KESÄRETKI KOTKAAN PERJANTAINA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESÄRETKI KOTKAAN PERJANTAINA 11.6.2010"

Transkriptio

1 / KESÄRETKI KOTKAAN PERJANTAINA Retki tehdään yhdessä Päijät-Hämeen Näkövammaisten kanssa. Lähtö Heinolan turistipysäkiltä kello 08.30, Lahdesta lähdemme Marolankadulta kello kohti Kotkaa. Paluuaika Lahteen on noin klo ja Heinolaan noin klo PÄIVÄN OHJELMA: Klo Tutustumme Langinkosken keisarilliseen kalastusmajaan roolioppaan esittelemänä. Saatamme tavata itse keisarinnan, Maria Feodorovnan, joka esittelee mielellään valtakuntaansa, tai kamarineidon tai Keisarin adjutantin. Molemmat tuntevat talon kuin omat taskunsa. Kamarineito kertoo myös tarinoita arvon isäntäpariskunnasta. Adjutantti on puheissaan maltillisempi. Klo Lounas ravintola Keisarinsatamassa Ravintola sijaitsee luonnonkauniilla niemellä aivan meren äärellä. Vanhat seinät kätkevät sisälleen nykyaikaisen seurustelu- ja ruokaravintolan. Lounas noutopöydästä. Klo Opastettu kaupunkikierros ja Yrttipuutarhakävely Opas tulee hakemaan ryhmämme Keisarinsatamasta ja lähdemme kaupunkikierrokselle, jonka aikana nähdään merkittävimmät nähtävyydet ja kuullaan tarinoita historiasta. Yrttipuutarha on perustettu entisöityyn linnoitusrakenteeseen Redutti Kotkaan. Siellä kasvaa yli sata erilaista yrtti- ja maustekasvia. Puutarhan suunnittelussa on huomioitu erityisesti näkövammaiset, mm. kasvien nimet ovat myös pistekirjoituksella. Klo Merikeskus Vellamo Tunnin opastetun kierroksen aikana näemme Suomen Merimuseon ja Kymenlaakson Museon sekä kuulemme tarinoita itse rakennuksestakin. Museokäyntien jälkeen lähdemme kotimatkalle. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Sitovat ilmoittautumiset Kikalle puh. (03) mahdollisimman pian, viimeistään torstaina 29. huhtikuuta Mukaan pääsee 49 nopeinta. Matkan omavastuu on 40 P-H munuais- ja maksayhdistyksen jäseniltä ja 45 muilta sisältäen bussimatkat, ruokailun, pääsyliput ja opastukset. KESÄLIIKUNTAPÄIVÄT 2010 Turku Aloita kesä sporttisesti osallistumalla VAU:n järjestämille Kesäliikuntapäiville kesäkuuta 2010 Turussa. Kesäliikuntapäivien aikana näkö-, kehitys- ja liikuntavammaisilla sekä elinsiirron saaneilla ja dialyysipotilailla on mahdollisuus kokeilla erilaisia lajeja ja myös osallistua kilpailuihin, jotka on tarkoitettu kokeilijoille, harrastelijoille ja lajin vasta-alkajille. Yhteinen illallinen Wäinö Aaltosen museolla kokoaa päivän kisatunnelmat sekä osallistujat yhteen VAU-porukalla! Ilmoittautumiset mennessä ilmoittautumislomakkeella tai Maija Etholén, puh. (09) , toimisto(at)vammaisurheilu.fi tai lähettämällä ilmoittautumislomake postitse (Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry, Maija Etholén, Radiokatu 20, Helsinki). Lisätiedot: VAU, Teemu Lakkasuo, puh , teemu.lakkasuo(at)vammaisurheilu.fi.

2 2 KESÄTEATTERIA JA TAIDENÄYTTELY HONKALINNASSA SUNNUNTAINA Yhdistys järjestää kuljetuksen teatteriin Marolankadun turistipysäkiltä klo Lippuja on varattu 30 kpl, lipun hinta on 10 sisältää kuljetuksen. Sitovat ilmoittautumiset Sinikka Kämärille puh ja maksu yhdistyksen tilille Nordea merkinnällä Kesäteatteri Nimi1, nimi mennessä. Näytös alkaa kello

3 3 Hyvää oloa päästä varpaisiin la Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa Hämeenkyrössä 10:00 Tervetulomaljat ja Frantsilan esittely 11:00 Voivatko yrtit toimia itsehoidon tukena myös munuais- ja maksasairailla? - Hyvän Olon Keskuksen asiantuntija Virpi Raipala- Cormier luennoi 12:30 Kasvislounas seisovasta pöydästä 13:30 Yrttijalkakylvyt ja ohjatut niska-hartiahoidot pareittain 14:30 Päiväkahvi, yrttipuoti palvelee ja opastaa 15:00 Rentouttava yrttisauna miehille ja naisille erikseen 16:30 Keittopäivällinen Virkein mielin kotiin, reppu täynnä uusia eväitä Koko päivän ohjelma tarjoiluineen 10 /hlö ( yhdistykset järjestävät kuljetukset ) Mukaan mahtuu 50 ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset mennessä: Länsi-Suomen aluevastaava Maarit Heinimäki p VI MUNUN MÖLKKYTURNAUS HOLLOLASSA SARVIKUUTISSA LAUANTAINA Ennakkoilmoittautuminen viimeistään mennessä Pelit alkavat klo Ilmoittauminen klo 9.30 lähtien Pelit pelataan paripelinä Hinta 10 / joukkue (sis. kevyen lounaan) Ennakkoilmoittautumisen voi maksaa Päijät-Hämeen munuais- ja maksayhdistyksen tilille: Viestiosaan teksti: Munun mölkky 2010 Sarvikuutti on Lahden Seudun Invalidit ry: n kesäkoti Hollolassa, Sarvikuutti 39, Kutajärvi Lisätiedot ja ilmoittautumiset Esko Söder (esko.soder@gmail.com) p tai Mikko Saarela (mikko.saarela@eduskunta.fi) p

4 MÖLKKY JA PETANQUE HARJOITUKSET ALKAVAT SÄIDEN LÄMMETESSÄ MÖYSÄN KOULUN PIHALLA MAANANTAISIN JA TORSTAISIN KLO LISÄTIETOJA ESKO SÖDERILTÄ P MUNUN PILKKIKISAT Miesten sarjan voitti Tauno Aalto ja naisten sarjan voitti Lea Halme. Moni muukin sai mainittavia saaliita. Irma Pitkänen 70 v, Onnea!

5 5 Munuais- ja maksapotilaiden ensitietoillassa oli tietoa saamassa noin 40 henkilöä. Nefrologi Seppo Ojanen ja gardiologi Jyrki Tillonen kertoivat selkeästi munuasi- ja maksasairauksien aiheuttajista ja riskitekijöistä. Aluevastaava Marjukka Miettinen kertoi Munuais- ja maksaliiton palveluista ja Tarja Jaakonen ja Mikko Saarela toivat iltaan potilasnäkökulman.

SEMINAARI & VUOSIKOKOUS KOTKASSA SYYS

SEMINAARI & VUOSIKOKOUS KOTKASSA SYYS Suoma ry SEMINAARI & VUOSIKOKOUS KOTKASSA 27.-28. SYYS 2018 OHJELMA Torstai 27.9. SAAPUMINEN KOTKAAN 14.00 17.00 Pre Tour, Kotka-kierros OPASTETTU KAUPUNKIKIERROS KOTKASSA & LANGINKOSKEN KEISARILLISELLA

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz)

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012 kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ja KEVÄTRETKI 5.5.2012 PIELAVEDELLE tilausravintola

Lisätiedot

SENIORIT TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SYKSY 2017 TAPAHTUMAKALENTERI

SENIORIT TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SYKSY 2017 TAPAHTUMAKALENTERI SENIORIT TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SYKSY 2017 Vauhtia elämään Senioritapahtumilla! 123RF TAPAHTUMAKALENTERI vko 36 37 38 39 40 41 42 43 7.9. 12.9. 19.9. 28.9. 3.10. 12.10. 17.10. 26.10. 14.9. 21.9.

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Teatteriretki Helsinkiin lauantaina 15.2

Teatteriretki Helsinkiin lauantaina 15.2 / JÄSENTIEDOTE 1/2014 Teatteriretki Helsinkiin lauantaina 15.2 Lähde katsomaan Orkesteri The Everlast esitystä Kom-teatteriin klo 15.00 Teksti Okko Leo, ohjaus Janne Reinikainen, lavastus Markku Pätilä,

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 72 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 72 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi Jäsentiedote 2 / 2012 Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 72 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi Kevään 2012 toiminta 1(3) 1.3.2012 Kuukausikokoukset ovat keskiviikkoisin Riihimäen Seurahuone, Hämeenkatu

Lisätiedot

Jäsenillat. Seniorikerho

Jäsenillat. Seniorikerho JÄSENTIEDOTE 3/14 5.5.2014 Toimistomme osoite Matarankatu 4, 3 krs huone 339 (Tourulassa JKL) Toimisto on lomalla kesä-heinäkuun ajan. Toimisto avoinna 4.8 alkaen maanantaisin klo 11.00 13.00, puh. 045-318

Lisätiedot

Äijälän Rustin veneretket

Äijälän Rustin veneretket Äijälän Rustin veneretket Veneemme 360 -asteinen kuva veneen sisätiloista, klikkaa: http://www.paratiisisaari.com/rusti_pure/harmony.html M/y Harmony luxusjahti Elegance 65, 19,6 m, max. 40 hlö M/s Juhana

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Ilmoittaudu ja tule mukaan!

Ilmoittaudu ja tule mukaan! Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLO-UINNIT 13. - 15.6.2014 ROLLO-LEIRI 13. - 18.6.2014 SEURATIEDOTE TOIMITETAAN SEURAN ROLLO-YHTEYSHENKILÖLLE Sivu 1 / 7 ROLLO-LEIRIN YHTEYSTIEDOT ja ROLLO-KISOJEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (7)

Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (7) Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (7) KUTSU ETÄMETSÄNOMISTAJIEN LIITON SM-METSÄTAITOILUT Paikka: Hämeen ammattikorkeakoulu, Evon toimipiste os. Saarelantie 1, LAMMI Osanottajat: Etämetsänomistajien Liiton

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2015 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2015: Toukokuu on jo startannut ja kesä tekee tuloaan rivakkaan tahtiin. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Pohjanmaan piiri isännöö kesäkuun alussa pirettäviä veteraanipäiviä uimahalliurheilutaloon, areenan ja torin lähiympäristössä. Ohjelmassa

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv

Lisätiedot

Päivitys

Päivitys I N F O PA K E T T I Päivitys 20.3.2019 w w w. k u u r o j e n l i i t t o. f i / s e n i o r i e n - k u l t t u u r i t a p a h t u m a KUTSU Kutsu kuurojen seniorien 18. kulttuuritapahtumaan Kuurojen

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Aika ja paikka 6. - 7.5.2017 Scandic Kuopio Satamakatu 1, Kuopio Kohderyhmä Jytyn jäsenet Itä-Suomen alueelta OHJELMA Lauantai 6.5. 09.30-10.15 10.15-10.30

Lisätiedot

Lataa Luontoäidin kotiapteekki - V. Raipala-Cormier. Lataa

Lataa Luontoäidin kotiapteekki - V. Raipala-Cormier. Lataa Lataa Luontoäidin kotiapteekki - V. Raipala-Cormier Lataa Kirjailija: V. Raipala-Cormier ISBN: 9789510209851 Sivumäärä: 188 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.10 Mb Frantsilan Yrttitilan perustajan Virpi

Lisätiedot

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 uutiskuvat kotiotteluista paikallislehdessä näkyvyys kentällä myös pelien ulkopuolella näkyvyys peliasuissa näkyvyys netissä näkyvyys mainoksissa koko Lohjan alueella Kaikki

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE!

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI 8. 13.6.2012 ROLLO UINNIT 8. 10.6.2012 TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! PUS PoPy Suomen Uimaliitto KU PTU 2 Rollo leirin yhteystiedot: Minna

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry   Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2018. Epilepsialiitto Epilepsiförbundet Finnish Epilepsy Association.

JÄSENTIEDOTE 1/2018. Epilepsialiitto Epilepsiförbundet Finnish Epilepsy Association. 1 2 Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry Vartiokuja 1 20700 Turku Puh: 02-231 9632, 040-630 5651 e-mail: toimisto.turunseutu@epilepsia.fi http:///turun-seutu IBAN: FI39 5710 0450 5095 59 Turun Seudun Epilepsiayhdistys

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 3/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 15.03.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri. 01. päivä 23.8.

Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri. 01. päivä 23.8. 23. 25.8.2018 Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri 01. päivä 23.8. Matkamme alkaa torstaina klo 7.30 Marolankadun pysäkiltä. Lappeenrannan tienoilla pidämme pienen kahvi- ja jaloittelutauon. Täältä

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

Tulukee. SATL:n Ohjelma. sto

Tulukee. SATL:n Ohjelma. sto Tulukee Joensuuhun! Joensuun Seud dun Auto oteknillinen Yhdistys 80 vuotta SATL:n 81. Liittokokous Joensuussa 18.-20.3..2016 Ohjelma ja hinnas sto Majoitus Sokos Hotel Kimmel Itäranta 1, 80100 Joensuu

Lisätiedot

Yhressä hyvä tuloo! - neljä aktiivista päivää Seinäjoella

Yhressä hyvä tuloo! - neljä aktiivista päivää Seinäjoella Yhressä hyvä tuloo! - neljä aktiivista päivää Seinäjoella Torstai 5.6. Bocciaturnaus Seinäjoen Monitoimihallissa, os. Pullerintie 4 Perjantai 6.6. 12.00 Veteraanien petankin TUL:n mestaruuskilpailu, Seinäjoen

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO 7.1-22.4.2016 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi)

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) - Lähtö Euran S-marketin pihalta torstaina 7.6.2011 klo 8.00. - Matka taittuu Ett-liikenteen busseilla (2 bussia). Turussa Ett-liikenteen bussi käytössä koko

Lisätiedot

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 MATKAKOHTEINA - Meyer Werft - - EMS - - Lloyd Werft - - Fassmer - - HSVA - Laradi ry on vuodesta 1971 lähtien toiminut Suomen laivanrakennusinsinöörikunnan

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 JOS HUHTIKUUSSA PAITA PÄÄLLÄ HALKOJA HAKATAAN, NIIN TOUKOKUUSSA TURKKI PÄÄLLÄ TOUKOJA KYLVETÄÄN Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin

Lisätiedot

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4. 61. TS-KORTTELIAJO 61. TS-kortteliajo 61. TS-KORTTELIAJOT Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto

Lisätiedot

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Kesäkuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Kesäkuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Kesäkuu 2017 TUTKIMUKSIA VESIJÄRVESTÄ KESÄLEIRI ELOKUUN ALUSSA Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää Vesijärvisäätiön tuella Tutkimuksia Vesijärvestä kesäleirin

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille!

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille! Kouvolan VETREÄT VETERAANIT Hyvät veteraani siskot ja -veljet Meillä on nyt oma napakat-palsta, johon voitte kirjoittaa mieleen tulevia toiveita ja ehdotuksia toimintaamme. Kirjoitukset voi jättää Rauskille.

Lisätiedot

PM-katsastus. ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014. Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo. Bulletin 1 27.4.2014

PM-katsastus. ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014. Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo. Bulletin 1 27.4.2014 Bulletin 1 27.4.2014 PM-katsastus ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014 Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo Järjestäjät:, Helsingin Soutuklubi ry ja Espoon Soutajat ry PM-katsastus ja kansallinen

Lisätiedot

HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY

HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY Helsingin Invalidien Yhdistys ry (HIY) Perustettu vuonna 1938 HIY:ssä on noin 1700 jäsentä (2017) HIY edistää fyysisesti vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja valvoo

Lisätiedot

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013.

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Torstai 16.5. klo 6.30 lähtö Lahdesta, kuljetuksista vastaan tuttu Reissu-Ruoti ja luottokuskimme Jukka Ruoti klo 9.15 laiva lähtee. Matkalla meribrunssi (kuuluu matkan hintaan)

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 23.9.2016 Ehdottakaa Vuoden lappilainen opettaja 2016 -diplomin saajaa 30.9. mennessä Lapin aluehallintovirasto ja OAJ:n Lapin alueyhdistys valitsevat jälleen

Lisätiedot

Tervehdys Yhdistyksemme jäsen! Muutamia täydennyksiä tapahtumiimme! Eli uusi kevätkirje!

Tervehdys Yhdistyksemme jäsen! Muutamia täydennyksiä tapahtumiimme! Eli uusi kevätkirje! Tervehdys Yhdistyksemme jäsen! Muutamia täydennyksiä tapahtumiimme! Eli uusi kevätkirje! Seuralassa perjantaina 17.5.2019 Karaokerhon järjestämä kevätkriuhnaasu alken klo 13.00 ja jatkuen aina kello 18.30

Lisätiedot

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa

Lisätiedot

Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017

Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017 Kivipuron hyvinvointipalvelut Kevät 2017 fysioterapia toimintaterapia kuntoutusjaksot jalkahoito hieronta hemmottelupäivä liikuntaryhmät harrasteryhmät asiantuntijaluennot Liikuntaryhmät Kivipurossa LIIKUNTARYHMÄT

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

KOKONAISMAANPUOLUSTUS ry Jäsenkirje Syyskuu 2017

KOKONAISMAANPUOLUSTUS ry Jäsenkirje Syyskuu 2017 KOKONAISMAANPUOLUSTUS ry Jäsenkirje Syyskuu 2017 Puheenjohtajalta Hyvä Kokonaismaanpuolustus ry:n jäsen. Käsissäsi on vuoden 2017 ensimmäinen jäsenkirje, jossa tiedotetaan ajankohtaisista tapahtumista,

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö PERJANTAI 21.10. YÖKAHVILA, klo 18.00 23.30, 8lk 18v Nuorisotalo Wanhalla Vesilaitoksella (Kauppakatu 1b, 87100 Kajaani) Pääsyvaatimus O, maksuton Ohjelmassa

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki 25.5 28.5.2017 Jänedan Kartano Vierastalo/majoitus Torstai 25.5.2017 5:15 Kultela 5:30 Someron tori 6:00 Forssan retkipysäkki Laivalippujen jako menomatkalla/ haetaan

Lisätiedot

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA KYLPYLÄHOTELLI KUNTORANTA PELIT KESKUSKENTÄLLÄ Ilmoittautumiset 27.4. 2015 mennessä Tervetuloa TUL Veteraanipäiville kauniiseen, ystävälliseen ja rehelliseen

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän uimahallin palveluita kerran viikossa maksutta

Lisätiedot

Vierailulla Vellamossa

Vierailulla Vellamossa Merikeskus Vellamo panostaa hyvään saavutettavuuteen ja viihtyisään ympäristöön 2009 sivu 2 / 13 Sisällys Johdanto...3 Viestintä ja saapuminen...3 Opasteet ja seinätekstit...5 Lainattavia apuvälineitä...7

Lisätiedot

Sunnuntai 4.3.2012 klo 08.30-09:15 Lääkärintarkastus ja punnitus Ruskeasuo 11.30 Tuomarikokous 12.00 Finaalit

Sunnuntai 4.3.2012 klo 08.30-09:15 Lääkärintarkastus ja punnitus Ruskeasuo 11.30 Tuomarikokous 12.00 Finaalit Aika 3- Paikka Ruskeasuon Palloiluhalli, Ratsastie 10, Helsinki Aikataulu Lauantai klo 08:45-10.15 Ilmoittautuminen kilpailupaikalla Ruskeasuo 09:00-10.15 Lääkärintarkastus ja punnitus 09:00-10.15 Tuomareiden

Lisätiedot

Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen!

Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä TAPAHTUMIA 22.5.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen!

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (6) Kutsu Liiton SM metsätaitokilpailuihin Evolla

Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (6) Kutsu Liiton SM metsätaitokilpailuihin Evolla Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (6) Paikka: Hämeen ammattikorkeakoulu, Evon toimipiste. Hämeenlinnan kaupunki, Lammi. Katuosoite: Saarelantie 1 Osanottajat: Etämetsänomistajien Liiton jäsenyhdistysten

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Hyvä Maanpuolustusnainen Tähän jäsentiedotteeseemme on kerätty muut kevätkauden tapahtumat. Jos et löydä etsimääsi maanpuolustustoimintaa tästä jäsentiedotteesta,

Lisätiedot

KOUVOLAN SEUDUN INVALIDIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

KOUVOLAN SEUDUN INVALIDIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTASUUNNITELMA KOUVOLAN SEUDUN INVALIDIT RY KOUVOLAN SEUDUN INVALIDIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. TOIMINTA-AJATUS Kouvolan Seudun Invalidit työskentelee niin, että jokaisella yhdistyksen

Lisätiedot

Liitteenä kokouspaperit annettaviksi kokousedustajalle.

Liitteenä kokouspaperit annettaviksi kokousedustajalle. Helsinki 3.4.2013 Liitteenä kokouspaperit annettaviksi kokousedustajalle. Uudenmaan Martat ry kevätkokous 24.4.2013 klo 18 Ilmoittautumiset 16.4.2013 mennessä Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen,

Lisätiedot

KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI

KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI 22.-23.2.2017 Pohjois-Savossa järjestetään vuonna 2017 maakunnan yhteinen työllisyysviikko viikolla 8. Työllisyysviikon tavoitteena on nostaa esille työllisyyden edistämiseen

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu Halli Toimintakalenteri Maaliskuu kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 MAALISKUU MAATA NÄYTTÄÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa.

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Pienoispistoolikilpailu 7.10.2014 Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Eestin II avoimet SRA-mestaruuskilpailut

Lisätiedot

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti EPS G 2012 Joukkueen Infotilaisuus 31.1.2019 Espoonlahti Infotilaisuuden asialista 1. Kokouksen avaus 2. Seuran ja seurayhteisön esittely 3. Joukkuetoiminnan esittely 4. 2012 Joukkueen toiminnan esittely

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen

Lisätiedot

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 Tänä vuonna autismikirjon aikuisten kesäretki suuntautuu luonnonläheiseen Lomakeskus Huhmariin (Huhmarisentie 43, 83700 Polvijärvi). Lomakeskus Huhmari sijaitsee

Lisätiedot

SATL:n Kesäpäivät pidettiin Sastamalassa

SATL:n Kesäpäivät pidettiin Sastamalassa 18.06.2015 - SATL:n Kesäpäivät pidettiin Sastamalassa 1-14.6.2015 Vuoden 2015 SATL:n Kesäpäivät järjestettiin Sastamalan Ellivuoren Vuorihotellissa ja sen ympäristössä 1-14.6.2015. Järjestelyistä vastasi

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 6. 7.4.2019 Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 6. 7.4.2019 Siikaniemen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä KILPAILUKUTSU Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut 8. 10.12.2017 Jyväskylässä JÄRJESTÄVÄ SEURA Swimming Jyväskylä ry PAIKKA Vesiliikuntakeskus Aalto Alvari, Pitkäkatu 2, 40700 Jyväskylä SÄÄNNÖT

Lisätiedot