Entistä Jugoslavian tasavaltaa Makedoniaa koskeva vuoden 2007 edistymiskertomus
|
|
- Arttu Palo
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 P6_TA-PROV(2008)0172 Entistä Jugoslavian tasavaltaa Makedoniaa koskeva vuoden 2007 edistymiskertomus Euroopan parlamentin päätöslauselma 23. huhtikuuta 2008 entistä Jugoslavian tasavaltaa Makedoniaa koskevasta vuoden 2007 edistymiskertomuksesta (2007/2268(INI)) Euroopan parlamentti, joka ottaa huomioon Thessalonikissa 19. ja 20. kesäkuuta 2003 kokoontuneen Eurooppaneuvoston puheenjohtajan päätelmät, joissa kaikille Länsi-Balkanin valtioille luvattiin Euroopan unionin jäsenyys, ottaa huomioon 7. huhtikuuta 1993 annetun YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 817(1993) ja 18. kesäkuuta 1993 annetun päätöslauselman 845(1993), ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston 16. joulukuuta 2005 tekemän päätöksen antaa entiselle Jugoslavian tasavallalle Makedonialle EU:n ehdokasvaltion asema, sekä ottaa huomioon 15. ja 16. kesäkuuta 2006 ja 14. ja 15. joulukuuta 2006 pidettyjen Eurooppaneuvoston kokousten päätelmät, ottaa huomioon Kreikan tasavallan ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian välillä vuonna 1995 tehdyn väliaikaisen sopimuksen, ottaa huomioon EU:n ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian vakaus- ja assosiaationeuvoston 24. heinäkuuta 2007 pidetyn neljännen kokouksen päätelmät, ottaa huomioon Salzburgissa 11. maaliskuuta 2006 hyväksytyn EU:n ja Länsi-Balkanin julistuksen, ottaa huomioon komission 5. maaliskuuta 2008 Euroopan parlamentille ja neuvostolle esittämän tiedonannon "Länsi-Balkan lähemmäksi EU-jäsenyyttä" (KOM(2008)0127), ottaa huomioon entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian Eurooppa-kumppanuuden periaatteista, ensisijaisista tavoitteista ja ehdoista 18. helmikuuta 2008 tehdyn neuvoston päätöksen 2008/212/EY 1, ottaa huomioon komission 6. marraskuuta 2007 antaman entistä Jugoslavian tasavaltaa Makedoniaa koskevan vuoden 2007 edistymiskertomuksen (SEC(2007)1432), ottaa huomioon 13. joulukuuta 2006 antamansa päätöslauselman laajentumisstrategiaa ja tärkeimpiä haasteita koskevasta komission tiedonannosta 2, 1 2 EUVL L 80, , s. 32. EUVL C 317 E, , s. 480.
2 ottaa huomioon 12. heinäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman entistä Jugoslavian tasavaltaa Makedoniaa koskevasta vuoden 2006 edistymiskertomuksesta 1, ottaa huomioon EU:n ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian parlamentaarisen sekavaliokunnan 29. ja 30. tammikuuta 2007 ja 26. ja 27. marraskuuta 2007 pidettyjen kokousten suositukset, ottaa huomioon 24. lokakuuta 2007 antamansa päätöslauselman ehdotuksesta neuvoston päätökseksi lyhytaikaista oleskelua varten myönnettävien viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen tekemisestä Euroopan yhteisön ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian välillä 2, ottaa huomioon 24. lokakuuta 2007 antamansa päätöslauselman ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian välisen takaisinottosopimuksen tekemisestä 3, ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan, ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnön (A6-0059/2008), A. ottaa huomioon, että vaikka entiselle Jugoslavian tasavallalle Makedonialle myönnettiin EU:n ehdokasvaltion asema jo vuonna 2005, liittymisneuvottelujen aloittamispäivämäärää ei ole vieläkään asetettu; ottaa huomioon, että tämä pitkittynyt tilanne lisää turhautumista ja epävarmuutta, kun otetaan huomioon Skopjen viranomaisten viime aikoina toteuttamien uudistusten jatkuva vauhti, B. ottaa huomioon, että EU:n ja Länsi-Balkanin julistuksessa, jonka kaikki jäsenvaltioiden ulkoministerit ja Länsi-Balkanin valtioiden ulkoministerit hyväksyivät yksimielisesti Salzburgissa 11. maaliskuuta 2006, korostetaan hyvien naapuruussuhteiden merkitystä ja tarvetta löytää molempia osapuolia tyydyttävät ratkaisut naapurivaltioiden ratkaisemattomiin ongelmiin, C. ottaa huomioon, että jäsenvaltio Kreikka ja entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia neuvottelevat parhaillaan Yhdistyneiden Kansakuntien puitteissa molemminpuolisesti hyväksyttävän ratkaisun aikaansaamiseksi jäsenehdokasvaltion nimeä koskevassa asiassa, 1. pitää myönteisenä uudistettua poliittista konsensusta maan liittymisestä Euroopan unioniin sekä komission marraskuussa 2007 julkaiseman, edellä mainitun viimeisimmän edistymiskertomuksen jälkeen saavutettua huomattavaa edistystä; 2. pitää myönteisenä, että hyväksyttiin yleisiä syyttäjiä koskeva laki, syyttäjien neuvostoa koskeva laki sekä yhteisöjen välisiä suhteita käsittelevää komiteaa koskeva laki, jossa luetellaan kaksoisenemmistöperiaatetta noudattaen (Badinterin periaatetta noudattaen) hyväksyttävät lait, sekä päätöstä viimeisestä nimityksestä tuomarineuvostoon; Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2007)0352. Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2007)0454. Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2007)0453.
3 3. pitää myönteisenä Euroopan unioniin liittymistä käsittelevän kansallisen neuvoston perustamista, joka pyrkii hankkimaan Euroopan unioniin liittyville uudistuksille poikkipuolueellista tukea ja jota johtaa oppositiojohtaja, ja katsoo sen olevan tärkeä muutosvoima liittymisprosessin takana; toteaa, että kansallinen neuvosto määrittelee neuvotteluprosessin valmisteluvaiheessa maan institutionaaliset prioriteetit vahvistamalla tarvittavat institutionaaliset puitteet, henkilöresurssit sekä talousarviovarat; kehottaa hallitusta ja parlamenttia säilyttämään uudistusvireen ja jatkamaan jatkuvaa, säännöllistä ja rakentavaa vuoropuhelua kaikkien asianosaisten kesken yhteistyön ja konsensuksen hengessä siltä osin kuin on kyse maan keskeisistä tavoitteista Euroopan unionin suhteen; 4. pitää myönteisinä hallituksen ja parlamentin jatkuvia ponnisteluja ja saavutuksia Ohridin puitesopimuksen täytäntöönpanossa ja valtion monikansallisen luonteen aiempaa laajempaa tunnustamista; pitää myönteisenä hallituksen ja parlamentin sitoutumista etnisten ryhmien välisten suhteiden edistämiseen edelleen, mikä on johtanut lainsäädännön antamiseen, kuten 8. helmikuuta 2007 hyväksytyt muutokset yleisistä lomapäivistä annettuun lakiin, jolla vahvistetaan eri etniset ja uskonnolliset juhlapäivät, sekä talousarviomäärärahojen lisäämistä vähemmistöyhteisöjen kulttuuriarvojen ja perinteiden edistämiseen; huomauttaa, että vähemmistöryhmien yhdenvertaista edustusta on lisättävä etenkin julkishallinnossa, poliisissa ja asevoimissa, ja panee tyytyväisenä merkille sopimuksen, johon päästiin 45 lakiesityksestä, jotka voidaan hyväksyä ainoastaan Badinterin enemmistöllä; 5. panee merkille, että uusi dynamiikka entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian EU:hun liittymistä koskevassa politiikassa johtuu kaikkien poliittisten voimien ilmaisemasta vahvasta sitoumuksesta; pitää myönteisenä neljän tärkeimmän poliittisen puolueen johtajien (VMRO-DPMNE, SDSM, DPA ja DUI) välillä käytyä säännöllistä ja tiivistä vuoropuhelua, joka on johtanut monien lakien antamiseen sekä tiiviimpää yhdentymistä Eurooppaan koskeviin toimenpiteisiin; 6. pitää myönteisenä myös sitä, että Ohridin puitesopimuksen mukaisesti julkishallintoon otetaan töihin enemmän etnisten vähemmistöjen edustajia, ja toivoo, että Ohridin puitesopimus pannaan jatkossakin täytäntöön johdonmukaisesti; 7. kiittää parlamentissa edustettuina olevien tärkeimpien poliittisten puolueiden johtajien sitoutumista jatkamaan työskentelyä edistyksen saavuttamiseksi niissä asioissa, jotka aiheuttavat vielä erimielisyyttä, kuten kielten käyttö ja vuoden 2001 konfliktin uhreille tarkoitettu sosiaalipaketti; 8. pitää myönteisenä edistystä, joka on saavutettu korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa vuonna 2007, sekä merkittävää edistystä, joka on saavutettu ihmiskaupan ja huumausaineiden torjunnassa; kehottaa hallitusta jatkamaan korruptionvastaisen lainsäädännön täytäntöönpanoa sekä oikeusjärjestelmän uudistamista, jotta oikeuslaitoksen riippumattomuus ja yleinen tehokkuus paranisivat; 9. antaa hallitukselle kiitosta sen talouden alalla saavuttamasta edistyksestä ja makrotaloudellisen vakauden säilyttämisestä; pitää myönteisenä veropolitiikkaa ja tehostettua kurinalaista budjettipolitiikkaa, joka on johtanut valtion tulojen kasvuun;
4 pitää myönteisenä yritysilmaston paranemista sekä toimia yritysten perustamista haittaavien lainsäädännöllisten ja hallinnollisten esteiden vähentämiseksi; 10. odottaa uuden pankkilain hyväksymistä yhteisön säännöstön mukaisesti; panee merkille, miten tärkeää kansallista pankkia koskevan uuden lain hyväksyminen vuonna 2008 on, koska sillä vahvistetaan pankin riippumattomuutta sekä valvontaa koskevia hallinnollisia valmiuksia; 11. on huolissaan maan työttömyystasosta, joka on edelleen korkea, ja kehottaa hallitusta puuttumaan asiaan; panee erityisesti merkille Kosovon raja-alueiden kylien tilanteen, missä työttömyyteen puuttuminen on elintärkeää, jotta paikalliselle väestölle annetaan mahdollisuuksia ansaita elantonsa laillisin keinoin; 12. muistuttaa, että Ohridin puitesopimuksen täytäntöönpanon on oltava jatkuvaa, sillä sopimus on keino edistää kansojen välistä luottamusta, joka takaa alueen vakauden; 13. palauttaa mieleen, että yhteisöjen lippujen käyttöä koskevassa laissa vuodelta 2005 sallitaan sellaisen vähemmistöyhteisön, joka on enemmistönä kunnassa, käyttää lippuaan; panee kiinnostuneena merkille, että perustuslakituomioistuimen 24. lokakuuta 2007 antamalla tuomiolla vahvistettiin yhteisöjen oikeus käyttää lippuaan valtiolipun rinnalla ja että sillä myös laajennettiin oikeutta käyttää etnisen ryhmän lippua koskemaan kaikkia kunnan etnisiä yhteisöjä ja vahvistettiin etnisten albaanien oikeus käyttää Albanian valtiolippua etnisenä symbolinaan; korostaa, että tuomioistuin pyrki myös selventämään tämän oikeuden rajoja, koska se katsoi, että valtio- ja yhteisölipuilla on erilaiset merkitykset, ja että se päätteli, että yhteisölippuja ei saa käyttää pysyvästi, esimerkiksi virallisten valtiovierailujen aikana, tai valtion rakennuksissa; kehottaa kaikkia osapuolia keskustelemaan asiasta Ohridin puitesopimuksen ja kansainvälisten normien hengessä; 14. pitää myönteisenä hallituksen toimia nopean vastauksen antamiseksi komission vuoden 2007 edistymiskertomuksen suosituksiin ja yhteisön säännöstön hyväksymistä koskevan uudistetun kansallisen suunnitelman hyväksymistä ehdotetun vuoden 2008 liittymiskumppanuuden painopistealojen mukaisesti; 15. kiittää julkishallinnon tekemää työtä EU:n liittymisneuvotteluprosessin valmistelussa; kehottaa viranomaisia jatkamaan julkishallinnon uudistamista sen epäpoliittisuuden, pätevyyden, asiantuntemuksen ja tehokkuuden varmistamiseksi, ja kehottaa pidättäytymään toimista, jotka saattaisivat vaarantaa tähän mennessä rakennetun hallinnollisen kapasiteetin; 16. katsoo, että entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian kaikkien poliittisten voimien ja etnisten ryhmien yhteinen haaste on osoittaa, että maassa ei enää ole kotimaassa tai ulkomailla kielteisinä pidettyjä, tavanomaisia poliittisia erimielisyyksiä vakavampia konflikteja, kuten demokraattisten viranomaiselinten boikotoiminen, ja todistaa siten, että maa on valmis aloittamaan Euroopan unioniin liittymiseen johtavan prosessin; 17. tukee Thessalonikissa sijaitsevan Kaakkois-Euroopan demokratiaa ja sovintoa edistävän keskuksen ja Soros-säätiön aloitetta julkaista historian opettajille ja yläasteen ja lukion oppilaille tarkoitettuja oppikirjoja Balkanin historiasta sekä albanian että makedonian
5 kielellä, jotta voidaan yhdistää erilaiset näkemykset yhteisestä menneisyydestä, tarjota tasapainoinen näkemys asiasta ja edistää sovintoa; 18. panee merkille, että lakiesitys vaalilain muuttamiseksi, jonka mukaisesti parlamenttia on määrä laajentaa 13 paikalla siten, että lisäpaikat osoitetaan sekä pienten etnisten vähemmistöjen edustajille että ulkomailla asuvien kansalaisten edustajille, otettiin käsiteltäväksi 27. syyskuuta 2007; ilmaisee huolensa siitä, että kyseinen lakiesitys saattaa johtaa siihen, että Badinterin enemmistösääntöä sellaisena kuin sitä on tarkoitettu noudatettavan Ohridin puitesopimuksessa kierrettäisiin; korostaa, että sopimukset on pidettävä -periaatteen (pacta sund servanda) noudattaminen on olennaisen tärkeää molemminpuolisen luottamuksen lujittamiseksi; pitää näin ollen toivottavana, että vaalilain mahdollisesta tarkistamisesta saadaan aikaan laaja konsensus, johon osallistuvat myös albaaniväestön edustajat, ja suhtautuu luottavaisesti siihen, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi osapuolia kuullaan lisää; 19. toivoo, että vaalilain kaikkia säännöksiä, myös vaalilautakunnan puheenjohtajan nimittämistä koskevaa 27 artiklaa, noudatetaan täysimääräisesti; toivoo hallitsevan koalition huolehtivan siitä, että ennenaikaiset vaalit järjestetään oikeudenmukaisesti ja demokraattisesti perustuslakia ja vaalilakia noudattaen; 20. kiinnittää huomiota romaniyhteisön jatkuvaan syrjintään erityisesti koulutuksen, sosiaalisen suojelun, terveydenhuollon, asumisen ja työllisyyden aloilla; toivoo, että romaneja koskeva kansallinen strategia pannaan täytäntöön sen ilmoitettujen tavoitteiden mukaisesti lähitulevaisuudessa; 21. pitää myönteisenä entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian kanssa tehdyn viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen ja takaisinottosopimuksen voimaantuloa; panee kuitenkin merkille, että EU:n jäsenvaltioihin pääseminen on vieläkin ongelmallista entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ja ylipäätään Länsi- Balkanin maiden kansalaisille; korostaa, että kyseiseen maahan on sovellettava vastaavia maahanpääsyä koskevia sääntöjä kuin Kroatiaan; tukee näin ollen komission 20. helmikuuta 2008 käynnistämää, viisumikäytäntöjen vapauttamista koskevaa vuoropuhelua, jonka tavoitteena on sellaisen etenemissuunnitelman laatiminen, joka johtaisi lopulta viisumivapauteen, ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioiden hallituksia ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin täydellistä viisumivapautta koskevan etenemissuunnitelman saattamiseksi loppuun ja panemiseksi täytäntöön viipymättä; 22. panee tässä yhteydessä merkille, että hallitus on ottanut käyttöön biometriset tunnisteet sisältävät passit, että on perustettu kasallinen viisumitietojärjestelmä ja viisumikeskus ja että yhdennetty rajaturvallisuusjärjestelmä on pantu täytäntöön; 23. pitää myönteisenä toukokuusta 2008 alkaen sovellettavan kirkkojen, uskonnollisten yhteisöjen ja uskonnollisten instituutioiden oikeudellista asemaa koskevan lain hyväksymistä, sillä se voi johtaa pienten, erityisesti ulkomaisen lähetystoiminnan seurauksena viime vuosikymmeninä syntyneiden tai vakiintuneista kirkoista irtautuneiden uskonnollisten yhteisöjen esittämien sellaisten valitusten lopulliseen tyrehtymiseen, jotka koskevat rukoustiloina käytettävien rakennusten rakentamis-, omistus- tai käyttökieltoa;
6 24. pitää myönteisenä valtion tulojen hajauttamisen toisen vaiheen käynnistämistä heinäkuussa 2007, jolloin 42 kuntaa 84:stä liittyi prosessiin, ja ottaa huomioon, että myöhemmin siihen on liittynyt yhdeksän kuntaa; 25. huomauttaa, että naisten oikeuksien ja erityisesti yhdenvertaisten mahdollisuuksien edistämiseksi on ryhdytty lisätoimenpiteisiin; vaatii kuitenkin, että naisten suojelua väkivallan kaikilta muodoilta on parannettava; 26. muistuttaa, että on suotavaa pitää radio- ja televisiotoiminnasta marraskuussa 2005 hyväksytyn lain mukaisesti kiinni julkisen yleisradiotoiminnan riippumattomuudesta valtiollisten elinten suhteen sekä antaa tilaa vallitsevalle mielipiteiden kirjolle ja ehkäistä samalla se, että muut tiedotusvälineet joutuvat kärsimään viranomaisten sekaantumisesta niiden toimintaan; kehottaa viranomaisia varmistamaan, että yleisesti noudatetaan EU:n ja Euroopan neuvoston normeja, jotka koskevat puuttumista naapurivaltioita vastaan suunnatun vihanlietsonnan lisääntyvään esiintymiseen erityisesti tiedotusvälineissä; 27. panee merkille, että yksipuolinen tuki tietyille mediatuotteille, esimerkiksi hallituksen kampanjoiden ja valtion tukemien yritysten ilmoitusten muodossa, johtaa kilpailun vääristymiseen tiedotusvälineiden alalla ja haittaa siten muita tiedotusvälineitä, mukaan lukien hallitusta arvostelevat tiedotusvälineet; 28. pitää myönteisenä poliisia koskevan lain täytäntöönpanon valmistelujen aloittamista, sillä sen täysimääräinen ja tehokas soveltaminen on ratkaiseva haaste ja ensisijaisen tärkeää EU:hun liittymisen kannalta; 29. toteaa, että veden laadun suojelua koskevia ponnisteluja olisi tehostettava uuden vesilain perusteella; muistuttaa erityisesti, että Vardarjoen, joka kerää valumavedet suurimmasta osasta maata ja joka kuljettaa Axios-jokena vaarallista jätettä Kreikkaan, ja rajajärvien Ohridin, Prespan ja Dojranin vedenlaatua on ehdottomasti suojeltava ja niiden saastumista on valvottava, ja korostaa, että tästä on tehtävä asianmukaiset kahdenväliset sopimukset naapurivaltioiden Albanian ja Kreikan kanssa ja että niiden tehokas täytäntöönpano on varmistettava; 30. toteaa, että jätehuoltolain hyväksyminen on parantanut jossain määrin asbestin käsittelyä, jätteen keruuta sekä polyklooribifenyylijätteen ja raaka-ainejätteen käsittelyä; 31. kiinnittää huomiota siihen, että suhtautumisessa ympäristöön on yleisesti parantamisen varaa ja vetoaa entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian viranomaisiin, jotta ne jatkaisivat ponnisteluja maan ympäristölainsäädännön nostamiseksi EU:n normien tasolle; 32. panee merkille, että Tetovon pohjoispuolella Brodecin kylän tienoilla suoritettiin 7. marraskuuta 2007 laaja poliisioperaatio, jonka tarkoituksena oli pidättää joitakin rikollisiksi epäiltyjä ja jossa kuusi niin kutsutun Brodecin jengin jäsentä kuoli, ja että sisäministeri pidätti lisäksi 13 henkilöä kylästä; panee merkille, että Brodecista löydettiin kevyitä ja raskaita aseita, muun muassa konekivääreitä ja ilmatorjuntaohjuksia; huomauttaa, että EU:n tarkkailuvaltuuskunnan ja Etyjin mukaan operaatio suoritettiin ammattimaisesti ja tehokkaasti ilman poliisi- tai siviiliuhreja; pitää myönteisenä sitä, että hallitus on julkisesti ilmoittanut rakentavansa moskeijan ja muut
7 vahingoittuneet infrastruktuurit uudestaan; ilmaisee huolensa siitä, että joidenkin raporttien mukaan pidätettyjä on voitu pahoinpidellä pidätettäessä; kehottaa tässä yhteydessä oikeusasiamiestä tutkimaan tapahtumat perusteellisesti ja korostaa, että kaikkia Brodecin poliisioperaatioon liittyviä ratkaisemattomia kysymyksiä olisi käsiteltävä avoimella ja oikeudellisesti perustellulla tavalla; 33. pitää myönteisenä tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön alalla saavutettua edistystä, mutta korostaa, että annetun lainsäädännön täytäntöönpanemisen varmistamiseksi tarvitaan enemmän ponnisteluja; 34. pitää myönteisenä entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian aktiivista osallistumista Kaakkois-Euroopan yhteistyöprosessiin ja sen panosta alueellisen yhteistyöneuvoston perustamisessa; pitää myös myönteisenä sen rakentavaa asennetta Kosovon aseman osalta; ilmaisee kuitenkin huolensa Kosovon vastaisen rajan teknisen määrittelyn viivästymisestä, ja katsoo, että tätä kysymystä olisi käsiteltävä Kosovon aseman määrittelyprosessia johtaneen YK:n entisen erityislähettilään Martti Ahtisaaren ehdotuksen mukaisesti; pitää myönteisenä aktiivista yhteistyötä Kosovon kanssa kauppaan, tulliin ja poliisiyhteistyöhön liittyvissä asioissa sekä sitä, että samalla pidetään yllä hyviä naapuruussuhteita Serbiaan; pitää myönteisenä vapaakauppasopimusten allekirjoittamista kyseisten kahden naapurin kanssa, ja suosittelee samanlaisen politiikan harjoittamista suhteissa Albaniaan, Bulgariaan ja Kreikkaan erityisesti liikenne- ja viestintäalalla; 35. pitää myönteisenä entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian osuutta EU:n Altheaoperaatiossa Bosnia ja Hertsegovinassa, tunnustaa sen aseman alueellisessa vakaudessa ja ilmaisee syvimmät pahoittelunsa maalle ja niiden 11 rauhanturvaajan perheille, jotka kuolivat entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian armeijalle kuuluneen helikopterin maahansyöksyssä 12. tammikuuta 2008; 36. pahoittelee entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ja Yhdysvaltain välisen kahdenvälisen koskemattomuussopimuksen allekirjoittamista ja ratifiointia, sillä siinä myönnetään kyseisen maan kansalaisille suoja Haagin kansainvälisen rikostuomioistuimen oikeudenkäyttöä vastaan; korostaa, että kyseinen sopimus on vastoin EU:n normeja ja politiikkoja, joilla pyritään tukemaan kansainvälistä rikostuomioistuinta, sekä kahdenvälisiä koskemattomuussopimuksia koskevia EU:n suuntaviivoja; kehottaa entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian hallitusta ja parlamenttia saattamaan maan lainsäädännön yhdenmukaiseksi EU:n jäsenvaltioiden periaatteiden ja normien kanssa; 37. panee merkille, että tarvitaan lisää investointeja kehittämään maan infrastruktuurin yhteyksiä naapureihin, mikä edistäisi koko alueen taloudellista kehitystä ja vakautta, ja kehottaa hallitusta rakentamaan nopeasti valmiiksi Skopjen ja Sofian välisen puuttuvan rautatieyhteyden; 38. panee merkille 11. huhtikuuta 2008 tehdyn päätöksen parlamentin hajottamisesta ja ennenaikaisten vaalien järjestämisestä kesäkuussa 2008 ja toivoo, että viranomaiset tekevät kaikkensa, etteivät tarvittavat valmistelut, joiden pitäisi johtaa liittymisneuvottelujen aloittamiseen ennen vuoden 2008 loppua, viivästyisi millään tavalla;
8 39. pitää myönteisenä lisääntynyttä kahdenvälistä yhteistyötä sekä ihmisten välisiä yhteyksiä entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ja Kreikan välillä; panee tyytyväisenä merkille, että sen jälkeen, kun parlamentti antoi edellä mainitun päätöslauselman 12. heinäkuuta 2007, kyseisellä alueella on järjestetty Yhdistyneiden Kansakuntien tuella ja erityislähettiläs Matthew Nimitzin avulla kahdenvälisiä keskusteluja molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun löytämiseksi valtion nimestä aiheutuneeseen kiistaan; panee merkille neuvotteludynamiikan lisääntymisen; kehottaa molempia osapuolia hyödyntämään tilaisuuden ja jatkamaan neuvotteluja välittömästi viimeaikaisen merkittävän edistymisen pohjalta ja saamaan aikaan kompromissiratkaisun, jotta nimikysymys ei enää estä entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian jäsenyyttä kansainvälisissä järjestöissä vuonna 1995 tehdyn väliaikaisen ja yhä voimassa olevan sopimuksen mukaisesti; 40. muistuttaa yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston 10. joulukuuta 2007 tekemistä päätelmistä, ja korostaa alueellisen yhteistyön ja hyvien naapuruussuhteiden merkitystä ja tarvetta löytää molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu EU:hun lähentymistä koskevan prosessin ratkaisemattomiin kysymyksiin; 41. tukee entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian hallituksen ponnisteluja koulutusta ja historiaa käsittelevien yhteisten komiteoiden perustamisesta naapurivaltioina sijaitsevien EU:n jäsenvaltioiden kanssa sellaisten historian mahdollisten epäjohdonmukaisuuksien ja väärintulkintojen tarkistamiseksi, jotka voivat aiheuttaa erimielisyyksiä, ja kehottaa viranomaisia edistämään entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian yhteisen kulttuuriperinnön ja historian juhlistamista yhdessä naapurien kanssa; 42. toteaa, että vaikka kyseinen maa on saavuttanut huomattavaa edistystä vuoden 2005 jälkeen, jolloin sille myönnettiin ehdokasvaltion asema, se on kolmesta ehdokasvaltiosta ainoa maa, jonka kanssa ei ole tähän mennessä vielä käyty liittymisneuvotteluja; pitää toivottavana, että tämä poikkeustilanne korjataan; kehottaa entistä Jugoslavian tasavaltaa Makedoniaa varmistamaan, että tarvittavat uudistukset toteutetaan; viittaa komission laatimaan ja uuden liittymiskumppanuuden tärkeimpiin painopisteisiin perustuvaan kahdeksan tavoitteen listaan ja toivoo, että näiden tavoitteiden saavuttamisen jälkeen käynnistetään liittymisneuvottelut ennen vuoden 2008 loppua, mikä lisäisi osaltaan vakautta ja vahvistaisi Euroopan unionin näkymiä Länsi- Balkanilla; pyytää neuvostoa arviomaan seuraavassa huippukokouksessa, kuinka pitkälle siihen mennessä on edistytty, ja mahdollisuuksien mukaan päättämään liittymisneuvottelujen aloitusajankohdasta; 43. pitää myönteisinä liittymistä valmistelevaa tukivälinettä koskevia hallituksen valmisteluja, joilla on edistetty liittymistä valmistelevan tukivälineen vuoden 2007 rahoitussopimuksen ja vuosien puitesopimuksen allekirjoittamista; korostaa välineen merkitystä tulevan EU:n jäsenyyden valmistelussa; kehottaa sekä hallitusta että komissiota nopeuttamaan valmistelutyötä, jotta liittymistä valmistelevan välineen hallinnon hajautettu järjestelmä voidaan panna täytäntöön aikaisin suuremman tehokkuuden ja prosessin paikallisen omavastuullisuuden saavuttamiseksi; 44. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille sekä entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian hallitukselle ja parlamentille.
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 7.11.2013 B7-0000/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan mukaisesti entistä Jugoslavian tasavaltaa
Entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian edistymiskertomus 2008
P6_TA-PROV(2009)0135 Entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian edistymiskertomus 2008 Euroopan parlamentin päätöslauselma 12. maaliskuuta 2009 entistä Jugoslavian tasavaltaa Makedoniaa koskevasta vuoden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.6.2017 COM(2017) 324 final 2017/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 2.10.2012 B7-0000/2012 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan mukaisesti Albaniaa koskevasta vuoden
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 19.12.2012 B7-0000/2012 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan mukaisesti entistä Jugoslavian tasavaltaa
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta
8.2.2017 A8-0026/9 9 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti siihen, että neuvosto on ryhtynyt käsittelemään Bosnia ja Hertsegovinan EUjäsenyyshakemusta ja että sille on toimitettu asiasta kysely, ja odottaa
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 7.11.2013 B7-0000/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan mukaisesti Montenegroa koskevasta vuoden
LÄNSI-BALKAN OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET TAUSTA VÄLINEET
LÄNSI-BALKAN EU on kehittänyt toimintapolitiikan, jolla tuetaan Länsi-Balkanin maiden asteittaista yhdentymistä unioniin. Kroatia liittyi unioniin 1. heinäkuuta 2013 ensimmäisenä näistä seitsemästä maasta,
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään
Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0055/4. Tarkistus. Sofia Sakorafa GUE/NGL-ryhmän puolesta
8.3.2017 A8-0055/4 4 Horisontaalinen tarkistus Korvataan sana Makedonia eri taivutusmuotoineen sanalla maa koko tekstissä 8.3.2017 A8-0055/5 5 Johdanto-osan 12 viite ottaa huomioon Etyjin demokraattisten
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti
***I MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 2008/2265(DEC) 29.1.2009 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan meriturvallisuusviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
LÄNSI-BALKAN OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET TAUSTA VÄLINEET
LÄNSI-BALKAN EU on kehittänyt toimintapolitiikan, jolla tuetaan Länsi-Balkanin maiden asteittaista yhdentymistä unioniin. Kroatia liittyi unioniin 1. heinäkuuta 2013 ensimmäisenä näistä seitsemästä maasta,
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 14.1.2015 2014/0197(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0132 (NLE) 10099/17 TRANS 255 COWEB 71 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n
PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE
Conseil UE KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) AD 5/17 PUBLIC LIMITE CONF-RS 5 LIITTYMISTÄ KOSKEVA ASIAKIRJA Asia: EUROOPAN UNIONIN YHTEINEN KANTA Luku
6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0230/1. Tarkistus. Sophia in t Veld ALDE-ryhmän puolesta
27.3.2019 B8-0230/1 1 Johdanto-osan 19 viite ottaa huomioon kuulemiset ja näkemystenvaihdot työryhmässä (oikeusvaltioperiaatteen seurantaryhmä), jonka yleisenä tehtävänä on tarkkailla oikeusvaltioperiaatteen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 27. kesäkuuta 2001 PE 294.969/1-10 TARKISTUKSET 1-10 LAUSUNTOLUONNOS: Luis Berenguer Fuster (PE 294.969) PUOLAN HAKEMUS
15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) 15295/14 PECHE 526 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS LIS-kalastuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella
DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO
EUROOPAN UNIONIN JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO Vakautus- ja assosiaationeuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) UE-FM 1451/16 Toimielinten välinen asia:
Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 9.10.2013 2013/2227(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 8/2013 varainhoitovuodeksi 2013, pääluokka
LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.
31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma
11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2816(INI)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 29.9.2014 2014/2816(INI) MIETINTÖLUONNOS johon sisältyy päätöslauselmaesitys, joka ei liity lainsäädäntöön, esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan
10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0334(NLE)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 10.6.2013 2012/0334(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi viisumien myöntämisen helpottamista
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto
P6_TA(009)00 Vastuuvapaus 007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto. Euroopan parlamentin päätös. huhtikuuta 009 vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston talousarvion
ottaa huomioon 29. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin omien varojen järjestelmän tulevaisuudesta 1,
P7_TA(2014)0432 Omien varojen järjestelmä * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 16. huhtikuuta 2014 esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä (05602/2014
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2003/2133(INI) 18. marraskuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta
Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2291(ACI) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja komission välisen toimielinten sopimuksen tekemisestä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus
8.11.2017 A8-0328/11 11 14 kohta 14. pyytää komissiota lisäämään avoimuutta ja helpottamaan asiakirjoihin tutustumista ja tietojen saantia, erityisesti EU Pilot -menettelyistä vastaanotettujen vetoomusten
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 COEST 212 ELARG 62 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.
TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta
A8-0316/13
18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta
1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu
6146/12 HKE/phk DG K
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. helmikuuta 2012 (OR. en) 6146/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0012 (NLE) ACP 20 COAFR 26 PESC 116 OC 44 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS AKT EY-kumppanuussopimuksen
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. lokakuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0220(NLE) 13089/19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 14. lokakuuta 2019 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen
14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat
EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO
EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO Bryssel 18. tammikuuta 2019 REV1 korvaa 21. marraskuuta 2017 päivätyn tiedonannon TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA
PUBLIC. 7261/1/15 REV 1 mn/sj/jk 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE PUBLIC PV/CONS 16 RELEX 230 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3379. istunto (ULKOASIAT),
Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen
P7_TA(2013)0082 Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen Euroopan parlamentin päätöslauselma 13. maaliskuuta 2013 Euroopan parlamentin kokoonpanosta vuoden 2014 vaalien jälkeen (2012/2309(INL))
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2014 COM(2014) 274 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Serbian tasavallan välisellä vakautus-
LUONNOS: PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 29.1.2015 B8-0000/2014 LUONNOS: PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 123 artiklan 2 kohdan mukaisesti Albaniaa koskevasta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen
ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 28. toukokuuta 2009 (02.06) (OR. en) 10232/1/09 REV 1 ENFOPOL 148 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea /
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten
Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2011/2236(DEC) 6.2.2012 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euratomin hankintakeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0234/26. Tarkistus. Mario Borghezio, Edouard Ferrand, Marcel de Graaff ENF-ryhmän puolesta
28.6.2017 A8-0234/26 26 8 kohta 8. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita neuvottelukehyksen puitteissa keskeyttämään viipymättä liittymisneuvottelut Turkin kanssa, jos perustuslakipaketti pannaan täytäntöön
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 9.10.2014 2014/2816(INI) TARKISTUKSET 1-21 Olli Rehn (PE537.396v01-00) Euroopan unionin ja Georgian välisen assosiaatiosopimuksen tekemisestä
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 30.1.2014 2013/0120B(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen
EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 24.10.2014 2014/XXXX(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 6/2014 varainhoitovuodeksi 2014, pääluokka
Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on
10062/19 team/as/mh 1 JAI.1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10062/19 ENFOPOL 289 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
LÄNSI-BALKAN OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET TAUSTA VÄLINEET
LÄNSI-BALKAN EU on kehittänyt toimintapolitiikan, jolla tuetaan Länsi-Balkanin maiden asteittaista yhdentymistä unioniin. Kroatia liittyi unioniin 1. heinäkuuta 2013 ensimmäisenä alueen seitsemästä maasta,
NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN
NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 24/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: JULISTUKSET EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille
PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) 14408/02 LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 2463. istunto (YLEISET ASIAT
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0160 (NLE) 11431/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:
Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group
9.11.2018 B8-0522/5 5 Johdanto-osan 12 a viite (uusi) ottaa huomioon demokratiaa ja vapauksia puolustavien eurooppalaisten tuomareiden (Magistrats Européens pour la Démocratie et les Libertés, MEDEL) 24.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto)
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.05.2003 KOM(2003) 298 lopullinen 2003/0103 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta (kodifioitu toisinto)
UNIONIN LAAJENTUMINEN
UNIONIN LAAJENTUMINEN Kroatiasta tuli 1. heinäkuuta 2013 Euroopan unionin 28. jäsenvaltio. Kroatian liittyminen, jota edelsi Romanian ja Bulgarian liittyminen 1. tammikuuta 2007, oli unionin järjestyksessä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti
8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2010 KOM(2010)256 lopullinen 2010/0137 (COD) C7-0134/10 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON ASETUS luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden
Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 8.12.2010 2010/0222(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Brasilian liittotasavallan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 COM(2018) 837 final 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan
12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 26.9.2013 2013/0127(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi maasta toiseen ulottuvien
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 13529/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 858 DAPIX 184 CRIMORG 135 ENFOPOL 361 ENFOCUSTOM 170 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS ajoneuvorekisteritietoja
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0418(NLE)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 20.10.2014 2013/0418(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0023/3. Tarkistus. Cristian Dan Preda PPE-ryhmän puolesta
4.3.2015 A8-0023/3 3 165 kohta 165. panee tyytyväisenä merkille, että Moldovassa kumottiin lokakuussa 2013 laki, jolla kiellettiin kaikkien muiden kuin avioliittoon tai perheeseen liittyvien suhteiden
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.
NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN
NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 25/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: KIRJEENVAIHTO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille