollisuuden uusioraaka- aineena Bitumikatteiden keräys- ja kierrätyspalvelut Tausta Tarpaper Recycling

Lisätiedot

MACHINERY on laadunvarmistaja

MACHINERY on laadunvarmistaja MACHINERY on laadunvarmistaja Mitä tapahtuu huomenna? entä jos omaisuudelle tapahtuu jotain? entä jos kalustolle tapahtuu jotain? entä jos sinulle tapahtuu jotain? MACHINERY ennakoi, ennaltaehkäisee ja

Lisätiedot

KEMPPI K3 HITSAUSLAITTEET. MagTrac F 61 PAREMPI HITSAUKSEN TUOTTAVUUS JA ERGONOMIA

KEMPPI K3 HITSAUSLAITTEET. MagTrac F 61 PAREMPI HITSAUKSEN TUOTTAVUUS JA ERGONOMIA KEMPPI K3 HITSAUSLAITTEET MagTrac F 61 PAREMPI HITSAUKSEN TUOTTAVUUS JA ERGONOMIA 1.10.2017 MagTrac F 61 MAGNEETTINEN KULJETIN MIG/MAG-HITSAUKSEN KEVYTMEKANISOINTIIN Kevytmekanisointi on tehokkain tapa

Lisätiedot

Käytännöntoimenpiteet. Hasse Lönnberg Sapa Building System

Käytännöntoimenpiteet. Hasse Lönnberg Sapa Building System Käytännöntoimenpiteet Hasse Lönnberg Sapa Building System CE-merkinnän Asiat voisi olla paljon huonommin! - SMRY:n tuki - Järjestelmätoimittajamalli - Toimittajien tuki ONNISTUMINEN VAATI SITOUTUMISTA,

Lisätiedot

Miten löydän Sen Oikean? 22.11.2012 Senaattoritilaisuus Liisa Paasiala, Senior Consultant

Miten löydän Sen Oikean? 22.11.2012 Senaattoritilaisuus Liisa Paasiala, Senior Consultant Miten löydän Sen Oikean? 22.11.2012 Senaattoritilaisuus Liisa Paasiala, Senior Consultant On mahdollista löytää Se Oikea! Luotanko sattumaan? Onnistuminen on aloitettava heti Onnistumisen kaava on 4 x

Lisätiedot

Kohteena Skandinavian markkinat

Kohteena Skandinavian markkinat Kohteena Skandinavian markkinat Ruotsi ja Norja: Lähellä ja erilaista! 1 PNP 25 vuotta: 2000 koulutus ja konsultointiprojektia Pohjoismaat & Eurooppa & PohjoisAmerikka Ruotsi / Norja ß à Kielitaitoa Sisältö

Lisätiedot