Seniorit nettiajassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seniorit nettiajassa"

Transkriptio

1 Kotkan seniorit ry Jäsentiedote (7) Seniorit nettiajassa Senioriliiton vuoden 2018 toiminnan teemana on Seniorit nettiajassa. Hallitus suunnittelee kevään aikana, miten teema otetaan yhdistyksen toiminnassa huomioon tämän ja tulevien vuosien aikana. Syksyllä 2017 yhdistykselle on avattu omat Facebook sivut. Nettiosaamisen lisäksi senioreille on tärkeää huolehtia myös fyysisestä hyvinvoinnista. Keväälle on lisätty kaksi liikuntaryhmää jäsenten liikunnan lisäämiseksi: vesijuoksu ja kimppakävely Tämän jäsentiedotteen lisäksi tapahtumista kerrotaan yhdistyksen kotisivuilla joita päivitetään jatkuvasti sekä kaupunkilehti Ankkurissa, pääasiassa lauantaisin. Säilytä jäsentiedote ja seuraa myös kotisivuja ja Ankkurin järjestöpalstaa KUUKAUSITAPAAMISET, -LOUNAAT, YSTÄVÄNPÄIVÄILTAMAT ja SENIORIKÄVELY tiistai Kuukausitapaaminen Kotkan seurakuntakeskuksessa Kahvitarjoilu klo14.00 alkaen Musiikkia: Nuoret jouset Eija Vilkin johdolla. Carean toimitusjohtaja Annikki Niiranen kertoo Sotesta keskiviikko Kuukausilounas klo Vellamo/Laakonki-ravintolassa Ensin tutustumme teemaopastuksella Kymenlaakson Museon Lasia kaikille - Karhulan lasitehdas näyttelyyn. Tutuksi tulevat niin maailmannäyttelyiden tähdet luvulta kuin rosoinen Finlandia Vodkan pullo. Kaikille tuttua arkitavaraa tai tuotannon erikoisuuksia ei ole unohdettu. Esillä on yli tuhat lasiesinettä arkisista lasitölkeistä taidelasiin. Opastettu kierros kestää puolituntia ja sen jälkeen syömme noutopöytälounaan ravintola Laakongissa. Sisäänpääsy museoon maksaa 6 euroa/eläkeläinen, museokortilla ilmainen. Opastus maksaa 30 euroa/25 hengen ryhmä. Lounas maksaa 12,50/henkilö. Maksut suoritetaan paikan päällä. Ilmoittautuminen mennessä Lasse Heiliö, p ,lasse.heilio(at)kymp.net keskiviikko Ystävänpäiväiltamat klo18-23 Laulumiesten talolla, Korkeavuorenkatu 11. Tule viettämään sydämellisen hauskaa iltaa yhdessä ystäviesi kanssa. Lippu 25 sisältäen ohjelmaa, runsaan iltapalan kahvin ja kakun kera. Tanssia tahdittaa Markku Seppälä. Lippuvaraukset 7.2. mennessä Eija Hämäläinen p , tai Kaarina Piipari p , kaarina.piipari(at)gmail.com tiistai Kuukausitapaaminen ja kevätkokous Kotkan seurakuntakeskuksessa Kahvi klo alkaen opetusneuvos Esko Almgren puhuu aiheesta Minä ja Kotka, jonka jälkeen yhdistyksen kevätkokous. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat keskiviikko Kuukausilounas Kuusisen Kalamajassa. Tarjolla on suosittua lohikeittoa. Ennen lounasta tutustumme Maretariumin suomalaiseen vesiluontoon. Suomen vesistössä elää noin 60 alkuperäistä ja vakituista kalalajia. Opastus Maretariumissa klo 12, jonka jälkeen siirrymme joko kävellen, autoilla tai kimppakyydeillä Kalamajaan jossa nautitaan yhteinen lounas. Maksu suoritetaan paikan päällä. (Hintatiedot myöhemmin)

2 Ilmoittautuminen mennessä Lasse Heiliö p , lasse.heilio(at)kymp.net tiistai Kuukausitapaaminen Kotkan seurakuntakeskuksessa Kahvi klo alkaen Toimitusjohtaja Pakka Pasi, Kotkan Energia Oy: Kotkan Energian uudistuvat palvelut kotkalaisille tiistai Kuukausitapaaminen Kotkan seurakuntakeskuksessa Kahvi klo alkaen professori Martti Häikiö luennoi aiheesta Svinhufvud ja kevät torstai Senioriliikuntapäivä: Tiedot myöhemmin Ankkurissa ja kotisivuilla. KERHOT Kotkan senioreissa toimii tällä hetkellä 5 kerhoa. Näiden lisäksi Ritva Pilhjertan (p , ritva.rentukka(at)gmail.com) johtama lauluryhmä Rentukat esiintyy eri tilaisuuksissa. Askartelu - ja käsityökerho. Marja E. Salminen p tai marja.salminen(at)elisanet.fi. Sekä Karhulan että Kotkan ryhmiin on ennakkoilmoittautuminen materiaalien hankkimista varten, joita voi ostaa ohjaajalta. Kotkansaarella Kumppanuustalo Viikarissa klo To ystävänpäiväksi koristeet To koruja kivi- ja lasihelmistä To pääsiäiskoristeet To kevätkorut. Karhulassa Alasalissa klo Pe kevätlinnut To decoupage tai kuvansiirto puulle Ti lasimosaiikkiperhoset. Kotkansaarella Muistojentalossa klo13-15 Pe 2.2 käsityöt To 8.3 koriste kakkupapereista Pe 5.4.käsityöt Hyvän olon kerho. Anneli Rauhasalo p ja Marja-Liisa Vainio p Kumppanuustalo Viikari, klo kuukauden viimeinen torstai Torstai, klo Kumppanuustalo Viikarin toiminnasta (Pärske) Hanna Pikka, verkostokoordinaattori Torstai 22.2.klo Sotilaskotisisartoiminnasta (Pärske) Katriinan Rehunen, sotilaskotisisar Torstai klo Suun terveydenhuollosta (Ulappa) Kotkan kaupungin hammashuollon edustaja Torstai klo Marttojen toiminnasta (Ulappa) Sirkka Teppana Langinkosken Martat Karhulan naisten kerho, Karhun keijut. Marja-Liisa Vainio/Anneli Rauhasalo Karhulan seurakuntakeskus, alasali, kuukauden 3:s torstai Torstai 18.1.klo Ravitsemus ikääntyessä Lilli Lotvonen Ravitsemusterapeutti, Kotkan kaupunki Torstai 15.2.klo Sotilaskotisisartoiminnasta Katriinan Rehunen, sotilaskotisisar

3 Torstai klo Suun terveydenhuollosta Kotkan kaupungin hammashuollon edustaja Torstai klo Marttojen toiminnasta Sirkka Teppana Langinkosken Martat Senioritanssit. Yhteyshenkilö Kaarina Piipari p , kaarina.piipari(at)gmail.com. Yhteisötalo Messi, Kirkkokatu 22, Kotka, klo joka keskiviikko alkaen jatkuen asti. Liikuntakerho. Yhteyshenkilö Elisabeth Karkio p , muti(at)kymp.net Vesijuoksu torstaisin 18.1., 1.2., 15.2., 1.3., 15.3., 5.4. ja 19.4.klo Katariinan uimahallissa. Hinta 5 lisäksi uimahallimaksu/kerta. Maksu suoritetaan kauden lopussa liikuntavastaava Elisabeth Karkiolle. Jos on halukkuutta ja kävijöitä, kerrat voidaan lisätä jokaviikkoisiksi. Vesijuoksua ohjaa Eija Uusitalo-Ovaska. Häneltä saa juoksuvyön tunnin ajaksi. Kimppakävely sauvoilla tai ilman Kotkansaarella torstaisin alkaen klo aluksi joka toinen viikko Eero Hiirosen aukiolta Koulukadun ja Tallinankadun kulmauksesta. TIETOJA MATKOISTA JA TAPAHTUMISTA Yhdistyksemme matkat ja tapahtumat ovat tarkoitetut ensisijaisesti Kotkan seniorien jäsenille. Toissijaisesti tulevat muiden yhdistysten jäsenet ja näiden jälkeen mahdolliset ulkopuoliset. Matkabussiin noustaan Jyrkilän tallilta, Kotkan tai Karhulan linja-autoasemalta, tarvittaessa myös pikavuoropysäkeiltä. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, mistä tulet bussiin. Jos matka on loppuunmyyty, voit tiedustella peruutuspaikkoja tai jättää nimesi jonotuslistalle. Senioriliiton kotisivuilla ja jäsenlehti Patinassa on tietoja senioriliiton ja muiden jäsenyhdistysten matkoista, joille jäsenenä voit osallistua. Samoin Kotkan eläkeläisjärjestöjen yhteistyötoimikunta järjestää matkoja, joista ilmoitetaan kotisivuillamme. Maksut: Osallistumismaksu maksetaan pankkitilille Kotkan seniorit ry FI Viestikohdassa mainitaan matkan/tapahtuman nimi, tapahtumapäivä ja lähtijän nimi. Peruutus: Kun kotimaahan suuntautuva matka tai tapahtuma on maksettu eräpäivään mennessä, on ilmoittautuminen sitova. Jos joudut perumaan matkan, ota yhteyttä matkanjohtajaan. Mikäli peruutuksen syy on ylivoimainen este kuten sairaus, osallistumismaksu voidaan palauttaa. Matkalle lähtijälle suositellaan henkilökohtaisen, peruutusturvan sisältävän matkavakuutuksen ottamista. Yhdistyksellä ei ole vakuutusta matkojen varalta. Museokortti: Mikäli museokortin haltija haluaa hyödyntää korttinsa sellaisen hyväksymässä kohteessa, tulee siitä mainita ilmoittautumisen yhteydessä matkanjohtajalle. Tällöin hän maksaa museokorttilaisille ilmoitetun maksun. Kortti on oltava mukana matkalla ja se on esitettävä käyntipaikan kassalla. Vain ilmoittautumisen yhteydessä mainitut kortit voidaan huomioida, jälkikäteen ei palautuksia suoriteta. TAMMIKUU 18.1.torstai Helsingissä Eero Nelimarkan taidenäyttely HAMssa ja Osmo Rauhalan näyttely Didrichsenin taidemuseossa. Lounas ravintola White Ladyssä. Matkan hinta on 62 ja museokorttilaisille 44. Hinta sisältää opastukset, sisäänpääsymaksut, lounaan ja bussikuljetukset. Matka on täynnä. Peruutuspaikkoja voi tiedustella Mirja Baldauf-Pulkkinen, p , mirja.baldauf (at) kymp.net. Bussi Jyrkilän talli klo 8.00, Kotka klo 8.15 ja Karhula klo 8.30 HELMIKUU

4 8.2. torstai ATENEUMissa v. WRIGHTin VELJESTEN näyttely. v.wrightin veljesten tuotanto on muutakin kuin kaikkien tuntema Taistelevat metsot. Ateneumin suursatsaus esittelee taitelijaveljesten monipuolista tuotantoa yli 300 teoksen voimin. Suomen taidehistorian merkkiteokset ovat rakkaudentunnustus pohjoismaisen luonnon monimuotoisuudelle. Näyttelykierros oppaan kera. Tutustuttuamme näyttelyssä sorsiin sun muihin lintuihin siirrymme kävellen ravintola Kappeliin nauttimaan lounaaksi teemaan hyvin sopivaa patasorsaa. Kotimatkalla poikkeamme vielä Porvoossa Brunbergin tehtaanmyymälässä, josta saa ostaa herkullisia suklaatuotteita ja muita makeisia. Matkan hinta on 70 ja museokorttilaisille 57. Mainitse ilmoittautumisen yhteydessä museokortista!! Hinta sisältää opastuksen, sisäänpääsymaksun, lounaan ja bussikuljetuksen. Ilmoittautumiset ja maksu mennessä Mirja Baldauf-Pulkkinen, p , mirja.baldauf(at)kymp.net. Bussi Jyrkilän talli klo 9.00, Kotka klo 9.15 ja Karhula klo perjantai klo Arthur Millerin HINTA Hgin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Näytelmä kysyy, minkä hinnan maksamme niistä elämänvalinnoista, joita teemme. Hinta on ajaton ja voimakkaasti tunteita liikuttava perhedraama, joka tarjoaa myös monia naurun hetkiä. Rooleissa: Eero Aho, Santeri Kinnunen, Esko Salminen ja Aino Seppo. Matkan hinta on 75 ja sisältää lipun, väliaikatarjoilun ja bussikuljetuksen. Ilmoittautumisaika on päättynyt, mutta peruutuspaikkoja voi tiedustella Satu Nuorivuori, p , satu.nuorivuori (at) kymp.net. Bussi Jyrkilän talli klo 16.15, Kotka klo ja Karhula klo torstai klo Puccinin MADAME BUTTERFLY Kansallisoopperassa Puccinin koskettavinta musiikkia. Teos saa uuden tyylikkään toteutuksen aidossa japanilaisessa hengessä japanilaisen ohjaajan johdolla. Matkan hinta on 124 ja sisältää lipun, väliaikatarjoilun ja bussikuljetuksen. Matka on täynnä, mutta peruutuspaikkoja voi tiedustella Mirja Baldauf-Pulkkinen, p , mirja.baldauf (at) kymp.net. Bussi Jyrkilän talli klo 16.15, Kotka klo ja Karhula klo MAALISKUU tiistai klo Bergmanin SYYSSONAATTI Espoon kaup.teatterissa Syyssonaatti perustuu legendaarisen Ingmar Bergmanin saman nimiseen elokuvaan. Se on väkevä esitys äidistä ja tyttärestä, jotka ovat niin ristiriitaisia kuin rakastettaviakin. Äiti, kaiken uralleen antanut menestyvä konserttipianisti, saapuu tyttärensä luo ja kaikki vanhat jännitteet nousevat pintaan. Pääosissa Satu Silvo, Leena Pöysti ja C-Kr Rundman. Matkan hinta on 75 ja sisältää lipun, väliaikatarjoilun ja bussikuljetuksen. Ilmoittautuminen ja maksu mennessä Mirja Baldauf-Pulkkinen, p , mirja.baldauf (at) kymp.net Bussi Jyrkilän talli klo 16.15, Kotka klo ja Karhula klo sunnuntai klo operetti MUSTALAISRUHTINATAR Kuusankoskitalossa Emmerich Kalmanin hurmaava operettiklassikko on täynnä polttavia tunteita ja operettimaailman rakastetuimpia melodioita kuten Muistathan kai ja Rakastaa voi monta kertaa sekä monia muita tunnettuja kappaleita. Esitys on OperArt. Jyrki Anttilan tuotantoa. Jos onni suosii, näemme ja kuulemme Sylvan pääroolissa Johanna Rusanen-Kartanoa ja hänen sankarinaan Jyrki Anttilaa, mutta roolijakoa ei ole vielä vahvistettu. Matkan hinta on 68 ja sisältää lipun, väliaikatarjoilun ja bussikuljetuksen. Ilmoittautuminen ja maksu mennessä Tarja Silvennoinen, p , ingrid.silvennoinen (at) kymp.net. Bussi Jyrkilän talli klo 12.00, Kotka klo ja Karhula klo HUHTIKUU

5 26.4.torstai klo Hgin kaupunginorkesterin KONSERTTI Musiikkitalossa Orkesteria johtaa kapellimestari Susanna Mälkki ja solistina on sopraano Karita Mattila. Aluksi kuulemme saksalaisen säveltäjä ja kapellimestari Enno Poppen v säveltämän orkesteriteoksen Altbau. Konsertti jatkuu Ludwig van Beethovenin konserttiaarialla Ah!Perfido. Konsertin päättää Beethovenin sinfonia nro 3 Eroica. Hinta 55 sisältää konserttilipun, väliaikatarjoilun ja bussikuljetuksen. Ilmoittautuminen ja maksu mennessä Satu Nuorivuori, p , satu.nuorivuori (at) kymp.net. Bussi Jyrkilän talli klo 16.15, Kotka klo ja Karhula klo TOUKOKUU 5.5. lauantai MOISION KARTANON kautta klo Kouvolan teatteriin ENNI MUSTOSEN musiikkinäytelmään RUOKAROUVAN TYTÄR Kotkasta suuntaamme ensin Moision kartanoon, jossa nautimme Ruokarouvan kahvihetkestä. Kahvihetki sisältää sekä suolaista että makeaa. Lisäksi mahdollisuus tutustua meneillään olevaan taidenäyttelyyn. Tämän jälkeen matkaamme Kouvolan teatteriin katsomaan ja kuulemaan 20-luvulle sijoittuvaa musiikkinäytelmää, joka perustuu Mustosen tuoreeseen menestyskirjaan. Naisylioppilaat, polkkatukka, uudet aatteet..20-luvun naisten matka kohti oman tien löytymistä ja itsenäistymistä. Matkan hinta on 64 ja sisältää tarjoilun Moision kartanossa, teatterilipun ja bussikuljetukset. Ilmoittautuminen ja maksu 9.4. mennessä Tarja Silvennoinen p , ingrid.silvennoinen (at) kymp.net. Bussi Jyrkilän talli klo 14.00, Kotka klo ja Karhula klo torstai klo musikaali MAMMA MIA Hgin messukeskuksen Amfi-teatterissa Mamma Mia valloittaa vihdoin suomeksi. Musikaalin 22 hittiä on kääntänyt suomeksi loistavista sanoituksistaan tunnettu Paula Vesala. Pääroolissa nähdään laulava ja tanssiva Laura Voutilainen tukenaan Nina Tapio, Johanna Kokko ja nuori lupaus Petra Pääkkönen. Matkan hinta on 80 ja sisältää musikaalilipun ja bussikuljetuksen. Matka on loppuunmyyty, mutta peruutuspaikkoja voi tiedustella Marjut Manninen, p , marjut.manninen (at) kymp.net. Bussi Jyrkilän talli klo 16.15, Kotka klo ja Karhula klo KESÄKUU keskiviikko Helsingissä taidekodit KIRPILÄ ja REITZ Aloitamme tutustumalla opastetulla kierroksella Reitzin kotimuseoon. Sieltä siirrymme ravintola Eliten suojiin nauttimaan oopperavoileivän kahvin ja ruokajuomien kera. Seuraavaksi menemme Hesperian puiston toiselle puolelle taidekoti Kirpilään, jossa myös opastettu kierros. Matkan hinta on 55 ja sisältää opastukset, ruokailun juomineen ja bussikuljetuksen. (Taidekoteihin ei ole sisäänpääsymaksua). Ilmoittautuminen ja maksu mennessä Marjut Manninen, p , marjut.manninen (at) kymp.net. Bussi Jyrkilän talli klo 11.15, Kotka klo ja Karhula klo ELOKUU 3.8. perjantai klo HAMINA TATTOO marssishow Jo perinteeksi muodostunut kansainvälinen sotilasmusiikkifestivaali marssishow-esityksineen on jälleen koettavissa. Joka toinen vuosi järjestettävässä tapahtumassa esiintyy tänä vuonna soittokuntia ainakin 7 eri maasta ja kaikki Suomen sotilassoittokunnat. Saavumme Haminaan hyvissä ajoin ja nautimme keskustassa Kahvila Puistonkulmassa pientä purtavaa virvokkeiden kera. Keskustasta siirrymme juhlahumua kokien kävellen Bastioniin katsomaan esitystä. Paikkamme ovat pääkatsomossa. Matkan hinta on 72 ja sisältää lipun, tarjoilun

6 ennen esitystä ja bussikuljetuksen. Ilmoittautumiset ja maksu mennessä Mirja Baldauf- Pulkkinen p , mirja.baldauf (at) kymp.net. Bussi Jyrkilän talli klo 16.30, Kotka klo ja Karhula klo tiistai Retkipäivä Harjun oppimiskeskukseen Opastettu kierros tarjoaa matkan Harjun hovin historiaan ja arkkitehtuuriin. Harjun historia alkaa jo1700-luvulta Venäjän keisarinna Katariina Suuren ajoilta. Kierroksella tutustutaan myös Harjun mäellä sijaitsevaan Kiessi hevosajoneuvomuseon. Toisella opastetulla kierroksella tutustumme oppimiskeskuksen alueella oleviin Salpalinja kohteisiin. Kierrosten välillä ruokailemme Harjun opiskelijaravintolassa. Hinta 40, joka sisältää kuljetuksen, opastukset, lounaan ja kahvin. Ilmoittautumiset ja maksu mennessä Satu Nuorivuori, p , satu.nuorivuori(at) kymp.net. Bussi Jyrkilän talli klo 8.45, Kotka klo 9.00 Karhula klo SYYSKUU 1.9. lauantai klo PELIMANNIMUSIIKKI-ILTA Artjärvellä Pelimannimusiikkia kuunnellaan Hiitelän kylässä Hiisitalolla, joka on entinen Simolan navetta. Luunappi-yhtye esittää lupsakoita laulelmia ja kupletteja aikuisen naisen maailmasta. Laulajat Suvi Puronen ja Tuula Sivula tulkitsevat kansanomaisia ralleja ja lemmenlurituksia. Säestysryhmässä musisoi joukko pitkänlinjan kansanmuusikoita. Illassa soittaa myös Kesäpelimanniyhtye, joka on esiintynyt mm. Kaustisen kansanmusiikkipäivillä. Illan ohjelma alkaa navetan pihalla tervetulokahvilla, sitten nautitaan kansanmusiikista, juodaan vielä väliaikakahvit ja lopuksi yleisölle on tunti tanssia. Matkan hinta on 40 ja sisältää lipun, tarjottavat kahvit, tanssit ja bussikuljetuksen. Ilmoittautumiset ja maksu 6.8. mennessä Marjut Manninen p , marjut.manninen (at) kymp.net. Bussi Jyrkilän talli klo 14.00, Kotka klo ja Karhula klo keskiviikko klo musikaali CHESS Svenska teatternissa ABBA-poikien Anderssonin ja Ulveuksen säveltämä musikaali sai ensi-iltansa Lontoossa 1986 ja nyt se esitetään Suomessa. Chess kertoo kahden maailmanmestaritasoisen shakinpelaajan kilpailusta niin shakkipeleissä kuin rakkaudesta samaan tyttöön. Tätä tyttöä esittää MARIA YLIPÄÄ, joka on aikaisemminkin loistanut näiden säveltäjien musikaaleissa. Esitykseen on saatavissa tekstityslaite suomenkielellä. Matkan hinta on 105 ja sisältää lipun, väliaikatarjoilun ja bussikuljetuksen. Ilmoittautuminen ja maksu 4.5. mennessä Eeva Rosendal, p , rosendal.eeva (at) elisanet.fi. Bussi Jyrkilän talli klo 8.45, Kotka klo 9.00 ja Karhula klo 9.15 YHDISTYKSEN HALLITUS 2018 Kari Rämä puheenjohtaja kari.rama(at)kolumbus.fi Mirja Baldauf-Pulkkinen varapuheenjohtaja mirja.baldauf(at)kymp.net. Helena Tietäväinen sihteeri/jäsensiht helena.tietavainen(at)kymp.net Riitta Haapanen klubimestarin avustaja Lasse Heiliö klubimestari lasse.heilio(at)kymp.net Eija Hämäläinen emäntä mattijaeijahamalainen(at)kymp.net Elisabeth Karkio liikuntavastaava muti(at)kymp.net Tapani Piipari nettivastaava tapani.piipari(at)gmail.com Pirkko Soikkeli avustusvastaava pirkko.soikkeli(at)gmail.com Hallituksen ulkopuolinen taloudenhoitaja

7 Raija-Liisa Sorakari TOIMIKUNNAT Emäntätoimikunta vetäjä Eija Hämäläinen raija-liisa.sorakari(at)luuku.com mattijaeijahamalainen(at)kymp.net. Matkailutoimikunta vetäjä Mirja Baldauf-Pulkkinen mirja.baldauf(at)kymp.net. EDUSTUS Kansallisen senioriliiton liitovaltuustossa ja -hallituksessa on Kaarlo Horo. Hän toimii myös Kymenlaakson kansallisen senioripiirin puheenjohtajana ja sen hallitukseen kuuluvat Ilkka Pakkala ja Pirkko Soikkeli. Piirin edunvalvontatoimikunnassa on varalla Pirkko Soikkeli. Kotkan eläkeläisjärjestöjen yhteistyötoimikunnassa edustajamme on Satu Nuorivuori ja varalla Eija Hämäläinen. Kotkan ikäihmistenneuvoston puheenjohtaja on Erkki Hänninen. Mirja Baldauf-Pulkkinen Helena Tietäväinen

Seniorit - iloista ikääntymistä Suomi 100 Kotkan seniorit ry 45

Seniorit - iloista ikääntymistä Suomi 100 Kotkan seniorit ry 45 Kotkan seniorit ry Jäsentiedote 2/2017 1 (5) Seniorit - iloista ikääntymistä Suomi 100 Kotkan seniorit ry 45 Senioriliiton vuoden 2017 toiminnan teemana on Seniorit - iloista ikääntymistä. Kotkan seniorit

Lisätiedot

Suomi 100 Kotkan seniorit ry 45

Suomi 100 Kotkan seniorit ry 45 Kotkan seniorit ry Jäsentiedote 1.2017 1 (6) Suomi 100 Kotkan seniorit ry 45 Suomen 100- ja Kotkan senioreiden 45-vuotis juhlavuosi on alkanut. Suomen juhlavuotta juhlistetaan yhdistyksessä kesäkuussa

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia 1 Jäsenkirje 2/2017 Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia Teatterimatka Helsingin kaupunginteatteriin la 21.10. klo 13 Kotimainen suurmusikaali Myrskyluodon Maija Lasse Mårtensonin unohtumaton,

Lisätiedot

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

AIKA PAIKKA ILLAN AIHE JÄRJESTELYT EMÄNNÄT. Maija Yavari To klo 17 Ateneum "Kohtaamisia kaupungissa" Airi Kansanen 22.1.

AIKA PAIKKA ILLAN AIHE JÄRJESTELYT EMÄNNÄT. Maija Yavari To klo 17 Ateneum Kohtaamisia kaupungissa Airi Kansanen 22.1. 8.1. Rekolan kirkko, Makkarat / lihateknologi Ida / Anneli Ritva Lindblad, Annaseurakuntasali 2 Kohtamäki Ruskomaa Maija Yavari To 17.1. klo 17 Ateneum "Kohtaamisia kaupungissa" 22.1. Rekolan kirkko, To

Lisätiedot

Matka Savonlinnan Oopperajuhlille Sevillan parturi - oopperaan , 2 pv

Matka Savonlinnan Oopperajuhlille Sevillan parturi - oopperaan , 2 pv Matka Savonlinnan oopperajuhlille Sevillan parturi -oopperaan 9.7.2019 Esittely Matka Savonlinnan Oopperajuhlille Sevillan parturi - oopperaan 9.7.2019, 2 pv https://www.youtube.com/watch?v=sgn-28lnjry

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 19.1.2018 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html VALOKUVANÄYTTELY Suomen juhlavuoden 2017 kunniaksi. Valokuvauskilpailun satoa esillä neljän sarjan voittajatyöt

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia LOKAKUU 2017 Lounais-Suomen Diabetes ry Päivityspäivä ja pienoismessut Järjestäjä: Lounais-Suomen Diabetesyhdistys ry Aika: lauantai 11.11.2017

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 1 8.9.2014 8 CHARTER LENNOT HKI, TRE JA KUOPIO HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

Rauman kansalliset seniorit ry.

Rauman kansalliset seniorit ry. SYYSKAUDEN TOIMINTA 2016 SYYSKUU 9.9 klo 14.00 Kuukausitapaaminen, esitelmän aiheena suun terveys Terveyskasvatushammashoitaja Katriina Uusi-Pietilä 9.9 klo 12.00-14.00 Tietotekniikan vierihoitokokeilu

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI KEVÄT 2017 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI KEVÄT 2017 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI KEVÄT 2017 123RF TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 10.1. 19.1. 24.1. 2.2. 7.2. 16.2. 21.2. 2.3. 7.3. 16.3. 12.1.

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz)

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012 kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ja KEVÄTRETKI 5.5.2012 PIELAVEDELLE tilausravintola

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

SENIORIT TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SYKSY 2017 TAPAHTUMAKALENTERI

SENIORIT TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SYKSY 2017 TAPAHTUMAKALENTERI SENIORIT TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SYKSY 2017 Vauhtia elämään Senioritapahtumilla! 123RF TAPAHTUMAKALENTERI vko 36 37 38 39 40 41 42 43 7.9. 12.9. 19.9. 28.9. 3.10. 12.10. 17.10. 26.10. 14.9. 21.9.

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi!

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi! Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa Care One Oy Karkonmäenkatu15B info@careone.fi 33580Tampere www.careone.fi Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 33 Jakso 1 10 Maanantai 11 Tiistai 12 Keskiviikko 13 Torstai 14 Perjantai 15 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 16 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee

Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee Uudenvuodenpäivä Suomalaiset juhlapyhät Loppiainen Suomalaiset juhlapyhät Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee leivonta,-kakku -ja keittiötarvikkeita. Tuotevalikoima on

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

KUUKAUDEN TAIDETEOS MAALISKUU

KUUKAUDEN TAIDETEOS MAALISKUU 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje 3.3.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html KUUKAUDEN TAIDETEOS MAALISKUU Weijo Pitkänen öljyvärityö "Aurinko" 2017 Ensi viikolla 6.-12.3. 2 Maanantai 6.3. klo

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen

Lisätiedot

Miestenviikko 2. 8.11.2015

Miestenviikko 2. 8.11.2015 Miestenviikko 2. 8.11.2015 iestenviikon Miehet kuulolla Oulun kaupunginkirjaston ala-aulassa koko miesten viikon ajan klo 12 17 Mahdollisuus keskustella mukana olevien työntekijöiden kanssa miehen elämään

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 3/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 15.03.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 4 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 8 WWW.AIKAMATKAT.FI P2 ALKUSARJA, LYHYT 5 8.9.2014 4 VRK ALK 790 SUORA LENTO HELSINGISTÄ HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 01.02. 30.04.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

sunnuntai 13 tammikuu 08

sunnuntai 13 tammikuu 08 sunnuntai 13 tammikuu 08 1 2 Anni Mäkelä & Tuulikki Laine 226/ 67,26 0,08 2 3 Kirsti Uusiniemi & Marjo Moliis 195/ 58,04 0,05 3 11 Pirkko Bäckström & Seija Lahtinen 189/ 56,25 0,02 4 10 Paula Nurmi & Riitta

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Tule mukaan, älä jää yksin. vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014. Alustava matkaohjelma:

Tule mukaan, älä jää yksin. vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014. Alustava matkaohjelma: Tule mukaan, älä jää yksin. Kevätretki Ainolaan, Halosenniemeen sekä Tove Janssonin 100- vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014 Alustava matkaohjelma: Torstai 15.5. Klo 8.45 Lähtö Tampereen Vanhalta

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Syksy 2015-kevät 2016 Erityisliikuntakalenterista löydät Loviisan eri toimijoiden järjestämät liikuntaryhmät, jotka soveltuvat pitkäaikaissairaiden, eri vammaisryhmien ja toimintakyvyltään

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 MATKAKOHTEINA - Meyer Werft - - EMS - - Lloyd Werft - - Fassmer - - HSVA - Laradi ry on vuodesta 1971 lähtien toiminut Suomen laivanrakennusinsinöörikunnan

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Kesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi

Kesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi Kesäpirtti 2014 Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, 33480 Ylöjärvi www.tto-opiskelijat.fi/kesapirtti 044 3491 030 Ravintola avoinna 31.5. - 31.8.2014 Arkisin 16.00 17.00

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Koko viikon Päiväkodin lasten taidenäyttely Pienten kätösten taidetta esillä. Järj. Auralan Setlementti ry ma-pe klo 9-16 la klo 12-16 Auralan kansalaisopiston aula,

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info Elokuu Viikko 32 Jakso 1 7 Maanantai 8 Tiistai 9 Keskiviikko 10 Torstai 11 Perjantai 12 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05

Lisätiedot

Ikäaseman ohjelma viikko 40

Ikäaseman ohjelma viikko 40 Ikäaseman ohjelma viikko 40 Maanantai 28.9. Tiistai 29.9. Mielikuvitusleikki Puhallinmusiikkiyhtye Rytmiystävät esittävät tuttuja kappaleita Keskiviikko 30.9. Ystävän kammari klo 13.00 Hartaushetki Susanna

Lisätiedot

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Tarjous 15 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, PITKÄ 1. 15.9.2014 15 VRK ALK 1450 LENNOT HKI-KTW, KRK-HEL HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna:

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

LÄSNÄOLIJAT 1 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 19 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 20 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1

LÄSNÄOLIJAT 1 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 19 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 20 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1 KOKOUS Vanhusneuvosto 5.3.2018 KÄSITELLYT ASIAT LÄSNÄOLIJAT 1 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 19 N TARKASTAJIEN VALINTA 1 20 N TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1 21 TUTUSTUMINEN KAAKONKULMAM

Lisätiedot

KESÄRETKI KOTKAAN PERJANTAINA 11.6.2010

KESÄRETKI KOTKAAN PERJANTAINA 11.6.2010 / KESÄRETKI KOTKAAN PERJANTAINA 11.6.2010 Retki tehdään yhdessä Päijät-Hämeen Näkövammaisten kanssa. Lähtö Heinolan turistipysäkiltä kello 08.30, Lahdesta lähdemme Marolankadulta kello 09.00 kohti Kotkaa.

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Kevät 2016 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Kauhavan alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 18.1.2013 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2013 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 2 - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

Salon Rally 3-4.10.2015

Salon Rally 3-4.10.2015 Salon Rally 3-4.10.2015 Laitan tunnelmapaloja Salon Rallysta. Nettisivuille tulevat Hannelen ja Ritva-Liisan esityksistä koosteet. Lauantain esiintyjistä löytyvät kattavat tiedot netistä. Piirin 142 puheenjohtaja

Lisätiedot

Teemaillat / Jäsenillat

Teemaillat / Jäsenillat JÄSENKIRJE 2/2016 JÄSENTIEDOTE 2/ 25.4.2016 Keväinen tervehdys! Yhteiset hetket luovat muistoja, jotka säilyvät mielessä kauan. Teemaillat / Jäsenillat Yhteinen Aivosuunnistus Unelmien liikuntapäivänä

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot