Soundlight Comfort Ceiling Levollista tunnelmaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Soundlight Comfort Ceiling Levollista tunnelmaa"

Transkriptio

1 Soundlight Comfort Ceiling Levollista tunnelmaa Toimiva akustiikka ja miellyttävä valaistus yhdistelmä, joka takaa tunnelman

2 Toimistojen haasteet Viestinnän kehittyminen on muuttanut työtapojamme dramaattisesti. Toimisto ei ole enää pelkästään paikka, jossa käytämme tekniikkaa ja työkaluja, vaan myös paikka, jossa tapaamme, teemme yhteistyötä ja kommunikoimme muiden kanssa. Työtapojen muuttuminen entistä avoimemmiksi, joustavammiksi ja yksinkertaisemmiksi on vaikuttanut myös toimistojen suunnitteluun. Parhaat toimistot ovat dynaamisia avoimia tiloja, jotka soveltuvat sekä ryhmätyöskentelyyn että omien työtehtävien hoitamiseen. Joustavilla rakenteilla voidaan vastata nopeasti ja tehokkaasti organisaation muutoksiin, kasvuun ja uudelleenjärjestelyihin. Terveellisen ja viihtyisän työympäristön takaamiseksi on otettava huomioon myös avotoimistossa työskentelyn haasteet. 2

3 ÄÄNENVAIMENNUKSEN JA VALAISTUKSEN YHDISTELMÄ TAKAA MIELLYTTÄVÄN TUNNELMAN Valo ja tehokkuus Valaistus ei ainoastaan valaise toimistoa. Se vaikuttaa ihmisten energiatasoon, tehokkuuteen ja hyvinvointiin. Silti monien toimistojen valaistus on liian räikeää ja väärin kohdistettua. Yleensä tämä johtuu energiatehokkuuden, toimiston vaatimusten ja käyttömukavuuden välisistä kompromisseista. Mahdollisimman suuren valomäärän suuntaaminen työpisteeseen voi auttaa vähentämään energiankulutusta. Valon kapea rajautuminen voi kuitenkin aiheuttaa epämiellyttävää häikäisyä ja tuntua keinotekoiselta päivänvaloon verrattuna. Riittämätön valaistus voi rasittaa silmiä, heikentää työtehoa ja aiheuttaa väsymystä, erityisesti ongelmanratkaisua ja keskittymistä vaativissa tehtävissä. Hyvällä valaistuksella on päinvastainen vaikutus. Visuaalisesti miellyttävä, häikäisemätön ja väritasapainoinen valaistus luo miellyttävän ilmapiirin, joka parantaa myös työntekijöiden tehokkuutta. Äänenvaimennus ja miellyttävä ympäristö Avotoimistojen suurimpia ongelmia on äänten kantautuminen. Jos äänten annetaan kantautua esteettömästi, jopa puhelut tai keskustelut muiden kanssa voivat olla häiriöksi toimiston muille työntekijöille. Jatkuva altistuminen häiritsevälle melulle aiheuttaa tutkitusti väsymystä ja heikentää keskittymistä eli vaikeuttaa tehtävien suorittamista sekä vaikuttaa hyvinvointiin. Tehokkaimmat akustiset ratkaisut ottavat tasapuolisesti huomioon vaivattoman kommunikoinnin ja keskittymistä vaativat tehtävät. Kun tilassa on toimiva äänenvaimennusratkaisu, puhe kuuluu selkeämmin lyhyillä etäisyyksillä, mutta se ei kantaudu liian kauas taustameluna. Rajoittamalla äänten kantautumista saavutetaan rauhallisempi työympäristö. Tämä auttaa keskittymään sekä parantaa tarkkuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Näin kaikki viihtyvät toimistossa. 3

4 Luonnon inspiroima Soundlight Comfort Ceiling on innovatiivinen tapa luoda rauhallista tunnelmaa kiireisimpäänkin toimistoon. Ratkaisu yhdistää valaistus-, akustiikkaja toimistosuunnittelun parhaat puolet, minkä ansiosta se on täysin saumaton ja helposti integroitavissa kattoihin. Soundlight Comfort Ceiling luo taianomaisen tunnelman ja valaisee kattavasti ja miellyttävästi kaikenlaisia tiloja. Ratkaisun visuaaliset ja akustiset ominaisuudet ovat luonnon inspiroimia. 4

5 ÄÄNENVAIMENNUKSEN JA VALAISTUKSEN YHDISTELMÄ TAKAA MIELLYTTÄVÄN TUNNELMAN Visuaalinen näkymä Soundlight Comfort Ceilingin innoittaja on ollut luonnonvalo. Kun taivas on sininen ja pilvetön, näemme kirkkaan valon ja tunnemme auringonsäteiden lämmön. Vaikka taivas olisikin pilvien peitossa, ilmakehän molekyylit heijastavat valoa, joka täyttää koko taivaan. Valon pehmeä jakautuminen laajentaa näköpiiriämme suoden tilaa ajatuksille ja pohdinnalle. Akustinen voitto Luonnolla on myös omat keinonsa vaimentaa ääntä. Kirkkojen, teattereiden ja atriumien suurissa sisätiloissa on yleensä kovia pintoja, joista äänet heijastuvat, minkä vuoksi pienetkin äänet moninkertaistuvat ja kaikuvat ikävästi. Avoimet niityt tai muut luonnonympäristöt taas vaimentavat ääniä erittäin tehokkaasti, jolloin ääni ei kulkeudu niissä niin pitkälle. Tämän vuoksi esimerkiksi avoin niitty pilvettömän sinitaivaan alla on erittäin miellyttävä ympäristö, joka huokuu rauhaa ja levollisuutta. Erinomainen kattointegraatio Perinteisissä riippuvalaisimissa valo- ja akustiikkaratkaisut ovat erillisiä. Ainoa niitä yhdistävä tekijä on modulaarisen paneelin koko, kun yhden upotetun valaisimen ympärillä on yleensä kymmenen akustiikkapaneelia. Suhteellisen pienen pinnan valaistus ei kuitenkaan ole esteettisesti yhtä miellyttävä kuin suurempi yhtenäinen valopinta. Se saattaa aiheuttaa häikäisyä ja suuria kontrasteja näkökentässä. Kompromisseja on kuitenkin tehtävä, koska valaistuksen integrointi tapahtuu usein äänenvaimennuksen kustannuksella. Avotoimistoissa mahdollisimman suuri osa katosta on peitettävä tehokkaasti ääntä vaimentavilla akustiikkalevyillä. Soundlight Comfort Ceiling on erilainen ratkaisu. Se vastaa valaistus- ja akustiikkavaatimuksiin kerroksittain, ei niinkään rinnakkain. Kun yksi paneeli sisältää sekä valaistuksen että akustiikan, valo täyttää huoneen paljon miellyttävämmällä tavalla kuin perinteisissä ratkaisuissa. Jokainen kattolevy lisää toimistoympäristön viihtyisyyttä. Valaistus- ja äänenvaimennuselementit ovat suojassa kattolevyjen näkyvän pinnan takana. Ratkaisun voi ajatella ikään kuin ikkunaksi, joka suodattaa äänet ja hajauttaa valoa. Kunkin levyn sileässä, pehmeässä mattapinnassa on huomaamaton kuviointi, joka hajauttaa valon kaikkiin suuntiin ja tuo pystysuuntaiseen valaistukseen täyteläisyyttä ja levollisuutta. 5

6 Levollista tunnelmaa Soundlight Comfort Ceiling on yhtenäinen, laadukas valaistus- ja äänenvaimennusratkaisu suurille kattoalueille. Se on suunniteltu siten, että häikäisyt valaistuilta alueilta varjoalueille siirryttäessä on mahdollisimman vähäistä. Valaistus integroituu saumattomasti kattoarkkitehtuuriin, minkä ansiosta kattopinta pysyy selkeälinjaisena. Neliömäisten paneelien ruudukkoasennus tuo esiin kattopinnan ja parantaa toimiston tilavaikutelmaa. 6

7 ÄÄNENVAIMENNUKSEN JA VALAISTUKSEN YHDISTELMÄ TAKAA MIELLYTTÄVÄN TUNNELMAN Pehmeän miellyttävä valaistus Soundlight Comfort Ceiling luo toimistoon rauhallisen ympäristön, jossa laadukas valkoinen valo on selkeää, kirkasta ja virkistävää. Keskeisissä tiloissa ja kokoustiloissa valaistus luo rentouttavan, rauhoittavan ja miellyttävän tunnelman. Lopputulos eroaa täysin staattisen harmaista valaistusratkaisuista, jotka saavat toimistotilat näyttämään tylsiltä ja yksitoikkoisilta. Innostava tilasuunnittelu Tilan visuaalinen ulottuvuus paranee laajojen kattoalueiden valaisun ansiosta. Koko tila täyttyy valosta. Myös seinät on valaistu tehokkaasti ja valaistus on jaettu tasaisesti koko toimistoon, mikä saa sen näyttämään suuremmalta. Toisin kuin perinteisissä vaihtoehdoissa tässä ratkaisussa valaistus on aidosti osa toimiston arkkitehtuuria. Katot ovat selkeälinjaisia, minkä ansiosta toimiston yleisilme on rauhallisempi ja miellyttävämpi. Hyvä valaistus myös parantaa työntekijöiden tehokkuutta. Miellyttävä tunnelma Soundlight Comfort Ceilingin tuottama valo saa toimiston tuntumaan kokoaan suuremmalta. Valo tuntuu tulvivan kaikkialta. Valo hajautuu moneen suuntaan, sillä valonlähteenä toimii itse katto. Pehmeä ja miellyttävä valo vähentää varjoja,luo tunnelmaa ja parantaa työolosuhteita. Valon päivänvalon kaltainen heleys antaa työntekijöille energiaa ja auttaa heitä pysymään pirteinä koko päivän. Soundlight Comfort Ceiling luo toimistosta rauhan tyyssijan, jossa laadukas valkoinen valo on selkeää, kirkasta ja virkistävää. Keskeisissä tiloissa ja kokoustiloissa valaistus luo rentouttavan, rauhoittavan ja miellyttävän tunnelman. Lopputulos eroaa täysin staattisen harmaista valaistusratkaisuista, jotka saavat toimistotilat näyttämään tylsiltä ja yksitoikkoisilta. 7

8 Toimiva äänenvaimennus Avotoimistot ovat dynaamisia tiloja, joissa työntekijät suorittavat erityyppisiä tehtäviä ryhmätöistä omatoimiseen työskentelyyn omissa työtiloissaan. Erilaiset tehtävät samassa tilassa voivat kuitenkin aiheuttaa häiriöitä, jotka heikentävät työntekijöiden keskittymistä ja aiheuttavat stressiä tai jopa poissaolevuutta. Tutkimusten mukaan ihminen muodostaa mielipiteensä ympäristön akustiikasta sen perustella, kuinka pitkälle ääni kantaa. Haasteena on luoda rauhallisempi äänimaailma, jossa kaikki työntekijät voivat työskennellä ja tehdä yhteistyötä keskittyneesti, muita häiritsemättä. 8

9 ÄÄNENVAIMENNUKSEN JA VALAISTUKSEN YHDISTELMÄ TAKAA MIELLYTTÄVÄN TUNNELMAN Toimiston suunnittelu Avoimissa tiloissa on usein suuria ikkunoita ja läpinäkyviä lasiseiniä, joiden avulla tilaan pyritään tuomaan valoa. Laajat lasipinnat ja seinien puuttuminen aiheuttavat sen, että ääni kulkeutuu avoimissa tiloissa kauas. Äänen kantautumisen rajoittamiseksi kalusteiden ja väliseinien pitäisi olla ääntä vaimentavia ja oikein sijoitettuja. Ilman kattavaa akustista ratkaisua avotoimiston taustamelu aiheuttaa häiriöitä työntekijöille, mikä heikentää heidän motivaatiotaan ja tehokkuuttaan. Miellyttävä vaikutelma Soundlight Comfort Ceilingin avulla muunnat avotoimiston innostavaksi ja toimivaksi työtilaksi: sen avulla toteutat sekä miellyttävän valaistuksen että erinomaisen äänenvaimennuksen. Tähän saakka valaistuksen sisällyttäminen akustisiin paneeleihin on edellyttänyt kompromisseja akustiikan suhteen. Uudenlaisen kerrosmaisen rakenteen ansiosta koko paneeli on kuitenkin ääntä vaimentava. Soundlight Comfort Ceiling vaimentaa äänet tasolle, jossa puhe kuuluu selkeästi, mutta ei kuitenkaan aiheuta taustamelua koko toimistoon. Tämä vähentää häiriöitä ja parantaa keskittymistä, joten työntekijät voivat keskittyä työhönsä täydellisesti. 9

10 Monipuoliset käyttökohteet Soundlight Comfort Ceiling soveltuu mitä erilaisimpiin käyttökohteisiin: esimerkiksi avotoimistoihin, vastaanottotiloihin, käytäviin ja kokoushuoneisiin. 10

11 ÄÄNENVAIMENNUKSEN JA VALAISTUKSEN YHDISTELMÄ TAKAA MIELLYTTÄVÄN TUNNELMAN 11

12 Philips Lighting B.V. Saint-Gobain Ecophon AB

LEIJUVAT SISÄKATTOKENTÄT - akustista designia

LEIJUVAT SISÄKATTOKENTÄT - akustista designia LEIJUVAT SISÄKATTOKENTÄT - akustista designia leijuvien sisäkattokenttien akustis Työtila, jossa on jo absorptioluokan A akustiikkakatto Rauhallisia saarekkeita avotoimiston kommunikaatiomeressä Visuaalisesti

Lisätiedot

AKUSTINEN SUUNNITTELU HUONETYYPIN PERUSTEELLA

AKUSTINEN SUUNNITTELU HUONETYYPIN PERUSTEELLA HUONETYYPIN PERUSTEELLA Huonetilan käyttötarkoituksella on ratkaiseva merkitys luotavalle akustiselle ympäristölle. Huoneissa, joissa puhutaan, kuten luokkahuoneet ja auditoriot, on tärkeää varmistaa hyvä

Lisätiedot

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun itza Kestää aikaa Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun Itza kestää aikaa. Led-tekniikalle suunnitellun ja uusimmalla häikäisysuojatekniikalla ja optimoidulla rakenteella varustetun Itzan käyttöikä

Lisätiedot

Mitä tulisi huomioida ääntä vaimentavia kalusteita valittaessa?

Mitä tulisi huomioida ääntä vaimentavia kalusteita valittaessa? Mitä tulisi huomioida ääntä vaimentavia kalusteita valittaessa? Kun seinät katoavat ja toimistotila avautuu, syntyy sellaisten työpisteiden tarve, joita voi kutsua tilaksi tilassa. Siirrettävillä väliseinillä

Lisätiedot

Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy

Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy Yritys Perustettu 2009 Työntekijöitä 6 Yeseco Oy on ekologisiin akustiikkatuotteisiin erikoistunut innovatiivinen suomalainen yritys. Tuotteemme

Lisätiedot

PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI

PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI Arvioijan nimi: Päivämäärä ja kellonaika: Arvioitava tila: Sijainti tilassa: Vastaa kysymyksiin annetussa järjestyksessä! Antaessasi vastauksesi asteikkomuodossa,

Lisätiedot

VIREILLÄ EHDOTUS TREY:N PIENTEOLLISUUSTALON TOIMISTOTILAN UUDISTUKSEKSI NIMIM. KOPPI NÄYKYMÄ IDEOINTITLAAN JA RENTOON TYÖTILAAN PÄIN

VIREILLÄ EHDOTUS TREY:N PIENTEOLLISUUSTALON TOIMISTOTILAN UUDISTUKSEKSI NIMIM. KOPPI NÄYKYMÄ IDEOINTITLAAN JA RENTOON TYÖTILAAN PÄIN EHDOTUS TREY:N PIENTEOLLISUUSTALON TOIMISTOTILAN UUDISTUKSEKSI NÄYKYMÄ IDEOINTITLAAN JA RENTOON TYÖTILAAN PÄIN TILOJEN MUOKKAUS Olemassa olevista väliseinistä puretaan suurin osa. Myös kaikki alakatot

Lisätiedot

Akustiikan haasteet toimistoissa. Arto Rauta / Ecophon 11.10.2011 / Tampere

Akustiikan haasteet toimistoissa. Arto Rauta / Ecophon 11.10.2011 / Tampere Akustiikan haasteet toimistoissa Arto Rauta / Ecophon 11.10.2011 / Tampere Arto Rauta Konseptikehittäjä - Toimistot Konseptikehittäjän tehtävä Ecophonilla on jakaa akustiikkaasiantuntemusta erilaisten

Lisätiedot

Tyylikäs, toimistoon sopiva valaistus tarjoaa uusia mahdollisuuksia

Tyylikäs, toimistoon sopiva valaistus tarjoaa uusia mahdollisuuksia Lighting Tyylikäs, toimistoon sopiva valaistus tarjoaa uusia mahdollisuuksia Tämän päivän valaisimissa on kyse muustakin kuin valaistuksesta. Toimistokäytössä ideaalinen valaisin tuo kustannussäästöjä

Lisätiedot

KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN

KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN TOIMIVUUDEN YHTEYS TYÖYMPÄRISTÖ- TYYTYVÄISYYTEEN AVOTOIMISTOISSA Annu Haapakangas, Valtteri Hongisto & Hannu Koskela Työterveyslaitos 13.3.2013 Haapakangas ym. 0 Tausta

Lisätiedot

Tunable White. Henkilökohtainen valaistus

Tunable White. Henkilökohtainen valaistus Tunable White Henkilökohtainen valaistus Ihmiskeskeinen valaistus Valaistus joka keskittyy tarpeisiisi Valo vaikuttaa siihen mitä tunnemme ja miten toimimme. Valolla on myös suuri vaikutus tunteisiimme

Lisätiedot

Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen

Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen Munkegaard LED Design: Arne Jacobsen Munkegaard Munkegaard suunniteltiin ja kehitettiin vuonna 1955 kuuluisaa tanskalaista Munkegårdin koulua varten. Sen jälkeen se on levinnyt kaikkialle maailmaan niin

Lisätiedot

Building Case. Satakunnan keskussairaala Lasten- ja naistentalo

Building Case. Satakunnan keskussairaala Lasten- ja naistentalo Building Case Satakunnan keskussairaala Lasten- ja naistentalo Kuva: Esa Kyyrö Lasten- ja naistentalo on yksi Satakunnan sairaanhoitopiirin suurimmista investoinneista. Keväällä 2015 käyttöön otetut modernit

Lisätiedot

Knauf Danoline 06/2012 KODIN AKUSTIIKKA AKUSTIIKKAMATERIAALIT

Knauf Danoline 06/2012 KODIN AKUSTIIKKA AKUSTIIKKAMATERIAALIT Knauf Danoline 06/2012 KODIN KUSTIIKK KUSTIIKKMTERILIT KOTIEN KUSTIIKKTUOTTEET J -SUUNNITTELU 2 Designpanel Globe Keittiöt, oleskelutilat ja olohuoneet ovat hyvin usein korkeita tiloja, mikä tekee niistä

Lisätiedot

MILTÄ VALON KAUPUNKI NÄYTTÄÄ NYT?

MILTÄ VALON KAUPUNKI NÄYTTÄÄ NYT? MILTÄ VALON KAUPUNKI NÄYTTÄÄ NYT? häikäisyä, ylimitoitettua valaistusta, huoltamattomia valaisimia, pimeyttä, markkinoilta poistuvia valonlähteitä, häiriövaloa, valosaastetta, liian kirkkaita mainoksia,

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY TILA TERVEYDEN. Markus Aaltonen, arkkitehti SAFA

ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY TILA TERVEYDEN. Markus Aaltonen, arkkitehti SAFA ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY TILA TERVEYDEN EDISTÄJÄNÄ Markus Aaltonen, arkkitehti SAFA Arkkitehtitoimisto i i t Tähti-Set t Oy ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy perustettu

Lisätiedot

CoreView Panel tasainen valopinta

CoreView Panel tasainen valopinta Lighting CoreView Panel tasainen valopinta CoreView Panel Uppo- ja ripustusasennettava CoreView Panel on ledipohjainen valaisin, jonka innovatiivinen ohut muoto tuottaa tasaisen valopinnan. Valaisin tarjoaa

Lisätiedot

Oikea valo jokaiseen hetkeen

Oikea valo jokaiseen hetkeen PHILIPS LED Hehkulamppu (himmennettävä) 11 W (75 W) E27 Lämpimän valkoinen Himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät LED-valot tuovat LEDvalaistuksen uudelle tasolle.

Lisätiedot

Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut. Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja

Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut. Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja Gyptone BIG Sixto -tuotevalikoima UUTTA Gyptone BIG Sixto 63

Lisätiedot

Edut. Mahdollisuus yksittäiseen ohjaukseen ja sytytykseen/sammutukseen. Valaistustaso säätyy automaattisesti säädettävän pöydän korkeuden mukaan

Edut. Mahdollisuus yksittäiseen ohjaukseen ja sytytykseen/sammutukseen. Valaistustaso säätyy automaattisesti säädettävän pöydän korkeuden mukaan e-sense ActiLume Edut e-sense ActiLume Työpistekohtainen valaistus avotoimistossa Mahdollisuus yksittäiseen ohjaukseen ja sytytykseen/sammutukseen Keskitetty sammutus mahdollinen Valaistustaso säätyy automaattisesti

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

2016 KO H D E VA L O T

2016 KO H D E VA L O T 2016 KOHDEVALOT 2 KOHDEVALOT Suuntaa valo kohteeseen, jota haluat korostaa. Hyvästä työvalaistuksesta viihtyisään tunnelmavalaistukseen ja kaikkeen siltä väliltä. Kiskoon tai kattopintaan asennetuilla

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

KARTTAPAIKANNUKSEN AVULLA TEHTY KYSELYTUTKIMUS TOIMISTOTILOJEN ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ. Tiivistelmä

KARTTAPAIKANNUKSEN AVULLA TEHTY KYSELYTUTKIMUS TOIMISTOTILOJEN ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ. Tiivistelmä KARTTAPAIKANNUKSEN AVULLA TEHTY KYSELYTUTKIMUS TOIMISTOTILOJEN ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ Arto Rauta 1, Maarit Kahila 2 1 Ecophon Strömberginkuja 2 00380 Helsinki arto.rauta@saint-gobain.com 2 Mapita Oy Kanavaranta

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

PowerBalance Tunable White, upotettava. Parantaa yleistä terveyden ja hyvänolon tunnetta. Hyödyt. Ominaisuudet

PowerBalance Tunable White, upotettava. Parantaa yleistä terveyden ja hyvänolon tunnetta. Hyödyt. Ominaisuudet Lighting PowerBalance Tunable White, upotettava Parantaa yleistä terveyden ja hyvänolon tunnetta upotettava Oikeanlainen valaistus voi vaikuttaa myönteisesti ihmiskehon erilaisiin fysiologisiin toimintoihin.

Lisätiedot

ArenaVision LED gen2 uudenlaisia mahdollisuuksia urheiluareenoille

ArenaVision LED gen2 uudenlaisia mahdollisuuksia urheiluareenoille Lighting ArenaVision LED gen2 uudenlaisia mahdollisuuksia urheiluareenoille ArenaVision LED gen2 Philips ArenaVision gen2 -ledivalonheitinjärjestelmä on innovatiivinen kenttävalaistusratkaisu, joka tukee

Lisätiedot

PowerBalance Tunable White, upotettava. Parantaa yleistä terveyden ja hyvänolon tunnetta. Hyödyt

PowerBalance Tunable White, upotettava. Parantaa yleistä terveyden ja hyvänolon tunnetta. Hyödyt Lighting PowerBalance Tunable White, upotettava Parantaa yleistä terveyden ja hyvänolon tunnetta upotettava Oikeanlainen valaistus voi vaikuttaa myönteisesti ihmiskehon erilaisiin fysiologisiin toimintoihin.

Lisätiedot

LOKO -YHTEISTÄ TILAA TAMPEREEN YLIOPPILASKUNNAN IDEAKILPAILU KARPEK OY:N TOIMITILOJEN MUUTOS TAMPEREEN PIENTEOLLISUUSTALO LOKO

LOKO -YHTEISTÄ TILAA TAMPEREEN YLIOPPILASKUNNAN IDEAKILPAILU KARPEK OY:N TOIMITILOJEN MUUTOS TAMPEREEN PIENTEOLLISUUSTALO LOKO LOKO -YHTEISTÄ TILAA KONSEPTI TULEVAISUUDEN CO-WORKING-TILAT TREY:N TOIMISTOLLE Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan uusissa toimistoissa pääsevät työskentelemään ylioppilaskunnan jäsenet. Tilassa otetaan

Lisätiedot

Näe luonnon värit. Akutex FT värivalikoima

Näe luonnon värit. Akutex FT värivalikoima Näe luonnon värit Akutex FT värivalikoima Näe luonnon värit Akutex FT värivalikoima Uusia värejä hakiessamme olimme yhteydessä laajaan joukkoon eurooppalaisia arkkitehtejä sekä sisustusja tekstiilisuunnittelijoita.

Lisätiedot

Tyylikäs ulkonäkö. PHILIPS LED Kynttilälamppu 4,3 40 W E14 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä

Tyylikäs ulkonäkö. PHILIPS LED Kynttilälamppu 4,3 40 W E14 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä PHILIPS LED Kynttilälamppu 4,3 40 W E14 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä Tyylikäs ulkonäkö Tuttu muoto miellyttää silmää. Uusimman LED-tekniikan ansiosta lamput käyttävät 80 % vähemmän energiaa tavallisiin

Lisätiedot

Päivänvaloa helmikuussa 2015. Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy

Päivänvaloa helmikuussa 2015. Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy Päivänvaloa helmikuussa 2015 Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy Valon terveysvaikutuksia Luonnollinen valo 100 vuotta sitten -> nyt Valon terveysvaikutuksia yhä yleisin sisätiloissa oleva

Lisätiedot

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt Lighting ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin kaapin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore ew Profile Powercore on suoraa verkkojännitettä käyttävä LED-valaisin

Lisätiedot

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt Lighting ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin kaapin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore ew Profile Powercore on suoraa verkkojännitettä käyttävä LED-valaisin

Lisätiedot

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä Lighting LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä LumiStone /// Käyttämällä tyylikkäitä, suorityskykyisiä valaisimia voidaan toimistoihin, myymälöihin, hotelleihin ja ravintoloihin luoda miellyttävä,

Lisätiedot

Yksi lamppu, kolme valoasetusta

Yksi lamppu, kolme valoasetusta PHILIPS LED Lamppu 14 7 3,5 W (100 W) E27 Lämmin / erittäin lämmin / todella lämmin Ei himmennettävä Yksi lamppu, kolme valoasetusta Joskus täydellisen tunnelmavalaistuksen luominen on tärkeää. Philipsin

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveellisyys

Hyvinvointi ja terveellisyys Hyvinvointi ja terveellisyys Sisäilmasto Sisäilman laatu (Kiinteistö) 1. Mitoitustilanteen raitisilmamäärät uuden FinVacin ohjeen mukaiset Käytännössä 6 dm3/s/hlö tilamitoituksen mukaisesti 2. Tilojen

Lisätiedot

Modulivalaisimet. Modulivalaisimet Alasvalot, Led

Modulivalaisimet. Modulivalaisimet Alasvalot, Led Modulivalaisimet Alasvalot Led Modulivalaisimet Alasvalot, Led Galileo Inlight Miranda Corona Capella UltraLed Galileo Alasvalo 19 20 TC-TEL HE TC-TEL Galileo Alasvalo Galileo on uppoasennukseen tarkoitettu

Lisätiedot

Pinta-asennettava PowerBalance kestävää suorituskykyä

Pinta-asennettava PowerBalance kestävää suorituskykyä Lighting Pinta-asennettava PowerBalance kestävää suorituskykyä PowerBalance on Philipsin energiatehokkain, sisätyötiloille asetettujen valaistusvaatimusten mukainen ledivalaisin. Pidemmän käyttöiän lisäksi

Lisätiedot

Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi

Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi Vammaisten mielenterveys- ja päihdetyön valtakunnallinen kehittämisseminaari 2009 THL 29.10.2009 Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi Kirsti Pesola,

Lisätiedot

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo Lighting Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo PureGlow IntelliHue Powercore Innovatiiviset PureGlow

Lisätiedot

Metronomis LED valon ja varjon leikkiä

Metronomis LED valon ja varjon leikkiä Lighting Metronomis LED valon ja varjon leikkiä Metronomis LED Torch Metronomis LED on ensimmäinen valaisinsarja, joka tarjoaa laajan valikoiman erityisesti ulkovalaistukseen tarkoitettuja valaistustehosteita.

Lisätiedot

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä Lighting LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä LumiStone SP520P/SP522P/SP524P/SP526P Käyttämällä tyylikkäitä, suorityskykyisiä valaisimia voidaan toimistoihin, myymälöihin, hotelleihin ja ravintoloihin

Lisätiedot

Arto Rauta. Konseptikehittäjä - Toimistot

Arto Rauta. Konseptikehittäjä - Toimistot Arto Rauta Konseptikehittäjä - Toimistot Konseptikehittäjän tehtävä Ecophonilla on jakaa akustiikkaasiantuntemusta erilaisten tilojen toteuttajille ja käyttäjille Tutkimushankkeet Seminaarit Ohjeistus

Lisätiedot

SQUARE MIKROPRISMA/OPAL

SQUARE MIKROPRISMA/OPAL SQUARE led paneelivalaisin tarjoaa erinomaisen energiatehokkuuden, viimeistellyn ulkonäön ja matalan häikäisyn. Tyylikäs saumaton kehys valkoisena tai alumiinin värisenä. Valaisin joko matala pintaluminanssisena

Lisätiedot

Tuo kodin tunnelmaa kaduille TownTune epäsymmetrinen DR

Tuo kodin tunnelmaa kaduille TownTune epäsymmetrinen DR Lighting Tuo kodin tunnelmaa kaduille TownTune on nykyisiin ja skaalattaviin kaupunkiympäristöihin suunniteltu valaisinperhe, joka tarjoaa kaikki uusimmat innovaatiot valaistuksen tehokkuuden, valonlaadun

Lisätiedot

Tyylikäs ulkonäkö. PHILIPS LED Kynttilälamppu 2,2 25 W E14 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä

Tyylikäs ulkonäkö. PHILIPS LED Kynttilälamppu 2,2 25 W E14 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä PHILIPS LED Kynttilälamppu 2,2 25 W E14 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä Tyylikäs ulkonäkö Tuttu muoto miellyttää silmää. Uusimman LED-tekniikan ansiosta lamput käyttävät 80 % vähemmän energiaa tavallisiin

Lisätiedot

HSPACE / Vuosaaren peruskoulu

HSPACE / Vuosaaren peruskoulu HSPACE / Vuosaaren peruskoulu Ryhmä 4 18.3.2011 Konsepti Monitoimitila ja käytävät, yhdistäminen Kirjaston nykyinen funktio - Äidinkielen opettajien hoidossa - Auki noin 15 min päivässä - Vanhoja kirjoja

Lisätiedot

Oikea valo jokaiseen hetkeen

Oikea valo jokaiseen hetkeen PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 5 W (50 W) GU10 Lämpimän valkoinen WarmGlow, himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät spottilamput tuovat LEDvalaistuksen

Lisätiedot

Terveellisen ympäristön suunnittelu

Terveellisen ympäristön suunnittelu Terveellisen ympäristön suunnittelu Marjut Nousiainen Sisustusarkkitehti ja Kalustemuotoilija Design Studio Marjut Nousiainen Meritullinkatu 7, 00170 Helsinki www.marjutnousiainen.com Restoratiivinen ympäristö

Lisätiedot

Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla

Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla Lighting Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla SmartBalance, recessed SmartBalance on uppoasennettava ledivalaisin, jonka viehättävä ulkonäkö sulautuu huomaamattomasti

Lisätiedot

SIJAINTIKARTAT 3 ILMAKUVA JA ASEMAPIIRROS RAKENNUSTAPASELOSTUS NÄKYMÄ TOIMISTOTILOISTA LAAJUUSTIEDOT ALAKELLARI YLÄKELLARI 1.

SIJAINTIKARTAT 3 ILMAKUVA JA ASEMAPIIRROS RAKENNUSTAPASELOSTUS NÄKYMÄ TOIMISTOTILOISTA LAAJUUSTIEDOT ALAKELLARI YLÄKELLARI 1. 2 SIJINTIKRTT 3 ILMKUV J SEMPIIRROS 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 RKENNUSTPSELOSTUS NÄKYMÄ TOIMISTOTILOIST LJUUSTIEDOT LKELLRI YLÄKELLRI 1. KERROS, KOMI 2. KERROS, VOTOIMISTO 3. KERROS, HUONETOIMISTO 4. KERROS,

Lisätiedot

WC-tila SUUNNITTELUESIMERKKI RAUHOITTAVA SANITEETTITILA

WC-tila SUUNNITTELUESIMERKKI RAUHOITTAVA SANITEETTITILA WC-tila SUUNNITTELUESIMERKKI RAUHOITTAVA SANITEETTITILA Tämän tilan ideana on toimia niin käytännöllisesti kuin kokemuksellisestikin. Tilassa on huomioitu helppokäyttöisyys, toiminnallisuus, visuaalisuus,

Lisätiedot

SmartForm TCS/TPS460 korkealaatuinen valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla

SmartForm TCS/TPS460 korkealaatuinen valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla Lighting SmartForm TCS/TPS460 korkealaatuinen valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla SmartForm TPS460/462/464 Kaikki tuntevat olonsa paremmaksi ja työskentelevät tehokkaammin miellyttävässä

Lisätiedot

Belled Oy. Valaisinkuvasto. Aito ja alkuperäinen

Belled Oy. Valaisinkuvasto. Aito ja alkuperäinen Valaisinkuvasto 2019 Aito ja alkuperäinen Meistä ja yhteistyökumppaneistamme Belled on perustettu auttamaan yrityksiä säästämään kustannuksia. Me Belledissä haluamme omalta osaltamme vähentää energian

Lisätiedot

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Valaistus Valaistuksen merkitys näkö- ja kuulovammaisille henkilöille Hyvä valaistus on erityisen tärkeä heikkonäköisille henkilöille. Ympäristön hahmottaminen heikon näön avulla riippuu valaistuksen voimakkuudesta

Lisätiedot

Arkkitehtoninen ledikohdevalo, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo

Arkkitehtoninen ledikohdevalo, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo Lighting Arkkitehtoninen ledikohdevalo, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo ColorBurst IntelliHue Powercore ColorBurst IntelliHue Powercore yhdistää tarkan värinhallinnan ja laadukkaan säädettävän

Lisätiedot

VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ

VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ VALAISTUS- JA SÄHKÖSUUNNITTELU Ky VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ 1 VALAISTUS- JA SÄHKÖSUUNNITTELU Ky VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA

Lisätiedot

Fellert Akustiikkajärjestelmä

Fellert Akustiikkajärjestelmä Fellert Akustiikkajärjestelmä AKUSTIIKKA VOI OLLA MUUTAKIN KUIN KARKEAA PINTAA TAI LATTEITA NELIKULMAISIA LEVYJÄ ONKO RAVINTOLAN, NEUVOTTELUHUONEEN TAI KIRJASTON AKUSTOINTI KUNNOSSA? Korkeassa huoneessa,

Lisätiedot

SmartForm huippuluokan valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla

SmartForm huippuluokan valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla Lighting SmartForm huippuluokan valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla SmartForm LED BPS460 Kaikki tuntevat olonsa paremmaksi ja työskentelevät tehokkaammin miellyttävässä työympäristössä. Toimistoja,

Lisätiedot

Sisältö ratkaisee. PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä

Sisältö ratkaisee. PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä Sisältö ratkaisee Philipsin LED-lasispottilamppu on täydellinen korvike

Lisätiedot

Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta

Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta Lighting Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta Suorakulmainen SlimBlend, ripustettava Rakennusten omistajat ja vuokraajat haluavat toimistostandardien kanssa yhteensopivaa valaistusta.

Lisätiedot

Ahontie 8, NIITTYLAHTI 1 16

Ahontie 8, NIITTYLAHTI 1 16 AWADA - ohjausjärjestelmä sisältää ohjelmistot ja laitteistot, ohjelmointipalvelut ja asennuksen. Järjestelmä tarjoaa joustavan manuaalisen ja automaattisen valaistuksen ohjauksen ja valvonnan. Ratkaisulla

Lisätiedot

Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta

Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta Lighting Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta Suorakulmainen SlimBlend, upotettava Toimistostandardien kanssa yhteensopivalle laadukkaalle valaistukselle on kysyntää. Lisäksi tarvitaan

Lisätiedot

INTEGROITU VALAISINRATKAISU X-reunamuodolla varustetut ROCKFONalakattolevyt

INTEGROITU VALAISINRATKAISU X-reunamuodolla varustetut ROCKFONalakattolevyt INTEGROITU VALAISINRATKAISU X-reunamuodolla varustetut ROCKFONalakattolevyt ja Fagerhult Notor REC LED Mukautettu ratkaisu Kun ROCKFONin tyylikäs X-reunamuoto yhdistetään Fagerhultin uppoasennettaviin

Lisätiedot

SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden lisäksi

Lisätiedot

SCREENS FOR FOCUSING 1

SCREENS FOR FOCUSING 1 SCREENS FOR FOCUSING 1 Ympäristöä kunnioittavaa designia Seinäkejärjestelmä, joka mahdollistaa viihtyisän avoimuuden tunteen yhdistämisen eheän oman tilan tunteeseen. Lukuisat mahdollisuudet yhdistellä

Lisätiedot

Viikinmäki, Kivikaupunki / Ajatuksia valosta

Viikinmäki, Kivikaupunki / Ajatuksia valosta Viikinmäki, Kivikaupunki / Ajatuksia valosta Raportti 20.09.2007 VALAISTUKSEN KONSEPTI Illan hämärtyessä vuorenrinteessä uinuvan Italialaisen vanhan kivikaupungin, Loreto Aprutinon, herkkä valaistus innostaa

Lisätiedot

PARAFON DECIBEL. Muuntuvan toimiston ihanteellinen ääniympäristö

PARAFON DECIBEL. Muuntuvan toimiston ihanteellinen ääniympäristö PARAFON DECIBEL Muuntuvan toimiston ihanteellinen ääniympäristö OIKEA ÄÄNI OIKEASSA PAIKASSA Hyvä ääniympäristö tekee työympäristöstä tehokkaamman ja terveellisemmän. Nykypäivän joustavaan työelämään kuuluu

Lisätiedot

Kuule - luonnollisesti

Kuule - luonnollisesti Kuule - luonnollisesti Täydellisen tasapainoinen ääni Kuvittele, millaista olisi pystyä seuraamaan keskusteluja. Kuulla kaikki ympäristön äänet. Siirtyä mukavasti hiljaisesta paikasta meluisaan. Kuulla

Lisätiedot

Building Case. Varsinais-Suomen Verohallinto

Building Case. Varsinais-Suomen Verohallinto Building Case Varsinais-Suomen Verohallinto Kuva: Kari Palsila Verohallinto kokosi Varsinais-Suomessa kaikki yksikkönsä saman katon alle Turun Data Cityyn. Vanhat siilomaiset toimistotilat vaihtuivat avonaisempaan

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

Piristä päivääsi kauniin luonnollisella valolla

Piristä päivääsi kauniin luonnollisella valolla PHILIPS mybathroom Seinävalaisin Vitalise kromi Piristä päivääsi kauniin luonnollisella valolla Philips mybathroom Vitalise -seinävalaisin voidaan asentaa pysty- tai vaakasuuntaan. Valitsitpa kumman tahansa

Lisätiedot

3M Bumpon Tarratyynyt suojaavat, vaimentavat ja pitävät tuotteet paikoillaan

3M Bumpon Tarratyynyt suojaavat, vaimentavat ja pitävät tuotteet paikoillaan 3M Bumpon Tarratyynyt suojaavat, vaimentavat ja pitävät tuotteet paikoillaan Elektroniikka- ja televiestintäteollisuudessa Bumpon-tarratyynyjä käytetään mm. tietokoneissa, matkapuhelimissa ja lääkinnällisissä

Lisätiedot

Building Case. Haaga-Helia Porvoo Campus

Building Case. Haaga-Helia Porvoo Campus Building Case Haaga-Helia Porvoo Campus Kuvat: Kari Palsila Porvoonjoen länsirannalla sijaitseva Porvoo Campus on moderni, kohtaamisia edistävä oppimisympäristö. Vuonna 2011 valmistuneet tilat suunniteltiin

Lisätiedot

Soundlight Comfort Ceiling

Soundlight Comfort Ceiling Soundlight Comfort Ceiling Kun ääni ja valo kohtaavat syntyy hyvä olo Inspiroivaa hyvinvointia 2 Ulkoilmaympäristö sisätiloihin Ihmisen aistit ovat kehittyneet ulkoilmaympäristöön. Valo ja ääni vaikuttavat

Lisätiedot

Soundlight Comfort Ceiling

Soundlight Comfort Ceiling Soundlight Comfort Ceiling Kun ääni ja valo kohtaavat syntyy hyvä olo Inspiroivaa hyvinvointia 2 Ulkoilmaympäristö sisätiloihin Ihmisen aistit ovat kehittyneet ulkoilmaympäristöön. Valo ja ääni vaikuttavat

Lisätiedot

SM500T tunnelman luominen joustavasti

SM500T tunnelman luominen joustavasti Lighting tunnelman luominen joustavasti Nykyisin vähittäismyynnissä verkkomyynnin osuus kasvaa nopeasti ja kilpailu on kovaa. Kauppiaiden onkin sen vuoksi panostettava ostoskokemukseen, houkutellakseen

Lisätiedot

EFix vihreämpi toimisto

EFix vihreämpi toimisto Lighting EFix vihreämpi toimisto EFix, ripustusasennettava TPS260 EFix TL5 -valikoiman valaisimet ovat luotettavia, taloudellisia ja innovatiivisia valaistusratkaisuja. EFix-valaisinten avulla voidaan

Lisätiedot

Melu töissä. Ulkona arkielämän aiheuttama melu saattaa vaikeuttaa keskustelemista.

Melu töissä. Ulkona arkielämän aiheuttama melu saattaa vaikeuttaa keskustelemista. Melu töissä Tuore tutkimuksemme osoittaa, että melu on kasvava ongelma. Avoimissa toimistotiloissa, joiden suunnittelussa akustiikkaa ei ole juurikaan otettu huomioon, melu usein vahvistuu entisestään.

Lisätiedot

Toimivat, esteettömät työtilat Esken verkostoseminaari IIRIS

Toimivat, esteettömät työtilat Esken verkostoseminaari IIRIS 150318 Toimivat, esteettömät työtilat Esken verkostoseminaari IIRIS NÄKÖKULMIA TYÖPAIKKOJEN ESTEETTÖMYYTEEN Koppikonttori avokonttori monitilatoimisto Kommenttipuheenvuoro Kuuloliitto ry muokattu viimeksi

Lisätiedot

Pentura Mini LED erittäin ohut runkovalaisin koteihin toimistoihin tai myymälöihin

Pentura Mini LED erittäin ohut runkovalaisin koteihin toimistoihin tai myymälöihin Lighting Pentura Mini LED erittäin ohut runkovalaisin koteihin toimistoihin tai myymälöihin Pentura Mini LED Pentura Mini LED on erittäin ohut runkovalaisin. Sen leditekniikka säästää energiaa ja tuottaa

Lisätiedot

Selainpohjainen suunnitteluohjelma avotoimistojen akustiikkasuunnittelua varten. v22.10.2007

Selainpohjainen suunnitteluohjelma avotoimistojen akustiikkasuunnittelua varten. v22.10.2007 Selainpohjainen suunnitteluohjelma avotoimistojen akustiikkasuunnittelua varten v22.10.2007 Suunnitteluohjelma lyhyesti työkalun avulla voi arvioida avotoimistoon muodostuvat akustiset olosuhteet nopeasti

Lisätiedot

Ecophon Master Rigid. paras ratkaisu luokkahuoneeseen

Ecophon Master Rigid. paras ratkaisu luokkahuoneeseen Ecophon Master Rigid paras ratkaisu luokkahuoneeseen Optimoi huoneakustiikka luokkahuoneissa Optimoi huoneakustiikka luokkahuoneissa Ecophonilla on monen vuoden kokemus kouluakustiikan tutkimisesta oikeassa

Lisätiedot

High five. Tilan avoimuus. Visuaaliset ärsykkeet. Valoisat alueet. Purettavat ja säästettävät rakenteet

High five. Tilan avoimuus. Visuaaliset ärsykkeet. Valoisat alueet. Purettavat ja säästettävät rakenteet Tilan avoimuus Tila jaetaan kolmeen eri saavutettavuusryhmään. Kaikille avoin tila Osittain suljettu toimistotila Työhuoneet ja neuvottelutilat Visuaaliset ärsykkeet Näiden alueiden välillä ja sisällä

Lisätiedot

Valoa, joka ei rasita silmiä

Valoa, joka ei rasita silmiä PHILIPS LED Spotti 4,6 W (50 W) GU10 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä Valoa, joka ei rasita silmiä Heikkolaatuinen valo rasittaa silmiä. On tärkeää, että kotisi on oikein valaistu. Philipsin LED-valot

Lisätiedot

Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu

Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu Lighting Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu LuxSpace square, recessed Yrityksille resurssien hallinta on tärkeää, mikä tarkoittaa juoksevien kulujen (energia

Lisätiedot

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo Lighting Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo PureGlow Intelligent Color RGBA Powercore Innovatiiviset

Lisätiedot

LED VALAISTUS. Vinkit ja ideat sinun kotiisi

LED VALAISTUS. Vinkit ja ideat sinun kotiisi LED VALAISTUS Vinkit ja ideat sinun kotiisi LED on lämmintä valoa Nykyään voit valita LED-valaisimet jotka näyttävät halogeeneilta. Lediä voi himmentää Siivous vai illallinen? Voit himmentää valaistusta

Lisätiedot

Ø 219 Ø

Ø 219 Ø Ø 219 Ø 720 563 813 63 Vivita varjostimella Vivita Nykyaikaista eleganssia Vivita pollari Virtaviivaisen lieriömäinen Vivita on elegantti ja moderni, pylvään päähän asennettava valaisin, joka sopii nykyaikaisiin

Lisätiedot

noraplan valua INNOITUS SUORAAN LUONNOSTA TÄYDELLINEN LATTIANNE

noraplan valua INNOITUS SUORAAN LUONNOSTA TÄYDELLINEN LATTIANNE noraplan valua INNOITUS SUORAAN LUONNOSTA TÄYDELLINEN LATTIANNE Kuvittele lattia, joka tuo luonnon kauneuden ja alkuperäisyyden tiloihisi. Lattia, joka säteilee lämpöä, valoa ja rauhaa. Ajattele täydellistä

Lisätiedot

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo Lighting Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo Innovatiiviset PureGlow Powercore -valaisimet ovat tehokkaita,

Lisätiedot

BEAUTIFUL INNOVATIONS FOR YOUR KITCHEN. Maailman hiljaisimmat liesituulettimet

BEAUTIFUL INNOVATIONS FOR YOUR KITCHEN. Maailman hiljaisimmat liesituulettimet BEAUTIFUL INNOVATIONS FOR YOUR KITCHEN Maailman hiljaisimmat liesituulettimet Hiljaisuus on käsin kosketeltavaa. Innovatiivisen NRS -tekniikan avulla Falmec on kehittänyt tuotteen, jossa kärynkeräyskyky,

Lisätiedot

Design: Arne Jacobsen. AJ Eklipta led

Design: Arne Jacobsen. AJ Eklipta led Design: Arne Jacobsen AJ Eklipta led AJ Eklipta Arne Jacobsen suunnitteli AJ Ekliptan vuonna 1959 Rødovren kaupungintaloon. Alkuperäinen malli oli saatavana 350 mm:n ja 450 mm:n halkaisijalla. Myöhemmin

Lisätiedot

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017 Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä Arto Rauta - toimistotilojen konseptikehittäjä Kyselyn sisältö akustiikan osalta: Ecophon (Arto Rauta, Jyrki Kilpikari ja

Lisätiedot

Graze MX Powercore monikerroksisten rakennuksien voimakkaaseen pintavalaistukseen

Graze MX Powercore monikerroksisten rakennuksien voimakkaaseen pintavalaistukseen Lighting Graze MX Powercore monikerroksisten rakennuksien voimakkaaseen pintavalaistukseen ColorGraze MX Powercore Ohjattava Graze MX Powercore on suunniteltu arkkitehtonisten, monikerroksisten rakennuksien

Lisätiedot

Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta

Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta Lighting Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta Maxos LED Performer Maxos LED Performer on erittäin joustava ratkaisu, jolla on erinomainen valonjako ja alhainen energiankulutus.maxos LED

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPPOJEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT MAAILMALTA

VÄHITTÄISKAUPPOJEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT MAAILMALTA VÄHITTÄISKAUPPOJEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT MAAILMALTA Teksti Annika Hirvi Kuvat: GIA-kilpailu 2007 Julkisivu Riviera Maisonin myymälän ilme ulkoapäin on mahtava: talo talon sisällä, erittäin erikoinen ratkaisu.

Lisätiedot

Iridium² valaisee tietä eteenpäin

Iridium² valaisee tietä eteenpäin Lighting Iridium² valaisee tietä eteenpäin Iridium² LED Medium Iridium² on tievalaisintuoteperhe, joka on suunniteltu suorituskykyiseksi ja kestäväksi. Käyttötarkoituksesta ja budjetista riippuen asiakkaat

Lisätiedot

Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta

Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta Lighting Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta Suorakulmainen SlimBlend, upotettava Toimistostandardien kanssa yhteensopivalle laadukkaalle valaistukselle on kysyntää. Lisäksi tarvitaan

Lisätiedot